TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS: kunnanhallituksessa päivitetty , ,

2 Saari-Kaukola ja Ojanen-Porras osayleiskaava 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Kaavoitettavan alueen sijainti. Kaavoitettavan alueen koko on noin 55 km2. Siihen kuuluvat Tammelan Saaren, Kaukolan, Ojaisten ja Portaan kylät. Kannen kuvassa senaatinkartta, joka ulottuu alueen pohjoisimpiin osiin. 2. TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Tehtävänä on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jonka avulla voidaan tutkia alueen maankäytön tarpeita alueen kehittämiseksi. Alueen ja kylien täydennysrakentamispaineet selvitetään kaavoituksen avulla, pyrkimyksenä on myös tulevaisuudessa yhtenäistää ja helpottaa käsittelyä haettaessa rakennuslupia / poikkeamislupia kaavoituksen pohjalta. 3. TAVOITTEET Valtioneuvoston asettamien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä viranomaisten toiminnassa. 2

3 Kaukolan, Saaren, Ojasten ja Portaan kylien alueelle laaditaan osayleiskaava, jonka tavoitteena on turvata valtakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt: Hämeen härkätie ja sen varren asutus sekä Saari-Kaukolan kulttuurimaisema ja maakunnallisesti merkittävä Portaan kylä ja kulttuurimaisema. Aluerajauksen alueella on paitsi valtakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä myös valtakunnallisesti arvokkaita maisemaalueita, jotka ohjaavat kaava-alueen maankäytön suunnittelua. Tavoitteena on myös nämä huomioon ottaen kylien kehitystä edistävän täydennysrakentamisen ohjaaminen. Uudet rakennusalueet suunnitellaan siten, että sekä rakennetun kulttuuriympäristön että kulttuurimaisema-alueiden ilme säilyy. Työssä laaditaan myös rakennustapaohjeisto rakennusvalvonnan avuksi. Kuva 2. Rasterilla on merkitty valtakunnallisesti arvokkaat alueet ja kohteet. Pinkin värinen katkoviiva osoittaa Hämeen Härkätien. Hämeen liiton määrittelemät MAT-alueet, eli maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ovat kaava-alueella Saaren kartano ja kulttuurimaisema, Saarensalmen silta, Lounaishämeen pirtti, Kaukolanharjun näkötorni, Kaukolan kylä ja kulttuurimaisema, Hämeen Härkätie, Portaan kylä ja kulttuurimaisema, Syrjälä, Talonen ja Kivilammi. Valtakunnallisesti merkittävän Hämeen Härkätien yhteydessä on osoitettu paitsi vanha kulttuurihistoriallinen tielinjaus myös tietä reunustavat merkittävät kulttuurimaisema-alueet. Kaavarajauksen alueella sijaitsee 14 kiinteää muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamaa muinaisjäännöstä niin esihistorialliselta kuin historialliseltakin ajalta, yksi mahdollinen muinaisjäännös (kivikautinen asuinpaikka) ja yksi kivikautinen löytöpaikka. Kohteita: Iso Riihenmäki, Palomäki, Saari, Kaukola, Yrjölä, Saarensalmi, Rekola, Väärämäenlahti, Mattila, Männistö, Ojanen, Syrjälä, Porras. 3

4 4. SUUNNITTELUTILANNE JA MAANOMISTUS Kanta-Hämeen maakuntakaavassa (2006) Portaan kyläalue on merkitty asuntovaltaiseksi alueeksi, jolla arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön peruspiirteet säilytetään (AT/s). Soran- ja hiekanottoalueista kaksi ovat Keinumäessä (EOhmy 118 ja EOhmy 141) ja kolmas Emmankukkulassa (EOhmy 123). Alueella on VR-alue Saaren kansanpuiston alueella. Luonnonsuojelualueita on kaksi: Kuivajärven pohjoisosa (SL 212) ja osa Saaren kansanpuistoa (SL 215). Saaren kansanpuiston alue on luonnonsuojelualue (SL 215), joka on valtakunnallisesti merkittävä maiseman ja geologiansuojelualuetta. Molemmat sisältyvät myös Naturaalueisiin. Saaren kartanon alue on merkitty sr-merkinnällä, mikä tarkoittaa arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, erittäin merkittävää. Maatalousalueita, merkittäviä yhtenäisiä peltoalueita (MT 67 ja MT 71) on alueella lähes yhtenäisenä luode-kaakko-suuntaisena vyöhykkeenä Saari-Kaukolan alueelta Portaaseen. Merkinnällä MYg on kolme aluetta, Kaukolassa kaksi (MYg 67 ja MYg 305) ja Kuivajärven rannan ja Portaan alueella kolmas ja neljäs (MYg 72 ja 73). Merkintä tarkoittaa maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja, arvokas geologinen muodostuma tai maa-aineslain tarkoittama kaunis maisema. Pyhäjärvi on merkittävä vesialue, joka on vesiensuojelun kannalta merkittävä (Wa). Kuivajärvi on vesiensuojelun lisäksi virkistyskäytön vuoksi tärkeä vesialue (Wav). Käytöstä poistettu kaatopaikka on Portaassa kaava-alueen rajamailla (vaaleanpunainen kohdemerkintä) ja vedenottamo tai pohjaveden imeytys (sininen kohdemerkintä). Alueella tiedetään olevan kaksi kivikautista asuinpaikkaa, Mattila ja Syrjälä (sininen neliön muotoinen kohdemerkintä). Maaseudun kehittämisen kohdealueeseen kuuluu alueen kylien muodostama nauha. Koko suunnittelualue kuuluu luontomatkailun kehittämisen kohdealueeseen. Pohjavesialue ulottuu Kaukolanharjua myötäillen luoteis-kaakko-suuntaisen koko kaava-alueen halki. Ote maakuntakaavakartasta Alueelle ei ole voimassaolevaa oikeusvaikutteista yleiskaavaa eikä asemakaavoja. Ranta-asemakaavoja on kaksi, toinen Pyhäjärven rannalla oleva Rohannokka vuodelta 1997 ja toinen Kuivajärven rannalle sijoittuva Tanilanlammin ranta-asemakaava vuodelta

5 Maanomistuskartta 5. TEHDYT JA LAADITTAVAT SELVITYKSET Tehdyt selvitykset Johanna Enqvist: Arkeologiset inventoinnit Tammelassa Museovirasto Petro Pesonen: Arkeologiset inventoinnit Tammelassa Museovirasto Lounais-Hämeen ja Rengon muinaisjäännökset, Hämeen liiton julkaisu V:88, toim Minna Seppänen, Hämeenlinna 2008 Hanna Virkki ja Kalevi Hokkanen, Geologian tutkimuskeskus GTK: Kanta-Hämeen muinaisrannat. Itämeren varhaisvaiheen visualisointi. Hämeen liiton julkaisu V:84, Hämeenlinna 2007 Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö. Osa 2, Hirvonen, Auli, Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma. Mustialan Portaan Kaukolanharjun valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Hämeen ympäristökeskus. Hämeen Härkätie Maisemanhoidon yleissuunnitelma, Tielaitos, Hämeen tiepiiri, Hämeen liitto, Hämeenlinna, Hattula, Renko, Loppi ja Tammela. Natura-alueet ja selvitykset Olemassa olevat pohjavesiselvitykset Juoksuhautakartat Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt, Museovirasto ja Ympäristöministeriö. Rakennettu Häme, Hämeen liitto. Somerpalo, Sirpa & Luppi, Päivi, Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys. Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu. Hämeen liiton julkaisu II:190 VORSKI-hankkeen rakennetun kulttuuriympäristön inventointeja Tammelassa, Mustiala-Porras-Kaukolanharju osayleiskaava (ei oikeusvaikutuksia), Maatalouden tutkimuskeskus ja Yhdyskuntasuunnittelu Tapio Sillfors Oy. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Viemäröinnin yleissuunnitelma 2008 Finngridin sähkölinjasuunnitelmat ja selvitykset Gasumin maakaasulinjasuunnitelmat ja selvitykset Timo Alasen Portaan alueen kantatilaselvitykset Jaakko Masosen artikkelit ja julkaisut Hämeen Härkätiestä Laadittavat selvitykset Asukkaiden näkemysten selvittäminen Palvelurakenneselvitys Kulttuuriympäristöselvitys Maisemaselvitys 5

6 Luontoselvitys tarvittavat tarkennukset pohjavesiselvityksiin liito-oravaselvitys tarvittaessa liikenneselvitykset emätilatarkastelu 6. SUUNNITTELUPROSESSI JA SEN AIKATAULUARVIO Tavoitteellinen aikataulu syyskuu 2008 elo-syyskuu 2012 talvi 2015 kesä 2015 Kaavaprosessin eteneminen 1. Kaavoituspäätös 2. Osallistumis- 3. Kaavaluonnos 4. Kaavaehdotus ja arviointi- KH 247 suunnitelma nähtävillä 30 vrk nähtävillä 30 vrk mielipide kaavaan mielipide kaavaan Osallistumismahdollisuudet Osalliset Kunta tiedottaa vireille tulosta, tavoitteista keskusteleminen Tilaisuus mielipiteen vapaamuotoisempaan esittämiseen kaavaa valmisteltaessa lausunnolle/neuvottelu lausunnolle/neuvottelu nähtävillä 30 vrk virallinen muistutus kunnan vastine muistutukseen Mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kunta antaa virallisen vastineen 5. Kunnanvaltuuston hyväksymispäätös valitusmahdollisuus hallinto-oikeudelle 30 vrk syksy Voimaantulo Ilmoitus muistuttajille / kirjallisesti kuulutus pyytäneille valitusoikeus hallintooikeuteen oikaisukehoitusmahd. tiedoksi kirje Hämeen ELYkeskus neuvottelu lausunnolle/neuvottelu Uudenmaan lausunnolle/neuvottelu ELY-keskus (Tiehallinto) Museovirasto lausunnolle/neuvottelle/neuvottelu lausunnol- tiedoksi Hämeen liitto lausunnolle/neuvottelle/neuvottelu lausunnol- Kunnan viranomaistahot Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto asettaa nähtäville asettaa nähtäville asettaa nähtäville hyväksyminen Tekninen lautakunta lausunnolle/ lausunnolle/ kokous lausunnolle/kokous tiedoksi tiedoksi kokous Ympäristölautakunta lausunnolle/ lausunnolle/ kokous lausunnolle/kokous tiedoksi kokous Aluepelastuslaitos tiedoksi kirje / lausunnolle lausunnolle SSP Yhtiöt Oy Elenia Oy Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä Kaavoituksen etenemisestä ilmoittaminen Kuntalaiset ja yhteisöt Omistajat, vuokran-haltijat Naapurit Muut kuntalaiset / kirje / kirje kirje / neuvottelu / kirje kirje / neuvottelu / kirje / kirje Valitusoikeus hallinto-oikeudelle 30 vrk 6

7 Toteutunut aikataulu Nähtävillä Nähtävillä päivitetty, , , Miika Tuki Nähtävillä 7. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutuksia tullaan arvioimaan koko siltä alueelta, johon kaavan katsotaan merkittävästi vaikuttavan. Pääosin vaikutukset tulevat kohdistumaan suunnittelualueeseen ja sen läheisyyteen. Vaikutusten arvioinnin tavoitteena on tuottaa vaikutuksia koskevaa tietoa suunnittelun, osallistumisen ja päätöksenteon tueksi. Suunnitteluprosessin aikana vaikutuksia arvioidaan luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Arvioinnit tehdään seuraavan rakenteen mukaan. 1. VAIKUTUKSET YHDYSKUNTARAKENTEESEEN asutuksen ja työpaikkojen alueellinen sijoittuminen yhdyskuntarakenteen toimivuus sekä eheys tai hajaannus 2. VAIKUTUKSET LIIKENTEESEEN Moottoriajoneuvoliikenteen järjestäminen Eri liikennemuodot (esim. vesiyhteyden järjestäminen Kuivajärven ja Pyhäjärven välille) liikenneturvallisuus 3. VAIKUTUKSET IHMISTEN ELINOLOIHIN JA YMPÄRISTÖÖN Sosiaaliset vaikutukset: turvallisuuteen, viihtyisyyteen, sosiaaliseen toimivuuteen, arjen sujuvuuteen ja sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen Terveysvaikutukset 4. VAIKUTUKSET MAISEMAAN, KYLÄKUVAAN, KULTTUURIPERINTÖÖN JA RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistorialliset ympäristöt (VAT-alueet) ja maakunnallisesti arvokas rakennusperintö (MAT) Kulttuurimaisema Maisema-alueet Kyläkuva Rakennusperintö Muinaisjäännökset Uuden rakentamisen sopeutuminen ympäristöön 5. VAIKUTUKSET LUONTOON JA LUONNONVAROIHIN Maa- ja kallioperä, vesi, ilma ja ilmasto Kasvi- ja eläinlajit sekä luonnon monimuotoisuus Luonnonvarat Pohjavedet Natura-alueet 6. VAIKUTUKSET ELINKEINOELÄMÄÄN Yritysten toimintaedellytykset (sisältää maatilayritykset) Työllisyys Kaupalliset vaikutukset 7. VAIKUTUKSET YHDYSKUNTA- JA ENERGIATALOUTEEN Maan hankinta, kunnallistekniikka, palvelujen toteuttaminen ja ylläpito sekä tulot Energian kulutus 7

8 8. OSALLISET Osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen ja työntekoon kaava vaikuttaa. Tässä osayleiskaavatyössä osalliset, joiden kanssa on aktiivista yhteistyötä, ovat seuraavat: Maanomistajat ja asukkaat alueen maanomistajat kunnan asukkaat Viranomaiset Hämeen liitto Hämeen ELY-keskus (ympäristö) Uudenmaan ELY-keskus (liikenne) Museovirasto Kanta-Hämeen aluepelastuslaitos Kunnan hallintokunnat ja viranhaltijat ympäristölautakunta tekninen lautakunta vesilaitos sosiaalitoimi sivistystoimi Alueen yritykset, esim: Maatalousyhtymät Palveluyritykset Rakennusalan yritykset Asukasyhdistykset ja kylätoimikunnat, esim: Portaan-Ojaisen Kyläyhdistys ry Saaren-Kaukolan kyläyhdistys ry Lounais-Hämeen lintuharrastajat ry Kaukolan Riistamiehet ry Maataloustuottajain Tammelan Yhdistys MTK-Tammela ry Metsänhoitoyhdistys Tammela-Forssa ry Ojaisten Marttayhdistys ry Metsästysseura Portaan Peura ry Portaan maa- ja kotitalousnaiset ry Portaan maamiesseura Suomen luonto- ja ohjelmapalveluyrittäjät ry Tammelan Pyhäjärven-Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Tammelan Ratsastajat ry Tammelan Yrittäjät ry Hämeen virkistysalueyhdistys ry Muut, esim: Sähköyhtiöt Fingrid ja Elenia Lounea Oy FSHKY Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Gasum Oy liikennöitsijät taksinkuljettajat Muut yhdistykset, esim: Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys ry 9. TIEDOTTAMINEN Yleisötilaisuuksista, osallistumis- ja arviointisuunnitelmista, osayleiskaavaluonnoksesta ja osayleiskaavaehdotuksesta tiedotetaan Forssan lehdessä, kunnan nettisivuilla ja ilmoitustaululla, ulkokuntalaisille osallisille lähetetään kirje. Kaavan aikana järjestetään tarvittavassa määrin yleisötilaisuuksia. 10. YHTEYSHENKILÖT Kaavoittaja Miika Tuki Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela p miika.tuki@tammela.fi 8

9 11. PALAUTE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTSUUNNITELMASTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat mielipiteet saa lähettää kunnalle osoitteeseen Tammelan kunta Kunnanhallitus Hakkapeliitantie Tammela tai sähköpostissa tammela.fi Tammelassa Miika Tuki, arkkitehti Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammelan kunta puh

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS: kunnanhallituksessa 8.9.2008 päivitetty 21.11.2008 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Kaavoitettavan alueen

Lisätiedot

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu kunnanhallituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu x.x.2013 kunnanhallituksen päätös x.x.2013 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2013, yleisötilaisuus x.x.2013 päivitetty ei mittakaavassa

Lisätiedot

Juuriniemen osayleiskaava

Juuriniemen osayleiskaava Juuriniemen osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh

Lisätiedot

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös XX.XX.XXXX OAS korjattu OAS-vaiheen nähtävilläolo ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja

Lisätiedot

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015 ja 11.1.-24.1.2016 päivitetty 25.2.2016 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy)

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 2.9.2013 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2013 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu xx.xx.2013 päivitetty

Lisätiedot

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.6.2013 177 OAS-vaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Luonnosvaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo

Lisätiedot

Teuro-Kuuslammi osayleiskaava

Teuro-Kuuslammi osayleiskaava Teuro-Kuuslammi osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Teuron kyläkeskusta sijoittuu Teuronjoen kummallekin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Letkun osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Letkun kylä sijoittuu maakunnallisesti arvokkaaseen kylämaisemaan, itse kyläkeskus on 15 km

Lisätiedot

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Meijerin alue käsittää korttelin 502 ja sen tontit 1-5. Alue sijoittuu

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 4.2.2013 20 OAS nähtävänä 6.5.-4.6.2013 luonnos nähtävänä 17.8.-15.9.2015 päivitetty 30.1.2015, 6.9.2016 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Letkun osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu 15.4.2010 kunnanhallituksen päätös 3.5.2010 OAS nähtävänä 20.9.-19.10.2010, yleisötilaisuus 29.9.2010 luonnos nähtävänä 27.5-26.6.2013,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 JOKIOISTEN KUNTA JOKIOISTEN KESKUSTAN JA LÄHIYMPÄRISTÖN OSAYLEIS- KAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään ja tarkennetaan suunnittelun

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo x-x.x.2017 Ehdotusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 195 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 28.8.-11.9.2017 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo 23.10.-22.11.2017 päivitetty

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2015 aloitusvaiheen

Lisätiedot

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS-vaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelua lue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Eerikkilän asemakaava

Eerikkilän asemakaava Eerikkilän asemakaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös kaavoituksen aloittamisesta 7.2.2011 41 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 14.3.-13.4.2011 Luonnos nähtävillä 19.11.-19.12.2012 Ehdotus

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy)

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 5.9.2011 204 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 19.9.-18.10.2011 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu

Lisätiedot

Susikas-Myllykylä osayleiskaava

Susikas-Myllykylä osayleiskaava Susikas-Myllykylä osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Kohde ja suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Keskusta-Mustiala osayleiskaava

Keskusta-Mustiala osayleiskaava Keskusta-Mustiala osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu x.x.2013 kunnanhallituksen päätös x.x.2013 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2013, yleisötilaisuus x.x.2013 päivitetty ei mittakaavassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien varteen kasvaneen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 27.4.2015 138 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xxx päivitetty xxx ei mittakaavassa

Lisätiedot

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 22.9.2008 OAS korjattu 12.11.2008, 4.3.2009, 4.2.2010, 20.4.2011 OAS-vaiheen nähtävilläolo 8.2.-9.3.2010 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos ( ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma TOIVAKAN KUNTA VIISARIMÄKI KIRKONKYLÄ OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 03.03.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3. Laaditut

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Torron osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 72 16.3.2015 OAS nähtävänä 31.8.-29.9.2015 päivitetty 10.2.2017 ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 15.8.2012 205 OAS-vaiheen nähtävilläolo 17.9.-16.10.2012 luonnosvaiheen nähtävilläolo 29.5.-28.6.2013

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh 03 41201 Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Torron osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS URJALAN KUNTA, LAUKEELA SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS Alue muodostuu Laukeelan kylän kiinteistöistä Köppilä 5:238 / palsta 1 ja yhteisalue 878:12:0 sekä osin kiinteistöistä

Lisätiedot

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE 82121904 Hausjärven kunta Puutarhakylän ranta-asemakaavan muutos ja ranta-asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.3.2009, päivitetty 14.8.2009 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelukohde

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE HARHALA KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.6.2009 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kuikon ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635) Kylä: Harhala (402)

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava 7.3.2011 Hämeenkyrön kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3 1.3

Lisätiedot

Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava

Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu x.x.2014 kunnanhallituksen päätös x.x.2014 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2013, yleisötilaisuus x.x.2014 päivitetty

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Seivalan ranta-asemakaava

Seivalan ranta-asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ANNIKKI SEIVALA Seivalan ranta-asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22621 1 (8) Sisällysluettelo Seivalan ranta-asemakaava... 2 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUKULAN JA HÄIVIÄN OSAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUKULAN JA HÄIVIÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUKULAN JA HÄIVIÄN OSAYLEISKAAVA TAMMELAN KUNTA TEKNINEN OSASTO Arkkitehtitoimisto A+ 6.5.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUKULAN JA HÄIVIÄN OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava

Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava Kallio-Riihivalkama-Ruostejärvi -osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 3.3.2014 ( 60) OAS nähtävänä 8.9-7.10.2014 päivitetty 15.4.2016 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Kaava-alue kattaa

Lisätiedot