ohjeita ulkomaille lähtijälle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ohjeita ulkomaille lähtijälle"

Transkriptio

1 KV-OPAS ohjeita ulkomaille lähtijälle

2

3 SISÄLTÖ 4 KANSAINVÄLISYYS JEDUSSA 5 VALINTA JA EDELLYTYKSET VAIHDOLLE 6 NEUVONTA JA OHJAUS 7 RAHOITUS JA KUSTANNUKSET 9 OPISKELIJAN VELVOLLISUUKSIA JA OIKEUKSIA 11 OHJEITA ULKOMAILLE LÄHTIJÄLLE 15 MUISTILISTA 3

4 1. KANSAINVÄLISYYS JEDUSSA Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän tavoitteena on tarjota opiskelijoilleen sellaista koulutusta, että he pystyvät valmistuttuaan työskentelemään kansainvälisessä työelämässä ja erilaisissa, monikulttuurissa työympäristöissä. Kansainvälisellä toiminnalla parannetaan opiskelijoiden kielitaitoa ja kansainvälisistä opiskelujaksoista saa myös erillisen todistuksen, mikä auttaa erottumaan työnhaussa valmistumisen jälkeen. Opiskelujen aikana kannattaa hankkia mahdollisimman paljon kokemusta kansainvälisestä toiminnasta, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kansainvälisyyskokemus auttaa ymmärtämään eri taustoista tulevia ihmisiä ja rohkaisee käyttämään vieraita kieliä eli auttaa myös toimimaan monikulttuurisissa työympäristöissä. Työssäoppiminen Yleisin kansainvälisen toiminnan muoto JEDUssa on työssäoppiminen, eli käytännön työtehtävien tekeminen ja oppiminen työpaikalla ulkomailla. Kansainvälinen työssäoppiminen on osa opintojasi, se sisällytetään sellaisenaan tutkintoosi oman henkilökohtaisen opinto-/opiskelusuunnitelmasi mukaan. Kansainväliselle työssäoppimisjaksolle asetetaan osaamistavoitteet kuten kotimaankin työssäoppimisjaksolle, samoin laaditaan myös työssäoppimissopimukset sekä muut tarvittavat asiakirjat. Kansainvälinen työssäoppimisjakso soveltuu parhaiten opintojen loppuvaiheessa olevalle opiskelijalle, sillä silloin perusammattitaito on jo tarpeeksi vahva, jotta myös vieraassa kulttuurissa voi keskittyä paremmin uuden oppimiseen ja olemassa olevien taitojen kehittämiseen. Työssäoppimisjakson sijoittuminen opinnoissa määritellään henkilökohtaisessa opinto-/opiskelusuunnitelmassa. Työssäoppimisjaksot kestävät tavallisesti 4-8 viikkoa ja työtehtävien tulee liittyä opiskelijan omaan alaan työssäoppimissuunnitelman mukaan. Työpaikka voi olla alan yrityksessä, julkisella sektorilla tai muussa organisaatiossa. Ulkomailla tarvitaan rohkeutta kysyä apua aina tarvittaessa sekä rohkeutta käyttää vierasta kieltä. Ennen työssäoppimisjaksoa on mahdollista harjoitella kohdemaan kieltä kielimateriaalin ja erilaisten verkkokurssien avulla. Opintomatkat Opiskelijat voivat lähteä myös ryhmänä opintomatkalle. Opintomatkalla käydään tutustumassa ulkomaalaisiin oppilaitoksiin tai/ja oman alan yrityksiin. Opintomatka tehdään yleensä viimeisenä opiskeluvuotena ja ryhmän opettaja osallistuu matkaan. Kotikansainvälisyys JEDUn ammattiopistoissa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat tai maahanmuuttajat antavat mahdollisuuden kehittää kielitaitoa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin ja verkostoitua eli kotikansainvälistyä. JEDUn ammattiopistoissa vierailee vuosittain ulkomailta myös asiantuntijoita opettamassa ja ohjaamassa opiskelijoita. Lisäksi ammattiopistot järjestävät erilaisia kansainvälisyystapahtumia. Ota yhteyttä ammattiopistosi KV-koordinaattoriin, jos haluat osallistuja vierailijoiden ohjelmiin ja kansainväliseen toimintaa. 4

5 2. VALINTA JA EDELLYTYKSET VAIHDOLLE Ulkomaan työssäoppimisjaksot ovat mahdollisia kuntayhtymän ammattiopistojen kaikkien alojen opiskelijoille. Valintakriteereinä ulkomaan työssäoppimisjaksolle ovat: Valintakriteerit ovat suuntaa-antavia ja jokaisessa tapauksessa otetaan huomioon yleisten kriteerien lisäksi mahdolliset yksilölliset asiaan vaikuttavat seikat. Valintakriteerit myös vaihtelevat jonkin verran kohdemaittain. Hakemus ulkomailla tapahtuvaan työssäoppimiseen toimitetaan oman ammattiopiston kansainvälisyyskoordinaattorille. Hakemus löytyy Wilmasta ja sen voi jättää mihin aikaan lukuvuodesta tahansa. Työssäoppimispaikan löytyminen ja rahoituksen järjestäminen voivat viedä kuitenkin jonkin verran aikaa. Päätöstä odotellessa voit tutustua matkaraportteihin nettisivuilla ja keskustella jo ulkomailla olleiden opiskelijoiden kanssa heidän kokemuksistaan. 5

6 3. NEUVONTA JA OHJAUS JEDUn jokaisessa ammattiopistossa on oma kansainvälisyyskoordinaattori, jonka puoleen voit kääntyä, kun harkitset kansainvälistä työssäoppimista. KV-koordinaattori opastaa sinua ulkomaille hakeutumiseen liittyvissä asioissa. Puhu aikeistasi myös ryhmänohjaajasi ja työssäoppimisen ohjaavan opettajan kanssa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin voitte yhdessä miettiä opintoihisi sopivan ajankohdan ja huomioida sen opinto-/ opiskelusuunnitelmassasi. KV-koordinaattori ja ohjaava opettajasi valmentavat sinua jaksoa varten. Valmentautuminen alkaa jakson suunnittelusta, tavoitteiden asettamisesta ja hakupapereiden tekemisestä. Kieli- ja kulttuuriopinnot ovat luonnollisesti osa valmennusta ja siihen kuuluu myös viralliset paperiasiat eli rahoitus- ja työssäoppimissopimusten laadinta sekä vakuutusehtoihin ja muihin dokumentteihin perehtyminen. Pedagogisessa valmennuksessa hyödynnetään Moodlen Kansainväliseen vaihtoon osallistuvien valmennuskurssia. Ammatillinen valmennus suunnitellaan työssäoppimista ohjaavan opettajan kanssa. Muussa valmennuksessa apunasi on kansainvälisyyskoordinaattori. Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita on mm. Alankomaissa, Bulgariassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Kiinassa, Kreikassa, Kyproksella, Puolassa, Romaniassa, Saksassa, Tanskassa, Unkarissa, Venäjällä ja Virossa. Voit hankkia myös itse työssäoppimispaikan. Tällöin on tärkeää varmistaa ohjaavalta opettajalta, että paikka soveltuu työssäoppimisjaksolle. 6

7 4. RAHOITUS JA KUSTANNUKSET Ulkomailla tapahtuvan työssäoppimisen rahoitus voi koostuu useammasta osasta. Opiskelijan oma rahoitus Ulkomaan jaksoa suunniteltaessa on varauduttava siihen, että jakso vaatii omarahoitusta. Esim. liikkuminen majoitus- ja työssäoppimispaikan välillä, yleiset elinkustannukset, kuten ruokailut ja harrastukset kohdemaassa ja mahdolliset ylimääräiset majoituskustannukset. Lyhyempiä opintomatkoja varten opiskelijat keräävät itse rahoituksen matkaansa. Apuraha Ulkomailla tapahtuvan opiskelun kustannuksiin voi hakea apurahaa, ammattiopistosi KV-koordinaattori ohjaa sinua apurahan hakemisessa. Tuen suuruuteen vaikuttavat jakson pituus, kohdemaa ja kokonaiskustannukset sekä apurahan maksaja. Apurahaa voi käyttää seuraaviin kustannuksiin: Matkoihin Suomesta asuinpaikkakunnalta kohteeseen (majoituspaikkaan) ja takaisin Majoitukseen Apuraha ei välttämättä aina riitä kattamaan kaikkia kuluja, joten oman rahan käyttöön on aina varauduttava. Ruokaraha Ruokailuun, jos et saa ulkomaan jaksollaan päivittäistä yhtä lämmintä ateriaa (työpäivinä), sinulle maksetaan korotettu ruokaraha 5. Muu tuki Voit selvittää myöntävätkö esim. kotipaikkakuntasi yhdistykset (Lions Club, Rotary, Jokilaaksojen Kieltenopettajat jne.) opintostipendejä tai muuta pienempää tukea ulkomaanjaksolle. 7

8 Vakuutukset Opiskelijat ovat vakuutettu oppilaitoksen puolesta tapaturman varalta ja vakuutus on voimassa ulkomaan työssäoppimisjakson aikana niin työssäoppimispaikalla kuin vapaa-ajalla. Ulkomaanmatkaa varten opiskelijat saavat matkavakuutuskortin oman ammattiopiston toimistosta. Kortti palautetaan työssäoppimisjakson jälkeen toimistolle hävitettäväksi. Kelan tuki Opintoraha myönnetään kuten kotimaassa. Opiskelijan omat, vanhempien ja puolison tulot otetaan huomioon ulkomailla opiskelevan opintotuessa kuten kotimaan opintotuessakin. Joissain tapauksissa on mahdollista saada korotettua opintotukea tai asumistukea ulkomaille. Näistä ja muista henkilökohtaisista opintososiaalisista eduista kannattaa olla yhteydessä Kelaan henkilökohtaisesti hyvissä ajoin. Kelalta kannattaa hakea Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jolla saat lääketieteellisistä syistä välttämätöntä sairaanhoitoa oleskellessasi tilapäisesti EU- tai ETA-maissa tai Sveitsissä. Rahoitussopimus Oppilaitoksen tukiessa vaihtoa laaditaan aina rahoitussopimus. Sopimus velvoittaa käyttämään rahat sovittuun tarkoitukseen ja raportoimaan sovitulla tavalla ulkomailla tapahtuvasta opintojaksosta. Ainakin pitkää pinnaa suosittelen kaikille jotka lähtee ulkomaille työssäoppimaan, siellä ei välttämättä mene asiat aivan niin helposti kuin Suomessa. Työssäoppiminen ulkomailla näyttää todella hyvältä CV:ssä uutta työpaikkaa hakiessa. Englanninkielentaito parantui huomattavasti, tai ainakin rohkeus puhua englantia tuntemattomille. Työharjoittelu ulkomailla toi aivan uudenlaisen näkemyksen hoitotyöhön ja osaan nyt katsoa asioita monelta eri kantilta. Työssäoppiminen antoi paljon uusia kokemuksia, elämyksiä ja oppia, mitä ei unohda koskaan. Ulkomailla harjoittelu antoi mahdollisuuden itsenäistymiseen, vastuullisuuteen, ja pääsin päättämään omista asioista. 8

9 5. OPISKELIJAN VELVOLLISUUKSIA JA OIKEUKSIA Työpaikalla tulee noudattaa työpaikan sääntöjä sekä työstä ja työturvallisuudesta annettuja ohjeita ja määräyksiä sekä käyttäytyä kohteliaasti ja toisia kulttuureja kunnioittavasti. Valmistaudu kertomaan kohdemaassa Suomesta, opinnoistasi Suomessa ja suomalaisista nuorista. Varaudu siihen, että voit kohdata yllättäviä tilanteita ja törmätä väärinkäsityksiin, jotka johtuvat kulttuurieroista tai kieliongelmista. Kohtelias käytös ja positiivinen asenne vievät sinua eteenpäin. Jos joudut omista töppäilyistäsi johtuen palaamaan kotimaahan ennalta sovittua aikaisemmin, oppilaitos ei korvaa tulomatkaa. HUOM! Rahoitussopimuksen allekirjoituksen jälkeen vaihdon peruutus on mahdollista tehdä kuluitta vain pakottavista syistä kuten esim. sairaustapauksessa, jolloin on toimitettava lääkärintodistus. Muussa tapauksessa vaihtonsa peruuttanut tai keskeyttänyt sitoutuu palauttamaan hänelle maksetut apurahat sekä korvaamaan oppilaitokselle peruutuksesta tai keskeytyksestä aiheutuneet ylimääräiset kulut. 9

10 Työssäoppimisen ohjaus ja raportointi Opiskelija ja ohjaava opettaja laativat vaihdosta etukäteen aikataulun ja ohjelman, jonka mukaisesti työssäoppimisjaksolla edetään. Myös työssäoppimisen aikaisesta raportoinnista sovitaan ennen jakson alkua. Opiskelija voi vaihdon aikana raportoida esim. pitämällä päiväkirjaa tai blogia verkossa, jossa hän kuvaa työtehtäviä ja työssäoppimisjaksoaan, tai hän voi olla yhteydessä opettajaan sähköpostin tai Wilman välityksellä. Ohjaava opettaja antaa palautetta ja ohjausta opiskelijalle ja keskustelee työssäoppimispaikan ohjaajan kanssa opiskelijan edistymisestä. Jokainen ulkomailla työssäoppimassa ollut opiskelija raportoi ulkomaan jaksosta. Vapaamuotoiseessa matkaraportiissa kerrotaan, miten vaihdon tavoitteet saavutettiin ja miten jakso on toteutui. Matkaan ja majoitukseen liittyvät kuitit toimitetaan kuluerittelyn liitteenä KV-koordinaattorille. Mikäli sait hankkeen apurahan, teet raportin myös hankkeelle. Tarkemmat ohjeet raporttien tekemisestä saat KV-koordinaattorilta. Työssäoppimisen arviointi ja ammattiosaamisen näytöt Ulkomailla työssäoppimassa olevien opiskelijoiden tietoja ja taitoja sekä niiden kehittymistä arvioidaan työssäoppimisen aikana ja päättyessä. Ulkomailla suoritettu työssäoppimisjakso arvioidaan samoin kriteerein kuin kotimaassa suoritettu. Ulkomaan työssäoppimisjaksolla voi myös suorittaa ammattiosaamisen näyttöjä, mikäli niin sovitaan. 10

11 6. OHJEITA ULKOMAILLE LÄHTIJÄLLE ENNEN VAIHTOA Aloita työssäoppimispaikan etsiminen ajoissa. Puhu asiasta KV-koordinaattorin ja työssäoppimisenohjaajan kanssa. Tutustu tarvittaviin lomakkeisiin, sopimuksiin ja ohjeisiin, esimerkiksi tähän oppaaseen. Voit tutustua opiskelijoiden ja opettajien kirjoittamiin matkaraportteihin netissä tai jutella vaihdossa olleiden kanssa. Parasta tietoa saat jo paikalla olleilta. Perehdy ennen matkaa mahdollisimman hyvin matkakohteen kulttuurieroihin ja lue esim. ulkoasiainministeriön julkaisemia matkustustiedotteita. Täytä KV-koordinaattorin kanssa hakemus ulkomailla tapahtuvaan työssäoppimiseen. Ulkomaan työelämäjaksoa varten tehdään työssäoppimissopimus kirjallisesti ohjaavan opettajan kanssa (opiskelija, oppilaitos, työssäoppimispaikka). Työssäoppimisen ohjaaja huolehtii myös työssäoppimisen arviointilomakkeet. MATKAJÄRJESTELYT Passi ja matkaliput Varmista jo sinulla olevan passin voimassaolopäivä ja tarkista pitääkö kohdemaahan matkustaessa passin olla voimassa tietyn aikaa vaihdosta palaamisen jälkeen. Uuden passin saaminen kestää yleensä kuukauden. Virallisella henkilökortilla voit matkustaa vain Schengenalueella. Ajokortti ei ole virallinen henkilökortti. Joihinkin maihin voit tarvita myös viisumia. Lentoliput voit varata, kun työssäoppimispaikkasi on varma ja sopimukset on tehty. Keskustele KV-koordinaattorin kanssa matkajärjestelyistä. Kannattaa tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin ja vertailla, hinnoissa voi olla suuriakin eroja. Netistä löydät erilaisia tarjouksia. Tee hakuja useiden eri matkahakukoneiden avulla, näin saat kuvan siitä, missä hintahaarukassa liikutaan. Kannattaa tarkistaa lennot myös suoraan lentoyhtiöiden sivuilta, siellä ne saattavat olla vieläkin edullisempia. Muista tarkistaa, että löydät nettihaussasi lipun kokonaishinnan veroineen ja muine maksuineen. Matkatoimistovirkailijan palveluita kannattaa myös hyödyntää, hän löytää hyviä tarjouksia nopeasti. Asuminen Keskustele oman ammattiopistosi KV-koordinaattorisi kanssa asumisasioista. Ulkomaalaisella yhteistyöoppilaitoksella voi olla opiskelija-asuntolapaikkoja. Monissa ulkomaankohteissa yhdyshenkilöt avustavat majoituksen hankkimisessa. Edulliset hotellit ja Bed and Breakfast paikat kannattaa kartoittaa. Majoituksesta tulee tehdä sopimus ennen ulkomaille lähtöä. Kannattaa selvittää etukäteen, pitääkö maksaa takuu- tai ennakkovuokra, sisältyykö majoituksen hintaan sähkö ja vesi, tarvitseeko mukaan lakanat ja pyyhkeet vai tulevatko ne talon puolesta jne. Myös perhemahoitus voi olla mahdollista. Tee matkabudjetti Matkabudjetti on hyvä miettiä etukäteen. Matka- ja asumiskulujen jälkeen on järkevää tehdä päiväkohtainen budjetti, se voi olla esim euroa per päivä. Rahaa saattaa kulua yllättäviin asioihin. Kustannuksia syntyy esim. seuraavista: ruokailu, paikallismatkat, matkapuhelinlaskut, nettikulut, vapaa-aika, aktiviteetit, sisäänpääsymaksut, ostokset ja tuliaiset. Vakuutukset Oppilaitoksen vastuuvakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa. Opiskelijat on vakuutettu oppilaitoksen puolesta tapaturman varalta ja vakuutus on voimassa ulkomailla työssäoppimisjakson aikana ja työssäoppimispaikalla sekä vapaa-ajalla. Ulkomaanmatkaa varten opiskelijat saavat matkavakuutuskortin oman ammattiopiston toimistolta. Työssäoppimisjakson jälkeen vakuutuskortti palautetaan toimistolle hävitettäväksi. Vakuutukset ovat voimassa opiskeluun liittyvillä ulkomaanmatkoilla. Matkan yhtäjaksoinen kesto saa olla enintään kolme kuukautta. 11

12 Matkustajavakuutus sisältää seuraavat vakuutusturvat: matkasairauden ja matkatapaturman hoitokulut ilman euromääräistä ylärajaa matkan keskeytymiskorvaus haittakorvaus matkatapaturman varalta euroa kuolinkorvaus matkatapaturman varalta euroa matkan peruuntumis- ja myöhästymiskorvaus Matkatavaravakuutus korvaa: suoranaiset esinevahingot, jotka ovat aiheutuneet äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. vakuutukseen sisältyvät vakuutetun henkilökohtaiset matkatavarat. maksuvälineitä ja arvopapereita korvataan max. 200 euroa / kassakaapissa säilytettynä 600 euroa matkatavaravakuutuksen enimmäiskorvausmäärä on euroa. Sosiaaliturva Tarkista sosiaaliturva ennen ulkomaille lähtöä. Henkilökohtaisista opintososiaalisista eduista kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin suoraan Kelaan. Opintoraha myönnetään kuten kotimaassa. Opiskelijan omat, vanhempien ja puolison tulot otetaan huomioon ulkomailla opiskelevan opintotuessa kuten kotimaan opintotuessakin. Ulkomailla tapahtuvan työssäoppimisen ajalta voit saada korotetun opinto- ja asumistuen. Tällöin työssäoppimisjakson keston pitää olla vähintään kaksi kuukautta. Ulkomaan asumislisä on haettava henkilökohtaisesti muutosilmoituksella KELAlta (saa koulun toimistosta), johon liitetään jäljennös vuokrasopimuksesta. Rokotukset ja muu terveyshuolto Varmista oppilaitoksesi terveydenhoitajan kanssa vähintään 1-3 kk ennen lähtöä mitä rokotuksia matkalla tarvitaan ja mahdollisista lääkityksistä. Lääkkeet ja reseptit (pitkäaikaissairauksiin) on selvitettävä lääkärin/ apteekin kanssa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti Hankkimalla Eurooppalaisen sairaanhoitokortin saat lääketieteellisistä syistä välttämätöntä sairaanhoitoa oleskellessasi tilapäisesti EU- tai ETA-maissa tai Sveitsissä. Voit tilata maksuttoman kortin verkossa, täyttää hakemuslomakkeen (SV193) tai soittaa Kelaan p Kortti on voimassa 2 vuotta, ja se uusitaan automaattisesti. Europassi Europassi on ammattiin opiskelevalle tarkoitettu asiakirja, jossa kuvataan opiskelijan koulutusta ja ulkomailla tapahtuvaa työssäoppimista. Europassi koostuu viidestä asiakirjasta, joiden tarkoituksena on auttaa opiskelijoita ja työntekijöitä osoittamaan osaamistaan Euroopassa. Asiakirjat ovat samanmuotoisina käytössä kaikissa EU/ ETA maissa. Europassia voi käyttää työnhaussa tai koulutukseen pyrittäessä. Europassin perusasiakirja on Europass-ansioluettelo, jonka liitteeksi opiskelija tai työntekijä voi valintansa mukaan koota muita Europassi-asiakirjoja. Näitä ovat Europass-kielipassi, Europass-liikkuvuustodistus (Europass Mobility) sekä kansainväliseen käyttöön tarkoitetut tutkintotodistusten liitteet (Certificate Supplement ja Diploma Supplement). Europassin käyttäjä voi itse täyttää Europass-ansioluettelon ja Europasskielipassin. Kansainväliset opiskelijakortit ISIC-kortti (International Student Identity Card) on virallinen kansainvälinen opiskelijakortti. Kortti antaa haltijalleen kansainvälisen opiskelijan statuksen, joten sillä saa alennuksia ja erilaisia etuja esimerkiksi majoituspalveluista, lentolipuista, erilaisista tapahtumista ja museoista. ISIC-kortti on voimassa yhden kalenterivuoden ja se maksaa 15 euroa. Kortin hakijan on pystyttävä todistamaan olevansa kokopäiväinen opiskelija. Sillä saat yli etua yli 125 maassa. Lue lisää kortista: > Muut tuotteet > Etukortit > ISIC opiskelijoille 12

13 Matka-apteekki Ota mukaasi pieni matka-apteekki. Mukaan kannattaa varata ainakin särkylääkettä, desinfektiohuuhde ja laastaria. Varaa ennen matkaa mukaan riittävästi sinulle määrättyjä reseptilääkkeitä ja resepti. Reseptillä voit tarvittaessa todistaa tullissa, että sinulla on oikeus kuljettaa henkilökohtaisia lääkkeitä mukanasi. Joskus asiakirjojen käännättäminen englanniksi tai kohdevaltion kielelle voi olla järkevää. Turvallisuus Perehdy ennen matkaa mahdollisimman hyvin matkakohteen kulttuurieroihin ja lue esim. ulkoasiainministeriön julkaisemia matkustustiedotteita. Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet, turvallisuusvinkit, ohjeet matkustusasiakirjoista, kadonneen passin korvaamisesta, edustustojen yhteystiedot yms. löytyvät tästä linkistä: Ilmoita tietosi matkakohdemaassa olevaan Suomen edustustoon. Mobiilisivuston osoite: wap.formin.fi Kriisitilanteessa avustustoimia nopeuttaa, jos edustustoilla on toimialueellaan asuvien ja sille matkustavien suomalaisten yhteystiedot. Skannaa, valokuvaa tai valokopioi matka-asiakirjasi. Pakkaa alkuperäiset matka-asiakirjat käsimatkatavaroihisi. Tallenna skannattu/valokuvattu kopio sähköpostiisi. Voit lisäksi jättää kopion huoltajallesi/läheisellesi. Kirjoita muistiin passisi, matkavakuutuksesi ja luottokorttisi numerot, lentojesi numerot ja lähtöajat, opettajasi, kohdemaassa olevan yhteyshenkilön yhteystiedot sekä majapaikkasi osoite. Kännykän muistin lisäksi nämä tiedot kannattaa ottaa mukaan myös muistilapulla. Näin et joudu pulaan, jos kännykkäsi katoaa. Säilytä muistilappu erillään matka-asiakirjoista. Muistilista kannattaa jättää myös huoltajalle. Ota selvää eri maksuvälineiden käyttökelpoisuudesta matkakohteissa. Ota mukaasi käteistä; vaihda jo kotimaassa vähän kohdemaan valuuttaa. Visa Electron käy ulkomailla, mutta ei toimi välttämättä koko ajan ja kaikkialla; pidä varmuuskäteisvarastoa. Jätä arvotavarat kotiin. Matkapuhelinta voi yleensä käyttää ulkomailla ilman erityistoimia. Matkapuhelimesi etsii automaattisesti sen operaattorin verkon, jonka kanssa kotimaan operaattorisi on tehnyt roaming- eli verkkovierailusopimuksen. Puhelut ovat kuitenkin selvästi kalliimpia kuin kotimaassa, erityisesti datapalveluiden käyttö on kallista. Oman matkapuhelinoperaattorisi internet-sivuilta saat selville, mitä matkapuhelimen käyttö maksaa kussakin maassa. Usein kannattaa ostaa paikallisen puhelinoperaattorin liittymä. Mikäli ulkomailla on käytössä nettiyhteys, kannattaa soittaa ilmaisia Skype -puheluita. Tallenna kännykkään jo Suomessa valmiiksi pankkien ja rahoitusyhteisöjen keskitetty sulkupalvelu numero, palvelu toimii ympäri vuorokauden. Suomalainen pankkikortti:

14 PERILLÄ Kun olet päässyt perille määränpäähän, ilmoita asiasta työssäoppimista ohjaavalle opettajalle tai KVkoordinaattorille viestillä. Ole säännöllisesti yhteydessä vaihdon aikana työssäoppimisen ohjaavaan opettajaan sopimuksen mukaisesti. Työssäoppimisen ohjaava opettaja tai KV-koordinaattori on yhteydessä myös työssäoppimispaikkaasi vaihdon aikana ja varmistaa, että työssäoppimispaikalla annetaan tarvittavat turvallisuusohjeet ja sinua ohjataan työssäoppimisen aikana. Tee muistiinpanoja työssäoppimisen aikana, jotta voit kirjoittaa kokemuksistasi matkaraportin. Huolehdi siitä, että työpaikka täyttää tarvittavat lomakkeet mm. työssäoppimissopimus ja Europassi-liikkuvuustodistus. VAIHDON JÄLKEEN Ulkomaan työssäoppimisjakso tai opiskelu luetaan osaksi opintojasi samoin periaattein kuin Suomessa. Tätä varten palauta työssäoppimisen ohjaavalle opettajalle kaikki työssäoppimiseen liittyvät asiakirjat (sopimukset, arviointi, matkaraportti). Käy arviointikeskustelussa työssäoppimista ohjaavan opettajan tai KV-koordinaattorin luona. Tee vaaditut raportit ja tuo alkuperäiset kuitit (matkasta, asumisesta) KV-koordinaattorille. Valmistaudu kertomaan muille opiskelijoille kokemuksistasi. Ota vaihdon aikana valokuvia vaihtopaikkakunnasta, työpaikasta ja vapaa-ajan vietosta. Ongelmatilanteissa Jos omaisuuttasi (passi, rahat, kännykkä jne.) varastetaan, tee rikosilmoitus paikalliselle poliisille ja pyydä siitä kopio itsellesi. Rikosilmoitus on tarpeen uutta passia tai vakuutuskorvausta hakiessasi. Uutta kotimatkapassia voit hakea paikalliselta Suomen edustustolta. Alkoholin tai huumeiden käyttö ei ole sallittua. Mikäli olet vahingon sattuessa päihdyttävien tai huumaavien aineiden vaikutuksen alainen, vastaat itse vahingostasi. Vakuutus tulee harvoin apuun tällaisissa tapauksissa. Muista, että sinä olet aina ensisijaisesti vastuussa itsestäsi ja omaisuudestasi. Ongelmatilanteissa ole yhteydessä työssäoppimisen ohjaavaan opettajaan tai kansainvälisyysvastaavaan. 14

15 7. MUISTILISTA 1.Täytä Hakemus ulkomailla tapahtuvaan työssäoppimiseen oppilaitoksen KV-koordinaattorille hyvissä ajoin. Lomake löytyy Wilmasta. 2. Huolehdi yhdessä KV-koordinaattorin kanssa tarvittavat sopimukset kuntoon ennen lähtöäsi. 3. To sopimus tehdään oman ryhmäohjaajan kanssa (Jos kyseessä hankerahoitus, hankkeen nimi mainittava sopimuksessa). Sopimuspohja löytyy Wilmasta, kopio sopimuksesta matkaraportin liitteeksi. 4. Apurahasta tehdään rahoitussopimus. Kun sopimus on allakirjoitettu, maksetaan apuraha tilille. 5. Opiskelijan arviointilomakkeet löytyvät Wilmasta, kopio lomakkeista matkaraportin liitteeksi. 6. Europass mobility -passi on todiste ulkomaan to-jaksostasi. Huolehdi, että se täytetään ja allekírjoitetaan huolellisesti, kopio matkaraportin liitteeksi. 7. Hanki tietoa kohdemaasta ja työpaikasta, tee Moodlen Kansainväliseen vaihtoon osallistuvien valmennuskurssi, valmennukseen sisältyy lisäksi kielen valmennusta, kohdemaan tapa- ja työkulttuuriin perehdyttäminen, matkustustietoa ja perehdytystä verkon kautta tapahtuvaan ohjaukseen. 8. Selvitä ja varaa lentoliput ja majoitus ajoissa, (kun rahoitus on varmistunut) tarkista passisi voimassaoloaika/ hanki uusi passi. Tee matkabudjetti. 9. Kuntayhtymän vakuutuskortti oppilaitoksesta, Eurooppalainen sairaanhoitokortti Kelasta. 10. Selvitä tarvittavat rokotukset. Jos sinulla on jatkuva lääkitys, hanki tarpeeksi lääkkeitä mukaan. 11. Selvitys terveydentilasta lähettävälle oppilaitokselle ja vastaanottavalle oppilaitokselle/työpaikalle, mikäli terveydentilassani on matkustamiseen / työskentelyyn / asumiseen vaikuttavia tekijöitä. 12. Hanki kansainvälinen opiskelijakortti ja tarvittavat suomalaiset opiskelija-alennuskortit. 13. Ilmoita matka- ja yhteystietosi kohdemaassa olevaan Suomen edustustoon osoitteessa wap.formin.fi 14. Ota mukaasi käteistä ja luotto- ja automaattikortti. 15. Muista pakata työvaatteet ja henkilökohtaiset työvälineet. 16. Kirjoita matkaraporttiasi tai työssäoppimispäiväkirjaa jo paikan päällä, ota raporttia varten valokuvia. 17. Pidä yhteyttä kotimaahan. Tarkista ennen paluuta, että mukaasi ottamat sopimukset on allekirjoitettu. 18. Kerää talteen apurahaan oikeuttavat kuitit (matkustus ja majoitus). 19. Suomeen paluun jälkeen palauta raportit ja keskustele työssäoppimisen ohjaavan opettajan kanssa. 20. Ole valmis kertomaan myös muille opiskelijoille matkakokemuksistasi. 15

16 RAPORTTIOHJE OPISKELIJALLE Palauta raportti kahden viikon sisällä top -jakson jälkeen sähköisessä muodossa ammattiopistosi KV-koordinaattorille. Laadi 2-3 -sivuinen rehellinen raportti, jossa kuvailet kokemuksiasi työssäoppimispaikassa ulkomailla. Kaikkien raportit tullaan lisäämään JEDUn www-sivuille kansainvälisyys osioon. Elävöitä raporttia kertomalla henkilökohtaisista kokemuksistasi, tunteistasi ja mielipiteistäsi. Liitä mukaan kuvatekstillä varustettua kuvamateriaalia. Voit kirjoittaa raportin vapaasti ja luovasti, mutta vältä alatyyliä. Raportti on vapaamuotoinen ja voit nimetä väliotsikot itse, mutta raporttisi tulisi sisältää seuraavia asioita: johdanto (taustatietoa, mistä sait tietoa työssäoppimispaikasta, miksi hait paikkaa ulkomailta jne.) miten valmentauduit jaksolle matkustaminen vastaanotto ja asennoituminen työssäoppimispaikassa asuminen ruokailu työssäoppimisohjelma tutustuminen, työhön perehdyttäminen, ohjaus ulkomaalainen työnantaja/ oppilaitos, työtoverit/opiskelijatoverit kuvaile työssäoppimisohjelmaasi; mitä teit, mitä jäi erityisesti mieleen? miten työnteko/ työkulttuuri erosi suomalaisesta opintokäynnit/ tutustumismatkat/ vierailut sekä niiden sisältö ja anti jokapäiväinen elämä ja vapaa-aika tuliko sinulle kulttuurishokkia? Jos kyllä, miten selvisit asian kanssa? mitä muistat kohdemaan kulttuurista ja jokapäiväisestä elämästä? kuinka tutustuit paikallisiin ihmisiin/ työtovereihin/ opiskelijatovereihin? kommellukset plussat ja miinukset mikä merkitys jaksolla on sinulle? opitko jotakin uutta ammatillisesti/ kulttuurista/ elämästä yleensä? suosittelisitko tällaista kokemusta muille opiskelijoille? Miksi? luuletko, että tästä jaksosta on sinulle hyötyä tulevaisuudessa? Miten? mitä hyviä asioita työssäoppimispaikalta toisit mukanasi Suomeen? 16

17 Neuvoja ensikertalaisille: Avoimin mielin, ole valppaana ja ennakoi tilanteita Varaudu odottamiseen Noudata tullimääräyksiä Pukeudu asiallisesti Älä mene yöllä rannalle tai autioille kaduille! Maassa maan tavoilla noudata paikallisen kulttuurin tapoja. Pese kätesi ennen ruokailua ja niiden välilläkin useasti. Jos vatsatauti yllättää tai nestetasapaino muuten järkkyy, sopivia juomia ovat tee, pullotetut hiilihappoiset juomat ja Osmosal. Nesteytyksen lisäksi tulisi syödä kevyttä ja helposti sulavaa ruokaa kuten riisiä ja banaaneja. LINKKEJÄ travels.kilroy.fi Kirjastoista, matkatoimistoista ja Internetistä saat lisäksi monipuolista tietoa eri maista! 17

18 18 MUISTIINPANOJA JA YHTEYSTIETOJA

19 19

20 w

KV-OPAS JEDU.FI SUUNNAKSI MAAILMA KOULUTUSKESKUS. HAAPAJÄRVI - HAAPAVESI - KALAJOKI - NIVALA OULAINEN - PIIPPOLA (Siikalatva) - YLIVIESKA

KV-OPAS JEDU.FI SUUNNAKSI MAAILMA KOULUTUSKESKUS. HAAPAJÄRVI - HAAPAVESI - KALAJOKI - NIVALA OULAINEN - PIIPPOLA (Siikalatva) - YLIVIESKA KOULUTUSKESKUS SUUNNAKSI MAAILMA Ohjeita ulkomaille lähtijälle KV-OPAS JEDU.FI HAAPAJÄRVI - HAAPAVESI - KALAJOKI - NIVALA OULAINEN - PIIPPOLA (Siikalatva) - YLIVIESKA KV-toiminta JEDUn nettisivuilla Nettisivuilta

Lisätiedot

OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta

OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta ERASMUS+ Matkalla mestariksi JEDUsta Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuushanke TAVOITTEET Kansainvälinen työssäoppiminen on hyvä tapa kokeilla millaista ulkomailla

Lisätiedot

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva

Lisätiedot

Ulkomaanjaksolle lähtevälle

Ulkomaanjaksolle lähtevälle LE I op ST O is I P ke K A li IR S ja J & L A MU Ulkomaanjaksolle lähtevälle K O H T I K A N S A I N VÄ L I S Y Y T TÄ Kohti kansainvälisyyttä -julkaisu on tarkoitettu oppaaksi opintojaan ulkomaille suunnittelevalle

Lisätiedot

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin 2 VALMISTELUIDEN ALOITUS Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin kanssa sähköpostitse 3 KIELI- JA KULTTUURIVALMENNUS

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen

Kansainvälinen työssäoppiminen Kansainvälinen työssäoppiminen Tämä opas on kirjoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut kansainvälisestä työssäoppimisjaksosta. Oppaan painopiste on työssäoppimisessa, mutta voit käyttää opasta myös muiden

Lisätiedot

Ohjeet yksilölliseen vaihtoon aikoville

Ohjeet yksilölliseen vaihtoon aikoville Ohjeet yksilölliseen vaihtoon aikoville 1.1. Kansainväliseen vaihtoon hakeminen Jos olet lähdössä tekemään työssä oppimisjaksoa ulkomailla, aloita sen suunnitteleminen ajoissa, mieluiten vähintään kolme

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

OSAO. Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO OSAO.FI

OSAO. Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO OSAO.FI OSAO OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO OSAO.FI OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO Kansainvälisyysopas Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle Julkaisija: Oulun seudun ammattiopisto OSAO Ulkoasu: Mainonnan Työmaa Tekstit

Lisätiedot

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017? Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa

Lisätiedot

Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi

Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Kansainvälisyysopas Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi 2 Opiskelijan opas 2013-2014 / Oulun seudun ammattiopisto Julkaisija: Oulu seudun ammattiopisto OSAO

Lisätiedot

Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi

Kansainvälisyysopas. Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Kansainvälisyysopas Ohjeita ja vinkkejä ulkomaille lähtijälle Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi 2 Opiskelijan opas 2013-2014 / Oulun seudun ammattiopisto OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO Kansainvälisyysopas

Lisätiedot

LÄHDÖSSÄ ULKOMAILLE. kansainvälinen työssäoppiminen

LÄHDÖSSÄ ULKOMAILLE. kansainvälinen työssäoppiminen LÄHDÖSSÄ ULKOMAILLE kansainvälinen työssäoppiminen 1 Hei! Tämä opas on kirjoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut kansainvälisestä työssäoppimisjaksosta. Oppaan painopiste on työssäoppimisessa, mutta

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

OHJAAJAN OPAS. opiskelijan KV-osaamisen hankintaan

OHJAAJAN OPAS. opiskelijan KV-osaamisen hankintaan OHJAAJAN OPAS opiskelijan KV-osaamisen hankintaan HERÄTÄ KIINNOSTUS HYVISSÄ AJOIN! TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN HAKEUTUMISVAIHEESSA Avoimet ovet peruskoululaisille. Vanhempainillat/

Lisätiedot

Mikä on AV-viestinnän koulutuspäällikön nimi ja puhelinnumero Koulutuspäälikkö on Jaana Vestergren ja puh

Mikä on AV-viestinnän koulutuspäällikön nimi ja puhelinnumero Koulutuspäälikkö on Jaana Vestergren ja puh Koska alkaa kolmas jakso? Kolmas jakso alkaa 9.1.2017 Mikä on AV-viestinnän koulutuspäällikön nimi ja puhelinnumero Koulutuspäälikkö on Jaana Vestergren ja puh. 040 3340995 Kuka on AV-viestinnän opo? OPO

Lisätiedot

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Yleisopas Suomi IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Sisältö 1 Yleistietoutta työssäoppimisesta... 3 2 Osapuolten

Lisätiedot

planeetat KOHTAAVAT OLETKO VALMIS? Työpaikkaohjaajan OPAS

planeetat KOHTAAVAT OLETKO VALMIS? Työpaikkaohjaajan OPAS KOHTAAVAT planeetat OLETKO VALMIS? Työpaikkaohjaajan OPAS Suomen koulutusjärjestelmä Tohtorintutkinnot Lisenssiaatin tutkinnot Yliopistot Ylemmät korkeakoulututkinnot Yliopistot Alemmat korkeakoulututkinnot

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO

KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO Ara Hayrabedian Kansainvälisyyden kehittäjä Opiskelijapalvelut ara.hayrabedian@riveria.fi / +358 50 311 5787 Riverian Strategia 2018-2021 ja Kansainvälisyys > lisäämme

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin

Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin Ennen vaihtoa KUKA Informaatio Tietoa kansainvälisistä (KV) vaihdoista Henkilö joka on vastuussa kv-vaihdoista ja/tai

Lisätiedot

Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa

Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa TYÖHARJOITTELU Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa Mikä sinun ammatti on? Millainen koulutus sinulla on? TYÖHARJOITTELUPAIKAN

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja 1 Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja Työharjoittelun tavoitteena on saada kokemusta työelämästä (kandi) tai oman alan työkokemusta (maisteri) Työharjoittelu sisältää yleensä vahvan ohjauksellisen

Lisätiedot

European Mobility työssäoppimissopimus Sopimus koskien oppisopimuskoulutusta suomalaisessa yrityksessä

European Mobility työssäoppimissopimus Sopimus koskien oppisopimuskoulutusta suomalaisessa yrityksessä European Mobility työssäoppimissopimus Sopimus koskien oppisopimuskoulutusta suomalaisessa yrityksessä Johdanto Työssäoppiminen on pääasiallisin osa oppisopimuskoulutusta. Se on tutkintojen perusteiden

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISOHJEET ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOJA VARTEN

VALMENTAUTUMISOHJEET ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOJA VARTEN VALMENTAUTUMISOHJEET ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOJA VARTEN Opiskelijavaihtoihin kuuluu 2 ov kieli- ja kulttuurivalmentautumista. Kieli- ja kulttuurivalmentautumisen suorittaminen on edellytys rahoitussopimuksen

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Valmiina vaihtoon 2015-2016

Valmiina vaihtoon 2015-2016 Valmiina vaihtoon 2015-2016 Valmisteluiden aloitus Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen koordinaattorin kanssa sähköpostitse

Lisätiedot

Europassi on monipuolinen työkalu osaamisen osoittamiseen

Europassi on monipuolinen työkalu osaamisen osoittamiseen Europassi on monipuolinen työkalu osaamisen osoittamiseen Susanna Kärki Suomen Europass-keskus, Opetushallitus europassi@oph.fi This project has been funded with support from the European Commission. This

Lisätiedot

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Leonardo da Vinci -liikkuvuushankkeiden koulutus 2013 Hankkeen elinkaari Hankekausi 1.6.2013 31.5.2015 2014 2015 Mahdollinen paikan päällä tehtävä tarkastus Mahdollinen

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Pro Europass Apprentice Across the Border MALLI Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Miksi? Opiskelijan suorituksien arviointi ulkomaan työssä oppimisjakson aikana on olennainen osa korkeatasoista

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) prosessi Omnian ammattiopisto Päivitys 11.11.2014 Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) toteuttamisprosessi 1. SOVELTAMISALUE - Prosessia sovelletaan kaikissa Omnian

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle

Lisätiedot

European Mobility -työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen yrityksessä/työpaikalla osallistuva suomalainen opiskelija

European Mobility -työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen yrityksessä/työpaikalla osallistuva suomalainen opiskelija European Mobility -työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen yrityksessä/työpaikalla osallistuva suomalainen opiskelija Johdanto Työssäoppiminen on osa ammatillista koulutusta.

Lisätiedot

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut 2 VA L M I I N A VA I H TO O N 2017-2 0 1 8 3 MITÄ OMNIA TARJOAA? Tuettuja työssäoppimisjaksoja pääasiassa Euroopassa (myös esim. Nepal, Intia ja Venäjä) jaksojen kesto yleensä 4-14 vkoa (30-100 vrk) Apua

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

European Mobility työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen osallistuva suomalainen oppisopimusopiskelija

European Mobility työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen osallistuva suomalainen oppisopimusopiskelija European Mobility työssäoppimissopimus Toisessa Euroopan unionin maassa työssäoppimiseen osallistuva suomalainen oppisopimusopiskelija Johdanto Työssäoppiminen on pääasiallisin osa oppisopimuskoulutusta.

Lisätiedot

2.ASTEEN YHTEYS VIERAALLA PLANEETALLA! KANSAINVÄLISTÄ OSAAMISTA AMMATTIIN OPISKELEVALLE OPAS JA MUISTIKIRJA

2.ASTEEN YHTEYS VIERAALLA PLANEETALLA! KANSAINVÄLISTÄ OSAAMISTA AMMATTIIN OPISKELEVALLE OPAS JA MUISTIKIRJA 2.ASTEEN YHTEYS VIERAALLA PLANEETALLA! KANSAINVÄLISTÄ OSAAMISTA AMMATTIIN OPISKELEVALLE OPAS JA MUISTIKIRJA Nimi: Ohjaaja: SINUSTAKIN VAIHTARI- ALIEN? Oletko miettinyt työssäoppimista ulkomailla? Suhtaudutko

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 14. 15.3.2017 Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson, Pohjois-Savon ELY-keskus Vastaava asiantuntija Sari Turunen-Zwinger,

Lisätiedot

LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA 9.5.2014. Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori

LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA 9.5.2014. Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori Lähtöorientaatio opinnot kielitaito kulttuurit itsetuntemus CV ERASMUS-LÄHTÖORIENTAATIO: 1. Yleistä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä Johtoryhmä

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä Johtoryhmä 0 Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus 14.4.2016 Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä 3.5.2016 Johtoryhmä Työssäoppimisen kuvaus (katso myös: www.laakeri.info\ ) Tavoitteet /tulokset Suunnittele

Lisätiedot

Kansainvälisyysinfo opiskelijoille

Kansainvälisyysinfo opiskelijoille Kansainvälisyysinfo opiskelijoille CAREERIASSA KANNUSTETAAN KANSAINVÄLISYYTEEN, KOSKA SE: kehittää omaa osaamista ja itseluottamusta parantaa kielitaitoa ja laajentaa näkemystä opiskeltavasta alasta lisää

Lisätiedot

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Sanna Kuorikoski suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Sisältö 1. Yleistä Suomessa

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä

Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä 146 Opiskelijoiden oikeus hoitoon Kv-kevätpäivät 2019 Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Hoito-oikeus Suomessa sairausvakuutetulla on Kela-kortti

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP + OLE_OPI 1 *1079901* OLESKELULUPAHAKEMUS OPISKELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jonka oleskelun tarkoituksena on opiskelu suomalaisessa oppilaitoksessa, johon sinut

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa 1 Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh (09) 6850 120 www.fine.fi Korvaukset matkavakuutuksesta matkan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2012 Tässä oppaassa kerrotaan niistä korvauksista, joita matkavakuutuksesta

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE

LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE Taito ja yrittäjyys oman yrittäjyyden pohdintaa kansainvälisen työssäoppimisjakson avulla SENTRE 15 perustutkinto-opiskelijaa: peruskoulutus ja näyttötutkinto alat: tekstiili,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien ulkomaanjaksot (Erasmus+ ja vastaavat)

Ammattiin opiskelevien ulkomaanjaksot (Erasmus+ ja vastaavat) Ammattiin opiskelevien ulkomaanjaksot (Erasmus+ ja vastaavat) Erasmus+ -ohjelma tukee kansainvälisyyttä ja liikkuvuutta ammatillisessa koulutuksessa Hakukierroksella 2019 myönnetään suomalaisille ammatillisille

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Työskentely ja työnhaku ulkomailla

Työskentely ja työnhaku ulkomailla Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut 2 VA L M I I N A VA I H TO O N 2019-2 0 2 0 3 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ Valmisteluiden aloitus ja viestintä Kieli- ja kulttuurivalmennus Sopimukset, kohdemaat ja rahoitus Työelämässä oppimispaikan hankinta Asuminen,

Lisätiedot

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa Nordea Platinum 3 Nordea Platinum Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Kortilla teet ostoksia myös verkossa sekä nostat käteistä automaateista. Kortin

Lisätiedot

Wilma-ohje huoltajille

Wilma-ohje huoltajille Wilma-ohje huoltajille Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Wilman osoite on https://wilma.businesscollege.fi/ Wilmaan kirjaudutaan tunnuksilla, jotka huoltaja luo saamallaan avainkoodilla. Wilman etusivulla

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Promoting understanding of overall wellbeing in hair-,beauty-, clothing and shoemaking studyprogrammes

Promoting understanding of overall wellbeing in hair-,beauty-, clothing and shoemaking studyprogrammes Promoting understanding of overall wellbeing in hair-,beauty-, clothing and shoemaking studyprogrammes opiskelijoita halutaan innostaa ja valmentaa oman yrityksen perustamiseen ja ymmärtämään sisäisen

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppijaksot ulkomailla KÄYTÄNTEITÄ JA VINKKEJÄ

Erityisopiskelijan työssäoppijaksot ulkomailla KÄYTÄNTEITÄ JA VINKKEJÄ Erityisopiskelijan työssäoppijaksot ulkomailla KÄYTÄNTEITÄ JA VINKKEJÄ YTY-HANKE 2012 2013 IJKK Pete Alander & Minna Sandberg Markku Tepsa& AMISTO Ville Vierimaa Otettava huomioon: Valinta Lennot, majoitukset

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa 27.5.2014 CIMO 1 Budjetin eri osat Osallistujien lukumäärä [Number of Participants] Hankkeen budjetin kokonaissumma [Total Budget] Myönnetty budjetti

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Versio_3/9/2018 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Aihe Kysymys Vastaus Budjetti Matkatuki Mistä välimatkataulukon lähtöpiste valitaan: opiskelijan

Lisätiedot

E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit. Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018

E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit. Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018 E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018 Hankekumppanit ulkomailla Hankesopimus ja sen liitteet a) Letter of Intent kun ei käytetä ECVETiä

Lisätiedot

Sopimus on moniosainen

Sopimus on moniosainen Sopimusasiat KA1 Liikkuvuus 2015 Sopimus on moniosainen Osa I - Erityisehdot (= Hankesopimus) Osa II - Yleisehdot Liitteet: Liite I: Hankkeen kuvaus - hakemuslomake Liite II: Alustava budjetti Liite III:

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot