Tasainen seinämänpaksuus 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tasainen seinämänpaksuus 1"

Transkriptio

1 Tasainen seinämänpaksuus 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_univwall_1.sldprt. Avaa malli ja tarkastele sitä seinämänpaksuuden näkökulmasta. Kappale on yksinkertainen suorakulmainen kuppi, jossa on kädensijat molemmilla sivuilla. Myös kansi, joka tullaan myöhemmin liittämään kuppiin integraalisaranalla, on hyvin paksu. Muotoile kappale uudelleen siten, että siihen ei muodostu valettaessa imupainumia, sisäistä huokoisuutta tai kutistumaonteloita. CAD työkalut harjoituksessa start_univwall_1.sldprt Teoriatausta Tasainen seinämänpaksuus Seinämien paksuuserot Kutistumat Tilavuusmallinnus Mallinnuksen vaiheet Extruded Cut Jos kappaleessa on sekä paksuja että ohuita seinämiä, paksuihin kohtiin muodostuu valettaessa hyvin todennäköisesti imuvikoja ja sisäisiä vikoja, kuten huokoisuutta. Painevalut eivät ole yhtä herkkiä muodostamaan imuvikoja kuin ruiskuvalut, mutta niissä esiintyy muita samankaltaisia ongelmia. Erityisen huolellinen täytyy olla, jos painevalut tullaan pinnoittamaan. Esimerkkikappale on suunniteltu ruiskuvaluksi. Muotti Fillet Linear Pattern Mirror Draft analysis Kappaleessa on kaksi ongelmallista kohtaa: Sivuilla olevat kädensijat ovat liian paksuja loppukonstruktioon nähden ja kansi on kauttaaltaan liian paksu. Kannen keskelle muodostuu hyvin suurella todennäköisyydellä huokoisuutta ja suuria imuja. Tehtäväsi on ohentaa nämä ongelmalliset kohdat. Kohdatessasi hankaluuksia työkalujen käyttämisessä, avaa SolidWorks Help ja yritä löytää ratkaisu ensisijaisesti sen avulla. A yellow line. Scroll the feature manager tree with this line 1. Aloita kädensijoista. Rullaa piirrepuun alla oleva viiva muokattavan piirteen alle. Katso vasemmalla oleva kuva. mallinna kädensijan alle pursotettu tasku. Tarkoituksena on muotoilla kädensija uudelleen siten, että siihen ei muodostu imupainumia. Päätä sopiva seinämänpaksuuden arvo. 2. Pyöristä särmät, missä tarpeen. Kappaleen toisella puolella oleva kädensija on mallinnettu peilaamalla. Yritä liittää mallintamasi pyöristykset osaksi peilausta. 3. Ohenna kansi urittamalla se. Päätä sopiva seinämänpaksuuden arvo. Mallinna yksi ura ja tee siitä lineaaripatterni. Univwall_1 1

2 4. Pyöristä särmät, missä tarpeen. Liitä kaikki pyöristykset patterneihin tai peilauksiin aina, kun mahdollista. 5. Tarkista päästöanalyysityökalulla. Muokkaa piirteitä, jos tarpeen. Tavoitteet oppimiselle Seinämänpaksuus Piirteiden liittäminen peilaukseen tai patterniin. Opiskeltavat CAD työkalut Pintamallinnus: Extruded Cut, Fillet, Linear Pattern, Mirror Muotti: Draft analysis Arviointi Hylätty Listatuilla työkaluilla tehty CAD malli Hyväksytty Listatuilla työkaluilla tehty CAD malli Vähintään 2 asteen päästöt oikeissa paikoissa ja oikeisiin suuntiin Järkevä pyöristys oikeissa särmissä Paksuimmat seinämät on ohennettu sopivasti Erinomainen Listatuilla työkaluilla tehty CAD malli Kappaleelle on valittu valmistusmateriaali ja päästökulmat on mallinnettu materiaalivaatimusten mukaisesti Järkevä pyöristys oikeissa särmissä Mahdollinen rivoitus on mallinnettu oppimateriaalin ohjeistuksen mukaisesti Seinämät on ohennettu ohjeiden mukaisesti Univwall_1 2

3 CAD pikaopas Sketch Ryhmä työkaluja, joilla mallinnetaan rautalankapiirros muiden työkalujen pohjaksi. Insert Cut Extrude Pursottaa rautalankamallia määritetyn matkan määritettyyn suuntaan leikaten reiän pursotuksen kohdalle. Insert Features Fillet Pyöristää tilavuusmallissa tai pintamallissa olevan nurkan. Insert Pattern/Mirror Linear Pattern Kopioi pintaobjekteja, tilavuusobjekteja tai piirteitä lineaarisesti jonoon tai matriisiin. Voit määrittää kopioiden lukumäärän ja niiden välisen etäisyyden. Univwall_1 3

4 Insert Pattern/Mirror Mirror Peilaa piirteitä tai objekteja tason tai tasopinnan suhteen ja kopioi ne. Molds Draft Analysis Näyttää seinämät, joissa on parametrina annettua päästökulmaa suuremmat päästökulmat, punaisella ja vihreällä värillä, päästöttömät seinämät keltaisella ja satulaseinämät sinisellä värillä. Värit ovat ohjelmiston perusasetuksia. Käyttäjä voi muuttaa ne haluamikseen. Univwall_1 4

5 Univwall_1 5

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt Painevalut 3 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_1.sldprt. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on merkitty kuvaan punaisella, vihreällä ja sinisellä

Lisätiedot

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on

Lisätiedot

Painevalut 3. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Painevalut 3. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Painevalut 3 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_2.sldprt ja mallinna siihen kansi. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_2.sldprt Kuva 1:

Lisätiedot

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. movingcore_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. movingcore_2.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Liikkuva keerna 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_movingcore_2.sldprt. Tehtävänä on tunnistaa muodot, joihin tarvitaan liikkuva keerna sekä sen jälkeen erottaa muodot

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_1_2.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_1_2. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa movingcore_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Liikkuva keerna 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa movingcore_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Liikkuva keerna 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_1.sldprt. Tehtävänä on muokata sivuilla olevat koukut siten, että niihin voi asettaa liikkuvat keernat. Mallinna

Lisätiedot

Korkki 1 CAD työkalut joka on myös kauniisti muotoiltu harjoituksessa cap_1_2.sldprt Tilavuusmallinnus Pintamallinnus (vapaaehtoinen) Teoriatausta

Korkki 1 CAD työkalut joka on myös kauniisti muotoiltu harjoituksessa cap_1_2.sldprt Tilavuusmallinnus Pintamallinnus (vapaaehtoinen) Teoriatausta Korkki 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus cap_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna niiden perusteella teknisesti oikein muotoiltu ruiskuvalukappale, joka

Lisätiedot

seinämänpaksuus Teoriatausta Mallinnuksen vaiheet CAD työkalut harjoituksessa Tasainen seinämänpaksuus

seinämänpaksuus Teoriatausta Mallinnuksen vaiheet CAD työkalut harjoituksessa Tasainen seinämänpaksuus Tasainen seinämänpaksuus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota aloitustiedosto start_univwall_x.sldprt. Avaa tiedosto ja tarkastele kappaleessa olevia seinämänpaksuuksia. Kappaleessa on liian

Lisätiedot

Painevalut 1. Teoriatausta Knit. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Painevalut 1. Teoriatausta Knit. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_1.sldprt. CAE DS Kappaleensuunnitteluharjoitukset Painevalut 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus diecasting_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen ruisku tai painevalukappale,

Lisätiedot

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm tai sitä vastaava neutraalimuotoinen tiedosto. Tehtävänäsi

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Perusteet 5, pintamallinnus

Perusteet 5, pintamallinnus Perusteet 5, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_4. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Painevalut 2. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet Draft Analysis. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_2.sldprt

Painevalut 2. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet Draft Analysis. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_2.sldprt Painevalut 2 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskokoonpano start_gearbox.zip ja pura se omalle koneellesi. Voit käyttää myös neutraalitiedostoja. Tehtävänä on suunnitella

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_3_1. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Muovikierteen suunnittelu

Muovikierteen suunnittelu Muovikierteen suunnittelu Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Hae aloitusmalli start_thread_2.sldprt. Mallinna kappaleeseen sisä ja ulkopuoliset metriset kierteet. Muotoile kierteiden päät pyöreiksi.

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_1_3.pdf, sama piirustus kuin harjoituksessa basic_1_3. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna Liikkuva keerna Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_x.sldprt. Tehtävänäsi on hellittää kappaleen muodot siten, että vastapäästölliset muodot voi valmistaa liikkuvilla

Lisätiedot

Perusteet 4, tilavuusmallinnus

Perusteet 4, tilavuusmallinnus Perusteet 4, tilavuusmallinnus Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3

Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3 Päästöjen analysointi ja piirteiden korjaaminen 3 Tampere University of Technology Tuula Höök Ota kappale start_repair_3_1.sldprt. Kappale on kupin muotoinen ja siinä on sivulla vastapäästöllinen muoto.

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus fin_basic_6_2.pdf. Käytä piirustukseen merkittyjä mittoja ja mallinna kappale pinta ja tilavuusmallinnustyökaluja

Lisätiedot

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö,

Lisätiedot

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Liikkuva keerna. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Liikkuva keerna Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloitusmalli start_movingcore_x.catpart. Tehtävänä on muokata kappaleen muodot siten, että vastapäästölliset muodot voi valmistaa liikkuvilla

Lisätiedot

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus

Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Perusteet 3, tilavuus ja pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus fin_basic_3_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen teknillinen yliopisto Ota sama piirustus kuin harjoituksessa perusteet 1_1, fin_basic_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota

Lisätiedot

Perusteet 2, pintamallinnus

Perusteet 2, pintamallinnus Perusteet 2, pintamallinnus Tuula Höök, Juho Taipale Tampereen teknillinen yliopisto Ota sama piirustus kuin harjoituksessa perusteet 1_2, eli fin_basic_1_2.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Sivuseinämät on varustettu sopivilla päästökulmilla ja lopputulos on tarkistettu ohjelman työkalulla Draft analysis.

Sivuseinämät on varustettu sopivilla päästökulmilla ja lopputulos on tarkistettu ohjelman työkalulla Draft analysis. Korkki 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus cap_1_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna niiden perusteella teknisesti oikein muotoiltu ruiskuvalukappale, joka

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_1.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääasiassa pintamallinnustyökaluin.

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus fin_basic_6_3.pdf. Käytä piirustukseen merkittyjä mittoja ja mallinna kappale pinta ja tilavuusmallinnustyökaluja

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_3.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääasiassa pintamallinnustyökaluin.

Lisätiedot

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta

Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Perusteet 6, lisää pintamallinnusta Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_6_2.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja mallinna kappale pääosin pintamallinnustyökaluja

Lisätiedot

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta

Lisätiedot

Perusteet 5, pintamallinnus

Perusteet 5, pintamallinnus Perusteet 5, pintamallinnus Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ota piirustus fin_basic_4.pdf (Sama piirustus kuin harjoituksessa basic_4). Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja

Lisätiedot

Perusteet 2, keernallisia kappaleita

Perusteet 2, keernallisia kappaleita Perusteet 2, keernallisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) kappaleen rakennemalli

Lisätiedot

Keernojen erottaminen

Keernojen erottaminen Keernojen erottaminen Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin rakenne Koneistettavuus CAD työkalut harjoituksessa Keernojen erottaminen Mallinnuksen vaiheet Avaa jokin harjoitukseen

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Uppokipinätyöstön elektrodi

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Uppokipinätyöstön elektrodi Uppokipinätyöstön elektrodi Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Uppokipinätyöstö Kipinätyöstön elektrodit Muottipesän valmistettavuus CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntimet 1 Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Vinotapilla liikutettava

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Vinotapilla liikutettava Vinotapilla liikutettava luisti Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut harjoituksessa

Lisätiedot

Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta 1 Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Esitiedot Muotin rakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Harjoituksessa

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 1

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 http://www.valuatlas.net ValuAtlas & CAE DS 2007 Muotinsuunnitteluharjoitukset Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat

Lisätiedot

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 2

Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tilavuusmallinnus 2, pursotuksin ja pursotetuin leikkauspinnoin muotoiltuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto 2010, Valimoinstituutti 2015 Tapani Honkavaara Teknillinen korkeakoulu 2010 Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 3, Shaft, Rib ja Multi sections Solid työkaluin mallinnettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen painevalutai

Lisätiedot

Keernojen erottaminen

Keernojen erottaminen Keernojen erottaminen Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin rakenne Koneistettavuus CAD työkalut harjoituksessa Keernojen erottaminen Mallinnuksen vaiheet Harjoituksessa

Lisätiedot

Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja

Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Pintamallinnus 1: Pursotettuja pintoja Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan kappaleen mittapiirrosta. Valitse mittapiirroksen alla olevasta

Lisätiedot

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus

Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Perusteet 1, yksinkertaisen kappaleen tilavuusmallinnus Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita Tilavuusmallinnus 3, pyöräytettyjä,sweepattuja ja loftattuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Tapani Honkavaara Teknillinen korkeakoulu Ota piirustus solids_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa

Lisätiedot

Perusteet 2, keernallisia kappaleita

Perusteet 2, keernallisia kappaleita Perusteet 2, keernallisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_2_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) kappaleen rakennemalli

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita

Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tilavuusmallinnus 1, pursotettuja kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Ota piirustus solids_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti hyvälaatuinen

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta perusteet JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Ulostyöntimet 1 Tampereen teknillinen yliopisto Juho Taipale, Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD

Lisätiedot

Jakopinta monipesäinen muotti

Jakopinta monipesäinen muotti Jakopinta monipesäinen muotti JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: hellitys eli päästö, kulmapyöristys,

Lisätiedot

Ruiskuvalumuotin kanavisto 1

Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Ruiskuvalumuotin kanavisto 1 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 3: Peilaus ja patternointi Harjoitusten yleisohje Tutki

Lisätiedot

Ulostyöntölaatikko. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Ulostyöntölaatikko. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Ulostyöntölaatikko Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntölaatikko Mallinnuksen vaiheet Harjoituksessa

Lisätiedot

Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita

Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita Perusteet 3, kotelomaisia kappaleita Tuula Höök Tampereen Teknillinen Yliopisto Avaa piirustus fin_sandbasic_3_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta a) valmiiksi koneistetun

Lisätiedot

Muotin kiinnittäminen

Muotin kiinnittäminen Muotin kiinnittäminen Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Kone ja laiteympäristö CAD työkalut harjoituksessa Muotin kiinnittäminen Mallinnuksen

Lisätiedot

kuinka monta pesää muottiin tulee mikä on pesien välinen etäisyys kuinka pesät asetellaan: ympyrään, neliöön, suorakaiteeseen,

kuinka monta pesää muottiin tulee mikä on pesien välinen etäisyys kuinka pesät asetellaan: ympyrään, neliöön, suorakaiteeseen, Muttipaketti Tuula Höök, Tampereen teknillinen ylipist Teriatausta CAD työkalut harjituksessa Muttipaketti Mutin rakenne Muttilaattjen mititus Muttipesien asettelu ja lukumäärä Mallinnuksen vaiheet Hae

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta perusteet JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet

Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet Valetun koneenosan 3D CAD suunnittelun perusteet Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Valetun koneenosan suunnittelutiedostot (3D CAD mallit) rakentuvat kolmelle tasolle. Tasot ovat 1.) kappaleen

Lisätiedot

Ruiskuvalumuotin kanavisto 2

Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Ruiskuvalumuotin kanavisto 2 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Ruiskuvalumuotin kanavistot: kylmäkanavat Ruiskuvalumuotin täyttäminen CAD työkalut harjoituksessa Ruiskuvalumuotin

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 1: Pursotuksia Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan kappaleen

Lisätiedot

Jakolinja. ValuAtlas & CAE DS 2007 Ruisku ja painevalukappaleen suunnittelu. Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

Jakolinja. ValuAtlas & CAE DS 2007 Ruisku ja painevalukappaleen suunnittelu. Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Jakolinja Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Jakolinja (parting line) on nurkkakohta, jossa valettavassa kappaleessa olevat hellitykset eli päästöt (draft angles) vaihtavat suuntaa (Katso kuva

Lisätiedot

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi Vinotapilla liikutettava luisti Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut

Lisätiedot

Muotin kiinnittäminen

Muotin kiinnittäminen Muotin kiinnittäminen Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Kone ja laiteympäristö CAD työkalut harjoituksessa Muotin kiinnittäminen Työvaiheet

Lisätiedot

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Jakotaso 1 Technical University of Gabrovo JuhoTaipale Tampere University of Technology Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Jakolinja Päästöt ja vastapäästöt CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart

Lisätiedot

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa

Ulostyöntimet 1. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Ulostyöntimet 1 Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntimien asettelu Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök. Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset - Tuula Höök Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria 1 Tilavuusmallinnus 1 Tilavuusmallinnus 2: Pyörähdyssymmetria Harjoitusten yleisohje Tutki mallinnettavan

Lisätiedot

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi

1. Hae zip tiedosto start_sliding_core.zip, tallenna se omalle koneellesi Vinotapilla liikutettava luisti Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muotin standardiosat Ulostyöntö ja vastapäästöjä muovaavat laitteet CAD työkalut

Lisätiedot

Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö. Jakopinta JuhoTaipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku- tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö, kulmapyöristys, jakopinta ja vastapäästö.

Lisätiedot

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset. Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä

Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset. Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Tampereen ammattiopisto - CAD perusharjoitukset Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä 1 Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Tilavuusmallinnus IV: Pyyhkäisyjä Harjoitusten yleisohje Pyyhkäisykappaleiden tehtävät

Lisätiedot

Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus. Rautalankamallinnus

Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus. Rautalankamallinnus Ensimmäinen osa: Rautalankamallinnus Rautalankamallinnus Tampereen ammattiopisto - CAD -perusharjoitukset Rautalankamallinnus I: Jana, suorakulmio ja ympyrä Harjoitusten yleisohje Valitse suunnittelutilan

Lisätiedot

Mallinnusta pinnoilla 1

Mallinnusta pinnoilla 1 Mallinnusta pinnoilla 1 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto 2010, Valimoinstituutti 2015 Hae piirustus surfaces_1_x.pdf. Käytä piirustuksessa annettuja mittoja ja tuota niiden pohjalta teknisesti

Lisätiedot

Muotin CAD suunnittelun vaiheet

Muotin CAD suunnittelun vaiheet Muotin CAD suunnittelun vaiheet Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Muotin suunnittelu on yksi vaihe uuden tuotteen valmistamisessa tarpeellisten suunnittelu ja tuotantovaiheiden ketjussa. Ketjun

Lisätiedot

Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki. opetusmateriaali

Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki. opetusmateriaali opetusmateriaali Tietoa materiaalista Autodesk Inventor 2013 harjoitustehtäväpankki Käyttäjä Käyttäjä Future CAD Oy Sahaajankatu 28 A Future 00810 Helsinki CAD Oy Sahaajankatu Puh. (09) 478528 400, A faksi

Lisätiedot

Muottipaketti. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Muottipaketti. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Muottipaketti. Teoriatausta. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Muottipaketti. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Muottipaketti Juho Taipale, Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Muottilaattojen mitoittaminen Pesien asettelu CAD työkalut harjoituksessa Muottipaketti Mallinnuksen

Lisätiedot

Inventor 2013 perusteet. opetusmateriaali

Inventor 2013 perusteet. opetusmateriaali opetusmateriaali Tietoa materiaalista Autodesk Inventor 2013 perusteet Käyttäjä Käyttäjä Future CAD Oy Sahaajankatu 28 A Future 00810 Helsinki CAD Oy Sahaajankatu Puh. (09) 478528 400, A faksi (09) 4785

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE IT-palvelut / Hannele Rajaniemi optima-support@jyu.fi www.jyu.fi/itp/optima-ohjeet 2 Sisältö Mikä on koosteen idea? Miten saan kooste-työkalun käyttööni? Miten luon koosteen?

Lisätiedot

Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla

Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla ALKUHARJOITUS Kynän ja paperin avulla peilaaminen koordinaatistossa a) Peilaa pisteen (0,0) suhteen koordinaatistossa sijaitseva - neliö, jonka

Lisätiedot

Piirustus. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Piirustus. http://www.valuatlas.fi CAE DS & ValuAtlas Kappaleensuunnitteluharjoitukset

Piirustus. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa Piirustus. http://www.valuatlas.fi CAE DS & ValuAtlas Kappaleensuunnitteluharjoitukset Piirustus Tuula Höök Valimoinstituutti Tehtävänä on mallintaa jollekin aikaisemmissa harjoituksissa luodulle kappaleelle tekninen piirustus. CAD työkalut harjoituksessa Piirustus Mallinnuksen vaiheet 1.

Lisätiedot

Painevalukappaleen suunnitteluprosessi

Painevalukappaleen suunnitteluprosessi Painevalukappaleen suunnitteluprosessi Stefan Fredriksson SweCast Käännös: Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Painevaluprosessi Kun suunnitellaan uutta tuotetta valua tai jonkin muun tyyppistä

Lisätiedot

Muovituotteen suunnittelun kokonaisprosessi

Muovituotteen suunnittelun kokonaisprosessi Muovituotteen suunnittelun kokonaisprosessi Tampereen teknillinen yliopisto Sanna Nykänen Muovi materiaalina antaa lukemattomia mahdollisuuksia tuotesuunnitteluun. Muovituotetta suunniteltaessa on muistettava

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE

TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE TEHTÄVÄ 1.1 PYÖRÄHDYSSYMMETRINEN KAPPALE Kuva 1: Harjoituksessa mallinnettava kappale kahdesta eri kuvakulmasta. Tehtävä Tässä tehtävässä tutustutaan Siemens Solid Edge ST8 nimisen ohjelmiston ominaisuuksiin

Lisätiedot

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti 1. Qcad. Aloitusohjeita. Asenna ohjelma pakettien hallinasta. Tämä vapaa ohjelma on 2D. 3D ohjelma on maksullinen. Qcad piirustusohjelma avautuu kuvakkeesta. Oletuksena, musta pohja. On kuitenkin luontevaa

Lisätiedot

TAULUKKORYHMÄT. Sisällysluettelo

TAULUKKORYHMÄT. Sisällysluettelo Excel 2010 Taulukkoryhmät Sisällysluettelo TAULUKKORYHMÄT TAULUKOIDEN RYHMITTÄMINEN... 1 Ryhmän luominen... 1 Ryhmän purkaminen... 1 Tietojen kirjoittaminen, muotoilu ym.... 1 Tietojen kopioiminen taulukosta

Lisätiedot

Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo

Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo Excel 2013 Taulukot, taulukkoryhmät Sisällysluettelo TAULUKKORYHMÄT TAULUKOIDEN VÄLISET KAAVAT, FUNKTIOT YM.... 1 Taulukon lisääminen työkirjaan... 1 Taulukon (välilehden) poistaminen työkirjasta... 1

Lisätiedot

VATT Talouden rakenteet. Ohje: Pdf-dian liittäminen PowerPoint -esitykseen. Sisällys:

VATT Talouden rakenteet. Ohje: Pdf-dian liittäminen PowerPoint -esitykseen. Sisällys: VATT Talouden rakenteet Ohje: Pdf-dian liittäminen PowerPoint -esitykseen Tämä ohje koskee Acrobat Reader -ohjelman versiota 9 sekä Firefox ja Internet Explorer -selaimia. Huomaa, että aikaisemmissa versioissa

Lisätiedot

Esimerkkejä ruiskuvalukappaleista

Esimerkkejä ruiskuvalukappaleista Esimerkkejä ruiskuvalukappaleista Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök - TREDU/Valimoinstituutti Kappale 1: Vesikannun kansi Kappale alta Sisäänvalukohta Jakolinja ja ulostyöntösuunta

Lisätiedot

Jyrki Hietasaari J2- LAVAMODUULIN MALLINTAMINEN JA RÄJÄYTYSKUVIEN LUONTI

Jyrki Hietasaari J2- LAVAMODUULIN MALLINTAMINEN JA RÄJÄYTYSKUVIEN LUONTI Jyrki Hietasaari J2- LAVAMODUULIN MALLINTAMINEN JA RÄJÄYTYSKUVIEN LUONTI Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Marraskuu 2008 Toimipiste Aika Ylivieskan

Lisätiedot

POWERPOINT. A-ajokorttivaatimukset

POWERPOINT. A-ajokorttivaatimukset POWERPOINT A-ajokorttivaatimukset Kurssin suorittaminen Tunneille osallistuminen Tehtävien teko ja palauttaminen Tämän A-ajokorttivaatimukset tehtävän täydentäminen Tuo kuvakaappauksia ja tee malleja toiminnoista

Lisätiedot

Suunnitteluohjeita tarkkuusvalukappaleelle

Suunnitteluohjeita tarkkuusvalukappaleelle Suunnitteluohjeita tarkkuusvalukappaleelle Tavoitteena muotoilussa Near-net-shape (NNS) eli mahdollisimman lähelle lopullista muotoa minimi valukappaleen lastuamisella. SFS-ISO 8062 Tarkkuusvalulla saavutettava

Lisätiedot

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko Huomattavaa! Kun tallennat archicad:issä Stl tiedoston tarkasta että mallisi on oikeassa mittakaavassa (esim. mikäli ArchiCad malli mallinnettu metrimittakaavassa

Lisätiedot

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota

Lisätiedot

Tutoriaali. Kuvitus vektoreilla

Tutoriaali. Kuvitus vektoreilla Tutoriaali Kuvitus vektoreilla Tässä tutoriaalissa näytän yhden tavan, jolla voidaan luoda esim. lehti- tai muotikuvituksessa käytettäviä selkeitä ja joka kokoon skaalautuvia yksityiskohtaisia kuvituksia

Lisätiedot

Poraustyökierrot ja piirteiden tunnistus

Poraustyökierrot ja piirteiden tunnistus Poraustyökierrot ja piirteiden tunnistus 2.5 to 5-Axis Drilling Operations Create a Spot Drilling Operation Create a Drilling Operation Create a Drilling Dwell Delay Operation Create a Drilling Deep Hole

Lisätiedot

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä

Lisätiedot

Pikaopas. Ohjeiden etsiminen Hae ohjesisältöä napsauttamalla kysymysmerkkiä.

Pikaopas. Ohjeiden etsiminen Hae ohjesisältöä napsauttamalla kysymysmerkkiä. Pikaopas Microsoft Access 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Näyttökoon muuttaminen tai tietokannan sulkeminen

Lisätiedot