Luonnos a. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos a. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi."

Transkriptio

1 OSA I STRATEGINEN KEHYS 1.a. Tavoiteohjelman strateginen kehys Vuosi 2010 on ollut uuden organisaation ja uuden toimintakulttuurin opiskelun vuosi. Tiedekunta on yhtenäistänyt käytäntöjään niin perustehtävissä kuin johtamisessa ja tukitoimissa. Uuditustyössä on pyritty kohti tavoiteohjelmassa asetettuja tavoitteita.vaikuttaa siltä, että yliopistouudistus ei ole aiheuttanut tiedekunnassa isoja ongelmia, ja että työskentelyilmapiiri on varsin hyvä ja yhteistyö opiskelijoiden kanssa toimivaa. Prosessien kuvaaminen on vielä osittain kesken, ja haasteita riittää siten myös tuleville vuosille. 1.b. Riskien arviointi ja hallinta Riskienhallinnassa erityistä huomiota on kiinnitetty henkilöstön kuormittumiseen ja siitä seuraavan uupumuksen ehkäisemiseen. Esimiestyössä on kiinnitetty huomiota mm. opetuksen ja muiden yhteisten vastuiden jakautumiseen. Lisäksi on perustettu muutamia uusia opetustehtäviä aloille, joilla on sekä puutetta opetusresursseista ja jotka nousevat tavoiteohjelmasta. Työterveyshuollon kanssa on yhdessä keskusteltu toimenpiteistä vuodelle 2011 työhyvinvoinnin edistämiseksi. Työn kuormittuneisuutta purkaminen suosituimmissa oppiaineissa sekä hallinnossa tietyillä toimialoilla edellyttää lisäresursseja. Tutkimusintensiiviset periodit on pyritty järjestämään opetushenkilöstölle tavoiteohjelman mukaisesti. Tiedekunnan tulisi kuitenkin pystyä resursoimaan nykyistä paremmin vakituisen henkilöstön tutkimuskausien järjestämiseksi. Tiedekunnan talous on siinä määrin tiukkaa, ettei varsinaiseen strategiseen rahoitussuunnitteluun ole mahdollisuutta. Riskienhallinnan onnistumiselle rahoitustilanne on keskeisin tekijä, eikä sen osalta ole saavutettu tavoiteltua parannusta. Tiedekunnassa on kiinnitettty erityistä huomiota rekrytointiprosesseihin. Niitä on yhdenmukaistettu ja ammattimaistettu mm. nimeämällä pysyvä toimikunta (henkilöstötoimikunta) vastaamaan 3. portaan rekrytoinneista. Prosessit ovat muotoutuneet toimiviksi. Jatkossa keskeisenä haasteena onkin kehittää keinoja erityisesti kansainvälisten ja korkeatasoisten hakijoiden houkuttelemiseksi. Motivoituneiden opiskelijoiden saamiseksi tiedekuntaan on panostettu opiskelijarekrytointiin ja opiskelualasta tiedottamiseen, ks. OSA II - TOIMINNAN TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TUTKIMUS 2.1.a. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksen painoalat on tarkennettu ja päivitetty tavoiteohjelmaan. Oppiaineidenvälisiä tutkimushankkeita on käynnistynyt ja käynnistymässä. Myös tutkimuksen arviointiin osallistuvat ryhmät ovat monialaisia. Jatko-opiskelijavalinnan kriteereitä on tarkistettu. Sähköinen hakulomake kehitettiin helpottamaan jatkoopintohakuprosessin hallinnointia. Tohtorikoulutuksen käytäntöjä on yhdenmukaistettu ja oppiaineiden välinen yhteistyö ohjauksessa on lisääntynyt. Tiedekunnan ja tutkijakoulun yhteistyötä on tiivistetty. Ne vastaavat yhdessä siirrettävien taitojen opetuksesta. Tohtorikurssi on vakiinnuttanut paikkansa tiedekunnan tohtorikoulutuksessa. Tammikuussa järjestettiin ensimmäinen 1 (5)

2 uusien jatko-opiskelijoiden orientaatiokurssi. Siitä tulee pysyvä osa tiedekunnan tohtorikoulutusohjelmaa. Yhteistyötä keskustakampuksen muiden tiedekuntien kanssa on lisätty. TUHAT-järjestelmän käyttöönottoon on järjestetty koulutuksia ja sovittu tutkijoiden tukipalveluista. Tiedekunta on resursoinut kaikille vakinaisille opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluville mahdollisuuden matkustaa alansa keskeisiin konferensseihin. Tiedekunta on järjestänyt kansainvälisiä konferensseja (suurimpana VT:n tutkijoiden IOSOT). Tutkimus- ja jatkokoulutusyhteistyötä tehdään Heidelbergin yliopiston kanssa. Tiedekunta on mukana Global Network of Research Centers for Theology, Religious and Christian Studies verkostossa, jonka tavoite on lisätä tutkijavaihtoa kansainvälisissä huippuyliopistoissa. 2.1.b. Määrälliset tavoitteet ja indikaattorit - julkaisujen rekisteröinti vielä kesken, julkaisumäärä oli n. 80% vuoden 2009 tasosta - tohtorintutkinnot /professori: tavoite on ylittynyt - vuonna 2011 järjestettävä promootio nostaa väliaikaisesti tohtorin tutkintojen määrää - täydentävän tutkimusrahoituksen määrä (varsinainen luku selviää tilinpäätöksessä) - tiedekunta on saanut varsin hyvin tutkimusrahoitusta, Suomen Akatemia on selkeästi suurin rahoittaja, mutta myös muuta esim kansainvälistä rahoitusta on saatu hyvin OPETUS JA OPINNOT 2.2.a. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Opetussuunnitteluprosessia on kehitetty tiedekunnan uuden organisaatiorakenteen mukaisesti. Osastot ovat suunnittelemassa lukuvuosiksi aineopintovaiheen opetusta siten, että tutkintovaatimuksissa on myös osastojen yhteisiä aineopintojaksoja ja opetustilanteita. Tiedekunta on budjetoinut resursseja tällaisten kurssien järjestämiseen. Tiedekunnan opetuksen kehittämispäivässä keskusteltiin toimenpiteistä, joilla opintojen etenemistä voidaan edistää. Tiedekunta päätti, että kaikkiin eri opintovaiheiden tutkintovaatimuksiin laaditaan osaamistavoitteiden mukaiset kuvaukset. Lisäksi tiedekunta aloitti aineopintojen rakenteen kehittämisen. Jokaisella osastolla on aineopintovaiheessa ns. kivijalkakursseja, joihin sisältyy menetelmäopetusta, opintojen suunnittelua ja oppiaineen ja opintojen esittelyä. Aineopintovaiheeseen päätettiin myös lisätä kontaktiopetusta. Opintojen kehittämistyötä on tehty yhteistyössä osastojen vastuuopiskelijoiden kanssa. Erityisesti tiedekunta panostaa opintojen alkuvaiheen ohjaukseen ja osana sitä tuutoritoimintaan. Tiedekunta harkitsee myös sitä, tulisiko opintojen suoritusjärjestykseen lisätä opintopolun etenemisen tarkistuspisteitä. Opiskelijapalautteen keruuta on kehitetty yliopiston palautejaoksen suositusten mukaisesti. Palautejärjestelmästä on laadittu prosessikuvaus, jossa on huomioitu tavoitteet opiskelijalle, opettajalle, osastolle ja tiedekunnalle. Tiedekuntatasolla palautetta käsittelee opintoasiaintoimikunta, joka käy läpi osastojen opettajien yhteisesti käsittelemät koosteet ja ohjeistaa sen pohjalta oppiaineet miettimään opetuksen teemoja seuraavalle lukuvuodelle. Vuonna 2010 osalla kursseista pilotoitiin PalauteOodi-järjestelmää. Palautteessa hyödynnettiin HY:n pedagogisten yliopistonlehtorien laatimia mallikysymyksiä. Tiedekuntaan palkattiin elokuusta alkaen vakinainen kansainvälisten asioiden suunnittelija. Hänen vetämänsä vieraskielisen opetuksen kehittämistyöryhmä on valmistellut toimenpiteitä opetuksen edistämiseksi. Työryhmän ehdotusten pohjalta opintoasiaintoimikunta antoi suosituksen, että kaikkiin perusopintoihin sisältyy 2 tuntia englanninkielistä opetusta. Lisäksi aineopintovaiheen opintoihin sisällytetään 2 op:n verran englanninkielistä opetusta. Tiedekunnassa on suunnitteilla kartoitus opettajien englanninkielisen opetuksen tukitoimien tarpeista ja käynnistetty vaihtoon lähtemisen korvaavan kotikansainvälisyysosion kehittäminen. Kv-vaihdon ajankohdaksi on laadittu suositus. Kv-vaihdon markkinointia on tehostettu ja kohdennettu erityisesti aineopintovaiheeseen. Tiedotusta tarjolla olevista opinnoista on parannettu myös olemassaolevien vaihto-yliopistojen suuntaan. Tiedekunnassa toimii toista vuotta yhteispohjoismanen, englanninkielinen maisteriohjelma Religious Roots of Europe. 2.2.b. Tutkinto- ja sisäänottotavoitteet Vuonna 2010 tiedekuntaan valittiin 200 uutta opiskelijaa valintakokeen kautta. Vuonna 2011 kiintiötä lasketaan 190 opiskelijaan. Toisaalta maisterikiintiötä nostetaan neljällä. Uskonnonopettajien koulutuskiintiön tiedekunta näkee tarpeelliseksi pitää nykyisen suuruisena, mutta suunnittelee aineenopettajakoulutuksen yhden opetettavan aineen linjaa 2 (5)

3 kehitettäväksi aikuisopetuksen suuntaan. Tiedekunta seuraa tiiviisti opintojen etenemistä ja tutkintojen valmistumista. Vuonna 2010 teologian maistereita valmistui 146, mikä on 94 % tutkintotavoitteesta. Huolimatta opetuksen kehittämisestä ja tutkinnonuudistuksesta ei läpivirtaus ole parantunut. Tiedekunta on aloittanut vuonna 2010 tehostetun opintojen seurannan ja tehostaa viittä vaille valmiiden ohjausta. Keskeiseksi teologian kandidaatin tutkinnon suorittamista viivästyttäväksi seikaksi ovat osoittautuneet klassisten kielten opinnot. Syksyllä 2010 tiedekuntaneuvosto päätti läsnäolovelvoitteesta koskien kreikan ja heprean opetusryhmiä. Teologisessa tiedekunnassa on tällä hetkellä teologian maisterin tutkintoa suorittavia läsnäolevia opiskelijoita 375. Näistä opiskelijoista opintonsa aloittaneita on 188, mikä on huolestuttavan iso joukko. Tiedekunnan oppiaineiden professoreille lähetettiin toukokuussa 2010 tiedot niistä opiskelijoista, joilta vielä puuttui pro gradu tutkielma ja pyydettiin konkreettisia tukitoimenpiteitä opiskelijoiden kannustamiseksi ja ohjaamiseksi valmistumaan. Tiedekunta sai rehtorin erillisrahaa syksylle 2010 tutkintojen valmistumisen tueksi. Tällä rahoituksella on järjestetty kahden opetusperiodin kestävät kurssit jokaisesta klassisesta kielestä (kreikka, heprea ja latina). Lisäryhmät kohdennettiin ensisijaisesti niille opiskelijoille, joilta ei puutu kandidaatin / maisterin tutkinnon suorittamiseksi kuin ko. kielet. Kielten opetukseen osallistuneet, jotka suorittivat kurssin hyväksytysti: Heprea 5 (12 osallistuneesta) ; Kreikka 7 (12) ja Latina 13 (20). Tuella järjestettiin myös jokaisella viidellä osastolla pro gradu tutkielmien ohjauspajoja tai erityisohjausta. Näillä toimenpitein tiedekunta sai valmistumaan syksyn 2010 aikana 14 pro gradu tutkielmaa, ja seitsemän teologian maisteria. 2.2.c. Muut määrälliset tavoitteet ja indikaattorit Vaikka opettajien määrää tiedekunnassa on saatu hieman lisättyä, ei opiskelija-opettaja suhdeluku ole sanottavasti parantunut, koska opiskelijamäärä ei ole riittävästi vähentynyt. Tähän on syynä hidas läpivirtaus. Tiedekunta on huolissaan siitä, että tutkintojen suorittaminen tavoiteajassa ei näytä toteutuvan tutkinnonuudistuksen tavoitteiden mukaisesti. Tästä syystä tiedekunta on käynyt vuonna 2010 keskustelua opintojen etenemisen vauhdittamisen toimenpiteistä erityisesti alemman tutkinnon osalta. Toimenpiteinä ovat laadukas opetus, opintojen ohjaus ja johdonmukaisesti toteutettu opintojen etenemisen seuranta. Tiedekunta kehittää myös tilastointia opetustoiminnan johtamisen tueksi. YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS 2.3. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Määrälliset tavoitteet ja indikaattorit - Määriteltäessä tutkimuksen painopisteitä huomioitiin myös yhteiskunnalliset tarpeet. - Aktiivista vuorovaikutusta keskeisten työnantajien kanssa on jatkettu. - Koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on edistetty mm. käynnistämällä hanke B1-linjan muuttamiseksi yhden aineen (uskonnon) opettajan kelpoisuudesta aikuiskoulutusopettajan kelpoisuuden antavaksi ohjelmaksi. Jatkuvan kehittämisen periaatteella myös muiden koulutusohjelmien työelämärelevanssin vahvistamiseen on kiinnitetty huomiota. - Toimenpideohjelman kehittämiskohteina ja tiedekunnan tavoiteohjelmassa toimenpiteinä olleita yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen johtamista (varainhankintakampanja) sekä yliopiston kumppanuuksien kehittämistä (alumnitoiminta, täydennyskoulutuksen kehittäminen) ei ole voitu edistää vähäisten resurssien vuoksi. Myöskään tutkimus- ja tiedeviestinnän kehittämisessä ei ole edetty tavoitteiden mukaisesti, koska riittäviä resursseja ei ole ollut osoittaa tehtävään (korkea opiskelija-opettajasuhdeluku, riittämättömät tukipalvelut). MUUT PALVELUTEHTÄVÄT 2.4. Linjaukset, painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Määrälliset tavoitteet ja indikaattorit. OSA III - VOIMAVARASUUNNITELMA HENKILÖSTÖ 3 (5)

4 3.1.a. Henkilöstörakenteen linjaukset ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. - Opiskelija-opettajasuhdelukuun on pyritty vaikuttamaan kahdella uudella yliopistonlehtorin tehtävällä (uskonnollinen viestintä, uusimman ajan kirkkohistoria) sekä vakinaistamispolulle kohdistetulle tehtävällä (globaali teologia, maailmankuvat ja aatevirtaukset). Lisäksi aiemmin tuntiopetuksena hoidettu, tutkintovaatimuksiin kuuluva, latinan opetus vakinaistettiin. Toimenpiteiden vaikutus suhdelukuun vähäinen (suhdeluku seurantaraportissa 21,3 kun keskustakampuksen keskiarvon mukainen tavoite olisi 13-15). Tiedekunta ei saavuta nykyisin resurssein tavoitteitaan kauden aikana. Henkilöstörakennetta pitäisi kehittää voimakkaammin, jotta kuormittuneelle opetushenkilöstölle olisi mahdollista turvata riittävät tutkimusjaksot - Tutkijanuran kehittämiseen ja post doc vaiheeseen ei ole riittänyt kohdistettavaksi muita varoja eikä post doc-tutkijoita (tutkijatohtori, yliopistotutkija/-lehtori) ole voitu rekrytoida (tenurea lukuunottamatta) tavoiteohjelman mukaisesti. - Kansainvälistymiseen rekrytointien kautta on kiinnitetty huomiota, kv-rekrytointia on kehitetty ja tavoitteellistettu. - Määräaikaisen hallintohenkilöstön vakinaistamiseen ei ole ollut mahdollisuuksia, ja henkilöstävajausta on erityisesti jatko-koulutus- ja tutkimushallinnon, pedagogisen kehittämisen sekä viestinnän ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimialoilla. - Rekrytointiin on kiinnitetty huomiota, henkilöstörakenteen suunnittelu ja rekrytointi keskitettyä, strategista ja tavoitteellista. 3.1.b. Henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämisen painoalueet ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. - Perehdytykseen kiinnitetty huomiota, keskitetty perehdytys toteutetaan säännönmukaisesti uusille työntekijöille. Myös jatko-opiskelijoille järjestetään vuosittain oma perehdytys-/orientaatiotilaisuus. Kehittämiskohteena sisällöllisen, esimiesten ja oppiainevastaavien antaman perehdytyksen kehittäminen. - Opetustehtävien tasapuoliseen jakautumiseen on kiinnitetty huomiota. Myös tutkimusintensiivisiä periodeja on kyetty järjestämään opettajille aiempaa paremmin. Intensiivisempien tutkimusjaksojen järjestämiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Haasteena purkaa työn kuormittuneisuutta tietyissä oppiaineissa sekä hallinnossa. - Uusi rakenne on vähentänyt opetushenkilöstön hallintotyön määrää ja keskittänyt sitä luottamustehtäviin valituille. - Tiedekunnan omat resurssit pedagogisen tuen antamiseksi vähenivät merkittävästi vuonna 2010 usean toimikauden kestäneiden hankerahoitusten päätyttyä. Pedagoginen kehittäminen on pyritty integroimaan aiempaa tiiviimmin osaksi muuta toimintaa, koulutuksessa hyödynnetty yliopiston keskitettyä tarjontaa. Tavoiteohjelman mukaisesti pedagogista asiantuntemusta pyritään myös lisäämään, ks. 3.1.a. - Henkilöstöpolitiikan yhtenäistäminen käynnistetty ja sitä jatketaan vuonna Työssä jaksamiseen kiinnitetty huomiota erit. loppuvuodesta 2010, toimenpiteitä suunniteltu v Asiasta neuvoteltu myös työterveyshuollon kanssa. - Uuden toimintakulttuurin vakiinnuttaminen on lisännyt erityisesti hallintohenkilöstön työtä. Prosessien sujuvoittaminen ja työmäärän vähentäminen on edelleen keskeinen tavoite. 3.1.c. Henkilöstö: määrälliset tavoitteet ja indikaattorit - Henkilöstörakenteen kehittämisessä jäädään asetetuista tavoitteista jälkeen. V ja 2012 tavoitteita ei voida saavuttaa nykyisin resurssein. - Opettajavaihdon lisäämiseksi tavoiteohjelman henkilöstösuunnitelmaan lisättiin linjaus, jonka mukaisesti opettajavaihdosta aiheutuva lisärasitus otetaan kohtuullisissa määrin kokonaistyöaikasuunnitelmassa. Tiedekunnan huonon opettaja-opiskelijasuhdeluvun vuoksi opettajavaihtoa ei voida aina ottaa täysimääräisesti huomioon työsuunnitelmassa. - Opettajavaihdon ja kansainvälistymisen kannalta vähintään kahden viikon aikaraja on ongelmallinen, koska monet opetustapahtumat yhdistetään (jo kustannussyistäkin) konferenssi- tms. matkoihin, jotka eivät ylitä kestoltaan kahta viikkoa. TILAT 3.2. Tilankäytön linjaukset ja suunnitelmat sekä tilatarve. - Tiedekunnan käytössä olevat tilat ovat olleet riittävät. Tutkijatilojen hallinnointia on tiedekunnanssa keskitetty. Dekaani on vahvistanut periaatteet, joilla tiedekunnan tiloja voidaan luovuttaa apurahatutkijan tai muun ei-palvelussuhteisen 4 (5)

5 henkilön käyttöön. - Sisäilman ongelmista on aiheutunut jonkin verran henkilöstön oireilua. Sisäilmakysymyksiä on selvitetty yhdessä teksnisen toimialan ja työterveyshuollon kanssa. Jonkin verran tilannetta on pystytty korjaamaan, mutta kattava ratkaisun ongelmiin saadaan vasta kiinteistön peruskorjauksessa. RAHOITUS 3.3. Rahoitus - Tänä ensimmäisenä budjettivuonna tiedekunnassa noudatettiin varsin tiukkaa talouskuria, koska vuoden alussa taloustilanne näytti kovin synkältä. Tiedekunnan vuosi oli lopulta jonkin verran ylijäämäinen. Tiedekunta karsi tavoiteohjelmaa erityisesti henkilöstötavoitteiden osalta merkittävästi. Vaikka uutta opetushenkilöstöä ryhdyttiin rekrytoimaan, rekrytoinnit toteutetaan osin vasta vuonna 2011 ja henkilöstökulut näiltä osin toteutuvat täysimääräisesti vasta vuonna Muita palkkabudjetin toteutumiseen vaikuttaneita tekijöitä olivat ennakoimattomat henkilövaihdokset sekä aiemman tuntiopetuksen korvaaminen tutkijoiden antamalla opetuspanoksella. Sairaus- ja vanhempainvapaista saatuja kela-palautuksia ei budjetointijärjestelmässä pystytty ennakoimaan lainkaan ja ne vaikuttavat osaltaan palkkatoteuman pienentymiseen. Pienempiä säästöjä syntyi esim. hankintojen keskittämisellä ja toimintatapojen yhtenäistämisellä. - Täydentävän rahoituksen osalta oli jo aiempien vuosien kokemuksen perusteella selvää, että tutkimusprojektit eivät käytä täysimääräisesti niille myönnettyä rahaa vaan yleensä siitä jonkin verran siirtyy seuraavalle vuodelle, mikäli rahoittaja sallii liikumavaran. Tämä heijastuu myös budjetin yleiskustannusosuuksien toteumaan, koska ne peritään käytön mukaan. - Täydentävän ja perusrahoituksen erottaminen budjetissa toi huomattavan helpotuksen tiedekunnan talouden seurantaan. OSA IV - JOHTAMINEN JA TUKITOIMET 4. Linjaukset ja tavoitteet. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Määrälliset tavoitteet ja indikaattorit. - Uusi johtamisjärjestelmä on osoittanut toimivuutensa, mutta toimintatapojen kehittämistä jatketaan ja järjestelmän toimivuutta arvioidaan. Hallinnollinen työ on keskittynyt, eikä akateeminen henkilöstö koe samanlaista hallintotehtävien kuormittuneisuutta kuin aiemmin. Hallintotehtävien keskittämisen kääntöpuolena on ollut luottamustehtävissä toimivien johtajien kuormittuminen. Tiedekunta etsii keinoja, joiden avulla luottamusjohtajien työtehtävien määrä voidaan pitää hallittuna. - Tukitoimien työmäärää on pyritty vähentämään yhdenmukaistamalla ja sujuvoittamalla prosesseja sekä priorisoimalla tehtäviä (erit. uusien kehityshankkeiden rajaaminen). Tietyillä tukitoimien toimialoilla toimenpiteet ovat osin riittämättömiä. Toimintavuonna usean hallintohenkilön tehtävänkuvia muutettiin. Uuden toimintakulttuurin mukaisten toimintatapojen kehittämistä jatketaan, jotta työn kuormittavuutta voidaan purkaa. Tarvittaessa jatketaan myös tukitoimien tehtävänkuvien kehittämistä kuormittavuuden purkamiseksi. - Yliopistohallinnossa on tehty tiiviistä yhteistyötä eri verkostoissa, mutta uusia yhteistyömuotoja ei ole aktiivisesti kehitetty. Työn kehittämisen näkökulma on ollut tiedekunnan sisäisissä prosesseissa, ja yhteistyö kampuspalvelukeskusten kanssa on sujunut pääosin ongelmitta. 5 (5)

Vuosiraportointi. Luonnos H10 TEOLOGINEN TIEDEKUNTA OSA I STRATEGINEN KEHYS OSA II - TOIMINNAN TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

Vuosiraportointi. Luonnos H10 TEOLOGINEN TIEDEKUNTA OSA I STRATEGINEN KEHYS OSA II - TOIMINNAN TAVOITTEET JA TOIMENPITEET OSA I STRATEGINEN KEHYS 1.a. Tavoiteohjelman strateginen kehys Tiedekunta on onnistunut edistämään strategisia kehittämiskohteitaan verraten hyvin. Uusien rekrytointien kautta on onnistuttu parantamaan

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Vieraskielisen opetuksen kehittämissuunnitelma

Vieraskielisen opetuksen kehittämissuunnitelma Vieraskielisen opetuksen kehittämissuunnitelma 2004 2006 Teologinen tiedekunta teol. tdk 21.3.2005 D1 liite 2 1. Vieraskielisen opetuksen kehittämisen tausta 1.1. Helsingin yliopiston strategia Helsingin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ

VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ Tampereen yliopistossa neliportaisella tutkijauralla eteneminen voi tapahtua joko vakinaistamispolulla (tenure track)

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen 1 MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen suunnitelma 2012 2013 Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen tavoitteena on edistää alan tutkimuksen kansainvälistä tasoa

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

KIELTEN LAITOKSEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSEN STRATEGIA ( )

KIELTEN LAITOKSEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSEN STRATEGIA ( ) KIELTEN LAITOKSEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSEN STRATEGIA (2010-2017) Kielten laitoksen perustutkintokoulutuksen strategia pohjaa Jyväskylän yliopiston strategiaan (2017) ja täsmentää sitä linjaamalla ja asemoimalla

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Teologisen tiedekunnan tavoiteohjelma Tulevaisuusiltakoulun keskustelun pohjalta

Teologisen tiedekunnan tavoiteohjelma Tulevaisuusiltakoulun keskustelun pohjalta Teologisen tiedekunnan tavoiteohjelma Tulevaisuusiltakoulun 16.2.2012 keskustelun pohjalta Missio Teologisessa tiedekunnassa tutkitaan uskontoa ja sen eri ilmenemismuotoja. Tiedekunta antaa tutkimukseen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Helsingin yliopiston johtosäännössä on määritelty professorin ( 34) ja apulaisprofessorin ( 37) kelpoisuusvaatimukset. Tällä

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 10.3.2010 Lukuvuoden 2010 2011 työsuunnitelmat ja tuntiopetus Työsuunnitelmat Laitoksia pyydetään laatimaan työsuunnitelmat lukuvuodeksi 2010 2011. Työsuunnitelmat

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet Avoin yliopisto OPETUSTARJONTA 1 (5) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUSTARJONTA YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE Oppiaineet tiedekunnittain ja laitoksittain p= perusopinnot a=aineopinnot s=syventävät

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA

TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA Kota-seminaari 28.8.2018 Kehitysjohtaja Susanna Niinistö- Sivuranta KOTA / @NiinistoS 28/03/2018 HY:N STRATEGIA Opiskelija

Lisätiedot

Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA

Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA 28.2.2012 Jakelussa mainitut Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös 15.6.2011 ja yliopiston rekrytointiohjeet 1.9.2011 TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA Yliopiston hallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT LIITE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KANSAINVÄLISEN KAMPUKSEN KRIITTISET MENESTYS- JA EDELLYTYSTEKIJÄT JA NIIDEN TOTEUTUS I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT 1. Kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta. Vararehtori Johanna Björkroth

Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta. Vararehtori Johanna Björkroth Yliopiston toimintaympäristön muutokset tutkijan näkökulmasta Vararehtori Johanna Björkroth JOE Tkmhallinnon pvät 26.8.2010 1 Yliopistolaki 2 luku Tutkimus ja opetus 6 Tutkimuksen, taiteen ja opetuksen

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 Liite 5. Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 I Tarkoitus Tällä sopimuksella Lapin ammattikorkeakoulun vararehtori ja matkailupalveluiden osaamisala sopivat toiminnan tavoitteista, kehittämistoimenpiteistä

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11. KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.2012 1 DOUBLE DEGREE-TUTKINNOT kansainvälinen kaksoistutkinto kahden

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on strategian toimenpideohjelma

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET 2016-2020 Laadunohjausryhmä ti 6.9.2016 Tuula Oksanen, tutkijakoulukoordinaattori Tausta Strategian toimenpideohjelma 2015-2016 Tohtorikoulutus

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

Hyväksytty teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa periaatelinjauksena.

Hyväksytty teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa periaatelinjauksena. TEOL.TDK 1(6) 14.12.2009 Päätöksenteon valmistelu toimikunnissa 2010- Hyväksytty teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 14.12.2009 periaatelinjauksena. Asioiden valmistelu toteutetaan tiedekunnassa

Lisätiedot

Tohtorikoulutettavana työsuhteessa

Tohtorikoulutettavana työsuhteessa Tohtorikoulutettavana työsuhteessa Valtakunnallinen teologian tohtoriohjelma 16.2.2012 Teologinen tiedekunta / Mikael Vänttinen / Tohtorikoulutettavien työsuhde 16.2.2012 1 Keskeiset säädökset 1. Työsopimuslaki

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi

Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Opetustaidon arviointimatriisin tarkoitus on määritellä arviointikriteerit selkeästi ja läpinäkyvästi. Matriisia käytetään tukena opetustaitoa

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot