Hämeentien liikennesuunnitelma ja tarkastelu asemakaavamuutosta varten, Forssa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeentien liikennesuunnitelma ja tarkastelu asemakaavamuutosta varten, Forssa"

Transkriptio

1 1 Hämeentien liikennesuunnitelma ja tarkastelu asemakaavamuutosta varten, Forssa 1 Lähtökohdat Tässä työssä tutkittiin Hämeentietä osuudella, joka rajautuu lännessä Yhtiönkadun liikennevaloliittymään ja lännessä Saksankadun/Verstaskadun liikennevaloliittymään. Hämeentie on 14 metriä leveä katu, jossa on kaksi 3,5 metristä kaistaa kumpaankin suuntaan. Hämeentien yli on 2 korokkeetonta suojatietä kadun päissä olevien liikennevaloliittymien valo-ohjattujen suojateiden lisäksi. Hämeentien eteläpuoli on nykyisessä asemakaavassa yhtenäistä korttelialuetta ja tonteille on useita erikokoisia ja -näköisiä tonttiliittymiä. Alueelle ollaan laatimassa asemakaavamuutosta. Sen pohjaksi on laadittu osayleiskaava, missä korttelialueen läpi on lisätty kaksi pohjois-eteläsuuntaista katualuetta. Pohjoispuolella sijaitseva Kalliomäen alue on rakennettu ja linjat, katualueet, ovat kaikki auki Hämeentielle. Työn tarkoituksena oli selvittää Hämeentien eteläpuolen tarpeelliset ja sijainniltaan oikeat katuliittymäpaikat sekä tonttiliittymäpaikat. Lisäksi työn lopputuloksena oli tarkoitus esittää liikennesuunnitelmaluonnos Hämeenkadun tutkitusta osuudesta tyyppipoikkileikkauksineen. 2 Poikkileikkaus 2.1 Taustaa ja pohditut vaihtoehdot Tavoitteena Hämeentien uutta poikkileikkausta pohdittaessa oli pääkadun autoliikenteen sujuvuus ja selkeät ajolinjat, suojateiden turvallisuus ja kevyen liikenteen väylien leventäminen kummassakin reunassa. Myös valaistuksen saaminen keskelle oli toiveena. Tavoitteena oli myös, että kääntymistä Kalliomäen linjoille ei rajoiteta mistään suunnasta. Edellä mainittujen toiveiden ja tavoitteiden toteutuminen edellyttää nykyisen ajoradan kaventamista eikä 4 ajoneuvokaistaa ole enää mahdollinen ratkaisu. Myös liikenteellisesti Hämeentiellä yksi kaista / suunta on riittävä ajoneuvoliikenteelle (kts kohta 4). Jos ajorataa kavennetaan niin, että kumpaankin reunaan mahtuu 4 metrin levyinen jk/pp-väylä, jää ajoradalle tilaa noin 12 metriä. Poikkileikkausvaihtoehtoina harkittiin seuraavia vaihtoehtoja: VE1: Ajoradan keskelle keskikoroke koko matkalle 12 metrin poikkileikkaukseen ajosuuntien väliin mahtuisi leveä keskikoroke. Tällä vaihtoehdolla saataisiin erotettua suunnat selkeästi, suojateille keskisaareke ja mahdollisesti valaistus keskikorokkeelle. Tämä vaihtoehto osoittautui lisätarkasteluissa kuitenkin hankalaksi, koska linjojen liittymiä sekä eteläpuolen tonteille johtavia tontti/katuliittymiä on (karsinnasta huolimatta) niin tiheästi, että keskikoroketta jouduttaisiin pätkimään paljon eikä kokonaisuus olisi enää selkeä. Pätkimisen vuoksi valaistuspylväille ei välttämättä saataisi oikealla etäisyydellä olevia korokkeita. Myös kunnossapito olisi hankalaa useiden erillisten korokkeiden vuoksi.

2 2 VE2: Suojatien kohdalla ajoradan kavennus, ei keskikoroketta. Tässä vaihtoehdossa ajorata kapenee suojatien kohdalla reunan puolelta. Ajolinjasta saattaa muodostua suoralle pääkadulle epälooginen. Jos ajaa sääntöjen mukaan kaistan oikeaa reunaa, joutuu suojatien kohdalla koukkaamaan keskemmälle. Myös vasemmalle kääntymistä odottavat (suojateiden läheisyydessä) häiritsevät liikennevirtaa. VE3: Keskikoroke vain suojateiden kohdalla Tällä vaihtoehdolla Hämeentielle muodostuisi joidenkin korokkeiden väliin pitkiä alueita, joilla ei olisi koroketta ollenkaan. Kohdat, joissa ei olisi koroketta, olisivat leveytensä vuoksi epäselvät ajolinjojen suhteen ja saattaisivat houkutella ajamaan kahta kaistaa rinnan. 2.2 Uusi poikkileikkaus Lopullinen ehdotus jalostettiin vaihtoehdosta 3. Ehdotettava tyyppipoikkileikkaus on esitetty kuvassa 1. Kuva 1 Hämeentien poikkileikkaus Tammelan suunnasta tultaessa.

3 3 Uudessa poikkileikkauksessa ajolinja on selkeä. Poikkileikkauksessa ajoradan pohjoisreunaan on lisätty 2,5 m leveä pysäköintikaista. Yhden ajokaistan leveydeksi muodostuu näin 4,75 m. Ajokaista on selkeästi niin kapean näköinen, että se ei kannusta ajamaan kahta autoa rinnakkain - mutta kuitenkin sen verran leveä, että vasemmalle (tai oikealle) kääntyvä ajoneuvo mahtuu ryhmittymään ajoradan reunaan siten, että suoraan menevä mahtuu ohi. Suojateiden kohdalle mahtuu 2,5 m leveä keskikoroke ja 3,5 m leveät ajokaistat. Hämeentien eteläpuoleinen jalkakäytävä levenee yhdistetyksi jk/pp-väyläksi. Sen eteläpuolelle mahtuu viheralue puineen. Pysäköintikaistalle voidaan pysäköinnin lisäksi sijoittaa myös puita ja valaisimia. Pysäköintiruutuja ei ole välttämätön maalata. Puu- ja valaisinkohdat muodostavat koloja, johon ajoneuvot mahtuvat. Pysäköintikaista voidaan toteuttaa kivettynä tai asfaltoituna alueena. Asfaltoituna se erotetaan ajokaistasta esimerkiksi matalalla reunakivellä. Puiden ja pylväiden kohdalle voidaan laittaa esimerkiksi metalliritilä / kivetys. Valaisinsuunnittelijalta tulee vielä tarkistaa, riittääkö valaistusteho pelkästään pysäköintikaistalle sijoitetuilla valaisimilla, vai tarvitaanko Hämeentien eteläreunaan myös valaisimet (kevyen liikenteen väylää valaisemaan). Kuvissa 2 ja 3 on esimerkkikuvia Espoon Leppävaarassa pysäköintikaistan toteutuksesta. Kuva 2 Pysäköinti/puukaista ajoradan ja raitin välissä.

4 4 Kuva 3 Suojatien ja liittymän toteutus. Kuvassa tonttiliittymä. 3 Liikennejärjestelyt Hämeentiellä Karttaluonnoksessa (liite 1) on esitetty Hämeentien ratkaisu yo poikkileikkauksella. Luonnoksessa on esitetty myös muutoskaavoitettavalla alueella olevien tonttien tonttiliittymäpaikat ja katuliittymäratkaisut. Peruspoikkileikkaus Poikkileikkaus on edellä kuvatun mukainen välillä III Linja Ronttispuisto. Tällä välillä on mahdollista lisätä/siirtää suojateitä, mikäli tarpeen. Poikkileikkaus pysyy nykyisellään III Linjan länsipuolella. Ronttispuiston itäpuolella poikkileikkauksesta puuttuu pysäköintikaista, koska liittymäalueilla tarvitaan lisää tilaa lyhyille kääntymiskaistoille. Peltokadun liittymän itäpuolella poikkileikkaus pysyy nykyisellään. Jos Peltokadun liittymän eteläpuolinen puurivi halutaan säilyttää, on eteläpuolen kevyen liikenteen väylä kapeutensa vuoksi vain jalankulkijoille (jalkakäytävä). Hämeentien pohjoisreunassa Peltokadun liittymän itäpuolella on nykyään pysäkki. Sitä on siirretty hieman idemmäksi, jotta pysähtyneen bussin ohittanut auto ehtii takaisin kaistalleen ennen liittymäaluetta. Liittymät Nykyisiä tonttiliittymiä tulee rajoittaa määrän/leveyden suhteen, jotta Hämeentie saadaan selkeämmäksi ja kevyen liikenteen raitti selvärajaiseksi ja turvalliseksi. Tonttiliittymiä Hämeentielle on ehdotettu maksimissaan 2 kpl / tontti. Nyt esitetyssä luonnoksessa huoltoaseman tontille on kaksi liittymää mahdollisten isojen tankkiautojen ajon helpottamiseksi. Muilta tonteilta liittymiä on Hämeentielle yksi. Kaikilta tonteilta on lisäksi liittymä Lyseokadulle.

5 5 Peltokadun ja uuden Lennonkadun liittymät ovat normaaleja katuliittymiä, joihin on pääkadulta lyhyt kääntymiskaista. Kalliomäen linjat liittyvät Hämeentiehen madalletun reunakiven yli. Luonnosta laadittaessa ei ollut tiedossa tonttien mitoitusajoneuvot. Tonttiliittymien ja uuden katuliittymän mitoitus tulee vielä tarkistaa jatkosuunnittelussa. Hämeentien keskikorokkeettomuus mahdollistaa kuitenkin jatkossakin kahden kaistan käyttämisen ison auton kääntyessä. Uudet kadut Osayleiskaavassa on varaus kahdelle uudelle kadulle. Autoliikenteelle uudet läpiajoreitit Hämeentieltä Lyseokadulle eivät ole tarpeen. Lennonkujan yhteys on välttämätön kevyen liikenteen vuoksi. Tonttien 11 ja 55 liittymiset eivät onnistu suoraan Hämeentieltä. Liittymät näihin saadaan järjestettyä rakentamalla Lennonkujaa Hämeentien puolelta noin 80 metrin mittaisena katuna. Toinen vaihtoehto on toteuttaa Lennonkuja kevyenliikenteen väylänä, jota pitkin sallitaan tonteille ajo. Luonnoksessa Lennonkuja on esitetty ei-läpiajettavana katuna, jonka varrella on jk+pp. Lennonkujan puoliväli on raittia. Kevytliikenne Kevyelle lliikenteelle on poikkileikkauksessa yhdistetty jk ja pp kummallakin puolella Hämeentietä. Kevyen liikenteen poikittaisista yhteyksistä selkein tarve on Lennonkujan kohdalla. Linjaus toimii jatkeena Ronttispuiston viereiselle pp-väylälle. Nykyään kevyt liikenne käyttää väylänä omakotitalotontin läpi kulkevaa hiekkatietä. 4 Liikenne Tarkastellun Hämeentien osuuden kummassakin päässä on liikennevaloliittymä. Liikennevaloliittymät syöttävät Hämeenkadulle liikennettä yhden kaistan verran kerrallaan, minkä vuoksi Hämeentiellä ei tarvita yhtä kaistaa enempää / suunta. Toimivuus tarkistettiin myös pienimuotoisella toimivuustarkastelulla, jossa ajoneuvoliikenteen määrät olivat - Hämeentie 500 ajon/suunta (vastaa liikennevaloliittymien ilmaisinlaskentatietoja) - tonteille / tonteilta tai linjoille / linjalta kääntyviä 10 ajon/h - sivukaduille / sivukaduilta kääntyviä 50 ajon/suunta. Jos liikennemäärät kaksinkertaistuvat, sivukaduilta ja tonteilta liittyminen Hämeentielle vaikeutuu ja sivukaduille muodostuu jonoja (kuva alla). Hämeentien liikenne on edelleen sujuvaa. Häiriöitä Hämeentietä ajaville saattavat aiheuttaa ne kääntyvät ajoneuvot, jotka eivät ryhmity kaistan reunaan vaan jäävät keskelle ja tukkivat kulun suoraan ajavilta.

6 6 Kuva 4 Tilannekuva Hämeentien iltaruuhkasta, kun liikennemäärät ovat kaksinkertaistuneet nykyisestä (SimTraffic-simulointiohjelmasta). 5 Ehdotuksen plussat ja miinukset Lopuksi listattuna edellä esitetyn Hämeentien liikennesuunnitelman hyviä ja huonoja puolia päätöksenteon tueksi: + kevyelle liikenteelle turvallinen: korokkeelliset suojatieylitykset, yhden kaistan yli kerrallaan sekä Hämeentien eteläreunan raitin selkeyttäminen + turvallinen raittiyhteys Lyseokadulta (Prismasta) Kalliomäkeen + ympäristöön sopiva poikkileikkaus, nopeusrajoitusta tukeva + helppo ja edullinen kunnossapitää -rakennuskustannukset -totutun sujuvan tonteille ajon rajoittaminen

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen

Lisätiedot

X = Y = X = Y =

X = Y = X = Y = X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja 1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 20.6.2018 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2.

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja

Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja Kaupunkisuunnittelulautakunta 188 08.11.2016 Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja 1679/10.03.01.01/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.11.2016 188

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 9.8.2017 Mikko Jokinen Trafix Oy LIITE 10 Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET

KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET HELSINGINKAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO 2.11.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Katupoikkileikkausten mitoitusperusteet katuluokittain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset

Lisätiedot

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

Tervakosken koulukeskuksen liikenneselvitys. 1 WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma,

Tervakosken koulukeskuksen liikenneselvitys. 1 WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma, WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma, 6..09 Tarkastelualueen kehittämistavoitteet Työssä tutkittiin Tervakoskentiellä Maunontien ja Heimolantien liittymien muuttamista kiertoliittymiksi. Työ on jatkoa

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Mikko Jokinen Trafix Oy 9.8.2017 LIITE 10 n liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan kaupungin arviota,

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Liikenteen toimivuustarkastelut ja liittymäsuunnitelmat Työn lähtökohdat ja sisältö 2 Työssä tutkittiin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

TEOLLISUUSTIEN YLEISSUUNNITELMA TAUSTAMUISTIO

TEOLLISUUSTIEN YLEISSUUNNITELMA TAUSTAMUISTIO V astaanottaja Rovaniemen kaupunki A s iakirjatyyppi Muistio P äivämäärä 09,2017 TEOLLISUUSTIEN YLEISSUUNNITELMA TAUSTAMUISTIO TEOLLISUUSTIEN YLEISSUUNNITELMA TAUSTAMUISTIO T arkastus [xx] P äivämäärä

Lisätiedot

Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute.

Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute. Vuorovaikutusmuistio 1 (5) Katu- ja puisto-osasto, Ismo Rantanen Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute. Tähän muistioon on kerätty tiivistelmä suunnittelun

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Kuntatekniikka YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 YLEISSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarviot 2 2 MITOITUS

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Tyynenmerenkadun lisäkaistan liikennesuunnitelma (a-asia) HEL 2014-002343 T 08 00 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijä Lähtökohdat päättää hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN

Lisätiedot

KAISTAT. Ensimmäinen numero määräytyy seuraavasti: 1X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaan 2X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan

KAISTAT. Ensimmäinen numero määräytyy seuraavasti: 1X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaan 2X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan KAISTAT Jokaisella kaistalla tulee olla numero, joka on aina kaksimerkkinen. Kaistanumeroa 1 ei enää käytetä, vaan ajosuunnat erotetaan omiksi kaistoiksi. Normaalilla 1-ajorataisella tiellä on siis kaksi

Lisätiedot

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 2 LEHTISAARENTIE, NRO 29745/1, PAPINPÖYDÄNKUJA JA LP- ALUEET, NRO 29746/1, LEHDESNIITYNTIE, NRO 29747/1 JA KUUSISAARENTIE, NRO 29817/1, KATUSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN,

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU MUISTIO 30.11.2010 1-1 Päivämäärä 30/11/2010 Laatija Čapek Karel, Nyberg Johanna Tarkastaja Hyväksyjä SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma

VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma 1 2 Pohjakartat Jyväskylän kaupunki Sisällysluettelo Alkusanat... 4 Tiivistelmä... 5 1 Lähtök ökohdat... 6 1.1 Sijainti... 6 1.2 Ympäristö... 6 1.3 Kadun

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 8.1.2013 1 (5) HUSLAB RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 1. Työmaan sijainti ja aikataulu Rakentamiskohde sijaitsee Meilahdessa Tukholmankadun, Topeliuksenkadun ja Haartmaninkadun välisellä

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys PÄIVITYS 12 / 2017 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Nykytila... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkastelussa on arvioitu Lohjan torin alle suunnitellun pysäköintilaitoksen ajojärjestelyjen toimivuutta. Tarkastelut on tehty käyttäen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Liikenneturvallisuuskohteet 2014 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Reposaarentie Reposaarentielle

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2010 1 301 VETURITIEN JA PASILAN SILLAN LIIKENNESUUNNITELMAT Kslk 2010-318 Karttaruutu G4/S2-4, hankenro 0870 Esityslistan asia Lsp/2 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä 231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka

Lisätiedot

Lähderannantie pyöräliikenteen reittinä ja sille asetetut laatutasotavoitteet

Lähderannantie pyöräliikenteen reittinä ja sille asetetut laatutasotavoitteet HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS 1 (7) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 29.4.2013 Tekninen lautakunta PL 4 02070 Espoon kaupunki MUISTUTUS KATUSUUNNITELMASTA: LÄHDERANNANTIE VÄLILLÄ PITKÄJÄRVENTIE

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

VANHAN VALTATIEN LIIKENTEEN YLEIS- SUUNNITELMA

VANHAN VALTATIEN LIIKENTEEN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Kaupunkirakenneyksikkö Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.1.2015 VANHAN VALTATIEN LIIKENTEEN YLEIS- SUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA 1 Tarkastus 20.1.2015

Lisätiedot

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MML karttapaikka 2018 21.5.2018 PERUSTEET Toimivuustarkastelut tehtiin Synchro/SimTraffic ohjelmalla. Tarkastelussa tutkittiin Lidlin tuottaman liikenteen

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (6) 207 Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelma HEL 2014-002239 T 08 00 00 Hankenro 0923_12 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu

Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu MUISTIO Projekti Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu Asiakas Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, Kiinteistö Oy Tampereen Pinkola Päivämäärä 25.9.2017 Tampereen

Lisätiedot

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys Niittyrannantien liikenneturvallisuus Liikenneturvallisuusselvitys MUISTIO 3.4.2017 Niittyrannantien liikenneturvallisuus 3.4.2017 1 (12) SISÄLTÖ ALKUSANAT... 2 1 KADUN NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7186/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7186/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 123 Asianro 7186/10.03.01/2013 Keilanrinteenkadun, Lehtoniementien (Keilanrinteenkadun liittymä), Kalliotörmänkadun, Kivirinteen, Paloniementien ja Vanhankallionkadun

Lisätiedot

Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot ja

Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot ja Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot 31.8.2015 ja 26.2.2016 Kuva: Google maps Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteellinen selvitysaineisto 31.8.2015 Tammelan

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2015 1 (6) 2 Sompasaaren kaava-alueen katusuunnitelmien hyväksyminen, Sörnäinen, nrot 30240/1, 30241/1, 30242/1, 30243/1, 30244/1, 30245/1, 30246/1, 30247/1, 30248/1,

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 121 Asianro 3452/10.03.01.00/2016 Leväsentien yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa Nykytila Pohjois-Savon

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013 Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje Uusia tiemerkintöjä Pyörätasku Liikennevalo-ohjatussa liittymässä Pyöräkaista edeltää aina Ajokaistanuolta voi käyttää yksisuuntaisella ajoradalla Sovellus

Lisätiedot