OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012"

Transkriptio

1 JOKIOISTEN KUNTA JOKIOISTEN KESKUSTAN JA LÄHIYMPÄRISTÖN OSAYLEIS- KAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään ja tarkennetaan suunnittelun edetessä.

2 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Kaavoitettava alue. Kaavoitettavaan alueeseen kuuluvat kunnan keskustan lisäksi osa Minkiöstä, Lamminkylä, Pellilä, Peltosuo, ja Kirkonkulma. Se rajautuu idässä Forssaan kaupunkiin ja kaakossa Tammelan kuntaan. Lounaisreunaa rajaa Jokioisten Vaulammin, lännessä Kiipun ja pohjoisessa Minkiön ja Jänhijoen kyläalueet. Kaavan aluerajaus on esitetty kuvassa 1. 2

3 Kaavoituksen tarkoituksena on päivittää keskustaajamassa ja sen lähistöllä olevat kaavoitetut ja kaavoittamattomat alueet vastaamaan alueen nykyisiä ja tulevia maankäytöllisiä suunnitelmia. Valtatien 10:n läheisyydessä ja keskustassa tutkitaan myös liikenteellisiä ratkaisuja. 2. TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Tehtävänä on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava, joka on sitovana ohjeena asemakaavamuutosten ja asemakaavojen laatimisessa. 3. TAVOITTEET Valtioneuvoston päättämien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueella on valtakunnallisesti arvokas Loimijoen kulttuurimaisema-alue, Jokioisten kirkko ympäristöineen, Jokioisten kartanoympäristö ja osin Jokioisten kapearautainen rautatie välillä Minkiö Jokioinen. Näiden turvaaminen kaavatyössä on valtioneuvoston asettama tavoite, joka tarkoittaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaan määräystä. Kuva 2. Rasterilla on merkitty valtakunnallisesti arvokkaat alueet ja kohteet. Hämeen liiton määrittelemät MAT-alueet, eli maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ovat kaava-alueella Lomijoen kulttuurimaisema-alue, Jokioisten kartanoympäristö, Jokioisten kirkko ja kirkkoherranpappila, Ferrarian alue, Ruokosuontien talot, kirkonkylän vanha keskusta, Pappilamuseo (entinen kappalaisenpappila), museorautatie välillä Jokioinen Minkiö ja Minkiön kylämaisema. 3

4 4. SUUNNITTELUTILANNE JA MAANOMISTUS Kanta-Hämeen maakuntakaavassa (2006) Jokioisten keskustaajama on kuntakeskuksena C ja pääosiltaan asuntovaltaista taajamatoimintojen aluetta A. Arvokkaat rakennetut alueet on SR- tai s merkinnällä. Laajat alueet kuuluvat maisema-alueeseen ma, joka on kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön tai kulttuurihistorian kannalta tärkeää aluetta. Museorautatie on osoitettu omalla merkinnällä. Palvelujen alueet P- ja työpaikka-alueet ovat TP -merkinnällä. Matkailualue on RM merkinnällä. Kantatien eteläpuolella on teollisuus- ja varastoalue T. Peltoaukeat on merkitty maatalousalueeksi, merkittäväksi yhtenäiseksi peltoalueeksi MT. Lähivirkistysalueet ovat VL merkinnällä. Jokioisten ja Forssan välille on osoitettu kehitettävä kevyen liikenteen yhteys. Melontareitti on osoitettu Loimijoelle. Ulkoilureitit on osoitettu erikseen. Luonnonsuojelualueet ovat SL merkinnällä (SL 124, 125, 127 ja 128). Kaava-alueella on tärkeä tai muuhun vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue Rehtijärven koillispuolella. Kallionlouhinta-alueet (EOk 63,66, 195 ja 196) sijaitsevat alueen eteläosassa. MYg merkinnällä on maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Kuva 3. Ote maakuntakaavasta. 4

