Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo ja päivitetty , ei mittakaavassa Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh Kohde ja suunnittelualue Asemakaava-alue käsittää Hevoniemen alueella sijaitsevat tilat 3:340, 3:304, 3:345, 3:344, 3:303, 3:302. Suurin osa alueesta ja nykyisen asemakaavan osoittamista rakennuspaikoista on rakentamatta, lukuun ottamatta rannan rakennuskantaa. Kaava-alue on kooltaan 4,8 hehtaaria. Suunnittelualue on Hevoniemessä Pyhäjärven rannalla. Alue rajautuu länsipuolelta Vekkiläntiehen ja itäosastaan Pyhäjärveen. Näkymiä alueelta Kaava päätettiin jakaa kahteen osaan syksyllä 2016, jotta kiireellisempi pohjoisosa (1) saattoi edetä hyväksymiskäsittelyyn. Eteläosan alueen (2) kaavoitusta jatkettiin edelleen, jotta alueeseen kohdistuvia erilaisia näkemyksiä voitiin selvitellä edelleen. Alueen 2 osalta saattaa myös muodostua tarve uuteen ehdotusvaiheen nähtävillä oloon. Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Suurin osa kiinteistöjen omistajista on esittänyt kunnalle kaavamuutosta alueelle, sillä alueen puistojen ja tiealueiden lunastusten yhteydessä on käynyt ilmi, että he ovat tyytymättömiä kaavan ratkaisuihin. Myös painetta alueen tonttien suurentamiseen on ilmennyt. Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne Osayleiskaava Asemakaava Kaavalla pyritään tarkentamaan puistoalueiden rajauksia sekä tutkimaan alueen reittiyhteydet. Nykyisessä kaavassa olevat noin tuhannen neliömetrin tontit ovat Tammelan nykytilanteessa liian pieniä, sillä taajama-alueelta ostetaan käytännössä minimissään 1500 neliömetrin tontteja. Alueella on voimassa maakuntakaava, joka on vahvistettu ja jota on päivitetty Kaava-alue on maakuntakaavassa osa Tammelan keskusta-alueen asumisen aluetta. Rantaaluetta kaavan koillisosassa on osoitettu virkistykseen (VL 151). Muinaismuistoalue (turkoosi neliö) on kaavan ulkopuolella, opiston saunan tontilla. Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Tammelan keskustaajaman oikeusvaikutteeton osayleiskaava on laadittu vuonna Keskustan alueella on käynnissä Keskusta- Mustiala osayleiskaava, joka on tulossa luonnosvaiheen nähtävillä oloon vuoden 2015 aikana. Alueelle on laadittu asemakaava , jossa asemakaavamuutosta koskevalle alueelle on muodostettu kaksitoista erillispientalotonttia (AO) ja näille yhteydet Venhontien, Kallentien ja Hilmantien kautta. Ranta-alueen olemassa olevan asutus on osoitettu asuinpientalojen alueek- Ote maakuntakaavasta Keskusta-Mustiala osayleiskaavaehdotus 2016 Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh si (AP). Alueiden rakentamistehokkuus on 25 % tontin pinta-alasta. Rakentaminen on yksikerroksista. Ranta-alueet ovat lähivirkistysalueita (VL). Aluerajauksen kaakkoiskulmassa on venevalkamavaraus (LV). Maanomistus tilanne Vaikutusalue Maa-alueen omistavat yksityiset maanomistajat lukuun ottamatta kahta erillispientalotonttia, jotka ovat kunnan omistuksessa (korttelin 427 tontit 1 ja 4). Kaavan vaikutusalue on pääosin kaavan aluerajauksen alue, mutta alueelle suunniteltava toiminta osaltaan lisää liikennettä alueella. Tonttien lisärakentamisesta saattaa aiheutua hetkellisiä ympäristövaikutuksia, ellei mahdollisia vaaratilanteita arvioida riittävästi ja niihin varauduta suunnittelu ja rakentamisvaiheessa. Alueen sijoittuminen rannan läheisyyteen lisää alueen virkistysarvoa ja nykyisessä kaavassa alue onkin rannan osalta lähivirkistysaluetta. Ote vuoden 2005 asemakaavasta Tutkittavia vaikutuksia ovat: - vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen - vaikutukset liikenteeseen - vaikutukset ihmisten elinoloihin ja asumisympäristöön - vaikutukset maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja luonnonvaroihin - vaikutukset yhdyskunta- ja energiatalouteen Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh Tehdyt selvitykset Alueelta on tehty selvityksiä mm. muun kaavoituksen yhteydessä: Arkeologiset inventoinnit Tammelassa:2005. Museovirasto Johanna Enqvist (2005) ja Petro Pesonen (2006). Lounais-Hämeen ja Rengon muinaisjäännökset, Hämeen liiton julkaisu V:88, toim. Minna Seppänen, Hämeenlinna Maakunnan rakennuskantaa on inventoitu ja inventoinnit koottu kirjaksi Rakennettu Häme, julkaisija Hämeen liitto. Kulttuurimaisema- ja rakennusinventointi on tehty Tammelan taajaman asemakaavan muutosta ja laajennusta varten vuonna 2003; Kaavatalo Oy/ ark. Alf Lindström. Kuninkaankartasto Keskustan rakennuskantaa on myös inventoitu Hämeen ympäristökeskuksen Vorskiinventoinneissa, inventoijana Laura Vikman, Tammelan kunta. Luontoselvitys on alueelta tehty Tammelan taajaman asemakaavan muutosta ja laajennusta varten vuonna 2000; Kaavatalo Oy/ Hannu Alèn. Forssan seudun pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on tehty vuonna 2006, Insinööritoimisto Paavo Ristola / Tammelan kunta. Alueelta on tehty karttatarkastelu, laatijana Miika Tuki, Tammelan kunta: Sekä kuninkaankartastossa vuosilta että Senaatinkartassa noin vuodelta 1880 nähdään, ettei alue ole ollut kiinteästi asuttu ennen 1900-lukua. Senaatinkartta Tehtävät selvitykset - tarvittaessa laaditaan tarkempia selvityksiä Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh Osalliset Osallisia tiedotetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavaluonnoksesta ja kaavaehdotuksesta Forssan lehdessä, kunnan kotisivuilla ja ilmoitustaululla sekä ulkopaikkakuntalaisille kirjeitse. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnokset ja kaavaehdotukset selostuksineen asetetaan nähtäville OAS:n mukaan kunnantalolle ja kunnan kotisivuille internetissä. Osallisia ovat kaikki, joiden toimintaan kaava vaikuttaa: Yksityiset / yritykset - maanomistajat - asukkaat - alueen yrittäjät - muut alueella toimivat yritykset (sähköyhtiöt, puhelinyhtiöt, jätehuoltoyhtiöt) - alueella tai siihen liittyen toimivat yhdistykset - naapurit - kuntalaiset Viranomaiset - Hämeen liitto - Hämeen ELY-keskus (ympäristö) - Uudenmaan ELY-keskus (liikenne) - Museovirasto - Kanta-Hämeen aluepelastuslaitos - Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Tammelan kunta - ympäristölautakunta - tekninen lautakunta Käsittelyaikataulu Valmistelija Päiväys ja allekirjoitus 2015 Miika Tuki, kaavoittaja Tammelan kunta Tammelassa Miika Tuki, arkkitehti Palaute Viralliset muistutukset (ehdotusvaihe) voi toimittaa osoitteeseen: Tammelan kunta Kunnanhallitus Yhteyshenkilö: Miika Tuki Kaavoittaja Tammelan kunta puh miika.tuki@tammela.fi Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh Tavoitteellinen aikataulu >> Kaavaprosessin eteneminen >> 1. Kaavoituspäätös KH talvi talvi kesä 2016 OSA 1 syksy 2016 talvi 2017 OSA 2 kesä 2017 syksy Osallistumisja arviointisuunnitelma nähtävillä 30 vrk > mielipide kaavaan Osallistumismahdollisuudet >> Osalliset > Kunta tiedottaa vireille tulosta, tavoitteista keskusteleminen 3. Kaavaluonnos nähtävillä 30 vrk > mielipide kaavaan Tilaisuus mielipiteen vapaamuotoisempaan esittämiseen kaavaa valmisteltaessa 4. Kaavaehdotus nähtävillä 30 vrk > virallinen muistutus > kunnan vastine muistutukseen Mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus > kunta antaa virallisen vastineen 5. Kunnanvaltuuston hyväksymispäätös valitusmahdollisuus hallinto-oikeudelle 30 vrk Ilmoitus muistuttajille / kirjallisesti pyytäneille > valitusoikeus hallintooikeuteen 6. Voimaantulo kuulutus Hämeen ELYkeskus lausunto lausunto lausunto oikaisukehoitus- tiedoksi kirje > mahd. Uudenmaan ELY-keskus > Museovirasto > lausunto lausunto lausunto tiedoksi Hämeen liitto > lausunto lausunto Kunnan viranomaistahot > Kunnanhallitus > asettaa nähtäville Kunnanhallitus > asettaa nähtäville Kunnanhallitus > asettaa nähtäville Kunnanvaltuusto > hyväksyminen Tekninen lautakunta lausunto lausunto lausunto tiedoksi tiedoksi > Ympäristölautakunta lausunto lausunto lausunto tiedoksi > Aluepelastuslaitos lausunto lausunto lausunto > Lounea Oy> Elenia Oy > lausunto lausunto - Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä > Kaavoituksen etenemisestä ilmoittaminen >> Kuntalaiset ja yhteisöt > Omistajat, vuokran-haltijat > Naapurit > Muut kuntalaiset > lausunto lausunto lausunto internet) internet) / kirje internet) / kirje internet) internet) internet) kirje internet) / kirje internet) internet) internet) kirje internet) / kirje internet) internet) / kirje > Valitusoikeus hallinto-oikeudelle 30 vrk internet) Toteutunut aikataulu >> Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä päivitetty, , Miika Tuki Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä OSA 1 OSA 1 OSA 2 OSA 2 Tammelan kunnan kaavoitus Miika Tuki puh

7 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 834 Tammela Täyttämispvm Kaavan nimi Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos 1 Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 3,3700 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 3,3700 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 3, , ,08 0, A yhteensä 2, , ,13 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 1, ,3 0-0, R yhteensä L yhteensä 0,2301 6,8 0-0, E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

8 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 3, , ,08 0, A yhteensä 2, , ,13 0, AP 1, , ,25 0, AO 1, ,9 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 1, ,3 0-0, VL 1, ,0 0-0, R yhteensä L yhteensä 0,2301 6,8 0-0, Kadut 0, ,1 0 Kev.liik.kadut 0, ,9 0-0, E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä

9 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 1 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Kaavoittajan vastineet ehdotusvaiheen palautteeseen: LAUSUNNOT: Hämeen ELY-keskus Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

10 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 2 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Hämeen liitto Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

11 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 3 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Museovirasto Kaavoittajan vastine Aikaisempaa asemakaavaa varten keskusta-alueelta tehtiin rakennuskantainventointi, jonka tuloksena keskustan asemakaavoihin osoitettiin merkittävät rakennukset säilyttävin merkinnöin. Keskusta-alueen rakennuskanta on myös arvioitu Vorski-inventoinnissa, eikä tämänkään osalta käynnissä olevan kaavan alueella ole kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, vaan alue on osa Hevoniemen alueen 1970-luvulta rakennettua ympäristöä. Louhelan vanha tila on jakautunut useampaan asuinrakennuspaikkaan, mutta senkään jäljellä oleva rakennuskanta ei ole kulttuurihistoriallisesti merkittävää. Selostuksen kohtaa Rakennettu ympäristö on täydennetty olemassa olevan rakennuskannan osalta mm. rakentamisvuosilla.

12 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 4 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Kanta-Hämeen pelastuslaitos Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

13 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 5 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / FSHKY Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

14 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 6 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Tammelan kunnan tekninen lautakunta Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

15 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 7 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Tammelan kunnan ympäristölautakunta Kaavoittajan vastine Ei vastinetta.

16 MANSIKKANIEMENRANTA, VASTINEET 8 (8) Miika Tuki, kaavoittaja / Kaavoittajan vastineet ehdotusvaiheen palautteeseen: MUISTUTUKSET: Korttelin 428 tontin 1 maanomistaja Kaavoittajan vastine Koska alueen osalta on esitetty monenlaisia toiveita ja myös kunnan kannalta on huomioitava olennaiset puistoja kunnallistekniset yhteydet, on kaava päätetty jakaa kahteen eri osaan. Pohjoisalueen käsittävä osa 1 etenee hyväksymiskäsittelyyn, mutta muistuttajan tontin ja muistutuksessa käsitellyn alueen osalta kaavoitusta jatketaan osassa 2. Näin voidaan eteläosan erityiskysymyksiä selvittää edelleen ja vielä hakea ehdotukseen nähden vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015 ja 11.1.-24.1.2016 päivitetty 25.2.2016 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 195 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 28.8.-11.9.2017 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo 23.10.-22.11.2017 päivitetty

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2015 aloitusvaiheen

Lisätiedot

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.6.2013 177 OAS-vaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Luonnosvaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo

Lisätiedot

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Meijerin alue käsittää korttelin 502 ja sen tontit 1-5. Alue sijoittuu

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo x-x.x.2017 Ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös XX.XX.XXXX OAS korjattu OAS-vaiheen nähtävilläolo ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja

Lisätiedot

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy)

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 2.9.2013 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2013 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu xx.xx.2013 päivitetty

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015

Lisätiedot

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS-vaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne

Lisätiedot

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 27.4.2015 138 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xxx päivitetty xxx ei mittakaavassa

Lisätiedot

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy)

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 5.9.2011 204 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 19.9.-18.10.2011 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos ( ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 15.8.2012 205 OAS-vaiheen nähtävilläolo 17.9.-16.10.2012 luonnosvaiheen nähtävilläolo 29.5.-28.6.2013

Lisätiedot

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 22.9.2008 OAS korjattu 12.11.2008, 4.3.2009, 4.2.2010, 20.4.2011 OAS-vaiheen nähtävilläolo 8.2.-9.3.2010 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu kunnanhallituksen

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 895 Uusikaupunki Täyttämispvm 25.07.2016 Kaavan nimi Sauko-Mustakarta-Koivuniemen ranta-asemakaavan muutos 2 Hyväksymispvm Ehdotuspvm

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Juuriniemen osayleiskaava

Juuriniemen osayleiskaava Juuriniemen osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos 1, korttelit 420, 421, 427 ja 512

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos 1, korttelit 420, 421, 427 ja 512 Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos 1, korttelit 420, 421, 427 ja 512 Kaavaselostus 11.11.2016 Kaavaehdotus 11.11.2016 Poistuva kaava 2005 TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi: Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelua lue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601080 TILAAJA: TAIVALKOSKEN KUNTA TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 189 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 25.8.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 509 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Ruskon

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9

Lisätiedot