Kieli valtionhallinnossa

Transkriptio

1 Kieli valtionhallinnossa Tässä kappaleessa kerrotaan kielellisistä oikeuksista valtionhallinnossa sekä kuntalaisten näkemyksistä siitä, miten kielelliset oikeudet käytännössä toteutuvat: Kieli viranomaisissa Valtion ja kuntien tiedottaminen Kieli kokouksissa ja asiakirjoissa sekä tuotetiedoissa Kuntalaisten näkemykset kielellisestä palvelusta

2 Kielellisten palvelujen viranomaisohjaus Kielilain 23 :ssä säädetään viranomaisten velvollisuudesta toteuttaa kielellisiä oikeuksia. Viranomaisella on velvollisuus huolehtia toiminnassaan oma-aloitteisesti siitä, että yksityishenkilön kielelliset oikeudet toteutuvat myös käytännössä. Viranomaiset ovat kiinnittäneet enemmän huomiota toimintansa ohjaukseen muun muassa perustamalla erityisiä kielellisen palvelun parantamiseen tähtääviä toimielimiä sekä laatimalla kielistrategioita ja kieliohjelmia. Viranomaiset ovat lisäksi omaaloitteisesti perustaneet toimielimiä, joiden tehtävänä on parantaa kielellistä palvelua esimerkiksi kieliohjelmia laatimalla. Joillakin hallinnonaloilla on kiinnitetty enemmän huomiota työhönottoon, esimerkiksi laatimalla rekrytointiohjeita, joissa kielitaito on huomioitu. Viranomaiset ovat edistyneet suunnitelmien tasolla, mutta niiden toteuttamisessa ei ole vielä edetty käytännön tasolla. Suurimpana ongelmana näyttäisi olevan puute kielitaitoisesta henkilökunnasta. Kaksikielisen kunnan hallintosäännön tulee sisältää tarpeelliset määräykset siitä, miten kunnassa annetaan palvelut samanlaisin perustein eri kieliryhmiin kuuluville asukkaille. Lainsäädännössä ei kuitenkaan tarkemmin määritellä, miten kunnat oman itsemääräämisoikeutensa puitteissa tätä kielellistä palvelua toteuttavat. Viranomaisten kielitaitovaatimukset Virkaa täytettäessä ja muuhun palvelussuhteeseen otettaessa viranomaisten on henkilöstöpoliittisilla toimilla varmistauduttava siitä, että palvelukseen otettavalla on työtehtävien edellyttämä kielitaito. Kelpoisuusvaatimukset määrittämällä tai muutoin kielitaitovaatimuksia asettamalla viranomainen voi selkeästi ilmoittaa, millaista kielitaitoa virassa vaaditaan ja tarkistaa virkaan valittavan henkilön kielitaidon rekrytoinnin yhteydessä. Ministeriöistä annettujen asetusten perusteella ministeriöiden johtavien virkamiesten, kuten kansliapäällikön, osastopäälliköiden, hallitusneuvoksen sekä hallitussihteerin ja neuvottelevan virkamiehen viroissa on yleensä säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto. Näin ollen näiltä virkamiehiltä vaaditaan erinomaista suomen kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.

3 Viranomaisten velvollisuus käyttää asiakkaan kieltä Kielilain 23 velvoittaa viranomaista toteuttamaan kielellisiä oikeuksia. Kielilain mukaan viranomaisella on velvollisuus huolehtia toiminnassaan oma-aloitteisesti siitä, että yksityishenkilön kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Kaksikielisen viranomaisen on palveltava yleisöä sekä suomeksi että ruotsiksi, ja viranomaisen tulee yhteydenotoissaan yksityishenkilöihin ja oikeushenkilöihin käyttää näiden kieltä, jos se on tiedossa tai kohtuudella selvitettävissä, taikka molempia kieliä. Asiakkaan äidinkielen selvittäminen Väestötietojärjestelmän käyttökelpoisuus äidinkielitiedon selvittämisessä näyttää olevan epäselvää osalle viranomaisista. Väestötietojärjestelmän ansiosta kaikkien henkilöiden äidinkieli on tiedossa ja se on modernin tietotekniikan avulla myös helposti selvitettävissä. Lue lisää viranomaisten kielellisistä oikeuksista Valtioneuvoston kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta 2013.

4 Valtion ja kuntien tiedottaminen Kielilain 32 :n mukaan valtion ja kunnallisen viranomaisen yleisölle suunnatussa tiedottamisessa on kaksikielisessä kunnassa käytettävä suomen ja ruotsin kieltä. Asianomaisen ministeriön on huolehdittava siitä, että yksilön hengen, terveyden ja turvallisuuden sekä omaisuuden ja ympäristön kannalta oleellinen tieto annetaan koko maassa molemmilla kansalliskielillä. Yleinen huomio sähköiseen demokratiaan liittyvistä toiminnoista on, että niistä monet toimivat ainoastaan suomeksi tai puutteellisesti muilla kielillä. Ministeriöiden, verohallinnon sekä KELA:n kotisivuilla näyttää olevan yleisesti ottaen paljon tietoa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Mutta joitakin olennaisia asioita koskevaa tietoa ja esimerkiksi tiettyjä lomakkeita puuttuu kokonaan etenkin ruotsiksi. Vaaratiedotteesta annetun lain tarkoituksena on muun muassa tehostaa kielellisten oikeuksien ja kielilainsäädännön toteutumista viranomaistiedottamisessa. Vaaratiedotteiden välittäminen väestölle molemmilla kansalliskielillä sekä tietyissä tapauksissa saamen kielellä ja mahdollisesti myös muilla kielillä edistää väestön turvallisuutta ja luo myönteistä turvallisuusilmapiiriä. Kattava tiedottaminen molemmilla kansalliskielillä on perusteltua muun muassa siitä syystä, että Suomessa oli vuoden 2011 lopussa vain 17 kuntaa, joissa ei asunut yhtään ruotsinkielistä asukasta.

5 Kieli kokouksissa ja asiakirjoissa Kaksikielisen kunnan valtuuston kokouskutsu ja pöytäkirja on laadittava suomen ja ruotsin kielellä. Kunnan muiden toimielinten kokouskutsujen ja pöytäkirjojen kielestä päättää kunta. Kaksikielisen kunnan johtosäännöt ja vastaavat säännöt on annettava suomen ja ruotsin kielellä. Säädösehdotusten tekstien ja mietintöjen tiivistelmien on aina oltava saatavilla molemmilla kielillä. Sen sijaan koko mietinnön kääntäminen ruotsiksi on asianomaisen ministeriön harkinnassa. On kuitenkin muistettava, että yksilöllä on oikeus saada kielilain mukaan palvelua omalla äidinkielellään kaksikielisen kunnan hallintokielestä tai kunnan työkielestä riippumatta. Opasteet ja tuotetiedot kahdella kielellä Viranomaisen virallisen ja epävirallisen nimen on oltava selkeitä ja ymmärrettäviä, jotta kansalaiset kykenisivät vaikeuksitta ymmärtämään, mistä viranomaisesta tai virastosta on kyse. Uusien virastojen ja muiden organisaatioiden nimiin on jatkossa syytä kiinnittää valmistelun ja päätöksenteon yhteydessä entistä enemmän huomiota. Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida myös Kotimaisten kielten keskuksen kannanotot. Kaksikielisten viranomaisten opasteiden tekstien on oltava tasapuolisesti molemmilla kansalliskielillä. Opasteet ovat tärkeä osa viranomaisen ulkoista kuvaa. Yksikieliset opasteet antavat harhaanjohtavan kuvan viranomaisen kaksikielisyydestä. Ainakin kaksikielisissä kunnissa myytävissä tuotteissa on oltava suomen- ja ruotsinkieliset tuoteselosteet ja käyttöohjeet, mutta tätä velvoitetta ei ole aina noudatettu asianmukaisesti. Usein tuotteista puuttuvat ruotsinkieliset tekstit ja toisinaan myös suomenkieliset tekstit. Yhtenä syynä tähän voi olla se, että kaikki säännökset ja ohjeet eivät ole linjassa kielilainsäädännön kanssa. Lue lisää opasteista ja tuotetiedoista Valtioneuvoston kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta 2013.

6 Kuntalaisten näkemykset kielellisistä palveluista Kielilain 10 :n mukaan jokaisella on oikeus käyttää suomea tai ruotsia valtion viranomaisessa ja kaksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa. Suomenkielisillä vähemmistöillä ei pääsääntöisesti ole ongelmia julkisten ja yksityisten palveluiden saamisessa omalla äidinkielellään, kun taas yksi neljästä ruotsinkielisen vähemmistön edustajasta kokee saavansa palveluita ruotsiksi vain harvoin tai ei koskaan. Puutteet kielellisissä palveluissa liittyvät yleensä selvästi vähemmistökieltä puhuvien prosentuaaliseen osuuteen kunnassa. Mitä pienemmän osuuden kielivähemmistö muodostaa väestöstä, sitä vaikeampaa on saada palvelua ruotsiksi. Sen sijaan vähemmistön kieltä puhuvien lukumäärällä ei näytä olevan merkitystä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa asuu määrällisesti eniten ruotsinkielisiä ja on oletettavasti eniten myös kaksikielistä henkilöstöä, palveluja ei aina kyetä tarjoamaan. Esimerkiksi Vantaa, Espoo ja Kokkola ovat viime vuosina panostaneet aktiivisesti kielellisten palvelujensa parantamiseen. Oletettavasti juuri näiden panostusten ansiosta näiden kuntien kielivähemmistöt ovat antaneet palveluille paremman arvosanan kuin aikaisempina vuosina. Lue lisää kansalaisten näkemyksistä kielellisestä palvelusta Valtioneuvoston kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta Kuntalaisten näkemykset teknisestä sektorista Kunnan tasolla koetaan, että teknisellä sektorilla on huonoimmat valmiudet tarjota palveluja ruotsin kielellä. Paikallisten kielivähemmistöjen suurimmat odotukset kohdistuvat puolestaan siihen, että toimivaa sairaan- ja terveydenhuoltoa saisi omalla kielellä. Valtion sektorilla hätäkeskuksen, pelastuslaitoksen, poliisin sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten palvelut saavat melko huonot arvosanat. Ruotsinkieliset kuntalaiset kokevat, että etenkään hätäkeskukset eivät pysty tarjoamaan sellaista kielellistä palvelua kuin niiltä edellytetään. Hätäkeskuksen henkilöstö on esimerkiksi joissakin tapauksissa kehottanut ruotsinkielistä soittajaa puhumaan suomea. Ratkaisuksi on ehdotettu kaksikielistä rekrytointimenettelyä ja valtakunnallisia ohjeita molempien kielten tasapuolisen käytön varmistamiseksi. Olisi tärkeää täsmentää myös ohjeita, jotka liittyvät kielen valintaan kaksikielisten hätäkeskusten ja vapaapalokuntien välisessä radiokommunikaatiossa.