Palvelurakentamisen vaikutus asuntotuotantoon Skanssissa - Kyselytutkimuksen tulokset ja verrokkikohteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelurakentamisen vaikutus asuntotuotantoon Skanssissa - Kyselytutkimuksen tulokset ja verrokkikohteet"

Transkriptio

1 Palvelurakentamisen vaikutus asuntotuotantoon Skanssissa - Kyselytutkimuksen tulokset ja verrokkikohteet

2 Skanssi Turussa on rakentumassa uusi Skanssin 7000 asukkaan kerrostalovaltainen asuntoalue. Skanssin alueen rakentuminen jatkuu vuoteen 2030 saakka. Alue on neljän kilometrin päässä keskustasta. Alueella on Skanssin kauppakeskus, jossa on tarjolla paljon palveluja. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin ja keskustaan. Skanssin kaava-alueen pinta-ala on noin 85 hehtaaria. Rakennusoikeutta on yhteensä k-m 2, josta kaavoitettuja tontteja noin k-m 2 syksyyn 2016 mennessä. Alueelle on laadittu koulutarveselvitys vuonna Selvitystä tarkennetaan ja päivitetään vuoden 2017 aikana.

3 Onko kaupungille tarkoituksenmukaista rakentaa Skanssin yhtenäiskoulu alueelle heti alkuvaiheessa vai vasta asuntojen rakentumisen jälkeen? Turun kaupungin viime talven ja kevään aikana järjestämä tontinluovutuskilpailu Itä-Skanssin kahdesta kerrostalorakentamiseen tarkoitetusta tontista ei herättänyt kiinnostusta. Selvitettävä asia on, miten Skanssin alue saataisiin kiinnostavammaksi. Yksi selvitettävistä asioista on, pitäisikö alueelle rakentaa yhtenäiskoulu rakentumisen alkuvaiheessa. Kyselytutkimus toteutettiin sähköpostilla yhteensä 120 kohderyhmään kuuluvalle. Vastausaikaa jatkettiin saakka. Kysely lähetettiin Rakennusteollisuus ry:n Lounais-Suomen jäsenyrityksille, Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n Turun seudun jäsenille ja Suomen kiinteistönvälittäjäliitto ry:n Lounais-Suomen jäsenille sekä Helsingin, Espoon, Tampereen ja Oulun kaupungin yhteyshenkilöille, jotka toimivat isoissa asuntohankkeissa projektinjohtotehtävissä. Tavoitteena oli selvittää, miten palvelujen rakentuminen etukäteen uusille asuinalueille vaikuttaa alueen houkuttelevuuteen, rakentumisaikatauluun, tonttien ja asuntojen hintatasoon, asuinhuoneisto-jakautumaan ja asuntojen keskikokoon. Tutkimuksella erityisesti oli tarkoitus selvittää onko kaupungille tarkoituksenmukaista rakentaa Skanssin yhtenäiskoulu ennen kuin alueen väestöpohja sitä edellyttää. Tulokset on analysoitu työryhmässä ja tehty alustavia johtopäätöksiä.

4 Webropol-kysely: taustatiedot Vastaajien kokonaismäärät ja vastausosuudet toimialoittain Vastaajien kokemus alalta yhteensä Vastannut Ei vastannut yli 10 vuotta Kunta 38 % Kiinteistövälitys 20 % 4-10 vuotta Arkkitehtitoimisto 45 % 1-3 vuotta Rakennusliike 28 % Alle vuoden

5 Millaiseksi uskot huoneistojakautuman muodostuvan Skanssissa Perheasuntojen määrä (3 h + keittiö tai suurempi) % mikäli yhtenäiskoulua ei rakenneta? mikäli rakennetaan aikaisessa vaiheessa?

6 Millaiseksi uskot huoneistojakautuman muodostuvan Skanssissa Asuntojen keskikoko m 2 mikäli yhtenäiskoulua ei rakenneta? mikäli rakennetaan aikaisessa vaiheessa?

7 Millaiseksi arvioit yhtenäiskoulun rakentamisen vaikutuksen Skanssissa? Asteikolla ei vaikutusta - erittäin merkittävä vaikutus Alueen houkuttelevuus

8 Millaiseksi arvioit yhtenäiskoulun rakentamisen vaikutuksen Skanssissa? Asteikolla ei vaikutusta - erittäin merkittävä vaikutus Asunnon keskimääräinen myyntinopeus Alueen rakentamisen nopeus

9 Millaiseksi arvioit yhtenäiskoulun rakentamisen vaikutuksen Skanssissa? Asteikolla ei vaikutusta - erittäin merkittävä vaikutus Myytävän asunnon keskimääräinen neliöhinta Rakennusoikeuden hinta k-m2 Lapsiperheisiin suuntautuminen aiheuttaa siten painetta hintapuolella. Lapsiperheille hintataso ei saa uudistuotannossa nousta liian korkeaksi, koska muuten vain senioreilla ostokykyä riittävästi. Lapsiperheisiin suuntautuminen aiheuttaa siten painetta hintapuolella.

10 Palvelut Palvelut Muut palvelut, joilla voidaan merkittävästi parantaa alueen houkuttelevuutta Kaupungin tarjoamat muut palvelut Palvelut, jotka minimissään tarvitaan Pysäköintiratkaisut Pysäköintiratkaisut Sijainti Kauppa Terveydenhoito Vanhuspalvelut Puistot, leikkikentät Kulttuuri- ja harrastuspalvelut Liikuntamahdollisuudet Kaavoitus- ja arkkitehtuuri Päiväkoti Julkinen liikenne Terveydenhoito Puistot Harrastusmahdollisuudet Posti, apteekki ym. Palvelut Julkinen liikenne Koulu Kauppa Päiväkoti Vastausten lukumäärä Vastausten lukumäärä

11 Verrokkikohteet ja Skanssin skenaario

12 Verrokkikohteina Espoon Suurpelto ja Tampereen Vuores kouluhankkeineen Tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen tilastotietokannan tietoja sekä Turun osalta Trible Locus paikkatietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin tietoja. Rakennuskohtaisesti haettiin rakennus- ja huoneistorekisterin tiedot, joista valittiin rakennuksen käyttötarkoitus, huoneistomäärät sekä pinta-alat. Huoneistotiedoista haettiin huonelukumäärä. Pysyvän rakennustunnuksen kautta saatiin rakennukseen liittyvät huoneistot koottua yhteen. Espoon ja Tampereen verrokkialueiden tiedot saatiin kaupunkien omista järjestelmistä irrotettuina, mutta tietosisällöltään Turun aineistoa vastaavina. Tilastokeskuksen tilastotietokannasta hakuja tehtiin väestörakenteen, perhetyypin, iän, tilastollisen pienalueen sekä kaupungin perusteella.

13 Verrokkikohde: Espoon Suurpellon alue, jonka rakentaminen alkoi vuonna 2007 ja jatkunee vuoteen 2030 saakka Vuonna 2015 Espoon Suurpellon alueella asukkaista alle 18- vuotiaita oli 24,7 prosenttia ja Espoon kaupungin asukkaista alle 18-vuotiaita oli keskimäärin 24,0 prosenttia. Toteutuspäätös Opinmäen koulusta tehtiin v ja sen rakentaminen ajoittui vuosille Kerrostalot Yhden talon asunnot Muut asuintalot (ketju-, rivitalo-, kahden talon)

14 Verrokkikohde: Tampereen Vuoreksen alue Rakentaminen on käynnistynyt 2008 ja jatkunee ainakin vuoteen 2028 asti Vuonna 2015 Tampereen Vuoreksen alueella asukkaista alle 18-vuotiaita oli 23,9 prosenttia ja Tampereen kaupungin asukkaista alle 18-vuotiaita oli keskimäärin 17,2 prosenttia. Vuoreksen kouluhankkeen ensimmäisen vaiheen rakentaminen (päiväkoti, esiopetuksen ja alakoulun luokkien 1-4 tilat sekä terveydenhoitotilat ja puolen vuoden aikatauluporrastuksella aineopetusluokat, liikuntatilat ja keittiö) Kerrostalot Yhden talon asunnot Muut asuintalot (luhti-, ketju-, rivitalo-, kahden talon)

15 Skanssin alueen rakentuminen jatkunee vuoteen 2030 saakka Turun kaupungin asukkaista alle 18-vuotiaita on keskimäärin 16,4 prosenttia. Skenaariossa alle 18 vuotiaiden osuus koulun rakentamisen jälkeen on 22,8 % koko Skanssin alueen väestöstä. Tätä on tarkasteltu vielä kahdella eri vuodella olettaen, että koulu rakentuu vuonna 2020 ja koulu rakentuu vuonna vuotiaiden kasvu Alue toteutuu keskimääräisenä Alue toteutuu 2029 väestöprojektion mukaisena Koulu rakentuu 2020 Koulu rakentuu 2025

16 Kiitos mielenkiinnostanne! Kyselytutkimus: Mirja Grönroos, Pirjo Kuoppala, Johanna Korpikoski ja Harri Lehtinen Yhteydenotot: Ympäristötoimiala Hallintojohtaja Harri Lehtinen Konsernihallinto Controller Johanna Korpikoski

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4.

Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4. LAPSIPERHEIDEN ASUMINEN TAMPEREELLA - ONKO KESKUSTA-ASUMINEN KASVUSSA? Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4.2019

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö 5.8.2016 Espoon kaupungin ja Helsingin seudun väestöprojektiot 2015-2050 Kaupunkitutkimus

Lisätiedot

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet Iisalmen kaupunki Kaupunkisuunnittelu / vs. asemakaava-arkkitehti Annaelina Isola 2.5.2014 Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet 1. Johdanto Ydinkeskustan asemakaavamuutokseen ja sen tavoitteidenasetteluun

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ T E E M U VA L KO L E H TO 5.4.2019 1 ELINVOIMAINEN JA EKOLOGINEN NOKIA Nokia on 33 500 asukkaan kaupunki järvien kainalossa Pirkanmaalla. Keskeinen sijaintimme vetovoimaisella

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut 7.5.2019 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely 1. Ikä Vastaajien määrä: 481 15-19 2% 20-24 5% 25-34 22% 35-44 24% 45-54 20% 55-64 15% 65-74 10% 75+ 2% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 1. Ikä Vastaajien

Lisätiedot

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016 Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Jäsentyytyväisyyskysely 2016 Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyhteisöiden yhteyshenkilöt. Kaikki 19 kauppakamaria

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012 Suvelan Onni kehittämishanke Anne Savolainen 24.9.2012 Kiinteistöt kartalla HOAS: Kirstin harju 1 & Kirsinh arju3 2 Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 3 Espoonkruunun kiinteistöjen tiedot Kirstinharju

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

Tilannekatsaus A-Kruunu Oy:n toimintaan. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaosto

Tilannekatsaus A-Kruunu Oy:n toimintaan. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaosto Tilannekatsaus A-Kruunu Oy:n toimintaan Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaosto 12.10.2016 12.10.2016 Tilannekatsaus A-Kruunu Oy:n toimintaan 2 A-Kruunun tausta, tehtävä ja tavoitteet

Lisätiedot

ARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta

ARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta ARVIOLAUSUNTO Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta 1 Tehtävän tarkoitus Kohteen kuvaus Tehtävän tarkoituksena on määritellä otsikossa mainitun ja jäljempänä kuvattujen kohteiden kansainvälisen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 6.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 6.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat nousussa Diat 4-7 Vanhojen asuntojen* hinnat nousivat Tampereella vuonna 2012 1,9 prosenttia. Asuntojen hinnat

Lisätiedot

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella MYYDÄÄN Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella - Kolme oppilaitosrakennusta - Viisi oppilasasuntolarakennusta - Yksi kurssiasuntolarakennus - Yksi neljäasuntoinen

Lisätiedot

Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto

Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 18.1.2018 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin? Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan

Lisätiedot

TILTP3 29.4.2003 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5

TILTP3 29.4.2003 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5 Aineiston esittely Keräsimme aineiston Tampereella myytävinä olleista asunnoista. Aineisto on kerätty Asuntopörsseistä, sunnuntain Aamulehdistä

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto RT:n kuntatilaisuus 18.1.2017 kaupunginjohtaja Timo Koivisto Väestönmuutosten ennakkotiedot marraskuu 2016 Jyväskylän ennakkoväkiluku 30.11.2016 138 760 Muutos 11 kk + 1 392 Lähde: Tilastokeskus 17.11.2016

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari 27.9.2018 Asukasbarometri

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2015

Asuntotuotantokysely 3/2015 Asuntotuotantokysely 3/2015 Sami Pakarinen Lokakuu 2015 1 (2) Lokakuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

113,0 m², 5h,k,wc,khh/...,

113,0 m², 5h,k,wc,khh/..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Lindberg Puh: 044 381 7771 Kiinteistömaailma, Taka-Töölö, Linnakodit Oy LKV Linnankoskenkatu 12 00250 Helsinki Puh: 044 283 1195 Tilava perheasunto, jossa on neljä makuuhuonetta!

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon

Lisätiedot

TONTTIBAROMETRI 2013, KUNNAT

TONTTIBAROMETRI 2013, KUNNAT TONTTIBAROMETRI 2013 19. JOULUKUUTA 2013 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ, RAKENNUSTEOLLISUUS RY JA SUOMEN KUNTALIITTO Newsec Valuation Oy Mannerheiminaukio 1 A PL 52 00101 Helsinki Puh: 0207 420 400 Fax: 0207 420

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2014

Asuntotuotantokysely 3/2014 Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Energiatodistusten hinta Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy. 06/2017 Energiatodistuskysely

Energiatodistusten hinta Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy. 06/2017 Energiatodistuskysely Energiatodistusten hinta 2015-2016 Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy 06/2017 Energiatodistuskysely 2017 1 Energiatodistusten hinta Pientalot, rivitalot ja kerrostalot

Lisätiedot

182,0 m², 5-6h + k + sa,

182,0 m², 5-6h + k + sa, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN Lisärakentamista tontille HYÖTYÄ TÄYDENNYS- RAKENTAMISESTA Uusien asuinalueiden lisäksi Helsingin vanhoilla alueilla rakennetaan paljon. Kaupunki kannustaa taloyhtiöitä täydennysrakentamiseen,

Lisätiedot

Asuntomarkkinat tilastojen valossa

Asuntomarkkinat tilastojen valossa 1 (9) Vastaanottaja Eduskunta Valtiovarainvaliokunta/Asunto-ja ympäristöjaosto PL 10 vav@eduskunta.fi Viite Asia Lausuntopyyntö Asuntomarkkinat tilastojen valossa Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asunto-ja

Lisätiedot

Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys. Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko

Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys. Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko Toimintaympäristön tila ja kehitys raportin sisältö Tekijätiedot ja/tai esityksen

Lisätiedot

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa Hiukkavaara on Oulun kaupungin

Lisätiedot

2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta

2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta Suurpellon Keidas Sisällys 1. Hankekuvaus 2. Ideointi 3. Visualisointi 4. Asiakasprofiilit 5. Haastattelu 6. Kohderyhmät ja haastattelutulokset 7. Sidosryhmät 8. Business Model Canvas 9. Budjetointi 1.

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Elinvoimakysely Sysmästä

Elinvoimakysely Sysmästä Elinvoimakysely Sysmästä Arvoisa kuntalainen, vapaa-ajan asukas, matkailija, entinen sysmäläinen tai muu Sysmässä kävijä! Sysmän kunta haluaa kartoittaa mielipiteenne Sysmästä ja sen elinvoimasta. Tuloksia

Lisätiedot

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble Locus rekisteri, Kaupunkisuunnittelukeskus,

Lisätiedot

A-Kruunu Oy. Ympäristövaliokunta

A-Kruunu Oy. Ympäristövaliokunta A-Kruunu Oy Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Sisältö Korvatunturintie, Mellunmäki, Helsinki A-Kruunu Oy 3. Tuotannon tilanne 4. Ryhmävuokra-asuminen 5. Urbaanit lapsiperheet 9. Puurakentaminen 10. 2 A-Kruunun

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Pääkaupunkiseudun suurhankkeet Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Aiheet Megatrendit hankkeiden ajureina Pääkaupunkiseudun hankkeet Raideliikenteen varsi

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Metsäkylän kaavoitushankkeet

Metsäkylän kaavoitushankkeet Metsäkylä Metsäkylä on ollut vanhahko perinteinen pientaloalue. Viimeisen 20 vuoden aikana Metsäkylää on kehitetty merkittävästi asemakaavoittamalla uusia pientaloalueita. Tätä kautta asukasmäärä on noussut

Lisätiedot

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s,

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Ari Riitamo Puh: 050 386 1368 Huoneistoketju Asuntoketju LKV Turku, Raisio, Parainen, Salo 20100 Turku KAKSIO LÄHELTÄ YLIOPISTOCAMPUSTA. Vuonna 2007 rakennetuista Joutsenpuiston

Lisätiedot

Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa

Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa Jenni Saarelainen, Petri Suominen, Davy Beilinson Meluntorjuntapäivät 2015 Espoon väestö Asukasluku 1.1.2015 265 650

Lisätiedot

Turun asukasluku

Turun asukasluku Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA Kymppi-Moni Työpaja 15.2-16.2.2012 Marko Kankare kaupungingeodeetti HYVINKÄÄ KARTALLA HYVINKÄÄ (31.12.2011) Asukkaita 45 500 Pinta-ala 337 km2 Asemakaava-alue 3 100 ha osuus väestöstä

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

ASUNTO OY ILMARISENKATU 22 LIITE 1. TARJOUKSEN PERUSTELUT

ASUNTO OY ILMARISENKATU 22 LIITE 1. TARJOUKSEN PERUSTELUT ASUNTO OY ILMARISENKATU 22 LIITE 1. TARJOUKSEN PERUSTELUT 1/2 Petri Linnamurto Hall.puh.joht. Ins. IAT Ilmarisenkatu 22 C 57200 SAVONLINNA Puh. 040 583 4008 petri.linnamurto@gmail.com 31.05.2017 SAVONLINNAN

Lisätiedot

Tonttipäivä. Pirkkalan kunta Matti Jääskeläinen

Tonttipäivä. Pirkkalan kunta Matti Jääskeläinen Tonttipäivä Pirkkalan kunta Matti Jääskeläinen 4.4.2019 Yleistä / Rakenteilla Luovutusohjelmassa Valmistelussa Yhteenveto Yleistä LIIKENNE JOUKKOLIIKENTEEN LAATUKÄYTÄVÄ Kumipyöräliikenne RANTAVYÖHYKE Rantareitti

Lisätiedot

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013 varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 480 hehtaaria 800 000 1 000 000 k-m 2 12 000 15 000 asukasta asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito

Lisätiedot

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja HENKILÖTIEDOT Puhelin Sähköpostiosoite JORDAN TAINA 040 552 4846 YLEMPI KOULUTUS Tutkinnon nimi Tutkinnon nimi Arkkitehti 2000 Tampereen teknillinen korkeakoulu, TKK Rakennusarkkitehti 1991 Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 49 4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 41 SYVÄKANKAAN TILASTOALUE Suuralueeseen kuuluvat Vähä-Ruonaojan ja Iso- Ruonaojan väliin sijoittuvat Perämerentien itäpuoliset alueet. Syväkankaan suuralue koostuu Syväkankaan,

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

511 Hepola Asuntoalueen kehitys on pohjautunut pääosaltaan Veitsiluodon saaren teollisuuden

511 Hepola Asuntoalueen kehitys on pohjautunut pääosaltaan Veitsiluodon saaren teollisuuden 5 HEPOLAN SUURALUE 51 HEPOLAN TILASTOALUE 64 Suuralueeseen kuuluvat Ajoksen, Veitsiluodon, Rytikarin ja Hepolan kaupunginosat sekä Iso-Ruonaojan eteläpuoliset maaseutualueet. Hepolan suuralueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Sami Pakarinen Lokakuu (7)

Sami Pakarinen Lokakuu (7) Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely

Lisätiedot

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 MATO-20-OHJELMAN TARKOITUS Vuosittain laadittavan ohjelman tarkoituksena on: sovittaa yhteen ja ennakoida maankäytön toteuttamista, palveluverkkoja, kunnallistekniikkaa,

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunnosta Asukkaiden näkökulmasta Matotyön vaikutus heijastuu nopeimmin lakisääteisten varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen

Lisätiedot

Helsingin seudun aluesarjat historiallisten tilastotietojen lähteenä

Helsingin seudun aluesarjat historiallisten tilastotietojen lähteenä Helsingin seudun aluesarjat historiallisten tilastotietojen lähteenä Marjo Kaasila aluesarjat@hel.fi Helsingin kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus ja -tilastot 5.4.2018 Helsingin seudun aluesarjat - eri

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 28.6.2019 Asuntotuotantokysely 2/2019 2 (3) Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely lähetetään Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenille. Kysely

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

REMAX Balloon Perspective Ammattilaisten näkemys alkuvuoden 2018 asuntomarkkinoista

REMAX Balloon Perspective Ammattilaisten näkemys alkuvuoden 2018 asuntomarkkinoista REMAX Balloon Perspective Ammattilaisten näkemys alkuvuoden 2018 asuntomarkkinoista Pekka Ronkainen / kehitysjohtaja 30.1.2018 FINLAND Balloon Perspective - ennuste Miltä alkuvuoden 2018 asuntomarkkinat

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Monikumppanuuskaavoitus. Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9. VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström

Monikumppanuuskaavoitus. Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9. VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström Monikumppanuuskaavoitus Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9 VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström VRP Rakennuspalvelut Oy konserni pähkinänkuoressa - Yksityisomisteinen talonrakennusalan

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 42-3 SUUR-MATINKYLÄ 31 Matinkylä 32 Olari 33 Henttaa-Suurpelto Suur-Matinkylä; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 5 4 3 2 Yht. 16-64 v 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216* 7 6 5 4 3 2 1 Suur-Matinkylä;

Lisätiedot

77,5 m², 3h+k+sauna,

77,5 m², 3h+k+sauna, Kohteen ilmoittaja Nimi: Marjo Ahponen Puh: 0449752504 Loistavalla paikalla peruskorjattu läpitalon valoisa kolmio. Suojaisa aidattu piha, voit suunnitella mieleiseksi, teranssi, laatta tai nurmikkopihan.

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Hirsitaloasukkaiden terveys ja

Hirsitaloasukkaiden terveys ja Hirsitaloasukkaiden terveys ja tyytyväisyys y Altti-tutkimukseen perustuva selvitys Fil. yo. Mira Anttila, FM Maria Pekkonen, Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy Asumisterveyden ja rakennusten terveellisyyden

Lisätiedot

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11. Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2 Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.2015 Tausta ARAn kehitystyö 2010- Selvitys kuntien asumisen suunnittelusta

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

ARAn rahoituspalvelut 2019

ARAn rahoituspalvelut 2019 ARAn rahoituspalvelut 2019 Mitä kuuluu ARA-rahoitukselle? 9.5.2019 Vesa Ijäs Timo Rantala ARA-KOHTEIDEN SUUNNITTELURATKAISUT JA KEHITTÄMINEN 9.5.2019 Esityksen sisältö Rakennushanke Hankkeen sijainti Rakennuspaikka

Lisätiedot

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh...,

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Solkio Puh: 040 191 6161 OP Koti Päijät-Häme Oy LKV Lahti Aleksanterinkatu 20 15140 Lahti Puh: 010 256 7700 Tätä kaunista, yhdessä tasossa olevaa, v.2006 valmistunutta kotia

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot