Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki Luonnos Yhtiöjärjestys
|
|
- Tyyne Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki Luonnos Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki ja kotipaikka Vantaa. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin X. kaupunginosan korttelissa sijaitsevia tontteja nrot xx,xx ja xx, rakentaa tonteille yhteispiha ja pysäköintialueet sekä pysäköintilaitos siihen liittyvine ajoluiskineen ja kulkuteineen ja omistaa ja ylläpitää sitä sekä huolehtia osakkeenomistajien yhteiseen lukuun tonttien 1-12 ulkoalueiden (yhteispiha) ja pysäköintialueiden hoidosta ja kunnossapidosta. Yhtiö voi omistaa toimintaansa varten tarpeellisia tiloja sekä omistaa niiden hallintaan oikeuttavia osakkeita. Toiminnassa osakkaisiinsa nähden yhtiö noudattaa omakustannusperiaatetta. Yhtiö voi tarjota toimialansa mukaisia palveluja myös ulkopuolisille, mikäli siitä ei aiheudu haittaa yhtiön osakkeenomistajille. 3 Yhtiön osakepääoma on kahdeksantuhatta (8.000) euroa. Yhtiön osakelukumäärä on kolmekymmentäyksituhattakahdeksankymmentäkahdeksan (30.866) osaketta. A-osakkeita on 476 kpl ja B-osakkeita kpl. Jokainen A-sarjan osake oikeuttaa yhden (1) auton ympärivuorokautiseen pysäköintiin yhtiön pysäköintilaitoksessa siten, että osakkeen numero vastaa kyseisen autopaikan numeroa. 4 Yhtiökokouksen päätöksellä yhtiölle voidaan perustaa yhtiön toimintaa varten tarvittavat rahastot, kuten rakennusrahasto, lainanlyhennysrahasto ja vararahasto sekä muut yhtiön toiminnassa tarvittavat rahastot. 5 Osakkeenomistajat vastaavat yhtiön rakennustöiden rahoittamisesta seuraavien periaatteiden mukaisesti. Yhtiölle toteutettavan pysäköintilaitoksen sekä siihen liittyvien ajoyhteyksien ja luiskien rakentaminen toteutetaan vaiheittain tonttien 1-12 rakentamisen yhteydessä. Kuhunkin rakentamisvaiheeseen osallistuvat osakkeenomistajat (= osakkeenomistajat, joiden autopaikat toteutetaan ao. vaiheessa) vastaavat ko. vaiheessa toteutettavien pysäköintilaitoksen sekä siihen liittyvien ajoyhteyksien ja -luiskien, rakennusten, johtojen, laitteiden sekä rakenteiden suunnittelusta ja rakentamisesta sekä muista pysäköintilaitoksen rakennustöiden aiheuttamien kustannusten suorittamisesta pysäköintiyhtiölle kyseisen pysäköintilaitoksen vaiheen osalta omistamiensa A- sarjan autopaikkaosakkeiden suhteessa rakennusrahastosuorituksin. Pysäköintiyhtiön hallitus vahvistaa kuhunkin pysäköintilaitoksen ja autopaikkojen toteutusvaiheeseen osallistuvan osakkeenomistajan maksettavaksi tulevan määrän siinä vaiheessa, kun ao. vaihe pysäköintiyhtiön omistamasta pysäköintilaitoksesta on valmistunut ja paikat on käyttöönotettu. Yhtiölle toteutettava yhteispiha-alue ja pysäköintialueet toteutetaan vaiheittain tonttien 1-12 rakentamisen yhteydessä. Kuhunkin rakentamisvaiheeseen osallistuvat osakkeenomistajat (= osakkeenomistajat, joiden osuus yhteispihasta toteutetaan ao. vaiheessa) vastaavat pysäköintiyhtiölle yhteispiha-alueen ja pysäköintialueiden rakentamisesta aiheutuvien kustannusten suorittamisesta omistamiensa B-sarjan osakkeiden suhteessa rakennusrahastosuorituksin. Pysäköintiyhtiön hallitus vahvistaa osakkeenomistajan maksettavaksi tulevan määrän yhteispihasta siinä vaiheessa, kun ao. vaihe osakkeenomistajan omistamasta yhteispiha-alueesta on valmistunut.
2 Rahastosuoritukset rakennuskustannusten kattamiseksi erääntyvät maksettavaksi pysäköintiyhtiön hallituksen päättämällä tavalla sen jälkeen kun kuhunkin rakentamisvaiheeseen kuuluva osa pysäköintilaitoksesta ja yhteispihasta on valmistunut ja hyväksytty vastaanottotarkastuksessa käyttöön otettavaksi. 6 Yhtiökokous määrää osakkeenomistajien yhtiölle suoritettavan yhtiövastikkeen määrän. Yhtiövastike jakautuu hoito- ja pääomavastikkeeseen. Pääomavastike jakautuu A- ja B- vastikkeisiin. Pääomavastikkeella A katetaan yhtiön pysäköintilaitokseen ja siellä sijaitseviin autopaikkoihin sekä niihin liittyvien ajoyhteyksien ja -luiskien, rakennusten, johtojen, laitteiden sekä rakenteiden peruskorjauksiin ja perusparannuksiin kohdistuvat pitkäaikaiset lainat kuoletuksineen, korkoineen ja lainoista aiheutuvine kuluineen. Pääomavastikkeella B katetaan yhtiön yhteispihan ja pysäköintialueiden peruskorjauksiin ja perusparannuksiin kohdistuvat pitkäaikaiset lainat kuoletuksineen, korkoineen ja lainoista aiheutuvine kuluineen. Hoitovastikkeella katetaan yhtiön muut kuin pääomavastikkeella katettavat menot. Hoitovastike jakautuu A- ja B-vastikkeeseen. A -vastikkeella katetaan pysäköintiyhtiön yleiset hallintokustannukset ja pysäköintilaitoksesta ja siihen liittyvistä rakenteista ja laitteista aihetuvat käyttö-, hoito- ja ylläpitokustannukset. A vastikkeen perusteena on A-osakkeiden lukumäärä B -vastikkeella katetaan yhteispiha-alueen ja pysäköintialueiden hoidosta, käytöstä, kunnossapidosta, huollosta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset. B vastikkeen perusteena on B- osakkeiden lukumäärä Osakkeenomistaja, jonka hallitseman pysäköintipaikan osalta yhtiö on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi, on velvollinen maksamaan jokaista muutoin maksamaansa vastiketta vastaavaa arvonlisäverovastiketta. Hakeutuminen edellyttää kunkin pysäköintipaikan osalta sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajan nimenomaisen suostumuksen. Yhtiökokous määrää kuhunkin vastikkeeseen liittyvän arvonlisäverovastikkeen suuruuden käyttäen perusteena verovelvolliseksi hakeutuneiden pysäköintipaikkojen yhtiöjärjestyksen mukaisia vastikeperusteita seuraavasti: 1. Arvonlisäverovastikkeilla katetaan yhtiölle arvonlisäverovelvolliseksi hakeutumisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset, kuten tilitettävä veroja sen laskentakustannukset. 2. Yhtiössä peritään kutakin vastiketta vastaava oma arvonlisäverovastike. Arvonlisäverovastikkeita määrättäessä huomioidaan vähennyksenä yhtiön arvioiduista arvonlisäverollisista ostoista, niiden pysäköintipaikkojen vastikeperusteen mukainen osuus, joiden osalta yhtiö on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi ja jonka osuuden yhtiö hakeutumisen jälkeen tai kiinteistöinvestointia koskevan tarkistuskauden aikana pysäköintipaikkojen käyttötarkoituksessa tapahtuneen muutoksen johdosta voi vähentää omassa arvonlisäverotilityksessään. 3. Arvioon perustuva laskelma tarkistetaan vuosittain jälkilaskennalla ja yli- tai alijäämä otetaan huomioon seuraavaan vuoden arvonlisäverovastikkeita määrättäessä. Jos yhtiö arvonlisäverovelvolliseksi hakeutumisen seurauksena saa palautuksena takaisin uudisrakentamiseen sisältynyttä arvonlisäveroa, tulee mainittu määrä käyttää palautukseen oikeutettujen pysäköintipaikkojen yhtiölainaosuuksien lyhentämiseen.
3 Jos yhtiö joutuu kiinteistöinvestointeja koskevien tarkistus säännösten perusteella tarkistamaan jo tekemiään vähennyksiä, lasketaan tästä aiheutuneet kustannukset palautuksen aiheuttaneen pysäköintipaikan hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajan arvonlisäverovastikkeeseen. Mikäli pysäköintipaikan osalta arvonlisäverovelvollisuus lakkaa, on paikan hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistaja velvollinen suorittamaan mahdollisen laskennallisen alijäämän myöhemmin tehtävän jälkilaskelman perusteella. Vastikkeiden maksuajan ja -tavan määrää yhtiön hallitus. A- ja B -vastikkeen maksuvelvollisuus alkaa vaiheittain seuraavasti: A -vastikkeen maksuvelvollisuus alkaa kunkin osakasyhteisön osalta siinä vaiheessa, kun viranomainen on hyväksynyt osakasyhteisön rakennuksen/rakennukset käyttöönotettavaksi tai osakasyhteisö on muutoin ottanut autopaikat tai yhtiön osoittamat väliaikaisautopaikat käyttöönsä. B -vastikkeen maksuvelvollisuus alkaa kunkin osakasyhteisön osalta siinä vaiheessa, kun viranomainen on antanut osakasyhteisön asuinrakennukselle/rakennuksille käyttöönottohyväksynnän tai kun osapuoli muuten ottaa yhteispiha-alueen käyttöönsä. Mahdollisten muiden palveluiden käyttömaksut osakkeenomistajille päättää yhtiön yhtiökokous. 7 Osakkeenomistajat ovat oikeutetut maksamaan yhtiölle A-osakkeiden lukumäärän (pysäköintilaitokseen liittyvä laina) tai B-osakkeiden lukumäärän (yhteispihaan liittyvä laina) mukaan lasket tavan osuuden yhtiön pitkäaikaisista tai niitä vastaavista lainoista, mikäli lainan ehdot sen salli vat. Lainaosuuden suoritusten tulee tapahtua hallituksen määrääminä aikoina. Hallitus määrää kerralla vastaanotettavan lainaosuuden suorituserän suuruuden. Osakkeenomistajilta vastaanotetut lainaosuussuoritukset yhtiön on viipymättä käytettävä yhtiön lainojen lyhentämiseen sen mukaan kuin maksettaessa on tarkoitettu. Lainaosuusmaksut on määrättävä siten, että osuus suorituksena kertyneillä varoilla voidaan maksaa lainaosuutta vastaavan lyhennyksen lisäksi siitä menevä korko ja mahdolliset muut kulut laskettuna siihen päivään saakka, jolloin yhtiö osuussuorituksella lyhentää vastaavia lainojaan. Jos yhtiö lainoja osuussuorituksella lyhentäessään joutuu maksamaan enemmän kuin osakkeenomistaja on lainaosuutenaan ja muina maksuina suorittanut, osakkeenomistajan on korvattava yhtiölle tästä aiheutuva lisämeno. Lainaosuutensa kokonaan maksaneelta osakkeenomistajalta ei peritä pääomavastiketta eikä sen aiheuttamia kuluja. Milloin osakkeenomistaja on maksanut lainaosuudestaan vain osan, määrätään hänen osaltaan pääomavastike siten, että siihen edellä mainituista muista menoista aiheutuvan osuuden lisäksi lasketaan kuuluvaksi osakkeenomistajan vielä maksamattoman lainaosuuden yhtiölle aiheuttamat menot. 8 Yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa 3 :n nojalla oleva pysäköintipaikka on enintään kolmen vuoden ajaksi otettava yhtiön hallintaan, jos 1) osakkeenomistaja ei maksa erääntynyttä yhtiövastiketta; 2) autopaikka hoidetaan niin huonosti, että yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle aiheutuu siitä haittaa;
4 3) autopaikkaa käytetään oleellisesti muuhun tarkoitukseen kuin mitä se on aiottu tai muuten yhtiöjärjestyksen tai yhtiön hallintaan vahvistamien määräysten vastaisesti; 4) osakkeenomistaja tai muu autopaikkaa käyttävä jättää noudattamatta, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Hallintaanottoon ja siinä noudatettavaan menettelyyn sovelletaan Asunto-osakeyhtiölain 8. luvun säännöksiä. 9 Jos yhtiön osake millä saannolla tahansa siirtyy muulle kuin yhtiön osakkeenomistajalle, on osake jäljempänä määrätyin poikkeuksin lunastusoikeuden alainen. Siirronsaajan on tällöin kahden (2) viikon kuluessa saannostaan ilmoitettava siitä yhtiön hallitukselle kirjallisella ilmoituksella, johon on liitettävä saantokirja tai muu selvitys saannosta. Hallituksen tulee viivytyksettä ja viimeistään kahden (2) viikon kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle, antaa ilmoituksesta ja lunastusehdoista tieto yhtiön osakkeenomistajille siten kuin tiedonannoista osakkeenomistajille yhtiöjärjestyksessä on määrätty. Yhtiön osakkeenomistajalla on oikeus lunastaa osake. Osakkeenomistajan, joka haluaa käyttää lunastusoikeuttaan, tulee esittää lunastusvaatimuksensa yhtiön hallitukselle kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle. Lunastusoikeus ei koske perustajaosakkaan luovuttamaa osaketta, sulautumista tai yhtiön tai yhteisön purkautumiseen tai elinkeinoverolaissa tarkoitettuun liiketoiminnan siirtoon tai jakautumiseen perustuvaa saantoa, eikä tilannetta, jossa ostajana on kiinteistön omistaja tai - haltija, jonka pysäköintipaikat on asemakaavamääräyksen tai rakennusluvan ehdon mukaisesti sijoitettava yhtiön omistamaan pysäköintilaitokseen. Lunastushinta on luovuttajan ja luovutuksensaajan sopima kauppahinta. Vastikkeettoman saannon ollessa kyseessä lunastushinta on osakkeen käypä markkinahinta. Jos useampi osakkeenomistaja haluaa käyttää lunastusoikeuttaan eikä lunastuksen kohteena olevia osakkeita voi jakaa lunastajien kesken, ratkaistaan asia hallituksen toimesta arpomalla. Hallituksen tulee viipymättä lunastusajan päätyttyä ilmoittaa kirjallisesti siirronsaajalle tehdystä lunastusvaatimuksesta ja siitä, miten lunastushinta siirronsaajalle maksetaan. Lunastushinta suoritetaan ainoastaan sitä osakekirjaa vastaan, joka on lunastuksen kohteena olevasta osakkeesta annettu. Lunastushinta on maksettava siirronsaajalle kahden viikon kuluessa edellä lunastusvaatimuksen tekemiselle säädetyn määräajan päättymisestä tai mikäli on kyse vastikkeettomasta saannosta, lunastushinnan vahvistamisesta. 10 Yhtiön osakkeen hankkimiseen luovutustoimin, mikäli osaketta ei lunasteta, on saatava yhtiön hallituksen suostumus. Suostumus on annettava, mikäli hakija sitoutuu noudattamaan yhtiöjärjestystä, yhtiön toimielimien laillisia päätöksiä sekä yhtiön ja osakkeenomistajien välillä solmittua pysäköinti- ja yhteistiloja ym. koskevia sopimuksia. Em. suostumusta ei tarvita perustajaosakkaan tekemiin luovutuksiin. 11 Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kuusi (6) ja enintään yhdeksän (9) varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi päättyy valintaa ensimmäiseksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
5 Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja kokoontuu puheenjohtajan kutsusta niin usein kuin yhtiön asiat sitä vaativat. Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen kokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa, joka on kaikkien läsnäolijoiden allekirjoitettava. 12 Yhtiöllä voi olla hallituksen nimittämä toimitusjohtaja, jonka tulee hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaan hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa. Toimitusjohtajalle suoritettavan palkkion määrää hallitus. 13 Yhtiötä edustaa hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja sekä hallituksen siihen oikeuttamat edustajat, aina kaksi yhdessä. 14 Yhtiöllä on yksi (1) varsinainen tilintarkastaja jollaiseksi on valittava Keskuskauppakamarin tai Kauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ja uuden tilintarkastajan toimikausi alkaa uuden tilintarkastajan valinnasta päättävän varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, jollei uutta tilintarkastajaa valittaessa päätetä toisin. 15 Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilintarkastajien mahdollisesti tekemistä muistutuksista antakoon hallitus kirjallisen selityksen yhtiökokoukselle. 16 Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan kirjallisesti kullekin osakkeenomistajalle hänen yhtiölle ilmoittamallaan osoitteella, jona voidaan pitää myös tähän tarkoitukseen nimenomaisesti ilmoitettua sähköpostiosoitetta. Kokouskutsut on toimitettava aikaisintaan kahta (2) kuukautta ja viimeistään viikkoa ennen yhtiökokousta. Kutsussa on mainittava kokousaika ja -paikka sekä kokouksessa käsiteltävät asiat. Milloin asia koskee yhtiöjärjestyksen muuttamista, on muutoksen pääasiallinen sisältö mainittava kutsussa. 17 Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kesäkuun lop puun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään, kun hallitus tai yhtiökokous niin päättää tai, kun se lain mukaan on pidettävä. Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikkakunnalla tai Helsingissä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: esitetään - tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus; - selvitys rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen mukaisista ja muista suoritetuista korjaus- ja huoltotoimenpiteistä sekä tarkistuksista. päätetään - tilinpäätöksen vahvistamisesta - yhtiön päättyneen tilikauden hallinnon hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä ja toimenpiteistä, joihin hallituksen ja toimitusjohtajan toiminta antaa aihetta
6 - toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta, sekä mahdollisen osingon jakamisajankohdasta ja -tavasta - talousarvion ja yhtiövastikkeiden vahvistamisesta - hallituksen jäsenille ja tilintarkastajalle maksettavista palkkioista - hallituksen jäsenten lukumäärä valitaan - hallituksen jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja - tilintarkastaja Jos osakkeenomistaja haluaa esittää jonkin asian yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 18 Muilta osin noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa osakeyhtiölakia.
YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka
YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Imatran Keskusasema 09.08.2018 10:13:46 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 09.08.2018 Toiminimi: Kiinteistö Oy Imatran Keskusasema
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖRJESTYS: Fastighets Ab Commerce Kristinestad - Kiinteistö Oy Commerce 05.03.2014 11:58:45 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.03.2014 Toiminimi: Fastighets
ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.
1 ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Varissuon kaupunginosan 37. korttelin tontin n:o
1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.
Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön
eportti - Yhtiöjärjestys
Sivu 1/5 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.06.1997 Toiminimi: Asunto Oy Töölö-Hesperia Yritys- ja yhteisötunnus: 0200373-1 Kaupparekisterinumero: 75.920 Voimassaoloaika:
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5 07.01.2015 18:43:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 07.01.2015 Toiminimi: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja
ASUNTO OY LINNANKATU 8 YHTIÖJÄRJESTYS
ASUNTO OY LINNANKATU 8 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY LINNANKATU 8 nimisen asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Linnankatu 8 ja sen toimialana on omistaa ja hallita tonttia nro 5
PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos
PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos 5.11.2016 1. Sopijapuolet 1.1.Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki, jäljempänä Parkkiyhtiö Kiinteistöt xxx-xx-xx-xx, xxx-xx-xx-xx ja xxx-xx-xx-xx, jäljempänä
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.
1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Vaasan Sala-ampujankatu 8 26.08.2015 11:30:35 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 26.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Vaasan Sala-ampujankatu
1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA
1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka
1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Mikkelin Kappalaisenkatu 1 ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
ASUNTO OY MIKKELIN KAPPALAISENKATU 1 Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Mikkelin Kappalaisenkatu 1 ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on hallita
1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki.
1 Liite 1 Asunto Oy Helsingin Kapteenska Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokrasopimuksen
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi
ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso 03.12.2016 14:55:13 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 03.12.2016 Toiminimi: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso
Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa
Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa Jouko Koitto johtava lakimies 24.11.2017 Pysäköinnin järjestelyt asuntoosakeyhtiöissä autopaikka
YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala
Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka
1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Nurmijärven Urttilantie 8 ja kotipaikka Nurmijärvi.
Sivu: 1(6) 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Nurmijärven Urttilantie 8 ja kotipaikka Nurmijärvi. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita Nurmijärven kunnan
Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :37:34 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT
Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.11.2016 15:37:34 Y-tunnus: 0160494-9 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0160494-9 Nimi: Asunto Oy Kotkan Lemminkäisenkatu 11 Sisältö:
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu 38-40 06.10.2017 12:16:53 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.10.2017 Toiminimi: Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu
Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.
Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu 34 13.08.2015 12:52:14 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki 06.08.2016 14:35:02 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.08.2016 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki Yritys-
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ITÄ-SOUKKA NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ITÄ-SOUKKA NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 1 Yhtiön nimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto-osakeyhtiö Itä-Soukka ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön
Y-tunnus: Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS KIINTEISTÖ OY KUUSAMON PULKKAJÄRVI 5
Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS KIINTEISTÖ OY KUUSAMON PULKKAJÄRVI 5 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5 ja kotipaikka Kuusamo. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Yli-Iin Liiketalo Oy 30.09.2015 13:43:33 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.09.2015 Toiminimi: Yli-Iin Liiketalo Oy Yritys- ja yhteisötunnus:
GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011
GOLF TALMA OY 1 (6) GOLF TALMA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Golf Talma Oy ja kotipaikka Sipoo. Yhtiön toimialana on toimia golfkeskuksena ja
ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN HAAPATIE 4 YHTIÖJÄRJESTYS
ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN HAAPATIE 4 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Jyväskylän Haapatie 4 ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto
1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Porvoon Auratie 10 - Bostads Ab Borgå Plogvägen 10 ja kotipaikka on Porvoon kaupunki.
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Auratie 10 - Bostads Ab Borgå Plogvägen 10 29.03.2018 Sivu: 11:58:53 1(5) 2(6) YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Porvoon Auratie 10 - Bostads Ab Borgå Plogvägen
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon F.E.Sillanpään katu 2 23.10.2017 07:57:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 23.10.2017 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon F.E.Sillanpään
EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN
11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-osakeyhtiö Niittypohja 06.10.2014 13:24:43 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.10.2014 Toiminimi: Asunto-osakeyhtiö Niittypohja Yritys-
https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=159690907&userid=293423000001&b... 1 / 9 21.8.2008 16:26
1 / 9 21.8.2008 16:26 Suomen Asiakastieto Oy 21.08.2008 16:25:06 KIINTEISTÖ OY MANNERHEIMINTIE 40:N YHTIÖJÄRJESTYS Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Mannerheimintie
VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Padasmäki 16.10.2017 15:35:59 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2017 Toiminimi: Asunto Oy Padasmäki Yritys- ja yhteisötunnus: 0507135-0
1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Tankovainion Solina. Yhtiön kotipaikka on Helsinki
1 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY HELSINGIN TANKOVAINION SOLINA 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Tankovainion Solina. Yhtiön kotipaikka on Helsinki 2 Toimiala Yhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen
LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-
Yhtiön osakekirjat painetaan asunto-osakeyhtiön osakekirjojen painamiseen hyväksytyssä painolaitoksessa.
ASUNTO OY KAARENKEIJU YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenkeiju ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan kylässä
Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku.
KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI LUONNOS 4.6.2012 YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana
3 Huoneistoselitelmä Osakkeet tuottavat oikeuden hallita asuinhuoneistoja yhtiön asuinrakennuksissa seuraavasti:
ASUNTO OY KUOKKALAN TAHKONKAARI YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kuokkalan Tahkonkaari ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden
Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.
YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi
Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin
1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö
KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 4.12.2017 Rekisteriyksikkö 167-3-39-13 Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 167-3-39-13 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Joensuu (167) Palstojen lukumäärä: 1 Rekisteriyksikön
Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa.
ASUNTO OY KAARENPEIKKO YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan
4 Yhtiön osakkeet tuottavat hallintaoikeuden yhtiön omistamien rakennusten huoneistoihin seuraavassa luettelossa määrätyllä tavalla.
Sivu: 1(5) Kysytty 13-11-2014. Voimassa 27-08-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY KOLARIN SIEPAKKA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kolarin Siepakka ja kotipaikka Kolari. 2 Yhtiön toimialana on
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:
1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus ja sen kotipaikka on Jyväskylä.
LUONNOS 25.5.2011 KIINTEISTÖ OY JYVÄSKYLÄN HUHTASUON KOULUKESKUS YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus ja sen kotipaikka on Jyväskylä.
1. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Hakaniemen Toriparkki, ruotsiksi Fastighets Ab Hagnäs Torgparkering. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
1 (5) KIINTEISTÖ OY HAKANIEMEN TORIPARKKI -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Hakaniemen Toriparkki, ruotsiksi Fastighets Ab Hagnäs Torgparkering. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 ja kotipaikka Kuusamo.
Sivu: 1(5) Kysytty 02-10-2015. Voimassa 25-02-2015 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS KIINTEISTÖ OY KUUSAMON PULKKAJÄRVI 4 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4
Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:
Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä
KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka
KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.
Y-tunnus: Sivu 1
Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Ellin Loisto I. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Vammala. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita Vammalan kaupungin
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Onninpyhä ja kotipaikka Pelkosenniemi.
KIINTEISTÖ OY ONNINPYHÄ:N YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0770386-8 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Onninpyhä ja kotipaikka Pelkosenniemi. 2 Toimiala Yhtiön toimialana
TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo.
1 (10) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 2. Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Espoon kaupungin
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Väenpiha 16.10.2014 17:41:07 1(7) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2014 Toiminimi: Asunto Oy Väenpiha Yritys- ja yhteisötunnus: 0358927-9
Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys
Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on As Oy Helsingin Varjakka ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita tonttia,
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie 7-9 31.05.2012 08:24:48 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 31.05.2012 Toiminimi: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto
ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6
9.6.2005 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 1(5) Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Etelä Hesperiankatu 6 ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala
Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on Helsinki.
JÄTKÄSAAREN PYSÄKÖINTI OY YHTIÖJÄRJESTYSLUONNOS 6.9.2011 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on
4 OSAKEPÄÄOMA Yhtiön osakepääoma on euroa jaettuna 1456 osakkeeseen.
Sivu: 1(8) YHTIÖJÄRJESTYS Kysytty 09-02-2015. Voimassa 06-02-2015 lähtien 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Ylläksen Rautamajat. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Kolarin kunta. 3 TOIMIALA
Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys
1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.
Y-tunnus: Sivu 1. 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Himoksen Tähti 1.
Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Himoksen Tähti 1. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Jämsän kunta. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tai vuokraoikeuden
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Yhtiön toiminimi on Osakeyhtiö Lapinniemi XIV ja kotipaikka Tampere.
Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Osakeyhtiö Lapinniemi XIV ja kotipaikka Tampere. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Kiinteistö Oy Lapinniemen Kehräämö ja Kiinteistö Oy Lapinniemen Pysäköintitalo
1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenhaltia ja kotipaikka Vantaa.
ASUNTO OY KAARENHALTIA Sivu 1 (11) YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenhaltia ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan
KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S
KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakepääoma Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Utsuvaarantähti ja kotipaikka Kittilä Yhtiön
Yhtiön osakekirjat painetaan Suomen Pankin Setelipainossa.
Sivu: 1(5) Kysytty 20-10-2016. Voimassa 20-05-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY Muiro -nimisen yhtiön yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Muiro ja kotipaikka Kolarin kunta. Yhtiökokous voidaan
Yhtiön toiminimi on Fastighets Ab Glaspalatset i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. Toiminimi on suomeksi Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsi.
1 (8) Luonnos 9.4.2014 FASTIGHETS AB GLASPALATSET I HELSINGFORS YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Rahastot Yhtiön toiminimi on Fastighets Ab Glaspalatset i Helsingfors ja kotipaikka
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Toiminimi, kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi ja sen kotipaikka on Sotkamon kunta.
Sivu 1 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi, kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi ja sen kotipaikka on Sotkamon kunta. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita
Y-tunnus: Sivu 1
YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 1080541-9 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi on Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII ja kotipaikka Tampere. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Kiinteistö Oy Lapinniemen Kehräämö ja Kiinteistö
1 (6) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo.
1 (6) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 2. Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Espoon kaupungin
Yhtiön toiminimi on As. Oy Porvoon Ulrikankulma - Kaivokatu 14 ja kotipaikka on Porvoo.
YHTIÖJÄRJESTYS: As. Oy Porvoon Ulrikankulma - Kaivokatu 14 12.12.2017 Sivu: 09:15:47 1(6) 2(7) Yhtiöjärjestys 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on As. Oy Porvoon Ulrikankulma - Kaivokatu 14 ja
TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo.
1 (9) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 2. Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Espoon kaupungin
YHTIÖJÄRJESTYS. 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Himoksen Aurinkopaikka. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
Kysytty 07-09-2015. Voimassa 11-10-2013 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Himoksen Aurinkopaikka. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997
Yhtiön osakekirjat painetaan Suomen Pankin Setelipainossa.
Sivu: 1(5) Kysytty 20-10-2016. Voimassa 20-05-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY KESÄNKI II -nimisen yhtiön yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kesänki II ja kotipaikka Kolarin kunta. Yhtiökokous
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Linnankoskenkatu 59 15.10.2015 11:27:37 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Linnankoskenkatu
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 ja kotipaikka Kuusamo.
YHTIÖJÄRJESTYS KIINTEISTÖ OY KUUSAMON PULKKAJÄRVI 3 Y-tunnus: 0780847-5 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 ja kotipaikka Kuusamo. 2 Yhtiön
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Tikkurilan Golfkeskus Oy 19.11.2017 08:29:24 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.11.2017 Toiminimi: Tikkurilan Golfkeskus Oy Yritys- ja yhteisötunnus:
YHTIÖJÄRJESTYS. 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Laavutieva. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Inari.
Kysytty 15-10-2013. Voimassa 26-08-2009 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Laavutieva. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Inari. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden
Y-tunnus 0217266-6 Sivu 1 (7)
Sivu 1 (7) ASUNTO OY KAARENMÄKI YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenmäki ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,
YHTIÖJÄRJESTYS. 1. TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki. 2. KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Kuusamo.
Kysytty 14-03-2014. Voimassa 11-03-2014 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS 1. TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki. 2. KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Kuusamo. 3. TOIMIALA Yhtiön toimialana
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot ja kotipaikka Sallan kunta.
YHTIÖJÄRJESTYS KIINTEISTÖ OY SALLAS HUONEISTOT Y-tunnus: 1077778-8 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot ja kotipaikka Sallan kunta. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Löytömaa
Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren Pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens Parkering Ab ja kotipaikka Helsinki.
JÄTKÄSAAREN PYSÄKÖINTI OY y-tunnus 2509726-7 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren Pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens Parkering Ab ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhtiön
1 Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuer ja sen kotipaikka on Kolarin kunta.
Sivu: 1(5) Kysytty 13-11-2014. Voimassa 25-08-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY KUER -NIMISEN OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kuer ja sen kotipaikka on
1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.
LIITE 1 1 VIRPINIEMI GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2 YHTIÖN TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita
Yhtiön osakekirjat painetaan Suomen Pankin Setelipainossa.
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 23.08.2005 Toiminimi: Kiinteistö Oy Mirador 8 Yritys- ja yhteisötunnus: 0845331-1 Kaupparekisterinumero: 504.297 Voimassaoloaika:
Y-tunnus: Sivu 1. 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kelotirro ja kotipaikka Inari.
Sivu 1 KIINTEISTÖ OY KELOTIRRO YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Kelotirro ja kotipaikka Inari. 2 Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita Inarin kunnassa Laanilan valtionmaalla
Y-tunnus: Sivu 1
YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0988524-7 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Lapinniemi XI ja kotipaikka Tampere. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Kiinteistö Oy Lapinniemen Kehräämö ja Kiinteistö
Y-tunnus: Sivu 1
YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0555451-2 Sivu 1 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Riekonraito. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Inari. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita
1 Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Ylläksen Lomaviikot ja sen kotipaikka on Kolarin kunta.
Sivu: 1(6) Kysytty 06-04-2016. Voimassa 20-05-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY YLLÄKSEN LOMAVIIKOT -nimisen osakeyhtiön YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Ylläksen Lomaviikot
Y-tunnus: Sivu 1
YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0917960-9 Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Lapinniemi IV ja kotipaikka Tampere. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Kiinteistö Oy Lapinniemen Kehräämö ja Kiinteistö
YHTIÖJÄRJESTYS. 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Nilihonka. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Inari.
Kysytty 19-12-2013. Voimassa 19-12-2013 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Nilihonka. 2 KOTIPAIKKA Yhtiön kotipaikka on Inari. 3 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Koskinniska 24.05.2015 12:38:03 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.05.2015 Toiminimi: Kiinteistö Oy Koskinniska Yritys- ja yhteisötunnus: