Suurelle valiokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurelle valiokunnalle"

Transkriptio

1 SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 10/2004 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta "tiede ja teknologia, Euroopan tulevaisuuden avaimet tutkimuksen tukemiseksi harjoitettavan politiikan suuntaviivat unionissa" Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 14 päivänä heinäkuuta 2004 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen komission tiedonannosta "tiede ja teknologia, Euroopan tulevaisuuden avaimet tutkimuksen tukemiseksi harjoitettavan politiikan suuntaviivat unionissa" (E 61/2004 vp) sivistysvaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - neuvotteleva virkamies Mirja Arajärvi, opetusministeriö - pääsuunnittelija Esko-Olavi Seppälä, valtion tiede- ja teknologianeuvosto - ylijohtaja Anneli Pauli, Suomen Akatemia - johtaja Petri Peltonen, Teknologian kehittämiskeskus Tekes. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Ehdotus Komissio hyväksyi tiedonannon tutkimuksen 7. puiteohjelman ( ) suuntaviivoista Tiedonanto on tarkoitettu keskusteluasiakirjaksi. Vuoden jälkipuoliskon aikana käytävän keskustelun perusteella komissio antaa vuoden 2005 alussa virallisen esityksen 7. puiteohjelmasta. Pitäen lähtökohtana Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiaa ja Barcelonan tavoitetta nostaa Euroopan tutkimuspanostus kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta komissio ehdottaa puiteohjelmaan merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, sen laajentamista uusille tutkimusaloille ja sen budjetin kaksinkertaistamista vuositasolla vuoteen 2010 mennessä kuudennen puiteohjelman rahoitustasosta, joka on noin 5 miljardia euroa vuodessa. Rahoitustason nostamisessa on huomioitu komission suunnitelmat vahvistaa avaruusalan ja turvallisuus/puolustusalan tutkimusta. Tiedonanto sisältää lisäksi yleisellä tasolla ehdotuksia tulevan puiteohjelman toimeenpanon välineistä ja organisoinnista. Uuden ohjelman rakenne perustuisi kuuteen päätavoitteeseen ja niihin liittyviin instrumentteihin: 1) Eurooppalaisen osaamisen vahvistaminen strategisen teknologisen tutkimuksen aloilla rahoittamalla tutkimuslaitosten, yliopistojen ja E 61/2004 vp Versio 2.0

2 yritysten yhteisiä tutkimushankkeita. Kyseessä on vakiintuneen tutkimusyhteistyön jatkaminen ja vahvistaminen soveltamalla nykyisiä hankemuotoja (mm. integroidut hankkeet, huippuosaamisen verkostot ja perinteiset pienehköt hankkeet. Yhteistyö kattaa laajasti soveltavan tutkimuksen eri alat, mm. biotieteet, tieto- ja viestintäteknologiat, materiaali- ja valmistusteknologiat, ravinnon, energian, liikenteen, ympäristön ja yhteiskunnallisen tutkimuksen. 2) Teollisuuden kytkeminen entistä vahvemmin mukaan puiteohjelman suunnitteluun ja toimeenpanoon perustamalla uusien teknologisten innovaatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa tukevia teollisuuden, tutkimuslaitosten rahoittajien ja muiden toimijoiden laajaan yhteistyöhön perustuvia teknologiaplatformeja. Kyseessä on uusi yhteistyömuoto, jolla tähdätään merkittävien eurooppalaisten teknologisten aloitteiden synnyttämiseen. 3) Perustutkimuksen tukeminen rahoittamalla yksittäisiä huipputason tutkimusryhmiä eri tieteen ja teknologian aloilla. Komissio ehdottaa uuden, ensisijaisesti perustutkimukseen liittyvän rahoitusinstrumentin käyttöönottoa. 4) Tutkijaliikkuvuus ja -koulutus: Tarkoituksena on vahvistaa nykyisiä toimia, joilla edistetään tutkijoiden liikkuvuutta jäsenmaiden välillä ja kansainvälisesti sekä tuetaan tutkijakoulutusta. 5) Tutkimusinfrastruktuureihin liittyvän yhteistyön vahvistaminen: tutkimuslaitteistojen yhteiskäyttö, yhteiset tietopankit, tutkijoiden sähköisen tietoverkon vahvistaminen, rahoitustuki uusien infrastruktuurien rakentamiselle, Euroopan osallistuminen kansainvälisiin infrastruktuurihankkeisiin. 6) Kansallisten tutkimustoimien ja -poliitikkojen koordinointi: Jäsenmaiden harjoittaman tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan ja sen vaikuttavuuden arviointi, mikä on ollut mukana jo 6. puiteohjelmassa. Komissio suunnittelee mittavia uusia ohjelmia myös turvallisuus- ja avaruustutkimuksen aloille. Ne käynnistyisivät samaan aikaan 7. puiteohjelman kanssa vuoden 2007 alussa. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, toteutetaanko ne osana puiteohjelmaa vai erillisinä ohjelmina. Kummankin ohjelman toteutuminen ja toimeenpanon järjestelyt riippuvat myös neuvoteltavana olevan perustuslaillisen sopimuksen sisällöstä. Valtioneuvoston kanta Kannanmuodostus tiedonantoon on kesken. Perusmuistiossa esitetään vasta Suomen alustavia näkemyksiä erityisesti komission esittämiin puiteohjelman uusiin elementteihin. Yleisiä näkökohtia. Puiteohjelman tehtävänä on synnyttää kansainvälisen yhteistyön kautta aitoa eurooppalaista lisäarvoa ja siten täydentää ja integroida kansallisia toimia. Puiteohjelmassa tehtävän tutkimuksen ensisijaisena lähtökohtana on pidettävä eurooppalaisen teollisen kilpailukyvyn ja tutkimuksen kilpailukyvyn edistämistä. Rahoitettavan tutkimuksen tuloksia tulee levittää ja hyödyntää mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti. Nykyisen puiteohjelman toimivat hankemuodot tulisi säilyttää ja niiden rahoitusta lisätä. Ehdotetut uudet puiteohjelman laajennukset (perustutkimusrahoitus, teknologiayhteisöt) ja niihin liittyvät instrumentit tulisi ottaa varovaisesti mukaan. Tutkimusrahoituksen lisääminen. Hallitus on todennut kannanotossaan rahoituskehystiedonantoon , että Suomi tukee tutkimusrahoituksen lisäämistä edellyttäen, että se tuo lisäarvoa kansalliseen toimintaan. Puiteohjelmabudjetin lisäys ei saa korvata kansallisia t&k-panostuksia. On tärkeää, että kukin jäsenmaa huolehtii riittävien julkisten resurssien ja kannusteiden käytöstä t&k-toimintaan ja osaamispohjaisen talouden edistämiseen. Perustutkimus. Suomi tukee lähtökohtaisesti komission esitystä, jonka mukaan puiteohjelmaan sisällytetään erillinen perustutkimuksen rahoittamiseen keskittyvä osio. Perustutkimuksen vahvistamista tarvitaan nostamaan Euroopan talouden ja tutkimuksen kilpailukykyä ja vetovoimaa. 2

3 Aikaisempien kannanottojen mukaisesti Suomi ei pidä tarkoituksenmukaisena, että EU-tasolla rahoitettaisiin yksittäisiä pienehköjä hankkeita, vaan rahoitus tulisi kohdistaa hankkeille, jotka ovat liian suuria tai riskialttiita yhden maan rahoitettaviksi. Uuden järjestelmän tehtävänä ei pidä olla kansallisen rahoituksen puutteiden paikkaaminen, vaan sen tulee kannustaa eurooppalaisia tutkijoita verkottumaan. Hankkeet voivat olla yhden organisaation hallinnoimia, mutta niiden tulee olla avoimia koko eurooppalaiselle tutkijayhteisölle. Toiminnan tulee selkeästi tukea eurooppalaisen yhteistyön kehittymistä. Tarkemman kannan määrittely perustutkimuksen hallintoon edellyttää eri lisäselvityksiä eri vaihtoehtoihin liittyvistä eduista ja haitoista. Hallinnon ulkoistamiseen liittyy aina huomattavia haasteita. Hallinnon eriyttäminen omaan organisaatioonsa saattaisi esimerkiksi heikentää edellytyksiä tutkimustulosten teolliselle ja yhteiskunnalliselle hyödyntämiselle. Teknologiayhteisöt. Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti teknologiayhteisöihin (European Technology Platforms, ETP) uutena teolliseen tutkimukseen liittyvänä yhteistyökonseptina. Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttää, että EU tukee aktiivisesti teknologisten innovaatioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyvää public-private-yhteistyötä. Samoin teknologiayhteisöt vahvistavat puiteohjelman bottom up -tyyppistä toimintamallia, jossa puiteohjelman tutkimussisältöjä suunnitellaan toimialojen eri toimijoiden ja sidosryhmien yhteisesti tekemän strategiatyön perusteella. Suomen näkemyksen mukaan teknologiayhteisöt tulisi olla koko tulevan puiteohjelman ajan sovellettu toimintamuoto, jolloin uusia teknologiayhteisöaloitteita voitaisiin tehdä säännöllisesti koko puiteohjelmakauden ajan. Teknologiayhteisöt ovat laaja ja varsin kunnianhimoinen uusi t&k-yhteistyön muoto. Niiden käytännön toteuttamiseen liittyy edelleen poikkeuksellisen paljon haasteita ja varsin perustavia avoimia kysymyksiä. Tutkijaliikkuvuus. Tutkijaliikkuvuutta koskevat tavoitteet ovat sinänsä hyviä, mutta niiden painoarvo on hyvin erilainen. Liikkuvuus tulisi nähdä osana tutkijakapasiteetin kehittämistä, ei itsetarkoituksena. Kun Marie Curie -ohjelmaa kehitetään, ei pitäisi luoda monia erilaisia rahoitusmuotoja em. tavoitteiden mukaisesti vaan pyrkiä muodostamaan laajempia kokonaisuuksia, kuten eurooppalaiset tutkijakoulut ja huippuyksiköiden tai merkittävien infrastuktuurien ympäristössä toimivat tutkijankoulutus- ja liikkuvuusohjelmat. Näiden kokonaisuuksien puitteissa voitaisiin tukea naispuolisia tutkijoita sekä heikommilta alueilta tulevia tutkijoita, silloin kun se on relevanttia. Erityisesti tulisi EU:n ja muun maailman välinen liikkuvuus sisällyttää osaksi kaikkea Marie Curie -toimintaa. Yksittäiset apurahat tulisi rahoittaa kaikkein lupaavimmille nuorille tutkijoille post doc -vaiheessa oman kansainvälisen tutkimusryhmän muodostamiseen. Elinikäisen oppimisen periaate tulisi ottaa huomioon siten, että luovutaan ehdottomista ikärajoituksista. Suositeltavaaa kuitenkin on, että tutkijan uran eri vaiheissa oleviin sovelletaan eri kriteereitä. Tutkijoiden urakehitykseen tulee hyväksyä erilaisia polkuja. Tutkimusinfrastruktuuri. Usean maan yhteisten tutkimusinfrastruktuurien rakentaminen on muodostumassa yhä tärkeämmäksi, kun laitteistot ovat yhä kalliimpia. Myös laitteistojen käytön tehostaminen muun muassa laajentamalla käyttäjäkuntaa (vierailevien tutkijoiden määrärahat) tai sopimalla laitteistojen koordinoidusta käytöstä on kannatettavaa. Yhteiset tietoverkot ja niihin liittyvät palvelut ovat tärkeä strateginen tutkimusresurssi, ja niiden rahoittaminen puiteohjelmasta on perusteltua. Muiden suurten tutkimusinfrastruktuurien rahoittaminen puiteohjelmasta tuntuu ongelmalliselta, ellei infrastruktuuri ole luonteeltaan sellainen, että se palvelee kaikkia jäsenmaita ja muita puiteohjelmaan liittyneitä maita. Kun eri maiden tutkimus painottaa eri asioita, tuntuisi paremmalta, että suuret infrastruktuurit edelleen pääsääntöisesti rahoitetaan osallistuvien 3

4 maiden kansallisilla panostuksilla, varsinkin kun puiteohjalmaan tuskin tulee merkittävää lisärahoitusta tutkimusinfrastruktuureihin. Puiteohjelma soveltuu nykyisellään parhaiten keskisuurten infrastruktuurien, mukaan lukien tietopankit ja tutkimusasemaverkot, rahoittamiseen. Uusia infrastuktuureja koskevien selvitys- ja valmisteluprojektien rahoittaminen puiteohjelmasta on perusteltua. Rahoitettavat projektit pitää valita kilpailun ja arvioinnin perusteella. Avaruustutkimus. Tiedonannossa mainitut avaruustoiminnan painopisteet (navigointi, ympäristö, tietoliikenne, avaruustiede) ovat myös Suomen kansallisen avaruusstrategian painopistealoja lukuun ottamatta kansainvälistä avaruusasemaa ja avaruuteen suuntautuvia tutkimusmatkoja. Komission suunnitelmat ovat avaruustutkimuksen tulevan siällön osalta hyvin linjassa Suomen tavoitteiden kanssa. Turvallisuustutkimus. Suomi tukee turvallisuustutkimuksen ottamista mukaan unionin tutkimustoimintaan, mutta vasta koekaudelta saatujen kokemusten jälkeen voidaan perustellusti ottaa kantaa sen pysyvämmästä organisointitavasta ja rahoituksen tasosta. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yleistä Komission tiedonnannon lähtökohtana on Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategia sekä siihen liittyvä tavoite nostaa unionin alueen T&K-panostus kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Puiteohjelman tehtävänä on kansainvälisen yhteistyön avulla synnyttää aitoa eurooppalaista lisäarvoa ja siten täydentää kansallisia toimia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kilpailukyvyn parantamiseen. Komission suunnitelmat merkitsevät suuria muutoksia tutkimuksen 6. puiteohjelmaan verrattuna. Valiokunta pitää kuitenkin välttämättömänä, että tärkeitä teemoja ja hyviä toimintamuotoja jatketaan usean puiteohjelman ajan. Uusien osa-alueiden vahvistaminen ei saa merkitä puiteohjelman nykyisten sisältöjen ja projektimuotojen syrjäyttämistä. Etenkin suomalaisten kannalta tämä on tärkeää, koska suomalaiset yritykset ja tutkimusorganisaatiot ovat menestyneet näissä hyvin. Valiokunta painottaa sitä, että EU:n tutkimusrahoituksen lisäämisen tulee johtaa lisäarvoon kansalliseen toimintaan nähden. Puiteohjelman rahoituksen lisäys ei saa vähentää jäsenmaiden vastuuta kansallisen T&K-toiminnan tukemiseen ja edistämiseen, vaan on tärkeää, että myös kansallista rahoitusta kaikissa jäsenmaissa lisätään. Valiokunta viittaa myös aikaisempaan kannanottoonsa siitä, että unionirahoituksella olisi pääsääntöisesti tehtävä tutkimusta, joka ei ole kansallisesti toteutettavissa (SiVL 3/2004 vp). Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tiedonannossa ei käsitellä yhteistyötä EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, mikä on 6. puiteohjelmassa toiminut vajavaisesti. Valiokunta kuitenkin painottaa sitä, että EU:ssa tehtävän tutkimustyön ohella bilateraalinen ja unionin alueen ulkopuolisten maiden kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää. Komission esittämät suuntaviivat ja toimenpiteet ovat perusteltuja ja tärkeitä. Yhteisenä välttämättömänä tavoitteena on, että Euroopasta muodostuu monipuolinen, tietointensiivinen ja innovatiivinen alue, jolla on mahdollisuus kilpailla Yhdysvaltojen, Japanin, Kiinan, Intian ja Etelä-Korean sekä muiden nousevien maiden ja alueiden kanssa. Perustutkimus Tiedonannossa esitetään, että puiteohjelmaan sisällytetään erillinen perustutkimuksen rahoittamiseen keskittyvä osio. Sen tarkoituksena on luoda mekanismi, jolla tuetaan Euroopan parhaita tutkijoita ja tutkijaryhmiä. Valiokunta yhtyy 4

5 valtioneuvoston kantaan siinä, että lähtökohtaisesti ehdotus on kannatettava, mutta rahoitus tulisi kohdistaa hankkeille, jotka ovat luonteeltaan kansainvälisiä taikka liian suuria tai riskialttiita kansallisesti rahoitettaviksi. Uuden järjestelmän tulee kannustaa eurooppalaisia tutkijoita verkottumaan. Sen sijaan valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena puiteohjelman avaamista komission esittämällä tavalla yksittäisten tutkijoiden ja ryhmien haettavaksi, vaan näiden rahoitus tulee hoitaa kansallisesti. Tiedonannossa esitetään kolmea vaihtoehtoista hallintomallia uuden rahoitusmekanismin toimeenpanolle. Tiedonannon perusteella näihin ei ole mahdollista ottaa yksityiskohtaista kantaa. Valiokunnan mielestä on tärkeää organisoida rahoitus niin, että hankkeiden arviointi perustuu riippumattomaan tieteelliseen asiantuntemukseen ja avoimeen kilpailuun. Ensisijaisena kriteerinä tulee olla tutkimuksen korkea laatu. Perustutkimuksessa on mahdollistettava riskien otto ja uusien tieteellisten läpimurtojen saavuttaminen. Rahoituksen tulee kattaa kaikki tieteenalat, siis myös humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus. Tutkijaliikkuvuus Tutkijaliikkuvuutta koskevat tavoitteet ovat kannatettavia. Valiokunta yhtyy kuitenkin valtioneuvoston kannanotossa todettuun siitä, että tulisi pyrkiä muodostamaan laajempia kokonaisuuksia. Näiden verkostojen kautta voitaisiin tukea osoittaa myös erityisille kohderyhmille. Valiokunnan mielestä on otettava huomioon liikkuvuus kaikissa muodoissaan eli esimerkiksi tutkijoiden kansainvälinen, alueellinen sekä tieteiden ja sektoreiden välinen liikkuvuus. Kansallisten tutkimusohjelmien koordinointi Kansallisten tutkimusohjelmien koordinointia on tutkimuksen 6. puiteohjelmassa toteutettu niin sanotuissa ERA Net-hankkeissa, jotka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi. Kansainvälinen yhteistyö on osa suomalaista tutkimusta ja sen kehittämistä. Valiokunta korostaa sitä, että yhteistyön on aina tuettava toiminnallisesti tutkimusta ja teknologian kehittämistä. Koordinaation kehittäminen tutkimuksen alueella kansallisesti mahdollistaa myös poliittisen painopisteasettelun ja tehostaa voimavarojen järkevää suuntaamista. Valiokunta pitää tärkeänä kansallisen tutkimusrahoituksen arvioinnin lisäksi myös seurantaa EU-tasolla. Turvallisuus- ja avaruustutkimus Tiedonannon mukaan uusia elementtejä puiteohjelmassa olisivat perustutkimus sekä avaruustoimintaan ja turvallisuuteen liittyvä tutkimus. Epäselvää kuitenkin on, miten nämä suhtautuisivat puiteohjelmaan. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siinä, että EU:n tutkimuksen puiteohjelma tulisi lähtökohtaisesti säilyttää siviilitutkimukseen keskittyvänä. Lausunto Lausuntonaan sivistysvaliokunta ilmoittaa, että valiokunta yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan edellä todetuin painotuksin. 5

6 Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2004 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. jäs. Kaarina Dromberg /kok Esko Ahonen /kesk Sinikka Hurskainen /sd Tuomo Hänninen /kesk Tatja Karvonen /kesk Minna Lintonen /sd Kirsi Ojansuu /vihr Seppo Särkiniemi /kesk Ilkka Taipale /sd Marja Tiura /kok Jutta Urpilainen /sd Raija Vahasalo /kok Unto Valpas /vas. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Marjo Hakkila. 6

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 22/2004 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta "tiede ja teknologia, Euroopan tulevaisuuden avaimet tutkimuksen tukemiseksi harjoitettavan politiikan suuntaviivat

Lisätiedot

EU:N TUTKIMUSPOLITIIKAN TULEVAT SUUNTAVIIVAT

EU:N TUTKIMUSPOLITIIKAN TULEVAT SUUNTAVIIVAT 1.7.2004 11/011/2004 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Perustuslain 97 Asia EU:N TUTKIMUSPOLITIIKAN TULEVAT SUUNTAVIIVAT Kauppa- ja teollisuusministeriö toimittaa eduskunnalle perustuslain 97 :n mukaisesti

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan. SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

ARTEMIS-ENIAC väliarvio ja ARTEMIS-ITEA selvitys

ARTEMIS-ENIAC väliarvio ja ARTEMIS-ITEA selvitys ARTEMIS-ENIAC väliarvio ja ARTEMIS-ITEA selvitys Kari Tilli Toimialajohtaja (tietoliikenne ja elektroniikka) Tekes ARTEMIS Call 2011 työpaja 17.1. 2011, Helsinki Suomen osallistuminen eurooppalaisiin yhteistyöohjelmiin

Lisätiedot

Suomen Akatemian kommentit tiedonantoon

Suomen Akatemian kommentit tiedonantoon Suomen Akatemia 28.1.2007 Sivistysvaliokunnalle Asia: Kirjallinen asiantuntijalausunto koskien KOMISSION TIEDONANTOA Tuloksia korkeakoulujen nykyaikaistamisesta: koulutus, tutkimus ja innovaatiot Suomen

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM Opetusministeriö EJATKOKIRJELMÄ OPM200500020 KAS Koponen Johanna 28.01.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle Valkoisen kirj an "EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet"

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma (2007 2013)

EU:n tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma (2007 2013) EU:n tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma (2007 2013) Surffaa netissä tietoa tutkimuksen 7. puiteohjelmasta Suomeksi www.tekes.fi/eu/fin/7po Komission sivut tutkijoille http://cordis.europa.eu.int/fp7/ Tutkimuspolitiikkaa

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet 12.3.2013 Marja-Liisa Niemi Tiedontuotanto Ilmiöiden ymmärtämiseksi, osaamisen ja toiminta- /työtyöprosessien kehittämiseksi, kehityskulkujen suuntaamiseksi

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2005 vp Valtioneuvoston selvitys Lissabonin strategian välitarkastelusta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 27 päivänä lokakuuta 2004 lähettänyt

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes

Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes 8.11.2017 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan komissiosta:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa Asiantuntijat: Kehittämispäällikkö Jussi Nissilä Erityisasiantuntija Isabella Paju Innovaatiot ja yritysrahoitus, TEM Kotimainen konteksti - Tekoälyohjelma Elinkeinoministeri

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku Outi Kauppinen

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku Outi Kauppinen Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku 9.4.2014 Outi Kauppinen Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Horisontti 2020 ohjelma on Euroopan

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedonanto kuvaa toimintasuunnitelman eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja käyttämiseen Komissio

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin pienille ja keskisuurille yrityksille.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 1 20.1.2009 Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 15.1.2009 Top down -politiikka VTTN 1990 perustutkimuksessa panostetava tieteelliseen tasoon kv-kärkitason huippuyksiköiden

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) 14563/02 LIMITE RECH 180

PUBLIC EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) 14563/02 LIMITE RECH 180 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) PUBLIC 14563/02 LIMITE RECH 180 SELVITYS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea Vastaanottaja: Neuvosto (kilpailukyky)

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki

Lisätiedot

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

Business Finland. EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

Business Finland. EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 09-2018 Business Finland EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan komissiosta:

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2006 vp Valtioneuvoston selvitys Euroopan yhteisöjen komission tiedonannosta Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Kimmo Viljamaa, Advansis Oy Janne Lehenkari, Advansis Oy Tarmo Lemola, Advansis Oy Terhi Tuominen, Helsingin yliopisto 1 Lähtökohdat Suomen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

ELY-keskusten puheenvuoro

ELY-keskusten puheenvuoro ELY-keskusten puheenvuoro Ylijohtaja Marja Karvonen Mikä on tärkeää rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelussa Tampere 25.9.2012 28.9.2012 Ohjelman toteutuksen aito aluelähtöisyys (1) Hankkeiden hakujen,

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 30/2005 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi sekä neuvoston päätökseksi (tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma) Suurelle valiokunnalle

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en) 5475/16 ADD 1 RECH 8 ATO 3 COMPET 18 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 19.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 11. marraskuuta 2004 TYÖASIAKIRJA Tiede ja teknologia Euroopan tulevaisuuden avaintekijöinä Suuntaviivoja unionin tutkimusrahoituspolitiikalle

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto 2.10.2013 Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloituminen Tutkimus- ja opetusinfrastruurit

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Professoriliitto sivistysvaliokunnan kuultavana 12.1.2011 E 98/2010 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Kauppa ja teollisuusministeriö EKIRJELMÄ KTM200500084 ELO Hyrsky Kimmo 29.3.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite KTM:n diaarinumero 5/011/2005 Asia EU; yrityspolitiikka; ehdotus monivuotista yritysohjelmaa

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot