KUNTAYHTIÖIDEN TARKASTUS JA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ROOLI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTAYHTIÖIDEN TARKASTUS JA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ROOLI"

Transkriptio

1 KUNTAYHTIÖIDEN TARKASTUS JA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ROOLI Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2017 Tampereen yliopisto , Pinne B, Sali 1100 Asko Uoti Julkisoikeuden (kunnallisoikeus) yliopistonlehtori, HT, YTM Tampereen yliopisto AU /

2 KUNTAYHTIÖKÄSITTEISTÖSTÄ Kuntayhtiöllä tarkoitetaan lähtökohtaisesti sellaista osakeyhtiötä, jossa yhdellä tai useammalla kunnalla tai kuntayhtymällä on välittömästi tai välillisesti määräysvalta Kunnallinen yhtiöittäminen tarkoittaa sitä, että osa kunnan toiminnasta (tehtävistä) erotetaan erilliseksi hallinnolliseksi yksiköksi, jolla on oma päätösvalta ja itsenäinen talous omine tuloineen, menoineen ja varallisuuserineen. Kunta voi omistuksen kautta vaikuttaa kuntayhtiön toimintaan Kuntalain (410/2015) :n mukaisen yhtiöittämisvelvollisuuden edellyttämiä tehtäviä (kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla) on hoidettava osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön toimesta Kuntayhtiö kunnan tehtävien ja toiminnan vapaaehtoisena organisointivaihtoehtona Kuntayhtiö hankintalain (1397/2016) 5 :n tarkoittamana hankintayksikkönä (= julkisoikeudellinen laitos, jolla tarkoitetaan missä tahansa juridisessa muodossa toimivaa oikeushenkilöä, joka on nimenomaisesti perustettu huolehtimaan yleisen edun mukaisista tarpeista, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta) AU /

3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVISTÄ KUNATYHTIÖIDEN TARKASTUKSEN KANNALTA Tarkastuslautakunnan tehtävänä on uuden kuntalain (410/2015) 121 :n mukaan mm. Arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla Huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta AU /

4 KUNNAN KOKO TOIMINNAN ARVIOINNIN LÄHTÖKOHTANA ON KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on koko kunnan toiminnan ohjaamisen ja johtamisen pakollinen väline lähtien (uusi KuntaL 37 ) Kuntastrategiaa laadittaessa tulee ottaa huomioon mm. kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen (= organisointivaihtoehdot ja niiden vaikutukset), kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka ja kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet Kuntastrategiassa tulee määritellä sen toteutumisen arviointi ja seuranta KuntaL 110 :n mukaan talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa AU /

5 KUNTAYHTIÖIDEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI KUNNASSA Tarkastuslautakunta vastaa kunnan tytäryhteisöjen ulkoisesta valvonnasta tilintarkastajatoiminnan ohella Tilintarkastajan velvollisuuksiin kuuluvat mm. kuntayhtiön laillisuustarkastus ja itse konsernivalvonnan asianmukaisen järjestämisen tarkastus kuntalain 123 :n mukaisesti Kuntayhtiöiden osalta tarkastuslautakunnan suorittama arviointi kiinnittyy valtuuston kunnan tytäryhteisöille talousarviossa ja -suunnitelmassa asettamiin tavoitteisiin sekä konserniohjeeseen Arvioinnin kohteena on toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen esim. miten palvelujen järjestämisessä asiakkaille on onnistuttu (ks. esim. STVOL 4 palvelutasomäärityksestä) Tavoitteiden mitattavuudella on suora yhteys tarkastuslautakunnan arviointitoiminnan sisältöön ja vaikuttavuuteen (Huom. Kuntaliiton suositus arvioinnista) Tarkastuslautakunnan tulee arvioida myös konsernijohdon (KuntaL 48 ) ja muiden kunnan tytäryhteisöjen valvotaan nimettyjen viranomaisten toiminnan tuloksellisuutta AU /

6 TARKASTUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄNÄ Uuden kuntalain tarkoituksena on mm. edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä (KuntaL 1.1 ) Edellyttää kunnan toiminnan tuloksellisen arvioinnin ja tarkastuksen osalta systemaattisempaa kokonaisvaltaisuutta Tarkastuksen yhteensovittamistehtävä voi tarkoittaa mm. kuntakonsernin tarkastuksen järjestämistä koskevien linjausten valmistelua valtuustokausin tai useammin JA kuntakonsernin tarkastuspalvelujen kilpailuttamisen järjestämistä koskien esim. tarjouspyynnön ja tarjousvertailun valmistelua ja tilintarkastajaehdokkaiden nimeämistä konserniyhteisöihin Huomaa, että tarkastuslautakunnan tehtäviin EI kuulu kuntakonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden tarkastus Tarkastuslautakunnan tehtäväkenttä nähdään uuden kuntalain myötä aiempaa velvoittavammin tarkoituksenmukaisuuden ja tuloksellisuuden arviointina edellyttää vahvaa kokonaisuuksien hallintaa ja osaamista (mm. palvelurakenteiden ja prosessien toimivuuden laadukas arviointi) Tulisiko tarkastuslautakunnan jäseniltä edellyttää määrättyä pätevyyttä? AU /

7 ARVIOINTISUUNNITELMAN JA -KERTOMUKSEN MERKITYS KUNTAYHTIÖIDEN VALVONNASSA Arvioinnin tulee olla objektiivista ja luotettavaa ja sen tulee tukea päätöksentekoa ja toiminnan kehittämistä Arvioinnin tulee kohdistua tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tavoitteisiin ja toimintoihin (HE 268/2014, s. 223) Erityisesti kuntayhtiöiden tuloksellisen valvonnan kannalta on olennaista, että tarkastuslautakunnalta edellytetään KuntaL :n mukaan nyt erityistä arviointisuunnitelmaa Parantaa lähtökohtaisesti arvioinnin ja tarkastuksen suunnitelmallisuutta ja ammattimaisuutta systemaattista toiminnan tarkastelua suhteessa (palvelu)tarpeisiin ja/tai asetettuihin tavoitteisiin nähden Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman laadinta on riippuvainen tiedonsaannista (ja erityisesti sen ajantasaisuudesta) kuntayhtiöistä Vain tilintarkastajalla laaja tiedonsaantioikeus kuntayhtiöistä Valtuuston asettamat - ja myös asettamatta jättämät - tavoitteet määrittelevät tarkastuslautakunnan arviointitoiminnan laajuutta ja syvyyttä AU /

8 ARVIOINTISUUNNITELMAN JA -KERTOMUKSEN MERKITYS KUNTAYHTIÖIDEN VALVONNASSA (jatkuu) Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan näkemys siitä, miten hyvin kunnassa ja sen tytäryhtiöissä on toteutettu valtuuston tahtoa ja sen asettamia tavoitteita Ei lainsäädännössä asetettuja muodollisia ja sisällöllisiä vaatimuksia suuret kuntakohtaiset vaihtelut tason osalta Kuntaliiton malli arviointikertomuksen sisällöstä huomioi kuntakonsernin/kuntayhtiöt lyhyesti (= tavoitteenasettelujen kommentointi, keinoja tavoitteiden toteutumisen seurantaan) Olennaista arviointikertomuksen tosiasiallisen vaikuttavuuden kannalta on se, miten arviointikertomusta ja sen sisältöä käsitellään valtuustossa JA miten arviointitietoa hyödynnetään kunnan toiminnassa (esim. kunta- ja hankintastrategian valmistelussa) Arviointikertomuksesta tulisi muodostua keskeinen kunnallisen toiminnan ja sen ohjauksen kehittämisväline mahdollistaisi mm. kuntastrategian tehokkaan päivittämisen Tarkastuslautakunnalla myös mahdollisuus antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista (mahdollistaa nopean ongelmareagoinnin) AU /

9 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TIEDONSAANTIOIKEUS KUNTAYHTIÖSTÄ Kuntayhtiö kunnallisten tehtävin organisointimuotona rajaa tiedonsaantia yhtiöiden toimintaan ei sovelleta julkisuuslakia (vrt. esim. liikelaitosmuoto) Kuntayhtiöiltä ei vaadita yhtä laajaa avoimuutta ja tietojen jakamista julkisesti kuin pörssiyhtiöiltä Vuonna 2009 annettu hyvää hallinto- ja johtamistapaa kuntakonsernissa koskeva suositus ei sisällä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin kaltaisia laajoja avoimuusvaatimuksia Kuntalain (83 ) tietojensaantioikeussäännöksen suppea tulkinta Voiko kuntayhtiöstä ja erityisesti toimintakertomuksesta saatavien tietojen avulla tehdä riittävää arviointia siitä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla (mitä uusi kuntalaki edellyttää tarkastuslautakunnan harjoittamalta kunnallisen toiminnan arvioinnilta)? Muissa Pohjoismaissa sovelletaan vähintäänkin rajoitetusti julkisuuslakia julkisomisteisiin yhtiöihin AU /

10 LOPUKSI Uusi kuntalaki (410/2015) on parantanut kunnan ja kuntakonsernin toiminnan kokonaisvaltaisen arvioinnin ja tarkastuksen toteutumismahdollisuuksia Kuntastrategian merkitys kunnan johtamisessa korostuu; samalla myös kuntayhtiöille asetettavat tavoitteet voivat tarkentua Kuntastrategian omistajapolitiikan määrittelyyn kiinnittyvä omistajaohjaus voi selkeytyä ja tavoitteiden asettamisen, ja niiden toteutumisen arvoinnoin, näkökulmasta tarkentua Kuntayhtiö, liikesalaisuudet ja kunnallisten -lakisääteisten - palvelujen toteutumisen arviointi (= edelleen haastava kolmiyhteys) KuntaYHTIÖN toimintatapojen ja virkavastuun toteutumisen (julkisen vallan käytön tarpeet ja velvollisuudet) yhteensovittaminen edelleen ISO KYSYMYS tarkastuslautakunnan vastuu ja mahdollisuudet? KIITOS! AU /

