Mukana ollaan! Nuorten sosiaalinen osallisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mukana ollaan! Nuorten sosiaalinen osallisuus"

Transkriptio

1 Mukana ollaan! Nuorten sosiaalinen osallisuus Matti Kuorelahti, professori Kajaanin yliopistokeskus FT Marko Kielinen, koulutusdekaani kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto

2 Teemat Kaikille yhteinen koulu Osallisuus ja sosiaalinen osallisuus Sosioemotionaaliset taidot jotta pysytään mukana Kouluun kiinnittyminen Johtopäätöksiä

3 YK:n ihmisoikeuksien ja Vammaisten oikeuksien julistuksen artikla 24 perusteella Kaikilla ihmisillä, on oikeus elinikäiseen oppimiseen ja laadukkaaseen opetukseen!!!

4 Artikla 24 ydinsisällöt KETÄÄN ei saa sulkea pois koulujärjestelmästä!!! tehdään yksilöllisten tarpeiden mukaiset kohtuulliset mukautukset kehitetään ja resurssoidaan osallistavaa koulutusjärjestelmää EU:n keskeisenä tavoitteena on syrjimättömyyden takaaminen vammaisille henkilöille. Katso myös vammaisten oikeuksien julistus:

5 Lasten oikeuksien julistus suunnannäyttäjänä!!! Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. keuksien%20julistus.pdf

6 JOMTIENIN JULISTUS 10. Koulutus kaikille (EFA) Korkean Tason kokous Jomtien, Thaimaa maaliskuuta Kansalaisten osallistumista ml. nuoret päätökseentekoon ja kaikkien mahdollisuutta osallistua koulutukseen tulee lisätä ja voimistaa kaikilla tasoilla, myös paikallisesti. Kansalaisjärjestöt tulee nähdä legitiimeinä sosiaalisina toimijoina ottaen huomioon että osallistuminen on oikeus sinänsä ja tärkeä väline ihmisoikeuksien toteutumiselle... Huom! Lasten ja nuorten oikeus osallisuuteen

7 Mitä inkluusiolla käsitetään? Inkluusio merkitsee yleisopetuksen ja erityisopetusluokkien sulauttamista toisiinsa yhdeksi yhtenäiseksi kouluksi Inklusiivinen kasvatus = osallistava kasvatus

8 UNESCO - Maailmanlaajuinen tavoite! Defining an Inclusive Education Agenda (Geneva, Switzerland 2008) 8/186807e.pdf

9 Inkluusio 1. kaikki oppilaat käyvät koulua yhdessä 2. yhteinen opetus on järjestetty oppilaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan 3. jokainen - niin oppilas kuin henkilökunnan jäsenkin tuntee olevansa hyväksytty ja arvostettu kouluyhteisössä. Inkluusio ei ole tietty saavutettu tila, vaan se on jatkuvaa oppimisen ja osallistumisen esteiden purkamista koulussa ja koko yhteiskunnassa. (

10 INTEGRAATION JA INKLUUSION EROT Integraatio: erityisopetuksen ja yleisopetuksen yhteensovittamisprosessi, pyrkimys toteuttaa erityiskasvatusta sulautettuna yleisiin kasvatuspalveluihin Inkluusio: kaikki alusta asti samassa yhteisessä koulussa

11 Kohti inkluusiota kaikissa opinahjoissa Kaikissa Euroopan maissa Kaikille tarkoitettu koulu on keskeinen lähtökohta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden yhtäläisten mahdollisuuksien takaamiselle kaikilla elämänaloilla (yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa) > edellyttää joustavia koulutusjärjestelmiä, jotka kykenevät vastaamaan yksittäisten oppijoiden erilaisiin ja usein varsin moninaisiin tarpeisiin (www. european agency.org.)

12 KÄYTÄNNÖT LÄHTEVÄT KUITENKIN MEISTÄ!!! Using the NeliMaali-teaching method to include all learners (UNESCON ESIMERKKIHANKE Virpi Louhela ja Sari Koskenkari, OULU)

13 Erwin Borremans, Pauli Rintala, Marko Kielinen MOTOR SKILLS OF YOUNG ADULTS WITH ASPERGER SYNDROME: A COMPARATIVE STUDY. European Journal of Adapted Physical Activity 2, Väitöskirja 2011 toisen asteen opiskelijoista Liikkuminen oppimisen ja yhteisöllisyyden tukijana peruskoulussa Aihepiiri: Peruskoulun liikunnan ja toiminnallisten oppimistapojen kehittäminen Näkökulmat: Työyhteisökohtainen kehittäminen, verkostotyö, osaamisen lisääminen, sosiaallinen osallistaminen Ari Rahikkala, Susanna Takalo, Marko Kielinen, Lassi-Pekka Risteelä.

14 MITÄ AIVOTUTKIMUS ON TUONUT MUKANAAN LUVULLA? - Ihmiselle muodostuu yksilöllinen tapa hahmottaa maailmaa elinkaaren aikana - Ympäristö ja geneettinen perimä vaikuttaa aivojen kehittymiseen -Vuorovaikutus muovaa aivoja ja aivot sopeutuvat kulloiseenkin vuorovaikutuskenttään - Aivot muovautuvat selkeästi yli 20-vuotiaaksi asti - 15-vuotiaana toiminnanohjauksen taidot ovat sangen puutteelliset ja toisen ihmisen asemaan asettuminen on vielä tulollaan - Aikuisen ja kasvattajan tehtävä pysäyttää miettimään asioita toisen näkökulmasta ja osallistua keskusteluun yhdessä nuorten kanssa!!!

15 Osallisuus Lasten oikeuksien julistuksen (1989) perusteella: Kuulluksi tuleminen Osallistuminen itseä koskeviin päätöksiin Ikä ja kehitystaso huomioiden Oikeus ilmaista näkemyksiään

16 Sosiaalinen osallisuus sosiaalinen integraatio tai sosiaalinen inkluusio, jotka hieman epätarkkoja Sosiaalinen osallisuus tarkoittaa lapsen/nuoren positiivista vuorovaikutusta ikäistensä kanssa ja hyväksytyksi tulemista ja sen kokemista Sitä arvioidaan mm. Yhteinen työskentely, ryhmän toimintaan osallistuminen, arvostetuksi tuleminen, ulkopuolelle jääminen, konfliktit, ystäväverkostot, kiusaaminen

17 Sosioemotionaaliset taidot

18 Sosioemotionaalisten haasteiden ulottuvuudet Sisäänpäin suuntautunut, tunneelämän häiriö Ulospäin suuntautunut, vuorovaikutuksessa ilmenevä

19 Sosiaalinen ja emotionaalinen kompetenssi Omien päämäärien saavuttaminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa myönteisten suhteiden säilyessä toisiin (Kaukiainen, Junttila, Kinnunen & Vauras 2005) Sosiaaliset taidot, sosiometrinen status, ystäväsuhteet ja toiminnan tulokset (Rose-Krasnor 1997) Sosiaalinen kompetenssi edellyttää sosiaalisia taitoja Emotionaalinen kompetenssi: kyky käsitellä omia ja tunnistaa toisten emootioita ja tulla niiden kanssa toimeen (Denham 2003)

20 SOSIAALISEN KOMPETENSSIN ULOTTUVUUDET (Salmivalli 2005) Mattiin sovellettuna se merkitsisi että Harrastus 1 Koulu Luokka Emootioiden ja käyttäytymisen säätely Sosiokognitiiviset taidot Mieskuoro Sirkat Sosiaaliset tavoitteet Harrastus 2 Sosiaaliset taidot Mummola Kaveripiiri x

21 Sosioemotionaalinen kompetenssi on kykyä ymmärtää sosiaalisia tilanteita tulkita sosiaalisia tilanteita toimia tarkoituksenmukaisesti monenlaisissa tilanteissa ja hallita tunnereaktioitaan niissä Lappalainen, Hotulainen, Kuorelahti & Thuneberg. 2008

22 Mitä kiinnittymisellä tarkoitetaan?

23 Kouluun kiinnittyminen (School engagement) Tiedostaa koulutuksen merkityksen ja arvostaa koulutuksen tuloksia sekä osallistuu koulussa tapahtuvaan työskentelyyn Psykologinen komponentti: Oppilaan kokemus KUULUMISESTA kouluyhteisöön ja hyväksyy sen ARVOT Toiset hyväksyvät minut ja arvostavat minua Koulutuksella on merkitystä ja se hyödyttää minua Behavioraalinen komponentti: Käyn säännöllisesti koulua Valmistaudun tunteja varten Osallistun myös oppituntien ulkopuolisiin aktiviteetteihin 23

24 Kiinnittyminen on motivaatiota OPETTAJAT KAVERIT YKSILÖ * Minäkäsitys TOIMINTA Kiinnittyminen tai syrjäytyminen Valinta itsesäätely TULOKSET: kehitys kognitiivisesti sosiaalisesti persoonaltaan LUOKKA KOULU

25 Kun kiinnittyminen on heikkoa Tuomo Virtanen, JYU, tohtorikoulutettava 2011 alkaen

26 Negatiivinen kehä Koulupinnaaminen OIRE PROSESSI Huono kiinnittyminen kouluun Huono koulumenestys TULOS Finn, J. (1989) 26

27 Taustatekijänä (vaihtelevat) oppilaan kokema tuki: Opettaja Perhe vertaisryhmä Asema (pysyvät): Perheen SES Maahanmuuttajuus Perheen rakenne Sukupuoli Ikä Latentti muuttuja: Kouluun kiinnittyminen * aikuisten tuki * ikätovereiden hyväksyntä * koulunkäynnin arvostaminen *merkityksen kokeminen Tulokset (kiinnittymisen indikaattorit): Läsnälo koulussa pinnaaminen ei lainhkaa, vähän, paljon koulusuoriutu minen Tutkimuksen käsitteellinen malli: taustatekijät ovat yhteydessä pinnaamiiseen kouluun kiinnittymisen välityksellä 27

28 Tulokset SUOMI Muuttujat, jotka selittävät vähäistä pinnailua (Analyysi 1) Huono menestys MA Muuttujat, jotka selittävät runsasta pinnailua (Analyysi 2) US/UK/Netherlands Huono koulumenestyhs Tulee tunneille valmistautumattomana Alhainen berhavioraalinen kiinnittyminen Erityisoppilassatatus Erityisoppilassatatus Oppimisvaikeudet Paljon luvallisia poissaoloja! Kokee koulun turvalliseksi ja kavereiden arvostusta Alhainen kaverituki Huom. Yksikään taustamja (perheen SES, ikä,sp, vähemmistöasema) ei ennustanut pinnaamista Suomessa, toisin kuin useimmissa muissa maissa. 28

29 Meidän koulujärjestelmämme on erilainen

30 500 Reading Means by National Quartiles PISA 2009

31 Japan 0,52 Netherlands 0,63 Slovenia 0,71 Czech Republic 0,42 Germany 0,75 Austria 0,64 Chinese Taipei 0,60 Belgium 0,73 Italy 0,73 Hungary 0,81 Croatia 0,56 Korea 0,58 Kyrgyzstan 0,59 Serbia 0,68 United Kingdom 0,54 Switzerland 0,58 Israel 0,65 Luxembourg 0,85 Bulgaria 0,88 Greece 0,69 Montenegro 0,60 Turkey 0,78 Hong Kong-China 0,60 Romania 0,60 Argentina 1,19 Australia 0,57 Slovak Republic 0,59 New Zealand 0,54 Chile 1,18 United States 0,63 Ireland 0,46 Brazil 0,98 Lithuania 0,65 Uruguay 0,99 Canada 0,52 Indonesia 0,89 Thailand 0,96 Estonia 0,49 Denmark 0,44 Russian Federation 0,50 Mexico 1,25 Tunisia 1,22 Latvia 0,58 Sweden 0,44 Portugal 1,03 Colombia 0,90 Norway 0,33 Jordan 0,60 Spain 0,73 Poland 0,59 Azerbaijan 0,86 Macao-China 0,48 Finland 0,36 Iceland 0,54 80 Oppilaan ja koulun sos.ekon. aseman vaikutus oppilaan suoriutumiseen luonnontieteissä (PISA 2006 Science Competencies for Tomorrow's World, OECD 2007) Score point difference Koulut tuottavat erilaisia tuloksia Koulut tuottavat samanlaatuisia tuloksia 10 * 0 * Interquartile range of the school-level average PISA index of economic, social and cultural status. *

32 Ja vielä yksi todiste: nuin oli ennen ja näin on nyt YKSIKKÖ, MATTI MEIKÄLÄINEN, x.x.2006

33 z-scores (1965 = 0-level) 2 Reading comprehension of the 9th graders in Finland in 1965 and 2005 (Moberg & Savolainen 2008) 1,5 1 0,5 0 Low achievers High achievers percentiles

34 Tuen tarpeisiin vastaaminen Oppiminen ja oppilaat Kasvun ja kehityksen tuki jokaiselle Tarpeelliset tiedot ja taidot Hyvinvointi koulussa Viihtyminen Itsetunto Uupuminen

35 Koulukiusaamisen kokeminen Minua on kiusattu kulun. lukuvuoden aikana (1= eri mieltä = samaa mieltä ) Ei eroja N Keskiarvo Keskihajonta t df p 5. lk 291 1,60,950 1, lk 488 1,35,732 *** B 536 1,43, A 243 1,49,883 n.s. Tytöt 375 1,35,756 3, , Pojat 389 1,54, Yleisoplk 723 1,42,802 2,230 59, Erityislk 56 1,75 1, Ei erit.op.kok ,36,747 2, , On erit.op.kok ,52, **.004 **.011 *

36 Tukitoimet kunnossa perusopetuksessa? Erityisopetuksen toimivuus ja kouluviihtyvyys oppilaiden, vanhempien ja koulun opetushenkilöstön arvioimana Matti Kuorelahti & Tanja Vehkakoski 2009 Snellman-instituutin B-Sarja 53/2009

37 Oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin panostaminen (Kuorelahti & Vehkakoski 2009) Syrjintä usein hienovaraista, lasten/nuorten keskinäiseen kulttuuriin kuuluvaa <-> aikuisten on vaikea havaita sitä oppilaista n. 10 % ilmoitti joutuneensa kiusaamisen kohteeksi, kun taas vanhemmista 1,6 % havaitsi lastaan kiusatun ks. myös Pijl, Frostad & Flem 2008: opettajilla todellisuutta myönteisempi käsitys oppilaiden ystävyyssuhteista ja asemasta ryhmässä Ystävystyminen niiden kanssa, joiden lähellä muutoinkin ollaan Samat oppitunnit, vierekkäiset luokat ja naulakot, yhteiset välitunnit Luontevuus ja vähittäinen tutustuminen Yhteistoiminnallisen oppimisen mahdollisuudet (esim. positiivinen keskinäinen riippuvuus, kannustavuus, opiskelijoiden keskinäiset tutorsuhteet) Kuorelahti & Vehkakoski Tukitoimet kunnossa perusopetuksessa? Erityisopetuksen toimivuus ja kouluviihtyvyys oppilaiden, vanhempien ja koulun opetushenkilöstön arvioimana. Snellman-instituutin B-Sarja 53/2009.

38 Voidaanko kouluissa hyvin? Mitä tarkoitamme hyvinvoinnilla? Allardt (1976) Elinolot (having) Sosiaaliset suhteet (loving) Itsensä toteuttaminen (being) Sekä terveydentila (health)

39 Hyvinvoinnin tarkastelua eri näkökulmista Nuorten perustarpeet Biologinen, fyysinen, emotionaalinen, sosiaalinen Globaali ja Suomi Oppimistulokset Akateeminen ja sosiaalinen Kouluviihtyvyys, kouluun kiinnittyminen Yksilölliset ja erityiset tarpeet Vastataanko tuen tarpeeseen? Tunnistetaanko ja osataanko tukea? Opettajan hyvinvointi oppilaan hyvinvoinnin perustana?

40 Koulu-uupumus Nuorten koulu-uupumusmittari BBI-10 (Salmela-Aro & Näätänen 2005) 10 väittämää asteikolla 1-6 Uupumusasteinen väsyminen Tunnen hukkuvani koulutyöhön, Nukun usein huonosti erilaisten koulutehtävien takia, Murehdin kouluasioita paljon myös vapaa-aikana, Koulutehtävien paine aiheuttaa ongelmia muussa elämässäni Kyynistyminen Tunnen itseni haluttomaksi kouluasioissani ja ajattelen usein lopettaa koulun, Minusta tuntuu, että olen menettämässä kiinnostukseni koulunkäyntiä kohtaan, Pohdin alituiseen, onko koulunkäynnilläni merkitystä. Riittämättömyyden tunteet Minulla on usein riittämättömyyden tunteita koulunkäynnissäni, Minusta tuntuu, että minulla on yhä vähemmän annettavaa koulussa, Odotin ennen saavani koulussa paljon enemmän aikaan kuin nyt.

41 Koulu-uupumus: 470 A:n ja B:n kaupungin 8-luokkalaista Tytöt N = 225 Kokonaisuupumuksen pisteraja tytöt: 39 pojat: 40 Uupuneita N = 39 (14 %) Pojat N = 233 Uupuneita N = 39 (12 %)

42 So what? Ajoittainen väsyminen, masentuminen, pettyminen kuuluvat asiaan ja ovat osa normaalia, tervettä kehitystä Kroonisesti uupuneiden lasten tunnistaminen Erityisopetuksen rooli tärkeä myös tässä suhteessa

43 Koulujärjestelmän toimivuus Järjestelmä on kokonaisuudessaan toimiva ja tuottaa hyvää tulosta kohtuullisin kustannuksin Yksilön tasolla valtaosa voi hyvin ja hyötyy ja kehittyy koulun keinoin Osalla menee silti huonosti! Mikä siitä johtuu koulusta ja koulun virheellisistä keinoista? Mikä osa huonosta voinnista johtuu koulun ulkopuolisista tekijöistä? Erityispedagoginen peruslaki yhä vaan tärkeää: TUNNISTAMINEN JA OIKEANLAINEN PUUTTUMINEN ASIOIDEN KULKUUN

44 Tukea tarjoava koulu ASENTEET: Kaikille yhteistä koulua pitää kaikkien osapuolten ja (lähes) jokaisen todella haluta! Jos ei halua, kulkee kehityksen vastavirtaan. PEDAGOGIIKKA: Pitää olla valmiutta etsiä uusia yhteistyön ja opettamisen muotoja. RESURSSIT: On lähdettävä siitä, että olemassa olevia resursseja käytetään joustavasti. Unohda 2 mantraa: Joustamaton yleisopetus estää laadukkaan integraation toteutumisen. Miksi sen pitäisi olla joustamattomaa? Kun opetusryhmät saadaan riittävän pieniksi, niin silloin integraatio on mahdollista. Milloin tällaiseen olotilaan mahdettaisiin päästä? YHTEISÖLLISYYS: Kuulumme yhteen!

45 MITÄ VOI TEHDÄ? Tunnistaminen ja tiedostaminen Tukeminen, jossa tutorointi avainasemassa Opiskelijoiden sosiaalisten verkostojen tukeminen oppimisympäristön muuttaminen oma apu, innostuminen ja motivaatio lopulta kaiken avaimina!!!

46 Lähteitä Willms, J.D., STUDENT ENGAGEMENT AT SCHOOL. A SENSE OF BELONGING AND PARTICIPATION. RESULTS FROM PISA Kuorelahti & Vehkakoski Tukitoimet kunnossa perusopetuksessa? Erityisopetuksen toimivuus ja kouluviihtyvyys oppilaiden, vanhempien ja koulun opetushenkilöstön arvioimana. Snellman-instituutin B-Sarja 53/2009. Moberg, S., & Savolainen, H. (2008). Suomalaisten 9- ja 15-vuotiaiden lukutaidon muutos 1960-luvulta 2000-luvulle. 39(1), OECD PISA 2006 results. In html-format: The OECD Programme for International Student Assessment (PISA). In html-format: Ruoho, K., Koskela, H. & Bednarik, P Kouluviihtyvyyden käsite ja tutkimus Suomessa. Teoksessa K.Ruoho (toim.) Tehtävänä erityispedagoginen näkökulma. Tutkimusta erityiskasvatuksen laitoksella. Joensuu: Joensuun yliopistopaino. Savolainen, H Responding to diversity and striving for excellence: The case of Finland. Prospects Published online 6 November 2009.

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

Erityisen tuen tarpeet, niiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen inklusiivisessa koulussa 29.08.2009

Erityisen tuen tarpeet, niiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen inklusiivisessa koulussa 29.08.2009 Erityisen tuen tarpeet, niiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen inklusiivisessa koulussa 29.08.2009 Matti Kuorelahti, KT, lehtori Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Inkluusio, kieli, vuorovaikutus ja matematiikan oppimisvaikeus!

Inkluusio, kieli, vuorovaikutus ja matematiikan oppimisvaikeus! Inkluusio, kieli, vuorovaikutus ja matematiikan oppimisvaikeus! FT Marko Kielinen, koulutusdekaani kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto YK:n ihmisoikeuksien ja Vammaisten oikeuksien julistuksen

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

aineksina Esitelmän pääpiirteet

aineksina Esitelmän pääpiirteet Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja hyvinvoinnin aineksina Kansainvälisiä suuntaviivoja tulevaisuuteen Kiira Kärkkäinen Project Director FCG International Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Työmarkkinoiden toiminta Oikeudenmukaisia ratkaisuja työllisyyden parantamiseen Työllisyyteen vaikuttavat monet asiat Työnhaun kannustimet

Lisätiedot

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori

Lisätiedot

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta?

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Matti Tuomala STN Vuosiseminaari 14022017 Helsinki 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Globalisaatio ja ulkomaankauppa:

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 TNS Kansainvälinen mediamainonnan määrän kehitys Kaikki mediat Euroopassa mainonnan kasvu on ollut vielä vaatimatonta. Ainoastaan Itä-Euroopassa, erityisesti Unkarissa, on päästy jo hieman

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience

Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience Scottish Educational Review, 43 (1), 3-23. Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience Pasi Sahlberg ABSTRACT INTRODUCTION 3 term remains controversial. FROM PERIPHERY TO LIMELIGHT 4 entire

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys

Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys Pekka Kupari Jyväskylän yliopisto Koulutuksen tutkimuslaitos Mitä esityksessäni käsittelen? Matematiikan opetuksen kansainvälinen arviointi

Lisätiedot

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista SOSIAALILÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 28.11.2012 Nuoret ja huono-osaisuus Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista Kristiina Ojala Jyväskylän yliopisto WHO-Koululaistutkimus

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Ensituloksia Suomen kannalta Työelämä 2020 kv-verkosto, 6.3.2014 Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM Tuomo Alasoini, Tekes Tutkimushankkeen taustoja OECD:n koordinoima

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Väestöennuste 2012 mikä muuttui? mikä muuttui? Markus Rapo, Tilastokeskus Rakenteet murroksessa pohjoinen näkökulma 29.11.2012, Oulu Esityksessäni Havaittu väestökehitys Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta oletukset (vs.

Lisätiedot

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto ISS Suomessa ja maailmalla Maailmalla Perustettu 1901 Tanskassa Toimimme 53 maassa Työllistämme 534

Lisätiedot

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Miksi GLP (Good Laboratory Practice)? Kemikaalien ja lääkkeiden turvallisuuden testaamiseksi myyntilupaa tai rekisteröintiä varten

Lisätiedot

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA Kysymykset Paljonko rahaa tarvitaan hyvin toimivassa sotessa Miten rahat pitäisi allokoida Miten käy kustannusten hallituksen ehdottamassa sote-mallissa

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen EU Participant Report feedback 2015-2016 Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen 1) Tilastollisen tarkastelun taustoja: Vertailua edelliseen raportoituun sopimuskauteen ei tehty, koska 2014-datan osalta vielä

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Elias Einiö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT VATT päivä 2.10.2013 Päästöjä vähennetään 1990=100 Kasvihuonekaasujen päästöt, Suomi 140 120 100 80 Tavoite

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006 Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta Juha Ylä-Jääski 21.9.26 Teknologiateollisuus - Suomen tärkein elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 66 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ulottuvat myös nettiin. Mari Laiho Nettiturvallisuustyön päällikkö

Lapsen oikeudet ulottuvat myös nettiin. Mari Laiho Nettiturvallisuustyön päällikkö Lapsen oikeudet ulottuvat myös nettiin Mari Laiho Nettiturvallisuustyön päällikkö Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita sitova Lasten aseman, oikeuksien ja osallisuuden turvaaminen

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton seminaari

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton seminaari 2010 erityisopetusreformin selostus ja kytkentä yläkouluun ja toisen asteen koulutukseen erityisesti toisen asteen valinnan näkökulmasta: Ketkä, mihin, millaisin seurauksin? Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

Eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunnan tarkastusvaliokunta 20.3.2018 lausunto asiakirjoista Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2017 Valtioneuvoston selvitys: Euroopan

Lisätiedot

Kovametallikierrejyrsimet

Kovametallikierrejyrsimet Kovametallikierrejyrsimet Johdanto Dormerin kierrejyrsinohjelma sisältää kattavan valikoiman suurtehojyrsimiä, joilla voidaan saavuttaa erinomainen työstötalous ja jotka ovat erittäin pitkäikäisiä. Premium

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopisto) Maakunnan yhteistyöryhmän tulevaisuusfoorumi, osa 2, Jyväskylä, 10.5.2011 THE RESEARCH INSTITUTE

Lisätiedot

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009 Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja KANSAINVÄLINEN HINTAVERTAILU = OSTOVOIMAPARITEETTIOHJELMA 1. Mihin ostovoimapariteetteja

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5. Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.2017 Maija Kärkäs Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville

Lisätiedot

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 28.3.2017 Johanna Marin-Hyppönen Maailman laajin asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa LEHDISTÖTIEDOTE EUROOPAN PATENTTIVIRASTO Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa Suomalaiset patenttihakemukset Euroopan patenttivirastoon ovat vähentyneet vuoden 2014 aikana, mutta Nokian uudet innovaatiot

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Koulukulttuurien erot erityisen tuen järjestämisen näkökulmasta

Koulukulttuurien erot erityisen tuen järjestämisen näkökulmasta Koulukulttuurien erot erityisen tuen järjestämisen näkökulmasta Matti Kuorelahti, KT Erityispedagogiikan lehtori Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Jyväskylän yliopisto Sisältö Koulukulttuuri

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Pakolaisuus, muuttoliike ja eurooppalaiset ratkaisut - muuttajat ja muutoksen haasteet 4.12.2015 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto

Lisätiedot

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia.

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia. Ilmailijan lääketiede Uudet medikaalivaatimukset Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö Vastuullinen liikenne Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Fit to fly? Lääketieteellinen

Lisätiedot

Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa?

Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa? Arja Haapakorpi, dos., VTT, yliopistotutkija Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa? Osaaminen ja johtajuus muuttuvassa työelämässä Seminaari ILO:n 100-vuotisen taipaleen kunniaksi 9.5.2019, Tampereen

Lisätiedot

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti heikki.ervasti@utu.fi Lähtökohdat Käänne työllisyyspolitiikassa 1990-luvulla Painopiste työvoiman tarjonnassa Rakenteellisen työttömyyden

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Jari Uotila VTT Research for SMEs ohjelman hakemuskoulutus 05.09.2012 2 Miksi PK-yritys mukaan EU-hankkeisiin Vähäriskinen tapa aloittaa kansainvälistyminen Uusien

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansainvälisyys tilastojen ja selvitysten valossa. Irma Garam, OPH Tulokaskoulutus

Korkeakoulujen kansainvälisyys tilastojen ja selvitysten valossa. Irma Garam, OPH Tulokaskoulutus Korkeakoulujen kansainvälisyys tilastojen ja selvitysten valossa Irma Garam, OPH Tulokaskoulutus 20.9.2019 Opiskelijoiden kv liikkuvuus globaalisti Luxembourg Australia New Zealand United Kingdom Switzerland

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Syysseminaari, Turku 4.11.2015 Markus Näkki, Development Manager, Sonera Operator Business 1. Miten valokuitua koko

Lisätiedot

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä Fingrid uuden edessä Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Kantaverkkopäivä 7.9.2011 Perimmäisten kysymysten äärellä Kuka saa omistaa ja ohjata kantaverkkoyhtiöitä? Kantaverkkotoiminnan eriytys Fingridillä uusi

Lisätiedot

Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta

Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Kansallisen osaamisperustan tila ja tulevaisuus Helsinki 27.5.2014 6.6.2014

Lisätiedot

EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia

EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia IP/11/488 Bryssel 19. huhtikuuta 2011 EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia EU-maat ovat viime vuosikymmenen aikana kehittäneet koulutusjärjestelmiään keskeisillä

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa INFRA ry 20.3.2018 Juha Laurila Tuotanto suhteutettuna asukasmäärään 18 National Production Tonnes per Capita, 2016 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Norway Finland

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet Tuomas Martikainen 10 kansainvälistä trendiä 1. Kv. muuttajien määrä 3,4 % väestöstä (258 milj. 2017) 2. Pakolaisuus kasvaa (2017) - 23 milj. kansainvälisiä

Lisätiedot

Koulutuksen globaalit muutostrendit miten ennakoimme tulevaa? Ylijohtaja Tapio Kosunen

Koulutuksen globaalit muutostrendit miten ennakoimme tulevaa? Ylijohtaja Tapio Kosunen Koulutuksen globaalit muutostrendit miten ennakoimme tulevaa? Ylijohtaja Tapio Kosunen 22.1.2015 1 Joint campuses, programmes, courses, degrees Changing challenges changing the paradigm Social dimension:

Lisätiedot

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019 2019-1-FI01-KA107-060676 AALTO KORKEAKOULUSAATIO SR Juncker Horn of Africa Window Kenya H4 67730,00 31140,00 46,0 % Juncker Horn of Africa Window Kenya H1 14127,00 4787,00 33,9 % Juncker Horn of Africa

Lisätiedot

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION.

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION. Advancing knowledge and providing standardisation to improve the lighted environment The International Commission on Illumination - also known as the CIE from its French title, the Commission Internationale

Lisätiedot

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras?

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Pekka Ylä-Anttila 20.1.2011 Maailman paras? Evaluation of the Finnish National Innovation System (syksy 2009) Suomessa on edelleen hyvä ja toimiva innovaatiojärjestelmä,

Lisätiedot

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN TRAVEL DESTINATIONS FROM FINLAND IN 2014 Based on the annual statistics of AFTA, air based package holidays,

Lisätiedot

Pankkisektori Suomessa

Pankkisektori Suomessa Pankkisektori Suomessa 18.9.2015 Pauli Kariniemi Talousvaliokunnan kuuleminen Rahoitusmarkkinaosasto/Pankki- ja rahoitusyksikkö Sisältö Tilannekuva Sääntelyn ajankohtaiskatsaus Mitä tavoitellaan? Mitä

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla

Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla Tilastokeskuspäivä 26.1.2011 Jari Tarkoma Väestölaskentojen historiaa Suomessa (1) 1800-luvun jälkipuolella yhteiskunnan tietotarve lisääntyi mm. kaupungistumisen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon Uudet tuotteet 2016.2 KIERRETAPIT KUNNOSSAPITOON, KORJAUKSIIN JA HUOLTOON JOHDANTO Dormer on täydentänyt laajaa kierretappivalikoimaansa kehittämällä

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

Broilereiden hyvinvointi ja

Broilereiden hyvinvointi ja Broilereiden hyvinvointi ja elintarviketurvallisuus Riitta Maijala Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Vierasainevalvontaohjelma (96/23) Toteutetaan vierasainedirektiivin

Lisätiedot

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com OKM avustus ja Väestöntutkimuslaitos Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014:

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN SISÄLTÖ Havaintoja Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä Ajatuksia säästöpotentiaalista ja keinoista Ajatuksia sote-sektorin ohjauksesta,

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights)

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Difference 2017/2016 EUROPE 2017 2016 % All Spain 264 983 235 650 12,4 % Canary

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Erasmus+ KA103 Eurooppalainen liikkuvuus Call Hakuneuvonta Anni Kallio ja Heidi Reese, OPH

Erasmus+ KA103 Eurooppalainen liikkuvuus Call Hakuneuvonta Anni Kallio ja Heidi Reese, OPH Erasmus+ KA103 Eurooppalainen liikkuvuus Call 2018 - Hakuneuvonta 18.1.2018 Anni Kallio ja Heidi Reese, OPH Hakukierros 2018 Erasmus+ korkeakoulutukselle, liikkuvuus Erasmus+ liikkuvuustoimintojen haku

Lisätiedot

Maailma muuttuu muuttuuko koulu?

Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Janne Pietarinen professori kasvatustiede, erityisesti perusopetuksen ja opettajankoulutuksen tutkimus Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Suomalaisen

Lisätiedot