Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kaksikielisyysstrategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kaksikielisyysstrategia"

Transkriptio

1 HYY:n kaksikielisyysstrategia, hyväksytty Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kaksikielisyysstrategia Johdanto HYY on Suomen suurin ylioppilaskunta ja myös suurin kaksikielinen ylioppilaskunta. Helsingin yliopiston opiskelijoista noin 2500 on ruotsinkielisiä, ja heitä opiskelee yliopiston kaikissa tiedekunnissa. Kolmasosa koko maan ruotsinkielisistä tutkinnoista suoritetaan Helsingin yliopistossa. Kaksikielisyys parantaa ylioppilaskunnan mahdollisuuksia täyttää tavoitteensa vastuullisten kansalaisten kasvattajana. Parhaimmillaan kaksikielisyys antaa ainutlaatuisen tilaisuuden suomenkielisten ja ruotsinkielisten opiskelijoiden kanssakäymiseen. Molemmat kieliryhmät saavat kaksikielisen ympäristön ansiosta mahdollisuuden tutustua toiseen kieleen ja kulttuuriin. Kaksikielisyys helpottaa pohjoismaisten yhteyksien kehittämistä. Ylioppilaskunnan tulee kaikessa edunvalvontatyössään ottaa tasavertaisesti huomioon sekä kaksikieliset, ruotsinkieliset että suomenkieliset opiskelijat. Tämä tarkoittaa sitä, että ylioppilaskunnan tulee tarvittaessa ajaa myös asioita, jotka koskevat erityisesti ruotsin- ja kaksikielisiä opiskelijoita. Ylioppilaskunnan tulee seurata yliopiston ruotsinkielistä toimintaa ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin, jos esimerkiksi ruotsinkielisen opetuksen tasoa ei kyetä turvaamaan. Ylioppilaskunta seuraa ja tukee yliopiston tiedottamista mahdollisuuksista opiskella ruotsiksi. Yhteistyötahoja ovat yliopiston ruotsinkielinen vararehtori, yliopiston ruotsinkielisten asioiden yksikkö, ruotsinkieliset ja kaksikieliset ylioppilaskunnat Suomessa ja Pohjoismaissa, Suomen Ylioppilaskuntien Liitto, Svenska Studerandes Intresseförening, ylioppilaskunnan piirissä toimivat järjestöt, muut nuorisojärjestöt sekä poliitikot. Ylioppilaskunnan tulee tarjota palvelujaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Ylioppilaskunnan henkilöstölle on tarvittaessa tarjottava mahdollisuus esimerkiksi kielikurssien avulla parantaa toisen kotimaisen kielen taitojaan. Ylioppilaskunnan on myös seurattava, että yliopiston ja HYY Yhtymän tarjoamien ruotsinkielisten palvelujen taso säilyy hyväksyttävänä. Ylioppilaskunta pyrkii toiminnallaan turvaamaan ruotsin kielen aseman ja vahvistamaan omaa kuvaansa kaksikielisenä organisaationa. Pyrkimyksenä on, että ylioppilaskunnan ulospäin antama informaatio on saatavilla molemmilla kotimaisilla kielillä. Ylioppilaskunnan tulee tukea kaksikielistä toimintaa sekä ruotsin- ja suomenkielisten jäsentensä ja järjestöjensä yhteistyötä. 1. Resurssit HYY:n tulee varata kaksikielisyystoiminnalleen seuraavat resurssit: - kaksikielisyysasioista vastaava hallituksen jäsen - kaksikielisyysasioista vastaava toimintasihteeri - kääntäjä - kaksikielisyysvaliokunta/-jaosto hallituksen vuosittain päättämällä tavalla - riittävät määrärahat talousarviossa. 2. Ylioppilaskunnan edunvalvonta HYY:n tulee olla yhteydessä alla mainittuihin tahoihin ja seurata niiden tarjoamien ruotsinkielisten palveluiden tasoa. Jokaisen alla mainitun tahon tulee - tiedottaa ruotsiksi (Internet-sivut, esitteet, asiakirjat jne.) - tarjota palveluita ruotsiksi, rohkaista henkilöstöä käyttämään kielitaitoaan ja tarvittaessa tarjota mahdollisuus kielitaidon kohentamiseen - profiloitua kaksikielisenä toimijana niin, että ruotsinkielisten opiskelijoiden on helppo asioida omalla äidinkielellään. 1

2 Yhteistyötaho HYY:n tehtävä Vastuuhenkilöt 2.1 Helsingin yliopisto HYY valvoo, että ruotsinkielisen opetuksen taso on korkea opintojen ohjaus- ja tukipalvelut kuten kirjasto- ja atk-palvelut ovat saatavilla molemmilla kielillä yliopisto tarjoaa riittävästi ruotsinkielistä informaatiota yliopiston lakisääteinen kaksikielisyys toteutuu (esim. tenttikysymykset, neuvontapalvelut, mahdollisuus kirjoittaa seminaarityö ruotsiksi). HYY on erityisesti yhteydessä svenska verksamhetsnämndeniin kaksikielisyydestä vastaavaan rehtoriin ruotsinkielisten asioiden osastoon. 2.2 Suomen Ylioppilaskuntien Liitto (SYL) 2.3 Svenska Studerandes Intresseförening (SSI) 2.4 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) Tarpeen mukaan HYY valvoo, että SYL edistää kaksikielisyyttä osallistuu SYL:n kaksikielisyystoimintaan on aloitteellinen ajankohtaisissa kaksikielisyysaiheissa ja vie niitä eteenpäin SYL:ssa. HYY käyttää SSI:tä kontaktikanavana muihin ylioppilaskuntiin tukee Studentbladetin julkaisemista. HYY painottaa erityisesti YTHS:n ruotsinkielisten palveluiden tärkeyttä (ajanvaraus ja terveydenhoito) vaikuttaa YTHS:n toimintaan YTHS:n valtuuskunnan, hallituksen ja terveydenhoitoasemien johtokuntien kautta. 2.5 Nyyti ry HYY rohkaisee Nyytiä tarjoamaan palveluja myös ruotsiksi ja rekrytoimaan toimintaansa ruotsinkielisiä vapaaehtoistyöntekijöitä. 2.6 Hoas HYY pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi valtuuskunnan ja hallituksen kautta siihen, että Hoas ottaisi nykyistä paremmin huomioon ruotsinkieliset opiskelijat. 2.7 HYY Yhtymä HYY pitää esillä ruotsinkielisten asiakkaiden tarpeita, erityisesti Unicafen toiminnassa ja Unicardpalveluissa. koulutuspoliittinen sektori. hallituksen puheenjohtaja. hallituksen puheenjohtaja. HYY Yhtymän hallituksen puheenjohtaja. 2

3 3. Ylioppilaskunnan palvelut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tulee tarjota palvelujaan molemmilla kotimaisilla kielillä seuraavasti: HYY:n tehtävä 3.1 Tiedotus ylioppilaskunnan toiminnasta ja tärkeistä ajankohtaisista asioista tiedottaminen ruotsiksi Studentbladetin HUS-sivulla, Internetissä ja muiden sopivien kanavien kautta ruotsin- ja suomenkielisten Internet-sivujen kehittäminen ja päivittäminen materiaalin kääntämisen tarpeellisuuden harkitseminen toivottavaa on, että ruotsiksi käännettäisiin ainakin - järjestökirjeet ja perustiedot järjestöpalveluista - valiokuntien tiedotukset (ainakin netissä) - HYY:n työpaikkailmoitukset - HYY:n yleinen esittelymateriaali - ylioppilaskunnan säännöt ja tärkeät asiakirjat - olennaisimmat edustajiston käsiteltävänä olevat asiat (esim. hallitusohjelma) 3.2 Henkilöstö sihteeristön ja hallituksen jäsenten rohkaiseminen ruotsinkielen käyttämisessä ja kielitaidon kohentamisessa jäsenpalveluiden tarjoaminen keskustoimistolla tarpeen tullen sekä suomeksi että ruotsiksi 3.3 Palvelut seuraavien palveluiden tarjoaminen ja niistä tiedottaminen ruotsiksi: - järjestöpalvelut - oikeusapu - jäsenkalenteri - kulttuuritarjonta - lapsiparkki - asunnonvälitys Vastuuhenkilöt tiedotussektori. tiedottaja kaksikielisyysasioista vastaava toimintasihteeri. kaikki sektorit aihealueiden mukaan. 3

4 Toteutus ja seuranta 4.1. Vastuu Päävastuu kaksikielisyysstrategian toteutuksesta ja seurannasta kuuluu hallituksen kaksikielisyysvastaavalle, ja hänen tukenaan toimivat kaksikielisyysasioista vastaava toimintasihteeri, kaksikielisyysvaliokunta ja koko keskustoimisto. Jokaisella sektorilla on vastuullaan ottaa HYY:n kaksikielisyys huomioon omassa toiminnassaan Arviointi ja jatkuvuus Ylioppilaskunnan kaksikielisyystoimintaa tulee arvioida vähintään kerran vuodessa, mieluiten vuoden lopulla. Arviointi voidaan suorittaa esimerkiksi strategian liitteenä II olevan, tätä tarkoitusta varten suunnitellun arviointilomakkeen avulla. Ylioppilaskunnan hallituksen tulee käsitellä arviointiraportti ja ryhtyä tarpeellisiin kehittämis- tai parannustoimenpiteisiin sekä päivittää kaksikielisyysstrategiaa tarvittavilta osin. Kaksikielisyysstrategia ja viimeisin arviointiraportti tulee liittää uusien sihteerien ja hallituksen jäsenten koulutusmappeihin. Jokaisen sihteerin ja hallituksen jäsenen tulee saada lisäksi konkreettinen muistilista ruotsinkielisestä tiedotuksesta ja tiedotuksen suunnittelusta (ks. liite 1). Myös tämä muistilista liitetään koulutusmappeihin. LIITE I Muista kaksikielisyys! Kun tiedotat tai suunnittelet tiedotusta - mieti, miksi ei olisi aiheellista tiedottaa molemmilla kotimaisilla kielillä - toivottavaa on, että ruotsiksi käännetään aina vähintään - järjestökirjeet ja perustiedot järjestöpalveluista - valiokuntien tiedotukset (ainakin netissä) - HYY:n työpaikkailmoitukset - HYY:n yleinen esittelymateriaali - ylioppilaskunnan säännöt ja tärkeät asiakirjat - olennaisimmat edustajiston käsiteltävänä olevat asiat - kysy ajoissa kääntäjän aikatauluja ja toimita käännettävä materiaali hänelle hyvissä ajoin (siis mieluiten pidemmällä kuin päivän tai kahden varoitusajalla) - toimita kääntäjälle tiedottajan jo oikolukema teksti - tiedota sitten myös ruotsinkielisillä foorumeilla: Studentbladet ja HYY:n ruotsinkieliset www-sivut. 4

5 LIITE II: HYY:n kaksikielisyystoiminnan arviointilomake Lomakkeen käyttöohje Lähde liikkeelle kaksikielisyysstrategiasta ja mieti, mitä ylioppilaskunnassa on tehty tai tällä hetkellä tehdään strategiassa mainittujen asioiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi. Pohdi, miten kaksikielisyystoimintaa voisi edelleen kehittää. Tämän lomakkeen kysymykset on tarkoitettu arvioinnin tueksi, ei pohdintaa kahlitsemaan. Mieti samalla, miten strategiaa tulisi päivittää, ja tarpeen mukaan päivitä se yhdessä hallituksen kanssa. Yhteyshenkilö: Päivämäärä: Yleistä a) Miten kaksikielisyyteen suhtaudutaan ylioppilaskunnassa juuri nyt? b) Onko ylioppilaskunnan kaksikielisyyden tai strategiassa mainittujen muiden tahojen kaksikielisyyden puutteista tehty valituksia? Mikä toimii hyvin? Strategia 1. Millaiset resurssit ylioppilaskunnan kaksikielisyystoiminnalla on ollut käytettävissään tänä vuonna? Tarvitaanko jotakin lisää? Onko jokin turhaa? 2. Miten kaksikielisyys toteutuu alla mainittujen tahojen kohdalla (arvioi esim. internet-sivuja, tiedotusta, palveluja)? Mitkä alueet ovat vahvoja? Mitä puutteita löytyy? Mitä ylioppilaskunta on tehnyt tilanteen parantamiseksi? Mitä voisi vielä tehdä? 3. Onko ylioppilaskunta onnistunut tänä vuonna tarjoamaan riittävät palvelut ruotsiksi? 3.1. Miten ruotsinkielinen tiedotus on sujunut? Onko kaikki tarpeellinen materiaali käännetty ruotsiksi? Ovatko ruotsinkieliset www-sivut tyydyttävät? Onko yhteistyö Studentbladetin toimituksen kanssa (HUS-sivu) toiminut hyvin? Onko HYY ollut yhteydessä myös ruotsinkielisiin tiedotusvälineisiin (Hufvudstadsbladet, Radio Vega jne.)? 3.2. Ovatko kaikki keskustoimistolla tehneet parhaansa edistääkseen kaksikielisyyttä? Onko joku toiminut erityisen kiitettävästi? Millä alueilla tarvitaan parannuksia? Onko halukkailla ollut mahdollisuus kohentaa kielitaitoaan esim. kielikursseilla? Ovatko HYY:n ruotsinkieliset jäsenet yleensä lähestyneet ylioppilaskuntaa omalla äidinkielellään? Onko tämä tehty heille helpoksi ja luonnolliseksi? Millainen rooli on kaksikielisyysvaliokunnalla? Onko se toiminut hyvin? 3.3. Toimiiko kaksikielisyys strategiassa mainittujen palveluiden kohdalla? Onko joitakin muita palveluita, jotka tulisi mainita strategiassa tai joiden kohdalla kaksikielisyyttä tulisi kehittää? 4.1. Ovatko kaikki vastuuhenkilöt tehneet voitavansa kaksikielisyyden toteutumisen puolesta? 4.2. Ovatko kaikki ottaneet kaksikielisyystoiminnan arvioinnin tosissaan? Onko arviointi johtanut kehittämisehdotuksiin ja toimenpiteisiin? Pitäisikö toimintaa arvioida jollain toisella tavalla? Voit tarvittaessa päivittää arviointilomaketta. Onko strategia jaettu keskustoimiston väelle koulutusmappien mukana? Onko kaksikielisyysmuistilistaa käytetty 2.1. Helsingin yliopisto 2.2. SYL 2.3. Svenska studerandes intresseförbund 2.4. YTHS 2.5. Nyyti ry 2.6. Hoas 2.7. HYY Yhtymä 5

Kielistrategia

Kielistrategia Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Kielistrategia 2018-2023 Kohti aidosti kansainvälistä ja kolmikielistä yliopistoyhteisöä Sisällysluettelo: Sivu 1 Johdanto 3 1.1 Nykytila ja taustaa 3 1.2 Keskeiset

Lisätiedot

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kielistrategia

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kielistrategia 1/12 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kielistrategia 2013-2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Nykytila... 2 1.2 Keskeiset arvot... 2 2 Tulevaisuudenvisiot ja tavoitteet... 3 2.1 Yhdenvertaiset

Lisätiedot

Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa

Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa Kieliohjelma Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa Kieliohjelman työryhmä Vaasan keskussairaala, Vaasa 6.6.2011. Vähemmistökielinen lautakunta, päivitetty 10.2.2014.

Lisätiedot

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Johdanto Karlskogan kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen vuodesta 2012 lähtien. Kunta hyväksyi vähemmistölain velvoitteet tehdessään päätökseen liittymisestä

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

Uudenmaan liiton kieliohjelma

Uudenmaan liiton kieliohjelma Mv 2/2012 Asia nro 23 Uudenmaan liiton kieliohjelma TAUSTAA Uudenmaan liitto on kaksikielinen kuntayhtymä, joka lain mukaan vastaa mm. Uudenmaan aluesuunnittelusta ja -kehittämisestä. Näiden lisäksi liitolla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 287 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisistä palveluista HEL 2013-008267 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi liitteenä olevan

Lisätiedot

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Sisältö! Eräs kaksikielinen koulu! Mikä tekee koulusta kaksikielisen?! Millainen kaksikielinen opetus toimii?! Haasteita

Lisätiedot

Svenska rum -lautakunta / /2014

Svenska rum -lautakunta / /2014 Svenska rum -lautakunta 11.6.2014 1058/12.01.00/2014 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

turvaamaan erikielisen palvelun saatavuuden muun muassa asettamalla yksikkökohtaisia kielivaatimuksia alueellisten yksiköiden henkilöstöille.

turvaamaan erikielisen palvelun saatavuuden muun muassa asettamalla yksikkökohtaisia kielivaatimuksia alueellisten yksiköiden henkilöstöille. YHTEENVETO Tämä selvitys on tehty osana Hallintoratkaisujen kielelliset seuraukset (Förvaltningslösningars språkliga konsekvenser (SpråKon)) -projektia, ja siinä kerrotaan paikallisten hallintoyksiköiden

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

ISBN Tilausnumero Suomen Kuntaliitto 2007

ISBN Tilausnumero Suomen Kuntaliitto 2007 Osana HUP-hanketta Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa kehittävät yhdessä ruotsinkielisiä palveluja pääkaupunkiseudulla. Hankkeen käynnistivät Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Suomen Kuntaliitto,

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteet ovat astuneet voimaan 1.8.2006. Opetushallitus on antanut

Lisätiedot

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Suomen koulutusjärjestelmä on kolmiasteinen. Ensimmäisen asteen muodostaa perusopetus, toisen asteen muodostavat lukio- ja ammatillinen koulutus ja kolmannen

Lisätiedot

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Veera Ylimaunu Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka, kuntapolitiikka, ylioppilaskylä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Koulutuksen sisältö - Esittäytyminen

Lisätiedot

AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011

AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011 AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Aikis -hankkeen tavoitteena on koordinoida aikuisille maahanmuuttajille tarkoitetun suomen ja ruotsin

Lisätiedot

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat. Kielibarometri 14.. Yhteenveto Kielibarometri tuloksista Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

Suomen ja ruotsin kieltä koskeva KIELIOHJELMA

Suomen ja ruotsin kieltä koskeva KIELIOHJELMA Suomen ja ruotsin kieltä koskeva KIELIOHJELMA Hallitus hyväksynyt 6.3.2017 Valtuusto hyväksynyt 29.5.2017 Johdanto Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite aloitti toimintansa 1.1.2017.

Lisätiedot

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 Kunnanvaltuuston hyväksymä 2015-04-13, 58 INNEHÅLLSFÖRTECKNING Sida 1 TAUSTA 1 2 KIELEN MERKITYKSESTÄ 2 3 NEUVONPITO JA

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ. Yläkoulu

OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ. Yläkoulu 1 OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ Yläkoulu 2 OPINTOJEN OHJAUKSEN ARVIOINTI- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ SIDOSRYHMÄ- PALAUTE OPISKELIJA- PALAUTE OPPILAAN OHJAUKSEN POLKU HENKILÖSTÖ- PALAUTE MÄÄRÄLLISET

Lisätiedot

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Merja Sillanpää 13.2.2019 Lovisa svenska medborgarinstitutin johtokunnan 6.3.2019 lisäyksin Valkon kansalaisopiston johtokunnan lisäyksin 15.3.2018 Organisaatiorakenne

Lisätiedot

Kieli valtionhallinnossa

Kieli valtionhallinnossa Kieli valtionhallinnossa Tässä kappaleessa kerrotaan kielellisistä oikeuksista valtionhallinnossa sekä kuntalaisten näkemyksistä siitä, miten kielelliset oikeudet käytännössä toteutuvat: Kieli viranomaisissa

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA Suomen opinto-ohjaajat ry LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN lausuntopyyntö luonnoksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö

Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö Kielenhuoltoseminaari 10.4.2015 Tukholmassa Ylitarkastaja Maria Soininen Oikeusministeriö, Helsinki 1 Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen perustuslain 17 : Oikeus

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Hyväksytty edustajiston kokouksessa 25.10.2017 Viestintästrategia 1. Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy) ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 12 Vanhusneuvosto AIKA 10.11.2017 klo 09:00-11:10 PAIKKA Kokoushuone 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 8 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Edunvalvonnan suunnittelu

Edunvalvonnan suunnittelu Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset

Lisätiedot

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun TULOKSET TARVEKARTOITUS Hallstahammarin kunta liittyi suomen kielen hallintoalueeseen 1. tammikuuta 2010. Kunta on tehnyt Hallintoalueryhmän kanssa kartoituksen ruotsinsuomalaisten tarpeista ja toivomuksista

Lisätiedot

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki Äidinkielen tukeminen varhaiskasvatuksessa Taru Venho Suomi toisena kielenä -lastentarhanop. Espoon kaupunki Äidinkieli voidaan Nissilän, Martinin, Vaaralan ja Kuukan (2006) mukaan määritellä neljällä

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Ruotsinkielinen opetus Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa lukuvuonna 2015 2016 muutokset mahdollisia

Ruotsinkielinen opetus Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa lukuvuonna 2015 2016 muutokset mahdollisia Ruotsinkielinen opetus Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa lukuvuonna 2015 2016 muutokset mahdollisia Selitteet opintojaksojen alla oleville kohdille: Opetus = Opintojaksoon sisältyvä ruotsinkielinen

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta TERVETULOA OPISKELEMAAN! Tutkinnot Kaksi itsenäistä tutkintoa: alempi korkeakoulututkinto ja ylempi korkeakoulututkinto Luonnontieteiden kandidaatti (LuK), laajuus 180 op, 3 vuotta Filosofian maisteri

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Vähemmistökieliohjelma Haaparanta

Vähemmistökieliohjelma Haaparanta Vähemmistökieliohjelma Haaparanta Hiukka Haaparannan olosuhteiden erityisyydestä sekä ohjelman teosta ja seurannasta Ohjelman sosiaalialaa koskeva puoli Vanhus- ja vammaishuolto Yksilö- ja perhehuolto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun 2016-2018 Sisällysluettelo Tausta 3 Tarkoitus ja tavoitteet 3 Rahoitus ja raportointi 3 Työmuodot 4 Organisaatio 4 Keskeistä 2015 5 Neuvonpito

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Maakuntauudistus Yhdistysten johdon kokous 10.2.2018 Jyväskylä, Laajavuori Tämän pisteen toimintatapana oli, että Esa Springare kävi aluksi läpi maakuntauudistusta diojen kautta. Diat ovat erillisenä liitteenä.

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen

SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen Hyvä ylioppilaskuntatoimija, Liittokokousmateriaaleista järjestettiin lausuntokierros 21.9. 12.10. Lausunnot liittokokousmateriaaleista saatiin 15 jäsenyhteisöltä. Lausuntojen pohjalta liiton hallitus

Lisätiedot

YLEISET KIELITUTKINNOT

YLEISET KIELITUTKINNOT YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja MAUNULAN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.00-19.52 Paikka: Jäsenet Maunulan ala-asteen koulu, opettajainhuone Valkama Meri, puheenjohtaja Kalliomäki

Lisätiedot

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 Avustuksen käyttötarkoitus Avustuksilla on tarkoitus tukea Suomen kielikoulutuspolitiikan mukaisesti suomalaisten

Lisätiedot

Yhteiso toiminnan pisteytys

Yhteiso toiminnan pisteytys () Yhteiso toiminnan pisteytys 6 7 8 9. luku Tarkoitus Tätä ohjeistoa käytetään määritettäessä AYY:n stipendiohjesäännön mukaisten yhteisöstipendin, opintostipendin ja vaihtostipendin 9 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 206/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Mari Broberg

OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Mari Broberg OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos Mari Broberg OpintoVartu opettajankoulutuslaitoksella yhteisesti sovittu tapa toimia, kun opiskelijan (perustutkinto-

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA TOIMINTATALOUS TALOUSARVIOESITYS 2011

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA TOIMINTATALOUS TALOUSARVIOESITYS 2011 TALOUSARVIOESITYS 2011 Talousjohtajan esitys 5.11.2010 tyhjä sivu TALOUSARVIO 2010 3 / 44 NUMERO-OSA 4 PERUSTELUT TULOT 9 MENOT PL 21 Luottamuselimet 11 PL 22 Kiinteät toimintamenot 13 PL 23 Perustoiminta

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 2 Uudenmaan liiton kieliohjelman toteutumisen arviointi 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 2 Uudenmaan liiton kieliohjelman toteutumisen arviointi 5 PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 15.02.2017, klo 09:30-10:40 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4 2 Uudenmaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Koponeuvoston kevään päätös 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Tänään Alkulämmittely Ajankohtaiset asiat Audintointituloksen ja YOPALAn esittely Palauttetta opetuksesta, kuka,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit.

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. OHJEET EXCEL-TAULUKON TÄYTTÄMISEKSI: Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. Linjapaperille, toimintasuunnitelmalle

Lisätiedot

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet VIESTINTÄ- STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Johdanto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia määrittelee, millaista JYYn viestinnän tulee olla, jotta se tukee ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY Turun yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin TYY 5.12.2017 TYY: mikä ja miksi? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja

Lisätiedot

Tavoiteohjelma Saate:

Tavoiteohjelma Saate: 1/5 Tavoiteohjelma 2013 Saate: Edustajisto linjasi organisaation kehittämisen toimenpiteiden yhteydessä seuraavasti: Hallitukselle laaditaan toimintasuunnitelma, jonka edustajisto käsittelee ja hyväksyy

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 11.6.2013 klo 14-16 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot