HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY"

Transkriptio

1 HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY

2 TAUSTAA Vanhuspalvelulaissa (2013) ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa laatusuosituksissa (2013, 2008) korostetaan, että eri palveluissa on turvattava asiakkaiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujen laadun kehittämiseen. Asiakkaan rooli on aktiivisimmillaan laadun kehittäjän rooli, jossa asiakas osallistuu oman palvelunsa laadun kehittämiseen asettamalla laatutavoitteita, suunnittelemalla palvelun toteutusta ja arvioimalla palvelua voimavarojensa mukaisesti. Kaikilla, myös toimintakyvyltään heikoimmilla asiakkailla on laadun kokijan rooli. Vanhuspalvelulain ja laatusuosituksen mukaisesti asiakaspalautetta kerätään säännöllisesti (vähintään vuosittain) ja saatu palaute hyödynnetään. Menetelminä käytetään osallistavia palautejärjestelmiä, kuten yhteistä keskusteluhetkeä. Asiakaslähtöisessä palvelussa myös asiakkaan perhe ja muut hänelle tärkeät ihmiset otetaan mukaan palvelujen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

3 KYSELYN TAVOITTEET Kyselyn tavoitteena oli ensisijaisesti saada asukkaan oma mielipide esiin. Läheisen tehtävänä ei ollut tuoda tilanteeseen omia kokemuksiaan, vaan yrittää selvittää omahoitajan kanssa, mitä mieltä asukas itse on saamistaan palveluista ja asumisesta. Keskeistä oli kuulla ikääntyneen ihmisen omaa ääntä, arvostaa hänen kokemuksiaan ja tavoittaa hänelle merkityksellisiä ja tärkeitä asioita.

4 KYSELYN OTANTA Kysely toteutettiin kaikissa oman palvelutuotannon asumisyksiköissä, lukuun ottamatta: - Männistön koulun asumisyksiköt Ilmatar ja Väinölä Kyselyyn valittiin näistä yksiköistä kaikki pitkäaikaisasukkaat, yht. 385 asukasta. Kyselyn ulkopuolelle rajattiin vuorohoito- ja kriisihoitopaikkojen asukkaat.

5 TIETOJEN KERÄÄMINEN Omahoitaja tai korvaava hoitaja järjesti asiakkailleen/ omaisille yhteisen tapaamisen, jossa he kävivät kyselyn keskustellen läpi. Välittömästi keskustelun jälkeen omahoitaja/ korvaava hoitaja syötti tiedot sähköiselle kyselylomakkeelle. Ellei asukas vointinsa vuoksi pystynyt osallistumaan keskusteluun, omahoitaja otti yhteyttä hänen läheiseensä, ja sopi kyselyyn vastaamisesta yhdessä, tai kyselylomakkeen / sähköisen kyselylinkin lähettämisestä omaiselle. Omahoitaja syötti postitse palautuneet kyselytiedot sähköiselle kyselylomakkeelle. Keskustelun pohjana käytettiin KASTE hankkeessa kehitettyä hoivaasumisen laatumittaristoa.

6 TULOKSIA HYÖDYNNETÄÄN Hoiva-asumispalveluiden laadun kehittämisessä. Asiakassuhteissa, esim. hoito- ja palvelusuunnitelmien päivittämisessä, kuntoutumissuunnitelmien laadinnassa. Yhteistoiminnan kehittämisessä asukkaan, hänen perheensä/ läheistensä ja asumisyksikön henkilökunnan kesken. Asukkaan ja hänen perheensä/ läheistensä osallisuuden lisäämisessä palveluiden suunnitteluun ja arviointiin.

7 KYSELYN OSA-ALUEET 1. Taustatiedot 2. Hoito- ja palvelusuunnitelma/ omahoitajuus 3. Toimintakykyä edistävä toiminta / liikkuminen 4. Toimintakykyä edistävä toiminta / ravitsemus 5. Toimintakykyä edistävä toiminta/ sosiaaliset voimavarat ja osallisuus 6. Ryhmäkoti / hoitokoti / hoivapalvelukeskus asuinympäristönä 7. Terveyden / sairauksien hoito 8. Asumisyksikkönne ilmapiiri ja henkilöstö 9. Mitä mieltä olitte tästä palautekeskustelusta?

8 1. TAUSTATIETOJA Hoivapalvelualueella yht. 293 vastausta Vastausprosentti 76 % Naisia 68 % Miehiä 32 % Vastaajista suurin osa kuului ikäluokkaan vuotiaat

9 1.2 Asumisaika nykyisessä asumisyksikössä 3 % 13% 28 % 7 % 11 % 19 % 19 % alle 1 vuotta 1 2 vuotta 2 3 vuotta 3 4 vuotta 4 5 vuotta 5-10 vuotta yli 10 vuotta

10 1.3 Palautekeskustelussa mukana olleet henkilöt asukas 60 % omainen/läheinen 65 % omahoitaja tai korvaava hoitaja 65% joku muu, kuka? 4 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % asukas omainen/läheinen omahoitaja tai korvaava hoitaja joku muu, kuka?

11 2. HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA / OMAHOITAJUUS 2.1 Oletteko osallistunut hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? Jos ette, niin miksi? 20 % 34 % 25 % 20% 1 % en pysty voinnin vuoksi osallistumaan ei muista/ ei osaa sanoa en halunnut osallistua minua ei ole pyydetty osallistumaan

12 2.2 Osallistuivatko omaiset tai läheiset hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? Jos ei, miksi? 15 % ei omaisia / läheisiä 24 % 44 % omaisen / läheisen ei ole ollut mahdollisuus osallistua (esim. työssä käynti estänyt, asuvatkaukana) omaisia ei ole pyydetty mukaan 13 % 4 % asukas ei ole halunnut omaisia / läheisiä mukaan ei muistaen muista / ei osaa sanoa

13 2.3 Onko mielipiteenne huomioitu hoito- ja palvelusuunnitelmassa? 100,0 % 2.4 Oletteko saanut riittävästi tietoa palveluista, joita järjestetään asumisyksikköönne? (muutkin kuin kunnan tuottamat palvelut) 80,0 % 75 % 60,0 % 23% 40,0 % 77 % 20,0 % 25 % 0,0 % ei ei ei

14 2.5 Vastaavatko nykyiset palvelut tarpeitanne? 100,0 % 91 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 9% 0,0 % ei ei

15 2.8 Asumisyksikön toiminta, palvelut ja ympäristö kokonaisuutena - antakaa kouluarvosana ,0 % 80,0 % 60,0 % Keskiarvo ,0 % 40 % 30 % 20,0 % 0,0 % 10 % 14% 5 % 1 % Kaikki (KA:8.28, Hajonta:1.15) (Vastauksia:281)

16 3. TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVÄ TOIMINTA/ LIIKKUMINEN 3.1 Millaiseksi arvioitte liikuntakykynne? - asiakkaan oma arvio - omahoitajan arvio asukkaan liikuntakysystä 80,0 % 60,0 % 53 % 60,0 % 59 % 40,0 % 35 % 40,0 % 31 % 20,0 % 20,0 % 10 % 12 % 0,0 % huono kohtalainen hyvä 0,0 % huono kohtalainen hyvä hyvä kohtalainen huono hyvä kohtalainen huono

17 3.3 Onko teille tehty liikuntasuunnitelma tai arkea aktivoiva kuntoutumissuunnitelma? 20 % ei 56 % en osaa sanoa 24 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % ei en osaa sanoa

18 3.4 Liikutteko säännöllisesti?(esim. kävely huoneessa, kävely huoneen ulkopuolella, WC -matkat, tuolijumppa,jokin muu liikunta) 100,0 % 80,0 % 60,0 % 52 % 48 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % en en

19 3.6 Nousetteko vuoteesta ylös päivittäin? 60 % en 40 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % en

20 3.7 Tunnetteko itsenne puhtaaksi ja asianmukaisesti pukeutuneeksi? (tämä tarkoittaa tilannetta yleensä,eikä vain tätä hetkeä) 87 % en riittävän puhtaaksi ja asianmukaisesti pukeutuneeksi 8 % en lainkaan puhtaaksi ja asianmukaisesti pukeutuneeksi 0,4 % en osaa sanoa 4,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % en riittävän puhtaaksi ja asianmukaisesti pukeutuneeksi en lainkaan puhtaaksi ja asianmukaisesti pukeutuneeksi en osaa sanoa

21 4. TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVÄ TOIMINTA / RAVITSEMUS 4.1 Millainen on ruokahalunne? 7 % 36 % 57 % hyvä kohtalainen huono

22 4.2 Jos ruokahalunne on kohtalainen tai huono, miksi? - voi valita useita kohtia huonot hampaat 16 % kipua suussa 5 % pahoinvointi 8 % ruoka ei maistu 59 % suolen toimintaan liittyvät asiat 16 % vatsakipu/ turvotuksia 6% ulkoilun / liikunnan puute 20 % jokin muu syy, mikä? 34 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:4.96, Hajonta:2.2) (Vastauksia:124)

23 4.3 Saatteko riittävästi ruokaa ja juomaa päivittäin? 1 % 8 % 91 % en en osaa sanoa

24 4.4 Tarvitsetteko apua ruokailussa? (voi valita useita vaihtoehtoja) en 56 20%, ruuan pilkkomisessa, esille laittamisessa %, avustamisessa ruoka suuhun ( syöttämisessä ) % 21 21, jossakin muussa, missä? 7 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

25 5. TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVÄ TOIMINTA/ SOSIAALISET VOIMAVARAT JA OSALLISUUS 5.1 Tuntuuko teistä, että pystytte vaikuttamaan päivittäiseen elämäänne? Voin vaikuttaa päivittäiseen elämääni Voin vaikuttaa päivittäiseen elämääni jonkin verran, mutta en riittävästi % 25 % En voi vaikuttaa päivittäiseen elämääni lainkaan % En osaa sanoa % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

26 5.2 Jos ette voi vaikuttaa riittävästi päivittäiseen elämäänne, niin mihin haluaisitte vaikuttaa enemmän? Ulkoilua enemmän, askartelua, laulua, ja muita viriketoimintoja Sosiaalista kanssakäymistä sukulaisten kanssa useammin Kotilomille useammin Liikuntaa enemmän Hoitajien läsnäoloa enemmän, kahdenkeskistä juttelua

27 5.3 Millainen on mielialanne? hyvä 33 % kohtalainen 61 % huono 6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % hyvä kohtalainen huono

28 5.5 Onko asumisyksikkönne päivärytmi teille mieluisa? 86% ei, päivärytmi liian kiireinen 3 % ei, päivärytmi liian hidas, aika tuntuu pitkältä 5 % ei, koska en pysty noudattamaan omaa päivärytmiäni, esim. heräämis- ja nukkumaanmenoajat 4 % ei, jokin muu syy? 2 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

29 5.6 Voitteko käyttää aikaanne teille tärkeisiin ja mieluisiin asioihin? 36% jonkin verran, mutta en riittävästi 15 % en lainkaan 11 % en osaa sanoa 38 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

30 5.7 Saatteko henkilökunnalta apua tehdäksenne teille tärkeitä ja mieluisia asioita? 51 % jonkin verran, mutta en riittävästi 23 % en lainkaan 4 % en osaa sanoa 22 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

31 5.8 Koetteko olonne yksinäiseksi? 100,0 % 80,0 % 60,0 % 61 % 40,0 % 39 % 20,0 % 0,0 % en

32 6.RYHMÄKOTI / HOITOKOTI / HOIVAPALVELUKESKUS ASUINYMPÄRISTÖNÄ 6.1 Onko huoneenne siisti ja viihtyisä? 6.2 Ovatko yleiset tilat siistit ja viihtyisät?, niin siisti ja viihtyisä kun haluan 92 %, niin siistit ja viihtyisä kun haluan 93 % ei riittävän siisti ja viihtyisä 7,3% eivät riittävän siistit ja viihtyisät 7% ei lainkaan siisti ja viihtyisä 0,7 % eivät lainkaan siistit ja viihtyisät 0,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % 0,0 %20,0 %40,0 %60,0 %80,0 %100,0 %

33 6.3 Tunnetteko olonne turvalliseksi? 100,0 % 94 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 6% 0,0 % en en

34 6.6 Koetteko, että tämä on teille sopiva paikka asua? 84 % ei 9 % ei osaa sanoa 7 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % ei ei osaa sanoa

35 7. TERVEYDEN / SAIRAUDENHOITO 7.1 Millaiseksi koette terveydentilanne? 7.2 Seurataanko terveydentilaanne säännöllisesti? 13 % 12 % 15 % 5 % 22 % 53 % 80 % hyvä kohtalainen huono ei osaa sanoa ei ei osaa sanoa

36 7.3 Reagoiko henkilökunta voinnissanne tapahtuviin muutoksiin nopeasti? 7.4 Onko teillä mielestänne sopiva lääkitys? 2 % 16 % 4 % 16 % 4 % 3 % 75 % 80 % ei, minulla on liian monta lääkettä ei ei osaa sanoa ei, tarvitsisin enemmän lääkkeitä, mitä lääkettä? ei, jokin muu syy? ei osaa sanoa

37 8.1 ASUMISYKSIKKÖNNE ILMAPIIRI JA HENKILÖSTÖ Ilmapiiri on mielestäni hyvä 73 % kohtalaisen hyvä 26 % huono 1 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % hyvä kohtalaisen hyvä huono

38 8.4 Arvioikaa kouluarvosanalla 4 10 henkilökunnan käytös (hoitajien, lääkärin jne. ystävällisyys, asiallisuus, asukkaan kohtelu) 100,0 % 80,0 % Keskiarvo 8,7 60,0 % 40,0 % 41 % 20,0 % 27 % 22 % 0,0 % 0,4 % 1% 1,6 % 7 %

39 Asumispalvelujen asukaspalautekysely Jonnii joutavvoo Semmosiahan nuo ol, mut mänkööt! Kiitos!

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Hoitokodin asukkaan haastattelulomake (CHResidentINT3)

Hoitokodin asukkaan haastattelulomake (CHResidentINT3) A. Mahdollisuus vaikuttaa päivittäiseen elämään Tuntuuko sinusta, että pystyt vaikuttamaan päivittäiseen elämääsi? Mahdollisuudella vaikuttaa päivittäiseen elämään tarkoitetaan, että voit tehdä asioita

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2018 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 4.- 18.3.2018 Kysely saavutti 95 vastaanottajaa, joista 53 vastasi ja vastausprosentti oli 56%

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2019 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 3.- 17.3.2019 Kysely saavutti 89 vastaanottajaa, joista 51 vastasi ja vastausprosentti oli 57

Lisätiedot

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 Asiakaskysely toteutettu marraskuussa 2015 Asiakaskyselyn vastausvaihtoehdot 5 = erinomainen 4 = erittäin hyvä 3 = hyvä 2 = kohtalainen 1 = huono Tulosten

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ritva Lundbom ikäihmisten palvelulinjajohtaja ritva.lundbom@karviainen.fi 20.4.2011 Ikäihmisten palvelulinjan asiakastyytyväisyys kyselyn tulokset 12/2010

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt Asukas Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty Ammatti Äidinkieli Omalääkäri Yhteyshenkilöt Nimi Nimi Osoite Osoite Puhelin (koti) Puhelin (koti) Yhteys Yhteys Tietojen luovutus Omainen tai henkilö,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Tiivistelmä TIIVISTELMÄ 2 (27) 18.5.2015 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN IKÄIHMISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Asiakastyytyväisyyskyselyssä annettujen

Lisätiedot

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 22.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Maaliskuu 2013 16.3.2013 Kyselyn toteutus 28.2.2013 lähetys sähköpostilinkkinä omaisille, yhteensä 76 henkilölle Anonyymit vastaukset 15.3.2013 vastausaika

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut/ asumis- ja hoivapalvelut. Asiakaskysely

Ikääntyneiden palvelut/ asumis- ja hoivapalvelut. Asiakaskysely Ikääntyneiden palvelut/ asumis- ja hoivapalvelut. Asiakaskysely 2018 4.1.2019 Asiakaskysely 2018 Ikääntyneiden palvelut Asumis- ja hoivapalvelut 1. Kunta: 100,0 % 80,0 % 77,1 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 22,9

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Paimion palvelukeskussäätiö

Paimion palvelukeskussäätiö LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Omaishoitajan hyvinvointitarkastus

Omaishoitajan hyvinvointitarkastus Omaishoitajan hyvinvointitarkastus Nimi Syntymäaika Osoite Puhelin A. Asuminen ja elinympäristö 1. Miten asutte yksin puolison tai avopuolison kanssa jonkun muun lähsen kanssa: sisarus lapsen perhe lapsi

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 29.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

ASUKKAAT yht. 71 (n 11) OMAISET yht. 71 (n 26) Ilolan hoivakoti. Ilolan hoivakoti Rinnetien hoivakoti. Rinnetien hoivakoti Tähkäkoti

ASUKKAAT yht. 71 (n 11) OMAISET yht. 71 (n 26) Ilolan hoivakoti. Ilolan hoivakoti Rinnetien hoivakoti. Rinnetien hoivakoti Tähkäkoti HOITO- JA HOIVAPALVELUT 4 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 4 KONTIOLAHTI Kyselyajankohta 7.9. -..4 Kyselylomake, tallennus webropol- ohjelmaan Testikysely kesäkuussa 4 Palvelualuekohtaiset vastaukset TEHOSTETTU

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 30.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluissa on toteutettu vanhuspalvelulain 6 :ään perustuen palvelujen laatukyselyt kevään ja kesän 2014 aikana. Kyselyjen tarkoituksen on ollut selvittää

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers).

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen

Lisätiedot

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016 Asiakastyytyväisyyskyselyt 2016 Hyvinvointitoimialalla on käytössä yhteneväinen asiakastyytyväisyyskyselylomake, jossa on kaikille yhteiset tausta- ja peruskysymykset ja näiden lisäksi yksiköillä on mahdollisuus

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ulottuvuus 1 Ulottuvuus 2 Ulottuvuus 3 Ulottuvuus 4 Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen (6-Q3) + (6-Q4) + Q10 +

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 12.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2012 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

(OPI) Kuntoutujan arvioitilomake

(OPI) Kuntoutujan arvioitilomake (OPI) Kuntoutun arvioitilomake 01. Ohan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1. Kiipula 2. Verve 04. Monesko toteutunut kurssi on kyseessä? Ensimmäinen Toinen Kolmas Neljäs 05.

Lisätiedot

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen Seudullinen ikäihmisten perhehoito Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015 Maarit Haverinen Perhehoito Perhehoitoa säätelee Perhehoitolaki (2015) Käsittää kaikki perhehoidon asiakasryhmät: Lapset Henkilöt,

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta Arvoisa vastaaja, Tämä on kysely osallisuutta edistävien hankkeiden osallistujille. Kyselyn avulla tutkitaan hankkeiden vaikutuksia osallisuuden kokemukseen. Kerättyjä tietoja käytetään tieteelliseen tutkimukseen

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Meidän arkemme. -tehtäväkirja

Meidän arkemme. -tehtäväkirja Meidän arkemme -tehtäväkirja 1 2 Hyvä omaishoitoperhe, Olette saaneet täytettäväksenne Meidän arkemme -tehtäväkirjan. Kirjanen on tarkoitettu ensisijaisesti omaishoitajan täytettäväksi. Kirjan alkuosan

Lisätiedot

Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa.

Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Vuoden 2017 asiakastyytyväisyyskysely tehtiin lokakuussa ja siihen vastasi yhteensä 51 asiakasta. Aurinkoisen asiakkaista suurin osa on mielenterveyskuntoutujia, itsenäistymisvaiheessa

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Höveliin Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa HÖVELIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Höveli sijaitsee

Lisätiedot

Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä

Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä Esperi Hoivakoti Tilkka Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä Huolenpitoa ja turvaa Esperi Hoivakoti Tilkka sijaitsee Helsingin Huopalahdessa historiallisella paikalla, entisessä keskussotilassairaala

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Kurjenpesään! Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KURJENPESÄÄN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme.

Lisätiedot

Tervetuloa Kutomokotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen

Tervetuloa Kutomokotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa Kutomokotiin Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KUTOMOKOTIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kutomokoti sijaitsee Aurajoen rannan tuntumassa, osoitteessa Kutomonkatu

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut/ kotihoito ja Vesauskoti. Asiakaskysely

Ikääntyneiden palvelut/ kotihoito ja Vesauskoti. Asiakaskysely Ikääntyneiden palvelut/ kotihoito ja Vesauskoti. Asiakaskysely 2018 11.1.2019 Asiakaskysely 2018 Ikääntyneiden palvelut Kotihoito ja Vesauskoti 1. Kunta: 100,0 % 80,0 % 60,0 % 60,8 % 40,0 % 39,2 % 20,0

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen. Räntämäkeen!

Tervetuloa Mäntyrinteeseen. Räntämäkeen! Tervetuloa Tervetuloa Mäntykoti Mäntyrinteeseen Räntämäkeen! Muuttajalle ja ja hänen hänen läheisilleen läheisilleen Muuttajalle Tervetuloa MÄNTYKOTI RÄNTÄMÄKEEN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Mäntykoti Mäntyrinteeseen Yli-Maariaan! Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa MÄNTYKOTI YLI-MAARIAAN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Liinahakaan Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa liinahakaan! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Liinahaka

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Yhteenveto tuloksista Hannele Kähkönen Anne Tuovinen Lokakuussa 2014 toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Lisätiedot

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Harriet Finne-Soveri, tutkimusprofessori Ikäihmisten palvelut / PALO / TA4 3.4.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Toimintakyvystä Kuntoutumisesta

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2016 Kyselyn tulokset

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2016 Kyselyn tulokset Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2016 Kyselyn tulokset 26.5.2016 Minna Saranpää Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 24.2-15.3.2016 Kysely lähti 88 vastaanottajalle ja vastausprosentti

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

SASTAMALA. Aarnontie 17 A, SASTAMALA Puh. (03) , Fax (03)

SASTAMALA. Aarnontie 17 A, SASTAMALA Puh. (03) , Fax (03) SASTAMALA Yhteenvetoa hyvinvointia edistävistä kotikäynneistä (heko) Sastamalan perusturva-kuntayhtymän alueella vuosina 27-212 ( entiset ehko-käynnit). Aarnontie 17 A, 382 SASTAMALA Puh. (3) 52 11, Fax

Lisätiedot

Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela

Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela Hoivakoti kuntoon Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela Palvelutalo Tervaskanto Someron kaupungin 61- paikkainen entinen vanhainkoti,

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Sampoharjun ryhmäkoti

Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti sijaitsee Vaajakosken keskustassa, osoitteessa Vesmannintie 7. Kiinteistö on valmistunut joulukuussa 2018. Samassa

Lisätiedot

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Korpilahden hoivakoti

Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.

Lisätiedot