HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE
|
|
- Jyrki Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HENRIKIN TAPULITYTÖT
2 SISÄLLYS Tästä ohjeesta löydät kaiken tarvittavan tiedon kunkin ikäkauden partioasusta sekä merkkien ompelusta. Partioasu kannattaa katsoa kuntoon jo hyvissä ajoin ennen kevään kevään lupauksenantoa ja partioparaatia, sillä juuri ennen paraatia esimerkiksi partiopaidoista saattaa jotkin koot loppua suuren kysynnän vuoksi. Lupauksenannon ja partioparaatin lisäksi partiopaitaa käytetään leireillä, joten paidan käyttökerrat eivät suinkaan rajoitu kahteen per vuosi. Paitaan kannattaa kuitenkin varata ostaessa hieman kasvuvaraa, jotta merkkejä ei tarvitse siirtää uuteen paitaan joka vuosi! Kasvuvarasta on hyötyä myös partioparaatin pukeutumisessa, sillä paidan alle on syytä pukea paksusti vaatetta, jotta marssijalle ei tule vilu kesken päivän! Partiohuivin, -paidan, -vyön, partiomerkit ja sudenpentujen patalakin löydät Scandinavian Outdoor Storesta, joka nykyään löytyy Kauppakeskus Hansasta. 3 HUIVIMERKIN OMPELEMINEN 4 SUDENPENTUJEN PARTIOASU 5 PARTIOPAITA JA VASEMMAN HIHAN MERKIT 6 SEIKKAILIJOIDEN PARTIOASU 7 TARPOJIEN PARTIOASU
3 HUIVIMERKIN OMPELU Huivimerkkejä voi ostaa sudenpentukokousten yhteydessä! Huivimerkki ommellaan merkin lyhyet sivut alaspäin: HETA Oma huivi kannattaa myös nimikoida, sillä samanlaisia huiveja pyörii leireillä PALJON eikä omaa huivia ole helppo tunnistaa joukosta! Parhaiten nimikointi onnistuu kirjailemalla huivin omistajan nimi huivimerkin taakse. 3
4 SUDENPENNUT SUDENPENTUJEN ALOITUSMERKKI SUDENPENTUJEN PARTIOASU partiohuivi sudenpentucollege partiovyö letit/saparot ja patalakki tummansininen hame tummansiniset sukkahousut mustat/tummat kengät JÄLKIMERKIT, TONTTUMERKIT YHTEISEEN PARTIOON -MERKKI & MUUT MAHDOLLISET SUORITUSMERKIT Sudenpennun paitana käytetään tummansinistä collegepaitaa tai vastaavaa pitkähihaista paitaa. PATALAKKI Ohjeet vasemman hihan merkkeihin löytyvät seuraavalta sivulta! VIIMEISIN TAPAHTUMA-/ LEIRIMERKKI 4
5 PARTIOPAITA PAIKKAKUNTATUNNUS PIIRITUNNUS Sudenpentuikäkauden jälkeen kaikki käyttävät samanlaista sinistä partiopaitaa. Kannattaakin paitaa ostaessa varata hieman kasvuvaraa! Isompi paita mahtuu päälle kauemmin ja lisäksi sen alle mahtuu partioparaatissa riittävästi lämmintä vaatetta. SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS WOSMIN LUPAUSMERKKI WAGGGSIN LUPAUSMERKKI Vasemman hihan merkit ja niiden järjestys pysyvät samana ikäkaudesta toiseen. HUOM! Lupausmerkkejä (Wagggs ja Wosm) ja suoritusmerkkejä (oikea hiha) ei tarvitse ostaa itse vaan ne saa lippukunnalta lupauksenantotilaisuudessa. Paikkakuntatunnus, piiritunnus, Suomen Partiolaisten tunnus sekä maatunnus ostetaan itse. VIIMEISIN TAPAHTUMAMERKKI MAATUNNUS IKÄKAUSIEN PÄÄTÖSMERKIT 5
6 SEIKKAILIJAT ILMANSUUNTAMERKIT Seikkailijoiden partioasu: partiohuivi partiopaita partiovyö tummansininen hame tummansiniset sukkahousut mustat/tummat kengät Partioparaatissa hetalaiset marssivat hiukset letitettynä. Lippukunta jakaa hiuksiin kiinnitettävät lettinauhat marssijoille paraatin alussa. TAITOMERKIT, TONTTUMERKIT, YHTEISEEN PARTIOON -MERKKI & MUUT MAHDOLLISET SUORITUSMERKIT *Henrikin Tapulitytöt palkitsee vuosittain aktiivisimman ryhmän Vuoden Vartio -tittelillä. Vuoden Vartio toimii Partioparaatissa lippuvahteina. VUODEN VARTIO -MERKKI* LILJAMERKKI APILAMERKKI 6
7 SELVIYTYMISTARPPO LEIRITARPPO HENRIKIN TAPULITYTÖT TARPOJAT TARPPOMERKIT Tarpojien partioasu: partiohuivi partiopaita partiovyö tummansininen hame tummansiniset sukkahousut mustat/tummat kengät Partioparaatissa hetalaiset marssivat hiukset letitettynä. Lippukunta jakaa hiuksiin kiinnitettävät lettinauhat marssijoille paraatin alussa. TONTTUMERKIT YHTEISEEN PARTIOON -MERKKI & MUUT MAHDOLLISET SUORITUSMERKIT VUODEN VARTIO -MERKKI* *Henrikin Tapulitytöt palkitsee vuosittain aktiivisimman ryhmän Vuoden Vartio -tittelillä. Vuoden Vartio toimii Partioparaatissa lippuvahteina. YHTEISKUNTATARPPO LUOVUUSTARPPO 7
8 PARTIOPARAATI 2016
VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT
VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan
Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö
Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli
KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi
KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun
PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE
Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat
PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT
PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT Laadittu uuden ikäkausijaon perusteella ja partiopuku-uudistuksen mukaisesti Laadittu lokakuussa 2011/Liisa Tulosmaa huomioi hankintoja tehdessäsi mahdolliset hintamuutokset
Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.
Tavastien merkkiohjeet Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Paidan rinnus Oikean rintataskun yllä Vasemman rintataskun yllä Leiri-/tapahtumamerkki
Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan
Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-
Kipinäpartio ry PUKU- JA MERKKIOHJE 2018
PUKU- JA MERKKIOHJE 2018 2/24 3/24 LIPPUKUNNAN PUKU JA MERKKIOHJE Tässä ohjeessa kuvataan partioasujen käyttö ja merkkien sijoittelu niihin lippukunnassamme. Ohje perustuu Suomen Partiolaisten Puku ja
Heippa! Keväisin terveisin Milja Kokko
1.3.2016 Heippa! Sädetyttöjen maaliskuun tapahtumia ovat ilmoittautuminen Tammileirille sekä Pyöreän pöydän sädärit päiväretki. Lisäksi nyt on hyvä hetki tarkistaa, näkyykö löytötavaroiden joukossa tuttuja
Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu.
1.4.2016 Hei! Huhtikuun tärkeimmät partiotapahtumat ovat lupauksenanto ja partioparaati, joihin osallistumme koko lippukunnan voimin. Lisätietoa näistä tapahtumista sekä pukeutumisesta löydät tämän kirjeen
Partiopuku ja -merkkiohjesääntö
Kanavan Vartijain Partiopuku ja -merkkiohjesääntö Mikä, minne, milloin? 2018 KÄYTTÄJÄLLE... 4 1. PARTIOASUT... 5 1.1 PARTIOHUIVI... 5 1.2 PARTIOPAITA... 5 1.3 PARAATIPUKU (JUHLAPUKU)... 5 2. YHTEISET ASUSTEET...
Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten
Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja
Risupesä 2/2014. Partioparaati su 4.5. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke 14.5. klo 18.30 20. Koko perheen voimin kesäteatteriin!
Risupesä 2/2014 Tärkeimpiä tulevia tapahtumia ovat partioparaati ja Pyhän Yrjön Funk Jamit. Nappaa tästä Risupesästä talteen loppukevään tärkeät päivämäärät! Partioparaati su 4.5. Partiomarssi lähestyy
Mikäli kysyttävää kuitenkin jää, löytyvät johtajistomme yhteystiedot nettisivuiltamme sadetytot.net à yhteystiedot.
Sädeinfo Hei sädetytön huoltaja! Olemme keränneet tähän oppaaseen tietoa partiosta, Sädetytöistä, tapahtumista ja varusteista. Toivomme, että kävisitte sen yhdessä sädetyttönne kanssa läpi. Mikäli kysyttävää
MIKÄ IHMEEN MINIGIBA??
MiniGiba 1/17 GIBA Vastaava toimittaja Sampo Rapeli Tämän giban tekivät Sampo Rapeli, Olli Särkilahti, Oona Paananen, Taru Kosomaa, Monna Laari, Juha van Wensen Taitto Juha van Wensen Painosmäärä 150
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan
Opas uudelle partiolaiselle
Opas uudelle partiolaiselle Kaivokselan Delfiinit ry Kaivokselan Delfiinit ry Kaivokselan Delfiinit (KaiDe) on vuonna 1963 perustettu partiolippukunta eli partion paikallisyhdistys, jossa partiota voivat
JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA
1/5 16.8.2017 KUILUN KULKIJAT RY Pihatie 24 71820 PÖLJÄ «Sukunimi» «Etunimet» JA HUOLTAJA(T) «Katuosoite» «Postinumero» «Postipaikka» Olemme koonneet tähän kirjeeseen Kulukijoiden syksyn ohjelmaa. Toimintaa
OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE TAMMERO RY 2018 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Tammeron omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme tärkeitä asioita, jotka
KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. www.käppäräpartio.fi. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):
KYSELY KOTEIHIN Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot): KÄPYNEN Kotiväen sähköpostiosoite (tai osoitteet): Olen kiinnostunut tukemaan lapseni partiotoimintaa: osallistumalla
KARHUNVARTIJAT
KARHUNVARTIJAT 30.8.2018 KAVA KAVA KAVA MUR MUR MUR! Partiokokouksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=en PEXjF_gNM Sanastoa Kava = Karhunvartijat lpk = lippukunta kolo = paikka, missä kokoonnumme
PARTIOLIPPUKUNTA TAMMERO RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA TAMMERO RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Tammeron omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme tärkeitä asioita,
PARTIOLIPPUKUNTA TAMMERO RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA TAMMERO RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Tammeron omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme tärkeitä asioita,
Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry
Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA
Tervetuloa Karhunvartijoiden vanhempainiltaan
Tervetuloa Karhunvartijoiden vanhempainiltaan Illan ohjelma Sanastoa Lippukunta & kuulumiset Partioohjelma & tavoitteet Kuksa Syksyn 2017 toimintakalenteri Uusien partiolaisten varusteet Oman pienryhmän
PARTIOLIPPUKUNTA OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE ESIPUHE Pidät kädessäsi partiolippukunta Jokikylän Pojat Ry:n omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme tärkeitä asioita,
PARTIOLIPPUKUNTA HÄMEENKYRÖN HÄLLÄPYÖRÄT RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA HÄMEENKYRÖN HÄLLÄPYÖRÄT RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Tämä on partiolippukunta Hämeenkyrön Hälläpyörät ry:n (HäHä) oma opas partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän
Vartiovuoren Tytöt. Vartiovuoren Tytöt ry on vuonna1960 perustettu erähenkinen partiolippukunta Vartiokylästä, Itä-Helsingistä.
Vartiovuoren Tytöt Vartiovuoren Tytöt ry on vuonna1960 perustettu erähenkinen partiolippukunta Vartiokylästä, Itä-Helsingistä. Tietoa Vartiovuoren Tytöistä Vartiovuoren Tyttöjen ensimmäinen vartiokokous
UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA
1/5 19.8.2015 KUILUN KULKIJAT RY Pihatie 24 71820 PÖLJÄ «Sukunimi» «Etunimet» «Katuosoite» «Postinumero» «Postipaikka» Olemme koonneet tähän kirjeeseen Kulukijoiden syksyn ohjelmaa. Toimintaa on tarjolla
Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?
Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...
PARTIOLIPPUKUNTA TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA MERITUULEN TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE VERSIO 01.12.2014 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Merituulen omaa tietopakettia partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän
Mikä-mihin-milloin? Partiolaisen puku- ja merkkiopas
Mikä-mihin-milloin? Partiolaisen puku- ja merkkiopas 1 Partiolaisen puku- ja merkkiopas Puku- ja merkkiohje 2 Vihkon tekstit: SP:n ohjelmaryhmä Avustajat: SP:n kenttäosasto / Ville Jokinen SP:n tiedotus
OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE PARTIOLIPPUKUNTA LIEKKITYTÖT RY
OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE PARTIOLIPPUKUNTA LIEKKITYTÖT RY YHTEYSTIEDOT Lippukunnan nimi: Lippukunnan www-sivut: Kokoontumispaikka eli kolot: Partiolippukunta Liekkitytöt ry www.liekkitytot.fi Poltinahon
-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja
Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa
PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu
PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu 10.4.2017 Miksi päivitys tehtiin? Tarpojaohjelma päivitettiin nykypäivään ja vastaamaan tämän hetken tarpeisiin Tarpojaohjelman oli todettu olevan rakenteeltaan sekava
MERIPARTIOLIPPUKUNTA NIIHAMAN SAUKKOJEN RY OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
MERIPARTIOLIPPUKUNTA NIIHAMAN SAUKKOJEN RY OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Pidät kädessäsi Meripartiolippukunta Niihaman Saukkojen ry omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen
PARTIOLIPPUKUNTA MYNÄMÄEN MAAHISET RY:N
PARTIOLIPPUKUNTA MYNÄMÄEN MAAHISET RY:N OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE ESIPUHE Pidät kädessäsi partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen
1. Yhteystiedot Sivu a. Lippukunnan yhteystiedot 3 b. Ryhmien kokoontuminen 3 c. Yhteystiedot ja yhteydenotto ongelmatilanteessa 4 2.
1 2 1. Yhteystiedot Sivu a. Lippukunnan yhteystiedot 3 b. Ryhmien kokoontuminen 3 c. Yhteystiedot ja yhteydenotto ongelmatilanteessa 4 2. Partiosta yleisesti a. Mitä partio on? 5 b. Lyhyt partiosanakirja
KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015
KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 Hei koukkaajat ja koukkaajien vanhemmat! Helteinen kesä ja kuiva on vaipumassa muistoihin, mutta lippukunnan syyskausi on sitä vastoin pääsemässä kunnolla vasta käyntiin!
SAMMON OPAS. 4.1 Johdanto. 4.2 Seikkailijasanasto / SAMMON OPAS SEIKKAILIJAT
4 SAMMON OPAS 1 4.1 Johdanto saatavasta keskuspalasesta ja sen ympärille jokaisen ilmasuunnan jälkeen kiinnitettävästä lisäpalasta. / SAMMON OPAS 4.2 Seikkailijasanasto SEIKKAILIJAT Tervetuloa tutustumaan
EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!
EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!
1. Yhteystiedot Sivu a. Lippukunnan yhteystiedot 3 b. Yhteydenotto ongelmatilanteessa 4
1 2 1. Yhteystiedot Sivu a. Lippukunnan yhteystiedot 3 b. Yhteydenotto ongelmatilanteessa 4 2. Partiosta yleisesti a. Mitä partio on? 5 b. Lyhyt partiosanakirja 6 c. Mitä partio maksaa? 9 d. Pukeutumis-
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE VERSIO 23.8.2009 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Jyväskylän Versot ry:n omaa tietopakettia partiolaisen kotiväelle.
OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
MERIPARTIOLIPPUKUNTA NIIHAMAN SAUKKOJEN OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Pidät kädessäsi meripartiolippukunta Niihaman Saukkojen omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE VERSIO 21.9.2011 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Jyväskylän Versot ry:n omaa tietopakettia partiolaisen kotiväelle.
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE VERSIO 28.5.2012 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Jyväskylän Versot ry:n omaa tietopakettia partiolaisen kotiväelle.
17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry
17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden
AKELAN OPAS. 2.1 Johdanto / AKELAN OPA S PARTIO-OHJELMA 2015 SUDENP ENNUT. toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa, kuten kesäleirillä ja
2 AKELAN OPAS 2.1 Johdanto / AKELAN OPA S toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa, kuten kesäleirillä ja sudenpentujen partiotaitokilpailuissa. Sudenpentuohjelmassa tehdään monipuolisia aktiviteetteja
Varusteet Lippukunnassamme on tapana käyttää partiopaitaa ja huivia jokaisessa kokouksessa ja tapahtumassa.
Vartiovuoren Tyttöjen ensimmäinen vartiokokous pidettiin 11.1.1960, ja lippukuntamme perustava kokous 28.3.1960. Lippumme vihittiin 16.4.1961. Partiolippukuntien Vartiovuoren Tytöt ja Vartiovuoren Pojat
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
PARTIOLIPPUKUNTA JYVÄSKYLÄN VERSOT RY:N TIETOPAKETTI PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE VERSIO 27.8.2015 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Jyväskylän Versot ry:n omaa tietopakettia partiolaisen kotiväelle.
Tervetuloa VaMeen. Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä
Tervetuloa VaMeen Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä Tervetuloa mukaan! Tervetuloa VAMEen Sinulle partiolainen Näiden muutamien sivujen tarkoituksena
PARTIOLIPPUKUNTA LAHDEN SINISTEN
PARTIOLIPPUKUNTA LAHDEN SINISTEN 1 Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Lahden Sinisten omaa opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme tärkeitä asioita, jotka myös
OPAS LIEKKITYTÖN KOTIIN
OPAS LIEKKITYTÖN KOTIIN YHTEYSTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO Lippukunnan nimi: Lippukunnan www-sivut: Kokoontumispaikat eli kolot: Lippukunnanjohtaja: Sihteeri: Kuksa-vastaava ja rahastonhoitaja: Lippukunnan
Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti 2 2009
Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti 2 2009 Lehti värikuvin osoitteessa: Oma Napa 2 2009 2 Nakkilan Partiolaiset ry Hallitus ja vastaavat 2009 Hallitus Lippukunnanjohtaja Emilia Vappula, emilia.vappula@helsinki.fi,
TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos
TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien
Paraisten Merikotkien 50-vuotisjuhlanumero
Risupesä 1/2017 Paraisten Merikotkien 50-vuotisjuhlanumero LPKJ:n sananen Hei armaat PaMeKolaiset! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta lippukunnan perustamisesta (1.10.1967). Ensin pelkkänä poikalippukuntana
OPAS LIEKKITYTÖN KOTIIN
OPAS LIEKKITYTÖN KOTIIN YHTEYSTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO Lippukunnan nimi: Lippukunnan www-sivut: Kokoontumispaikat eli kolot: Lippukunnanjohtaja: Sihteerit: Kuksa-vastaava ja rahastonhoitaja: Lippukunnan
Huomaathan, että Sudenpennun jäljet -kirjasta löytyy paljon materiaalia jokaiseen aktiviteettiin ja kokoontumiseen.
Sudenpennut ovat 7-10-vuotiaita partiolaisia, jotka kokoontuvat laumailtoihin, joita johtaa akela. Jokaisella laumalla on oma nimensä, huutonsa, viirinsä jne. tunnusmerkkinä. Sudenpentujen ohjelma koostuu
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 3/2017
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 3/2017 Tämä on Auran Tähti Poikien uutiskirje, josta löytyy paljon tärkeää tietoa. Luethan Pullopostin tarkasti ja merkitse tapahtumat kalenteriinne. Kaiken voit aina
Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012. Viialan Metsänkävijät ry
Mönkijä Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012 Viialan Metsänkävijät ry Pirtsakat terkut mönkiville mänkijöille! Tässä raapustaa Kuikka (salanimeltään Salmiovirran Kukka). Kuikka on täpäkkä lintu joka
ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.
PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA
Vko:lla 36 ilmoittauminen JeKKu-Jotokselle oman ryhmänjohtajan ohjeiden mukaisesti.
Hei! Sädäriposti on Sädetyttöjen vanhemmille lähetettävä kirje, jossa on tietoa kuluvan kuun partiotapahtumista. Syyskuussa Sädärit kisaavat JeKKu-Jotoksella ja vaeltavat Virttaankankaalla. 5.9. klo 19
PARTIO-OPAS KOTIIN 2013
PARTIO-OPAS KOTIIN 2013 Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää Sisällysluettelo: Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa PARTIO-OPAS
Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.
VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset
Tässä numerossa muun muassa:
Tässä numerossa muun muassa: Menneitä ja tulevia tapahtumia, Jesaripalsta, ohjeita taitomerkkien ompeluun sekä usein kysytyt kysymykset partiosta HUVI Vihdin Polunlöytäjien ja Hiistulen Tyttöjen lippukuntalehti
Partiolippukunta Lahden siniset ry
Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2010 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintakertomus sivu 3 3. Tuloslaskelma sivu 7 Perustiedot Partiolippukunta Lahden Siniset ry
PARTIO-OPAS KOTIIN 2014
PARTIO-OPAS KOTIIN 2014 Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää Sisällysluettelo: Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa PARTIO-OPAS
KAMELI. Vuosi alkoi VIP-Kiljavalla. Tässä numerossa. >> Itsenäisyyspäivää vietettiin perinteiseen tapaan Vuorenhaltioiden kanssa s.
>> sisältää Kyttyrän I Vuosi alkoi VIP-Kiljavalla Tässä numerossa >> Itsenäisyyspäivää vietettiin perinteiseen tapaan Vuorenhaltioiden kanssa s. 4 >> Vuosikokouksessa nimettiin uudet pestinhaltiat s. 6
TARPOJALUOTSIN OPAS. 6.1 Johdanto OLET TARTTUNUT TARPOJA- VARTION LUOTSIN PESTIIN. HUIKEA ASIA JA MAHDOLLISUUS! TARPOJAT / TARPOJALUOTSIN OPAS
6 TARPOJALUOTSIN OPAS 1 1 6.1 Johdanto OLET TARTTUNUT TARPOJA- VARTION LUOTSIN PESTIIN. HUIKEA ASIA JA MAHDOLLISUUS! Tarpoja on 12 15-vuotias nuori, joka on elämän murroskohdassa. Tytöt ja pojat alkavat
Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää
Sisällysluettelo: KIEHISTEN PARTIO-OPAS KOTIIN 2016 Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää
2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat
NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie
LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry
LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...
JSP10 PIIRIPÄIVÄ Jyväskylä
JSP10 PIIRIPÄIVÄ 23.-24.9. Jyväskylä Tapahtumakirje 3 lippukunnille 12.9.2017 Piiripäivät kokoavat lähes tuhat eri ikäistä partiolaista eri puolilta piiriämme Jyväskylään. Tähän tapahtumakirjeeseen on
Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan
epostia Jyväskylän Versojen koteihin 22.10.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(9) TIEDOTTEET LIPPUKUNTALAISTEN KOTEIHIN @ Lippukuntamme Jyväskylän Versot ry on siirtynyt syksystä 2008 lähettämään tiedotteet sähköisesti. Sama tiedote laitetaan näkyviin
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 2/2016
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 2/2016 Terve! Tämä on Auran Tähti Poikien uutiskirje, josta löytyy paljon tärkeää tietoa. Luethan läpi ja olet yhteydessä, jos herätti kysymyksiä tai jäi jotain epäselvää.
TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä
TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä 7.10.2018 TERVETULOA. Keitä olemme ja mistä tulemme? Mitä tänään tapahtuu? Päivän aikataulu 11:45 Koulutussetti 1 Lippukunta, Piiri ja Järjestö / Suvi Kasvatustavoitteet
Opas eräpojan kotiväelle
Tampereen Eräpojat ry Partiolippukunta Tampereen Eräpojat ry Rapeeta Retonkia Tampereen Eräpojat ry Sivu 2 / 12 ESIPUHE Pidät kädessäsi partiolippukunta Tampereen Eräpojat ry:n omaa opasta partiolaisen
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna
Partiolaisen kotiin! 2014 Ajankohtaista tietoa partiosta.
Partiolaisen kotiin! 2014 Ajankohtaista tietoa partiosta. Kipinäpartio ry 2014 1. PARTIOTOIMINNAN PERUSTEET 1.1. IKÄKAUDET Ikäkausien rajat eivät ole aina ihan tarkkoja. Pienessä lippukunnassa erityisesti
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta
Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje
Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan
Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
MESSUKYLÄN METSÄTYTÖT RY - OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE
MESSUKYLÄN METSÄTYTÖT RY - OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE Esipuhe Pidät kädessäsi partiolippukunta Messukylän Metsätytöt ry:n opasta partiolaisen kotiväelle. Olemme keränneet tähän oppaaseen mielestämme
Partio on Partiokasvatuksen tavoitteena Partiossa oppii
Vanhempainilta Tuo tie meitä vie Mitä partio on? Partioaate ja ihanteet Partio-ohjelma Tampereen Kotkat Retkille ja tapahtumiin valmistautuminen Perusvarusteet Kysymykset Mitä partio on? Partio on monipuolista
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen
HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET
Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2019
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2019 Päätoimittaja Antto Hautamäki Sudenkatu 7 B 10 33520 antto.hautamaki@elisanet.fi Toimittajat Jouni Turunen, Kim Palomäki, Marjo Rikkinen,Atte Riikonen ja Kirsti
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä
~ 1-vuotissynttärit ~ ~ Paraati ~ ~ Lipunnaulaus ~
~ 1-vuotissynttärit ~ ~ Paraati ~ ~ Lipunnaulaus ~ 27.9.2008 Kuopiossa Tämä asiamiesohje lähetetään lippukunnanjohtajalle, mikäli lippukunta ei ole ilmoittanut synttärimestaria. ASIAMIESOHJE 1I Tervetuloa
VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT
YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,
Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN
ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TURVALLISUUSASIAKIRJA
Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n (myöhemmin piiri) turvallisuusasiakirja esittää kuinka partiolaiset toteuttavat turvallisuus näkökohtia toiminnassaan ja kuinka partiolaisia ohjataan turvalliseen toimintaan.
KOHTAAMINEN 2017! OSALLISTUJAN OHJE KUVA: Harri Halmejärvi
KOHTAAMINEN 2017! OSALLISTUJAN OHJE KUVA: Harri Halmejärvi WWW.PARTIOVIIKKO.FI TERVEHDYS, Hienoa, että olet tulossa kanssamme Kohtaamiseen! Sinun ja meidän lisäksi meitä on yhteensä yli 3100 osallistujaa
Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012
Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot
Kepeli 2015. Toinen leirikirje
Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)