Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto 381/ /2015 Kaupunginhallitus Valmistelu: Seutuhallitus on kokouksessaan käsitellyt asiaa Länsi-Pohjan sote-tuotantoalueen perustaminen ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin toiminnan esittely / sopimusohjaus: "Seutuhallitus todettuaan eduskunnan käsiteltävänä olleen sote-järjestämislain tilanteen päätti, että jatketaan toimenpiteitä Länsi-pohjan tuotantoalueen muodostamiseksi. Länsi-Pohjan alueen sote-seminaari järjestettiin keskiviikkona Kemin kulttuurikeskuksessa, kohderyhmänä kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat. Tuotantoalueen valmistelun alustava aikataulu on: LIITE 5: Aikataulu Ehdotus: Kuullaan kokouksen päätökset ja todetaan, että tuotantoalueen perustaminen jatkuu suunnitellusti em. aikataululla. JT Johtotiimi päätti esittää seutuhallitukselle, että järjestetään Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajakuntakokous kesäkuun 15. päivään 2015 mennessä käsittelemään Länsi-Pohjan tuotantoalueen valmistelutilannetta ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin toiminnan kustannuskehitystä alkuvuoden 2015 toteutuman pohjalta. LIITE 4: Aikataulu Ehdotus: Seutuhallitus päättää, että järjestetään Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajakuntakokous kesäkuun 15. päivään 2015 mennessä käsittelemään Länsi-Pohjan tuotantoalueen valmistelutilannetta ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin toiminnan kustannuskehitystä alkuvuoden 2015 toteutuman pohjalta.

2 SH Seutuhallitus päätti järjestää omistajakuntakokouksen kello Tornion kaupungintalolla. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin edustajat tulevat esittelemään kuntayhtymän talouden kehitystä alkuvuonna Ylitornion kunnan edustajat on pyydetty seutuvaltuuston kokoukseen kello käsittelemään tuotantoalueen valmistelutilannetta ja sairaanhoitopiirin taloustilannetta. Ehdotus: Seutuvaltuusto kuultuaan Länsi-Pohjan tuotantoalueen valmistelutilanteen ja selvityksen sairaanhoitopiirin kustannuskehityksestä päättää jatkotoimen-piteistä. SV Käydyn keskustelun pohjalta seutuvaltuusto päätti, että Kemin kaupunginhallituksen ja Keminmaan kunnanhallituksen esitykset omistajaohjauksen tehostamiseksi käsitellään elo-syyskuussa pidettävässä omistajakuntakokouksessa. Lisäksi seutuvaltuusto päätti, että Länsi-Pohjan sote-tuotantoalueen valmistelua jatketaan suunnitellusti. Ehdotus: Käydään läpi neuvottelun tulokset ja päätetään jatkotoimenpiteistä. JT Johtotiimi päätti esittää seutuhallitukselle, että kutsutaan koolle tiistaina kello 9:00 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ja seudun kuntien edustajat keskustelemaan sairaanhoitopiirin sopimusohjausjärjestelmän kehitystyön aloittamisesta ja talousarviomenettelyn uudistamisesta. Tavoitteena on luoda neuvottelujärjestelmä, joka vahvistaa vuorovaikutusta sairaanhoitopiirin ja kuntien välillä. Neuvottelujärjestelmän pilotointi aloitetaan jo syksyn 2015 aikana. Johtotiimi esittää, että seutuhallitus nimeää keskuudestaan kuntien edustajat ja pyytää myös Ylitornion kunnan edustajat yhteiseen neuvotteluun. Sopimusohjausmateriaali Sote-hankekoordinaattori Maria Vaittinen tulee kokoukseen esittelemään asiaa.

3 Ehdotus: Seutuhallitus päättää, että kutsutaan koolle tiistaina kello 9:00 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ja seudun kuntien edustajat keskustelemaan sairaanhoitopiirin sopimusohjausjärjestelmän kehitystyön aloittamisesta ja talousarviomenettelyn uudistamisesta. Tavoitteena on luoda neuvottelujärjestelmä, joka vahvistaa vuorovaikutusta sairaanhoitopiirin ja kuntien välillä. Neuvottelujärjestelmän pilotointi aloitetaan jo syksyn 2015 aikana. Seutuhallitus nimeää keskuudestaan kuntien edustajat ja pyytää myös Ylitornion kunnan edustajat yhteiseen neuvotteluun. SH Päätösesitys hyväksyttiin ja seutuhallitus nimesi edustajikseen Jouko Pasojan, Markku Taramaan, Hannu Tikkalan, Pekka Juopperin ja Helena Hamarin. Seudun kuntien edustajat ja sairaanhoitopiirin edustajat kokoontuivat yhteiseen neuvotteluun Kemin kaupungintalon valtuustosaliin. Seutuvaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Keränen toimi neuvottelun puheenjohtajana ja keskustelun jälkeen päätettiin, että seuraava tapaaminen järjestetään klo 9:00 sairaanhoitopiirin neuvottelutiloissa. Neuvotteluissa käsitellään tuottavuutta ja taloudenhallintaa, tietotuotannon selkeyttämistä sekä keskitytään neuvottelumenettelyn uudista-miseen. Johtotiimi yhdessä sairaanhoitopiirin edustajien kanssa valmistelee agendan seuraavaa yhteistapaamista varten. Muistio tapaamisesta Ehdotus: Johtotiimi käy keskustelun asian jatkotoimenpiteistä. JT Johtotiimi päätti esittää seutuhallitukselle, että sairaanhoitopiirin ja kuntien välisissä kuntakohtaisissa neuvotteluissa sekä seuraavassa sairaanhoitopiirin ja kuntien yhteistapaamisessa 1.10 käsitellään seuraavia asioita: 1. Talousarvio ja kuntalaskutuskehys Talousarvion sitovuustasot (esim. henkilöstömenot) 3. Sairaanhoitopiirin tuottavuus- ja taloudentasapainotusohjelma vuodelle 2016 marraskuuhun 2015 mennessä 4. Kuntien ja sairaanhoitopiirin yhdessä kehitettävien prosessien kuvaus ja hahmotus 5. Sairaanhoitopiirin hanke-budjetoinnin hyväksyntä kunnille 6. Raportointijärjestelmän ja sopimusohjausmekanismin kehittäminen tammikuun 2016 loppuun.

4 Johtotiimi esittää toiveenaan, että seuraavaan tapaamiseen kutsutaan mukaan myös sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenet. Muistio tapaamisesta Ehdotus KJ Nissinen: Ehdotus: Seutuhallitus hyväksyy johtotiimin esityksen. Päätösesitys hyväksyttiin. Seutuhallitus päätti kuntien valtuuttamana kutsua tilaisuuteen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenet." Kaupunginhallitus ja valtuusto ovat konserniohjanneet Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriin liittyvissä talousasioissa kuluvana vuonna 8.6 (kh), (kv), (kh) ja 7.9. (kv) kokouksissaan. Lokakuussa neuvottellaan jäsenkuntien ja sairaanhoitopiirin kesken talousasioista (2015 ylijäämän käyttö, budjetti 2016 sekä sopimusohjaus- ja raportointijärjestelmä). Sairaanhoitopiirin kanssa käytäviin neuvotteluihin on paikallaan vielä omistajaohjata kemiläisiä edustajia. Oheismateriaalina Keminmaan kunnan ohje edustajilleen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sopimusohjauksen toteuttamisesta. Kaupunginhallitus päättää todeta omistajaohjauskannanottonaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kanssa käytäviin neuvotteluihin ja Kemin edustajille niin kaupungin kuin sairaanhoitopiirinkin puolella seuraavaa: "Kemin kaupunki tukee yllä olevia seutuhallituksen esiinnostamia teemoja sairaanhoitopiirin toiminnan ja talouden ohjauksessa. Sairaanhoitopiirin tulee aikaansaada miinusmerkkistä kustannuskehitystä ja jäsenkuntalaskutusta vuodelle Tätä varten sairaanhoitopiirin hallituksen tulee valmistella yhdessä johdon kanssa sairaanhoitopiirin talouden sopeutusohjelmaehdotus marraskuun 2015 loppuun mennessä. Edelleen sopimusohjaus- ja -raportointijärjestelmä tulee valmistella tammikuun 2016 loppuun mennessä. Jatkovalmistelussa tulee myös hahmottaa ja sopia jäsenkuntien kanssa yhteisesti kehitettävät hoito- ja palveluprosessit kokonaiskustannusten minimoimiseksi. Enin osa vuonna 2015 mahdollisesti kertyvästä ylijäämistä tulee palauttaa jäsenkunnille. Länsi-Pohjan oman sote-tuotantoalueen valmistelu ja seudun terveydenhuollon kehittämishankkeiden budjetointi tulee olla jäsenkuntavetoista. Näitä valmistellaan tiiviissä yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa. Kemin kaupunki näkee, että mahdollinen uusi tuotantoalue tulee valmistella huolella vuoteen 2018/2019 mennessä uudella tavalla prosesseihin organisoituneena, kun maan hallituksen päätökset itsehallintoalueista ja niiden vaikutuksista Meri-Lappiin on kunnolla selvitetty. Tätä ennen niin sairaanhoitopiirin kuin jäsenkuntienkin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuskehitystä on kyettävä hillitsemään merkittävästi omilla toimilla".

5 Päätös KH : Ritva Sonntag esitti Raimo Keskikallion kannattamana, että asia jätetään pöydälle. Kaupunginhallitus piti kokoustauon. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Kaupunginhallitus Ehdotus KJ Nissinen: Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntakierroksen Kemin neuvottelu pidettiin Mm. Tornion kaupunginhallitus on käsitellyt konserniohjetta kokouksessaan Alla oleva päätösehdotus on Torniossa hyväksytyn ohjeen kanssa samansisältöinen. Kaupunginhallitus päättää antaa ohjeena Kemin edustajille Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen ja valtuuston päätöksenteossa noudatettavaksi: 1. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin talouden ja toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa 2016 TA-kuntalaskutuksen oman toiminnan osuus täytyy laatia -3 % vuoden 2015 TA-tasosta. 2. Kuntayhtymän jäljellä olevan alijäämän kattaminen jaksotetaan vuoden 2018 loppuun osana talouden tasapainottamissuunnitelmaa. 3. Osana v sairaanhoitopiirin talousarvion valmistelua laaditaan tuottavuus- ja talouden tasapainottamissuunnitelma maaliskuuhun 2016 mennessä. 4. Talousarviossa määritellään sitovuustasot toimintatuotoille, jäsenkuntalaskutukselle, ostopalveluille, toimintakuluille ja henkilöstökuluille. Päätös KH : Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja päätti liittää seuraavan kannanoton: Kemin kaupunki näkee tärkeänä seudullisten integroitujen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen säilymisen Länsi-Pohjan tuotantoalueella osana tulevaa itsehallintoaluetta.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto Kaupunginhallitus 360 05.10.2015 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto 381/00.01.00/2015 Kaupunginhallitus 05.10.2015 360 Valmistelu: Seutuhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 1/

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 1/ Pöytäkirja Seutuhallitus nro 1/2017 26.1.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 26.1.2017 klo 9.00-11.28 Paikka Tornion kaupungintalo/ Valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista:

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista: Yhteistyötoimikunta 14 01.06.2016 Kaupunginhallitus 212 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 75 13.06.2016 Kaupunginhallitus 279 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 88 05.09.2016 Rakennemuutosohjelma 71/00.01.03/2015

Lisätiedot

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 5/

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 5/ Pöytäkirja Seutuhallitus nro 5/2017 21.9.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 21.9.2017 klo 9.14-11.20 Paikka Tornion kaupungintalo/ Valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot 52 Kokouksen

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS RY 1 (4) JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Meri-Lapin kehittämiskeskus ry (jäljempänä kehittämiskeskus) on Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan,

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3)

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3) Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio 20.12.2017 1(3) Länsi-Pohjan sote- projektin poliittisen ohjausryhmän 14. kokous Aika: 20.12.2017 klo 9.00 11.00 Paikka: Selkäsaari kabinetti, LPSHP Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2018 ja suunnitelma vuosille 2019 ja Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki

Kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2018 ja suunnitelma vuosille 2019 ja Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 30.11.2017 klo 14.45-15.39 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Käsiteltävät asiat liite 82 1 83 Kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2018 ja

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous

Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous 27.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 27.6.2017 klo 9.00-10.54 Paikka Kemin kaupungintalo/ Hallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016

Lisätiedot

Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous

Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous 14.8.2018 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 14.8.2018 klo 9.00-10.13 Paikka Tornion kaupungintalo/ Hallituksen kokoushuone (9 krs) KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Keskiviikko 13.12.2017 klo 19.00-20.21 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo Haapavesi, läsnä Ollila Päivi Haapavesi, läsnä

Lisätiedot

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 6/

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 6/ Pöytäkirja Seutuhallitus nro 6/2017 16.11.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 16.11.2017 klo 9.02-11.58 Paikka Keminmaan kunnanvirasto/ Valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot 65

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 21 27.9.2017 26 25.10.2017 34 Asianro 6328/02.02.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2018 talousarvioesitys / Tilannekatsaus Päätöshistoria 27.9.2017

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2015 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2015 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2015 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 84 liite 1 Torstai 3.12.2015 klo 09.00 11.00 Pyhännän kunnantalo, valtuustosali, Pyhäntä Kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016

Lisätiedot

MK TOIMINTAKULUT Tilinpäätös Talousarvio Tot. Yli arvion- Tilinpäätös Muutos % alle arvion /00 %

MK TOIMINTAKULUT Tilinpäätös Talousarvio Tot. Yli arvion- Tilinpäätös Muutos % alle arvion /00 % HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1.1. - 31.12.21 TOIMINTAKULUT Tilinpäätös Talousarvio Tot. Yli arvion- Tilinpäätös Muutos 21 21 % alle arvion 2 1/ % Turun yliopistollinen keskussairaala 1 231 614 623 1 169 322

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote-projekti Muistio (5)

Länsi-Pohjan sote-projekti Muistio (5) Muistio 24.1.2017 1(5) Länsi-Pohjan sote- projektin poliittisen ohjausryhmän 3. kokous Aika: 24.1.2017 klo 9.00 11.00 Paikka: Tornion kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat: Jäsenet: Organisaatio Varsinainen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 19.20 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 4/

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 4/ Pöytäkirja Seutuhallitus nro 4/2018 20.9.2018 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.9.2018 klo 9.00-11.00 Paikka Ylitornion kunnanvirasto/ Valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot 49 Kokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Torstai klo Haapaveden kaupungintalo, valtuustosali, Haapavesi

Torstai klo Haapaveden kaupungintalo, valtuustosali, Haapavesi Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 7 /2018 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 27.9.2018 klo 14.00-15.35 Haapaveden kaupungintalo, valtuustosali, Haapavesi Käsiteltävät asiat liite 51 1 52 Virtuklubi Virteo-hanke 53

Lisätiedot

Eksoten palvelusopimuksen 2018 hyväksyminen IMR/316/ /2018. Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus

Eksoten palvelusopimuksen 2018 hyväksyminen IMR/316/ /2018. Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus Eksoten palvelusopimuksen 2018 hyväksyminen IMR/316/05.00.00.01/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 42 12.2.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus 42 Valmistelija: Heino Kaisa Etelä-Karjalan sosiaali-

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Torstai klo PSK Aikuisopisto, Kytökyläntie 11, Haapavesi

Torstai klo PSK Aikuisopisto, Kytökyläntie 11, Haapavesi Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2018 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 26.4.2018 klo 08.30-10.00 PSK Aikuisopisto, Kytökyläntie 11, Haapavesi Käsiteltävät asiat liite 24 TAKE-hankkeen esittely 25 26 27 28 29

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Keskiviikko klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto. Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen

Keskiviikko klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto. Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 30.11.2016 klo 14.00 Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto Käsiteltävät asiat liite 74 1 75 2 76 3 77 4 78 79 80 81 82 83 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 1 liite Torstai 28.1.2016 klo 14.00 15.30 Siikalatvan kunnantalo, valtuustosali, Pulkkila Ajankohtaiskatsaus Oulun Eteläisen

Lisätiedot

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2013 Aika: perjantai 15.2.2013 klo 9.00 10.35 Paikka: Haapajärvi, hallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kirjallinen selvitys Lappeenrannan kaupunginhallitukselle selvityspyynnön (KH ) mukaisesti

Kirjallinen selvitys Lappeenrannan kaupunginhallitukselle selvityspyynnön (KH ) mukaisesti Kirjallinen selvitys Lappeenrannan kaupunginhallitukselle selvityspyynnön (KH 18.12.2017 14) mukaisesti Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/9/00.04.01/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo 05

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto n itsearviointi 2014 VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖ EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet 2. ryhmäni vaikutusmahdollisuudet 3. Koko valtuuston vaikutusmahdollisuudet 4. Asukkaiden ja palveluiden

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2016 Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2015 Valtuusto, Varavaltuutetut B. VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 7/

Pöytäkirja Seutuhallitus nro 7/ Pöytäkirja Seutuhallitus nro 7/2017 21.12.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 21.12.2017 klo 9.04-11.05 Paikka Tervolan kunnanvirasto/ Valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Asia LIITE Sivu Lisätiedot 77 Kokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Perjantai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016

Perjantai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat liite 30 Perjantai 5.5.2017 klo 9.00-10.10 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs KOKOUSKUTSU 4 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 11.5.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 22.5.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 2 /2016 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 2 /2016 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 2 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 10 liite 1 Torstai 18.2.2016 klo 14.00 15.20 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Teatterin keskipiste -hanke 11 12 13 14 15

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 149 30.11.2015 Yhtymävaltuusto 31 14.12.2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016-2018 173/3.30.300/2015 Yhtymähallitus 30.11.2015 149 Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika: Torstaina 27.9.2012 kello 18.00 19.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n lausuntopyyntö sitoutumisesta Länsi-Pohjan Sote projektisuunnitelmaan

Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n lausuntopyyntö sitoutumisesta Länsi-Pohjan Sote projektisuunnitelmaan Sosiaali- ja terveyslautakunta 115 20.09.2016 Kaupunginhallitus 312 26.09.2016 Kaupunginvaltuusto 119 17.10.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 152 29.11.2016 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n lausuntopyyntö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Vanhusneuvosto 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 12:00-13:00 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs KOKOUSKUTSU 4 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 11.5.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 22.5.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 1/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 1/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Kokouskutsu 1/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio. (x) (x) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio. (x) (x) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 10/2018 21.11.2018 Kokousaika Keskiviikkona 21.11.2018 klo 17.00-19.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kari Janhonen Talousjohtaja

Valtuustoseminaari Kari Janhonen Talousjohtaja Valtuustoseminaari 18.09.2019 Kari Janhonen Talousjohtaja 20.9.2019 1 Ajankohtaista Erva taloudessa Vuoden 2019 tulosennusteet 2019 ennusteiden mukaan suunnittelematonta alijäämää syntyy yhteensä 57 m

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2009 1. Kajaanin ammattikorkeakoulu, hallintorakennus

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2009 1. Kajaanin ammattikorkeakoulu, hallintorakennus KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2009 1 tarkastusta varten 02.09.2009 AIKA 02.09.2009 klo 16:30-18:00 PAIKKA Kajaanin ammattikorkeakoulu, hallintorakennus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (5)

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (5) Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio 15.8.2017 1(5) Länsi-Pohjan sote- projektin poliittisen ohjausryhmän 8. kokous Aika: 15.8.2017 klo 9.00 11.00 Paikka: Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, kokoustila Selkäsaari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Mikko Kurtin ja viiden muun valtuutetun aloite sosiaali- ja terveystoimen määräaikaisesta projektista

Valtuutettu Mikko Kurtin ja viiden muun valtuutetun aloite sosiaali- ja terveystoimen määräaikaisesta projektista Kaupunginvaltuusto 100 27.10.2014 Kaupunginhallitus 342 10.11.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 11.02.2015 Kaupunginhallitus 95 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 41 23.03.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.08.2014 klo 17.00 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207 LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 05.04.2016 AIKA 05.04.2016 klo 15:00-15:36 PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, 94100 KEMI, luokka 207 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 6/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 6/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 6/2016 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 13.12.2016 klo 13:00-16:45 Paikka Ahjosali, Kankaankatu 1 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 226 22.11.2012 Osavuosikatsaus 3/2012 542/02.02.00/2012 Yhtymähallitus 22.5.2012 113 Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh. 040 747 0506.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017. Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017. Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Keskiviikko 6.9.2017 klo 19.00- Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo Haapavesi, läsnä Ollila Päivi Haapavesi,

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Torstai klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimipiste, Keskustie 9, Piippola

Torstai klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimipiste, Keskustie 9, Piippola Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 3 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 30.3.2017 klo 14.00-15.50 Siikalatvan kunta, Piippolan toimipiste, Keskustie 9, Piippola Käsiteltävät asiat liite 23 1 24 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Esitys seutukunnan edustajaksi Pohjois-Pohjanmaan kunta-asioiden yhteistyöryhmään. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki

Esitys seutukunnan edustajaksi Pohjois-Pohjanmaan kunta-asioiden yhteistyöryhmään. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2018 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 25.1.2018 klo 14.00-15.15 PSK-Aikuisopisto, Haapavesi Käsiteltävät asiat liite 1 1 Esitys seutukunnan edustajaksi Pohjois-Pohjanmaan kunta-asioiden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä Esityslista 2/2017 1

Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä Esityslista 2/2017 1 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä lista 2/2017 1 Aika 31.08.2017 klo 10:00 Paikka Mikpoli-sali, Patteristonkatu 2, Mikkeli Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 14 Yhtymäkokouksen avaaminen 3 15

Lisätiedot

Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien määräytyminen

Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien määräytyminen Omistajaohjausjaosto 12 11.02.2019 Kaupunginhallitus 64 18.02.2019 Kaupunginvaltuusto 24 25.02.2019 Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto Aika 16.06.2017 klo 08:00-10:32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot