ESPOON LINTUVESIEN PESIMÄLINNUSTON SEURANTA 2000

Transkriptio

1 Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/2001 ESPOON LINTUVESIEN PESIMÄLINNUSTON SEURANTA 2000 Esa Lammi Pekka Routasuo Biologitoimisto Jari Venetvaara ky Espoon ympäristölautakunta Espoo 2001

2 KUVAILULEHTI Julkaisija Espoon ympäristölautakunta Julkaisun päivämäärä Tekijä(t) Esa Lammi, Pekka Routasuo Julkaisun Espoon lintuvesien pesimälinnuston seuranta 2000 nimi Tiivistelmä Tutkimus on osa vuonna 1984 aloitettua Espoon lintuvesien seurantahanketta. Tutkimuksessa selvitetään kuuden lintuveden pesimälinnusto parimäärineen, arvioidaan linnuston ja kohteiden suojeluarvon muutoksia ja annetaan suosituksia kohteiden hoitamiseksi. Tutkitut lintuvedet ovat Espoonlahti, Kaitalahti, Finnoonlahti, Iso-Huopalahti, Espoon Pitkäjärven eteläpää sekä Matalajärvi. Kohteiden linnusto on tutkittu aiemmin vuosina 1984 ja Lintuvesiltä löydettiin laskennoissa yli 2000 pesivää lintuparia. Runsaimmat lajit olivat naurulokki, ruokokerttunen, sinisorsa ja pajusirkku. Lajistoon kuului viisi uhanalaista lajia, liejukana, naurulokki, rastaskerttunen, pikkutikka ja peltosirkku. Muita harvinaisia lajeja olivat mm. harmaasorsa, ristisorsa sekä Espoon vuosikymmeniin ensimmäinen pesivä kurki. Vuoden 1984 jälkeen Espoossa selkeimmin runsastuneita lintuvesilajeja ovat mustakurkku-uikku, kyhmyjoutsen sekä uhanalaiset lajit naurulokki ja pikkutikka. Naurulokkeja pesi pelkästään Finnoonlahdella, jonka yhdyskunta (850 paria) on Etelä-Suomen suurimpia. Pikkutikkoja tavattiin yhteensä yhdeksän paria viiden lintuveden rannoilta. Taantuneisiin lajeihin kuuluvat avointen rantaniittyjen kahlaajat ja varpuslinnut. Näistä isokuovi on hävinnyt Espoon lintuvesien pesimälinnustosta. Myöskään punajalkavikloa ei tavattu pesivänä kesällä Niittylintujen väheneminen johtuu matalakasvisten rantaniittyjen umpeutumisesta. Vuoden 1984 jälkeen Espoonlahden ja Matalajärven pesimälinnuston suojeluarvo on säilynyt ennallaan, Finnoonlahden arvo kasvanut ja Kaitalahden, Iso-Huopalahden sekä Pitkäjärven arvo heikentynyt. Tärkeimpiä syitä linnustollisen arvon alenemiseen ovat asutuksen lisääntyminen lintuvesien tuntumassa sekä rantojen ja vesialueiden lisääntyneen virkistyskäytön aiheuttama häirintä. Avainsanat Linnut, kosteikot, lintuvedet, pesimälinnusto Sarja Espoon ympäristölautakunnan julkaisu ISBN X Sivuja 65 Painopaikka Espoon kaupungin painatuskeskus, Espoo ISSN

3 BESKRIVNING Utgivare Miljönämnden i Esbo Utgivningsdatum Författare Esa Lammi, Pekka Routasuo Publikationens Övervakning av fåglarnas häckning vid stränderna i Esbo titel Sammandrag Undersökningen ingår i den övervakning av fågelrika sjöar och vikar i Esbo som inleddes år I undersökningen utreds antalet fågelpar som häckar på sex strandområden i Esbo samt ändringarna i fågelbeståndet. Naturobjektens skyddsvärde bedöms och rekommendationer ges för skötseln av objekten. De undersökta fågelrika strandområdena är Esboviken, Kaitviken, Finnoviken, Stora Hoplaxviken, den södra ändan av Långträsk i Esbo samt Grundträsk. Fågelarterna på dessa områden har tidigare inventerats åren 1984 och Vid inventeringen påträffades mer än 2000 häckande fågelpar. Rikligast förekommer skrattmås, sävsångare, gräsand och sävsparv. Fem av arterna är utrotningshotade d.v.s. rörhöna, skrattmås, trastsångare, mindre hackspett och ortolansparv. Andra sällsynta arter är bl.a. snatterand, gravand samt den första tranan som häckat i Esbo på decennier. Efter år 1984 har svarthakedoppingen, knölsvanen samt de utrotningshotade arterna skrattmås och mindre hackspett blivit allt vanligare vid stränderna i Esbo. Skrattmåsen häckar enbart i Finnoviken och kolonin på 850 par är en av de största i södra Finland. Till de arter som minskat i antal hör vadare och tättingar på öppna strandängar. Av dessa arter har storspoven helt försvunnit från häckningsplatserna vid stränderna i Esbo. Rödbenan häckade inte heller här år Orsaken till att ängsfåglarna minskar är att strandängarna med låg vegetation vuxit igen. Efter år 1984 har skyddsvärdet för de häckande fåglarna i Esboviken och Grundträsk bibehållits, värdet för Finnoviken har ökat och för Kaitviken, Stora Hoplaxviken samt Långträsk minskat. De viktigaste orsakerna till att skyddsvärdet minskat är att bosättningen ökat i närheten av häckningsplatserna och att det ökade fritidsbruket av stränder och vattenområden stör fåglarna. Nyckelord Fåglar, våtmarker, fågelrika insjöar och havsvikar, häckande fåglar Publikationsserie Esbo miljönämnds publikation ISBN X Sidantal 65 Tryckeri/ Esbo stads tryckningscentral, Esbo tryckningsort ISSN

4 4

5 Esipuhe Ympäristökeskus pyrkii aktiivisesti seuraamaan Espoon ympäristön tilaa. Lintuvedet muodostavat yhden arvokkaimmista luontokohteista Espoossa, ja niiden tilaa on seurattu säännöllisesti vuodesta 1984 lähtien. Espoossa sijaitsee yksi kansainvälisesti arvokas lintuvesi, Laajalahti, ja kolme valtakunnallisesti arvokasta lintuvettä. Kohteista Laajalahti ja Espoonlahti kuuluvat Euroopan Yhteisön Natura 2000 verkostoon ja Matalajärvikin liitettäneen siihen. Tässä selvityksessä on perehdytty kuuden arvokkaan lintuvesikohteen tilanteeseen kesällä Ympäristölautakunta haluaa kiittää selvityksen tekijöitä sekä niitä vapaaehtoisia, joilta saatiin arvokkaita havaintotietoja Kaitalahdelta ja Matalajärveltä. Toivottavasti selvitys omalta osaltaan lisää kuntalaisten kiinnostusta lähiympäristönsä kosteikkoja kohtaan ja auttaa päättäjiä tekemään oikeita ratkaisuja niiden säilymisen puolesta. Juhani Kytö Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Ritva Veijonen Ympäristönsuojelupäällikkö 5

6 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe...4 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKITUT LINTUVEDET JA TUTKIMUSMENETELMÄT Tutkimusalueet Lintulaskennat Kohteiden suojeluarvo ESPOONLAHTI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia KAITALAHTI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia FINNOONLAHTI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia ISO-HUOPALAHTI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia

7 7. ESPOON PITKÄJÄRVI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia MATALAJÄRVI Linnustolaskennat Pesimälinnut Pesimälinnuston muutokset Linnustollisesti merkittävimmät alueet Toimenpidesuosituksia TIIVISTELMÄ ESPOON LINTUVESIEN PESIMÄLINNUSTON MUUTOKSISTA LÄHDEVIITTEET

8 1. JOHDANTO Lintuvesiksi eli kosteikoiksi kutsutaan matalia runsaskasvisia järviä ja merenlahtia, joilla on omaleimainen, karummista vesistä puuttuva monipuolinen ja runsas linnustonsa. Espoon kaupungin alueella on seitsemän lintuvedeksi luokiteltua kohdetta. Espoon lintuvesien pesimälinnuston seuranta aloitettiin vuonna Linnustolaskennat toistettiin vuonna Kuuden kohteen pesimälinnusto tutkittiin uudelleen vuonna Lintuvedet ovat monestakin syystä tärkeitä ympäristöjä. Suomessa pesivistä lintulajeista peräti 15 % pesii pelkästään lintuvesillä. Kosteikkolintujen joukossa on useita uhanalaisia lajeja ja monia eteläisiä lajeja. Pesivän vesilinnuston tiheys on lintuvesillä keskimäärin kymmenkertainen tavanomaisiin, karuihin vesiimme verrattuna. Pienelläkin lintuvedellä voi elää enemmän lintuja kuin suurella karulla vesialueella. Myös lintuvesien kasvillisuus on runsasta ja monilajista. Lintuvesien rannoille tyypilliset kosteat ja rehevät rantalehdot tarjoavat elinympäristön monille vaateliaille lintu- ja kasvilajeille. Lintuvesiä voidaan hyvällä syyllä pitää eteläisinä keitaina karussa, pohjoisessa luonnossamme. Monet lintuvedet ovat tärkeitä virkistyskohteita luontoharrastajille ja muille ulkoilijoille. Lintuvedet sopivat erinomaisesti myös opetuskohteiksi. Lintuvesien linnusto muuttui 1900-luvun aikana nopeasti. Etenkin laskuojien perkaukset, vesistöjen rehevöityminen ja rantojen laidunkäytön loppuminen ovat muuttaneet kosteikkoluontoa. Taajamissa rantojen täyttäminen, ruoppaaminen ja rakentaminen ovat monin paikoin supistaneet lintuvesien alaa ja heikentäneet niiden arvoa. Pesimälinnuston koostumus ja runsaus kuvastavat koko lintuveden tilaa ja lintuveden luonnonsuojelullista merkitystä. Linnusto on sitä runsaampi ja monipuolisempi, mitä monimuotoisempi lintuvesi on luonnonoloiltaan. Lintuvesien luonnontilan muutoksia voidaan seurata melko luotettavasti linnuston avulla, sillä kosteikkolintujen elintavat tunnetaan hyvin ja kosteikkolinnut muodostavat elintavoiltaan ja ympäristövaatimuksiltaan monipuolisen eliöryhmän. Kosteikkolintujen laskemiseen on olemassa myös luotettavat ja helposti toistettavat menetelmät. Kun Espoon lintuvesien seuranta aloitettiin vuonna 1984, päämääränä ei ollut pelkästään kohteiden linnustollisen arvon selvittäminen, vaan myös kohteiden luonnontilan muutosten selvittäminen. Lintulaskentatietoja voidaankin käyttää hyväksi arvioitaessa lintuvesien hoitotarvetta ja suunniteltaessa hoitotoimia. Tiedot ovat käyttökelpoisia myös muun muassa maankäytön suunnittelussa ja virkistyskäytön ohjaamisessa. 8

9 2. TUTKITUT LINTUVEDET JA TUTKIMUSMENETELMÄT Espoon lintuvesien pesimälinnusto selvitettiin samoilta alueilta ja mahdollisimman samankaltaisin menetelmin kuin vuosina 1984 ja Aiemmissa selvityksissä (Hirvonen 1985, Leivo & Leikola 1991) mukana olleen Laajalahden linnustoa ei kuitenkaan tutkittu. Laajalahti on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi vuonna 1989 ja sen linnustoa on viime vuosina seurattu Metsähallituksen toimeksiannosta (mm. Hirvonen 1994, Leivo 1994, 1995, Rusanen 1996) Tutkimusalueet Tutkimusalueina olivat Laajalahtea lukuun ottamatta samat kosteikot kuin vuosina 1984 ja 1990: Espoonlahden Länsiväylän pohjoispuolinen osa, Kaitalahti, Finnoonlahti, Iso-Huopalahti, Pitkäjärven eteläpuolisko ja Matalajärvi (kartta 1). Tutkimusalueiden rajaukset olivat samat kuin vuonna Myös kohteiden sisäinen osa-aluejako (tarkemmin kohteiden kuvauksissa) oli sama kuin vuonna Rajaukset noudattavat rantaviivaa ja tulvaniittyjen reunoja, mutta osassa kohteita mukana on myös linnustollisesti arvokkaita rantalehtoja ja -pensaikkoja. Tarkat rajaukset selviävät kohteiden linnustokuvausten kartoista. Ihminen on muuttanut Espoon lintuvesiä monella tavoin. Merenlahtien rantoja on vuosikymmenien saatossa täytetty, ruopattu ja rakennettu. Järvien pintaa on laskettu tulvahaittojen vähentämiseksi. Parhaiten luonnontilansa on säilyttänyt Matalajärvi, jonka tilaa on eniten muuttanut kauan sitten tehty laskuojan perkaus. Toisena ääripäänä ovat Finnoonlahti ja Iso-Huopalahti. Nykyinen Finnoonlahden vesialue on jätevedenpuhdistamon saostusaltaaksi pengerretty osa laajempaa, pitkälle umpeenkasvanutta lahtea. Iso-Huopalahden rantoja on aikanaan täytetty niin paljon, että vain pieni osa alkuperäisestä lahdesta on jäljellä; mm. Vermon ravirata on rakennettu entiselle kosteikkoalueelle Iso-Huopalahden perukassa oli 1980-luvun alkuun asti suurkaatopaikka. Nykyisin kaatopaikan tilalla on puistomainen, ulkoiluun käytettävä alue. Huomattavimmat maisemalliset muutokset Espoon lintuvesillä ovat tapahtuneet ja luvuilla, jolloin mm. rantojen täyttäminen oli yleistä. Vuonna 1984 aloitetun linnustoseurannan aikana kosteikkojen maisemalliset muutokset ovat jääneet vähäisiksi. Suurin muutos on ollut täyttörantojen ja maatalouskäytöstä poistuneiden rantapeltojen vähittäinen pensoittuminen ja metsittyminen. Rehevät, runsaskasviset lintuvedet maatuvat ja kasvavat luonnostaankin umpeen. Luonnostaan tapahtuva muutos on hyvin hidasta. Seurantajakson aikana se on näkynyt lähinnä joidenkin ranta-alueiden pensoittumisena ja rantapuuston varttumisena Lintulaskennat Lintulaskennoissa käytettiin samoja kosteikkolinnuston laskennassa käyttökelpoiseksi tiedettyjä menetelmiä kuin vuosina 1984 ja Menetelmät vaihtelevat tutkittavien lajien mukaan. Kaikki kosteikon linnut pyritään laskemaan silloin, kun ne ovat asettuneet pesimäpaikoilleen, mutta läpimuuttavat yksilöt eivät enää ole paikalla vääristämässä laskentatuloksia. Sopivin laskentaajankohta vaihtelee lajista ja vuodesta toiseen. Espoon lintuvesien vesi- ja lokkilinnusto on laskettu ns. kiertolaskentamenetelmällä ja ruovikoiden, rantaniittyjen sekä rantametsien linnusto kartoitusmenetelmällä (menetelmiä ovat kuvanneet tarkemmin Koskimies & Väisänen 1988 ja Koskimies 1994). Espoonlahden, Kaitalahden ja Finnoonlahden linnut laski biologi Esa Lammi, Iso-Huopalahden linnut biologi Pekka Routasuo. Pitkäjärvellä ja Matalajärvellä EL teki ensimmäisen vesilintulaskennan ja PR muut laskennat. Lintu- ja luontoharrastajilta saatiin joitakin täydentäviä tietoja kohteiden pesimälinnustosta. 9

10 10

11 Kartta 1. Vuonna 2000 tutkitut Espoon lintuvedet. 1 = Espoonlahti, 2 = Kaitalahti, 3 = Finnoonlahti, 4 = Iso- Huopalahti, 5 = Pitkäjärven eteläpää, 6 = Matalajärvi Vesi- ja lokkilinnusto Jokaisella kohteella tehtiin kolme vesilinnuston kiertolaskentaa. Ensimmäinen laskentakerta oli , toinen laskenta toukokuun 10. päivän ja kolmas toukokuun 20. päivän tietämissä. Laskennat aloitettiin vesilintujen aamuliikehdinnän päätyttyä klo 6 7 ja niitä jatkettiin tarvittaessa iltapäivään asti. Laskennat tehtiin kiertämällä koko kosteikkoalue rantoja pitkin ja laskemalla kaikki havaitut vesilinnut. Havainnot merkittiin karttapohjalle. Venettä käytettiin vain yhdellä kohteella. Muualla koko vesialue oli nähtävissä rannoilta käsin. Veneen käyttö olisi häirinnyt lintuja rannalla liikkumista enemmän ja vaikeuttanut tuntuvasti parimäärien selvittämistä. Parimäärätulkinnat noudattavat vesilinnuston kiertolaskennan ohjeita (Koskimies & Väisänen 1988, Koskimies 1994). Pesivien uikkujen, kyhmyjoutsen ja nokikanan määrät tulkittiin laskettujen pesien ja pesimäpaikoilla havaittujen parien perusteella. Puolisukeltajasorsien sekä telkän ja isokoskelon määrät perustuvat havaittuihin pareihin, yksinäisiin koiraisiin ja pieniin, 2 4 koiraan ryhmiin (kukin koiras on tulkittu yhdeksi pariksi). Sotkien parimäärät perustuvat suuren koirasylijäämän takia havaittuihin naaraisiin. Ensimmäisen laskennan tuloksia käytettiin lähinnä sinisorsamäärien selvittämiseen, toisen laskennan tuloksia muiden varhain pesintänsä aloittavien vesilintujen selvittämiseen ja kolmannen laskennan tuloksia myöhään pesivien lajien parimäärien selvittämiseen. Vesilintulaskennan aikana inventoitiin myös lokkilintujen pesimäpaikat. Lokkilintujen parimääräksi on merkitty hautovien lintujen määrä Maalinnusto Ruovikoiden, tulvivien luhtien ja rantaniittyjen pesimälinnusto (lähinnä varpuslintuja ja kahlaajia) inventoitiin kartoitusmenetelmällä. Myös tutkimusalueisiin mukaan rajattujen rantametsien ja -pensaikkojen linnusto selvitettiin kartoituslaskennalla. Jokaisella kohteella tehtiin kaksi kartoituslaskentaa, ensimmäinen toukokuun loppupuolella ja toinen kesäkuun alkupuolella. Lisäksi rannoilta tavatut kosteikkolinnut merkittiin kartoille vesilintulaskentojen yhteydessä, mutta tuolloin vain avoimet rantaniityt ja luhdat kierrettiin. Maalinnustolaskentojen yhteydessä merkittiin muistiin myös kaikki havaitut vesilinnut. Kartoituslaskennat aloitettiin kaikilla kohteilla noin klo 3.00 ja niitä jatkettiin enimmillään klo 9 10:een. Laskennat pyrittiin tekemään mahdollisimman hyvässä säässä tyyninä ja poutaisina aamuina. Lintuja laskettaessa kartoitettavat alueet kuljettiin jalkaisin läpi mahdollisimman tarkoin niin, että yksikään paikka ei jäänyt 50 metriä kauemmaksi kulkureitistä. Tiheässä ruovikossa käytettiin tiheämpää kulkuväliä. Linnut merkittiin 1:2000-mittakaavaiselle karttapohjalle linnustonseurannan ohjeiden mukaisesti (Koskimies & Väisänen 1988, Koskimies 1994). Myös pesimättömiltä vaikuttaneet tai muuttomatkalla viivähtäneet yksilöt merkittiin muistiin. Reviirien tulkinnassa noudatettiin linnustonseurannan ohjeita. Reviiriksi tulkittiin samalla paikalla vähintään kahdesti pesintään viittaavissa oloissa (laulava koiras, pari) havaitut linnut. Yhden käyntikerran havainnot tulkittiin reviiriksi vain, jos paikalta löytyi pesä tai paikalla nähtiin varoitteleva pari. Tällä varmistettiin se, että muuttomatkalla pysähtyneitä laulavia koiraita ei tullut mukaan parimääriin. Myöhään saapuvien lintulajien pelkästään viimeisessä laskennassa havaitut laulupaikat tulkittiin kuitenkin reviireiksi. Lintuhavainnot merkittiin kartalle eräin poikkeuksin vain rajatulta laskenta-alueelta. Poikkeuksena olivat edustavaa lehtimetsäympäristöä ilmentävät lintulajit pikkutikka, satakieli, kultarinta ja 11

12 mustapääkerttu joiden kaikki rannoille kuuluvat laulupaikat merkittiin muistiin. Myös kaikki uhanalaisista lintulajeista tehdyt havainnot kirjattiin muistiin riippumatta siitä missä linnut oleskelivat Kevään sääolojen vaikutus laskentoihin Huhtikuun 2000 puolivälissä alkoi koko loppukuun kestänyt lämmin sääjakso, joka nopeutti kevään edistymistä ja jäidenlähtöä. Alueen merenlahdet vapautuivat jääpeitteestään kuun puolivälissä ja järvet heti 20. päivän jälkeen. Lintujen muutto eteni lämpimien säiden takia reilusti etuajassa. Laskentakohteille ei kertynyt suuria vesilintukeskittymiä, sillä linnut jatkoivat muuttoaan nopeasti sisämaan järville. Nopeasti edenneen kevään takia ensimmäistä ja toista vesilintulaskentaa jouduttiin hieman aikaistamaan suositelluista laskenta-ajoista. Toukokuussa sää oli vaihtelevampi, kevään eteneminen tasaantui, ja myöhäisimmät muuttolinnut saapuivat totutun aikataulun mukaisesti. Laskentoihin ja lintujen parimääriin vaikutti myös edeltävän talven sää. Talven lumimyräkät ja kevättalvella liikkuneet jäät olivat laottaneet ja niittäneet poikki suurimman osan laskentakohteiden ruovikoista. Esimerkiksi Espoonlahden ruovikot ja osmankäämiköt olivat laajimpien, maatuneiden ruovikkoalueiden rannan puoleisia reunoja lukuun ottamatta täysin laossa. Uusi kasvillisuus alkoi peittää rantoja vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Kun merenpinta oli lisäksi toukokuun puoliväliin asti alhaalla, ruovikkoisilla rannoilla liikkuminen oli helppoa ja useimmilla kohteilla linnut olivat vaivatta löydettävissä Laskentatulosten luotettavuus ja vertailukelpoisuus Laskennat painottuivat aikaisempien selvitysten tavoin vesilinnustoon. Vesilintulaskennat ja parimäärätulkinnat on tehty kaikilla laskentakerroilla suositeltujen ohjeiden (Koskimies & Väisänen 1988, Koskimies 1994) mukaisesti. Vesilinnuista saadut tiedot ovat luotettavia ja aiempiin laskentoihin nähden vertailukelpoisia. Niitä voidaan myös vertailla muiden lintuvesien laskentatietoihin. Myös helposti havaittavien lokkilintujen ja kahlaajien laskentatulokset ovat vertailukelpoisia. Ruovikoiden, rantapensaikkojen ja rantametsien varpuslintulajistoa ei selvitetty yhtä tarkoin. Luotettava varpuslintujen kartoittaminen edellyttäisi jokaisella alueella 5 8 laskentakertaa (Koskimies & Väisänen 1988, Koskimies 1994). Vuoden 2000 laskennoissa tyydyttiin kahteen kartoituslaskentaan ja vesilintulaskentojen yhteydessä tehtyihin karttamerkintöihin. Vesilintulaskentojen aikana rantametsiä ja kuivapohjaisia ruovikoita ei inventoitu järjestelmällisesti. Varpuslintujen laskentateho oli suurempi kuin vuonna 1984, jolloin varpuslinnut laskettiin muiden laskentojen yhteydessä, mutta suunnilleen sama kuin 1990, jolloin kullakin alueella tehtiin yksi tai kaksi kartoituslaskentaa. Käytetyn menetelmän takia useimmista varpuslinnuista on saatu kaikkina kolmena laskentavuonna todellista alhaisempia parimääriä. Varpuslinnusta saatuja tietoja voidaankin pitää vain suuntaaantavina, eikä niitä tule sellaisenaan vertailla muiden kohteiden tietoihin. Varpuslintuaineistojen luotettavuutta heikentää myös se, että varpuslintukannat voivat vaihdella jopa kymmeniä prosentteja vuodesta toiseen. Tämän takia yksittäisten vuosien vertailu toisiinsa on epävarmaa silloinkin, kun käytössä on erittäin hyvät laskenta-aineistot. Puutteistaan huolimatta varpuslintutiedot antavat arvokkaan lisän Espoon lintuvesien lintutietoihin ja esimerkiksi hoitotoimien ja maankäytön suunnitteluun. Lintulaskentatietoja vertailtaessa on syytä muistaa, että lintukannat vaihtelevat luonnollisista syistä vuodesta toiseen; mm. edellisvuoden pesimätulos, talvehtimisen onnistuminen ja muutonaikainen sää vaikuttavat lintujen määriin. Suuretkaan muutokset eivät tämän takia välttämättä kuvasta pe 12

13 simäympäristön muutoksia. Espoon lintuvesien lintutiedot ovat käyttökelpoisimpia ympäristön tilan ilmentäjiä silloin, kun vertaillaan ekologisten, samanlaista ympäristöä käyttävien lajiryhmien muutoksia. 13

14 2.3. Kohteiden suojeluarvo Kosteikkojen arvoa on tarkasteltu perinteisesti ns. linnuston suojelupistearvon perusteella (Maaja metsätalousministeriön lintuvesityöryhmä 1981). Suojelupistearvo mittaa pesivän linnuston monipuolisuutta ja runsautta. Pistearvoon vaikuttaa ennen muuta harvinaisten lintulajien esiintyminen. Lintuvesien suojelupistearvo kehitettiin vuonna 1981 valmistunutta valtakunnallista lintuvesiensuojeluohjelmaa varten. Lintuvesien linnusto on muuttunut nopeasti viime vuosikymmeninä, eikä kaksi vuosikymmentä sitten luotu pisteytysmenetelmä kuvasta kunnolla kosteikkojen nykyistä arvoa. Menetelmä ei ota esimerkiksi uusia tulokaslajeja tai uhanalaisia lajeja parhaalla mahdollisella tavalla huomioon. Menetelmä ei myöskään anna välineitä kosteikkojen reunaosien ja rantametsien linnustollisen arvon mittaamiseen. Suomen ympäristökeskuksessa kehitetty uusi kosteikkolinnuston suojeluarvon mittausmenetelmä (Mikkola-Roos 1996) on kehitetty poistamaan näitä puutteita. Uudessa pisteytysmenetelmässä jokainen lintuvedellä pesivä lintulaji saa pistearvon sen mukaan, miten monta paria kyseistä lintulajia kosteikolla pesii. Lajikohtaiseen pistemäärään vaikuttaa lisäksi lajin mahdollinen uhanalaisuus ja pesimäkannan suuruus Suomessa. Kosteikon suojeluarvo on lajittaisten pistearvojen summa. Mukaan voidaan ottaa varsinaisten kosteikkolintujen lisäksi myös rantametsien linnut. Tässä selvityksessä tutkittujen lintuvesien linnustollisen arvon muuttumista tarkastellaan uuden pisteytysmenetelmän avulla. Linnuston suojeluarvoa tarkastellaan lisäksi uhanalaisten lajien ja EU:n lintudirektiivin liitteen I lajiluettelon perusteella. Uhanalaiset lajit esitellään Uhanalaisten lajien seurantatoimikunnan vuonna 2000 tekemän luettelon mukaisesti (Ympäristöministeriö 2000). Uhanalaiset lajit jaetaan siinä kolmeen uhanalaisuusluokkaan: Äärimmäisen uhanalaiset, erittäin uhanalaiset ja vaarantuneet. Lisäksi mainitaan silmälläpidettävät lajit, jotka eivät ole uhanalaisia, mutta voivat pesimäkannan pienuuden tai kehityssuunnan takia sellaisiksi muuttua. EU:n lintudirektiivissä otetaan huomioon lajin uhanalaisuus ja kannan kehityssuunta EU:n alueella. Lintudirektiivissä on mukana lajeja, joiden kanta on Suomessa elinvoimainen (joskin monesti taantuva), mutta eräissä muissa EU:n jäsenvaltioissa uhanalaisia. 14

15 3. ESPOONLAHTI Espoon ja Kirkkonummen rajalla sijaitsevan Espoonlahden pohjoisosa on rehevä lintuvesialue. Lahden rantoja kattaa Kuva 1. Taivaanvuohi on muiden kahlaajien tavoin kärsinyt Espoonlahden rantaniittyjen umpeenkasvusta. kallioisia niemenkärkiä lukuun ottamatta vaihtelevanlevyinen järviruovikko. Paikoin myös kapeaosmankäämi muodostaa laajoja avovettä reunustavia kasvustoja. Pesimälinnustossa ovat parhaiten edustettuina vesilinnut ja ruovikoiden varpuslinnut. Runsaimmat vesilinnut ovat silkkiuikku ja sinisorsa, mutta lajistoon kuuluvat myös mm. vähälukuinen lapasorsa ja heinätavi. Lahden rantametsissä pesii ainakin kolme paria uhanalaisia pikkutikkoja. Espoonlahti on myös merkittävä muuttolintujen kerääntymisalue. Etenkin isokoskelot kerääntyvät keväällä satapäisiksi parviksi perukan 200 vesialueen edustalle. 180 Espoonlahden linnustollisesti arvokkaimmat osat sijaitsevat lahden perukassa Espoonjoen ja Mankinjoen suualueilla, joissa 120 on laajoja rantaniittyjä ja ruovikoita. Perukan Espoon ja 100 Kikkonummen puoleiset osat kuuluvat Natura suojelualueverkostoon. Mankinjoen suulla on Fiskarsinmäen rauhoitettu jalopuulehto, joka on alueen paras lintujen- ja 20 luonnontarkkailupaikka. Lehdon kasvillisuus on 0 näyttävimmillään kevätkukinnan aikaan. Lähellä Länsiväylää sijaitseva Saunalahti on myös hyvä lintujentarkkailupaikka. Pesiviä vesilintupareja Pesivien kosteikkolintujen lajimäärä Uhanalaiset lajit: pikkutikka, rantapelloilla peltosirkku. Silmälläpidettävät lajit: pensastasku, kottarainen. Muita lajeja: harmaahaikara, lapasorsa, heinätavi, kultarinta. Ari Valkola / LKA

16 Espoonlahti on noin kymmenen kilometrin pituinen, Espoon ja Kirkkonummen rajalla sijaitseva merenlahti. Tutkittuun alueeseen kuului Länsiväylän pohjoispuolelle jäävä Espoonlahden pohjoisosa, joka on noin neljä kilometriä pitkä ja keskimäärin kilometrin levyinen. Espoonlahti on rehevöitynyt ja sen vesi on sameaa. Rantoja kattaa kallioisia niemenkärkiä lukuun ottamatta vaihtelevanlevyinen ruovikko. Myös kapeaosmankäämi muodostaa Espoonlahdella suuria avoveteen rajoittuvia kasvustoja. Laajimmat ruovikot, osmankäämiköt ja niittyalueet sijaitsevat lahden pohjoisperukassa. Espoonlahden perukkaan laskee kolme jokea, yksi Kirkkonummen ja kaksi Espoon puolella. Joet tuovat lahdelle ravinteita ja pitävät veden sameana. Rehevöityminen on yksipuolistanut linnustoa ja kasvillisuutta. Lahden rannoilla on melko runsaasti asutusta, ja kolme yhteiskäytössä olevaa venevalkamaa. Linnustolle arvokkaimmat ranta-alueet ovat säilyneet pääosin rakentamattomina. Espoonlahti on jaettu linnustonseurannassa kymmeneen osa-alueeseen (kartta 2), joista alueet i IV ovat Espoon ja alueet V X Kirkkonummen puolella. Hirvonen (1984) on kuvannut tarkoin osa-alueiden luonnontilaa ja suojelumerkitystä. Alueet ovat muuttuneet varsin vähän vuoden 1984 jälkeen, ja Hirvosen kuvaukset ovat edelleenkin osuvia. Huomattavin maisemassa näkyvä muutos on laajan laidunalueen perustaminen Fiskarsin luonnonsuojelualueen itäpuolelle osa-alueelle IV. Laitumen tilalla oli aiemmin ruovikkoa. Uusia rantarakennuksia ja rantojen ruoppauksia on viime vuosina tehty alueilla II ja X. Ruoppaukset eivät ole osuneet linnustollisesti herkimmille alueille. Espoonlahden perukan peltoihin rajoittuvat rantaniityt osa-alueilla IV ja V ovat viime vuosina pensoittuneet. Maisema on muuttunut sulkeutuneemmaksi ja eristyneemmäksi ympäristön pelloista. Kartta 2. Espoonlahti osa-alueineen. 16

17 Laajimmat rantakosteikot sijaitsevat osa-alueilla I, III, IV, V sekä osa-alueen X länsipuoliskossa. Myös Sundetinjoen suulla (alueiden VI ja VII eteläpäässä) on rantaniittyä ja ruovikkoa. Kohteet I IV sijaitsevat Espoon puolella ja muut kohteet Kirkkonummen puolella. Espoonlahti on merkitty seutukaavassa ja yleiskaavaluonnoksessa suojelualueeksi. Sekä Espoon että Kirkkonummen puoleinen perukka (osa-alueet III VIII) kuuluvat lintuvesiensuojeluohjelmaan (Maa- ja metsätalousministeriön lintuvesityöryhmä 1981) ja Natura suojelualueverkostoon. Natura-alueen pinta-ala on 223 hehtaaria (Uudenmaan ympäristökeskus 1998). Mankinojan itäpuolinen Fiskarsinmäen jalopuulehto lähialueineen (alueen IV pohjoispuolinen niemi) on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Alueella I sijaitsevan Saunalahden itärannasta on rauhoitettu 4,5 hehtaarin laajuinen alue. Alueella on meriuposkuoriaisen maailman ainoa pysyväksi tiedetty kanta (Uudenmaan ympäristökeskus 1998) Linnustolaskennat Espoonlahdella tehtiin kaikkiaan seitsemän lintulaskentaa. Jokaisella osa-alueen linnusto laskettiin neljästi. Ensimmäinen vesilintulaskenta tehtiin Tuolloin osa lahdesta kierrettiin veneellä. Myöhemmissä laskennoissa venettä ei käytetty. Toinen vesilintulaskenta tehtiin Ensimmäisenä laskentapäivänä tutkittiin osa-alueet II V ja toisena päivänä muut alueet. Ensimmäinen maalinnuston kartoituslaskenta tehtiin 25. ja Toinen kartoituskerta oli Kartoituslaskennat aloitettiin kaikkina aamuina auringonnousun aikaan laajimmista ruovikko- ja niittyalueista. Aamuyöllä ennen laskentoja pensaikkoisilta ranta-alueilta kuulosteltiin yöllä laulavia lintuja. Kartoituslaskentaa ei tehty karuilla, niukkakasvisilla rannoilla eikä rakennetuilla rannoilla Pesimälinnut Espoonlahden pesimälinnustoon kuului vuonna lajia ja 480 paria (taulukko 1). Kosteikkolintuja oli 27 lajia ja 427 paria Vesilinnut Pesiviä vesilintuja laskettiin 162 paria (34 % koko linnustosta). Näistä uikkuja oli 49 paria, sorsia 92 paria ja nokikanoja 14 paria. Lisäksi lahdella pesi tai yritti pesintää seitsemän kyhmyjoutsenparia. Runsaimmat vesilinnut olivat silkkiuikku ja sinisorsa, joiden kummankin osuus kaikista vesilintupareista oli yli kolmannes (taulukko 1). Vaateliaisiin lintuvesilajeihin kuuluva lapasorsa (10 paria) oli melko runsas, muta heinätaveja pesi vain yksi pari. Sotkien vähyys on huomiota herättävää: pesimälinnustoon kuului vain yksi tukkasotkapari, eikä ollenkaan punasotkaa. Espoonlahdelle muuttoaikoina suuriksi parviksi keskittyvä isokoskelo ei juuri jää alueelle pesimään: vain kaksi pesivää paria tavattiin. Useimmat vesilintulajit olivat jakautuneet melko tasaisesti eri puolille lahtea. Suurin osa silkkiuikuista (33 paria) pesi kuitenkin tiheänä yhdyskuntana osa-alueen VIII ruovikossa. Sinisorsat ja lapasorsat keskittyivät Espoonlahden perukkaan alueelle IV Kahlaajat ja lokkilinnut Pesiviä kahlaajia todettiin neljä lajia, yhteensä 19 paria (4 % koko linnustosta). Runsain laji oli rantasipi, joita pesi 14 paria tasaisesti eri puolilla lahtea (taulukko 1). Taivaanvuohia oli neljä paria ja töyhtöhyyppiä yksi pari Fiskarsin laidunniityllä. Samalla paikalla havaittiin kesäkuussa myös innokkaasti soidinteleva liro. Liro on pohjoisten soiden kahlaaja, joka pesii harvinaisena Etelä- Suomessa. Fiskarsin laidunniityn liro lienee ensimmäinen pesintään viittaava yksilö Espoonlahdelta. 17

18 Lokkilinnuista pesivänä todettiin vain kalalokki, ainoastaan yksi pari sitäkin. Lisäksi lahdella oleskeli pesintään viittaavasti kaksi muuta kalalokkiparia, mutta pesiä ei löydetty. Pesimättömiä lokkeja Espoonlahdella oli sitä vastoin runsaasti, parhaimmillaan viitisensataa harmaalokkia, kaksisataa naurulokkia ja kymmenkunta merilokkia. Suurin osa pesimättömistä lokeista oli niiden liikehdinnästä päätellen Ämmässuon kaatopaikalla ruokailemassa käyviä yksilöitä, jotka käyttävät Espoonlahtea lepäilypaikkanaan Rantojen varpuslinnut Kolmesta järviruokokasvustoihin keskittyneestä varpuslintulajista ruokokerttunen oli selvästi runsain. Ruokokerttusia laskettiin kaikkiaan 102 paria eli 21 % koko alueen pesimälinnuista oli ruokokerttusia. Tiheimmät ruokokerttuskannat pesivät Espoonlahden perukan ruovikoissa osaalueilla IV ja V. Toiseksi runsain ruovikkolintu oli pajusirkku (60 paria), joka pesi ruovikoiden lisäksi yleisenä myös ojanvarsien ja rantaniittyjen pensaikoissa. Pajusirkku oli lahden toiseksi runsain lintulaji, ja sen osuus kaikista pesimälinnuista oli 13 %. Rytikerttusia havaittiin laskennoissa 31 reviirillä. Laji keskittyi samoilla alueille kuin ruokokerttunen. Lahden rantaniityiltä ja rantapensaikoista tavattiin yhdeksän vähälukuista lintulajia, joita ei havaittu muualla. Lajit olivat kiuru, niittykirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, viitasirkkalintu, luhtakerttunen, pensaskerttu, punavarpunen ja pajulintu. Niiden yhteinen parimäärä oli 56 (taulukko 1). Runsaimmat niittyjen lajit olivat niittykirvinen ja keltavästäräkki, joita pesi viisi paria Espoonlahden perukan niityillä. Pensaikkoreunusten runsaimmat lajit olivat pensaskerttu ja punavarpunen (11 ja 15 paria). Myös ne keskittyivät Espoonlahden perukkaan. Vähälukuiseen pensaikkolajistoon kuuluvat viitasirkkalintu, luhtakerttunen ja pensastasku, joita kaikkia tavattiin yksi tai kaksi koirasta Rantametsien linnut Laskenta-alueeseen kuuluu muutamin paikoin pieni rantametsäsaareke tai kapea vyöhyke pellon ja rannan välistä puustoa. Rantametsät ovat koivikoita ja lepikoita, ja niissä on paikoin varttunutta puustoa, mm. vanhoja tervaleppiä. Rantametsistä tavattiin kaikkiaan 13 metsälintulajia, joista pajulintu, peippo ja lehtokerttu olivat runsaimpia. Uhanalaisen pikkutikan reviirejä oli kaksi, toinen Pölanissa Espoonjoen suulla alueella IV ja toinen alueen X länsiosassa. Aiempina vuosina pikkutikkapari on asustanut myös Fiskarsin lehdossa, mutta sitä ei laskennoissa havaittu. Rehevien lehtimetsien linnuista satakieli oli runsas, joskin vain kaksi alueella todetuista 19 reviiristä osui varsinaiselle laskenta-alueella. Laskenta-alueen tuntumasta löydettiin myös kuusi kultarinnan ja kolme mustapääkertun reviiriä. Kottarainen pesi vanhassa tikankolossa Pölanin venerannassa. Kottaraisia tavattiin ruokailemassa eri puolilla lahden rantaniittyjä; alueella on säilynyt elinvoimainen kottaraiskanta. Etelärannikolla harvinainen kuhankeittäjä vihelteli Fiskarsin lehdossa Muut lajit Kaksi vanhaa harmaahaikaraa oleskeli touko kesäkuussa Båthusvikenin ruovikkorannalla osaalueella VIII. Käyttäytymisestä päätellen linnut saattoivat pesivät lähitienoolla. Silmälläpidettäviin lajeihin luokiteltuja peltosirkkuja lauloi kaksi koirasta Luomalahden rantapelloilla (alue V). Fiskarsinmäellä ja lähitienoolla havaittiin säännöllisesti uuttukyyhkyjä, jotka pesivät Fiskarsinmäen vanhojen puiden koloissa. Lisäksi uuttukyyhky soidinteli mäenrinteellä alueen IX tuntumassa. Samassa paikassa havaittiin yhdessä laskennassa myös palokärki. Vanha kanahaukkanaaras nähtiin kah 18

19 desti Sundsbergsvikenin länsipuolisen metsäalueen yllä. Kalasääski kävi lahdella silloin tällöin kalastamassa. Satunnaishavaintoja tehtiin mm. ristisorsasta (24.4. naaras Luomalahdessa), ruskosuohaukasta (24.4. koiras Espoonjoen suulla), kanadanhanhesta (10.5. kaksi yksilöä Espoonjoen suulla) ja ruisrääkästä (12.6. koiras Luomalahden pelloilla). Suomessa harvinainen jalohaikara oleskeli Espoonlahden pohjoisperukassa lokakuun lopussa. Nisäkkäistä havaittiin lintulaskentojen aikana mm. kolme kettua eri puolilla lahtea Arvokkaimmat pesimälinnut Espoonlahden pesimälinnuista pikkutikka on luokiteltu maassamme vaarantuneeksi (Ympäristöministeriö 2000). Niitä lahden rannoilla pesii ilmeisesti ainakin kolme paria, vaikka lajia ei nyt tavattukaan vakiopaikalla Fiskarsin lehdossa. Myös Luomanlahden rantapeltojen peltosirkku (kaksi paria) on luokiteltu vaarantunut. Pensastasku (kaksi paria) ja kottarainen (yksi pari) kuuluvat silmälläpidettäviin lajeihin. Peltosirkku, pensastasku ja kottarainen ovat viime vuosikymmeniä nopeasti vähenneet maassamme. EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeista alueen pesimälinnustoon kuului peltosirkku ja Euroopassa uhanalaiseksi luokitelluista lajeista (Tucker & Heath 1994) heinätavi ja kiuru. 19

20 Taulukko 1. Espoonlahden pesimälinnuston parimäärät v osa-alueittain (I X). Suluissa on mainittu pesimättömiksi tulkittujen parien (kyhmyjoutsen, kalalokki) ja varsinaisen tutkimusalueen lähellä, mutta ulkopuolella havaittujen parien määrä (muut lajit). Yhteissummissa on mukana vain varsinaiselta laskenta-alueelta tavatut linnut. Yhteensä I II III IV V VI VII VIII IX X Kosteikkolinnut Silkkiuikku Harmaahaikara (1) (1) - - Kyhmyjoutsen 7 (+1) (1) (1) Haapana Tavi Sinisorsa Lapasorsa Heinätavi Tukkasotka Telkkä Isokoskelo Nokikana Töyhtöhyyppä Taivaanvuohi Liro Rantasipi Kalalokki 1 (+2) (1) - - (1) Niittykirvinen Västäräkki Keltavästäräkki Pensastasku Viitasirkkalintu Ruokokerttunen Viitakerttunen (1) (1) Luhtakerttunen 1 (+1) (1) Rytikerttunen Pensaskerttu Punavarpunen Pajusirkku Muut lajit Sepelkyyhky Pikkutikka Kiuru Metsäkirvinen Satakieli 2 (+17) (1) (3) (1) (3) 2 (+3) (4) (2) Mustarastas Räkättirastas Kultarinta (6) (1) (2) (1) - - (2) Lehtokerttu Mustapääkerttu (3) - - (1) - - (1) (1) Pajulintu Harmaasieppo Talitiainen Kottarainen Peippo Rautiainen Kuhankeittäjä (1) (1) Viherpeippo Peltosirkku (2) (1) (1) Keltasirkku Pareja yhteensä Kaikki lajit Vesilinnut Kosteikkolinnut Lejeja yhteensä Kaikki lajit Vesilinnut Kosteikkolinnut

21 3.3. Pesimälinnuston muutokset Espoonlahden pesimälinnusto on tutkittu neljänä vuonna, 1976 (aineisto Hirvosen (1984) mukaan) sekä lintuvesiseurannan yhteydessä 1984, 1990 ja Vuonna 1976 laskentakohteena olivat pelkästään vesilinnut, muulloin on tutkittu koko lajisto. Kaikkina tutkimuskertoina vesilintulajisto on ollut samanlainen ja parimäärät yllättävän samansuuruisia (taulukko 2) lukuun ottamatta vuotta 1990, joka erottuu muita heikompana vesilintuvuotena lähinnä silkkiuikun tilapäisen aallonpohjan takia. Vuonna 1984 vesilintukannat olivat muita vuosia vahvemmat. Tuolloin silkkiuikku ja tavi olivat selvästi runsaampia kuin muina tutkimusvuosina. Myös elinympäristönsä suhteen vaateliaita heinätaveja oli vuonna 1984 tavanomaista runsaammin. Heinätavin määrät vaihtelevat oikukkaasti vuodesta toiseen lähinnä kevätmuutonaikaisten sääolojen mukaan (Väisänen ym. 1998). Ainoa koko jakson ajan runsastunut vesilintulaji on kyhmyjoutsen. Sotkat ovat kaikkina laskentavuosina lähestulkoon puuttuneet pesimälinnustosta. Kahlaajamäärät ovat laskeneet tutkimusjakson aikana; vain rantojen yleiskahlaaja rantasipi on säilyttänyt kantansa. Muut kahlaajalajit ovat huolestuttavasti vähenneet. Vuonna 1984 kahlaajia havaittiin 28 paria, vuonna paria, mutta vuonna 2000 enää 20 paria, vaikka rantasipejä oli aikaisempaa enemmän. Isokuovi ja punajalkaviklo näyttävät kokonaan hävinneen alueen lajistosta, ja töyhtöhyyppiäkin pesi enää yksi pari. Punajalkaviklon puuttuminen voi jäädä tilapäiseksi, sillä lajille sopivaa ympäristöä näyttäisi edelleen olevan Espoonlahdella. Laji oli kesällä 2000 erittäin vähissä muillakin Espoon lintuvesillä. Isokuovin häviäminen alueelta johtuu kannan yleisestä taantumisesta Etelä-Suomessa (Väisänen ym. 1998) ja kuoville riittävän avoimien rantojen pensoittumisesta. Samat syyt lienevät syinä myös töyhtöhyypän vähenemiseen. Kahlaajien lisäksi myös avoimien ja harvapensaisten niittyjen linnusto on vähentynyt. Tähän lajiryhmään kuuluvat niittykirvinen, keltavästäräkki, pensastasku ja pikkulepinkäinen. Nämä lajit ovat yleisesti vähentyneet Etelä-Suomessa viime vuosikymmeninä. Espoonlahdella niittylinnustolle sovelias ala on vähentynyt niittyjen ja avointen pellonreunusten hitaasti pensoittuessa. Pensastasku ja pikkulepinkäinen on molemmat luokiteltu vuoden 2000 uhanalaistarkastelussa silmälläpidettäviksi lajeiksi (Ympäristöministeriö 2000). Pensastaskuja havaittiin kesällä 2000 kaksi paria, mutta pikkulepinkäistä ei enää tavattu. Kahlaajien ja avoniittylintujen vähenemisestä huolimatta Espoonlahden linnustollinen arvo on säilynyt hyvänä. Kosteikkolajien lukumäärä ei ole juuri muuttunut, ja myös pesimälinnuston suojelupistearvo on pysynyt ennallaan (taulukko 2). Espoonlahdella on linnuille myös huomattava muutonaikainen merkitys. Monet vesilinnut, etenkin isokoskelo, kerääntyvät kevätmuuton aikana lahden perukkaan suuriksi parviksi. 21

22 Taulukko 2. Espoonlahden pesimälinnuston parimäärät neljän eri selvityksen perusteella sekä koko linnuston suojelupistearvot. Vuonna 1976 laskettiin vain vesilinnut. Sulkuihin on merkitty vuonna 2000 pelkästään varsinaisen laskenta-alueen ulkopuolelta rantametsistä ja -pelloilta tavatut parit sekä harmaahaikara, joka mahdollisesti pesi lähitienoolla. Tähdellä merkityistä lajeista on otettu mukaan kaikki laskenta-alueen ulkopuoliset havainnot Kosteikkolinnut Muut lajit Silkkiuikku Sepelkyyhky? Harmaahaikara (1) Pikkutikka? Kyhmyjoutsen Kiuru? Haapana Metsäkirvinen? Tavi Satakieli*? Sinisorsa Kivitasku? Lapasorsa Mustarastas? Heinätavi Räkättirastas? Tukkasotka Laulurastas? Telkkä Punakylkirastas? Isokoskelo Kultarinta*? 1 - (6) Nokikana Hernekerttu? Töyhtöhyyppä? Kirjokerttu? Taivaanvuohi? Lehtokerttu? Isokuovi? Mustapääkerttu*? 3 3 (3) Punajalkaviklo? Pajulintu? Liro? Idänuunilintu? Metsäviklo? Harmaasieppo? Rantasipi? Kirjosieppo? Harmaalokki? Sinitiainen? Naurulokki? Talitiainen? Kalalokki? 1-1 Pikkulepinkäinen? Niittykirvinen? Kottarainen? Västäräkki? Peippo? Keltavästäräkki? Rautiainen? Pensastasku? Kuhankeittäjä? - - (1) Pensassirkkalintu? Viherpeippo? Viitasirkkalintu? Peltosirkku*? - 1 (2) Ruokokerttunen? Keltasirkku? 1-1 Viitakerttunen? Luhtakerttunen? 2-1 Pareja yhteensä Rytikerttunen? Kaikki lajit Pensaskerttu? Vesilinnut Punavarpunen? Kosteikkolinnut Pajusirkku? Kosteikkolajeja Suojelupistearvo Linnustollisesti merkittävimmät alueet Pesimälinnustolle tärkeimpiä alueita ovat Espoonlahden perukan matalat vesialueet ja rantaniityt (osa-alueet IV ja V), Båthusuddenin ranta (alue VIII) sekä alueen X länsiosa. Espoonlahden perukassa pesi 40 % kaikista alueen kosteikkolinnuista. Båthusuddenin rannan ruovikkoalueella pesii Espoonlahden ainoa silkkiuikkuyhdyskunta (33 paria v. 2000) ja jonkin verran muita vesilintuja. Alueen X länsiosassa on laaja ruovikko ja Storstycketin melko avoimena säilynyt niittyalue, joka aikaisemmin on todennäköisesti ollut laitumena. Koko Luomanselän alue Sundsbergvikenistä Espoonjoen suulle on tärkeä alueelle muuttoaikoine kerääntyville vesilinnuille. 22

23 3.5. Toimenpidesuosituksia Espoonlahden perukan niittyalueet ovat hitaasti pensoittumassa ja ruovikoitumassa. Tämä yksipuolistaa vähitellen alueen linnustoa ja tekee maisemasta sulkeutuneen. Fiskarsin lehdon itäpuolista niittyaluetta on alettu hoitaa laiduntamalla. Laidunalue on avartanut maisemaa ja luonut sopivan elinympäristön kahlaajille mm. lahden ainoa töyhtöhyypän ja liron reviiri sijaitsi hoitoniityllä. Alue houkuttelee kahlaajia avomaiden varpuslintuja myös muuttoaikoina. Laidunnusta tulisi jatkaa ja laidunaluetta mielellään laajentaa. Myös Mankinjoen itäpuolinen niittyalue on vähitellen pensoittumassa ja ruovikoitumassa. Alue soveltuisi hyvin uuden laidunnusalueen perustamiseen. Pensaikon raivaus ja laidunnus sopisivat hoitotoimiksi myös lahden etelärannalla sijaitsevalle Storstycketin niittyalueelle. Lintujen viihtyminen Espoonlahdella edellyttää linnustollisesti arvokkaimpien alueiden säilymistä rauhallisina. Lintujen pesimärauha ja elinympäristöjen säilyminen tulisi turvata etenkin Örenin ja Näsuddenin pohjoispuolisella alueella sekä Båthusuddenin alueella. Keväällä 2000 Kirkkonummen Luomalahden rannassa ammuttiin lokkeja ja variksia. Keväällä lintujen pesimäajan kynnyksellä tapahtuva metsästys häiritsee mm. vesilinnustoa ja on ristiriidassa alueen linnustonsuojelutavoitteiden kanssa. Lintuja ammuttiin Luomalahdessa rauhoitusaikana toukokuun puolella (10.5. rannalta löydettiin neljän harmaalokin, kahden merilokin ja seitsemän variksen tuoreet jäännökset). Miltei kaikilta linnuilta oli poistettu koivet, mikä osoittaa linnut metsästäjän ampumaksi (koipia käytetään todisteena vahinkolintujen hävittämisestä). Metsästäjien toimet linnustollisesti herkällä alueella tulisi saada loppumaan. Espoonlahden rantametsien käsittelyssä olisi hyvä ottaa huomioon pikkutikan elinvaatimukset. Pikkutikka etsii pääosan ravinnostaan lahoista lehtipuista, joita on monin paikoin Espoonlahden rantametsissä. Parasta hoitoa sekä pikkutikalle että maisemalle on rantametsien puuston jättäminen luonnontilaan ja lahopuiden ja vanhojen puiden säästäminen. 23

24 4. KAITALAHTI Tapani Räsänen / LKA Kuva 2. Kaitalahden taantuvan vesilinnuston yksi harvoista selviytyjistä on haapana. Kaitalahden lintuvesialueeseen kuuluvat pitkälle umpeenkasvanut Kaitalahden perukka, sen itäpuolella sijaitseva Hyljelahden ranta sekä eteläpuolella sijaitsevaa Matasaarta ympäröivät vesialueet. Kaitalahden alueella pesii monipuolinen vesi- ja ruovikkolinnusto. Runsaimpia vesilintuja ovat silkkiuikku, sinisorsa, telkkä ja nokikana. Ruovikkolinnuista ruokokerttunen, rytikerttunen ja pajusirkku pesivät runsaina Kaitalahden perukassa. Aluetta monipuolistaa Kaitalahden etelärannalla sijaitseva lehto, jossa pesii mm. useita satakieliä ja kultarintoja. Rantametsien linnustoon kuuluu myös uhanalainen pikkutikka. Kaitalahden merkitys vesilintujen pesimäpaikkana on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Lahden hidas, luontainen umpeenkasvu on vähentänyt vesilinnuille kelvollista alaa. Lisääntynyt veneily ja muu virkistyskäyttö häiritsevät vesilinnustoa. Kaitalahden tienoo on suosittua ulkoilualetta. Hanikan luontopolku kulkee Kaitalahden etelärannan lehdon läpi lahden suulla sijaitsevaan Hanikan niemeen ja sieltä rantoja pitkin etelään. Hanikan niemessä on lintutorni, josta näkee lintuja häiritsemättä koko Kaitalahden perukan Pesiviä vesilintupareja Uhanalaiset lajit: pikkutikka, joinakin kesinä rastaskerttunen. Silmälläpidettävät 25 lajit: pikkusieppo. Muita lajeja: heinätavi, satakieli, kultarinta

25 Kaitalahden tutkimusalue ulottui Kaitalahdesta itään Rulluddenin niemeen ja etelään Mataskärsvikeniin. Alueen jakautuu viiteen osa-alueeseen (kartta 3). Länsiosassa sijaitseva Kaitalahti (osa-alue I) on pitkälle umpeenkasvanut ruovikkoinen merenlahti, jonka etelärannalla on kapea rantaniitty ja rehevää, tervaleppävaltaista rantalehtoa. Lahden länsipäässä on maantie ja omakotitaloja. Pohjoisrannalla on vanha, metsittynyt täyttömaa-alue ja kapea rantaniittyvyö. Kaitalahden avovesialue on matala, ja lahden suuosan maatumisen takia se on lähes eristyksissä merestä merenpinnan ollessa alhaalla. Lahden etelärannalla Hanikan niemenkärjessä on lintutorni, jonne pääsee pitkospuureittiä pitkin etelärannan lehdon läpi. Pohjoisrannalla lahden suulla on pienvenesatama. Muissa tutkimusalueen osissa rantavyöhyke on kapea ja metsä ulottuu rantaan asti. Alueet ovat pääosaksi avovettä. Alueen II rannat ovat enimmäkseen kallioisia, mutta pohjoispäässä Kaitalahden suulla on rantaniittyä ja ruovikkoa. Alue III käsittää Matasaaren rannat ja Mataskärsvikenin ruovikoituneen lahdenpoukaman. Mataskärsvikenin rannat ovat osaksi kallioisia, osaksi tervalepikkoa. Tutkimusalueen pohjoisrannan osa-alueilla IV ja V on vaihtelevanlevyinen ruovikko ja kapea rantaniittyvyöhyke. Ranta on pääosin rakentamaton. Tutkimusalueeseen kuuluvan Granholmenin pohjoisranta on kallioinen, länsiranta somerikkoinen ja niukkakasvinen. Kaitalahden tienoo on suosittua ulkoilualuetta. Pohjoisrantaa pitkin kulkee ulkoilureitti osaalueiden IV ja V läpi. Hanikan luontopolku kulkee Kaitalahden etelärannan lehdon läpi Hanikan niemeen ja sieltä etelään Mataskärsvikenin eteläpuolelle. Alueella veneillään myös runsaasti. Kaitalahden pohjukkaan veneillä ei pääse. IV V I II III Km Kartta 3. Kaitalahti osa-alueineen (I V) 25

26 Kaitalahden hidas maatuminen ja umpeenkasvu on jatkunut viime vuosinakin. Muita selviä muutoksia alueen luonnontilassa ei ole tapahtunut vuoden 1984 jälkeen. Vuonna 1999 tehdyssä vesistöselvityksessä Kaitalahti osoittautui hyväkuntoiseksi, joskin rehevöityneeksi lahtialueeksi (Pellikka 2000). Kaitalahden perukka on merkitty alueen asemakaavassa ja yleiskaavaluonnoksessa suojelualueeksi (SL) Linnustolaskennat Kaitalahdella tehtiin neljä lintulaskentaa. Ensimmäinen vesilintulaskenta tehtiin ja toinen 5.5. Molemmissa laskennoissa kaikki ranta-alueet kierrettiin jalkaisin. Granholmenin pohjois- ja länsirannan linnut tähystettiin mantereelta kaukoputkella. Kolmas vesilintulaskenta tehtiin maalinnuston kartoituksen yhteydessä Osa-alueiden I ja II ruovikoiden ja rantametsien linnusto kartoitettiin ja 7.6. Muilla osa-alueilla varsinainen kartoituslaskenta ei ollut tarpeen; lintureviirit tulivat merkityiksi muistiin Laskentoja helpotti keväisten ruovikoiden huono kunto: Jäät olivat vieneet alueiden IV ja V ruovikot kokonaan. Kaitalahden (osa-alue I) ruovikot olivat säilyneet pystyssä vain aivan lahden perukassa ja lahden suulla. Alueiden II ja III ruovikot olivat keväällä niin harvoja, että linnut saattoi helposti nähdä rannalta käsin. Laskenta-alue rajattu on rajattu rantametsän tai rakennettujen tonttien mukaan. Kaitalahden pohjoisrannalla alueeseen kuuluu metsittynyttä täyttömaarantaa ja etelärannalla asuinrakennusten ja ruovikon välinen Hanikan rantalehto. Matasaaresta laskettiin vain rannoilla ja vesialueella oleskelleet linnut Pesimälinnut Kaitalahden alueen pesimälinnustoon kuului vuonna lajia ja 186 paria (taulukko 3). Kosteikkolintuja oli 20 lajia ja 151 paria Vesilinnut Pesiviä vesilintuja laskettiin 72 paria (39 % koko linnustosta). Runsaimmat lajit olivat silkkiuikku ja sinisorsa, joita molempia havaittiin 17 paria. Nokikanoja oli 14 paria ja telkkiä 10 paria. Kaikkia muita vesilintulajeja tavattiin vain yksittäisparein. Elinympäristönsä suhteen vaatelias heinätavi pesi Kaitalahden perukassa. Kyhmyjoutsen pesi perinteisellä paikallaan Kaitalahden perukassa, jonne se kotiutui 1980-luvun jälkipuoliskolla. Myös osa-alueilla III ja V oli kyhmyjoutsenen reviiri, mutta nämä parit eivät yrittäneet pesiä. Vesilinnut keskittyivät Kaitalahden perukkaan (alue I) ja Kaitalahden suulle (alue II). Suurin osa silkkiuikuista (9 parin yhdyskunta) pesi Bössarna-saaren eteläpuolen ruovikossa Kahlaajat ja lokkilinnut Pesiviä kahlaajia todettiin vain kaksi lajia, rantasipi (3 paria) ja meriharakka (yksi pari Granholmenilla). Kaitalahden perukassa on taivaanvuohelle ja punajalkaviklolle sopivaa ympäristöä, mutta kumpaakaan lajeista ei tavattu. Viidestä kalalokkiparista kolme pesi Granholmenin rantakallioilla ja kaksi muuta rannan läheisillä pikkusaarilla. 26

27 Taulukko 3. Kaitalahden pesimälinnuston parimäärät v osa-alueittain (I V). Suluissa on mainittu pesimättömiksi tulkittujen parien (kyhmyjoutsen, punasotka, luhtakana) ja varsinaisen tutkimusalueen lähellä, mutta ulkopuolella havaittujen parien määrä (muut lajit). Yhteissummissa on mukana vain varsinaiselta laskenta-alueelta tavatut lajit. Yhteensä I II III IV V Kosteikkolinnut Silkkiuikku Kyhmyjoutsen 1 (+2) 1 - (1) - (1) Haapana Tavi Sinisorsa Lapasorsa Heinätavi Punasotka (1) - (1) Tukkasotka Telkkä Isokoskelo Luhtakana (1) (1) Nokikana Meriharakka Rantasipi Kalalokki Västäräkki Ruokokerttunen Rytikerttunen Pensaskerttu Punavarpunen Pajusirkku Muut lajit Pikkutikka Satakieli 3 (+3) 3 (+2) (1) Mustarastas Räkättirastas Punakylkirastas Kultarinta 3 (+2) 3 (+1) - - (1) - Lehtokerttu Mustapääkerttu (1) (1) - Pajulintu Harmaasieppo Kirjosieppo Pikkusieppo (1) - - (1) - - Talitiainen Kuusitiainen Peippo Viherpeippo Pareja yhteensä Kaikki linnut Vesilinnut Kosteikkolinnut Lajeja yhteensä Kaikki linnut Vesilinnut Kosteikkolinnut

28 Rantojen varpuslinnut Järviruokokasvustojen kolmesta varpuslintulajista ruokokerttunen oli runsain. Ruokokerttusia laskettiin kaikkiaan 29 paria (16 % koko alueen pesimälinnuista). Miltei kaikki ruokokerttuset pesivät Kaitalahden perukan ruovikkoalueella. Toiseksi runsain ruovikkolintu oli pajusirkku (21 paria), joka niin ikään keskittyi Kaitalahdelle. Tiheissä järviruokokasvustoissa viihtyviä rytikerttusia laskettiin Kaitalahden perukasta ja lahden suun ruovikoista 11 paria. Muilla rannoilla ei ollut lajille kelvollisia ruovikoita. Kaitalahden ruovikkoalueelta tavattiin lisäksi punavarpunen (viisi reviiriä) ja pensaskerttu (yksi reviiri), joiden pesimäpaikat sijaitsivat ruovikoiden pensoittuneissa reunaosissa Rantametsien linnut Hanikan rantalehdossa pesii monipuolinen lehtimetsälinnusto. Lajistoon kuuluu mm. uhanalainen pikkutikka, useita satakielipareja sekä kultarintoja. Soidintava pikkutikka tavattiin Myöhemmillä käynneillä lajia ei havaittu, mutta laji on silti saattanut pesiä Kaitalahden alueen rantalehdoissa, joissa on sille soveliasta ympäristöä. Pikkutikka on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi (Ympäristöministeriö 2000). Satakielireviirejä Hanikan lehdossa oli kolme ja kultarintareviirejä samoin kolme. Lehdon runsaimmat linnut olivat pajulintu ja peippo Muut lajit Silmälläpidettäviin lajeihin kuuluva pikkusieppo tavattiin Hanikan lehdosta. Lintu ei jäänyt paikalle pesimään, sillä sitä ei löydetty myöhemmillä käynneillä. Kesäkuussa pikkusiepolla oli reviiri Matasaaressa. Harvinaisiin lintuvesilajeihin kuuluva luhtakana soidinteli 5.5. Kaitalahden perukassa aivan maantien vieressä. Havaintopaikka vaikutti myöhemmillä käynneillä autiolta, joten kyseessä saattoi olla muuttomatkalla pysähtynyt yksilö. Kesäkuun alussa Kaitalahdella lauloi vaarantuneisiin lajeihin luokiteltu rastaskerttunen. Havainto on kuitenkin tulkittava muuttomatkalla pysähtyneeksi linnuksi. Harmaahaikarasta tehtiin yksi havainto: 7.6. vanha lintu Hyljelahden rannassa. Nisäkkäistä nähtiin lintulaskentojen aikana supikoira Hanikan lehdosta Arvokkaimmat pesimälinnut Kaitalahden reviirilinnuista pikkutikka on luokiteltu maassamme vaarantuneeksi ja pikkusieppo silmälläpidettäväksi (Ympäristöministeriö 2000). Molemmilla lajeilla oli alueella yksi reviiri, mutta pesintöjä ei varmistettu Pesimälinnuston muutokset Kaitalahden pesimälinnusto on tutkittu lintuvesiseurannan yhteydessä 1984, 1990 ja 2000 (taulukko 4). Alueen vesilinnusto on vähentynyt seurantajakson aikana runsaan kolmanneksen. Vähentyneisiin lajeihin kuuluvat runsaimmat vesilinnut sinisorsa ja silkkiuikku. Myös punasotka on vähentynyt. Silkkiuikun alhainen parimäärä vuonna 2000 saattaa johtua ruovikoiden silkkiuikun pesimäympäristön huonosta kunnosta talven jäljiltä. Tavimäärän selkeä pudotus aiemmista laskennoista johtunee lajin oikukkaista, vuotuisista kannanvaihteluista, sillä tavi oli kesällä 2000 vähissä Espoon muillakin lintuvesillä. Punasotkan häviämisen todennäköisin syy on Kaitalahden 28

29 umpeenkasvun eteneminen. Mahdollisesti myös vedenlaadun muutokset ovat olleet pohjasta sukeltamalla ravintonsa hankkivalle punasotkalle epäedullisia. Kahlaajia Kaitalahden alueella on aina ollut niukasti. Vuonna 1984 havaituista lajeista isokuovi on hävinnyt kuten Espoon muiltakin lintuvesiltä. Isokuovi on vähentynyt kaikkialla Etelä- Suomessa maatalouden nykyaikaistuttua. Lintuvesillä laji on kärsinyt avoimien ranta-alueiden umpeutumisesta (Väisänen ym. 1998). Ruovikoiden ja ranta-alueiden varpuslinnusto näyttää säilyneen vähintään entisellään. Heinätavi, meriharakka ja pikkutikka havaittiin pesimälinnustoseurannassa ensi kertaa. Kosteikkolintujen lajimäärien ja suojelupistearvon perusteella Kaitalahden linnustollinen arvo on heikentynyt vuoden 1984 jälkeen. Kosteikkolintuja pesi vuonna paria, vuonna 2000 enää 20 lajia. Suojelupistearvo on samaan aikaan laskenut 37:stä 34:ään (taulukko 4). Kaitalahden alueen merkitys on vähentynyt ennen muuta vesilintujen pesimäpaikkana. Lisääntynyt veneily ja virkistyskäyttö häiritsevät linnustoa aiempaa enemmän. Kaitalahden hidas umpeenkasvu on luonnostaankin voinut heikentää vesilintujen pesimisedellytyksiä Linnustollisesti merkittävimmät alueet Kaitalahden linnustollisesti tärkeimmät alueet ovat koko lahden perukka (osa-alue I) Hanikan rantalehto mukaan lukien, Baggarnan niitty- ja ruovikkoalue (osa-alueella II) sekä Mataskärsviken ruovikkoalue (osa-alueella III) Toimenpidesuosituksia Kaitalahden perukan avovesialue on hitaasti kuroutumassa irti merestä. Uikut ja sukeltajasorsat eivät enää viihdy perukan avovesialueella. Avovesialueen ja meren välisen kannaksen ruoppaaminen todennäköisesti parantaisi perukan lintuarvoa. Lisäksi se parantaisi veden laatua, sillä lahden vesi pääsisi vaihtumaan nykyistä paremmin. Haittapuolena on häirinnän lisääntyminen, koska ruopattu väylä tekisi mahdolliseksi veneilyn lahdelle. Väylän avaamisen jälkeen kulku veneellä länsirannan omakotitaloille olisi myös mahdollista. Veneilijöiden liikkuminen pienellä vesialueella häiritsisi linnustoa huomattavasti. Ruoppaus ei ole linnustollisin syin perusteltua, ellei veneilyä lahden perukkaan voida estää. Bäggarna on onkijoiden suosima kohde, jonne pääsee jalkaisin meriveden ollessa matalalla. Alueella liikkuminen häiritsee viereistä silkkiuikkuyhdyskuntaa ja muita alueilla pesiviä vesilintuja. Bäggarnaan kulkemista olisi syytä rajoittaa touko kesäkuussa. Kaitalahden rantametsien käsittelyssä tulisi ottaa huomioon pikkutikan elinvaatimukset. Hanikan lehdon ja muiden rantametsien arvo paranee, jos puuston annetaan järeytyä, eikä alueella tehdä aluskasvillisuuden tai lahopuuston raivauksia. 29

30 Taulukko 4. Kaitalahden pesimälinnuston parimäärät 1984, 1990 ja 2000 sekä koko linnuston suojelupistearvot. Tähdellä merkityistä lajeista on otettu vuonna 2000 mukaan kaikki laskenta-alueen ulkopuoliset havainnot. Kosteikkolinnut on laskettu samalla tavoin kaikkina vuosina, mutta muiden lajien laskentateho on vaihdellut Kosteikkolinnut Muut lajit Silkkiuikku Fasaani Kyhmyjoutsen Lehtokurppa Haapana Pikkutikka Tavi Metsäkirvinen Sinisorsa Punarinta Lapasorsa Satakieli* Heinätavi Kivitasku Punasotka Mustarastas Tukkasotka Räkättirastas Telkkä Punakylkirastas 1-2 Tukkakoskelo Kultarinta* Isokoskelo Hernekerttu Luhtahuitti Lehtokerttu Nokikana Mustapääkerttu* Meriharakka Pajulintu Taivaanvuohi Hippiäinen Isokuovi Harmaasieppo Punajalkaviklo Kirjosieppo Rantasipi Pikkusieppo* - - (1) Kalalokki Sinitiainen Kalatiira Talitiainen Västäräkki Kuusitiainen Ruokokerttunen Pikkulepinkäinen Viitakerttunen Harakka Luhtakerttunen Varis Rytikerttunen Närhi Rastaskerttunen Peippo Pensaskerttu Viherpeippo Punavarpunen Pajusirkku Pareja yhteensä Kaikki lajit Vesilinnut Kosteikkolinnut Kosteikkolajeja Suojelupistearvo

31 5. FINNOONLAHTI Seppo Keränen / LKA Kuva 3. Finnoonlahden kuuluisimpiin lymyilijöihin lukeutuvan liejukanan kanta on ilahduttavan elinvoimainen. Finnoonlahden allas on entinen jätevedenpuhdistamon saostusallas, joka on 1960-luvulla pengerretty eroon muusta lahdesta. Altaan kasvillisuus on järeää ruovikkoa ja osmankäämikköä. Lintuja on helppo tarkkailla allasta kiertävältä penkereeltä ja kahdesta lintutornista. Alkuperäisestä lahdesta on jäljellä altaan itäpuolinen luhta- ja niittyalue, josta osaa käytetään hevoslaitumena. Finnoonlahden altaassa pesii poikkeuksellisen monipuolinen ja runsas vesilinnusto sekä pääkaupunkiseudun suurin, satapäinen naurulokkiyhdyskunta. Lahti on tullut tunnetuksi harvinaisen liejukanan pesimäpaikkana. Viime vuosina myös toinen eteläinen harvinaisuus, harmaasorsa, on kotiutunut lahdelle. Vähälukuinen mustakurkku-uikku on viime vuosina nopeasti yleistynyt lahdella. Kesäisin Finnoonlahti houkuttelee suuren määrän vesilintupoikueita ja lahdella sulkimaan saapuneita sorsakoiraita. Finnoonlahdella ei veneillä, eikä metsästetä, ja niinpä vesilintuparvet viihtyvät lahdella jäidentuloon asti. Altaan avovesiallikot ovat loppukesällä lähes kokonaan harvinaisen uposkasvin, hentokarvalehden täyttämiä. Hentokarvalehteä on tavattu Suomesta vain kahdesta paikasta Finnoonlahtea lähin kasvupaikka sijaitsee Virossa Pesiviä vesilintupareja Pesivien kosteikkolintujen lajimäärä Uhanalaiset lajit: liejukana, naurulokki, rastaskerttunen. Silmälläpidettävät lajit: kivitasku. Muita lajeja: mustakurkku-uikku, harmaasorsa, lapasorsa, heinätavi. 31

32 Finnoonlahti oli vuoteen 1963 asti maatuva, matala merenlahti. Vuonna 1963 miltei puolet lahdesta pengerrettiin Suomenojan puhdistamon saostusaltaaksi. Saostusaltaan käyttö lopetettiin vuonna 1972 ja allasta alettiin täyttää maa-aineksella (Hirvonen 1984). Altaan täyttö lopetettiin 1980-luvulla, jolloin jäljelle jäi nykyinen 17 hehtaarin laajuinen vesialue. Nykyisin allas toimii puhdistamon vara-altaana, jota käytetään häiriötilanteissa. Allasta reunustava penger on puustoutunut ja penkereen päällä kulkee luontopolkuna käytetty kävelyreitti. Finnoonlahden allas on matala, liejupohjainen ja erittäin reheväkasvuinen. Laajimmat avovesialueet sijaitsevat altaan eteläosassa ja koilliskulmassa. Suurimman osan altaasta täyttävät tiheät järviruoko- ja leveäosmankäämikasvustot. Vedenpinnan ollessa matalalla altaan reunoille paljastuu liejupintoja. Avovesialueilla kasvaa ainoana uposkasvina eteläistä hentokarvalehteä. Loppukesällä 2000 hentokarvalehteä oli niin runsaasti, että se täytti laajoilla alueilla koko vesikerroksen. Finnoonlahden karvalehti osoittautui hentokarvalehdeksi kesällä 1998 (Pihlajaniemi 1999), mutta laji Kartta 4. Finnoonlahti osa-alueineen (I IV). 32

33 on ilmeisesti kasvanut alueella pitkään. Laji tunnetaan Suomesta Finnoonlahden lisäksi vain yhdestä paikasta Ahvenanmaalta. Altaan länsi- ja luoteispuolella sijainnut osa Finnoonlahtea on täytetty kokonaan ja luvuilla. Aluetta käytetään nykyään maa-aineksen varastoalueena. Penkereen itäpuolella on pohjoisesta laskeva Suomenoja, joka purkaa vetensä Nuottalahteen. Alkuperäistä Finnoonlahtea on jäljellä Suomenojan itäpuolella suunnilleen altaan kokoinen alue. Alueen eteläpuolisko on ratsastuskoulun hevoslaitumena. Pohjoispuolisko on tiheää ja upottavan liejupohjan takia hankalakulkuista ruokoluhtaa. Suomenojan varrella on kapea vyöhyke nuorta tulvakoivikkoa ja tervalepikkoa. Allas on yleiskaavaluonnoksessa suojelualuetta (SL) ja ympäröivät alueet yhdyskuntateknisen huollon aluetta (ET). Itäpuolen laidunniitty on varattu virkistysalueeksi (V). Vahvistetussa asemakaavassa allas lähitienoineen on yhdyskuntateknisten laitosten ja rakennusten aluetta (Y+). Finnoonlahtea ei ole täytetty vuoden 1990 jälkeen. Suurin muutos maisemassa on allasta ympäröivän penkereen puuston varttuminen ja penkereen pensoittuminen. Finnoonlahti jaettiin lintulaskentoja varten neljään osa-alueeseen, jotka kattavat yhdessä saman alueen kuin mikä laskettiin vuonna 1990 (kartta 4). Lasketun alueen ala on 41 hehtaaria. Alue I on Finnoonlahden allas. Altaan pohjoispuolella sijaitseva alue II on rikkaruohokentäksi muuttunutta täyttömaata. Alueen pohjoisreunassa on kaistale ruovikkoista luhtaa ja Suomenojan varressa pieni, kuusta kasvava metsäsaareke. Alue III on ratsutallin laidunniitty. Niityn eteläosassa Suomenojan varressa on pieni ruoko- ja osmankäämikasvusto, mutta muu alue on matalakasvista laidunniittyä. Miltei koko niitty on veden vallassa meriveden ollessa korkealla. Alue IV on laidunniityn pohjoispuolella jäävä lahdenperukka, joka on pääosin tiheää järviruokoluhtaa. Alueella on muutama matala lampare, mutta ei avovettä. Luhdan reuna-alueet ovat pajupensaita kasvavaa angervoniittyä. Reunametsät ovat kuusikkoa ja nuorta, kosteapohjaista koivikkoa. Suomenojan varressa kasvaa tulvivaa koivu- ja tervaleppämetsää, kuivimmissa osissa myös mäntyjä Linnustolaskennat Finnoonlahdella tehtiin viisi lintulaskentaa. Kolmella ensimmäisellä laskentakerralla (18.4., ja 3.5.) laskennat painottuivat vesilintuihin. Tuolloin linnut laskettiin mahdollisimman tarkoin altaasta (alue I) ja Suomenojan varresta, mutta lahden itäosaa (alueet III ja IV) ei kierretty järjestelmällisesti. Altaan kasvillisuus oli talven jäljiltä sen verran harvaa, että lintujen laskeminen ei tuottanut suuria ongelmia. Neljäs ja viides laskenta (16.5. ja 6.6.) painottuivat itäosan niitty- ja luhtaalueelle, jossa tehtiin kartoituslaskenta. Altaan linnut laskettiin molemmilla kerroilla aamuisen kartoituslaskennan jälkeen. Altaan laskenta onnistui hyvin vielä mutta 6.6. uusi ruovikko oli noussut näkösuojaksi, eikä läheskään kaikkia lintuja voinut enää nähdä. Sinisorsan pariarviot perustuvat tehtyyn laskentaan, muiden varhain pesintänsä aloittavien vesilintujen parimäärät on tulkittu 3.5. tehdyn laskennan perusteella ja myöhään pesintänsä aloittavien lajien määrät perusteella. Hautovat naurulokit laskettiin Nokikanan ja liejukanan määrät saatiin selville merkitsemällä havaintopaikat kartoille jokaisessa laskennassa Pesimälinnut Finnoonlahden pesimälinnustoon kuului vuonna lajia ja 1079 paria (taulukko 5). Kosteikkolintuja oli 26 lajia ja 1057 paria. Suurin osa linnuista oli naurulokkeja: 850 parin naurulokkiyhdyskunnassa pesi peräti 80 % kaikista lahden lintupareista. Vesilintujen osuus pesimälinnuista oli 9 %. 33

34 Vesilinnut Finnoonlahden vesilintulajisto on tutkittujen lintuvesien monipuolisin. Lahdella pesi 12 vesilintulajia, joiden yhteisparimäärä oli 94. Ylivoimaisesti runsain laji oli nokikana, joita pesi 42 paria. Lintuvesien vaatelias mustakurkku-uikku oli toiseksi runsain vesilintulaji 11 paria. Sorsalinnut olivat kesällä 2000 Finnoonlahdella poikkeuksellisen vähissä, ja esimerkiksi sinisorsia pesi vain yhdeksän paria. Sorsia laskettiin yhteensä 42 paria. Eteläinen harmaasorsa on kotiutunut lahdelle hyvin: keväällä havaituista neljästä parista ainakin kolme onnistui pesinnässään. Myös vähälukuiset lintuvesien lajit lapasorsa ja heinätavi pesivät alueella, mutta vain kaksi paria kumpaakin. Miltei kaikki vesilinnut tavattiin Finnoonlahden altaasta. Altaan ulkopuolella pesivät vain sinisorsa ja haapana. Finnoonlahden kaltaiset kalattomat, niukkahappiset ja suojaisat altaat ovat erinomaisia sorsapoikueiden ruokailupaikkoja. Kesäkuussa altaaseen ilmaantui vanhaan tapaan useita muualta tulleita sorsapoikueita, etenkin sinisorsa-, telkkä- ja tukkasotkapoikueita, jotka lienevät pääosin peräisin läheiseltä merialueelta. Kesäkuun alussa lahdelle ilmaantui myös ristisorsapoikue. Heikkokuntoisen näköiset poikaset kuolivat kuitenkin muutamassa päivässä ja sen jälkeen emot hävisivät lahdelta. Ristisorsapoikue havaittiin paikalla ensi kerran kesällä 1999, jolloin pesintäkin onnistui. Lajin pesäpaikka lienee lähisaaristossa. Ristisorsa on maassamme harvinainen lounainen tulokas, joita Helsingin seudulla pesii vain muutama pari. Finnoonlahti houkuttelee myös sulkivia sorsakoiraita. Esimerkiksi sinisorsakoiraita havaittiin jo yli 70. Myöhemmin myös haapana- ja tukkasotkakoiraita kerääntyi alueelle. Kesäkuussa lahdelle ilmaantui myös muutamia muualta tulleita harmaasorsia Lokkilinnut, kahlaajat, rantakanat Finnoonlahden näkyvin ja kuuluvin lintu on naurulokki. Lahden keskellä leveäosmankäämi- ja ruokokasvustoissa pesi kesällä 2000 peräti 850 naurulokkiparia. Naurulokki on taantunut viime vuosikymmeninä nopeasti laajalla alueella Keski- ja Pohjois-Euroopassa, ja monet suuretkin yhdyskunnat ovat hävinneet (Väisänen ym. 1998). Laji on hävinnyt myös Helsingin Vanhankaupunginlahden pesimälinnustosta, vaikka lahdella aikanaan pesi Suomen suurin naurulokkiyhdyskunta (Mikkola-Roos & Yrjölä 2000). Nopean taantumisensa takia naurulokki on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi lajiksi (Ympäristöministeriö 2000). Finnoonlahdella naurulokki on menestynyt erittäin hyvin: yhdyskunta on kasvanut samaan aikaan kun laji on useimmilla muilla pesimäpaikoillaan taantunut. Finnoonlahden yhdyskunta on nykyisin eräs Etelä-Suomen suurimmista. Muita lokkilintuja lahdella ei pesi. Kahlaajia Finnoonlahdella pesi kolme lajia, taivaanvuohi, rantasipi ja pikkutylli. Näistäkin pikkutylli pesi täyttömaakentällä hieman varsinaisen laskenta-alueen ulkopuolella. Itärannan laidunniityllä ei pesinyt kahlaajia, vaikka alue näyttää niille hyvältä ympäristöltä. Rantakanoja havaittiin kolme lajia, vesilintuihin luettava nokikana sekä liejukana ja luhtahuitti. Finnoon allas on liejukanan pesimäpaikkana eräs Suomen tärkeimpiä. Kesällä 2000 reviirejä todettiin seitsemän, miltei kaikki altaan pohjoisreunassa. Liejukana on luokiteltu maassamme vaarantuneeksi (Ympäristöministeriö 2000). Ainoa luhtahuitin reviiri sijaitsi ruokoluhdalla alueella IV. 34

35 Taulukko 5. Finnoonlahden pesimälinnuston parimäärät v osa-alueittain (I IV). Suluissa on mainittu lahden ulkopuolelle pesineiden (ristisorsa) ja tutkimusalueen lähellä, mutta ulkopuolella havaittujen parien määrä (muut lajit). Yhteensä I II III IV Kosteikkolinnut Mustakurkku-uikku Kyhmyjoutsen Ristisorsa (1) (1) Haapana Harmaasorsa Tavi Sinisorsa Lapasorsa Heinätavi Punasotka Tukkasotka Telkkä Luhtahuitti Nokikana Liejukana Taivaanvuohi Rantasipi Naurulokki Niittykirvinen Västäräkki Keltavästäräkki Ruokokerttunen Viitakerttunen (1) - (1) - - Luhtakerttunen (1) - (2) - - Rytikerttunen Rastaskerttunen Pensaskerttu Punavarpunen Pajusirkku Muut lajit Sepelkyyhky Pikkutylli (1) (1) Punarinta Satakieli* 3 (+4) 2 (+1) (1) 1 (+2) - Kivitasku Rautiainen Mustarastas Lehtokerttu Pajulintu Talitiainen Peippo Pareja yhteensä Kaikki linnut Vesilinnut Kosteikkolinnut Lajeja yhteensä Kaikki linnut Vesilinnut Kosteikkolinnut

36 Rantojen varpuslinnut Järviruokokasvustojen neljästä lintulajista ruokokerttunen oli Espoon muiden lintuvesien tavoin runsain. Ruokokerttusia laskettiin kaikkiaan 54 paria (16 % koko alueen pesimälinnuista). Eniten ruokokerttusia oli perukan luhdalla (33 paria). Altaan ruovikoissa todettiin vain 14 reviiriä. Toiseksi runsain ruovikkolintu oli rytikerttunen (16 paria), joka myös keskittyi perukan ruovikoihin. Altaan ruovikot näyttävät ihmissilmin erinomaiselta rytikerttusympäristöltä, mutta niillä todettiin silti ainoastaan kolme reviiriä. Ruovikkoisten ja pensaikkoisten rantojen peruslintuihin kuuluva pajusirkku oli yllättävän vähälukuinen, vain 12 reviiriä todettiin. Näistä useimmat sijaitsivat perukan ruovikoissa. Finnoonlahden altaalla lauloi kesäkuussa rastaskerttusta. Rastaskerttunen on harvinainen, eteläinen lintuvesitulokas, joka on varsin hitaasti juurtunut linnustoomme. Uudessa uhanalaisluettelossa rastaskerttunen on luokiteltu vaarantuneeksi. Perukan pensoittuneet reunaniityt osoittautuivat hyväksi pensaikkolintuympäristöksi: suppealta alueelta laskettiin kaikkiaan kahdeksan pensaskertun ja neljä punavarpusen reviiriä. Viitakerttunen (yksi koiras) ja luhtakerttuset (kaksi koirasta) lauloivat täyttömaa-alueella lähellä tutkimusalueen länsireunaa Rantametsien linnut Laskenta-alueella on niukasti metsäisiä alueita. Rantametsistä ja perukan luhta-alueen metsäsaarekkeista tavattiin mm. rautiainen, sepelkyyhky, punarinta ja lehtokerttu (ks. taulukon 5 muut lajit). Satakieliä lahden reunametsissä asusti ainakin seitsemän koirasta, joista kaksi laskenta-alueella allasta kiertävän penkereen reunassa Muut lajit Altaan pohjoispuolisella, multavarastona käytettävällä täyttömaa-alueella pesi yksi pari kivitaskuja. Laji on viimeaikaisen taantumisensa takia luokiteltu Suomessa silmälläpidettäväksi (Ympäristöministeriö). Samaisella alueella pesi myös lahden ainoa niittykirvispari ja ainoa keltavästäräkkipari. Lahdenperukan luhdalla oli 6.6. tuoreita hirvenjälkiä Arvokkaimmat pesimälinnut Finnoonlahdella pesii kolme uhanalaiseksi luokiteltua lintulajia: liejukana, naurulokki ja rastaskerttunen. Sekä liejukanan (7 paria) että naurulokin (850 paria) pesimäpaikkana lahti on valtakunnallisestikin erittäin merkittävä. Myös rastaskerttunen (2 mahdollisesti pesivää koirasta) on lahdella säännöllinen. Lahti on merkittävä myös harvinaisen harmaasorsan pesimäpaikkana ja muutonaikaisena oleskelupaikkana. Harmaasorsa on runsastunut maassamme viime vuosina, mutta Finnoonlahden kaltaisia keskittymiä (neljä paria) ei tunneta Suomesta montakaan. Viime vuosina lahdella on syksyisin oleskellut jopa yksilön harmaasorsaparvi, josta pääosa on lahden omaa poikastuottoa. Mustakurkku-uikkujen määrä (11 paria) on tiettävästi suurempi kuin yhdelläkään toisella Uudenmaan kosteikolla. 36

37 5.3. Pesimälinnuston muutokset Finnoonlahden pesimälinnustoa on tutkittu aikaisemmin vuosina (Ruoho 1969), (Hirvonen 1985) ja 1990 (Leivo & Leikola 1991). Linnuston laskentamenetelmät ja tutkitun alueen laajuus ovat vaihdelleet selvityksestä toiseen, joten aineistojen vertailussa on noudatettava varovaisuutta. Vuosina ja laskettiin kosteikkolinnut ja harvinaisimmat rantojen linnut. Jälkimmäisen jakson aikana kosteikkolinnut laskettiin vain altaasta. Vuosien 1983 ja 1984 vesilintuarviot perustuvat poikuelaskentoihin, mutta vuosien 1990 ja 2000 laskennat pesimäkauden alussa havaittuihin lintuihin. Koska alueelle kerääntyy vesilintupoikueita muualta, antavat poikuelaskennat todennäköisesti suuremman parimäärän kuin altaasta pesimäkauden alussa lasketut parit. Vuonna 2000 linnut laskettiin samalta alueelta ja samoin menetelmin kuin vuonna Vesilintujen määrä näyttää pysyneen lahdella kutakuinkin ennallaan (taulukko 6). Vuodet erottuvat muita parempina ja vuosi 1990 muita heikompana vesilintuvuonna. Vesilinnuista ovat selvimmin runsastuneet mustakurkku-uikku, telkkä ja nokikana luvun korkea telkkämäärä johtunee ainakin osaksi siitä, muualla pesineet telkkänaaraat tuovat poikasensa halukkaasti Finnoonlahdelle. Uusina lajeina lahdelle ovat 1960-luvun jälkeen kotiutuneet eteläiset tulokkaat kyhmyjoutsen ja harmaasorsa. Haapana, sinisorsa ja tukkasotka ovat vähentyneet. Sinisorsa, tavi ja lapasorsa olivat poikkeuksellisen vähissä vuonna Syytä tähän on vaikea osoittaa. Nokikanan korkea määrä kesällä 2000 on yllättävä, sillä Suomen nokikanakanta on vähentynyt 1990-luvun aikana puoleen (Pöysä ym. 2000). Finnoonlahden nokikanakanta on samanaikaisesti yli kaksinkertaistunut. Kahlaajia Finnoonlahdella pesi kohtalaisesti vielä 1960-luvulla (17 26 paria; taulukko 6) luvun laskennoissa kirjattiin enää 11 kahlaajaparia, vuonna 1990 seitsemän paria ja vuonna 2000 vain kolme paria. Töyhtöhyyppä näyttää hävinneen pesimälinnustosta kokonaan, vaikka muuttoaikoina viihtyykin laidunniityllä. Kesällä 2000 alueella ei pesinyt enää myöskään punajalkavikloa. Kahlaajien väheneminen johtuu sopivien pesimisympäristöjen matalakasvisten, kosteiden niittyjen ja luhta-alueiden jäämisestä täyttömaiden alle. Myös niittyjen ruovikoituminen ja pensoittuminen on heikentänyt kahlaajien elinmahdollisuuksia. Rantaniityillä viihtyvä keltavästäräkki on myös miltei hävinnyt pesimälajistosta kesällä 2000 tavattiin enää yksi pari. Naurulokki pesi Finnoonlahdella epäsäännöllisesti vielä 1960-luvun puolivälissä luvun puoliväliin mennessä yhdyskunta oli kasvanut jo 500 pariin. Vuonna 1990 kanta oli samansuuruinen, mutta vuonna 2000 jo 850 paria. Suurin osa pääkaupunkiseudun naurulokeista pesii nykyisin Finnoonlahdella. Vuonna 2000 naurulokki ei pesinyt Espoon muilla lintuvesillä. Samaan aikaan naurulokin kanssa lahdelle kotiutui myös liejukana, joita 1980-luvun puolivälissä pesi lahdella jo kuusi paria. Liejukana on sitkeästi säilyttänyt asemansa lahden linnustossa, vaikka osa sopivista pesimisalueista täytettiin ja 1980-luvuilla. Kesällä 2000 lahdella pesi vähintään seitsemän liejukanaparia. Ruovikoiden ja ranta-alueiden varpuslinnusto näyttää säilyneen vähintään entisellään. Ruokokerttusmäärän nopea kasvu 1960-luvulta vuoteen 1990 on näennäistä, sillä perukan (osa-alue III) ruokokerttuset laskettiin vuonna 1990 ensi kerran. Vuonna 2000 ruokokerttusmäärä oli hieman pienempi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin luvun puolivälin jälkeen lahdelle on kotiutunut kolme lintuvesien ja pensaikkoisten alueiden kerttuslajia, rastaskerttunen, viitakerttunen ja luhtakerttunen. Finnoonlahti on säilynyt rantojen täytöstä ja muista ihmistoimien aiheuttamista muutoksista huolimatta poikkeuksellisen hyvänä vesilintujen pesimis- ja kerääntymisalueena. Kosteikkolintujen lajimäärä on pysynyt 1980-luvulta ennallaan (taulukko 1), mutta pesivien lintujen kokonaismäärä on kasvanut samaan aikaan runsaat 50 %. Kasvu johtuu pelkästään naurulokin runsastumisesta. Kahlaajien vähennyttyä pesimälinnusto on viime vuosikymmeninä yksipuolistunut. Suojelupis 37

38 tearvolla mitattuna lahden arvo on kuitenkin kasvanut huomattavasti vuoden 1990 jälkeen. Peräti 30 pisteen kasvu johtuu lähinnä harvinaisen mustakurkku-uikun nopeasta runsastumisesta ja naurulokkiyhdyskunnan kasvusta. Finnoonlahti on valtakunnallisestikin tärkeä uhanalaisen liejukanan ja naurulokin pesimäpaikka. Taulukko 6. Finnoonlahden pesimälinnuston parimäärät ja suojelupistearvo neljän eri selvityksen perusteella. Vuosina ja laskettiin vain kosteikkolinnut sekä pikkutylli, satakieli ja kivitasku. Laskenta-alue kattoi altaan lähitienoineen, mutta ei koko lahtea. Vuosina 1990 ja 2000 laskennat kattoivat koko lahden. Sulkuihin on merkitty vuonna 2000 varsinaisen laskenta-alueen ulkopuolelta tehdyt havainnot. Tähdellä merkityistä lajeista on otettu mukaan kaikki laskenta-alueen ulkopuoliset havainnot Kosteikkolinnut Muut lajit Silkkiuikku Pikkutylli* (1) Mustakurkku-uikku Lehtopöllö Kyhmyjoutsen Pikkutikka? Ristisorsa (1) Punarinta Haapana Satakieli* Harmaasorsa Kivitasku? Tavi Mustarastas Sinisorsa Lehtokerttu?? 2 3 Lapasorsa Pajulintu?? 2 2 Heinätavi Kirjosieppo?? 1 - Punasotka Talitiainen?? 1 1 Tukkasotka Harakka?? 1 - Telkkä Peippo?? 1 2 Luhtakana Rautiainen?? - 1 Luhtahuitti Nokikana Pareja yhteensä Liejukana Kaikki linnut Töyhtöhyyppä Vesilinnut Taivaanvuohi Kosteikkolinnut Punajalkaviklo Kosteikkolajeja Rantasipi Suojelupistearvo Naurulokki Västäräkki n Keltavästäräkki n Ruokokerttunen n Viitakerttunen (1) Luhtakerttunen (2) Rytikerttunen n Rastaskerttunen Pensaskerttu?? 7 8 Punavarpunen? Pajusirkku n

39 5.4. Linnustollisesti merkittävimmät alueet Arvokkaimmat lintujen pesimäalueet ovat Finnoonlahden allas (alue I) ja perukan ruovikkoinen luhta-alue (alue IV). Itärannan laidunalueella (alue III) pesii niukasti lintuja, mutta kohteella on huomattava merkitys muuttolintujen levähdys- ja ruokailupaikkana Toimenpidesuosituksia Finnoonlahden allas on erittäin suosittu lintuharrastus- ja ulkoilukohde. Alueella liikkuvien ihmisten määrä on kasvanut ympäristön asukasluvun kasvettua. Altaan linnut ovat tottuneet ihmisten liikkumiseen, eikä alueen ulkoilukäyttö niitä juuri häiritse. Penkereen avoveden puoleiseen reunaan kasvaneet pensaat antavat linnuille näkösuojaa ja vähentävät ihmisten liikkumisesta aiheutuvaa häirintää. Pensaiden liiallista harventamista tulisi välttää. Finnoonlahden allas itäpuolisine niitty- ja ruovikkoalueineen tulisi rauhoittaa arvokkaana lintujen pesimäalueena kaikenlaiselta rakennustoiminnalta. 39

40 6. ISO-HUOPALAHTI Espoon ja Helsingin rajalla sijaitsevan Iso-Huopalahden maatuvista ranta-alueista suurin osa täytettiin maa-aineksella luvuilla. Lahden perukassa sijaitsi myös suurkaatopaikka, joka lopetti toimintansa 1980-luvun alussa. Alkuperäisestä Iso-Huopalahdesta jäi jäljelle pieni avovesialue ja osa sitä reunustaneista ruokoluhdista ja kosteista rantametsistä. Kuva Iso-Huopalahden 4. Lapasorsa kuuluu kosteikkolinnusto Espoon lintukosteikkojen on yksipuolinen. näyttävimpiin pesimälajeihin. Kosteikkolintujen lajimäärä on viime vuosikymmeninä alentunut. Runsaimmat lajit ovat ruokokerttunen ja sinisorsa. Harvinaisia kosteikkolintuja lahdella ei pesi. Lahti ei kuitenkaan ole kokonaan menettänyt lintuarvoaan: itärannalle laskevan Mätäjoen varrella ja entisen kaatopaikan itäpuolella pesii 70 poikkeuksellisen edustava lehtimetsälinnusto ja entisen jätemäen 60 pensaikoissa monipuolinen pensaikkolinnusto. Iso-Huopalahti 50 on pääkaupunkiseudun parhaimpia alueita ns. yölaulajien 40 havaitsemiseen. Yölaulajiin lukeutuva satakieli ja luhtakerttunen 30 ovat alueen runsaimpia pesimälintuja. Kesällä 2000 lahtea 20 reunustavissa lehtimetsissä pesi peräti kolme pikkutikkaparia. 10 Iso-Huopalahden kaatopaikka on muutettu ulkoilualueeksi, 0 josta ulkoilureitit jatkuvat lahden itä- ja länsipuolelle. Alueen linnustoon voi helposti tutustua ulkoilureittejä pitkin. Iso- Huopalahdelle kerääntyy kevätmuuton aikana huomattavia määriä vesilintuja, kahlaajia ja lokkeja Pesiviä vesilintupareja Seppo Keränen / LKA Pesivien kosteikkolintujen lajimäärä Uhanalaiset lajit: pikkutikka. Muita lajeja: lapasorsa, runsaasti satakieliä sekä viita- ja luhtakerttusia. 40

41 Laajalahden pohjoispuolella Espoon ja Helsingin rajalla sijaitseva Iso-Huopalahti oli 1960-luvulle asti eräs pääkaupunkiseudun parhaimpia lintukohteita. Lahden arvo heikkeni sitä mukaan kun lahden pohjoista perukkaa täytettiin. Lahden pohjoisosan käyttäminen kaatopaikkana pilasi suurimman osan lahden luontoarvoista. Tarvon moottoritien rakentaminen lahden eteläosan yli ja Talin jätevedenpuhdistamon jätevedet heikensivät lahden tilaa ja jouduttivat rantojen umpeenkasvua. Kaatopaikan käyttö lopetettiin 1980-luvun alussa. Sittemmin kaatopaikka-alue on maisemoitu ja sinne on rakennettu ulkoilureitistö. Kartta 5 Iso-Huopalahti osa-alueineen (I IV) 41