EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia"

Transkriptio

1 IP/11/488 Bryssel 19. huhtikuuta 2011 EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia EU-maat ovat viime vuosikymmenen aikana kehittäneet koulutusjärjestelmiään keskeisillä aloilla, mutta ovat tästä huolimatta saavuttaneet vain yhden niistä viidestä tavoitteesta, jotka oli määrä saavuttaa vuoteen 2010 mennessä. Näin todetaan Euroopan komission tänään julkaisemassa uudessa koulutusraportissa. EU on saavuttanut reilusti tavoitteen, joka koskee matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alan loppututkinnon suorittajien lukumäärää: se on noussut 37 prosentilla vuodesta 2000 tavoitteen ollessa 15 prosenttia. Merkittävää edistystä on saatu aikaan myös koulupudokkaiden osuuden vähentämisessä, toisen asteen tutkinnon suorittavien lukumäärän nostamisessa, lukutaidon parantamisessa ja koulutukseen osallistuvien aikuisten osuuden lisäämisessä. Edistys on kuitenkin riittämätöntä tavoitteisiin nähden. Maakohtaiset tiedot esitetään jäljempänä olevassa liitteessä. Työtä ja kasvua edistävän Eurooppa strategian tavoitteena on koulupudokkaiden osuuden laskeminen alle 10 prosenttiin sekä loppututkinnon suorittavien osuuden nostaminen vähintään 40 prosenttiin. Koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou pitää myönteisenä sitä, että koulutustasot ovat nousseet Euroopassa tuntuvasti. Toisen asteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittavien nuorten määrä on kasvanut kymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Ongelmana on kuitenkin edelleen se, että Euroopan unionissa joka seitsemäs nuori keskeyttää koulunkäynnin ennen tutkinnon suorittamista ja joka viidennellä 15- vuotiaalla on heikko lukutaito. Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus ovat sen vuoksi Eurooppa strategian keskeisiä tavoitteita. Jäsenmaiden on tehtävä lujemmin töitä yhteisten eurooppalaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Komissaari vetoaa jäsenmaihin, etteivät ne tekisi leikkauksia koulutusbudjetteihinsa talouskriisin paineista huolimatta. Koulutus on hyvä sijoituskohde, sillä se edistää työllisyyttä ja talouskasvua ja maksaa pitkällä aikavälillä itse itsensä. Aikoina, jolloin julkiseen talouteen kohdistuu paineita, on toki kuitenkin varmistettava, että resurssit käytetään mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

2 Vuoteen 2020 tähtäävät viisi koulutustavoitetta EU-maiden opetusministerit sopivat vuonna 2009 viidestä koulutusalan tavoitteesta, jotka on määrä saavuttaa vuoteen 2020 mennessä: Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen keskeyttävien osuuden tulisi olla alle 10 prosenttia. (Koska osuus on nykyisin 14,4 prosenttia, tämä tarkoittaisi koulupudokkaiden lukumäärän pienenemistä ainakin 1,7 miljoonalla.) Vähintään 40 prosentilla vuotiaista tulisi olla korkea-asteen koulutus. (Tällä hetkellä korkea-asteen loppututkinnon suorittaneiden osuus on 32,3 prosenttia, eli tavoitteen saavuttaminen merkitsisi 2,6 miljoonan lisäystä tutkinnon suorittaneiden määrään.) Varhaiskasvatuksen piiriin tulisi saada vähintään 95 prosenttia lapsista, jotka ovat täyttäneet neljä vuotta mutta eivät vielä ole oppivelvollisuusiässä. (Tällä hetkellä osuus on 92,3 prosenttia, joten tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi yli lapsen lisäystä varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten joukkoon.) Lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä heikosti menestyvien 15- vuotiaiden osuuden olisi oltava alle 15 prosenttia. (Tällä hetkellä osuus on noin 20 prosenttia kaikkien kolmen aineen osalta. Tavoitteen saavuttamisen myötä heikosti menestyvien lukumäärä pienenisi :lla.) Keskimäärin vähintään 15 prosenttia aikuisväestöstä (25 64-vuotiaista) olisi saatava elinikäisen oppimisen piiriin. (Tällä hetkellä osuus on 9,3 prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen merkitsisi aikuisopiskelijoiden määrän kasvua 15 miljoonalla.) Vuotuinen koulutusraportti Indikaattoreita ja viitearvoja käsittelevässä komission vuotuisessa raportissa analysoidaan jäsenmaiden edistymistä tavoitteiden saavuttamisessa. Samalla tarkastellaan, kuinka maat ovat edistyneet aiempien, vuodeksi 2010 asetettujen tavoitteiden suhteen. Tärkeimmät tulokset Vuoden 2020 tavoitteet: Vaikka tarkkojen ennusteiden esittäminen on ennenaikaista, aiempien kehityssuuntauksien perusteella voidaan päätellä, että vuoden 2020 tavoitteet voidaan saavuttaa, jos jäsenmaat pitävät niitä etusijalla ja investoivat tehokkaasti koulutukseen. Tämä on mahdollista etenkin koulupudokkaita ja loppututkinnon suorittajia koskevien kahden yleistavoitteen osalta. Vuoden 2010 tavoitteet: EU-maat ovat edistyneet tavoitteissa, mutta saavuttaneet ainoastaan matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alan tutkinnon suorittaneiden lukumäärää koskevan tavoitteen. (Kaikki vuoden 2010 tiedot ovat kokonaisuudessaan saatavilla alkuvuodesta 2012.) Osallistuminen koulutukseen ja koulutustasot: Vuodesta 2000 lähtien koulutukseen osallistuminen on lisääntynyt ja aikuisten koulutustaso noussut. Myös esikoulua käyvien lasten osuus on kasvanut. Sukupuolten väliset erot opintomenestyksessä ja oppiainevalinnoissa ovat edelleen huomattavia. Tyttöjen lukutaito on esimerkiksi poikien lukutaitoa parempi, ja suurin osa koulupudokkaista on poikia. Matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alan loppututkinnon suorittajissa on enemmän miehiä kuin naisia. Raportti kattaa kaikkien EU-maiden lisäksi Kroatian, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian, Islannin, Turkin, Norjan ja Liechtensteinin. Raportti sisältää yleiskatsauksia ja yksityiskohtaisia tilastoja siitä, mitkä maat pärjäävät EU:n keskiarvoa paremmin ja heikommin, mitkä maat kirivät muiden saavuttamaa etumatkaa umpeen ja mitkä ovat jäämässä jälkeen muista. 2

3 Seuraavat vaiheet Jäsenmaat toimittavat tulevina viikkoina komissiolle kansalliset uudistusohjelmansa, joissa ne asettavat koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämistä ja korkea-asteen loppututkintojen suorittamista koskevia kansallisia tavoitteita sekä kertovat, miten ne aikovat pyrkiä näihin tavoitteisiin. Komissio esittelee piakkoin ehdotuksensa työllistettävyyttä ja opiskeluvaihtoja koskeviksi uusiksi tavoitteiksi. Lisätietoa: MEMO/11/253 Komission raportti: Progress towards the Lisbon objectives in education and training - Indicators and benchmarks, 2010/11 Esite: Education benchmarks for Europe (maakohtaiset tiedot) Euroopan komissio: European strategy and co-operation in education and training: 3

4 LIITE Vuoden 2010 koulutustavoitteiden saavuttaminen edistyminen vuosina Vuoden 2020 koulutustavoitteiden saavuttaminen edistyminen vuosina

5 1. Osallistuminen esiopetukseen Vuoden 2020 tavoite: Vuoteen 2020 mennessä varhaiskasvatuksen piirissä olisi oltava vähintään 95 prosenttia lapsista, jotka ovat täyttäneet neljä vuotta mutta eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä. Suuntaukset: Esiopetukseen osallistuvien osuus on kasvanut vuodesta 2000 yli 6 prosenttiyksiköllä. Korkeimmat osallistumisasteet ovat Ranskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Italiassa ja Espanjassa. Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Belgia, Ranska ja Alankomaat EU Belgium Bulgaria Czech Rep Denmark Germany Estonia Ireland Greece : Spain France Italy Cyprus Latvia Lithuania Luxembourg Hungary Malta Netherlands Austria Poland Portugal Romania Slovenia Slovakia Finland Sweden UK Croatia : Iceland MK* Turkey Liechtenstein Norway Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus). Parhaiten suoriutuneet ja heikosti suoriutuneet; b = katkos sarjassa, p = alustavat tiedot; (01) = 2001, (02) =

6 2. Perustaidoissa heikosti suoriutuvat Vuosien 2010 ja 2020 tavoite: Vuoteen 2010 mennessä lukutaidossa heikosti suoriutuvien osuuden tulisi pienentyä 20 prosentilla (laskien 17 prosenttiin). Vuoteen 2020 mennessä lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä heikosti suoriutuvien osuuden tulisi olla alle 15 prosenttia. Suuntaukset: Lukutaidossa heikosti suoriutuvien osuus laski EU:ssa 21,3 prosentista 20,0 prosenttiin (tytöt 13,3 % ja pojat 26,6 %) vuosien 2000 ja 2009 välillä (vertailukelpoiset tiedot saatavissa 18 maasta). Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Suomi, Alankomaat ja Viro EU (18) Belgium Bulgaria Czech Rep Denmark Germany Estonia : Ireland Greece Spain France Italy Cyprus : : : Latvia Lithuania : Luxembourg (35.1) Hungary Malta : : : Netherlands (9.5) Austria Poland Portugal Romania Slovenia : Slovakia : Finland Sweden UK (12.8) Croatia : Iceland Turkey : Liechtenstein Norway Lähde: OECD (PISA). Parhaiten suoriutuneet ja heikosti suoriutuneet; ( ) = ei vertailukelpoinen. Kypros ja Malta eivät vielä ole osallistuneet selvitykseen. EU:n tulos perustuu vertailukelpoisiin tietoihin 18 maasta. 6

7 3. Koulupudokkaat Vuosien 2010 ja 2020 tavoite (myös Eurooppa strategian yleistavoite): Vuoteen 2010/2020 mennessä koulunkäynnin keskeyttäjien osuuden tulisi olla enintään 10 prosenttia. Suuntaukset: Ikäryhmään vuotiaat kuuluvien koulunkäynnin keskeyttäjien osuus laski 27 jäsenmaan EU:ssa 17,6 prosentista 14,4 prosenttiin (naiset 12,5 % ja miehet 16,3 %) vuosien 2000 ja 2009 välillä. Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Puola, Tšekki ja Slovakia EU Belgium Bulgaria 20.5 (01) Czech Rep. 5.7 (02) Denmark Germany Estonia Ireland 14.6 (02) Greece Spain France Italy Cyprus Latvia 16.9(02) Lithuania Luxembourg Hungary Malta Netherlands Austria Poland 7.4 (01) Portugal Romania Slovenia 6.4 (01) 5.1u 5.3u Slovakia 6.7 (02) Finland Sweden UK Croatia 8.0 (02) 3.7 u 3.9 u Iceland MK* n/a Turkey Norway Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus). Parhaiten suoriutuneet ja heikosti suoriutuneet; b = katkos sarjassa, p = alustavat tiedot, u = epäluotettavat tiedot; (01) = 2001, (02) =

8 4. Nuorten koulutustaso Vuoden 2010 tavoite: Vuoteen 2010 mennessä vähintään 85 prosentilla EU:n 22-vuotiaista olisi oltava toisen asteen tutkinto. Suuntaukset: Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden vuotiaiden osuus EU:ssa kasvoi hieman eli 76,6 prosentista 78,6 prosenttiin (naiset 81,4 % ja miehet 75,9 %) vuosien 2000 ja 2009 välillä. Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Slovakia, Tšekki ja Puola EU Belgium Bulgaria Czech Rep Denmark Germany Estonia Ireland Greece Spain France Italy Cyprus Latvia Lithuania Luxembourg Hungary Malta Netherlands Austria Poland Portugal Romania Slovenia Slovakia Finland Sweden UK Croatia 90.6 (02) Iceland MK* n/a Turkey n/a Norway b 69.7 Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus). Parhaiten suoriutuneet ja heikosti suoriutuneet; b = katkos sarjassa, p = alustavat tiedot; (01) = 2001, (02) =

9 5. Matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alan tutkinnot Vuoden 2010 tavoite: Vuoteen 2010 mennessä matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alojen tutkintojen suorittaneiden kokonaismäärän olisi noustava ainakin 15 prosenttia ja sukupuolten välisen epätasapainon tulisi vähentyä. Suuntaukset: Matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan tutkinnon suorittaneiden lukumäärä nousi 37,2 prosentilla vuodesta 2000 ja naisten osuus kasvoi 30,7 prosentista 32,6 prosenttiin vuonna Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Kasvu vuodesta 2000: Portugali, Slovakia ja Tšekki. growth share of females EU Belgium Bulgaria Czech Rep Denmark Germany Estonia Ireland Greece 26.5* : 41.9 Spain France Italy Cyprus Latvia 11.5* Lithuania Luxembourg : : 48.2 Hungary Malta 33.9* Netherlands Austria Poland Portugal Romania 89.1* Slovenia Slovakia Finland Sweden UK Croatia 81.7* : 33.2 Iceland n/a MK* Turkey Liechtenstein 41.1* : 25.8 Norway Lähde: Eurostat (UOE). * = kumulatiivinen kasvu ekstrapoloitu käytettävissä olevien vuosien perusteella. 9

10 6. Korkea-asteen tutkinnot Vuoden 2020 tavoite (myös Eurooppa strategian yleistavoite): Vuoteen 2020 mennessä vähintään 40 prosentilla vuotiasta tulisi olla korkeakoulututkinto. Suuntaukset: Korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus vuotiaista nousi 22,4 prosentista 32,3 prosenttiin (naiset 35,7 % ja miehet 28,9 %) eli lähes 10 prosenttiyksiköllä vuosien 2000 ja 2009 välillä. Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Irlanti, Tanska ja Luxemburg EU Belgium Bulgaria Czech Rep Denmark Germany Estonia Ireland Greece Spain France Italy Cyprus Latvia Lithuania Luxembourg p p p Hungary Malta p 21.1p Netherlands Austria : Poland Portugal Romania Slovenia Slovakia Finland Sweden p 43.9p UK Croatia 16.2(02) 18.5u 20.5u Iceland MK* : Turkey : Norway Lähde: Eurostat (UOE); (02) = *MK = entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, u = epäluotettavat tiedot. 10

11 7. Aikuisten osallistuminen elinikäiseen oppimiseen Vuosien 2010 ja 2020 tavoite: Vuoteen 2010 mennessä elinikäisen oppimisen piiriin tulisi saada keskimäärin vähintään 12,5 prosenttia EU:n työikäisestä väestöstä. Vuoden 2020 vastaava tavoite on 15 prosenttia. Suuntaukset: EU:n tasolla vuotiaiden osallistuminen nousi 7,1 prosentista 9,3 prosenttiin (miehet 8,5 % ja naiset 10,2 %) vuosien 2000 ja 2009 välillä. Huomattava osa kasvusta selittyy kuitenkin aikasarjoissa olleilla katkoksilla vuoden 2003 tienoilla. Vuodesta 2005 lähtien osallistuminen on vähentynyt hiukan. Parhaiten suoriutuneet EU-maat: Tanska, Ruotsi ja Suomi EU p Belgium Bulgaria Czech Rep p 6.8 Denmark Germany Estonia p 10.5 Ireland Greece Spain France Italy Cyprus Latvia Lithuania Luxembourg p Hungary Malta p Netherlands Austria Poland Portugal p 6.5 Romania Slovenia Slovakia Finland Sweden 17.4 p 22.2 b 22.2 p UK b 20.1 Croatia Iceland MK* : Turkey Norway Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus). Parhaiten suoriutuneet ja heikosti suoriutuneet; b = katkos aikasarjassa, p = alustavat tiedot. 11

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunnan tarkastusvaliokunta 20.3.2018 lausunto asiakirjoista Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2017 Valtioneuvoston selvitys: Euroopan

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Väestöennuste 2012 mikä muuttui? mikä muuttui? Markus Rapo, Tilastokeskus Rakenteet murroksessa pohjoinen näkökulma 29.11.2012, Oulu Esityksessäni Havaittu väestökehitys Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta oletukset (vs.

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Jari Uotila VTT Research for SMEs ohjelman hakemuskoulutus 05.09.2012 2 Miksi PK-yritys mukaan EU-hankkeisiin Vähäriskinen tapa aloittaa kansainvälistyminen Uusien

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Pakolaisuus, muuttoliike ja eurooppalaiset ratkaisut - muuttajat ja muutoksen haasteet 4.12.2015 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto

Lisätiedot

Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys

Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys Merja Kauhanen Palkansaajien tutkimuslaitos Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kokous 28.9.2016

Lisätiedot

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Enterprise Forum, 5.11.2009 Maria Kopsakangas-Savolainen 1 Euroopan unionin energiapolitiikka Euroopan yhteisöjen komission (2007)

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009 Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja KANSAINVÄLINEN HINTAVERTAILU = OSTOVOIMAPARITEETTIOHJELMA 1. Mihin ostovoimapariteetteja

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia.

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia. Ilmailijan lääketiede Uudet medikaalivaatimukset Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö Vastuullinen liikenne Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Fit to fly? Lääketieteellinen

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista

Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista IP/08/1144 Bryssel 15. heinäkuuta 2008 Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista Ulkomaisessa verkossa vierailevien

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko Maa Nimellisarvo Lyönti- Kolikon paino Kulta- Suomi 10 Markkaa 1878-1913 3,2258 0,9000 0,0933 2,903 (Finland) 20 Markkaa 1878-1913 6,4516 0,9000 0,1867 5,806 100 Markkaa 1926 4,2105 0,9000 0,1218 3,789

Lisätiedot

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiaa ja taustaa Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta Kuolleisuuslaskelmat Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com OKM avustus ja Väestöntutkimuslaitos Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014:

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

MMM/R0/MY Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista.

MMM/R0/MY Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista. 1 MMM/R0/MY 22.3.2016 Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta RAHOITUSOIKAISUISTA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista.

Lisätiedot

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä Fingrid uuden edessä Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Kantaverkkopäivä 7.9.2011 Perimmäisten kysymysten äärellä Kuka saa omistaa ja ohjata kantaverkkoyhtiöitä? Kantaverkkotoiminnan eriytys Fingridillä uusi

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle Bryssel 4. lokakuuta 2011 Aloittelevien opettajien bruttoperuspalkat ovat lähes kaikissa Euroopan maissa

Lisätiedot

Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa

Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa Jyväskylä 19.6.2012 Keski-Suomen Energiatoimisto Jyväskylä Innovation Oy 1 European Smart Metering Landscape report 2012 Älykkään energiamittauksen tilanne EU27+Norja

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA Kysymykset Paljonko rahaa tarvitaan hyvin toimivassa sotessa Miten rahat pitäisi allokoida Miten käy kustannusten hallituksen ehdottamassa sote-mallissa

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen 1 Työelämän murros ja aikuiskoulutuksen kipupisteet SAK:n seminaari 23.5.2016 Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen valossa Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014 Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.

Lisätiedot

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Työmarkkinoiden toiminta Oikeudenmukaisia ratkaisuja työllisyyden parantamiseen Työllisyyteen vaikuttavat monet asiat Työnhaun kannustimet

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

maa- ja metsätalousvalokunta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö

maa- ja metsätalousvalokunta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö U 53/2016 vp - valtioneuvoston u- jatkokirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) maa- ja

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako. Laura Saikku Helsingin Yliopisto

EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako. Laura Saikku Helsingin Yliopisto EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako Laura Saikku 29.04.2008 Helsingin Yliopisto EU:n päästövähennystavoite -20% vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 päästöihin verrattuna, -14%

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2015

Markkinaraportti / tammikuu 2015 Markkinaraportti / tammikuu 2015 Yöpymiset kotimaasta 11 % plussalla Yöpymiset vähenivät Helsingissä tammikuussa 6,1 %. Vähennys tuli kokonaan ulkomailta miinuksen ollessa 19,2 %. Kotimaasta tilastoitiin

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Suomalaisten maastamuutto Ulkosuomalaisten määrä eri maissa

Suomalaisten maastamuutto Ulkosuomalaisten määrä eri maissa Suomalaisten maastamuutto 1990 2016 Ulkosuomalaisten määrä eri maissa Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy 2018 Maahan- ja maastamuutto 1945 2016, suomalaistaustaiset (henkilöä) 60 000 50 000 40 000

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009 IP/09/1064 Bryssel 1. heinäkuuta 2009 Verkkovierailujen ryöstöhinnat tiensä päässä: EU:n ansiosta tekstiviestien lähettäminen, puhelujen soittaminen ja verkossa surffaaminen on ulkomailla huomattavasti

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2014 Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015 Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Metsien hiilinielujen

Metsien hiilinielujen Metsien iilinielujen vertailutasojärjestelmän vaikutus Euroopan unionin metsäsektorille Laturi Jani, Lintunen Jussi & Uusivuori Jussi Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Taustaa Durbanin ilmastoneuvotteluissa

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014

Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014 Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014 Yleistä ja ajankohtaista missä mennään? Päätökset 2014-2015 liikkuvuustuesta lähetetty korkeakouluille Lopullisia NA-HEI sopimuspohjia vielä

Lisätiedot

Ajankohtaista Fingridistä

Ajankohtaista Fingridistä 1 Ajankohtaista Fingridistä Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Verkkopäivä 9.9.2008 2 Mielenkiintoinen toimintaympäristö! Suomen ilmasto- ja ja energiastrategia Suuret ydinvoimayksiköt Tuulivoima

Lisätiedot

Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio Matti Viren. Turun yliopisto

Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio Matti Viren. Turun yliopisto Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio 2018 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti: kasvu on hidasta ja velkaantuminen

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa INFRA ry 20.3.2018 Juha Laurila Tuotanto suhteutettuna asukasmäärään 18 National Production Tonnes per Capita, 2016 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Norway Finland

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2015 Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta

Lisätiedot

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Ainutlaatuinen energiaseminaari Hämeenlinna 11.12.2013 Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos 12.12.2013 1 Maatilan energiankulutus

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Ympäristövaliokunta Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriö

Ympäristövaliokunta Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriö U 53/2016 vp - valtioneuvoston U- jatkokirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Ympäristövaliokunta

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2014

Markkinaraportti / joulukuu 2014 Markkinaraportti / joulukuu 214 Yöpymiset ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä joulukuussa edellisvuoden tasolla. Ulkomailta tuli vähennystä 6,7 % kotimaisten yöpymisten lisääntyessä 7 %. Ulkomaalaisyöpymisten

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2015 Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2009

Markkinaraportti / huhtikuu 2009 IV/ 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / huhtikuu 29 Yöpymiset laskeneet vuoden 27 tasolle Helsingin majoitusliikkeiden yöpymiset ovat taloudellisen taantuman hiipuneet selvästi vuodesta

Lisätiedot

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen EU Participant Report feedback 2015-2016 Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen 1) Tilastollisen tarkastelun taustoja: Vertailua edelliseen raportoituun sopimuskauteen ei tehty, koska 2014-datan osalta vielä

Lisätiedot