12 Vuorovaikutus ja tieto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12 Vuorovaikutus ja tieto"

Transkriptio

1 12 Vuorovaikutus ja tieto Pyrkimys laiteriippumattomuuteen ja tiedon saatavuuteen ohjaa jäsentämään tietoteknisen maailmaa entistä enemmän abstrakteina rajapintoina. Tuloksena sovellusten palvelulogiikka pelkistyy entistä enemmän ja (ennen kaikkea) sovelluksia suunnitellaan lähtökohtaisesti sillä ajatuksella että palveluun on mahdollista päästä käsiksi eri tavoin....tuloksena pyrkimys kohti tiedon ja vuorovaikutuksen itsensä kuvaamista sen esitystavan kuvaamisen sijaan. Huom. käytännössä esim. multimodaalisuus on (kuluttajasovelluksissa) pitkälti vasta "tulossa" asteella (mutta ne ideat...) Nyt tavoitteena on vain aihepiirin perusideoiden ja -käsitteiden tiivis esittely. 193

2 12.1 Välisoitto Tie tuotantoprosessin haltuunotosta monikanavaisuuteen ei periaatteessa ole pitkä tai kovin kivinenkään Vastaavasti, ideatasolla hyppäys laiteriippumattomuudesta multimodaalisuuteen on selkeä Harmaita hiuksia saattaa aiheuttaa se kuinka pitkälle asiat halutaan käytännössä viedä 194

3 12.2 Monikanavaisuus ja vuorovaikutus Monikanavaisuus tarjoaa puitteet yhden ja saman palvelun eri käyttötavoille (palvelukokemus) Laiteriippumattomuus sinänsä ei kuitenkaan tarkoita "vain" esim. tekstisisällön esittämistä erilaisten näyttölaitteiden erot huomioiden...vaan ottaa kantaa myös vuorovaikutuksen tapoihin tai moodeihin (seurauksena muutoksia myös palvelun käytön logiikassa) Kuva: IBM 195

4 12.3 Multimodaalisuus ("moniaistisuus") Laiteriippumattoman (verkko)sovelluksen pullonkaulaksi muodostuvat useimmiten syöte- ja tulostusmekanismit (tai vastemekanismit) Käytännössä "laiteriippumattomuus" so. siirtyminen pois työasemien/pclaitteiden maailmasta johtaa tilanteeseen jossa - "näyttö" pienenee, "näppäimistö" pienenee tai katoaa kokonaan ja "hiiri" korvautuu toisella laitteella Yhtäläisen toiminnallisen käyttökokemuksen tavoittelu sallii (joskus edellyttää) tuen useille eri (rinnakkaisille?) syöte- ja vastetavoille eli moodeille Multimodaalinen sovellus tai käyttöliittymä pyrkii tarjoamaan välineitä erilaisille vuorovaikutustavoille (ns. interaction mode), esim. ed. lisäksi myös - puhe, katse, kosketus, kynä, elekieli, jne. 196

5 12.4 W3C Multimodal Interaction Framework Pyrkimys laiteriippumattomaan multimodaalisuuteen edellyttää vuorovaikutusmekanismien (syöte, input ja vaste, output) abstrahointia ja standardointia - vrt. rakenteisen dokumentin idea (tietorakenne vs. esitystapa) Pelkistetty jäsennys multimodaalisesta järjestelmästä sisältää seuraavat osat: - käyttäjä (user), syöte (input), vaste (output), vuorovaikutuksen ja session hallinta (interaction manager, session component) ja ympäristö (system & environment) Kuva: W3C/MMI 197

6 12.5 Multimodaalinen syöte (input) Multimodaalisen syötteen käsittely jaetaan kolmeen vaiheeseen: - tunnistus (recognition) - tulkinta (interpretation) - yhdistäminen (integration) Esim. - H: "Move that," (points to an object), "there," (points to a location) - C: "Are you sure?" - H: "Yep!" Kuva: W3C/MMI 198

7 12.6 Multimodaalinen vaste (output) Multimodaalisen vasteen käsittely jaetaan myös kolmeen vaiheeseen: - generointi (generation) - mukautus esitystavan perusteella (styling) - esittäminen (rendering) Esim. - palvelun esittäminen XHTML- tai VoiceXMLdokumentteina - vrt. monikanavainen palvelu(!) Kuva: W3C/MMI 199

8 12.7 Extensible MultiModal Annotation markup language EMMA on rajapintakieli esim. syötelaitteen ja verkkopalvelun kontrollerin välille (määritys on tätä kirjoittaessa vielä keskeneräinen). Esim.: <emma:emma version="1.0" xmlns:emma=" <emma:one-of id="r1" emma:start=" " emma:end=" "> <emma:interpretation id="int1" emma:confidence="0.75"> <origin>boston</origin> <destination>denver</destination> <date> </date> </emma:interpretation> <emma:interpretation id="int2" emma:confidence="0.68"> <origin>austin</origin> <destination>denver</destination> <date> </date> </emma:interpretation> </emma:one-of> </emma:emma> 200

9 12.8 EMMA -esimerkki ("komento ja kaksi klikkausta") <emma:emma version="1.0" xmlns:emma=" <emma:group id="grp" emma:start=" t0:00:00.15" emma:end=" t0:00:00.515"> <emma:interpretation> <action>move</action> <object>ambulance</object> <destination>here</destination> </emma:interpretation> <emma:interpretation> <x>0.253</x> <y>0.124</y> </emma:interpretation> <emma:interpretation> <x>0.866</x> <y>0.724</y> </emma:interpretation> </emma:group> </emma:emma> Esim. puhe- ja kahden osoitintiedon yhdistäminen. 201

10 12.9 Multimodaalisuus ja ääniselaimet Multimodaalisia sovelluksia odotetaan "yleisesti" löytyvän esim. seuraavista sovelluskentistä - mobiilijärjestelmät, auto- ja paikkatietojärjestelmät, toimistosovellukset (esim. sulautetut käyttöliittymät), kotisovellukset (esim. kaukosäätimet) Lyhyellä tähtäimellä multimodaalisuus toteutunee konkreettisimmillaan juuri kohdistin- ja puhekäyttöliittymien yhdistelmissä Ääniselaimella (Voice browser) tarkoitetaan (kärjistettynä) puhedialogin (Speech dialog) varaan rakentuvaa Web-selainta Käytännössä teknisiä osa-alueita on useita, esim.: - puheentunnistuksen tekniikka, syntetisoidun puheen tuottamisen tekniikka, "puhelin"tekniikka ja sisällöntuotannon kysymykset esim. syntetisoidun puheen äänneasuun liittyen 202

11 12.10 Voice Extensible Markup Language (VoiceXML) VoiceXML on käyttäjän puhekomentoja, syntetisoitua puhetta, äänileikkeitä ja efektejä yhdistelevän dialogin liimakieli "Tyypillinen" toteutusstrategia: - puhelinkäyttöliittymä verkkopalveluun - puheentunnistuksen ja VoiceXMLsovelluksen osuudet Web-kehittimen osana (esim. IBM WebSphere) - yhteys "tavalliseen" verkkopalveluun esim. Java/JSP -tekniikalla (vrt. XHTMLsivut ja PHP) Kuva: W3C/VBA Puhedialogi voi haarautua eri sivuille, vaihtaa aktiivista sanastoa sovelluksen eri osissa, soittaa tehosteita, ajaa taustalla muita sovelluksia, hyödyntää puhelimen nappuloita, ohjata käyttäjän tavalliseen puhelinpalveluun jne. 203

12 12.11 VoiceXML, lomake-esimerkki <vxml version="2.0" xmlns=" xmlns:xsi=" xsi:schemalocation=" <form id="weather_info"> <block>welcome to the weather information service.</block> <field name="state"> <prompt>what state?</prompt> <grammar src="state.grxml" type="application/srgs+xml"/> <catch event="help"> Please speak the state for which you want the weather. </catch> </field> <field name="city"> <prompt>what city?</prompt> <grammar src="city.grxml" type="application/srgs+xml"/> <catch event="help"> Please speak the city for which you want the weather. </catch> </field> <block> <submit next="/servlet/weather" namelist="city state"/> </block> </form> </vxml> C (computer): Welcome to the weather information service. What state? H (human): Help C: Please speak the state for which you want the weather. H: Georgia C: What city? H: Tblisi C: I did not understand what you said. What city? H: Macon C: The conditions in Macon Georgia are sunny and clear at 11 AM

13 12.12 Ääniselainten sovellusalasta ja vaikeista ongelmista Äänisovellusten todellinen pullonkaula on puheentunnistuksen tekniikka - taustaäänet, mikrofonin asettelu, tunnistus, puhujan opettaminen, sanastojen haasteet Ääniselaimet havainnollistavat siten osaltaan ns. tietojenkäsittelyn vaikeiden ongelmien (Hard Problems) roolia sovelluskehityksessä Muita samantyyppisiä ongelmia ovat esim. - hakutehtävissä helposti esiintyvä kombinatorinen räjähdys (vrt. esim. kauppamatkustajaprobleema, Travelling Salesman Problem), tekoäly (Artificial Intelligence), ja siihen liittyen esim. terve järki ja arkipäättely (Common sense reasoning) Jos em. ongelmien rajoituksia ei olisi, (avustaja)sovellusten tekeminen helpottuisi merkittävästi! (esim. tehtävien delegointi ohjelmoinnin sijaan) 205

14 12.13 Saavutettavuuden ja laiteriippumattomuuden kehitys Voidaan perustellusti sanoa että sovellusten kognitiivisen saavutettavuuden merkitys korostuu ICT:n kasvun myötä Kuva: Sony Glasstron Syyt sekä teknisiä että sosiaalisia: - kannettavien (sulautettujen yms.) laitteiden tekninen kehitys vähentää "pöytä-pc":n roolia tietojenkäsittelyssä (esim. näytöt ja virtuaalinäppäimistöt) - informaation tarjonta lisääntyy ja monipuolistuu (esim. paikka- ja liikeinformaatio, virtuaaliobjektit ja -ympäristöt, lisätty todellisuus, sulautettu tuoteinformaatio, jne. ) Kuva: H. Maurer - käyttäjien tieto- ja koulutustason pirstaloituminen korostavat tiedon haun, rajauksen, esikäsittelyn, tiivistämisen ja ymmärrettävyyden merkitystä - saatavilla olevan informaation määrä kasvaa ymmärrystä nopeammin (!) 206

15 12.14 Toteutuuko Avaruusseikkailu 2001? Kysymys: Mullistaako tekniikka kaiken ja ratkeavatko esim. saavutettavuuden ongelmat laitetekniikan kehittymisen myötä? Vastaus: Ei ja ei. (No, kukaan ei tiedä varmasti...) Koska... - ihmisillä on taipumusta yliarvioida teknistä kehitystä ja aliarvioida de facto/legacy -käytäntöjen merkitystä osana toteutuvaa kehitystä - uusi ja vanha tekniikka elävät aina rinnakkain, ainakin jonkin aikaa (vrt. LP CD vs. "paperiton toimisto") - oman aikansa huipputekniikka ei koskaan ole "kaikkien" käytettävissä (vrt. taloudellinen saavutettavuus) 207

16 12.15 Lippmann's switch A. Lippmannin (MIT) teesi vuodelta 1995: "metadatan" määrä ja merkitys kasvaa suuremmaksi kuin "varsinaisen sisällön" Huomioita Content Description - kysymys teesin verifioimisesta on epäoleellinen - oleellista on sen sijaan esim. havainto siitä että mitä enemmän tietoa "joudutaan" hakemaan, sitä enemmän ollaan riippuvaisia tiedon kuvailutiedosta (lue: "tiedolla" joka ei ole saatavilla ei ole merkitystä) - toisaalta esim. verrattaisen yksinkertaisenkin monikanavaisen ja/tai multimodaalisen monikanavainen toteutus kuorruttaa ja moninkertaistaa palvelun yksinkertaisen loogisen ytimen eri esitystavoin ja moodein Time 208

17 12.16 Tiedon saatavuus ja semantiikka Osa tietojenkäsittelyn konkreettisista haasteista on seurausta siitä että tietoa (informaatiota) käsitellään eri sovelluksissa eri formaateissa ja eri tietorakenteissa, seurauksena yhteensopivuusongelma Vrt. tyypillinen toimisto-ohjelmistopaketti: - sähköpostin tieto ei ole suoraan käytössä esim. tekstinkäsittelyssä ja asiakashallinnan tieto ei ole suoraan käytössä esim. esitysohjelmassa - verkosta löytyvä uutistieto ei ole automaattisesti yhdistettävissä esim. kalenteriin myös semanttisesti käyttökelpoisessa muodossa jne. Käytännöllinen ratkaisu on tietenkin siirtyminen esim. yhden valmistajan ryhmätyöohjelmistoon joka toteuttaa kaikki sovellukset omalla tavallaan Todellinen pulma piilee kuitenkin tietoa sovelluksesta toiseen kuvaavassa rajapinnassa jos se standardoitaisiin, tieto liikkuisi helpommin 209

18 12.17 Kohti merkityksellistä laskentaa: Semanttinen Web W3C:n Semanttinen Web (SW) on joukko standardeja ja tekniikoita joka tarjoaa - yhtenäisen tietomallin kuvailutiedolle, - standardin XML-tekstiformaatin kuvailutiedon tallettamiseen (RDF/XML), - välineitä tiedon kuvailurakenteiden kuvailuun (ns. skeemat ja ontologiat) Kuva: W3C SW:n teknisen ytimen muodostaa RDF-perhe (Resource Description Format) joka puhuu URI-nimien avulla nimetyistä asioista tai objekteista (ns. Things), URI-nimin nimettyjen käsitteiden välityksellä Semanttista kuvailutietoa muodossa jota myös tietokoneet osaavat tulkita Tekninen perusta sovellusten/näkymien kokoamiselle (myös) tiedon tasolla 210

19 12.18 SW ja universaalin tietokannan idea Ajatuksena ei kuitenkaan ole "siirtää" tietoja Semanttiseen Webiin, vaan kuvata tietoja (ts. kyse on enemmän loogisesta kuin fyysisestä rakenteesta) Käytännössä asian voi myös ajatella siten että kyse on universaalin tietokannan määrittelystä yhteensopiva tietomalli SW A' B' C' yhteensopiva tietorakenne Adapter Adapter Adapter sovelluskohtainen tietorakenne A B C 211

20 12.19 Esimerkki "metatietosanastosta": Dublin Core Dublin Core (DC) on kenties tunnetuin standardi esim. verkkosivujen yhteydessä yleisesti käyttökelpoisista kuvailuattribuuteista Perusidea on sopia mitä sanoja käytetään ja miten kun halutaan esim. kertoa sivun tekijästä tai luontipäivämäärästä koneellisesti tulkittavissa olevassa muodossa 212

21 12.20 Yksinkertainen sovellusesimerkki: RSS Uutistiedon (yms.) välittäminen on konkreettinen esimerkki verkkopalvelusta jossa perinteinen "portaaliajattelu" kaatuu omaan mahdottomuuteensa kenelläkään ei ole aikaa kahlata käsin läpi kaikkien eri organisaatioiden uutistarjontaa RDF Site Summary (RSS 1.0) määrittelee kehyksen jonka avulla voidaan julkaista ja yhdistellä listamuotoista tietoa, esim. tiedotteita ja uutisia RSS-feed c RSS-feed b eri uutislähteitä yhdistelevä sovellus W3C news: RSS-feed - Ks. esim. ja 213

22 12.21 Entäs sitten? Palveluiden helppokäyttöisyyden ja saatavuuden merkitys, ja laiteriippumattomuuden, multimodaalisuuden ja saumattoman palvelukokemuksen eri muodot korostuvat tietotekniikan arkipäivästyessä (vrt. mobiilipalvelut, digi-tv, mp3-laitteet, kodin viihdekeskukset, ajoneuvosovellukset,...) "Ääniselaimet muuttavat maailman" ;-) (vrt. paikkatieto + autosovellukset) Saavutettavuuden haasteita pitää ratkoa myös tiedon ja mallinnuksen tasolla (palaamme tiedon "semanttisen" mallinnuksen ja mekaanisen käsittelyn teemaan esim. opintojaksolla Rakenteisten dokumenttien jatkokurssi...) The bane of my existence is doing things that I know the computer could do for me." -- Dan Connolly, The XML Revolution 214

23 12.22 Lopuksi & kiitos Saavutettavuus tähtää välineiden ja tiedon käytön esteiden poistamiseen - Motto: "Accessibility is Not just for blind people!" (Charles McCathieNevile) Toteutuminen edellyttää tietoa ja osaamista - sovellusalueesta ja sen sisällöistä - käyttäjistä ja käyttötavoista - päätteistä, apuvälineistä ja normeista - tuotannosta ja sen kustannuksista - toteutustekniikasta ja eri vaihtoehdoista Jos ja kun palveluja tehdään ihmisille, laiteriippumattomuus ja saavutettavuus ovat usein saman asian eri puolia. Hyvä tuote on kuitenkin aina tehty loppukäyttäjälle (joka on ihminen, ei laite) 215

8 Vuorovaikutus ja tieto

8 Vuorovaikutus ja tieto 8 Vuorovaikutus ja tieto Pyrkimys laiteriippumattomuuteen ja tiedon saatavuuteen ohjaa jäsentämään tietoteknisen maailmaa entistä enemmän abstrakteina rajapintoina. Tuloksena sovellusten palvelulogiikka

Lisätiedot

Semanttinen Web. Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), DMI / Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto

Semanttinen Web. Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), DMI / Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Semanttinen Web Ossi Nykänen ossi.nykanen@tut.fi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), DMI / Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä "Semanttinen Web" Sisältö Konteksti: W3C, Web-teknologiat

Lisätiedot

W3C-teknologiat ja yhteensopivuus

W3C-teknologiat ja yhteensopivuus W3C-teknologiat ja yhteensopivuus Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: W3C asettaa

Lisätiedot

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Semanttinen Web Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: Semanttinen Web (SW) on

Lisätiedot

Paikkatiedot ja Web-standardit

Paikkatiedot ja Web-standardit Paikkatiedot ja Web-standardit Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide

Lisätiedot

W3C: teknologia ja (tieto)yhteiskunta

W3C: teknologia ja (tieto)yhteiskunta W3C: teknologia ja (tieto)yhteiskunta Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium

Lisätiedot

Rakenteisten dokumenttien jatkokurssi, syksy 2006

Rakenteisten dokumenttien jatkokurssi, syksy 2006 Rakenteisten dokumenttien jatkokurssi, syksy 2006 MATHM-57200 Rakenteisten dokumenttien jatkokurssi, 5 op opetetaan syksyn 1-2 periodeilla Kotisivu: http://matriisi.ee.tut.fi/hmopetus/rdj/index.html Luennot:

Lisätiedot

W3C ja Web-teknologiat

W3C ja Web-teknologiat W3C ja Web-teknologiat Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium (W3C) on kansainvälinen

Lisätiedot

W3C ja Web-teknologiat

W3C ja Web-teknologiat W3C ja Web-teknologiat Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto World Wide Web Consortium (W3C) W3C kehittää yhteensopivia teknologioita

Lisätiedot

W3C ja Web-teknologiat

W3C ja Web-teknologiat W3C ja Web-teknologiat Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium (W3C) on kansainvälinen

Lisätiedot

Luento 12: XML ja metatieto

Luento 12: XML ja metatieto Luento 12: XML ja metatieto AS-0.110 XML-kuvauskielten perusteet Janne Kalliola XML ja metatieto Metatieto rakenne sanasto Resource Description Framework graafikuvaus XML Semanttinen Web agentit 2 1 Metatieto

Lisätiedot

W3C & verkkojulkaisun standardit

W3C & verkkojulkaisun standardit W3C & verkkojulkaisun standardit Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium (W3C)

Lisätiedot

3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet

3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet 3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet Saavutettavuuden toteuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti tietoa laitteista ja sovelluksista, käyttäjistä ja käyttötavoista, sekä tekniikasta. Tekniikasta on

Lisätiedot

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Semanttinen Web Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium (W3C) on kansainvälinen

Lisätiedot

XML johdanto, uusimmat standardit ja kehitys

XML johdanto, uusimmat standardit ja kehitys johdanto, uusimmat standardit ja kehitys Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: on W3C:n suosittama

Lisätiedot

W3C ja alueellinen standardointi

W3C ja alueellinen standardointi W3C ja alueellinen standardointi Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: W3C on kansainvälinen konsortio

Lisätiedot

Verkkopalveluiden saavutettavuus

Verkkopalveluiden saavutettavuus Verkkopalveluiden saavutettavuus Puhuja: Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto, Hypermedialaboratorio, W3C Suomen toimisto Paikka: Helsinki, Tieteiden talo, 24.3.2011 Johdanto Verkkopalvelun saavutettavuus

Lisätiedot

Verkkosisällön saavutettavuusohjeet 2.0: hyviä ohjeita monimuotoisen sisällön suunnitteluun ja arviointiin

Verkkosisällön saavutettavuusohjeet 2.0: hyviä ohjeita monimuotoisen sisällön suunnitteluun ja arviointiin Verkkosisällön saavutettavuusohjeet 2.0: hyviä ohjeita monimuotoisen sisällön suunnitteluun ja arviointiin Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto, Hypermedialaboratorio, W3C Suomen toimisto Terveyden

Lisätiedot

W3C, Web-teknologiat ja XML

W3C, Web-teknologiat ja XML W3C, Web-teknologiat ja XML Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: XML on W3C:n

Lisätiedot

Eero Hyvönen. Semanttinen web. Linkitetyn avoimen datan käsikirja

Eero Hyvönen. Semanttinen web. Linkitetyn avoimen datan käsikirja Eero Hyvönen Semanttinen web Linkitetyn avoimen datan käsikirja WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut teoksen kirjoittamista Copyright 2018 Eero Hyvönen & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi:

Lisätiedot

Johdatus rakenteisiin dokumentteihin

Johdatus rakenteisiin dokumentteihin -RKGDWXVUDNHQWHLVLLQGRNXPHQWWHLKLQ 5DNHQWHLQHQGRNXPHQWWL= rakenteellinen dokumentti dokumentti, jossa erotetaan toisistaan dokumentin 1)VLVlOW, 2) UDNHQQHja 3) XONRDVX(tai esitystapa) jotakin systemaattista

Lisätiedot

8 Vuorovaikutus ja tieto

8 Vuorovaikutus ja tieto 8 Vuorovaikutus ja tieto Pyrkimys laiteriippumattomuuteen ja tiedon saatavuuteen pakottaa jäsentämään tietoteknisen maailmaa entistä enemmän abstrakteina rajapintoina. Tuloksena esim. sovellusten palvelulogiikka

Lisätiedot

Sisällönhallinnan menetelmiä

Sisällönhallinnan menetelmiä Sisällönhallinnan menetelmiä Airi Salminen Jyväskylän yliopisto http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Suomalaisen lainsäädäntötyön tiedonhallinta: suuntana semanttinen web RASKE2-projektin loppuseminaari Eduskunnassa

Lisätiedot

Metatiedot organisaatioiden sisällönhallinnassa

Metatiedot organisaatioiden sisällönhallinnassa Metatiedot organisaatioiden sisällönhallinnassa Airi Salminen Jyväskylän yliopisto http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Lainsäädäntöprosessin tiedonhallinnan kehittäminen Metatiedot suomalaisen lainsäädäntöprosessin

Lisätiedot

XML - mahdollisuudet ja kehitys

XML - mahdollisuudet ja kehitys XML - mahdollisuudet ja kehitys Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: W3C on kansainvälinen konsortio

Lisätiedot

Semanttinen Web ja Webteknologiat

Semanttinen Web ja Webteknologiat Semanttinen Web ja Webteknologiat Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esipuhe Semanttinen Web (SW) on laaja W3C:n visio ja hanke

Lisätiedot

XML-evoluutio ja kestävä kehitys

XML-evoluutio ja kestävä kehitys XML-evoluutio ja kestävä kehitys Ossi Nykänen Tampere University of Technology (TUT), Digital Media Institute (DMI), W3C Finnish Office Esitelmä Hyvin lyhyt versio: XML on W3C:n suosittama perhe tekstiformaatteja

Lisätiedot

12 Pari sanaa sovelluskehityksestä

12 Pari sanaa sovelluskehityksestä 12 Pari sanaa sovelluskehityksestä Kurssin lopuksi pohdimme yksinkertaisia tietointensiivisiä sovelluksia. Pyrkimyksenä on valottaa eri tekniikoiden merkitystä ja hajautettuihin sovelluksiin tyypillisesti

Lisätiedot

The OWL-S are not what they seem

The OWL-S are not what they seem The OWL-S are not what they seem...vai ovatko? Verkkopalveluiden koostamisen ontologia OWL-S Seminaariesitelmä 15.4.2013 Emilia Hjelm Internet on hankala Nykyinternet on dokumenttien verkko Asiat, joita

Lisätiedot

Avoimet standardit ja arkistointi

Avoimet standardit ja arkistointi Avoimet standardit ja arkistointi Ossi Nykänen ossi@w3.org Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto 1 Esitelmä Hyvin lyhyt versio: World Wide Web Consortium (W3C)

Lisätiedot

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto

Semanttinen Web. Ossi Nykänen. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Semanttinen Web Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esipuhe Semanttinen Web (SW) on laaja W3C:n visio ja hanke (Webin) yhteensopivan

Lisätiedot

Sisällys. Valtion tietotekniikan rajapintasuosituksia. XML:n rooleja sähköisen asioinnin tavoitearkkitehtuurissa. dbroker - asiointialusta

Sisällys. Valtion tietotekniikan rajapintasuosituksia. XML:n rooleja sähköisen asioinnin tavoitearkkitehtuurissa. dbroker - asiointialusta Palveluita ja sisältöä portaaliin - XML:n mahdollisuuksista XML-tietokannat ja julkishallinnon XML-sovellukset, 28.05.2002 Lasse Akselin, TietoEnator Oyj Sisällys Valtion tietotekniikan rajapintasuosituksia

Lisätiedot

Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö)

Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö) Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö) Miika Nurminen (minurmin@jyu.fi) Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Kalvot ja seminaarityö verkossa: http://users.jyu.fi/~minurmin/gradusem/

Lisätiedot

XML ja Web Services update

XML ja Web Services update XML ja Web Services update Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio: Extensible Markup Language (XML) ja

Lisätiedot

10 Ohjelmoinnista Semanttisessa Webissä

10 Ohjelmoinnista Semanttisessa Webissä 10 Ohjelmoinnista Semanttisessa Webissä Semanttista Webiä (SW) on sivuttu kurssilla useaan otteeseen. Nyt tavoitteena on käydä tiiviisti läpi Semanttisen Webin tekninen perusta, esitellä muutamia esimerkkejä

Lisätiedot

W3C, Web-teknologiat ja Semanttinen Web

W3C, Web-teknologiat ja Semanttinen Web W3C, Web-teknologiat ja Semanttinen Web Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), Hypermedialaboratorio W3C Suomen toimisto Esitelmä Hyvin lyhyt versio:

Lisätiedot

RDF ja RDFS. 8 RDF ja RDFS

RDF ja RDFS. 8 RDF ja RDFS 8 RDF ja RDFS RDF:n merkitys selkiytyy kun tarkastelemme RDFsanastojen määrittelyä (kuvailua). RDF-skeemat (RDF Schema) tarjoaa peruskäsitteet joiden varassa voidaan karkeasti luonnehtia esim. yksinkertaisten

Lisätiedot

10 Nykyaikainen WWW-arkkitehtuuri

10 Nykyaikainen WWW-arkkitehtuuri 10 Nykyaikainen WWW-arkkitehtuuri è è è 10 Nykyaikainen WWW-arkkitehtuuri WWW on ylivoimaisesti suosituin hypertekstijärjestelmä. Käydään seuraavaksi läpi nykyaikaisen WWW-arkkitehtuurin perusteet. Vuonna

Lisätiedot

Rakenteisen oppimateriaalin tuottaminen verkossa esimerkki Rhaptos. Antti Auer Koordinaattori, HT Jyväskylän yliopisto Virtuaaliyliopistohanke

Rakenteisen oppimateriaalin tuottaminen verkossa esimerkki Rhaptos. Antti Auer Koordinaattori, HT Jyväskylän yliopisto Virtuaaliyliopistohanke Rakenteisen oppimateriaalin tuottaminen verkossa esimerkki Rhaptos Antti Auer Koordinaattori, HT Jyväskylän yliopisto Virtuaaliyliopistohanke Rakenteisuus kahdella tasolla Oppimisaihiot ( Learning Objects

Lisätiedot

Paikkatietorajapinnat IT arkkitehtuurin näkökulmasta 21.12.200 7

Paikkatietorajapinnat IT arkkitehtuurin näkökulmasta 21.12.200 7 Paikkatietorajapinnat IT arkkitehtuurin näkökulmasta 21.12.200 7 Mikä on IT arkkitehtuuri? Liiketoimintamalli määrittelee IT arkkitehtuurin IT arkkitehtuuri ottaa kantaa sovelluksen laadullisiin vaatimuksiin

Lisätiedot

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Merja Saarela, Yliopettaja, tutkimuspäällikkö HAMK Poluttamo-hankkeen päätösseminaari 21.11.2018 Esityksen sisältö Avata sitä, kuinka informaation

Lisätiedot

Mikä on semanttinen web?

Mikä on semanttinen web? Mikä on semanttinen web? Airi Salminen Jyväskylän yliopisto http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Semanttinen web ja funktionaalinen luettelointi seminaari 3.5.2006 Airi Salminen, Mikä on semanttinen web? 3.5.2006

Lisätiedot

Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta.

Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta. Malli-näkym kymä-ohjain arkkitehtuurit (Model-View View-Controller, MVC) Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta. Lähtökohdat: Sovelluksen

Lisätiedot

in condition monitoring

in condition monitoring Etäteknologioiden automaatiosovellukset Using e-speak e in condition monitoring tutkija professori Hannu Koivisto Sisältö Tausta Globaali kunnonvalvontajärjestelmä E-speak globaalissa kunnonvalvontajärjestelmässä

Lisätiedot

6 Semanttinen Web 101

6 Semanttinen Web 101 6 Semanttinen Web 101 Laajamittainen tiedonvälitys edellyttää sopimusta tietorakenteista. Tietorakenteiden ohella tarvitaan kuitenkin myös sopimuksia eri tietorakenteiden välisistä yhteyksistä. Jos kaikki

Lisätiedot

ONKI-projekti tuo ontologiat käyttöön sisällönkuvailussa

ONKI-projekti tuo ontologiat käyttöön sisällönkuvailussa ONKI-projekti tuo ontologiat käyttöön sisällönkuvailussa Sisällönkuvailun koulutuspäivä erikoiskirjastoille 14.5.2014 Ontologiat Ontologia Tunnisteet Koneluettavat suhteet Termeistä käsitteisiin Monikielisyys

Lisätiedot

Visio tulevaisuuden Webistä. Semantic Web - kohti uutta merkitysten Internetiä. Ratkaisumalli 1: Älykkäämmät sovellukset. Vision este Webissä

Visio tulevaisuuden Webistä. Semantic Web - kohti uutta merkitysten Internetiä. Ratkaisumalli 1: Älykkäämmät sovellukset. Vision este Webissä Semantic Web - kohti uutta merkitysten Internetiä Prof. Eero Hyvönen Helsingin yliopisto Helsinki Institute for Information Technology 1-marras-01 1 Visio tulevaisuuden Webistä Mitä hyötyä on Webistä?

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut

Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut Tiedon saatavuus ja tutkimuksen vapaus KAM-juridisen yhteistyöryhmän seminaari Arkistoneuvos Jaana Kilkki, Kansallisarkisto 12.12.2011 Esityksen sisältö

Lisätiedot

W3C, XML ja tietojenkäsittely: Ihmisen ja tietokoneen yhteinen ymmärrys suoritettavasta tehtävästä ja XML-standardien merkitys tietosysteemeissä (MH)

W3C, XML ja tietojenkäsittely: Ihmisen ja tietokoneen yhteinen ymmärrys suoritettavasta tehtävästä ja XML-standardien merkitys tietosysteemeissä (MH) W3C, XML ja tietojenkäsittely: Ihmisen ja tietokoneen yhteinen ymmärrys suoritettavasta tehtävästä ja XML-standardien merkitys tietosysteemeissä (MH) Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY),

Lisätiedot

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. FT Ari Viinikainen

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. FT Ari Viinikainen TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op FT Ari Viinikainen Tietokoneen rakenne Keskusyksikkö, CPU Keskusmuisti Aritmeettislooginen yksikkö I/O-laitteet Kontrolliyksikkö Tyypillinen Von Neumann

Lisätiedot

Miten Linked Data aineistoja tuotetaan ja. Semanttisen laskennan tutkimusryhmä SeCo Aalto-yliopisto kim.viljanen@tkk.fi

Miten Linked Data aineistoja tuotetaan ja. Semanttisen laskennan tutkimusryhmä SeCo Aalto-yliopisto kim.viljanen@tkk.fi Miten Linked Data aineistoja tuotetaan ja julkaistaan? Kim Viljanen Semanttisen laskennan tutkimusryhmä SeCo Aalto-yliopisto kim.viljanen@tkk.fi Webin killer app on web itse = valtava määrä informaatiota,

Lisätiedot

Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa. Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information

Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa. Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information Etteplan Oyj Yksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyrityksistä

Lisätiedot

IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT

IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT KOULUTUKSEN KOHDERYHMÄ SISÄLTÖ Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet uusien tietoteknisten menetelmien ja välineiden hyödyntämiseen.

Lisätiedot

standardit (W3C, ISO) Semanttisen laskennan tutkimusryhmä Teknillinen korkeakoulu kim.viljanen@tkk.fi

standardit (W3C, ISO) Semanttisen laskennan tutkimusryhmä Teknillinen korkeakoulu kim.viljanen@tkk.fi Semanttisen webin standardit (W3C, ISO) ja teknologiat Kim Viljanen Kim Viljanen Semanttisen laskennan tutkimusryhmä Teknillinen korkeakoulu kim.viljanen@tkk.fi SeCon Semantic web -patteristo XML Finland

Lisätiedot

Yhteensopiva ja stabiili. Käsitteellistää suunnittelun. Parempi kuin koskaan aiemmin. Yksityiskohtien tarkka kuvaus. Saumaton kommunikaatio

Yhteensopiva ja stabiili. Käsitteellistää suunnittelun. Parempi kuin koskaan aiemmin. Yksityiskohtien tarkka kuvaus. Saumaton kommunikaatio ZWCAD 2012 ESITTELY Yhteensopiva ja stabiili Parempi kuin koskaan aiemmin Käsitteellistää suunnittelun Yksityiskohtien tarkka kuvaus Saumaton kommunikaatio ZWCAD -ohjelmointi Yhteensopiva ja stabiili Ylivertainen

Lisätiedot

6 Semanttinen Web 101

6 Semanttinen Web 101 6 Semanttinen Web 101 Laajamittainen tiedonvälitys edellyttää sopimusta tietorakenteista. Tietorakenteiden ohella tarvitaan kuitenkin myös sopimuksia eri tietorakenteiden välisistä yhteyksistä. Jos kaikki

Lisätiedot

Profium. Smart Information Router (SIR) Janne Saarela Profium Oy. Profium perustettu 1996. Pioneeri sisällönhallinnan ratkaisujen kehityksessä

Profium. Smart Information Router (SIR) Janne Saarela Profium Oy. Profium perustettu 1996. Pioneeri sisällönhallinnan ratkaisujen kehityksessä Smart Information Router (SIR) RDF-teknologian käyttö sisällönhallinnassa Janne Saarela Profium Oy Profium Profium perustettu 1996 Pioneeri sisällönhallinnan ratkaisujen kehityksessä Markkinoiden 1. RDF-metatietoon

Lisätiedot

Seitsemän syytä semanttiseen webiin. Eero Hyvönen Aalto-yliopisto ja HY Semanttisen laskennan tutkimusryhmä (SeCo)

Seitsemän syytä semanttiseen webiin. Eero Hyvönen Aalto-yliopisto ja HY Semanttisen laskennan tutkimusryhmä (SeCo) Seitsemän syytä semanttiseen webiin Eero Hyvönen Aalto-yliopisto ja HY Semanttisen laskennan tutkimusryhmä (SeCo) 1 Sisältö WWW tänään (30 min) Palvelut ja tiedonhaku: ongelmia Tiedon esitys: merkkauskielet

Lisätiedot

Arkistoaineistojen sisällönkuvailu

Arkistoaineistojen sisällönkuvailu Arkistoaineistojen sisällönkuvailu Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Sisällönkuvailuverkoston Sisällönkuvailupäivä 22.11.2013 Kenneth Ahlfors Arkistokuvailu Arkistokuvailun ominaispiirre on, että tietovarannon

Lisätiedot

KIRJASAMPO. Jyväskylä 5.11.2009

KIRJASAMPO. Jyväskylä 5.11.2009 KIRJASAMPO Jyväskylä 5.11.2009 Mikä? Yhteisöllisiä ominaisuuksia ja semanttista webiä hyödyntävä kaunokirjallisuusaiheinen verkkopalvelu Tiedonhaun apuväline Vrt. www.litteratursiden.dk Kuka? Kenelle?

Lisätiedot

6 Semanttinen Web 101

6 Semanttinen Web 101 6 Semanttinen Web 101 Laajamittainen tiedonvälitys edellyttää sopimusta tietorakenteista. Tietorakenteiden ohella tarvitaan kuitenkin myös sopimuksia eri tietorakenteiden välisistä yhteyksistä. Jos kaikki

Lisätiedot

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut Terveydenhuollon ATK-päivät 26. - 27.5.1 997 Lahti, Kauppahotelli Grand - Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen Telecom Finland Tietojenhallinta Intranetin ja Internetin

Lisätiedot

HSMT J2EE & EJB & SOAP &...

HSMT J2EE & EJB & SOAP &... HSMT J2EE & EJB & SOAP &... Ville Leppänen HSMT, c Ville Leppänen, IT, Turun yliopisto, 2011 p.1/15 Missä mennään... 1. Johdanto (1h) 2. Säikeet (2h) 3. Samanaikaisuudesta (2h) 4. Hajautetuista sovelluksista

Lisätiedot

tarua vai totta 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Mirjam Heikkinen Helsingin kaupunki

tarua vai totta 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Mirjam Heikkinen Helsingin kaupunki Asiakasystävällinen älli ja ylläpidettävä verkkopalvelu tarua vai totta 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Leila Oravisto Mirjam Heikkinen Helsingin kaupunki Haasteet Kunnilla on palveluja vauvasta vaariin

Lisätiedot

URI:n muodostamisen prosessi (suositusluonnoksen liite 1)

URI:n muodostamisen prosessi (suositusluonnoksen liite 1) URI:n muodostamisen prosessi (suositusluonnoksen liite 1) Keskustelutilaisuus JHS-suositusluonnoksesta Paikkatiedon yksilöivät tunnisteet Kai Koistinen 19.11.2014 Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi

Lisätiedot

Asiakasystävällinen ja ylläpidettävä verkkopalvelu tarua vai totta

Asiakasystävällinen ja ylläpidettävä verkkopalvelu tarua vai totta Asiakasystävällinen ja ylläpidettävä verkkopalvelu tarua vai totta 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi (tarusta todeksi?) Leila Oravisto Mirjam Heikkinen Helsingin kaupunki Haasteet Kunnilla on palveluja

Lisätiedot

Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta.

Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta. Malli-näkym kymä-ohjain arkkitehtuurit (Model-View View-Controller, MVC) Interaktiivisten järjestelmien arkkitehtuuriratkaisu, jolla käyttöliittymä erotetaan sovelluslogiikasta. Lähtökohdat: Sovelluksen

Lisätiedot

Käyttäjä mielessä. Sisältötuotantoa käyttäjälle. luento 13.10.04 / TTY. sohvi.sirkesalo@tamk.fi

Käyttäjä mielessä. Sisältötuotantoa käyttäjälle. luento 13.10.04 / TTY. sohvi.sirkesalo@tamk.fi Käyttäjä mielessä Sisältötuotantoa käyttäjälle luento 13.10.04 / TTY sohvi.sirkesalo@tamk.fi teemat sisällöntuotanto - määrittelyä ideointi, ongelma, tuotekehitys vastaanottajasta käyttäjä tarveskenaario,

Lisätiedot

Tutkitaan sitten HTML-dokumenttien anatomiaa, jotta päästään käsiksi rakenteisten dokumenttien käsitteistöön esimerkkien kautta.

Tutkitaan sitten HTML-dokumenttien anatomiaa, jotta päästään käsiksi rakenteisten dokumenttien käsitteistöön esimerkkien kautta. 3 HTML ja XHTML Tutkitaan sitten HTML-dokumenttien anatomiaa, jotta päästään käsiksi rakenteisten dokumenttien käsitteistöön esimerkkien kautta.

Lisätiedot

Rakenteiset dokumentit Mitä hyötyä niistä on?

Rakenteiset dokumentit Mitä hyötyä niistä on? Rakenteiset dokumentit Mitä hyötyä niistä on? AIPA-hankeseminaari Helsinki 28.1.2011 Airi Salminen Jyväskylän yliopisto http://users.jyu.fi/~airi/ Airi Salminen, Rakenteiset dokumentit. Mitä hyötyä? 28-01-2011

Lisätiedot

Vaatimusmäärittely Ohjelma-ajanvälitys komponentti

Vaatimusmäärittely Ohjelma-ajanvälitys komponentti Teknillinen korkeakoulu 51 Vaatimusmäärittely Ohjelma-ajanvälitys komponentti Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 21.11.01 Oskari Pirttikoski Ensimmäinen versio 0.2 27.11.01 Oskari Pirttikoski Lisätty termit

Lisätiedot

Semanttisen webin käyttöliittymäratkaisut. Tiedonhallinta semanttisessa webissä Osma Suominen

Semanttisen webin käyttöliittymäratkaisut. Tiedonhallinta semanttisessa webissä Osma Suominen Semanttisen webin käyttöliittymäratkaisut Tiedonhallinta semanttisessa webissä Osma Suominen 21.11.2005 Käyttäjän näkökulma semanttinen web ei yleisty, ennen kuin sille on kysyntää ja käyttöä semanttisen

Lisätiedot

ONKI SKOS Sanastojen ja ontologioiden julkaiseminen ja käyttö Asiasanaston muuntaminen SKOS muotoon: case YSA

ONKI SKOS Sanastojen ja ontologioiden julkaiseminen ja käyttö Asiasanaston muuntaminen SKOS muotoon: case YSA ONKI SKOS Sanastojen ja ontologioiden julkaiseminen ja käyttö Asiasanaston muuntaminen SKOS muotoon: case YSA ONKI julkistustilaisuus 12.9.2008 Jouni Tuominen, Matias Frosterus Semantic Computing Research

Lisätiedot

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Käytettävyys ja käyttäjätutkimus Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Teron luennot Ke 15.2 miniluento Ti 28.2 viikkotehtävän anto (T,M) To 1.3 Tero paikalla (tehtävien tekoa) Ti 6.3

Lisätiedot

Heikki Helin Metatiedot ja tiedostomuodot

Heikki Helin Metatiedot ja tiedostomuodot Heikki Helin 6.5.2013 Metatiedot ja tiedostomuodot KDK:n metatiedot ja tiedostomuodot KDK:n tekniset määritykset ja niiden väliset suhteet Aineistojen valmistelu ja paketointi on hyödyntäville organisaatioille

Lisätiedot

HOJ J2EE & EJB & SOAP &...

HOJ J2EE & EJB & SOAP &... HOJ J2EE & EJB & SOAP &... Ville Leppänen HOJ, c Ville Leppänen, IT, Turun yliopisto, 2012 p.1/18 Missä mennään... 1. Johdanto (1h) 2. Säikeet (2h) 3. Samanaikaisuudesta (2h) 4. Hajautetuista sovelluksista

Lisätiedot

Terveys- ja yrityspalvelutyöpajan tutkimus Eero Hyvönen, Mikko Salonoja, Reetta Sinkkilä, Osma Suominen, Antti Tani

Terveys- ja yrityspalvelutyöpajan tutkimus Eero Hyvönen, Mikko Salonoja, Reetta Sinkkilä, Osma Suominen, Antti Tani Terveys- ja yrityspalvelutyöpajan tutkimus 2008-2009 Eero Hyvönen, Mikko Salonoja, Reetta Sinkkilä, Osma Suominen, Antti Tani Osahankkeet Pragmaattinen web: tavoitteet tiedonhaussa Semanttinen terveyspalveluhakemisto

Lisätiedot

XML Finland seminaari 25.3.2010: Office 2007 XML dokumenttituotannossa

XML Finland seminaari 25.3.2010: Office 2007 XML dokumenttituotannossa XML Finland seminaari 25.3.2010: Office 2007 XML dokumenttituotannossa Anne Honkaranta anne.honkaranta@digia.com Digia oyj 1 2010 DIGIA Plc Vuonna 2010 80%:ssa organisaatioista on Microsoft Office SharePoint

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Puheentunnistus. Joel Pyykkö 1. 1 DL-AT Consulting

Puheentunnistus. Joel Pyykkö 1. 1 DL-AT Consulting Puheentunnistus Joel Pyykkö 1 1 DL-AT Consulting 2018 Sisällysluettelo Puheentunnistus Yleisesti Chattibotin Luonti Esimerkkinä - Amazon Lex Puheentunnistus Yleisesti Puheentunnistus Yleisesti Puheentunnistus

Lisätiedot

Harjoitustehtävät ja ratkaisut viikolle 48

Harjoitustehtävät ja ratkaisut viikolle 48 Harjoitustehtävät ja ratkaisut viikolle 48 1. Tehtävä on jatkoa aiemmalle tehtävälle viikolta 42, missä piti suunnitella älykodin arkkitehtuuri käyttäen vain ennalta annettua joukkoa ratkaisuja. Tämäkin

Lisätiedot

Dokumenttien tietosisällön hallinta

Dokumenttien tietosisällön hallinta Dokumenttien hallinta & Tietojohtaminen 3. rinnakkaisteema: Dokumenttien tietosisällön hallinta Ossi Nykänen Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Digitaalisen median instituutti (DMI), W3C Suomen toimisto

Lisätiedot

Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys

Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys Petri Strandén 14. kesäkuuta, 2018 Petri Strandén Manager Cyber Security Services Application Technologies Petri.stranden@kpmg.fi Petri vastaa KPMG:n Technology

Lisätiedot

Internet jolla on merkitystä

Internet jolla on merkitystä Internet jolla on merkitystä Semanttinen Web visio, kehitys ja tulevaisuus Ora Lassila Nokia Services USA ICT 2010 avauspuheenvuoro Keskiviikko 14.4. klo 8:30 Olen puhunut tästä jo aiemmin Onko sanoma

Lisätiedot

Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään?

Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään? Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään? Timo Övermark Kehitysvammaliitto Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sisältö Lainsäädännön vaatimusten taustaa Saavutettavuusvaatimukset Sivuston suunnittelu alusta asti

Lisätiedot

VoiceXML. Rakenteiset dokumentit (TJTD60) Harjoitustyö. Tiivistelmä. Sisältö. Avainsanat: Rakenteiset dokumentit, TJTD60, VoiceXML

VoiceXML. Rakenteiset dokumentit (TJTD60) Harjoitustyö. Tiivistelmä. Sisältö. Avainsanat: Rakenteiset dokumentit, TJTD60, VoiceXML VoiceXML Rakenteiset dokumentit (TJTD60) Harjoitustyö Avainsanat: Rakenteiset dokumentit, TJTD60, VoiceXML Janne Heinonen Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Suomi jatahein@cc.jyu.fi

Lisätiedot

MALog-projekti kehittää oppimateriaalia matemaattiseen logiikkaan. Insinöörikoulutuksen foorumi

MALog-projekti kehittää oppimateriaalia matemaattiseen logiikkaan. Insinöörikoulutuksen foorumi MALog-projekti kehittää oppimateriaalia matemaattiseen logiikkaan Insinöörikoulutuksen foorumi 5.10.2012 Taustaa - MALog Huoli (matematiikan ja) matemaattisen logiikan osaamisen tasosta Oppimateriaalien

Lisätiedot

REKISTERI- JA TIETOKANTA-AINEISTOJEN SIIRTÄMINEN VAPA-PALVELUUN

REKISTERI- JA TIETOKANTA-AINEISTOJEN SIIRTÄMINEN VAPA-PALVELUUN Arkistolaitos REKISTERI- JA TIETOKANTA-AINEISTOJEN SIIRTÄMINEN VAPA-PALVELUUN Ohje v. 1.0 (16.10.2012) Kansallisarkisto Rauhankatu 17 PL 258, 00171 Helsinki Puh. Tel. (09) 228 521 arkisto@narc.fi Riksarkivet

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Saavutettavuus, syksy 2004

Saavutettavuus, syksy 2004 Saavutettavuus, syksy 2004 7307005 Saavutettavuus, 2 ov, vuonna 2004 opetetaan syksyn 2. periodilla Kotisivu: Luennot: Harjoitukset: Suoritustapa: http://matriisi.ee.tut.fi/hmopetus/saav/index.html MA

Lisätiedot

Smart cities - nyt ja huomenna

Smart cities - nyt ja huomenna Smart cities - nyt ja huomenna Älykaupungin standardit Jari Reini 14.04.2015 Standardisointi - Miksi? Minimoidaan päällekkäistä kehittämistyötä, ohjataan tietojärjestelmien kehittämistä ja saadaan aikaan

Lisätiedot

Käytettävyys tuotekehityksessä mitä pitäisi osata?

Käytettävyys tuotekehityksessä mitä pitäisi osata? Käytettävyys tuotekehityksessä mitä pitäisi osata? ( mitä tehdä konkreettisesti ja kuinka paljon?) Timo Jokela, FT, dos. Joticon Oy (Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto) Käytettävyyseminaari Oulu 15.4.2011

Lisätiedot

Ontologiat ja semanttinen web sisällön tuotannon näkökulmasta Luetteloinnin tiedotuspäivä 2010. Juha Hakala Kansalliskirjasto.

Ontologiat ja semanttinen web sisällön tuotannon näkökulmasta Luetteloinnin tiedotuspäivä 2010. Juha Hakala Kansalliskirjasto. Ontologiat ja semanttinen web sisällön tuotannon näkökulmasta Luetteloinnin tiedotuspäivä 2010 Juha Hakala Kansalliskirjasto Sisältö Semanttinen Web ja kirjastot yleistä W3C Libraries and Semantic Web

Lisätiedot

Metatiedot lainsäädäntötiedon hallinnassa

Metatiedot lainsäädäntötiedon hallinnassa Metatiedot lainsäädäntötiedon hallinnassa Antti Lehtinen antleht@cc.jyu.fi Reija Nurmeksela rekorhon@cc.jyu.fi Esityksen tavoite Esitellä RASKE2-projektin loppuraportti Esittää pohdintoja tulevaisuuden

Lisätiedot

3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet

3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet 3 Verkkosaavutettavuuden tekniset perusteet Saavutettavuuden toteuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti tietoa laitteista ja sovelluksista, käyttäjistä ja käyttötavoista, sekä tekniikasta. Tavoitteenamme

Lisätiedot

Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin?

Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin? Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin? Avoin verkkoalusta ihmisen ja koneen ymmärtämien tietomääritysten tekemiseen Riitta Alkula 20.3.2019 Esityksen sisältö

Lisätiedot

KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön. ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9.

KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön. ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9. KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9.2004 Muistiorganisaatiot KAMUT = kirjastot, arkistot ja museot ekam yhteistyö

Lisätiedot

Käytettävyys verkko-opetuksessa Jussi Mantere

Käytettävyys verkko-opetuksessa Jussi Mantere Käytettävyys verkko-opetuksessa 21.8.2002 Jussi Mantere Mitä käytettävyys on? Learnability (opittavuus) Efficiency (tehokkuus) Memorability (muistettavuus) Errors prevented (virheiden tekeminen estetty)

Lisätiedot

TAUCHI Tampere Unit for Computer-Human Interaction Aktiiviset oppimistilat kampuksella

TAUCHI Tampere Unit for Computer-Human Interaction Aktiiviset oppimistilat kampuksella Aktiiviset oppimistilat kampuksella Jussi Okkonen, projektipäällikkö Arto Hippula, yhteyspäällikkö Roope Raisamo, professori SIS/ TAUCHI Tampereen yliopisto Tausta Oppimisen ja tutkintojen tavoitteet asetetaan

Lisätiedot

è è è RDF-perusteet 7 RDF-perusteet

è è è RDF-perusteet 7 RDF-perusteet 7 RDF-perusteet Semanttisen Webin määrittelyteknisen ytimen muodostaa siis Resource Description Framework (RDF) -määritys. Tarkastellaan seuraavassa lyhyesti kielen (kaikille sovelluksille yhteisiä) primitiivejä

Lisätiedot