Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 14/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoitotyöt vähenivät ja metsänparannustöiden suoritemäärät kasvoivat vuonna 2013 Metsänviljelyala supistui vuonna 2013 ennätyksellisen pieneksi, hehtaariin. Taimikonhoitoala pieneni hieman edellisvuodesta, hehtaariin. Metsien lannoitus lisääntyi neljänneksellä hehtaariin ja vanhoja metsäojia kunnostettiin hehtaarilla. Hakkuiden kokonaispinta-ala kasvoi vuotta aiemmasta 4 prosentilla hehtaariin. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden määrät Vuoden 2013 metsien uudistamisalasta hehtaarista viljeltiin ( 9 % edellisvuodesta) ja hehtaarilla (+13 %) tehtiin siemen- ja suojuspuuhakkuita. Metsänviljelyalasta istutettiin ja kylvettiin. Metsänviljelyala jäi vuodesta 1965 alkaneen tilastointijakson pienimmäksi. Supistuneet viljelyalat lienevät seurausta avohakkuiden vähenemisestä pidemmällä ajanjaksolla. Vuosina avohakkuiden keskimääräinen ala oli vuodessa, mutta vuosina enää keskimäärin Maanmuokkausala pieneni vuotta aiemmasta 2 prosenttia hehtaariin. Teollisuuden ja valtion metsien muokkauksista lähes kolmannes tehtiin koneellisen kylvön tai istutuksen yhteydessä, yksityismetsissä vain noin kymmenesosa. Taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen yhteenlaskettu ala pieneni edellisvuodesta hehtaariin ( 3 %). Nuoren metsän kunnostusala jatkoi vuodesta 2009 alkanutta supistumistaan. Taimikoita hoidettiin syksyn ja alkutalven hyvistä olosuhteista huolimatta edellisvuotta vähemmän, ( 2 %). Yksityismetsien taimikonhoitoala ( 2 %) oli yhtä suuri kuin viiden edeltäneen vuoden keskiarvo. Metsänlannoitusala nousi edellisvuodesta neljänneksen hehtaariin. Yksityismetsissä terveyslannoitusten osuus oli 60 prosenttia hehtaarin lannoitusalasta, kun taas teollisuuden ja valtion metsissä kasvatuslannoitusten osuus oli 90 prosenttia hehtaarin lannoitusalasta. Terveyslannoituksilla parannetaan maaperän ja puuston ravinnetilaa ja valtio tukee näitä lannoituksia yksityismetsissä. Kunnostusojitusten ala ylsi hehtaariin (+7 %). Yksityismetsissä ojitusten vaikutusalue kasvoi hehtaariin (+9 %), mutta teollisuuden ja valtion metsissä ala pieneni hieman edellisvuodesta. Yksityismetsien vanhojen ojien kunnostuksista lähes 60 prosenttia tehtiin Pohjanmaalla. Vanhojen metsäteiden perusparannusmäärä ylitti jälleen kilometrin rajan vuoden 2012 notkahduksen jälkeen. Yksityismetsissä metsäteitä kunnostettiin kilometriä ( 17 % edellisvuodesta), mutta teollisuuden ja valtion metsissä teiden kunnostusmäärä pieneni 964 kilometriin ( 16 %). Uusien metsäteiden rakentaminen väheni edellisvuodesta 673 kilometriin ( 5 %). Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonais- ja yksikkökustannustiedot julkaistaan erillisessä metsätilastotiedotteessa viikolla 21, minkä jälkeen tiedot viedään myös Metinfo Tilastopalveluun (www.metla.fi /metinfo/tilasto/). Suoritetiedot viedään Metinfo Tilastopalveluun jo viikolla 17. Suorite- ja kustannustiedot julkaistaan eri aikaan, jotta suoritetiedot olisivat kaikkien tiedonkäyttäjien saatavilla mahdollisimman pian. Julkistamiskalenteri päivitetään vuosittain Metinfo Tilastopalveluun. Lisätietoja: Marja-Liisa Juntunen, p , Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Official Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 ha Yhteensä Istutus Kylvö Luontainen uudistaminen Hakkuupinta-alat Vuoden 2013 hakkuiden kokonaispinta-ala kasvoi vuotta aiemmasta hehtaariin (+4 %). Yksityismetsissä hakkuita tehtiin hehtaarilla (+8 %), ja teollisuuden ja valtion metsissä hehtaarilla ( 7 %). Yksityismetsien hakkuualat perustuvat metsänkäyttöilmoituksiin, joten tiedot eivät täysin kuvaa toteutuneita hakkuita. Kasvatushakkuualasta hehtaarista yli puolet oli ensiharvennuksia myöhempiä harvennuksia. Ensiharvennusten ala kasvoi vuotta aiemmasta vain prosentin. Metsän uudistamiseen tähtääviä hakkuita tehtiin hehtaarilla eli lähes neljänneksellä hakkuualasta. Uudistushakkuista 86 prosenttia oli avohakkuita, joiden ala kasvoi hehtaariin (+14 %). Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä ylsi ennätysalaan hehtaariin. Yksityismetsien torjunta-ala kasvoi kolmanneksen vuotta aiemmasta. Lähes kahdella kolmasosalla yksityismetsien käsittelyalasta torjunta tehtiin kasvatushakkuiden yhteydessä. Kansallinen metsäohjelma 2015:n metsänhoito- ja metsäparannustöiden työmäärätavoitteet sekä toteutuneet työmäärät vuonna 2013 ja keskimäärin vuosina Tavoitteet koskevat kaikkia metsänomistajaryhmiä. Työlaji KMO 2015 Vuosi keskimäärin tavoite toteutunut toteutunut/ toteutunut toteutunut/ tavoite tavoite 1000 ha/v 1000 ha % 1000 ha % Ensiharvennus Metsänviljely (Kylvö ja istutus) Nuoren metsän hoito (Taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus) Metsänlannoitus terveyslannoitus kasvatuslannoitus Kunnostusojitus Juurikäävän torjunta (Kantokäsittely) Metsäteiden rakentaminen, km Metsäteiden perusparannus, km Lähde: Kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä. Saatavissa: /attachments/metsat/kmo/5ywldj2uy/kansallinen_metsaohjelma_2015_valtioneuvoston_periaatepaatos_ Kuva 1. Metsänuudistaminen Metsätilastotiedote 14/2014

3 TH 300 NMK 250 Yksityiset Metsäteollisuus Valtio Nuoren metsän kunnostuksen ala on tilastoitu eroon taimikonhoidon alasta vuodesta 1994 lähtien, vuoden 1999 aloja ei ole saatu eriteltynä. Vuosina taimikonhoidon aloihin sisältyvät heinäntorjunnan alat. Kuva 2. Taimikonhoidon (TH) ja nuoren metsän kunnostuksen (NMK) alat Taulukkoluettelo Metsänhoito- ja metsänparannustyöt sekä hakkuupinta-alat 2013 koko maassa... 4 Työmäärät omistajaryhmittäin ja alueittain 2. Uudistusalan valmistaminen Metsänviljely Metsänviljely 2013 puulajeittain Pellonmetsitys, täydennysviljely ja heinäntorjunta Taimikonhoito (ml. taimikon varhaisperkaus) ja nuoren metsän kunnostus Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus ja pystykarsinta Metsänlannoitus Kunnostusojitus Metsäteiden rakentaminen ja perusparannus Juurikäävän torjunta Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä yksityismetsissä 2013 hakkuutavoittain Hakkuupinta-alat 2013 hakkuutavoittain Hakkuumäärät 2013 hakkuutavoittain Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

4 1. Metsänhoito- ja metsänparannustyöt sekä hakkuupinta-alat 2013 koko maassa Työlaji Yksikkö Yksityiset Metsä- Valtio Yhteensä Yhteensä Muutos ym. josta valtion teollisuus tukemia (ei sis. Ahvenanmaata) % Uudistusalan valmistaminen Uudistusalan raivaus ha Kulotus Maanmuokkaus yhteensä Laikutus Äestys Mätästys Säätöauraus Pellon muokkaus Metsänviljely Kylvö ja istutus ha Kylvö yhteensä Kylvö puulajeittain Männyn kylvö ha Kuusen kylvö Koivun kylvö Kylvö työlajeittain Kylvö, koneellisesti ha Kylvö, käsin Istutus yhteensä " Männyn istutus Kuusen istutus Koivun istutus Muiden kotimaisten puulajien istutus Ulkomaisten puulajien istutus Pellonmetsitys (sisältyy myös kylvön tai istutuksen aloihin) " Täydennysviljely (tehollinen pinta-ala, ei koko metsikkökuvion) Heinäntorjunta Heinäntorjunnasta kemiallisesti Nuoren metsän hoito Taimikonhoito ha Nuoren metsän kunnostus Pystykarsinta Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus " Juurikäävän torjunta " Torjunta kantokäsittelyllä " Torjunta kannonnostolla " Metsänlannoitus Terveyslannoitus Kasvatuslannoitus Kunnostusojitus Metsätiet yhteensä km Metsäteiden rakentaminen " Metsäteiden perusparannus " Hakkuupinta-ala yhteensä ha Kasvatushakkuut yhteensä Ensiharvennukset Muut harvennukset Ylispuiden poisto Uudistushakkuut yhteensä Luontaisen uudistamisen hakkuut Avohakkuut Muut hakkuut Metsätilastotiedote 14/2014

5 2. Uudistusalan valmistaminen 2013 Alue Uudistusalan raivaus Kulotus Maanmuokkaus Muokkaus yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Alue Maanmuokkaus Laikutus Äestys Mätästys Säätöauraus Pellon muokkaus I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Alueet ovat Suomen metsäkeskuksen toimialueita. Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

6 3. Metsänviljely 2013 Alue Kylvö Istutus Metsänviljely yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Vuonna 2013: mäntyä kuusta koivua muita kotimaisia puulajeja ulkomaisia puulajeja Metsätilastotiedote 14/2014

7 4. Metsänviljely 2013 puulajeittain Alue Kylvö Istutus Metsänviljely yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yht. Mänty Kuusi Koivu Muut Ulko- Yht. Mänty Kuusi Koivu Muut Ulko- Yht. kotim. maiset kotim. maiset puulajit puulajit puulajit puulajit 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Pellonmetsitys, täydennysviljely ja heinäntorjunta 2013 Alue Pellonmetsitys 1 Täydennysviljely 2 Heinäntorjunta I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Pellonmetsityksen alat sisältyvät taulukoiden 3 ja 4 aloihin. 2 Täydennysviljelyn tehollinen pinta-ala, ei koko sen metsikkökuvion pinta-ala, jolle täydennysviljelyä tehdään. Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

8 6. Taimikonhoito (ml. taimikon varhaisperkaus) ja nuoren metsän kunnostus 2013 Alue Taimikonhoito (ml. taimikon varhaisperkaus) Nuoren metsän kunnostus Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus ja pystykarsinta 2013 Alue Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus Pystykarsinta I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsätilastotiedote 14/2014

9 8. Metsänlannoitus 2013 Alue Terveyslannoitus Kasvatuslannoitus Metsänlannoitus I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kunnostusojitus 2013 Alue Ojitusala Ojamäärä I II Yhteensä I II Yhteensä kilometriä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

10 10. Metsäteiden rakentaminen ja perusparannus 2013 Alue Metsäteiden rakentaminen Metsäteiden perusparannus Metsätiet yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä kilometriä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsätilastotiedote 14/2014

11 11. Juurikäävän torjunta 2013 Alue Torjunta kantokäsittelyllä Torjunta kannonnostolla Torjunta yhteensä I 1 II Yhteensä I 2 II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kestävän metsätalouden rahoituslain maksatuksiin perustuva ala (osa torjunta-alasta on voitu käsitellä jo edellisenä vuonna) 2 Kestävän metsätalouden rahoituslain perusteella korvauskelpoinen ala 12. Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä yksityismetsissä 2013 hakkuutavoittain Alue Kasvatushakkuut Uudistushakkuut Yhteensä 1 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kestävän metsätalouden rahoituslain maksatuksiin perustuva ala (osa torjunta-alasta on voitu käsitellä jo edellisenä vuonna) Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

12 13. Hakkuupinta-alat 2013 hakkuutavoittain Omistajaryhmän yksityiset ym. hakkuualat perustuvat metsänkäyttöilmoituksiin. Metsäteollisuuden ja valtion luvut ovat vuoden 2013 hakkuualoja. Alue Kasvatushakkuut Ensiharvennukset Muut harvennukset Ylispuiden poisto Kasvatushakkuut yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Alue Uudistushakkuut Avohakkuut (ml. verhopuuhakkuut) Luontaisen uudistamisen hakkuut Uudistushakkuut yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % JATKUU 12 Metsätilastotiedote 14/2014

13 13. Hakkuupinta-alat 2013 hakkuutavoittain (jatkoa) Omistajaryhmän yksityiset ym. hakkuualat perustuvat metsänkäyttöilmoituksiin. Metsäteollisuuden ja valtion luvut ovat vuoden 2013 hakkuualoja. Alue Muut hakkuut ¹ Hakkuin käsitelty ala yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Muita hakkuita ovat esimerkiksi maankäytön muutokseen johtavat hakkuut, kuten alueen muuttaminen pelloksi tai asutuksen käyttöön. Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

14 14. Hakkuumäärät 2013 hakkuutavoittain Yksityismetsien ym. hakkuumäärät perustuvat metsänkäyttöilmoituksista saatuihin aloihin ja puunmyyntisuunnitelmista saatuihin hakkuukertymiin (m³/ha). Taulukko kuvaa lähinnä hakkuumäärien jakautumista eri hakkuutavoille. Arvio vuoden 2013 yksityismetsien markkinahakkuista on 44,9 miljoonaa kuutiometriä (helmikuu 2014). Metsäteollisuuden ja valtion määrät perustuvat vuoden 2013 hakkuisiin. Alue Kasvatushakkuut Ensiharvennukset Muut harvennukset Ylispuiden poisto Kasvatushakkuut yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä m³ 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Osuus omistajaryhmän hakkuukertymästä, % JATKUU 14 Metsätilastotiedote 14/2014

15 14. Hakkuumäärät 2013 hakkuutavoittain (jatkoa) Yksityismetsien ym. hakkuumäärät perustuvat metsänkäyttöilmoituksista saatuihin aloihin ja puunmyyntisuunnitelmista saatuihin hakkuukertymiin (m³/ha). Taulukko kuvaa lähinnä hakkuumäärien jakautumista eri hakkuutavoille. Arvio vuoden 2013 yksityismetsien markkinahakkuista on 44,9 miljoonaa kuutiometriä (helmikuu 2014). Metsäteollisuuden ja valtion määrät perustuvat vuoden 2013 hakkuisiin. Alue Uudistushakkuut Avohakkuut Luontaisen uudistamisen hakkuut Uudistushakkuut yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä m³ 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Osuus omistajaryhmän hakkuukertymästä, % JATKUU Metsänhoito- ja metsänparannustyöt

16 14. Hakkuumäärät 2013 hakkuutavoittain (jatkoa) Yksityismetsien ym. hakkuumäärät perustuvat metsänkäyttöilmoituksista saatuihin aloihin ja puunmyyntisuunnitelmista saatuihin hakkuukertymiin (m³/ha). Taulukko kuvaa lähinnä hakkuumäärien jakautumista eri hakkuutavoille. Arvio vuoden 2013 yksityismetsien markkinahakkuista on 44,9 miljoonaa kuutiometriä (helmikuu 2014). Metsäteollisuuden ja valtion määrät perustuvat vuoden 2013 hakkuisiin. Alue Muut hakkuut 1 Hakkuut yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä m³ 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Osuus omistajaryhmän hakkuukertymästä, % Muita hakkuita ovat esimerkiksi maankäytön muutokseen johtavat hakkuut, kuten alueen muuttaminen pelloksi tai asutuksen käyttöön. 16 Metsätilastotiedote 14/2014

17 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2011 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 14.4.2011 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito- ja metsänparannustöiden

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2013 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 22.5.2013 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 24/2009 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 8.6.2009 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Ensiharvennusten ala ennätykselliset

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013 3.6.2014 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna

Lisätiedot

Vuoden 1994 metsänhoito- ja

Vuoden 1994 metsänhoito- ja Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 1995 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen Irma Kulju 17.6.1997 392 Valtion metsänparannusrahoitus väheni edelleen Vuoden 1995 metsänhoito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsänhoito- ja perusparannustöiden

Metsänhoito- ja perusparannustöiden A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003 Metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannukset 2002 Toimittajat:

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.9.217 Elinkeinopäällikkö, Jouni Rantala Sisältö Metsänhoitotyöt Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt hehtaaria 25 Nuoren metsän hoito,

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2010 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009 28.5.2010 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2012 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 13.6.2012 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

3 METSIEN HOITO. Metsänuudistaminen

3 METSIEN HOITO. Metsänuudistaminen 3 METSIEN HOITO Vuonna 2006 keskeiset metsänhoitotöiden määrät pysyivät edellisvuoden tasolla. Metsiä uudistettiin yhteensä 146 000 hehtaaria; 119 000 hehtaaria viljellen ja 27 000 hehtaaria luontaisesti.

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

3 Metsien hoito. Nuoren metsän hoito. Hakkuupinta-alat. Metsänuudistaminen

3 Metsien hoito. Nuoren metsän hoito. Hakkuupinta-alat. Metsänuudistaminen 3 Metsien hoito Vuonna 2013 metsänuudistamiseen liittyviä töitä tehtiin edellisvuotta vähemmän, sen sijaan metsänparannustöihin investoitiin. Metsänviljelyala 98 000 hehtaaria jäi ennätyksellisen pieneksi.

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. toimenpiteitä sekä niihin liittyvää rahoitusta käsitellään luvussa Metsien monimuotoisuus ja kunto.

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. toimenpiteitä sekä niihin liittyvää rahoitusta käsitellään luvussa Metsien monimuotoisuus ja kunto. 3 Metsien hoito Metsänhoito- ja metsänparannustöiden keskeiset suoritteet jatkoivat vuonna 2008 kasvuaan edellisvuodesta kunnostusojitusta lukuun ottamatta. Metsiä uudistettiin yhteensä 150 000 hehtaaria;

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2009

Puun energiakäyttö 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2010 Puun energiakäyttö 2009 28.4.2010 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö nousi yli 6 miljoonan kuutiometrin Metsähakkeen energiakäyttö

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2009

Metsämaan omistus 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2010 Metsämaan omistus 2009 14.12.2010 Harri Hänninen Yrjö Sevola Metsänomistajia 739 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta esitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys -luvussa.

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta esitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys -luvussa. 3 Metsien hoito Vuonna 2012 metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritemäärät jäivät lähes kaikissa työlajeissa edellisvuotta pienemmiksi ja monissa työlajeissa alle kymmenen edeltäneen vuoden keskiarvon.

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2012 Metsä sijoituskohteena 1983 2011 31.8.2012 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto jäi alle 2 prosentin vuonna 2011 Vuonna

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. Metsäluonnon hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta käsitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. Metsäluonnon hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta käsitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys 3 Metsien hoito Vuonna 2009 metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritteet vähenivät vuotta aiemmasta, erityisesti metsäteollisuuden ja valtion metsissä. Taimikonhoidon kokonaisala pieneni 164 000 hehtaariin,

Lisätiedot

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta käsitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys -luvussa.

3 Metsien hoito. Metsänuudistaminen. hoitoon liittyviä toimenpiteitä ja niiden rahoitusta käsitellään Metsien monimuotoisuus ja terveys -luvussa. 3 Metsien hoito Vuonna 2010 lähes kaikkia metsänhoito- ja metsänparannustöitä tehtiin 10 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kahden edellisen vuoden uudistushakkuiden pinta-ala oli poikkeuksellisen

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi

Lisätiedot

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

3 METSIEN HOITO. Metsänhoito- ja perusparannustyöt. Taimituotanto

3 METSIEN HOITO. Metsänhoito- ja perusparannustyöt. Taimituotanto 3 METSIEN HOITO Luvussa käsitellään siemen- ja taimituotantoa sekä metsänhoito- ja perusparannustöitä. Vuonna 1999 metsien hakkuuala oli 525 000 hehtaaria, josta 66 prosentilla tehtiin kasvatushakkuita.

Lisätiedot

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Oulun kaupungin Haukiputaan Ulkometsän alueen tilusjärjestelytoimituksen toimituskokous 31. toukokuuta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, tarkenteet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit

Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, tarkenteet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit KEMERA OHJELMAPÄVTYS 7.15 /2010 LTE 1 kustannuslajit 1 KEMERA-JÄRJESTELMÄ Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, teet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit Metsänuudistamin

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa heinäkuu 2005 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 17.8.2005 785 Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja

Lisätiedot

Tukien pääperiaatteita

Tukien pääperiaatteita Metsänhoidon tuet Kestävän metsätalouden rahoituslaki Metsään peruskurssi Suolahti 12.3.2013 Kirsi Järvikylä 1 Tukien pääperiaatteita Yksityismetsätalouden tukeminen Alueellinen keskittäminen Kohteiden

Lisätiedot

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Kemera-työryhmä Kuuleminen 14.11.2013 Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Omaa taustaa Piirimetsänhoitaja- suunnittelupäällikkö E-Savon piirimetsälautakunta Kenttäpäällikkö-toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina. A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa helmikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 16.3.2006 811 Puukauppa vähentynyt 40 prosenttia alkuvuonna

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

3 METSIEN HOITO. Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003

3 METSIEN HOITO. Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003 3 METSIEN HOITO Vuonna 2003 metsiä uudistettiin 156 000 hehtaaria, josta 37 000 hehtaaria luontaisesti ja 119 000 hehtaaria viljellen. Istutuksen osuus metsänviljelystä oli kolme neljännestä ja kylvön

Lisätiedot

Raakapuun käyttö 2010

Raakapuun käyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2011 Raakapuun käyttö 2010 Raakapuun käyttö 72 miljoonaa kuutiometriä 31.5.2011 Veli Suihkonen Muutettu 6.9.2011 Vuonna 2010

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot