OSAVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAVUOSIKATSAUS"

Transkriptio

1 LEPPÄVIRRAN KUNTA OSAVUOSIKATSAUS (KH )

2 Yleiskatsaus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Käyttötalouden yhteenveto Investoinnit Kunnanhallitukseen / -valtuustoon nähden sitova määrärahataso Hallintokuntakohtainen sitovien tavoitteiden toteutuminen

3 Leppävirran kunta YLEISKATSAUS 1 (5) YLEISKATSAUS TALOUSARVION TOTEUTUMISESTA TULOSLASKELMA 1. Toimintakulut Ulkoiset menot nousussa, kasvu 5,5 %. Ulkoiset toimintakulut ovat edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden 5,5 % korkeammat. Talousarviossa vuodelle 2014 on toimintakulujen osalta toteutuneeseen tilinpäätökseen 2013 nähden 1,450 milj. euroa (2 %) kasvua. Kuluvan vuoden talousarviosta on huhtikuun loppuun mennessä käytetty 33,9 %. Kehityksen jatkuminen nykyisellään ennakoi menobudjetin ylitystä 0,500 1,000 milj. eurolla. Vuonna 2013 kuntien toimintamenojen kasvu puolittui 2,6 %:iin. Yleiseen kustannustasoon liittyen kuntien nimellisten kulutusmenojen kasvuennuste on vajaat 2 % ja kuluttajahintojen vuosimuutosennuste on 1,5 % vuodelle 2014 eli varsin maltillinen. Henkilöstömenot ovat pysyneet edellisvuoden tasossa ja toteutuneet budjetoidusti. Talousarviosta on käytetty 31,8 %. Vuotta aiemmin käyttö huhtikuun lopussa oli 31,5 %. KVTES: n alaisiin palkkoihin tuli lukien 1,46 %:n suuruinen yleiskorotus sekä lisäksi jaettiin 0,6 prosentin paikallinen järjestelyerä palkkoihin tehdään sopimuskorotus, jonka vaikutus kunta-alalla on n. 0,8 %. Palkansaajien ansiotasoindeksin vuosimuutokseksi on arvioitu 1,2 % vuonna Palvelujen ostot yhteensä olivat 11,539 milj. euroa. Kasvu edellisvuoteen on 7,8 %. Suurin osa kasvusta selittyy sairaanhoitopalvelujen menokasvulla. Palveluostoissa turvapalveluissa, rakennusten-, alueiden ja kaluston rakentamis- ja kunnossapitopalveluissa budjetista on käytetty jo yli 50 %. Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden menot ovat kasvaneet 10,8 % (0,130 milj. euroa). Kasvun syynä on keskusvaraston lakkauttamisesta aiheutunut 0,170 milj. euron varastoarvon kirjaaminen käyttötalouteen kunnallistekniikan ja vesihuollon menoihin. Avustusmenojen määrä on kokonaisuutena kasvanut 5 % edellisvuoden vastaavasta ajasta. Perusturvan myöntämissä avustuksissa kasvu on 3 %. Avustusten myöntämistä on keskitetty sivistystoimeen. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on jakanut huhtikuulle mennessä n. 2/3 vuoden 2014 avustusmäärärahoista, jotka pienenivät n. 0,025 milj. euroa edellisvuodesta. Sisäiset erät eli hallintokuntien väliset sisäiset laskutukset ovat toteutuneet budjetin mukaisesti ja pysyneet edellisvuoteen nähden samassa tasossa 1,200 milj. eurossa. Sisäisten erien vuosibudjetti on 3,6 milj. euroa. 2. Hallinnonalakohtainen menokehitys Kunnanhallituksen ulkoiset menot ovat 1,3 % edellisvuoden vastaavaa aikaa isommat. Talousarviosta on käytetty 33,5 %. Yleishallinnon, talous- ja toimistopalvelujen menobudjetti pieneni mm. eläköitymisten ja muiden henkilöstövähennysten vuoksi edellisvuodesta 0,140 milj. euroa. Määrärahoista on käytetty 36,7 %. Ravintopalvelujen tulosalueella menot ovat 5,4 % kasvussa. Budjetista

4 2 (5) on käytetty 34,6 %. Elinkeinotoimen määrärahakäyttö on samassa tasossa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden ja budjetista on käytetty 20 %. Toinen elinkeinoasiamies Anu Väätäinen aloittaa työnsä Pekka Kansasen rinnalla kesäkuun alusta. Henkilöstöhallinnon- ja palvelujen menot olivat 5,1 % viime vuoden vastaavaa aikaa isommat. Määrärahoista on käytetty kuitenkin vain 27,7 %. Perusturvalautakunnan ulkoiset menot yhteensä ovat 7,5 % edellisvuoden tasoa suuremmat mutta toteutuneet budjetin mukaisesti. Menot ovat huhtikuun lopussa 13,544 milj. euroa (+0,945. milj euroa). Käyttö talousarviosta on 33,7 %. Sairaanhoitopalvelujen käyttö on n. 1 % yli budjetoidun, 17,7 % enemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Sairaanhoitopalveluihin kokonaisuudessaan on huhtikuun loppuun mennessä käytetty 4,918 milj. euroa, 0,750 milj. enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Omassa toiminnassa menokasvu on 0,230 milj. euroa. Ostot Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä (sis. erikoissairaanhoidon ja ensihoidon) ovat 0,865 milj. euroa (25,2 %) yli edellisvuoden vastaavan ajankohdan, yhteensä 4,294 milj. euroa. Budjetista on käytetty 34,3 %. Ennakkotietojen mukaan budjetti olisi ylittymässä ainakin 0,500 milj. euroa. Varkauden sairaalalta on ostettu palveluja 11,7 % viimevuotista vähemmän. Talousarviosta on käytetty 34 %. Sosiaali- ja perhetyön talousarviosta on käytetty 34,6 %. Sosiaali- ja perhetyön menot ovat edellisvuoteen verrattuna 2,3 %:n kasvussa. Toimeentuloturva on toteutunut budjetoidusti mutta menot kasvoivat 6 % edellisvuodesta. Lastensuojelun menot ovat edellisvuoteen verrattuna n. 8 % pienemmät mutta tälle vuodelle varatusta budjetista on käytetty jo 41 %. Päihdepalveluihin on käytetty vasta 20 % budjetoidusta. Vammaispalvelun kulut ovat kasvaneet 16,5 %. Budjetissa on kuitenkin pysytty. Työmarkkinatuen kuntaosuus on kasvanut 14,4 % edellisvuodesta. Budjetista on käytetty 37,9 %. Myös työllistämismenojen kasvu näkyy toimentuloturvan menokehityksessä. Varhaiskasvatuksen talousarvio on ulkoisten menojen osalta toteutunut budjetin mukaisesti. Menot ovat varhaiskasvatuksessa kasvaneet alkuvuodesta 3 % edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkusyksystä tapahtuu merkittävä toiminnallinen muutos kirkonkylän päiväkodin valmistumisen myötä. Vajaakuntoisten palveluissa oli viime vuonna huomattava kasvu. Tänä vuonna menot ovat toteutuneet budjetoidusti ja 0,8 % alle edellisvuoden vastaavan ajan. Hoivapalveluissa kasvua edellisvuoteen verrattuna on 10 % ja budjetista käytetty 35,3 %. Koululautakunnan ulkoiset menot ovat kasvaneet 1,6 % edellisvuoteen nähden ja ovat 2,750 milj. euroa. Määrärahoista on käytetty 33 %. Kuljetuskustannuksissa on kasvua edellisvuoteen nähden 13,4 %. Budjetista on käytetty 36,5 %. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ulkoiset menot ovat säilyneet edellisvuoden tasossa ja ovat 0,498 milj. euroa. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen myönnettävistä avustuksista on 66 % myönnetty jo alkuvuodesta, mikä poikkeaa edellisistä vuosista. Viime vuonna vastaavaan aikaan oli avustuksista jaettu puolet. Teknisen lautakunnan ulkoiset menot ovat 3,3 %:n kasvussa. Ulkoiset toimintamenot yhteensä huhtikuun lopussa olivat 2,388 milj. euroa (+0,077 milj. euroa). Tekninen lautakunta on käyttänyt määrärahoistaan 37,3 %. Menoihin sisältyy keskusvaraston kirjanpitoarvon 0,168 milj. euron siirto taseesta teknisen toimen kustannuspaikoille. Toimintatuotoista on toteutunut vasta n. 27 %.

5 3 (5) Vesilaitoksen tuotot jäävät alkuvuoden perusteella edelleen budjetoitua pienemmiksi. Lakkautetusta keskusvarastosta kirjattiin 0,100 milj. euroa vesi- ja viemärilaitoksen menoihin. Tämä kirjaus huomioon ottaen menokehitys on ollut budjetin mukaista. Keski-Savon ympäristölautakunta on käyttänyt talousarviostaan 29,5 %. Tuottoja on kertynyt lähes budjetin mukaisesti. 3. Talousarviomäärärahojen riittävyyden arviointi Vuoden 2014 talousarvio oli toimintamenojen osalta -0,2 % alle edellisen talousarvion. Vuoden 2013 tulos oli + 2,7 milj. euroa. Talousarvio oli laadittu 1 milj. euroa alijäämäiseksi. Poikkeuksellisen hyvään tulokseen johtaneet keskeisimmät syyt olivat seuraavat: - Kunnan oman toiminnan nettomenot jäivät yli 9000 euroa budjetoitua pienemmiksi. Pienemmiksi kuin edellisvuonna. Sairaanhoitomenot pienenivät edellisvuodesta n euroa. Verotulo- %: a nostettiin vuodelle prosenttiyksikkö, jonka vaikutus on n. 1,2 milj. euroa. Lisäksi verotuloja oikaistiin edellisvuoden osalta ja tilitysrytmiä nopeutettiin lainsäädännön muutoksella, joten verotulot ylittivät budjetin 1,1 milj. euroa. Täytyy muistaa että vuonna 2012 verotulot putosivat 1,1 milj. euroa edellisvuodesta ja viime syksynä kunnille oikaistiin tämä edellisvuoden osalta liian pieni tilitys. Tulopuolta kohennettiin normaalia isommalla puunmyynnillä. Rahoitustuottoja paransi Savon energiaholdingilta saatu osinkotuotto. Vuoden 2014 ensimmäinen kolmannes on toteutunut lähes budjetin mukaisesti mutta kasvua edellisvuoteen on lähes 5,5 %. Sairaanhoitopalveluihin on käytetty 0,9 milj. (lähes 18 %) edellisvuotta enemmän. Kunnan oman toiminnan ulkoiset menot ovat 3,1 % yli edellisvuoden vastaavan ajan. Talousarviosta on käytetty 34,1 %. 4. Toimintatuottoja on kertynyt budjetoitua vähemmän Ulkoisia toimintatuottoja tilanteessa on kertynyt yhteensä 2,8 milj. euroa (- 5,9 %). Talousarvio on - 7 % edellisvuotta pienempi. Myyntivoittoja on kertynyt maa-alueiden, asunto-osakkeiden myynnistä 0,013 milj. euroa. Metsän myyntituottoja on kertynyt 0,100 milj. euroa. Vesihuollon myyntituotot ovat edelleen jäämässä alle budjetoidun vaikka tuotto-odotusta on talousarviota tehtäessä korjattu alaspäin. Maksutuotot ovat kasvaneet 4,4 %. Toimintatuottoja neljän kuukauden toteutumisen perusteella voidaan arvioida kertyvän tänä vuonna budjetoidun mukaisesti tai jäävän hieman alle. 5. Verotulot erityisesti yhteisöverot kasvaneet edellisvuodesta Verotuloja on kertynyt tarkastelujaksolla yhteensä 11,400 milj. euroa, mikä on 6,7 % edellisvuotta enemmän. Tuloverokertymässä on 4,3 %:n kasvu viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Yhteisöverokertymä on (69,4 %) 0,280 milj. euroa edellisvuotta parempi Verotulot ovat toistaiseksi kertyneet budjetoitua parempina. Tulevan marras- ja joulukuun oikaisutilityksen määrästä riippuu, kuinka paljon budjetoitua parempina verotulot lopulta toteutuvat. Kiinteistöveroon tehdyt korotukset nostavat kiinteistöveron tuottoa kunnalle 0,450 milj. euroa edellisvuodesta. Viime syksyn kaltaista ylimääräistä oikaisuerää ei ole odotettavissa. Valtakunnallisesti verotulojen kasvun on ennakoitu jäävän tänä vuonna 2 % tuntumaan ja pienempien kuntien kertymä jää tästä yleensä huomattavasti alle. Tuorein verotuloennuste ennustaa Leppävirralle verotulokertymäksi 32,7 milj. euroa mikä tarkoittaisi n. 1,2 % kasvua. Ilman kiinteistöverojen korotuksia kasvua ei olisi lainkaan.

6 4 (5) 6. Valtionosuuskertymä on budjetoidun mukainen Valtionosuuksia on kertynyt yhteensä 8,212 milj. euroa, talousarvion mukaisesti. Kasvu edellisvuoteen on 0,7 %. Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus väheni tälle vuodelle 0,200 milj. euroa. RAHOITUSLASKELMA 7. Lainanhoitokulut kasvavat, muutoin rahoituserissä myönteinen kehitys jatkuu Rahoitustuottoja vuonna mennessä on kertynyt 0,048 milj. euroa rahoituskuluja vähemmän. Kahden edellisen vuoden lainanoton seurauksena korkokulut ovat kasvaneet. Rahoitustuottojen kertymä tulee kuitenkin olemaan huomattavasti budjetoitua parempi Savon Energiaholding Oy:ltä saatavan osinkotuotto-osuuden 0,530 milj. euron myötä. 8. Vuosikate Kuluvan vuoden vuosikate voi toteutua budjetoidusti. 9. Investointimenoissa käyttöaste 33,8 % Investointeihin on käytetty budjetoidusta 4,130 milj. eurosta 1,396 milj. euroa (33,8 %). Investointituloihin on kirjattu kirjastotalon remontoitiin myönnetty valtionosuus, 50 % hyväksytyistä kuluista, euroa. Se maksetaan kunnalle seuraavien seitsemän vuoden aikana, eur / v 2014 alkaen. Kunnanvaltuusto hyväksyi investointimäärärahoihin n. 0,696 milj. euron lisätalousarvion toukokuussa. Lainanottoa on vuodelle 2014 budjetoitu 3,0 milj. euroa. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana ei nostettu pitkäaikaista lainaa. Pitkäaikaisen lainan nostotarve siirtynee vuodenvaihteen yli. 10. Tasapainottamistyö Tasapainottamistyöryhmät jatkavat viime vuonna alkanutta työtä. Päivähoito- ja koulupalveluverkkotarkastelu on kuluvan vuoden painopisteenä viime vuonna aloitettujen toimenpiteiden lisäksi. Vuodenvaihteessa käytiin yt-neuvottelut. Esitetyt irtisanomiset ovat toteutuneet. Kylätoimijat ovat olleet kiinnostuneita ostamaan myyntiin asetettuja kiinteistöjä ja kauppoja on toteutunut jo useita. Tasapainottamistyössä tavoitteeksi määritelty neljän miljoonan euron vuotuinen investointitaso on lisätalousarvion myötä ainakin tänä vuonna osoittautunut liian haastavaksi tavoitteeksi.

7 5 (5) YHTEENVETO Talousarvio vuodelle 2014 oli laadittu 0,056 milj. euroa alijäämäiseksi. Toimintakate on lähes 1,5 % yli neljän kuukauden budjetin ja 7,5 % yli viimevuotisen vastaavan ajankohdan. Verotulojen budjetoitua parempi kertymä paikkaa tällä hetkellä nettomenojen kasvua siten että tulos on budjetin mukainen. Vuoden edetessä verotulojen kasvu tasaantuu ja ennakkotietojen perusteella marraskuun oikaisutilitys on 0,500 milj. euroa edellisvuotta heikompi. Tulojen ja menojen tasapainottamistarve ei ole väistynyt. Jos käyttötaloutta ei saada tasapainotetuksi verojen korotukset ovat ainoa keino paikata nettomenojen kasvua. Valtionosuusleikkaukset rasittavat kuntien taloutta. Kuntien velvoitteet kasvavat eikä niiden rahoittamiseen ole saatavilla tarvittavaa lisärahoitusta valtionosuusjärjestelmän kautta. Kunnilta edellytetään tuottavuuden parantamista ja säästötoimia. Palveluverkon ja alueiden ylläpito ja kehittäminen vaatii mittavia investointeja niin meillä kuin muuallakin. Investoinnit kiihdyttävät velkaantumista ja lainanhoitokulut kasvavat. Huhtikuun toteutumisen perusteella budjetin mukaiseen alijäämään pääseminen vaatii tiukkaa menokuria ja tulokehityksen paranemista olennaisesti. Tasapainottamistyöhön on pureuduttava entistä enemmän.

8 Leppävirran kunta LASKELMAT /2 (sis.ja ulk.) tp tp tp TA 4 kk 4 kk muutos käyttö EUROA % % TULOSLASKELMA Toimintatuotot , ,4 % Myyntituotot ,1 % Maksutuotot ,8 % Tuet ja avustukset ,9 % Muut toimintatuotot ,8 % Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut , ,0 % Henkilöstökulut ,3 % Palkat ja palkkiot ,6 % -henkilöstökorvaukset ,0 % Henkilösivukulut ,6 % Asiakaspalv.ostot ,2 % Muiden palv.ostot ,3 % " uudet sis. ruokapalvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,7 % Avustukset ,9 % Muut toimintakulut ,4 % " sisäiset vuokrat/tilapalvelu Toimintakate , ,0 % Verotulot , ,3 % Valtionosuudet , ,7 % ALV:n takaisinperintä Rahoitustulot ja -menot: Korkotuotot , ,3 % Muut rahoitustuotot , ,7 % Korkokulut , ,4 % Muut rahoituskulut , ,3 % Vuosikate , ,2 % Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,8 % Arvonalentumiset 0 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tilikauden tulos Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) Vyörytyserät Tilikauden ylijäämä (alijäämä -)

9 2/2 LASKELMAT (sis.ja ulk.) tp tp tp TA 4 kk 4 kk muutos käyttö EUROA % % RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Tulorahoitus Vuosikate , ,2 % Satunnaiset erät Tulorah.korjauserät (myyntivoitot/tapp.) ,0 % Investointien rahavirta Investointimenot , ,5 % Rahoitusosuudet investointimenoihin ,9 % Pysyvien vastaavien hyöd.luov.tuotot ,0 % Investoinnit netto , ,1 % Toiminnan ja investointien rahavirta ,5 % Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -45 Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys , Lyhytaik. lainojen muutos Oman pääoman muutokset 0 ( TA =Vaikutus maksuvalmiuteen Muut maksuvalmiuden muutokset Toim.antojen varojen ja pääom.muutoks Vaihto-omaisuuden muutos (lis- väh+) Pitkäaikaisten saamisten muutos (lis- vä 16 0 Lyhytaik.saamisten muutos (lis- väh+) Korottomien pitkä-ja lyhytaikaisten velkojen muutos (lis+ väh-) Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos RAHAVAROJEN MUUTOS Rahavarat Rahat ja pankkisaamiset ,1 % Rahoitusarvopaperit ,4 % Jvk:t +rahastot yhteensä ,9 % Rahavarat Rahat ja pankkisaamiset ,6 % Rahoitusarvopaperit ,9 % Jvk:t +rahastot yhteensä ,3 % rahavarojen muutos ,4 %

10 Leppävirran kunta TASE /2 TASE VASTAAVAA muutos PYSYVÄT VASTAAVAT , , ,53 Aineettomat hyödykkeet , , ,40 Aineettomat oikeudet , , ,01 Muut pitkävaikutteiset menot , , ,39 Aineelliset hyödykkeet , , ,13 Maa-ja vesialueet , , ,60 Rakennukset , , ,35 Kiinteät rakenteet ja laitteet , , ,55 Koneet ja kalusto , , ,17 Muut aineelliset hyödykkeet , ,12 0,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , , ,00 Sijoitukset , ,92 0,00 Osakkeet ja osuudet , ,39 0,00 Muut lainasaamiset , ,53 0,00 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 21,6,00 21,60 Valtion toimeksiannot 21,6,00 21,60 VAIHTUVAT VASTAAVAT , , ,56 Vaihto-omaisuus , , ,48 Aineet ja tarvikkeet , , ,48 Saamiset , , ,34 Pitkäaikaiset saamiset Muut saamiset 8100,0, ,00 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , , ,93 Muut saamiset , , ,62 Siirtosaamiset , , ,11 Rahoitusarvopaperit , , ,00 Osakkeet ja osuudet , ,47 0,00 Sijoitukset rahamarkkinainstrumentt. 0, , ,00 Rahat ja pankkisaamiset , , , , , ,49

11 2/2 TASE Leppävirran kunta VASTATTAVAA muutos OMA PÄÄOMA , , ,87 Peruspääoma , ,34 0,00 Muut omat rahastot , ,78 0,00 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , , ,69 Tilikauden yli-/alijäämä , , ,56 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET , ,0,00 Poistoero Vapaaehtoiset varaukset ,00 PAKOLLISET VARAUKSET 0,00 Eläkevaraukset 0,00 Muut pakolliset varaukset 0,00 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , , ,70 Valtion toimeksiannot 8 376, , ,49 Lahjoitusrahastojen pääomat , , ,66 Muut toimeksiantojen pääomat , , ,87 VIERAS PÄÄOMA , , ,32 Pitkäaikainen , ,99 0,00 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,0,00 Liittymismaksut ja muut velat , ,99 0,00 Lyhytaikainen , , ,32 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , , ,00 Ostovelat , , ,69 Liittymismaksut ja muut velat , , ,02 Siirtovelat , , , , , ,49 TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 75,6 % 72,9 % Rahoitusvarallisuus / asukas Suhteellinen velkaantuneisuus-% 69,7 % 27,0 % Kertynyt ylijäämä (alijäämä) Kertynyt ylijäämä (alijäämä)/asukas 491,2 498,3 Lainat, / asukas Lainakanta euroa Lainasaamiset euroa Asukasmäärä

12 KÄYTTÖTALOUS /6 Tuotot/kulut / ulkoiset / sisäiset / kaikki Tammikuu-Huhtikuu Leppävirran kunta Toimintakatetilit Summatasot: Toimielin, Tulosalue TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 10 KUNNANHALLITUS 101 YLEISHALLINTO TALOUS- JA TOIMI Tuotot ulkoiset ,6 100,7 Kulut ulkoiset ,7 97,7 Netto ulkoiset ,3 97,6 Tuotot sisäiset ,6 90,4 Kulut sisäiset ,0 55,6 Netto sisäiset ,9 113,7 Tuotot kaikki ,7 97,5 Kulut kaikki ,4 97,4 Netto kaikki ,6 97,4 110 ELINKEINOTOIMI Tuotot ulkoiset ,4 Kulut ulkoiset ,0 99,7 Netto ulkoiset ,9 99,8 Tuotot sisäiset Kulut sisäiset ,7 98,4 Netto sisäiset ,7 98,4 Tuotot kaikki ,6 Kulut kaikki ,9 99,7 Netto kaikki ,9 99,8 141 RAVINTOPALVELUT Tuotot ulkoiset ,3 97,7 Kulut ulkoiset ,6 105,4 Netto ulkoiset ,2 110,6 Tuotot sisäiset ,4 98,3 Kulut sisäiset ,6 100,7 Netto sisäiset ,6 98,1 Tuotot kaikki ,9 98,1 Kulut kaikki ,6 105,1 Netto kaikki ,4 52,9 10 KUNNANHALLITUS yhteensä Tuotot ,1 98,1 Kulut ,4 101,1 Netto ,5 104,9

13 2/6 KÄYTTÖTALOUS KUNNANHALLITUKSEN YLEISJAOSTO TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 131 HENKILÖSTÖHALLINTO JA -PALVELU Tuotot ulkoiset ,5 40,2 Kulut ulkoiset ,7 105,1 Netto ulkoiset ,4 105,8 Tuotot sisäiset Kulut sisäiset ,8 220,2 Netto sisäiset ,8 220,2 Tuotot kaikki ,5 40,2 Kulut kaikki ,7 105,1 Netto kaikki ,4 105,8 13 KUNNANHALLITUKSEN YLEISJAOSTO yhteensä Tuotot ,5 40,2 Kulut ,7 105,1 Netto ,4 105,8 15 TARKASTUSLAUTAKUNTA 150 TILINTARKASTUS Tuotot ulkoiset Kulut ulkoiset ,5 106,6 Netto ulkoiset ,5 106,6 Tuotot sisäiset Kulut sisäiset ,4-71,4 Netto sisäiset ,4-71,4 Tuotot kaikki 0,,0 Kulut kaikki ,4 105,9 Netto kaikki ,4 105,9 15 TARKASTUSLAUTAKUNTA yhteensä Kulut ,4 105,9 Netto ,4 105,9 16 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 160 VAALIT Tuotot ulkoiset Kulut ulkoiset ,7 669,0 Netto ulkoiset ,0 Tuotot kaikki ,,0 Kulut kaikki ,7 667,1 Netto kaikki ,1 16 KESKUSVAALILAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,,0 Kulut ,7 667,1 Netto ,1

14 KÄYTTÖTALOUS /6 TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 20 PERUSTURVALAUTAKUNTA 211 JOHTAMISEN TUKIPALVELUT Tuotot ulkoiset ,5 35,7 Kulut ulkoiset ,7 94,5 Netto ulkoiset ,8 96,0 Tuotot sisäiset Kulut sisäiset ,0 96,3 Netto sisäiset ,0 96,3 Tuotot kaikki ,4 35,7 Kulut kaikki ,2 94,6 Netto kaikki ,2 96,0 221 SOSIAALIHUOLLON PALVELUT Tuotot ulkoiset ,3 99,1 Kulut ulkoiset ,0 104,4 Netto ulkoiset ,9 105,5 Tuotot sisäiset Kulut sisäiset ,8 104,8 Netto sisäiset ,8 104,8 Tuotot kaikki ,3 99,1 Kulut kaikki ,1 104,4 Netto kaikki ,1 105,5 241 TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITOPALV Tuotot ulkoiset ,9 102,3 Kulut ulkoiset ,6 109,9 Netto ulkoiset ,6 109,9 Tuotot kaikki ,9 102,3 Kulut kaikki ,6 109,9 Netto kaikki ,6 109,9 20 PERUSTURVALAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,3 99,1 Kulut ,8 107,4 Netto ,7 108,1

15 4/6 KÄYTTÖTALOUS KOULULAUTAKUNTA TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 311 KOULUTOIMI Tuotot ulkoiset ,4 137,5 Kulut ulkoiset ,0 101,6 Netto ulkoiset ,9 101,0 Tuotot sisäiset 2 04 Kulut sisäiset ,6 96,7 Netto sisäiset ,6 96,7 Tuotot kaikki ,4 137,5 Kulut kaikki ,1 100,6 Netto kaikki ,0 100,1 30 KOULULAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,4 137,5 Kulut ,1 100,6 Netto ,0 100,1 40 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAK 471 SIVISTYSTOIMI Tuotot ulkoiset ,9 40,6 Kulut ulkoiset ,0 100,5 Netto ulkoiset ,2 103,9 Tuotot sisäiset ,0 Kulut sisäiset ,6 122,1 Netto sisäiset ,6 122,1 Tuotot kaikki ,5 40,6 Kulut kaikki ,7 102,8 Netto kaikki ,0 105,9 40 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAK yhteensä Tuotot ,5 40,6 Kulut ,7 102,8 Netto ,0 105,9

16 KÄYTTÖTALOUS /6 50 TEKNINEN LAUTAKUNTA TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 511 TEKNINEN TOIMI Tuotot ulkoiset ,1 83,1 Kulut ulkoiset ,1 101,7 Netto ulkoiset ,0 116,9 Tuotot sisäiset ,5 101,9 Kulut sisäiset ,8 91,6 Netto sisäiset ,0 102,9 Tuotot kaikki ,2 91,2 Kulut kaikki ,3 101,4 Netto kaikki ,8 134,6 590 RAKENNUSVALVONTA Tuotot ulkoiset ,6 84,5 Kulut ulkoiset ,2 102,2 Netto ulkoiset ,5 116,1 Tuotot sisäiset ,0 8,3 Kulut sisäiset ,4 130,0 Netto sisäiset ,9-12,6 Tuotot kaikki ,8 75,9 Kulut kaikki ,3 102,4 Netto kaikki ,0 128,1 900 VESI- JA VIEMÄRILAITOS Tuotot ulkoiset ,9 102,0 Kulut ulkoiset ,4 117,4 Netto ulkoiset ,9 76,0 Tuotot sisäiset ,7 98,6 Kulut sisäiset ,0 65,6 Netto sisäiset ,9 101,9 Tuotot kaikki ,2 101,7 Kulut kaikki ,2 116,7 Netto kaikki ,7 80,7 50 TEKNINEN LAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,7 93,1 Kulut ,3 103,0 Netto ,8 160,5

17 6/6 KÄYTTÖTALOUS KESKI-SAVON YMPÄRISTÖLTK TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt-% Muuto s-% 650 YMPÄRISTÖTOIMI Tuotot ulkoiset ,1 97,3 Kulut ulkoiset ,5 101,9 Netto ulkoiset ,3 135,1 Tuotot sisäiset ,6 Kulut sisäiset ,0 102,5 Netto sisäiset ,6 105,1 Tuotot kaikki ,2 97,3 Kulut kaikki ,5 101,9 Netto kaikki ,4 132,9 65 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖLTK yhteensä Tuotot ,2 97,3 Kulut ,5 101,9 Netto ,4 132,9 RAPORTTI YHTEENSÄ Tuotot ,4 95,9 Kulut ,8 105,2 Netto ,7 107,5

18 420 LEPPÄVIRTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / 2014 Koko organisaatio Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank MUUT INVESTOINNIT Arvopaperit kh/muut osakkeet ,0% Menot ,0% MUUT INVESTOINNIT yhteensä ,0% Menot ,0% YLEISHALLINTO IRTAIN ATK-ohjelmistot ,0% 0 Menot ,0% ATK-kalusto ,11% 0 Menot ,11% Luottamushenkilömikrot ,32% 0 Menot ,32% Muut laite- ja kal.hankinnat ,0% 0 Menot ,0% Yleish/tall-hall tstokalusteet ,0% 0 Menot ,0% YLEISHALLINTO IRTAIN yhteensä ,45% 0 Menot ,45% 0 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8

19 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8 610 PERUSTURVA IRTAIN Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Perusturvan atk-ohjelmat ja la ,12% Menot ,12% Päiväkotien pihakalusteet ,0% 0 Menot ,0% Kotihoidon toimin.ohjausjärjes ,0% 0 Menot ,0% Muu perusturvan kalusto ,03% Menot ,03% PERUSTURVA IRTAIN yhteensä ,92% Menot ,92% SIVISTYSTOIMI IRTAIN Koulujen kalusto ja opetusväli ,22% -135 Menot ,22% Jäämatti/trakt liikuntatoimeen ,0% 0 Menot ,0% Liikuntatoimen kalustohankinna ,0% 0 Menot ,0% Kirjaston kalusteet ,29% 0 Menot ,29% SIVISTYSTOIMI IRTAIN yhteensä ,99% -135 Menot ,99% -135

20 640 TEKNINEN IRTAIN Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Tekninen toimi, atk-ohjelmat j ,34% -670 Menot ,34% TEKNINEN IRTAIN yhteensä ,34% -670 Menot ,34% KESKI-SAVON YMP LTK IRTAIN K-S Ympäristötoimi irtaimen ha ,0% 0 Menot ,0% KESKI-SAVON YMP LTK IRTAIN yhteensä ,0% 0 Menot ,0% KIINTEÄ OMAISUUS Maa-ja vesialueet, sitovuustaso KV ,27% Menot ,0% Tulot ,82% Tehdas- ja tuotantorakenn Menot KIINTEÄ OMAISUUS yhteensä ,27% Menot ,0% Tulot ,82% INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8

21 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8 670 TALONRAKENNUS Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Sorsak.harrastustalo,päiväkodi Menot Päiväkoti Kirkonkylään, sitovuustaso KV ,79% 0 Menot ,79% Kunnantalo, sisätilat ja piha Menot Kivelän koulu Menot Alapihan koulu 0-98 Menot Vesileppis/vuosikorjaukset ,13% Menot ,13% Jäähalli/ väestönsuoja Menot Hihtoareena ,17% 0 Menot ,17% Paloasema/kuntosali ,42% 0 Menot ,42% Ruukintien halli korj ja muuto Menot

22 Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Metos Menot Tulot YIT halli pk ja vesikate Menot Parmarine Oy:n muutostyöt Menot Sorsak.koulu,peruskorjaukset Menot Tulot Terv.keskus,talotekn.peruskorj ,0% Menot ,0% Kirjasto ,95% Menot Tulot ,95% Palveluasuntohanke Leivola ,0% 0 Menot ,0% Seutuvalvomo,useat rakennukset Menot Suunnittelumr, useat hankkeet ,0% Menot ,0% Käyttövaraus ,73% Menot ,73% TALONRAKENNUS yhteensä ,49% Menot ,7% Tulot ,7% INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8

23 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8 700 MUUT ALUEET Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Pohjakarttojen tuotanto ,0% 0 Menot ,0% Asemakaavojen laatiminen (erit ,5% Menot ,5% Laajakaista kaikille-hanke ,0% 0 Menot ,0% Keskustaajaman kaapel. suunnit ,0% 0 Menot ,0% Riikinnevan jätelaitos Menot Leikkikentät ,0% 0 Menot ,0% Metsätaloussuunnitelma 10 v ,0% 0 Menot ,0% MUUT ALUEET yhteensä ,25% Menot ,25%

24 800 KAAVATEIDEN RAKENTAMINEN Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Teollisuusalueen useat kohteet Menot Taajamien liikenneturv.kohteet ,0% 0 Menot ,0% Kaavateiden peruskorjaus ,84% -741 Menot ,84% KAAVATEIDEN RAKENTAMINEN yhteensä ,99% Menot ,99% KAAVATIET VALAISTUS Kaavateiden/klv val.uusiminen ,33% Menot ,33% KAAVATIET VALAISTUS yhteensä ,33% Menot ,33% LIIKUNTAPAIKAT Jääkiekkokaukaloiden kunnost Menot Ulkoilureitt kehitt ja kunnost ,91% Menot ,91% LIIKUNTAPAIKAT yhteensä ,91% Menot ,91% #LUKU! VESIHUOLTO Vh-verkoston pk ,54% 0 Menot ,54% 0 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8

25 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 1-4 / /8 Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten j. Toteutuma Poikkeama Tot-% Ed. vuosi vast. ajank Taloliittymät ,17% Menot ,17% Pumppaamoiden rakentaminen Menot Savonniemen vh Menot Verkostonkartoitus ,81% 0 Menot ,81% Teoll alueiden vesihuolto Menot Pumppaamoiden saneeraus (eritt ,07% Menot ,07% Vesitornin saneeraus ,0% 0 Menot ,0% Mansikkam.tien viemär. Timola Menot Oravik-Paukarl siirtoviemäri Menot VESIHUOLTO yhteensä ,97% Menot ,97% Tulot INVESTOINTIHANKKEET YHTEENSÄ ,57% Menot Tulot ,8% ,26%

26 MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VASTUUALUEITTAIN /6 Tuotot/kulut Tammikuu-Huhtikuu Leppävirran kunta Toimintakatetilit Summatasot: Toimielin, Tulosalue, Vastuualue 10 KUNNANHALLITUS, sitovuustaso KV TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt- % Muutos- % 101 YLEISHALLINTO TALOUS- JA TOIMISTOPALVELUT, sitovuustaso KH 1001 YLEISHALLINTO Tuotot ,6 170,8 Kulut ,9 97,3 Netto ,8 97, TALOUS- JA TOIMISTOPALVELUT Tuotot ,9 96,1 Kulut ,9 97,4 Netto ,5 97,6 101 YLEISHALLINTO TALOUS- JA TOIMISTOPALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,7 97,5 Kulut ,4 97,4 Netto ,6 97,4 110 ELINKEINOTOIMI 1111 ELINKEINOTOIMI Tuotot ,6 Kulut ,9 99,7 Netto ,9 99,8 110 ELINKEINOTOIMI yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,6 Kulut ,9 99,7 Netto ,9 99,8 141 RAVINTOPALVELUT 1410 RAVINTOPALVELUT Tuotot ,9 98,1 Kulut ,6 105,1 Netto ,4 52,9 141 RAVINTOPALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,9 98,1 Kulut ,6 105,1 Netto ,4 52,9 10 KUNNANHALLITUS yhteensä Tuotot ,1 98,1 Kulut ,4 101,1 Netto ,5 104,9 13 KUNNANHALLITUKSEN YLEISJAOSTO, sitovuustaso KV 131 HENKILÖSTÖHALLINTO JA -PALVELUT 1310 HENKILÖSTÖHALLINTO JA YHTEISTYÖTOIMIKUNTA Tuotot Kulut ,8 95,6 Netto ,4 95,6

27 2/6 MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VASTUUALUEITTAIN TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt- % Muutos- % 1330 HENKILÖSTÖPALVELUT Tuotot ,6 709,1 Kulut ,9 102,8 Netto ,1 95, TYÖSUOJELU Tuotot Kulut ,9 118,6 Netto ,5 122, TYÖLLISYYSVARAT Tuotot Kulut ,1 103,8 Netto ,1 103,8 131 HENKILÖSTÖHALLINTO JA -PALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,5 40,2 Kulut ,7 105,1 Netto ,4 105,8 13 KUNNANHALLITUKSEN YLEISJAOSTO yhteensä Tuotot ,5 40,2 Kulut ,7 105,1 Netto ,4 105,8 15 TARKASTUSLAUTAKUNTA 150 TILINTARKASTUS 1510 TARKASTUSTOIMI Tuotot Kulut ,4 105,9 Netto ,4 105,9 150 TILINTARKASTUS yhteensä, sitovuustaso KV Kulut ,4 105,9 Netto ,4 105,9 15 TARKASTUSLAUTAKUNTA yhteensä Kulut ,4 105,9 Netto ,4 105,9 16 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 160 VAALIT 1610 VAALIT Tuotot Kulut ,7 667,1 Netto ,1 160 VAALIT yhteensä, sitovuustaso KV Tuotot Kulut ,7 667,1 Netto ,1 16 KESKUSVAALILAUTAKUNTA yhteensä Tuotot Kulut ,7 667,1 Netto ,1

28 MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VASTUUALUEITTAIN /6 TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt- % Muutos- % 20 PERUSTURVALAUTAKUNTA, sitovuustaso KV 211 JOHTAMISEN TUKIPALVELUT 2101 JOHTAMISEN TUKIPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,4 35,7 Kulut ,2 94,6 Netto , JOHTAMISEN TUKIPALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,4 35,7 Kulut ,2 94,6 Netto , SOSIAALIHUOLLON PALVELUT 2202 SOSIAALI- JA PERHETYÖ, sitovuustaso LTK Tuotot ,2 108,3 Kulut ,6 102,3 Netto , VARHAISKASVATUS, sitovuustaso LTK Tuotot ,6 102,5 Kulut ,2 102,8 Netto ,3 102, VAJAAKUNTOISTEN PALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,5 91,1 Kulut ,2 99,2 Netto ,2 99, HOIVAPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,5 95,9 Kulut ,4 109,8 Netto ,1 115,2 221 SOSIAALIHUOLLON PALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,3 99,1 Kulut ,1 104,4 Netto ,1 105,5 241 TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITOPALVELUT, sitovuustaso KH 2402 TERVEYSPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut ,5 99,2 Netto ,5 99, SAIRAANHOITOPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,9 102,3 Kulut ,3 117,7 Netto ,3 117,7 241 TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITOPALVELUT yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,9 102,3 Kulut ,6 109,9 Netto ,6 109,9 20 PERUSTURVALAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,3 99,1 Kulut ,8 107,4 Netto ,7 108,1

29 4/6 MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VASTUUALUEITTAIN TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt- % Muutos- % 30 KOULULAUTAKUNTA, sitovuustaso KV 311 KOULUTOIMI, sitovuustaso KH 3011 KOULUTOIMEN HALLINTO, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut ,1 114,5 Netto ,1 114, OPETUSTOIMI, sitovuustaso LTK Tuotot ,4 137,5 Kulut ,5 Netto KOULUTOIMI yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,4 137,5 Kulut ,1 100,6 Netto ,1 30 KOULULAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,4 137,5 Kulut ,1 100,6 Netto ,1 40 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA, sitovuustaso KV 471 SIVISTYSTOIMI 4711 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut ,4 165,3 Netto ,9 165, KULTTUURITOIMI, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut ,7 82,4 Netto ,7 82, KIRJASTOTOIMI, sitovuustaso LTK Tuotot ,1 119,4 Kulut ,5 108,8 Netto ,1 108, SOISALO-OPISTO, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut ,3 98,9 Netto ,3 98, NUORISOTOIMI, sitovuustaso LTK Tuotot ,7 1,1 Kulut ,3 90,6 Netto ,6 118, LIIKUNTATOIMI, sitovuustaso LTK Tuotot ,5 Kulut ,2 97,9 Netto ,5 97, YHDISTYS-JA KYLÄTOIMINTA, sitovuustaso LTK Tuotot Kulut Netto

30 MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖ VASTUUALUEITTAIN /6 471 SIVISTYSTOIMI yhteensä, sitovuustaso KH TP 2013 TA Muutos TOT TOT Käyt- % Muutos- % Tuotot ,5 40,6 Kulut ,7 102,8 Netto ,9 40 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA yhteensä Tuotot ,5 40,6 Kulut ,7 102,8 Netto ,9 50 TEKNINEN LAUTAKUNTA, sitovuustaso KV 511 TEKNINEN TOIMI 5100 HALLINTO, sitovuustaso LTK Tuotot ,1 Kulut ,5 Netto ,5 108, OSTOPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,2 181,2 Kulut ,4 101,2 Netto ,3 101, VARIKKO JA KONEKESKUS, sitovuustaso LTK Tuotot ,2 67,6 Kulut ,2 125 Netto ,2 161, MAANKÄYTTÖ JA MITTAUSPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,7 82,5 Kulut ,1 118,1 Netto ,3 8, KUNNALLISTEKNISET PALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,9 166,1 Kulut ,5 124,2 Netto ,9 124, TILAPALVELUT, sitovuustaso LTK Tuotot ,5 92,5 Kulut ,2 93,8 Netto ,8 77,1 511 TEKNINEN TOIMI yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,2 91,2 Kulut ,3 101,4 Netto ,8 134,6 590 RAKENNUSVALVONTA 5910 RAKENNUSVALVONTA Tuotot ,8 75,9 Kulut ,3 102,4 Netto ,1 590 RAKENNUSVALVONTA yhteensä, sitovuustaso KH Tuotot ,8 75,9 Kulut ,3 102,4 Netto ,1

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS LEPPÄVIRRAN KUNTA OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2014 (KH 6.10.2014) Yleiskatsaus Strategian mukaiset tunnusluvut Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Käyttötalouden yhteenveto Investoinnit Kunnanhallitukseen / -valtuustoon

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS LEPPÄVIRRAN KUNTA OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2013 (KH 7.10.2013) Yleiskatsaus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Käyttötalouden yhteenveto Investoinnit Kunnanhallitukseen / -valtuustoon nähden sitova määrärahataso

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013

OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 LEPPÄVIRRAN KUNTA OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 (KH 3.6.2013) Yleiskatsaus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Käyttötalouden yhteenveto Investoinnit Kunnanhallitukseen / -valtuustoon nähden sitova määrärahataso

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 31.7. Toimintatuotot 12 548 5 635 9 713 9 713 6 334 65,2 Myyntituotot 2 234 1 038 1 637 1 637 1 103 67,4 Maksutuotot 4 708 2 542 4 324 4 324 2 537 58,7 Tuet ja

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot