Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 90/2010 vp Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tunnusmerkistön ja rangaistusasteikon ajan tasalle saattaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa lapseen eli alle 16-vuotiaaseen kohdistunutta seksuaalirikosta ei kutsuta raiskaukseksi vaan lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Nimike ei vastaa väkivallan ja raiskauksen uhriksi joutuneen uhrin kokemusta. Se ei myöskään vastaa vallitsevaa arvomaailmaa ja yleistä oikeuskäsitystä. Rangaistusasteikkoja tulisi muuttaa ja sukupuoliyhteyttä alaikäisen kanssa pitäisi kutsua raiskaukseksi. Rikosnimikkeen tulee olla yhteydessä rikoksen törkeysasteeseen, jotta myös rikosta vastaavien rangaistusten langettaminen mahdollistuu. Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Suomessa raiskaus on jaettu kolmeen törkeysluokkaan. Näitä ovat sukupuoliyhteyteen pakottaminen, raiskaus ja törkeä raiskaus. Vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi jo vuonna 2003, ettei Euroopassa väkivalta kuulu raiskauksen tunnusmerkistöön, Suomen lainsäädännössä teosta saatu rangaistus on edelleen kytketty väkivallan määrään. Suomen lainsäädännössä teko muuttuu raiskaukseksi vasta, kun siihen sisältyy väkivaltaa. Väkivallaton seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on pakottamista seksuaaliseen tekoon, ei raiskaus. Sama logiikka pätee alaikäisen ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Jos alaikäinen tai alle 16-vuotias joutuu väkivallattoman hyväksikäytön kohteeksi, teko luokitellaan raiskauksen sijaan hyväksikäytöksi. Fyysisen ja psyykkisen väkivallan erottelu tällä tavoin lainsäädännössä on keinotekoista ja moraalisesti väärin. Sukupuoliyhteydestä alle 16-vuotiaan kanssa saa enintään neljä vuotta vankeutta, kun taas aikuisen raiskauksesta maksimirangaistus on 6 vuotta. Rangaistusasteikko antaa ymmärtää, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on hyväksytympää kuin aikuisen. Suomessa seksuaalirikosten tunnusmerkistö on vanhentunut. Teko, laki ja yleinen oikeuskäsitys eivät enää vastaa toisiaan, eikä laki turvaa riittävästi yksilön koskemattomuutta. Lieventäviä asianhaaroja etsiessään lainsäädäntö johtaa rikostekojen vähättelyyn ja loukkaa tätä kautta rikoksen kohteeksi joutunutta. Lasten kohdalla nimike hyväksikäyttö antaa ymmärtää, ettei kyseessä ole väkivaltarikos. Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö vahingoittaa monella tavoin uhrin fyysistä ja psyykkistä terveyttä vielä aikuisenakin. Lapsen raiskauksen rikosnimike on muutettava hyväksikäytöstä raiskaukseksi ja rangaistuksen on oltava sama uhrin paikkakunnasta riippumatta. Seksuaalirikosten tunnusmerkistö on muutettava vastaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia, eikä fyysisen väkivallan tule enää toimia hyväksikäytön ja raiskauksen välisenä vedenjakajana. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo toimia, että seksuaalirikosten tunnusmerkistö saadaan Versio 2.0

2 vastaamaan eurooppalaista käytäntöä ja että alaikäisen ja lapsen raiskauksen rikosnimikkeeksi tulee hyväksikäytön sijaan raiskaus? Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2010 Anne-Mari Virolainen /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 90/2010 vp Anne-Mari Virolainen /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anne-Mari Virolaisen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 90/2010 vp: Miten hallitus aikoo toimia, että seksuaalirikosten tunnusmerkistö saadaan vastaamaan eurooppalaista käytäntöä ja että alaikäisen ja lapsen raiskauksen rikosnimikkeeksi tulee hyväksikäytön sijaan raiskaus? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Suomen rikoslainsäädännössä raiskausrikoksia kuten muitakin seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain (39/1889) 20 luvussa. Näitä rikoksia koskevien säännösten uudistamistarpeet arvioitiin perusteellisesti rikoslain kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa. Uudet säännökset tulivat voimaan vuoden 1999 alussa. Kuten kirjallisesta kysymyksestä ilmenee, rikoslain 20 luvussa raiskausrikokset jaetaan raiskaukseen (1 ), törkeään raiskaukseen (2 ) ja pakottamiseen sukupuoliyhteyteen (3 ). Kun nämä teot kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen lapseen, rikoksentekijä syyllistyy samalla lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (6 ) tai törkeään lapseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (7 ). Kuten rikoslain 20 luvun 1 ja 3 :stä ilmenee, raiskausrikoksesta tuomitseminen ei edellytä väkivallan käyttöä tai edes sillä uhkaamista. Kysymykseen saattaa tulla esimerkiksi pelkotilan hyväksikäyttäminen uhkaavassa tilanteessa. Pelkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa puolustuskyvyn joko sen vuoksi, että uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena tai ei pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti (HE 6/1997 vp, s. 173). Kansallista harkinnanvaraa on sen suhteen, minkälaisia tekomuotoja esimerkiksi raiskausrikoksen tunnusmerkistö pitää sisällään. Mitään tähän liittyvää kansainvälistä velvoitetta ei ole. Aihepiiriin liittyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu M.C. v. Bulgaria , mutta se koskee näytön arviointia raiskauksen tutkinnassa ja syyteharkinnassa. Ratkaisussa tuomioistuin arvosteli sitä, että painoa oli pantu suoranaiselle näytölle väkivallasta ja vastarinnasta eikä suostumuksen puuttumista ollut arvioitu kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella. Oikeusministeriön tehtäviin kuuluu rikoslainsäädännön toimivuuden seuraaminen. Jos muutostarpeita havaitaan, lainsäädäntötoimiin myös ryhdytään. Lainvalmistelu edellyttää kuitenkin tuekseen riittävää tietoa oikeuskäytännöstä. Vuosi sitten Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sai valmiiksi oikeusministeriön pyynnöstä tehdyn tutkimuksen lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytännöstä. Tämä tutkimus on jo johtanut lainvalmistelutoimenpiteisiin, kun työryhmä pohtii tarvittavia lainsäädäntömuutoksia. Pohdittavana on esimerkiksi kysymys siitä, pitäisikö nykyistä ankarammin arvioida sellaisia tekoja, joissa rikoksentekijä on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa. Myös raiskausrikosten osalta aika on kypsä lainsäädännön uudelleenarvioinnille. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ollaan käynnistämässä näihin rikoksiin liittyvää tutkimusta. Sen 3

4 Ministerin vastaus valmistuttua on johtopäätösten ja tarvittavien lainsäädäntömuutosten paikka. Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2010 Oikeusministeri Tuija Brax 4

5 Ministerns svar KK 90/2010 vp Anne-Mari Virolainen /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 90/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Anne-Mari Virolainen /saml: Hur tänker regeringen agera för att brottrekvisiten för sexualbrott ska fås att motsvara europeisk praxis och att benämning för våldtäkt av minderåriga och barn blir våldtäkt i stället för utnyttjande? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I den finska strafflagstiftningen finns straffbestämmelserna för våldtäktsbrott liksom även för övriga sexualbrott i 20 kap. i strafflagen (39/1889). Behoven av att revidera bestämmelserna för dessa brott utvärderades grundligt i det tredje skedet av totalreformen av strafflagen. De nya bestämmelserna trädde i kraft vid ingången av år Så som det framgår av det skriftliga spörsmålet indelas våldtäktsbrotten i 20 kap. i strafflagen i våldtäkt (1 ), grov våldtäkt (2 ) och tvingande till samlag (3 ). När dessa gärningar riktar sig mot ett barn som är under 16 år, gör sig gärningsmannen samtidigt skyldig till sexuellt utnyttjande av barn (6 ) eller grovt sexuellt utnyttjande av barn (7 ). Så som det framgår av 20 kap. 1 och 3 i strafflagen förutsätts det inte användning av våld eller ens hot om våld för att döma för ett våldtäktsbrott. Det kan t.ex. vara fråga om att utnyttja ett tillstånd av rädsla eller en hotfylld situation. Med tillstånd av rädsla avses i detta sammanhang ett sådant av rädsla betingat tillstånd där den utsatta personens förmåga att försvara sig har lamslagits antingen för att den hotade anser att det är alltför farligt att försvara sig eller på grund av att han eller hon är alltför uppskrämd för att kunna handla enligt sin egen vilja (RP 6/1997 rd, s. 171). Det finns nationell prövningsmån i fråga om vilka gärningsformer som brottrekvisitet för våldtäkt ska omfatta. Några internationella förpliktelser som har samband med detta finns inte. Europeiska människorättsdomstolens avgörande M.C. v. Bulgarien har anknytning till ämnesområdet, men avgörandet gäller bevisvärderingen vid utredningen och åtalsprövningen av en våldtäkt. I avgörandet kritiserade domstolen att man hade lagt vikten vid den direkta bevisningen om våld och motstånd och att bristen på samtycke inte hade bedömts utifrån samtliga omständigheter som hade samband med fallet. Till justitieministeriets uppgifter hör att följa upp hur väl strafflagstiftningen fungerar. Om det uppdagas behov av ändringar, vidtar man också sådana. Lagberedningen kräver dock till sitt stöd tillräckligt med uppgifter om praxis. För ett år sedan slutförde Rättspolitiska forskningsinstitutet en undersökning som utförts på justitieministeriets begäran och som behandlade straffpraxis i fråga om utnyttjandebrott som riktar sig mot barn. Denna utredning har redan lett till lagberedningsåtgärder, eftersom en arbetsgrupp som bäst dryftar behövliga ändringar av lagstiftningen. T.ex. ska den dryfta frågan om huruvida sådana gärningar där gärningsmannen har könsumgänge med ett barn ska bedömas strängare än för närvarande. Också i fråga om våldtäktsbrott är tiden mogen för en omvärdering av lagstiftningen. Rättspolitiska forskningsinstitutet står i beråd att inleda en undersökning som har samband med dessa 5

6 Ministerns svar brott. Sedan denna har blivit färdig är det läge för att dra slutsatser och göra de behövliga ändringarna av lagstiftningen. Helsingfors den 5 mars 2010 Justitieminister Tuija Brax 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 646/2010 vp Seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön uudistaminen Eduskunnan puhemiehelle Raiskauksista langetetut lievät tuomiot koettelevat kansalaisten oikeustajua. Lisäksi oikeuskäytännöt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 379/2008 vp Seksuaalinen hyväksikäyttö hoitotilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Seksuaalirikoksia ja seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat lain säädökset löytyvät rikoslain 20 luvusta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2007 vp Lasten seksuaalinen häirintä Eduskunnan puhemiehelle Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu määritellään ei-toivotuksi ja yksipuoliseksi joko fyysiseksi tai sanalliseksi seksuaalisväritteiseksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 363/2011 vp Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistukset Eduskunnan puhemiehelle Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetut rangaistukset eivät ole linjassa kansalaisten oikeuskäsityksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 415/2010 vp Vakavien rikosten rangaistukset Eduskunnan puhemiehelle Nelonen: "Väkivaltaisiakin raiskauksia tuomitaan lievinä." "Mies kidnappasi ja pahoinpiteli ex-vaimonsa vuosi ehdollista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 184/2012 vp Henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa käydään aika ajoin julkista keskustelua koskien siitä, ovatko

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 342/2009 vp Lapsen seksuaalisen ja törkeän seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeuden pidentäminen Eduskunnan puhemiehelle Seksuaalinen hyväksikäyttö on aina lapselle hyvin traumaattinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 464/2007 vp Liikennerikkomuksista annetun moninkertaisen rangaistuksen poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelain 75 :ssä luetellaan ne tilanteet, joissa autonkuljettaja menettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 483/2008 vp Rangaistuskäytäntöjen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansalaisten oikeustajua on jo usean vuoden ajan koeteltu. Tasaisesti vuosien mittaan on tullut palautetta epäjohdonmukaisista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 674/2012 vp Lasten hyväksikäytön ja seksuaalirikosten rikoksen vanheneminen Eduskunnan puhemiehelle Murha ei vanhene koskaan. Se on tuttu toteamus ja murhia tutkitaan aina tulevat ne

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2004 vp Ulkomailla asuvan adoptiolupa Eduskunnan puhemiehelle Lakia lapseksiottamisesta muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan Haagin yleissopimus lasten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 896/2010 vp Oikeusavustajan valinta huostaanottotilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli vuonna 2008 kaiken kaikkiaan yli 16 000 lasta ja nuorta. Näistä

Lisätiedot

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Terttu Utriainen Rikosoikeuden professori Helsingin yliopisto 18.8.2011 ls 10 Seminaari raiskauskriisikeskus Tukinainen Kuka on raiskauksen uhri? Kuka kelpaa uhriksi?

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 448/2007 vp Rahtikirjavelvoitteen säätäminen kabotaasiliikenteen valvomiseksi kotimaan kuljetuksissa Eduskunnan puhemiehelle Kabotaasiliikenteellä tarkoitetaan tavaraliikennettä, jota

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 888/2005 vp Lapsen seksuaalisen kasvun suojaaminen Eduskunnan puhemiehelle Rikoslain 20 luvun 10 :n mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot