Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää"

Transkriptio

1 Sisällysluettelo: KIEHISTEN PARTIO-OPAS KOTIIN 2016 Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää

2 PARTIO-OPAS KOTIIN Tervetuloa partioon! Lapsenne on nyt osa maailmanlaajuista nuorisoliikettä. Suomen Partiolaiset on Suomen suurin nuorisojärjestö, ja lippukuntamme Kiehiset tarjoaa jälkikasvullenne paljon kiinnostavaa partio-ohjelman mukaista tekemistä tulevina vuosina. Partion päämääränä on kasvattaa avoimia, aikaansaavia ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Partio on myös johtajien ja ohjaajien harrastus ja he toimivat mukana vapaaehtoisvoimin. Tämän oppaan tarkoitus on hieman selventää mitä partiossa tehdään. Mikäli jokin asia jää kuitenkin epäselväksi tai kaipaatte muuten lisätietoja, sisäsivuilla on johtajiston yhteystiedot. Rohkeasti kysymään! Lisäksi tekijät ottavat mielellään vastaan palautetta oppaasta. Täytä tämä kotia varten: Lapsenne nimi: Lapsenne lauman/joukkueen/vartion nimi on: Kokoukset pidetään: Akeloita/sampoja/vartionjohtajia ovat: Lippukunnan virallinen nimi on: Partiolippukunta Kiehiset ry Kolon (kokoontumispaikan) osoite: Kirkonkulma, Kansakoulunkatu 13, Järvenpää Lippukunnan tilinumero: FI (OP) Lippukunnanjohtaja on: Sanna Kontiainen, Partio-oppaan kokosi ja kirjoitti Susanna Lindgren. Päivitetty / SK

3 Viestintä partion ja kodin välillä Kiehisillä on käytössä monia viestintäkanavia, joita käytetään samanaikaisesti, jotta tieto tavoittaisi mahdollisimman tasapuolisesti kaikki jäsenet. Epäselvissä tilanteissa kannattaa aina soittaa lähijohtajalle, eli esimerkiksi lapsen ryhmän johtajalle. Kotiin jaettavat laput Tieto tulevista tapahtumista ja ilmoittautumisohjeet jaetaan viikkokokouksissa kotiin paperilapuilla. Ilmoittautumislaput tulee palauttaa mahdollisimman pian viikkokokoukseen johtajalle tai tuoda partiokolon eli Kirkonmäellä olevan kokoontumispaikan punaiseen postilaatikkoon, joka sijaitsee sisällä portaiden yläpäässä. Myös skannattu ilmoittautumislomake tapahtuman johtajalle lähetettynä käy. Huoltajan allekirjoituksella varustettu ilmoittautumis-/lupalappu takaa, että alaikäisellä lapsella/nuorella todella on lupa osallistua tapahtumaan ja partiovakuutus voimassa. Nettisivut Lippukunnan nettisivuilta ( löytyy ajantasainen tapahtumakalenteri ja uutisia tapahtumista. Jos tapahtumasta on kirjoitettu mainos nettisivuille, pyritään sen yhteyteen laittamaan sähköisessä muodossa oleva ilmoittautumislappu. Vanhempien sähköpostilista Vanhempien sähköpostilistalle kerätään partiolaisten vanhempien sähköpostiosoitteita. Sitä kautta lähetetään infoa tulevista tapahtumista sekä voidaan pyytää apua esim. tapahtumien kahvinkeittoon/muonitukseen tai kuljetuksiin. Liittyäkseen -sähköpostilistalle tulee laittaa viestiä webmasterille Kasperi Pirttikoskelle osoitteeseen Ryhmillä voi olla omia vanhempien sähköposti- tai puhelinlistoja, joiden kautta informoidaan mm. ryhmän erikoiskokouksista, kokouksen peruuntumisesta tai retkistä. Kolon ilmoitustaulu Kolon eli Kirkonmäellä sijaitsevan kokoontumispaikan (osoite: Kansakoulunkatu 13, Järvenpää) ilmoitustaululla on tapahtumamainoksia, ja sinne voi myös jättää ostaa/myy ilmoituksia. Facebook Käy tykkäämässä Kiehisten Facebook-sivusta, niin pysyt ajan tasalla mitä meille kuuluu ja saat reaaliaikaista tietoa lippukunnan leireiltä ja retkiltä. Flickr- kuvapalvelu

4 Partiotermejä Partiossa, kuten monessa muussakin harrastuksessa on oma slanginsa, jonka ymmärtämiseen voi mennä jonkin aikaa. Tässä muutamia yleisimpiä termejä ja sanoja, joihin partiossa varmasti törmää. Ikäkausivastaava On vastuussa tietystä ikäkaudesta (sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat). Johtaa osaston muita ryhmänjohtajia. Sudenpentu 7-10-vuotias partiolainen Lauma Sudenpentujen partioryhmä, jossa on sudenpentua ja kaksi akelaa eli laumanjohtajaa. Akela Sudenpentulauman johtaja, yleensä johtaja on yli 20-vuotias tai hänellä on riittävä kokemus johtamisesta. Seikkailija vuotias partiolainen Seikkailijajoukkue Seikkailijoiden partioryhmä, jossa on noin 10 seikkailijaa ja kaksi sampoa eli seikkailijajoukkueen johtajaa. Seikkailijoiksi siirrytään sudenpentuajan jälkeen. Sampo Seikkailijajoukkueen johtaja, yleensä johtaja on yli 17-vuotias. Tarpoja vuotias partiolainen Tarpojavartio (vartio) Kahden vartionjohtajan (VJ) johtama tarpojaryhmä, jossa on alle 10 tarpojaa. Vartioon siirrytään 12- vuotiaina, kun seikkailija-aika on kestänyt kaksi vuotta. Vartionjohtaja, VJ Johtaa tarpojavartioita ja on samoajaikäinen (15 17-vuotias) Samoaja vuotias partiolainen. Kiehisissä 15 vuotta täyttäneet kastetaan samoajiksi. Samoajat järjestävät omia tapahtumiaan. Samoajat toimivat tarpojavartioiden johtajina ja kokoontuvat kerran kuussa samoajatapaamiseen. Vaeltaja vuotias partiolainen. Vaeltajat järjestävät omia tapahtumiaan sekä suunnittelevat ja toteuttavat lippukunnan muita tapahtumia. Perhepartio Alle sudenpentuikäisille ja heidän perheilleen tarkoitettua partiotoimintaa, joka kokoontuu joka kuun viimeinen sunnuntai. Mukana voi olla vanhemmat, isovanhemmat tai vaikka kummit.

5 Kokous Kerran viikossa pidettävä 1,5 tuntia kestävä ryhmän tapaaminen, jossa opetellaan jotain uutta, leivotaan, leikitään, askarrellaan tai melkein mitä vaan. Erikoiskokouksista tulee tieto kotiin ajoissa, jos mukaan vaikka tarvitsee jotain erityistä. Kokousvarustukseen kuuluu: ulkovaatteet, muistiinpanovälineet, suorituskirja ja partiopaita ja -huivi. B-P [bii-pii] Englantilainen lordi Robert Baden- Powell ( ) perusti partioliikkeen vuonna 1907 Englannissa. Kolo Partiolaisten kokoontumispaikka. Kiehisten kolo sijaitsee Kirkonmäellä osoitteessa Kansakoulunkatu 13. Ilmoittautumislappu Yleensä tapahtumiin ilmoittaudutaan infolapun alaosalla. Lappuja jaetaan kokouksissa ja joskus postitetaan suoraan kotiin. Kannattaa tarkistaa partiolaisen laukku kokouksen jälkeen, ettei info mene ohi! Kolon postilaatikko Kolon portaiden yläpäässä oleva punainen laatikko, johon usein pyydetään palauttamaan esim. ilmoittautumislaput. Jamboree Joka neljäs vuosi järjestettävä koko maailman partiolaisten yhteisleiri. Kiehinen Kiehinen on puusta veistetty sytyke. Partiolippukunta Kiehiset ry taas on lippukuntamme nimi. Laavu Kankainen majoite, jossa on avoin etuosa ja taaksepäin vino katto. Sudenpentujen kevätretkillä ja ryhmien retkillä nukutaan yleensä laavuissa. Trangia Koottava retkikeitin, jolla voidaan tehdä metsässä ruokaa. Trangia toimii spriillä tai kaasulla. Leilis Kukkakuja 3:ssa Satukalliossa sijaitseva Leilan maja on järvenpääläisille partiolaisille testamentattu talo, jossa Järvenpään yksi neljästä lippukunnasta, Järvenpään Metsänkävijät, pitää kokouksiaan. Kiehiset pitävät siellä joskus suunnittelukokouksia ja keväisin ja syksyisin osallistumme pihatalkoisiin. Leuku Kiehisten oma lehti, joka löytyy nykyään sähköisenä nettisivuilta, sekä ilmestyy kerran vuodessa paperisena. Lippukunta Rekisteröitynyt yhdistys, joka harjoittaa partiotoimintaa. Lippukuntaa johtaa hallitus, jonka puheenjohtajana on lippukunnanjohtaja (lpkj). Lippukunta koostuu osastoista, joita ovat sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat ja johtajat. Lpkj Lippukunnanjohtaja, joka on perillä kaikista menneistä, meneillään olevista ja tulevista asioista ja tapahtumista. Mikäli ryhmänjohtaja ei osaa auttaa, otetaan yhteyttä lippukunnanjohtajaan.

6 Lupauksenanto Sudenpennut antavat sudenpentulupauksen puurojuhlassa. Lupauksenanto on vanha perinteinen tapa, jonka myötä arkajaloista tulee oikeita partiolaisia. Partioleiri Vähintään kolme vuorokautta kestävä luonnossa pidettävä tapahtuma, jossa majoitutaan ulkona, suunnistetaan, harjoitellaan partiotaitoja ja pidetään hauskaa. Leirejä järjestetään ympäri vuoden, myös talvella. Kesäleirit voivat olla lippukunnan omia, Uudenmaan Partiopiirin piirileirejä, valtakunnallisia suurleirejä tai ulkomaille suuntautuvia partioleirejä. Piiri Saman alueen lippukunnat muodostavat piirin. Kiehiset kuuluu Uudenmaan Partiopiiriin, jonka piiritoimisto on Helsingissä. Piiri järjestää yhteisiä tapahtumia, esimerkiksi kisoja ja leirejä. Retki 1-2 yön tai päivän partiotapahtuma joko sisällä tai ulkona. Osastot pitävät yhteisiä kevät- ja syysretkiä sekä ryhmät retkeilevät omatoimisesti. Sisaruspiiri Partiotilaisuuksien (kuten kokouksien) päätöspiiri, jossa ollaan käsikkäin kädet ristissä vasen käsi oikean käden päällä. SP Suomen Partiolaiset, keskusjärjestö, joka koostuu kaikista partiopiireistä. SP:n päämaja eli Partioasema sijaitsee Helsingissä.

7 Kiehisten johtajisto S-postit: Hallitus Lippukunnanjohtaja (pj) Sanna Kontiainen Apulaislippukunnanjohtaja Eemeli Särkkä Tapahtumakoordinaattori Anne Parkkinen Tapahtumakoordinaattori Atte Niemi Viestintävastaava Laura Kanerva Kolon emäntä Jenni Saarinen Muut toimihenkilöt Nettisivut Kasperi Pirttikoski Varastonhoitaja Joni Suojansalo Rahastonhoitaja Juho Packalén Jäsenrekisterinhoitaja Pauliina Saarinen Ikäkausivastaavat Sudenpennut Miia Pulkkinen Seikkailijat Julia Koskinen Tarpojat Johanna Hämäläinen Samoajat Emma Crosby Vaeltajat Kasperi Pirttikoski (8-10-v.) (10 12-v.) (12 15-v.) (16 17-v.) (18 22-v.)

8 Ryhmät Sudenpentulaumat Uusi poikalauma ( n. -08) Juho Packalén Lari Packalén Uusi tyttölauma (n. -08) Anne Parkkinen Laura Kanerva Haukat (n. -07 pojat) Niko Kotilainen Oravat (n. -07 tytöt) Linnea Kivekäs Seikkailijajoukkueet Ent. Kojootit (n. -06 pojat) Mikael Rönnblad Toni Helo Ent. Sammakot (n. -06 tytöt) Julia Koskinen Riina Pöllänen Anni Packalén Ilves (n. -05 tytöt) Johanna Hämäläinen Sanna Kontiainen Mikael Muurimäki Tarpojavartiot Kuha (n. -04 pojat) Annika Bergström Anna Salminen Annu Väisänen Lumikko (n. -04 työt) Johanna Suojansalo Nelli Isotalo Suvi-Maria Jämsä Kotka ja Karhu (n. -03 ja -02 pojat) Atte Niemi Aleksi Rönnblad Tukaanit (n. -03 ja -02 tytöt) Merituulia Räty Minttu Uurinmäki Dodo-sorsat (n. -01 seka) Joni Suojansalo Eemeli Särkkä Sudet ja Ahmat (n. -05 pojat) Aino Lindqvist Tiia Lindqvist Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Iso-kolo Pikku-kolo Uusi tyttölauma ent. Kojootit Sudet ja Ahmat Tukaanit Kuha Lumikko Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Iso-kolo Pikku-kolo Uusi poikalauma Haukat Ilves Kotka ja Karhu Dodosorsat ent. Sammakot Orava

9 Partiotapahtumia Partiossa sattuu ja tapahtuu. Kiehiset järjestää vuosittain monenlaisia tapahtumia, joista osa on vain tietylle ryhmälle, mutta osa kaikille avoimia. Informaatiota jaetaan koteihin paperilappujen muodossa, myös Kolon ilmoitustaulua kannattaa seurata. Lisäksi Kiehisten facebooksivu ja nettisivut tarjoavat ajantasaista tietoa: Partiolaisten vanhemmilla on oma sähköpostilista jonka kautta tiedotetaan tulevista tapahtumista. Vanhempainillat Näitä järjestetään syksyllä ja keväällä. Vanhempainiltojen tarkoitus on kertoa ajankohtaisista asioista, jakaa muuta tietoa ja esitellä johtajistoa. Vanhempainilloissa myös kartoitetaan vanhempien mahdollisuuksia auttaa ja osallistua partiotoimintaan. haravoimaan ja kunnostamaan Metsänkävijöiden kolona toimivan Leilan majan pihaa ja sisätiloja. Poukama Seikkailijoiden, tarpojien ja samoajien syysretki Porvoon Partiopoukamassa. Joka vuosi vaihtuva teema ja aina yhtä mahtava tapahtuma. Sudenpentujen pikkujouluretki Loppuvuodesta sudenpennut lähtevät yhteiselle yön yli kestävälle kämppäretkelle. Itsenäisyyspäivän lipunnosto Itsenäisyyspäivänä Järvenpään partiolaiset kokoontuvat Kirkonmäelle nostamaan lipun salkoon. Lipunnoston jälkeen on kirkko ja kirkkokahvit, jotka kolme lippukuntaa ovat perinteisesti järjestäneet. Perhevaellus Syys-lokakuussa järjestettävä leikkimielinen vaellus, johon perhekunnat voivat osallistua päivätai yösarjassa. Johtajaretki Johtajistolle tarkoitettu virkistys- ja tehoviikonloppu syksyllä ja keväällä. Suunnitellaan tulevaa, muistellaan vanhaa ja rentoudutaan. Lippukuntapäivät Hallituksen ja lippukunnan muun johtajiston suunnitteluviikonloppu lokamarraskuussa, jolloin suunnitellaan seuraavaa vuotta. Leiliksen talkoot Syksyllä ja keväällä Kiehiset kokoontuu Järvenpään toisen lippukunnan, Metsänkävijöiden, kanssa

10 Puurojuhla Joulukuussa koko lippukunta kokoontuu viettämään yhteistä joulujuhlaa, jossa on perinteisesti saanut syödäkseen loistavaa puuroa sekä silmänruoaksi upeita esityksiä ja juhlavia hetkiä, kuten ansiomerkkien jakoa ja sudenpentujen lupauksenannon. Talvileiri Joulun välipäivinä pidettävä leiri, jonne tulevat tarpojat, samoajat ja vaeltajat. Nukutaan puolijoukkueteltassa, pelataan raivopalloa, hiihdetään ja kiidetään pitkin maita ja mantuja sekä tietysti valvotaan kipinämikkovuorossa! Kuutamourakka Tarpojien ja samoajien rankka mutta antoisa suunnistuskilpailu, jossa hiihdetään ja ylitetään itsensä talvisen kuutamon valaistessa latua Kevät- ja syyskokous Loka-marraskuussa pidetään yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, jossa valitaan seuraavalle vuodelle lippukunnanjohtaja, hallitus sekä toimihenkilöt ja hyväksytään tulevan vuoden toimintasuunnitelma. Kevätkokouksessa helmi-maaliskuussa hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös. Yli 15- vuotiailla jäsenillä on äänioikeus. Samoajakaste Sinä vuonna, kun täyttää 16 vuotta, saa kutsun Kiehisten perinteikkääseen mutta salaistakin salaisempaan samoajakasteeseen Partioviikko Partioviikkoa vietetään huhtikuussa. Sen aikana on suotavaa ja hyvin luvallista pitää partiohuivia vaikka koulussa. Partioviikko huipentuu Yrjönpäiväjuhlaan, jossa muistellaan partiolaisten suojeluspyhimystä Pyhää Yrjänää ja maistellaan koko perheen voimin seikkailijajoukkueiden ja tarpojavartioiden kakkukilpailun tuloksia. Usein partioviikolla on myös Uudenmaan partiopiirin tai Suomen partiolaisten järjestämä paraati. Naseva Seikkailijoiden ja tarpojien kevätretki syvällä metsässä. Sudenpentujen kevätretki Pidetään toukokuussa auringon jo helliessä innokkaita retkeläisiä. Nukutaan laavuissa, tehdään ruokaa ulkona, suunnistetaan ja leikitään. Kesäleiri Sudenpentujen kesäleiri pidetään yleensä kesäkuun alussa heti koulujen loputtua ja seikkailijoiden, tarpojien, samoajien ja vaeltajien leiri on heinäkuun lopussa. Joinakin vuosina voimat yhdistetään ja molemmat leirit pidetään heinäkuussa. Sudenpentuleirillä ollaan kolme yötä, vartioleirillä viikko. Ohjelmaa on laidasta laitaan. Joinakin vuosina voi olla valtakunnallisia suurleirejä, piirileirejä tai ulkomaille suuntautuvia leirejä. Riihitys Riihityksissä testataan partiolaisten kokouksissa ja retkillä oppimia taitoja. Seikkailijat riihittävät 3-luokan ikäkauden päätteeksi, tarpojat riihittävät 2-luokan ikäkauden päätteeksi ja 1-luokaa pääsee riihittämään, kun on käynyt samoajakasteen. Riihitys on suunnistus rastirata -tyyppinen retki, jossa jokaisella rastilla testataan ennakkoon ilmoitettuja taitoja.

11 Varustautuminen Oikea varustautuminen on kaiken A ja O myös partiossa. Partio ei kuitenkaan ole välineurheilua, vaikka toki varusteisiin voi sijoittaa paljonkin rahaa, jos niin tahtoo. Sudenpentu tai seikkailija ei tarvitse kalliita varusteita, vaan vasta myöhemmin kannattaa alkaa miettiä laadukkaitten vaelluskenkien, makuupussien ja muiden välineiden hankkimista sijoitusmielessä. Perusretkeilyvälineet partiolainen kuitenkin tarvitsee, ja kokouksissakin on oltava mukana oikeat tavarat. Kokoukset Kokouksissa pidetään mukana joka kerta: - partiopaita - partiohuivi - suorituskirja/-kortti - muistiinpanovälineet: pieni vihko, kynä ja kumi - ulkovaatteet: joka kokouksessa ollaan ulkona - sisävaatteet: vaatteet, jotka saavat sotkeentua esim. askarrellessa tai leikkiessä Lisäksi erikoiskokouksiin saattaa tarvita erinäisiä tavaroita, mutta niistä informoidaan etukäteen.

12 Retket Retkilapussa lukee aina varustelista, jota on syytä noudattaa. Perustarpeet ovat kuitenkin aina samat. - partiohuivi - makuupussi ja -alusta - rinkka tai reppu - säänmukainen ulkovaatetus - sadevaatteet (takki ja housut) - vaihtovaatteita ja -sukkia - päähine ja hanskat sekä villasukat - kumisaappaat - hyvät ulkoilukengät - taskulamppu ja varaparistot - puukko - henkilökohtaiset lääkkeet ja ohjeet niiden käytöstä - muut hygieniatarvikkeet (hammasharja, hammastahna ) - puukko - muoviset ruokailuvälineet kangaspussissa (syvä lautanen, muki, haarukka, veitsi ja lusikka) - istuinalusta Varusteet nimikoidaan kotona etukäteen, jotta ne myös löytyvät. Tavarat pakataan muovipusseissa rinkkaan tai reppuun, joka partiolaisen on jaksettava itse kantaa. Lapsen pitää olla mukana pakkaamassa, jotta hän tietää, missä mikäkin tavara on ja mitä kaikkea on mukana. Kännykkää tai muita elektronisia laitteita ei retkillä tai leireillä tarvita. Johtajilla on puhelimet mukana, jos jotain sattuu. Kännykkä on toki turvallisuuslaite ja emme kiellä sen mukaan ottamista, mutta sen on oltava suljettuna/äänettömällä, sillä kännykät häiritsevät ohjelmaa. Lapsen sairauksista ja lääkityksistä on kerrottava johtajille. Hoito-ohjeet pitää antaa kirjallisina ilmoittautumislapun yhteydessä ja lapsen on itse tiedettävä, missä lääkkeet tai hoitotarpeet ovat. Tiedot ovat aina luottamuksellisia. Vaatteet eivät saa olla herkästi syttyviä, sillä retkillä ollaan tekemisissä tulen kanssa. Puukko pidetään tupessa, ja sitä käytetään vain valvotusti. Omista tavaroista täytyy pitää huolta. Retket ovat partiota parhaimmillaan, eikä niitä tarvitse pelätä, ei partiolaisen eikä vanhemman! Ensimmäinen yöretki jännittää varmasti jokaista lasta ja vanhempiakin, joten kotona olisi hyvä kannustaa kuitenkin lähtemään mukaan, sillä ohjelmaa ja hauskanpitoa kyllä riittää. Paikalla on aina turvallisia ja osaavia johtajia, eikä kukaan jää retkellä yksin tai turvattomaksi.

13 Partiomerkit Partiossa käytetään partioasua ja viikkokokouksissa, retkillä ja leireillä suoritetaan taitomerkkejä, jotka saa ommella partiopaitaan kiinni. Partiotuotteet ja -asu Partiotuotteita voi ostaa Scandinavian Outdoor Store -myymälöistä, joita sijaitsee mm. Vantaan Tammistossa ja Helsingin keskustassa Forumissa. Lisäksi partiotuotteita saa verkkokaupasta Sudenpentujen partiopaita on tummansininen huputon ja logoton college- tms. pitkähihainen paita, joka hankitaan itse syksyn alussa. Muilla partiopaita on petrolinsininen partiopaita, joita saa Scandinavian Outdoor Storesta, myös vanhemmat mallit partiopaidoista käyvät. Starttipaketti sudenpennuille Ensimmäisissä kokouksissa jaetaan ohjeet, jolla maksetaan ns. starttipaketti, ohjeet löytyvät myös nettisivuiltamme. 30 euron hintaiseen pakettiin kuuluu partiohuivi, suorituskirja, järvenpää-merkki, uusimaa-merkki, SP-merkki ja maatunnus. Tavarat saa itselleen, kun näyttää kokouksessa ryhmän johtajalle kuitin. 30 euroa sisältää myös kaikki sudenpentuajan partiomerkit (jälkimerkit, lupauksenantomerkit ja päätösmerkin). Kuvassa on esitetty ohjeita partiomerkkien oikeille paikoille ompelemiseen. Varaston partiotuotevälitys Kolon varastolta on ostettavissa yksittäisiä merkkejä, kirjoja ja partiohuiveja seuraavan hinnaston mukaisesti. Ryhmänohjaaja ja varastonhoitaja auttavat oikeiden merkkien hankinnan kanssa. Partiohuivi 15 Merkit 2 / kpl Sudenpentujen jälkikirja 4 Seikkailijoiden ja tarpojien suorituskortit 1

14 Partion jäsenmaksu ja jäsenedut Suomen Partiolaisten jäsenmaksu tulee kotiin syksyllä, kun kokoukset ovat alkaneet ja partiolaisen tiedot on ilmoitettu asianmukaisesti ryhmänohjaajalle joko ilmoittautumistilaisuudessa tai ensimmäisessä kokouksessa. Ryhmänohjaaja välittää tiedot jäsenrekisterinhoitajalle, joka lisää tiedot Kuksa-jäsenrekisteriin. Suomen Partiolaisten jäsenmaksu on noin 60 vuodessa, perheen toiselta (II-jäsen), alle 17- vuotiaalta jäseneltä noin 50. Vain voimassaoleva jäsenmaksu takaa partiovakuutuksen! Mikäli jäsenmaksu on maksamatta, ei partiolainen saa osallistua partiotapahtumiin, ei edes kokouksiin. Uuden jäsenen jäsenmaksun saapumisessa saattaa kestää muutamia kuukausia. Huolestua kannattaa vasta, jos jäsenmaksua ei ole saapunut puolen vuoden sisään. Syksyllä aloittavan uuden partiolaisen seuraavan vuoden jäsenmaksu kattaa myös saman vuoden syksyn. Eli ensimmäisenä vuotena vuosimaksulla saakin 1,5 vuotta. Jäsenedut: Laadukasta toimintaa viikoittain sekä mahdollisuus osallistua retkille, leireille, kilpailuihin ja tapahtumiin Partio-lehti täyden jäsenmaksun (I-jäsen) maksaneille kotiin sekä yli 18- vuotiaisille partiolaisille verkkolehti partiojohtaja.fi Tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutukset LähiTapiolassa 10 %:n alennus partiokauppojen normaalihintaisista tuotteista. Alennus ei koske partiotuotteita. Suomen hostellijärjestön jäsenedut

15 Vanhemmat partiossa Kiehisissä ei tällä hetkellä ole erityistä vanhempaintoimintaa. Halukkaat vanhemmat voivat sitä toki itsekin järjestää! Lippukunta järjestää kaksi vanhempainiltaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Vanhempainilloissa saa tavata johtajia, kuulee uusimmat kuulumiset ja saa tietoa tulevista tapahtumista. Kannattaa käydä! Vanhempien apua kaivataan kuitenkin koko ajan. Partio on vapaaehtoisjärjestö, ja kaikki johtajat ovat mukana harrastuspohjalta. Siksi pienikin apu on tarpeen. Lippukunta ottaa mielellään vastaan lähes mitä tahansa hyödyllistä tavaraa, esimerkiksi askarteluvälineitä, retkeilyvälineitä, keittiövälineitä, mahdollisesti huonekaluja jne. Mikäli vanhemmilla on työn tai harrastuksen puolesta mahdollisuus alennuksiin, niistä saa vihjata johtajille. Etsimme jatkuvasti myös uusia retkipaikkoja, ja tiedot vuokramökeistäkin ovat kullan arvoisia. Lisäksi vanhempia tarvitaan avuksi esimerkiksi Puurojuhlan puuronkeittoon ja tarjoiluun, itsenäisyyspäivän lipunnoston kirkkokahvien järjestelyyn, Yrjönpäiväjuhlan kahvinkeittoon, varainkeruutempauksiin, välineiden kunnostukseen, talkoisiin ja kyyditsemään tapahtumiin ja sieltä pois. Apua voi antaa omien mahdollisuuksien ja voimavarojen mukaan, pienikin apu on arvokasta! Yhteyttä voi ottaa lippukunnanjohtajaan: Sanna Kontiainen, ,

16 Elämäsi mittainen seikkailu! Partiolippukunta Kiehiset ry

PARTIO-OPAS KOTIIN 2013

PARTIO-OPAS KOTIIN 2013 PARTIO-OPAS KOTIIN 2013 Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää Sisällysluettelo: Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa PARTIO-OPAS

Lisätiedot

PARTIO-OPAS KOTIIN 2014

PARTIO-OPAS KOTIIN 2014 PARTIO-OPAS KOTIIN 2014 Partiolippukunta Kiehiset ry Järvenpää Sisällysluettelo: Tervetuloa Viestintä Partiotermejä Yhteystiedot Tapahtumia Varustautuminen Partiomerkit Jäsenmaksu Vanhemmat partiossa PARTIO-OPAS

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

Opas uudelle partiolaiselle

Opas uudelle partiolaiselle Opas uudelle partiolaiselle Kaivokselan Delfiinit ry Kaivokselan Delfiinit ry Kaivokselan Delfiinit (KaiDe) on vuonna 1963 perustettu partiolippukunta eli partion paikallisyhdistys, jossa partiota voivat

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

KARHUNVARTIJAT

KARHUNVARTIJAT KARHUNVARTIJAT 30.8.2018 KAVA KAVA KAVA MUR MUR MUR! Partiokokouksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=en PEXjF_gNM Sanastoa Kava = Karhunvartijat lpk = lippukunta kolo = paikka, missä kokoonnumme

Lisätiedot

Tervetuloa Karhunvartijoiden vanhempainiltaan

Tervetuloa Karhunvartijoiden vanhempainiltaan Tervetuloa Karhunvartijoiden vanhempainiltaan Illan ohjelma Sanastoa Lippukunta & kuulumiset Partioohjelma & tavoitteet Kuksa Syksyn 2017 toimintakalenteri Uusien partiolaisten varusteet Oman pienryhmän

Lisätiedot

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. www.käppäräpartio.fi. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. www.käppäräpartio.fi. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot): KYSELY KOTEIHIN Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot): KÄPYNEN Kotiväen sähköpostiosoite (tai osoitteet): Olen kiinnostunut tukemaan lapseni partiotoimintaa: osallistumalla

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 Hei koukkaajat ja koukkaajien vanhemmat! Helteinen kesä ja kuiva on vaipumassa muistoihin, mutta lippukunnan syyskausi on sitä vastoin pääsemässä kunnolla vasta käyntiin!

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Tavastien merkkiohjeet Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Paidan rinnus Oikean rintataskun yllä Vasemman rintataskun yllä Leiri-/tapahtumamerkki

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE HENRIKIN TAPULITYTÖT SISÄLLYS Tästä ohjeesta löydät kaiken tarvittavan tiedon kunkin ikäkauden partioasusta sekä merkkien ompelusta. Partioasu kannattaa katsoa kuntoon jo hyvissä ajoin ennen kevään kevään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE PARTIOLIPPUKUNTA LIEKKITYTÖT RY

OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE PARTIOLIPPUKUNTA LIEKKITYTÖT RY OPAS PARTIOLAISEN KOTIVÄELLE PARTIOLIPPUKUNTA LIEKKITYTÖT RY YHTEYSTIEDOT Lippukunnan nimi: Lippukunnan www-sivut: Kokoontumispaikka eli kolot: Partiolippukunta Liekkitytöt ry www.liekkitytot.fi Poltinahon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Tervetuloa VaMeen. Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä

Tervetuloa VaMeen. Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä Tervetuloa VaMeen Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä Tervetuloa mukaan! Tervetuloa VAMEen Sinulle partiolainen Näiden muutamien sivujen tarkoituksena

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA 1/5 19.8.2015 KUILUN KULKIJAT RY Pihatie 24 71820 PÖLJÄ «Sukunimi» «Etunimet» «Katuosoite» «Postinumero» «Postipaikka» Olemme koonneet tähän kirjeeseen Kulukijoiden syksyn ohjelmaa. Toimintaa on tarjolla

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA 1/5 16.8.2017 KUILUN KULKIJAT RY Pihatie 24 71820 PÖLJÄ «Sukunimi» «Etunimet» JA HUOLTAJA(T) «Katuosoite» «Postinumero» «Postipaikka» Olemme koonneet tähän kirjeeseen Kulukijoiden syksyn ohjelmaa. Toimintaa

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus)

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) SINUT ON KUTSUTTU mukaan matkalle Hollywoodiin! Pääsiäinen on jo pian nurkan takana ja niin on taas Rastipartion vuotuisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. Infomuurari on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. 10/2017 Toimitamme Infomuurarin sähköisesti kaikille jäsenrekisteriimme kirjatuille huoltajille. Kokouksissa jaetaan koteihin myös paperinen muistilista

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Partio on Partiokasvatuksen tavoitteena Partiossa oppii

Partio on Partiokasvatuksen tavoitteena Partiossa oppii Vanhempainilta Tuo tie meitä vie Mitä partio on? Partioaate ja ihanteet Partio-ohjelma Tampereen Kotkat Retkille ja tapahtumiin valmistautuminen Perusvarusteet Kysymykset Mitä partio on? Partio on monipuolista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu.

Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu. 1.4.2016 Hei! Huhtikuun tärkeimmät partiotapahtumat ovat lupauksenanto ja partioparaati, joihin osallistumme koko lippukunnan voimin. Lisätietoa näistä tapahtumista sekä pukeutumisesta löydät tämän kirjeen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA Sudenpentujen oma piirileiri! Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Mikäli kysyttävää kuitenkin jää, löytyvät johtajistomme yhteystiedot nettisivuiltamme sadetytot.net à yhteystiedot.

Mikäli kysyttävää kuitenkin jää, löytyvät johtajistomme yhteystiedot nettisivuiltamme sadetytot.net à yhteystiedot. Sädeinfo Hei sädetytön huoltaja! Olemme keränneet tähän oppaaseen tietoa partiosta, Sädetytöistä, tapahtumista ja varusteista. Toivomme, että kävisitte sen yhdessä sädetyttönne kanssa läpi. Mikäli kysyttävää

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 2/17

Hallituksen tiedote 2/17 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Hallituksen tiedote 2/17 05.3.2017 SISÄLLYS 1 Ajankohtaisia asioita 1.1. Keväretki peruttu, kevätiltanuotio järjestetään 29.5. 1.2. hallitus@kime.fi-sähköpostiosoite väliaikasesti

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot