Muovikierteen suunnittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muovikierteen suunnittelu"

Transkriptio

1 Muovikierteen suunnittelu Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Hae aloitusmalli start_thread_2.sldprt. Mallinna kappaleeseen sisä ja ulkopuoliset metriset kierteet. Muotoile kierteiden päät pyöreiksi. Tee kappaleen kantaan kuviointi Sweep ja Pattern työkaluilla. Pyöristä oikeat nurkat. CAD työkalut harjoituksessa thread_2.sldprt Teoriatausta Muovikierteet Mallinnuksen vaiheet 1. Käytä kierteen nousun mallintamiseen Helix/Spiral työkalua. Mallinna kierteen pohjan halkaisija rautalankapiirrettynä ympyränä kierreosan päähän. Avaa Helix/Spiral työkalu Insert Curve valikosta. Anna työkaluun parametrina kierteen nousu, kierrosten lukumäärä ja tarvittaessa kierteen kartiokkuus. Aseta parametrit siten, että kierre alkaa pohjan yläpuolelta ja päättyy ennen kantaa. Sinun tulisi kyetä päättämään kierteen Lofted Boss/Base piirteellä, kuten kuvassa oikealla. 2. Tee spiraalin päähän aputaso siten, että spiraali asettuu tason normaaliksi. Mallinna kierteen profiili rautalankapiirroksena tälle tasolle. Katso kuva 1. Käyrät Helix/Spiral Tilavuusmallinnus Swept Boss/Base Lofted Boss/Base Extruded Cut Fillet Reference Axis Reference Plane Circular Pattern Aina, kun kohtaat hankaluksia työkalujen käyttämisessä, avaa SolidWorks Help ja yritä löytää ratkaisu sen avulla. Kuva 1: Kierteen profiili aputasolle mallinnettuna. Aputaso on asetettu normaaliksi spiraalille, jota pitkin kierre etenee. 3. Mallinna kierre Sweep työkalulla. 4. Muotoile kierteen molemmat päät Loft työkalulla. Mallinna Loft kierteen poikkileikkausprofiilin ja yhden aloitusmallin pintaan asetetun pisteen välille. Käytä ohjauskäyriä, jos tarpeen. Katso kuva vasemmalla. 5. Mallinna kappaleen sisäpuolelle tuleva kierre vastaavilla toimenpiteillä kuin ulkopuolinenkin kierre. Älä muotoile sisäpuolisen kierteen päitä. Jatka kierre aloituskappaleen sisään ja leikkaa päät siistiksi Cut Extrude työkalulla. Thread 2 1

2 6. Mallinna kappaleen kannan päälle kohokuviointi. Mallinna kannan silhuetti rautalankapiirroksena Front tai Right tasolle tai kannan lävistävälle aputasolle. Mallinna yhden kohokuvion profiili kannan päälle ja tee kuvio valmiiksi Sweep työkalulla. Kannan siluetti on polku ja kohokuvioinnin profiili sweepattava profiili 7. Mallinna kappaleen keskelle apuakseli. Tee kohokuviosta kopioita Circular Pattern työkalulla. Yritä tehdä nurkkapyöristykset kopioitavaan kohokuvioon ja lisätä ne Circular Pattern piirteeseen. Jos et onnistu toimenpiteessä, joudut pyöristämään jokaisen kohokuvion nurkat kopioinnin jälkeen erikseen. 8. Pyöristä loput nurkat, missä tarpeen. Tavoitteet oppimiselle Kierteen suunnittelu Haastava sweeppaus ja piirteiden kopiointi patternina Opiskeltavat CAD työkalut Tilavuusmallinnus: Swept Boss/Base, Extruded Cut, Fillet, Reference Axis, Reference Plane, Circular Pattern Käyrät: Helix/Spiral Arviointi Hylätty Luetelluilla työkaluilla tehty CAD malli Hyväksytty Luetelluilla työkaluilla tehty CAD malli Kierteen profiili on suunniteltu ohjeiden mukaan Thread 2 2

3 CAD pikaopas Sketch Ryhmä työkaluja, joilla mallinnetaan rautalankapiirros muiden työkalujen pohjaksi. Insert Reference Geometry Plane Aputaso (referenssitaso) on samankaltainen kuin jokin mallin perustasoista ( Top, Right tai Front ). Voit määrittää melko vapaasti, mihin paikkaan ja mihin suuntaan taso asettuu. Käytä aputasoa rautalankapiirroksen alustana, jos mallissa ei ole seinämää tai pintaa sopivalla kohdalla. Insert Reference Geometry Axis Luo akselin, jota voidaan käyttää referenssinä esimerkiksi kopioitaessa piirteitä tai mallin vartaloita ympyrän muotoon. Käytä nurkkia, ympyräpintaa, kartiopintaa, tasoja ja pisteitä, kun määrittelet akselin suuntaa ja paikkaa. Insert Cut Extruded Cut Työkalu pursottaa rautalankapiirrosta määrättyyn suuntaan ja leikkaa pursotetun muodon pois tilavuusmallista. Thread 2 3

4 Insert Boss/Base Sweep Tuottaa tilavuusmallin kuljettamalla rautalankapiirroksena annettua profiilia rautalankapiirroksena annettua polkua pitkin. Profiilin täytyy olla suljettu, mutta polku voi olla myös avoin. Insert Boss/Base Loft Tuottaa tilavuusmallin kahden suljetun profiilin välille. Voit ohjata muotoa ohjauskäyrillä. Ohjauskäyrät ovat profiilien välisiä, referenssitasoille valmistettuja rautalankapiirroksia. Insert Features Fillet Pyöristää tilavuusmallissa tai pintamallissa olevan nurkan. Insert Pattern/Mirror Circular Pattern Kopioi yhden tai useampia piirteitä, tilavuuskappaleen vartaloita tai pintamallin vartaloita ympyrän muotoon akselin ympärille. Anna kohteiden kokonaismäärä parametrina. Thread 2 4

5 Thread 2 5

Korkki 1 CAD työkalut joka on myös kauniisti muotoiltu harjoituksessa cap_1_2.sldprt Tilavuusmallinnus Pintamallinnus (vapaaehtoinen) Teoriatausta

Korkki 1 CAD työkalut joka on myös kauniisti muotoiltu harjoituksessa cap_1_2.sldprt Tilavuusmallinnus Pintamallinnus (vapaaehtoinen) Teoriatausta Korkki 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus cap_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna niiden perusteella teknisesti oikein muotoiltu ruiskuvalukappale, joka

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus fin_basic_6_2.pdf. Käytä piirustukseen merkittyjä mittoja ja mallinna kappale pinta ja tilavuusmallinnustyökaluja

Lisätiedot

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt Painevalut 3 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_1.sldprt. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on merkitty kuvaan punaisella, vihreällä ja sinisellä

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on

Lisätiedot

Painevalut 1. Teoriatausta Knit. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Painevalut 1. Teoriatausta Knit. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Painevalut 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus diecasting_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen ruisku tai painevalukappale,

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_3_1. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa movingcore_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa movingcore_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Liikkuva keerna 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_1.sldprt. Tehtävänä on muokata sivuilla olevat koukut siten, että niihin voi asettaa liikkuvat keernat. Mallinna

Lisätiedot

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. movingcore_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. movingcore_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Liikkuva keerna 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_movingcore_2.sldprt. Tehtävänä on tunnistaa muodot, joihin tarvitaan liikkuva keerna sekä sen jälkeen erottaa muodot

Lisätiedot

Tasainen seinämänpaksuus 1

Tasainen seinämänpaksuus 1 Tasainen seinämänpaksuus 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_univwall_1.sldprt. Avaa malli ja tarkastele sitä seinämänpaksuuden näkökulmasta. Kappale on yksinkertainen suorakulmainen

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_1_2.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_1_2. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Sivuseinämät on varustettu sopivilla päästökulmilla ja lopputulos on tarkistettu ohjelman työkalulla Draft analysis.

Sivuseinämät on varustettu sopivilla päästökulmilla ja lopputulos on tarkistettu ohjelman työkalulla Draft analysis. Korkki 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus cap_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna niiden perusteella teknisesti oikein muotoiltu ruiskuvalukappale, joka

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_2.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääosin pintamallinnustyökaluja

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus fin_basic_6_3.pdf. Käytä piirustukseen merkittyjä mittoja ja mallinna kappale pinta ja tilavuusmallinnustyökaluja

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääasiassa pintamallinnustyökaluin.

Lisätiedot

seinämänpaksuus Teoriatausta Mallinnuksen vaiheet CAD työkalut harjoituksessa Tasainen seinämänpaksuus

seinämänpaksuus Teoriatausta Mallinnuksen vaiheet CAD työkalut harjoituksessa Tasainen seinämänpaksuus Tasainen seinämänpaksuus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota aloitustiedosto start_univwall_x.sldprt. Avaa tiedosto ja tarkastele kappaleessa olevia seinämänpaksuuksia. Kappaleessa on liian

Lisätiedot

Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3

Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3 Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3 Tampere University of Technology Tuula Höök Ota kappale start_repair_3_1.sldprt. Kappale on kupin muotoinen ja siinä on sivulla vastapäästöllinen muoto.

Lisätiedot

Perusteet 5, pintamallinnus

Perusteet 5, pintamallinnus Perusteet 5, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_4. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Painevalut 3. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Painevalut 3. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Painevalut 3 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_2.sldprt ja mallinna siihen kansi. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt Kuva 1:

Lisätiedot

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm tai sitä vastaava neutraalimuotoinen tiedosto. Tehtävänäsi

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_3.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääasiassa pintamallinnustyökaluin.

Lisätiedot

Painevalut 2. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet Draft Analysis. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_2.sldprt

Painevalut 2. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet Draft Analysis. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_2.sldprt Painevalut 2 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskokoonpano start_gearbox.zip ja pura se omalle koneellesi. Voit käyttää myös neutraalitiedostoja. Tehtävänä on suunnitella

Lisätiedot

Perusteet 4, tilavuusmallinnus

Perusteet 4, tilavuusmallinnus Perusteet 4, tilavuusmallinnus Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 1

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 http://www.valuatlas.net ValuAtlas & CAE DS 2007 Muotinsuunnitteluharjoitukset Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat

Lisätiedot

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna Liikkuva keerna Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_x.sldprt. Tehtävänäsi on hellittää kappaleen muodot siten, että vastapäästölliset muodot voi valmistaa liikkuvilla

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_1_3.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_1_3. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Keernojen erottaminen

Keernojen erottaminen Keernojen erottaminen Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin rakenne Koneistettavuus CAD työkalut harjoituksessa Keernojen erottaminen Mallinnuksen vaiheet Avaa jokin harjoitukseen

Lisätiedot

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_x.catpart. Tehtävänä on muokata kappaleen muodot siten, että vastapäästölliset muodot voi valmistaa liikkuvilla

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 2

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen teknillinen yliopisto Ota sama piirustus kuin harjoituksessa perusteet 1_2, eli fin_basic_1_2.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Perusteet 5, pintamallinnus

Perusteet 5, pintamallinnus Perusteet 5, pintamallinnus Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf (Sama piirustus kuin harjoituksessa basic_4). Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Uppokipinätyöstön elektrodi

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Uppokipinätyöstön elektrodi Uppokipinätyöstön elektrodi Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Uppokipinätyöstö Kipinätyöstön elektrodit Muottipesän valmistettavuus CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö,

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen teknillinen yliopisto Ota sama piirustus kuin harjoituksessa perusteet 1_1, fin_basic_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota

Lisätiedot

Keernojen erottaminen

Keernojen erottaminen Keernojen erottaminen Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin rakenne Koneistettavuus CAD työkalut harjoituksessa Keernojen erottaminen Mallinnuksen vaiheet Harjoituksessa

Lisätiedot

Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta 1 Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Esitiedot Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Harjoituksessa

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Vinotapilla liikutettava

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Vinotapilla liikutettava Vinotapilla liikutettava luisti Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntimet 1 Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto 2010, Valimoinstituutti 2015 Tapani Honkavaara Teknillinen korkeakoulu 2010 Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen painevalutai

Lisätiedot

Perusteet 2, keernallisia kappaleita

Perusteet 2, keernallisia kappaleita Perusteet 2, keernallisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) kappaleen rakennemalli

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Ulostyöntimet 1 Tampereen teknillinen yliopisto Juho Taipale, Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Tapani Honkavaara Teknillinen korkeakoulu Ota piirustus solids_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja

Lisätiedot

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta

Lisätiedot

Ulostyöntölaatikko. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Ulostyöntölaatikko. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Ulostyöntölaatikko Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko Mallinnuksen vaiheet Harjoituksessa

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset. Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset. Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä 1 Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Harjoitusten yleisohje Pyyhkäisykappaleiden tehtävät

Lisätiedot

Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja

Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan kappaleen mittapiirrosta. Valitse mittapiirroksen alla olevasta

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi Harjoitusten yleisohje Tutki

Lisätiedot

Jakopinta monipesäinen muotti

Jakopinta monipesäinen muotti Jakopinta monipesäinen muotti JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys,

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto 2010, Valimoinstituutti 2015 Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti

Lisätiedot

kuinka monta pesää muottiin tulee mikä on pesien välinen etäisyys kuinka pesät asetellaan: ympyrään, neliöön, suorakaiteeseen,

kuinka monta pesää muottiin tulee mikä on pesien välinen etäisyys kuinka pesät asetellaan: ympyrään, neliöön, suorakaiteeseen, Muttipaketti Tuula Höök, Tampereen teknillinen ylipist Teriatausta CAD työkalut harjituksessa Muttipaketti Mutin rakenne Muttilaattjen mititus Muttipesien asettelu ja lukumäärä Mallinnuksen vaiheet Hae

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta perusteet JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

Muotin kiinnittäminen

Muotin kiinnittäminen Muotin kiinnittäminen Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Kone ja laiteympäristö CAD työkalut harjoituksessa Muotin kiinnittäminen Mallinnuksen

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan kappaleen

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Ruiskuvalumuotin kanavisto 1

Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Muotin kiinnittäminen

Muotin kiinnittäminen Muotin kiinnittäminen Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Kone ja laiteympäristö CAD työkalut harjoituksessa Muotin kiinnittäminen Työvaiheet

Lisätiedot

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntimet 1 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta perusteet JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita

Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) valmiiksi koneistetun

Lisätiedot

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi Vinotapilla liikutettava luisti Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut

Lisätiedot

Perusteet 2, keernallisia kappaleita

Perusteet 2, keernallisia kappaleita Perusteet 2, keernallisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) kappaleen rakennemalli

Lisätiedot

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta

Lisätiedot

Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki. opetusmateriaali

Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki. opetusmateriaali opetusmateriaali Tietoa materiaalista Autodesk Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki Käyttäjä Käyttäjä Future CAD Oy Sahaajankatu 28 A Future 00810 Helsinki CAD Oy Sahaajankatu Puh. (09) 478528 400, A faksi

Lisätiedot

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi Vinotapilla liikutettava luisti Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut

Lisätiedot

Ruiskuvalumuotin kanavisto 2

Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan

Lisätiedot

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Jakotaso 1 Technical University of Gabrovo JuhoTaipale Tampere University of Technology Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Jakolinja Päästöt ja vastapäästöt CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT

TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT PowerPoint 2013 Taulukko, kaaviot, SmartArt-kuviot Sisällysluettelo TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT TAULUKOT... 1 Taulukon muotoileminen... 1 Taulukon koon muuttaminen... 2 Rivien valitseminen... 2 Sarakkeiden

Lisätiedot

Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus. Rautalankamallinnus

Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus. Rautalankamallinnus Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus Rautalankamallinnus Tampereen ammattiopisto - CAD -perusharjoitukset Rautalankamallinnus I: Jana, suorakulmio ja ympyrä Harjoitusten yleisohje Valitse suunnittelutilan

Lisätiedot

Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet

Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Valetun koneenosan suunnittelutiedostot (3D CAD mallit) rakentuvat kolmelle tasolle. Tasot ovat 1.) kappaleen

Lisätiedot

RUOPPARIN 3D-MALLINNUS

RUOPPARIN 3D-MALLINNUS Opinnäytetyö (AMK) Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Koneautomaatio 2010 Antti Hämäläinen RUOPPARIN 3D-MALLINNUS OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka

Lisätiedot

Koneistuksen esivalmistelut /Rouhintakierto Pre Preparing / Roughing

Koneistuksen esivalmistelut /Rouhintakierto Pre Preparing / Roughing Koneistuksen esivalmistelut /Rouhintakierto Pre Preparing / Roughing Tee uusi MFG NC assembly Make New MFG assembly Valitse referenssi malli Select Reference model Valitse bearing_huuki Open Select bearing_huuki

Lisätiedot

ARVOSANA-HARJOITUKSEN RATKAISU

ARVOSANA-HARJOITUKSEN RATKAISU ARVOSANA-HARJOITUKSEN RATKAISU Tee allaoleva taulukko. Arvosana-sarakkeeseen pitää tehdä sellainen jos-funktio. joka määrittää arvosanaksi Hylätty tai Hyväksyttty. Jos pisteet ovat vähintään 10, arvosanaksi

Lisätiedot

7 tapaa mallintaa maasto korkeuskäyristä ja metodien yhdistäminen

7 tapaa mallintaa maasto korkeuskäyristä ja metodien yhdistäminen 1 / 11 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto 7 tapaa mallintaa maasto korkeuskäyristä ja metodien yhdistäminen Kertauslista yleisimmistä komennoista 2 / 11 Kuvan tuominen: PictureFrame Siirtäminen:

Lisätiedot

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko Huomattavaa! Kun tallennat archicad:issä Stl tiedoston tarkasta että mallisi on oikeassa mittakaavassa (esim. mikäli ArchiCad malli mallinnettu metrimittakaavassa

Lisätiedot

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN - Tässä ohjeessa suunnittelu on tehty Silhouette Studio -ohjelmalla ja vinyylileikkurina Silhouette Came

Lisätiedot

Gimp 3. Polkutyökalu, vektori / rasteri, teksti, kierto, vääntö, perspektiivi, skaalaus (koon muuttaminen) jne.

Gimp 3. Polkutyökalu, vektori / rasteri, teksti, kierto, vääntö, perspektiivi, skaalaus (koon muuttaminen) jne. Gimp 3. Polkutyökalu, vektori / rasteri, teksti, kierto, vääntö, perspektiivi, skaalaus (koon muuttaminen) jne. Moni ammatikseen tietokoneella piirtävä henkilö käyttää piirtämiseen pisteiden sijasta viivoja.

Lisätiedot

Karting tekniikkakoulutus KF 6

Karting tekniikkakoulutus KF 6 Karting tekniikkakoulutus KF 6 KF6 moottorin luokitus Tarkista aina ensin: Moottorin luokitusnumero esim. 3/KF6/14 Moottorin numero esim. 10022 Onko ko. moottori luokituskuvien mukainen ulkoisesti. 3 KF6

Lisätiedot

Inventor 2013 perusteet. opetusmateriaali

Inventor 2013 perusteet. opetusmateriaali opetusmateriaali Tietoa materiaalista Autodesk Inventor 2013 perusteet Käyttäjä Käyttäjä Future CAD Oy Sahaajankatu 28 A Future 00810 Helsinki CAD Oy Sahaajankatu Puh. (09) 478528 400, A faksi (09) 4785

Lisätiedot

KUVAT. Word 2013. Kuvat

KUVAT. Word 2013. Kuvat Word 2013 Kuvat KUVAT KUVAT... 1 Kuvatiedoston lisääminen... 1 Microsoftin-kuvien lisääminen... 1 Koon muuttaminen ja kääntäminen... 2 Kuvan siirtäminen... 2 Tekstiin tasossa... 2 Kelluva kuva, tekstin

Lisätiedot

LIITE 1 1. Tehtävänä on mallintaa kitara ohjeiden mukaan käyttäen Edit Poly-tekniikkaa.

LIITE 1 1. Tehtävänä on mallintaa kitara ohjeiden mukaan käyttäen Edit Poly-tekniikkaa. LIITE 1 1 HARJOITUS 1 Kitara Tehtävänä on mallintaa kitara ohjeiden mukaan käyttäen Edit Poly-tekniikkaa. Käsiteltävät asiat Edit Poly Muokkaus kuvan mukaan TurboSmooth Extrude 1. Tarkistetaan että mittayksiköt

Lisätiedot

Kuva 2. Lankasahauksen periaate.

Kuva 2. Lankasahauksen periaate. Lankasahaus Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Lankasahaus perustuu samaan periaatteeseen kuin uppokipinätyöstökin. Kaikissa kipinätyöstömenetelmissä työstötapahtuman peruselementit ovat kipinätyöstöneste,

Lisätiedot

Vanhoja koetehtäviä. Analyyttinen geometria 2016

Vanhoja koetehtäviä. Analyyttinen geometria 2016 Vanhoja koetehtäviä Analyyttinen geometria 016 1. Määritä luvun a arvo, kun piste (,3) on käyrällä a(3x + a) = (y - 1). Suora L kulkee pisteen (5,1) kautta ja on kohtisuorassa suoraa 6x + 7y - 19 = 0 vastaan.

Lisätiedot

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Perinteiseen kohokuviointiaskarteluun Suuri työskentelyalusta sopii kaikenkokoisille materiaaleille. Sabluunat voi säilyttää alustan sisällä. Kekseliäs kahden sabluunan

Lisätiedot

Johdatus Rhinoon 1 / 17. Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto

Johdatus Rhinoon 1 / 17. Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto 1 / 17 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto 27.10.2015 Johdatus Rhinoon Työkalujen löytäminen 2 / 17 1. 1. Komentorivi Jos tietää komennon nimen (tai sen alun), voi kirjoittaa sen komentoriville

Lisätiedot

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti 1. Qcad. Aloitusohjeita. Asenna ohjelma pakettien hallinasta. Tämä vapaa ohjelma on 2D. 3D ohjelma on maksullinen. Qcad piirustusohjelma avautuu kuvakkeesta. Oletuksena, musta pohja. On kuitenkin luontevaa

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla JuhoTaipale, Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat:

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE

TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE Kuva 1: Harjoituksessa mallinnettava kappale kahdesta eri kuvakulmasta. Tehtävä Tässä tehtävässä tutustutaan Siemens Solid Edge ST8 nimisen ohjelmiston ominaisuuksiin

Lisätiedot

Lehden nro 86 mukana sait

Lehden nro 86 mukana sait RAKENNUSOHJE Kaikki jarru- ja kaasulaitteiston kokoamiseen tarvittavat osat 375 Lehden nro 86 mukana sait 13 uutta osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoasi varten. Osat ovat välttämättömiä pienoismallin toiminnalle.

Lisätiedot

Kuva 1. GIMP:in uuden kuvan luominen. Voit säätää leveyttä ja korkeutta ja kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Napsauta sitten "OK".

Kuva 1. GIMP:in uuden kuvan luominen. Voit säätää leveyttä ja korkeutta ja kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Napsauta sitten OK. Gimp alkeet III 8 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 Uuden kuvan luominen GIMP:illä yleisinfoa ----> LUE! Sen lisäksi, että GIMP on loistava valokuvankäsittelyohjelma, sillä saa piirrettyä myös omia kuvia

Lisätiedot

Digitaalisen arkkitehtuurin alkeet

Digitaalisen arkkitehtuurin alkeet 1 / 18 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Digitaalisen arkkitehtuurin alkeet Miten tehdä mallin loppuosat? 2 / 18 Patch on helppo tehdä sisäosille, mutta alueen rajan ja korkeuskäyrien

Lisätiedot