Puun energiakäyttö 2009

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puun energiakäyttö 2009"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2010 Puun energiakäyttö Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö nousi yli 6 miljoonan kuutiometrin Metsähakkeen energiakäyttö kasvoi ennätyslukemiin vuonna Lämpö- ja voimalaitokset polttivat metsähaketta 5,4 miljoonaa kiintokuutiometriä, kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsähake oli energialaitosten merkittävin kiinteä puupolttoaine vuonna 2009, ylittäen niukasti ykköstilaa aiemmin pitäneen kuoren. Metsähakkeen tärkein raaka-ainelähde oli runkopuu, jota vuonna 2009 käytettiin ensimmäistä kertaa enemmän kuin hakkuutähteitä. Yhdessä pientalojen käyttämän metsähakkeen kanssa metsähakkeen kokonaiskäyttö ylsi 6,1 miljoonaan kiintokuutiometriin. Metsäteollisuuden sivutuotepuun kulutus sen sijaan putosi alimmilleen koko 2000-luvun aikana. Lämpö- ja voimalaitokset Lämpö- ja voimalaitokset käyttivät kiinteitä puupolttoaineita vuonna 2009 kaikkiaan 13,5 miljoonaa kiintokuutiometriä. Käyttö supistui edellisvuodesta 0,9 milj. m³ eli 6 prosenttia. Kiinteiden puupolttoaineiden energiasisältö oli 26 terawattituntia (TWh), yli kolmannes kaikesta puuenergiasta ja 7 prosenttia kaikkien energialähteiden kokonaiskulutuksesta. Metsähakkeen käytössä saavutettiin uusi ennätys. Lämpö- ja voimalaitokset polttivat metsähaketta vuonna 2009 kaikkiaan 5,4 milj. m³ eli kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua vauhdittivat alkuvuonna vallinnut polttoturpeen niukkuus ja metsäteollisuuden tuotannon supistumisesta johtunut sivutuotepuun tuotannon väheneminen. Metsäteollisuuden sivutuotepuun käyttö 7,5 milj. m³ oli vuonna 2009 alimmillaan koko 2000-luvulla. Eniten poltettiin kuorta, 5,4 milj. m³, joskin sen käyttö väheni edellisvuodesta neljänneksen. Metsähake oli näin ollen ensimmäistä kertaa merkittävin lämpö- ja voimalaitosten käyttämä kiinteä puupolttoaine. Saha- ja levyteollisuuden jätepuusta valmistettua puutähdehaketta kului 0,8 milj. m³, erilaisia puupuruja, -lastuja ja -pölyjä yhteensä 1,3 milj. m³. Suhteellisesti eniten lisääntyi puupellettien ja -brikettien kulutus. Kiinteitä puupolttoaineita kului energiantuotantoon eniten niiden metsäkeskusten alueilla, joissa on runsaasti metsäteollisuutta. Merkittävintä käyttö oli Kaakkois-Suomessa, jossa poltettiin yli neljäsosa kuoresta ja kuudesosa kaikista kiinteistä puupolttoaineista. Käyttö lisääntyi eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja väheni Pohjanmaalla. Metsähaketta kului eniten Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella; suhteellisesti suurimmat käytön lisäykset tapahtuivat Pohjois- Pohjanmaalla ja Lapissa. Järeän runkopuun käyttö kuusinkertaistui Runkopuun käyttö lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen raaka-aineena yli kaksinkertaistui vuonna 2009 ja ylitti ensimmäistä kertaa hakkuutähteiden käytön. Runkopuuta käytettiin 2,7 milj. m³, josta merkittävin osa oli karsimatonta pienpuuta (1,4 milj. m³) ja järeää runkopuuta (1,1 milj. m³). Järeän runkopuun, joka koostuu erilaisesta tukki- ja kuitupuusta, käyttö kasvoi edellisvuodesta peräti kuusinkertaiseksi. Pääosa järeästä runkopuusta oli tuontipuuta: Tullihallituksen ulkomaankauppatilastojen ennakkotietojen mukaan Suomeen tuotiin vuonna 2009 polttopuu-nimikkeellä puuta noin miljoona kuutiometriä. Hakkuutähteitä käytettiin 1,9 milj. m³ ( 17 % edellisvuodesta) ja kantoja ja juurakoita 0,8 milj. m³ (+45 %). Metsähakkeen kokonaiskäytössä ennätys Lämpö- ja voimalaitosten lisäksi metsähaketta käytetään lämmitykseen myös pientaloissa, lähinnä maatiloilla. Lämmityskauteen 2007/2008 kohdistuneen pientalojen polttopuun käyttötutkimuksen mukaan pientalot polttavat metsähaketta 0,7 milj. m³ vuodessa. Yhdessä lämpö- ja voimalaitosten käyttämän metsähakkeen kanssa metsähakkeen kokonaiskäyttö ylsi vuonna 2009 kaikkiaan 6,1 milj. m³:iin. Puupellettien käytöstä on julkaistu erillinen Metsätilastotiedote 10/2010. Lisätietoja: Esa Ylitalo, p , laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 metsähakkeelle on asetettu tavoitteeksi 8 12 milj. m³:n vuotuinen käyttö vuoteen 2015 mennessä. Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän julkistamassa Uusiutuvan energian velvoitepaketissa on tavoitteena nostaa metsähakkeen vuotuinen käyttö 13,5 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2020 mennessä. Puun kokonaiskäyttö 2009 Tilastokeskuksen Energiaennakon mukaan energian kokonaiskulutus oli vuonna 2009 Suomessa 370 TWh, 6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kulutusta vähensi eniten teollisuustuotannon supistuminen. Yksittäisistä energialähteistä eniten vähenivät metsäteollisuuden jäteliemien ( 26 %) vesivoiman ( 26 %) ja polttoturpeen käyttö ( 15 %). Eniten lisääntyi hiilen kulutus (+9 %), millä korvattiin vesivoimaa sähkön erillistuotannossa. Puuperäisiä polttoaineita käytettiin vuonna 2009 yhteensä 73 TWh, viidennes energian kokonaiskulutuksesta. Niiden kulutus supistui edellisvuodesta 13 prosenttia, ja etenkin metsäteollisuuden jäteliemien (lähinnä mustalipeä) käyttö väheni. Tilastokeskuksen Energiaennakon tietojen perusteella Metla arvioi vuonna 2009 metsäteollisuuden jäteliemiä käytetyn 30 TWh ja kiinteitä puupolttoaineita 41 TWh. Kiinteistä puupolttoaineista kului energialaitoksissa 26 TWh (13,5 milj. m³) ja pientaloissa 15 TWh (6,7 milj. m³). Puupolttoaineet ovat Suomessa toiseksi merkittävin energialähde öljytuotteiden jälkeen. Metsäteollisuuden jäteliemet ja muut sivu- ja jätetuotteet Öljytuotteet Puuperäiset polttoaineet Ydinenergia Hiili Maakaasu Turve Vesi- ja tuulivoima Sähkön nettotuonti Muu Kiinteät puupolttoaineet Lämpö- ja voimalaitokset Pientalot 31 TWh 26 TWh 15 TWh Terawattituntia TWh Metsähake 5,4 Teollisuuden puutähdehake 0,8 Muu 0,5 Jätepuu 1,3 Metsähake 0,7 Sahanpuru 1,3 Kuori 5,4 Halot, pilkeet ja klapit 4,7 Lämpö- ja voimalaitokset, 13,5 milj. m 3 Pientalot, 6,7 milj. m 3 Vuosi 2009 on ennakkotieto (huhtikuu 2010). Öljytuotteet kattavat myös liikenteen käyttämät polttoaineet. Energian kokonaiskulutus Suomessa vuonna 2009 oli 370 TWh (1 331 PJ). Lähteet: SVT: Tilastokeskus; Metsäntutkimuslaitos Kuva 1. Energian kulutus Suomessa energialähteittäin Metsätilastotiedote 16/2010

3 7 milj. m 3 6 Pientalot Lämpö- ja voimalaitokset Kuva 2. Metsähakkeen kokonaiskäyttö Taulukoissa käytetyt symbolit: ei mitään ilmoitettavaa. loogisesti mahdoton esitettäväksi.. tietoa ei ole saatu 1. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa Puupolttoaine Muutos Energiasisältö Käyttö- 2009/ kohteita milj. m³ % TWh kpl Käyttö yhteensä 12,02 12,15 13,01 13,39 14,43 13,66 14,78 13,04 14,34 13, ,17. Metsähake 0,79 0,96 1,27 1,72 2,31 2,61 3,06 2,66 4,03 5, , Metsäteollisuuden sivutuotepuu 11,04 10,94 11,33 11,13 11,56 10,37 11,03 10,03 9,51 7, ,15. Teollisuuden puutähdehake 0,64 0,85 0,79 0,88 0,98 1,01 0,95 0,87 0,76 0,80 5 1, Sahanpuru ja muut purut 2,78 2,18 2,12 2,25 2,17 1,72 1,69 1,71 1,61 1, , Kuori 7,60 7,86 8,42 7,97 8,38 7,62 8,39 7,46 7,09 5, , Muu puupolttoaine 0,01 0,05 0,01 0,03 0,02 0,01 0,00 0,00 0,06 0, ,03 5 Puupelletit ja -briketit 0,02 0,02 0,02 0,02 0,02 0,04 0,03 0,04 0,05 0, , (1000 tonnia 20,6 24,1 27,0 20,6 27,4 47,2 31,6 42,2 61,7 84,5) Kierrätyspuu 0,17 0,22 0,38 0,53 0,54 0,65 0,66 0,31 0,73 0, ,79 70 Vuodesta 2007 alkaen purkupuu ei sisälly kierrätyspuuhun. Puun energiakäyttö

4 2. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa metsäkeskuksittain 2009 Metsäkeskus Käyttö Metsä- Teollisuuden Sahanpuru Kuori Muut kiinteät Yhteensä Muutos hake puutähdehake ja muut purut puupolttoaineet 2009/ m³ % Koko maa Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Metsäkeskus Energiasisältö Metsä- Teollisuuden Sahanpuru Kuori Muut kiinteät Yhteensä Muutos hake puutähdehake ja muut purut puupolttoaineet 2009/2008 GWh % Koko maa Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Muut kiinteät puupolttoaineet kattavat kierrätyspuun, puupelletit ja -briketit sekä muun ja erittelemättömän puupolttoaineen. 4 Metsätilastotiedote 16/2010

5 3. Metsähakkeen kokonaiskäyttö raaka-aineittain Lämpö- ja voimalaitokset Pientalot Metsähake Vuosi Metsäkeskus Raaka-aine Yhteensä kaikkiaan Runkopuu Hakkuu- Kannot ja Eritteletähteet juurakot mätön Karsittu Karsimaton Järeä Yhteensä ranka pienpuu runkopuu m³ Koko maa Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Muutos 2009/2008, % Osuus 2009, % Osuus 2008, % Pientalojen käyttämä metsähake on valmistettu pääosin karsitusta hakerangasta. Metsähakkeen hintatiedot: / Puun energiakäyttö

6 4. Metsähakkeen kokonaiskäyttö käyttökohteittain Muutos Käyttö- 2009/2008 kohteita, m³ % kpl Kokonaiskäyttö Lämpö- ja voimalaitokset Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Lämmöntuotanto Pientalot Lämmöntuotanto kattaa myös lämpöyrittäjien hoitamat laitokset. 5. Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Vuosi Puupolttoaineet Vesi- Tuuli- Turve Öljy Hiili Maa- Ydin- Sähkön Muu Kaikkiaan josta Metsäteollisuuden Kiinteät puupolttoaineet Yhteensä voima voima kaasu energia netto- puupolttojäteliemet muut sivu- ja Lämpö- ja Pien- tuonti aineet jätetuotteet voimalaitokset talot TWh % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Muutos 2009/2008, % Osuus 2009, % * Vuosi 2009 on ennakkotieto (huhtikuu 2010). Muita metsäteollisuuden sivu- ja jätetuotteita ovat mm. mänty- ja koivuöljy, metanoli, biolietteet ja paperi. Muu sisältää mm. kierrätys- ja jätepolttoaineet, aurinkoenergian, lämpöpumput ja teollisuuden reaktiolämmön. 1 TWh = GWh = 3,6 PJ Lähteet: Tilastokeskus; Metsäntutkimuslaitos 6 Metsätilastotiedote 16/2010

7 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Vantaan toimintayksikkö Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin Faksi ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Puun energiakäyttö 2008

Puun energiakäyttö 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2009 Puun energiakäyttö 2008 5.5.2009 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö ennätyslukemiin 2008 Metsähakkeen energiakäyttö kasvoi

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2007

Puun energiakäyttö 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun energiakäyttö 2007 15/2008 7.5.2008 Esa Ylitalo Puun energiakäyttö väheni vuonna 2007 myös metsähakkeen käyttö notkahti Lämpö-

Lisätiedot

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002 Toimittaja: Esa Ylitalo 25.4.2003 670 Metsähakkeen

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Tuontipuu energiantuotannossa

Tuontipuu energiantuotannossa Tuontipuu energiantuotannossa Yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskus,Tilastopalvelut Koneyrittäjien Energiapäivät 2017 Hotelli Arthur Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000 2015 milj. m³

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2010

Puun energiakäyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2011 Puun energiakäyttö 2010 3.5.2011 Esa Ylitalo Metsähaketta käytettiin lähes 7 miljoonaa kuutiometriä Lämpö- ja voimalaitoksissa

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2011

Puun energiakäyttö 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2012 Puun energiakäyttö 2011 25.4.2012 Esa Ylitalo Metsähaketta käytettiin 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2011 Lämpö- ja

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, marraskuu 211 2/212 11.1.212 Elina Mäki-Simola Marraskuun hakkuut 5,3 miljoonaa kuutiometriä Poikkeukselliset korjuukelit

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa

Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa A JI Puun energiakäyttö 2006 JE = I J JEA @ JA Toimittaja: Esa Ylitalo A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " 10.5.2007 867 Puupolttoaineiden käyttö kasvoi metsähaketta

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 13/2008 18.4.2008 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2007 kantohintataso 24 prosenttia edellisvuotta

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

Tiedotteeseen on koottu tiedot teollisuuden

Tiedotteeseen on koottu tiedot teollisuuden Raakapuun käyttö Suomessa 1996 Toimittajat: Veli Suihkonen Irma Kulju 15.7.1997 397 Teollisuuden puunkäyttö lievässä laskussa Tiedotteeseen on koottu tiedot teollisuuden ja kiinteistöjen puunkäytöstä 1996.

Lisätiedot

Raakapuun käyttö 2010

Raakapuun käyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2011 Raakapuun käyttö 2010 Raakapuun käyttö 72 miljoonaa kuutiometriä 31.5.2011 Veli Suihkonen Muutettu 6.9.2011 Vuonna 2010

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 PEFC/2-44-2 Puuenergian käyttö Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Liitto ollut

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2013 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 22.5.2013 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.9.217 Elinkeinopäällikkö, Jouni Rantala Sisältö Metsänhoitotyöt Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt hehtaaria 25 Nuoren metsän hoito,

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 2. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-kesäkuussa Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista vuosineljännestä

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2012, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2011, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia vuonna 2011 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 389 PJ (petajoulea)

Lisätiedot

Piensahojen puunkäyttötutkimukset muodostavat osan Suomen puunkäytön

Piensahojen puunkäyttötutkimukset muodostavat osan Suomen puunkäytön Suomen piensahat 1998 Toimittajat: Esa Ylitalo Aarre Peltola Irma Kulju 14.4.2 523 Piensahat vähentyneet selvästi Piensahojen puunkäyttötutkimukset muodostavat osan Suomen puunkäytön kokonaismäärän selvittämistä.

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1029

Lisätiedot

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen 28.10.2014 Luhanka Markku Paananen JAMK Biotalousinstituutti BIOENERGIA Teollisuuden puutähteet Metsäenergia Lyhytkiertometsätalous

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa

Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa 1. Puuperäinen energia Tavoite: Muodostaa kuvaa bioenergian mahdollisuuksista EU:n energiapolitiikka: 5 kertaa 20 Vuoteen 2020 mennessä EU:ssa 1. Päästöjen pitää laskea

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Energia 2010 Energiankulutus 2009 Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen energiankulutustilaston mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2009 1,33 miljoonaa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Kajaanin yliopistokeskus 11.2.2016 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Sisältö 1 Itä-Suomen energiatilastointi...1 2 Tietojen tarkkuus...1 3 Aineiston keruu...2 4 Tilaston lähdetiedot...2

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia

Lisätiedot

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät?

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsäenergiaselvitys Hyvinkää 27.9.2013 Olli-Pekka Koisti Sivu 1 Uusimaa lukuina pinta-ala n. 910 000 ha (2,7% Suomen p-alasta) metsämaata

Lisätiedot

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi Markkinapuun kulku 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Sinikka Västilä 20.7.2000 538 Puuta virtaa Savosta Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa

Lisätiedot

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla 25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla Pirkanmaan puuenergiaselvitys 2011 Puuenergia Pirkanmaalla Maakunnan energiapuuvarat

Lisätiedot