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan toiminnan kehittäminen. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Hanna Hurmola-Remmi ja Minna Ainasvuori / Oy Audiator Ab

Tarkastuslautakunnan toiminnan kehittäminen. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Hanna Hurmola-Remmi ja Minna Ainasvuori / Oy Audiator Ab Tarkastuslautakunnan toiminnan kehittäminen Kuntamarkkinat 15.9.2011 Hanna Hurmola-Remmi ja Minna Ainasvuori / Oy Audiator Ab 1 Tarkastuslautakunnan rooli osana kunnan valvontaympäristöä Kunnan toimintakenttä

Lisätiedot

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI Arviointiperiaatteet 2013 2016 1(5) Tarkastuslautakunta 20.6.2016 ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI 2013 2016 Periaatteet on tarkistettu tarkastuslautakunnan kokouksessa 20.6.2016. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIPERIAATTEET

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Kuntajohtajapäivät Dipolissa 22.8.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Konsernisääntelyn tavoitteet ja näkökulmat Tavoitteena sääntelyn läpinäkyvyys:

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 )

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 ) 1 (5 27.6.2014 Kaupunginkanslia Johanna Alatalo Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta LAUSUNTO KUNTALAKILUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Lappeenrannan

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus ja arviointi

Ulkoinen tarkastus ja arviointi Ulkoinen tarkastus ja arviointi Luottamushenkilöiden koulutus 28.1.2013 Tarkastuspäällikkö Tarja Saarelainen Ulkoinen tarkastus ja arviointi kuntakonsernissa Kuntalain 9. luku. Hallinnon ja talouden tarkastus

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Kirsi Rontu Kuntalain kokonaisuudistus Hallitus antoi esityksensä uudeksi kuntalaiksi Eduskunta hyväksyi 13.3.2015 uuden kuntalain ja siihen liittyvät lait. Uusi kuntalaki on

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota Tarkastuslautakunnan toimikausi - Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

Innovatiivisuus kunnan käytäntönä

Innovatiivisuus kunnan käytäntönä Innovatiivisuus kunnan käytäntönä Strategiasta käytäntöön Kuntatalo 4.5.2015 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA VASTUUKUNTA KUNTAYHTYMÄ Kuntastrategia PALVELUTUOTANTO

Lisätiedot

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen 14.6.2017 Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Aiheet 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuuston kehittämisvälineenä 2. Tilintarkastus Oulu-konsernissa

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta Konsernijohdon vastuulla

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA Konserniohje

LIMINGAN KUNTA Konserniohje LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Sisäisen tarkastuksen tutkimuksesta Tampereen yliopisto 2.6.2017 Väitöskirjatutkija, KHT, JHT, CIA Jaakko Rönkkö Slide 1 Väitöskirjatutkimuksen lähtökohdat Tutkimustyön

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi

Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi Tarkastaja Reijo Ollikka, JHTT, Lahden kaupunki Kuntalain 9 luku

Lisätiedot

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN Tarkastusvaliokunta 31.5.2017 BDO Oy / JHT, HT Minna Ainasvuori MITÄ ON TILINTARKASTUS? Tilintarkastus on riippumattoman asiantuntijan vuosittain

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy 1 Kysymyksenasettelu ja lähtökohtia Kuuluvatko yliopistot tulevaisuudessa hankintalain

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8649/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8649/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 72 Asianro 8649/00.01.04/2013 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen tarkastaja Tapani Laitinen Talous- ja strategiapalvelu Kuntalakiin v. 2012

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Konsernijohtaminen, omistajaohjaus ja kunnalliset osakeyhtiöt, uusi kuntalaki. Millaista osaamista tarvitaan?

Konsernijohtaminen, omistajaohjaus ja kunnalliset osakeyhtiöt, uusi kuntalaki. Millaista osaamista tarvitaan? Konsernijohtaminen, omistajaohjaus ja kunnalliset osakeyhtiöt, uusi kuntalaki. Millaista osaamista tarvitaan? Kuntamarkkinat Helsinki 13.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Omistajan intressit Valtuusto

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 3.9.2012 57

TARKASTUSSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 3.9.2012 57 TARKASTUSSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 3.9.2012 57 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kontiolahden kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Yliopisto-opettaja Pasi Leppänen 1 Kuntalain uudistus Uusi kuntalaki pääosin

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus

Lisätiedot