VATTAJANNIEMEN DYYNIEN LUONTOTYYPIT JA KASVILLISUUSSUKKESSIO

Transkriptio

1 Pro gradu -tutkielma Maantiede Luonnonmaantiede VATTAJANNIEMEN DYYNIEN LUONTOTYYPIT JA KASVILLISUUSSUKKESSIO Aino Kaila 2007 Ohjaajat: Pirjo Hellemaa Matti Seppälä HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS PL 64 (Gustaf Hällströmin katu 2) Helsingin yliopisto

2 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion ) Faculty Matemaattis-luonnontieteellinen tdk Tekijä Författare ) Author Aino Kaila Työn nimi Arbetets title ) Title Vattajanniemen dyynien luontotyypit ja kasvillisuussukkessio Oppiaine Läroämne ) Subject Luonnonmaantiede Työn laji Arbetets art) Level Pro gradu -tutkielma Tiivistelmä Referat) Abstract Aika Datum Month and Year kesäkuu 2007 Laitos Institution) Department Maantieteen laitos Sivumäärä Sidoantal Number of Pages 98 s. +45 s. liitteitä Vattajanniemi on Suomen sekä koko boreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen laajin dyyniluontotyyppejä sisältävä Natura 2000-alue. Alueella esiintyy kuutta ensisijaisesti suojeltavaa ja kahdeksaa muuta luontotyyppiä. Vattajanniemi on myös hyvin mielenkiintoinen sukkession tutkimuskohde voimakkaan maankohoamisen ja edustavien dyynikehityssarjojen vuoksi. Tässä tutkimuksessa käsitellään Vattajanniemen luontotyyppien kasvillisuutta ja edustavuutta sekä kasvillisuussukkession ilmenemistä alueella. Työn tarkoituksena on toimia pohjana alueen kasvillisuuden kehityksen seurannalle. Luontotyyppien esiintymistä ja niiden kasvillisuutta kartoitettiin kenttätöillä, ilmakuvatulkinnalla, aikaisemmin alueelta tehdyillä luontotyyppikartoilla ja tilastollisilla menetelmillä. Kasvillisuutta tarkasteltiin 18 Naturaalueelle sijoitetun profiilin ja 415 kasvillisuusruudun avulla. Kasvillisuusanalyysia täydennettiin muilla ympäristötekijöillä. Jokaiselta luontotyypiltä otettiin maanäytteitä (yhteensä 60), joista määritettiin ph, orgaanisen aineksen määrä ja sähkönjohtavuus. Ympäristötekijöitä verrattiin kasvillisuusanalyysin tietoihin ja hyödynnettiin tilastollisia menetelmiä käyttäen. Ilmakuvien ja kenttätöiden pohjalta tehtiin luontotyyppikartta. Tärkeänä osana luontotyyppien kartoitusta on niiden edustavuuden arviointi, mikä tehtiin saatujen tulosten pohjalta. Lopuksi kerättyä aineistoa verrattiin aikaisempiin kasvillisuustutkimuksiin Vattajanniemen alueelta Alueen kasvillisuutta luonnehtii yleisesti ottaen lajiston vähäisyys ja karuus, mikä johtuu hiekkaisesta alustasta ja pohjoisesta sijainnista. Lajien määrä vaihtelee alkiodyynien muutamista lajeista reheviin primäärimetsiin ja rantaniittyihin, joiden kasvillisuus on monimuotoisempaa. Huolimatta meriveden vähäisestä suolaisuudesta Pohjanlahdella, voitiin kasvillisuudessa havaita myös halofyyttilajeja. Kasvillisuuskartoitusten ja tilastollisten menetelmien pohjalta voidaan alueen luontotyypeistä todeta, että luontotyyppien sisältä löytyy runsaasti vaihtelua ja omia, erillisiä kasvillisuustyyppejä. Kasvillisuuden leviämiseen vaikuttavista ympäristötekijöistä voidaan tilastollisten menetelmien pohjalta todeta, että edettäessä kauemmas rannasta korkeus keskimerenpinnasta kasvaa, maaperän orgaanisen aineksen määrä lisääntyy, humuskerros paksunee ja ph ja sähkönjohtokyky laskevat. Kasvillisuussukkessio etenee Vattajanniemellä Suomen dyynirannoille ominaiseen tapaan. Kasvillisuus levittäytyy dyyneille selkeiksi vyöhykkeiksi, joista kasviyhteisöt omivat erilaisia habitaatteja. Paikoittain kasvillisuuden kehitys on häiriintynyt ihmisen toiminnan vuoksi. Sukkessioon voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä olivat etäisyys rannasta, maaperän ravinteisuus ja ph. Erityisesti tässä tutkimuksessa nousivat esille kiinteiden ruohokasvillisuuden peittämien dyynien (2130)*, merenrantaniittyjen (1630)*, metsäisten dyynien (2180) ja variksenmarjadyynien (2140)* edustavuuden tila. Muihin tyyppeihin kohdistuva haitallinen toiminta on vähäisempää tai näillä luontotyypeillä on nopeampi palautumiskyky. Avainsanat Nyckelord ) Keywords kasvillisuussukkessio, luontotyypit, rantadyynit, kasvillisuuskartoitus Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Helsingin yliopisto, Kumpulan tiedekirjasto Muita tietoja ) Övriga uppgifter) Additional information

3 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion ) Faculty Faculty of Science Tekijä Författare ) Author Aino Kaila Työn nimi Arbetets title ) Title Habitats and vegetation succession of Vattajanniemi dunes Oppiaine Läroämne ) Subject Physical geography Työn laji Arbetets art) Level Master' s thesis Tiivistelmä Referat) Abstract Aika Datum Month and Year June 2007 Laitos Institution) Department Geography Sivumäärä Sidoantal Number of Pages 98 p p. appendixes Vattajanniemi is the largest Natura 2000 area containing sand dune habitats both in Finland and in the entire boreal vegetation zone. This area hosts six priority habitat types and eight other habitat types. Vattajanniemi is also a highly interesting site for research relating to ecological succession because of considerable land uplift in the area and representative successional sequences on the dunes. This study examines the vegetation and representativity of the Vattajanniemi habitat types and vegetation succession at Vattajanniemi. The study also lays the foundation for monitoring vegetation development in the area. As part of the study, the Vattajanniemi habitat types and their vegetation were examined with fieldwork, aerial photographs, previously created habitat maps of the area and statistical analyses. Vegetation was studied using 18 vegetation profiles and 415 vegetation quadrats. This vegetation analysis was supplemented with other environmental variables. A total of 60 soil samples were taken of each habitat type to assess ph, the amount of organic material and electrical conductivity. Environmental variables were compared with the data provided by the vegetation analysis and were statistically analysed. A habitat map was created on the basis of aerial photographs and fieldwork. An important part of mapping habitat types was the assessment of their representativity on the basis of the obtained results. Finally, the collected material was compared with previous vegetation studies of Vattajanniemi. Vegetation in the area is generally characterised by the small number of species and the barrenness of the area, which can be attributed to the sandy soil and the northerly location. The number of species varies from a few species on embryo dunes to more versatile vegetation in lush primary forests and coastal meadows. Despite the low salinity of sea water in the Gulf of Bothnia, some halophyte species were observed. Vegetation surveys and statistical analyses show that there is much variation within habitat types in the area and that each habitat type has its special vegetation types. With regard to environmental variables that affect the spread of vegetation, statistical analyses indicate that when progressing farther away from the shoreline, both height above mean sea level and the amount of organic material in the soil increase, the humus layer is thicker, and ph and electrical conductivity decrease. Vegetation succession at Vattajanniemi is typical of Finnish dune coasts. Vegetation on the dunes forms clear zones in which plant communities take over various habitats. Human activity has disturbed vegetation development in places. The most important factors for vegetation succession include distance from the shoreline and the nutrient content and ph of the soil. The study highlighted the representativity of fixed dunes with herbaceous vegetation (2130*; 67.7 ha), coastal meadows (1630*; 0.4 ha) wooded dunes (2180; 81.4 ha) and dunes with Empetrum nigrum (2140*; 67.6 ha). Adverse activities affecting other habitat types are less common, or these habitat types recover faster than others. Avainsanat Nyckelord ) Keywords vegetation succession, habitats, coastal dunes Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited University of Helsinki, Kumpula Science Library Muita tietoja ) Övriga uppgifter) Additional information

4 1. JOHDANTO SUOMEN DYYNEISTÄ VATTAJANNIEMEN AINUTLAATUINEN LENTOHIETIKKO TUTKIMUKSEN TAVOITTEET LUONTOTYYPPIEN KARTOITTAMINEN JA KASVILLISUUSSUKKESSION TUTKIMINEN AIKAISEMPI TUTKIMUS NATURA LUONTOTYYPIT KASVILLISUUSSUKKESSIO KASVILLISUUSSUKKESSION PERIAATE KASVILLISUUSSUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT RANTADYYNIEN KASVILLISUUSSUKKESSIO TUTKIMUSKOHDE VATTAJANNIEMEN SIJAINTI ALUEEN KEHITYS KASVILLISUUDEN YLEISPIIRTEITÄ SUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT VATTAJANNIEMELLÄ Ilmasto Meri Maankohoaminen Hiekka Ihmiset ja eläimet NATURA-ALUE IHMISTOIMINTA ALUEELLA Puolustusvoimat Virkistyskäyttö TUTKIMUSMENETELMÄT KENTTÄTYÖT LABORATORIOTYÖT ILMAKUVATULKINTA TILASTOLLISET MENETELMÄT Pääkomponenttianalyysi Ryhmittelyanalyysi Korrelaatiomatriisi HAVAINTOAINEISTO LINJOJEN JA VERTAILUALUEIDEN SIJAINTI KASVILLISUUSAINEISTON ESITTELY LUONTOTYYPIT JA AINEISTON ANALYSOINTI INDIKAATTORILAJIT LIIKKUVAT ALKIOVAIHEEN DYYNIT (2110) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely LIIKKUVAT RANTAKAURADYYNIT (VALKEAT DYYNIT) (2120) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely KIINTEÄT RUOHOKASVILLISUUDEN PEITTÄMÄT DYYNIT (HARMAAT DYYNIT) (2130)* Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely VARIKSENMARJADYYNIT (2140)* Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely METSÄISET DYYNIT (2180) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely MERENRANTANIITYT (1630)* Luontotyypin kuvaus... 49

5 7.7.2 Tilastollinen käsittely DYYNIEN KOSTEAT SOISTUNEET PAINANTEET (2190) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely MAANKOHOAMISRANNIKON PRIMÄÄRISUKKESSIOVAIHEEN LUONNONTILAISET METSÄT (9030)* Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely VAIHETTUMISSUOT JA RANTASUOT (7140) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely HAKAMAAT JA KASKILAITUMET (9070) Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely PIKKUJOET JA PUROT (3260) Luontotyypin kuvaus METSÄLUHDAT (9080)* Luontotyypin kuvaus AVOIN DEFLAATIOALUE Luontotyypin kuvaus Tilastollinen käsittely VERTAILUALUEET YMPÄRISTÖTEKIJÖIDEN VAIKUTUS Dyyniluontotyypit Muut luontotyypit TULOSTEN TARKASTELU LUONTOTYYPPIKARTTA KASVILLISUUSSUKKESSION ILMENEMINEN ERI LUONTOTYYPEILLÄ Dyyniluontotyypit Muut luontotyypit LUONTOTYYPPIEN EDUSTAVUUTTA UHKAAVAT TEKIJÄT Rantojen umpeenkasvu Kuluminen ja ihmistoiminta LUONTOTYYPPIEN EDUSTAVUUS TULOSTEN VERTAAMINEN AIKAISEMPIIN TUTKIMUKSIIN YHTEENVETO TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT KASVILLISUUTEEN JA SUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT KASVILLISUUSSUKKESSION ETENEMINEN LUONTOTYYPPIEN TILA VATTAJANNIEMEN TULEVAISUUS KIITOKSET LÄHTEET LIITEET -liite 1. Ympäristötekijät -liite 2. Profiilit -liite 3. Kasvillisuusruudut -liite 4. Lajilista -liite 5. Luontotyyppikartta

6 1. JOHDANTO 1.1. SUOMEN DYYNEISTÄ Dyynien muodostumiselle edulliset olosuhteet vallitsevat Suomessa nykyisin rannikoilla, missä mereltä puhaltava tuuli kuljettaa hiekkaa kasvittomalla tai niukkakasvuisella rannalla. Lentohiekkarannat dyyneineen ovat kuitenkin sangen harvinaisia muodostumia, sillä tuulen toiminnalle edullisia olosuhteita on varsin harvoin ja silloinkin pienillä alueilla. Sopivia rantoja on paikoilla, joissa harju tai reunamuodostuma päätyy mereen tai joki tuo mukanaan sopivaa ainesta. Pääosa Suomen dyyneistä on sisämaan stabiloituneita dyynejä. Ne ovat syntyneet, kun jäätikön reuna on perääntynyt ja tuulet ovat alkaneet muokata kasvillisuudesta paljasta maata. Suomen rannikon laajin lentohietikko sijaitsee Keskipohjanmaalla, Vattajanniemellä. Pituutta tällä hienolla hiekkarannalla on 12 kilometriä ja avohietikon laajuus on noin 500 hehtaaria (Hellemaa 1998: 139). Myös Pohjois-Euroopan mittakaavassa alue on ainutlaatuinen. Tällä laajalla rantahietikolla on merkittäviä dyynimuodostumia sekä edustava sarja eri kehitysvaiheissa olevia dyynejä. Keski-Pohjanmaan rannikolla eolisten muodostumien syntymistä edistää rannikon aukeus, dyynimuodostukseen sopiva aines, rannikon vähäinen kaltevuus sekä rantaviivan peräytyminen (Mattila 1938: 264). 1.2 VATTAJANNIEMEN AINUTLAATUINEN LENTOHIETIKKO Vattajanniemi on pitkään ollut kiistelty ja voimakkaita tunteita herättävä alue, jonka suojelu on jäänyt vähemmälle. Alueelle sijoittuu toinen puolustusvoimien valtakunnalliseen käyttöön tarkoitetuista harjoitus- ja ampuma-alueista. Luonnonkauniina paikkana alue kiinnostaa myös virkistyskäyttäjiä sekä tietysti Lohtajan kuntaa matkailun kannalta. Vattajanniemi on myös tärkeä alue koko Euroopan luonnonsuojeluverkostolle, erityisesti laajat dyyniesiintymät tekevät siitä merkittävän. Dyynikasvillisuus tarjoaa omanlaisensa elinympäristön useille lajeille, joista osa on harvinaisia. Dyynialueet ovat erityisen tärkeitä kuivien, avoimien ja hiekkaisten ympäristöjen lajeille, joiden luontaiset elinympäristöt ovat vähentyneet (From 2005: 7). Puolustusvoimien harjoitustoimintojen ja virkistyskäytön yhteensovittamiseksi dyynien suojelun edellyttämällä tavalla käynnistettiin Vattajan dyyni Life-hanke Life 3

7 projektin tavoitteena on suojella arvokkaita luontotyyppejä ja niiden lajistoa erilaisin hoitotoimenpitein, muun muassa ennallistamalla vaurioituneita dyynejä, metsiä, niittyjä ja kosteikoita. Ristiriitaisia käyttömuotoja pyritään sovittamaan arvokkaiden luontotyyppien ja lajien elinvaatimusten mukaisiksi. Hankkeeseen liittyen Vattajalla on käynnistetty erilaisia seurantaohjelmia, joilla seurataan alueen luontoarvoja, käyttöä ja käytön vaikutuksia. 1.3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tämä tutkimus on tehty osana Vattajan dyyni-life projektia, jonka tarkoituksena on kartoittaa ja suojella arvokkaita luontotyyppejä Vattajanniemen Natura-alueella. Useita dyynien suojeluprojekteja on tuettu Life-ohjelman puitteissa vuodesta 1992 lähtien Euroopan Unionin jäsenvaltioiden rannikoilla. Life-rahoitusta on käytetty turvaamaan uhattuja alueita maanlunastusten avulla, Natura-2000 verkoston kehityksen tukemiseen, käytännön hoitotoimenpiteisiin sekä dyynien merkityksen esille tuomiseen (Houston 2005: 1). Life-projektissa tehtiin kesällä 2006 alueen luontotyyppien pohjakartoitus ja arvioitiin luontotyyppien edustavuuden tilaa. Tutkimus on seurantatutkimusta ja kestää ainakin asti, jolloin Life-hanke päättyy. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on: 1) tarkastella Vattajanniemen Naturaalueen luontotyyppien kasvillisuutta ja monimuotoisuutta sekä arvioida niiden edustavuutta ja pohtia edustavuuteen vaikuttavia tekijöitä ja 2) luontotyyppikartoitusten pohjalta tutkia kasvillisuussukkession ilmenemistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä Vattajanniemellä sekä havainnoida luonnollisen sukkession ja ihmistoiminnan seurauksena katkenneen sukkession ilmenemistä. 1.4 LUONTOTYYPPIEN KARTOITTAMINEN JA KASVILLISUUSSUKKESSION TUTKIMINEN Vattajanniemi on Suomen sekä koko boreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen laajin dyyniluontotyyppejä sisältävä Natura 2000-alue. Alueella esiintyy kuutta ensisijaisesti suojeltavaa ja kahdeksaa muuta Eu:n direktiivien mukaista luontotyyppiä. Luontotyyppien edustavuuden kartoitus on tärkeä osa alueen kehittämistä ja suojelemista. Luonnon monimuotoisuuden suojelun peruslähtökohtina pidetään yleisesti erilaisten elinympäristöjen (habitaattien) eli luontotyyppien ja lajien suojelua. Luontotyyppien 4

8 suojelu on tehokas keino suojella myös niissä eläviä lajeja (Airaksinen & Karttunen 1998: 5-6). Alue on kasvillisuussukkession tutkimuksen kannalta hyvin mielenkiintoinen kohde. Armeijan toiminnan vuoksi alue on säilynyt lähes rakentamattomana, mutta sitä on kuitenkin pidetty osittain avoimena. Tämä mahdollistaa kattavan dyynien kehityssarjan esiintymisen, jolta voidaan havainnoida myös kasvillisuussukkession etenemistä. Luontotyyppejä kartoitettaessa ja analysoitaessa sukkession merkitys tulee selkeästi esille. Kasvillisuussukkession tutkimus rantadyynialueilla on mielenkiintoisten kehityssarjojen havainnoinnin ohella tärkeää myös eolisten prosessien tutkimuksen kannalta, sekä yleisen ekologian ja monimuotoisuuden vuoksi. Rantadyyneiltä tavataan Suomessa useita harvinaisia kasvilajeja, jotka ovat rantojen rakentamisen, tallauksen, metsittymisen ja saasteiden vuoksi vaarassa. Ongelmallista on myös stabiloituneiden dyynien eroosio, mikä etenkin Pohjois-Suomessa on voimakasta (Seppälä 1995: 808). Vanhojen dyynien kasvipeitteen varjeleminen ja deflaatioalueille asettuvien pioneerilajien tunteminen on tärkeää, mikäli vanhat dyynit halutaan säilyttää. 1.5 AIKAISEMPI TUTKIMUS Useat henkilöt ovat kartoittaneet kasvillissuutta ja tutkineet sukkessiota Suomen dyynirannoilla ja erityisesti Pohjanmaan rannikolla. Myös Vattajanniemeä on käsitelty useammissa tutkimuksissa. Näistä ensimmäisiä on Leiviskän (1905a ja b) Pohjanmaan rannikon dyynejä käsittelevä tutkimus. Myös Fontell (1926) tutki jo 1900-luvun alussa kasvillisuuden merkitystä Suomen dyynirannoilla ja hän teki myös tarkkoja tutkimuksia Vattajanniemeltä. Lemberg on kolmiosaisessa teoksessaan ( ) kuvannut varsin kattavasti Suomen dyynirantojen kasvillisuutta. Lumme (1934) on tehnyt kokoavan katsauksen Suomen rantadyyneistä. Mattila (1938) on hienossa kuvauksessaan Vattajanniemeltä sivunnut kasvillisuutta ja sen sukkessiota. Palomäki (1963) on tutkinut maankohoamisen vaikutuksia Vaasan saariston kasvillisuuden sukkessioon. Myös Alestalo (1971) on dendrokronologisissa tutkimuksissaan Vattajanniemeltä käsitellyt kasvillisuussukkession etenemistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Hän on myös tutkinut (1979) maankohoamisen vaikutusta Hailuodon dyynialueeseen. Siira (1978) on tutkinut maankohoamisen ja sukkession ilmenemistä Pohjois- Pohjanmaalla, erityisesti Limingan alueella. Skytén (1978) puolestaan tutki Suomen 5

9 dyynirantojen kasvillisuutta ja kulumista. Hänen kenttähavaintonsa ovat Hankoniemeltä. Vartiainen (1980) on väitöskirjassaan tutkinut Pohjanlahden perukan saarien kasvillisuutta ja sukkession ilmenemistä. Heikkinen ja Tikkanen (1987) ovat tehneet kattavan tutkimuksen Kalajoen dyynialueen geomorfologiasta ja kehityksestä. Hellemaa (1995, 1998) on tutkimuksissaan käsitellyt Suomen dyynirantojen kasvillisuutta sekä geomorfologiaa sukkession näkökulmasta. Vattajanniemi on myös osana hänen tutkimuksiaan. Luontotyyppitutkimusta on ryhdytty tekemään mm. Natura-alueiden luontotyyppikartoitusten myötä. Luontotyyppien kartoitus on valtakunnallinen projekti, jota koordinoi Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja se on uutta tutkimusta, mikä liittyy erilaisiin ympäristöselvityksiin sekä Natura-kohteiden kartoittamiseen. 2. NATURA LUONTOTYYPIT Natura-2000 on koko Euroopan yhteisön kattava ekologinen alueverkosto. Sen avulla pyritään turvaamaan uhanalaisten, harvinaisten tai alueelle luonteenomaisten lajien ja luontotyyppien säilyminen. Luontotyyppien suojelu perustuu luontodirektiiviin. Suomessa direktiivi on saatettu voimaan luonnonsuojelulailla. Luontodirektiivi määrittelee suojeltavat Natura luontotyypit sellaisiksi, jotka ovat vaarassa hävitä tai niiden levinneisyysalue on pieni tai ne ovat hyviä esimerkkejä kyseisen luonnonmaantieteellisen alueen ominaispiirteistä (Airaksinen & Karttunen 1998: 5-6). Luontotyyppi määrittelee rajattavissa olevia maa- tai vesialueita, joilla vallitsevat samankaltaiset ympäristötekijät ja eliöstö ja jotka eroavat näiden ominaisuuksien perusteella muista luontotyypeistä (Kontula & Raunio 2005: 11). Luonnonsuojelulain luontotyyppien suojelulla pyritään säilyttämään luontotyyppien ominaispiirteet, eikä tavoitteena ole aina alueen täydellinen koskemattomuus. Joidenkin luontotyyppien säilyminen jopa edellyttää jatkuvaa hoitoa ja käyttöä. Suomen 69 luontotyyppiä on määritetty Natura-2000 luontotyyppioppaassa (Airaksinen & Karttunen 1998). 6

10 Vattajanniemellä ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ovat merenrantaniityt (1630)*, kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit (harmaat dyynit) (2130)*, variksenmarjadyynit(2140)*, maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät (9030)*, metsäluhdat (9080)* ja rannikon laguunit (1150)*. Ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit merkitään tähdellä. Lisäksi alueella esiintyy liikkuvia alkiodyynejä (2110), liikkuvia rantakauradyynejä (valkoiset dyynit) (2120), dyynien kosteita soistuneita painanteita (2190), metsäisiä dyynejä (2180), hakamaita ja kaskilaitumia (9070), vaihettumissoita ja rantasoita (7140), vedenalaisia hiekkasärkkiä (1110), Itämeren hiekkarantoja (1640) sekä avointa deflaatioaluetta. Itämeren hiekkarannat, rannikon laguunit ja vedenalaiset hiekkasärkät eivät olleet mukana tässä kartoituksessa. Luontotyyppien kasvillisuuden pohjakartoituksen tarkoituksena oli selvittää luontotyyppien kasvillisuutta, edustavuutta sekä monimuotoisuutta. Luontotyyppiä määritettäessä on indikaattorilajiston lisäksi kiinnitettävä huomiota maaperään, topografiaan ja morfologiaan. Kartoitus toistetaan vuoden välein ainakin kahtena tulevana kesänä. Kasvillisuuden kehityksessä ei näin lyhyenä aikana tapahdu kovin huomattavia muutoksia varsinkaan karuilla alueilla, mutta esimerkiksi sammalien peittävyys vaihtelee sateisuuden myötä. Pohjakartoituksen aikana oli hyvin kuivaa ja vähäsateista. Lisäksi tulevissa kartoituksissa voidaan havaintoja tarkentaa ja korjata mahdollisesti esiintyviä virheitä. 3. KASVILLISUUSSUKKESSIO 3.1 KASVILLISUUSSUKKESSION PERIAATE Kasviyhteisön lajikoostumuksen ja rakenteen muutoksia ja kehitystä kutsutaan seuraannoksi eli sukkessioksi (Kalliola 1973: 24). Primaarinen sukkessio alkaa kasvien levitessä uudelle maalle sen paljastuessa esimerkiksi maankohoamisen tai jäätikön reunan vetäytymisen johdosta. Sekundaarinen sukkessio saa alkunsa aikaisemman kasvillisuuden tuhoutuessa, joko luonnollisen tai ihmisen aiheuttaman häiriön vuoksi, esimerkiksi myrskyjen, metsäpalojen tai hakkuiden seurauksena. Tällöin pioneerilajisto valtaa vapaan 7

11 kasvupaikan. Pioneeriyhteisö koostuu nopeakasvuisista, lyhytikäisistä lajeista, jotka kykenevät nopeasti reagoimaan uuden elintilan vapautumiseen. Maaperän ravinteisuuden vähentyessä uusi lajisto vähitellen syrjäyttää pioneerilajiston ja näin yhteisön lajistollinen koostumus muuttuu kolonisaation ja toisten lajien häviämisen myötä (Grime 1979: 147). Sukkessiokehitys voi hidastua ja lopulta pysähtyä, jos alueelle muodostuu lajistorakenne, mitä muu lajisto ei pysty horjuttamaan ja muuttamaan. Tätä primäärisukkession päätösvaihetta kutsutaan kliimaksyhteisöksi. Välillä luonnon olosuhteet ja ihminen voivat rikkoa kliimaksin tai siihen johtavan vaiheen, mutta ne eivät pysty kääntämään kehityksen suuntaa (Kalliola 1973: 24, 35). Kliimaksyhteisön lajisto on sopeutunut hyvin ympäristöönsä, kasvu on hidasta ja lajit pitkäikäisiä. 3.2 KASVILLISUUSSUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Rantadyynien kasvillisuussukkessioon vaikuttavia perustekijöitä ovat aika, ja ajassa muuttuvat ilmasto, meri, hiekka, itse kasvillisuus sekä ihmisten ja eläinten aiheuttamat häiriöt (Hellemaa 1995: 18). Muut vaikuttavat tekijät, esimerkiksi merenpinnan tason vaihtelu, riippuvat näistä perustekijöistä. Pohjanmaalla yksi tärkeimpiä vaikuttavia tekijöitä on voimakas maankohoaminen. Ilmasto määrittelee alueen sademäärän ja lämpötilan. Sademäärä ja lämpötila puolestaan vaikuttavat suurelta osin kasvien kasvumahdollisuuksiin. Sademäärä vaikuttaa esimerkiksi vesieroosion voimakkuuteen ja lämpötila kasvukauden pituuteen. Ilmasto voi myös muuttua ja tulla kuivemmaksi tai kylmemmäksi ja voimakkaat myrskyt ja tuulet voivat lisääntyä. Rannikolla meri ja rantavoimat vaikuttavat kasvillisuussukkessioon. Merenpinnan taso ja sen vaihtelut vaikuttavat kasvillisuuden asettumiseen ja vyöhykkeisyyteen rannalla (Siira 1970: 97). Nouseva vesi voi tuhota kasvillisuutta, mutta myös tuoda mukanaan ravinteita. Merenpinnan korkeus vaikuttaa suoraan pohjaveden pinnan korkeuteen rannikon dyynialueilla ja määrää näin deflaation päätetason (Hellemaa 1995: 27). Merkittävä vaikutus Suomen rannikoilla on myös maankohoamisella. Maan jatkuvan kohoamisen seurauksena ranta siirtyy ulommaksi ja kasvillisuusvyöhykkeet vastaavasti merta kohti. Tällöin sama paikka on eri aikoina erilaisen kasvillisuuden vallassa. Maankohoaminen vaikuttaa myös pohjaveden pinnan tasoon. Kauaksi rannikosta jääneet alueet eivät 8

12 pelkästään metsity, vaan myös kuivuvat pohjaveden pinnan tason laskiessa (Appelroth 1948: 295). Maaperällä on olennainen vaikutus sukkession ilmenemiseen. Vartiainen (1980: 90) on todennut maaperältään samantyyppisten rantojen omaavan samanlaisen sukkession. Lajisto tietysti hieman vaihtelee muiden vaikuttavien tekijöiden takia, mutta periaatteessa sukkessio tapahtuu Suomen hiekkaisilla dyynirannoilla samoja periaatteita noudattaen. Hiekan raekoolla ja mineraaliaineksella on myös merkitystä kasvillisuussukkession kannalta. Suomessa dyynihiekka koostuu pääosaltaan kvartsista ja maasälvästä. Kasvualustana se on niukkaravinteista ja hapanta (Hellemaa 1995: 30). Raekoko vaikuttaa rannan profiilin kaltevuuteen. Mitä hienompi raekoko, sitä tasaisemmaksi rannan profiili yleensä muovautuu. Rannan profiili puolestaan vaikuttaa rannalle tulevien aaltojen luonteeseen, eli siihen ovatko ne rantaa erodoivia vai ainesta kasaavia. Rinteen jyrkkyys vaikuttaa myös maaperän kosteuteen ja näin ollen kasvillisuuden kehittymiseen (Hellemaa 1998: 205). Ihminen voi toiminnallaan vaikuttaa kasvillisuussukkessioon monilla eri tavoilla. Hakkuut, laiduntaminen, saasteet, tallaus ja rakentaminen ovat sukkessioon voimakkaasti vaikuttavia, ihmisestä johtuvia tekijöitä. Lentohiekkarantojen metsittymistä on hidastanut 1600-luvulta lähtien ihmisen toiminta ja luvuilla laidunnuksen loputtua useat dyynialueet ovat metsittyneet nopeasti (Alestalo 1971: ). Muut ihmisestä aiheutuvat tekijät vaikuttavat yhtälailla sukkession etenemiseen. Tallaus ja kulutus rikkovat kasvipeitettä ja keskeyttävät sukkession, kun taas esimerkiksi meriveden saasteet tuovat lisäravinteita ja rannat voivat kasvaa umpeen hyvin nopeasti. Rannoille leviävä ruovikko estää eolisen toiminnan ja tyypillinen dyynikasvillisuus häviää. Eläimistä esimerkiksi jänikset voivat aktivoida eolisia prosesseja kaivamalla koloja dyynien kylkeen (Heikkinen & Tikkanen 1987: 259). Wallinin (1980) tutkimuksissa Yyterin lentohiekka-alueelta tuli esille muurahaisten rooli hiekan kuljettajina. Runsaat määrät muurahaisia tuovat koloistaan hiekkaa maan pinnalle, jolloin kasvillisuus peittyy ja kuolee, eikä enää sido hiekkaa. 9

13 3.3 RANTADYYNIEN KASVILLISUUSSUKKESSIO Suomen rantadyynialueiden kasvillisuussukkessiossa on kyse kasvien asettumisesta hyvin vaativaan, paljaaseen, kuivaan ja karuun elinympäristöön. Kasvien leviäminen vähäravinteiselle, yleensä lähes kasvittomalle alustalle vaatii pioneerilajeilta erityisiä rakenteellisia sopeutumia. Toisaalta kilpailu on vähäistä. Kasvillisuus säilyy läpi sukkessiokehityksen tyypillisenä kuiviin ja karuihin olosuhteisiin sopeutuneena, pohjoisia piirteitä omaavana lajistona. Kasvillisuuden kehittymistä rantadyyneillä voidaan tarkastella vyöhykkeiden avulla. Erilaiset kasviyhteisöt omivat erilaisia habitaatteja. Ylemmän ranta-alueen ja esidyynit valtaavat kasvit, jotka kestävät suolaroiskeita, voimakkaita tuulia ja hiekkaan hautautumista ja niillä on laajat horisontaaliset juurisysteemit. Nämä yhteisöt ovat yleensä vakiintuneita, koska kasvi tarvitsee erikoisia sopeutumia menestyäkseen alueella (Martinez 2004: 53-54). Esidyynin suojan puolella ja leveällä hiekka-alueella dyynistä sisämaahan päin alkaa varsinainen kasvillisuussukkessio olosuhteita vakauttavien kasvien myötä. Nämä hiekkaa sietävät heinät ja varvut peittävät lopulta hiekan pinnan tiheällä, mattomaisella kasvustolla. Kun tämä dyynejä peittävä matto on kehittynyt, niin pensaslajit ja vähitellen myös puulajit saapuvat. Pensasvaihe voi kestää hyvin pitkäänkin, riippuen hieman pohjaveden määrästä, etäisyydestä rantaviivaan, suolapärskeiden vaikutuksesta ja puiden siementen leviämisestä. Kosteissa ilmastoissa dyyneille yleensä lopulta kehittyy metsää (Martinez 2004: 53-54). Abioottinen stressi vähentyy, kun mennään poispäin rannasta, kun taas bioottinen stressi (esimerkiksi kilpailu) kasvaa. Tuulen puhaltamat blow-outit voivat kuitenkin lisätä abioottista stressiä myös kauempana dyynikentällä (Viles & Spencer 1995:72). Rantavyöhykkeessä rantavoimilla on suuri vaikutus lajistoon. Lajien täytyy kestää esimerkiksi suolapärskeitä, mutta toisaalta ne saavat ravinteita aaltojen tuomasta aineksesta. Rantavyöhykkeen takana tärkeimmiksi kasvipeitteen sukkessiota määrääviksi tekijöiksi osoittautuvat maaperässä tapahtuvat muutokset, kuten happamoitumisen voimistuminen, orgaanisen aineksen lisääntyminen ja ravinteiden väheneminen (Thannheiser 1998: 231; Hellemaa 1995: 223) (kuva 1). Kohotessaan maa muuttuu kuivemmaksi ja samalla siitä huuhtoutuu ravinteita pois. Huuhtoutuminen vaikuttaa kasvillisuuden sukkessioon. Kun hiekan kerrostuminen lakkaa, ravinteet vähenevät, 10

14 happamoituminen lisääntyy ja lehtipuut korvautuvat männyllä ja samoin heinät vaihtuvat varvuiksi ja jäkäliksi, samalla myös mäntyjen kasvuvauhti hidastuu (Siira 1978: 160; Alestalo 1971: 117). Kuva 1. Kasvillisuussukkessioon vaikuttavia tekijöitä siirryttäessä rantavyöhykkeestä sisämaahan päin. Suomen rannoilla kasvillisuussukkessio etenee yksinkertaistettuna seuraavasti: lähimpänä vesirajaa kasvaa suolaroiskeita ja voimakkaita tuulia kestäviä lajeja, kuten suola-arho (Honkenya peploides), merimaltsa (Atriplex litoralis) ja merisinappi (Cakile maritima). Suola-arhon pitkät ja haaraiset juuret sitovat hiekkaa tehokkaasti ja tekevät maan sopivaksi muiden kasvien leviämiselle (Skyten 1979: 42). Litoraalialueen yläosassa kasvaa Suomen yleisintä dyynikasvia, rantavehnää (Leymus arenarius) (kuva 2), joka kasvustollaan sitoo alkio- ja esidyynejä. Lisäksi voi esiintyä mm. sarjakeltanoa (Hieracium embellatum), pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), maitohorsmaa (Epilobium angustifolium), poimuhierakkaa (Rumex crispus) ja merinätkelmää (Lathyrus japonicus) (Vartiainen 1980: 90; Hellemaa 1995: 203). Eteläisimmillä Itämeren rannoilla myös rantakaura (Ammophila arenaria), hietikkosara (Carex arenaria) ja hietikkonata (Festuca polesica) ovat hyvin tyypillisiä hiekansitojia. Suomessa näitä lajeja esiintyy vain aivan Etelä-Suomessa. Varsinaiset rantakauradyynit lähestulkoon puuttuvat Suomen rannikoilta. Rantavehnä muodostaa varsinaiset rantaa reunaavat valkeat dyynit (Kalliola 1973: 155). Varsinaisille dyyneille asettuvat sarjakeltano (Hieracium umbellatum), ahosuolaheinä (Rumex acetocella), erilaiset nadat (Festuca) ja joitakin sammalia ja jäkäliä. Jo enemmän 11

15 kasvittuneilla dyyneillä nadat korvaa metsälauha (Deschampsia flexuosa). Yleensä sammalet leviävät dyyneille ennen jäkäliä. Pioneerilajeja ovat osittaista hiekkaan hautautumista kestävät kulosammal (Ceratodon purpureus) sekä karva- ja kangaskarhunsammal (Polytrichum piliferum, P. juniperinum). Suojaisille ja stabiloituneille paikoille ilmestyvät mm. varstasammal (Pohlia nutans) ja hiirensammalet (Bryum). Jäkälistä ensimmäisinä saapuvat yleensä pikarijäkälät (Cladonia-suku). Sukkession edetessä jäkälät valtaavat alaa (Hellemaa 1995: ). Kuva 2. Rantavehnää Pitkäpauhassa (kaikki kuvat tekijän ottamia heinäkuussa 2006, ellei toisin mainita). Kuvan koordinaatit m ja m. Kuvien koordinaatit ovat KKJ3 järjestelmässä. Kuvaussuunta kohti länttä. Paljaiden dyynien stabiloituessa kasvillisuussukkessio etenee useimmiten dyyniniityistä kohti variksenmarjanummia ja edelleen kohti kuivaa tai karua mäntyvaltaista kangasmetsää. Niukkaravinteisessa, happamassa ja kuivassa maaperässä menestyvät männyn ja variksenmarjan lisäksi kanerva, puolukka sekä tietyt jäkälät ja sammalet. Poronjäkälät ovat usein runsaita metsänreunoissa (Hellemaa 1998: 201). Rantadyynien väleissä esiintyy deflaatiopintoja pienempinä kuvioina. Laajoja deflaatiotasanteita on yleisesti esidyyniharjanteiden takana. Mantereen puolelta tasanteita rajaavat vanhat, metsittyneet dyynit. Deflaatio pääsee parhaiten käyntiin siellä, missä kasvipeitteeseen muodostuu aukkoja. Merkittävä tekijä kummankin osalta on kosteus. Deflaatiopinnan jatkuva kuluminen ja aleneminen voi lopulta päätyä tasoon, johon 12

16 pohjavedenpinnan kapillaarinen nousu ylettyy. Kosteus sitoo hiekkapintaa ja kasvillisuuden on siihen helpompi asettua (Hellemaa 1995: 208; Seppälä 1995: 802). Kosteus siis vaikuttaa merkittävästi kasvipeitteen kehittymiseen. Deflaatiotasanteita täplittävät pienet, kasvien sitomat kumpudyynit. Rannikon kuiville, tallatuille deflaatiopinnoille leviävät aluksi yksittäin rantavehnä (Leymus arenarius), suolaarho (Honkenya peploides), ahosuolaheinä (Rumex acetosella) ja sarjakeltano (Hieracium umbellatum). Myös lampaannata (Festuca ovina) viihtyy kuivilla tasanteilla ja hietikkosara (Carex arenaria) hyötyy voimakkaasta tallauksesta (Hellemaa 1995: 209). Kauempana rannasta maaperä tulee yhä happamemmaksi ja variksenmarja yleistyy. Dyyniniitty tai - keto vaihtuu varpuiseksi nummeksi. Nummille leviävät myös katajat ja esimerkiksi männyn ja hieskoivun taimet. Kosteilla pinnoilla myös pajut ovat yleisiä. Deflaatioalueiden kosteat painanteet metsittyvät nopeasti ja kasvavat usein tiheää koivikkoa (Hellemaa 1995: 210). Rantavoimat ja muut kasvillisuussukkessioon vaikuttavat tekijät keskeyttävät sukkessiokehityksen tasaisin väliajoin, mutta joillain rannoilla sukkessio etenee kliimaksiin asti. 4. TUTKIMUSKOHDE 4.1 VATTAJANNIEMEN SIJAINTI Vattajanniemi (23 26`E, 64 02`N), sijaitsee Lohtajan kunnassa Keski-Pohjanmaalla (kuva 3), Kokkolasta noin 30 km koilliseen. Niemi on osa Perämereen päättyvää harjua. 4.2 ALUEEN KEHITYS Jää on väistynyt alueelta noin vuotta sitten, jonka jälkeen aallokko ja tuuli ovat tasoittaneet ja levittäneet paikalle muodostuneen harjun hiekkaa laajalle alueelle. Materiaali on siis glasifluviaalista alkuperää (Mattila 1938: 275). Tulkin tutkimuksien (1977: 54) mukaan Vattajanniemi, eli Lohtajan harju, kuten hän sitä kutsuu, jatkuu vielä 13

17 noin 30 km pitkänä harjanteena merenpohjassa kohti Ruotsia (kuva 4). Harjumuodostuma on siis hyvin laaja ja siitä riittää ainesta dyynien muodostukseen vielä pitkäksi aikaa. Kuva 3. Vattajanniemen sijainti. 14

18 Kuva 4. Lohtajanharju jatkuu pitkälle merenpohjalla (kuva: Kirsti Lehto). Vattajanniemen sijainti avomeren rannalla altistaa ranta-alueen voimakkaalle tuulelle ja aallokolle. Tämä näkyy esimerkiksi jatkuvasti muovautuvissa vedenalaisissa hiekkasärkissä. Rantavoimien myötä hiekkaa on kinostunut laajoiksi rantavalli- ja dyynimuodostumiksi. Alueella onkin edustava sarja dyynikehityksen eri vaiheita, alkiodyyneistä yli 15 metriä korkeisiin metsäisiin dyyneihin (Metsähallitus 2005). Vattajanniemi sijoittuu Euroopan nopeimmin kohoavalle rannikko-osuudelle, jossa maa kohoaa merestä jopa 8 mm vuodessa (Suomen kartasto 1990). Harjun kohotessa jatkuvasti merenpinnan yläpuolelle tuuli kinostaa hiekkaa rantaviivan suuntaisiksi esidyyniharjanteiksi. Useista perättäisistä dyynivalleista voidaan seurata rannansiirtymisen vaiheita. 15

19 Vattajanniemen dyynikentät muodostuvat erilaisista geomorfologisista vyöhykkeistä (kuvat 5 ja 6). Rantaa reunustavat nykyiset dyynit, joiden takana on mataloituneita, kumpuilevia vanhempia dyynejä. Näiden takana avautuva deflaatiotasanne on syntynyt luvun ja luvun alun aikana. Suurten kulkudyynien synty ajoittuu myös tälle ajalle. Deflaatiotasanteen syntyyn on vaikuttanut ihmisen toiminta. Muun muassa karjan laiduntaminen rannoilla on ollut syynä kasvipeitteen tuhoutumiseen. Korkeat transgressiiviset dyynit deflaatiotasanteen takana liikkuivat vielä 1930-luvulla eolisten prosessien ollessa voimakkaampia (Hellemaa 2006) luvuilla deflaatiotasanteet alkoivat metsittyä ja hiekka alkoi kasaantua rannan suuntaisiksi dyyniharjanteiksi (Alestalo 1971:126). Kuvat 5 ja 6. Dyynimaisemia Vattajanniemellä. Kuvien koordinaatit ( ,7m ja ,5m) ja ( ,8 ja ,8). Kuvaussuunta luoteeseen ja länteen. Avoimia dyynityyppejä sisältävä alue sijoittuu suurimmaksi osaksi Vattajanniemen länsipuolelle, mitä reunustaa pitkä, yhtenäinen hiekkaranta. Voimakkaat länsituulet puhaltavat avoimella rannalla ja hiekka liikkuu. Niemen itäinen puoli on metsittyneempää ja hiekkarantoja on vähemmän. Suurelta osin tämä johtuu itäisen rannan suojaisemmasta sijainnista ja vähäisemmästä käytöstä, mutta myös hiekan raekoolla on merkitystä. Samankaltainen jaottelu näyttäisi olevan tyypillistä muillekin Pohjanlahden dyynirannoille. Myös Oulun Hailuodossa (Alestalo 1979: 117) läntiset ja luoteiset rannat ovat otollisia eolisten prosessien ja dyynien muodostumisen kannalta. Muut alueet ovat suojaisempia ja siitä johtuen kasvittuneempia ja materiaali on liian hienoa dyynien muodostukseen. Vattajanniemi jakautuu edelleen kahteen suurempaan lentohietikkoalueeseen, pohjoiseen Vattajan lentohietikkoon sekä eteläiseen Karhin lentohietikkoon. Alueen jakajana voidaan pitää Lahdenkroopin kynnästä (Kuva 3). Pohjoisosa on osittain metsittynyttä lentohiekka- 16

20 aluetta, jossa esiintyy selvää rannansuuntaista vyöhykkeisyyttä. Suurimmat avohietikot sijaitsevat maalialueella, vanhojen kulkudyynien etumaastossa. Avohietikko on laajimmillaan runsaan kilometrin levyinen Tarkastajanpakan dyynin ja rannikon välillä. Alue on pysynyt avoimena osin puuston raivausten seurauksena. Kulutuspinnoilta lähtöisin oleva materiaali on kasautunut suuremmiksi kulkudyyneiksi, kuten Kommelipakka sekä Tarkastajanpakka (entinen Laakainperänpakka). Nämä ovat alueen pohjoisosan merkittävimmät kulkudyynimuodostumat. Mattilan (1938: 270) mukaan Tarkastajanpakka edustaa tyypillistä kulkudyyniä, joka on loivasti nouseva merenpuoleisilta vastasivuiltaan sekä jyrkästi laskeutuva suojasivuiltaan. Tarkastajanpakkaan etelässä liittyvä Kommelipakka on muodoltaan kumpuileva. Dyynikumpujen suojasivut ovat erityislaatuisia rehevämmän kasvillisuutensa vuoksi. Eteläisempi Karhin lentohietikko ulottuu Lahdenkroopista Hakunnin niemeen saakka. Alueella sijaitsee Vonganpakan kulkudyyni, jonka erottaa rannasta hietikon keskiosassa kasvava metsäkaistale. Kulutuspintaa ei esiinny yhtä paljon kuin Vattajan lentohietikolla, voimakkaamman metsittymisen vuoksi. Pohjanlahden alaville niittyrannoille on ominaista soistuminen. Vattajanniemellä on useita ranta- ja vaihettumissoita. Suot syntyvät usein dyynialueiden väliin, kun hiekkakynnäksille kasvaneet dyynit sulkevat taakseen laguunilampia. Näin on esimerkiksi syntynyt Lahdenkroopin lampi 1900-luvun alussa (kuva 3 ja 7) (Leiviskä 1905b: karttaliite). Vähitellen lammet soistuvat ja kasvavat umpeen. Tämä on ollut useiden Vattajanniemen laguunilampien kohtalo. Myös maankohoaminen sekä voimakkaasti lisääntynyt ojitus ovat osaltaan kuivattaneet niitä (Hellemaa 1995: 118). 17

21 Kuva 7. Lahdenkroopin laguunilampi. Kuvan koordinaatit ,74m ja ,38m. Kuvaussuunta kohti koillista. 4.3 KASVILLISUUDEN YLEISPIIRTEITÄ Suomen dyynirantojen kasvilajisto on selvästi köyhempi, kuin mitä se on Atlantin tai eteläisen Itämeren rannoilla (Skytén 1978: 37). Lemberg listasi vuonna Suomen dyyneille ominaista lajia ja Hellemaa (1998: 182) mainitsee 37 lajia. Kasvilajistossa on havaittavissa eroja Suomen eri dyynirantojen kesken (Fontell 1926: 181). Selittäviä tekijöitä Hellemaan (1998: 182) mukaan ovat rantojen vaihtelevat ravinnepitoisuudet sekä ilmaston muuttuminen humidisemmaksi pohjoiseen päin mentäessä. Lisäksi meren suolapitoisuus pienenee kohti Pohjanlahden perukkaa, jolloin halofyyttien osuus luonnollisesti vähenee. Osa lajistosta on selvästi eteläistä, osa pohjoista. Etelärannikko, erityisesti Hankoniemi eroaa selkeimmin lajistoltaan muusta Suomesta (Kalliola 1973: 155; Salo 2001: 11). Dyynirantojen karu ja suojaton kasvuympäristö tuo lajistoon runsaasti pohjoisia piirteitä. Kosteissa painanteissa voi esiintyä myös suolajistoa (Hellemaa 1995: 224). Vattajanniemi kuuluu keskiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen (Ahti et al. 1968: 188) ja Kalliolan (1973: 181) kasvimaantieteellisen aluejaon mukaan Etelä-Pohjanmaan vyöhykkeeseen, lähes Pohjanmaa-Kainuu (länsiosa) vyöhykkeen rajalle. Kalliolan aluejaon perusteella alue kuuluu myös osittain merialueeseen. Meren suoranainen vaikutus rajoittuu kuitenkin usein vain kapeaan rantakaistaleeseen. Keskiboreaalista kasvillisuusvyöhykettä voidaan luonnehtia vaihettumisvyöhykkeeksi Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Sekä eteläiset että pohjoiset kasvilajit ja kasvillisuustyypit kohtaavat toisensa. Metsätyyppien 18

22 osalta alueella tavataan lähinnä kuivahkoa kangasta (variksenmarja-puolukkatyyppi, EVT), mutta myös kuivaa kangasta (variksenmarja-kanervatyyppi, ECT) ja tuoretta kangasta (puolukka-mustikkatyyppi, VMT). Alueella on myös maankohoamisen seurauksena syntyneitä primäärisukkessiometsiä, joissa kasvaa runsaasti harmaaleppää ja hieskoivua. Pohjanlahden rannikkoseutu eroaa huomattavasti Suomen eteläisistä rannikoista. Maankohoamisen voimakkuus ja rantojen alavuus johtavat kasvillisuuden nopeaan sukkessioon (Kalliola 1973: 183). Näiden tekijöiden vaikutuksesta rantaviiva ja myös kasvillisuustyypit siirtyvät hitaasti merelle päin ja luonto on jatkuvassa muutostilassa. Saman paikan kasvillisuus muuntuu avoimista luontotyypeistä kohti luonnonmetsiä. Vattajanniemi on erityisen merkittävä alue dyynimuodostumien ja dyyniluontotyyppien osalta. Dyynialueet ovat olosuhteiltaan karuja ja niillä esiintyy vaativalle kasvualustalle sopeutuneita kasvilajeja. Kasvien tulee selviytyä tuulisissa, kuivissa ja ajoittain myös kuumissa olosuhteissa. Suuri osa dyynikasveista onkin kuivuuteen sopeutuneita, kseromorfisia lajeja (Hellemaa 1998: 181). Kasvualusta on ongelmallinen maannoksen puutteen ja epävakautensa vuoksi. Toisaalta tuuli kuluttaa hiekkapintaa paljastaen kasvien juuret hiekan suojasta ja toisaalta se kasaa hiekkaa kasvien päälle tukahduttaen niitä. Tästä syystä dyynirantojen pioneerilajeille on ominaista laaja horisontaalinen ja vertikaalinen juuristosysteemi, joka ulottuu alempiin, kosteisiin hiekkakerroksiin (Viles & Spencer 1995: 71). Juurien lisäksi myös dyynikasvien varren on oltava vahva, jotta ne kestävät tuulen taivuttelua. Hiekkaisen kasvupaikan tekee karuksi myös sen alhainen ravinnetaso. Ravinnelisää rantadyynit saavat aallokon rannalle huuhtoman orgaanisen aineksen, kuten levien mukana ja maatalouden päästöjen myötä. Alueet, jotka saavat jatkuvasti uutta hiekkaa rannikolta, saavat hiekan mukana myös jatkuvasti lisää ravinteita, kuten kalsiumia, suoloja ja typpeä. Rantaa reunustavat esidyynit pyydystävät tehokkaasti hiekkaa, eivätkä vanhemmat dyynit välttämättä enää saa uutta materiaalia rannalta. Nämä alueet köyhtyvät ravinnetasoltaan ja happamoituvat. Sadeveden huuhtova vaikutus voimistaa maaperän köyhtymistä. Tällöin dyyniheinät muuttuvat usein kituliaiksi ja sammalet ja jäkälät leviävät vähitellen maanpinnan peitteeksi (Hellemaa 1995: 35). 19

23 4.4 SUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT VATTAJANNIEMELLÄ Ilmasto Alueen paikallisilmastoa tasoittaa ympäröivä aava meri. Kevät on kylmempi ja syksy lämpimämpi kuin sisämaassa. Terminen kasvukausi, eli aika jolloin lämpötila on +5 asteen yläpuolella, on Pohjanmaalla noin 155 vuorokautta (Suomen kartasto 1987). Vuoden keskilämpötila alueella on 3-4 astetta (Tilastoja Suomen ilmastosta : 97). Alueella sataa niukasti. Vuosisadanta on noin mm (Tilastoja Suomen ilmastosta : 98). Ainoastaan Pohjois-Suomessa sataa vähemmän. Paljailla dyynien rinteillä voimakas sade voi aiheuttaa huomattavaa eroosiota. Sade jakautuu dyyneillä eri tavoin riippuen tuulen voimakkuudesta ja suunnasta. Tuulen nopeus on suurin vastasivujen yläosissa ja pienin suojasivujen alaosissa. Voimakas tuuli puhaltaa sadetta pois dyynien vastasivuilta, kun taas suojasivuille kertyy runsaasti sadetta (Franssila 1949: 149). Vattajaniemen avoimilla rannoilla tuulet puhaltavat täydellä voimalla ja hiekkaa liikkuu. Tuulen voima on suurin avomeren äärellä ja pienenee kitkan vaikutuksesta sisämaahan päin mentäessä (Hellemaa 1995: 20). Kenttätöiden aikana, heinäkuussa 2006 tuuli Vattajanhietikolla keskimärin 4,5 m/s. 10 minuutin keskituuleksi mitattiin parhaimmillaan 11,5 m/s ja puuskissa tuulen nopeus nousi jopa 15m/s (Lehto 2007). Ilmatieteen laitos määrittelee kovan tuulen rajaksi 14 m/s. Tuulet vaikuttavat myös lumen kinostumiseen. Dyynien harjat pysyvät pitkään lumettomina ja keväällä ohut lumipeite sulaa varhain. Suojaavan lumipeitteen puuttuessa kasvit ovat alttiita jäätymiselle. Talvinen lumipeite on tärkeä kasviyhdyskuntien jakautumista säätelevä tekijä. Lumen keskisyvyys maaliskuussa normaalikaudella on ollut Kruunupyyn lentokentällä (noin 50 km etelään Vattajanniemeltä) 29 cm. (Tilastoja Suomen ilmastosta : 55). Kenttätöiden aikana kesällä 2006 Vattajanniemellä oli hyvin aurinkoista ja vähäsateista. Kuivuus näkyi kasvillisuuden kulottumisena ja sammalien vähäisenä peittävyytenä. 20

24 4.4.2 Meri Meri on Vattajan rannikon edustalla matalaa. Suurimmat vedenpinnan vaihtelut aiheutuvat sääoloista. Vuorovedestä aiheutuvat vaihtelut ovat vähäisiä, suurimmillan noin 10 cm (Suomen kartasto 1986: 3). Myrskyiset länsi- ja lounais-tuulet voivat nostaa veden pintaa voimakkaasti. Alhainen vedenpinta voi aiheutua korkeapaineen aikana puhaltavista pohjois- tai itätuulista. Tällöin vesi voi laskea 1-1,5 metriä paljastaen laajalti merenpohjaa (Vartiainen 1980: 13). Pintaveden suolaisuus Pohjanlahdella on vähäistä, noin 3-4 promillea Vattajanniemen kohdalla (Itämeren hydrologia 2002). Suolaisuus vaihtelee hieman riippuen vuodenajasta. Yleensä vesi on suolaisinta syksyllä ja talvella, kun taas keväällä vesi laimenee johtuen jokien suuremmasta virtaamasta, tuulista ja lämpötiloista (Siira 1970: 14) Maankohoaminen Pohjanlahden rannikolla maankohoaminen vaikuttaa edelleen merkittävästi rannan kehitykseen. Vattajanniemen vanhat metsittyneet dyynit, jotka ovat syntyneet rantadyynien sukkession seurauksena, ovat jääneet kauaksi rantaviivasta, kuten Tarkastajanpakka ja Vonganpakka. Maan kohotessa myös hiekkakynnästen taakseen patoamat lammet sijaitsevat nyt kaukana rannikosta ja ovat vähitellen soistuneet ja kuivuneet. Uuden, merenpohjasta kohonneen maan nuoruus näkyy selkeästi myös siinä, että humus- tai turvekerrosta ei ole juurikaan kerinnyt muodostua alueelle. Paikoitellen sitä ei ole lainkaan ja paksuimmillaan se on 6-7 cm Hiekka Vattajanniemen dyynihiekka koostuu pääasiassa kvartsista ja maasälvästä, mikä kasvualustana on karua. Hiekan raekoko vaihtelee huomattavasti laajalla tutkimusalueella. Suojaisella koillis-itäpuolella niemeä hiekka on hyvin hienoa, paikoitellen jopa karkeaa hietaa. Länsipuolella on vaihdellen hyvin hienoa materiaalia ja paikoittain karkeaa hiekkaa. Hellemaa (1995: 188) löysi Vattajan vanhoista kulkudyyneistä hyvinkin karkeaa materiaalia tutkiessaan Suomen hiekkarantoja. Lähtömateriaali, glasifluviaaliset muodostumat on osittain karkeaa ainesta Ihmiset ja eläimet Vattajanniemeä on aikoinaan laidunnettu voimakkaasti, mutta armeijan saapuessa laidunnus lopetettiin ja armeijasta tuli alueen pääkäyttäjä. Ihmisen vaikutus alueella on 21

25 kuitenkin ollut vähäistä verrattuna useisiin muihin Suomen dyynirantoihin (Hellemaa 1995), armeijan toiminnan rajoittaessa alueelle pääsyä ja rakentamista. Toisaalta niillä alueilla, joilla on paljon armeijan toimintaa, on se merkittävästi aiheuttanut kulutusta ja vaikuttanut sukkessiokehitykseen. Aluetta on pidetty avoimena hakkuilla ja paikallisesti kulutus on avannut uusia paikkoja pioneerilajeille. Eläimistä ainakin hirviä liikkui alueella paljon ja niiden sorkkien jälkiä näkyi runsaasti dyyneillä. Kasvipeitteen ollessa vähäistä hirvet voivat aiheuttaa pienimuotoista eroosiota. Myös muurahaisia oli paikoittain hyvin runsaasti, mutta niiden vaikutuksesta kasvillisuuden vähenemiseen ei tehty havaintoja. 4.5 NATURA-ALUE Natura-alue on laajuudeltaan yhteensä 1200 ha. Kuuluminen Natura-verkostoon tarkoittaa sitä, ettei hiekkaisia dyyniluontotyyppejä ja muita arvokkaita luontokohteita saisi merkittävästi vaurioittaa. Suojeluarvoja heikentävä toiminta on Natura-alueella kiellettyä. Puolustusvoimien toiminta alueella on mahdollista, koska valtioneuvosto on myöntänyt luvan tärkeän yleisen edun nimissä. Ehtona luvan myöntämiselle on ollut myös vaihtoehtoisen ratkaisun puuttuminen (Ympäristökeskus 2004). Vattajanniemi kuuluu lisäksi valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan sekä harjujensuojeluohjelmaan (Metsähallitus 2005). 4.6 IHMISTOIMINTA ALUEELLA Ihmistoiminta alueella muodostuu nykyään lähinnä armeijan toiminnoista sekä tietyille rannoille kohdentuvasta virkistyskäytöstä Puolustusvoimat Puolustusvoimilla nykyisin käytössä oleva alue Vattajanniemellä pakkolunastettiin vuonna 1952, lukuun ottamatta Lahdenkroopin mökkialuetta (kuva 8). Vattajanniemi täytti ilmatorjuntatykistön vaatimukset lähes sataprosenttisesti. Yksi edullisimmista ominaisuuksista on saareton meri, jota on helppo valvoa. Matalan rannikon vuoksi merenkulku lähellä rannikkoa on vähäistä ja suurimmaksi osaksi aiemmin hyödyntämättömänä ollut alue on myös tarpeeksi laaja. Hiekkainen maaperä aiheuttaa ongelmia tiestön rakentamisen suhteen, mutta mahdollistaa kaivamisen. Myös rautateiden ja lentokentän läheisyys ovat alueen etuja (Ilmatorjuntaupseeriyhdistys 2006). Runsaat 90 22

26 prosenttia alueesta on kovapanosammunta-alueena yli 200 vuorokautta vuodessa (Oilinki 2006). Armeijan toiminta on levittäytynyt laajasti koko Natura-alueelle. Länsipuolella sijaitsee Puolustusvoimien ilmatorjuntaharjoituksissa käyttämä maalialue, jonne ei räjähdysvaaran vuoksi ole menemistä. Maalialue on laajuudeltaan 108 hehtaaria ja voimakkaan kulutuksen kohteena (kuva 9). Rantatuliasemat sijoittuvat niemen länsirannalle Hakunnin ja Kalsonnokan välille. Varsinainen joukko-osastojen majoitus ja huoltoalue sijaitsee Naturaalueen ulkopuolella. Kuva 8. Lahdenkroopin mökkialue. Kuva 9. Näkymä maalialueelta (kuva: Satu Lehto). Armeijan tähänastisella toiminnalla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia useille luontotyypeille. Merkittävimpiä haittoja ovat kasvillisuuden ja maaperän kuluminen, metsä- ja ruohopalot, melu ja puuston raivaaminen. Kuloista ja puuston raivaamisesta on toisaalta etua pioneerilajien sekä avointen ja paahteisten elinympäristöjen säilymisen kannalta. Vattaja dyyni-life projektin puitteissa pyritään toimintaa sopeuttamaan luontoarvoihin. Ympäristöä kuluttavat toiminnat on tarkoitus siirtää pois ensisijaisesti suojeltavilta luontotyypeiltä. Missä siirto ei ole mahdollista yritetään toimintoja ohjata ja vakioida (Metsähallitus 2005) Virkistyskäyttö Vattajan pitkien hiekkarantojen luonnonkauneus ja rauha houkuttelee alueelle, varsinkin kesäisin, lähiasukkaita sekä muita vapaa-ajan matkailijoita. Jokamiehenoikeus mahdollistaa virkistyskäytön ammuntojen ulkopuolella ranta-alueilla, maalialuetta lukuun ottamatta. Virkistyskäyttöalueiden osuus alueen kokonaispinta-alasta on kuitenkin vain alle 23

27 10 prosenttia (Oilinki 2006). Kävijämäärä alueella on noin henkilöä vuodessa. Tarkkaa inventointia lukumääristä ei ole kuitenkaan tehty (Metsähallitus 2005). Virkistyskäyttö keskittyy pääosin kolmelle alueelle: eteläiseen Hakuntiin, Lahdenkroopin mökkialueelle sekä Pohjoisen uimarannan läheisyyteen. Pohjois-osassa sijaitseva kunnan uimaranta on virkistysalueista käytetyin ja tunnetuin. Vattajan niemen keskiosissa, Lahdenkroopin alueella on myös runsaasti virkistyskäyttöä. Siellä sijaitsee entisten kalastusmökkien keskittymä. Marraskuussa 2006 puolustusministeriö päätti käynnistää toimenpiteet kaikkien kahdeksantoista mökin pakkolunastamiseksi. Yksityisten henkilöiden omistuksessa olevat mökit tullaan purkamaan ja mökkiläisille kaavoitetaan korvaavat tontit Konttilanniemen ja Pitkäpauhan ranta-alueille (Mainio 2006). Alueen eteläosassa sijaitseva Hakuntin alue on myös paikallisten asukkaiden virkistyskäytön kohteena. Voimakkaasta virkistyskäytöstä huolimatta, liikkumista alueella ei ole juurikaan ohjattu. Tämä johtaa helposti luontotyyppien vaurioitumiseen. Vattaja Dyyni-life hankkeen puitteissa on tarkoitus ohjata virkistyskäyttöä maasto-opasteilla, liikkumisrajoituksin ja pitkospuilla sekä lisätä luonnon tuntemusta informaatiokatosten, luontopolun ja havainnointitornien avulla. 5. TUTKIMUSMENETELMÄT Luontotyyppien esiintymistä ja edustavuutta sekä kasvillisuussukkessiota kartoitettiin Vattajanniemen Natura-alueelta kenttätöiden, ilmakuvatulkinnan, aikaisemmin alueelta tehtyjen luontotyyppikarttojen (Sigma-konsultit 2005) ja tilastollisten menetelmien avulla. Luontotyypit on kuvattu Natura-luontotyyppioppaan (Airaksinen & Karttunen 1998) pohjalta. Kasvien nimistö on Retkeilykasvion (Hämet-Ahti et. al 1986) mukaista. Sammalien nimistössä on käytetty Ympäristökeskuksen Suomen lehtisammalten ja Suomen sarvi- ja maksasammalten nimiluetteloa (2002). Jäkälien nimet ovat Jahnsin (1982) kirjan mukaiset. 24

28 5.1 KENTTÄTYÖT Kenttätyöt toteutettiin heinäkuussa Kasvillisuutta tutkittiin Natura-alueelle sijoitettujen profiilien ja kasvillisuusruutujen avulla. Alueelle sijoitettiin 18 kasviprofiilia pääasiassa kohtisuoraan rantaa vasten, koska tehokkaan tuulen suunta on kohti rantaa ja kasvipeitteen kehityksen vyöhykkeet ovat rannan suuntaisia. Profiilien suunnittelussa otettiin huomioon kartoitettavat luontotyypit. Profiilien tuli kattaa mahdollisimman monipuolisesti eri luontotyyppejä ja niiden kulkua muokattiin myös kenttätöiden aikana. Kaikkia luontotyyppejä ei niiden vähäisen esiintymisen vuoksi pystytty kartoittamaan suunniteltujen profiilien avulla. Näitä luontotyyppejä kartoitettiin muutaman apulinjan avulla, jotka sijoitettiin niin, että kasvillisuusruutuja saatiin tilastolliseen tarkasteluun sopiva määrä kultakin luontotyypiltä. Puolustusvoimien harjoituksissa käytettävää maalialuetta ei kartoitettu kenttätöissä, koska siellä liikkuminen on vaarallista. Maalialue on kartoitettu pelkästään ilmakuvien, aikaisempien luontotyyppikarttojen (Sigma-konsultit 2005) ja perhoskartoituksen (Ahola 2006) pohjalta. Profiilien kasvillisuus määritettiin silmämääräisesti kasvillisuustyyppien rajoja seuraten sekä tarkemmin analysoimalla yhden neliömetrin suuruisia kasvillisuusruutuja, joista pohja- ja kenttäkerroksen lajit tunnistettiin ja peittävyys määritettiin tarkasti (kuva 10). Näyteruutuja sijoitettiin profiileille vähintään 35 kultakin tutkittavalta luontotyypiltä. Lukuun ottamatta luontotyyppejä pikkujoet ja purot (20 ruutua) sekä metsäluhta (2 ruutua), joita alueella esiintyy hyvin vähän. Näyteruutu jaettiin 10cm x 10cm ruudukoihin narun avulla ja näin kasvien peittävyys (1-100 prosenttia) saatiin tarkasti määritetyksi. Arviointia täydennettiin valokuvaamalla ruutu ylhäältä päin. Profiilien ja näyteruutujen sijainti merkittiin GPS:n avulla kartalle. GPS-paikantimen tarkkuus vaihteli huomattavasti (5-20m), joten ruutujen koordinaatit ovat hieman epätarkat. Lisäksi ruudut merkittiin maastoon maahan työnnetyillä, punaisilla muoviputkilla. Lopuksi piirettiin tutkittujen linjojen profiilit ja merkittiin luontotyyppien rajat niille. Kasvillisuusanalyysia täydennettiin muilla ympäristötekijöillä. Kaikilta näyteruuduilta merkittiin ylös karike- ja humuskerroksen paksuus, maalaji, mahdollinen kivisyys, paljaan maan osuus, ruudun suunta ja kaltevuus, etäisyys rannasta, puiden peitto ja korkeus keskimerenpinnasta. Lisäksi jokaiselta luontotyypiltä otettiin viidestä tai kuudesta kasvillisuusruudusta maanäyte 5-10 cm:n syvyydeltä. Ympäristötekijöitä verrattiin kasvillisuusanalyysin tietoihin ja hyödynnettiin tilastollisin menetelmin. 25

29 5.2 LABORATORIOTYÖT Maaperänäytteistä määritettiin luonnonmaantieteen laboratorioissa ph (ISO 10390:1994), sähkönjohtavuus (ISO 11265:1994) ja orgaanisen aineksen määrä (SFS 3008:1990). Laboratoriotöiden tuloksia on esitelty liitteessä yksi. 5.3 ILMAKUVATULKINTA Alueelta otettiin heinäkuussa 2006 väärävärikuvat (Topografikunta 2006), joiden maastoresoluutio on 0,2 metriä. Ilmakuvien avulla kartoitettiin luontotyyppien esiintyminen koko alueella (kuva 11). Kasvillisuusprofiileja ja kasviruutuja käytettiin tukialueina tehtäessä ilmakuvatulkintaa. Ilmakuville rajattujen luontotyyppien pinta-alat laskettiin. Ne on esitelty luontotyyppien edustavuuden arvioinnin yhteydessä. Luontotyyppien luokittelua kokeiltiin myös kvantitatiivisellä menetelmällä, ERDASimagine-ohjelmalla ohjatulla luokittelulla. Tämä menetelmä perustuu siihen, että ohjelma luokittelee jokaisen kuvan pikselin sen spektraalisten ominaisuuksien perusteella. Menetelmä ei kuitenkaan soveltunut käytettävissä olevaan aineistoon kovin hyvin kuvan suuren resoluution sekä luokittelussa tapahtuvien virheiden vuoksi. Luontotyypit saatiin selvästi paremmin luokiteltua visuaalista tulkintaa käyttäen. Kuva 10. Kasvillisuusruutu. Kuva 11. Vääräväri-ilmakuva Vattajanniemeltä (Digitaaliset ilmakuvat 2006). 5.4 TILASTOLLISET MENETELMÄT Luontotyypeille tehtyjen kasvillisuusruutujen tiedot analysoitiin tilastollisia menetelmiä käyttäen. Tarkoituksena oli selvittää tekijöitä, jotka selittävät kasvilajien esiintymistä ja sijoittumista tietylle vyöhykkeelle, luontotyyppien sisäistä vaihtelua ja kasvillisuustyyppejä sekä ympäristötekijöiden vaikutusta kasvillisuuteen ja toisiinsa. Ohjelmana käytettiin 26

30 SPSS-tilasto-ohjelmaa. Luontotyypit pikkujoet ja purot sekä metsäluhdat jätettiin tilastollisten analyysien ulkopuolelle niiden vähäisen esiintymisen vuoksi Pääkomponenttianalyysi Pääkomponenttianalyysissä (PCA) alkuperäisistä muuttujista muodostetaan uusia muuttujia. Uudet muuttujat eli ns. pääkomponentit ovat alkuperäisistä muuttujista muodostettuja lineaarisia lausekkeita, jotka parhaassa tapauksessa yhdistävät samalle komponentille useamman alkuperäisen muuttujan sisältämää vaihtelua (Ranta et al. 1994: 462). Ensimmäinen pääkomponentti selittää mahdollisimman suuren osan alkuperäisen aineiston vaihtelusta, toinen pääkomponentti selittää mahdollisimman paljon jäljelle jääneestä vaihtelusta jne. Tavoitteena on saada muutamalla pääkomponentilla selitettyä kokonaisvaihtelusta riittävä osa (70-90 %), jolloin tuloksena on huomattava kuvauksen yksinkertaistaminen pienellä informaation menettämisellä. Havaintoyksiköiden saamia uusien muuttujien (pääkomponenttien) pistearvoja käytetäänkin usein muiden analyysien lähtöarvoina (Heikkilä 1998: 247). Jokaista luontotyyppiä analysoitiin erikseen. Pääkomponenttianalyysissä jouduttiin jättämään pois hyvin vähäisinä luontotyypillä esiintyneet lajit, sillä ne häiritsivät pääkomponenttien muodostamista. Raja-arvona käytettiin seuraavanlaisia ehtoja: jos lajia esiintyi ainoastaan yhdellä tai kahdella ruudulla ja sen peittävyys oli korkeintaan kaksi prosenttia, se jätettiin pois analyysistä. Jos komponentteja muodostui hyvin monta, katsottiin scree plotin avulla kohta, jossa komponentit eivät tuo enää lisää tietoa. Scree plot-kuvassa on kuvattu pääkomponentin ominaisarvot suuruusjärjestyksessä. Kuvasta voidaan yleensä nähdä jonkinlainen kriittinen kohta, jonka jälkeen ominaisarvoissa ei tapahdu suurtakaan muutosta, eli ei saada enää lisää informaatiota (Metsämuuronen 2001:26; Nevanlinna 2006). Muodostuneet pääkomponentit kuvaavat aika selkeästi tekijöitä, jotka vaikuttavat kasvillisuuden esiintymiseen. Esimerkiksi komponentti, joka kuvaa etäisyyttä rannasta valkeiden dyynien vyöhykkeessä vaikuttaa niin, että toiseen päähän sijoittuvat lajit, jotka kasvavat lähellä rantaviivaa ja sietävät vesipärskeitä ja avoimuutta ja toiseen päähän lajit, jotka kasvavat kauempana rannasta, suojaisemmassa ympäristössä (kuva 19). 27

31 5.4.2 Ryhmittelyanalyysi Ryhmittelyanalyysi (Cluster analysis, CA) on analyysimenetelmä, jolla pyritään ryhmittelemään joko havaintoja tai muuttujia joukkoihin, joissa havainnot tai muuttujat ovat mahdollisimman samankaltaisia (Metsämuuronen 2001: 163). Ryhmittelyanalyysillä ryhmiteltiin luontotyypillä esiintyviä kasvilajeja kasvillisuustyyppeihin. Alustavan tarkastelun perusteella tehtiin päätös luokkien määrästä. Menetelmänä käytettiin K- Keskiarvon ryhmittelyanalyysiä (K-Means Cluster Analysis). Tuloksien esittelyssä käytettiin osittain apuna pääkomponenttianalyysissä muodostuneita komponentteja. Ryhmittelyanalyysissä käytettiin samaa rajausta kuin pääkomponenttianalyysissä, vähäisesti esiintyvät lajit eivät ole mukana Korrelaatiomatriisi Korrelaatiomatriisin avulla tutkittiin ympäristötekijöiden vaikutusta toisiinsa. Korrelaatiomatriisiin otettiin mukaan ne ruudut, joista oli otettu maaperänäyte ja määritetty lisää ympäristötekijöitä. Menetelmänä käytettiin Pearsonin tulomomenttikorrelaatiota. Se ilmaisee, missä määrin kaksi vähintään välimatkaasteikollista muuttujaa ovat lineaarisesti yhteydessä toisiinsa (Ranta et al. 1994: 437). 6. HAVAINTOAINEISTO 6.1 LINJOJEN JA VERTAILUALUEIDEN SIJAINTI Tutkittuja linjoja on yhteensä 18. Niiden profiilit ja luontotyyppien sijoittuminen linjoille on esitetty liitteessä kaksi. Lisäksi on viisi apulinjaa, joilla täydennettiin kartoitusta. Kaikkien linjojen sijainti näkyy kuvassa 12. Apulinjat on nimetty kirjaimin. Linjoja ei vaaittu, vaan niiden profiilit piirrettiin käyttäen apuna alueelta saatavia karttoja, joiden korkeuskäyräväli on 1 metri. Natura-alueen ulkopuolelta valittiin kaksi vertailu-aluetta. Ne on nimetty koodeilla A2 ja A3 (kuva 12). A2 sijaitsee Natura-alueen eteläpuolella metsäisellä dyynillä korkeimmalla kohdalla. A3 sijaitsee vanhalla dyynillä Natura-alueen itäpuolella. 28

32 6.2. KASVILLISUUSAINEISTON ESITTELY Kasvillisuusaineisto koostuu profiileille maastossa silmämääräisesti määritetyistä luontotyypeistä sekä luontotyypeille tehdyistä tarkemmista kasvillisuusruuduista. Näiden avulla on tutkittu luontotyyppien kasvillisuutta, monimuotoisuutta sekä edustavuutta ja lisäksi kasvillisuussukkession ilmenemistä Vattajanniemellä. Kasvillisuusaineistoa verrattiin muutamiin aikaisempiin alueelta tehtyihin kasvillisuustutkimuksiin. Kasvillisuusruudut nimettiin sekä linjan numerolla, että ruudun numerolla. Esimerkiksi linjalla seitsemän sijaitsevan, rannasta laskettuna kolmannen ruudun koodi on L7R3. Yhteensä kasviruutuja on luontotyypeillä 413 sekä lisäksi vertailualueiden kaksi ruutua eli yhteensä 415 ruutua. Kasvillisuusruutujen tiedot on koottu liitteeseen kolme. Kenttätöiden aikana kerättiin näytteitä useista sammalista, jotka sammaltutkija Krister Karttunen määritti mikroskoopin avulla. Arto Kurtto Kasvimuseosta määritti muutamia sara- ja heinänäytteitä. Aineisto taulukoitiin (liite 3) siten, että kasvit on nimetty latinankielisten nimien lyhenteillä esimerkiksi Lathyrus japonicus on Lat jap. Jos lyhenteet ovat samat, on lisätty mukaan neljäs kirjain kasvin heimosta (Lath jap). 29

33 Kuva 12. Tutkittujen linjojen sijainti Vattajanniemellä 30

34 7. LUONTOTYYPIT JA AINEISTON ANALYSOINTI 7.1 INDIKAATTORILAJIT Jokaiselle luontotyypille voidaan määritellä indikaattorilaji tai -lajeja, jotka ovat vallitsevia lajeja ja luonnehtivat luontotyypin kasvillisuutta. Indikaattorilajit eri luontotyypeille pääteltiin kerätyn kasviruutuaineiston pohjalta (taulukko 1). Taulukko 1. Luontotyyppien indikaattorilajit Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (2110) Liikkuvat rantakauradyynit (2120) Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit (2130)* Variksenmarjadyynit (2140)* Metsäiset dyynit (2180) Merenrantaniityt (1630)* Dyynien kosteat soistuneet painanteet (2190) Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät (9030)* Vaihettumissuot ja rantasuot (7140) Hakamaat ja kaskilaitumet (9070) Pikkujoet ja purot (3260) Metsäluhdat (9080)* Avoin deflaatioalue Honkenya peploides (suola-arho) Leymus arenarius (rantavehnä) Deschampsia flexuosa (metsälauha) Empetrum hermaphroditum (variksenmarja) Vaccinium vitis-idaea, Pleurozium schreberi (puolukka ja seinäsammal) Agrostis stolonifera, Eleocharis palustris (rönsyrölli ja rantaluikka) Euphrasia stricta, Chiloscyphus polyanthos (ketosilmäruoho ja tummarahtusammal) Vaccinium myrtillus ja Pleurozium schreberi (mustikka ja seinäsammal) Carex nigra, Carex rostrata (jokapaikansara ja pullosara) Rhytidiadelphus squarrosus (niittyliekosammal) Sphagnum squarrosum, Calamagrostis purpureum (okarahkasammal ja korpikastikka) Alnus glutinosa (tervaleppä) Cladina abruscula, Deschampsia flexuosa (vaalea poronjäkälä ja metsälauha) 7.2 LIIKKUVAT ALKIOVAIHEEN DYYNIT (2110) Luontotyypin kuvaus Alkiovaiheen dyynit ovat dyynien muodostumisen ensimmäinen vaihe. Ne ovat matalia hiekkakumpuja, jotka syntyvät, kun kasvillisuus kerää hiekkaa ympärilleen (kuva 13). Luontotyyppi muodostuu pääasiassa paljaasta hiekasta, sillä kasvillisuutta on vähän ja se on yleensä laikuittaista. Tyypillisiä lajeja ovat suola-arho (Honkenya peploides), rönsyrölli 31

35 (Agrostis stolonifera), merisinappi (Cakile maritima), rantavehnä (Leymus arenarius), merivihvilä (Juncus balticus) ja jokapaikansara (Carex nigra). Alkiovaiheen dyynivyöhyke alkaa meren puolella siitä, missä esiintyy hiekan kasautumista aiheuttavaa laikuittaista kasvillisuutta. Mantereen puolella vyöhyke ulottuu yleensä esidyynin edustalle, siihen missä rantavehnän peittävyys lisääntyy. Alkiodyynivyöhykkeessä esiintyy Vattajan alueella valtalajina suola-arhoa (Honkenya peploides) ja sen joukossa pienempinä määrinä muita lajeja. Myös rantavehnä (Leymus arenarius) kerää ja sitoo hiekkaa alkiodyyneiksi. Pääsääntöisesti alkiodyynit esiintyvät hyvin lähellä rantaa, juuri ennen rantavehnän muodostamia esidyynejä. Alkiodyynit puuttuvat lähes kokonaan maalialueen keskiosalta sekä uimarannalta (liite 5). Tämä johtuu meren aiheuttamasta eroosiosta, joka on kuluttanut esidyynin törmän ja uimarannalla ihmisen aiheuttamasta kulutuksesta. Kuva 13. Suola-arhon ympärille kasautunut alkiodyyni Kalsonpauhassa. Kuvan koordinaatit ,8m ja ,4m ja kuvaussuunta kohti luodetta Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä muodostui kaksi komponenttia (kuva 14). Komponentti yksi kuvaa selkeästi kasvien sijoittumista rantaviivan suhteen. Suola-arho kasvaa lähimpänä rantaviivaa, kun taas merinätkelmä (Lathyrus japonicus) ja rantavehnä sijoittuvat lähemmäksi valkoisten dyynien muodostamaa vyöhykettä. Komponentti kaksi kuvaa 32

36 alustan ravinteisuutta. Rönsyrölli (Agrostis stolonifera) ja merisinappi (Cakile maritima) viihtyvät parhaiten ajoittain tulvan alle jäävillä, matalilla rannoilla, kuten Lahdenkroopissa ja Ohtakarille vievän pengertien vieressä. Vesi tuo mukanaan ravinteita kasveille. Suolaarho taas menestyy hyvin erilaisilla rannoilla, kaltevuudesta riippumatta. Ravinteisuuden muuttumista komponentti kahdella kuvaa myös se, että verrattaessa viideltä ruudulta määritettyjä maanäytteiden ph-arvoja, niin ph on selkeästi korkeampi (7,14) ruudulla, jolla kasvaa merisinappia. Muilla neljällä ruudulla, joilla kasvaa ainoastaan suola-arhoa ph on 5,88-6,52. Korkeampi ph-arvo kertoo mm. ravinteisuuden lisääntymisestä. Muodostuneet pääkomponentit 1,0 Agrsto 0,5 Cakmar PCA 2 0,0 Leyare Latjap -0,5 Honpep -1,0-1,0-0,5 0,0 0,5 1,0 PCA 1 Kuva 14. Pääkomponenttianalyysissä muodostuneet komponentit ja lajien sijoittuminen niille. Ryhmittelyanalyysissä kasviruutujen aineiston avulla voitiin tehdä oletus, että indikaattorilajin suola-arhon alle muodostuu pienempiä kasviryhmiä. Suola-arho kasvaa näyteruuduissa pääasiassa yksinään tai toisen lajin (rantavehnä, merinätkelmä) kanssa. Rönsyrölliä ja merisinappia esiintyy muutamissa ruuduissa. Alustavan aineiston tarkastelun pohjalta annettiin ryhmittelyanalyysin pohjaksi kolmen ryhmän muodostaminen. Ensimmäisestä ryhmästä muodostui Honkenya peploides -valtainen, mutta myös merisinappia (Cakile maritima) esiintyy (taulukko 2). Toinen ryhmä on Leymus arenarius -valtainen, mutta myös suola-arhoa ja merinätkelmää esiintyy. Kolmas ryhmä muodostuu yhdestä ruudusta, jossa kasvaa ainoastaan suola-arhoa ja peittävyys on 68 prosenttia. Tämä ruutu eroaa niin voimakkaasti muista ruuduista peittävyydellään, että se pysyy omana ryhmänään, vaikka ryhmien määrää muutatettaisiin. 33

37 Taulukko 2. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät Honkenya peploides Leymus arenarius Lathyrus japonicus Cakile maritima Agrostis stolonifera Pääkomponenttianalyysissä muodostuneiden komponenttien avulla voidaan kuvata ryhmien ominaisuuksia (kuva 15). Kuvasta 15 voidaan huomata, että ryhmä yksi on suurimmaksi osaksi yhtenäinen, mutta myös eriäviä pisteitä löytyy. Ryhmä kaksi on aika hajanainen, mutta erottuu kuitenkin selkeästi omaksi ryhmäkseen. Ryhmän kolme ainoa ruutu erottuu selkeästi muista ryhmistä. L7R8 ja L7R1 eroavat muista suola-arhovaltaisista ruuduista, koska niissä kasvaa merisinappia jopa enemmän kuin suola-arhoa ja ruudussa L7R1 myös rönsyrölliä. Ruutujen sijoittuminen rannan vyöhykkeissä tulee selkeästi esille kuvasta. Komponenttien latauksia verrattiin myös vaikuttaviin ympäristötekijöihin. Paljaan maan osuus (%) korreloi jonkin verran komponentti kahden kanssa. Muiden ympäristötekijöiden ja komponenttien väliltä ei löytynyt merkittäviä korrelaatioita. 34

38 4 3 2 L15R4 L13R1 LWR12 Ryhmät 1 Honckenya peploides valtaiset ruudut 2 Leymus arenarius valtaiset ruudut 3 Honckenya peploides peittävyys 68 % PCA 1 1 L18R3 L15R3 L8R2 0 LWR9 L16R2 LWR11 L12R1 L16R3 L4R1 LWR14L8R1 LWR3 L15R2 L8R3 LWR1 L7R1-1 L7R8 L4R PCA 2 Kuva 15. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa etäisyyttä rannasta ja PCA 2 alustan ravinteisuutta. 7.3 LIIKKUVAT RANTAKAURADYYNIT (VALKEAT DYYNIT) (2120) Luontotyypin kuvaus Suomessa muun Euroopan liikkuvia rantakauradyynejä vastaavat rantavehnädyynit (kuva 16). Ne ovat dyynisukkession toinen vaihe. Rantavehnädyynit ovat 0,5-8 metriä korkeita, liikkuvia tai kiinteitä dyynejä. Hiekkaiseen kasvualustaan erikoistuneet, vahvajuurakkoiset ja mätästävät heinät vallitsevat. Kasvillisuus on sen verran harvaa, että hiekka näkyy. Tästä tulee nimitys "valkeat dyynit". Rantavehnä (Leymus arenarius) on tyypillinen valtalaji. Muita tyypillisiä lajeja ovat lampaannata (Festuca ovina), sarjakeltano (Hieracium umbellatum) ja suola-arho (Honkenya peploides). Valkoisten dyynien vyöhyke sijoittuu esidyynille ja usein myös sen takana oleville dyynivalleille ja kumpareille, alkiodyynien ja harmaiden dyynien väliin. 35

39 Liikkuvat rantakauradyynit muodostuvat Vattajan alueella pääasiassa rantavehnästä (Leymus arenarius). Muita vallitsevia lajeja ovat merinätkelmä (Lathyrus japonicus) ja suola-arho (Honkenya peploides). Valkeat dyynit reunustavat rantaviivaa lähes koko alueella, lukuun ottamatta koillis-itä osaa sekä ruovikoituneita alueita (liite 5). Kuva 16. Rantavehnää valkeilla dyyneillä. Kuvan koordinaatit ,3m ja ,7m ja kuvaussuunta länteen Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä (kuva 17) komponentti yksi kuvaa rannan läheisyyttä, sillä suola-arho ja merinätkelmä kasvavat tavallisesti lähempänä rantaviivaa kuin rantavehnä. Komponentti kaksi kuvaa rannan avoimuuden merkitystä, mikä vaikuttaa liikkuvan hiekan määrään. Lampaannata (Festuca ovina) ja sarjakeltano (Hieracium umbellatum) ovat monenlaisissa ympäristöissä viihtyviä vahvajuurisia kasveja, mutta ne eivät kuitenkaan viihdy aivan rannassa, vaan vaativat rauhallisemman ympäristön, jossa aallot eivät saavuta niitä ja hiekka liikkuu vähemmän. Metsälauhan (Deschampsia flexuosa) esiintyessä valkoisilla dyyneillä, dyyni alkaa vaihettua kiinteäksi, ruohopeitteiseksi dyyniksi ja esimerkiksi orgaanisen aineksen määrä maaperässä kasvaa. Tämä voidaan todeta myös vertailemalla maanäytteistä määritettyä orgaanisen aineksen määrää. Viidestä näytteestä suurin orgaanisen aineksen määrä (0,52 %, muissa 0,19-0,34%) on ruudulla, jossa metsälauhan peittävyys on jo merkittävä (1/3 ruudun peittävyydestä). Rantavehnän runsas esiintyminen taas indikoi vielä liikkuvaa dyyniä, jossa orgaanista ainesta on vähemmän. 36

40 1,0 Fesovi Hieumb 0,5 PCA 2 0,0 Leyare Decfle Rumace Latjap Honpep -0,5-1,0-1,0-0,5 0,0 0,5 1,0 PCA 1 Kuva 17. Pääkomponenttianalyysissä muodostuneet komponentit ja lajien sijoittuminen niille. Ryhmittelyanalyysissä annettiin alustavan tarkastelun pohjalta muodostettavien ryhmien määräksi kolme. Analyysissä muodostuivat seuraavat ryhmät (taulukko 3): 1) Leymus arenarius valtaiset ruudut, joissa on myös jonkin verran metsälauhaa (Deschampsia flexuosa), 2) Lathyrus japonicus ja Honkenya peploides valtaiset ruudut, joissa on myös jonkin verran rantavehnää ja 3) Leymus arenarius, Lathyrus japonicus valtaiset ruudut, joissa on myös jonkin verran suola-arhoa (Honkenya peploides). Ensimmäinen ryhmä kuvaa valkoisia dyynejä, jotka alkavat vaihettua harmaiksi dyyneiksi. Toinen ryhmä kuvaa dyynien välisiä painanteita, joissa kasvaa runsaasti merinätkelmää. Suola-arhoa kasvaa lähempänä alkiodyynivyöhykettä. Kolmas ryhmä kuvaa varsinaisia rantavehnädyynejä. Taulukko 3. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät Honkenya peploides,4 26,4 2,3 Leymus arenarius Lathyrus japonicus Rumex acetosella Deschampsia flexuosa Festuca ovina Hieracium umbellatum

41 Kuvassa 18 on vertailtu pääkomponenttianalyysin kahden ensimmäisen komponentin avulla ruutujen sijoittumista eri ryhmiin. Voidaan todeta, että ryhmät eivät ole aivan yhtenäisiä, mutta komponentin yhden suhteen on nähtävissä selkeä sukkessiokehitys. Ruudut L15R5, L13R5 ja L8R8 eroavat muista, koska niissä kasvaa enemmän lampaannataa (Festuca ovina) ja sarjakeltanoa (Hieracium umbellatum) L7R7 L7R6 L7R2 L7R3 Ryhmät 1 Leymus arenarius valtaiset ruudut 2 Honckenya peploides ja Lathyrus japonicus valtaiset ruudut 3 Leymus arenarius ja Lathyrus japonicus valtaiset ruudut PCA L6R14 L8R7 L18R4 L8R4 L2R2 L12R6 L16R4 L12R4 L13R6 L8R6 L2R1 L4R5 L12R3 L11R1 L12R5 L12R2 L4R4 L17R2 L13R3 L4R7 L9R1 L13R2 L4R6 L5R1 L8R8 L13R5 L15R PCA 1 Kuva 18. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa etäisyyttä rannasta ja PCA 2 avoimuuden merkitystä. Komponenttien latauksia verrattiin vaikuttaviin ympäristötekijöihin. Vaikka komponentti yksi kertoo aika selkeästi rannan läheisyydestä se ei kuitenkaan varsinaisesti korreloi mitatun etäisyyden rannasta (m) kanssa, sillä rannan läheisyyteen vaikuttavat muutkin tekijät kuten esimerkiksi rannan kaltevuus. Mitä loivempi ranta on, sitä kauempana rantaviivasta kasvit yleensä kasvavat ja sitä kauemmas aallokon vaikutus ulottuu. Mitään lajia tai ryhmiä ei voida sijoittaa tietylle etäisyydelle rantaviivasta, vaan komponentti yksi kuvaakin rannan läheisyyden vaikutusta yleisesti ottaen. Merkittäviä korrelaatioita ei siis löytynyt. 38

42 7.4 KIINTEÄT RUOHOKASVILLISUUDEN PEITTÄMÄT DYYNIT (HARMAAT DYYNIT) (2130)* Luontotyypin kuvaus Harmaat dyynit ovat dyynisukkession kolmas vaihe ja sijaitsevat valkeiden dyynien takana olevilla matalammilla ja loivasti kumpuilevilla dyynikentillä (kuva 19). Harmaan ja valkean dyynin raja määräytyy yleensä vallitsevien heinien perusteella, rantavehnä vaihettuu esimerkiksi metsälauhaksi (Deschampsia flexuosa). Harmaa dyyni voi olla kasvillisuudeltaan monen tyyppinen. Tyypillisimpiä ovat heinien ja ruohojen vallitsemat dyynikedot, joiden pohjakerroksen peittävyys riippuu yleensä kulutuksen määrästä. Kasvillisuutta voivat hallita myös pohjakerroksen sammalet esimerkiksi kulosammal (Ceratodon purpureus) ja erilaiset jäkälät. Jäkäläpeitteisiä harmaita dyynejä muodostuu, kun kasvillisuus saa kehittyä rauhassa, ilman suurempia häiriöitä. Vattajalla on merkittävät esiintymät kiinteitä, ruohokasvillisuuden peittämiä dyynejä (liite 5), jopa 37 prosenttia Suomen ruohokasvillisuuden peittämistä kiinteistä dyyneistä sijaitsee siellä (Metsähallitus 2005). Tämä luontotyyppi on voimakkaan kulutuksen kohteena, mistä johtuen jäkäläpeitteisiä, harmaita dyynejä on alueella vähän. Myös sammalien peittävyys on kuluneilla alueilla vähäistä ja paljasta hiekkaa voi olla hyvin paljon kiinteille dyyneille tyypillisen kasvillisuuden joukossa. Kuva 19. Harmaa dyyni. Kuvan koordinaatit ,8m ja ,4m ja kuvaussuunta lounaaseen. 39

43 7.4.2 Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä komponentti yksi kuvaa etäisyyttä rannasta, kultapiisku (Solidago virgaurea) ja maitohorsma (Epilobium angustifolium) kasvavat lähempänä rantaa, kun taas jäkälien ja sammalten määrä kasvaa kauempana rannasta. Komponentti kaksi kuvaa alustan ravinteisuutta. Merinätkelmä (Lathyrus japonicus) ja sarjakeltano (Hieracium umbellatum) kasvavat ruuduilla, joissa maaperän ph ja sähkönjohtokyky ovat korkeammat. Sammalten määrän lisääntyessä ja etäisyyden rantaan kasvaessa maaperä muuttuu köyhemmäksi. Metsälauhaa kasvaa lähes kaikilla ruuduilla. Sen määrä runsastuu rantavehnän määrän vähentyessä ja sammaleiden peittäessä liikkuvan hiekan. Sammalien ja jäkälien vallatessa alaa, ne taas vähentävät metsälauhan määrää Rantavehnää on runsaasti valkeiden ja harmaiden dyynien vaihettumisvyöhykkeessä, mutta se kasvaa myös varsinaisilla harmailla dyyneillä. Tällöin rantavehnä muuttuu steriiliksi (Hellemaa 1995: 208). Menestyäkseen se tarvitsee enemmän ravinteita ja kasautuvaa hiekkaa. Sammalista vallitsevin on kulosammal (Cerotodon purpureus), jota kasvaa suurimmalla osalla ruuduista. Muita lajeja ovat mm. kynsisammalet (Dicranum polysetum, Dicranum scoparium), kantolaakasammal (Plagiothecium laetum), koukkusuikerosammal (Brachythecium reflexum) ja rannikkotierasammal (Racomitrium ericoides). Ryhmittelyanalyysissä muodostui kaksi ryhmää (taulukko 4): 1) Deschampsia flexuosa, Lathyrus japonicus ja Cerotodon purpureus valtaiset ruudut ja 2) Lathyrus japonicus ja Deschampsia flexuosa valtaiset ruudut. Ryhmät ovat aika samankaltaiset, mutta ryhmä yksi kuvaa selkeästi enemmän sammaloitunutta kasvillisuustyyppiä, sillä kulosammalen osuus on suuri ja myös metsälauhaa on hyvin paljon. Ryhmä kaksi kuvaa avoimempia merinätkelmän (Lathyrus japonicus) ja metsälauhan (Deschampsia flexuosa) peittämiä ruohoisia dyynejä. 40

44 Taulukko 4. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät 1 2 Honkenya peploides 1 0 Leymus arenarius 8 9 Lathyrus japonicus Rumex acetosella 0 1 Cerotodon purpureus 11 6 Deschampsia flexuosa Tanacetum vulgare 1 1 Plagiothecium laetum 0 0 Dicranum polysetum 0 0 Festuca rubra,2,3 Festuca ovina 2 9 Hieracium umbellatum,3 1,7 Pleurozium schreberi 3 3 Dicranum scoparium 0 2 Cladonia species,2 1,9 Epilobium angustifolium 0 1 Brachythecium reflexum 1 0 Hylocomium splendens 0 0 Salix phylicifolia 0 3 Racomitrium elongatum 0 0 Kuvassa 20 on ryhmiin sijoittuminen kuvattu pääkomponenttien avulla. Ryhmät eivät ole kovin selkeitä, vaan sekoittuvat keskenään. Ruutu L16R8 on ainoa ruutu, jossa jäkälien määrä on merkittävä, torvijäkäliä (Cladonia sps.) on yli 30 prosenttia. Ruutu L11R3 erottuu muista rantavehnän (Leymus arenaria) suuren peittävyyden vuoksi (55 prosenttia) ja kivikynsisammalta (Dicranum scoparium) on myös runsaasti (27 prosenttia). Komponentti yhden vaikutus tulee esille. Ainoastaan yksi kasvillisuusruutu tehtiin jäkäläpeitteisille dyyneille. Tämä johtuu osittain niiden vähäisestä määrästä sekä osittain siitä, että ruutujen paikat linjoilla valittiin satunnaisesti. Sen sijaan Lathyrys japonicus-valtaiset kiinteät dyynit erottuivat selkeästi omana kasvillisuustyyppinään ja se on syytä lisätä luontotyppien kartoitusohjeisiin. 41

45 6 4 L16R8 Ryhmät 1 Dechampsia flexuosa, Ceratodon purpureus ja Lathyrus japonicus valtaiset ruudut 2 Dechampsia flexuosa ja Lathyrus japonicus valtaiset ruudut PCA 1 2 L16R7 0 L18R6 L15R6 L15R8 L8R10L5R2 L18R5 L8R12 L11R5 L4R8 L12R11 L12R10 L5R3 L7R5 L12R8 L4R9 L11R PCA 2 Kuva 20. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa etäisyyttä rannasta ja PCA 2 alustan ravinteisuutta. 7.5 VARIKSENMARJADYYNIT (2140)* Luontotyypin kuvaus Variksenmarjadyynit ovat dyynisarjassa harmaita dyynejä seuraava neljäs vaihe ja niitä esiintyy yleensä harmaan ja metsäisen dyynin yhteydessä, laikkumaisina kuvioina. Humuskerros on ohut ja helposti rikkoutuva. Tästä syystä niitä kutsutaan myös ruskeiksi dyyneiksi. Selvästi puustoisella alueella esiintyvät variksenmarjakumpareet voidaan lukea variksenmarjadyyneihin, mikäli ne ovat selvästi maastolle leimaa antavia ja hiekkaa kerääviä ja pohjakerros muodostuu avoimista, kasvittomista hietikoista ja kasvillisuusmättäistä. Variksenmarja (Empetrum hermaphroditum) vallitsee kasvillisuudessa hyvin selvästi. Usein sitä kasvaa matalilla pyöreillä kumpareilla, joiden välissä on avoimia deflaatiolaikkuja (kuva 21). Myös sianpuolukka (Arctystaphylos uva- 42

46 ursi) ja hanhenpaju (Salix repens) ovat tavallisia. Pensaista voi esiintyä katajaa (Juniperus communis) dyynialueilla. Lisäksi on sammalia ja jäkäliä. Variksenmarjadyynejä on Vattajan alueella siellä täällä löydettävissä muiden luontotyppien väleistä. Suurimmat esiintymät ovat uimarannalla sekä Kalsonpauhan etelä- ja itäpuolella (liite 5). Kummallakin alueella on voimakasta kulutusta. Variksenmarjan (Empetrum hermaphroditum) lisäksi vallitsevana lajina on vehreinä mattoina levittäytyvä hietikkotierasammal (Racomitrium canescens). Kuva 21. Variksenmarjakumpu. Kuvan koordinaatit ,6m ja ,3m ja kuvaussuunta pohjoiseen Tilastollinen käsittely Komponentti yksi kuvaa selkeästi kasvillisuuden avoimuutta. Kangaskarhunsammal (Polytrichum juniperinum), tinäjäkälä (Stereocaulon paschale) ja hietikkotierasammal (Racomitrium canescens) muodostavat avoimempia, pinnamyötäisempiä kasvillisuustyyppejä, kun taas variksenmarjan (Empetrum hermaphroditum) ja lampaannadan (Festuca ovina) osuuden kasvaessa dyynien kasvillisuus tihenee. Jäkälä- ja sammalpintaiset variksenmarjadyynit erottuvat selkeästi omaksi ryhmäkseen. Komponentti kaksi voisi kuvata orgaanisen aineksen määrää. Maaperänäytteistä käy ilmi, että ruudulla jolla kasvaa ainoastaan sammalia ja jäkäliä orgaanisen aineksen määrä on alhaisempi (0,23%) kuin ruuduilla, joilla kasvaa myös variksenmarjaa (0,32-0,49%). 43

47 Ryhmittelyanalyysissä muodostui kaksi ryhmää (taulukko 5). Ryhmä yksi on variksenmarjavaltainen (Empetrum hermaphroditum) ja ryhmässä kaksi on runsaasti hietikkotierasammalta (Racomitrium canescens). Ryhmässä yksi on myös runsaasti hietikkotierasammalta, mutta pääasiassa se kuvaa variksenmarjasta muodostuneita dyynejä. Ryhmä kaksi taas kuvaa dyynikumpujen sammalpeitteisiä välejä, joissa kasvaa runsaasti hietikkotierasammalta. Variksenmarjaa on myös jonkin verran sekä lisäksi siellä täällä kasvaa sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi) ja kangaskarhunsammalta. Dyynikumpujen ja niiden välisten painanteiden kasvillisuus on selkeästi erilaista. Kuvassa 22 on vertailtu pääkomponenttianalyysin kahden ensimmäisen komponentin avulla ruutujen sijoittumista kahteen ryhmään. Ryhmät erottuvat aika hyvin toisistaan, mutta eivät ole kovin yhtenäisiä. Komponenttien merkitykset näkyvät selkeästi ruutujen sijoittumisessa. L5R25 eroaa paljolti kaikista ruuduista. Tämä johtuu suuresta kangaskarhunsammalen (Polytrichum juniperinum) peittävyydestä verrattuna muihin ruutuihin. Taulukko 5. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät 1 2 Honkenya peploides,1,1 Deschampsia flexuosa 1 2 Festuca ovina 0 0 Arctostaphylos uva-ursi,0 4,6 Empetrum hermaphroditum Juniperus communis 0 0 Racomitrium canescens 7 48 Stereocaulon paschale 0 0 Polytrichum juniperinum 0 2 sienirihma

48 4 3 L5R25 Ryhmät 1 Empetrum hermaphroditum valtaiset ruudut 2 Racomitrium canescens valtaiset ruudut 2 L5R11 L8R22 PCA L5R10 L5R9 L5R12 L8R29 L5R13 L8R21 L5R24 L5R7 L8R23 L5R15 L5R22 L8R24 L8R31 L8R32 L8R35L5R23 L5R19 L5R20 L5R8 L5R14 L5R16 L5R6 L8R33 L5R21 L8R26 L5R17 L8R27 L8R28 L8R34 L8R30 L5R18 L8R PCA 2 Kuva 22. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa avoimuuden merkitystä ja PCA 2 maaperän orgaanisen aineksen määrää. 7.6 METSÄISET DYYNIT (2180) Luontotyypin kuvaus Metsäiset dyynit ovat vanhoja, metsittyneitä dyynejä, jotka nousevat harjanteina ympäröivästä metsästä (kuva 23). Metsäisen dyynin puusto on tyypillisimmin mäntyä, mutta myös harmaalepän ja koivun vallitsemat lehtipuustoiset alueet luetaan luontotyyppiin. Aluskasvillisuus on pääosin metsäkasvillisuutta, mäntyvaltaisilla alueilla karukkokangasta tai kuivaa kangasta. Metsäisen dyynin ja tavallisen metsän raja perustuu topografiaan eli dyynimuotojen esiintymiseen. Kaukana sisämaassa esiintyviä dyynejä ei lasketa luontotyyppiin, vaan metsäisen dyynin on täytynyt syntyä rannikkodyynien sukkession kautta. Ohut ja helposti rikkoutuva humuskerros on tyypillinen metsäisille dyyneille (Airaksinen ja Karttunen 1998: 38). 45

49 Kuva 23. Vanha metsäinen dyyni Kommelipakalla. Kuvan koordinaatit ,8m ja ,2m ja kuvaussuunta länteen. Kuva 24. Rehevämpää kasvillisuutta Kommelipakan metsäisellä dyynillä (kuva: Satu Lehto). Metsittyneitä, vanhoja dyynejä on Vattajan alueella laajoina esiintyminä, mutta niille on paikoittain kohdistunut voimakasta kulutusta tai puusto on hakattu pois. Luontotyyppikarttaan (liite 5) on osittain merkitty korkeuskäyrien mukaan metsäisen dyynin raja, mutta päälle on merkitty myös deflaatiota silloin kun luontotyypille luontainen kasvillisuus puuttuu. Metsäisten dyynien humuksen paksuus Vattajanniemellä vaihtelee 0,5-6 cm:iin Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysin kummatkin komponentit kuvaavat omalla tavallaan alustan ravinteisuutta. Komponentin yksi perusteella vaalea- ja harmaaporonjäkälä (Cladina abruscula, Cladina rangiferina), sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) ja mänty (Pinus sylvestris) kasvavat karulla alustalla, kuivahkolla kankaalla. Kun taas kerrossammalen (Hylocomium splendens), seinäsammalen (Pleurozium schreberi) ja kuusen (Picea abies) yhdessä esiintyminen kertoo erilaisesta metsätyypistä. Komponentti kaksi kuvaa tuoreen kankaan vaihettumista kuivahkoksi kankaaksi. Muutamien metsäisten dyynien suojasivuilla kasvaa hieman rehevämpää, melkein lehtomaista kasvillisuutta (kuva 24), kuten riidenliekoa (Lycopodium annotinum), mustikkaa (Vaccinium myrtillus), oravanmarjaa (Maianthemum bifolium), maitohorsmaa (Epilobium angustifolium) ja metsätähteä (Trientalis europaea) sekä runsaasti metsälauhaa (Deschampsia flexuosa). 46

50 Tälläiset lehtomaiset piirteet liittyvät yleensä hieman hienompaan hiekan raekokoon ja sopivaan mikroilmastoon (Hellemaa 2007). Karuimmilla alueilla puolukka (Vaccinium vitis-idaea) ja seinäsammal (Pleurozium schreberi) ovat valtalajeina. Ryhmittelyanalyysissä muodostui neljä ryhmää (taulukko 6): 1) Cladina rangiferina ja Cladina abruscula -valtainen ryhmä, 2) Vaccinium vitis-idaea -valtainen ryhmä, 3) Pleurozium schreberi -valtainen ryhmä ja 4) Deschampsia flexuosa -valtainen ryhmä. Ensimmäinen ryhmä kuvaa kuivahkon kankaan kasvillisuutta. Siinä on jäkälien lisäksi myös puolukkaa, variksenmarjaa ja kangaskynsisammalta (Dicranum polysetum). Toinen ryhmä on puolukkavaltaisempi, jossa kasvaa myös mustikkaa, seinäsammalta ja kerrossammalta. Kolmannessa ryhmässä alkaa puolukan määrä vähentyä ja seinäsammal on valtalajina. Neljäs ryhmä kuvaa dyynien tuoreita kankaita sekä joidenkin metsäisten dyynien suojasivujen lehtomaisen kasvillisuuden piirteitä. Kuvassa 25 on esitetty ryhmien sijoittuminen pääkomponenttianalyysin komponenttien suhteen. Komponenttien merkitykset tulevat hyvin esille. L10R5 eroaa muista ruuduista, koska se sijoittuu Kommelipakan rehevälle suojasivulle, jossa kasvaa muun muassa riidenliekoa, oravanmarjaa ja tuomea. Tämä ruutu eroaa muista huomattavasti myös maaperän orgaanisen aineksen määrässä, mikä on 4,11 prosenttia kun muissa arvo on 0,62-1,18 prosenttia kuivapainosta. Myös Tarkastajanpakan suojasivulle sijoittuvat ruudut L9R3 ja L9R4 erottuvat muista hieman rehevämmän mustikkavaltaisen kasvillisuutensa vuoksi. 47

51 Taulukko 6. Ryhmittelyanalyysin tulokset. Ryhmät Leymus arenarius Ceratodon purpureus Dechampasia flexuosa Dicranum polysetum Pleurozium schreberi Cladonia species Epilobium angustifolium Hylocomium splendens Cladina rangiferina Cladina abruscula Pinus sylvestris Arctostaphylos uva-ursi Vaccinium vitis-idaea Empetrum hermaphroditum Vaccinium myrtillus Vaccinium uliginosum,1,0,2,0 Linnaea borealis Trientalis europaea Juniperus communis Picea abies,3 1,7 1,6,0 Maianthemum bifolium Lycopodium annotinum Dicranum scoparium,7,3,9 2,3 48

52 PCA L17R7 L10R2 L14R9 L17R8 L17R6 L10R3 L10R4 L14R11 L1R19 L15R16 L16R15 L10R7 L14R12 L17R5 L16R16 L15R20 L9R2 L15R17 L1R21 L18R9 L18R10 L1R20 L1R22 L16R18 L16R19 L15R19 L1R23L16R17 L15R21 L9R4 L9R3 L10R5 Ryhmät 1 Cladina rangiferina ja Cladina abruscula valtaiset ruudut 2 Vaccinium vitisidaea valtaiset ruudut 3 Pleurozium schreberi valtaiset ruudut 4 Dechampsia flexuosa valtaiset ruudut L10R PCA 2 Kuva 25. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA1 ja PCA2 kuvaavat metsätyyppien vaihettumista tuoreesta kankaasta kuivahkoksi kankaaksi. 7.7 MERENRANTANIITYT (1630)* Luontotyypin kuvaus Merenrantaniityt ovat avoimia ja matalakasvuisia, heinä- ja ruohovaltaisia, lähes puuttomia ja pensaattomia luontotyyppejä (kuva 26). Luontotyyppiin luetaan sekä luonnontilaiset että perinnebiotooppeina hoidetut tai hoidettavat merenrantaniityt. Mikä tahansa merenrannan tuntumassa sijaitseva matalakasvuinen niitty ei ole merenrantaniitty, vaan kasvilajistossa on oltava merenrantalajeja esimerkiksi suolavihvilää (Juncus gerardii), merisuolaketta (Triglochin maritima) ja sinikaislaa (Schoenoplectus tabarnaemontani). Järviruo on leviäminen uhkaa merenrantaniittyjä ja vähentää luontotyypin edustavuutta. Selvä kasvillisuuden vyöhykkeisyys taas lisää edustavuutta. Merenrantaniittyjä ei Vattajan alueella ole kovin laajalti, sillä ne ovat metsittyneet ja ruovikoituneet (liite 5). Pitkäpauhassa, alueen itäosassa on aloitettu uudelleen 49

53 laiduntaminen, mikä ehkäisee luontotyypin umpeenkasvamista. Myös maan kohoaminen tuo hitaasti uutta pinta-alaa rantaniityille. Kuva 26. Merenrantaniitty Pitkäpauhassa. Kuvan koordinaatit ,3m ja ,9m ja kuvaussuunta itään Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä komponentti yksi kuvaa kasvillisuuden muuttumista niittymäisestä alueesta tulvivalle jo hieman ruovikoituneelle vyöhykkeelle. Kurjenjalka (Potentilla palustris), vesisara (Carex aquatilis), peltovalvatti (Sonchus arvensis), lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia), luhtakastikka (Calamagrostis stricta), kiiltopaju (Salix phylicifolia) ja rantamatara (Galium palustre) kasvavat lähellä rantaa, kostealla niittymäisellä vyöhykkeellä, kun taas rantavihvilä ja järviruoko viihtyvät hyvin kostealla vyöhykkeellä, johon vesi usein tulvii. Komponentti kaksi kuvaa aaltojen ja veden korkeuden vaikutusta kasvillisuuteen. Alueilla missä vesi seisoo ja sitä on vähän, pääsevät sammalet levittäytymään rantaniitylle (mm. Campylium polyganum ja Pleurozium schreberi). Alueilla, missä vettä on enemmän ja aaltojen liike voimakkaampaa viihtyvät vahvat putkilokasvit, kuten järviruoko ja rantaluikka. Merenpinnantaso vaikuttaa selkeästi muodostuviin kasvillisuusvyöhykkeisiin. Ryhmittelyanalyysissä muodostui seuraavat ryhmät (taulukko 7): 1) Agrostis stolonifera ja Eleocharis palustris -valtainen ryhmä, 2) Agrostis stolonifera -valtainen ryhmä ja 3) Eleocharis palustris -valtainen ryhmä. Ensimmäistä ryhmää hallitsevat rönsyrölli (Agrostis 50

54 stolonifera), rantaluikka (Eleocharis palustris), sinikaisla (Schoenoplectus tabernaemontani) ja konnanvihvilä (Juncus bufonius). Toinen ryhmä muodostuu lähes täysin rönsyrölli -valtaisista alueista ja tämän perusteella sijoittuu aivan vesirajaan. Joukossa kasvaa rantaluikkaa ja vähäisessä määrin myös muita hyvin kosteita oloja sietäviä kasveja. Kolmannessa ryhmässä kasvaa runsaasti rantaluikkaa, mutta myös muutamia lajeja, jotka viittaavat hieman enemmän niittymäisempään ympäristöön, kuten rantamataraa (Galium palustre) ja luhtakuusiota (Pedicularis palustris). Taulukko 7. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät Eleocharis palustris Agrostis stolonifera Schoenoplectus tabernaemontani Calamagrostis stricta 6,0,1,9 Phragmites australis Galium palustre Pedicularis palustris Salix phylicifolia Valeriana sambucifolia Sonchus arvensis Potentilla palustris Juncus ranarius,5,1,0 Ranunculus reptans Pleurozium schreberi Juncus bufonius Lysimachia vulgaris,0,1,0 Campylium polygamum Carex aquatilis Juncus alpinoarticulatus Triglochin maritima 2,0,0,0 Kuvassa 27 on esitetty ruutujen ja ryhmien sijoittuminen pääkomponenttianalyysin komponenttien suhteen. Komponenttien merkitykset eivät tule kovin selkeästi esille. Ryhmä yksi sisältää useita hyvin poikkeavia ruutuja esimerkiksi L6R9 eroaa muista ruuduista, koska siinä kasvaa mm. hevonhierakkaa (Rumex longifolius) ja pietaryrttiä 51

55 (Tanacetum vulgare), jotka muista ruuduista puuttuvat kokonaan. Ruutu L3R11 taas eroaa muista, koska siinä kasvaa runsaasti sammalta. 5 4 L6R9 Ryhmät 1 Agrostis stolonifera ja Eleocharis palustris - valtainen ryhmä 2 Agrostis stolonifera - valtainen ryhmä 3 Eleocharis palustris - valtainen ryhmä 3 L6R8 PCA 1 2 L3R12 1 L6R7 L6R5 L6R6 0 L3R2 LYR10 L6R4 L3R8 L6R13 L3R11 L3R6 L6R2 L3R PCA 2 Kuva 27. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa alusta kosteutta ja PCA 2 aallokon voimaa ja veden korkeutta. 7.8 DYYNIEN KOSTEAT SOISTUNEET PAINANTEET (2190) Luontotyypin kuvaus Dyynien kosteat, soistuneet painanteet voivat olla kahden tyyppisiä. Pohjavesivaikutteiset deflaatioaltaat ovat usein vain kausikosteita. Avovesipintaiset lampareet pysyvät jatkuvasti kosteina. Pohjavesivaikutteisia deflaatioalueita esiintyy usein harmaan dyynin vyöhykkeen sisällä olevina selvärajaisina laikkuina. Ne ovat hieman dyynipintaa alempana olevia altaita, joiden kasvillisuutta luonnehtii tyypillisesti yhtenäinen sammalpeite esimerkiksi tummarahtusammal (Cephaloziella divaricata) ja kangaskarhunsammal (Polytrichum juniperum). Myös heiniä ja ruohoja esiintyy, muun muassa merivihvilää (Juncus balticus) ja punanataa (Festuca rubra). Matalia pensaita kuten pajuja (Salix ssp.) ja suomyrttiä (Myrica gale) kasvaa myös usein kosteikoissa. 52

56 Dyynialueiden kosteat painanteet ovat Vattajalla kosteita vain märkinä kausina (kuva 28). Kartoituksen aikana kesällä 2006 alueet olivat aivan kuivia, mutta kasvillisuus erottui selkeästi ympäröivistä dyyniluontotyypeistä. Kosteat painanteet sijoittuvat Lahdenkrooppiin, esidyynivyöhykkeen taakse (liite 5). Kuva 28. Kostea painanne Lahdenkroopissa. Kuvan koordinaatit ,5m ja ,2m ja kuvaussuunta pohjoiseen Tilastollinen käsittely Komponentteja muodostui kaksi. Komponentti yksi kuvaa alustan kosteutta. Tummarahtusammal (Cephaloziella varians), meriratamo (Plantago maritima) ja pietaryrtti (Tanacetum vulgare) viihtyvät kuivemmalla alustalla, kun taas ketosilmäruoho (Euphrasia stricta), luhtakastikka (Calamagrostis stricta), luhtakuusio (Pedicularis palustris), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) ja vesisara (Carex aquatilis) viihtyvät hyvin paljon kosteammalla alustalla. Komponentti kaksi voisi kertoa alustan ravinteisuudesta. Karummalla alustalla viihtyvät hanhenpaju, punanata, pikkulaukku ja kiiltopaju, kun taas terttualpi, luhtakuusio ja vesisara kuvaavat ravinteikkaampia, luhtaisia alueita. Ryhmittelyanalyysissä muodostui kolme ryhmää (taulukko 8): 1) Cephaloziella varians ja Salix phylicifolia -valtainen ryhmä, 2) Euphrasia stricta -valtainen ryhmä ja 3) Cephaloziella varians -valtainen ryhmä. Ensimmäisessä ryhmässä kasvaa paljon tummarahtusammalta ja kiiltopajua sekä lisäksi vesisaraa ja itämerenvihvilää. Toista ryhmää luonnehtii ketosilmäruoho, lisäksi on paljon hyvin kosteassa viihtyviä lajeja. 53

57 Kolmatta ryhmää luonnehtii tummarahtusammalen suuri peitto. Tästä voidaan päätellä, että nämä ruudut sijoittuvat hieman kuivempaan ympäristöön. Taulukko 8. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät Tanacetum vulgare,0,0,7 Festuca rubra Agrostis stolonifera Salix repens Phragmites australis Vicia cracca Calamagrostis stricta Myrica gale Juncus alpinoarticulatus Lysimachia thyrsiflora Pedicularis palustris Carex nigra Euphrasia stricta 2,1 29,5,3 Carex aquatilis Rhinanthus minor 1,1,0,0 Cephaloziella varians Plantago maritima Juncus balticus Hieracium umbellatum Salix phylicifolia Kuvassa 29 on kuvattu ruudut ja ryhmät pääkomponenttianalyysin komponenttien avulla. Eri kasvillisuustyypit erottuvat aika hyvin omiksi ryhmikseen. Lisäksi on selkeästi nähtävissä komponentti yhden vaikutus. Komponentti kaksi näyttäisi vaikuttavan voimakkaasti ryhmään yksi. 54

58 3 2 X11 X10 X9 X2 X1 Ryhmät 1 Cephaloziella varians ja Salix phylicifolia valtaiset ruudut 2 Euphrasia stricta valtaiset ruudut 3 Cephaloziella varians valtaiset ruudut PCA X7X3 X6 X5 X12 X8 X13 X4 X18 L13R20 X17 L13R7 L13R21 L13R23 L13R22-1 X15 X14 X16 L13R10 L13R17 L13R14 L13R19 L13R9 L13R13 L13R12 L13R11L13R15 L13R16 L13R PCA 2 Kuva 29. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa alustan kosteutta ja PCA 2 alustan ravinteisuutta. 7.9 MAANKOHOAMISRANNIKON PRIMÄÄRISUKKESSIOVAIHEEN LUONNONTILAISET METSÄT (9030)* Luontotyypin kuvaus Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden metsät ovat Itämeren pohjoisosille ominainen, ainutlaatuinen luontotyyppi, jota esiintyy Saaristomereltä Perämerelle. Ne ovat maankohoamisrannikon lehti-, havu- tai sekapuustoisia pensaikkoja ja metsiä (kuva 30). Maankohoamisrannikolle luonteenomaisia ovat primäärisukkession eri vaiheet rantaniityistä kliimaksivaiheen metsiin tai erilaisiin kosteikkoihin. Maaperän kerrostuneisuus on kehittymätöntä toisin kuin boreaalisille metsille tyypillisessä podsolimaannoksessa. Nuorimmat pioneerimetsät lähellä merenrantaa ovat usein pensastoja, tuoreita tai kosteita lehtoja ja pensas- ja metsäluhtia. Sisempänä maalla, missä meren vaikutus ei enää ole niin voimakas ja maaperä on yleensä vähäravinteisempi, havumetsät ovat tyypillisiä. 55

59 Kuva 30. Primäärimetsää Lahdenkroopin lammen pohjoispuolella. Kuvan koordinaatit m ja m ja kuvaussuunta pohjoiseen. Vattajan alueella on huomattavia esiintymiä maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden metsiä. Suurimmat alueet ovat Lahdenkroopin ympäristössä sekä pohjois-koillis- osassa Vattajanniemeä (liite 5). Maannos ei ole kovin kehittynyttä näillä alueilla. Humuskerroksen paksuus vaihtelee 1-6 cm:iin Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysin komponentit kuvaavat selkeästi aluskasvillisuuden vaihettumista primäärimetsissä hyvin kosteilta alueilta kangasmetsätyyppisiin olosuhteisiin. Ensimmäinen komponentti kuvaa aluskasvillisuuden muuttumista ja ravinteisuuden vähenemistä. Mesiangervo (Filipendula ulmaria), jokapaikansara (Carex nigra), isotalvikki (Pyrola rotundifolia) ja nurmirölli (Agrostis capillaris) viihtyvät kosteissa varjoisissa lehtomaisissa metsiköissä, joissa puusto on matalaa ja lehtipuuvaltaista. Puolukka (Vaccinium vitis-idaea), metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja seinäsammal (Pleurozium schreberi) taas kuvastavat jo kuivahkon kankaan metsätyyppiä. Komponentti kaksi kuvastaa kasvillisuuden ja ravinteisuuden vaihtelua kangasmetsätyyppisessä ympäristössä. Rehevämmällä tuoreella kankaalla esiintyy metsätähteä (Trientalis europaea), metsälauhaa, kangasmaitikkaa (Melampyrum pratense) ja oravanmarjaa (Maianthemum bifolium). Karummalla alustalla sen sijaan kasvaa kangaskynsisammalta (Dicranum polysetum), seinäsammalta sekä puolukkaa. 56

60 Ryhmittelyanalyysissä muodostui neljä ryhmää (taulukko 9): 1) Pleurozium schreberi ja Vaccinium vitis-idea -valtainen ryhmä ja 2) Carex nigra -valtainen ryhmä 3) Deschampsia flexuosa -valtainen ryhmä ja 4)Vaccinium myrtillus ja Pleurozium schreberi -valtainen ryhmä. Ensimmäinen ryhmä kuvaa kuivahkoa kangasta, jossa kasvaa seinäsammalta, puolukkaa ja mustikkaa. Toinen ryhmä kuvaa jokapaikansara -valtaista rehevämpää tyyppiä, jossa kasvaa myös metsätähteä, nurmirölliä ja isotalvikkia. Kolmas ryhmä kuvaa kangasmetsän vaihettumista rehevämpään metsätyyppiin. Valtalajina on metsälauha. Lisäksi on seinäsammalta, kerrossammalta, metsätähteä, kangasmaitikkaa ja oravanmarjaa. Neljäs ryhmä kuvaa tuoretta kangasta, jossa kasvaa runsaasti mustikkaa ja seinäsammalta. Kuvassa 31 on kuvattuna ruutujen sijoittuminen pääkomponenttianalyysin komponenttien suhteen. Komponentin kaksi vaikutus näkyy hyvin selkeästi. Metsälauhavaltainen, hieman ravinteikkaampi metsätyyppi vaihettuu tuoreen kankaan kautta kuivahkoksi kankaaksi. Ryhmä kaksi, joka kuvaa rehevämpää, lehtomaisempaa ympäristöä, erottuu täysin muista ryhmistä. Suurin ero kauempana rannasta olevien primäärimetsien ja kangasmetsien välillä näyttäisi olevan puuston rakenteessa. Primäärimetsissä lehtipuuston osuus on vielä suuri, vaikka aluskasvillisuus on osittain muuttunut jo kangasmetsälle tyypilliseksi kasvillisuudeksi. 57

61 Taulukko 9. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät Vaccinium myrtillus Lycopodiu annotinum Trientalis europaea Deschampsia flexuosa Pleurozium schreberi Hylocomium splendens Melampyrum pretense Vaccinium vitis-idea Equisetum arvense Agrostis capillaries Maianthemum bifolium,0,0 2,7,0 Dicranum scoparium Empetrum hermahroditum Dicranum polysetum Cladina rangiferina Melampyrum silvaticum,0 1,3,1,0 Pyrola rotundifolia Filipendula ulmaria Angelica sylvestris Carex nigra Vicia cracca Myrica gale Juniperus communis,0,1,3,0 Carex aquatilis Vaccinium uliginosum Luzula pilosa

62 PCA L1R4 L1R2 L1R1 L1R8 L1R3 L1R5 L1R6 L1R7 Ryhmät 1 Pleurozium schreberi ja Vaccinium vitisidaea valtaiset ruudut 2 Carex nigra valtaiset ruudut 3 Dechampsia flexuosa valtaiset ruudut 4 Pleurozium shreberi ja Vaccinium myrtillus valtaiset ruudut 0-1 L6R16 L12R22 L6R15 L12R24 L4R11 L17R12 L12R18 L17R18 L17R10 L5R28 L17R9 L17R15 L12R17 L17R17 L5R29 L17R13 L17R19 L12R16 L17R16 L5R26 L5R27 L4R12 L12R20 L12R PCA 2 Kuva 31. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 ja PCA 2 kuvaavat ravinteisuuden vaikutusta primäärimetsän aluskasvillisuuteen VAIHETTUMISSUOT JA RANTASUOT (7140) Luontotyypin kuvaus Alavilla rannoilla meren vaikutus näkyy tulvaisuutena ja luhtaisuutena ja kehitys johtaa usein soiden muodostumiseen. Vaihettumissuot ja rantasuot ovat turvetta muodostavia, vähä- tai keskiravinteisia kasviyhdyskuntia, joille on tunnusomaista minerotrofisten tai ombrotrofisten tyyppien väliset piirteet (kuva 32). Luontotyyppiin sisältyy laaja ja monimuotoinen joukko kasviyhdyskuntia. Vaihettumissuot voivat olla minerotrofisia nevoja sekä avo- ja pensaikkoluhtia. Rantasuot ovat ombrotrofisia pinnanmyötäisesti soistuvia, hyllyviä veden pinnalla kelluvia ja märkiä vesistöjen rantasoita. Ne ovat yleensä pienialaisia ja niitä on sellaisten lampien ja lahdekkeiden reunoilla, joissa on seisovaa vettä. 59

63 Kuva 32. Vaihettumissuo. Kuvan koordinaatit m ja m ja kuvaussuunta lounaaseen. Vaihettumis- ja rantasoita on Vattajannimen alueella runsaasti (liite 5). Kartoituksessa oli mukana ruutuja kummaltakin tyypiltä. Kaikkia ruutuja luonnehtii vähäinen turpeen määrä (0,5-7cm). Tähän on pääsiassa vaikuttanut kaksi seikkaa. Alue on maankohoamisen vuoksi hyvin nuorta ja turvetta ei ole muodostunut vielä kovinkaan paljon. Lisäksi suuri osa soista on kesällä hyvin kuivia, jolloin turpeen muodostaminen estyy vesitilanteen suuren vaihtelun vuoksi. Erityisesti linjalle kaksi osuva vaihettumissuo-alue on hyvin eriskummallinen. Se oli kesällä täysin kuiva ja turvetta on muodostunut parhaimmillaan 2,5 cm. Kasvillisuus on hyvin yksipuolista ja koostuu lähinnä jokapaikansarasta (Carex nigra). Sammalia ei ole juuri lainkaan. Tällaiset kuivat suot muistuttavat hyvin paljon Oulun yliopiston tutkimusryhmän tekemää tutkimusta Pohjois-Pohjanmaan erikoisista arosoista (Laitinen et al. 2005). Arosuot määritellään tutkimuksessa vähäturpeisiksi, kesäisin kuiviksi ja niitä luonnehtii yleensä puuton, nevamainen kasvillisuus, jossa muutamat lajit hallitsevat. Tärkein arokosteikkoja yhdistävä ekologinen tekijä on tutkimusryhmän mukaan vesitilanteen epävakaus, mikä pääasiassa johtuu alla olevan kivennäismaan hyvästä vedenläpäisevyydestä. Voimakkaasti epävakaa vesitilanne karsii lajistoa, varsinkin pohjakerroksen sammalet kärsivät. Nämäkin piirteet sopivat hyvin hiekkaiselle Vattajanniemelle. Suuri osa arosoiden lajistosta on nevoille tyypillisiä, mutta tämän lisäksi esiintyy lähes kuivakkokasveja muistuttavia 60

64 karujen rantojen lajeja, joita on myös pidetty luhtalajeina. Tällainen laji on mm. Carex nigra, jota Vattajallakin on runsaasti. Linjalle yksi sijoittuva rantasuo on kasvillisuudeltaan hieman monimuotoisempi, mutta myös hyvin kuiva ja turpeen paksuus vaihtelee 3-7 cm:iin. Rantasuolla kasvaa runsaasti pullosaraa (Carex rostrata), kurjenjalkaa (Potentilla palustris) ja paikoittain luhtaisuudesta viitteitä antavaa terttualpia (Lysimachia thyrsiflora). Laitisen (2005: 8) mukaan tällaisia luhtalajeja tavataan hiekka-alustan arokosteikoilla vain aivan merenrannan läheisillä nuorilla alueilla. Sammalia, pääasiassa luhtakuirisammalta (Calliergon cordifolium) ja okarahkasammalta (Sphagnum squarrosum) esiintyy rantasuon metsäisillä reunoilla, kosteammissa painanteissa. Rahkasammalien vähäisen esiintymisen edellä kuvatuilla soilla voi aiheuttaa vähäinen kosteus sekä paikoittain meriveden suoranainen vaikutus (Siira 1978: 160). Linjalle 13 sijoittuva vaihettumissuo on edellisempiä soita kosteampi ja nevamaisempi. Lajisto on monimuotoisempaa ja okarahkasammal peittää suuren osan suon hyllyvästä pinnasta. Turpeen paksuus vaihtelee viidestä kuuteen senttimetriin Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä komponentti yksi kuvaa kasvillisuuden vaihettumista suon kosteuden mukaan. Mesimarja (Rubus arcticus), peltokorte (Equisetum arvense), suoorvokki (Viola palustris) ja harmaasara (Carex canescens) kasvavat suon reunoilla kuivemmilla alueilla, kun taas okarahkasammal ja kurjenjalka (Potentilla palustris) viihtyvät hyvin kosteassa ympäristössä. Kiiltopajua (Salix phylicifolia) kasvaa näiden välimaastossa. Komponentti kaksi kuvaa suotyypin vaihettumista nevamaisesta suosta kuivaksi aromaiseksi suoksi. Kiiltolehväsammal (Pseudobryum cinclidioides), luhtakuirisammal, luhtakastikka (Calamagrostis stricta), raate (Menyanthes trifoliata), järvikorte (Equisetum fluviatile), okarahkasammal ja riippasara (Carex magellanica) viihtyvät kosteilla nevamaisilla soilla, kun taas Vattajan alueen eriskummallisilla kuivilla arosoilla kasvaa mm. jokapaikansaraa, luhtavillaa (Eriophorum angustifolium) ja suomyrttiä (Myrica gale). Ryhmittelyanalyysissä muodostui kolme ryhmää (taulukko 10): 1) Carex nigra -valtainen ryhmä, 2) Carex rostrata -valtainen ryhmä ja 3) Sphagnum squarrosum -valtainen ryhmä. 61

65 Ensimmäinen ryhmä kuvaa kaikista kuivimpia, aromaisia alueita joilla pääasiassa kasvaa jokapaikansaraa. Lisäksi esiintyy mm. suomyrttiä, kurjenjalkaa ja vesisaraa (Carex aquatilis). Toinen ryhmä kuvaa hieman kosteampia rantasuoalueita, joilla valtalajina on pullosara (Carex rostrata) ja lisäksi kasvaa mm. vesisaraa ja terttualpia. Kolmas ryhmä kuvaa hyvin kosteita nevamaisia vaihettumissoita, joissa valtalajina on okarahkasammal ja lisäksi kasvaa mm. kurjenjalkaa, jokapaikansaraa ja järvikortetta. Taulukko 10. Ryhmittelyanalyysin tulokset. Ryhmät Myrica gale Carex nigra Potentilla palustris Carex aquatilis Lysimachia thyrsiflora Calliergon cordifolium Salix phylicifolia Calamagrostis stricta,1,0,1 Equisetum fluviatile Carex rostrata Menyanthes trifoliata Aulacomnium palustre Pseudobryum cinclidioides Viola palustris,0,0 1,4 Carex brunnescens Equisetum arvense Sphagnum squarrosum Rubus arcticus Eriophorum angustifolium Carex canescens Carex magellanica Deschampsia flexuosa Calliergon giganteum Campylium polygamum Kuvassa 33 on esitetty ruutujen ja ryhmien sijoittuminen komponenttien suhteen. Komponenttien merkitykset eivät tule ilmi kovin selkeästi. Ryhmään yksi kuuluu eniten 62

66 ruutuja. Ruutu L1R18 erottuu muista ruuduista kasvillisuudellaan. Siinä kasvaa runsaasti okarahkasammalta, mutta muu lajisto on aivan erityyppistä mm. mesimarjaa (Rubus arcticus), harmaasaraa (Carex canescens) ja suo-orvokkia (Viola palustris) L1R18 Ryhmät 1 Carex nigra valtaiset ruudut 2 Carex rostrata valtaiset ruudut 3 Sphagnum squarrosum valtaiset ruudut PCA L1R L1R9 L1R17 L2R20 L13R30 L13R33 L2R25 L2R8 L2R26 L13R29 L1R14 L2R10 L2R7 L2R17 L2R9 L1R13 L1R12 L13R PCA 2 Kuva 33. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa alustan kosteutta ja PCA 2 alustan ravinteisuutta HAKAMAAT JA KASKILAITUMET (9070) Luontotyypin kuvaus Vattajan alueella esiintyy ainoastaan hakamaita. Hakamaat voivat vaihdella avoimesta metsästä puu- ja pensasryhmien ja niittylaikkujen mosaiikkiin. Ne ovat laidunnettuja, harvapuustoisia alueita, joilla puu- ja pensasryhmät ja niittylaikut vuorottelevat (kuva 34). Viime aikoina hakamaiden puusto on lisääntynyt ja saattaa olla aika tiheää. Tällöin hakamaat tunnistaa siitä, että niittykasveja on enemmän kuin metsäkasveja. Niittylajisto on varsin vaihtelevaa, eikä varsinaisia hakamaan indikaattorilajeja ole. Perinteisille hakamaille on tyypillistä tavallisia talousmetsiä vaihtelevampi puustorakenne. 63

67 Luontotyyppiin sisältyvät edelleen laidunnetut, pitkään laidunnuksessa olleet alueet sekä alueet, joiden laidunkäytön loppumisesta on melko vähän aikaa ja joilla on säilynyt puuston hakamaarakenne ja niittyvaltainen aluskasvillisuus. Koko Vattajanniemen ranta-alue oli armeijan tuloon asti perinteisessä laidunkäytössä. Dyynialueiden takana onkin paikoitellen nähtävissä laidunnuksen synnyttämiä perinnebiotooppeja. Laidunnus ilmeisesti myös piti hietikkoaluetta avoimempana (Metsähallitus 2005). Tällä hetkellä laidunnetaan niemen itäpuolen rannikkoa (kuva 35, liite 5) ja laidunnusta on suunniteltu laajennettavaksi myös muille alueille. Kuvat 34 ja 35. Lampaiden laiduntamaa hakamaata Pitkäpauhassa. Kuvan koordinaatit m ja m. Lampaita laiduntamassa. Kuvan koordinaatit m ja m ja kuvaussuunta luoteeseen Tilastollinen käsittely Pääkomponenttianalyysissä muodostui kaksi komponenttia. Kummatkin oikeastaan kuvaavat liukumaa laidunnetuilta dyynialueilta metsäiselle alueelle. Dyynialueilla viihtyvät mm. rantavehnä (Leymus arenarius), kulosammal (Ceratodon purpureus), metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja kiiltopaju (Salix phylicifolia). Kun taas metsäisemmillä laidunnetuilla alueilla kasvaa puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea), metsätähteä (Trientalis europaea), ja riidenliekoa (Lycopodium annotinum), mutta myös selkeitä laiduntamista kuvaavia lajeja, kuten matalanurmikkaa (Poa subcaerulea), niittyliekosammalta (Rhytidiadelphus squarrosus) ja nurmirölliä (Agrostis capillaris). Ryhmittelyanalyysissä muodostui kaksi ryhmää (taulukko 11): 1) nurmirölli ja niittyliekosammalvaltainen ryhmä ja 2) metsälauha ja niittyliekosammal valtainen ryhmä. Ensimmäinen ryhmä kuvaa voimakkaasti laidunnettuja alueita, jotka ovat avoimia ja 64

68 kasvillisuus on niittymäistä. Toinen ryhmä kuvaa alueita, joita on laidunnettu (metsä- ja dyynialueet), mutta kasvillisuus ei ole vielä kovin niittymäistä. Dyyneillä kasvaa edelleen niille tyypillistä rantavehnää ja metsäisillä alueilla on runsaasti metsälauhaa ja puolukkaa, mutta niittyliekosammalen määrä runsastuu. Kuvassa 36 on esitetty ryhmien sijoittuminen pääkomponenttianalyysissä muodostuneiden komponenttien perusteella. Komponentin yksi vaikutus on selkeä. Ruutu L2R4 eroaa muista suuren rantavehnän peittävyyden osalta (56 prosenttia). Taulukko 11. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät 1 2 Salix phylicifolia 0 0 Leymus arenarius 0 3 Deschampsia flexuosa 5 19 Ceratodon purpureus 0 0 Dicranum scoparium 0 1 Rhytidiadelphus squarrosus Sorbus aucuparia,0,1 Vaccinium vitis-idaea 2 5 Trientalis europaea,7,4 Hylocomium splendens 0 0 Brachythecium oedipodium 0 3 Vaccinium uliginosum 0 0 Agrostis capillaries 43 5 Poa subcaerulea 1 0 Rumex acetocella 0 1 Luzula pilosa 0 1 Rubus idaeus,2,1 Brachythecium reflexum 0 0 Climacium dendroides 0 0 Lycopodium annotinum 0 0 Pohlia nutans 6 0 Silene dioica

69 2 1 LZR31 LZR29 LZR24 LZR8 LZR25 LZR30 LZR11 LZR10 LZR28 LZR14 LZR20 Ryhmät 1 Agrostis capillaris ja Rhytidiadelphus squarrosus valtaiset ruudut 2 Dechampsia flexuosa ja Rhytidiadelphus squarrosus valtaiset ruudut PCA LZR27 LZR19 LZR21 LZR3 LZR23 LZR22 LZR18 L2R6 LZR6 LZR7 LZR5 LZR16 L2R3-2 L2R5-3 L2R PCA 2 Kuva 36. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 ja PCA 2 kuvaavat laidunnuksen vaikutusta lajistoon PIKKUJOET JA PUROT (3260) Luontotyypin kuvaus Luontotyyppiin kuuluvat luonnontilaiset virtaavat pikkujoet ja pienvedet, kuten purot. Vattajan alueella luontotyyppiä on vain puron osalta. Tämä luontotyyppi on muuttunut suuresti viime vuosikymmeninä. Uhkana ovat metsätalous sekä muu maankäyttö. Luontotyyppiin voidaan sisällyttää myös jossain määrin luonnontilaltaan kärsineitä kohteita, jos niissä on arvokasta kasvillisuutta ja lajistoa tai ne ovat erikoisen edustavia. Luontotyypin vesistöjä voidaan luokitella pohjan laadun tai veden ravinteisuuden mukaan. Kasvillisuus voi olla monen tyyppistä, mutta se erottuu ympäröivästä kasvillisuudesta selkeästi. Puronvarsikasvillisuutta on Vattajan alueella Niitunojan varrella (kuva 37, liite 5), joka sijaitsee niemen länsipuolella Lahdenkroopin eteläpuolella. Luontotyyppiin mukaan on otettu vain se osa Niitunojasta, joka on säilynyt puromaisena. Suuri osa on ihmisen 66

70 muokkaamaa ojamaista uomaa, josta nimikin jo kertoo. Kartoituksen aikana puron virtaama oli hyvin vähäinen, mutta paikoittain jyrkästi uurtuneet uoman seinät kertoivat voimakkaan virtauksen aiheuttamasta kulumisesta. Tämä on luultavimmin tapahtunut kevät- ja syystulvien aikana. Kuva 37. Niitunoja. Kuvan koordinaatit m ja m ja kuvaussuunta länteen. Kuivahko kangasmetsä vaihettuu Niitunojan ympärillä tuoreeksi kangasmetsäksi ja aivan puron uoman reunoilla tai tulvimiskohdilla kasvaa hyvinkin kosteiden paikkojen lajistoa. Seinäsammalen ja kerrossammalen lisäksi on puron loivemmilla reunoilla runsaasti okarahkasammalta. Lisäksi siellä täällä kasvaa luhtakuirisammalta, kuppilapasammalta, koukkusuikerosammalta ja kiiltolehväsammalta. Tulvivilla kohdilla, lähellä metsäluhtaa kasvaa runsaasti kurjenjalkaa, korpikastikka, saroja ja vehkaa. Yläjuoksulle päin mentäessä uoma jyrkkenee ja kapenee ja suuret kuuset varjostavat aluskasvillisuutta. Mustikkaa ja puolukkaa on paljon, mutta puron seinämillä kasvaa kosteudesta kertovaa lajistoa. 67

71 7.13 METSÄLUHDAT (9080)* Luontotyypin kuvaus Metsäluhdat ovat kosteita tai märkiä puustoisia kosteikkoja, joihin pintavesillä on pysyvä tai pitkäaikainen vaikutus (kuva 38). Niissä muodostuu turvetta, vaikka turvekerros on usein hyvin ohut. Puusto on tyypillisesti lehtipuuvaltaista. Hemiboreaalisella vyöhykkeellä saarni (Fraxinus exelsior) ja tervaleppä (Alnus glutinosa) keskiboreaaliselle vyöhykkeelle asti ovat yleisiä puustossa. Muualla boreaalisella vyöhykkeellä ja karummilla paikoilla harmaaleppä (Alnus incana), isot puumaiset pajut (Salix spp.) ja hieskoivu (Betula pubescens) ovat vallitsevia. Puiden runkojen ympärillä on pieniä mättäitä, mutta muuten märät rimpi- ja välipinnat vallitsevat. Erona avoluhtiin metsäluhtien puuston latvuspeittävyyden tulee olla yli 20 prosenttia ja erona pajuluhtiin esiintyy isoja puumaisia leppiä, pajuja ja hieskoivuja. Kuva 38. Metsäluhta. Kuvan koordinaatit ,9m ja ,3m ja kuvaussuunta pohjoiseen. Ennen kuin Niitunoja laskee mereen se levenee pieneksi suvantovaiheeksi, jossa vesi tulvii virtaaman ollessa voimakkaampi. Paikan ympärille on muodostunut metsäluhta, jossa kasvaa rehevämpää kasvillisuutta (liite 5). Esimerkiksi tervaleppä, jota muualla Vattajan alueella ei esiinny kasvaa tuolla alueella. Tulvaisuus on varmasti suurempaa keväisin ja syksyisin, mutta kesälläkin vettä oli leveälti. Kasvillisuusruudut tehtiin metsäluhdan 68

72 kuivemmalla osalla, jossa esiintyi muun muassa tuomea (Prunus padus), peltokortetta (Equisetum arvense), isotalvikkia (Pyrola rotundifolia), lehtopunaherukkaa (Ribes spicatum), metsätähtimöä (Stellaria longifolia), metsäsuikerosammalta (Brachythecium plumosum), koukkusuikerosammalta (Brachythecium rivulare) ja oravanmarjaa (Maianthemum bifolium). Kosteammalla alueella kasvaa mm. korpikastikkaa (Calamagrostis phragmitoides), erilaisia saroja, vehkaa (Calla palustris) ja terttualpia (Lysimachia thyrsiflora) AVOIN DEFLAATIOALUE Luontotyypin kuvaus Avoin deflaatioalue ei ole varsinainen Natura-luontotyyppi, vaan enemmänkin geomorfologisesti määritettävä luontotyyppi, koska sen kasvillisuus on hyvin vähäistä (kuva 39). Deflaatioalueet ovat karuja, yleensä ihmisen toimesta syntyneitä kuluneita hiekkatasanteita. Säteily on hyvin voimakasta heijastavan hiekkapinnan takia ja vaikeuttaa kasvien leviämistä. Talvisin kasveja suojaava lumipeite on hyvin ohut lunta pöllyttävien tuulien vuoksi. Deflaatioalueet kestävät kuitenkin paremmin kulutusta kuin dyynit, koska hienoin aines on jo lentänyt pois. Tyypillistä kasvillisuutta kuvastavat vahvat heinät, kuten metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja lampaannata (Festuca ovina) sekä erilaiset sammalet ja jäkälät. Suomalaisille laajemmille dyynikentille on luonteenomaista vyöhykkeisyys, jossa rantaa reunaavien dyynien jälkeen levittäytyy deflaatiotasanne, joka syntyi 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa (Hellemaa 2006). Kuva 39. Kulunutta deflaatiopintaa. 69

73 Avointa deflaatioaluetta on Vattajan niemimaalla runsaasti, johtuen aikaisemmasta laajaalaisesta laiduntamisesta sekä armeijan nykyisestä toiminnasta (liite 5). Kasvillisuus vaihtelee muutamista putkilokasveista sammaliin ja jäkäliin. Lisäksi esiintyy runsaasti sienirihmastoa Tilastollinen käsittely Komponentti yksi kertoo kasvupaikan kuluneisuudesta. Tinajäkälä (Stereocaulon paschale) ja hietikkotierasammal (Racomitrium canescens) kasvavat yleensä muiden kasvien kanssa, kun taas torvijäkälät (Cladonia) ja lampaannata (Festuca ovina) viihtyvät myös aivan avoimissa paikoissa, missä ei kasva mitään muuta. Komponentti kaksi kuvaa alustan ravinteisuutta. Tarkasteltaessa aineiston maalajinäytteiden tuloksia voidaan huomata, että viidestä näytteestä sillä ruudulla jolla kasvaa sienirihmaa on selvästi korkein sähkönjohtavuus (3,3 Sm, muut 1,0-1,6 Sm) sekä ph (5,49, muut 5,05-5,43). Sähkönjohtokyky kertoo maaperän liukoisten ravinteiden kokonaismäärästä ja se antaa viitteitä ravinteisuudesta. Ruuduilla, joilla kasvaa harmaata ja vaalea poronjäkälää sekä torvijäkälää maaperä on köyhempää. Ryhmittelyanalyysissä muodostui kaksi ryhmää (taulukko 12). Ryhmä yksi on Deschampsia flexuosa -valtainen. Ryhmä kaksi on Cladina abruscula sekä Polytrichum piliferum -valtainen. Jako on selkeä. Deflaatioalueilla kasvillisuus muodostuu pääasiassa heinistä tai jäkälä-sammalpeitteisistä alueista siellä missä kulutusta on vähemmän. Kuvassa 40 on esitetty pääkomponenttianalyysissä muodostuneiden kahden ensimmäisen komponentin avulla ryhmien sijoittumista. Ryhmä yksi on aika yhtenäinen, kun taas ryhmä kaksi jää hyvin hajanaiseksi ja siihen kuuluvia ruutuja on vain neljä. Tämä kuvaa maaston voimakasta kuluneisuutta. Komponentti kahden merkitys näkyy selkeästi. 70

74 Taulukko 12. Ryhmittelyanalyysin tulokset Ryhmät 1 2 Deschampsia flexuosa 3 4 Festuca rubra 1 0 Festuca ovina,3,8 Cladonia species,1,5 sienirihma 1 2 Cladina rangiferina,0,6 Cladina abruscula,1 10,3 Pinus sylvestris 0 0 Arctostaphylos uva-ursi 1 0 Racomitrium canescens,2 1,5 Stereocaulon paschale,1 1,5 Polytrichum piliferum L13R27 Ryhmät 1 Dechampsia flexuosa valtaiset ruudut 2 Polytrichum piliferum ja Cladina abruscula valtaiset ruudut PCA 1 2 L16R13 L14R8 L9R1 L14R3 0 L16R14 L14R5 L13R28 L11R7 L15R12 L11R6 L8R16 L15R15L15R10 L8R19 L14R6 L15R13 L12R13 L12R15 L16R11 L14R4 L8R18 L8R17 L14R7 L13R PCA 2 Kuva 40. Kasvillisuusruutujen sijoittuminen komponenttien suhteen. PCA 1 kuvaa alustan kuluneisuutta ja PCA 2 alustan ravinteisuutta 71

75 7.15 VERTAILUALUEET Vertailualueiden tarkoituksena on havainnoida sukkession etenemistä alueella. Vertailualueiden tietoja verrattiin metsäisten dyynien kasvillisuusruutuihin. Vertailualue A2, joka sijaitsee Natura-alueen eteläpuolella on kasvillisuudeltaan vielä aika samantyyppinen kun metsäisten dyynien tutkitut kasvillisuusruudut. Seinäsammalta ja puolukkaa on runsaasti, lisäksi kasvaa riidenliekoa ja oravanmarjaa. Toinen vertailualue A3, joka sijaitsee vielä kauempana rannikosta seuraavalla poikittaisdyynillä poikkeaa jo selvästi metsäisten dyynien ruuduista jäkälävaltaisella kasvillisuudellaan. Vallitsevina jäkälinä ovat harmaa ja vaalea poronjäkälä. Lisäksi kasvaa torvijäkälää, palleroporonjäkälää, isohirvenjäkälää sekä männyn versoja ja seinäsammalta. Vertailualueiden humuksen paksuus ei eroa metsäisistä dyyneistä (taulukko 13). Sähkönjohtavuus ja ph ovat keskivertoa alhaisempia jäkäläpeitteisellä vertailualueella A3. Sähkönjohtavuus kertoo liuenneiden aineiden kokonaismäärästä ja se antaa viitteitä alustan ravinteisuudesta. Orgaanisen aineksen määrä ei juurikaan eroa muista ruuduista. Taulukko 13. Vertailualueiden tiedot. Luontotyyppi sähkönjohtavuus (ms/m) ph org.aines humuksen paksuus L1R21 mets.dyyni 2,3 4,65 0,75 4 L10R5 mets.dyyni 3,7 4,93 4,11 5,5 L17R5 mets.dyyni 2,5 4,92 0,62 5,5 L9R4 mets.dyyni 3,1 5,14 1,18 - L18R9 mets.dyyni 1,7 4,79 0,75 2 A3 vertailualue 1,8 4,63 0,91 4 A2 vertailualue 2,5 4,79 0, YMPÄRISTÖTEKIJÖIDEN VAIKUTUS Ympäristötekijöiden vaikutusta tutkittiin lähemmin niiltä ruuduilta, joilta oli otettu maaperänäytteet. Tämä tehtiin mm. korrelaatiomatriisin avulla. Ruutuaineisto jaettiin kahteen matriisiin siten, että toisessa ovat dyyniluontotyyppejä kuvaavat ruudut ja toisessa muut luontotyypit. Korrelaatiomatriisista voitiin huomata, että useat ympäristötekijät korreloivat keskenään (taulukot 14 ja 15). Korrelaatiomatriisit kertovat mitä tekijöitä on mukana pääkomponenteissa. Keskenään korreloivat ympäristötekijät selittävät samaa pääkomponenttianalyysin komponenttia. 72

76 Dyyniluontotyypit Ensimmäiseen matriisiin koottiin pääasiassa dyyniluontotyypit (alkiodyynit, valkeat dyynit, harmaat dyynit, variksenmarjadyynit, metsäiset dyynit ja deflaatioalueet). Tämä sen vuoksi, että näiltä tyypeiltä voidaan havainnoida selkeä perättäinen sukkessiokehitys. Yhteensä korrelaatiomatriisiin tuli 30 kasvillisuusruutua. Korrelaatiomatriisista voidaan todeta, että edetessä kauemmas rannasta korkeus keskimerenpinnasta kasvaa, orgaanisen aineksen määrä runsastuu, humuskerros paksunee ja ph ja sähkönjohtokyky laskevat. Taulukko 14. Korrelaatiomatriisi dyyniluontotyypeistä Muut luontotyypit Toisessa korrelaatiomatriisissa ovat muut luontotyypit (primäärimetsät, vaihettumis- ja rantasuot, hakamaat, merenrantaniityt ja dyynien kosteat painanteet ja puro). Yhteensä korrelaatiomatriisiin tuli 30 kasvillisuusruutua. Tämän taulukon perusteella voidaan todeta, että maaperän orgaanisen aineksen lisääntyessä ja humuskerroksen paksuuntuessa ph ja sähkönjohtokyky laskevat ja paljaan maan osuus vähenee. 73

77 Taulukko 15. Korrelaatiomatriisi muista luontotyypeistä. 8. TULOSTEN TARKASTELU Alueen kasvillisuutta luonnehtii yleisesti ottaen lajiston vähäisyys ja karuus. Tämä johtuu hiekkaisesta alustasta ja pohjoisesta sijainnista. Vaikka meriveden suolaisuus on vähäistä, on rantakasvillisuuden joukossa myös halofyyttilajeja. Lajien määrä vaihtelee alkiodyynien muutamista lajeista reheviin primäärimetsiin ja rantaniittyihin, joiden kasvillisuus on monimuotoisempaa. Putkilokasveja tavattiin kartoituksessa yhteensä 99 lajia, sammalia 27 lajia ja jäkäliä 6 lajia (liite 4). Kasvillisuuskartoitusten ja tilastollisten menetelmien pohjalta voidaan alueen luontotyypeistä todeta, että luontotyyppien sisältä löytyy runsaasti vaihtelua ja omia, erillisiä kasvillisuustyyppejä. Näiden rajaaminen ja kuvaaminen kartalla on kuitenkin osittain hyvin hankalaa, koska ne eivät välttämättä erotu ilmakuvista, vaan kenttätöitä tarvittaisiin lisää. 8.1 LUONTOTYYPPIKARTTA Kenttätöiden ja ilmakuvatulkinnan perusteella rajattiin eri luontotyypit Vattajanniemeltä ja tehtiin luontotyyppikartta (Liite 5). Avoimia dyyniluontotyyppejä sijoittuu huomattavasti 74

78 enemmän niemen länsi- ja pohjoispuolelle, jossa tuulet ovat voimakkaammat ja materiaali sopivampaa, kuin suojaisella itäpuolella. 8.2 KASVILLISUUSSUKKESSION ILMENEMINEN ERI LUONTOTYYPEILLÄ Tyypillinen Suomen rantadyynikasvillisuus ja sukkessio, jota mm. Skytén (1978), Siira (1978), Vartiainen (1980) ja Hellemaa (1995, 1998) ovat tutkimuksissaan kuvanneet näkyy selkeästi myös tämän Vattajanniemen dyynien kasvillisuuden ja sukkession kartoituksen tuloksissa. Sukkessiokehitys Vattajanniemellä on sekä primääristä että sekundääristä. Sukkession ilmeneminen oli hyvin selkeää dyyniluontotyyppien kohdalla, koska dyynitkin muodostavat kehityssarjan rannikolta sisämaahan päin (kuva 41). Muiden luontotyyppien osalta sukkession etenemisen seuraaminen oli osittain hankalaa. Voimakkaimmiksi sukkessioon vaikuttaviksi tekijöiksi muodostuivat etäisyys rannasta, maaperän ravinteiden määrä sekä ph. Kuva 41. Yleistys kasvillisuussukkession ilmenemistä dyyniluontotyypeillä rannasta sisämaahan mentäessä Dyyniluontotyypit Alkiodyynivyöhykkeessä kasvillisuutta on vähän ja se on laikuittaista. Kuivuutta ja tulvimista kestävä vahvalehtinen suola-arho (Honkenya peploides) on selkeästi yleisin laji. 75

79 Sen ympärille muodostuu pieniä alkiodyynejä, jotka eivät kuitenkaan ole kovin pitkäikäisiä. Merinätkelmää (Lathyrus japonicus), rönsyrölliä (Agrostis stolonifera) ja merisinappia (Cakile maritima) esiintyy siellä täällä. Myös rantavehnä (Leymus arenarius) muodostaa pieniä alkiodyynejä. Rönsyrölli ja merisinappi viihtyivät selvästi alavimmilla ajoittain tulvan alle jäävillä, matalilla rannoilla. Merinätkelmä ei viihdy aivan vesirajassa. Valkeilla dyyneillä rantavehnän määrä kasvaa ja dyynit muodostuvat pääasiassa sen ympärille. Dyynien välisissä painanteissa kasvaa monin paikoin merinätkelmää. Lähempänä alkiodyynivyöhykettä esiintyy siellä täällä myös suola-arhoa. Kauemmaksi alkiodyynivyöhykkeestä mentäessä rantavehnän ja merinätkelmän seassa kasvaa mm. ahosuolaheinää (Rumex acetocella), lampaannataa (Festuca ovina) ja metsälauhaa (Deschampsia flexuosa). Metsälauhan peittävyyden kasvaessa lähestytään valkeiden ja harmaiden dyynien rajavyöhykettä. Kasvillisuuden peittävyys kasvaa, sammaleet ilmestyvät ja maaperän orgaanisen aineksen määrä lisääntyy. Valkeiden ja harmaiden dyynien vaihettumisvyöhykkeessä rantavehnän peittävyys vähenee ja metsälauhan kasvaa, lisäksi esiintyy mm. maitohorsmaa (Epilobium angustifolium), sarjakeltanoa (Hieracium umbellatum) ja kultapiiskua (Solidago virgaurea). Harmailla dyyneillä kasvava rantavehnä muuttuu steriiliksi (vrt. Hellemaa 1995: 208). Menestyäkseen se tarvitsee enemmän ravinteita ja kasautuvaa hiekkaa. Merinätkelmää kasvaa hyvin runsaasti Vattajanniemen harmailla dyyneillä. Sitä esiintyy yleensä lähempänä rantaa ennen metsälauha- ja sammalvaltaista vyöhykettä. Verrattuna Hellemaan (1998) tuloksiin Suomen lentohiekkarantojen kasvillisuudesta, merinätkelmän runsaus harmailla dyyneillä on poikkeuksellista. Harmaille dyyneille leviävä sammalpeite muodostuu suurimmaksi osaksi kulosammalesta (Ceratodon purpureus), mutta lisäksi esiintyy myös kynsisammalia (Dicranum polysetum, Dicranum scoparium), kantolaakasammalta (Plagiothecium laetum), koukkusuikerosammalta (Brachythecium reflexum) ja rannikkotierasammalta (Racomitrium ericoides). Sammalten määrän lisääntyessä ja etäisyyden rantaan kasvaessa maaperä muuttuu köyhemmäksi ja heinien ja ruohojen peittävyys laskee. Dyyneillä, joilla kulutus on hyvin vähäistä, kehittyy sammalpeite jäkäläpeitteeksi. Luontainen sukkessiokehitys on häiriintynyt voimakkaasti kulutetuilla alueilla. Jäkäläpeitteiset dyynit eivät pääse kehittymään, vaan harmaista dyyneistä muodostuu kasvillisuudeltaan niittymäisiä. 76

80 Vattajanniemen harmaat dyynit jakautuvat karkeasti eriteltynä kahteen selkeään kasvillisuustyyppiin; kuluneiden ja kulottuneiden alueiden niittymäiseen, heinäiseen kasvillisuustyyppiin sekä häiriöttä kehittyneisiin jäkäläpeitteisiin dyyneihin. Variksenmarjadyynejä esiintyy yleensä harmaiden ja metsäisten dyynien välissä. Vattajalla ne liittyivät harmaiden dyynien taakse muodostuneeseen deflaatiokenttään, josta ne saavat tuulen puhaltamaa irtohiekkaa varpujen sekaan. Avoimemmilla alueilla viihtyvät mm. kangaskarhusammal (Polytrichum juniperinum), tinäjäkälä (Stereocaulon paschale) ja hietikkotierasammal (Racomitrium canescens), jotka muodostivat pinnanmyötäisempiä, avoimempia kasvillisuustyyppejä, kun taas variksenmarjan (Empetrum hermaphroditum) ja lampaannadan (Festuca ovina) osuuden kasvaessa dyynien kasvillisuus tihenee. Tällöin myös orgaanisen aineksen määrä maassa kasvaa. Dyynikumpujen ja niiden välisten painanteiden kasvillisuus on selkeästi erilaista. Dyynien päällä kasvaa runsaasti variksenmarjaa ja jonkin verran hietikkotierasammalta. Dyynikumpujen väleissä taas lähinnä hietikkotierasammalta sekä paikoittain variksenmarjaa, sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi) ja kangaskarhunsammalta. Osalla variksenmarjadyynialueista sukkesiokehitys on edennyt niin, että variksenmarjadyynit ovat metsittyneet. Tämä on luonnollista kehitystä, mutta uhkana liikkuvaa hiekkaa tarvitseville eliöille. Deflaatioalueilla sukkessiokehitystä ei juuri ole havaittavissa, mutta sukkessiolla on mahdollisuutensa paljaalla hiekkapinnalla. Kuten monien Suomen hiekkarantojen umpeutumisesta voidaan havaita. Metsäisiltä dyyneiltä voitiin havaita selkeä sukkession kehityslinja tuoreista kankaista kuivahkoiksi kankaiksi. Suurimmaksi osaksi kasvillisuus muodostui seinäsammalesta ja puolukasta. Joillakin dyynien rehevimmillä suojasivuilla kasvillisuus on jopa lehtomaista. Vertailualue A3, joka sijaitsee vanhemmalla dyynillä kuin varsinaiselle tutkimusalueelle sijoittuvat metsäiset dyynit, on selkeästi sukkessiokehityksessä pidemmällä. Metsätyyppi on jo selkeästi kuivaa kangasta ja puusto on lähes pelkästään mäntyä. Kasvillisuus koostuu pääasiassa erilaisista jäkälistä. Monin paikoin sukkessio on keskeytynyt metsäisillä dyyneillä. Puusto on hakattu pois ja kulutus on tuhonnut kenttäkerroksen kasvillisuuden. Tällöin jäljellä on lähinnä metsälauhaa ja lampaannataa sekä joitakin sammalia ja jäkäliä. 77

81 8.2.2 Muut luontotyypit Merenrantaniityillä voitiin sukkession etenemisessä nähdä selkeä sarja tulvivista rannoista kuivemmille niittymäisille rannoille. Monin paikoin tätä sukkessiokehitystä häiritsi ruovikon voimakas levittäytyminen merenrantaniityille. Järviruoko (Phragmites australis) tukahduttaa muut kasvit ja estää hiekan liikkumisen rannalle, jolloin takamaaston avoimet dyynityypit eivät enää saa tarvitsemaansa hiekkaa. Alavilla, tulvivilla rantaniityillä kasvaa aivan veden tuntumassa rönsyrölliä (Agrostis stolonifera), konnanvihvilää (Juncus bufonius) ja sammankonvihvilää (Juncus ranarius). Rantaan päin mentäessä rantaluikka (Eleocharis palustris) ja sinikaisla (Schoenoplectus tabernaemontani) vaihtuvat vallitseviksi lajeiksi. Kun siirrytään vain ajoittain tulviville alueille mukaan tulee myös erilaisia niittykasveja, kuten rantamatara (Galium palustre) ja luhtakuusio (Pedicularis palustris). Aaltojen voimakkuudella ja veden korkeudella on myös vaikutusta kasvillisuuteen. Alueilla missä vesi seisoo ja sitä on vähän, pääsevät sammalet levittäytymään rantaniitylle (mm. Campylium polyganum ja Pleurozium schreberi). Alueilla, missä vettä on enemmän ja aaltojen liike on voimakkaampaa viihtyvät vahvat putkilokasvit, kuten järviruoko ja rantaluikka. Dyynien kosteilla soistuneilla painanteilla sukkessioon voimakkaimmin vaikuttava tekijä on kosteus. Vattajanniemen kosteat painanteet ovat vain kausikosteita ja niihin vaikuttaa pohjaveden korkeus. Maan jatkuvasti kohotessa myös nämä alueet kuivuvat vähitellen. Sukkessio etenee kosteikkokasveista kuivuutta kestävään kasvillisuuteen. Lisäksi alustan ravinteisuus vaikuttaa kasvien esiintymiseen. Kosteimmilla alueilla viihtyvät mm. ketosilmäruoho (Euphrasia stricta), rantavihvilä (Juncus alpinoarticulatus), vesisara (Carex aquatilis) ja luhtakastikka (Calamagrostis stricta). Kuivemmille alueille mentäessä kiiltopajun (Salix phylicifolia) ja tummarahtusamalen määrä kasvaa. Karummalla alustalla viihtyvät hanhenpaju (Salix repens), punanata (Festuca rubra), pikkulaukku (Rhinanthus minor) ja kiiltopaju, kun taas terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), luhtakuusio (Pedicularis palustris) ja vesisara tarvitsevat ravinteikkaampia, luhtaisia alueita. Maankohoamisrannikolle luonteenomaisia ovat primäärisukkessiometsien eri vaiheet. Nuorimmat pioneerimetsät lähellä merenrantaa ovat usein pensaikkoja tai kosteita lehtoja Sisempänä maalla, missä meren vaikutus ei enää ole niin voimakas ja maaperä on yleensä vähäravinteisempi, havumetsät ovat tyypillisiä. Kosteus ja ravinteisuus vähenevät mitä pidemmälle sukkessio etenee. Vattajanniemellä on hyvin eriasteisia primäärimetsiä. 78

82 Kosteissa primäärimetsissä kasvaa nuorta pusikkoista koivua ja harmaaleppää. Aluskasvillisuus muodostuu mm. saroista, metsätähdestä, nurmiröllistä ja isotalvikista. Sukkession edetessä puusto ei ole enää niin pusikkoista, mutta lehtipuita on kuitenkin vielä runsaasti. Kenttäkerroksessa vallitsevat metsälauha, seinäsammal, oravanmarja, kerrossammal, metsätähti ja kangasmaitikka. Seuraavassa vaiheessa puustossa on jo runsaasti havupuita ja aluskasvillisuudessa vallitsevat mustikka, puolukka, seinäsammal ja kerrossammal. Myös vaihettumis- ja rantasoilla sukkessiokehitys etenee kohti kuivumista. Selkeää kasvillisuuden kehittymisen linjaa ei oikeastaan voida kuvailla, koska soita oli kovin monenlaisia. Mutta pääpiirteittäin voidaan sanoa, että muutamat saralajit ovat kuivien soiden valtalajeina, kun taas märemmillä alueilla viihtyy mm. okarahkasammal (Sphagnum squarrosum). Hakamailla sukkessiokehitys etenee hyvin tiiviistä kasvillisuudesta kohti avoimempia luontotyyppejä. Metsä- tai rantakasvillisuuden joukkoon tulee yhä enemmän niittylajistoa. Vattajanniemellä voimakkaasti laidunnetulla metsäalueella selkeimpänä esille tuli niittyliekosammalen (Rhytidiadelphus squarrosus) suuri peittävyys. Laidunnetuilla dyynialueilla kasvillisuus oli pysynyt tyypillisenä dyynikasvillisuutena, mutta sitä oli tietenkin syöty ja tallattu jonkin verran. 8.3 LUONTOTYYPPIEN EDUSTAVUUTTA UHKAAVAT TEKIJÄT Tämän tutkimuksen ja lähdeaineiston perusteella voidaan todeta, että Vattajalla esiintyvien luontotyyppien selkeimpiä ongelmia ja uhkia ovat joko luontotyypin metsittyminen tai ruovikoituminen tai luontotyypin liiallinen kuluminen Rantojen umpeenkasvu Maiseman muutos Suomen rannikkoalueilla on ollut silmiinpistävä viimeisen 50 vuoden aikana, jolloin laiduntaminen rannoilla on päättynyt. Entiset rantaniityt on otettu viljelykäyttöön tai jätetty vaille käyttöä jolloin alueet ovat metsittyneet ja rantaviiva on lähtenyt ruovikoitumaan. Joillakin paikoilla ruovikon reuna voi vuodessa edetä jopa 1-2 metriä (Ruoko.fi 2006). Perinteisen laidunkäytön päättyminen uhkaa laidunnuksesta riippuvaisten luontotyyppien, kuten matalakasvuisten rantaniittyjen ja hakamaiden edustavuutta ja esiintymistä. Ennen avoimet ja puoliavoimet niityt ovat umpeutumisen 79

83 myötä muuttuneet metsäkasvillisuustyypeiksi. Rantaniittyjen ja muiden avoimien alueiden umpeutumista ovat nopeuttaneet myös vesistöjen rehevöityminen sekä ravinnelaskeumat (Metsähallitus 2005). Suomessa tehtiin perinnemaisemien inventointi vuosina (Länsi-Suomen ympärisökeskus 2004). Se paljasti erilaisten niittymaiden ja luonnonlaitumien huolestuttavan tilan. Alueiden säilyminen hoidettuina on keskeistä luonnon monimuotoisuudelle ja erityisesti perinnebiotooppien uhanalaiselle eliölajistolle. Myös kulttuurihistoriallisten arvojen ja maaseutumaiseman kannalta perinnemaisemien säilyminen on tärkeää. Ranta-alueilla, joilla käyttö ja kulutus on vähäistä eivätkä voimakkaat aallotkaan muokkaa rantaviivaa on ruovikoituminen voimakasta myös Vattajanniemellä. Perinteinen laidunkäyttö, jota on aikoinaan harjoitettu runsaasti alueella, on edesauttanut myös avoimien dyynityyppien (etenkin harmaat dyynit ja variksenmarjadyynit) muodostumista alueelle. Nyt umpeutumiskehitys on havaittavissa myös näillä tyypeillä. Ratkaisuksi on esitetty laiduntamisen laajentamista. Laiduntaminen varmasti avaisi rantoja, mutta jo laidunnetuilla alueilla Pitkäpauhassa voitiin havaita laiduntamisesta johtuvaa dyynipinnan rikkoutumista. Tällöin dyynin morfologia voi hajota ja hiekka lähtee uudelleen liikkeelle. Luontotyyppien avoimena pitämisen ja hoidon kannalta laiduntaminen olisi suositeltavaa, etteivät dyynialueet metsity kokonaan, kuten useille dyynialueille Suomessa on käynyt (Hellemaa 1995: 5). Laidunnuksen vaikutuksia dyyniluontotyyppeihin tulisi seurata tarkoin ja laidunnuksen määrässä täytyisi löytää sopiva tasapaino. Hyvänä vertailukohteena voidaan pitää Viroa, jossa toimi laaja rantaniittyjen ja ketojen (coastal meadow) ennallistamiseen laiduntamalla kohdistuva Life projekti (Ministry of the Environment of the Republic of Estonia 2004), joka on tuottanut hyviä tuloksia. Ennallistamistoimet alkoivat Virossa useilla eri alueilla 1990-luvun puolivälin jälkeen ja LIFE-nature projekti alkoi vuonna 2001 ja päättyi Länsi-Virossa, Matsalun luonnonpuistossa kasvillisuusseurannat alkoivat jo vuonna 1994, jolloin perustettiin 30 vuosittain seurattavaa neliömetrin kokoista näyteruutua. Seuranta kesti yhteensä 11 vuotta, joten selviä tuloksia kasvillisuuden muutoksesta tuli esille. Laidunnuksen myötä alueiden lajimäärä kasvoi ja joitakin lähes kadonneita lajeja levisi uudelleen alueelle. Kasvillisuuden muutoksella on vaikutusta myös linnustoon ja hyönteislajistoon (Ministry of the Environment of the Republic of Estonia 2004: 68). 80

84 8.3.2 Kuluminen ja ihmistoiminta Puolustusvoimien vuosikymmenien ajan aiheuttama kulutus ilmenee luontotyypeillä useilla eri tavoilla. Edustavat, jäkäläpeitteiset harmaat dyynit puuttuvat alueelta lähes kokonaan. Ainoastaan Natura-alueen eteläosissa niitä on jonkin verran. Variksenmarjadyynit ovat aika pienialaisia ja esiintyvät hyvin laikuittaisesti. Uimarannalla niihin kohdistuu voimakasta kulutusta samoin R1:n lähettyvillä, Kalsonpauhan itäpuolella. Tarkastajanpakan suuri transgressiivinen dyyni on kehittynyt sekundäärisen sukkession seurauksena ja sen kasvillisuus on kulunutta. Sekundäärinen sukkessio aiheutuu dyynin liikkumisesta ja voimakkaasta tallauksesta, varsinkin kun tallaus vähenee tai loppuu. Tarkastajanpakan tuulisivu on lähes kokonaan deflaatioaluetta, mutta suojasivu on metsittynyttä dyyniä, jossa puut pysäyttävät tuulen ja aiheuttavat kasautumisen. Armeijan toimintaan liittyvien rakenteiden kaivamisen ja kulutuksen aiheuttamia paikallisia häiriöitä esiintyy laajalti eri puolilla aluetta. Huomattava on myös puolustusvoimien toimintojen positiivinen puoli. Pitkäaikainen sotilaskäyttö on ehkäissyt mm. laajamittaisen virkistys- ja matkailukäytön sekä rakentamisen aiheuttamaa rasitusta ja kulutusta sekä osittain korvannut perinteisen laidunkäytön vaikutuksia. Tämä on edistänyt ensisijaisesti suojeltavista luontotyypeistä etenkin harmaiden dyynien ja variksenmarjadyynien muodostumista alueelle Armeijan toimintojen ja luontotyyppien suojelun edistämisen kannalta Lahdenkroopin mökkien siirrosta tehty päätös on tärkeä. Toimenpiteellä on luvattu vähentää harmaisiin dyyneihin kohdistuvaa kulutusta sekä kehittää puolustusvoimien toimintoja. Mökkien siirto mahdollistaa rannalla sijaitsevan tuliaseman siirtämisen taaemmaksi, luonnon kannalta haitattomampaan paikkaan. Tällöin puolustusvoimat voivat luopua mm. alueen eteläosan, harmaalla dyynillä sijaitsevasta tuliasemasta (Metsähallitus 2005). Armeijan lisäksi kulutusta aiheuttaa virkistyskäyttö. Uimarannalla kulutus on suuren käyttäjämäärän vuoksi voimakasta. Myös Lahdenkroopissa ja paikoittain Hakuntissa virkistyskäytön jäljet näkyvät selkeästi. Hiekkaa sitovaa kasvillisuutta tuhoavat mm. asuntovaunut, polut sekä hiekkaan kaivetut kuopat. Kasvillisuuden kuluminen voi johtaa arvokkaiden luontotyppien tuhoutumiseen sekä dyynien uudelleen liikkumiseen, mikä asutetuilla alueilla voi aiheuttaa ikäviä seurauksia. Etelä-Ruotsissa, Hallandissa auringonottajien hiekkaan kaivamat kuopat aiheuttivat voimakasta eroosiota ja dyynit 81

85 lähtivät uudelleen liikkeelle (Norrman et al. 1974). Tehokkaalla kulun ohjauksella voidaan vähentää dyyniluontotyyppeihin kohdistuvaa kulutusta. 8.4 LUONTOTYYPPIEN EDUSTAVUUS Luontotyyppien edustavuus on tärkeä osa luontotyyppikartoitusta. Edustavuus arvioidaan mm. luontotyypin pinta-alan ja tyypillisyyden sekä siihen kohdistuvan kulutuksen perusteella. Erityisesti tässä tutkimuksessa nousivat esille kiinteiden ruohokasvillisuuden peittämien dyynien, merenrantaniittyjen, metsäisten dyynien ja variksenmarjadyynien edustavuuden tila. Muihin tyyppeihin kohdistuva haitallinen toiminta on vähäisempää tai näillä luontotyypeillä on nopeampi palautumiskyky (taulukko 16). Taulukko 16. Luontotyyppien pinta-alat ja edustavuus. luontotyyppi pinta-ala (ha) edustavuus Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (2110) Liikkuvat rantakauradyynit (2120) Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit (2130)* Variksenmarjadyynit (2140)* Metsäiset dyynit (2180) Merenrantaniityt (1630)* Dyynien kosteat soistuneet painanteet (2190) Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät (9030)* Vaihettumissuot ja rantasuot (7140) Hakamaat ja kaskilaitumet (9070) Pikkujoet ja purot (3260) Metsäluhdat (9080)* Avoin deflaatioalue 9,9 hyvä 21,8 hyvä 67,7 heikko 67,6 tyydyttävä 81,4 tyydyttävä 0,4 heikko 1,2 hyvä 27,4 hyvä 12,8 hyvä 1,4 kohtuullinen 0,6 hyvä 0,3 hyvä 214,6 hyvä Liikkuvia alkiodyynejä esiintyy Vattajanniemellä ohuena vyöhykkeenä pitkin rantaviivaa, yhteensä 9,9 hehtaaria. Kasvillisuus on luontotyypille ominaista. Luontotyypin edustavuus on hyvä, mutta ei kuitenkaan erinomainen johtuen rannalle kohdistuvasta ajoneuvojen käytöstä. Kulutus ei kuitenkaan juurikaan luontotyypillä näy, sillä se on jatkuvassa muutostilassa. 82

86 Liikkuvia rantakauradyynejä on alueella 21,8 hehtaaria. Näiden edustavuus on pääasiassa hyvä. Liikkuville valkeille dyyneille kohdistuu paljon niin armeijan kuin virkistyskäytönkin aiheuttamaa kulutusta. Luontotyyppi on kuitenkin nopeasti elpyvä ja kulutusta kestävä, sillä sammalpintaa ei ole, vaan hiekka liikkuu kasvillisuuden välissä. Paikallisesti voimakkaan kulutuksen aikaansaama tuulipurto voi kuitenkin rikkoa esidyyniharjanteen, jolloin vaurio on pitkäaikaisempi. Luontotyypin säilymiseksi tarvitaan hiekan kasautumista. Rantojen umpeenkasvu, ruovikoituminen ja voimakas kulutus ovat uhkana luontotyypin edustavuudelle. Aikaisemmin valkeiksi dyyneiksi kartoitettu Tarkastajanpakan tuulisivu kartoitettiin nyt deflaatiopinnaksi kuluneisuuden, sekundäärisen sukkession ja vähäisen kasvillisuuden vuoksi. Kiinteitä ruohokasvillisuuden peittämiä dyynejä on Vattajan alueella 67,7 hehtaaria. Näiden edustavuus on heikko. Jäkäläpeitteisten dyynien vähäinen esiintyminen vähentää luontotyypin edustavuutta. Jäkäläpeitteiset dyynit puuttuvat Vattajan alueelta lähes kokonaan voimakkaan kulutuksen vuoksi. Kulutuksen myötä jäkäläpinnat rikkoutuvat helposti ja kulutuksen ja tuulen yhteisvaikutuksesta syntyy tasaisia deflaatiopintoja. Useilla paikoilla jäkäläpintojen uudelleen muodostuminen on mahdotonta jatkuvan tallauksen vuoksi. Alueen eteläosassa, missä toiminta on kohdistunut luontotyypille vähemmän, jäkäläpintoja esiintyy laikuittaisesti (kuva 42). Kiinteiden ruohokasvillisuuden peittämien dyynien niittymäisen kasvillisuuden runsaus kertoo luontaisen sukkession häiriintymisestä. Kasvillisuuspeite on sekundäärisen sukkession, tallauksen ja palamisen muokkaamaa. Niittymäinen kasvillisuus lisää luontotyypin kulutuskestävyyttä ja harvinaisemman merinätkelmän runsas esiintyminen lisää niittyjen arvoa. Paikoitellen harmaat dyynit ovat metsittymässä, mikä taas vähentää luontotyypin edustavuutta. Umpeutuminen saattaa johtaa nopeutuvaan puuston lisääntymiseen, mikä muuttaa tuuliolosuhteita, mikä taas ehkäisee hiekan liikkumista. Ratkaisuna edustavuuden parantamiseen on armeijan ja virkistyskäytön toimintojen siirtäminen ja ohjaaminen, jolloin kulutus keskittyy vain tietyille alueille ja jäkäläpeitteiset dyynit säilyvät. Metsittymistä voidaan hillitä maltillisella laiduntamisella, puiden kaatamisella ja taimiston raivaamisella. 83

87 Kuva 42. Harmaita jäkäläpeitteisiä dyynejä Vattajanniemen eteläosassa (kuva: Pirjo Hellemaa). Variksenmarjadyynejä on Vattajan alueella 67,6 hehtaaria. Luontotyypin edustavuus on tyydyttävä. Sille kohdistuu voimakasta kulutusta, minkä johdosta edustavia variksenmarjadyynejä on noin 22 ha ja muu osa on voimakkaasti kulunutta aluetta. Olennaista luontotyypin osalta on uhanalaisen dyynisukkulakoin (Scythris empetrella) ja muiden harvinaisten hyönteisten esiintyminen alueella. Laji viihtyy hyönteiskartoitusten mukaan myös kuluneissa kuvioissa ja tarvitsee menestyäkseen hiekan liikkumista. Hoidon suuntaamisen kannalta on siis hyvä huomioida, että sopiva kulutus ylläpitää hiekan liikkumista ja kerääntymistä dyynikumpuihin. Metsäisiä dyynejä on Vattajan alueella 81,4 hehtaaria. Luontotyypin edustavuus on tyydyttävä, koska metsäisille dyyneille kohdistuu voimakasta kulutusta. Puustoa on kaadettu ja metsäisten dyynien rinteitä on käytetty voimakkaasti, joko armeijan toimesta tai esimerkiksi mönkijällä ja mopoilla ajelemiseen. Tämän seurauksena kasvillisuus puuttuu monin paikoin lähes kokonaan ja deflaatioalueita on paljon. Toisaalta esimerkiksi Tarkastajanpakan kulkudyynin vastasivu ei ole metsäistä dyyniä koskaan ollutkaan, vaan aktiivista hiekkapintaa. Suojasivu sen sijaan on metsittynyt. Tällaista dyynin aktiivisuutta voidaan myös pitää arvokkaana. Merenrantaniittyjä on Vattajan alueella 0,4 hehtaaria. Luontotyypin edustavuus on heikko metsittymisen ja järviruo'on voimakkaan leviämisen vuoksi. Järviruo'on lisääntyminen 84

88 muuttaa nopeasti ja voimakkaasti avointa kasvupaikkaa vaativien lajien elinolosuhteita. Lisääntyvä järviruoko estää hiekan tulon rannalta dyyneihin ja nopeuttaa siten niiden metsittymistä. Useat aiemmissa luontotyyppikartoissa rantaniityiksi merkityt alueet todettiin kesällä 2006 liian ruovikoituneiksi, jotta niitä voitaisiin ottaa mukaan luontotyyppiin. Järviruo on määrä luontotyypillä, ei saa olla vallitsevaa, jotta se voidaan kartoittaa merenrantaniityksi. Maan kohoaminen tuo hitaasti uutta pinta-alaa rantaniityille. Dyynien välisiä kosteita painanteita esiintyy hyvin vähäisenä Vattajan alueella Lahdenkroopissa (vain 1,2 hehtaaria), mutta luontotyypin edustavuus on hyvä. Primäärimetsiä on Vattajan alueella 27,4 hehtaaria, eli luontotyyppiä on aika runsaasti ja sen edustavuus on hyvä. Edustavuus olisi erinomainen, ellei alueille olisi kohdistunut paikoin voimakasta tallausta ja kaivamista. Ranta- ja vaihettumissoita on Vattajanniemellä 12,8 hehtaaria. Niiden edustavuus on hyvä, vaikka niitä on ojitettu. Edellä mainittujen arosoiden osalta riittäisi varmasti paljon tutkittavaa. Näistä alueista ei kovinkaan paljon tiedetä Hakamaaksi on merkitty luontotyyppikarttaan (liite 5) ja taulukkoon 16 ainoastaan alueet, joilta on kenttätöitä tai jotka pystyi erottamaan ilmakuvista. Tällöin hakamaiden yhteispinta-alaksi tuli 1, 4 hehtaaria. Laidunnettu alue on kuitenkin kokonaisuudessaan huomattavasti suurempi, noin 25 hehtaaria kesällä 2006 (Wargen 2007). Uudelleen alkanut laidunnus on avannut ranta- ja metsävyöhykettä, mutta pieni osa laidunalueesta on toistaiseksi saanut tai säilyttänyt laitumelle tyypillisen lajiston. Luontotyypin edustavuus on tämän vuoksi kohtuullinen. Varsinkin laidunnetuilla dyynialueilla lajisto muodostuu dyyneille tyypillisestä kasvillisuudesta. Purot ja pikku joet esiintyvät alueella vähäalaisesti (0,6 hehtaaria), mutta luontotyyppi on edustavaa. Metsäluhta esiintyy alueella vähäalaisesti (0,3 hehtaaria), mutta on edustavaa. Avoimia deflaatioalueita on runsaasti Vattajanniemellä, yhteensä 214,6 hehtaaria. Tästä alueesta noin 31,6 hehtaaria on transgressiivisten dyynien tuulisivujen deflaatiopintoja, joita voidaan pitää luontotyypin kannalta arvokkaampana kuin soraisia deflaatiotasanteita. Näitä ovat mm. Tarkastajanpakan ja Vonganpakan tuulisivut. Suuri osa deflaatioalueista on ollut aikaisemmin jotain muuta luontotyyppiä, mikä on ihmistoiminnan seurauksesta 85

89 kulunut deflaatiopinnaksi. Deflaatioalueet ovat tärkeitä sellaisille dyynityypeille, jotka vaativat avointa ympäristöä ja hiekan liikkumista, kuten esimerkiksi variksenmarjadyynit. 8.5 TULOSTEN VERTAAMINEN AIKAISEMPIIN TUTKIMUKSIIN Kuten edellä mainittiin, on Vattajanniemen kasvillisuutta ja sukkessiota tutkittu ja kartoitettu aikaisemmin muutamissa tutkimuksissa. Näistä Fontellin (1926), Lembergin (1934, 1935) ja Hellemaan (1995) aineistoja verrattiin tämän tutkimuksen tuloksiin. Hellemaan saamat tulokset olivat melko yhtenäisiä tämän tutkimuksen tulosten kanssa, mutta vanhemmista tutkimuksista löytyi enemmän eroavaisuuksia. Sukkessiokehityksessä merkittäväksi tekijäksi näiden vanhojen tutkimusten perusteella nousee maankohoaminen, mikä johtaa alueiden kuivumiseen ja pohjaveden pinnan laskemiseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa esiintyneet, runsaampaa kosteutta vaativat kasvit ovat suurimmaksi osaksi hävinneet dyynialueilta. Bertel Lemberg kartoitti Suomen lentohiekkarantojen kasvillisuutta 1900-luvun alkupuolella. Myös Vattajanniemi oli mukana hänen tutkimuksissaan (Lemberg 1934, 1935). Lembergin ja tämän kartoituksen tulokset ovat lajiston osalta aika yhdenmukaisia. Eroja lajistossa on mm. lentohiekka-alueella, Kalsonnokan eteläpuolella, josta Lemberg (1935: 61-62) mainitsee sarojen, syysmaitiaisen (Leontodon autumnalis) ja litteänurmikan (Poa compressa) esiintymisen. Näitä lajeja ei tässä kartoituksessa havaittu. Syysmaitiainen on voinut mahdollisesti jäädä huomaamatta myöhään kukkivana lajina. Sarat ovat luultavimmin hävinneet, kun hiekkamaa on kuivunut maan kohotessa. Hän ei myöskään mainitse Kalsonnokan eteläpuolelta tämän kartoituksen aikana runsaana esiintyvää suolaarhoa, lampaannataa ja hietikkotierasammalta. Lembergin (1934, 1935) ottamien valokuvien perusteella voidaan havaita alueen metsittyminen ja kuivuminen. Lembergin ottamissa kuvissa Tarkastajanpakan (kuvat 43 ja 44) sekä Kommelipakan dyynialueet ovat avoimempia. Tarkastajanpakan deflaatiokenttä on nykyään paljon kuivempi ja Lembergin kuvassa näkyvä kosteikkokasvillisuus on täysin hävinnyt. 86

90 Kuva 43. Tarkastajanpakka Lembergin kuvaamana vuonna 1926 (Lemberg 1934, taulu 1). Kuva 44. Tarkastajanpakka kesällä 2006, vastakkaisesta suunnasta kuin edellinen. Kuvan koordinaatit ,2m ja ,5m, kuvaussuunta kohti länttä. Myös Fontell (1926) on tutkinut Vattajaniemen kasvillisuuden kehitystä jo 1900-luvun alussa. Fontell on tehnyt Vattajanniemeltä kaksi profiilia (1926: 181) (kuva 45). Näistä pohjoisempi sijoittuu Kalsonnokasta hieman etelään ja vastaa suunnilleen tämän tutkimuksen linjaa numero kahdeksan. Eteläisempi sijoittuu Hakunninniemestä pohjoiseen, Karhin hietikolle ja vastaa sunnilleen tämän tutkimuksen linjaa numero 16. Pohjoisemman profiilin kasvillisuus muodostuu rantavallilta sisämaahan päin mentäessä ensin suolaarhosta, rantavehnästä ja punanadasta. Rantavehnän sitomat dyynit alkavat vasta 200 metrin päästä rantaviivasta ja ovat matalampia kuin nykyään. Esidyynien takana esiintyy merivihvilää ja jokapaikansaraa. Vanhat, suuret dyynit kohosivat noin puolen kilometrin päässä rantaviivasta. Merivihvilää ja jokapaikansaraa ei tässä tutkimuksessa havaittu. Kuivuminen on vaikuttanut niiden häviämiseen. 87

91 Kuva 45. Fontellin (1926:181) tekemät profiilit Vattajalta. Ylempi sijoittuu Kalsonnokan eteläpuolelle ja alempi Hakunninniemestä pohjoiseen. Karhin hietikolle sijoittuvalla profiililla näkyy rantaa tuolloin reunannut leppädyyni. Tuota leppädyyniä ei enää alueella ole, mutta Hellemaan mukaan (1995: 121) lähellä metsänreunaa sijaitsevat dyynikummut voivat olla jäänteitä tästä dyynistä. Leppää kasvaa kuitenkin edelleen jonkin verran metsänreunassa, rannan puolella. Fontell (1926: ) kertoo leppädyynin takana olevasta kosteammasta maastosta. Tuota kosteampaa maastoa ei tässä tutkimuksessa juurikaan havaittu. Hellemaa (1995: 121) toteaakin metsän kasvavan nykyään noissa ennen kosteammissa paikoissa. Vonganpakalla kasvoi Fontellin mukaan vuosisadan alussa rantavehnää, etenkin dyynin laella ja suojasivulla ja lampaannataa tuulisivulla.. Nykyään Vonganpakan suojasivu on metsittynyt, mutta tuulisivulla kasvaa metsälauhan, lampaannadan ja karvakarhunsammalen muodostamia pieniä dyynikumpuja. Myös rantavehnä kasvaa paikoittain edelleen dyynillä. 88

92 9. YHTEENVETO 9.1 TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT Vattajanniemi on Suomen sekä koko boreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen laajin dyyniluontotyyppejä sisältävä Natura 2000-alue. Alueella esiintyy kuutta ensisijaisesti suojeltavaa ja kahdeksaa muuta luontotyyppiä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää Vattajanniemen luontotyyppien kasvillisuutta, edustavuutta sekä monimuotoisuutta ja tämän pohjalta tarkastella kasvillisuussukkession ilmenemistä alueella. Tämä tehtiin kenttätöiden, ilmakuvatulkinnan ja tilastollisten menetelmien avulla. Kenttätyöt toteutettiin heinäkuussa 2006, jolloin määritettiin alueen kasvillisuutta ja luontotyyppejä 18 tutkimusalueelle sijoitetulta profiililta silmämääräisesti ja luontotyypeille tehdyistä tarkemmista kasvillisuusruuduista. Tutkimusalueen ulkopuolelta rajattiin vertailukohteeksi kaksi aluetta tutkimusalueen metsittyneitä dyynejä vanhemmalta dyynivyöhykkeeltä. Kenttätöiden ja ilmakuvien pohjalta tehtiin tutkimusalueesta luontotyyppikartta. Kasvillisuusanalyysia täydennettiin muilla ympäristötekijöillä. Lisäksi jokaiselta luontotyypiltä otettiin maanäytteitä, joista määritettiin ph, orgaanisen aineksen määrä ja sähkönjohtavuus. Ympäristötekijöitä verrattiin kasvillisuusanalyysin tietoihin ja hyödynnettiin tilastollisin menetelmin. Lopuksi kerättyä aineistoa verrattiin muihin kasvillisuustutkimuksiin Vattajanniemen alueelta KASVILLISUUTEEN JA SUKKESSIOON VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Kerätyn aineiston pohjalta voidaan todeta, että alueen kasvillisuutta luonnehtii yleisesti ottaen lajiston vähäisyys ja karuus, mikä johtuu hiekkaisesta alustasta ja pohjoisesta sijainnista. Lajien määrä vaihtelee alkiodyynien muutamista lajeista reheviin primäärimetsiin ja rantaniittyihin, joiden kasvillisuus on monimuotoisempaa. Huolimatta meriveden vähäisestä suolaisuudesta Pohjanlahdella, voitiin lajistossa havaita myös halofyyttilajeja. Luontotyyppien sisältä löytyy runsaasti vaihtelua ja omia, erillisiä kasvillisuustyyppejä. Näistä oli kuitenkin vaikea tuottaa karttaa ilman tarkempia kenttätöitä. Avoimet dyyniluontotyypit sijoittuivat suurimmasi osaksi niemen länsi- ja pohjoispuolelle johtuen voimakkaammista tuulista ja sopivasta materiaalista. 89

93 Tilastollisten menetelmien pohjalta voidaan kasvillisuuden leviämiseen vaikuttavista ympäristötekijöistä todeta, että edettäessä kauemmas rannasta korkeus keskimerenpinnasta kasvaa, orgaanisen aineksen määrä lisääntyy, humuskerros paksunee ja ph ja sähkönjohtokyky laskevat. Useat kasvillisuuden sijoittumiseen vaikuttavat ympäristötekijät siis korreloivat keskenään. Kasvillisuuden vaihteluun ja vyöhykkeisyyteen vaikuttavat myös edellisten lisäksi ihmisen toiminta, maankohoaminen, vedenkorkeuden vaihtelut, aallokon ja tuulen voimakkuus ja kulutus, rannan kaltevuus sekä ekspositio Dyynialueille tyypillinen kasvillisuussukkessio, jolle antaa erityispiirteitä voimakas maan kohoaminen ja sen seurauksena rantaviivan ja myös kasvillisuustyyppien siirtyminen hitaasti merelle päin on selkeästi nähtävissä Vattajan niemellä. Sukkessio etenee Suomen dyynirannoille ominaiseen tapaan. Kasvillisuus on jakautunut dyyneille selkeiksi vyöhykkeiksi, joista kasviyhteisöt omivat erilaisia habitaatteja. Paikoittain kehitys häiriintyy ihmisestä aiheutuvien toimien vuoksi. Selkeimmin sukkessiokehitys tulee esille varsinaisten dyyniluontotyyppien kohdalla. Sukkessioon voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä olivat etäisyys rannasta, maaperän ravinteisuus ja ph. Vattajanniemen sukkessiokehitys on sekä primääristä että sekundääristä. Sukkessiokehityksessä merkittäväksi tekijäksi vanhojen tutkimusten perusteella nousi maankohoaminen, mikä johtaa alueiden kuivumiseen ja pohjaveden pinnan laskemiseen luvun alussa dyynialueilla esiintyi runsaasti kosteutta vaativia lajeja, mutta nyt ne ovat suurimmaksi osaksi hävinneet. 9.3 KASVILLISUUSSUKKESSION ETENEMINEN Lähimpänä vesirajaa, alkiodyyneillä kasvaa suolaroiskeita ja voimakkaita tuulia kestäviä lajeja, kuten suola-arho (Honkenya peploides), rönsyrölli (Agrostis stolonifera) ja merisinappi (Cakile maritima). Valkeilla dyyneillä kasvaa Suomen yleisintä dyynikasvia, rantavehnää (Leymus arenarius), joka kasvustollaan sitoo alkio- ja esidyynejä. Lisäksi esiintyy mm. ahosuolaheinää (Rumex acetocella), lampaannataa (Festuca ovina), pietaryrttiä (Tanacetum vulgare) metsälauhaa (Deschampsia flexuosa) ja merinätkelmää (Lathyrus japonicus) dyynien välisissä painanteissa. Harmailla dyyneillä rantavehnä vaihettuu metsälauhaksi ja myös sammalet alkavat vähitellen peittää dyynien pintaa. Kun hiekka ei enää pääse liikkumaan maaperän ravinteet vähenevät sateiden huuhtovan 90

94 vaikutuksen seurauksesta, orgaanisen aineksen määrä kasvaa, happamoituminen voimistuu ja rantavehnä muuttuu steriiliksi. Voimakkaan kulutuksen vuoksi sukkessio ei pääse etenemään aivan luontaisesti jäkälöityneisiin harmaisiin dyyneihin, vaan suurin osa harmaista dyyneistä on kasvillisuudeltaan niittymäisiä. Merinätkelmän runsas esiintyminen harmailla dyyneillä on poikkeuksellista muun Suomen dyynialueisiin verrattuna ja nostaa niiden arvoa. Variksenmarjadyynit ovat yleensä muodostuneet rantaa reunustavien dyynien taakse, deflaatiotasanteen yhteyteen. Ne saavat tarvitsemaansa liikkuvaa hiekkaa tuulen puhaltamalla deflaatioalueelta. Niiden kasvillisuus muodostuu pääasiassa variksenmarjan (Empetrum hermaphroditum) peittämistä kummuista ja niiden välisistä hietikkotierasammalpainanteista (Racomitrium canescens). Deflaatioalueiden ja variksenmarjakumpujen taakse on muodostunut metsäisten dyynien vyöhyke. Niiden kasvipeitteessä vallitsevat puolukka (Vaccinium vitis-idaea) ja seinäsammal (Pleurozium schreberi). Sukkessiossa pidemmällä olevat kuivat alueet ovat poronjäkälävaltaisia (Cladina species). Paikoitellen löytyy myös rehevämpiä dyynien suojasivuja, joiden kasvillisuus on jopa lehtomaista. Metsäisten dyynien humuskerros on ohut ja helposti rikkoutuva, paikoin kasvillisuus onkin kulunut kokonaan pois ja hiekassa kasvavat vain muutamat jäkälät ja metsälauha (Deschampsia flexuosa). Merenrantaniityillä voitiin sukkession etenemisessä nähdä selkeä sarja tulvivista rannoista kuivemmille, niittymäisille rannoille. Monin paikoin tätä sukkessiokehitystä häiritsi ruovikon voimakas levittäytyminen merenrantaniityille. Kasvillisuuden vaihtuvuuteen ja leviämiseen vaikuttavat etäisyys rannasta, tulvivan veden määrä ja voimakkuus sekä alustan ravinteisuus. Dyynien kosteat painanteet ovat Vattajalla vain kausikosteita ja niihin vaikuttaa pohjaveden korkeuden vaihtelu. Maan jatkuvasti kohotessa myös nämä alueet kuivuvat vähitellen. Sukkessio etenee kosteikkokasveista kuivuutta kestävään kasvillisuuteen. Lisäksi alustan ravinteisuus vaikuttaa kasvien esiintymiseen. Kosteimmilla alueilla viihtyvät mm. ketosilmäruoho (Euphrasia stricta), rantavihvilä (Juncus alpinoarticulatus) ja vesisara (Carex aquatilis). Kuivemmilla alueilla kiiltopajun (Salix phylicifolia) ja tummarahtusamalen määrä kasvaa. 91

95 Maankohoamisrannikon primäärimetsiä on Vattajanniemellä runsaasti. Kosteus ja ravinteisuus vähenevät mitä pidemmälle sukkessio etenee. Lähempänä rantaa olevat metsät ovat hyvin pusikkoisia ja kasvillisuus on kosteikko- ja lehtokasvillisuutta. Rannasta kauemmaksi mentäessä aluskasvillisuus muuttuu kohti kangasmetsän kasvillisuutta ja havupuiden määrä kasvaa. Myös vaihettumis- ja rantasoilla sukkessiokehitys etenee kohti kuivumista. Vattajalla on runsaasti erikoisia kuivia arosoita. Arosuot ovat vähäturpeisia, kesäisin kuivia ja yleensä lähes puuttomia. Kasvillisuus muodostuu yleensä muutamasta valtalajista. Vattajalla näitä olivat mm. jokapaikansara (Carex nigra), pullosara (Carex rostrara) ja kurjenjalka (Potentilla palustris). Vattajanimen kosteimmilla soilla kasvoi mm. okarahkasammal (Sphagnum squarrosum), erilaisia saroja, järvikortetta ja kurjenjalkaa. Laidunnetuilla alueilla eli hakamailla, voitiin huomata laidunnuksen selkeä vaikutus ympäristön avautumiseen. Lajisto muodostuu edelleen suurimmaksi osaksi kangasmetsien kasvillisuudesta ja dyyneillä dyynikasvillisuudesta. Joitakin selkeitä niittylajeja oli jo voimakkaimmin laidunnetuille alueille levinnyt, esimerkiksi niittyliekosammal (Rhytidiadelphus squarrosus). Deflaatioalueet eivät ole varsinainen Natura-luontotyyppi, mutta niitä on Vattajanniemellä hyvin laajalti. Liikkuvaa hiekkaa tarvitsevien luontotyyppien sukkessiokehitysen kannalta niillä on suuri merkitys. Osa deflaatioalueista on esimerkiksi entistä kiinteää ruohkasvillisuuden peittämää dyynialuetta, mikä kulutuksen myötä on muuttunut deflaatioksi. Deflaatioalueiden kasvillisuus on hyvin vähäistä ja muodostuu pääasiassa metsälauhasta (Deschampsia flexuosa), lampaannadasta (Festuca ovina) ja erilaisista jäkälistä ja sammalista sekä sienirihmasta. 9.4 LUONTOTYYPPIEN TILA Vattajalla esiintyvien luontotyyppien merkittävimpiä ongelmia ja uhkia ovat joko luontotyypin metsittyminen tai ruovikoituminen, tai luontotyypin liiallinen kuluminen. Erityisesti tässä tutkimuksessa nousivat esille harmaiden dyynien, rantaniittyjen, metsäisten dyynien ja variksenmarjadyynien edustavuuden tila. Näistä kaksi ensimmäistä ovat edustavuudeltaan heikkoja ja kaksi jälkimmäistä tyydyttäviä. Muihin tyyppeihin 92

96 kohdistuva haitallinen toiminta on vähäisempää, tai näillä luontotyypeillä on nopeampi palautumiskyky. Niiden edustavuus on hyvä. 10. VATTAJANNIEMEN TULEVAISUUS Vattajanniemen laajat dyyniesiintymät tekevät siitä merkittävän alueen koko Euroopan luonnonsuojeluverkostolle. Dyynikasvillisuus tarjoaa omanlaisensa elinympäristön useille lajeille, joista osa on harvinaisia. Hoitotoimenpiteiden myötä alueen kasvillisuus ja lajisto tulee varmasti monipuolistumaan, luontotyyppien edustavuus paranee ja ympäristön umpeutuminen vähenee. Vattajannimen tulevaisuuden suunnittelun ja suojelun kannalta tulisi huomioida, että sukkessio on luontainen ilmiö, joka muuttaa maisemaa ja kasvillisuutta väistämättä ja jatkuvasti. Maankäytön muutokset esimerkiksi karjan laiduntamisen väheneminen ranta- ja metsäalueilla vaikuttavat sukkession etenemiseen merkittävästi. Ilman armeijan toimintaa laajat hietikot olisivat metsittyneet pian laiduntamisen loppumisen jälkeen. Lampaiden laidunnus ja armeijan aiheuttama kulutus hidastavat kehitystä jonkin verran, mutta menneiden aikojen runsaaseen rantojen laidunkäyttöön tuskin on paluuta. Kasvillisuusukkessiota on tapahtunut ja tulee tapahtumaan alueella luonnollisena prosessina. Myös jatkuva maankohoaminen siirtää rantaviivaa ulapalle päin ja tämä ilmiö luo sukkession etenemiselle uusia mahdollisuuksia. Kasvillisuussukkessio dyyneillä on jatkuvaa taistelua tuulen ja hiekan sekä kasvillisuuden välillä. Jälkimmäinen kuitenkin yleensä lopulta pääsee voitolle. Mitä kauemmaksi rantaviivasta hiekka ja dyynit kulkeutuvat, sitä enemmän tuulen vaikutus heikkenee ja uuden, ravinteikkaan hiekan määrä vähenee. Lopulta hiekka ja dyynit pysähtyvät kokonaan, kasvillisuus sitoo maan pinnan ja dyynit stabiloituvat. 93

97 Kiitokset Suurin kiitos kuuluu työni ohjaajalle Pirjo Hellemaalle, joka on ohjannut ja neuvonut niin kenttätöissä kuin kirjoitustyössäkin. Suuret kiitokset myös toiselle ohjaajalleni, Matti Seppälälle tarkkanäköisestä oikoluvusta sekä hyvistä neuvoista. Maantieteen laitokselta tahtoisin lisäksi kiittää Arttu Paarlahtea, joka auttoi karttojen tekemisessä, Paula Kuusisto-Hjortille suuri kiitos opastamisesta monimuuttujamenetelmien kanssa sekä luonnonmaantieteen laboratorioon kiitokset Juhani Virkaselle, Hanna Reijolalle ja Johanna Jaakolle. Krister Karttuselle kiitos sammalnäytteiden määrityksestä sekä Arto Kurtolle muutamien kavinäytteiden määrittämisestä. Yhteistyöstä ja kommentoinnista kiitos Sigma-konsulteille ja Metsähallitukselle. Lämmin kiitos Satu Lehdolle ja Heli-Cecilia Halstille sekä Pekka Hellemaalle seurasta, avusta, tuesta ja mukavista heinäkuun päivistä Vattajanniemellä. Viimeinen kiitos kuuluu kaikille läheisilleni, jotka ovat muistuttaneet, että gradu on vain gradu ja senkin jälkeen on elämää. Lepohetki Vattajanniemellä (kuva: Heli-Cecilia Halsti). 94

98 Lähteet Ahola, Matti (2006). Vattajanniemen perhoset Julkaisematon tutkimusraportti. 9s. Sigma konsultit Oy, Kokkola. Ahti, Teuvo, Leena Hämet-Ahti & Jaakko Jalas (1968). Vegetation zones and their sections in northwestern Europe. Annales Botanici Fennici 5: Airaksinen, Outi & Krister Karttunen (1998). Natura 2000-luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus. 193s. Alestalo, Jouko (1971). Dendrochronological interpretation of geomorphic processes. Fennia s. Alestalo, Jouko (1979). Land uplift and development of the littoral and eolian morphology on Hailuoto, Finland. Acta Universitatis Ouluensis A 82. s Appelroth, Eric (1948). Några av landhöjningen betingade skogliga särdrag inom den österbottniska skärgården. Teoksessa Lindberg, Håkan (toim.). Skärgårdsboken. Nordenskiöld-Samfundet i Finland.Helsinki. 699s. Fontell, Carl. (1926). Vegetation som bindare av flygsanden på Norra Europas kuster. Terra 38: 4, From, Stella (toim.), (2005). Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen Ympäristökeskus. Franssila, Matti (1949). Mikroilmasto-oppi. Helsinki.257s. Grime, John Philip (1979). Plant Strategies & Vegetation Processes. University of Sheffield. 222 s. Heikkinen, Olavi & Matti Tikkanen, (1987). The Kalajoki dune field on the west coast of Finland. Fennia 165:2, s Heikkilä, Tarja (1998). Tilastotieteellinen tutkimus. Edita Helsinki. 4.painos. 328s. Hellemaa, Pirjo (1995). Suomen hiekkarantojen sukkessio. Julkaisematon lisensiaattitutkielma. Maantieteen laitos, Helsingin yliopisto. 232s. Hellemaa, Pirjo (1998). The Development of Coastal Dunes and their Vegetation in Finland. Fennia 176:1, Hellemaa, Pirjo (2006). Sähköpostiviesti Hellemaa, Pirjo (2007). Sähköpostiviesti Houston, John (2005). The conservation of sand dunes in the Atlantic Biogeographical Region: the contribution of LIFE programme. Dunes and Estuaries 2005 konferenssia varten tuotettu Life- esite. Ecosystems Ltd. 16 s. Hämet-Ahti, Leena, Juha Suominen, Tauno Ulvinen, Pertti Uotila & Seppo Vuokko (toim.) (1986). Retkeilykasvio. 3. uudistettu painos. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, Helsinki. 598 s. Ilmatieteen laitos Talven lumista ja lumisuudesta < Ilmatorjuntaupseeriyhdistys Ilmatorjuntaleiri Lohtaja < ISO (1994). Soil quality -Determination of ph. International standard. Ensimmäinen painos, Switzerland. 5 s. ISO (1994). Soil quality -Determination of the specific electrical conductivity. International standard. Ensimmäinen painos, Switzerland. 4 s. 95

99 Itämeren hydrografia (2002). Itämeriportaali < Jahns, Hans Martin (1982). Sanikkaiset, sammalet, jäkälät. Otava, Helsinki. 262 s. Kalliola, Reino (1973). Suomen kasvimaantiede. WSOY, Porvoo.308s. Kontula, Tytti ja Anne Raunio (toim.), Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi - menetelmä ja luontotyyppien luokittelu. Suomen ympäristö 765, luonto ja luonnonvarat, Suomen ympäristökeskus. 131s. Korpela, Kalevi & Pentti Papunen, Hannu Tarmio (toim.) (1973). Suomenmaa 5, Maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. Porvoo WSOY.424s Laitinen, Jarmo, Sakari Rehell, Antti Huttunen ja Seppo Eurola (2005). Arokosteikot: ekologia, esiintyminen ja suojelutilanne Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Suo 5: Lehto, Satu (2007). Vattajanniemen dyynien kuluneisuus ja eolinen aktiivisuus. Pro gradu -tutkielman luonnos. Maantieteen laitos. Helsingin yliopisto. 110 s. Leiviskä, Iivari (1905a). Über die Küstenbildungen des Bottnischen Meerbusenszwischen Tornio und Kokkola. Fennia 23: s. Leiviskä, Iivari (1905b). Über die Entshung der Dünengebiete an der Küste des Bottnischen Meerbusens. Fennia 23: 2. 20s. Lemberg, Bertel (1933). Über die Vegetation der Flugsandgebiete an den Küsten Finnlands.I. Die sukzession. Acta Botanica Fennica s. Lemberg, Bertel (1934).Über die Vegetation der Flugsandgebiete an den Küsten Finnlands.II. Die Randdünen. Acta Botanica Fennica s. Lemberg, Bertel (1935). Über die Vegetation der Flugsandgebiete an den Küsten Finnlands. III. Die einzelnen Flugsandgebiete. Acta Botanica Fennica s. Lumme, Ester (1934). Die flugsandfelder und Dünengebiete Finnlands. Fennia 59: 2. 77s. Länsi-Suomen ympäristökeskus (2004). Perinnebiotoopit < Maavoimat Vaasan sotilasläänin esikunta < Mainio, Tapio (2006). Kesämökit hävitetään pakkolunastuksilla Vattajanniemestä. Artikkeli Helsingin sanomissa Martinez, M.L & N.P. Psuty (toim.), (2004). Coastal dunes, Ecology and Conservation. Springer. 386 s. Mattila, Jorma (1938). Lohtajan lentohietikko. Kyrönmaa IV, Helsinki. Metsähallitus (2005).Vattajan dyyni-life projektisuunnitelma (2005). Ei virallinen Ministry of the Environment of the Republic of Estonia (2004 ). Coastal meadow management : best practice guidelines, the experiences of LIfFE-Nature project Boreal Baltic coastal meadow preservation in Estonia. 100s. < onia> Nevanlinna, Antti (2006). Suullinen keskustelu Norrman, John & Agneta Peterson, Thomas Peterson (1974). Dynmorfologiska undersökningar i södra Halland. 247 s. Statens Naturvårsverk. Oilinki, Lauri (2006). Vattajan harjoitusalue kuin sotaelokuvan jälkeen. Uutispäivä Demari < Palomäki, Mauri (1963). Uber den Einfluss der Landhebung als ökologischer Faktor in der Flora flacher Inseln. Fennia 88:2. 96

100 Perinnemaisemien hoitotyöryhmä (2000). Perinnebiotooppien hoito Suomessa - perinnemaisemien hoitoryhmän mietintö. Suomen ympäristö 443, Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus.162 s Pye, Kenneth (1983). Coastal dunes. Progress in Physical Geography 7:4, Ranta, Esa, Hannu Rita & Jari Kouki (1994). Biometria, tilastotiedettä ekologeille.yliopistopaino.viides painos. 569 s. Ruoko.fi (2006). Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa, Interreg IIIA < Salo, Katriina (2001). Hankoniemen dyynien kehitys ja nykytila. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.maantieteen laitos. 96s. Seppälä, Matti (1995). Deflation and Redeposition of Sand Dunes in Finnish Lapland. Queternary Science Reviews 14, SFS 3008 (1990). Veden, lietteen ja sedimentin kuiva-aineen ja hehkutusjäännöksen määritys. Suomen standardisoimisliitto SFS. Vesi- ja ympäristöhallitus. 2.painos. 3 s. Sigma konsultit (2005). Kartat Vattajan dyyni-life projektisuunnitelmassa. Metsähallitus. Ei virallinen. Siira, Jouko (1970). Studies in the ecology of the sea-shore meadows of the Bothnian bay with special reference to the Liminka area. Aquilo Ser. Bot s. Siira, Jouko (1978). Kohoava maa verhoutuu kasveihin. Suomen luonto 3-4. Suomen kartasto (1987). Ilmasto, vihko 131. Maanmittaushallitus & Suomen Maantieteellinen Seura. Helsinki. 31 s. Suomen kartasto (1990). Geologia, vihko Maanmittaushallitus & Suomen Maantieteellinen Seura, Helsinki. 58 s. Suomen lehtisammalten nimiluettelo (2002). Suomen ympäristökeskus. < Suomen sarvi- ja maksasammalten nimiluettelo (2002).Suomen ympäristökeskus. < Skytén, Roland (1978). Sand- och dynsträndernas vegetation och dess nedslitning. Nordenskiöld-samfundets tidskrift Thannheiser, Dietbert (1998). North Atlantic Coastal Vegetation. Teoksessa Kelletat, Dieter H. (toim.), German Geographical Coastal Reseach, The Last decade. Institute for Scientific Co-operation, Tubingen. 448s Tilastoja Suomen ilmastosta Ilmatilastoja Suomesta 2002:1. Ilmatieteen laitos, Helsinki s. Topografikunta (2006). Digitaaliset, orto-oikaistut ilmakuvat Vattajan alueelta. Väärävärikuvaus Maastoresoluutio 0,2 metriä _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

101 Tulkki, Paavo (1977). The bottom of the Bothnian Bay. Geomorphology and sediments. Merentutkimuslaitoksen julkaisu 241: Vartiainen, Terttu (1980).Succession of island vegetation in the land uplift area of the northernmost Gulf of Bothnia, Finland. Acta Botanica Fennica 115. Viles, Heather & Spencer, Tom (1995). Coastal Problems -Geomorphology, Ecology and Society at the Coast. Arnold, Lontoo. 350s. Wallin, Timo (1980). Yyterin lentohiekka-alueesta. Julkaisematon pro-gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos. 106 s. Wargen, Lena (2007). Sähköpostiviesti Metsähallituksesta Ympäristökeskus (2004). Länsi-Suomen ympäristökeskus, Natura 2000-alueet < 98

102 liite 1. Sähkönjohta- ph Orgaanisen Etäisyys Sähkönjohta- ph Orgaanisen Etäisyys vuus (ms/m) aineksen määrä rannasta vuus (ms/m) aineksen määrä rannasta Alkiodyynit Hakamaat 5 näytettä 5 näytettä keskiarvo 2,30 6,47 0,29 8,70 keskiarvo 3,30 4,63 3,17 vaihteluväli 12-3,5 5,88-7,14 0,19-0,38 5,5-12 vaihteluväli 2,7-3,8 4,46-4,82 1,78-4,65 hajonta 0,87 0,45 0,08 2,54 hajonta 0,43 0,14 1,23 Valkeat dyynit Vaihettumis- ja rantasuot 5 näytettä 6 näytettä keskiarvo 1,58 3,46 0,18 5,62 keskiarvo 43,95 4,81 1,39 104,25 vaihteluväli 1,2-1,9 5,74-6,38 0,19-0,52 7,6-79 vaihteluväli 4,2-173,7 2,95-5,77 0,55-2, ,5 hajonta 1,01 4,26 0,15 4,36 hajonta 67,98 1,25 0,91 24,22 Harmaat dyynit Kosteat painanteet 5 näytettä 5 näytettä keskiarvo 1,30 3,86 0,16 4,99 keskiarvo 2,66 6,10 0,34 73,00 vaihteluväli 1,1-2,9 5,49-6,27 0,26-1, vaihteluväli 1,1-8,3 5,78-6,28 0,3-0, hajonta 0,40 0,56 0,03 0,89 hajonta 3,16 0,22 0,04 25,85 Variksenmarjadyynit Deflaatioalueet 5 näytettä 5 näytettä keskiarvo 1,06 5,58 0,35 149,90 keskiarvo 1,66 5,34 0,47 270,80 vaihteluväli 0,8-1,3 5,41-5,89 0,23-0, vaihteluväli 1-3,3 5,05-5,49 0,26-0, hajonta 0,18 0,21 0,09 108,27 hajonta 0,94 0,17 0,20 118,72 Metsäiset dyynit Purot 5 näytettä 2 näytettä keskiarvo 2,66 4,89 1,48 695,40 keskiarvo 3,60 4,55 1,94 226,00 vaihteluväli 1,7-3,7 4,65-5,14 0,75-4, vaihteluväli 3,4-3,6 4,51-4,59 1,48-2, hajonta 0,77 0,18 1,48 472,54 hajonta 0,28 0,06 0,65 55,15 Merenrantaniityt Metsäluhdat 6 näytettä 1 näyte 2,20 5,09 0,69 50,00 keskiarvo 31,53 5,12 0,49 15,42 Vertailualueet vaihteluväli 12,7-50,2 4,11-6,32 0,31-0,91 4,5-35,3 2 näytettä hajonta 13,23 0,97 0,23 12,20 keskiarvo 2,15 4,71 0,87 Primäärimetsät vaihteluväli 1,8-2,5 4,63-4,79 0,82-0,91 5 näytettä hajonta 0,49 0,11 0,06 keskiarvo 1,87 2,39 2,20 207,40 vaihteluväli 1,5-2,6 4,52-5 0,56-1, hajonta 2,03 3,17 1,37 149,84

103 liite 2. 1

104 2

105 3

106 4

107 5

108 6

109 Liite 3. Tutkittujen kasvillisuusruutujen tiedot. Alkiodyynit koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljasmaa puut L12R1 alkdyn khiekka 5 W L7R1 alkdyn khiekka 20 N ,5 88, ,5 2 6 L7R8 alkdyn khiekka 5 SW L8R1 alkdyn khiekka L8R2 alkdyn khiekka 8 S L8R3 alkdyn khiekka 15 W L4R1 alkdyn hhiekka 10 N L4R2 alkdyn hhiekka 12 N L4R3 alkdyn khieta 10 S L13R1 alkdyn khiekka 5 W L16R1 alkdyn hhiekka 10 W L16R2 alkdyn hhiekka L16R3 alkdyn hhiekka 5 E LWR1 alkdyn khiekka 20 W 8 0, LWR2 alkdyn khiekka 8 W 8 0,5 7 0,5 92,5 7 LWR3 alkdyn khiekka 5 W 8 0, LWR4 alkdyn khiekka 5 W 8 0,5 11 0,5 88,5 11 LWR5 alkdyn khiekka 2 W 8 0,5 3 0,5 96,5 3 LWR6 alkdyn khiekka 10 W LWR7 alkdyn khiekka 5 W LWR8 alkdyn khiekka 2 W 9 7,5 92,5 7 0,5 LWR9 alkdyn hhiekka 10 S LWR10 alkdyn hhiekka 2 W LWR11 alkdyn hhiekka 5 W LWR12 alkdyn khiekka 8 W 10 0, LWR13 alkdyn khiekka 10 W 10 0,5 4 0,5 95,5 4 LWR14 alkdyn khiekka 18 W LWR15 alkdyn khiekka 18 W 10 0,5 3,5 0,5 96 2,5 1 LWR16 alkdyn khiekka 18 W 10 5,5 94,5 5 0,5 L15R1 alkdyn khiekka 5 W 5, L15R2 alkdyn khiekka 10 W L15R3 alkdyn khiekka 10 W 10 9,5 90,5 0,5 9 L15R4 alkdyn khiekka 20 W 14, L18R1 alkdyn hhiekka 10 W 3, Hon pep Ley are Lat jap Rum ace Tan vul Cak mar Agr sto L18R2 alkdyn hhiekka 20 W 4, L18R3 alkdyn hhiekka 10 W 9 6,5 93, ,5 L17R1 alkdyn hhiekka 5 W 12,

110 Valkeat dyynit koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Hon pep Ley are Lat jap Rum ace Dec fle Fes rub Fes ovi Hie umb Epi ang Sor auc L12R2 valk.dyyni k.hiekka 20 W L12R3 valk.dyyni k.hiekka 22,5 38,5 61,5 0,5 38 L12R4 valk.dyyni k.hiekka 20 E L12R5 valk.dyyni k.hiekka L12R6 valk.dyyni k.hiekka L7R2 valk.dyyni k.hiekka 5 N 7,6 100, ,5 60 L7R3 valk.dyyni k.hiekka 5 N 15 0,5 79,5 20,5 0, L7R6 valk.dyyni k.hiekka 2 N L7R7 valk.dyyni h.hiekka 2 N 100 0, L2R1 valk.dyyni h.hiekka 20 N L2R2 valk.dyyni h.hiekka 12 N L11R1 valk.dyyni hhiekka 20 W L11R2 valk.dyyni hhiekka 5 W L6R14 valk.dyyni k.hiekka 2 SE L5R1 valk.dyyni h.hiekka L8R4 valk.dyyni hhiekka 15 W L8R5 valk.dyyni hhiekka 15 W L8R6 valk.dyyni hhiekka 8 W L8R7 valk.dyyni hhiekka 2 W 63 0, L8R8 valk.dyyni hhiekka 66 0, L4R4 valk.dyyni h.hiekka 18 N 20 47,5 55 0, L4R5 valk.dyyni h.hiekka 20 NW 27, ,5 39 0,5 L4R6 valk.dyyni h.hiekka 25 N 36, , ,5 L4R7 valk.dyyni h.hiekka 20 N ,5 0,5 L13R2 valk.dyyni k.hiekka 5 W L13R3 valk.dyyni h.hiekka 10 W 25, L13R4 valk.dyyni h.hiekka 2 W L13R5 valk.dyyni h.hiekka 10 W 44 31, ,5 2 L13R6 valk.dyyni h.hiekka L9R1 valk.dyyni h.hiekka 20 W , L16R4 valk.dyyni h.hiekka 5 W 21 0, L16R5 valk.dyyni h.hiekka 5 W 23 0, L15R5 valk.dyyni h.hiekka 10 W 20 0, L18R4 valk.dyyni h.hiekka 50 W

111 L17R2 valk.dyyni h.hiekka 20 W 15,

112 Harmaat dyynit koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Hon pep Ley are Lat jap Rum ace Cer pur Dec fle Tan vul Pla lae Dic pol Fes rub Fes ovi Hie umb L12R7 hein.dyyni k.hiekka 46 0, L12R8 hein.dyyni k.hiekka 51 0, L12R9 hein.dyyni k.hiekka 10 W 60 0, L12R10 hein.dyyni k.hiekka 67 0,5 104, ,5 L12R11 hein.dyyni k.hiekka 10 E L5R2 hein.dyyni h.hiekka 42 N L12R12 hein.dyyni k.hiekka 5 E ,5 L7R4 hein.dyyni h.hiekka L7R5 hein.dyyni h.hiekka , ,5 L11R3 hein.dyyni h.hiekka 32,5 0, L11R4 hein.dyyni h.hiekka 20 W 37 0,2 108,5 5 0, L11R5 hein.dyyni h.hiekka 41 0, L5R3 hein.dyyni h.hiekka 10 S 23 0, L5R4 hein.dyyni h.hiekka 8 S 31, L5R5 hein.dyyni h.hiekka 6 S 40 1, L4R8 hein.dyyni h.hiekka 22 N L4R9 hein.dyyni h.hiekka 38 N , ,5 L4R10 hein.dyyni h.hiekka 42 S L8R9 hein.dyyni k.hiekka 12 W 75 0,2 117, ,5 L8R10 hein.dyyni k.hiekka 5 E 81 0, L8R11 hein.dyyni k.hiekka 20 W L8R12 hein.dyyni k.hiekka 5 W L8R13 hein.dyyni k.hiekka 2 W 95 0,2 99,5 1 0, ,5 L8R14 hein.dyyni k.hiekka 20 E 101 0, L8R15 hein.dyyni k.hiekka 5 E 107 0, L16R6 hein.dyyni h.hiekka 2 E 27 0,2 24, ,5 1 6 L16R7 hein.dyyni h.hiekka 44 0, L16R8 hein.dyyni h.hiekka 18 E 45,5 0,2 78,5 29, L15R6 hein.dyyni h.hiekka 15 E 31 0,5 35, , L15R7 hein.dyyni h.hiekka 2 W 32 0, L15R8 hein.dyyni h.hiekka 5 W 33 0, L15R9 hein.dyyni h.hiekka 20 W 35 0, , ,5 L18R5 hein.dyyni h.hiekka 20 W 19 0,

113 L18R6 hein.dyyni h.hiekka 18 W 21,5 1,5 91,5 8, L18R7 hein.dyyni h.hiekka 12 E 28,5 0,75 56, , L18R8 hein.dyyni h.hiekka 34 0, L17R3 hein.dyyni h.hiekka 31 0,75 28, ,5 L17R4 hein.dyyni h.hiekka 41,5 0,5 67,5 32, ,5 2 koodi luontotyyppi Ple sch Dic sco Cla Agr sto Epi ang Ach mil Bra ref Hyl spl Sol vir Cla ran Cla abr Sal phy Rac elo L12R7 hein.dyyni L12R8 hein.dyyni L12R9 hein.dyyni L12R10 hein.dyyni L12R11 hein.dyyni L5R2 hein.dyyni 2 L12R12 hein.dyyni 2 2 0,5 L7R4 hein.dyyni 0,5 0,5 L7R5 hein.dyyni 50 L11R3 hein.dyyni 27 7 L11R4 hein.dyyni ,5 0,5 L11R5 hein.dyyni 2 3 0,5 0,5 L5R3 hein.dyyni L5R4 hein.dyyni 5 L5R5 hein.dyyni 10 L4R8 hein.dyyni 7 L4R9 hein.dyyni 4 L4R10 hein.dyyni 42 L8R9 hein.dyyni L8R10 hein.dyyni 2 L8R11 L8R12 L8R13 L8R14 L8R15 hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni L16R6 hein.dyyni 1 L16R7 hein.dyyni 4 1 5

114 L16R8 hein.dyyni ,5 L15R6 L15R7 L15R8 L15R9 hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni L18R5 hein.dyyni 2 L18R6 hein.dyyni 3 L18R7 L18R8 L17R3 hein.dyyni hein.dyyni hein.dyyni L17R4 hein.dyyni 1 6

115 Variksenmarjadyynit koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Hon pep Rum ace Dec fle Fes ovi Tan vul Cla sienirihma Ach mil Cla abr Pin syl Arc uva Vac vit L5R6 v.marjadyyni hhiekka 8 S L5R7 v.marjadyyni hhiekka 5 S L5R8 v.marjadyyni hhiekka L5R9 v.marjadyyni hhiekka L5R10 v.marjadyyni h.hiekka 5 N 67 0,2 143, ,5 L5R11 v.marjadyyni h.hiekka 69,5 63,5 36,5 0,5 L5R12 v.marjadyyni h.hiekka 5 N 73 0, ,5 L5R13 v.marjadyyni h.hiekka 5 N 75 0, L5R14 v.marjadyyni h.hiekka 20 S 79,5 0, ,5 L5R15 v.marjadyyni h.hiekka 25 S 81,5 32,5 67,5 0,5 1 1 L5R16 v.marjadyyni h.hiekka 17 S L5R17 v.marjadyyni h.hiekka 17 S 84 21,5 78,5 12 L5R18 v.marjadyyni h.hiekka 22 N , ,5 L5R19 v.marjadyyni h.hiekka 19 W 87, L5R20 v.marjadyyni h.hiekka 20 N L5R21 v.marjadyyni h.hiekka 5 S 85, L5R22 v.marjadyyni h.hiekka 5 W 97 0,5 41, L5R23 v.marjadyyni h.hiekka 12 N 100,5 0,5 28, L5R24 v.marjadyyni h.hiekka 10 S 102 0, ,5 L5R25 v.marjadyyni h.hiekka 8 S 103,5 49,5 50,5 0,5 1 L8R21 v.marjadyyni hhiekka ,5 8 0,5 3 0,5 L8R22 v.marjadyyni hhiekka 5 W ,5 L8R23 v.marjadyyni hhiekka 2 W ,5 L8R24 v.marjadyyni hhiekka 5 E 255, L8R25 v.marjadyyni k.hiekka 10 S L8R26 v.marjadyyni k.hiekka 5 S L8R27 v.marjadyyni hhiekka 8 E L8R28 v.marjadyyni hhiekka 5 E 288, L8R29 v.marjadyyni hhiekka 291,5 2 90,5 9,5 6 L8R30 v.marjadyyni k.hiekka 2 W 303,5 0, L8R31 v.marjadyyni k.hiekka 304,5 0, L8R32 v.marjadyyni k.hiekka 10 W 335, ,5 L8R33 v.marjadyyni k.hiekka 10 E 336, L8R34 v.marjadyyni k.hiekka 20 E 393,5 95, ,5 7

116 L8R35 v.marjadyyni k.hiekka 5 W 413, ,5 1 1 koodi luontotyyppi Emp her Jun com Rac can Ste pas Pol jun L5R6 v.marjadyyni 56 1 L5R7 v.marjadyyni L5R8 v.marjadyyni L5R9 v.marjadyyni L5R10 v.marjadyyni L5R11 v.marjadyyni L5R12 v.marjadyyni ,5 L5R13 v.marjadyyni L5R14 v.marjadyyni 0,5 L5R15 v.marjadyyni 28 2 L5R16 v.marjadyyni 76 2 L5R17 v.marjadyyni 9 0,5 L5R18 v.marjadyyni L5R19 v.marjadyyni 60 L5R20 v.marjadyyni 23 L5R21 v.marjadyyni 95 L5R22 v.marjadyyni ,5 1 L5R23 v.marjadyyni 24 0,5 2 L5R24 v.marjadyyni ,5 L5R25 v.marjadyyni L3BR21 v.marjadyyni ,5 L3BR22 v.marjadyyni ,5 2 L3BR23 v.marjadyyni L3BR24 v.marjadyyni L3BR25 v.marjadyyni 9 L3BR26 v.marjadyyni 37 L3BR27 v.marjadyyni 67 L3BR28 v.marjadyyni 48 9 L3BR29 v.marjadyyni 84 0,5 L3BR30 v.marjadyyni L3BR31 v.marjadyyni ,5 0,5 L3BR32 v.marjadyyni ,5 8

117 L3BR33 v.marjadyyni L3BR34 v.marjadyyni 90 2 L3BR35 v.marjadyyni ,5 9

118 Metsäiset dyynit koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puiden peitto Ley are Lat jap Cer pur Dec fle Dic pol Fes ovi Ple sch Dic sco Cla Epi ang Hyl spl Cla ran L10R2 mets.dyyni k.hiekka 2 W 723,5 0, L10R3 mets.dyyni k.hiekka 5 W 743 0, ,5 L10R4 mets.dyyni k.hiekka 760 0,5 74, L10R5 mets.dyyni h.hiekka 790 0,5 5, L10R7 mets.dyyni k.hiekka 38 E 872 0,5 0, ,5 2 L10R8 mets.dyyni k.hiekka 10 E 884 0,2 0,5 111, L1R19 mets.dyyni h.hiekka 30 NW , L1R20 mets.dyyni h.hiekka 38 NW ,5 1 L1R21 mets.dyyni h.hiekka 425 0, L1R22 mets.dyyni h.hiekka 30 NW 437 0, L1R23 mets.dyyni h.hiekka 5 NW 442 0, L14R9 mets.dyyni k.hiekka 18 W 328 0,5 107,5 44 L14R10 mets.dyyni h.hiekka 339 0, L14R11 mets.dyyni h.hiekka 5 W 349 0, L14R12 mets.dyyni h.hiekka 5 W 350 0, L9R2 mets.dyyni h.hiekka 20 E L9R3 mets.dyyni h.hiekka 5 E , L9R4 mets.dyyni h.hiekka 5 E ,5 68 0,5 L16R15 mets.dyyni h.hiekka 5 E 771 0,2 31,5 68, ,5 5 L16R16 mets.dyyni h.hiekka 2 E 775 0,5 0, ,5 L16R17 mets.dyyni h.hiekka 20 E 779,5 0,5 1 83, L16R18 mets.dyyni h.hiekka 28 E L16R19 mets.dyyni h.hiekka L18R9 mets.dyyni h.hiekka 20 W 104 0, L18R10 mets.dyyni h.hiekka 25 W 105 0,2 0, L17R5 mets.dyyni h.hiekka 30 W ,5 2 L17R6 mets.dyyni h.hiekka 2 E 84 1,5 0,5 60, , L17R7 mets.dyyni h.hiekka 15 W 88 0, L17R8 mets.dyyni h.hiekka 20 W 92 0,5 0, L15R16 mets.dyyni h.hiekka 20 E 584 0, L15R17 mets.dyyni h.hiekka 20 E 585 0, L15R18 mets.dyyni h.hiekka 22 E 590,5 0, L15R19 mets.dyyni h.hiekka 20 E 594,5 0, L15R20 mets.dyyni h.hiekka 7 E 596 0,

119 L15R21 mets.dyyni h.hiekka 30 E , koodi luontotyyppi Cla abr Pin syl Arc uva Vac vit Emp her Vac myr Vac uli Lin bor Tri eur Jun com Cet isl Pic abi Lyc ann Mai bif Cla ste Pru pad Mel pra Dic fle Mel sil L10R2 mets.dyyni L10R3 mets.dyyni 32 L10R4 mets.dyyni L10R5 mets.dyyni L10R7 mets.dyyni 0,5 L10R8 mets.dyyni ,5 1 L1R19 mets.dyyni ,5 L1R20 mets.dyyni ,5 L1R21 mets.dyyni L1R22 mets.dyyni 42 1 L1R23 mets.dyyni L14R9 mets.dyyni 42 0, L14R10 mets.dyyni L14R11 mets.dyyni L14R12 mets.dyyni L9R2 mets.dyyni L9R3 mets.dyyni L9R4 mets.dyyni L16R15 mets.dyyni L16R16 mets.dyyni 0,5 18,5 0,5 L16R17 mets.dyyni 66 0,5 2 L16R18 mets.dyyni L16R19 mets.dyyni L18R9 mets.dyyni L18R10 mets.dyyni 0,5 28 0,5 L17R5 mets.dyyni 11 0,5 L17R6 mets.dyyni 5 L17R7 mets.dyyni 9 1 L17R8 mets.dyyni 28 0,5 0,5 L15R16 mets.dyyni L15R17 mets.dyyni

120 L15R18 mets.dyyni L15R19 mets.dyyni L15R20 mets.dyyni L15R21 mets.dyyni 72 0,5 12

121 Merenrantaniityt koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Ele pal Agr sto Sch tab Cal str Phr aus Gal pal Ped pal Sal phy Rhi min Lys thy Val sam L6R1 rantaniitty khieta 2 NW 7, L6R2 rantaniitty khieta 2 NW 8,5 0,5 95, ,5 L6R3 rantaniitty khieta 2 NW 12 0,5 100, , L6R4 rantaniitty khieta 2 NW 13,5 0, L6R5 rantaniitty khieta 5 SE 28,5 1 80, ,5 L6R6 rantaniitty khieta 25 NW 30,5 0,5 132, ,5 L6R7 rantaniitty khieta 5 NW 31, L6R8 rantaniitty khieta 30 NW 33 1,5 95, L6R9 rantaniitty khieta 10 NW , ,5 2 L6R10 rantaniitty khieta L6R11 rantaniitty khieta 2 NW L6R12 rantaniitty khieta 4, L6R13 rantaniitty khieta 3 NW L3R1 rantaniitty khieta L3R2 rantaniitty khieta 23, L3R3 rantaniitty khieta L3R4 rantaniitty khieta ,5 2 64, ,5 0,5 L3R5 rantaniitty khieta L3R6 rantaniitty khieta 35, ,5 L3R7 rantaniitty khieta 5 E L3R8 rantaniitty khieta L3R9 rantaniitty khieta L3R10 rantaniitty khieta 53 0, L3R11 rantaniitty khieta 62 0, L3R12 rantaniitty khieta 69 86,5 13, ,5 0,5 LYR2 rantaniitty hhiekka ,5 4 2 LYR1 rantaniitty hhiekka LYR3 rantaniitty hhiekka 7, LYR4 rantaniitty hhiekka 8,5 51,5 48, LYR5 rantaniitty hhiekka LYR6 rantaniitty hhiekka 16, LYR7 rantaniitty hhiekka LYR8 rantaniitty hhiekka 2 W LYR9 rantaniitty hhiekka 20,

122 LYR10 rantaniitty hhiekka 2 W , ,5 0,5 3 1 koodi luontotyyppi Son arv Car aqu Tri pal Rum lon Pot pal Tan vul Jun alp Tri mar Jun ran Ran rep Ple sch Lim aqu Jun buf Ali pla Car acu Lys vul Cam pol L6R1 rantaniitty L6R2 rantaniitty L6R3 rantaniitty L6R4 rantaniitty L6R5 rantaniitty L6R6 rantaniitty L6R7 rantaniitty L6R8 rantaniitty 5 5 0,5 L6R9 rantaniitty L6R10 L6R11 L6R12 L6R13 L3R1 L3R2 rantaniitty rantaniitty rantaniitty rantaniitty rantaniitty rantaniitty L3R3 rantaniitty 0,5 0,5 L3R4 rantaniitty 0,5 5 L3R5 rantaniitty 7 4 L3R6 rantaniitty 0,5 L3R7 rantaniitty 3 27 L3R8 rantaniitty 6 7 L3R9 rantaniitty 2 1 L3R10 rantaniitty 7 L3R11 rantaniitty 8 0, L3R12 rantaniitty ,5 LYR2 rantaniitty 0,5 LYR1 rantaniitty 1 1 LYR3 rantaniitty 1 LYR4 rantaniitty 0,5 LYR5 rantaniitty 8 LYR6 rantaniitty 7 1 LYR7 rantaniitty 37 14

123 LYR8 rantaniitty 28 2 LYR9 rantaniitty 23 LYR10 rantaniitty 3 4 0,5 15

124 Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Vac myr Lyc ann Dec fle Tri eur Ple sch Hyl spl Pin syl Dry car Mel pra Vac vit Equ arv Sor auc Agr cap Lys thy L12R16 p.metsä k.hiekka 326 5, L12R17 p.metsä k.hiekka 332 0, L12R18 p.metsä k.hiekka 345 0, L12R19 p.metsä k.hiekka 350 0,1 5, L12R20 p.metsä k.hiekka 363 0,5 6 78, , L12R21 p.metsä k.hiekka 393 0, L12R22 p.metsä k.hiekka 406 0, ,5 L12R23 p.metsä k.hiekka 473 0, L12R24 p.metsä k.hiekka 493 0, L6R15 p.metsä k.hiekka L6R16 p.metsä k.hiekka , L1R1 p.metsä h.hiekka ,5 37, L1R2 p.metsä h.hiekka 51, L1R3 p.metsä h.hiekka , L1R4 p.metsä h.hiekka L1R5 p.metsä h.hiekka , L1R6 p.metsä h.hiekka 57, ,5 27, L1R7 p.metsä h.hiekka L1R8 p.metsä h.hiekka ,5 20, L5R26 p.metsä h.hiekka 158 0,2 167, ,5 80 0,5 45 L5R27 p.metsä h.hiekka L5R28 p.metsä h.hiekka ,5 7 0,5 18 L5R29 p.metsä h.hiekka ,5 85, ,5 19 L4R11 p.metsä h.hiekka ,5 L4R12 p.metsä h.hiekka 92 0, , L17R9 p.metsä h.hiekka 114 0, L17R10 p.metsä h.hiekka 120 0,5 6 97, ,5 L17R11 p.metsä h.hiekka 127, L17R12 p.metsä h.hiekka L17R13 p.metsä h.hiekka 5 E , , L17R14 p.metsä h.hiekka 151 0, , , L17R15 p.metsä h.hiekka L17R16 p.metsä h.hiekka L17R17 p.metsä h.hiekka L17R18 p.metsä h.hiekka 5 W

125 L17R19 p.metsä h.hiekka koodi luontotyyppi Mai bif Dic sco Rub ida Emp her Bet pen Lat jap Dic pol Cla ran Mel sil Pyr rot Fil ulm Vio pal Ang syl Car nig Vic cra Jun com Pot pal Myr gal Car aqu Bet pub Vac uli Sal rep Luz pil Cla Cla abr Pol com L12R16 p.metsä L12R17 p.metsä L12R18 p.metsä L12R19 p.metsä L12R20 p.metsä L12R21 p.metsä 2 L12R22 p.metsä 0,5 L12R23 p.metsä 2 4 L12R24 p.metsä L6R15 p.metsä L6R16 p.metsä 15 0,5 L1R1 p.metsä , L1R2 p.metsä , L1R3 p.metsä 0, L1R4 p.metsä 0,5 0, L1R5 p.metsä 25 0, L1R6 p.metsä 19 0, ,5 42 0,5 L1R7 p.metsä ,5 0,5 L1R8 p.metsä , L5R26 p.metsä 0,5 L5R27 p.metsä 0,5 2 1,5 L5R28 p.metsä 1 1 L5R29 p.metsä L4R11 p.metsä 0,5 1 0,5 4 0,5 L4R12 p.metsä 32 0,5 L17R9 p.metsä 3 L17R10 p.metsä 1 L17R11 L17R12 p.metsä p.metsä L17R13 p.metsä 4 L17R14 L17R15 L17R16 p.metsä p.metsä p.metsä 17

126 L17R17 p.metsä L17R18 p.metsä 5 2 L17R19 p.metsä 7 18

127 Dyynien kosteat painanteet koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Hon pep Ley are Rum ace Tan vul Fes rub Hie umb Agr sto Epi ang Sal rep Emp her X1 kostea painanne hhiekka 55 75,5 24,5 0,5 0,5 0,5 1 5 X2 kostea painanne hhiekka 55 82,5 17,5 0,5 2 1 X3 kostea painanne hhiekka X4 kostea painanne hhiekka X5 kostea painanne hhiekka X6 kostea painanne hhiekka 55 40,5 59,5 8 X7 kostea painanne hhiekka 55 49,5 50,5 1 0,5 0, X8 kostea painanne hhiekka X9 kostea painanne hhiekka 55 76,5 23,5 2 0,5 7 X10 kostea painanne hhiekka X11 kostea painanne hhiekka X12 kostea painanne hhiekka 55 71,5 28,5 0,5 4 X13 kostea painanne hhiekka X14 kostea painanne hhiekka 55 0, X15 kostea painanne hhiekka 55 0, X16 kostea painanne hhiekka ,5 X17 kostea painanne hhiekka 55 0, X18 kostea painanne hhiekka 55 0,25 69, ,5 L13R7 kostea painanne hhiekka 2 E 89 37,5 62,5 2 2 L13R8 kostea painanne h.hiekka 92 0, L13R9 kostea painanne h.hiekka 94 0,5 57,5 43 L13R10 kostea painanne h.hiekka 95 0,5 48,5 51,5 L13R11 kostea painanne h.hiekka 96 0,2 0,5 64, L13R12 kostea painanne h.hiekka 97 0,2 0, L13R13 kostea painanne h.hiekka 98 0,2 0,5 62,5 7 30,5 L13R14 kostea painanne h.hiekka 99 0,2 0,5 49, L13R15 kostea painanne h.hiekka 100 0,2 0,5 45, L13R16 kostea painanne h.hiekka 101 0,2 0, L13R17 kostea painanne h.hiekka 102 0,2 0,5 59, L13R18 kostea painanne h.hiekka 103 0,2 0,5 68, L13R19 kostea painanne h.hiekka 104 0, L13R20 kostea painanne h.hiekka 107 0, L13R21 kostea painanne khiekka 108 0,2 54, L13R22 kostea painanne khiekka 109 0,2 34, ,

128 L13R23 kostea painanne khiekka 111 0, koodi X1 X2 X3 X4 X5 X6 X7 X8 X9 X10 X11 X12 X13 X14 X15 X16 X17 X18 L13R7 L13R8 L13R9 L13R10 L13R11 L13R12 L13R13 L13R14 L13R15 L13R16 luontotyyppi Sal phy Phr aus Vic cra Cal str Myr gal Jun alp Lys thy Ped pal Car nig Eup str Par pal Car aqu Cep div Car bru Rhi min Cep var Pla mar Jun bal Bet pub kostea painanne kostea painanne kostea painanne kostea painanne 35 2 kostea painanne 22 1 kostea painanne 18 0,5 14 kostea painanne 34 0,5 kostea painanne 16 3 kostea painanne kostea painanne ,5 14 0,5 kostea painanne kostea painanne kostea painanne kostea painanne kostea painanne kostea painanne , kostea painanne , ,5 kostea painanne kostea painanne ,5 0,5 0,5 4 kostea painanne 5 0, ,5 kostea painanne 16 0, kostea painanne 3 0, kostea painanne , kostea painanne kostea painanne 2 0, kostea painanne 8 0, kostea painanne 11 0,5 0, , kostea painanne

129 L13R17 L13R18 L13R19 L13R20 L13R21 L13R22 L13R23 kostea painanne , kostea painanne 22 0, kostea painanne kostea painanne 8 2 0,5 3 0,5 0,5 0, kostea painanne 16 0, kostea painanne ,5 10 kostea painanne

130 Vaihettumissuot ja rantasuot koodi luontotyyppi maalaji et. rannasta karike paks turve paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Myr gal Car nig Pot pal Car aqu Sal rep Cal pur Tri eur Lys thy Cal pal Cal cor Sal phy Cal str Dic sco L2R7 suo khieta 96 0,5 0, L2R8 suo khieta 98 0,5 1, L2R9 suo khieta 101 0,2 1, L2R10 suo khieta 106 0,5 1, L2R11 suo khieta L2R12 suo khieta 109 0, L2R13 suo khieta 110 0, L2R14 suo khieta 111 0, L2R15 suo khieta 113 0,2 2, L2R16 suo khieta 116 0,5 2, L2R17 suo khieta 118 0, L2R18 suo khieta 119 0,5 2 76, L2R19 suo khieta 120,5 0, L2R20 suo khieta 126,5 0, L2R21 suo khieta 133,5 0, L2R22 suo khieta 143,5 0, L2R23 suo khieta 146 0, L2R24 suo khieta 149 0, L2R25 suo khieta 154 0, L2R26 suo khieta 158 0,5 2, L13R29 suo hhiekka 650 0, L13R30 suo hhiekka , ,5 L13R31 suo hhiekka 654 0, L13R32 suo hhiekka 655 0, L13R33 suo hhiekka 656 0, L1R9 suo khieta , ,5 1 L1R10 suo khieta L1R11 suo khieta L1R12 suo khieta L1R13 suo khieta L1R14 suo khieta 102 0, L1R15 suo khieta 108 0,5 5 93,5 2 4, L1R16 suo khieta L1R17 suo khieta

131 L1R18 suo khieta 158 0,5 6,5 132, ,5 koodi luontotyyppi Peu pal Equ flu Car ros Men tri Bet pub Aul pal Pse cin Vio pal Car bru Calt pal Equ arv Sph squ Rub arc Eri ang Ple sch Dec fle Car can Car mag Dec ces Pin syl Cal gig Cam pol L2R7 suo L2R8 suo L2R9 suo L2R10 suo L2R11 suo L2R12 suo L2R13 suo L2R14 suo L2R15 suo 1 L2R16 suo 1 L2R17 suo 2 L2R18 suo 0,5 L2R19 suo 1 L2R20 suo 2 L2R21 suo 1 L2R22 suo 7 8 L2R23 suo 6 L2R24 suo 7 L2R25 suo 6 L2R26 suo L13R29 suo L13R30 suo L13R31 suo L13R32 suo L13R33 suo L1R9 suo L1R10 suo L1R11 suo 3 88 L1R12 suo 3 40 L1R13 suo L1R14 suo 16 23

132 L1R15 suo 9 0,5 L1R16 suo 5 L1R17 suo L1R18 suo

133 Hakamaat koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Sal phy Ley are Dec fle Dic fra Cer pur Cla Dic sco Rhy squ Pin syl Sor auc Emp her Vac vit L2R3 hakamaa hhiekka 8 N 29, L2R4 hakamaa hhiekka 2 W 31 0,2 70,5 1 28, ,5 L2R5 hakamaa hhiekka 14 S 32,5 0,5 59, , L2R6 hakamaa hhiekka 10 S 36,5 0,75 21, , ,5 0,5 0,5 LZR2 hakamaa hhiekka 2 NW 0,5 4, LZR1 hakamaa hhiekka 2 NW 0,5 4, LZR3 hakamaa hhiekka 0, , LZR4 hakamaa hhiekka 0, LZR5 hakamaa hhiekka 5 NW 0,75 4, LZR6 hakamaa hhiekka 0,5 6 13, LZR7 hakamaa hhiekka 0, LZR8 hakamaa hhiekka 2 NW 0,3 3 64,5 35,5 2 2 LZR9 hakamaa hhiekka 0, LZR10 hakamaa hhiekka 0, LZR11 hakamaa hhiekka 0,2 3 96,5 3, LZR12 hakamaa hhiekka 0, LZR13 hakamaa hhiekka 2 N 0, LZR14 hakamaa hhiekka 2 N 0, LZR15 hakamaa hhiekka 2 N 0,5 3 85, LZR16 hakamaa hhiekka 0, ,5 3, ,5 21 LZR17 hakamaa hhiekka 5 N 0,6 3 82, LZR18 hakamaa hhiekka 2 N 0, LZR19 hakamaa hhiekka 0, LZR20 hakamaa hhiekka 5 N 0, LZR21 hakamaa hhiekka 1, LZR22 hakamaa hhiekka 5 N LZR23 hakamaa hhiekka 2 N ,5 41, LZR24 hakamaa hhiekka 2 N 0, LZR25 hakamaa hhiekka 0, ,5 LZR26 hakamaa hhiekka 5 N 0, LZR27 hakamaa hhiekka 1, LZR28 hakamaa hhiekka 5 N 0,5 3 51,5 48, ,5 LZR29 hakamaa hhiekka 5 N 0, LZR30 hakamaa hhiekka 5 N 0,

134 LZR31 hakamaa hhiekka 5 N 0,5 2 93,5 6,5 2 koodi luontotyyppi Tri eur Hyl spl Bra oed Vac uli Agr cap Poa sub Rum ace Luz pil Rub ida Bra ref Cer fon Tar off Ste gra Cli den Lyc ann Poh nut Sil dio Dry car L2R3 hakamaa L2R4 hakamaa L2R5 hakamaa L2R6 hakamaa LZR2 hakamaa 0,5 2 8 LZR1 hakamaa LZR3 hakamaa 0,5 15 0,5 6 LZR4 hakamaa 0,5 1 0,5 1 LZR5 hakamaa 1 4 LZR6 hakamaa 0,5 3 2 LZR7 hakamaa LZR8 hakamaa ,5 LZR9 hakamaa LZR10 hakamaa 0, ,5 LZR11 hakamaa 0, ,5 0,5 1 LZR12 hakamaa 68 1 LZR13 hakamaa 28 LZR14 hakamaa LZR15 hakamaa 0, LZR16 hakamaa 0, ,5 4 1 LZR17 hakamaa ,5 LZR18 hakamaa 15 1 LZR19 hakamaa LZR20 hakamaa LZR21 hakamaa LZR22 hakamaa 3 LZR23 hakamaa 0, LZR24 hakamaa LZR25 hakamaa ,5 LZR26 hakamaa LZR27 hakamaa

135 LZR28 hakamaa LZR29 hakamaa LZR30 hakamaa LZR31 hakamaa 0,

136 Deflaatioalueet koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Hon pep Cer pur Dec fle Fes rub Fes ovi Cla Cla ran Cla abr Sal rep Pin syl Arc uva Cet isl Rac can Ste pas Pol pil Sil uni sienirihma L11R6 deflaatio khiekka 10 E L11R7 deflaatio khiekka 15 W L8R16 deflaatio khiekka 119 3,5 96,5 0,5 0,5 0,5 2 L8R17 deflaatio k.hiekka L8R18 deflaatio hhiekka 2 E L8R19 deflaatio hhiekka 160 1,5 98,5 1 0,5 L8R20 deflaatio hhiekka L14R3 deflaatio khiekka 7 W , , ,5 0,5 0,5 8 3 L14R4 deflaatio khiekka 7 W 307 0,2 2, , ,5 L14R5 deflaatio khiekka 5 W , , ,5 1 2 L14R6 deflaatio khiekka ,5 1 83, ,5 7 L14R7 deflaatio khiekka 2 W ,5 0,5 14 0,5 0,5 4 L14R8 deflaatio khiekka 20 W ,5 73,5 3 0, L9R6 deflaatio khiekka ,5 86,5 10 0,5 3 L9R1 deflaatio khiekka 5 W 710 6,5 93,5 4 0,5 2 L12R13 deflaatio khiekka 5 E L12R14 deflaatio khiekka 5 W L12R15 deflaatio khiekka 175 0,2 7, ,5 L15R10 deflaatio hhiekka 141 0, L15R11 deflaatio hhiekka 154 0, L15R12 deflaatio hhiekka 480 0, L15R13 deflaatio hhiekka 5 W 535 0, L15R14 deflaatio hhiekka 2 W 540, L15R15 deflaatio h.hiekka 2 W L16R9 deflaatio hhiekka 10 W 560 0, ,5 0,5 L16R10 deflaatio hhiekka 10 W 562 0,5 99,5 0,5 L16R11 deflaatio hhiekka 5 W L16R12 deflaatio hhiekka 10 W ,5 2,5 0,5 0,5 L16R13 deflaatio hhiekka 2 W 724 1,2 17,5 70, ,5 0,5 0, L16R14 deflaatio hhiekka 2 E 759 0, ,5 0,5 4 L13R25 deflaatio khiekka 423 0,2 4,5 2 93, ,5 1 L13R24 deflaatio khiekka 20 E 420 0,2 18,5 2 79, , L13R26 deflaatio khiekka 2 E 425 0,2 2,5 1 96,5 1 0,5 1 L13R27 deflaatio khiekka 5 E 485 0,2 35, ,5 20 0,

137 L13R28 deflaatio khiekka 547 0,5 2, ,5 10 0,5 0,5 1 0,5 29

138 Puro, metsäluhta ja vertailualueet koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et.ylityspaikalta karike paks humus paks. kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Pot pal Car aqu Sal rep Cal pur Tri eur Lys thy Cal pal Cal cor Vac vit Jun com Sph squ Equ arv Bet pub Pel nee P1 puro hhiekka 15 E 30 0, P2 puro hhiekka 20 E 50 0, P3 puro hhiekka 60 0, P4 puro hhiekka 75 0,5-2, P5 puro hhiekka 10 E P6 puro hhiekka 35 E 95 0,5-1, P7 puro hhiekka 40 E 135 0,5 2 82,5 17, ,5 P8 puro hhiekka 40 E 145 0, P9 puro hhiekka 35 E 155 0, P10 puro hhiekka 30 E 159 0,5 3 57, P11 puro h.hiekka 42 E 172 0, P12 puro hhiekka 40 E 175 0, P13 puro h.hiekka 40 E 187 0,5-1, P14 puro h.hiekka 40 E P15 puro h.hiekka 20 E 204 0, P16 puro h.hiekka 20 E 209 0, P17 puro hhiekka 40 E 222 0, P18 puro hhiekka 60 E 229 0, P19 puro hhiekka 25 E 252 0, P20 puro hhiekka 40 E 265 0, koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et.ylityspaikalta karike paks humus paks. kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Tri eur Equ arv Pyr rot Rib spi Ste lon Pru pad Bra oed Sor auc Rub ida Mai bif Epi ang Bra ref Hyp cup Ple sch L14R1 metsäluhta khiekka 0, L14R2 metsäluhta khiekka 0, koodi luontotyyppi maalaji kaltevuus suunta et. rannasta karike paks humus paks kivisyys kok.peitto karike paljas maa puut Ple sch Cla Cla ran Cla abr Pin syl Vac vit Cet isl Lyc ann Mai bif Cal ste A2 mets.dyyni h.hiekka 5 S 0, A3 mets.dyyni h.hiekka ,5 31, ,

139 koodi luontotyyppi Mai bif Oxa ace Dec fle Luz pil Vio pal Bra ref Epi ang Lyc ann Rub ida Ple sch Dic sco Hyl spl Tha phe Vac myr Lin bor Pol com Car can Sor auc Pse cin Car bru Aln inc Pic abi Gal tri Ort sec P1 puro P2 puro P3 puro P4 puro P5 puro P6 puro P7 puro P8 puro P9 puro 5 1 P10 puro , P11 puro 38 8 P12 puro P13 puro P14 puro P15 puro 2 2 P16 puro P17 puro P18 puro P19 puro P20 puro

140 liite 4. Lajilista Putkilokasvit Achiellea millefolium Agrostis capillaris Agrostis stolonifera Alisma plantago-aquatica Alnus glutinosa Alnus incana Angelica sylvestris Arctostaphylos uva-ursi Betula pubescens Betula pendula Cakile maritima Calamagrostis purpureum Calamagrostis stricta Calla palustris Caltha palustris Carex acuta Carex aquatilis Carex brunnescens Carex canescens Carex magellanica Carex nigra Carex rostrata Cerastium fontanum Deschampsia cespitosa Deschampsia flexuosa Dryopteris carthusiana Eleocharis palustris Empetrum hermaphroditum Epilobium angustifolium Equisetum arvense Equisetum fluviatile Eriophorum angustifolium Euphrasia stricta Festuca rubra Festuca ovina Filipendula ulmaria Galium palustre Galium trifidum Hieracium umbellatum Honkenya peploides Juncus alpinoarticulatus Juncus balticus Juncus bufonius Juncus ranarius Juniperus communis Lathyrus japonicus Leymus arenarius Limosella aquatica Linnaea borealis 1

141 Luzula pilosa Lycopodium annotinum Lysimachia thyrsiflora Lysimachia vulgaris Maianthemum bifolium Melampyrum pratense Melampyrum silvaticum Menyanthes trifoliata Myrica gale Orthilia secunda Oxalis acetosella Parnassia palustris Peucedanum palustre Phragmites australis Picea abies Pinus sylvestris Plantago maritima Poa subcaerulea Potentilla palustris Prunus padus Pyrola rotundifolia Ranunculus reptans Rhinanthus minor Ribes spicatum Rubus idaeus Rubus arcticus Rumex acetosella Rumex longifolius Salix phylicifolia Salix repens Silene dioica Silene uniflora Schoenoplectus tabernaemontani Solidago virgaurea Sonchus arvensis Sorbus aucuparia Stellaria graminea Stellaria longifolia Tanacetum vulgare Taraxacum officinale Thelypteris phegopteris Trientalis europaea Triglochin maritima Triglochin palustris Vaccinium myrtillus Vaccinium uliginosum Vaccinium vitis-idaea Valeriana sambucifolia Vicia cracca Viola palustris Sammalet Aulacomnium palustre Brachythecium oedipodium Brachythecium reflexum Campylium polygamum 2

142 Calliergon giganteum Calliergon cordifolium Cephaloziella divaricata Cephaloziella varians Ceratodon purpureus Climacium dendroides Dicranum flexicaule Dicranum polysetum Dicranum scoparium Hylocomium splendens Hypnum cupressiforme Pellia neesiana Plagiothecium laetum Pleurozium schreberi Pohlia nutans Polytrichum commune Polytrichum juniperinum Polytrichum piliferum Pseudobryum cinclidioides Racomitrium canescens Racomitrium elongatum Rhytidiadelphus squarrosus Sphagnum squarrosum Jäkälät Cetraria islandica Cladina abruscula Cladina rangiferina Cladina stellaris Cladonia species Stereocaulon paschale Lisäksi sienirihmastoa 3

143