Natura 2000 Vattajan dyyni Life Vattajan dyynialueen maaston kuluneisuus lähtötilannekartoitus. Satu Lehto

Transkriptio

1 Natura 2 Vattajan dyyni Life Vattajan dyynialueen maaston kuluneisuus lähtötilannekartoitus Satu Lehto

2 TIIVISTELMÄ Vuonna 25 alkoi Euroopan Unionin Life rahaston tukema Vattajan dyyni Life- projekti. Hankkeen päätavoitteita ovat puolustusvoimien harjoitustoimintojen ja virkistyskäytön sovittaminen dyynien suojelun edellyttämällä tavalla. Projektin aikana toteutetaan useita luontoseurantoja, joiden avulla selvitetään Life- hankkeen puitteissa toteutettavien ennallistamis- ja hoitotoimenpiteiden toteutumista. Tämä tutkimus on lähtötilannekartoitus toteutettavaa kuluneisuusseurantaa varten. Projekti kattaa Vattajan Natura-alueen, joka sijaitsee Lohtajan Vattajanniemellä. Alueen pinta-ala on 12 ha ja se on laajin dyynien luontotyyppejä sisältävä Natura 2-alue boreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä. Alue on ollut puolustusvoimien käytössä jo yli 5 vuoden ajan. Vattaja on toinen puolustusvoimien valtakunnallisesti kehitettävistä ampuma- ja harjoitusalueista. Myös virkistyskäyttö on ollut pitkäaikaista ja jatkuvaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää millainen on Vattajan kuluneisuustilanne vuonna 26. Tutkimuksessa on selvitetty kuinka pitkäaikaisen käytön aiheuttama kuluneisuus näkyy suojeltavilla Natura-luontotyypeillä. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös eri alueiden käyttömääriä sekä kuluneisuutta aiheuttavia tekijöitä. Tämän lisäksi on selvitetty eoliseen toimintaan ja dyynihiekan ominaisuuksiin liittyviä tekijöitä. Vesieroosioon liittyen tutkittiin alueen maa-aineksen hydrofobisuutta eli veden hylkivyyttä. Kuluneisuuden kartoituksessa käytettiin pääasiallisina menetelminä systemaattista ruuduittaista linja-arviointimenetelmää sekä ilmakuvatulkintaa. Linja-arviointi suoritettiin heinäkuussa 26. Tutkimuslinjat (54 kpl) sijoitettiin maastoon n. 25 metrin välein rannan vastaisesti Naturaluontotyypeille sekä avoimille, selvästi kuluneille alueille. Linjat kattoivat hyvin ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä. Arvioitavia tekijöitä olivat kasvillisuuden kokonaispeittävyysprosentti suhteessa paljastuneeseen maan pintaan, kuluneisuusluokka sekä kuluneisuustyyppi. Linjojen luontotyypit määritettiin jälkikäteen maastossa tehtyjen muistiinpanojen, ilmakuvien sekä kasvillisuuskartoituksen perusteella. Yhteensä arvioituja metrejä kertyi vajaa 8. Tuloksien arvioinnissa käytettiin yksinkertaisia tilastollisia menetelmiä. Linja-arvioinnin perusteella laskettiin eri kuluneisuusluokkien arvioidut pinta-alat Natura- luontotyypeillä. Linja-arvioinnin avulla voitiin määrittää myös eräille Natura-luontotyypeille sijoittuvien levykulutusalueiden laajuus. Ilmakuvatulkinnan avulla tarkasteltiin eri kulutustyyppien pinta-aloja ja sijoittumista alueelle. Eolista toimintaa tutkittiin mittaamalla kulkeutuvan hiekan määrää keräämällä kulkeutuvaa ainesta hiekkapyydyksin Kalsonnokan eteläpuoleisella ranta-alueella sekä Tarkastajanpakan kulkudyynin tuulisivulla. Lentohiekan raekokojakauman tutkimiseen käytettiin kuivaseulontamenetelmää. Tutkimusta varten mitattiin heinäkuun 26 tuuli ym. säätiedot Kalsonnokan lähelle pystytetyn Milos- sääaseman avulla. Hydrofobisuuden mittaamiseksi kerättiin alueelta useita hiekkanäytteitä, jotka analysoitiin veden suodattumistestin (Water drop penetration test) avulla. Hydrofobisia näytteitä tarkasteltiin myös binokulaarimikroskoopilla. Tutkimuksen mukaan kuluneimpia luontotyyppejä ovat variksenmarjadyynit, metsäiset dyynit. Paikoitellen kuluneisuus on voimakasta myös harmailla dyyneillä. Kaikkein voimakkainta kuluneisuus on avoimilla deflaatioalueilla, jotka eivät kuitenkaan kuulu mihinkään suojeltaviin luontotyyppeihin. Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus näyttäisi olevan voimakasta etenkin variksenmarjadyyneillä ja deflaatioalueilla. Tallaus on voimakasta harmailla dyyneillä ja metsäisillä dyyneillä. Laidunnuksen aiheuttama kuluneisuus on vähäistä, eikä se yleensä riko maanpintaa kovin

3 helposti. Dyynialueilla maan herkkä pinta rikkoontuu kuitenkin helposti myös laidunnuksen seurauksena. Maastopalot ovat Vattajan alueella armeijasta johtuen yleisiä. Suojelluista luontotyypeistä kulottuneita alueita sisältävät vain harmaat dyynit. Kuluneisuus on tutkitulla alueella merkittävää. Etenkin puolustusvoimien tuliasema- ja maalialuetoiminnan ja käytetyimpien virkistysalueiden osalta kuluneisuusvaikutukset ovat voimakkaita. Ennallistamis- ja hoitotoimenpiteiden avulla haitalliset vaikutukset mahdollisesti vähenevät ja rajoittuvat pienemmälle alueelle. Tutkimuksen perusteella etenkin harmaiden dyynien, variksenmarjadyynien sekä metsäisten dyynien kulumista tulisi tarkkailla jatkossa. Muilla luontotyypeillä kuluneisuus ei ole merkittävää tai sen haittavaikutukset ovat vähäisemmät. Myös deflaatioalueen kehitys on seurannan kannalta tärkeää. Hydrofobisuus vaihtelee Vattajalla alueellisesti. Eri luontotyyppien sisälläkin on havaittavissa eri tavoin vettä hylkiviä alueita. Vettä hylkiville näytteille oli ominaista metsävaltainen kasvillisuus, maaperän runsas orgaanisen aineksen määrä, sienirihmastot ja runsas rapautuneen aineksen määrä. Erityisen hydrofobisina alueina erottuivat vanhat metsäiset dyynit. Vedenhylkivyyden takia eroosioalttiuteen ja kulumiseen tulisi kiinnittää huomiota erityisesti metsäisten dyynien jyrkillä rinteillä. Lisätutkimuksia tarvittaisiin harmailla dyyneillä ja etenkin niiden kulottuneilla alueilla. Eolinen toiminta on alueen tuulisesta sijainnista johtuen voimakasta ja hiekkaisesta dyyniympäristöstä sen vaikutuksen ovat myös merkittäviä. Tuulen aiheuttama kuljetus on suurta etenkin rannan läheisyydessä. Kuljetuksen määrän huomattiin vähentyvän heti kasvillisuuden tihentyessä valkoisien dyynien vyöhykkeellä. Kauempana rannasta Tarkastajanpakan kulkudyynillä kuljetus oli jo selvästi vähäisempää kuin rannalla. Kulkeutuva aines on lajitteeltaan hienoa hiekkaa, keskimääräisen raekoon ollessa Kalson alueella,21 ja Tarkastajanpakalla,24.

4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA RAPORTIN SISÄLTÖ KULUNEISUUSSEURANTA JA SEN TAVOITTEET VATTAJAN NATURA-ALUE JA MAASTON KULUNEISUUS KULUTUSTA AIHEUTTAVAT TEKIJÄT ALUEELLA Puolustusvoimat Virkistyskäyttö Laidunnus Luonnollinen eroosio KULUNEISUUTEEN LIITTYVÄT ENNALLISTAMISTOIMENPITEET JA NIIDEN TAVOITTEET Puolustusvoimien toimintojen mukauttaminen Virkistyskäyttöön liittyvät toimenpiteet Laidunnuksen tavoitteet KULUNEISUUTEEN LIITTYVÄT MUUT TOIMENPITEET JA TAVOITTEET KULUNEISUUTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ KULUMINEN YLEENSÄ KASVILLISUUS MAAPERÄ TOPOGRAFIA VUODENAJAT KULUTUSTYYPIN JA KULUTUKSEN MÄÄRÄN VAIKUTUS KULUMISEEN Maastoajoneuvot Tallaus ja polkuuntuminen Kaivaminen Laidunnus ja eläimet Metsä - ja ruohopalot TUULEN JA VEDEN MERKITYS EROOSIOPROSESSEISSA EROOSIOJÄLKIEN KORJAUTUMINEN DYYNIEN AKTIIVISUUS JA LENTOHIEKAN OMINAISUUDET AINEISTO JA MENETELMÄT KÄYTTÄJÄTIEDOT LINJOITTAINEN ARVIOINTIMENETELMÄ KULUNEISUUDEN KARTOITUKSESSA TILASTOLLISET MENETELMÄT LEVYKULUTUSALUEET KORKEUSPROFIILIT ILMAKUVAT MAA-AINEKSEN HYDROFOBISUUS TUULEN KULJETTAMA HIEKKA JA SEN OMINAISUUDET Kalson koeala Tarkastajanpakan koeala Kuivaseulonta Raekokojakauma ja sen tunnusluvut TULOKSET ALUEIDEN KÄYTTÖ JA SEN JAKAUTUMINEN Virkistyskäyttö Puolustusvoimat ja leiritoiminta LINJA-ARVIOINTI Kasvillisuuden kokonaispeittävyys luontotyypeillä Kuluneisuuden aste luontotyypeillä Kulutustyypit

5 Kulutustyyppien esiintyminen luontotyypeillä Kulutustyyppien suhde kuluneisuuden asteeseen Levykulutusalueet ILMAKUVILTA KUVIOIDUT KULUNEISUUSALUEET MAAPERÄN HYDROFOBISUUS HIEKAN MÄÄRÄLLINEN LIIKE JA LENTOHIEKAN OMINAISUUDET Tutkimusjaksot sääolosuhteet Hiekan liikkeen määrä Lentohiekan ominaisuudet JOHTOPÄÄTÖKSET ALUEIDEN KÄYTTÖ JA KULUNEISUUS Tuliasemat Virkistysalueet KULUTUSTYYPEISTÄ Ajoneuvot Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus ilmakuvatulkinnan ja linja-arvioinnin vertailu Tallaus Laidunnus Kaivaukset Kulo Luonnollinen eroosio LUONTOTYYPPIEN KULUNEISUUS HYDROFOBISUUS JA ALTTIUS VESIEROOSIOLLE HIEKAN MÄÄRÄLLINEN LIIKE JA RAEKOKOON LIITTYVÄT OMINAISUUDET TOPOGRAFIAN VAIKUTUS ARMEIJAN TOIMINTA JA LUONNONSUOJELU MENETELMISTÄ YHTEENVETO...69 LÄHTEET...73 LIITTEET Liite 1: Kartta tutkimuslinjat Liite 2: Heinäkuussa 26 tutkitut linjat - profiilit, kokonaispeittävyys sekä kuluneisuusluokat Liite 3: Taulukko kokonaispeittävyys Liite 4: Taulukko kuluneisuusluokka Liite 5: Levykulutusalueet Liite 6: Taulukko pinta-alat Liite 7: Kartta kuluneisuus Liite 8: Kartta ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus Liite 9: Taulukko tuulen kuljettaman aineksen määrä ja ominaisuudet 2

6 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tarkoitus ja raportin sisältö Tämä tutkimus on osa vuonna 25 alkanutta Vattajan dyyni Life- projektia. Euroopan unionin Life rahaston tukema projekti kattaa Vattajan Natura- alueen, joka sijaitsee Lohtajan Vattajanniemellä. Alueen pinta-ala on 12 ha ja se on laajin dyynien luontotyyppejä sisältävä Natura 2-alue boreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä. Alueella esiintyy 6 ensisijaisesti suojeltavaa ja 8 muuta luontotyyppiä. Hankkeen päätavoitteita ovat puolustusvoimien harjoitustoimintojen ja virkistyskäytön sovittaminen dyynien suojelun edellyttämällä tavalla. Projektin aikana toteutetaan useita luontoseurantoja, joiden avulla selvitetään Vattajan dyyni Life- hankkeen puitteissa toteutettavien ennallistamis- ja hoitotoimenpiteiden toteutumista. Tämä tutkimus on lähtötilannekartoitus tulevina vuosina toteutettavaa kuluneisuusseurantaa varten. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut kuvata puolustusvoimien ja virkistyskäytön aiemman ja nykyisen kulutuksen aiheuttaman kuluneisuuden määrää ja sen sijoittumista Naturaluontotyypeille. Koska kyseessä on lähtötilannekartoitus seurantatutkimusta varten, on tutkimusmenetelmät pyritty kehittämään seurantoja silmällä pitäen. Tutkimuksen tulokset tulevat toimimaan tärkeänä vertailuaineistona tulevissa seurantatutkimuksissa. Seurannat toteutetaan projektin puitteissa vuosittain vuoteen 29 saakka. Tutkimuksessa selvitetty kuluneisuus on seurausta vuosikymmeniä jatkuneesta toiminnasta. Kerätty aineisto ei sovellu sen arvioimiseen mikä osa kuluneisuudesta on nykyisen käytön ja mikä aiemman käytön aikaansaamaa. Kulutusjäljet näkyvät pitkään ja yleensä myös toipuminen on hidasta, mikä vaikuttaa myös havaitun kuluneisuuden määrään. Tämän hetkisestä kehityssuunnasta voidaankin saada tietoa vasta kun seurantaa jatketaan. Uusia käytäntöjä kuluneisuuden vähentämiseksi on alettu kehittää vasta kun alue on liitetty Natura-verkostoon vuonna 22. Luonnonsuojelun kannalta merkittävä askel on tehty 2-luvun alkuvuosina kun tuliasemia on siirretty dyynien laelta taaemmaksi. Tuolloin johtosäännössä kiellettiin myös maasto-ajo urien ulkopuolella. Kiellon seurauksena villi ajo on ilmeisesti pikkuhiljaa vähentynyt, muttei loppunut kokonaan. Maankäyttösuunnitelman ympäristöselvitysten (24) ja suositusten myötä toiminta ja valvonta ovat kuitenkin edelleen parantuneet. Maankäyttösuunnitelmassa silloisen käytön vaikutukset arvioitiin ja todettiin niitä esiintyvän, mikä johti Life-projektiin. Raportissa selvitetään missä määrin kuluneisuus sijoittuu eri luontotyypeille ja missä suhteessa erilaiset kulutustyypit (esimerkiksi ajoneuvot, tallaus, kaivaminen) esiintyvät eri alueilla ja luontotyypeillä. Kuluneisuustutkimuksen lisäksi on selvitetty Vattajan maa-aineksen hydrofobisia ominaisuuksia. Tämän avulla saadaan lisätietoa maaston alttiudesta vesieroosiolle. Vattajan lentohietikon aktiivisuutta on selvitetty tutkimalla liikkuvan lentohiekan määrää ja sen ominaisuuksia. Tutkimus perustuu heinäkuussa 26 tehtyihin maastotöihin ja visuaalisiin havaintoihin, ilmakuvatulkintaan, puolustusvoimilta saatuihin alueiden käyttäjätietoihin sekä projektin puitteissa kesällä 26 tehtyihin luontotyyppikartoitukseen ja virkistyskäyttökyselyihin. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty vuonna 25 projektisuunnitelmaa varten tehtyä ennakkoselvitystä. Lentohiekan ominaisuuksia ja hydrofobisuutta on analysoitu kenttätöiden yhteydessä kerätyistä näytteistä. Tutkimusajankohdan säätiedot tallennettiin rannan läheisyyteen pystytetyn sääaseman avulla. 3

7 Vattajan alueella esiintyy 6 ensisijaisesti suojeltavaa (*) ja 8 muuta luontotyyppiä. Tässä raportissa käytetään luontotyypeistä seuraavia luontodirektiivin mukaisia koodeja (Airaksinen & Karttunen 1998). Ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit: - merenrantaniityt* (163) - kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit* (harmaat dyynit) (213) - variksenmarjadyynit* (214) - maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät* (primäärimetsät) (93) - metsäluhdat* (98) - rannikon laguunit* (115) Muita alueella esiintyviä luontotyyppejä: - liikkuvat alkiovaiheen dyynit (211) - liikkuvat rantakauradyynit (valkoiset dyynit) (212) - dyynien kosteat soistuneet painanteet (219) - metsäiset dyynit (218) - hakamaat ja kaskilaitumet (97) - vaihettumissuot ja rantasuot (714) - vedenalaiset hiekkasärkät (111) - itämeren hiekkarannat (164) - avoin deflaatioalue Tarkemmin luontotyypit on määritelty kasvillisuuskartoituksen yhteydessä (Kaila 27). Avoin deflaatioalue ei ole varsinaisesti mikään Natura-luontotyypeistä, minkä vuoksi sillä ei ole erillistä koodia. Avoin deflaatioalue on enemmänkin geomorfologisesti määritettävä luontotyyppi. Tässä tutkimuksessa avoimet deflaatioalueet ovat mukana, koska niiden kehityssuunnan tarkkailu on kuluneisuusseurannan kannalta tärkeää. 1.2 Kuluneisuusseuranta ja sen tavoitteet Ennallistamistoimenpiteitä toteutettaessa ja niiden toteutumisen onnistumista arvioitaessa on tieto maaston kuluneisuuden laadusta ja sijoittumisesta ensiarvoisen tärkeää. Lähtötilannekartoituksessa hankittuihin inventointitietoihin vertaamalla tulisi jatkoseurannoissa voida arvioida kasvillisuuden palautumista ja vaurioiden korjautumisen onnistumista. Muutosten havaitsemiseksi ennen ennallistamistoimenpiteitä tehtävän lähtötilanneselvityksen on oltava siten riittävän tarkka. Seurannan ja sopivien menetelmien avulla saadaan tietoa myös mahdollisesti epäonnistuneista toimenpiteistä tai tehdyistä virheistä, mikä auttaa ennallistamistoimenpiteiden kehittämisessä myös jatkossa. Seuranta on kuitenkin pitkä prosessi ja tietoa toimenpiteiden vaikutuksista saadaan usein vasta vuosien tai vuosikymmenten seurantajakson tuloksena, muutosten ollessa usein hyvin hitaita. Kuluneisuuteen liittyviä menetelmiä on kehitetty Suomessa hyvin vähän ja ne ovat liittyneet yleensä kasvillisuusseurantoihin. Varsinaiset maaston kuluneisuustutkimukset ovat useimmiten koskeneet metsäkasvillisuutta, eikä dyynien kuluneisuutta koskevia selvityksiä ole tehty kuin muutamia. Metsäalueiden maaston kuluneisuutta ovat arvioineet Suomessa muun muassa Eeva Karjalainen (1994) Seitsemisen kansallispuiston kuluneisuudesta tekemässään selvityksessä sekä Eeronheimo ja 4

8 Siitonen (1993) Pallas-Ounastunturin kansallispuiston kuluneisuuden inventoinnissa. Tutkimuksissa keskityttiin polkuinventointiin. Dyynialueen kuluneisuutta ja sen arvioinnissa käytettäviä menetelmiä on tutkinut tarkemmin Jari Jämbäck (1995, 1997a, 1997b), jonka lisensiaattityössä käsiteltiin matkailun vaikutuksia Kalajoen hiekkasärkkien luonnonympäristöön. Tutkimusalueen kasvillisuuden ja maaperän kulutuskestävyyttä sekä kuluneiden alueiden laajenemissuuntia arvioitiin maastoinventoinnin avulla ja lisäksi ilmakuvia apuna käyttäen Jämbäck inventoi alueen polkuuntuneisuuden ja kuluneisuuden kartoittamalla polut leveysluokittain, laajemmat kuluneet alueet eli ns. levykulutusalueet sekä ns. tiheiden polkuverkostojen alueet. Voimakkaimmin kulunut alue tutkittiin käyttäen ruuduittaista linja-arviointimenetelmää. Menetelmässä tutkittiin 5 metrin välein vedetyiltä linjoilta peräkkäisten 5 m x 5 m ruutujen kuluneisuuden tila viisiluokkaisella asteikolla. Linjoilta arvioitiin myös pohjaja kenttäkerrosten peittävyydet. Tutkimuksessa vertailtiin myös edellä mainittuja maaston kuluneisuuden arviointiin käytettyjä menetelmiä. Rokuan harju- ja dyynimuodostuman virkistyskäyttöön liittyvää kulumista ja kulutuskestävyyttä on selvitetty Satu Ahon (25) tutkimuksessa. Aho lähestyi maaston kulutuskestävyyttä ja kulumista mm. kasvillisuuden tallauskokeiden avulla, jolla tutkittiin karukkokankaan kasvillisuuden altistumista lyhytkestoiselle kulutukselle. Tutkimuksessa vertailtiin kulumista maaston eri kaltevuuksilla. Kulumisen indikaattoreina Ahon kokeissa toimivat kasvillisuuden peittävyys sekä linjoille syntyneiden polkujen leveys ja syvyys. Tämän selvityksen tavoitteena on saada tietoa maaston kuluneisuudesta Vattajan alueella ja samalla kehittää menetelmiä maaston kuluneisuuden seurantaan ja kartoitukseen. Tutkimuksen tulokset ovat osaltaan apuna seurantatutkimuksien suorittamisessa ja armeijan toiminnan sekä virkistyskäytön yhteensovittamisessa alueen luontoarvojen kanssa. 2 VATTAJAN NATURA-ALUE JA MAASTON KULUNEISUUS 2.1 Kulutusta aiheuttavat tekijät alueella Puolustusvoimat Voimakkain maaston kuluttaja Natura-alueella on puolustusvoimat. Vattajan Natura-alueella sijaitseva harjoitus- ja ammunta-alue on puolustusvoimien käytössä ympäri vuoden ja käyttö on jakautunut koko alueelle. Erityisen voimakkaan käyttöpaineen alla ovat olleet maalialue sekä tuliasemat. Tuliasemat ovat maastoon paaluilla merkittyjä, vakioituja paikkoja, joihin tykit sijoitetaan moottoroidulla siirtokalustolla. Yksittäinen tuliasema on noin 4-8 metrin mittainen jana, mihin tykit sijoitetaan ampumaharjoituksissa. Tykkien siirtelyt sekä käyttö kuluttavat voimakkaasti tuliasemien kasvillisuutta ja maaperää. Armeijan mukaan koko alueen käyttövuorokausia on ollut noin 22 vuorokautta vuodessa, kävijävuorokausien on ilmoitettu olevan noin 16 vuodessa. Puolustusvoimien vaikutus alueen luontoon on ollut merkittävä ja se on todettu myös Puolustusvoimien laatimassa maankäyttösuunnitelmassa. Sen mukaan toiminnan on todettu aiheuttaneen haittoja useille luontotyypeille. Luontoa kuluttavia toimintoja ovat puolustusvoimien osalta erityisesti yksiköiden taistelutoiminta, liikkuminen ja linnoittautuminen, kovapanosammunnat sekä huoltotoimet. Luontoa muuttavia tekijöitä ovat alueiden kasvillisuuden ja maaperän kuluminen ja kaivaminen, metsä- ja ruohopalot, melu ja puuston raivaaminen (Metsähallitus 25). 5

9 Kuva 1. Varoituskyltti maalialueen rajalla R1E-tuliasemalla (kuvat tekijän ottamia heinäkuussa 26, ellei toisin mainita) Virkistyskäyttö Alueelle kohdistuu melko voimakas virkistyskäyttöpaine. Liikkuminen on mahdollista suurimmalla osalla aluetta silloin kun se ei ole puolustusvoimien käytössä. Vain maalialue on kokonaan suljettu ulkopuolisilta käyttäjiltä räjähdysvaaran takia (kuva 1). Alueen pohjoisosassa, Ohtakarintien itä- ja pohjoispuolella sijaitseva ranta-alue on kesäisin runsaassa virkistyskäytössä ja siellä sijaitsee yleinen uimaranta sekä kioski (kuva 2). Lisäksi rannan tuntumassa on neljä rajoitetun käytön vapaaajan asumusta sekä eripituisia jaksoja paikallaan olevia luvattomia asuntovaunuja. Yleiseltä uimarannalta itään mentäessä, sijaitsee kaksi pienempää uimarantaa. Virkistyskäyttö on runsasta myös alueen keskiosassa Lahdenkroopin ranta-alueella, jossa sijaitsee vielä toistaiseksi kalastusmökkien keskittymä. Ranta-aluetta Hakunnin ja Lahdenkroopin välillä on käytetty jokamiehen oikeuden puitteissa uimiseen ja auringonottoon. Natura-alueen itäosissa kulkee luontotyyppiseksi retkeilyreitiksi kehitetty Karipolku. Virkistysalueiden käyttäjiä ovat lähialueen asukkaat sekä omatoimiset matkailijat. Kävijämääriä ei ole tarkemmin inventoitu, mutta on suuruusluokaltaan noin 5 1 vuodessa. Virkistyskäyttöä on tähän mennessä ohjattu jonkin verran mm. yhden polun, uimarantavarustuksen sekä kahden tulipaikan avulla. Toimenpiteet ovat kuitenkin olleet riittämättömiä, mikä näkyy paikoin ympäristöhäiriöinä. Lohtajan kunnalla on myös pyrkimyksenä edelleen kehittää alueen soveltuvuutta virkistyskäyttöön sekä luontomatkailuun (Metsähallitus 25). 6

10 Kuva 2. Yleisen uimarannan alueen lentopallokenttä, jonka takana on rantaan johtavia polkuja Laidunnus Nykyinen laidunnuksen aiheuttama kulutus alueella on tarkoituksellista. Sen avulla umpeen kasvavia luontotyyppejä pyritään pitämään avoimempina. Laidunnus on pitänyt hietikkoaluetta avoimempana ennen puolustusvoimien alueelle tuloa ja avoimen hietikon pinta-ala on ollut laajimmillaan kun alue on siirtynyt puolustusvoimille. Tällöin perinteinen laidunnus on kokonaan päättynyt. Laidunnukseen käytettäviä alueita on tällä hetkellä Vattajanniemen koillisosan laidunmetsässä ja rantaniityllä (kuva 3), yhteensä noin 25 hehtaarin alueella. Laidunalueella sijaitsee myös pienialaisia liikkuvia rantakauradyynejä. Life-projektin aikana laidunnusta laajennetaan länsiosan rantaniityille ja dyyneille yhteensä 8 hehtaarin alalle. Laidunnus on projektiaikana kokeiluluonteista (Metsähallitus 25). Kuva 3. Laidunnettua ruovikoitunutta rantaniittyä. 7

11 2.1.4 Luonnollinen eroosio Muun kulutuksen vaikutuksia voimistaa luontainen deflaatio, joka on voimakasta alueen sijainnin tuulisuudesta johtuen. Ihmisen tai eläinten aikaansaama maan pinnan rikkoutuminen yhdessä kasvillisuuden tuhoutumisen kanssa altistaa herkän hiekkaisen maaperän niin tuuli- kuin myös vesieroosiolle. 2.2 Kuluneisuuteen liittyvät ennallistamistoimenpiteet ja niiden tavoitteet Puolustusvoimien toimintojen mukauttaminen Projektin yksilöityihin toimenpiteisiin kuuluu puolustusvoimien toimenpiteiden sopeuttaminen niin, että haitat Natura-luontotyypeille jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Toimenpiteisiin kuuluu myös harjoitus- ja ampuma-alueen käyttäjien kouluttaminen toimimaan alueella luontoarvot säilyttäen, sotilaskäytön luontotyypeille aiheuttamien vaurioiden korjaaminen sekä ympäristöä kuluttavien toimintojen siirtäminen pois priorisoiduilta luontotyypeiltä. Koska kaikkia toimintoja ei ole mahdollista siirtää kokonaan pois luontotyypeiltä, pyritään luontotyypeille sijoittuvia taisteluasemia ja ampumapaikkoja vakioimaan ja toimintaa ohjaamaan vaikutusten minimoimiseksi (Metsähallitus 25). Puolustusvoimien harjoituskäyttö on paikoin vaurioittanut alueella esiintyviä dyyniluontotyyppejä (212, 213, 214). Osa vaurioista korjaantuu itsestään toimintojen siirtämisen ja vakioimisen jälkeen, mutta etenkin kaivetut poterot ja muut konevoimin suoritetut maansiirtotyöt edellyttävät maaperävaurioiden aktiivista korjaamista (kuva 4). Ennallistamista vaativat paikoin myös ajoneuvoilla ajon tai tallauksen kuluttamat dyynit. Korjaaminen toteutetaan palauttamalla maanpinnan muodot kohdetta vastaavalla maa-aineksella sekä edistämällä kohteelle luontaisen kasvillisuuden syntymistä istutus- ja kylvötöin (kuva 5). Istutettavina kasvilajeina käytetään luontotyypeille luontaisia kasvilajeja. Raivattavien tuliasemien edustoja ennallistetaan avoimeksi deflaatiotasanteeksi ja priorisoiduksi variksenmarjadyyniksi (Metsähallitus 25). Kuvat 4 ja 5. Istutettua jäkälää R8-tuliaseman ennallistetulla dyynillä Virkistyskäyttöön liittyvät toimenpiteet Virkistyskäytön ohjaaminen toteutetaan pääosin opastein ja palveluvarustuksen avulla. Tiukkoja liikkumisrajoituksia asetetaan vain pienialaisille linnustoalueille. Opasteiden lisäksi jalankulkua ohjataan Natura-luontotyypeillä pitkospuiden ja portaiden avulla virkistyskäytössä olevilla alueilla, 8

12 yleisellä uimarannalla, Hakunnissa sekä Lahdenkroopissa. Kulutusta estäviä rakenteita käytetään myös luontopolun kulutusherkimmissä kohdissa. Lautarakenteisten polkujen ja portaiden on todettu tehokkaasti ohjaavan kulkua halutuille urille, etenkin pehmeillä maaperäkohteilla, kuten hietikoilla ja turv la. Kulkua kanavoimalla saadaan priorisoiduista luontotyypeistä etenkin variksenmarjadyyneihin ja harmaisiin dyyneihin kohdistuvaa kulutusta vähennettyä. Lahdenkroopin mökkien siirrolla pyritään harmaisiin dyyneihin kohdistuvan kulutuksen vähentämiseen, jonka lisäksi kehitetään puolustusvoimien toimintoja alueella. Mökkien siirron myötä puolustusvoimat voivat luopua mm. alueen eteläosan harmaalla dyynillä sijaitsevasta tuliasemasta (Metsähallitus 25) Laidunnuksen tavoitteet Laidunnuksella pyritään estämään umpeenkasvua, joka on perinteisen laidunkäytön loputtua uhkana laidunnuksesta riippuvaisten luontotyyppien edustavuudelle ja esiintymiselle. Näitä luontotyyppejä ovat muun muassa matalakasvuiset rantaniityt sekä hakamaat. Ennen avoimet ja puoliavoimet niityt ovat alkaneet umpeutua ruovikoitumisen seurauksena ja muuttua metsäkasvillisuustyypeiksi. Perinteinen laidunkäyttö on edesauttanut myös avoimien dyynityyppien, etenkin harmaiden ja variksenmarjadyynien muodostumista alueelle. Myös näillä tyypeillä on havaittavissa umpeutumiskehitystä (Metsähallitus 25). 2.3 Kuluneisuuteen liittyvät muut toimenpiteet ja tavoitteet Alueen luontoarvot huomioivien toimintatapojen sisäistäminen on ensisijaisen tärkeätä luontotyyppien ennallistamisen ja hoidon kannalta. Yksikin tietämättömyyttään teiden ulkopuolella ajava maastoajoneuvon kuljettaja vahingoittaa kulutuskestävyydeltään erittäin herkkiä dyyniluontotyyppejä ja vaurioiden korjautuminen vie karussa ympäristössä vuosia. Koulutusmateriaalilla ja puolustusvoimien kantahenkilökunnan kouluttamisella voidaan ohjata liikkumista ja toimintatapoja luontoarvot huomioivalla tavalla ja vähentää etenkin dyyniluontotyyppeihin kohdistuvaa kulutusta (Metsähallitus 25). Alueelle toteutetaan viidenlaisia opastetauluja: 1) Yleiset informaatiotaulut 2) Informaatiokatokset 3) Luontopolkutaulut 4) Liikkumisrajoituskyltit 5) Alueopasteet tuliasemiin 3 KULUNEISUUTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ 3.1 Kuluminen yleensä Kuluneisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa maaston ja kasvillisuuden tilaa, johon on vaikuttanut jo pidemmän aikaa jatkunut kulutus. Kulumista aktiivisena tapahtumana tässä tutkimuksessa ei käsitellä, sillä se on mitattavissa vasta kun kuluneisuuden muutoksia seurataan. Kulutusjälkien ikää ei pystytä arvioimaan tässä yhteydessä. Maaston kuluneisuudella tarkoitetaan tutkimuksessa kenttä- ja pohjakerroksen kasvillisuuden sekä maaperän pintarakenteen osittaista tai kokonaista tuhoutumista. Tämä voi olla seurausta luonnollisesta eroosiosta tai voimakkaasta alueen käyttöpaineesta, kuten tallauksesta. Sana maasto 9

13 käsittää sekä maanpinnan että sen peitteen eli kasvillisuuden (Karjalainen 1994: 8). Maaston kuluminen eli eroosio alkaa yleensä kun vesi tai tuuli pääsee käsiksi maaperään esimerkiksi maan pinnan rikkoutuessa tallauksen seurauksena. Siihen voi vaikuttaa myös maaperän muuttunut kosteustasapaino. Yleisimpiä luonnollisen eroosion muotoja ovat tuulieroosio, vesipisaraeroosio sekä maanpäälliset vesivirrat kuten purot ja raviinit (Liddle 1997: 35). Kuluneisuutta tutkittaessa tärkeitä tekijöitä ovat kulutuskestävyys ja palautumiskyky (Hammitt & Cole 1998: 155). Ensin mainitulla tarkoitetaan maaperän tai kasvillisuuden kykyä sietää tallausta häiriintymättä. Kulutuskestävyyttä voidaan kutsua myös termillä ekologinen kapasiteetti, joka Kellomäen ja Saastamoisen (1975: 5) määritelmän mukaan tarkoittaa alueen fyysistä ja biologista kykyä sietää alueen käytön aiheuttamaa painetta. Palautumiskyvyllä tarkoitetaan sitä, kuinka nopeasti toipuminen muutoksista on mahdollista (Hammitt & Cole 1998: 155). Eri alueiden kulutuskestävyys ja palautumiskyky riippuvat useista tekijöistä, joita ovat muun muassa kasvillisuuden ja maaperän ominaisuudet. Kulutuskestävyyteen vaikuttaa suuresti se, miten hyvin kasvillisuuden mukautuminen muuttuviin olosuhteisiin on ehtinyt tapahtua. Esimerkiksi vanhahko vapaa-ajanalue, jolla heinäkasvityyppinen aluskasvillisuus on vallitsevana, on siten huomattavasti vastustuskykyisempi kulumiseen nähden kuin vasta käyttöön otettu alue. Vanhemmalla jatkuvasti kulutuksen kohteena olleella alueella kuluminen ja uusiutuminen ovat usein ehtineet saavuttaa tietynlaisen tasapainon, joka voi syntyä eriasteisesti riippuen kulutuksen voimakkuudesta ja kasvillisuuden uusiutumiskyvystä. Kasvupaikkatekijät ja maaperän tuottavuus määräävät taas vuorostaan uusiutumiskyvyn (Holmström 197: 5,13). 3.2 Kasvillisuus Kasvillisuuden kulumisesta seuraa lajiston köyhtyminen ja biomassan vähentyminen, jolloin maanpinta altistuu eroosiolle (Kivi & Permanto 1991: 11). Kasvillisuuden kulumisen tullessa silmin nähtäväksi, on eroosio yleensä jo hyvin käynnissä ja maa on sopeutumassa ekologisin muutoksin suuremman maan häviämisen olosuhteisiin (Kellomäki & Saastamoinen 1975: 5; Liddle 1997: 339). Lajien lukumäärän on todettu vähenevän kulumisen lisääntyessä. Samanaikaisesti lisääntyvät peittävyyserot vallitsevan lajin ja muiden kasvien välillä (Holmström 197: 14). Kasvillisuuden kulumistapahtumassa vaikuttavat kaksi vastakkaista tekijää: kasvibiomassan tuhoutuminen kulutuksen vaikutuksesta sekä biomassan korvautuminen kulutusta paremmin kestävällä ns. sekundäärilajistolla. Kasvillisuuden kulumisen ja uusiutumisen suhde riippuu esimerkiksi kulutuksen laadusta ja määrästä sekä kulutuksen ajoittumisesta. Kasvillisuuden uusiutumiseen vaikuttavat monet kasvupaikkatekijät, joista tärkeimpiä ovat maaperän ravinteisuus, kosteus ja rakenne sekä valo- ja lämpöolosuhteet (kuva 6) (Kellomäki & Saastamoinen 1975: 5). Kasvillisuus estää tehokkaasti sadepisaraeroosiota ja erityisesti rinteillä sillä on eroosiota ehkäisevä vaikutus. Tuulieroosiota kasvillisuus estää pysäyttämällä tuulen pintavirtauksia ja vähentämällä siten tuulen kuljetusta. Erityisesti pohjakerroksen tiheys sekä juurien tiheys ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat kasvillisuuden mahdollisuuksiin estää eroosiota. 1

14 Kuva 6. Maan pintakasvillisuuden kulutuskestävyyteen vaikuttavia tekijöitä. (Kellomäki & Saastamoinen 1975, kuvan 1 pohjalta). Kasvillisuuden kulutuskestävyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat eri lajien kulutuskestävyys, kasvipeitteen lajisto, kokonaispeittävyys sekä kasvillisuuden ja yksittäisten kasvien rakenne (Hammitt & Cole 1998: 156). Myös kasvillisuustyypillä on tärkeä rooli. Yleensä parhaiten kulutusta kestävät lajit ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne pystyvät vastustamaan tallaamisen, autolla ajamisen jne. synnyttämää abraasiota. Lisäksi ne sietävät jaksottaista kuivuutta sekä epänormaalin tiivistä maaperää. Voimaperäisesti käytetyllä alueella on alkuperäisellä kasvillisuudella harvoin mahdollisuuksia säilyä, sillä uusiin olosuhteisiin parhaiten sopivan kasvit saavat nopeasti hallitsevan aseman. Melkein kaikilla alueilla heinäkasvillisuus selviää parhaiten ja se toimii tehokkaana puskurina kulutusta vastaan. Heinien prosentuaalinen osuus koko aluskasvillisuudesta lisääntyy voimakkaasti kuluttavien voimien kasvaessa (Holmström 197: 13,14,26). Kaikkein herkimpiä kulutukselle ovat jäkälät, joiden kulutuskestävyys on erittäin alhainen (Hammitt & Cole 1998: 156). Maapohjan laadusta ja palon voimakkuudesta riippuen jäkälikön toipuminen voi kestää 5:stä yli sataan vuoteen (Kärenlampi 1977: 123). On kuitenkin huomioitava, että samankin kasvilajin kulutuskestävyys voi vaihdella kasvupaikasta riippuen. Kuivilla kasvupaikoilla saman kasvin kulutuskestävyys on yleensä heikompi kuin kosteilla paikoilla. (Kellomäki & Saastamoinen 1975: 11). Kasvillisuustyypeistä kulutuksen kannalta melko kestäviä ovat tuoreet (MT), (VMT) tai kuivahkot (VT) kangasmetsät, mikä johtuu niiden viljavuudesta. Kulutuskestävyys kuitenkin lisääntyy siirryttäessä VT- metsästä kohti MT- metsätyyppiä. Näille metsätyypeille ominainen sammalpeite kestää kulutusta melko hyvin, mutta kenttäkerroksen varvut huonommin. Hidaskasvuiset varvut 11

15 kärsivät selvästi kulutuksesta ja intensiivisen käytön seurauksena kenttäkerros heinittyy. Sammalpeitteenkin lajisuhteissa voi tapahtua muutoksia, jos kulutus on jatkuvaa. Karuimmilla kankailla, kuten kanervatyypin (CT) ja variksenmarjatyypin (ET) metsissä kulutuksen vaikutukset ovat edellisen kaltaisia. Tallausta paremmin kestävät heinät korvaavat varvut ja pohjakerroksen sammalet valtaavat alaa. Kalliometsät ovat kulutuksen suhteen arimpia. Yleensä kulutuskestävyys lisääntyy paremman laadun ja viljavuuden johdosta. Kuitenkin ravinteisuusasteen ääripäässä olevat lehtojen ruohot kestävät tallausta melko huonosti. Joutuessaan kulutukselle alttiiksi, lehtojen kasvipeite muuttuu kestävämpien heinien syrjäyttäessä ruohomaisen kasvillisuuden (Holmström 197: 24,25; Kivi & Permanto 1991: 11). Avosoita ja korkeakasvuisia merenrantaniittyjä voidaan pitää herkästi vaurioituvina. Rantaniityistä matalat, kovapohjaiset niityt ovat kestävämpiä kuin märät korkeakasvuiset niityt. Yleensä laidunnus ajan myötä vaikuttaa rantaniityn kulutuskestävyyttä lisäävästi maaperän kovenemisen ja kuivumisen kautta (Kukko-oja et al. 199, cit. Jämbäck 1995: 33). Myös suokasvillisuuden kulutuskestävyys määräytyy kosteuden mukaan. Kosteat rimpinevat- ja letot sekä lähteiköt ovat kulutukselle herkimpiä (Kaakinen et al. 1982, cit. Jämbäck 1995: 33). Pellot, niityt ja hakamaat ovat parhaiten kulutusta kestäviä kasvupaikkoja. Viljavan maaperän lisäksi niiden kasvillisuus on muodostunut ns. puolikulttuuri- ja kulttuurikasveista, jotka ovat nimenomaan sopeutuneet tietynasteiseen kulutukseen (Kivi & Permanto 1991: 11). Kasvupaikkoina lentohiekka- ja dyynialueet ovat kulutuskestävyydeltään erittäin heikkoja, johtuen pääasiassa niiden herkästä kasvillisuudesta, ohuesta humuskerroksesta sekä erittäin hyvin lajittuneesta maa-aineksesta (Jämbäck 1995: 29). 3.3 Maaperä Tallaus vaikuttaa sekä suoraan kasvillisuuteen raapimalla ja rutistamalla kasveja sekä epäsuorasti muuttamalla maaperän ominaisuuksia kuten huokostilaa sekä vesipitoisuutta. Jälkimmäisillä, maaperään kohdistuvilla muutoksilla on pidempiaikaiset vaikutukset kasvillisuuteen. Muutokset kasvillisuudessa ovat siten herkempiä kulutuksen indikaattoreita kuin maaperän ominaisuudet (Burden & Randerson 1972: 454). Kasvipeitteen rikkoutuessa, vaikuttavat maaperän kulutuskestävyyteen useat tekijät. Näitä ovat muun muassa maannoksen paksuus, sedimentin rakenne sekä maaperän kosteus ja ravinteisuus (Hammitt & Cole 1998: 162). Maaperän koostumukseen liittyviä tekijöitä ovat lajittuneisuus, raekoko ja kosteus, maaperän vedenläpäisykyky, orgaanisen aineksen määrä sekä maaperän kemialliset ominaisuudet. Heikointa kulutuskestävyydeltään on herkästi erodoituva dyynihiekka. Dyynien aines on erittäin lajittunutta karkeaa hietaa tai hienoa hiekkaa, joka muuttuu helposti tallauksen seurauksena pehmeäksi ja heikosti kantavaksi. Tallaus estää myös luontaista kasvittumista, koska kuivassa hiekkamaassa kasvillisuuden kehittymismahdollisuudet ovat hyvin heikot. Laakeat rantahietikot ja deflaatiotasanteet, joissa hiekka on selkeästi lentohiekkaa karkeampaa, kestävät kulutusta suhteellisen hyvin (Jämbäck 1995: 29). 3.4 Topografia Topografialla ja rinteen jyrkkyydellä on vaikutusta eroosioherkkyyteen ja siten kulutuskestävyyteen. Yleistäen voidaan sanoa, että jyrkemmillä rinteillä aiheutuu enemmän vahinkoa. Colemanin (1981) mukaan rinne-eroosiota esiintyy yli 9 astetta jyrkissä rinteissä, sen ollessa voimakkainta yli 18 astetta kaltevissa rinteissä, joilla sijaitsevista poluista suurin osa erodoituu hyvin herkästi (Hammitt & Cole 1998: 165). Polun leveydellä ja syvyydellä on myös 12

16 taipumusta kasvaa rinteen jyrkentyessä. Rinteen jyrkkyys on tärkein fyysinen tekijä polun kuntoon liittyen (Liddle 1997: 339). Sen on todettu korreloivan positiivisesti vesieroosion määrän, pyörän kulutusjälkien määrän ja paljastuneiden juurien määrän kanssa (Liddle 1997: 311, 312). Tasaisella maalla kasvillisuuden peittävyys syntyneellä polulla putoaa alle 5 % vasta 75 tallauskerran jälkeen. Loivassa rinteessä kyseiseen pudotukseen tarvitaan reilu 25 tallauskertaa, kun taas rinteessä 25 tallauskerran jälkeen kasvillisuuden peittävyys on enää vain 12 %. Rinteessä riittää siis jo muutama askel rikkomaan ohuen humuskerroksen ja paljastamaan pehmeän dyynihiekan (Aho 25: 88). 3.5 Vuodenajat Maaperän ja kasvillisuuden kulutuskestävyydessä esiintyy kausittaista vaihtelua. Maaperä on erityisen altis eroosiolle keväällä, jolloin maaperä kyllästyy lumen sulamisvesistä ja sateista. Keväällä kostea maa on myös altis tiivistymiselle. Kasvukauden alussa seuraukset voivat olla voimakkaita myös kasveille. Tallauksesta kärsivät keväällä erityisesti nuoret ja hennot versot, sillä fotosynteettisten kudosten tuhoutuessa jo kasvukauden alussa, voi ravinteiden saanti olla vaikeaa koko kasvukauden. Monivuotiset kasvit ovat herkkiä tässä vaiheessa, sillä ne käyttävät vielä hyödykseen hiilihydraattivarantojaan kasvun apuna. Toisaalta yksivuotiset kasvit eivät vielä tässä vaiheessa ole ehtineen tuottaa siemeniä (Hammitt & Cole 1998: 17,171). Kesällä kasvillisuutta verottaa usein keskikesälle tyypilliset pitkät kuivuusjaksot. Kuivuudesta kärsivät erityisesti karuimpien kasvupaikkojen kasvit. Sammalpeitteet voivat kuivua kokonaan, jonka seurauksena ne voivat irrota kasvualustastaan ja käpertyä reunoiltaan (kuva 7). Jäkälät kestävät muuten kuivuutta, mutta ne murskautuvat kuivina helposti askeleen alla, jolloin osa kasvustosta saattaa tuhoutua kokonaan. Märkinä jäkälät kestävät paremmin tallausta (Kivi & Permanto 1991: 11). Myös kasvukauden lopussa kasvien kulutuskestävyyttä heikentävät niiden kuivuus ja hauraus (Hammitt & Cole 1998: 17,171). Syksyn myrskyjen aikana tuulen voimakkuudet ovat suuria ja hiekan kuljetus tehokasta. Tällöin luontainen deflaatio pääsee käsiksi irtaimeen ainekseen voimistaen eroosiota. Talvella kulutuskestävyys riippuu paljon suojaavasta lumipeitteestä. Paksu lumipeite suojaa kasvillisuutta ja maaperää. Lopputalvesta sublimaatio kuitenkin vapauttaa dyyniharjanteiden hiekanjyväsiä tuulen kuljetettavaksi. Lumeen voi myös muodostua hiekkakielekkeitä virtaavan sulamisveden kuljettaessa hiekkaa alas jäistä distaalirinnettä (Hellemaa 1998: 25). Kuva 7. Tallattua ja osin kuivuuden käpertämää sammalta ja jäkälää R7 tuliaseman harmailla dyyneillä. 13

17 3.6 Kulutustyypin ja kulutuksen määrän vaikutus kulumiseen Kasvillisuuden heikkeneminen on suhteellinen käsite. Kullekin alueelle sopiva käyttömäärä, jolloin kasvillisuus ei huonone, on riippuvainen: 1) valitusta hoidon kohteesta ja 2) halutusta luonnollisuuden asteesta. Alueilla voi olla kantokyvyltään erilaisia sisäisiä alueita esimerkiksi kasvillisuuden eroista riippuen. Kantokykyyn vaikuttaa myös käytön luonne ja intensiteetti. Alueen hoidolla voidaan vaikuttaa kantokykyyn. Burdenin ja Randersonin (1972: 44) mukaan kantokyky kuvaa sitä käytön paineen intensiteettiä, jonka alue voi kestää ilman että syntyy pysyviä muutoksia bioottisessa ympäristössä, tietyn alueen hoitojärjestelyiden puitteissa. Tietyn intensiteetin käytön aiheuttaman paineen vaikutukset riippuvat sekä fyysisen että bioottisen ympäristön luonteesta, esim. geologiasta, maannostyypistä, rinteen kaltevuudesta, lajikoostumuksesta, tehdyistä hoitotoimenpiteistä ja käytön aikaisista sääolosuhteista Maastoajoneuvot Erityyppisellä käytöllä on erilaisia vaikutuksia kasvillisuuteen ja maaperään. Käytöstä seuraava kulutus on hyvin eri laatuista ja tasoista. Maastoajoneuvojen mahdollisuus aiheuttaa maaston kulumista on erityisen suuri. Moottoriajoneuvoilla voidaan kulkea pidempiä matkoja, kuin jalan, jolloin niiden vaikutusalue on siten suurempi lyhyessä ajassa. Moottoriajoneuvojen aiheuttava eroosio on huomattavasti haitallisempaa kuin ei-moottoroitu käyttö, sillä moottoriajoneuvojen vaikutuksilla on taipumus muuttua progressiivisesti huonompaan suuntaan, vaikka käyttö ei olisi jatkuvaa. Kasvillisuuteen moottoriajoneuvot vaikuttavat erityisesti pohjakerrosta tuhoamalla (Hammitt & Cole 1998: 53, 194, 199). Maastoajoneuvojen vaikutukset voivat olla tuhoisia erityisesti kumpuilevassa, rinteisessä maastossa, paikoilla, joissa maannos on ohut ja maaperä tiivistynyt. Tällaisilla paikoilla maastoajoneuvot vaikuttavat merkittävästi vesivirtojen käyttäytymiseen (Hinkley, Iverson & Hallet 1983 cit. Liddle 1997: 312, 313). Yleistäen voidaan sanoa, että mitä suurempi ja painavampi ajoneuvo, sitä voimakkaampaa eroosiota aiheutuu. Kasvipeitteettömillä dyynialueilla ajoneuvojen jäljet ovat lyhytaikaisia tuulen pyyhkiessä jäljet nopeasti. Hävikki dyynien kasvipeitteisillä alueilla on kuitenkin merkittävämpää kuin liikkuvilla hiekka-alueilla. Näin on esimerkiksi rannikkojen esidyynialueilla, jossa dyynit ovat suojana meren voimia vastaan. Rantaruohojen häviäminen voi johtaa tuulipurtojen syntyyn, jos tuulieroosio pääsee rikkomaan tätä suojavyöhykettä (Liddle 1997: 321, 325, 339) Tallaus ja polkuuntuminen Tallaus voi aiheuttaa merkittävää eroosiota varsinkin jos tallaajien määrä on suuri. Tietyissä tilanteissa vähäiset tallausmäärä voivat olla jopa toivottavia, jotta tiettyjä ympäristön luonteenpiirteitä voitaisiin säilyttää. Tallauskokeilla ja monilla muilla metodeilla on useissa tutkimuksissa selvitetty tallauksen välittömiä vaikutuksia, mutta pitkän ajan vaikutukset voivat olla melko erilaisia. Maanpinnan tiivistymisen ja polkujen eroosion on todettu olevan yhteydessä tallauksen määrään (Burden & Randerson: 441, 453). Sen sijaan kasvillisuuden väheneminen ei ole verrannollinen nousevaan vierailulukumäärään. Tähän on mahdollisesti syynä vastustuskykyisten heinälajien muodostama kasvipeite. Heinäkasvillisuuden kuormituskin voi saavuttaa tietyn rajaarvon, jonka jälkeen uusiutumista ei voi enää esiintyä (Holmström 197: 18,19). Muun muassa Hylgaardin ja Liddlen (1981: ) Tanskassa Empetrum nigrum- valtaisella dyynialueella suorittamassa tutkimuksessa saatiin tuloksia kulutuksen keston vaikutuksista. Tutkimuksen mukaan jatkuvan tallauksen vaikutukset kasvipeitteeseen olivat suuremmat kuin hetkellinen vaikutus. 14

18 Polut ja muut kulkureitit tarjoavat valmiin reitin uomaeroosiolle ja polun sijainnilla voi olla merkittävä vaikutus veden virtaukseen. Jyrkässä uomassa vesi virtaa nopeammin ja jos polku suuntautuu rinnettä alas, se on ihanteellinen kanava veden virtaukselle (Root & Knapik 1972, cit. Liddle 1997: 311). Hiekkaisissa ympäristöissä, kuten paljastuneilla dyyneillä, tuulen toiminnalla on erityisen voimakas vaikutus eroosion syntyyn. Esimerkiksi kun muodostuvat kulkuväylät ovat linjassa vallitsevaan tuulensuuntaan nähden, ne erodoituvat hyvin nopeasti (Liddle 1997: 312, 339). Kulku ohjautuu harvoille poluille yleensä ainoastaan jos ne ovat suhteellisen suoria ja helppokulkuisempia kuin ympäröivä maasto. Kuivalla tasamaalla, missä aluskasvillisuus on matalaa, maasto on kaikkialla yhtä helppokulkuista eikä poluilla yleensä pysytä. Mikäli aluskasvillisuus on korkeampaa, tehty polku pysyy varmemmin käytössä (Hoogesteeger 1974: 162). Kulkija valitsee yleisimmin helpoimman kulkureitin, jolloin kasvillisuuden edellytykset säilyä ovat yleensä paremmat jyrkillä rinteillä, hyvin kivikkoisilla ja louhikkoisilla alueilla sekä pensaikossa tai tiheissä metsiköissä (Kivi & Permanto 1991: 13). Vuolannon ja Tuhkasen (1982: 38) mukaan tallauksen aiheuttama kulutus ilmenee maastossa kaavamaisesti (kuva 8). Polkuuntumisella tarkoitetaan kanavoitunutta kulutusta. Levykulutusalueita sen sijaan syntyy etenkin metsiköissä, jossa tihenevät polut alkavat yhtyä. Polkujen kohdatessa, niiden risteävään kohtaan syntyy laajempi levykulutusalue. Levykulutusalueella tarkoitetaan voimakkaasti tallattua usean neliömetrin suuruista aluetta, jossa kivennäismaa on suurelta osin paljastunut. Kasvillisuuden peittävyys tällaisilla alueilla on korkeintaan 25 %. Levykulutusta laajempi kulutus on alueellista kulutusta, jonka seurauksena lajikoostumus muuttuu vähittäisesti, mutta se ei kuitenkaan aiheuta samalla tavalla kasvittomien, paljaiden alojen syntymistä kuin kohdentunut kulutus. Kuva 8. Tallauksen aiheuttaman kuluneisuuden eri ilmenemismuodot (Vuolanto & Tuhkanen 1982: kuva 6) Kaivaminen Kaivamisen vaikutuksia ei ole paljoa tutkittu ainakaan virkistyskäyttöön liittyen. Sen suhteen vaikutukset eivät olekaan Liddlen (1997: 325) mukaan kovin merkittäviä. Yhtenä harvoista tähän liittyvistä tutkimuksista mainittakoon Etelä-Ruotsin Hallandin dyynialueella tehty tutkimus. Norrman et al. (1974) havaitsivat hiekan lähtevän uudestaan liikkeelle, kun auringonottajat kaivoivat itselleen tuulelta suojaavia kuoppia. Armeijan osalta tutkimuksia ei tiettävästi ole saatavilla, mutta kaivamisen vaikutukset voivat olla huomattavia, sillä kaivetut juoksuhaudat, poterot ja erityisesti ajoneuvopoterot ja muut ajoneuvokuopat ovat Vattajalla lukuisia ja usein myös suurikokoisia (kuva 9). Kaivaminen rikkoo kasvillisuuden ja paljastaa maaperän, muuttaen vesivirtojen kulkua ja altistaen maaston tuulieroosiolle. 15

19 Kuva 9. Ajoneuvopotero metsäisellä dyynillä Laidunnus ja eläimet Suurien eläinten, kuten hirvien tai hevosten, vaikutus maan paljastumiseen on suurempi kuin maastopyörien ja jopa 16-kertainen jalankulkijoiden tallaukseen verrattuna. Tämä johtuu suuresta painosta ja sen keskittymisestä pienemmälle alueelle, jolloin maan pintaan kohdistuva paine on suuri (Hammitt & Cole 1998: 194, Liddle 1997: 339). Laidunnuksen osalta on huomioitava sen valikoiva luonne (Liddle 1997:177). Koska vain tietyt kasvilajit ovat ravinnoksi sopivaa, kasveihin kohdistuva kulutus ei ole niin laajaa. Laidunnus vaikuttaa lajikoostumukseen ja jonkun verran maaperän kuluneisuuteen Metsä - ja ruohopalot Metsä- ja ruohopalot voivat tuhota kasvillisuutta suureltakin alueelta ja siten altistaa maaperän eroosiolle. Palojen esiintymistiheyteen ja laajuuteen vaikuttavat viljavuus ja kosteus. Esimerkiksi hiekka- ja soramailla palot ovat laajempia kuin kosteilla kasvupaikoilla. Kasvillisuuden palautuminen entiselleen kulon jälkeen riippuu alueen paloa edeltäneen kasvillisuuden palautumiskyvystä, kasvupaikan olosuhteista, palon ajankohdasta, voimakkuudesta ja laajuudesta. Paloalalle ensimmäisenä nousevia kasveja ovat ruohot, heinät ja varvut, joita nousee kuloalueelle runsaasti. Pieneliöstön, mikrobien ja sienien toiminta on palaneella alueella vilkasta, mikä nopeuttaa kasvijätteiden hajoamista. Yleensä ottaen kulo lisää ravinnekiertoa ja luonnon monimuotoisuutta (Hannelius & Kuusela 1995: ) 3.7 Tuulen ja veden merkitys eroosioprosesseissa Tuulen toiminta on voimakas eroosiota voimistava tekijä. Se on erityisen tehokas kuluttava voima alueilla, joilla vallitsevat jatkuvat ja voimakkaat tuulet sekä kasvillisuudelle epäedulliset kuivat olosuhteet (Skinner & Porter 1995: 348). Kuivilla hiekkaisilla rannikkoalueilla tuuli pystyy rikkomaan maanpinnan stabiiliutta (Summerfield 1999: 235; Reading 1998: 125). Ihanteellisimpia kohteita deflaatiolle ovat vanhat eolisesta hiekasta koostuvat dyynit, joiden kasvillisuus on tuhoutunut tai vähentynyt. Deflaatiota tapahtuu tuulen poistaessa irrallaan olevia partikkeleita. Se vaatii toimiakseen kovan tuulen ja tietynlaiset olosuhteet. Deflaatiota edistää tuulen kuljetukseen saatavilla oleva oikean kokoinen mineraaliaines, hyvin lajittunut aines, jossa ei ole liian suuria rakeita, vähäinen kasvillisuus sekä matala pohjaveden pinta (Seppälä 24: ). Tuuli pystyy 16

20 siirtämään ainoastaan kuivaa ainesta ja se toimii kaikkialla, missä kasvillisuus ei suojaa irtainta ainesta Dyyneihin kohdistuvaa vesieroosiota on tutkittu niukasti. Tutkimuksissa on kuitenkin ilmennyt, että vesieroosiolle alttiit dyynialueet ovat laajoja ja veden kuljettama sedimentin määrä korkea. Vesieroosioon vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa vesisateen ominaisuudet, maaperän ominaisuudet, kasvillisuuspeitteen luonne sekä maaston topografian piirteet, kuten rinteen jyrkkyys sekä pituus. Dyynit altistuvat vesieroosiolle rinteen kaltevuudeltaan ylittäessä 6 astetta. Vesieroosioprosessit, pisaraeroosio sekä rinnehuuhtouma ovat seurausta veden maahan imeytymisen estymisestä. Maaperän vedenhylkivyys eli hydrofobisuus johtaa usein maanpäällisten vesivirtojen keskittymiseen, jolloin rinteille syntyy raviineja ja rinteen alle kasautuvia alluviaaliviuhkoja (kuva 1). Vesieroosio on voimakkainta kesällä voimakkaiden sateiden aikana, jolloin vedenhylkivyys on korkeimmillaan. Toisin kuin tuulen aiheuttama eroosio, vesieroosio tasoittaa dyynien topografiaa asteittaisesti. Merkittävintä rinnehuuhtouma on jo jonkun aikaa kasvillisuuden sitomina olleilla harmailla dyyneillä (Jungerius & Dekker 199:185). Kuva 1. Vesieroosion ja tallauksen syventämä uoma Kommelipakalla. 3.8 Eroosiojälkien korjautuminen Eroosiojälkien korjautuminen voi kestää yhdestä päivästä satoihin vuosiin (Liddle 1997: 339). Palautuminen riippuu muun muassa kasvillisuuden ja maaperän palautumiskyvystä, käytön määrän vähentymisestä ja ennallistamistoimenpiteistä. Käytön vähentäminenkään ei välttämättä vähennä kuluneisuusvaikutuksia olennaisesti, sillä käytön määrän ja sen vaikutusten välinen suhde ei ole lineaarinen. Vähäisestä käytöstäkin voi aiheutua jo huomattavia vaikutuksia ja käytön lisääntyessä lisävaikutukset ovat aina vähäisempiä. Tämän vuoksi jo kuluneilla alueilla voi olla, että kaikki käyttö tulee supistaa minimiin, ennen kuin elpymistä voi tapahtua. Joissakin voimakkaan eroosion 17

21 paikoissa ei välttämättä kaiken käytön lopettaminenkaan auta, vaan tarvitaan aktiivisia kunnostustoimenpiteitä. Vähän käytetyillä alueilla sen sijaan käytön määrien muutoksilla voi olla merkittävämpi vaikutus kuluneisuuden määrään. Käyttörajoitukset ja kulunohjaus voivat olla riittävän tehokkaita vaikutusten vähentämiseksi, mikäli käyttäjiä samalla informoidaan ja opastetaan käyttämään aluetta kulutusta vähentävällä tavalla (Hammitt & Cole 1998: 256, 257). 4 DYYNIEN AKTIIVISUUS JA LENTOHIEKAN OMINAISUUDET Dyynit ovat tuulen kuljetuksen muotoilemia hiekkakasaumia, joiden syntyyn vaaditaan riittävä määrä sopivaa sedimenttiä, voimakkaat tuulet sekä tarpeeksi suuri avoin alue, jossa tuuli pääsee puhaltamaan esteettömästi. Dyynien syntyä edistää vähäinen kasvillisuus, jonka lisäksi tarvitaan jokin hiekan kuljetusta hidastava ja kasautumista aiheuttava este. Muun muassa maanpinnan epätasaisuus vähentää tuulen nopeutta ja aiheuttaa pyörteisyyttä (Seppälä 24: ). Aktiivisella lentohietikolla hiekan kuluminen, kulkeutuminen ja kasautuminen ovat luonnollisia prosesseja, jotka pitävät sedimentaatiosysteemiä yllä. Aktiivisen lentohietikkoalueen sedimentaatiosysteemissä on eroteltavissa kolme vyöhykettä. Ensimmäisessä vyöhykkeessä tapahtuu tuulieroosiota eli hiekka lähtee liikkeelle. Toisessa vyöhykkeessä tapahtuu hiekan kulkeutumista ja kolmannessa hiekka kasautuu (Jämbäck 1995: 43, 54). Kun lähtöalueen hiekan määrä alkaa vähentyä, alkaa dyynien muodostuminen hidastua ja vähitellen kasvillisuus alkaa vallata alaa. Lähtöalueen aineksen määrän vähentyminen ja eolisen aktiivisuuden hiipuminen johtuu yleensä siitä, ettei rannan litoraalivyöhykkeelle kasaudu enää raekooltaan sopivaa hiekkaa siinä määrin kuin aiemmin. Dyynien vaelluksen hidastuminen voi olla yhteydessä myös dyynin saavuttamaan kokoon. Mattilan mukaan dyynien liikkuminen on kääntäen verrannollinen niiden korkeuteen (Mattila 1938: 16). Aktiivisia rannikkodyynejä esiintyy Suomessa nykyisillä rannoilla mm. Hailuodossa, Kalajoella, Lohtajalla, Yyterissä ja Hankoniemellä (Tikkanen 25: 6). Kuitenkin monet näistä ovat saavuttaneet vaiheen, jolloin luontainen kasautuminen ja kulkeutuminen ovat vähentyneet huomattavasti entisestä. Esimerkiksi Tikkanen ja Heikkinen (1987: 259, 264) havaitsivat vuonna 1987 eolisen aktiivisuuden heikenneen Kalajoen lentohietikolla aiemmasta. Lentohietikon kasvittumista oli alkanut tapahtua oletettavasti sen jälkeen kun laidunnus alueella lopetettiin 194- luvulla. Kalajoen lentohietikko olisikin jo tähän mennessä peittynyt kasvillisuudella ilman ihmisen vaikutusta. Nykyään jatkuva tallaus pitää hietikkoa avoimempana (Jämbäck 1995: 43). Samanlainen kehitys on havaittavissa myös Vattajalla, jossa hietikkoaluetta avoimempana pitänyt perinteinen laidunnus loppui puolustusvoimien tullessa alueelle. Tämän jälkeen alueen puusto ja kasvillisuus on lisääntynyt, vaikkakin viime vuosikymmenien intensiivinen käyttö on jälleen kasvattanut avoimen alan osuutta. Umpeutuminen saattaa johtaa noidankehään puuston lisääntymisen muuttaessa tuuliolosuhteita. Tämä voi ehkäistä hiekan liikkumista, jonka seurauksena puuston leviämismahdollisuudet lisääntyvät (Metsähallitus 25). Dyynien synnyn edellytyksenä ovat sopivan hiekan ja kuivan ilmaston lisäksi riittävän voimakkaat tuulet. Mattilan (1938: ) mukaan Lohtajan lentohietikolla suoritetut mittaukset ovat osoittaneet, että hiekan pinnan ollessa kuivaa tuulen nopeuden on oltava 5,5 m/s (2 m:n korkeudelta mitattuna), jotta voidaan havaita selvää hiekan liikkumista. Dyynihiekan raekoko vaihtelee Suomessa mm välillä keskimääräisen raekoon ollessa,2,25 mm (Aartolahti 1976: 88). Tätä karkeammat rakeet liikkuvat vain hyvin kovilla tuulilla. Aartolahden (1976: 82) mukaan,25 mm kokoisen partikkelin liikkeellelähtöön tarvitaan vähintään 4,5m/s puhaltava tuuli. Suuremmat 1,5 mm:n kokoiset rakeet vaativat vähintään 11,4 m/s tuulen nopeuden. 18

22 Maa-aineksen raekokojakaumaa kuvattaessa keskeisimpiä parametrejä ovat lajittuneisuus, vinous ja mediaani. Lajittuneisuus kertoo, kuinka yhteneväistä maa-aines on kooltaan. Eolisten prosessien muodostamilla dyyneillä ja muilla hyvin lajittuneilla aineksilla on yleensä hyvin pieni lajittuneisuusjakauma. Vinous sen sijaan kuvaa raekoon jakautumista. Fii-asteikkoa käytettäessä vinous on positiivinen, mikäli ainekseen on luonnonprosesseissa rikastunut karkeaa ainesta. Negatiivisesti vinot ainekset ovat käyneet läpi sedimentaatioprosesseja, jotka ovat aiheuttaneet ainekselle ns. hienoaineshännän (Uusinoka 1984: 18 19). Sedimentin piirteet kuten raekoko, lajittuneisuus, raemuoto riippuvat paljon kuljetustavasta ja kuljettavasta väliaineesta. Dyynihiekka on yleensä hyvin lajittunutta jo lähtöaineeltaan. Seppälän (1969: 178) mukaan ensisijaisesti raekokoon tuulen ohella vaikuttava tekijä on lähtömateriaali, joka on peräisin viimeisen jääkauden ajalta. Dyynit sijaitsevatkin usein harjujen ja reunamuodostumien yhteydessä tai niiden läheisyydessä. Dyynihiekan lajittumista tapahtuu myös tuulen kuljetusprosessissa (Folk & Ward 1957: 14). Yleensä lentohiekka on sitä lajittuneempaa, mitä kauemmaksi se on kulkeutunut lähtöalueeltaan (Cooke 1993: 312). 5 AINEISTO JA MENETELMÄT 5.1 Käyttäjätiedot Alueiden käytöstä saatiin tutkimukseen tarkempaa tietoa puolustusvoimilta sekä alueella tehdystä virkistyskäyttötutkimuksesta. Puolustusvoimat ilmoittivat tuliasemien käytön määrän henkilövuorokausina sekä moottoriajoneuvoilla ajon vuorokausina. Käyttötietoja kirjasivat vuoden 25 aikana Lentosotakoulu, Vaasan sotilasläänin esikunta, Uudenmaan prikaati, Ilmatorjuntajoukko-osastot, Ilmasotakoulu sekä Pioneerirykmentti. Käyttötiedot oli eritelty tuliasemittain, joita ovat R1, R2, R3, R4, R5, R6, R7, R8 sekä Tarkastajanpakka. Näistä R1, R5 sekä R7 on eroteltu pohjois- ja eteläosaan. Varsinaisten tuliasemien lisäksi käyttäjätiedot kirjattiin seuraavilta alueilta: Hakunti, Kalso, Kommelipakka, Tiira, Vatunki sekä Vonganpakka. Ilmatorjuntajoukko-osastot ilmoittivat käyttäjätiedot myös A4-A5 ohjuspaikoista. Virkistysalueiden kävijätutkimuksesta (Halsti 27) ilmenee arvioitu päivittäinen kävijämäärä yleisimmillä virkistyskäyttöalueilla, yleisellä uimarannalla, Lahdenkroopissa sekä Hakunnissa. Saman tutkimuksen puitteissa suunnattiin kävijöille kysely, jonka perusteella on raportoitu muita alueiden käyttöön liittyviä tekijöitä. Käytön jakautumista eri virkistysalueille sekä tuliasemiin vertailtiin kuluneisuusluokitusten kanssa. 5.2 Linjoittainen arviointimenetelmä kuluneisuuden kartoituksessa Jämbäck (1997a, 1997b) totesi menetelmiä vertaillessaan polkuuntuneisuuden ja kuluneisuuden arviointimenetelmän olevan sopimaton voimakkaasti kuluneelle, runsaasti polkuja sisältävälle alueelle. Sopivammaksi menetelmäksi Jämbäck toteaa ruuduittaisen linja-arviointi menetelmän, jonka etuna on yksityiskohtaisen tiedon saanti kartoitetulta alueelta ja alueiden seurannan vaivattomuus. Jämbäckin mukaan tällä menetelmällä voidaan edustavilla paikoilla jopa jo muutaman linjan avulla saada riittävä yleiskuva alueen kuluneisuudesta. Samoihin tuloksiin tuli Karjalainen jo aiemmin (1994: 39). Hän oli samaa mieltä polkujen ja levykulutusalueiden kartoitusmenetelmän sopimattomuudesta voimakkaasti kuluneelle ja laajalle alueelle. Vaihtoehdoksi Karjalainen ehdotti linja-arviointia, jossa laskettaisiin linjan leikkaavien paljastuneiden alueiden määrä ja pituus. 19

23 Voimakkaan ja runsaan kuluneisuuden vuoksi tähän selvitykseen valittiin menetelmäksi ruuduittainen systemaattinen linja-arviointi. Tutkimuslinjat piirrettiin alustavasti ilmakuville etukäteen noin 25 metrin välein. Linjat sijoitettiin systemaattisesti Natura- luontotyypeille ja avoimille, selkeästi kuluneille alueille. Yhteensä linjoja muodostui 54 kappaletta (liite1). Koska tutkimuksen haluttiin perustuvaan systemaattiseen arviointiin, ei linjoja voitu sijoittaa haluttuihin paikkoihin esim. ennallistamistoimenpiteiden tai muiden vastaavien tekijöiden mukaan. Linjat kattoivat kuitenkin melko hyvin ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä (taulukko 1). Linjaarviointi suoritettiin maastossa heinäkuun 26 aikana. Linjojen sijoittaminen maastoon osoittautui arveltua vaikeammaksi, esimerkiksi joidenkin linjojen kohdalla maasto oli vaikeakulkuista tai linjan sijaintia oli muuten vaikea hahmottaa. Linjojen kulkua muutettiinkin jonkun verran kenttätöiden edetessä. Taulukko 1. Luontotyyppien osuudet arvioiduista linjoista. Luontotyyppi (* = ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi) Luontotyypin osuus % Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (211) 3 Liikkuvat rantakauradyynit (212) 5,4 Kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät dyynit* (213) 18,6 Variksenmarjadyynit* (214) 6,7 Vaihettumissuot ja rantasuot (714),2 Merenrantaniityt* (163) 1,2 Merenkohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät* (93) 2,2 Metsäiset dyynit (218) 6,6 Avoin deflaatioalue 38,6 Muu (esim. hietikko, tie tai muu kuin luontodirektiivin mukainen luontotyyppi) 17,4 Tutkimuslinjoilta arvioitiin seuraavat tekijät: kasvillisuuden prosentuaalinen kokonaispeittävyys suhteessa paljastuneen maanpinnan osuuteen (-1 %) kuluneisuusluokka (asteikolla -3) kulutustyyppi kulutuksen aiheuttajan mukaan (ajoneuvo, tallaus, kaivaminen, kulo, laidunnus) Linjojen kuluneisuusluokka arvioitiin neljäluokkaisella asteikolla. Luokittelua on muokattu Jämbäckin (1997a) ja Salon (21) käyttämiä luokituksia soveltaen. Kulutustyyppi määriteltiin kulutuksen aiheuttajan mukaan ainoastaan, mikäli kulutuksen aiheuttaja tai aiheuttajat olivat selkeästi todettavissa. 2

24 Luokka Kasvillisuuden tila Ehjä ja elävä kasvipeite, ei havaittavaa kuluneisuutta 1 Kasvillisuus rikkoutunut tai painunut, suurimmaksi osin ehjä ja elävä kasvipeite (yli 5 % kasvipeitteestä jäljellä) 2 Kasvillisuudesta yli puolet tuhoutunut 3 Kasvillisuus lähes täysin tuhoutunut, pelkkää hiekkaa Arvioitavat linjat käveltiin maastossa tehden samalla muistiinpanoja 1 m² perättäisistä ruuduista. Apuna käytettiin 3 metrin pituista mittanauhaa. Yhteensä käveltyjä metrejä kertyi hieman alle 8. Linjat merkittiin satelliittipaikannuslaitteella vähintään linjojen päädyistä ja puolivälistä. Linjojen myöhemmän paikallistamisen helpottamiseksi kohdat merkittiin maastoon myös siniseksi maalatuin muoviputkin. Putkista jätettiin näkyviin noin 1-2 cm kasvillisuuden korkeudesta riippuen. Luonnollinen eroosio oli alun perin tarkoitus määrittää osana arviointeja, mutta käytännössä oli vaikea erottaa luontainen deflaatio alun perin ihmisen toiminnan aikaan saamasta kuluneisuudesta. Avoimen hiekkapinnan deflaatioalueilla ei aina näy ihmisen aiheuttamia kulutusjälkiä, kuten tallausta tai auton jälkiä, vaikka niiden aiheuttama kulutus olisikin hiekkapintaa avoimena pitävä tekijä. Hietikkoisilla deflaatioalueilla tuuli tasoittaa nopeasti kulutusjäljet. Arviointiajankohta heinäkuussa 26 oli erittäin kuiva, jolloin myös kasvillisuus oli kuivaa ja haavoittuvassa tilassa. Joissakin paikoin kuiva sammalpeite on voitu virheellisesti tulkita kuolleeksi peitteeksi. Linja-arviointien tuloksia vertailtiin alueiden käyttömääristä saatuihin tietoihin. Laskemalla tuloksista kulutusluokkien ja peittävyyden tunnuslukuja (keskiarvo, moodi, mediaani) luontotyypeittäin sekä linjoittain, pystyttiin arvioimaan kuluneisuuden kohdistumista eri luontotyypeille. Yleistettävämpää tietoa eri luontotyyppien kuluneisuudesta ja eritasoisesti kuluneiden alueiden pinta-aloista saatiin laskemalla eri kulutusluokkien prosentuaaliset osuudet luontotyypeillä linja-arvioinnin perusteella ja vertaamalla näitä tietoja luontotyypin kokonaispintaalaan. Maastotöinä tehtyjä arviointeja käytettiin apuna myös ilmakuvatulkinnassa. Niiden perusteella luotiin myös profiileja lähemmin tarkasteltaville alueille. Tarkasteltavilta alueilta rajattiin eri kuluneisuusluokkiin kuuluvia alueita ilmakuvien ja linja-arviointien perusteella. Tarkkoja linjaarviointeja voidaan jatkoseurannoissa käyttää kaikkia tai osaa valikoiden. Samasta kohtaa toteutettuna voidaan arviointeja vertailla aiempiin. Vaikka arviointiin vaikuttaa jonkun verran tulkitsijan vaihtuminen, pitäisi yleisen muutoksen olla arviointien perusteella nähtävissä. 5.3 Tilastolliset menetelmät SPSS- tilasto-ohjelman avulla tehtiin yksinkertaisia testejä muutamien kuluneisuuteen liittyvien tekijöiden riippuvuuksista. Ristiintaulukoinnilla selvitetään kahden luokitellun muuttujan, kuluneisuusluokan ja luontotyypin sekä kulutustyypin ja luontotyypin välistä yhteyttä. Ristiintaulukointi havainnollistaa, millä tavalla muuttujat vaikuttavat toisiinsa. Solufrekvenssit kontigenssitaulussa kertovat kuinka monta mainituin ominaisuuksin varustettua yksikköä aineistossa on. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa kumpi muuttuja on selittävä ja kumpi selitettävä muuttuja. Siksi tässäkin tutkimuksessa rivi- ja sarakemuuttuja on valittu oman harkinnan mukaan. 21

25 Ristiintaulukointia käytettiin, koska se soveltuu myös nominaalisille muuttujille, joista tutkimusaineisto suurimmaksi osaksi koostuu. Sarake- ja rivimuuttujien välistä riippuvuutta testattiin x²-testin (khiin neliö, χ) avulla. X²-testin tuloksena saatava pieni Sig.-arvo on edellytys riippuvuudelle, mutta se ei vielä takaa riippuvuuden voimakkuutta. Riippuvuuden voimakkuutta mitattiin kontigenssikertoimen (R) avulla. Yhden ja nollan välille asettuvan kertoimen maksimiarvon määrittää muuttujien luokkien lukumäärä. Riippuvuus on sitä voimakkaampi, mitä suurempi kontigenssikerroin on. Alle,3 suuruisia kertoimia voidaan pitää riippuvuudeltaan vähäisinä ja yli,6 suuruinen arvo viittaa voimakkaaseen riippuvuuteen (Heikkilä 1998: 221). Aineisto ei harvojen muuttujien vuoksi antanut mahdollisuuksia tarkemaan tilastolliseen analyysiin. 5.4 Levykulutusalueet Linja-arviointien tuloksena saatujen kokonaispeittävyyksien perusteella paikallistettiin lisäksi levykulutusalueet valikoiduilta luontotyypeiltä (harmaat dyynit, variksenmarjadyynit, metsäiset dyynit). Tarkasteltavaksi valittiin luontotyypit, joilla sijaitsevilla tutkimuslinjoilla esiintyi levykulutusta, ja joille olisi luonnontilaisena ominaista ehjä, yhtenäinen kasvipeite tai ainakin korkea kasvillisuuden peittävyys. Tässä tutkimuksessa levykulutusalueet on määritelty linjan suuntaisesti vähintään neljä metriä pitkäksi kuluneeksi alueeksi, jonka kasvillisuuden peittävyys on alle 25 prosenttia. Koska arvioinnit on tehty metrin leveältä kaistaleelta, on levykulutusalueen vähimmäiskoko neljä neliömetriä. Linjaarviointien perusteella pystyttiin määrittämään kuluneen alueen pituus vain linjan suuntaisesti. Sivusuuntaisesti kulunut alue voi olla siten paljon laajempikin. Levykulutus merkittiin metreittäin jokaiselta edellä mainitulta luontotyypiltä, jonka lisäksi taulukoitiin ensisijainen kulutuksen aiheuttaja kuluneella osuudella. Määrittelemällä levykulutusalueet on pyritty havainnollistamaan luontotyypeillä esiintyvien laajempien, mutta kuitenkin deflaatioalueita pienempien hyvin kuluneiden yhtenäisten alueiden määrää. Alkuperäisen määritelmän (Vuolanto & Tuhkanen 1982: 38) mukaan levykulutus liittyy polkuuntumiseen eli kanavoituneeseen kulutukseen. Tässä tutkimuksessa levykulutusalueet on määritelty niin, että ne voivat olla laajempiakin alueita, eivätkä ne läheskään aina liity polkuuntumiseen. Levykulutusalueella tarkoitetaan tässä kohdentuneen kulutuksen synnyttämiä kuluneita alueita, jotka ovat kuitenkin avoimia deflaatioalueita pienempiä. Kasvillisuuden peittävyys on vähentynyt näillä alueilla huomattavasti. 5.5 Korkeusprofiilit Linjojen topografisten profiilien piirtämistä varten oli saatavilla peruskartta metrin korkeuskäyrillä. Profiileja on liioiteltu hieman, jotta maaston topografiset piirteet erottuisivat selvemmin. Linjoista piirretyt profiilit on esitetty yhdessä kuluneisuus- ja peittävyysdiagrammien kanssa (liite 2). 5.6 Ilmakuvat Tutkimusta varten saatiin käyttöön ortoilmakuvia koko alueesta. Mustavalkokuvaus suoritettiin ,1 metrin maastoresoluutiolla ja väärävärikuvaus ,2 metrin maastoresoluutiolla (Topografikunta 26a ja 26b). Alueen kuvat saatiin mosaikoituna ja paloina digitaalisessa muodossa, jolloin niiden käyttö apuna karttojen piirtämisessä oli suhteellisen helppoa suuresta tiedostokoosta huolimatta. Ilmakuvatulkinnassa käytettiin molempia kuvalaatuja (kuvat 11 ja 12). Ilmakuvilta kuvioitiin laajempia kuluneita alueita, kuten virkistyskäyttöön liittyvä kuluneisuus, tuliasematoiminnan aiheuttama kuluneisuus ja tuliasemien ympärillä esiintyvä 22

26 kuluneisuus, laidunnuksen aiheuttama kuluneisuus, kuloalueet (liite 7) sekä ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus (liite 8). Ajoneuvojen aiheuttaman kuluneisuuden lisäksi digitoitiin ilmakuvilta erikseen selkeimmät voimakkaasti kuluneet ajoväylät. Kuvioitujen alueiden pinta-alat laskettiin luontotyypeittäin Map Info- ohjelman avulla. Tuliasemista ja virkistysalueista valikoitiin alueita, joista piirrettiin tarkemmat kuluneisuuskartat ilmakuvien perusteella, linja-arviointeja apuna käyttäen. Tuliasemista valittiin kaksi aluetta, joiden käyttömäärät olivat suurimpia vuonna 25. Nämä olivat tuliasemat R6 ja R7P. Tuliasema R8 valittiin koska tällä alueella on jo tehty ennallistamistoimenpiteitä ja alue poistuu kokonaan armeijan käytöstä. Virkistyskäytön osalta tarkasteltaviksi esimerkkialueiksi valittiin käytetyimmät alueet, uimaranta sekä Lahdenkrooppi. Alueilta rajattiin eri kuluneisuusluokkiin kuuluvia osaalueita. Tarkastelun kohteena ovat lähinnä deflaatioalue, sekä luontotyypeistä harmaat dyynit sekä variksenmarjadyynit. Alkiodyynien ja valkoisten dyynien alueet jätettiin pois, koska kuluneisuuden luokittelu näiden luontaisesti hiekkapohjaisten luontotyyppien osalta on ilmakuvista hankalaa. Metsäisten dyynien kuluneisuutta ei rajattu, koska tiheä latvusto vaikeuttaa ilmakuvatulkintaa. Kuvat 11 ja 12. Mustavalkoilmakuvassa ja vääräväri-ilmakuvassa otos samasta tuliasema-alueesta (Topografikunta 26a ja 26b). 5.7 Maa-aineksen hydrofobisuus Dyynihiekan alttiutta vesieroosiolle tutkittiin hyödyntämällä ns. Water Repellency- eli vedenhylkivyystestiä, jonka avulla näytteistä mitataan vesipisaran suodattumisaika (water drop penetration time, WDPT). Testiä varten kerättiin yhteensä 36 näytettä maan pintakerroksesta useilta dyyni- ja luontotyypeiltä. Osassa näytteenottopisteistä oli havaittavissa merkkejä vesieroosiosta. Näytteitä kuivattiin lämpökaapissa vuorokauden ajan 55 C:n lämpötilassa, jonka jälkeen niistä mitattiin potentiaalinen hydrofobisuuden eli vedenhylkivyyden aste. Mittaus suoritettiin tasoittamalla petrimaljalle näyteainesta ja tiputtamalla siihen pipetillä kolme pisaraa tislattua vettä. Hydrofobisuus luokiteltiin sen mukaan, kuinka kauan pisaran suodattuminen maa-ainekseen kesti. Pisaroiden suodattumisajoista laskettiin lopuksi mediaaniarvo. Testissä sovellettiin Jungeriuksen ja Dekkerin (199) käyttämää luokittelua osin soveltaen. 23

27 WDPT (suodattumisaika sekunteina) Hydrofobisuuden aste -5 Ei yhtään (none) 5-6 Vähäinen (slight) 6-6 Kohtalainen (moderate to high) 6-18 Voimakas (severe) yli 18 Erittäin voimakas Eri tekijöiden vaikutuksia näytteiden hydrofobisuuteen pyrittiin selvittämään tarkastelemalla näytteitä binokulaarimikroskoopin avulla. 5.8 Tuulen kuljettama hiekka ja sen ominaisuudet Hiekan liikettä tutkittaessa oli tarkoituksena selvittää dyynien eoliseen aktiivisuuteen liittyviä tekijöitä, kuten kulkeutuvan aineksen määrää. Kulkeutuvan aineksen ominaisuuksia tutkimalla saatiin tietoa muun muassa saatavilla olevan aineksen sopivuudesta tuulen kuljetettavaksi. Liikkuvan hiekan määrää tutkittiin kahdella eri alueella, Kalsonnokan eteläpuoleisella rannalla sekä Tarkastajanpakan kulkudyynin tuulisivulla (kuva 13). Kuva 13. Tutkimusalueiden koordinaatit ja sääaseman sijainti. Kulkeutuvaa ainesta kerättiin hiekkapyydyksien avulla. Tarkastajanpakalla käytettiin osittain vertikaalista Seppälän (1974: 21) käyttämää mallia ja Kalson koealalla Käyhkön (1991: 87) Seppälän mallista yksinkertaistamaa horisontaalista pyydysmallia. Maahan upotettu horisontaalinen malli kerää pääosin vierimällä liikkuvaa hiekkaa ja kohdalle osuvia saltaatiorakeita. Vertikaaliset pyydykset nousevat sen sijaan maanpinnasta ylöspäin ja voivat siten pysäyttää myös ilmassa lentäviä saltaatiorakeita. 24

28 Käyhkön pyydysmallin mukainen pyydys oli tilavuudeltaan litran kokoinen rasia, jonka suuaukon koko oli 1 cm x 1 cm ja korkeus 13,5 cm. Seppälän malli on muuten samanlainen, mutta siihen on lisäksi asetettu kulmasta kulmaan ristikkäin kaksi suorakaiteen muotoista 12 cm x 25 cm muovilevyä. Niiden tarkoituksena on pysäyttää saltaationa kulkeutuvat fraktiot ja ohjata ne pyydykseen. Osioiden avulla voi myös arvioida sitä, mistä ilmansuunnista kuljetusta tapahtuu eniten. Pyydykset haudattiin hiekkaan reunoja myöten. Tähän tutkimukseen valmistetut Seppälän mallin mukaiset pyydykset keräsivät ainesta 1 cm korkeuteen saakka Kalson koeala Rannalla Kalsonnokan eteläpuolella sijaitsevalle koealalle (kuva 14) asetettiin 6 hiekkapyydystä, joista ensimmäinen sijaitsi alkiodyynivyöhykkeellä 22 metriä levävallista. Muut pyydykset sijaitsivat tästä viiden metrin välein, kolmen viimeisen pyydyksen sijaitessa valkoisien dyynien luontotyypillä. Ensimmäinen pyydys (1) sijaitsi avoimella hietikolla pienen rantavehnäkasvuston vierellä. Pyydys 2 sijaitsi täysin avoimella hietikolla. Pyydys 3 asetettiin hieman suurempien dyynikumpujen etupuolelle ja pyydys 4 niiden taakse, hieman suojaisempaan, mutta kuitenkin avoimeen paikkaan. Pyydyksen 5 sijainti dyynikummun takana oli suojaisa. Kaikkein suojaisin sijainti oli pyydyksellä 6, joka sijaitsi kohdassa, jossa valkoisten dyynien kasvillisuus on jo tiheämpää. Kalson pyydykset asetettiin paikoilleen klo 21 ja ne tyhjennettiin päivittäin samaan aikaan , joten pyydykset keräsivät hiekka aina 24 tunnin ajan. Sääaseman tunnin välein tallentamista tiedoista, jotka olivat keskiarvoja 1 minuutin välein mitatuista tuulennopeuksista, laskettiin vuorokausittaiset keskiarvot keräysaikavälille. Kuva 14. Kalson koeala Tarkastajanpakan koeala Tarkastajanpakalle asetettiin viisi hiekkapyydystä (kuva 15), jotka keräsivät hiekkaa Keräysperiodi oli yhteensä 528 tuntia. Hiekan keräimet tyhjennettiin vain kerran vähäisen hiekan liikkeen takia. Pyydysten osiot asetettiin kohti väli-ilmansuuntia. Pyydys 1 sijaitsee pyydyslinjan koillisessa päädyssä. 25

29 Kuva 15. Tarkastajanpakan koeala Kuivaseulonta Pyydystetty hiekka kerättiin minigrip- pusseihin. Näytteet kuivattiin myöhemmin lämpökaapissa +55 C: ssa vuorokauden ajan, jonka jälkeen ne punnittiin digitaalitarkkuusvaa alla. Pyydystetty grammamäärä suhteutettiin pyydyksen suuaukon kokoon ja keräysajan pituuteen (g/cm²/h). Pyydysten keräämän aineksen ominaisuuksien selvittämiseksi käytettiin kuivaseulontamenetelmää. Seulasarjaksi valittiin Wentworthin (1898/1922) asteikon mukainen seulasarja, kuitenkin lisäten sarjaan tarkentavia seuloja. Käytetyt seulat olivat 2. mm, 1. mm,.71 mm,.5 mm,.35 mm,.25 mm,.177 mm,.125mm,.177 mm,.125 mm,.88 mm,.74 mm. Seulottavaksi punnittiin 1g ainesta, joka on sopiva näytekoko normaaleille hiekoille, kuten dyynihiekalle ja rantavallien hiekoille. Mikäli kerätyn aineksen määrä jäi alle 1g:n, seulottiin koko näyte. Tulos voi tällöin olla kuitenkin epätarkka ja se on siksi merkitty taulukkoon (*, liite 9). Alle 2 g:n näytteitä ei seulottu ollenkaan. Näytteitä tärytettiin 15 minuuttia, jonka jälkeen seuloille jääneet näytemäärät punnittiin,1 g tarkkuudella.. Kaikki punnitukset onnistuivat 1 % tarkkuudella, joten seulontoja ei tarvinnut toistaa. Hävikki oli maksimissaan,49 g Raekokojakauma ja sen tunnusluvut Seulonnan tuloksien perusteella laskettiin läpäisyprosentit ja piirrettiin rakeisuuskäyrät. Raekokojakaumasta laskettiin lisäksi aineksen ominaisuuksiin liittyvä tunnuslukuja kuten keskiläpimitta (Mz), mediaani (Md), lajittuneisuus (Sd), vinous (Sk) ja huipukkuus (K) (taulukko 2). Keskiläpimitta (Mz) on jakauman aritmeettinen keskiarvo. Mediaani sen sijaan kuvaa aineksen keskimääräistä raekokoa (Md). Lajittuneisuus kertoo, kuinka hyvin aines on keskittynyt yhteen raekokoluokkaan ja sen ympärille. Vinous ilmaisee karkeimpien tai hienoimpien lajitteiden suhteellisen hallitsevuuden moodiluokan ympärillä. Huipukkuudella kuvataan moodiluokan kokoa ja ulottuvuutta. Tunnusluvut laskettiin Folk & Wardin (1957) fii- asteikkoon perustuvan laskentamenetelmän avulla. Mz = (Ф16 + Ф 5 + Ф 84) / 3 Sd = ((Ф84 Ф16) / 4) + ((Ф95-Ф5) / 6,6) Sk = ((Ф16 + Ф84 2 Ф5) / 2(Ф84 Ф16)) + (( Ф5 + Ф95 2 Ф5) / 2( Ф95 Ф5)) K = (Ф95 Ф5) / 2,44 (Ф75 Ф25) 26

30 Taulukko 2. Tunnuslukujen raja-arvot (Håkanson & Jansson 22: 89). Lajittuneisuus: Sd 1. erittäin hyvin lajittunut <,35 2. hyvin lajittunut,35-,5 3. kohtalaisesti lajittunut,5-1, 4. huonosti lajittunut 1,-2, 5. hyvin huonosti lajittunut 2,-4, 6. erittäin huonosti lajittunut >4 Vinous Sk 1. hyvin positiivisesti vino +, , 2. positiivisesti vino (=hienoaineshäntä) +,11 - +,3 3. lähes symmetrinen +,1 - -,1 (normaalijakauma ) 4. negatiivisesti vino (=karkea häntä) -,11 - -,3 5. hyvin negatiivisesti vino -, , Huipukkuus K 1. hyvin platykurtinen <,67 2. platykurtinen,67-,9 3. mesokurtinen,91-1,1 (normaalijakauma 1) 4. leptokurtinen 1,1-1,5 5. hyvin leptokurtinen 1,51-3, 6. erittäin leptokurtinen >3, 6 TULOKSET 6.1 Alueiden käyttö ja sen jakautuminen Virkistyskäyttö Vuonna 26 toteutetun virkistyskäyttötutkimuksen (Halsti 27) mukaan Vattajan virkistysalueista kävijämääriltään selkeästi suurin on yleisen uimarannan alue, jossa laskettiin kesän lämpimimpinä hellepäivinä olevan yhtäaikaisesti jopa 25 kävijää. Suurimmat kävijämäärät sijoittuivat etenkin helteisille heinäkuun viikonlopuille. Muina heinäkuun aurinkoisina arkipäivinä kävijämäärät olivat kerrallaan noin 3-5 henkilöä. Hakunnissa laskettiin parhaimmillaan lähes sata kävijää ja Lahdenkroopissa noin 3-5 henkilöä. Yleisimmin Vattajalle tullaan uimaan ja ottamaan aurinkoa. Puolet virkistyskäyttökyselyyn vastanneista ilmoitti kävelyn olevan pääasiallisin aktiviteetti käynnin aikana. Myös luonnon tarkkailu, eväsretkeily, luontovalokuvaus ja koiran kanssa ulkoilu olivat suosittuja. Lahdenkroopin alue on suosittu erityisesti leijasurffaajien keskuudessa. Alueella kyselyyn vastanneista lähes viidennes oli leijasurffauksen harrastajia, joita houkuttelee alueelle harrastukseen sopivat tuuliolosuhteet. Ongelmana kävijät pitivät muun muassa pysäköintialueiden määrää ja laatua. Alue oli vain harvoille kokonaisuudessaan tuttu, erityisesti uimarannalla haastatelluille. Suuri osa kävijöistä ei tuntenut palvelutarjontaa, laavuja ja nuotiopaikkoja, havaintotorneja, reittejä jne. Kävijöiden keskuudessa arvostettiin vähäisiä kävijämääriä, rauhallisuutta ja puhtautta. 27

31 6.1.2 Puolustusvoimat ja leiritoiminta Vuoden 25 tuliasemien käyttömäärät oli saatavilla seuraavien, alueen merkittävimpien käyttäjien osalta: Ilmasotakoulu, Ilmatorjuntajoukko-osastot, Lentosotakoulu, Pioneerirykmentti, Uudenmaan prikaati sekä Vaasan Sotilasläänin Esikunta. Muita Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen käyttäjiä edellä mainittujen lisäksi ovat puolustusvoimien (27) mukaan mm. Ilma- ja Merivoimien ilmatorjuntakoulutuspaikat, Maanpuolustuskorkeakoulu, Reserviupseerikoulu, Hämeen Rykmentti, Utin Jääkärirykmentti, Maanpuolustuskoulutus ry, Kokkolan Sotilaskotiyhdistys ry, Kokkolan- ja Vaasan seudun Sotilasmetsästäjät ry sekä muut viranomaiset tammikuu maaliskuu toukokuu heinäkuu syyskuu marraskuu henkilövrkpäiviä mt-ajonpäiviä Kuva 16. Alueiden käyttövuorokaudet kuukausittain vuonna 25. Tuliasemien ja muiden harjoitusalueiden käyttö näyttää painottuvan keväälle, jolloin erityisesti huhtikuun ja toukokuun aikana alue on leirikäytössä usein ja käyttäjämäärät ovat kaikilla alueilla suuria (kuva 16). Kesän jälkeen käyttäjämäärät lisääntyvät taas huomattavasti loka-marraskuussa. Tammi-, maalis- ja heinäkuussa tuliasemia ei sen sijaan käytetty ollenkaan. Vuonna 25 tuliasemat ja muut osa-alueet olivat käytössä yhteensä 99 päivänä ja päiviä, jolloin alueilla käytettiin moottoriajoneuvoja (mt-ajon vuorokaudet), oli yhteensä 8. Kaiken kaikkiaan henkilövuorokausia ilmoitettiin olleen 33 2 ja moottoriajoneuvoilla ajon vuorokausia Kaikkien leirien aikana ei tietojen perusteella käytetty moottoriajoneuvoja. Eniten moottoriajoneuvojen käyttöä oli touko- ja marraskuun loppupuoliskoilla. Tuliasemalla R6 oli eniten moottoriajoneuvoilla ajon vuorokausia yhden leirin aikana (aikavälillä ), jolloin vuorokausia kertyi 285. Suurin henkilövuorokausimäärä yhtä aluetta ja leiriä kohden ajoittui viikoille 7 ja 33. Molemmilla leiriviikoilla henkilövuorokausia oli 11 useammalla alueella. 28

32 Henkilövuorokaudet alueella Mt-ajon vuorokaudet alueella Vatunki Kalso R1P R1E Tarkastajanpakka R2 Kommelipakka R3 R4 R5P R5E Tiira R6 R7P R7E Vonganpakka R8 Hakunti A4-A5 Kuva 17. Osa-alueiden käyttömäärät henkilövuorokausina ja mt -ajon vuorokausina. Henkilövuorokausien mukaan tuliasemista ja muista alueista käytetyimpiä ovat R6, R7P ja R3 (kuvat 17). Ajoneuvojen suhteellinen osuus henkilövuorokausiin verrattuna oli suurin R5Etuliasemalla (54 %), Hakunnissa (4 %) ja Kalsossa (28 %). Näillä alueilla kokonaiskäyttömäärät olivat vähäisempiä (taulukko 3). Pienin ajoneuvojen suhteellinen osuus oli tuliasemissa R7P (8 %), R2 (6 %) ja R3 (8 %). Vuorokausina moottoriajoneuvojen käyttö oli suurinta tuliasemissa R6, Tarkastajanpakka ja R7P. Vonganpakassa ei käyttöä ollut laisinkaan. Joukko-osastoista suurin alueiden käyttäjäryhmä on Ilmasotakoulu, jonka osuus oli yli puolet eniten käytetyillä alueilla (R6, R7P ja R3). Ilmatorjuntajoukko-osastot käyttivät eniten Hakunnin, Kalson, Tarkastajanpakan ja Tiiran alueita sekä R7E-, molempia R5- sekä R8 tuliasemia. Pioneerirykmentin osuus oli suurin R1-, R2- ja R4-tuliasemissa, Vatungissa sekä Kommelipakalla (kuva 18). Taulukko 3. Osa-alueiden käyttömäärät aikavälillä Tuliasema-alue Henkilövuorokaudet Mt-ajon vuorokaudet R R7P R Tarkastajanpakka R Vatunki R1E R1P R Tiira Kommelipakka R5P R7E Kalso R5E R Hakunti Vonganpakka Yhteensä

33 Kuva 18. Puolustusvoimien kirjaamat alueiden käyttömäärät joukko-osastoittain vuonna 25. Varsinaisten tuliasemien lisäksi kartalla on esitetty seuraavien alueiden käyttömäärät: Hakunti, Kalso, Kommelipakka, Tiira, Vatunki sekä Vonganpakka. 3

34 6.2 Linja-arviointi Linja-arvioinnin tulokset, kasvillisuuden peittävyys sekä kuluneisuusluokka, on esitetty diagrammeina yhdessä korkeusprofiilien kanssa (liite 2). Linja-arviointiin perustuen laskettiin myös kuluneisuusluokkien osuudet linjoille sijoittuvilla luontotyypeillä. Vertaamalla osuuksia luontotyyppien kokonaispinta-alaan, on laskettu arvioidut kuluneisuusluokkien pinta-alat kultakin luontotyypiltä. Edustavat arviot pinta-aloista on saatu seuraavilta luontotyypeiltä: valkoiset dyynit, harmaat dyynit, variksenmarjadyynit sekä avoin deflaatioalue. Metsäisillä dyyneillä arviointi ei ole yhtä kattava, sillä linjat sijoittuvat pääosin avoimille, selkeästi kuluneille alueille ja paljon luonnontilaisia alueita on jäänyt arvioinnin ulkopuolelle. Tämän suhteen on tehty korjaus laskettaessa eritasoisesti kuluneiden alueiden pinta-aloja. Jokaiselta linjalta on laskettu erilliseen taulukkoon myös kasvillisuuden kokonaispeittävyyden keskiarvo sekä kuluneisuusluokkien keskiarvo luontotyypeittäin (liitteet 3 ja 4). Kokonaispeittävyyksistä on esitetty myös mediaani, eli aineiston keskimmäinen arvo, koska jakauman sisältäessä selvästi muista poikkeavia arvoja, soveltuu mediaani keskiarvoa paremmin jakauman keskikohtaa mittaavaksi luvuksi. Keskiarvo on mediaania pienempi silloin, kun jakauma on vasemmalle vino. Muuttujissa on siinä tapauksessa joitakin huomattavasti muita pienempiä havaintoja. Oikealle vinoissa jakaumissa keskiarvo on mediaania suurempi ja silloin jakaumassa on joitakin huomattavasti muita suurempia havaintoja. Symmetrisessä jakaumassa keskiarvo ja mediaani ovat jotakuinkin samansuuruiset. Kuluneisuusluokkien keskiarvon yhteydessä on ilmoitettu moodi, joka on aineistossa useimmin esiintyvä tyyppiarvo. On syytä huomioida, että kasvillisuuden peittävyydet eivät kerro suoraan luontotyypin kuluneisuudesta, vaan enemmänkin paljaan maanpinnan osuudesta. Lukuja ei voi siten suoraan vertailla luontotyyppien kesken. Eri luontotyypeillä kuluminen on erilaista ja joillekin luontotyypeille, kuten esimerkiksi variksenmarjadyyneille, paljaan maanpinnan suuri osuus voi olla jopa edullista Kasvillisuuden kokonaispeittävyys luontotyypeillä Yhteenvetona kaikista linja-arvioinneista on seuraavassa taulukossa (taulukko 4) kaikkien linjojen keskimääräiset peittävyydet koottuna luontotyypeittäin. Liikkuvien alkiovaiheen dyynien (alkiodyynit) osalta kasvillisuuden kokonaispeittävyys on linjoilla hyvin pieni, mutta paikoittain esimerkiksi suola-arho tai merinätkelmä voivat muodostaa suhteellisen tiheitä kasvustoja. Liikkuvien rantakauradyynien (valkoiset dyynit) vyöhykkeessä peittävyys on 3 prosentin luokkaa. Jakauma on arvioiduilla linjoilla hyvin symmetrinen. Kiinteillä, ruohokasvillisuuden peittämillä dyyneillä (harmaat dyynit) kasvillisuuden kokonaispeittävyyden jakauma on selkeästi vasemmalle vino. Arvoista näkyy selkeästi kuluneisuuden laikuittainen luonne. Maanpinta on useimmissa paikoissa täysin tai suurimmaksi osaksi kasvillisuuden peitossa, mutta paikoittain muuttujissa on huomattavasti pienempiä arvoja. Variksenmarjadyyneillä peittävyys on luonteeltaan päinvastaista. Jakaumassa on huomattavasti keskiarvoa suurempiakin havaintoja. Peittävyysprosentit ovat yleisesti ottaen melko pieniä, mutta vähän tallattujen variksenmarjamättäiden ja niiden välisen sammalpeitteen peittävyys voi olla suurempi. Samansuuntainen peittävyyden luonne on metsäisillä dyyneillä, joilla jakauma on vasemmalle vino. Metsäisten dyynien kasvillisuuspeite on linjoilla suurimmaksi osaksi ehjää, mutta täysin kuluneita alueita esiintyy joukossa. Avoimella deflaatioalueella maasto on suurimmaksi osaksi paljastunutta hiekkaa ja vähäinen kasvillisuus muodostuu heinätuppaista. Vähän tallatuilla alueilla voi olla myös sammal- tai 31

35 jäkäläpeite. Keskiarvoltaan deflaatioalueiden peittävyys onkin vain 6 prosenttia. Primäärimetsän alueella peittävyyden keskiarvo 55 %, joka on luonnontilaiseen, ehjään peitteeseen nähden alhainen. Luontotyypin vähäinen osuus tutkimuslinjoilla vaikuttaa tulokseen, joten se ei anna oikeaa kuvaa luontotyypin peittävyyksistä. Merenrantaniittyjen ja soiden peittävyydet ovat luonnontilaisen tasolla. Taulukko 4. Linja-arvioinnin mukainen kasvillisuuden kokonaispeittävyysprosentti luontotyypeittäin. Luontotyyppi Keskiarvo Mediaani Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (211) 1 Liikkuvat rantakauradyynit (212) 3 3 Kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät dyynit* (213) 71 1 Variksenmarjadyynit* (214) 25 7 Merenrantaniityt* (163) 4 23 Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät* (93) Avoin deflaatioalue 6 3 Metsäiset dyynit (218) 73 1 Vaihettumissuot ja rantasuot (714) Kuluneisuuden aste luontotyypeillä Tutkimuslinjoilta arvioitujen kuluneisuusluokkien prosentuaalisien osuuksien mukaan kuluneimpia luontotyyppejä tutkimuslinjoilla ovat avoimen deflaatioalueen lisäksi variksenmarjadyynit sekä metsäiset dyynit (kuva 19). Harmailla dyyneillä luokkaan 3 kuuluvien havaintojen määrä on edellisiä pienempi, mutta muuten kuluneisuus on melkein yhtä voimakasta kuin metsäisillä dyyneillä. Harmailla dyyneillä esiintyy paikoittain erittäin kuluneita alueita, mutta luontotyyppi sisältää myös luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia alueita. Primäärimetsän alueella kuluneisuutta on vähän. Kuten jo aiemmin todettiin, on luontotyypin osuus arvioiduista linjoista kuitenkin pieni. Alkiodyynien ja valkoisien dyynien osalta kuluneisuus voi olla aliarvioitua, sillä menetelmä soveltui huonosti näiden luontotyyppien arviointiin, sillä niistä puuttuu luontaisesti kasvillisuuden pohjakerros. Avoimella hiekkapinnalla kulutusjäljet katoavat nopeasti. Merenrantaniityt ovat melko luonnontilaisia. Ranta- ja vaihettumissoiden osalta kuluneisuuden määrä on yliarvioitu, sillä tutkitut alueet sijoittuivat pelkästään laidunalueelle. Muualla kuin laidunalueella vaihettumissoiden osalta ei havaittu kuluneisuutta. Laitumenkin alueella kasvillisuuspeite on ehjä ja yhtenäinen, mutta lampaiden laidunnus on aiheuttanut kasvillisuuden painumista. Metsäisten dyynien luontotyypillä profiilien ulkopuolelle jäi paljon metsäisiä, selvästi vähemmän kuluneita alueita. Siksi myös linjaarvioinnin mukainen metsäisten dyynien kuluneisuus on ylikorostunut. Tutkimuslinjat kattoivat hyvin muut luontotyypit. 32

36 1 % 5 % Luokka 3 Luokka 2 Luokka 1 Luokka % Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Variksenmarjadyynit Merenrantaniityt Ranta- ja vaihettumissuot Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Primäärimetsät Kuva 19. Kuvassa on esitetty kuluneisuusluokkien prosentuaaliset osuudet tutkimuslinjoilla luontotyypeittäin. Metsäisten dyynien ja soiden osalta kuluneisuus näyttää todellista suuremmalta, selitetty tekstissä. Luokkien selitykset: = ehjä ja elävä kasvipeite, ei havaittavaa kuluneisuutta, 1 = kasvillisuus rikkoutunut tai painunut, suurimmaksi osaksi ehjä ja elävä kasvipeite (yli 5 % jäljellä), 2 = kasvillisuudesta yli puolet tuhoutunut, 3 = kasvillisuus lähes täysin tuhoutunut, pelkkää hiekkaa. Kuluneisuusluokkien pinta-alat on arvioitu edellä esitettyjen osuuksien perusteella niiltä luontotyypeiltä, jotka olivat kattavasti edustettuina tutkimuslinjoilla (taulukko 5). Metsäisten dyynien osalta arviointi kattaa hyvin käytetyimmät alueet, n. 3 ha. Arvioimatta jääneen luonnontilaisen tai lähes luonnontilaisen dyynimetsän osuus on noin 42,5 ha. Tämä on huomioitu analysoitaessa tuloksia. Seurannan kannalta pinta-alatiedot ovat tärkeimpiä kuluneimmilla luontotyypeillä, joita ovat variksenmarjadyynit, metsäiset dyynit ja harmaat dyynit. Myös deflaatioalueiden kehitys on seurannan kannalta tärkeää. Variksenmarjadyynien osalta pinta-alat on arvioitu suhteessa edustavimpien variksenmarjadyynien pinta-alaan. Tällöin kuluneimmat, edustavuudeltaan huonot variksenmarjadyynien alueet kuuluvat avoimeen deflaatioalueeseen. Laskettujen pinta-alojen mukaan avoimien deflaatioalueiden lisäksi kuluneimpia luontotyyppejä ovat variksenmarjadyynit sekä harmaat dyynit. Metsäisten dyynien kokonaispinta-alaan verrattuna kuluneisuus on edellisiä vähäisempää. Kuluneet alueet ovat kuitenkin melko laajoja pinta-aloiltaan. 33

37 Taulukko 5. Eri kuluneisuusluokkien arvioidut pinta-alat luontotyypeillä. Metsäisten dyynien pintaalaa laskettaessa on tehty korjaus linja-arvioinnin huonon kattavuuden vuoksi. Luokkien 1, 2 ja 3 pinta-alat on laskettu arvioinnin kattaneen alueen kokonaispinta-alaan suhteutettuna (3 ha). Luokkaan on lisätty arvioinnin ulkopuolelle jääneet alueet (42,5 ha), jotka olivat pääosin luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia. Luontotyyppi * = ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi Luokka (ha) Luokka 1 (ha) Luokka 2 (ha) Luokka 3 (ha) Luontotyypin kokonaispinta-ala (ha) Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (97,8 %) 9 (2,2 %),2 ( %) ( %) 9,2 Liikkuvat rantakauradyynit (82 %) 17,3 (,9 %),2 (8,1 %) 1,7 (9 %) 1,9 21,1 Kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät dyynit* (32,3 %) 19,3 (28,9 %) 17,3 (29,4 %) 17,6 (9,4 %) 5,6 59,8 Variksenmarjadyynit* (edustavimmat) (17,6 %) 4 (25,1 %) 5,7 (33,5 %) 7,6 (23,8 %) 5,4 22,7 Metsäiset dyynit (69,4 %) 5,33 (11,6% ) 8,43 (6,7 %) 4,83 (12,3 %) 8,9 72,5 Primäärimetsät* (83,6 %) 29,1 (1,1 %) 3,5 (3,4 %) 1,2 (2,9 %) 1 34,8 Merenrantaniityt* (99 %) 3,96 (1 %),4 ( %) ( %) 4 Avoin deflaatioalue (3,7 %) 9,9 (7,9 %) 21 (22,2 %) 59,1 (66,2%) 176,1 266, Kulutustyypit Linja-arvioinnin perusteella tehdyn ristiintaulukoinnin (taulukko 6) ja x²-testin perusteella eri kulutustyyppien ja luontotyyppien väliltä löytyy selkeä yhteys ja laskettu kontigenssikerroin (R,566) osoittaa muuttujien välisen riippuvuuden olevan melko voimakas. Myös kuluneisuusluokan ja kulutustyypin välinen riippuvuus on voimakas (R,643) (taulukko 1). Merkitsevyystasoltaan molemmat saivat alle,1 arvon eli riippuvuuden merkitsevyys on,1 % luokkaa (***) Kulutustyyppien esiintyminen luontotyypeillä Ristiintaulukoinnin ja kontigenssikertoimen perusteella kulutustyypin ja luontotyypin välillä on yhteys, joka on riippuvuudeltaan melko voimakas. Jossakin määrin eri kulutustyypit keskittyvät siis tietyille luontotyypeille. Ristiintaulukoinnin yhteydessä on esitetty kunkin kulutustyypin prosentuaalinen osuus luontotyypin osalta tehdyistä kaikista havainnoista. Pelkkien havaintojen perusteella ei eri kulutustyyppien määrää voi vertailla eri luontotyyppien välillä, sillä havaintojen määrä eroaa luontotyypeittäin. 34

38 Taulukko 6. Ristiintaulukoituna kulutustyypit sekä eri luontotyypit. Taulukossa on esitetty tietyn kulutustyypin havaintojen määrä tietyn luontotyypin alueella sekä kulutustyypin havaintojen prosentuaalinen osuus luontotyypin alueella tehdyistä kaikista kulutustyyppihavainnoista. Alimmalta riviltä ilmenee eri kulutustyyppien kokonaismäärät ja osuudet kaikista havainnoista. Kulutustyyppi (Kulutuksen aiheuttaja) Yhteensä ajoneuvo ajoneuvo ei selkeää kuluttajaa ajoneuvo tallaus ja tallaus laidunnus kaivaminen kulo ja kulo 24 6 Alkiodyynit 97,6% 2,4 % % % % % % % Valkeat dyynit 82, % % 15, 3 % % 2,3 % %,5 % % Harmaat dyynit 41,8 % 5,1 % 41,2 % 4,2 % % 1,2 % 4,3 %,2 % Variksenmarjadyynit 31,4 % 41,7 % 24,5 % 2,4 % % % % % 17 Suo % % % % 1, % % % % 96 Merenrantaniityt 1, % % % % % % % % Primäärimetsä 86,6 % % 7, % % 6,4 % % % % Metsäiset dyynit 27,9 % 16,4 % 44,1 % 5,5 % % 6,1 % % % Avoin deflaatioalue 31,7 % 38,1 % 2,3 % 7,8 % % 2,1 % % % Muu (esim. hietikko, tie) 35,3 % 24,8 % 25,1 % 6,1 % 7, % 1,7 % % % ,8 % 23,8 % 25,5 % 5,3 % 1,7 % 1,7 %,8 % % Yhteensä havaintoja Luontotyyppi tallaus ja kulo % % 3 2, % % % % % % % % 3,4 % 246 1, % 444 1, % , % 535 1, % 17 1, % 96 1, % 172 1, % 524 1, % 361 1, % , % % Ajoneuvojen aiheuttamaa kulutusta esiintyy eniten tuliasemille sijoittuvilla linjoilla. Yleisin kuluttaja se on ollut deflaatioalueilla ja variksenmarjadyyneillä (kuvat 2 ja 21). Metsäisillä dyyneillä ajoneuvojen aiheuttama kulutus on myös ollut voimakasta. Harmailla dyyneillä ajoneuvojen aiheuttamaa kulutusta esiintyy jonkin verran, kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin tallausta. Alkiodyyneillä ja valkoisilla dyyneillä kuluttavien tekijöiden arvioiminen on vaikeaa johtuen niiden luontaisesta pohjakerroksen puuttumisesta. Tuulen vaikutuksesta kulutusjäljet häviävät nopeasti liikkuvassa hiekassa. Linja-arvioinnin mukaan tallauksen aiheuttamaa kulutusta ei esiintyisi alkiodyyneillä, vaikka se todellisuudessa lienee suurin kuluttaja tällä luontotyypillä. Suoalueilla, merenrantaniityillä ja primäärimetsäalueilla ajoneuvokulutusta ei havaittu. Kuvat 2, 21 ja 22. Ajoneuvojen kuluttamaa avointa deflaatiopintaa (vas.) ja variksenmarjadyyniluontotyyppiä (kesk.). Oikealla tallattua rinnettä Tarkastajanpakan metsäisen kulkudyynin suojasivulla. 35

39 Tallaus on arvioitujen linjojen perusteella yleisin kuluttaja valkoisilla dyyneillä, harmailla dyyneillä, metsäisillä dyyneillä (kuva 22) sekä primäärimetsän alueilla. Variksenmarjadyyneillä ajoneuvojen aiheuttaman kuluneisuuden osuus on huomattavasti suurempi kuin tallauksen määrän aiheuttaman kuluneisuuden. Tälläkin luontotyypillä tosin tallauksen jäljet katoavat nopeasti avoimeksi kuluneilta hiekkapinnoilta. Valkoisilla dyyneillä kirjattiin jonkun verran havaittavaa tallausta. Alkiodyyneillä tallausjälkiä ei ollut havaittavissa. Laidunnuksen vaikutukset kohdistuvat paljon rantojen ruovikoihin, jotka eivät kuulu varsinaisesti mihinkään Natura-luontotyyppiin (kuva 23). Ranta- ja vaihettumissuot - luontotyypillä laidunnus on linja-arviointien perusteella ainoa havaittava kulututusta aiheuttava tekijä. Valkoisilla dyyneillä lampaiden voimakas kulutus näkyy peittävyyden vähenemisenä ja dyynin kulumisena (kuva 24 ja 25). Primäärimetsän alueella kuluminen on vähäisempää, eikä lampaiden aiheuttama tallaus ole juuri rikkonut maanpintaa. Tutkimuslinjoille ei sijoittunut varsinaista hakamaa-luontotyyppiä. Hakamailla laidunnuksen vaikutus on kuitenkin merkittävää. Kuvat 23, 24 ja 25. Laidunnettua ja ruovikoitunutta rantaniittyä. Keskellä tallauksen kuluttamaa valkoista dyyniä. Oikealla kulumista dyynin suojasivulla. Erilaisia kaivettuja poteroita ja muita kuoppia esiintyy paljon deflaatioalueilla, jossa haitta on ollut melko vähäistä (kuva 26). Kaivauksien osuus linja-arviointien havainnoista on kuitenkin suurin metsäisillä dyyneillä, jossa vaikutukset vedenvirtaukseen voivat olla voimakkaita (kuva 27). Vähäisissä määrin kaivauksia esiintyy myös harmailla dyyneillä (kuva 28). Kuvat 26, 27 ja 28. Kaivauksia avoimella deflaatioalueella ja metsäisillä dyyneillä. Oikean puoleisessa kuvassa heinittynyt potero harmailla dyyneillä (R1). Kuloalueet sijoittuivat linjoille 26 (R4), 42 (R7P) ja 44 (R7E). Suurin osa linjojen palaneista alueista sijaitsee harmailla dyyneillä (kuvat 29 ja 3). Valkoisilla dyyneillä palamisen merkkejä havaittiin ainoastaan muutaman metrin matkalla. Muilla luontotyypeillä kulon jälkiä ei havaittu linja-arviointien puitteissa, eikä ilmakuvista. 36

40 Kuva 29 ja 3. Kuloalue R4-tuliaseman harmailla dyyneillä. Oikealla R7-tuliaseman edustalla sijaitseva kulottunut alue Kulutustyyppien suhde kuluneisuuden asteeseen Kuluneisuusluokan eli kuluneisuuden asteen ja kulutustyypin välillä esiintyy voimakas riippuvuus, khiin neliö -testi osoittaa yhteyden niiden välillä. Jos khiin neliön (x²) arvo on pienempi kuin.5, on kyseessä selvä yhteys. Testissä arvoksi saatiin. Kontigenssikerroin R, on suuruudeltaan,643, jolloin riippuvuus on voimakas. Ristiintaulukoinnista ilmenee ajoneuvojen suhteellisen suuri osuus luokan 3 havainnoista (taulukko 7). Luokan 3 havaintojen osalta tallauksen määrä on vähäisempää luokassa 2, koska ajoneuvojen vaikutus on voimakkaampaa ja tallausjäljet myös osin peittyvät ajoneuvokulutuksen alle. Tallaus on hieman yleisempää kuin ajoneuvojen aiheuttama kulutus vähemmän kuluneissa luokissa 1 ja 2. Paljon havaintoja, jossa selkeää kuluttajaa ei ole havaittu, on luokissa ja 3. Luokan määritelmään kuuluukin, ettei havaittavaa kulutusta ole. Luokassa 3 esiintyvä suuri ei selkeää kuluttajaa havaintojen määrä sen sijaan johtuu paljaan maan suuresta osuudesta, jossa kulutusjäljet häviävät nopeasti. Laidunnukseen liittyvä kulutus kuuluu useimmiten luokkaan 1. Tähän vaikuttaa paljon laidunnettava luontotyyppi ja sen kulutuskestävyys. Lampaiden tallaamat suo- ja primäärimetsän vanhemmat alueet kuuluvat suurimmaksi osaksi luokkaan 1, jossa kasvipeite on ehjä mutta painunut. Sen sijaan nuorempi primäärimetsä on kuluneempaa, samoin valkoisten dyynien alue. Kuloalueilla kasvillisuus on yleensä joko elpyvää tai kokonaan palanutta. Kasvillisuuden elpymisen vaiheesta ja muun kulutuksen määrästä riippuen kuloalueet kuuluivat yleisimmin luokka 1 ja 2. Kuloalueilla oli yleistä tallauksen aiheuttama kulutus. Kaivauksille tyypillistä on paljas maan pinta ja tuhoutunut kasvillisuus. Suhteellisen suuri osa kaivetuista alueista linjoilla oli myös osittain tai lähes täysin uudelleen luokkaan 1 tai 2 kuuluvia, eli osittain uudelleen kasvittuneita. 37

41 Taulukko 7. Ristiintaulukoituna kuluneisuusluokka ja kulutustyyppi. Kulutustyyppi (Kulutuksen aiheuttaja) Kuluneisuusluokka Ehjä luonnontilainen tai lähes luonnontilainen kasvillisuus () Suurimmaksi osaksi ehjä tai ehjä mutta painunut kasvipeite (1) Kasvillisuudesta valtaosa tuhoutunut (2) Kokonaan tai lähes kokonaan tuhoutunut kasvillisuus, pelkkää hiekkaa (3) Yhteensä havaintoja ei selkeää kuluttajaa ajoneuvo 2124 (1, %) 14 (8,4 %) 391 (23,4 %) 625 (21,5 %) 3244 (4,9 %) ( %) 233 (18,8 %) 318 (19,. %) 1331 (45,9 %) 1882 (23,7 %) tallaus ( %) 69 (55,6 %) 777 (46,4 %) 555 (19,1 %) 222 (25,5 %) ajoneuvo ja tallaus laidunnus kaivaminen ( %) 51 (4,1 %) 95 (5,7 %) 278 (9,6 %) 424 (5,3 %) ( %) 75 (6, %) 22 (1,3 %) 34 (1,2 %) 131 (1,7 %) ( %) 34 (2,7 %) 31 (1,9 %) 71 (2,4 %) 136 (1,7 %) kulo ( %) 28 (2,3 %) 33 (2, %) 6 (,2 %) 67 (,8 %) ajoneuvo, kulo ( %) 1 (,1 %) 2 (,1 %) ( %) 3 ( %) tallaus ja kulo Yhteensä ( %) 24 (1,9 %) 5 (,3 %) 1 ( %) 3 (,4 %) 2124 (1, %) 124 (1, %) 1674 (1, %) 291 (1, %) 7939 (1, %) Levykulutusalueet Harmailla dyyneillä esiintyvien levykulutusalueiden yhteydessä tallaus on yleisin kulutustyyppi (liite 5). Ajoneuvokulutustakin esiintyi, mutta yli puolta vähemmän kuin tallausta. Kaivaminen ja kuloalue liittyvät levykulutusalueisiin vain parissa tapauksessa. Harmailla dyyneillä levykulutusalueita on yhteensä 379 metrin linjaosuudella. Variksenmarjadyynien luontotyypillä, jossa levykulutusalueita esiintyy yhteensä 243 metrin osuudella, tallausta ja ajoneuvojen aiheuttamaa kulutusta esiintyy melkein yhtä paljon, ajoneuvokulutuksen osuuden ollessa vain hieman suurempi. Näin on myös tutkituilla metsäisillä dyyneillä, joiden levykulutusalueilla esiintyi lähes yhtä paljon ajoneuvojen kuin tallauksen kuluttamia aloja. Metsäisien dyynien alueella levykulutusalueita laskettiin olevan 25 metrin verran. Eniten harmaille dyyneille sijoittuvia levykulutusalueita näyttäisi olevan Lahdenkroopin ja R5- tuliasemien alueella ja erityisesti linjalla 3, jonka alueella on 7 levykulutusaluetta, yhteensä 52 metrin pituudelta. Toiseksi eniten levykulutusalueita on linjalla 26. Metsäisien dyynien alueelle sijoittuvilla linjoilla levykulutusta oli havaittavissa laajimpana Tarkastajanpakan linjoilla 14, 15 ja 16. Yhtenäisintä kulutus on Tarkastajanpakan pohjoisosissa linjalla 16, jossa koko kulkudyynin suojasivu on kerrostuneen hiekan peitossa ja tallattua, jolloin kasvillisuuden peittävyys on hyvin vähäistä. Tallatuille variksenmarjadyyneille on ominaista paljas hiekkapinta dyynikumpujen välissä ja tämä näkyy siten myös levykulutusalueiden määrässä. Kaikkien variksenmarjadyynejä käsittävien linjojen alueella on useita levykulutusalueita. Poikkeuksena on linja 24, jonka kohdalla variksenmarjadyyni-luontotyypin osuus on pieni. Uimarannalle sijoittuvilla molemmilla linjoilla (7 ja 8) levykulutusalueita on variksenmarjadyynien osalta neljä. Alueiden koko pituussuunnassa vaihtelee 5-22 metrin välillä. Linjalla 12 esiintyy levykulutusalueita yhteensä 15 metriä. Tällä linjalla variksenmarjadyyni- luontotyyppi on leveimmillään. 38

42 6.3 Ilmakuvilta kuvioidut kuluneisuusalueet Ilmakuvilta kuvioidut erityyppiset kuluneisuusalueet ja niiden jakautuminen eri luontotyypeille ovat samansuuntaisia linja-arviointien tulosten kanssa. Taulukossa (liite 6) on esitetty kuvioitujen kulutusalueiden pinta-alat ja niiden prosentuaalinen osuus luontotyypin kokonaispinta-alaan verrattuna. Eri kulutusalueet menevät jossakin määrin toistensa kanssa päällekkäin. Esimerkiksi tuliasemiin liittyvän kulutuksen alueilla voi olla myös ajoneuvojen kuluttamia alueita tai virkistyskäytön aiheuttamaa kulutusta. Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on kokonaisuudessaan erittäin laaja-alaista. Ilmakuvatulkinta osoittaa hyvin ajoneuvokulutuksen ja etenkin avointen deflaatioalueiden välisen riippuvuuden (liite 8). Deflaatioalueiden lisäksi ajoneuvojen aiheuttama kulutus on ollut voimakasta kiinteillä, ruohokasvillisuuden peittämillä dyyneillä, variksenmarjadyyneillä sekä metsäisillä dyyneillä. Luontotyypin kokonaispinta-alaan nähden ajoneuvojen aiheuttama kulutus on kohdistunut melko laaja-alaisesti myös liikkuvien alkiodyynien sekä rantakauradyynien alueelle. Virkistyskäytön aiheuttama kuluneisuus keskittyy liikkuvien alkiodyynien, liikkuvien rantakauradyynien sekä kiinteiden, ruohokasvillisuuden peittämien dyynien alueelle, jonka lisäksi uimarannan alueen variksenmarjadyynit (2,3 ha) ovat voimakkaan virkistyskäytön kuluttamia. Kuloalueet sijoittuvat luontotyypeistä suurimmaksi osaksi kiinteille, ruohokasvillisuuden peittämille dyyneille. Tuliasematoiminta keskittyy avoimille deflaatioalueille, josta kulutus levittäytyy erityisesti kiinteille, ruohokasvillisuuden peittämille dyyneille. Myös variksenmarjadyyneillä, metsäisillä dyyneillä sekä liikkuvilla rantakauradyyneillä esiintyy tuliasematoimintaan liittyvää kulutusta jossakin määrin. Tuliasemakulutus, virkistyskäyttö ja kuloalueet on esitetty myös kartan muodossa (liite 7). Tuliasemakulutus on rajattu erikseen kahtena erityyppisenä alueena. Tuliasematoimintaan liittyvällä voimakkaalla kuluneisuudella tarkoitetaan tuliasemien keskeisimpiä alueita, jossa kulutus on myös voimakkainta ja kuluneisuus yhtenäisempää. Näille alueille johtaa usein tie ja alueella käytetään raskaita kulkuneuvoja sekä ohjusten siirtelyyn käytettäviä lavetteja. Tuliasemien ympärillä esiintyvä kuluneisuus on tuliasematoimintaan liittyvää kuluneisuutta, keskeisimmän tuliasema-alueen ulkopuolella. Tuliasemien ympärillä tavattava kuluneisuus on kuitenkin selkeästi yhteydessä tuliasemakulutukseen. Kartalla on esitetty myös muita kulumiseen liittyviä tekijöitä maasto- ja ilmakuvahavaintojen pohjalta. 6.4 Maaperän hydrofobisuus Kuten aiemmin on selitetty, hydrofobisuuden määrä kertoo kuinka herkkää alueen maaperä on sadetai vesieroosiolle. Tutkittujen 36 hiekkanäytteen perusteella Vattajan dyynialueen maaperän vedenhylkivyyden aste vaihtelee erittäin voimakkaasti vettä hylkivästä helposti vettyvään (taulukko 8). Hydrofobisuus onkin usein ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevaa. Hiekkanäytteille tehdyistä veden suodattumismittauksista saatiin tulokseksi eripituisia vesipisaran imeytymisaikoja. Tutkituista näytteistä 17 kappaletta todettiin vettä hylkiväksi, 19 näytettä imaisi veden alle viidessä sekunnissa. Tutkitut näytteet on jaoteltu niiden hydrofobisuuden, luontotyypin sekä dyynin kehitysasteen mukaan seuraavasti. Esidyyneillä tarkoitetaan rantaa reunaavia valkoisia dyynejä. Harmailta dyyneiltä otetuissa näytteissä oli sekä dyyniniittyjen peittämiä alueita että karumpia jäkälä- ja sammalpeitteisiä harmaita dyynejä. Variksenmarjadyyneiksi luetaan tässä yhteydessä 39

43 variksenmarjan ja muiden varpujen sitomat dyynit, sekä deflaatioalueiden erodoituvat variksenmarjakummut. Deflaatiopinnoilla tarkoitetaan yleisesti kasvitonta maanpintaa. Taulukko 8. Hiekkapinnan hydrofobisuus. Esidyynit Harmaat dyynit Metsäiset Variksenmarjadyynit dyynit Deflaatio Ei yhtään Vähäinen 1 2 Kohtalainen 3 4 Voimakas 1 1 Erittäin voimakas % 8 % 6 % 4 % 2 % % Esidyynit Harmaat dyynit Variksenmarjadyynit Metsäiset dyynit Deflaatio Ei yhtään Vähäinen Kohtalainen Voimakas Erittäin voimakas Kuva 31. Vedenhylkivyys luontotyypeittäin. Tutkituista näytteistä voimakkaimmin vettä hylkiviä olivat metsäisiltä, vanhemmilta dyyneiltä peräisin olevat näytteet (kuvat 31 ja 32). Fatihiedanpakan alueella molemmat näytteet olivat erittäin hydrofobisia. Vesi ei ehtinyt imeytyä näytteisiin puolessa tunnissa. Kyseinen vanhojen metsäisien dyynien alue ei kuulu Natura-alueeseen, mutta vertailun vuoksi tältäkin alueelta otettiin muutama näyte. Alue on voimakkaassa armeijan käytössä ja alueella on havaittavissa selkeää vesieroosiota, erityisesti raviineja. Voimakkaan hydrofobisuuden esiintymisasteen alueena Kommelipakan dyyni, jossa on myös silmin nähden havaittavissa vesieroosiota. Kommelipakan takarinteellä tallauksen kuluttamien syvien kulku-urien alapäähän on muodostunut selviä vesivirtojen kasaamia kielekkeitä. Kommelipakka eroaa kasvillisuudeltaan muista metsäisistä dyyneistä. Se on vehreämpi ja paikoittain kasvillisuus on lehtomaista lehtipuuvaltaista metsää. Kasvillisuuden tyypillä voi siten olettaa olevan merkitystä maaperän vedenhylkivyys ominaisuuksiin. Kuloalueilta oli edustettuna vain yksi näyte, jonka vedenhylkivyyden aste oli kohtalainen. 4

44 Kuva 32. Näytteiden hydrofobisuus veden suodattumisajan mukaan mitattuna. Poikkeuksena metsäisten dyynien näytteissä on myös Vonganpakan paljaalta hiekkapinnalta otettu näyte, jossa vesi imeytyi heti sekä Kommelipakan näytteistä eroava yksi veden heti suodattava näyte. Variksenmarjadyyneillä imeytyminen on yleisesti ottaen nopeaa, suurimpaan osaan näytteitä vesi imeytyy heti. Poikkeuksena oli Kalson vanhalta variksenmarjadyyniltä otettu näyte, jossa vedenhylkivyysaste oli erittäin voimakas. 6.5 Hiekan määrällinen liike ja lentohiekan ominaisuudet Tutkimusjaksot sääolosuhteet Heinäkuun sää oli kokonaisuudessaan hyvin kuiva ja lämmin, jolloin olosuhteet eoliselle toiminnalle olivat otolliset. Sateisia päiviä oli kuukauden aikana vain neljä ( ). Mittausten mukaan näiden päivien sademäärä oli yhteensä vain 18 mm. Kuukauden keskilämpötilaksi mitattiin 16,8 C. Korkeimmillaan lämpötila kohosi 25,9 C:een ja alhaisimmillaan se oli vain 6,9 C. Milossääasema mittasi tuulen nopeuden ja suunnan 2 metrin korkeudelta maan pinnasta. Sääasema sijaitsi 41

45 noin metrin korkeudella meren pinnan yläpuolella. Tallennettujen säätietojen mukaan kuukauden keskimääräinen tuulen nopeus 1 minuutin välein mitattujen, tunnin välein tallennettujen keskiarvojen mukaan oli 4,6 m/s. Kuukauden maksimikeskiarvo oli jopa 11,6 m/s. Vieläkin voimakkaampia tuulen nopeuksia mitattiin puuskittain, kuukauden voimakkaimman tuulen nopeuden ollessa 15,1 m/s (1 minuutin ajalta laskettuna). Kuukauden aikana esiintyi myös heikkotuulisia tai aivan tyyniä jaksoja. Tuulen suunta vaihteli välillä. Yleisin tuulen suunta oli 231, jolloin tuuli puhalsi lännen ja lounaan väliltä. Heinäkuun alkupuolella vallitsevia olivat lounas- ja länsituulet, mutta loppukuusta vaihtelua oli enemmän myös muiden ilmansuuntien välillä (kuva 33). Kuva 33. Tuulen keskimääräinen nopeus (m/s) ja tuulen suunta Hiekan liikkeen määrä Kalson pyydyksistä kerättiin yhteensä 83 näytettä. Näistä seulontaan riittäviä näytteitä oli 44 kpl, joista 8 kpl oli kuitenkin alle 1g näytteitä, joiden osalta seulonnan tarkkuus on heikompi. Näytteistä 36 kpl jätettiin seulomatta vähäisestä kertymästä johtuen. Kalson alueella kulkeutuneen hiekan määrät olivat jopa,792 g/cm²/h. Heikommilla tuulilla osa pyydyksistä jäi kokonaan tyhjiksi ja voimakkaimmilla tuulilla osa pyydyksistä täyttyi pintaa myöten, jolloin arvioiduissa määrissä on kyse minimimäärästä liikettä. Nämä näytteet on merkitty erikseen taulukkoon (13.7. pyydykset 1-5, pyydykset 1-4, pyydykset 1-5) (liite 9). Tarkastajanpakalla näytteitä kertyi vain viisi, sillä vähäisen hiekan keräytymisen vuoksi pyydykset tyhjennettiin vain kerran. Tarkastajanpakan pyydyksien pysäyttämän hiekan määrä vaihteli,6,14 g/cm²/h välillä. Kun Kalson pyydysten keräämiä hiekkamääriä vertaillaan vuorokauden keskimääräiseen tuulennopeuteen, voidaan havaita hiekan kulkeutumisen alkavan vähäisessä määrin kun tuulen keskimääräinen nopeus lähestyy 4 m/s. Suurempia määriä hiekkaa alkaa kuitenkin liikkua vasta kun keskimääräinen tuulen nopeus on yli 5 m/s. Hiekan liikkeen määrään ovat selvästi vaikuttaneet myös hetkittäiset puuskat (kuva 34 ja 35). Eri pyydysten keräämien ainesmäärien välillä on myös selkeä ero. Avoimella paikalla sijainnut pyydys 2 keräsi eniten hiekkaa niin heikommilla kuin voimakkaammillakin tuulilla. Pienen rantavehnäryppään vierellä ollut pyydys 1 keräsi myös paljon hiekkaa, mutta kasvi on suojannut pyydystä siinä määrin, että kerääntyneet määrät ovat yleensä vähäisempiä kuin toisen pyydyksen keräämä aines. Pyydykset 3 ja 4 keräsivät kohtalaisesti ainesta. Sen sijaan pyydysten 5 ja 6 keräämää hiekkaa oli muihin pyydyksiin verrattuna vähäistä niiden 42

46 suojaisasta sijainnista johtuen. Rannasta kauimmaisena sijainneeseen pyydykseen (6) kertyi hiekkaa erittäin vähän ja se jäi useana päivänä täysin tyhjäksi. 2, 15, Pyydys g 1, 5,, 2, 3, 4, 5, 6, 7, Tuulen nopeus m/s (1 min. ka / vrk ka) 8, m/s 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, Kuva 34. Liikkuvan hiekan määrän ja tuulen nopeuden välinen yhteys Tuulen keskinopeus m/s Tuulen nopeus puuskissa m/s Kuva 35. Päivittäinen tuulen keskinopeus ja voimakkain tuulen nopeus puuskan aikana. Tuulen suunnan ja kulkeutuvan hiekan määrän välillä ei havaittu selkeitä eroja. Kalson koealalla kaikkein voimakkaimmin hiekkaa liikkui vallitsevien tuulten suunnan ollessa SW-SWW (12. ja 13.7.). Voimakasta hiekan liikettä aiheuttivat myös NNE (14., 15. j 18.7.) tuulet. Tarkastajanpakalla pyydysten eri osioista eniten hiekkaa kertyi NW lokeroon kaikkien pyydysten kohdalla. Muutkin osiot keräsivät ainesta melko paljon, mutta selkeästi vähemmän kuin lännen ja pohjoisen välinen osio. Hiekan keräytymisen keskittyminen NW- lokeroon voi johtua pyydyksen ristikkäisten levyjen aiheuttamasta pyörteestä. Toisaalta pohjoisesta päin puhaltavat tuulet olivat yleisiä loppukuusta, jolloin hiekan kertymisen huomattiin olevan voimakkaampaa. Alkukuusta Tarkastajanpakan pyydyksiin ei juuri kertynyt hiekkaa. Voi siis olla että Tarkastajanpakan pyydyksiin päätynyt hiekka ei ole peräisin alemmalta deflaatiotasanteelta vaan pohjoisesta päin puhaltaneiden tuulten dyynin reunaa sivusuuntaisesti kuljettamaa dyynihiekkaa. Toisaalta lounaan ja lännen suunnasta puhaltavia 43

47 tuulia ja kulkeutuvan hiekan määrä ovat voineet heikentää muutama koealan lähellä sijainnut puu, joiden vuoksi NW- lokeron osuus on voinut korostua Lentohiekan ominaisuudet Maalajit koostuvat eri maalajitteista, jota voidaan luokitella rakeiden läpimitan mukaan. Kivennäismaalajien nimitys määräytyy sen mukaan, mitkä lajitteet ovat vallitsevina. Kerättyjen näytteiden maalajite selvitettiin seulonta-analyysin avulla. Tuloksien perusteella laadittiin rakeisuuden summakäyrä, jolloin maalaji saa päänimensä siitä maalajitteesta, jonka alueelle 5 %:n läpäisyarvo sattuu (ns. d5- menetelmä)(tikkanen 25: 6) Tämän menetelmän mukaan sekä Kalson että Tarkastajanpakan pyydyksiin kertynyt aines on suurimmaksi osaksi hienoa hiekkaa raekoon keskiläpimitan ollessa,6,2 mm. Osa näytteistä on karkeaa hietaa, johon lasketaan läpimitaltaan keskimäärin,2,6 mm kokoisia rakeita sisältävät ainekset. Kalson hiekkapyydysten raekoon keskiläpimitta oli Tarkastajanpakan pyydyksien rakeita hieman pienempää (taulukko 9). Pieni ero ilmenee myös mediaanien keskiarvoissa. Kalson näytteissä vaihtelu on suurempaa ja niissä esiintyi myös ainesta, jossa raekoon mediaani oli,5 mm. Yleisesti ottaen keskimääräinen rakoko molemmilla alueilla on kuitenkin hyvin samansuuruinen. Taulukko 9. Kalson ja Tarkastajanpakan näytteiden keskimääräiset tunnusluvut. (Ф) Mz (mm) Md Sd Sk K ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli Kalso 2,2 1,33-2,43,21,177-,5,44,28-,74 2,27,61-3,55 2,41 2,5-2,55 Tarkastajanpakka 1,87 1,75-2,19,24,177-,25,53,51-,57 1,8 1,68-1,89 2,46 2,37-2,72 Kalson alueella lentohiekka on hyvin lajittunutta (sd) ja Tarkastajanpakalla keskiarvoltaan kohtalaisesti lajittunutta. Vinoudeltaan Kalson näytteet ovat keskimääräisesti hyvin positiivisesti vinoja. Vaihtelu eri näytteiden välillä on kuitenkin suurta. Tarkastajanpakalla kaikki näytteet olivat hyvin positiivisesti vinoja. Molempien paikkojen raekokojakauma oli hyvin leptokurtista. Tarkastajanpakalla kuitenkin hieman enemmän leptokurtisia. Kalson keräinten kohdalla pyydykset 1 ja 2 keräsivät muita suurempaa raekokoa (vaihteluväli,177mm,5mm), kun muiden pyydyksien kohdalla mediaanin vaihtelu oli,177mm -,25mm (taulukko 11). Tarkastajanpakalla ainoastaan pyydys 1 erosi muista. Sen keräämän aines oli mediaaniltaan,177 kun muissa mediaani oli,25. Tämän pyydyksen aines oli myös muita jonkin verran muita huipukkaampaa. Kalson pyydyksien kohdalla oli huomattavissa myös parempi lajittuneisuus kohti taaempia pyydyksiä (taulukko 1). Pyydyksen 6 kohdalla näytteet olivat keskiarvoltaan erittäin hyvin lajittuneita. Takimmaisten pyydysten näytteet olivat myös avoimemmilla paikoilla olleiden pyydyksien näytteitä vinompia. 44

48 Taulukko 1. Kalson pyydysten keräämien näytteiden tunnusluvut ja niiden vaihteluväli. Kalso Ф Mz mm Md Sd Sk K ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli ka vaihteluväli Pyydys 1 1,96 1,39-2,27,2,177-,5,49,36-,74 2,2,61-2,89 2,42 2,36-2,47 Pyydys 2 1,96 1,33-2,23,22,177-,5,48,37-,67 2,5 1,12-2,76 2,42 2,33-2,5 Pyydys 3 1,91 1,46-2,15,22,177-,25,46,36-,61 2,9 1,26-2,72 2,38 2,5-2,55 Pyydys 4 2,12 1,97-2,39,19,177-,25,4,33-,54 2,56 1,66-3,39 2,43 2,39-2,48 Pyydys 5 2,9 1,79-2,43,2,177-,25,41,28-,54 2,47 1,54-3,55 2,41 2,31-2,55 Pyydys 6 2,1 1,8-2,25,2,177-,25,34,31-,38 2,72 2,51-2,93 2,34 2,9-2,48 Tarkastajanpakan pyydysten keräämien ainesten välillä erot ovat pienempiä (taulukko 11). Ainoa huomattava ero on pyydyksen 1 kohdalla, jonka yleisin raekoko on muita pyydyksiä pienempi. Aines on myös muita näytteitä hieman huipukkaampaa. Taulukko 11. Tarkastajanpakan pyydysten raekokojakauman tunnusluvut. Tarkastajanpakka Ф Mz mm Md Sd Sk K Pyydys 1 2,19,177,57 1,89 2,72 Pyydys 2 1,8,25,52 1,81 2,41 Pyydys 3 1,81,25,51 1,86 2,39 Pyydys 4 1,79,25,53 1,74 2,39 Pyydys 5 1,75,25,53 1,68 2,37 Lentohiekan lajittuneisuudessa huomattiin eroja eri tuulen voimakkuuksien suhteen. Karkeampaa ainesta liikkui voimakkaammilla tuulilla. Esimerkiksi Kalson koealan pyydys 1 ja 2 keräsivät karkeampaa hiekkaa 12.7., jolloin tuuli voimakkaasti (kuva 36). Sen sijaan heikommilla tuulilla (17.7. ja 27.7.) hiekkaloukkuihin jäi keskimääräistä hienompaa ainesta. Heikommalla tuulella hienomman aineksen osuus näyttäisi siis korostuvan, kun tuuli ei pysty kuljettamaan suurempia rakeita. 6, % 5, % 4, % 3, % 2, % 1, %, % 2mm 1mm,71mm,5mm,35mm,25mm,177mm,125mm,88mm,74mm Kuva 36. Kalson pyydyksen 2 keräämien näytteiden raekokojakaumat. Huomattavasti muita näytteitä karkeampaa ainesta kerääntyi Hienompaa ainesta enemmän sisältävinä erottuvat ja kerätyt näytteet. Pyydyksen 1 kohdalla jakaumat ovat lähes samanlaisia. 45

49 Muiden pyydysten eri päivinä keräämien näytteiden raekokojakauma oli keskenään melko samanlainen. Pyydyksen 5 (kuva 37) raekokojakaumassa erottuvat päivät ja 23.7., jolloin hienomman aineksen osuus on keskimääräistä suurempi. Toisin kuin pyydysten 1 ja 2 raekokojakaumassa, tämän tai muiden pyydysten osalta ei ole havaittavissa suurempien raekokojen kertymistä voimakkaammilla tuulilla. Tähän vaikuttaa todennäköisesti suojaisempi sijainti. 6, % 5, % 4, % 3, % 2, % 1, %, % 2mm 1mm,71mm,5mm,35mm,25mm,177mm,125mm,88mm,74mm Kuva 37. Pyydys 5. hienompaa ainesta on kerääntynyt ja JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä osiossa analysoidaan Vattajan Natura-alueen kuluneisuutta sekä tutkimustulosten että kenttähavaintojen pohjalta. Ensimmäisessä kappaleessa luonnehditaan armeijan käytön, virkistyskäytön sekä laidunnuksen aiheuttamaa kuluneisuutta ja sen jakautumista eri alueilla. Tuliasema-alueista ja virkistyskäyttöalueista on esitetty muutama esimerkkialue kuluneisuuskarttojen avulla. Alueiden käyttö ja kuluneisuus- kappaleen jälkeen pohditaan kulutustyyppien vaikutusta kuluneisuuteen. Luontotyyppien kuluneisuus- kappaleessa kuvaillaan eri luontotyyppien kuluneisuutta ja kulutuskestävyyttä Vattajalla. Lopuksi analysoidaan vedenhylkivyyteen ja eoliseen toimintaan liittyviä seikkoja tutkimustulosten valossa. 7.1 Alueiden käyttö ja kuluneisuus Tuliasemat Tuliasemien ja niiden käytön määrän vaikutuksista kuluneisuuteen ei voi tehdä kovinkaan pitkälle vietyjä johtopäätöksiä vielä tässä vaiheessa seurantaa. Tätä tutkimusta varten käyttöön saadut käyttötiedot olivat vain pieni osa kokonaiskäyttömääristä, mikäli Puolustusvoimien aiemmin ilmoittama vuosittainen kävijämäärä 16 pitää paikkansa. Jotta käyttömäärien ja kuluneisuuden yhteyttä voitaisiin tutkia, tarvittaisiin tarkkaa tietoa kaikkien alueiden käyttömääristä pidemmältä ajalta. Tarvittaisiin myös tarkempaa tietoa kulutuksen laadusta ja kulutuksen jakautumisesta tuliasema-alueille. Kulutusta on tapahtunut jo yli 5 vuoden ajan, eivätkä yhden vuoden tiedot kerro paljoakaan kulutuksen määrästä ja sijoittumisesta alueelle. Seurantojen aikana käyttömääriä ja niiden muutoksia on kuitenkin syytä tarkkailla ja vertailla niitä mahdollisten ennallistamistoimenpiteiden vaikutusten kanssa. Tässä tutkimuksessa käytetyt tiedot alueiden käytön määristä ja käytön jakautumisesta eri alueille ovat kuitenkin suuntaa antavia. Holmströmin (197: 5, 13) mukaan pitkään kulutuksen kohteena olleilla alueilla kuluminen ja uusiutuminen ovat usein sopeutuneet olosuhteisiin ja saavuttaneet tietynlaisen tasapainon, riippuen kulutuksen voimakkuudesta ja kasvillisuuden uusiutumiskyvystä. Kasvupaikkatekijät ja maaperän tuottavuus määräävät uusiutumiskyvyn. Vattajalla vuosikymmeniä jatkuneen käytön aikana tuliasemien kasvillisuus on varmasti mukautunut olosuhteisiin jossakin määrin. Toisaalta alueen 46

50 käyttömäärät ovat kasvaneet alueen käyttöönoton jälkeen ja siksi alue on ollut jatkuvan sopeutumisen tilassa, jolloin tasapainotilan saavuttaminen on vaikeaa. Koska kasvillisuuden kulumisen ja uusiutumisen suhde on riippuvainen kulutuksen laadusta ja määrästä, kulutuksen ajoittumisesta sekä kasvillisuuden kulutuskestävyydestä ja palautumiskyvystä (Kellomäki & Saastamoinen 1975: 5), on tuliasemienkin alueella eritasoisesti kuluneita osia. Tuliasema-alueiden voimakkaimmin käytetylle keskeisimmälle osalle on tyypillistä laaja avoin deflaatioalue, joka pysyy avoimena kun ohjus- ja tykkilavetteja siirrellään pitkin tuliasemaa rannan suuntaisesti. Kulutus on niin voimakasta, ettei uusiutuminen ole mahdollista ja hiekkapinta pysyy avoimena. Voimakkaasti kuluneilla tuliasemien keskeisimmillä alueilla sijaitsee usein myös ampumaratoja. Tuliasema-alueiden keskeisimmät osat ovat kaikilla tuliasemilla lähes kokonaan avointa hiekkapintaa. Tuliasemien vallitseva kasvillisuus on pääosin alkuperäisen kasvillisuuden korvannutta heinätyyppistä, hyvin kulutusta kestävää kasvillisuutta. Avoimilla deflaatioalueilla heinäkasvillisuus yrittää nousta hiekasta, mutta voimakas kulutus pitää kasvipeitteen olemattomana tai erittäin vähäisenä. Heinien lisäksi voi paikoittain esiintyä muun muassa sammalpeitettä. Tuliasemien ympärillä tavattava kuluneisuus voi olla hyvin monen tasoista. Kuluneisuus on levittäytynyt rantatuliasemissa harmaille dyyneille ajourina ja tallauksena sekä muutamien tuliasemien takana sijaitseville metsäisille dyyneille. Kauempana rannasta sijaitsevilla tuliasemilla kuluneisuus on levinnyt metsäisille dyyneille. Tuliasemiin liittyvä polkuuntuminen on vähäistä, koska käyttömäärien ollessa suuria, ei yksittäisiä polkuja ole päässyt muodostumaan. Tuliasemien yhteydessä vähäisissä määrin esiintyvät polut sijaitsevat suurimmaksi osaksi metsäisten kulkudyynien jyrkällä, puustoisella takarinteellä R2- tuliasemalla ja Kommelipakan alueella. Tuliasemiin liittyvä kuluneisuus ulottuu rannalle asti suhteellisen harvoin, ajourien ja tallauksen kuluttamien alueiden sijaitessa useimmin dyynin suojasivulla ja dyynien takana. Dyynien suojasivun tuulisivua voimakkaampi kuluneisuus voi johtua osittain myös suojasivun huonommasta kulutuskestävyydestä. Rantatuliasemien takana sijaitsevien kuluneiden alueiden laajuus näyttää riippuvan alueen topografiasta. Joillakin alueilla kulunut alue päättyy tuliaseman takana sijaitsevaan metsäiseen dyyniin. Metsäisen dyynin etureunalla on usein ajoneuvopoteroita ja tallausta. Tasaisemmilla paikoilla kuluneisuus levittäytyy pitkälle tuliasemien taakse. Tuliasemien lisäksi erittäin voimakkaan armeijan kulutuksen alaisena on ollut maalialue. Se on suurimmaksi osaksi avointa deflaatiotasannetta, joten kulumisen haitalliset vaikutukset ovat jääneet kyseisen laajan alueen osalta vähäiseksi. Maalialueella kuluneisuutta ovat aiheuttaneet niin ammusten räjähdykset kuin myös ajoneuvokulutus. Alueen räjähdysvaarasta huolimatta alueella on ilmakuvien perusteella ajouria hyvin tiheässä. Tuliasemien käyttö on vuoden 25 tietojen perusteella voimakkainta keväällä, jolloin luonto on hyvin altis eroosiolle. Keväällä maaperä on kyllästynyt sulamisvesistä ja sateista, jolloin maa on altis tiivistymiselle. Myös kasvillisuus on kasvukauden alussa herkimmillään (Hammitt & Cole 1998: 17,171). Talvella, jolloin kulutuskestävyys olisi parempi, käyttö on vähäisempää. Kesän usein kuivimman kuukauden, heinäkuun osalta käyttöä ei ole, mikä on hyvä asia kulumisen ehkäisyn kannalta. Kuivana kasvillisuus on herkkää ja helposti vaurioituvaa. Tämä oli havaittavissa myös kenttätöiden aikaan heinäkuussa 26, jolloin kasvillisuus oli erittäin kuivaa ja vettä satoi vain muutamana päivänä kuukauden aikana. Suhteellisen suuri käytön osuus ajoittuu myös myöhäiselle syksylle, jolloin haitat kasvillisuudelle ovat vähäisemmät. Toisaalta syksyn voimakkaat tuulet ja sateet tehostavat eroosiota voimakkaasti. 47

51 Kuva 38. Tuliasema R6, jonka alueella sijaitsevat linjat 36 ja 38. R6-tuliasema (kuva 38) on käytetyin kaikista tuliasemista vuoden 25 käyttötietojen perusteella. Alueen keskiosa on erittäin kulunutta avointa hiekkapintaa. Vaikka käyttömäärät tällä tuliasemalla ovat suuria, eivät kuluneisuusvaikutukset kovinkaan suuressa määrin ole levinneet rantaa kohti. Sen sijaan erittäin voimakkaasti kulunut deflaatioalue on erityisen selvärajainen. Tämä johtuu siitä, että dyynit on tasoitettu alueelta. Kasvillisuus on rantaa kohti melko ehjää, mutta ajoneuvojen painamaa paikoittain. Kulutuksen rajoittumiseen vaikuttanee vaikeakulkuisuus ruovikoituneessa rannassa ja rannan takana primäärimetsäksi luokitellulla alueella, jossa kasvaa pientä pajua. Tuliaseman takana sijaitsevan metsäisen dyynin etureunalla sijaitsee vanha heinittynyt ajoneuvopotero. Poteron yläreunalla ja muualla rinteellä tallaus on paikoin rikkonut kasvillisuutta. Poteron yläpuolelta lähtien metsäisen dyynin kasvillisuus on ehjää, mutta alkuperäinen kangaskasvillisuus on laajalti korvautunut kulutusta paremmin sietävällä heinäkasvillisuudella. Metsäisen dyynin heinäkasvillisuus saattaa kertoa aikaisemmasta laidunkäytöstä. 48

52 Kuva 39. Tuliasema R7P. Alueella sijaitsevat linjat 4 ja 42. R7P- tuliaseman käyttömäärät olivat vuonna 25 toiseksi suurimpia kaikista tuliasemista. Tällä alueella keskeinen deflaatioalue ei ole niin tasaisesti kulunut kuin R6-tuliasemalla ja kuluneisuus on muutenkin levittäytynyt laajemmalle alueelle (kuva 39). Deflaatioalueella kasvaa heinäkasvillisuutta laikuittain. Kuitenkin ajoneuvojen aiheuttama kulutus näyttäisi olleen erittäin voimakasta. Toisin kuin R6-tuliasemalla, on harmaiden dyynien alue kulunutta lähes koko tarkasteltavan alueen osalta. Kulutuksen seurauksena ei ole syntynyt laajoja paljaan hiekkapinnan alueita, vaan kasvillisuus on suurimmaksi osaksi ehjää, mutta painunutta ja/tai osittain rikkonaista. Alueelle johtava tie jatkuu harmaat dyynit läpäisevänä, erittäin kuluneena kulkuväylänä aina hiekkarannalle saakka. Linjan 4 kohdalla dyynien rinteelle on kaivettu ajoneuvopotero, josta dyynille noustaessa metsäkasvillisuus näyttäisi olevan ehjää. Linjan läheisyydessä, metsäisen dyynin keskivaiheilta nousee ajourat metsään. Eteläisemmän linjan takana alue on tasaisempaa kuin metsäisen dyynin kohdalla. Tällä metsäalueella maastossa esiintyy laikuittaista tallauksen aiheuttamaa kuluneisuutta sekä polkuuntuneisuutta. Alueella on paljon kaivauksia deflaatioalueen ja harmaiden dyynien rajavyöhykkeellä. Alue on myös palanut osittain harmaiden dyynien alueelta. 49

53 Kuva 4. Tuliasema R8 ja linjat 48 ja 5. R8-tuliasemalla kulutus on pirstoutunutta (kuva 4). Alueen kulunein deflaatiopinta on pienempi ja kapeampi kuin esimerkiksi R6- tai R7-tuliasemilla. Sen sijaan harmaiden dyynien alue on hyvin kulunutta. Paikoittain harmailla dyyneillä on pajukkoa, joka on estänyt paikallisesti kulutusta. Puusto havaittiin kulumista ehkäiseväksi tekijäksi myös muilla alueilla. Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on ollut tuliasemalla voimakasta. Dyyneihin on myös kaivettu paljon poteroita ja muita kuoppia. Harmaista dyyneistä erityisen kulunut on takimmaisen dyynin suojasivu. Ajoneuvojen aiheuttamassa kuluneisuudessa ilmenee muillekin tuliasemille tyypillinen piirre. Harmaille dyyneille nousee yksi tai useampi kulku-ura, josta voimakas kuluneisuus sitten erkanee pitkin dyyniharjannetta tai dyyniharjanteiden välissä. Tuliaseman takana esiintyy jonkin verran kuluneisuutta, mutta suurimmaksi osaksi metsäkasvillisuus on suhteellisen ehjää ainakin eteläisemmän linjan kohdalla. R8-tuliasemalla on jo tehty ennallistamistoimenpiteitä mm. täyttämällä kaivettuja dyynejä ja istuttamalla täytetyn dyynin päälle jäkälää. Armeija tulee kokonaan lopettamaan tämän tuliaseman käytön. 5

54 7.1.2 Virkistysalueet Kuten Hammitt ja Cole (1987: 128) ovat todenneet, on virkistyskäyttö luonteeltaan hyvin keskittynyttä. Vattajan virkistysalueillakin käyttö on luonteeltaan niin ajallisesti, kuin myös paikallisesti keskittynyttä. Ajallisesti käyttö keskittyy kesän ja erityisesti helteisten viikonloppujen ajalle. Heinäkuussa 26 Vattajan alueen suurimmat käyttäjämäärät olivat uimarannan alueella, jossa enimmillään 25 kävijän laskettiin viettävän hellepäivää (Halsti 27). Uimarannan jälkeen seuraavaksi eniten käyttäjiä laskettiin Hakunnissa ja kolmanneksi Lahdenkroopissa. Näiden eniten käytettyjen alueiden lisäksi muun muassa Pitkäpauhan läheisiä uimarantoja käytetään suhteellisen paljon. Virkistyskäyttö on siis keskittynyt muutamille alueille, joiden sisälläkin on havaittavissa keskittymistä. Kaikille virkistysalueille on yhteistä selkeä polkuuntuneisuus eli kulun keskittyminen kulkuväylille. Polkuuntumista tapahtuu myös tasaisessa maastossa, esimerkiksi uimarannan alueella, mutta selkeämpää ja voimakkaampaa polkuuntuneisuus vaikuttaisi olevan rinteillä, erityisesti harmaiden dyynien alueella. Hoogesteegerin (1974: 162) mukaan kulku ohjautuukin poluille yleensä silloin kun ne ovat helppokulkuisempia kuin ympäröivä maasto. Esimerkiksi uimarannan alueella harmaiden dyynien yli rannalle johtavat polut ovat selkeitä ja hyvin kuluneita, ympäröivän maaston ollessa suhteellisen kulumatonta. Tähän on mahdollisesti vaikuttanut topografia sekä harmaiden dyynien korkea kasvillisuus. Laaja-alaisinta kuluneisuutta voivat aiheuttaa erilaiset moottoriajoneuvot. Alueella huomattiin käytettävän muun muassa buggy- maastoajoneuvoja, joilla liikkuminen on helppoa pehmeässä dyynihiekassa. Yleisintä ajelu näyttäisi olevan rantahietikolla, jossa haitatkin jäävät vähäisiksi. Rannoille oikaistaan kuitenkin esimerkiksi Hakunnissa harmaiden dyynien läpi. Harmailla dyyneillä nähtiin ajettavan myös motocross-pyörällä. Metsäisillä dyyneillä virkistyskäyttöön liittyvää maastoajoa havaittiin Tiiran ja Vonganpakan alueilla. Uimarannan alueella esiintyy voimakasta kuluneisuutta. Käyttö on keskittynyt alueen keskiosiin, etenkin variksenmarjadyynien alueelle. Osa variksenmarjadyynialueesta on kulunut avoimeksi deflaatiopinnaksi. Kioskin edustalla variksenmarjakummut ovat erittäin kuluneita ja osa niiden variksenmarjapeitteestä on kokonaan kuollut. Myös mäntyjen juuria on paljastunut laajalta alueelta tallauksen seurauksena. Alueen poikki kulkee selkeä kulkuväylä, joka ohjaa variksenmarjadyyneillä kulkua rannan suuntaisesti. Kulkua alueen keskiosiin ohjaavat rannalle johtavat kulkuväylät, pieni parkkipaikka, kioski, käymälät, tulentekopaikka ja lentopallokenttä. Kyselyn mukaan kävijät pitävät pysäköintipaikkojen vähäisyyttä ongelmana. Usein pysäköintiin käytetäänkin Ohtakariin johtavan tien vartta, josta kävely ohjautuu rannalle variksenmarjadyynien tai valkoisten dyynien halki. Tämä on aiheuttanut polkuuntumista ja kulumista alueen länsiosissa (kuva 41). Uimarannan itäreunalla Ohtakariin johtavan tien varrella sijaitsevaa parkkipaikkaa näytettiin kuitenkin käytettävän melko vähän. Rannalle johtaa useita selkeitä polkuja, joita on syntynyt erityisesti alueen keskelle. Kulku harmaiden dyynien yli on kanavoitunut melko hyvin poluille ja niiden ulkopuolella kuluminen on suhteellisen vähäistä. Topografian vaikutus näkyy selvästi polkujen syvyydessä. Polut ovat syvään uurtuneita etenkin jyrkän rantatörmän kohdalla. Tasaisemmalla ja loivemmalla etelärinteellä polut haaroittuvat ja kulku hajaantuu poluilta laajemmalle alueelle. Dyyniharjanteessa on myös yksi isompi kulutuksen seurauksena syntynyt tuulipurto. 51

55 Kuva 41. Uimarannan alueen kuluneisuus. Linja 7 sijaitsee alueen länsiosassa ja linja 8 itäosassa. Lahdenkroopin alueella kuluneisuutta ovat aiheuttaneet sekä virkistyskäyttö että armeijan toiminta (kuva 42). Virkistyskäytön aiheuttamaa kuluneisuutta on kuitenkin hankala erottaa armeijan toiminnasta aiheutuneesta kuluneisuudesta. Vaikka tuliasemiin Lahdenkrooppiin on merkitty tuliasema R5E, ei siellä ole ollut varsinaista tuliasematoimintaa ja puolustusvoimien ilmoittamat käyttömäärät tällä alueella ovat muutenkin hyvin vähäisiä. Toiminta on keskittynyt pistemäisiin ohjusammuntojen harjoitteluihin. Armeijan osuus alueen kuluneisuudesta on siis oletettavasti varsin pieni, valtaosan kuluneisuudesta ollessa virkistyskäytön aiheuttamaa. Selkeintä on virkistyskäytön aiheuttama voimakas polkuuntuneisuus etenkin harmaiden dyynien rinteillä. Harmaiden dyynien osalta kuluneisuus onkin suurimmaksi osaksi virkistyskäytön aiheuttamaa. Rannalle päästäkseen kävijän on ylitettävä harmaat dyynit sekä valkoiset dyynit. Rannalle päin johtaa yleensä yksi polku, joka haaroittuu laajemmalle alueelle rannalle päin laskeuduttaessa. Maasto on kuitenkin tallattua myös muualla kuin poluilla. Polkuuntumiseen voi osaltaan vaikuttaa topografia. Jyrkemmässä maastossa kuljetaan mieluummin poluilla ja tasaisemmalla alueella kulku on helppoa joka paikassa. Harmaiden dyynien alueella on muutamia erittäin kuluneita kohtia, johon kulku näyttäisi keskittyvän. Yksi kulkuväylä on kulunut ympäröivän maan pinnan tasolle dyynin kohdalla. Näillä väylillä todennäköisesti ajetaan myös raskailla kulkuneuvoilla. 52

56 Kuva 42. Lahdenkrooppi, jossa sijaitsevat linjat 3 ja 31. Mökkiläisten osalta käyttö on jakaantunut laajemmalle alueelle mökkien ympäristöön. Toisaalta näyttää siltä, että paikoittain mökit ovat jossakin määrin myös suojanneet maastoa kulutukselta aivan mökkien läheisyydessä. Mökkien läheisyydessä esiintyy mökeille johtavia polkuja. Useimmille mökeille johtaa myös selkeä tie. Muut alueen virkistyskäyttäjät viettävät yleensä suurimman osan aikaansa hietikolla ja liikkuvien esidyynien alueella. Alueen takaosissa Lahdenkroopin lammen eteläpuolella on alue, jota karavaanarit käyttivät leiriytymiseen. Lammen etelärannalla sijaitsee myös laavu, jonka ympäristö on voimakkaasti tallattua. Huomattavaa on kuluneisuudessa esiintyvä selkeä kulunut paljaan hiekan vyöhyke harmaiden dyynien ja valkoisten dyynien välillä. Avoimen alueen syntyyn ovat todennäköisesti vaikuttanut ajoneuvoilla ajo ja lentopallon peluu. Lahdenkroopin alueella kulumista esiintyy myös liikkuvien alkiovaiheen dyynien ja valkoisien dyynien luontotyypeillä, erityisesti alueen eteläosassa. Kostean painanteen alueen yli on ajettu ajoneuvoilla, mutta kasvillisuus on melko ehjää. Kuluneinta alue on tasaisessa maastossa dyyniharjanteiden takana harmaiden dyynien luontotyypillä, jossa ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on voimakasta. Havaintojen mukaan alueella esiintyy vähäisessä määrin myös armeijan toimintaan liittyvää kulutusta muun muassa ajourien muodossa. Puolustusvoimien aiheuttamaa kulutusta esiintyy selkeimmin tähystystornin läheisyydessä. Kulutusjälkiä on kuitenkin vaikea erotella virkistyskäytön aiheuttamista kulutusjäljistä, sillä myös virkistyskäytön osalta on alueella ajettu erilaisilla ajoneuvoilla. Kaivauksia alueella ei esiinny. 53

57 Hakunnissa virkistyskäyttöön käytetty alue on kapeampi kuin kahdella muulla alueella. Rannalle johtaa muutama voimakkaasti kulunut kulkuväylä, joita pitkin kulku rannalle ohjautuu. Kulun väyläytymiseen on vaikuttanut olennaisesti puuston tiheys rannan ja tien välillä. Muuten alueen käyttö keskittyy pääosin alkiodyynivyöhykkeelle ja rantahietikolle kapealla rantakaistaleella. Pitkäpauhan länsipuolella sijaitsevalla uimarannalla (linja 4) on muita virkistysalueita huomattavasti vähemmän käyttäjiä, mutta harmaiden dyynien osalta kuluminen on ollut hyvin voimakasta topografiasta johtuen. Dyynin suojasivu on parhaimmillaan 4 astetta kalteva. Jyrkästä rinteestä huolimatta rannalla vierailevat kävijät oikaisevat harmaiden dyynien yli, jonka seurauksen rinteeseen on syntynyt muutamia erittäin kuluneita kulku-uria. Colemanin (1981) mukaan rinneeroosiota esiintyy yli 9 astetta jyrkissä rinteissä, sen ollessa voimakkainta yli 18 astetta kaltevissa rinteissä, joilla sijaitsevista poluista suurin osa erodoituu hyvin herkästi (Hammitt & Cole 1998: 165). Molemmat alueen voimakkaasti tallatuista poluista sijaitsevat reilusti tätä kaltevammissa rinteissä (kuvat 43 ja 44). Kuva 43 ja 44. Jyrkkiin rinteisiin uurtuneita kulku-uria virkistysalueella. Vasemman puoleisen uran kaltevuus on parhaimmillaan 3. Oikealla kuva rinteestä, jonka kaltevuus on jopa 4. Kalsonnokan alueella ja sen eteläpuolella sijaitsevalla rannalla on melko paljon kävijöitä. Alueelle tullaan useimmiten omilla autoilla tai pyöräillen. Suurin osa kävijöistä on ulkoilijoita ja auringonottajia, joten käyttö keskittyy pääosin hiekkaiselle rantavyöhykkeelle. Kalsonnokkaan johtavan tien vartta käytetään yleisesti pysäköintiin, josta kulku rannalle tapahtuu maastoltaan melko tasaisten harmaiden dyynien kautta. Tien varteen on satunnaisesti pysäköity ja majoituttu myös asuntovaunulla. Rannalle johtaa yksi melko selkeä, mutta osin kasvillisuuden peitossa oleva, ilmeisesti armeijan ajoneuvojen kuluttama kulkuväylä. Ajoneuvojen, kuten buggymaastoajoneuvojen, käyttöä havaittiin kuitenkin myös virkistyskäytön osalta. Armeijan aiheuttama kuluneisuus vaikuttaisi silti olevan Kalson alueella virkistyskäyttöä voimakkaampaa. Karipolku alueen itäosissa on kokonaisuudessaan melko vähän kulunut. Polun pinta on rikkoutunut ja maan pinta näkyvissä ainoastaan muutamissa kohdissa. Vanhojen metsäisien dyynien alueella polku kulkee dyyniharjanteiden välissä. Polulta ei ole poikettu, eikä haaroittuvia polkuja ole päässyt syntymään. Tällä alueella polku on paksun karikekerroksen peitossa. Yleensä kuluneimmat, kasvillisuudesta ja karikkeesta täysin paljaat kohdat sijoittuvat paikkoihin, joissa esimerkiksi tie ja polku kohtaavat. Myös paikassa, jossa polku ylittää Vatungin järveltä merelle päin johtavan ojan, 54

58 esiintyy voimakasta kulutusta. Ojan ylittävän sillan molemmin puolin on jyrkkä rinne, joka on vaikuttanut kulumista edistävästi. Alueiden välillä ei esiinny selkeitä eroja käytön määrän ja kuluneisuuden välillä. Uimaranta on yleensä ottaen käytetyin ja myös kulunein virkistysalue. Harmaiden dyynien osalta Lahdenkrooppi on uimarannan aluetta kuluneempi. Lahdenkroopissa polkuja on harmailla dyyneillä tiheämmässä ja ne ovat haaroittuneempia kuin uimarannalla. Uimarannan polun ovat sen sijaan syvempään uurtuneita. Lahdenkroopin alueella kuluttavana tekijänä on myös armeija, mikä vaikeuttaa virkistyskäytön aiheuttaman kuluneisuuden vertailua alueiden kesken. Alueista Hakunti vaikuttaisi olevan vähiten kulunut. Myös luontopolulla ja sen ympäristössä virkistyskäytön vaikutukset maastoon ovat olleet vähäisiä. 7.2 Kulutustyypeistä Ajoneuvot Linja-arviointien sekä ilmakuvatulkinnan mukaan ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on yleisintä deflaatioalueilla ja variksenmarjadyyneillä. Kyseisillä luontotyypeillä maasto on yleensä melko tasaista, jolloin esteitä ajamiselle ei ole ollut. Harmaille dyyneille ajoneuvojen kuluttava vaikutus on levinnyt usein etenkin tuliasemien kohdalla, joissa kuluneisuus on voimakkainta yleisimmin takimmaiselle dyynille noustaessa. Useammassa tapauksessa dyynille nousee yksi erittäin kulunut kulkuväylä, josta kulku on ohjautunut sivusuuntaisesti joko rinnettä tai dyyniharjannetta pitkin. Metsäisillä dyyneillä ajoneuvojen aiheuttamaa kuluneisuutta esiintyy lähinnä Tarkastajanpakan, Vonganpakan ja Tiiran alueilla. Varsinaisen metsittyneen dyynialueen lisäksi näiden alueiden metsäisten dyynien tuulisivulla on deflaatioalueeksi luokiteltua avointa hiekkapintaa, jossa runsas ajoneuvoilla ajo yhdessä tuulen toiminnan kanssa on estänyt hiekkapinnan kasvipeitteen kehittymisen. Metsittyneistä dyynialueista eniten ajoneuvojen aiheuttamaa kuluneisuutta on Tiiran alueella. Metsäisillä dyyneillä puusto on estänyt ajamista jossakin määrin, mistä johtuen kuluneet alueet eivät ole aina yhtenäisiä ja useissa paikoissa on syntynyt ajoväyliä. Ajoa on rajoittanut metsäisillä dyyneillä puuston lisäksi topografia. Tarkastajanpakan ja Kommelipakan metsäisten dyynien suojavisu on suurimmaksi osaksi liian jyrkkä ja puustoltaan tiheä maastoajoneuvoilla ajamiseen. Ajo on kohdistunutkin siksi harvoille kulkuväylille. Rinteen yläosat ovat kuitenkin monesta kohtaa puutonta deflaatioaluetta, jossa ajoneuvojen aiheuttamaa kuluneisuutta esiintyy paljon. Metsäisillä dyyneillä tallauksen ajoneuvokulutusta suurempi osuus voi johtua paikoin jyrkän topografian ja puuston vaikutuksesta ajomahdollisuuksiin. Hammitt & Cole (1998: 53) totesivat moottoriajoneuvojen vaikuttavan kasvillisuuteen erityisesti pohjakerrosta tuhoamalla (Hammitt & Cole 1998: 53). Näin on tapahtunut myös Vattajalla useilla luontotyypeillä. Pohjakerroksen tiheys vaikuttaa kasvillisuuden mahdollisuuksiin estää eroosiota (Liddle 1997: 37). Ajoneuvot ovat vaikuttaneet paljon myös täysin avoimien hiekkapintojen syntyyn. Ristiintaulukoinnin perusteella 45,9 % kaikista kuluneisuusluokan 3 havainnoista oli yhteydessä ajoneuvokulutukseen. Ajoneuvojen voisi siten olettaa aiheuttaneen laajaa kulutusta ja maanpinnan paljastumista. Toisaalta on myös mahdollista, että avoimilla luokan 3 alueilla on vuosien saatossa ajettu enemmän juuri maaston avoimuuden johdosta. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu kevyenkin ajoneuvon aiheuttavan vähintään 6 kertaa enemmän tuhoja jalankulkijaan verrattuna tasaisella ruohopeitteisellä dyynillä (Liddle 1997: 322, 323). Selvää on myös, että mitä suurempi ja painavampi ajoneuvo on kyseessä, sitä voimakkaampaa eroosiota aiheutuu. Näin ollen puolustusvoimien käyttämän raskaan ajokaluston aiheuttaman kulutuksen vaikutukset kuluneisuuteen ovat varmasti olleet merkittäviä vuosikymmeniä jatkuneen toiminnan aikana. 55

59 Nykyään puolustusvoimien johtosäännössä on kielletty maasto-ajo urien ulkopuolella ja osa muun muassa harmaiden dyynien alueen ajoneuvojen aiheuttamasta kulutuksesta onkin poistunut. Kulutusta esiintyy nykyisinkin, mutta lievemmin Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus ilmakuvatulkinnan ja linja-arvioinnin vertailu Ajoneuvojen aiheuttaman kuluneisuuden osalta on mahdollista vertailla saatuja ilmakuvatulkinnan ja linja-arvioinnin tuloksia. Alkiodyyneillä ero oli huomattava, linja-arvioinnin ajoneuvoihin liittyvät havainnot olivat vain 2,4 % kaikista havainnoista, kun taas ilmakuvatulkinnan mukaan ajoneuvojen aiheuttaman kuluneisuuden pinta-ala olisi yhteensä 25 % koko luontotyypin pintaalasta. Eroihin voi vaikuttaa se, ettei linjoille osunut yhtään ajoneuvokulutusta tai se, että maastossa jälkiä on vaikea havaita luontotyypin hiekkaisessa pinnassa, jossa jäljet heikkenevät nopeasti. Sama pätee myös valkoisiin dyyneihin. Valkoisilla dyyneillä ei arvioitujen linjojen perusteella havaittu ollenkaan ajoneuvojen aiheuttamaa kuluneisuutta. Ilmakuvatulkinnan mukaan osuus olisi niinkin suuri kuin 19,9 % luontotyypin kokonaispinta-alasta. Harmailla dyyneillä linja-arvioinnin mukainen osuus on yhteensä 9,3 %. Ilmakuvista rajatut alueet ovat sen sijaan 32,3 % luontotyypin kokonaispinta-alasta. Harmaiden dyynien osalta linjat sijoittuivat ilmeisesti paikkoihin, jossa ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus oli vähäisempää. Tämä on voinut mahdollisesti vaikuttaa myös muihin arviointien tuloksiin tämän luontotyypin kohdalla. Variksenmarjadyyneillä arvioitujen linjojen ajoneuvo-kulutustyypin osuus (44,1 %) on lähes samansuuruinen ilmakuvatulkinnan kanssa (46,7 %). Variksenmarjadyynit ovatkin melko hyvin edustettuna arvioinnissa ja ajoneuvo-kulutustyypin havaitseminen niillä on suhteellisen helppoa. Primäärimetsissä havaittiin vähän ajoneuvojen aiheuttamaa kuluneisuutta, linja arvioinnin mukaan ei ollenkaan ja ilmakuvista kuvioitujen alojen mukaankin vain,2 % luontotyypin kokonaispintaalasta. Linja-arvioinnin mukaan ajoneuvojen osuus metsäisillä dyyneillä oli 21,9 %, ilmakuvien perusteella osuus oli 16,8 %. Linja-arvioinnin korkeampi tulos johtuu siitä, että arviointi kohdennettiin vain avoimille ja selvästi kuluneille alueille. Toisaalta ilmakuva-arvioinninkaan avulla ei ole voitu rajata kaikkia ajouria metsittyneiltä alueilta tiheän latvusto takia. Deflaatioalueilla linja-arvioinnin mukainen osuus on vähäisempi (38,9 %), kuin ilmakuvatulkinnan mukainen osuus (66,8 %). Tämä ero johtuu siitä, ettei linjoja voitu sijoittaa laajalle maalialueelle, jossa sijaitsee laaja avoin deflaatioalue Tallaus Virkistyskäytön aiheuttamasta kuluneisuudesta suurin osa aiheutuu tallauksesta. Myös puolustusvoimien suuret alueiden kävijämäärät vaikuttavat kuluneisuuteen tallauksen kautta. Tallauksen kuluttamia alueita esiintyy eniten metsäisillä dyyneillä, harmailla dyyneillä sekä variksenmarjadyyneillä. Metsäisten dyynien alueella tallausta aiheuttaa pääosin puolustusvoimat. Harmailla dyyneillä ja variksenmarjadyyneillä tallausta aiheuttavat molemmat käyttäjäryhmät. Huomattavaa näiden kahden kuluttajaryhmän välillä on erot käytön jakaantumisessa ajallisesti. Hylgaardin ja Liddlen (1981: 568) tutkimukset osoittivat hetkellisen kulutuksen vaikutusten olevan vähäisempiä kuin jatkuvan tallauksen vaikutusten. Virkistyskäyttö on hyvin keskittynyttä kesän ajalle ja erityisesti lämpimille ajanjaksoille. Puolustusvoimien käyttö sen sijaan jakaantuu pidemmälle ajalle ympäri vuoden. Kaikkein voimakkainta tallauksen vaikutuksien voisi olettaa olevan alueilla, joilla molempien käyttäjätyyppien aiheuttama kulutus yhdistyy. Tällainen alue on Lahdenkrooppi, jossa kuluneisuus onkin melko voimakasta. 56

60 7.2.3 Laidunnus Laidunnettavat alueet sijoittuvat linjoille 1 ja 2. Linja 3 on laitumen viereistä laiduntamatonta aluetta. Tämä näkyy jonkun verran kasvillisuuden peittävyyksissä. Laidunnuksella on pyritty estämään rantaniittyjen umpeenkasvua ruovikoituneella rannalla Natura-alueen koillisosassa. Tavoitteissa onkin onnistuttu. Laidunnetulla rannalla on havaittavissa selkeä ero laidunnetun ja laiduntamattoman alueen välillä. Kasvillisuus on tasaisesti matalaksi syötyä laidunnetulla rannalla. Laidunnus on vaikuttanut hieman myös laiduntamattomaan merenrantaniityn alueeseen, koska lampaat ovat karanneet laidunalueelta aidan toiselle puolen tutkimusajankohtaa edeltävänä kesänä. Linja-arviointien mukaan lampaiden tallausta on havaittavissa vaihettumissuolla, primäärimetsän alueella sekä valkoisilla dyyneillä. Laidunnuksen kuluttava vaikutus on ollut suurin valkoisilla dyyneillä, jossa lampaiden tallauksen vaikutus näkyy peittävyyden määrässä ja kuluneisuudessa. Dyynien päällä kasvillisuus on harvaa ja syötyä. Suojasivulla sen sijaan esiintyy voimakasta polkuuntumista ja maaperän paljastumista laajoilta alueilta. Laitumen alueen vaihettumissoilla on näkyvissä lampaiden tallauksen jälkiä, mutta kulutus ei näyttäisi olevan kovin voimakasta. Laidunnus näkyykin enemmän syötynä ruohona ja pajun taimina. Kasvipeite on yhtenäistä, mutta tallauksen aiheuttamaa painumista on havaittavissa. Primäärimetsän alueella laidunnus on aiheuttanut jonkun verran kuluneisuutta, joka sijoittuu laajemman primäärimetsän alueelle. Tiheän rantametsikön takana on avointa metsikköä, jossa arka jäkäläpeite on paikoin rikkoutunut. Muuten laidunnus ei ole rikkonut paljon maan pintaa, vaan suuri osa tallatusta metsämaastosta ja poluista on kasvillisuuden tai vähintään paksun karike- ja humuskerroksen peitossa. Primäärimetsän alueella on muutama isompi polku, joiden kulumiseen on osaltaan vaikuttanut alueen läpäisevä luontopolku. Lampaiden polut ovat kapeampia ja niitä risteilee säännöllisesti aina vanhempaan puolukkavaltaiseen metsäalueeseen saakka. Siellä kulutuskestävyys on selkeästi primäärimetsäalueita parempi, kasvipeite ei ole rikkonainen eivätkä polut ole niin selkeitä. Primäärimetsän eri-ikäisten osien välillä ei huomattu olevan suuria eroja. Kiven ja Permannon (1991: 11) mukaan hakamaat kuuluvat parhaiten kulutusta kestäviin kasvupaikkoihin, koska niiden maaperä on viljavaa ja kasvillisuus on sopeutunut tietynlaiseen kulutukseen. Vattajalla hakamaa näyttäisi kuitenkin olevan melko kulunutta. Tämä voi johtua suhteellisen vähän aikaa jatkuneesta laidunnuksesta, jolloin sopeutumista ei vielä ole ehtinyt tapahtua. Kuluneisuus luonnehtii enemmän valkoisien dyynien ja primäärinmetsän kulutuskestävyyttä. Näihin luontotyyppeihin hakamaa-luontotyyppi on ennen laidunnusta kuulunut Kaivaukset Suurimpia kaivauksia on tehty metsäisten dyynien alueella, jossa niitä on myös eniten. Ajoneuvopoteroita on yleisimmin kaivettu dyynien alarinteeseen. Metsäisille dyyneille on kaivettu myös muun muassa miehistöpoteroita ja juoksuhautoja. Harmailla dyyneillä poterot on kaivettu yleisimmin korkeimman dyynin harjalle. Suurin osa harmaiden dyynien kaivausjäljistä on kuitenkin kasvittunut ainakin osittain. Dyynihiekan kaivamisen seurauksena veden virtausolosuhteet muuttuvat. Kaivamisen rikkoessa maan pintaa, myös tuuli pääsee helpommin kiinni irtaimeen ainekseen. 57

61 7.2.5 Kulo Kulo-alueet sijaitsevat pääosin harmailla dyyneillä. Tälle luontotyypille sijoittuvia kuloalueita oli heinäkuussa 26 kaksi. Molempien alueiden kasvillisuus oli alkanut elpyä. Kuitenkin R7- tuliaseman edustalle sijoittuvan palaneen alueen elpyminen oli edennyt pidemmälle. Avoimen hiekkapinnan tullessa vastaan, tulen leviäminen näyttää pysähtyneen ja valkoisille dyyneille kulo on levinnyt vain hyvin pienellä alueella. Myös harmaiden dyynien takana avautuva deflaatiopinta pysäyttää palon tehokkaasti. Laajempi kuloalue sijaitsee maalialueella, jossa paloi elokuussa 26 suuri alue metsää (kuva 45). Ilmakuvatulkinnan perusteella palaneen alueen laajuus on noin 44 hehtaaria. Uutisten mukaan palo levisi latvapalona alueelle, joka oli lähinnä matalaa, harvaa männikköä ja heinikkoa. Palo syttyi poliisin räjäyttäessä alueella räjähdeaineita. Sammutustyöt estyivät ilmatorjunta-ammusten räjähdellessä tasaisin väliajoin eikä tulta siksi pyrittykään sammuttamaan (Keskipohjanmaa 26; Helsingin Sanomat 26). Paloista ei aiheutunut juurikaan vahinkoa, sillä palaneella alueella ei sijaitse suojeltavia luontotyyppejä. Harjoitusalueen on päinvastoin hyvä palaa matalaksi silloin tällöin. Paloista voi olla hyötyä niin luonnolle kuin puolustusvoimille. Puolustusvoimat hyötyvät puuston harventumisesta. Luonto sen sijaan tarvitsee tulta säilyttääkseen monimuotoisuutensa. Vaarana on kuitenkin palojen leviäminen luontotyypeille, jotka ovat pienialaisia ja palautumiskyvyltään heikkoja. Aikaisempien kartoitusten perusteella maalialueen kuloalueet ovat muutamia vuosia sitten olleet laajempia, ulottuen rannan harmaille dyyneille saakka. Kuva 45. Maastopalo kytee maalialueella heinäkuussa 26 (Keski-Pohjanmaa 26) Luonnollinen eroosio Tuulieroosiota ei eritelty linja-arvioinnin puitteissa. Se on kuitenkin voimakasta koko alueella ja tehokkainta lähellä rantaa. Suurimpia tuulieroosion kuluttamia aloja on linjoilla 12 ja 13 tuliasemalla R1. Tällä alueella tuuli on irrottanut irtainta ainesta ja muodostanut paikoin syviäkin deflaatioaltaita (kuva 46). Alueen harmaille dyyneille on myös muodostunut tuulen kuluttamia painanteita. Maalialue on lähes täysin deflaatiotasannetta, jossa tuuli on päässyt irrottamaan ja kuljettamaan irtainta ainesta aina Tarkastajanpakalle saakka. Tarkastajanpakalta etelään päin kuljettaessa voidaan huomata tuulen kaivertaneen avoimeksi metsäisten dyynien etuosaa. Nouseva rinne ja metsäisien dyynien puut heikentävät tuulen kuljetuskapasiteettia ja hiekka kasaantuu tuulen kuljetusvoiman heikentyessä viimeistään dyynien takarinteelle. Kaikkien tuliasemien käytetyimmät osat ovat avointa deflaatioaluetta, joka on lähes täysin paljasta hiekkapintaa. Voimakas kulutus estää deflaatioalueiden kasvipeitteen kehittymistä. 58

62 Kuva 46. Kulutuksen ja tuulen syventämä deflaatioallas R1- tuliaseman harmaalla dyynillä. Vesieroosiosta selviä merkkejä on näkyvissä jyrkillä rinteillä, joihin vesi on kaivertanut syviä uomia. Etenkin Kommelipakan jyrkällä takarinteellä on merkkejä vesieroosion toiminnasta. Tällä alueella rinteellä on myös runsaasti paljastuneita puiden juuria, mitkä ovat seurausta todennäköisesti tallauksen ja vesieroosion yhteisvaikutuksesta (kuva 47). Aaltojen vaikutus on selkein maalialueen edustalla pienen niemennokan eteläpuolella, jossa rantakaistale on hyvin kapea ja aallokko on pääsyt käsiksi rantadyyneihin. Tämän seurauksena on syntynyt jyrkkä, teräväreunainen rantatörmä (kuva 48). Alkiodyynejä ei esiinny ollenkaan ja valkoisten dyynien vyöhyke on kapea. Myös pohjoisen uimarannan alueella ranta on kapea ja siksi altis aallokon vaikutuksille. Alkiodyynivyöhyke puuttuu kokonaan rannan itäosista ja valkoinen dyynivyöhyke on tälläkin alueella kapea. Rantatörmä on jyrkkä noustessa harmaille dyyneille. Uimarannalla luonnollista eroosiota tehostaa voimakas virkistyskäyttö ja tallaus. Kuvat 47 ja 48. Tallauksen ja vesieroosion yhteisvaikutuksia Kommelipakan rinteellä. Oikealla mustavalkoilmakuva aallokon kuluttamasta rantatörmästä (Topografikunta 26a). 7.3 Luontotyyppien kuluneisuus Liikkuvat alkiovaiheen dyynit Alkiodyyneillä kasvavat kasvilajit ovat tottuneet kulutukseen jossakin määrin, sillä tuuli ja merivesi siirtävät, synnyttävät ja pyyhkivät pois alkiodyynejä jatkuvasti (Suomen ympäristökeskus 24). Kulutuskestävyydeltään tämä luontotyyppi on kaksijakoinen. Pohjakerroksen puuttumisen ja luontaisen epävakauden vuoksi tyyppi kestää hyvin satunnaista kulutusta. Toisin kuin harmailla 59

63 dyyneillä ajoneuvojen jäljet häipyvät nopeasti. Toisaalta tyyppi kestää ehkä huonoiten jatkuvaa tasaista tallausta, minkä seurauksena koko tyyppi saattaa häipyä rantaosuudelta. Hennot taimet lienevät myös varsin herkkiä kulutukselle, joten toistuva kulutus estänee tyypin syntymisen kulutuksen ollessa jatkuvaa. Tallauksella ja ajoneuvojen kulutuksella on siis jossakin määrin vaikutusta liikkuvien alkiodyynien esiintymiseen ja edustavuuteen. Näin on todennäköisimmin rannoilla, jossa tuulen ja aallokon vaikutus yhdistyy muuhun kulutukseen. Joiltakin alueilta, kuten esimerkiksi yleisen uimarannan alueelta alkiodyynivyöhyke puuttuukin lähes kokonaan. Alkiodyynien valtalaji suola-arho (Honckenya peploides) on sopeutunut kuivaan ja jatkuvasti muuttuvaan kasvuympäristöön. Siksi se kestää melko hyvin myös kulutusta. Kasvillisuuskartoituksen mukaan alkiodyyneille tyypillisiä lajeja ovat rantavehnän (Leymus arenarius) lisäksi rönsyrölli (Agrostis stolonifera), merisinappi (Cakile maritima) ja merinätkelmä (Lathyrus japonicus) (Kaila 27: 18). Näistä ainakin rönsyrölli on todettu hyvin kulutusta kestäväksi. Kailan tutkimuksessa alkiodyynien todettiin olevan edustavia ja niitä on laajalti pitkin rantaviivaa (Kaila 27: 48). Tämä kertookin enemmän alkiodyyni-luontotyypin kuluneisuudesta, kuin linjaarviointi, koska kulutusjälkiä on vaikea havaita tässä luontaisesti hiekkapohjaisessa vyöhykkeessä (kuva 49). Kuva 49. Liikkuvat alkiovaiheen dyynit. Liikkuvat rantakauradyynit Liikkuvilla rantakauradyyneillä eli valkoisilla dyyneillä vallitsevina lajeina kasvavat vahvajuurakkoiset ja mätästävät heinät kuten rantavehnä (Leymus arnarius) ja lampaannata (Festuca ovina) (Kaila 27: 19). Ne kasvavat hyvin niukkaravinteisissa, kuivissa olosuhteissa ja kestävät myös hyvin kulutusta. Liikkuvat rantakauradyynit ovat niille tyypillisten lajien tavoin hyvin kulutusta kestäviä. Liikkuvilla rantakauradyyneillä kasvillisuus on harvaa ja kasvien välillä on avoin hiekkapinta. Tämän vuoksi kuluneisuus on myös tällä luontotyypillä vaikeammin arvioitavissa kuin kasvittuneemmilla alueilla. Tyypille kohdistuu kuitenkin huomattava määrä kulutusta. Tallausta havaittiin arvioiduilla linjoilla vähäisesti. Ilmakuvatulkinnan perusteella tuliasematoimintaan liittyvä laaja-alainen kuluneisuus ulottuu valkoisille dyyneille usean hehtaarin alueella. Myös virkistyskäyttö ja ajoneuvokulutus kuluttavat valkoisia dyynejä laajalla alueella. Erityisesti armeijan raskaat ajoneuvot ja virkistyskäytön osalta buggy ym. maastoajoneuvojen käyttö aiheuttaa uhkan tälle luontotyypille. Valkoiset dyynit syntyvät hiekan kasaantuessa 6

64 kumpareiksi ja siten jatkuvan ajoneuvojen tai tallauksen tasoittavan vaikutuksen seurauksena dyynien synty voi estyä ja luontotyypin esiintyminen vähentyä. Paikoin kulutus on aiheuttanut valkeiden dyynien ketjuun tuulipurtoja, joiden korjaantuminen voi kestää kauan. Kuluminen voi jatkua niistä edelleen harmaiden dyynien alueelle. Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit eli harmaat dyynit ovat kulutuskestävyydeltään erittäin heikkoja, mikä johtuu herkästä, helposti kuluvasta kasvillisuudesta ja ohuesta humuskerroksesta. Dyynien lajittunut hieno hiekka erodoituu helposti ja muuttuu tallattuna heikosti kantavaksi (Jämbäck 1996: 149). Kuluneisuuteen vaikuttaa myös topografia. Harmaiden dyynien osalta kuluneisuustilanne on Vattajalla melko heikko, vaikkakin ehjän kasvillisuuden ja maaston alueita esiintyy paljon. Toisaalta harmaat dyynit ovat muuttuneet heinäisiksi, mikä vaikuttaa kulutuskestävyyttä parantavasti. Kuluneisuudesta johtuen kasvillisuuden pohjakerros on useissa paikoin harmailla dyyneillä hyvin ohut tai se puuttuu kokonaan. Varsinaisia sammal- ja jäkäläpeitteisiä dyynejä on erittäin vähän (kuva 5). Linja-arvioinnin aikana jäkäliä havaittiin ainoastaan alueen eteläosissa linjoilla 44, 46, 48 ja 51. Näilläkin alueilla kuluneisuus oli yleensä ottaen voimakasta, siellä täällä esiintyvästä jäkäläpeitteestä huolimatta. Kulutus on vähentänyt myös sammalien esiintymistä harmailla dyyneillä. Kulutukselle herkkä pohjakerros on useimmissa paikoissa heikosti kehittynyt ja aivan paljaita aloja esiintyy kuluneimmissa paikoissa. Kulutuskestävyys vaihtelee myös harmaiden dyynien sisällä. Luontotyyppi sisältää erilaisia alueita, joiden kasvillisuus vaihtelee. Tyypillisin harmaa dyyni on heinien ja ruohojen vallitsema dyyniketo, jonka kulutuskestävyys on parempi kuin jäkäläpeitteisten dyynien. Harmailla dyyneillä tallaus on yleisin kulutusmuoto, mutta ajoneuvojenkin vaikutus on suuri. Kuluneisuus on yleisimmin luonteeltaan laikuittaista. Kuluneimpia harmaat dyynit ovat tuliasemien yhteydessä, jossa ajoneuvokulutuksen, tallauksen ja tuulen yhteisvaikutuksesta dyyniin on syntynyt kokonaan kasvittomia deflaatiopintoja. Etenkin R1-alueella on harmaisiin dyyneihin syntynyt tuulen kuluttamia ja syventämiä painanteita. Kuluneita alueita on muidenkin tuliasemien yhteydessä ja useimmiten ne näyttäisivät saaneen alkunsa ajoneuvokulutuksesta. Suurimmat harmaiden dyynien alueella sijaitsevan avoimet hiekkapinnat on tosin määritelty avoimeksi deflaatioalueeksi. Tuliasemien yhteydessä ajoneuvokulutuksen kohteena oleville harmaille dyyneille on tyypillistä dyynien suojasivulle sijoittunut tuulisivua voimakkaampi kuluneisuus. Dyynille johtaa usein yksi tai useampi ajoväylä, josta kuluneisuus on levinnyt sivusuunnassa. Kuva 5. R7 tuliaseman harmaa dyyni, jossa jäkäläpeitettä on säilynyt ajourien vieressä. 61

65 Metsäiset dyynit Metsäiset dyynit ovat hyvin kuluneita Vattajan käytetyimmillä alueilla, mutta näiden alueiden lisäksi esiintyy myös useita kulumattomia metsäisiä dyynejä. Suurin osa Natura-alueella sijaitsevista metsäisistä dyyneistä onkin luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia. Kuluneisuuteen ovat vaikuttaneet useat tekijät. Kulumiseen on osittain syynä ohut ja helposti rikkoutuva humuskerros, joka on tyypillistä metsäisille dyyneille (Airaksinen & Karttunen 1998: 38). Kailan mukaan metsäisten dyynien humuksen paksuus vaihtelee,5-6 cm:iin. Metsäisten dyynien kulutuskestävyys vaihtelee myös metsätyypin mukaan. Kailan (27:27) ryhmittelyanalyysin perusteella metsäisten dyynien kasvillisuus voidaan jakaa useaan ryhmään kuivahkon kankaan kasvillisuudesta tuoreisiin kankaisiin ja lehtomaiseen kasvillisuuteen. Yleensä ottaen viljavuuden lisääntyessä kulutuskestävyys lisääntyy. Lehtomaisen kasvillisuuden ruohot ovat kuitenkin tallaukselle erityisen herkkiä (Holmström 197: 25). Tallauksen seurauksena niiden kasvillisuus korvautuu kulutusta paremmin kestävillä lajeilla. Kommelipakan suojasivulla on havaittavissa vastaavanlaista kehitystä (kuva 51). Dyynin suojasivun puolella esiintyvä lehtomainen kasvillisuus on tallauksen seurauksena heinittynyt. Metsäisien dyynien alueella on paljon kulutuksesta johtuvia avoimia deflaatioalueita, jotka kasvillisuuskartoituksen yhteydessä on luokiteltu deflaatioalueiksi. Nämä alueet pysyvät avoimina voimakkaan kulutuksen takia. Avoimia deflaatiopintoja on Tarkastajanpakan alueella sekä Tiiran ja Vonganpakan metsäisillä dyyneillä. Rantatuliasemien yhteydessä esiintyvät metsäiset dyynit ovat vähemmän kuluneita, eikä niillä esiinny deflaatioalueita. Vanha kulkudyyni Vatungin alueella on suurimmaksi osaksi kulumaton. Paikoittain esiintyy armeijan ajoneuvojen aiheuttamaa kulutusta. Metsäisillä dyyneillä kulutukseen vaikuttaa paljon myös rinteen jyrkkyys ja puuston tiheys. Ajoneuvojen kulutus kohdistuu avoimempiin kohtiin ja tasaisempaan maaston kun tallauksen vaikutukset ovat voimakkaita myös puustoisilla ja jyrkillä rinteillä. Voimakasta kulutusta ja maaperän rikkoutumista on aiheuttanut armeijan toiminnasta seurannut kaivaminen. Metsäisten dyynien rinteille on kaivettu lukuisia kuoppia pienistä poteroista isoihin ajoneuvokuoppiin. Ajoneuvopoterot on kaivettu usein dyynien rinteeseen. Kaivaminen muuttaa luonnollisia vesivirtoja. Kaivamisen seurauksena on myös paljastunut puiden juuria. Metsäisillä dyyneillä tallaus on yleisin kulutusta aiheuttava tekijä, mutta ajoneuvojen aiheuttama kulutuskin on voimakasta. Laajimmat levykulutusalueet esiintyvät Tarkastajanpakan alueella, jossa käyttömäärät ovat suuria, tallaus on voimakasta ja rinteet melko jyrkkiä. Kuva 51. Lehtomaista, mutta tallauksen vuoksi heinittynyttä kasvillisuutta metsäisillä dyyneillä. 62

66 Variksenmarjadyynit Variksenmarjadyyneille kohdistuva kulutus on ollut voimakasta. Kuluneisuus on pääosin ajoneuvojen aiheuttamaa, mutta tallauskin on ollut voimakasta. Luontotyypin kulutuskestävyys on heikko, sillä valtalajin, variksenmarjan (Empetrum hermaphroditum) lehtien rakenne vaurioituu helposti tallauksen seurauksena ja kolmen - neljän päivän kuluessa lehtien väri muuttuu vihreästä keltaiseksi. Värin muutos johtuu kuihtumisesta haihdunnan lisääntyessä vaurioituneista lehdistä. Lopulta lehdet tippuvat noin viikon kuluttua tallauksesta (Hylgaard & Liddle 1981: 567). Heikkoon kulutuskestävyyteen vaikuttaa lisäksi luontotyypille ominainen ohut ja helposti rikkoutuva humuskerros (Airaksinen & Karttunen 1998: 37). Variksenmarja kasvaa usein matalilla pyöreillä kumpareilla, joiden välissä on paljasta hiekkaa. Tälle luontotyypille kohdistuva kulutus ei ole välttämättä huono asia. On huomioitava, että variksenmarjadyyni-luontotyypin edustavuus riippuu nimenomaan irtaimen hiekan saatavuudesta. Sopiva kulutus ja sitä myötä irtaimen hiekan liikkuminen ja kasaantuminen dyynikumpuihin on edellytys variksenmarjadyynien olemassaololle. Ilman minkäänlaista kulutusta kumpujen avoimet hiekkapinnat saavat yhtenäisen kasvipeitteen. Kuluneisuus on voimakasta kaikilla Vattajan variksenmarjadyynialueilla (kuva 52). Uimarannan alueella kulutus on ollut voimakkainta alueen keskiosissa, jossa dyynikummut ovat hajonneet ja kasvipeite kokonaan kuollut. Läntisemmällä alueella löytyy vielä ehjempiä, laajempia variksenmarja-alueita, jossa kumpujen välissä esiintyy sammalta ja jäkälää yhtenäisinä mattoina. Kalsonpauhan itäpuolella kulutus on ollut myös hyvin voimakasta. Tällä alueella sijaitsee laaja avoin deflaatioalue, joka on aiemmin ollut variksenmarjadyynien aluetta. Variksenmarjadyyniluontotyypin alueella on suuria kuluneita alueita, mutta myös ehjempää kasvillisuutta löytyy paikoittain. Jotta variksenmarjadyynit eivät kuluisi liikaa, on variksenmarjan tallausta ja vahingoittamista vältettävä. Kuitenkin hiekkapintaa tulisi pitää avoimena sopivasti. Variksenmarjadyynit vaativat läheisyyteensä avoimia deflaatiopintoja, josta tuuli voi kuljettaa irtainta hiekkaa variksenmarjadyyneille. Kuva 52. Uimarannan variksenmarjadyynikumpuja. Primäärimetsät Primäärimetsien kulutuskestävyys vaihtelee paljon. Se johtuu ranta-alueiden vaihtelevasta kasvillisuuden kehityksestä, johon vaikuttavat muun muassa maa-aines, kaltevuus ja ekspositio. Nuorimmat metsät ovat usein pensastoja, tuoreita tai kosteita lehtoja tai pensas- ja metsäluhtia. Kenttäkerroksessa kulutusta kestävät heinät ovat yleisiä. Sisempänä maalla, kauempana meren vaikutuksesta, ovat havumetsät tyypillisiä. Näillä mänty- tai kuusivaltaisilla alueilla sammalpeite on 63

67 yleinen pohjakerroksessa ja varvut kenttäkerroksessa (Suomen ympäristökeskus 24). Kulutuskestävyyttä heikentää se, ettei maannos ole vielä ehtinyt kehittyä kovin paksuksi. Kailan (27: 3) mukaan humuskerros vaihtelee 1-6 cm:iin. Myös ravinteisuudessa on eroja. Primäärimetsien olosuhteet vaihtelevat hyvin kosteilta alueilta kangasmetsätyyppisiin oloihin. Primäärimetsien kuluneisuus oli linja-arviointien perusteella vähäistä. Tähän voi vaikuttaa osaltaan tämän luontotyypin vähäinen osuus aineistossa. Kuluneisuus oli kuitenkin vähäistä myös maasto- ja ilmakuvahavaintojen perusteella. Merenrantaniityt Yleensä ottaen merenrantaniityt ovat hyvin herkästi vaurioituvia. Vattajan merenrantaniityille kuluminen ja vaurioituminen eivät kuitenkaan aiheuta suurinta uhkaa. Selkeää kuluneisuutta ei havaittu maastossa eikä ilmakuvilta. Suurin uhkatekijä merenrantaniityille onkin ruovikoituminen ja umpeenkasvu. Ruovikoituminen on päässyt vauhtiin niittyjen ja laidunnuksen vähennyttyä. Myös Itämeren rehevöityminen vaikuttaa umpeenkasvukehitykseen (Airaksinen & Karttunen 21: 29). Merenrantaniityt ovat Vattajalla nykyään melko pienialaisia. Laidunnus lisää yleensä rantaniityn kulutuskestävyyttä maaperän kovenemisen ja kuivumisen kautta (Kukko-oja et al. 199, cit. Jämbäck 1995: 33). Näin ollen laidunnus ennallistamistoimenpiteenä voi ruovikoitumisen estämisen lisäksi parantaa merenrantaniittyjen kulutuskestävyyttä. Hakamaat ja kaskilaitumet Kuten aiemmin on mainittu, ovat hakamaat yksi parhaiten kulutusta kestävistä luontotyypeistä yhdessä niittyjen ja peltojen kanssa (Kivi & Permanto 1991: 11). Vattajan hakamaa-luontotyypin alueelle on paikoittain levinnyt niittylajistoa, mutta varsinkin laidunnetulla dyynialueella lajisto muodostuu dyyneille tyypillisestä kasvillisuudesta (Kaila 27: 38). Kaila havaitsi ryhmittelyanalyysissä kaksi ryhmää, joista toinen kuvasi voimakkaasti laidunnettuja, kasvillisuudeltaan niittymäisiä, avoimia alueita. Tällaisilla alueilla vallitsevia kasveja todettiin olevan nurmirölli (Agrostis capillaris) ja niittyliekosammal (Rhytidiadelphus squarrosus). Toinen ryhmä kuvaa alueita, joilla kasvillisuus ei laidunnuksesta johtuen ole vielä muuttunut kovin niittymäiseksi. Jälkimmäiseen ryhmään kuului dyyni- ja metsäalueita, joilla kasvillisuus oli metsälauha ja niittyliekosammalvaltaista. Alueille oli kuitenkin tyypillistä myös alkuperäinen kasvillisuus, dyyneille rantavehnä ja metsäisille alueille metsälauha ja puolukka. Holmströmin (197:13,26) mukaan niittymäisten alueiden valtakasvi nurmirölli kestää hyvin kuivuutta ja tallausta, kuten muutkin Agrostis-tyypit. Myös metsäisemmille alueille tyypillisen metsälauhan (Deschampsia flexuosa) sitkeät mättäät kestävät hyvin kulutuspaineen alla. Tämän perusteella on ilmeistä, että hakamaan kulutuskestävyydessä on eroja sen mukaan, kuinka pitkälle luontotyyppi on ehtinyt sopeutua kulutukseen. Voimakkaammin laidunnetut, avoimet ja niittymäiset hakamaa-alueet kestävät oletettavasti paremmin kulutusta, kuin alueet, jotka eivät vielä ole vielä kovin niittymäisiä. Tätä havaintoa tukevat myös havainnot kuluneisuudesta laidunalueella. Kuluneimpia hakamaa-alueita ovat valkoisten dyynien luontotyyppiin aiemmin kuulunut alue sekä tähän liittyvä metsäinen alue. Näillä alueilla kuluneisuus on melko voimakasta ja eroosiota on havaittavissa etenkin dyynin takarinteellä. Dyynillä ja sen takana kulutuskestävyyttä heikentää maaperä, joka on hienoa hiekkaa. Kailan (27:38) mukaan niittyliekosammalet runsastuvat metsäisillä alueilla, joka viittaa kasvillisuuden muuttuvan hiljalleen niittymäiseksi. Lampaiden aiheuttaman kuluneisuuden lisäksi kulutusta aiheuttaa alueen läpi kulkeva luontopolku. Vaikutukset ovat kuitenkin vähäisiä ja tallauksesta aiheutunutta kuluneisuutta on havaittavissa ainoastaan pienellä alueella. 64

68 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue edustaa kaikkein kuluneinta luontotyyppiä, jolle myös suurin osa kulutuksesta on kohdentunut. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään varsinaisista Natura- luontotyypeistä. Deflaatioalueita voidaan pitää enemmänkin geomorfologisesti määritettävinä luontotyyppeinä. Deflaatioalueita on hyvin suuri osa koko alueen pinta-alasta ja niille ovat tyypillisiä erittäin karut kasvuolosuhteet ja vähäinen kasvillisuus (kuva 46). Deflaatioalueet ovat selkeimpiä maalialueella sekä tuliasemien keskiosissa. Deflaatioalueet ovat yleensä saaneet alkunsa aiemmasta laidunnuksesta ja paikoin armeijan aiheuttamasta kulutuksesta. Armeijan voimakas kulutus yhdessä tuulen toiminnan kanssa on pitänyt huolen siitä, etteivät alueet ole päässeet kasvittumaan. Vähäisen kasvillisuuden ja tasaisen maaston vuoksi alueita on käytetty runsaasti ajoneuvoilla ajoon. Kuva 53. Avoin deflaatioalue R2-tuliasemalla. Vaikka suuri osa kulutuksesta kohdistuukin näille avoimille alueille, ei kulutuksesta aiheutuva haitta ole kuitenkaan suurta Natura-luontotyyppien kannalta silloin kun kulutus kohdistuu sellaisille deflaatioalueille, jotka eivät ole potentiaalisia luontotyyppikohteita. Paikoin kulutus on tuhonnut luontotyypille luontaisen kasvillisuuden tai estänyt sen muodostumisen, jolloin deflaatiopinta on laajentunut alueille, jotka muutoin olisivat Natura-luontotyyppejä. Näin on tapahtunut muun muassa Tarkastajanpakalla ja vanhojen rantatuliasemien alueilla. Kulumisen haitat deflaatioalueilla ovat muutoin lähinnä maisemallisia. Deflaatioalueilla on hyvä kulutuskestävyys, koska tuuli on kuljettanut hienoimman ja helposti kuluvan aineksen mukanaan. Jäljelle on jäänyt karkeampaa ainesta. Deflaatioalueilla selviytyvä kasvillisuus, kuten vahvat mätästävät heinät metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja lampaannata (Festuca ovina) (Kaila 27: 13) ovat hyvin kulutusta kestäviä. Deflaatioalueilla esiintyy myös sammal- ja jäkäläpeitettä vähemmän kulutetuissa paikoissa. Jäkälien kulutuskestävyys on erittäin huono. Kulutus tulisi suunnata hyvin kulutusta kestäville avoimille deflaatioalueille, joilla ei ole edellytyksiä kehittyä luontotyypeiksi. Deflaatioalueiden avoimena pysyminen on tärkeää etenkin variksenmarjadyynien kannalta. Uhkana on kuitenkin deflaatioalueiden leviäminen liikaa, jolloin muun muassa herkät harmaat dyynit ovat uhattuna. Tuliasemien kohdalla deflaatioalueet yltävät usein harmaille dyyneille saakka. Suurempien deflaatiopintojen lisäksi harmaiden dyynien vyöhykkeeseen on syntynyt tuulipurtoja, jotka voivat laajentua liiallisen kulutuksen ja tuulen toiminnan seurauksena. Uimarannalla sijaitsevan variksenmarjadyyni-luontotyypin ja harmaiden dyynien väliin on myös muodostunut pienimuotoinen deflaatioalue. 65

69 Ranta- ja vaihettumissuot Soille kohdistuva kulutus on ollut vähäistä, mikäli laidunnusta ei lueta mukaan. Laidunnuksenkin aiheuttama kuluneisuus on pääosin kasvillisuuden korkeuteen ja lajisuhteisiin vaikuttavaa. Suoalueiden kulutuskestävyys on riippuvainen kosteudesta. Kosteuden lisääntyessä kulutuskestävyys heikkenee. Toisaalta kosteuden lisääntyessä tarpeeksi lampaat siirtyvät laiduntamaan muita alueita, jolloin myös kulutus vähenee. Ainakin kesällä 26 suoalueet olivat hyvin kuivia. Vattajan alueella on myös paljon ojitettuja suoalueita. Ojitettujen soiden muuttuessa turvekankaiksi, niiden kulutuskestävyys paranee (Kaakinen et al. 1982, cit. Jämbäck 1995: 33) 7.4 Hydrofobisuus ja alttius vesieroosiolle Hydrofobisuus on suhteellisen vähäistä harmaiden dyynien ja variksenmarjadyynien vyöhykkeissä. Aivan rannassa esidyynivyöhykkeellä maa-aines on yleisesti ottaen vettä hylkimätöntä. Metsäisillä dyyneillä sen sijaan vedenhylkivyys on paikoin erittäin voimakasta ja näillä alueilla dyynien voidaankin olettaa altistuvan eroosiolle helposti, mikäli niiden kasvipeite rikkoontuu. Tutkituista näytteistä voimakkaimmin hydrofobisia olivat vanhemmilta metsäisiltä dyyneiltä peräisin olevat näytteet. Tämä tukee tutkimustuloksia orgaanisen aineksen vaikutuksesta veden imeytymiseen. Etenkin metsäkasvillisuudella karikkeineen näyttäisi olevan tässä tapauksessa veden maahan imeytymistä hidastava vaikutus. Vettä hylkiville näytteille oli yhteistä näytteenottopaikan mäntyvaltaisuus. Muu kasvillisuus vaihteli paljaasta maasta runsaaseen puolukkakasvillisuuteen. Hydrofobisuutta esiintyi voimakkaana Kommelipakan rehevällä suojasivulla, joka erottui muista alueista myös kasvillisuuskartoituksen puitteissa tehdyissä orgaanisen aineksen määrän mittauksissa. Kommelipakan suojasivulla orgaanisen aineksen määrä oli 4,11 % kuivapainosta, kun muualla metsäisillä dyyneillä määrä vaihteli,62 1,18 % välillä. Kailan tutkimuksen korrelaatiomatriisit osoittivat myös, että edetessä kauemmas rannasta, dyyniluontotyyppien orgaanisen aineksen määrä runsastuu, humuskerros paksunee ja ph sekä sähkönjohtokyky laskevat (Kaila 27: 27,28,43). Tarkempi näytteiden tarkastelu binokulaarimikroskoopilla tuki oletusta orgaanisen aineksen ja sienirihmastojen vaikutuksesta maa-aineksen hydrofobisuuteen. Tämän lisäksi vedenhylkivyyteen näytti liittyvän runsas rapautuneen aineksen määrä. Hydrofobisuus voi lisääntyä rapautuneesta mineraaliaineksesta irronneiden murusten täyttäessä rakoja. Rapautumiseen voi vaikuttaa orgaaninen aines, joka syövyttää kiviainesta. Erityisesti jäkälän on todettu erittävän happoja, jotka pystyvät liuottamaan kiveä ja edistämään siten rapautumista. Orgaanisen aineksen aiheuttamia syöpymisjälkiä löytyi yhdestä Kommelipakan erittäin voimakkaasti vettä hylkivästä näytteestä. Vettä hyvin suodattavat näytteet olivat pääosin kirkasta rapautumatonta kvartsia ja vähäisessä määrin kiillemineraaleja. Orgaanisen aineksen määrä oli olematonta tai vähäistä eikä rihmastoja esiintynyt. Maaperän vedenhylkivyys kasvaa usein palaneilla kuloalueilla. Tutkimuksessa oli mukana yksi R7-tuliasemalla sijaitsevalta kuloalueelta kerätty näyte, jonka hydrofobisuuden aste viittasi lisääntyneeseen veden hylkivyyteen. Hydrofobisuus on hieman muita saman vyöhykkeen näytteitä korkeampi, mikä voi johtua kulosta. Näytteitä oli kuitenkin liian vähän johtopäätösten tekemiseen. Koska maastopalot ovat alueella yleisiä, olisi metsäisten dyynien lisäksi hyvä tarkkailla muutoksia kuloalueiden vedenhylkivyydessä. Rasan et al. (26: 85) mukaan on selvää, että yhteen viidesosaan tai enemmän hidastunut veden imeytyminen maamatriisiin vaikutta alueen hydrologisiin ominaisuuksiin. Infiltraation väheneminen lisää veden liike-energiaa ja lisää siten eroosioalttiutta erityisesti rinnealueilla. Vattajalla hydrofobisuutta esiintyy selkeimmin metsäisillä dyyneillä, joiden jyrkillä rinteillä pintavalunnan vaikutukset eroosioon voivat olla voimakkaita.. 66

70 Vedensuodattumistestien tuloksien perusteella voidaan olettaa, että mäntyvaltaisella puustolla, orgaanisen aineksen määrällä ja rapautuneen aineksen määrällä on vaikutusta maa-aineksen vedenhylkivyysominaisuuksiin. Ennallistamistoimenpiteiden tuloksena kasvillisuuden voidaan olettaa muuttuvan ja sen kehityksellä on todennäköisesti vaikutusta myös hydrofobisuuteen. Maaaineksen hydrofobisuutta on siis syytä seurata myös jatkossa. Suuret erot vettähylkivyydessä eri alueiden välillä viestivät, että aiheeseen liittyen riittäisi tutkittavaa enemmänkin. Boreaalisen ilmastoalueen maiden vedenhylkivyysominaisuuksia koskeva tutkimustieto on yleensä ottaenkin hyvin vähäistä (Rasa et al. 26: 85). 7.5 Hiekan määrällinen liike ja raekokoon liittyvät ominaisuudet Tuuliolosuhteet vaikuttaisivat olevat suotuisia eoliselle toiminnalle tutkimusalueella. Maankohoaminen on vieläkin voimakasta tällä alueella, joten materiaalia on saatavissa tuulen kuljetettavaksi ja dyynien kehitys on siten aktiivista. Eolinen toiminta oli silmin havaittavaa rantaalueella, mutta tuulen kuljettaman aineksen määrät vähentyivät heti kasvillisuuden tihentyessä. Tarkastajanpakalla tuulen kuljettaman aineksen määrä oli jo huomattavasti vähäisempää. Hiekanliikkeen maksimiarvoksi saatiin Kalson koealalla,792 g/cm²/h, mikä on kohtalainen määrä, mutta verrattuna esimerkiksi Seppälän Hietatievoilla saamiin arvoihin määrä on suhteellisen alhainen, jos otetaan huomioon tutkimusaikana vallinneiden tuulien voimakkuudet. Esimerkiksi Seppälän tutkimuksessa kertymäksi saatiin keskimäärin 6 m/s puhaltaneen tuulen aikana,58 9,76 g/cm/h pyydyksestä riippuen. Maksimissaan kertymä oli 24,87 g/cm/h keskimäärin 6,9 m/s tuulella. Alle 1, gramman kertymä kohti neliösenttimetriä oli tyypillisempi määrä heikommilla 2,4 2,4 m/s tuulilla. Kuitenkin neljän kuukauden ajan keskimääräinen kulkeuma,15g g/cm/h vastaa paremmin tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia. Voimakkaammilla tuulilla osa Kalson hiekkaloukuista täyttyi kokonaan. On vaikea sanoa millaisia kulkeumamääriä olisi saatu, mikäli kaikki hiekka olisi saatu kerättyä ja jos keräysjaksot olisivat olleet lyhyempiä. Tarkastajanpakalla maksimiarvo oli hyvin pieni,,14 g/cm²/h. On selvää, että tuulen kuljetuskapasiteetti heikkenee edetessä kauemmaksi rannasta, mutta huomattavaan eroon kertyneissä määrissä on todennäköisesti vaikuttanut myös erilainen pyydysmalli. Pyydystetyn hiekan määrään on voinut vaikuttaa lisäksi hiekan kovertuminen pyydysten ympäriltä tuulen aiheuttaman turbulenssin seurauksena. Molempien pyydysmallien kohdalla havaittiin tuulen synnyttämän turbulenssin aiheuttamaa kovertumista. Kuitenkin Seppälän mallin kohdalla se oli voimakkaampaa. Tämän pyydyksiin liittyvän ongelman havaitsi myös Seppälä (1974: 216) alkuperäisessä tutkimuksessaan. Kovertumisesta johtuen vain pieni osa maan pintaa pitkin vierivistä rakeista saadaan pyydystettyä. Turbulenssista johtuen myös osa materiaalista on saattanut lähteä pyydyksestä uudelleen liikkeelle pitkän pyydystysjakson aikana. Lisäksi deflaation pitkään avoimena pitämälle pinnalle on rikastunut karkeaa ainesta, joka vähentää liikkuvan hiekan määrää. Raekokojakaumaltaan ja keskimääräiseltä raekooltaan kerätty aines on dyynihiekalle hyvin tyypillistä. Tuulen kuljettama aines on tutkimuksen perusteella pääosin hyvin lajittunutta hienoa hiekkaa keskimääräisen raekoon ollessa Kalson alueella,21 mm ja Tarkastajanpakalla,24 mm. Saatavilla oleva materiaali on siis sopivaa tuulen kuljetettavaksi. 7.6 Topografian vaikutus Maastotöiden yhteydessä havaittiin topografian vaikuttavan kulumisen määrään. Alueella esiintyy erittäin jyrkkiä rinteitä, erityisesti metsäisten kulkudyynien suojasivulla, mutta myös joidenkin harmaiden dyynien kohdalla kaltevuus voi olla jopa 4 luokkaa. Jyrkkä rinne yhdistettynä helposti 67

71 erodoituvaan dyynihiekkaan on kulumisen kannalta huono yhdistelmä. Jo yksi tallauskerta voi rikkoa herkän maanpinnan ja kasvillisuuden, jolloin painovoima yhdessä vesi- ja tuulieroosion kanssa pääsevät jatkamaan kulutusprosessia. Kuten jo aiemmin on todettu, altistuvat dyynit vesieroosiolle rinteen kaltevuudeltaan ylittäessä 6 astetta (Jungerius & Dekker 199:185). Rinteen jyrkentyminen näyttäisi vaikuttavan myös polkuja syventävästi. Vattajan harmaiden dyynien distaalirinne on yleensä kuluneissa paikoissa etusivua kuluneempi ja paljastuneen maan osuus on suurempi. Liukusivulla aines onkin löyhempää kuin tuulen pakkaamalla rinteellä, mistä johtuu sen heikompi kulutuskestävyys. Voimakkaampaan kuluneisuuteen harmaiden dyynien suojasivuilla vaikuttavat myös suuremmat kulutusmäärät tuliasemien puoleisella rinteellä. Distaalirinne on tyypillisesti jyrkempi kuin dyynin tuulisivu. Mahdollista on myös tuulen käyttäytymisen vaikutus kulumiseen. Dyynin ylittäessään tuuli voi synnyttää suojasivulle pyörteen, jonka kuluttava voima saattaa olla suurempi kuin tuulenpuoleisella rinteellä. Seurannassa olisikin kiinnitettävä erityisesti huomiota kulutuskestävyydeltään heikkoihin alueisiin, kuten rinteisiin. Jo pelkällä tallauksella on tuhoisa vaikutus, vaikka se onkin vähäisempää kuin ajoneuvojen kulutus. Siksi etenkin ajoneuvojen käyttöön alueella on kiinnitettävä huomiota, eikä tallauksen vaikutuksiakaan tule jättää huomiotta. Näiden alueiden lisäksi huomiota tulisi kiinnittää muihinkin alueisiin, jossa luontainen eroosio on voimakasta. Tällaisilla alueilla pienikin kasvillisuuden rikkominen saattaa luonnon alttiiksi eroosiolle erityisesti herkimmillä luontotyypeillä. 7.7 Armeijan toiminta ja luonnonsuojelu Vaikka puolustusvoimien toiminta alueella on ollut pitkäaikaista ja sen vaikutus kuluneisuuteen on ollut merkittävää, on toiminnalla luonnonsuojelun kannalta myös hyvät puolensa. Positiivisena voidaan nähdä sopivat tallausmäärät variksenmarjadyyneillä, sillä luontotyypin esiintyminen edellyttää liikkuvaa hiekkaa niiden ympäristössä. Variksenmarjadyyni-luontotyypin olemassa olo on taas elinehto uhanalaisen dyynisukkulakoin esiintymiselle alueella. Se, missä määrin tallaus voi olla sopivaa, on hankalampi kysymys. Tärkeintä olisi kohdentaa kulutus niin, ettei varsinaisia variksenmarjamättäitä vaurioitettaisi. Variksenmarjan lehdet vaurioituvat hyvin helposti, jos ne naarmuttuvat tai muuten vaurioituvat tallauksen seurauksena. Hyödyllistä on tietyssä määrin myös armeijan suorittamat puuston raivaukset alueella. Näin umpeutuvat luontotyypit pysyvät avoimempina. Kohdennettuna tietyille alueille raivauksista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Toisaalta puusto ehkäisee maastoa kulumiselta ja avoimessa puustosta raivatussa maastossa esimerkiksi ajoneuvoilla ajo helpottuu ja kuluneisuus voi levitä laajemmalle alueelle. Maalialueella tapahtuvien räjähdyksien hyvinä puolina ovat lahopuun ja paahdeympäristön lisääntyminen. Armeijan toiminnan huonoina puolina on muun muassa tallaaminen ja ajoneuvojen aiheuttama kuluminen, mikä aiheuttaa luontotyyppien edustavuuden huonontumista ja voi tuhota luontotyypin kokonaisuudessaan tietyllä alueella. Toisaalta tällöinkin syntyy uutta ympäristöä pioneerilajeille. 7.8 Menetelmistä Jämbäckin mukaan ruuduittainen linja-arviointimenetelmä sopii pienialaisille kuluneille alueille. Vattajan kokoiselle laajalle alueelle menetelmä sopii muutoin hyvin, mutta se on tutkimuksessa toteutetulla tarkkuudella aikaa vievä ja työläs. Sen ongelmana on myös arvioinnin vaikeus luontotyypeillä, joilta puuttuu luonnostaan pohjakerros. Tällaisia ovat alkiodyynit sekä valkoiset dyynit. Laajojen alueiden inventointiin systemaattinen otanta on kuitenkin käytännössä ainoa ratkaisu. Tulevissa arvioinneissa kannattaisi harkita tutkimuslinjojen valikointia tarpeiden mukaan 68

72 tai ainakin keskittää arviointi suojeltavien luontotyyppien alueelle tai alueille, jossa ennallistamistoimenpiteitä tehdään. Kuitenkin niin, että arvioinnin systemaattinen luonne säilyisi. Tätä tutkimusta tehdessä toimenpiteiden tarkasta sijoittumisesta ei ollut vielä varmuutta, joten linjojen sijoittelu niiden mukaan ei ollut mahdollista. Jatkossa ensisijaisesti suojeltaville luontotyypeille voisi lisätä myös tiheämmän, pienialaisemman linjaverkoston, josta kuluneisuus voitaisiin tutkia tarkemmin ja selvittää mahdollisesti myös esimerkiksi rinteiden ja maaperän ominaisuuksia sekä kulutuskestävyyttä. Mikäli jatkossa halutaan seurata käytön määrien vaikutuksia kulumisen määrään, tulisi käytettävissä olla tarkkaa tietoa käytön määristä ja niiden muutoksista sekä mielellään myös käytön jakaantumisesta eri luontotyyppien alueelle. Eroa on varmasti myös erilaisten armeijan käyttämien ajoneuvojen aiheuttaman kulutuksen välillä. Hydrofobisuuden tutkimiseen veden hylkivyystesti soveltuu hyvin ja sen avulla saatiin myös mielenkiintoisia tuloksia eri luontotyyppien hydrofobisista ominaisuuksista. Menetelmää kannattaa soveltaa myös jatkossa, jolloin voidaan saada lisätietoa vesieroosion vaikutuksista osana maaston eroosioprosesseja. 8 YHTEENVETO Vattaja on ainutlaatuinen dyynialue Suomessa ja sen alueella esiintyy useita suojeltavia luontotyyppejä. Alueen kuluneisuuteen on vaikuttanut vuosikymmenien aikana tapahtunut virkistyskäyttö sekä puolustusvoimien pitkäaikainen toiminta alueella, jonka seurauksena alue on paikoitellen voimakkaasti kulunut. Käytön määrät ja voimakkuus alueen eri osissa ovat vaikuttaneet kuluneisuuden tasoon. Lisäksi alueen karut kasvuolosuhteet heikentävät kasvillisuuden uusiutumiskykyä, mikä vaikuttaa havaittavan kuluneisuuden määrään. Alueen suurimman käyttäjän, puolustusvoimien, toiminta on levittäytynyt laajasti koko alueelle. Toiminnan vaikutus kuluneisuuteen on ollut laajinta maalialueella sekä tuliasemissa. Käyttö on vuoden 25 käyttäjätietojen mukaan ympärivuotista ja käyttömäärät ovat melko suuria, suurimpien käyttömäärien ajoittuessa keväälle, lähinnä huhti- ja toukokuulle. Myös loka- ja marraskuussa käyttömäärät ovat suuria. Vuoden aikana tuliasemien käyttöpäiviä oli yhteensä 99. Päiviä, jolloin alueilla oli käytössä moottoriajoneuvoja, oli yhteensä 8. Tutkimusta varten kerättyjen tietojen perusteella henkilövuorokausia oli 33 2 ja moottoriajoneuvoilla ajon vuorokausia Henkilövuorokausien mukaan tuliasemista ja alueista käytetyimpiä ovat R6, R7P ja R3. Tuliasematoiminta keskittyy avoimille deflaatioalueille, joilta kuluneisuus levittäytyy erityisesti kiinteille, ruohokasvillisuuden peittämille dyyneille. Myös variksenmarjadyyneillä, metsäisillä dyyneillä sekä liikkuvilla rantakauradyyneillä esiintyy tuliasematoimintaan liittyvää kuluneisuutta jossakin määrin. Vaikka armeijan pitkäaikainen alueen sotilaskäyttö on edesauttanut maaston kulumista laajalla alueella, on huomioitava, että se on osaltaan estänyt alueen kehittämistä esimerkiksi matkailualueena. Toiminta pitää aluetta myös avoimempana, mikä on edellytys joidenkin luontotyyppien, kuten variksenmarjadyynien säilymiselle. Sopiva kuluneisuus edesauttaa suojelutavoitteita myös harmaiden dyynien osalta, sillä ilman puolustusvoimien suorittamia raivauksia luontotyyppi metsittyisi nopeasti. Alueella tapahtuvat räjähdykset sen sijaan lisäävät lahopuuta ja samalla myös paahdeympäristö lisääntyy. Puolustusvoimien kulutus on kuitenkin levittäytynyt alueelle niin, että myös arat, harvinaiset luontotyypit ovat altistuneet voimakkaalle kulutukselle. Toiminnan haittapuolia ovat siitä aiheutunut kuluneisuus ja eroosio. 69

73 Virkistyskäyttö on armeijan toiminnan ohella toinen huomattava kuluneisuutta aiheuttava tekijä Vattajan alueella. Virkistyskäytön osalta tärkeää on sen ajallisesti ja paikallisesti keskittynyt luonne, mikä vaikuttaa sen aiheuttamaan kuluneisuuteen. Hetkellisen kulutuksen vaikutusten on havaittu olevan vähäisempiä kuin jatkuvan tallauksen vaikutusten. Ajallisesti virkistyskäyttö on keskittynyt kesän ja erityisesti helteisten viikonloppujen ajalle. Alueellisesti käyttö keskittyy pääosin kolmen alueen, yleisen uimarannan, Lahdenkroopin ja Hakunnin alueelle. Virkistyskäytöstä on aiheutunut kuluneisuutta etenkin uimarannan alueella ja Lahdenkroopissa. Kaikille virkistysalueille on yhteistä selkeä polkuuntuneisuus eli kulun keskittyminen kulkuväylille. Virkistyskäytön aiheuttama kulutus keskittyy liikkuvien alkiodyynien, liikkuvien rantakauradyynien sekä kiinteiden, ruohokasvillisuuden peittämien dyynien alueelle, jonka lisäksi uimarannan alueen variksenmarjadyynit (2,3 ha) ovat voimakkaan virkistyskäytön kuluttamia. Ilmakuvilta kuvioitujen alueiden perusteella virkistyskäytön aiheuttama kuluneisuus on armeijan aiheuttamaan kuluneisuuteen nähden selkeästi pienempialaisempaa ja keskittyneempää. Pinta-alojen mukaan ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on laaja-alaisinta avoimilla deflaatioalueilla, jotka eivät kuulu varsinaisiin Natura-luontotyyppeihin. Natura-luontotyypeistä ajoneuvojen aiheuttaman kuluneisuuden osuus on laajinta harmailla dyyneillä johtuen luontotyypin suuresta kokonaispinta-alasta alueella. Luontotyypin kokonaispinta-alaan suhteutettuna kuluneisuus on voimakasta myös variksenmarjadyyneillä ja metsäisillä dyyneillä. Linja-arviointien sekä ilmakuvatulkinnan perusteella kuluneimpia alueita ovat laajat ja avoimet deflaatioalueet sekä variksenmarjadyynit. Myös harmailla dyyneillä ja metsäisillä dyyneillä kasvipeite on paikoin rikkonaista ja kuluneisuus voimakasta. Harmailla dyyneillä kuluneisuus on laikuittaisempaa ja joukossa myös paljon ehjiä, kulumattomia alueita. Linja-arvioinnin perusteella kuluneisuus olisi metsäisillä dyyneillä harmaita dyynejä voimakkaampaa. Koska linja-arviointi keskittyi metsäisten dyynien osalta vain käytetyimmille alueille, jäi arvioinnin ulkopuolelle paljon luonnontilaisia metsäisiä dyynejä. Mikäli arvioinnin ulkopuolelle jääneet alueet otetaan huomioon, on suurin osa (69,4 %) metsäisistä dyyneistä kulumattomia, luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia metsiä. Muilla kuin edellä mainituilla luontotyypeillä kuluneisuus on vähäisempää, mikä johtuu todennäköisimmin vähäisestä luontotyypeille kohdistuvasta kulutuksesta. Käytön määrän lisäksi kuluneisuuden määrään vaikuttavat osin myös kulutuskestävyys ja palautumiskyky. Kulumisen haitat ovat vähäisiä voimakkaimmin kulutetuilla alueilla, deflaatioalueilla ja variksenmarjadyyneillä. Deflaatioalueilla haitat ovat vähäisiä, jos kulutus kohdistetaan alueille, jotka eivät ole potentiaalisia luontotyyppikohteita. Paikoin kulutus on tuhonnut luontotyypille luontaisen kasvillisuuden tai estänyt sen muodostumisen, jolloin deflaatiopinta on laajentunut alueille, jotka muutoin olisivat Natura-luontotyyppejä. Näin on tapahtunut muun muassa Tarkastajanpakalla ja vanhojen rantatuliasemien alueilla. Toisaalta Tarkastajanpakalla on edelleen aktiivinen liukusivu, mikä on harvinaista Suomessa. Variksenmarjadyynien kohdalla kuluminen pitää luontotyyppiä avoimena, jolloin sopivassa määrin tapahtuva kulutus on edellytys variksenmarjadyynien edustavuudelle. Avoimet deflaatioalueet ovat tärkeitä variksenmarjadyyneille, sillä niiden olemassa olon edellytyksenä on avoin ympäristö ja liikkuva hiekka. Kulutustyypin ja luontotyypin välillä havaittiin tutkimuksessa selvä yhteys, joka on riippuvuudeltaan melko voimakas. Jossakin määrin eri kulutustyypit keskittyvät siis tietyille luontotyypeille. Linja-arvioinnin mukaan kuluneimmilla alueilla, deflaatioalueilla ja variksenmarjadyyneillä voimakkain kulutuksen aiheuttaja näyttäisi olleen ajoneuvokulutus. Myös ilmakuvatulkinnan mukaan näiden luontotyyppien alueella ajoneuvokulutuksen osuus luontotyypin 7

74 kokonaispinta-alasta on korkea. Ilmakuvatulkinnan perusteella myös harmaiden dyynien, alkiodyynien, valkoisien dyynien sekä metsäisten dyynien alueelle sijoittuva ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus on laaja-alaista luontotyypin kokonaispinta-alaan suhteutettuna. Tallaus on ollut voimakasta erityisesti metsäisillä dyyneillä ja harmailla dyyneillä. Metsäisten dyynien alueella tallausta aiheuttaa pääosin puolustusvoimat. Harmailla dyyneillä ja variksenmarjadyyneillä tallausta aiheuttavat molemmat käyttäjäryhmät. Kaivamisen aiheuttamia vaurioita esiintyy paljon avoimilla deflaatioalueilla, jossa niiden haitat ovat vähäisiä. Kaivauksien osuus linja-arviointien havainnoista on kuitenkin suurin metsäisillä dyyneillä, jossa vaikutukset vedenvirtaukseen ja eroosioon voivat olla voimakkaita. Harmailla dyyneilläkin esiintyy kaivauksia, mutta ne ovat edellisiä luontotyyppejä vähäisempiä, ja niiden kasvillisuus on hyvin elpynyttä. Kaivamista on selvästi vähennetty viime aikoina ja suuri osa kaikista kaivauksista on kasvittunut osittain. Maastopalot ovat alueella suoritettavien ammuntojen ja kuivan ympäristön johdosta yleisiä. Kuloalueita sijoittuu Natura-luontotyyppien osalta ainoastaan harmaille dyyneille, jossa niiden vaikutuksen voivat olla haitallisia kasvillisuuden tuhoutuessa ja dyynien altistuessa eroosiolle. Toisaalta kulo lisää yleensä ravinnekiertoa ja luonnon monimuotoisuutta. Kuloalueet sijoittuivat linjoille 26 (R4), 42 (R7P) ja 44 (R7E). Laidunnuksella on pyritty estämään rantaniittyjen umpeenkasvua ruovikoituneella rannalla alueen koillisosassa. Tavoitteissa onkin onnistuttu. Laidunnetulla rannalla on havaittavissa selkeä ero laidunnetun ja laiduntamattoman alueen välillä. Laidunnus on ranta- ja vaihettumissuot - luontotyypillä linja-arviointien perusteella ainoa havaittava kulututusta aiheuttava tekijä. Laitumen alueen valkoisilla dyyneillä lampaiden voimakas kulutus näkyy peittävyyden vähenemisenä ja dyynin kulumisena. Primäärimetsän alueella kuluminen on vähäisempää, eikä lampaiden aiheuttama tallaus ole juuri rikkonut maanpintaa. Myös kuluneisuusluokan eli kuluneisuuden asteen ja kulutustyypin välillä esiintyy voimakas riippuvuus. Vaikka ristiintaulukoinnista ilmeni esimerkiksi ajoneuvojen suhteellisen suuri osuus luokan 3 havainnoista, ei tästä voi kuitenkaan tehdä tarkkoja johtopäätöksiä. Yhteys voi johtua myös siitä, että avoimilla hiekkapinnoilla on helppo ajaa tai siitä, että muut heikomman jäljet, kuten tallaus katoaa helposti ajoneuvokulutuksen alle. Tallaus on hieman yleisempää kuin ajoneuvojen aiheuttama kulutus vähemmän kuluneissa luokissa 1 ja 2. Paljon havaintoja, jossa selkeää kuluttajaa ei ole havaittu, on luokissa ja 3. Maastotöiden yhteydessä havaittiin topografian vaikuttavan kulumisen määrään. Kuluneisuutta esiintyi tallatuilla jyrkillä rinteillä, erityisesti metsäisten kulkudyynien suojasivulla. Rinteen jyrkentyminen näyttäisi vaikuttavan myös polkuja syventävästi. Myös harmaiden dyynien distaalirinne on yleensä kuluneissa paikoissa tuulisivua kuluneempi. Hydrofobisuuden eli maa-aineksen vedenhylkivyyden määrä kertoo kuinka herkkää alueen maaperä on sade- tai vesieroosiolle. Tutkittujen näytteiden perusteella Vattajan dyynialueen maaperän vedenhylkivyyden aste vaihtelee erittäin voimakkaasti vettä hylkivästä helposti vettyvään. Hydrofobisuus onkin usein ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevaa. Voimakkaan hydrofobisuuden asteen alueena Natura-alueella erottui Kommelipakka ja yleisemmin vanhemmat metsäiset dyynit. Metsäisillä dyyneillä vedenhylkivyys on paikoin erittäin voimakasta ja näillä alueilla dyynien voidaankin olettaa altistuvan eroosiolle helposti, mikäli niiden kasvipeite rikkoontuu. Maa-aineksen veden hylkivyysominaisuuksiin voivat tutkimuksen perusteella mahdollisesti vaikuttaa orgaanisen aineksen määrä, sienirihmastot sekä rapautuneen aineksen määrä. Yhteinen tekijä kaikille hydrofobisille näytteille oli näytteiden keräyspaikan mäntyvaltainen puusto. 71

75 Tuuliolosuhteet ovat Vattajan alueella suotuisat eoliselle toiminnalle. Maan kohoaminen on vieläkin voimakasta tällä alueella, joten uutta materiaalia on saatavissa tuulen kuljetettavaksi ja dyynien kehitys on siten aktiivista. Eolinen toiminta oli silmin havaittavaa ranta-alueella, mutta tuulen kuljettaman aineksen määrät vähentyivät heti kasvillisuuden tihentyessä. Tarkastajanpakalla tuulen kuljettaman aineksen määrä oli jo huomattavasti vähäisempää. Hiekan liikkeen maksimiarvoksi saatiin Kalson koealalla,792 g/cm²/h. Tarkastajanpakan koealalla kulkeutuneen hiekan määrän maksimiarvo oli,14 g/cm²/h. Tuulen kuljettama aines on tutkimuksen perusteella pääosin hyvin lajittunutta hienoa hiekkaa keskimääräisen raekoon ollessa Kalson alueella,21 mm ja Tarkastajanpakalla,24 mm. Saatavilla oleva materiaali on siis sopivaa tuulen kuljetettavaksi. Lajittuneisuudeltaan Tarkastajanpakan näytteiden keskimääräiseksi arvoksi laskettiin,44. Kalson näytteiden lajittuneisuus oli keskimääräisesti,53. Systemaattinen linja-arviointi kuluneisuuden tutkimuksessa sopi menetelmänä Vattajan alueelle muutoin hyvin, mutta näinkin laajalla alueella se on toteutetulla tarkkuudella hyvin aikaa vievä ja työläs. Samoilta linjoilta toteutettuna linja-arvioinnin avulla voidaan kuitenkin saada tarpeellista tietoa kuluneisuuden muutoksista. Ilmakuvatulkinta on nykyaikaa ja tarkoilta ilmakuvilta saadaan tarkkaa tietoa. Niiden käyttömahdollisuuksia tulisikin hyödyntää jatkossa enemmän. Mikäli halutaan seurata käytön määrien vaikutuksia kulumisen määrään, pitäisi käytettävissä olla tarkempaa tietoa käytön määristä. Vattajalla vuosikymmeniä jatkuneen käytön aikana tuliasemien kasvillisuus on varmasti mukautunut olosuhteisiin jossakin määrin. Toisaalta alueen käyttömäärät ovat kasvaneet alueen käyttöönoton jälkeen ja siksi alue on ollut jatkuvan sopeutumisen tilassa, jolloin tasapainotilan saavuttaminen on vaikeaa. Ennallistamistoimenpiteillä ja toimintojen mukauttamisella armeijan toiminta toivon mukaan sopeutuu alueelle niin, ettei enempää haittaa aiheudu. Kulutus pyritään toimintoja vakioimalla kohdistamaan yhä pienempään pinta-alaan. Ennallistamistoimenpiteiden vaikutukset kuluneisuuteen ovat kuitenkin hitaita. Tuliasemien ja niiden käytön määrän vaikutuksista kuluneisuuteen ei voi tehdä kovinkaan pitkälle vietyjä johtopäätöksiä vielä tässä vaiheessa seurantaa. Kulutusta on tapahtunut yli 5 vuoden ajan, eivätkä yhden vuoden tiedot kerro paljoakaan kulutuksen määrästä ja sijoittumisesta alueelle. Onkin syytä huomioida, että tutkimuksessa selvitetty kuluneisuus on seurausta vuosikymmeniä jatkuneesta toiminnasta. Kulutusjäljet näkyvät pitkään ja yleensä myös toipuminen on hidasta, mikä vaikuttaa myös havaitun kuluneisuuden määrään. Uusia käytäntöjä kuluneisuuden vähentämiseksi on alettu kehittää vasta kun alue on liitetty Natura-verkostoon vuonna 22. Tämän hetkisestä kehityssuunnasta voidaankin saada tietoa vasta kun seurantaa jatketaan. 72

76 LÄHTEET Aartolahti, Toive (1976). Lentohiekka Suomessa. Suomalainen Tiedeakatemia. Esitelmät ja pöytäkirjat, Helsinki. Aho, Satu (25). Luonnon virkistyskäytöstä johtuva maaston kuluminen esimerkkialueena Rokua. Metlan työraportteja 2. s Airaksinen, Outi & Krister Karttunen (1998). Natura 2- luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 193s. Bagnold, R.A. (1941). The physics of blown sand and desert dunes. 265 s. Methuen & Co Ltd, London. Burden, R.F.& Randerson, P.F. (1972). Quantitative studies of the effects of human trampling on vegetation as an aid to the management of semi-natural areas. The Journal of Applied Ecology 9:2, s Cooke, Ron; Warren, Andrew & Andrew Goudie (1993). Desert Geomorphology. UCL Press Limited, London. 526 s. Eeronheimo, H & Siitonen, J. (1993). Pallas- Ounastunturin kansallispuiston reittien kuluneisuustutkimus. Maastotyöohje. 7 s. Folk, R.L. & W.C.Ward (1957). Brazos Riberbar, a study in the significance of grain-size parametres. Journal of Sedimentary Petrology 27, Halsti, Heli-Cecilia (27). Vattajan virkistyskäyttötutkimus 26. Natura dyyni Life raportteja. Metsähallitus. Hammitt, William E. & David N. Cole (1998). Wildland recreation, Ecology and management. John Wiley & Sons, Inc. 361 s. Hannelius, Simo & Kuusela, Kullervo (1995). Pohjoisen havumetsän maa. Forssan kirjapaino Oy, Forssa. Heikkilä, Tarja (1998). Tilastollinen tutkimus. Edita, Helsinki. 328s. Hellemaa, Pirjo (1998). The development of coast dunes and their vegetation in Finland. Fennia 176:1, Helsingin Sanomat (26). Palo levisi ampuma-alueella Lohtajalla Holmström, Harald (197). Eräiden etelä-suomen vapaa-aika-alueiden kasvillisuuden kulutuskestävyyden tutkimus. Uudenmaan seutukaavaliitot ja Lounais-Suomen seutukaavaliitto. 53s. Hoogesteeger, M. (1974). Saariselkäkin kuluu. Suomen luonto 33:3, Håkanson, L. & M. Jansson (22). Principles of Lake sedimentology. 316 s. The Blackburn press, Caldwell. Hylgaard, T. & M.J.Liddle (1981). The effect of human trampling on a sand dune ecosystem dominated by Empetrum nigrum. Journal of Applied Ecology 18:2, Jungerius, P.D. & L.W. Dekker (199). Water erosion in the dunes. Teoksessa Dunes of the European coasts. (toim. Bakker, Jungerius & Klijn) s Catena supplement s. Jämbäck, Jari (1995). Kalajoen Hiekkasärkkien alueen luonnon tila. Nordia Tiedonantoja 2, s Jämbäck, Jari (1997a). Maaston kuluneisuuden arviointi: kahden menetelmän testaus Kalajoen hiekkasärkillä. 29 s. Julkaisematon käsikirjoitus. Lisensiaattitutkielma. Oulun yliopiston maantieteen laitos. Jämbäck, Jari (1997b). Matkailun vaikutus kalajoen Hiekkasärkkien luonnonympäristöön - yhteenveto. 16 s. Lisensiaattitutkielma. Oulun yliopiston maantieteen laitos. Kaila, Aino (27). Vattajanniemen kasvillisuuskartoitus. Natura dyyni Life- raportti. Metsähallitus. Karjalainen, Eeva (1994). Maaston kuluminen Seitsemisen kansallispuistossa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A s. 73

77 Kellomäki, Seppo ja Varpu-Leena Saastamoinen (1975). Metsäkasvillisuuden kulutuskestävyys. Acta forestalia Fennica 147. Suomen metsätieteellisen seuran julkaisuja. Keskipohjanmaa (26). Vattajan maalialueella kytee vielä monta päivää < Kivi, Tuuli & Timo, Permanto (1991). Helsingin saariston ekologinen kantokyky. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 1991:3. 18 s. Kärenlampi, Lauri (1977). Poronjäkälän kasvun rajat. Suomen luonto 2, Liddle, Michael (1997). Recreation ecology. The ecological impact of outdoor recreation and ecotourism. Chapman & Hall. London. 639s. Käyhkö, Jukka (1991). Eoliset prosessit Hietatievoilla Enontekiössä. Pro gradu. Maantieteen laitos, Helsingin yliopisto. 166s. Mattila, Jorma (1938). Lohtajan lentohietikko. Kyrönmaa IV, Helsinki. Metsähallitus & Sigma konsultit (25). Vattajan Dyyni LIFE projektisuunnitelma. Life-Natura 25 application forms. 95 s. Mäkiaho, Jari-Pekka (25). Sedimentin ominaisuudet. Geomorfologiantutkimusmenetelmätkurssin opetusmoniste. Helsingin yliopisto. 9s. Norrman, John; Agneta Peterson & Thomas Peterson (1974). Dynmorfologiska undersökningar i södra Halland. 247 s. Statens Naturvårdsverk. Puolustusvoimat (27). Maavoimat. Lohtajan ampuma- ja harjoitusalue. < Rasa, Kimmo, Mari Räty, Olga Nikolenko, Markku Yli-Halla & Liisa Pietola (26). Maan vedenhylkivyys savi-, hieta- ja saraturvemaalla. Teoksessa Räty, Mari & Ilona Bärlund, Kirsi Makkonen, Mika Kähkönen, Martti Esala (toim.) (26). Miten maamme makaa Suomen maaperä ja sen tila. IV Maaperätieteiden päivien laajennetut abstraktit. Pro Terra 26: 29. Suomen maaperätieteiden seura. Helsingin yliopisto. 117 s. Reading, H.G. (1996). Sedimentary Environments: Processes, Facies and Stratigraphy. Blackwell Science, Oxford. 688 s. Salo, Katriina (21). Hankoniemen dyynien kehitys ja nykytila. 96 s. Luonnonmaantieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston maantieteen laitos. Seppälä, Matti (1969). On the grain size and roundness of wind-blown sand in Finland as compared with some Central European samples. Bulletin of The Geological Society of Finland 44, Seppälä, Matti (1974). Some quantitative measurements of the present day deflation on Hietatievat, Finnish Lapland. Teoksessa Poser, Hans (toim.): Geomorphologische Prozess und Prozeβkombinationen in der gegenwart unter verschiedenen klimabedingungen, Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen. Seppälä, Matti (24). Wind as a geimorphic agent in cold climates. Studies in polar research. University Press, Cambridge. 358 s. Sigma konsultit (25). Kartat Vattajan dyyni- Life projektisuunnitelmassa. Metsähallitus. Sigma-konsultit (27). Vattaja Life. Tuliasemien vakiointi. Suunnitelmaluonnos Skinner Brian J. & Stephen C. Porter (1995). The dynamic earth. An introduction to physical geology. John Wiley & Sons Inc., New York. 567 s. Suomen ympäristökeskus (24). Luontodirektiivin meri- ja rannikkoluontotyypit. Tarkennuksia Natura 2- luontotyyppioppaan (Airaksinen & Karttunen 21) määritelmiin luontotyyppien rajaamisen avuksi. Luonnos Summerfield, Michael (1999). Global geomorphology. An introdustion to the study of landforms. Longman scientific & technical, Harlow. 56 Tikkanen, Matti & Olavi Heikkinen (1987). The Kalajoki dune fiels on the west coast of Finland. Fennia 165:2,

78 Tikkanen, Matti (25). Maaperä ja sen muodot tutkimuskohteena. Teoksessa Ruth, O. & M. Tikkanen (toim.). Maantieteen kenttäkurssi, s Helsingin yliopiston opetusmonisteita 47. Topografikunta (26a). Vattajan alueen orto-oikaistuja digitaalisia ilmakuvia. Mustavalkokuvaus Maastoresoluutio,1 metriä _ _ _ _ _ _ _ _ _7113 Topografikunta (26b). Vattajan alueen orto-oikaistuja digitaalisia ilmakuvia. Väärävärikuvaus Maastoresoluutio,2 metriä _ _ _ _ _ _ _ _ _ _7115 Uusinoka, R. (1984). Yleinen maaperägeologia, 2.osa: sedimentit ja sedimentaatioprosessit. Helsingin yliopiston Geologian laitoksen moniste, 2.painos. 272 s. Vuolanto, S. & Tuhkanen, S. (1982). NEKASU: luonnonolosuhteiden huomioonottaminen uusien asuinalueiden suunnittelussa. Elollinen luonto. Yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuksen julkaisuja B s. 75

79 LIITE 1. Linja-arvioinnin mukaiset tutkimuslinjat.

80 LIITE 2. Heinäkuussa 26 tutkitut linjat. Linja 1 Linja 2 Linja 3 1

81 Linja 4 Linja 5 Linja 6 2

82 Linja 7 Linja 8 Linja 9 3

83 Linja 1 Linja 11 Linja 12 4

84 Linja 13 Linja 14 Linja 15 5

85 Linja 16 Linja 17 Linja 18 6

86 Linja 19 Linja 2 Linja 21 7

87 Linja 22 Linja 23 Linja 24 8

88 Linja 25 Linja 26 Linja 27 9

89 Linja 28 Linja 29 Linja 3 1

90 Linja 31 Linja 32 Linja 33 11

91 Linja 34 Linja 35 Linja 36 12

92 Linja 37 Linja 38 Linja 39 13

93 Linja 4 Linja 41 Linja 42 14

94 Linja 43 Linja 44 Linja 45 15

95 Linja 46 Linja 47 Linja 48 16

96 Linja 49 Linja 5 Linja 51 17

97 Linja 52 Linja 53 Linja 54 18

98 LIITE 3. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys arvioiduilla linjoilla. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys (%) Linja Luontotyyppi Keskiarvo Mediaani 1 Valkoiset dyynit 12 2 Primäärimetsä Vaihettumissuot ja rantasuot 1 1 Primäärimetsä Merenrantaniityt 4 23 Primäärimetsä Alkiodyynit 11 2 Valkoiset dyynit 18 5 Harmaat dyynit Valkoiset dyynit 11 1 Metsäiset dyynit Primäärimetsä 84 1 Avoin deflaatioalue 18 7 Valkoiset dyynit 3 3 Harmaat dyynit 71 1 Variksenmarjadyynit Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 97 1 Variksenmarjadyynit Valkoiset dyynit 84 1 Harmaat dyynit 85 1 Merenrantaniityt 98 1 Primäärimetsä 1 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 37 3 Valkoiset dyynit 1 1 Harmaat dyynit 1 1 Variksenmarjadyynit Alkiodyynit 23 5 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Alkiodyynit 2 2 Valkoiset dyynit 16 5 Harmaat dyynit Variksenmarjadyynit 36 2 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 5 25 Variksenmarjadyynit 61 8 Avoin deflaatioalue Valkoiset dyynit Metsäiset dyynit 1 Avoin deflaatioalue 15 Metsäiset dyynit 4 3 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 9 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 67 1 Avoin deflaatioalue Valkoiset dyynit 32 3 Harmaat dyynit 83 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue 38 1

99 Kasvillisuuden kokonaispeittävyys (%) Linja Luontotyyppi Keskiarvo Mediaani 24 Alkiodyynit 1 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 72 8 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 94 1 Variksenmarjadyynit Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 1 Valkoiset dyynit 29 2 Harmaat dyynit 29 1 Avoin deflaatioalue 9 27 Alkiodyynit 12 1 Valkoiset dyynit 45 3 Harmaat dyynit 85 1 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 3 15 Avoin deflaatioalue 3 29 Alkiodyynit 1 Valkoiset dyynit 3 15 Harmaat dyynit 52 5 Avoin deflaatioalue 1 3 Alkiodyynit 1 Valkoiset dyynit 15 1 Harmaat dyynit Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 4 5 Valkoiset dyynit 9 5 Harmaat dyynit Alkiodyynit 2 1 Valkoiset dyynit 15 1 Harmaat dyynit 22 1 Avoin deflaatioalue 3 33 Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Harmaat dyynit Avoin deflaatioalue 2 37 Metsäiset dyynit 81 1 Avoin deflaatioalue 2 38 Metsäiset dyynit 73 1 Avoin deflaatioalue 4 39 Metsäiset dyynit 67 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 3 3 Valkoiset dyynit 2 2 Harmaat dyynit 98 1 Metsäiset dyynit 8 1 Avoin deflaatioalue 2 41 Metsäiset dyynit 79 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 9 3 Valkoiset dyynit 24 3 Harmaat dyynit 46 4 Avoin deflaatioalue 3 43 Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 3 2 Valkoiset dyynit 33 3 Harmaat dyynit 56 7 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue 4 46 Alkiodyynit Valkoiset dyynit 41 4 Harmaat dyynit 55 6 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue 1

100 Kasvillisuuden kokonaispeittävyys (%) Linja Luontotyyppi Keskiarvo Mediaani 48 Alkiodyynit 8 1 Valkoiset dyynit 23 2 Harmaat dyynit Avoin deflaatioalue 1 49 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit 2 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Alkiodyynit 12 3 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Alkiodyynit 4 4 Valkoiset dyynit 2 18 Harmaat dyynit Metsäiset dyynit Alkiodyynit 2 Valkoiset dyynit 1 1 Harmaat dyynit 32 2 Metsäiset dyynit Alkiodyynit 3 2 Valkoiset dyynit 7 75 Harmaat dyynit 32 2 Metsäiset dyynit 54 7 Avoin deflaatioalue 6 5

101 LIITE 4. Kuluneisuusluokat arvioiduilla linjoilla. Kuluneisuusluokka Linja Luontotyyppi Keskiarvo Moodi 1 Valkoiset dyynit 3 3 Primäärimetsä Vaihettumissuot ja rantasuot 1 1 Primäärimetsä 3 Merenrantaniityt Primäärimetsä 4 Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Valkoiset dyynit 1 2 Metsäiset dyynit Primäärimetsä 1 Avoin deflaatioalue Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 Variksenmarjadyynit Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Variksenmarjadyynit 2 9 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Merenrantaniityt Primäärimetsä Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Variksenmarjadyynit 1 11 Alkiodyynit 1 1 Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 12 Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 Variksenmarjadyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 1 2 Variksenmarjadyynit 2 1 Avoin deflaatioalue Valkoiset dyynit 2 2 Metsäiset dyynit 3 3 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 3 3 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 3 3 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 3 3 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 Avoin deflaatioalue 2 3

102 Kuluneisuusluokka Linja Luontotyyppi Keskiarvo Moodi 24 Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 1 1 Variksenmarjadyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 Avoin deflaatioalue Harmaat dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit 1 Harmaat dyynit Alkiodyynit Valkoiset dyynit 1 Harmaat dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 36 Harmaat dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Metsäiset dyynit 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Metsäiset dyynit 2 2 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 1 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 2 Avoin deflaatioalue 3 3

103 Kuluneisuusluokka Linja Luontotyyppi Keskiarvo Moodi 47 Metsäiset dyynit 2 1 Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 Avoin deflaatioalue Avoin deflaatioalue Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 1 1 Metsäiset dyynit 53 Alkiodyynit Valkoiset dyynit Harmaat dyynit 2 2 Metsäiset dyynit Alkiodyynit Valkeat dyynit Harmaat dyynit 2 2 Metsäiset dyynit 2 1 Avoin deflaatioalue 2 2

104 LIITE 5. Levykulutusalueet. Linja Metriä (yht.) Luontotyyppi Kulutustyyppi 7 5 Harmaat dyynit tallaus 7 7 (9) Harmaat dyynit tallaus 12 9 Harmaat dyynit tallaus (23) Harmaat dyynit tallaus (12) Harmaat dyynit ei selkeää kuluttajaa 22 4 (4) Harmaat dyynit tallaus 26 4 Harmaat dyynit ei selkeää kuluttajaa 26 8 Harmaat dyynit tallaus ja kulo Harmaat dyynit ei selkeää kuluttajaa (5) Harmaat dyynit kulo 27 6 (6) Harmaat dyynit tallaus 28 7 Harmaat dyynit tallaus 28 7 Harmaat dyynit tallaus 28 7 Harmaat dyynit ajoneuvo 28 7 (28) Harmaat dyynit tallaus 29 7 Harmaat dyynit ajoneuvo 29 8 Harmaat dyynit tallaus 29 9 (24) Harmaat dyynit tallaus 3 4 Harmaat dyynit tallaus 3 4 Harmaat dyynit ajoneuvo 3 5 Harmaat dyynit tallaus 3 8 Harmaat dyynit tallaus 3 9 Harmaat dyynit tallaus 3 11 Harmaat dyynit ajoneuvo 3 11 (52) Harmaat dyynit ajoneuvo 31 4 Harmaat dyynit ajoneuvo, tallaus 31 5 Harmaat dyynit tallaus 31 6 Harmaat dyynit tallaus (36) Harmaat dyynit ajoneuvo, tallaus 32 4 Harmaat dyynit tallaus Harmaat dyynit ajoneuvo, tallaus (3) Harmaat dyynit tallaus (13) Harmaat dyynit ajoneuvo, tallaus 44 5 Harmaat dyynit tallaus 44 7 Harmaat dyynit tallaus 44 8 (2) Harmaat dyynit tallaus 46 6 Harmaat dyynit ei selkeää kuluttajaa 46 6 Harmaat dyynit ajoneuvo, tallaus 46 6 Harmaat dyynit tallaus 46 8 (26) Harmaat dyynit ajoneuvo 48 9 (9) Harmaat dyynit ei selkeää kuluttajaa 5 13 (13) Harmaat dyynit tallaus

105 Linja Metriä (yht.) Luontotyyppi Kulutustyyppi 51 8 (8) Harmaat dyynit tallaus 53 9 (9) Harmaat dyynit tallaus 54 4 (4) Harmaat dyynit kaivaminen 7 5 Variksenmarjadyynit tallaus 7 6 Variksenmarjadyynit tallaus 7 8 Variksenmarjadyynit tallaus 7 22 ( 41) Variksenmarjadyynit tallaus 8 5 Variksenmarjadyynit tallaus 8 6 Variksenmarjadyynit tallaus 8 8 Variksenmarjadyynit tallaus 8 14 (33) Variksenmarjadyynit tallaus 1 4 Variksenmarjadyynit ei selkeää kuluttajaa 1 6 Variksenmarjadyynit ajoneuvo 1 7 Variksenmarjadyynit ei selkeää kuluttajaa 1 11 (28) Variksenmarjadyynit ajoneuvo 12 4 Variksenmarjadyynit ajoneuvo 12 5 Variksenmarjadyynit tallaus 12 6 Variksenmarjadyynit ajoneuvo 12 1 Variksenmarjadyynit ajoneuvo Variksenmarjadyynit ajoneuvo Variksenmarjadyynit ajoneuvo (15) Variksenmarjadyynit ajoneuvo, tallaus 13 4 Variksenmarjadyynit ajoneuvo (31) Variksenmarjadyynit ajoneuvo 24 5 (5) Variksenmarjadyynit ei selkeää kuluttajaa 5 16 (16) Metsäiset dyynit ei selkeää kuluttajaa (36) Metsäiset dyynit tallaus (24) Metsäiset dyynit tallaus Metsäiset dyynit kaivaminen Metsäiset dyynit ajoneuvo (36) Metsäiset dyynit tallaus 17 1 (1) Metsäiset dyynit ajoneuvo 2 6 (6) Metsäiset dyynit tallaus 21 4 Metsäiset dyynit ajoneuvo 21 5 (9) Metsäiset dyynit ajoneuvo, tallaus 23 4 (4) Metsäiset dyynit ajoneuvo 37 5 (5) Metsäiset dyynit ajoneuvo 39 7 Metsäiset dyynit tallaus 39 7 (14) Metsäiset dyynit tallaus 41 5 (5) Metsäiset dyynit tallaus 43 4 Metsäiset dyynit tallaus 43 5 (9) Metsäiset dyynit ajoneuvo 47 6 (6) Metsäiset dyynit ajoneuvo Metsäiset dyynit ajoneuvo

106

107 LIITE 6. Ilmakuvilta kuvioitujen alueiden pinta-aloja. Variksenmarjadyynien ja deflaatioalueiden osalta on noudatettu rajausta, jossa ei edustavat, hyvin kuluneet variksenmarjadyynit on luokiteltu avoimeen deflaatioalueeseen kuuluvaksi. Kuvioidut alueet ovat osittain päällekkäisiä toistensa kanssa. Luontotyyppi * = ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi Luontotyypin kokonaispintaala (ha) Ajoneuvojen kuluttama alue (ha) Virkistyskäytön kuluttama alue (ha) Kuloalue (ha) Tuliasematoimintaan liittyvä voimakas kuluneisuus (ha) Tuliaseman ympäristössä esiintyvä kuluneisuus (ha) Tuliasematoimintaa liittyvä kuluneisuus yhteensä (ha) Liikkuvat alkiovaiheen dyynit 9,2 (25 %) 2,3 (16,3 %) 1,5 (2,2 %),2 (2,2 %),2 Liikkuvat rantakauradyynit 21,1 (19,9 %) 4,2 (23,2 %) 4,9,1 (1,9 %),4 (11,9 %) 2,5 (13,7 %) 2,9 Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit* 59,8 (32,3 %) 19,3 (15,4 %) 9,2 (4,7 %) 2,8 (5,2 %) 3,1 (21,6 %) 12,9 (26,8 %) 16 Variksenmarjadyynit* (edustavimmat, koko alue 8,7 ha) 22,7 (46,7 %) 1,6 (1,1 %) 2,3,2 (6,2 %) 1,4 (33 %) 7,5 (39,2 %) 8,9 Metsäiset dyynit Primäärimetsät* 72,5 (16,8) 12,2 (1,1),8 (1,1 %),8 (1,3 %) 7,5 (11,4 %) 8,3 34,8 (,6 %),2 (,6 %),2 (,1 %),4 (,1 %),4 Merenrantaniityt* 4 Avoin deflaatioalue (mukava ei edustavat variksenmarjadyynit, varsinainen alue 212,9 ha ) 266,1 (66,8 %) 177,7 (,5 %) 1,2 (3,7 %) 9,9 (17,6 %) 46,9 (17,9 %) 47,8 (35,6 %) 94,7 Ranta- ja vaihettumissuot 18,1 (,2 %),4 Kosteat painanteet,7 (12,9 %),9 (28,6 %),2 Metsäluhdat,3 Hakamaat 25 Pienet joet ja purot Yhteensä,5 534,5 (42,4 %) 226,6 (3,8 %) 2,3 (1,9 %) 12,73 (9,8 %) 52,6 (14,7 %) 78,4 (24,5 %) 131

108 Liite 7. Kuluneisuuskartta.

109 Liite 8. Ajoneuvojen aiheuttama kuluneisuus.