Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 464/2007 vp Liikennerikkomuksista annetun moninkertaisen rangaistuksen poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelain 75 :ssä luetellaan ne tilanteet, joissa autonkuljettaja menettää ajo-oikeutensa. Mikäli kuljettaja syyllistyy tietynlaisiin liikennerikkomuksiin kolmesti vuoden sisällä tai neljästi kahden vuoden aikana, hän menettää ajo-oikeutensa ainakin kuukaudeksi. Ammattikuljettajalle saattaa tahattomastikin käydä niin, että häneltä menee ajo-oikeus kuukauden ajaksi. Normaalisti yksi rangaistus rikkeestä riittää, mutta tässä tilanteessa niitä tulee tavallaan kaksi ja eräitten tietojen mukaan jopa kolme. Väitteen mukaan kärsitty ajo-oikeuden menetys ei nollaa sakkoja, vaan heti seuraavasta liikennerikkomuksesta kuljettaja joutuu jälleen uudelleen rangaistavaksi ajo-oikeuden menetyksellä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko järjestelmä todella perusteluissa kuvatun kaltainen, miten on mahdollista, että meillä voi samasta rikkeestä rangaista useaan kertaan, ja ollaanko meillä muuttamassa nykyistä järjestelmää? Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2007 Tero Rönni /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tero Rönnin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 464/2007 vp: Onko järjestelmä todella perusteluissa kuvatun kaltainen, miten on mahdollista, että meillä voi samasta rikkeestä rangaista useaan kertaan, ja ollaanko meillä muuttamassa nykyistä järjestelmää? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tieliikennelain 75 :n mukaan kuljettaja on määrättävä ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. Tuomioistuin määrää ajokiellon yhteen tällaiseen liikennerikokseen syyllistymisen perusteella. Poliisi voi myös määrätä kuljettajalle ajokiellon yhden liikennerikoksen perusteella, jos liikenneturvallisuuden vaarantaminen osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan. Tämän lisäksi on olemassa liikennerikkomusten kertymiseen perustuva ajokieltojärjestelmä, jossa poliisi määrää ajokiellon kuljettajalle, joka on vuoden aikana syyllistynyt kolmeen tai kahden vuoden aikana neljään liikennerikkomukseen. Järjestelmät ovat kuitenkin erilliset siten, että ajokieltoon sellaisenaan johtanutta tekoa ei huomioida rikkomusten kertymiseen perustuvassa järjestelmässä. Liikennerikkomusten kertymiseen perustuvan ajokieltojärjestelmän tarkoituksena on ehkäistä toistuva liikennesääntöjen rikkominen. Ajoneuvohallintokeskus lähettää kuljettajalle muistutuksen rikkomustilanteesta, jos rikkomuksia on kertynyt niin, että seuraava johtaisi ajokieltoon. Näin varmistetaan, että kuljettaja tietää tilanteen ja pystyy halutessaan huomioimaan sen liikenteessä. Jos kuljettaja kuitenkin määräajan sisällä syyllistyy uuteen rikkomukseen, hänet määrätään määräaikaiseen ajokieltoon. Teot, joiden perusteella ajokielto määrättiin, eivät kuitenkaan vaikuta myöhempien ajokieltojen määräämiseen. Kuljettajan virhetili siis nollautuu ajokiellon kärsimisellä. Liikennerikkomuksesta määrätyt sakot eivät kuitenkaan poistu ajokiellon kärsimisellä, koska sakko on rangaistus tietystä teosta ja ajokielto rangaistuksesta erillinen turvaamistoimenpiteen tyyppinen ajokorttiseuraamus. Nykyinen toistuvien liikennerikkomusten järjestelmä perustuu ainoastaan rikkomusten lukumäärään. Toinen vaihtoehto on niin sanottu virhepistejärjestelmä, jossa eri rikkomukset ovat pisteytetty niiden vakavuuden mukaan ja tietyn kokonaispistemäärän saavuttaminen johtaa ajokieltoon. Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä selvittää näiden vaihtoehtojen paremmuuden huhtikuuhun 2008 mennessä. Kummassakaan järjestelmässä ei kuitenkaan määrätä useampaa ajokieltoa yhdestä liikennerikkomuksesta. 2

3 Ministerin vastaus KK 464/2007 vp Tero Rönni /sd Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2007 Liikenneministeri Anu Vehviläinen 3

4 Ministerns svar Till Riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 464/2007 rd undertecknat av Tero Rönni /sd: Är systemet verkligen sådant som det beskrivs i motiveringen, hur är det möjligt att man i vårt land kan dömas flera gånger för samma förseelse, och kommer man hos oss att ändra på det nuvarande systemet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 75 i vägtrafiklagen ska en förare meddelas körförbud om han eller hon konstateras ha gjort sig skyldig till grovt äventyrande av trafiksäkerheten, rattfylleri eller grovt rattfylleri. En domstol kan meddela körförbud till följd av att en förare gjort sig skyldig till ett sådant trafikbrott. Polisen kan även meddela en förare körförbud på grund av ett trafikbrott om äventyrandet av trafiksäkerheten tyder på allvarlig likgiltighet för trafiksäkerheten. Dessutom finns det ett körförbudssystem som baserar sig på antalet ackumulerade trafikförseelser, vilket innebär att polisen meddelar en sådan förare körförbud som tre gånger inom ett år eller fyra gånger inom två år har gjort sig skyldig till en trafikförseelse. Systemen är dock olika på så sätt att en gärning som lett till körförbud som sådant inte beaktas i det system som baserar sig på ackumulerade förseelser. Syftet med det körförbudssystem som baserar sig på ackumulerade trafikförseelser är att förhindra upprepade brott mot trafikreglerna. Fordonsförvaltningscentralen sänder föraren en påminnelse om överträdelsen, om förseelserna har ackumulerats så att följande leder till körförbud. På så sätt säkerställs att föraren är medveten om situationen och kan, om han eller hon vill, beakta detta i trafiken. Om föraren ändå inom en viss tid gör sig skyldig till en ny förseelse, meddelas han eller hon temporärt körförbud. De gärningar på basis av vilka körförbud meddelades inverkar dock inte på meddelandet av senare körförbud. Förarens saldo i fråga om förseelser nollställs alltså i och med att han eller hon avtjänar körförbudspåföljden. De böter som fastställts för en trafikförseelse avskrivs dock inte till följd av att man avtjänar körförbudspåföljden, eftersom böterna är ett straff för en viss gärning och körförbudet är en från straffet fristående körförbudspåföljd som motsvarar en säkringsåtgärd. Det nuvarande systemet för upprepade trafikförseelser baserar sig enbart på antalet förseelser. Det andra alternativet är ett s.k. felpoängssystem, där olika förseelser poängsätts enligt hur allvarliga de är och en viss totalmängd av poäng leder till körförbud. En arbetsgrupp som kommunikationsministeriet tillsatt kommer före april 2008 att utreda vilket av dessa alternativ som är överlägset det andra. Inte i någotdera systemet utfärdas dock flera körförbud för en och samma trafikförseelse. 4

5 Ministerns svar KK 464/2007 vp Tero Rönni /sd Helsingfors den 11 december 2007 Trafikminister Anu Vehviläinen 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 278/2010 vp Pisteytysjärjestelmän ottaminen käyttöön liikennerikkeissä ja niiden seuraamusten oikeudenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa tulisi ottaa käyttöön liikennerikkomusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1178/2006 vp Ammattikuljettajan määrääminen ajokieltoon Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alusta voimaan tulleella tieliikennelain muutoksella muutettiin ajokieltojen määräämiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1275/2001 vp Puutavara-ajoneuvojen kuormaus Eduskunnan puhemiehelle Varsin usein näkee puutavara-ajoneuvoja kuormattavan yleisen tien varressa tai linja-autopysäkeillä. Harvinaista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 561/2009 vp Palomiesten eläkeiän vaikutukset kuntatalouteen ja kansalliseen turvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen pelastustoimi on nykyisen hallitusohjelman alusta alkaen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 448/2007 vp Rahtikirjavelvoitteen säätäminen kabotaasiliikenteen valvomiseksi kotimaan kuljetuksissa Eduskunnan puhemiehelle Kabotaasiliikenteellä tarkoitetaan tavaraliikennettä, jota

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot