Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2010 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito- ja metsänparannustöihin käytettiin 305 miljoonaa euroa vuonna 2009 Yksityismetsissä metsänhoito- ja metsänparannustöihin kului 224 miljoonaa euroa, metsäteollisuuden metsissä 31 ja valtion metsissä 50 miljoonaa euroa. Kokonaissummasta neljännes käytettiin metsänviljelyyn ja viidennes taimikonhoitoon. Valtio tuki yksityismetsien energiapuun korjuuta ja haketusta 13 miljoonalla eurolla. Vuonna 2009 metsänhoito- ja metsänparannustöihin käytetty 305 miljoonaa euroa oli miljoona euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kun yksityismetsänomistajat käyttivät näihin töihin 11 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän (+5%), pieneni käyttö metsäteollisuuden ja valtion metsissä 10 miljoonalla eurolla ( 11%). Vaikka nimelliskustannuksissa ei tapahtunut muutosta edellisvuodesta, kasvoivat tukkuhintaindeksillä deflatoidut reaalikustannukset 15 miljoonaa euroa (+5%). Lapin metsäkeskuksen alueella käytettiin metsäkeskuksista eniten varoja metsänhoito- ja metsänparannustöihin summan yltäessä 32 miljoonaan euroon. Miltei yhtä paljon (30 milj. ) kului sekä Pohjois-Savon että Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueilla. Metsäteiden kunnossapitoon käytetty 14 miljoonaa euroa ei ole metsäkeskustason tarkastelussa mukana, koska teollisuuden ja valtion metsissä kulunutta 7 miljoonaa euroa ei ole voitu jakaa alueittain. Pohjois-Suomessa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) metsänhoito- ja metsänparannustöihin panostettiin 85 miljoonaa euroa eli yli neljäsosa koko maan summasta. Valtion metsät sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa, jossa kuluikin kaksi kolmasosaa valtion metsissä käytetyistä 44 miljoonasta eurosta. Yksityismetsissä eniten kustannuksia aiheuttivat istutus ja kylvö (50 milj. ). Lisäksi maanmuokkaukseen käytettiin 20 miljoonaa euroa. Taimikoita hoidettiin 41 miljoonalla eurolla ja nuoria metsiä kunnostettiin 30 miljoonalla eurolla. Metsäteollisuus ja valtio käyttivät taimikoidensa hoitoon 20 ja metsänviljelyyn 15 miljoonaa euroa. Investoinnit metsäteihin olivat valtion metsissä parin edellisvuoden tavoin suuria: 11 miljoonaa euroa vuonna Lisäksi teitä pidettiin kunnossa yli 5 miljoonalla eurolla. Valtion tuki yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen kasvoi edellisvuodesta 16 miljoonalla eurolla 80 miljoonaan euroon. Suurin lisäys (+8 milj. ) tapahtui energiapuun korjuussa ja haketuksessa, jota valtio tuki kaikkiaan 13 miljoonalla eurolla vuonna Varsinaisiin metsänhoito- ja metsänparannustöihin tukea käytettiin 66 miljoonaa euroa (+8 milj. ). Eniten tukea kohdistui nuoren metsän hoidon töihin, joiden koko maan tukisummasta, 29 miljoonasta eurosta noin kolmasosa käytettiin taimikonhoitoon ja loppuosa nuoren metsän kunnostuksiin. Koko tukisummasta 64 miljoonaa euroa käytettiin työ- ja materiaalikustannuksiin ja 16 miljoonaa euroa töiden suunnitteluun ja toteutusselvitysten tekoon. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritteet Tiedot metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritteista on julkaistu Metsätilastotiedotteessa 15/2010. Tiedot löytyvät myös Metinfo Tilastopalvelusta ( Suorite- ja kustannustiedot julkaistaan tulevaisuudessa eri aikaan, jotta suoritetiedot olisivat kaikkien tiedonkäyttäjien saatavilla mahdollisimman pian. Julkistamiskalenteri päivitetään vuosittain Metinfo Tilastopalveluun. Lisätietoja: Marja-Liisa Juntunen, p , marja-liisa.juntunen@metla.fi Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden yksikkökustannukset Eri työlajien nimelliset yksikkökustannukset ovat yleensä kohonneet vuosittain muutaman prosentin. Kun yksikköhinnat muunnetaan reaaliseksi, eivät yksikköhinnat olekaan nousseet kaikissa työlajeissa vuosittain. Vuonna 2002 kustannuksiin lisättiin kustannuseriä, mistä johtuen yksikköhintojen kehitystä voidaan tarkastella ko. vuodesta lähtien. Yksityismetsissä tehtyjen kylvöjen ja istutusten koko maan yksikköhinnat ovat olleet laskevia aina vuoteen 2008 saakka. Maanmuokkauksen, jota kuvassa 3 edustaa eniten tehty työlaji mätästys yksikkökustannusten nousu on ollut maltillista. Taimikonhoidossa ja kunnostusojituksessa kustannusnousu on ollut hyvin samanlaista, kolmena 2000-luvun alkuvuonna nopeampaa ja sitten lähes paikoillaan pysynyttä ennen vuoden 2009 selvää nousua. Metsäteiden perusparannuksen yksikkökustannukset ovat nousseet eniten milj. vuoden 2009 rahana Yhteensä Yksityiset Metsäteollisuus Valtio Rahanarvot on muunnettu tukkuhintaindeksillä (kotimaiset tavarat). Kuva 1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset Metsätilastotiedote 23/2010

3 milj. euroa Yksityiset ym., oma rahoitus/työ Yksityiset ym., valtion tuki Metsäteollisuus Valtio indeksi (2002 = 100) Mätästys Kylvö Istutus Taimikonhoito Kunnostusojitus Tien perusparannus Ra L-S H-U KaS Pi E-S E-P K-S P-S P-K Ka P-P La Kustannukset eivät sisällä teiden kunnossapidon kustannuksia. Valtion tuessa ei ole mukana energiapuun korjuun ja haketuksen tukea. Kuva 2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2009 metsäkeskusalueittain Kuva 3. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden reaalisten yksikkökustannusten kehitys yksityismetsissä (defl atointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) Taulukkoluettelo 2009 Kokonaiskustannukset 1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2009 työlajeittain Yksityismetsien metsänhoito- ja metsänparannustöiden rahoitus Yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen käytetty valtion tuki ja laina Yksikkökustannukset 5. Maanmuokkauksen yksikkökustannukset 2009 työlajeittain Kylvön yksikkökustannukset Istutuksen yksikkökustannukset Nuoren metsän hoidon työlajien ja uudistusalan raivauksen yksikkökustannukset Metsänlannoituksen ja kunnostusojituksen yksikkökustannukset Metsäteiden rakentamisen ja perusparannuksen yksikkökustannukset Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset

4 1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2009 Työlaji Yksityiset ym. Metsäteollisuus Valtio Metsäteollisuus ja Yhteensä Yhteensä Muutos valtio yhteensä I II III II + III I + II + III I + II + III % Uudistusalan valmistaminen Uudistusalan raivaus Kulotus Maanmuokkaus Metsänviljely Kylvö Istutus Täydennysviljely Heinäntorjunta Nuoren metsän hoito Taimikonhoito (ml. taimikon varhaishoito) Nuoren metsän kunnostus Pystykarsinta Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus Metsänlannoitus Terveyslannoitus Kasvatuslannoitus Kunnostusojitus Suunnittelukustannukset Kunnostusojitus Metsätiet Suunnittelukustannukset Metsäteiden rakentaminen Metsäteiden perusparannus Metsäteiden kunnossapito Juurikäävän torjunta Kaikkiaan Kaikkiaan Muutos, % Kustannusten sisältö ja tietojen keruu, katso laatuseloste /metinfo/tilasto/ 4 Metsätilastotiedote 23/2010

5 2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2009 työlajeittain Metsäkeskus Uudistusalan valmistaminen: Metsänviljely: Taimikonhoito: Nuoren metsän kunnostus raivaus, kulotus, muokkaus kylvö, istutus, täydennysviljely ja taimikon varhaishoito ja heinäntorjunta taimikonhoito I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsäkeskus Pystykarsinta Kasvatushakkuiden Metsänlannoitus Kunnostusojitus: ennakkoraivaus suunnittelu ja ojitus I II Yhteensä I 1 II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Laskettu Metsäteollisuuden yksikkökustannusten perusteella. Kustannusten sisältö ja tietojen keruu, katso laatuseloste /metinfo/tilasto/ JATKUU Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset

6 2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2009 työlajeittain (jatkoa) Metsäkeskus Metsätiet: suunnittelu, Juurikäävän Metsänhoito- ja Metsäteiden Metsänhoito- ja rakentaminen ja torjunta metsänparannustöiden kunnossapito metsänparannustöiden perusparannus kustannukset kustannukset yhteensä metsäkeskuksittain I II Yht. I 1 II Yht. I II Yht. I II 2 Yht. I II Yht Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kestävän rahoituslain perusteella vuoden 2009 aikana maksetut tuet yksityismetsissä. ² Kaikki tiedontoimittajat eivät ole pystyneet kohdistamaan kustannuksia metsäkeskusalueisiin. Kustannusten sisältö ja tietojen keruu, katso laatuseloste /metinfo/tilasto/ 3. Yksityismetsien metsänhoito- ja metsänparannustöiden rahoitus 2009 Työlaji Oma rahoitus ja Valtion Valtion Yhteensä Valtion tuen oman työn arvo tuki 1 laina 1 osuus % Metsänuudistaminen Kulotus Taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus Pystykarsinta Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus Terveyslannoitus Kasvatuslannoitus Kunnostusojitus Metsäteiden rakentaminen ja perusparannus Metsäteiden kunnossapito Juurikäävän torjunta Yhteensä Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö 6 Metsätilastotiedote 23/2010

7 4. Yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen käytetty valtion tuki ja laina 2009 Metsäkeskus Metsän- Pellon- Kulotus Taimikonhoito ja nuoren Pysty- Terveys- Kunnostusojitus uudistaminen 1 metsitys metsän kunnostus karsinta lannoitus Tuki Tuki Tuki Tuki Laina Tuki Tuki Tuki Laina Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsäkeskus Metsäteiden raken- Juurikäävän Metsänhoito- ja metsän- Energiapuu taminen ja perusparannus torjunta parannustyöt kaikkiaan Korjuu Haketus Tuki Laina Tuki Tuki Laina Yhteensä Tuki Tuki Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsänuudistamiseen sisältyvät metsänviljelyn, luontaisen uudistamisen, muun avoimen maan metsityksen ja luonnon tuhoalueiden metsityksen tuet. Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset

8 5. Maanmuokkauksen yksikkökustannukset 2009 työlajeittain Metsäkeskus Laikutus Äestys Mätästys Säätöauraus Pellonmuokkaus I II I II I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kylvön yksikkökustannukset 2009 Metsäkeskus Konekylvö 1 Käsinkylvö Kylvö keskimäärin I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Kustannukset eivät sisällä maanmuokkausta, vaan ns. kylvölisän, joka maksetaan muokkauksen yhteydessä tehtävästä kylvöstä. 8 Metsätilastotiedote 23/2010

9 7. Istutuksen yksikkökustannukset 2009 Metsäkeskus Paakkutaimien käsinistutus Istutus keskimäärin I II I II /ha 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset

10 8. Nuoren metsän hoidon työlajien ja uudistusalan raivauksen yksikkökustannukset 2009 Metsäkeskus Taimikon varhaishoito täysperkauksella Taimikonhoito Nuoren metsän kunnostus I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsäkeskus Uudistusalan raivaus Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus Pystykarsinta I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa Muutos, % Metsätilastotiedote 23/2010

11 9. Metsänlannoituksen ja kunnostusojituksen yksikkökustannukset 2009 Metsäkeskus Metsänlannoitus Kunnostusojitus Kunnostusojitus I II I II I II /ha /m 0 Ahvenanmaa ,92-1 Rannikko ,65 0,41 2 Lounais-Suomi ,78 0,54 3 Häme-Uusimaa ,82 0,60 4 Kaakkois-Suomi ,68 0,51 5 Pirkanmaa ,66 0,53 6 Etelä-Savo ,60 0,42 7 Etelä-Pohjanmaa ,69 0,41 8 Keski-Suomi ,53 0,55 9 Pohjois-Savo ,55 0,43 10 Pohjois-Karjala ,56 0,40 11 Kainuu ,56 0,33 12 Pohjois-Pohjanmaa ,58 0,41 13 Lappi ,63 0,52 Koko maa ,62 0,43 Koko maa ,60 0,41 Muutos, % Metsäteiden rakentamisen ja perusparannuksen yksikkökustannukset 2009 Metsäkeskus Metsäteiden rakentaminen Metsäteiden perusparannus I II I II /m 0 Ahvenanmaa - - 8,67-1 Rannikko 11,99-7,53-2 Lounais-Suomi 13,27-11,26 5,40 3 Häme-Uusimaa 12,92 12,43 8,33 6,20 4 Kaakkois-Suomi 10,93 7,26 8,57 4,11 5 Pirkanmaa 11,75 10,72 7,33 5,79 6 Etelä-Savo 9,98 7,97 8,15 7,35 7 Etelä-Pohjanmaa 15,38 6,86 9,64 5,83 8 Keski-Suomi 10,17 8,84 7,59 4,33 9 Pohjois-Savo 9,92 8,88 7,85 6,77 10 Pohjois-Karjala 9,80 8,56 8,80 7,77 11 Kainuu 9,96 12,85 8,69 6,28 12 Pohjois-Pohjanmaa 10,70 14,12 8,20 4,34 13 Lappi 11,95 13,79 11,17 6,83 Koko maa ,57 11,48 8,70 6,24 Koko maa ,33 12,50 7,63 6,15 Muutos, % Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset

12 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Vantaan toimintayksikkö Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin Faksi ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2012 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 13.6.2012 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013 3.6.2014 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2013 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 22.5.2013 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia

Lisätiedot

Raakapuun käyttö 2010

Raakapuun käyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2011 Raakapuun käyttö 2010 Raakapuun käyttö 72 miljoonaa kuutiometriä 31.5.2011 Veli Suihkonen Muutettu 6.9.2011 Vuonna 2010

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 14/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013 14.4.2014 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoitotyöt vähenivät

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2011 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 14.4.2011 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito- ja metsänparannustöiden

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2010

Puun energiakäyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2011 Puun energiakäyttö 2010 3.5.2011 Esa Ylitalo Metsähaketta käytettiin lähes 7 miljoonaa kuutiometriä Lämpö- ja voimalaitoksissa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 24/2009 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 8.6.2009 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Ensiharvennusten ala ennätykselliset

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Metsänhoito- ja perusparannustöiden

Metsänhoito- ja perusparannustöiden A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003 Metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannukset 2002 Toimittajat:

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2011

Puun energiakäyttö 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2012 Puun energiakäyttö 2011 25.4.2012 Esa Ylitalo Metsähaketta käytettiin 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2011 Lämpö- ja

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, marraskuu 211 2/212 11.1.212 Elina Mäki-Simola Marraskuun hakkuut 5,3 miljoonaa kuutiometriä Poikkeukselliset korjuukelit

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 24/2014 5.6.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvussa maaliskuussa

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Vuoden 1994 metsänhoito- ja

Vuoden 1994 metsänhoito- ja Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 1995 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen Irma Kulju 17.6.1997 392 Valtion metsänparannusrahoitus väheni edelleen Vuoden 1995 metsänhoito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

4 METSÄNHOITO- JA PERUSPARANNUSTYÖT

4 METSÄNHOITO- JA PERUSPARANNUSTYÖT 4 METSÄNHOITO- JA PERUSPARANNUSTYÖT Vuonna 1996 metsien uudistusala oli 172 000 hehtaaria, josta 35 000 hehtaaria kylvettiin ja 84 000 hehtaaria istutettiin. Taimikkoja hoidettiin 154 000 hehtaarilla,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 34/2014 7.8.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti jatkui toukokuussa vakaana

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa uudessa tilastossa selvitetään, paljonko kiinteää puupolttoainetta

Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa uudessa tilastossa selvitetään, paljonko kiinteää puupolttoainetta Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2000 Toimittaja: Esa Ylitalo 4.5.2001 574 Metsähakkeen energiakäyttö rajussa nousussa kuorta palaa kattiloissa eniten Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa

Lisätiedot

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat tammikuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 20.2.2001 564 Ennätysvilkas tammikuu puukaupassa Vuosi on puumarkkinoilla alkanut erittäin vilkkaasti. Tammikuun 2001 puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

3 METSIEN HOITO. Metsänuudistaminen. 3 miljonaa euroa ja tuki metsäluonnon hoitoon noin 2 miljoonaa euroa.

3 METSIEN HOITO. Metsänuudistaminen. 3 miljonaa euroa ja tuki metsäluonnon hoitoon noin 2 miljoonaa euroa. 3 METSIEN HOITO Metsätaloudessa vuosi 2005 oli poikkeava: hakkuupinta-alat jäivät alle tavanomaisen ja myös noususuuntaisena alkuvuosituhannen jatkunut metsänhoito- ja perusparannustöiden suoritetaso hieman

Lisätiedot

Kemeralain uudistamisen vaikutukset metsänparannukseen

Kemeralain uudistamisen vaikutukset metsänparannukseen Kemeralain uudistamisen vaikutukset metsänparannukseen Metsänparannuspäivä Kajaanissa 31.10.2014 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 1 Kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 16.1.2002 608 Vuoden 2001 puukauppa jäi 30 miljoonaan kuutiometriin Vuosi 2001 oli puumarkkinoilla hiljainen, vaikka marraskuun myrskyt lisäsivätkin

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2012 Metsä sijoituskohteena 1983 2011 31.8.2012 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto jäi alle 2 prosentin vuonna 2011 Vuonna

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601 Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 22.11..2001 601 Puukauppa piristymässä Puukauppa on marraskuussa hieman vilkastunut alkusyksyn puumääriin verrattuna. Viikolla 46 teollisuus osti

Lisätiedot

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA!

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! Metsänhoidon tuet ja toimijat Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! 1 METSÄKESKUS HÄME-UUSIMAA VIRANOMAISTEHTÄVIEN YKSIKKÖ MIKKO KALLIOINEN ESITTELIJÄ, METSÄTALOUSINSINÖÖRI mikko.kallioinen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä, Puun ostot ja hinnat syyskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.10.2001 598 Syyskuun puukaupassa 50 prosentin lasku edellisvuodesta Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin.

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605 Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.12.2001 605 Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa Koko syksyn puolivauhdilla käyneessä puukaupassa näkyi marraskuussa piristymisen merkkejä.

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014 42/2014 7.10.2014 Annu Kaila Koivukuitupuun tuonti kasvussa Koivukuitupuun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2008

Puun energiakäyttö 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2009 Puun energiakäyttö 2008 5.5.2009 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö ennätyslukemiin 2008 Metsähakkeen energiakäyttö kasvoi

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2003 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 2.2.2004 708 Reaalinen

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Tukien pääperiaatteita

Tukien pääperiaatteita Metsänhoidon tuet Kestävän metsätalouden rahoituslaki Metsään peruskurssi Suolahti 12.3.2013 Kirsi Järvikylä 1 Tukien pääperiaatteita Yksityismetsätalouden tukeminen Alueellinen keskittäminen Kohteiden

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi / 9.8.2007 1 Maastotyöt 2004 2008 Otantamittauksia

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2009

Puun energiakäyttö 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2010 Puun energiakäyttö 2009 28.4.2010 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö nousi yli 6 miljoonan kuutiometrin Metsähakkeen energiakäyttö

Lisätiedot