5 Maakuntavaltuusto hyväksyi 1. vaihemaakuntakaavan Muutokset Jokioisten alueella koskevat lähinnä keskustaajaman laajentumista (taajamatoimintojen alue on muutettu seudulliseksi alakeskusalueeksi sekä osoitettu yksi uusi asuntovaltainen alue valtatie 10 ja YT 2804 väliselle alueelle). Valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema on osoitettu uuden rajauksen mukaisena. Muinaismuistokohteita on täydennetty. VT10 kohdalla on merkittävä tieyhteyden parantaminen. Voimalinjat on osoitettu merkittävästi kehitettävinä. Kuva 4. Ote 1. vaihemaakuntakaavasta. 5

6 Forssan seudun strateginen Rakennetarkastelu Hämeen ympäristökeskuksen aloitteesta seudulla toteutettiin vuosien aikana strateginen rakennetarkastelu. Hankkeeseen osallistuivat kaikki seudun kunnat (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä). Rakennetarkastelu sisältää sekä tulevaa kehitystä ennakoivia kehitettäviä alueita että olemassa olevan rakenteen kehittämisen kannalta keskeisiä aluevarauksia. Kuva 5. Ote Forssan seudun strategisesta rakennetarkastelusta. 6

7 Alueelle ei ole voimassaolevaa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Keskustaajaman osayleiskaavan 1991 ja Kuva 6. Ote osayleiskaavojen yhdistelmästä. 7

8 Keskusta-alue on asemakaavoitettu. Vanhimmat kaavat ovat 1970 luvun alkupuolelta. Kuva 6. Keskustan asemakaava-alueet 8

9 Keskusta-alueen suurin yksittäinen maanomistaja on Suomen valtio. Jokioisten kunnalla on myös maata ja Jokioisten seurakunta omistaa kolme kiinteistöä. Kuva 7. Valtion, kunnan ja seurakunnan maanomistus Jokioisten keskustassa ja sen tuntumassa. 5. TEHDYT JA LAADITTAVAT SELVITYKSET Alueeseen liittyviä tehtyjä selvityksiä Köykkä, Sirkka ja Stålhammar, Eeva, Näin on tehty Lounaishämäläisiä kyläkuvauksia. Forssan kaupunki, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat, Hämeen ympäristökeskus sekä Euroopan Unionin EAKR-rahoitus. Siistonen, Pasi, Jokioisten kulttuuriympäristöohjelma. Ympäristöministeriö. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö. Osa 2, Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, Museovirasto. Rakennettu Häme, Hämeen liitto. Somerpalo, Sirpa & Luppi, Päivi, Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys. Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu. Hämeen liiton julkaisu II:190 VORSKI-hankkeen rakennetun kulttuuriympäristön inventointeja Jokioisissa, Jokioisten kartanon alueen inventointi (Rakennushallitus) Jokioisten kartanon puiston hoito- ja käyttösuunnitelma (Senaatti-kiinteistöt) Jokioisten arkeologinen inventointi, Pesonen Petro, Museovirasto, 2006 Historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi Jokioisten kunnan alueella, Johanna Enqvist, Museovirasto,

10 Lounais-Hämeen ja Rengon muinaisjäännökset, Hämeen liiton julkaisu V:88, toim. Minna Seppänen, Hämeenlinna 2008 Hanna Virkki ja Kalevi Hokkanen, Geologian tutkimuskeskus GTK: Kanta- Hämeen muinaisrannat. Itämeren varhaisvaiheen visualisointi. Hämeen liiton julkaisu V:84, Hämeenlinna 2007 Esihistoriallisia ja historiallisia muinaisjäännöksiä Jokioisten kartanon maalta, Ahokas Hannu, Lounais-Hämeen kotiseutu- ja maaseutuyhdistys, 2001 Olemassa olevat pohjavesiselvitykset mm. Forssan seudun pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on tehty vuonna 2006 Olemassa olevat vesihuollon ja viemäröinnin suunnitelmat Valtateiden 10 ja 2 liikenteellinen selvitys, Destia Oy 2010 Forssan seudun kaupan rakenne , Entrecon Oy 2010 Forssan seudun liikennejärjestelmän nykytila ja kehittäminen, A-Insinöörit 2011 (työraportti) Laadittavat selvitykset muuttuvan maankäytön alueille Luontoselvitys Liikenneselvitys tarvittaessa meluselvitykset esim. vt-10:n liittyen tarvittaessa maisemaselvitys Muiden selvitysten tarve tarkentuu kaavatyön aikana. 10

11 6. SUUNNITTELUPROSESSI JA ALUSTAVA AIKATAULU 7. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutuksia tullaan arvioimaan koko siltä alueelta, johon kaavan katsotaan merkittävästi vaikuttavan. Pääosin vaikutukset tulevat kohdistumaan suunnittelualueeseen ja sen läheisyyteen. Vaikutusten arvioinnin tavoitteena on tuottaa vaikutuksia koskevaa tietoa suunnittelun, osallistumisen ja päätöksenteon tueksi. Suunnitteluprosessin aikana vaikutuksia arvioidaan luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Arvioinnit tehdään seuraavan rakenteen mukaan. 1. VAIKUTUKSET YHDYSKUNTARAKENTEESEEN Asutuksen ja työpaikkojen alueellinen sijoittuminen Yhdyskuntarakenteen toimivuus sekä eheys tai hajaannus 11

12 2. VAIKUTUKSET LIIKENTEESEEN Moottoriajoneuvoliikenteen järjestäminen Eri liikennemuodot Liikenneturvallisuus 3. VAIKUTUKSET IHMISTEN ELIOLOIHIN JA YMPÄRISTÖÖN Sosiaaliset vaikutukset: turvallisuuteen, viihtyisyyteen, sosiaaliseen toimivuuteen, arjen sujuvuuteen ja sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen Terveysvaikutukset 4. VAIKUTUKSET MAISEMAAN, KYLÄKUVAAN, KULTTUURIPERINTÖÖN JA RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistorialliset ympäristöt (VAT-alueet): Loimijoen kulttuurimaisema-alue, Jokioisten kartanoympäristö ja Jokioisten kapearautainen rautatie Minkiö Jokioinen Kulttuurimaisema Kyläkuva Rakennusperintö Muinaisjäännökset Uuden rakentamisen sopeutuminen ympäristöön 5. VAIKUTUKSET LUONTOON JA LUONNONVAROIHIN Maa- ja kallioperä, vesi, ilma ja ilmasto Kasvi- ja eläinlajit sekä luonnon monimuotoisuus Luonnonvarat 6. VAIKUTUKSET ELINKEINOELÄMÄÄN Yritysten toimintaedellytykset Työllisyys Kaupalliset vaikutukset 7. VAIKUTUKSET YHDYSKUNTA- JA ENERGIATALOUTEEN Maan hankinta, kunnallistekniikka, palvelujen toteuttaminen ja ylläpito sekä tulot Energian kulutus 12

13 8. OSALLISET Osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen ja työntekoon kaava vaikuttaa. Tässä osayleiskaavatyössä osalliset, joiden kanssa on aktiivista yhteistyötä, ovat seuraavat: Maanomistajat ja asukkaat alueen maanomistajat kunnan asukkaat Viranomaiset Hämeen liitto Hämeen ELY-keskus (ympäristö) Uud.maan ELY-keskus (liikenne) Museovirasto Kanta-Hämeen pelastuslaitos FSTKY Humppilan kunta Humppilan vesihuolto Ypäjän kunta Forssan kaupunki Tammelan kunta Someron kaupunki Kunnan hallintokunnat ja viranhaltijat ympäristölautakunta tekninen lautakunta vesilaitos sosiaalitoimi sivistystoimi Rakennusalan yritykset Forssan seudun kehittämiskeskus Alueen asunto-osakeyhtiöt Alueen kiinteistöosakeyhtiöt Asukasyhdistykset ja kylätoimikunnat sekä muut yhdistykset. Muut Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Senaattikiinteistöt Vapo Oy (kaukolämpö) Elenia Gasum SSP Yhtiöt Oy Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy liikennöitsijät taksinkuljettajat Alueen yritykset esim. Maatalousyhtymät Palveluyritykset 9. TIEDOTTAMINEN Yleisötilaisuuksista, osallistumis- ja arviointisuunnitelmista, osayleiskaavaluonnoksesta ja osayleiskaavaehdotuksesta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla, Forssan lehdessä sekä tarvittaessa kirjeitse. 13

14 10. YHTEYSHENKILÖT Jokioisten kunta: Kunnaninsinööri Markku Nikander Jokioisten kunta Keskuskatu 29 A Jokioinen p , markku.nikander@jokioinen.fi Kunnanjohtaja Jarmo Määttä Jokioisten kunta Keskuskatu 29 A Jokioinen p , jarmo.maatta@jokioinen.fi Kaavaa laativa konsultti: Projektipäällikkö Esko Hyytinen AIRIX Ympäristö Oy PL Tampere p esko.hyytinen@airix.fi 11. PALAUTE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTSUUNNITEL- MASTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat mielipiteet voi lähettää kunnalle osoitteeseen postitse: Jokioisten kunta Keskuskatu 29 A Jokioinen sähköpostitse: jokioisten.kunta@jokioinen.fi 14

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu kunnanhallituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS: kunnanhallituksessa 8.9.2008 päivitetty 21.11.2008 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Kaavoitettavan alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAMMELAN KUNTA SAARI-KAUKOLA JA OJANEN-PORRAS OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS: kunnanhallituksessa 8.9.2008 päivitetty 21.11.2008, 11.6.2012, 2.12.2014 Saari-Kaukola ja Ojanen-Porras

Lisätiedot

Juuriniemen osayleiskaava

Juuriniemen osayleiskaava Juuriniemen osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA:

YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA: OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, TÄYDENTYVÄ: YPÄJÄN KUNTA YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA: LIITE 1 Sijaintikartta KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Ypäjän pohjoisosassa rajautuen kunnanrajoihin ja Ypäjänkylän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTA LÄNTINEN

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTA LÄNTINEN -ALUEEN RAJAUS LÄNTINEN OSA KESKUSTA STA ALUEEN ORTOKUVA VUODELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Osayleiskaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Keskusta osayleiskaava on jaettu vuoden 2019

Lisätiedot

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE Muutosalue sijaitsee Sammin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu x.x.2013 kunnanhallituksen päätös x.x.2013 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2013, yleisötilaisuus x.x.2013 päivitetty ei mittakaavassa

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

SISÄLLYS YLEISTÄ... 3 KAAVOITUSPROSESSI... 3 MAAKUNTAKAAVOITUS... 5 MAAKUNTAKAAVA UUDISTUU... 6 FORSSAN SEUDUN STRATEGINEN RAKENNETARKASTELU...

SISÄLLYS YLEISTÄ... 3 KAAVOITUSPROSESSI... 3 MAAKUNTAKAAVOITUS... 5 MAAKUNTAKAAVA UUDISTUU... 6 FORSSAN SEUDUN STRATEGINEN RAKENNETARKASTELU... 1 SISÄLLYS YLEISTÄ... 3 KAAVOITUSPROSESSI... 3 MAAKUNTAKAAVOITUS... 5 MAAKUNTAKAAVA UUDISTUU... 6 FORSSAN SEUDUN STRATEGINEN RAKENNETARKASTELU... 7 YLEISKAAVOITUS... 8 KESKUSTAN JA LÄHIYMPÄRISTÖN OSAYLEISKAAVA...

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE 82121904 Hausjärven kunta Puutarhakylän ranta-asemakaavan muutos ja ranta-asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.3.2009, päivitetty 14.8.2009 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelukohde

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laitilan kaupungin Tuunan alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS URJALAN KUNTA, LAUKEELA SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS Alue muodostuu Laukeelan kylän kiinteistöistä Köppilä 5:238 / palsta 1 ja yhteisalue 878:12:0 sekä osin kiinteistöistä

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava 7.3.2011 Hämeenkyrön kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3 1.3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO / SUNNANVIK ASEMAKAAVA ABC PIKKALA Päiväys 10.6.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark

KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 17.1.2008. tark 6.5.2008. Kartta 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Valtuusto on 10.6.2013 60 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVA, INGERMANINKYLÄN YRITYSALUEEN LAAJENNUS

ASEMAKAAVA, INGERMANINKYLÄN YRITYSALUEEN LAAJENNUS ASEMAKAAVA, INGERMANINKYLÄN YRITYSALUEEN LAAJENNUS Asemakaava koskee kiinteistöjä 407-407-8-52, 407-407-8-54, 407-407-8-15 ja osaa kiinteistöstä 407-407-11-0 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot