Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 896/2010 vp Oikeusavustajan valinta huostaanottotilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli vuonna 2008 kaiken kaikkiaan yli lasta ja nuorta. Näistä yli on huostaanotettu tai kiireellisesti sijoitettuna. Sijoitusten määrä on lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna kolme prosenttia. Kaikki ei siis tässä asiassa ole kohdallaan. Tästä kertoo myös se, että 85 prosenttia lastensuojelun varoista menee sijoituksiin. Tämä voi johtua avohuollon määrärahojen puutteesta tai asenteesta. Usein ensimmäinen lastensuojelutoimenpide on lastensuojeluilmoitus, joka johtaa sijoitukseen. Lastensuojeluasioissa oikeusturvaongelmana on, ettei kansalainen voi saada oikeusapulain 257/2002 mukaista oikeusapua eli valita lakimiestä hoitamaan neuvottelut ja esim. lastensuojeluviranomaisen luona ennen huostaanoton tuomioistuinkäsittelyä. Nykyisin oikeusapupäätös kattaa vain tuomioistuinasiat, eli julkista oikeusapua voi saada vasta siinä vaiheessa, kun lapsen asiassa on tehty joko kiireellisen sijoituksen päätös tai viranomainen on tehnyt huostaanottohakemuksen hallinto-oikeudelle. Kansalainen voi toki turvautua julkisiin oikeusavustajiin (mikäli tulojen perusteella on siihen oikeutettu). Näillä ei ole useinkaan aikaa tai mahdollisuutta osallistua viranomaisen luona tapahtuviin neuvotteluihin. Tämä asia on ongelmallinen, kun neuvotteluissa ennen huostaanottoa voitaisiin usein edetä ja jopa torjua lapsen huostaanotto. Toisaalta kun lakimies olisi neuvotteluissa mukana, viranomaistoimintakin saisi ryhtiä. Tästä tulisi säästöä yhteiskunnalle. Pitäisi siis muuttaa oikeusapulakia siten, että se kattaisi lastensuojeluasioissa myös nämä muut kuin tuomioistuinkäsittelyyn liittyvät asiat eli ulkoprosessuaaliset asiat. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Milloin pääsemme tilanteeseen, että kansalaiselle muodostuu huostaanottotilanteessa mahdollisuus valita avustajansa ja avustaja saa palkkionsa valtion varoista? Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2010 Anne Kalmari /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anne Kalmarin /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 896/2010 vp: Milloin pääsemme tilanteeseen, että kansalaiselle muodostuu huostaanottotilanteessa mahdollisuus valita avustajansa ja avustaja saa palkkionsa valtion varoista? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Jos kansalainen taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan oikeusavun vaatimia menoja, hän voi saada oikeudellista apua valtion varoin. Oikeusapulaissa säädetään miten ja millaista apua oikeudellisessa asiassa voi saada. Pääsääntöisesti oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa. Myös lapsen huostaanottoasioihin on mahdollista saada julkista oikeusapua. Yksittäisessä asiassa oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Julkinen oikeusavustaja voi arvioida tarpeelliseksi asianosaisen avustamisen huostaanottoasiassa jo viranomaisen luona tapahtuvissa neuvotteluissa. Ratkaisu tehdään käsiteltävänä olevassa asiassa esiin tulevien seikkojen perusteella. Kuten kysyjä mainitsee, näissä tapauksissa oikeusavun antaa oikeusapulain 8 :n mukaisesti valtion oikeusaputoimiston julkinen oikeusavustaja. Kansanedustajan mainitsemissa tilanteissa, joissa julkinen oikeusavustaja ei voisi antaa oikeusapua työtilanteen tai muun perustellun syyn vuoksi, hakija ohjataan toiseen oikeusaputoimistoon tai yksityisen avustajan puoleen julkisen oikeusavun saamiseksi. Jos huostaanottoasiaa käsitellään hallinto-oikeudessa, oikeusapua voi antaa myös yksityinen oikeusavustaja, jonka kansalainen voi valita ja joka saa palkkionsa tehdyn oikeusapupäätöksen rajoissa valtion varoista. Huostaanottoasioissa yleensä heikoin ja haavoittuvin osapuoli on lapsi, jonka asiasta on kyse. Uusi lastensuojelulaki tuli voimaan Lain tarkoituksena on entistä paremmin ottaa huomioon lapsen oikeuksien ja edun toteutuminen. Uudessa lastensuojelulaissa on parannettu myös vanhempien oikeusturvaa päätöksentekomenettelyssä. Kuulemisesta ja asiassa pidettävistä neuvotteluista säädetään entistä tarkemmin ja tahdonvastaisen huostaanottopäätöksen tekeminen on siirtynyt hallinto-oikeudelle. Lapselle voidaan määrätä edunvalvoja käyttämään hänen puhevaltaansa, jos huoltaja ei voi sitä puolueettomasti tehdä ja edunvalvojan määrääminen on tarpeen lapsen edun turvaamiseksi. Tuomioistuinkäsittelyyn lapselle voidaan pyynnöstä tai tuomioistuimen oman harkinnan perusteella määrätä avustaja. Jos oikeus määrää avustajan omasta aloitteestaan, avustajan palkkio ja kulut korvataan oikeusapulain säädösten mukaan riippumatta siitä, onko lapselle myönnetty oikeusapulaissa tarkoitettua oikeusapua. Tältä osin oikeusapu annetaan korvauksetta Muun kansalaisen kuin asianosaisena olevan lapsen oikeutta oikeusapuun huostaanottoasioissa ei ole erityisesti säädelty. Uutta lainsäädäntöä, jonka perusteella huostaanottotilanteissa saisi valita avustajan valtion varoilla muilla kuin oikeusapulain perusteilla, ei ole nyt suunnitteilla. 2

3 Ministerin vastaus KK 896/2010 vp Anne Kalmari /kesk Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2010 Oikeusministeri Tuija Brax 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 896/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Anne Kalmari /cent: När blir det så att en medborgaren i en situation som gäller omhändertagande har möjlighet att välja sitt biträde och att biträdets arvode betalas av statens medel? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: En medborgare som på grund av sin ekonomiska ställning inte kan betala utgifterna för rättshjälp kan få rättslig hjälp med statlig finansiering. Bestämmelser om hurdan hjälp man kan få i en rättslig angelägenhet och hur detta går till finns i rätthjälpslagen. I regel omfattar rättshjälpen juridisk rådgivning och behövliga åtgärder samt biträdande i domstol och hos andra myndigheter. Också i ärenden som gäller omhändertagande av barn är det möjligt att få offentlig rättshjälp. I enskilda fall omfattar rättshjälpen de åtgärder av rättsbiträdet som krävs med hänsyn till fallets art och betydelse och omständigheterna som en helhet. Ett offentligt rättsbiträde kan bedöma att det i ett ärende som gäller omhändertagande är nödvändigt att biträda parten redan vid förhandlingarna som förs hos en myndighet. Detta avgörs på basis av de omständigheter som framgår i ärendet som håller på att handläggas. Såsom nämns i spörsmålet ges rättshjälpen i dessa fall enligt 8 i rättshjälpslagen av ett offentligt rättsbiträde som är anställd vid en statlig rättshjälpsbyrå. I sådana situationer som nämns i spörsmålet, där ett offentligt rättsbiträde inte kan ge rättshjälp på grund av sin arbetssituation eller annan grundad anledning, anvisas sökanden att vända sig till en annan rättshjälpsbyrå eller ett privat biträde för att få rättshjälp. Om ett ärende som gäller omhändertagande handläggs vid förvaltningsdomstolen kan rättshjälp ges av ett privat biträde som medborgaren själv väljer och biträdets arvode betalas av statens medel inom ramen för rättshjälpsbeslutet. I ärenden som gäller omhändertagande är barnet som ärendet gäller i allmänhet den svagaste och mest sårbara parten. Den nya barnskyddslagen trädde i kraft den 1 januari Lagens syfte är att bättre än förut garantera att barnets rätttigheter och bästa beaktas. Genom den nya barnskyddslagen har dessutom rättsskyddet för föräldrarna vid beslutsfattande förbättrats. I lagen finns mer detaljerade bestämmelser än förut om hörande och de diskussioner som ska ordnas i ärendet och beslutsfattande i ärenden som gäller tvångsomhändertagande har överförts till förvaltningsdomstolen. För ett barn kan förordnas en intressebevakare som för barnets talan, om vårdnadshavaren inte opartiskt kan bevaka barnets intresse i ärendet och om detta är nödvändigt för att trygga barnets intressen. För ett barn kan på begäran eller om domstolen anser att det annars är nödvändigt förordnas ett biträde för domstolsbehandlingen. Om domstolen på eget initiativ förordnar ett biträde, ersätts biträdets arvode och utgifter enligt vad som föreskrivs i rättshjälpslagen, oberoende av om barnet har beviljats eller beviljas rättshjälp enligt rättshjälpslagen eller inte. Till dessa delar ges rättshjälp utan ersättning. Det finns inga bestämmelser om rätten av någon annan än barnet som är part i ärendet att få rättshjälp i ett ärende som gäller omhändertagande. Ny lagstiftning enligt vilken man i en situation som gäller omhändertagande skulle kunna 4

5 Ministerns svar KK 896/2010 vp Anne Kalmari /kesk välja ett biträde vars arvode betalas av statens medel på några andra grunder än med stöd av rättshjälpslagen håller inte på att planeras. Helsingfors den 16 november 2010 Justitieminister Tuija Brax 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 957/2009 vp Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 14 :ssä säädetään maakuntakaavan vahvistamisesta siten,

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 918/2008 vp Elatusmaksujen suorittamisen edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Elatusturvalain mukaan kunta maksaa lapselle elatustukea, jos elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1080/2013 vp Jalkaterapian sisällyttäminen Kela-korvausten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Jalkaterapia ei vielä kuulu Kelan korvaamiin hoitoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2011 vp Linja-auton muuttaminen matkailuautoksi Eduskunnan puhemiehelle Liikenne- ja viestintäministeriö on hylännyt 22.11.2011 hakijan poikkeuslupapyynnön (LVM/2207/08/2011) linja-auton

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2002 vp Pankkitilin avaaminen alaikäiselle lapselle Eduskunnan puhemiehelle Holhoustoimilain mukaan molemmat huoltajat eli yleensä vanhemmat toimivat lapsensa edunvalvojina. Edunvalvonnassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot