SOPIMUS LEPPÄVAARAN ALUEEN SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTTAMISESTA
|
|
- Tuomo Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 () SOPIMUS LEPPÄAAAN ALUEEN SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTTAMISESTA Sopimuksen tausta Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin välillä allekirjoitettiin.. periae- ja esisopimus Leppävaaran alueen toteuttamista varten. Sopimusta täydennettiin.. ja.. tehdyin muutoksin ja lisäyksin. Sopimus koskee liitekartoissa ja osoitettuja alueita. Tällä sopimuksella, joka myös koskee liitekartoissa ja osoitettuja alueita, korvaan sanottu sopimus muutoksineen ja lisäyksineen. Asuntotuotanto ja -tontit Osapuolilla ei ole asuntotuotantoa eikä asuntotontteja koskevia ampiin sopimuksiin perustuvia vaimuksia toisiaan kohtaan. Mikäli sopimusalueelle Helsingin kaupungin omistamille maille tästedes osoitetaan asuntorakennusoikeutta, menetellään asiassa Espoon yleisesti vastaavissa tilanteissa soveltamin tavoin lukuun ottamta mahdollisia asemakaavamuutoksia toimitilonteilla. Toimitilontit Liitekartan alueelle on Helsingin kaupungin osittain tai kokonaan omistamille maille kaavoitettu osayleiskaavan osoittamin tavoin toimitilakortteleita seuraavasti: Kaava-alue kortteli rakennusoikeus (k-m ) Albergan kartano Albergan kartano uusutorppa I 000 Säterinrinne Säterinkallio Näiden kortteleiden osalta Helsingin kaupunki sitoutuu niissä omistamiaan alueita myydessään osoittamaan % luovutushinnasta tai myytävästään rakennusoikeudesta Espoon kaupungille sen jälkeen, kun luovutusten määrä ylittää 0 k-m. Näin menetellään näiden kortteleiden osalta siinäkin tapauksessa, että niille laadittuja tai nyt laadittavana olevia asemakaavoja muutettaisiin.
2 () Jos alueelle osoitetaan uutta toimitilarakentamista muualle kuin mainittuihin kortteleihin, menetellään näiden osalta Espoon yleisesti vastaavassa tilanteessa soveltamin tavoin. Yleisten rakennusten tontit Liitekarttojen osoittamalle alueelle on Helsingin kaupungin osittain tai kokonaan omistamille maille kaavoitettu yleisten rakennusten kortteleita seuraavasti: Kaava-alue kortteli rakennusoikeus (k-m ) Säterinrinne Albergan kartano Laajalahti pohjoinen 00 0 Laakakivi-Laajal. et Kellarimäki-Friisinm. Espoon kaupungilla on oikeus korvauksetta saada mainituissa kortteleissa sijaitsev Helsingin kaupungin omistam yleisten rakennusten tontit tai tontinos, milloin niille osoitetaan aluetta palvelevia yleisten rakennusten hankkeita. Muita kuin aluetta palvelevia yleisten rakennusten hankkeita varten Espoolla on oikeus ostaa mainitut tontit tai tontinos hinnalla, joka on puolet vapaarahoitteisen kerrostalotuotannon asuinkerrosalan käyvästä hinnasta luovutusajankohtana. Perkkaa I asemakaava-alueella on vireillä asemakaavamuutos, jossa Helsingin kaupungin omistama yleisten rakennusten kortteli 00 muutetaan puistoksi, koska alue on museoviraston ilmoituksen mukaan suojeltu muinaismuistolain nojalla. Helsinki luovuttaa alueen Espoolle vastikkeetta yleisenä alueena. Jos mainituille yleisten rakennusten kortteleille tehdään asemakaavamuutoksia, joiden myötä tonttn käyttötarkoitus muuttuu, menetellään Espoon yleisesti vastaavassa tilanteessa soveltamin tavoin. Yleiset alueet Helsingin kaupunki on vastikkeetta luovuttanut Espoon kaupungille liitekarttojen osoittamalle alueelle lainvoimaisesti kaavoitetut kadut ja yleiset alueet.
3 () Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen asemakaavoissa osoitettavn Helsingin kaupungin omistamn yleisten alueiden luovuttamisesta sovitaan erikseen asemakaavoituksen yhteydessä Espoon yleisesti noudtamia menettelytapoja soveltaen. Sopimuksen toteaminen päättyneeksi Tämän sopimuksen allekirjoituksin osapuolet vahvistav.. allekirjoitetun sopimuksen siihen tehtyine muutoksineen päättyneeksi, ja toteav sopimukseen ja sen muutoksiin perustuv osapuolten oikeudet ja velvollisuudet puolin ja toisin täytetyiksi. Osapuolilla ei tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ole toisiinsa kohdistuvia ampaan sopimukseen tai sen muutoksiin perustuvia vaimuksia toisiaan kohtaan. Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus on voimassa toistaiseksi, kunnes osapuolet yhteisesti toteav sen päättyneeksi. Erimlisyydet Tähän sopimukseen kohdistuv erimlisyydet pyritään rkaisemaan neuvotteluteitse. Mikäli neuvotteluissa tällöin ei saavuteta yhteisymmärrystä, sopimusta koskev riitaisuudet rkaistaan yleisessä alioikeudessa. Päiväys ja allekirjoitukset
4 s,u,iiir p a s -
5 Majurinkulma Ensonkuja 0 E Kilo kno gård jör k ö vägen - v. Kyrkslättsvägen Frisbackaväg en Hirsalant Säterinpuistont Norra Alberga Thorstorp Gransinmäki Gransbacken PK ETEK Paloas. P.kaivo n L.viidant. P.k. K.m.piha Brunnsbacken Pikkalant Masalant 0 Åboleden 0 Tykkimäki kj. Pikk.kallio Pikkal Jääskent reant. uusutor P.kulma uusut. luola Huvil. piha u mm.lyöj.k Port.v. K.m. t Linnanrak. silta Palv.as uusutorp.t yttarg. Läkkitori Läkki-alurinkj Lintu-Konstaapelink sep.kj. Leppävaara Linn. Alberga tull.k Kirjasto sukj. S.nk. Selloaukio Numers.k S.kj Slöörinp 0 Huvilinna uusutorppa - panp. suku Leppävaaran H u 0 Säterinku vilinn.m. H.linn.aukio 0 t Huvi- linn. Säterinrn. Parkvill.p ku Alberganesplanadi Säterinrinne Säteri Säterinkallio N.piha Säterig. L.aukio Etelä - Leppävaara Södra Alberga Jääskisv..t.kj. Ensonsilta Ensobron S:t Andr e ev. Impilahdent ankj. Salmint. 0 Nuotiot Harlunt. Kirvusvägen Leirikaari Säterinmetsä Imp Kurkijoent Leiriku S Albergan kno Alberga gård Säterinsolmu Säteriknuten A.La Läkkisolmu Bleckknuten Bertel Jungin aukio Leppäsolmu Alknuten Hiitolant Lumivaarant. v. Linnoitust. ilaksv äg en Krono Tiurint. borgsv. Muistokj Hästskon Sät. ku Kappeli sen k. H. O OMNIA Postipuunti e lavinp.t. Perkkaan- puiston Neuvola S Lars Son c k Everstinku susolmu yttarknuten Per kk a ant anha k. Bergansint. Upseerin Majurin uuki Åbovägen Luutnantinkj. in ka a Myllykalliont nrannant Itsehall ri Puustell. mäki Perkkaa Asukaspuisto Bergans Everstinkj Daghem Yhdyskunnanmäki in LEPPÄAAA. Leppävaara ALBEGA korttelin 0 YL-tontin osa Bergansv. tot Kirjurinkj. Mkka Översteg. Tinurinkj. Puustellinmäki Arlainstituutti Arla kesähotelli Boställsbacken Etuvartio iaporintori sutori Hevosenkenkä Yhdyskunn.kj Pellavanment Zanseninkj. Gyldenärink. Säterinsyrjä Sokerilinn.t Perkkaankj. Komentajank Esikunnank. uusutorpan Puuportti uusutorpanpuisto uusutorpanmäki Itsehall.kj Sj Pellavanmenportti Linuddsporten Elfvikint Joel undtin t uukinranta Bruksstranden Brukstrands 0 HELSINGIN KAUPUNGIN OSITTAIN OMISTAMA YLEISTEN AKENNUS- TEN TONTTI ko. tontin osa vr Säteribrinken K.0.0 : (0.00). :0. :0 0 0 m : : M0 0. LEPPÄAAA ALBEGA. 0 (0.0) :.... K : K K 0 0
6 0. Majorsg Säterinpuistont aväg en Norra Alberga Thorstorp Gransinmäki Gransbacken PK ETEK Paloas. P.kaivo n L.viidant. P.k. K.m.piha Brunnsbacken Pikkalant Tykkimäki kj. Pikk.kallio Pikkal uusutor uusut. luola Huvil. P.kulma piha u mm.lyöj.k Port.v. K.m. t Linnanrak. silta Palv.as uusutorp.t yttarg. Läkkitori Läkki-alurinkj sep.kj. Leppävaara Linn. Alberga tull.k Kirjasto sukj. S.nk. Selloaukio Numers.k S.kj Slöörinp 0 Huvilinna uusutorppa - panp. suku Leppä vaaran H u 0 Säterinku vilinn.m. H.linn.aukio 0 t Huvi- linn. Säterinrn. Parkvill.p ku Albergane splanadi Säterinrinne Säteri Säterinkallio N.piha Säterig. L.aukio Etelä - Leppävaara Södra Alberga.t.kj. Impilahdent ankj. Salmint. Nuotiot Harlunt. Ensonsilta Ensobron Leirikaari Säterinmetsä Imp Leiriku S Albergan kno Alberga gård Säterinsolmu A.L Läkkisolmu Bleckknuten Bertel Jungin aukio Säteriknuten Linnoitust. ilaksväg en Leppäsolmu Muistokj Hästskon Sät. ku en k. H. O Postipuunti e lavinp.t. Perkkaan- puiston Neuvola S OMNIA Lars Son c k Everstinku susolmu yttarknuten Per k k aant anha Kappeli k. Bergansint. Upseerin Majurin Åbovägen in ka a llykalliont Luutnantinkj. Itsehall ri Puustell. mäki Puhujanp. Majurinku Perkkaa Asukaspuisto Bergans Everstinkj a Majurinkuja Daghem Yhdyskunnanmäki intot LEPPÄAAA. Leppävaara korttelin 0 Y- tontit ALBEGA Bergansv. Kirjurinkj. Mkka Översteg. hall.kjsj Majurinkulma Suistamonkuja Itse- Pellavanmenportti Linuddsporten undtin t Samhällsbacken ä 0 änrikinkj. lvstyrelsev Gallen Tinurinkj. Lintu- Puustellinmäki Arlainstituutti Arla kesähotelli Boställsbacken adioasema Etuvartio iaporintori sutori Hevosenkenkä Yhdyskunn.kj Pellavanment Zanseninkj. Gyldenärink. Säterinsyrjä Sokerilinn.t Perkkaankj. Komentajank Esikunnank. uusutorpan Puuportti uusutorpanpuisto uusutorpanmäki HELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMAT YLEISTEN AKENNUSTEN TONTIT ko. tontit K K0 K K K 0 0 : L I G :: I Leikki K Leikki I 0 K 0 K Leikki K 0 0 vr G Liikerakennus K K vr r Slöörsstigen r.00. K. Alberganesplanadi Alberganesplanadi Albergaesplanaden Albergaesplanaden P Leikki K K..0. ALBEGA 0 :0 Suurhuopalahti Storhoplax..0. Säterinku Säterigan 0.00 Sokerilinnant Säteri LEPPÄAAA K.0 nku Albergan suojelualue kartano.0. 0 ::.. Sockerslottsvägen m L K0 L00 :: KEHÄ I ING I L
7 a Siuntiont Inkoonkuja ntionkj. Sjundeåv. Päiväkoti Lastentalo Degerbynt. Friisinmäent Friisinmäki Frisbacka Kirkkonum ment Koivistont Torvbansv. 0 0 Uuraant Säkkij ärvent. Björk ö Trån g- sund sv. Turvesuont Frisbackaväg en Kyrkslättsvägen vägen Lupauksenvuori Löftesberget Hirsalant Pikkalant P.kaivo n P.k. K.m.piha Brunnsbacken Åboleden LAAJALAHTI Masalant 0 Ilmeent kj. Tykkimäki Pikk.kallio Jaa Jääskent Ant reant. 0 Ilmeenkj. Pikkal uusutor P.kulma Palv.as - panp. uusut Säterinku K.m. Säterinrn..aukio Slöörinp S.kj Albergan Säterinrinne Säteri Säterinkallio N.piha Säterig. Etelä - Leppävaara Södra Alberga Jääskisv. Ensonsilta Ensobron S:t Andr e ev. ankj. Heinjoen Torvmossvägen M Impilahdent Salmint. kki mant. Kirvunkj Neuvola a k slahdent. Molavägen Makslahden 0 Kirvusvägen Kirvu nt 0 Nuotiot Harlunt. u Leirikaari Säterinmetsä Kurkijoent Kaukolanti äisälänt okselant Kirjasto Leiriku Albergan kno Alberga gård Säterinsolmu Säteriknuten Impilaksv äg en Laajalahden Leppäsolmu Alknuten Hiitolant e Huvit Puistomäki Elisenvaarankj. Ensonkuja Siuntionportti Turveladonkuja äisälänkj. K a Lumivaarant. Krono ukolav. 0 Linnoitust. sälä äi Tiurint. vägen borgsv. KEHÄ I ING I Sät. ku Majurin Etuvartio Säterinsyrjä Perkkaanpuiston Lars u Elfviki nkuja HELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMA YLEISTEN AKENNUSTEN TONTTI. Laajalahti korttelin 00 Y-tontti ko. tontti :0 0 K ar 00 :0 vr K :0 :0 0 vr K 0 K0 K :0 00 ar 00 : K :0ar K :0 :0 0.0 K K0 0 LAAJALAHTI BEDIK r.00 r.00. r0.00 r0.00 Jääskent.0. ar vr vr.0. ar ar r0.00 r.00 K r Jääskisvägen.00 r0.000 r.00. r r Antrean.. 0. r r0.00. K : K Antreant :0 0 r I. r as St.Andreevägen Allas m.0. K 0. r0.00 P r leikki Kirvunp r r0.00 Antreant Kirvunt leikki 0 0 Kirvusvägen 0 r K K K 0 G Kirjasto.
8 0 r0.00 Suurhuopalahti K Storhoplax Suurhuopalahti Storhoplax : 0 : K r ak r.00 : : r00.00 : :0 : I : 0 vr vr Suurhuopalahti 0 Storhoplax : :.0. 0 nkis- bergsv I I..0 r0.00 Kivennavant. 0 T ur veradan nt. Suokuja Kivennavankj.. 0 r I I Kivinebbsvägen k :0 Pyhäristin L r K.00. K Uudenkirkont. Nykyrkovägen. Nykyrkovägen Kuuterselänt. Mossgr. Masurbjörksv. Kanneljärv.t. 0 0 P vr Leikki r.00 r.00 Käyttöoikeuden rajoitus. 0.0 Suotor pant Kivennavant Uudenkirkont Terijoent Laakakiven päiväkoti 0 Pyhäristi Helgakorset Kivinebbsv. Lou h Muola ant alkjärv Muolaanpuisto e 0.0 audunt 0 r länkuja Äyräpäänt autusv Etelä-Laajalahti Södra Bredvik gen ä Metsäpir- tint SOS lapsikylä Laakakivi Bredsten Hagalundint K.00 Helgakorsstigen Kivennavant Sakkolant Sakkolav Laajaranta Bredstranden 0. K.. r0.00. Kivinebbsvägen HELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMAT YLEISTEN AKENNUSTEN TONTIT. Pohjois-Tapiola kortteln 0 ja 0 YL-k tontit korttelin 0 YO-k tontti :0 :0 : P POHJOIS-TAPIOLA NOA HAGALUND m Käyttöoikeuden rajoitus. ko. tontit.. 0 P 0 0 0
9 tu Lansanpuront. Jalkajousent. torppa Bardisanv. Linkomäki Keihäsrinne Kilpit Link Spjutbr. Kypäräkj. o Terv. as. anharaide Kilo 0 Lansanpuro Lansabäck Linkorn Nuijala Sköldv Kellarimäki Källarbacken o gvägen Kilonkj Kilpikj. Turunväylä 0 Kilonpuront Suosaari Mossaholmen Sinim n puistonk. 0 Trillak Siuntiont Kelanpiha Kilon- kartanont. Tolsanpiha Puistopiha Inkoonkuja Siuntionkj. Sjundeåv. Ki Myrbackhagen uusutorpanmäki Skävägen Puistomäki Haarniskakuja Ensonkuja Friisinmäenaukio Siun- Bölsbacken Kilonpuiston Kilonpuisto Kiloparken l onpuisto Päiväkoti Lastentalo Degerbynt. Friisinmäent Friisinmäki Frisbacka Kirkkonum ment tion- portti 0 Koivistont 0 Uuraant Säkkij ärvent. Björ k ö Trån g- sund sv. Kyrkslättsvägen vägen Lupauksenvuori Löftesberget Frisbackaväg en Hirsalant Säterinpu P.kaivo n kj. P.k. K.m.piha Brunnsbacken Pikkalant Masalant 0 Åboleden Ilmeent Ant Torv 0 Tykkimäki Pikk.kallio uusutor Jaa Jääskent reant. Ilmeenkj. Pikkal P.kulma uusut. luola Huvil. uusutorpan uusutorpanpuisto piha K.m. öj.k Leppäv Huvilinna H u.t.kj. 0 vilinn Palv.as - panp. uusutorp.t Säterinku S äter Etelä - Leppävaara kki m Södra Alberga Jääskisv. N.piha Ensonsilta Ensobron S:t Andr e ev. ankj. Heinjoen Impilahdent Salmint. Kirvunkj Neuvola 0 Kirvusvägen Kirvu nt Nuotiot Harlunt. Le Ka ä Säterinmetsä Kurkijoent HELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMA YLEISTEN AKENNUSTEN TONTTI. Kilo korttelin Y-k tontti ko. tontti 0 0 m P K 0.00 Suurhuopalahti Storhoplax 00 : Siuntiont :
10 . nt 0 srinne Link Spjutbr. Kilonkj Kilpikj. Kypäräkj. K o Terv. as. anharaide Kilo 0 nväylä Kilonpuront Mossaholmen n puistonk. 0 Trillak Siuntiont Kelanpiha Kilon- kartanont. Tolsanpiha Kilonpuistonsilta Kiloparksbron Puistopiha Inkoonkuja Siuntionkj. Sjundeåv. Ki Myrbackhagen uusutorpanmäki Puistomäki Ensonkuja Friisinmäenaukio Siuntionportti Bölsbacken Kilonpuiston Kilonpuisto Kiloparken l onpuisto Päiväkoti Lastentalo Degerbynt. Friisinmäent Friisinmäki Frisbacka Kirkkonum ment 0 Koivistont 0 Uuraant Säkkij ärvent. Björk ö Trån g- sund sv. Kyrkslättsvägen vägen Lupauksenvuori Löftesberget Frisbackavägen Hirsalant Pikkalant Säteri npuistont P.kaivo n P.k. K.m.piha Brunnsbacken Masalant 0 Åboleden Tykkimäki kj. Pikk.kallio Jääskent Ant reant. 0 Ilmeenkj. Pikkal uusutor P.kulma uusut. luola u mm.lyöj.k Huvil. Gyldenärink. uusutorpan Puuportti uusutorpanpuisto piha K.m. Palv.as - panp. uusutorp.t Linn. Alberga tull.k sukj. S.nk. Selloaukio Numers.k Huvilinna uusutorppa suku Leppävaaran Säterinku H u.t.kj. 0 vilinn.m. H.linn.aukio t Huvi- linn. 0 Säterinrn. Slöörinp S.kj k Z Etuvartio Parkvill.p Säterinrinne Säteri Säterinkallio N.piha Säterig. Etelä - Leppävaara Södra Alberga Jääskisv. Ensonsilta Ensobron S:t Andr e ev. ankj. Heinjoen Impilahdent Salmint. 0 Kirvunkj Nuotiot Harlunt. Kirvusvägen Säterinmetsä Leirikaari Kaukola Imp Kurkijoent Kirjasto L il Laajalahden Alknuten HELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMA YLEISTEN AKENNUSTEN TONTTI. Kilo korttelin Y-k tontti ko. tontti m : :0 Suurhuopalahti Storhoplax. 0 :... K r ar r0.00 ar.. Allas.0 K 0.. : 0 :
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 57
03.06.2013 Sivu 1 / 1 2512/02.07.00/2013 57 Saunalahden yhteistoiminta- ja esisopimuksen mukaisten kiinteistöjärjestelyperiaatteiden hyväksyminen Saunalahdenportin asemakaavamuutos-alueella Valmistelijat
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA
6820/10.02.03/2011 Hannuksenpelto II, alue nro 442100 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Espoon kaupunki y-tunnus: 0101263-6 Tonttiyksikkö Virastopiha 2 C/ PL 49
Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta
1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE
Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.
(1.-5. jäljempänä Maanomistajat tai Maanomistajayhtiöt ) Jäljempänä Myyjät ja Ostaja yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.
ESISOPIMUS 1 OSAPUOLET Myyjät 1. Kiinteistö Oy Jorvaksen Kulma (y-tunnus 0860341-2), omistusosuus 1/5 2. Kiinteistö Oy Jorvaksen Portti (y-tunnus 0860338-3), omistusosuus 1/5 3. Kiinteistö Oy Jorvaksen
MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0290557-3 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Kaupunki
MAANKÄYTTÖSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0290557-3 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Kaupunki Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Maler Sopimusalue Sopimus
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1
Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus
Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa
KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)
KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu
LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN
LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Koipijärvi 418 424 3 67 omistajat: Mirja Helena Suikkanen (xxxxxx xxxx) Vanha
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 0/04 () 5 5.06.04 5 Asianro 4468/0.00.0.00/04 Kiinteistöjärjestelyt Tahkon alueen kortteleissa 5 ja 60 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut 8..004
AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana.
AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä maanomistajana,
MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS
Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie
Maankäyttösopimusten soveltamisohjeet
Maankäyttösopimusten soveltamisohjeet 1 Maankäyttösopimuksen tarpeellisuus Mikäli ensimmäinen asemakaava tai kaavamuutos laaditaan alueelle, jolla sijaitsee yksityisen omistamaa maata, tulee aina selvittää
jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta SOPIMUSALUE Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö 40 (2175827 5) Suomen Osatontti II Ky
Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus
Sivu 1 (6) Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Ehdotus kunnanhallitukselle 30.8.2017. 1. Sopijaosapuolet Luovuttajana: (jäljempänä tässä sopimuksessa
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS
Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu
AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y
AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y 0186002-9 Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä
Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
1 (4) ESISOPIMUS JA SOPIMUS Osapuolet A Paulig Oy Y-tunnus 0112563-0 PL 15, 00991 HELSINKI (jäljempänä tontinomistaja) (jäljempänä B Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29
09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin
Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta
Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus (kv) 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti 21.04.2016
Maankäyttösopimus ja tilusvaihdon esisopimus Pistohiekan ranta-asemakaava
Maankäyttösopimus ja tilusvaihdon esisopimus Pistohiekan ranta-asemakaava Kunnanhallitus 18.4.2017 69 liite nro 1 Valtuusto 2.5.2017 14 liite nro 1 1. Sopijapuolet Puumalan kunta, jäljempänä Kunta Y-tunnus
1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska
1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska 2. Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Vaihdon kohde 1. Ylivieskan kaupunki luovuttaa
Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki
MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki ja Kiinteistö Oy Kauniaisten Asematie 13 (Y-tunnus
UUTTA LIIKETILAA ESPOON LEPPÄVAARAAN
Kuvat: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa. Lujatalo Oy pidättää oikeudet muutoksiin. UUTTA LIIKETILAA ESPOON LEPPÄVAARAAN LBERGAN SOLA NÄKYMÄ ALBERGAN KARTANOLTA 20.08.2010 10-2010 LUONNOS VASTAANOTTO
MAANKÄYTTÖSOPIMUS LUONNOS Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä kaupunki.
1 SOPIJAPUOLET 1 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1.2 Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio jäljempänä maanomistaja.
(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p )
1(5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos 29.9.2017, Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) 1. SOPIJAPUOLET Joutsan kunta Y-tunnus: 0174108-9 Osoite: Länsitie
KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS
KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS 1. OSAPUOLET Kiinteistön omistajana Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Kaupunki
MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Laukaan kunta (Y-tunnus: ) Osoite: PL 6, LAUKAA. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta
6.5.2015 1 (5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Laukaan kunta (Y-tunnus: 0176478-2) Osoite: PL 6, 41341 LAUKAA Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1.2. Multamesta Oy (Y-tunnus: 1522894-8) Osoite:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 112. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 952/10.02.03/2013 112 Saunalahden yhteistoiminta- ja esisopimuksen täydennyksen sekä kiinteistöjärjestelyperiaatteiden hyväksyminen Kummelivuorensuun asemakaava-alueella
KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASIINITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS
() KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASNITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Soijaosauolet Kirkkonummen kunta, jäljemänä Kunta Y-tunnus: - Osoite: PL, 4 KIRKKONUMMI Fortum Power
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti
06.10.2014 Sivu 1 / 1 2937/10.00.02/2012 72 27.8.2012 77 2.9.2013 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
YHTEISTOIMINTASOPIMUS
1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1.Sopijapuolet 1.1. Rovaniemen kaupunki ( Kaupunki ) (Y tunnus 1978283 1) Osoite: Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi 1.2. YIT Rakennus Oy ( YIT ) (Y tunnus 1565583 5) Osoite Suosiolantie
Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1
31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Asemakaavan nro vireille tulosta kuulutettiin OAS Kaavaehdotus on ollut nähtävillä alkaen.
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Marja Leena Korte Suonpää (xxxxxx xxxx) Juha Matti Suonpää (xxxxxx xxxx) Vanha Hervannantie
Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki
1 SOPIJAPUOLET 1 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki 1.2 Invest Aurinkoinen Oy, y-tunnus 2421292-1, osoite Sarkamaantie 16, 21280 Raisio, jäljempänä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,
KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA
1/4 KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet Kirkkonummen kunta Y-tunnus: 0203107-0 PL 20, 20401 Kirkkonummi jäljempänä Kunta Kirkkonummen seurakuntayhtymä Y-tunnus xxxx PL 26, 02401 Kirkkonummi jäljempänä
10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta
ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN
LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn
SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula
Pellavamäki kaavoituksen ja kaavamuutoksen käynnistämissopimus 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS
KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Annisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Annisto 418 424 3 109 omistaja: Marjatta Irma Onerva Korte (xxxxxx xxxx) Vanha
Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.
1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN
SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula
Pellavamäki kaavoituksen käynnistämissopimus kaavamuutos 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI Luonnos A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001
LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN
LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,
Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Niittyhaka 418 424 3 94 omistajat: Liisa Kaarina Tuomi (xxxxxx xxxx), osuus 1/4
Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus
Sivu 1 (5) Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Ehdotus kunnanhallitukselle 30.8.2017. 1. Sopijaosapuolet Luovuttajana: (jäljempänä tässä sopimuksessa
NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN PRUSTUKSEN SISÄLTÖ As Oy ESPOON TÖRMÄNTYNTIE HAVAINNEKUVIA PR. No: :00, :0, KEILARANTA A, 00 ESPOO, FINLAND TEL 00-0 00 GSM 00-0 0 e-mail:
2. ESISOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT, VOIMASSAOLO JA VUOKRASOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN
tekninen lautakunta 18.10.2016 Vesialueen vuokraamista koskeva ESISOPIMUS 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tuleva vuokranantaja: Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä KAUPUNKI)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 57
02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti
PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY
PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi
Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta
Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 4 06.02.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Simpeleen Lämpö Oy y-tunnus 1802564-4 Simpeleentie 12 56800 Simpele
MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 (7) Sopijapuolet Rautjärven kunta y-tunnus 0206951-1 Simpeleentie 12 56800 Simpele (myöhemmin Kunta ) Simpeleen Lämpö Oy y-tunnus 1802564-4 Simpeleentie 12 56800 Simpele K Vizit Oy:n
LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa
LEPPÄVAARA ITÄINEN tilo Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti Lintulaakso Yksityisen hoidon tuki: Mäkkylän päiväkoti Perkkaanpuisto Englanninkielinen pk Albatrossi
Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset
Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Kunnan maanomistus sinisellä. Yksityisten maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset. i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 4.11.2013
Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091
01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU
Tilusvaihtosopimus 1 (5) Kirkkonummen kunta/792/ /2016 Ehdotus kunnanhallitukselle
Tilusvaihtosopimus 1 (5) TILUSVAIHTOSOPIMUS VAIHDON OSAPUOLET Kirkkonummen kunta Y-tunnus: 0203107-0 Osoite: PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä tässä sopimuksessa kunta tilan POHJA-GRUND RN:o 3:98, kiinteistötunnus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 133
14.12.2015 Sivu 1 / 1 3049/2015 02.07.00 133 Kerrostalotontin myynti Tapiolasta Insinööritoimisto Bertel Ekengren Oy:lle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun, korttelin 12044 tontti 1 Valmistelijat
ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA
15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:
OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )
OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93
23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (5) 130 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Asunto Oy Helsingin Orapihlajatie 24:n kanssa tehtävän maakäyttösopimuksen ja kiinteistökaupan
SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen
SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki 1.2 Espoon kaupunki PL 5, 02771 Espoo 1.3 Vantaan kaupunki Asematie
SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"
Kauppatie II/Tuusulan kunta LUONNOS 16.7.2013 1(2) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"
(jäljempänä myös Maanomistaja ) tilojen , ja osalta
MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 PL 7, 04131 Sipoo (jäljempänä myös Kunta ) 1.2 Leif Fredriksson S-tunnus 100344-4890 Stadsviksvägen 127, 01150 Söderkulla (jäljempänä
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 4 Kunnallistekniikka ja liittymismsut 4.3.0 4. Sopimusalue kuuluu kaupungin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen. Tällöin sitä koskevat vesihuoltolain säädökset.
NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA :00, :, :000 RAKEISUUS K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K P G P : :0 P : : P : : : :0 : P P : : P P P :00 :0 : : : :00
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilojen Parvis 418 424 9 636 ja Kiila 418 424 9 637 omistaja: THH Palvelut Oy (2128195
Vernerinpuiston asemakaava-alueen (aiemmin Bjönsinmäen asemakaava-alue) maankäyttösopimus
Maankäyttösopimus Sivu 1 (5) Vernerinpuiston asemakaava-alueen (aiemmin Bjönsinmäen asemakaava-alue) maankäyttösopimus 1 Sopijaosapuolet Kirkkonummen kunta Y-tunnus 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä
SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven
SOPIMUS Euran kunnan ja Sirkka Surven välillä koskien Euran keskustan osayleiskaavasta Turun hallinto-oikeuteen jätettyä valitusta 13.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA... 3 2 VIRKISTYSALUEEKSI KAAVOITETUN
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)
09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA
Maankäyttösopimus 1/8 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA 1. SOPIJAPUOLET Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä puhelin: (019) 264 5000 päätös: kunnanhallitus
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA
KESÄYÖNPOLKU kortteli 545 Espoo VIITESUUNNITELMA 20..208 2 2 54P9 r98.00 5.03 0 0.57 kt 54 5459 KILO 68.99 4 5.0 5 0. 20.4 3 I /2 9.75 293 m 2 54K I /2 9.8 Kesäyönpolku 24707 I () yhteistila I /2 9.5 8.9
Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014)
06.06.2016 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 19.10.2015 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten
16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,
Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat:
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Vuorenala 418 424 9 1015 omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k. 10.4.2011)
KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017
LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen
AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA
LUONNOS 2111201 AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA JA ESPOON KAUPUNKI (ITSENSÄ JA LÄNSIMETRO OY:N
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe 2. KIINTEISTÖN LUOVUTUS Raahepolis
KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS KIINTEISTÖJEN VAIHTO- KAUPASTA
Hallitus 29.11.2018 LUONNOS LIITE 1 Yhtymäkokous 13.12.2018 1 LIITE 5 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS KIINTEISTÖJEN VAIHTO- KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Soijauolet Rovaniemen kauunki (1978283-1) Hallituskatu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1
02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.