Metsämaan omistus Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen sekä pienten (alle 10 ha) että suurten (yli 200 ha) metsätilojen lukumäärät ja metsäpinta-alat ovat kasvaneet. Yli 200 metsähehtaarin tilojen yhteenlaskettu metsämaan pinta-ala on yhteensä noin hehtaaria isompi kuin kuusi vuotta aiemmin. Yksityishenkilöiden omistuksessa suurin muutos on verotusyhtymien hallussa olevan metsäpinta-alan suureneminen lähes hehtaaria. Tässä Metsätilastotiedotteessa tarkastellaan lähinnä yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumääriä ja pinta-aloja. Osa taulukoista kattaa myös muut metsänomistajaryhmät. Metsätilakokonaisuudella tarkoitetaan yhtenä kokonaisuutena saman omistajan kaikkia metsäkiinteistöjä niiden sijainnista riippumatta. Metsätilakokonaisuus tilastoidaan omistajan asuinpaikkakunnan mukaan. Tiedotteen taulukossa 5 on verohallinnon metsänhoitomaksuvelvoitteen seurantaan perustuva metsälötilasto. Siinä saman metsänhoitoyhdistyksen toimialueella sijaitsevat saman omistajan metsäkiinteistöt muodostavat metsälön. Niiden kokonaislukumäärä on , kun edellä mainittuja metsätilakokonaisuuksia on kaikkiaan (tässä määrässä minimipinta-ala 1 ha). Yksityishenkilöillä (henkilö- tai perheomistus, verotusyhtymät ja kuolinpesät) oli omistuksessaan vähintään kahden hehtaarin metsätilakokonaisuutta, joilla oli hallussaan keskimäärin 30,3 hehtaaria metsämaata. Metsänomistajien lukumäärä ylsi kuitenkin henkilöön, sillä samalla metsätilakokonaisuudella oli tavallisesti useita omistajia (puolisot, yhtymän tai kuolinpesän jäsenet). Keskimäärin henkilö- ja perheomistuksessa olevalla metsätilakokonaisuudella oli 1,2 omistajaa, verotusyhtymällä 2,9 omistajaa ja kuolinpesällä 4,0 omistajaa. Verrattaessa yksityishenkilöiden omistamia metsätilakokonaisuuksia kokoluokittain vuosina 2012 ja 2006 (josta ensimmäiseksi laadittiin tällainen tilasto) havaitaan sekä pienten, metsämaa-alaltaan alle kymmenen hehtaarin tilojen (minimipinta-ala 1 ha) että suurten, yli 200 hehtaarin tilojen lukumäärän lisääntyneen. Näissä kokoluokissa nettomuutos oli viidessä vuodessa kappaletta. Vaikka alle kymmenen metsähehtaarin tilojen lukumäärä oli kasvanut lähes parikymmenkertaisesti yli 200 metsähehtaarin tiloihin verrattuna, metsämaan ala oli kuitenkin lisääntynyt vähintään 200 hehtaarin tiloilla paljon enemmän ( ha) kuin alle kymmenen hehtaarin tiloilla ( ha). Metsänomistus on siis pirstoutunut useampiin käsiin, mutta metsämaa on keskittynyt yhä suuremmille metsätiloille. Tilojen määrä väheni 20 ja 100 metsähehtaarin välillä olevissa kokoluokissa. Metsävähennyksen laajennus verovuodesta 2008 alkaen näyttää kiihdyttäneen edelläkuvattuja muutoksia. Alle 20 metsähehtaarin (minimipinta-ala 1 ha) tilakokonaisuuksia oli lukumääräisesti 60 prosenttia kaikista tiloista, mutta niiden osuus metsämaan alasta jäi 17 prosenttiin. Sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa lukumääräisesti yleisimmin omistettuja olivat kooltaan metsähehtaarin tilat, joita oli lähes neljännes tiloista. Etelä-Suomessa mainitun kokoluokan metsätilat edustivat lähes kolmannesta metsämaan alasta, kun Pohjois-Suomessa osuus jäi viidennekseen. Vaikka yli sadan hehtaarin metsätiloja oli vain viisi prosenttia, niiden osuus metsäalasta oli lähes 30 prosenttia. Suurimpia, yli metsämaahehtaarin metsätilakokonaisuuksia oli yksityisomistuksessa 78. Ne kattoivat kaksi prosenttia yksityismetsien metsämaan pinta-alasta. Kaikkiaan Verohallinnon rekisteri kattaa 17,1 miljoonaa hehtaaria metsämaata. Tämä poikkeaa Metlan valtakunnan metsien inventoinnin metsämaan alasta (20,3 milj. ha), sillä Verohallinnon tiedot pohjautuvat entisen metsäverojärjestelmän vanhoihin veroluokituksiin, kun taas Metlan inventointitiedot perustuvat vuosina tehtyihin maastomittauksiin. Verohallinnon mukaan yksityishenkilöt omistivat 10,5 miljoonaa metsämaahehtaaria. Tästä oli henkilö- tai perheomistuksessa 7,7 miljoonaa hehtaaria, verotusyhtymillä 1,7 miljoonaa hehtaaria ja kuolinpesillä 1,1 miljoonaa hehtaaria. Muiden metsänomistajaryhmien hallussa oli 6,6 miljoonaa metsämaahehtaaria. Valtion metsäomaisuus on 4,1, kuntien 0,4 ja seurakuntien runsaat 0,1 miljoonaa hehtaaria. Osakeyhtiöt omistavat 1,5 miljoonaa hehtaaria. Yhteismetsien metsämaan kokonaispinta-ala jäi 0,4 miljoonaan hehtaariin, mutta on kasvava (taulukko 4). Lisätietoja: Jussi Leppänen, p , Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Official Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 Metsämaan pinta-alaluokka Metsämaan pinta-alaluokka 1-1,9 ha 2-4,9 ha 5-9,9 ha ha ha ha ha ha Yli 500 ha 1-1,9 ha 2-4,9 ha 5-9,9 ha ha ha ha ha ha Yli 500 ha Osuus tilakokonaisuuksien lukumäärästä, % Osuus yksityishenkilöiden omistamasta metsämaan pinta-alasta, % Kuva 1. Yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärän jakautuminen metsämaan pintaalan mukaisiin kokoluokkiin vuonna Kuva 2. Yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien metsämaan pinta-alan jakautuminen kokoluokkiin vuonna Metsämaan pinta-alaluokka Metsämaan pinta-alaluokka 1-1,9 ha kpl 1-1,9 ha ha 2-4,9 ha kpl 2-4,9 ha ha 5-9,9 ha kpl 5-9,9 ha ha ha +26 kpl ha ha ha kpl ha ha ha -942 kpl ha ha ha +28 kpl ha ha ha +307 kpl ha ha Yli 500 ha +74 kpl Yli 500 ha ha Yhteensä kpl Yhteensä ha Metsätilakokonaisuuksien lukumäärän muutos, % Kuva 3. Yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärän suhteellinen muutos 2012/2006 metsämaan pinta-alaluokittain. Numerot pylväiden päässä kertovat kappalemääräisen muutoksen Metsätilakokonaisuuksien pinta-alan muutos, % Kuva 4. Metsämaan suhteelliset pinta-alamuutokset yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien pinta-alaluokissa 2012/2006. Numerot pylväiden päässä kertovat pinta-alan muutoksen hehtaareina. 2 Metsätilastotiedote 5/2014

3 Omistusmuoto Kaikki yhteensä Henkilö- tai perheomistus Verotusyhtymät kpl ha kpl ha kpl ha Kuolinpesät kpl ha Yhteismetsät +97 kpl ha Avoimet ja komm. yht. ym. Osakeyhtiöt -63 kpl +543 kpl -500 ha ha Säätiöt +20 kpl ha Valtio, kunnat ja muut julkiset -165 kpl ha Metsätilakokonaisuuksien lukumäärän muutos, % Metsätilakokonaisuuksien pinta-alan muutos, % Kuva 5. Eri omistajaryhmien omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärän (vasen kuva) ja pinta-alan (oikea kuva) suhteelliset muutokset 2012/2006. Numerot pylväiden päässä kertovat absoluuttisen muutoksen. Yhteismetsät (2 %) Muut (1 %) Osakeyhtiöt (9 %) Valtio (24 %), kunnat (2 %), seurakunnat (1 %) Yksityishenkilöt yksin tai yhdessä puolison kanssa (45 %) Kuolinpesät (6 %) Verotusyhtymät (10 %) Taulukkoluettelo Kuva 6. Metsämaan pinta-alan (17,1 milj. ha) jakautuminen omistusmuodoittain vuonna Ryhmään muut kuuluvat säätiöt, avoimet ja kommandiittiyhtiöt, muut elinkeinoyhtymät sekä muut erittelemättömät metsänomistajaryhmät. 1. Yksityisten henkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärä pinta-alaluokittain omistajan kotipaikkakunnan mukaan Yksityisten henkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien pinta-ala omistajan kotipaikkakunnan mukaan Metsätilakokonaisuuksien lukumäärä omistusmuodoittain ja pinta-alaluokittain Metsämaan pinta-ala omistusmuodoittain ja pinta-alaluokittain Yksityismetsälöiden lukumäärä kokoluokittain ja Suomen metsäkeskuksen (Julkiset palvelut) alueittain Metsämaan omistus

4 1. Yksityisten henkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärä pinta-alaluokittain omistajan kotipaikkakunnan mukaan Omistajan kotipaikkakunnan Metsätilakokonaisuuden kokoluokka metsämaan pinta-alan mukaan, ha Yhteensä alue 1 1,9 2 4,9 5 9, Tilakokonaisuuksien lukumäärä, kpl 0 13 Koko maa Etelä-Suomi Ahvenanmaa Rannikko Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Ulkomaa tai tuntematon Taulukko kattaa kaikki metsätilakokonaisuudet, joiden omistajina ovat 1) yksityishenkilö yksin tai yhdessä puolison kanssa, 2) verotusyhtymä tai 3) kuolinpesä. Metsätilakokonaisuus tarkoittaa kaikkia saman metsänomistajan omistamia metsäkiinteistöjä koko maassa. Alueet ovat Suomen metsäkeskuksen (Julkiset palvelut) alueita. Tilastoituakseen metsätilakokonaisuudella pitää olla metsämaata vähintään hehtaari. Metsätilakokonaisuuteen voi sisältyä muutakin maata kuin metsämaata, tämän tilaston luvut käsittelevät kuitenkin vain metsämaata. Puolisoiden yhdessä ja erikseen omistamat metsäkiinteistöt on laskettu yhdeksi omistusyksiköksi, elleivät puolisot ole vaatineet erillisverotusta. Kotipaikkakunta määräytyy yhteisomistustiloilla (perikunnat ja yhtymät) metsätilakokonaisuuden asianhoitajan ja puolisoilla heistä vanhemman asuinpaikan mukaan. Tässä tilastossa Kokkolan kaupunki kuuluu kokonaisuudessaan Rannikon alueeseen. 4 Metsätilastotiedote 5/2014

5 2. Yksityisten henkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien pinta-ala omistajan kotipaikkakunnan mukaan Omistajan kotipaikkakunnan Metsätilakokonaisuuden kokoluokka metsämaan pinta-alan mukaan, ha Yhteensä Yli 2 ha:n tilojen alue 1 1,9 2 4,9 5 9, keskikoko Metsätilakokonaisuuksien yhteenlaskettu metsämaan pinta-ala, ha ha 0 13 Koko maa , Etelä-Suomi ,8 0 Ahvenanmaa ,2 1 Rannikko ,4 2 Lounais-Suomi ,6 3 Häme-Uusimaa ,2 4 Kaakkois-Suomi ,5 5 Pirkanmaa ,6 6 Etelä-Savo ,0 7 Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ,8 8 Keski-Suomi ,1 9 Pohjois-Savo ,2 10 Pohjois-Karjala , Pohjois-Suomi ,2 11 Kainuu ,2 12 Pohjois-Pohjanmaa ,1 13 Lappi ,9 Ulkomaa tai tuntematon ,8 Taulukko kattaa kaikki metsätilakokonaisuudet, joiden omistajina ovat 1) yksityishenkilö yksin tai yhdessä puolison kanssa 2) verotusyhtymä tai 3) kuolinpesä. Metsätilakokonaisuus tarkoittaa kaikkia saman metsänomistajan omistamia metsäkiinteistöjä koko maassa. Alueet ovat Suomen metsäkeskuksen (Julkiset palvelut) alueita. Tilastoituakseen metsätilakokonaisuudella pitää olla metsämaata vähintään hehtaari. Metsätilakokonaisuuteen voi sisältyä muutakin maata kuin metsämaata, tämän tilaston luvut käsittelevät kuitenkin vain metsämaata. Puolisoiden yhdessä ja erikseen omistamat metsäkiinteistöt on laskettu yhdeksi omistusyksiköksi, elleivät puolisot ole vaatineet erillisverotusta. Kotipaikkakunta määräytyy yhteisomistustiloilla (perikunnat ja yhtymät) metsätilakokonaisuuden asianhoitajan ja puolisoilla heistä vanhemman asuinpaikan mukaan. Verohallinnon ja Metlan valtakunnan metsien inventoinnin metsämaan pinta-alat poikkeavat toisistaan. Erojen syitä eritellään tilaston laatuselosteessa. Tässä tilastossa Kokkolan kaupunki kuuluu kokonaisuudessaan Rannikon alueeseen. Metsämaan omistus

6 3. Metsätilakokonaisuuksien lukumäärä omistusmuodoittain ja pinta-alaluokittain Omistusmuoto Metsätilakokonaisuuden kokoluokka metsämaan pinta-alan mukaan, ha Yhteensä Yksityismetsän- 1 1,9 2 4,9 5 9, omistajien lukumäärä, yli 2 ha:n tilat Tilakokonaisuuksien lukumäärä, kpl kpl Kaikki yhteensä Yksityiset henkilöt Yksin tai puolison kanssa Verotusyhtymät Kuolinpesät Muut omistajat Yhteismetsät Yhteisetuudet Avoimet ja kommandiittiyhtiöt sekä muut elinkeinoyhtymät Osuuskunnat Osakeyhtiöt Säätiöt Kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat Kunta, kuntayhtymä ja maakunta Valtio Kaikki muut Metsätilakokonaisuus tarkoittaa kaikkia saman metsänomistajan (esim. perhe, kuolinpesä, yhtiö, yhteismetsä, kunta) omistamia metsäkiinteistöjä koko maassa. Tilastoituakseen metsätilakokonaisuudella pitää olla metsämaata vähintään hehtaari. Puolisoiden yhdessä ja erikseen omistamat metsäkiinteistöt on laskettu yhdeksi omistusyksiköksi, elleivät puolisot ole vaatineet erillisverotusta. Metsätilakokonaisuuteen voi sisältyä muutakin maata kuin metsämaata, tämän tilaston luvut käsittelevät kuitenkin vain metsämaata. Yhtiön toimiala voi olla mikä tahansa, mutta jos se omistaa metsämaata vähintään yhden hehtaarin, se sisältyy taulukon lukuihin. Metsänomistajien lukumäärä tarkoittaa metsäkiinteistöjen kaikkia omistajia. Yksin tai puolison kanssa omistetuissa metsätilakokonaisuuksissa ja verotusyhtymissä omistajien lukumäärä on saatu verohallinnosta. Kuolinpesät ovat erillisverotettuja eikä osakkaiden lukumäärää ole saatavissa verohallinnosta, joten se on arvioitu Metlan Metsänomistaja tutkimuksen perusteella. Muissa omistajaryhmissä omistajien määrää ei ole selvitetty. Huomautus. Aikaisemmin julkaistuissa, vuosia koskevissa vastaavanlaisissa taulukoissa nro 3 on ollut metsänomistajien lukumäärää koskeva virhe. Kohdassa yksin tai puolison kanssa on omistajien lukumäärässä (oikeanpuoleisin sarake) virheellisesti ollut mukana myös metsää omistamattomat puolisot. Virhe nosti omistajien lukumäärän noin henkilöä liian suureksi. Vuoden 2011 tilastossa tämä kohta oli jo oikein. 6 Metsätilastotiedote 5/2014

7 4. Metsämaan pinta-ala omistusmuodoittain ja pinta-alaluokittain Omistusmuoto Metsätilakokonaisuuden kokoluokka metsämaan pinta-alan mukaan, ha Yhteensä 1 1,9 2 4,9 5 9, Metsätilakokonaisuuksien yhteenlaskettu pinta-ala, ha Kaikki yhteensä Yksityiset henkilöt Henkilö- tai perheomistus Verotusyhtymät Kuolinpesät Muut omistajat Yhteismetsät Yhteisetuudet Avoimet ja kommandiittiyhtiöt sekä muut elinkeinoyhtymät Osuuskunnat Osakeyhtiöt Säätiöt Kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat Kunta, kuntayhtymä ja maakunta Valtio Kaikki muut Metsätilakokonaisuus tarkoittaa kaikkia saman metsänomistajan (esim. perhe, kuolinpesä, yhtiö, yhteismetsä, kunta) omistamia metsäkiinteistöjä koko maassa. Tilastoituakseen metsätilakokonaisuudella pitää olla metsämaata vähintään hehtaari. Metsätilakokonaisuuteen voi sisältyä muutakin maata kuin metsämaata, tämän tilaston luvut käsittelevät kuitenkin vain metsämaata. Puolisoiden yhdessä ja erikseen omistamat metsäkiinteistöt on laskettu yhdeksi omistusyksiköksi, elleivät puolisot ole vaatineet erillisverotusta. Yhtiön toimiala voi olla mikä tahansa, mutta jos se omistaa metsämaata vähintään yhden hehtaarin, se sisältyy taulukon lukuihin. Verohallinnon ja Metlan valtakunnan metsien inventoinnin metsämaan pinta-alat poikkeavat toisistaan. Erojen syitä eritellään tilaston laatuselosteessa. Metsämaan omistus

8 5. Yksityismetsälöiden lukumäärä kokoluokittain ja Suomen metsäkeskuksen (Julkiset palvelut) alueittain Alue Pienmetsälöt Metsänhoitomaksua maksavat metsälöt Metsänhoitomaksusta vapautetut Metsälöitä kaikkiaan Lukumäärä Metsämaata Koko, metsämaan ha Metsämaata Lukumäärä Metsämaata Lukumäärä Metsämaata , , , Yhteensä kpl ha kpl ha kpl ha kpl ha 0 13 Koko maa , , , , Etelä-Suomi , , , ,3 0 Ahvenanmaa , ,7 0 0, ,5 1 Rannikko , , , ,5 2 Lounais-Suomi , , , ,5 3 Häme-Uusimaa , , , ,7 4 Kaakkois-Suomi , , , ,9 5 Pirkanmaa , , , ,9 6 Etelä-Savo , , , ,3 7 Etelä- ja Keski-Pohjanmaa , , , ,1 8 Keski-Suomi , , , ,4 9 Pohjois-Savo , , , ,6 10 Pohjois-Karjala , , , , Pohjois-Suomi , , , ,6 11 Kainuu , , , ,8 12 Pohjois-Pohjanmaa , , , ,4 13 Lappi , , , ,4 Edellisistä taulukoista 1 2 poiketen tässä metsälö on sijoitettu sijaintikuntansa tai -kuntiensa mukaiselle alueelle. Tiedot perustuvat metsänhoitomaksujen seurantaan. Saman metsänhoitoyhdistyksen alueella sijaitsevat saman omistajan metsäkiinteistöt muodostavat metsälön. Pienmetsälöissä metsämaan pinta-ala on Etelä-Suomessa alle 4 hehtaaria, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa alle 7 hehtaaria ja Lapissa alle 12 hehtaaria. Pienmetsälöt eivät maksa metsänhoitomaksua. Myös joukko muita metsälöitä on anomuksesta vapautettu metsänhoitomaksusta. Metsälön minimipinta-ala on 2 ha. 8 Metsätilastotiedote 5/2014

9 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

Yksityismetsänomistuksen rakenne

Yksityismetsänomistuksen rakenne Yksityismetsänomistuksen rakenne Harri Hänninen Metsätehon iltapäiväseminaari 24.5.2011, Helsinki Metsätilajakauma Metsää vähintään 1 hehtaaria käsittäviä metsätiloja 375 000 kappaletta, joilla omistajia

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887 A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa

Lisätiedot

TYÖVOIMA 2013. Maa- ja puutarhatalouden TILASTOVAKKA. Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä. Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä

TYÖVOIMA 2013. Maa- ja puutarhatalouden TILASTOVAKKA. Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä. Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä Viljelijöiden ikä ja koulutus TILASTOVAKKA Tietoja maa- ja elintarviketaloudesta Maa- ja puutarhatalouden TYÖVOIMA 2013 www.maataloustilastot.fi

Lisätiedot

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2001 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne 6.2.2002 610 Reaalinen kantohintataso laski 3,3 prosenttia vuonna 2001 Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia

Lisätiedot

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2012 Piensahat 2010 3.5.2012 Jukka Torvelainen Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, syyskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, joulukuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Metsänomistusrakenteen muutos

Metsänomistusrakenteen muutos Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsänomistusrakenteen muutos Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi puh. 010 2112240 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Katsaus alueellisiin hankkeisiin

Katsaus alueellisiin hankkeisiin Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishanke Ohjausryhmän kokous 27.10.2009 Marjut Vierimaa Katsaus alueellisiin hankkeisiin Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) 18.12.2012 Maakunnat (NUTS3) 1.1.2012 Yhteensä 18 (+1) maakuntaa 01 Uusimaa 02 Varsinais-Suomi 04 Satakunta 05 Kanta-Häme 06 Pirkanmaa 07 Päijät-Häme

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Puuenergian käyttö Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Energiaosuuskunnat K-P:lla

Lisätiedot

Maatalouden aluetaloustilasto 2012

Maatalouden aluetaloustilasto 2012 Maa-, metsä- ja kalatalous Maatalouden aluetaloustilasto Varsinais-Suomessa investoinnit kasvoivat ja Pohjanmaalla vähenivät edellisvuodesta Tilastokeskuksen vuoden Maatalouden aluetaloustilaston mukaan

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lähes 13 prosentilla Vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä yrityksiä aloitti 0,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä edelleen kovassa nousussa Aloittaneiden yritysten määrä laski reilut kuusi prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä.

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013 Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2014

Moottoriajoneuvokanta 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2013

Moottoriajoneuvokanta 2013 Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2011

Moottoriajoneuvokanta 2011 Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen

Lisätiedot

Jouni Ylitalo UUDISTETUN METSÄVÄHENNYSSÄÄNNÖKSEN MERKITYS METSÄKIINTEISTÖJEN LUOVUTUSVOITTOVEROTUKSEN JA METSÄOMISTUKSEN KESKITTYMISEN KANNALTA

Jouni Ylitalo UUDISTETUN METSÄVÄHENNYSSÄÄNNÖKSEN MERKITYS METSÄKIINTEISTÖJEN LUOVUTUSVOITTOVEROTUKSEN JA METSÄOMISTUKSEN KESKITTYMISEN KANNALTA Jouni Ylitalo UUDISTETUN METSÄVÄHENNYSSÄÄNNÖKSEN MERKITYS METSÄKIINTEISTÖJEN LUOVUTUSVOITTOVEROTUKSEN JA METSÄOMISTUKSEN KESKITTYMISEN KANNALTA Liiketalouden koulutusohjelma Yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2009

Moottoriajoneuvokanta 2009 Liikenne ja matkailu 2010 Moottoriajoneuvokanta 2009 Ajoneuvokanta kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2009 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2009 päättyessä 5 128 067 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 246 414. Autojen

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012 Oikeus 1 Yrityssaneeraukset 1, 3. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 1 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 1 pantiin vireille 391 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät Metsien käytön aktiivisuudessa suurta alueellista vaihtelua vuonna 2013 Vuoden 2013 seurantatilastot osoittavat, että metsien käytön aktiivisuudessa oli huomattavia eroja eri osissa maata. Itäisessä Suomessa

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2007

Metsä sijoituskohteena 1983 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsä sijoituskohteena 198327 3/28 21.8.28 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto pysyi korkeana vuonna 27 Yksityismetsien hakkuut

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010

Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Oikeus 2010 2010, syyskuu Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 130 konkurssia, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta

Lisätiedot

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu 1972 2001

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu 1972 2001 Metsä sijoituskohteena 1972 2001 Toimittajat: Markku Penttinen Antrei Lausti 3.12.2002 651 Metsänomistamisen tuotto sijoituksena hiipui vuonna 2001 Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa uudessa tiedotteessa

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,3 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 2,9 prosenttia vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Kylvöaikomukset 2009 Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008 Petri Pethman Työnro. 76442 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä

Lisätiedot

Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien

Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 4/2002 Olavi Rautiainen Ketkä hakkasivat metsiään Pohjois-Savossa vuosina 2000 2001? Taustaksi Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien neuvonnan haasteiksi

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Metsänomistusrakenteen kehittäminen

Metsänomistusrakenteen kehittäminen Metsätehon iltapäiväseminaari 24.5.2011 "Metsänomistus, puun tarjonta ja metsätietolähteet" Metsänomistusrakenteen kehittäminen Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi

Lisätiedot

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015 Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Referenssiprojektit Suomessa

Referenssiprojektit Suomessa Referenssiprojektit Suomessa 1. Laserkeilausprojektit Laserkeilaus helikopterista; luokiteltu pisteaineisto n. 10 pistettä/m² 2013 Varkauden kaupunki 101 km 2 Laserkeilaus helikopterista; luokiteltu pisteaineisto

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat

Lisätiedot

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2006 Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Aloittaneet ja lopettaneet

Lisätiedot

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Avaus Urpo Hassinen Biomas-hanke 9.15 Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset Mikko Korhonen ja hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Metsätilan koko ja sukupolvenvaihdos - löytyykö lääkkeitä?

Metsätilan koko ja sukupolvenvaihdos - löytyykö lääkkeitä? Metsätilan koko ja sukupolvenvaihdos - löytyykö lääkkeitä? Harri Hänninen Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishanke Metsäkeskusten Lounais-Suomi ja Pirkanmaa Talvikoulutuspäivä 2011, Kuninkaisten kulttuuri-

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Tulli Tilastointi Tilastojohtaja Timo Koskimäki Toimiala Online-seminaari 12.10.2011 Sisällys: Ulkomaankauppa maakunnittain tilasto

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA Urpo Hassinen 1 www.biomas.fi 2 1 Maatilat Lämmitysratkaisun muutostarve, maatilat (%) 9 8 7 6 5 4 Kontiolahti, n=6 Tohmajärvi, n=99 Pohjois-Karjalassa josta 19 % on

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys vähentynyt teollisen alan ammateissa. Useammassa kunnassa työttömyys kääntynyt

Lisätiedot