Vapaaehtoisuuden pelisa a nno t
|
|
- Elina Hakola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vapaaehtoisuuden pelisa a nno t Seuraavassa kuvataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan vapaaehtoistoiminnassa noudatettavat pelisäännöt. Pelisäännöt kuvaavat vapaaehtoisen elinkaaren toiminnassa rekrytoinnista pestin päättymiseen ja arviointiin sekä määrittävät pestaajan, pestattavan ja AYY:n pysyvän organisaation suhteen ja toiminnan tuen. Sisältö 1 Johdanto ja tavoitteet Vapaaehtoiskenttä Oikeudet ja velvollisuudet Pestin elinkaari Vapaaehtoisten suhde työntekijöihin Vapaaehtoisten luottamushenkilö Vapaaehtoisten hallinto Sanasto Johdanto ja tavoitteet Työryhmä on AYY:n kesäprojektin 2010 yhteydessä asettanut tavoitteekseen muuttaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan työyhteisöstä vapaaehtoisorganisaatioksi. Nämä pelisäännöt on luotu vuonna 2010 ja päivitetty vuonna Työyhteisö koostuu täysipäiväisesti tiettyyn organisaatioon sitoutuneista ihmisistä, joiden velvoite organisaatiota kohtaan perustuu työsopimukseen tai luottamustehtävään. Hyvä työyhteisö kunnioittaa jokaista jäsentään yksilönä, luottaa toimijoihinsa ja on ylipäätään samanaikaisesti tuottava ja viihtyisä. Vapaaehtoisuutta ei pidä tässä tapauksessa tulkita perinteisen suomalaisen käsityksen mukaan, vaan hieman laajentaa suomalaista sanan tulkintaa. Ranskan kielessä vapaaehtoiselle on kaksi sanaa: volontaire (vapaaehtoinen) ja bénévole (palkaton). Henkilö saattaa tehdä työtä vapaaehtoisesti, vaikka saakin siitä palkkion. Tässä tekstissä vapaaehtoisella tarkoitetaan bénévolea, mutta koko organisaatiota kehitetään, jotta jokainen olisi volontaire. Vapaaehtoinen on omasta tahdostaan mukana organisaation toiminnassa, koska kokee olevansa osallinen. Vapaaehtoisorganisaatioille ovat tyypillisiä jaetut arvot ja arvostukset, voimakas yksittäistenkin jäsenten osallistaminen päätöksentekoon ja pyrkimys ennemminkin suunnata toimintaa samaan suuntaan kuin ylhäältä määräten johtaa toimintaa. Vapaaehtoisorganisaation johtamisessa painottuvat yhtäläisesti johtaminen ja ohjaaminen. AYY:tä tulisi kehittää siten, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöihin ja tavoitteisiin ja että vapaaehtoiset koettaisiin AYY:ssä ennemminkin pysyvän organisaation työn jakajiksi kuin omia, vapaaehtoisten juttuja tekeviksi erillisiksi toimijoiksi. Ylioppilaskunnan sydän ovat sen vapaaehtoiset. Tavoitteena on varmistaa, että vapaaehtoiset kokevat olevansa arvostettuja yhteisön jäseniä. Lisäksi tuetaan vapaaehtoistoimielimiä niiden päivittäisessä toiminnassa vapaaehtoispelisääntöjen mukaisesti. Valmistellaan ja koordinoidaan toimielinten toimintaa ja annetaan toimijoille palautetta. Huolehditaan tehtäviin perehdytyksestä, koulutuksesta ja ylioppilaskunnan käytännöistä ja prosesseista tiedottamisesta. Tämän ohjeiston tavoitteena on luoda pohja kirjausten toteutumiseen ylioppilaskunnassa. 1 (6)
2 2 Vapaaehtoiskenttä Vaikka AYY:n vapaaehtoiskentän voidaan ajatella käsittävän sekä hallituksen jäsenet että erilaisissa pesteissä toimivat vapaaehtoiset, tässä säännöstössä täysipäiväisessä luottamustoimessa olevat käsitetään työntekijöiksi. Hallitus nimittää vapaaehtoispesteissä toimivat jaostot, toimikunnat ja työryhmät. Jaostoja, toimikuntia ja työryhmiä toimii usealla ylioppilaskunnan sektorilla ja ne eroavat toisistaan niin toimenkuvaltaan kuin kooltaankin. Samat pelisäännöt pätevät soveltaen kaikkiin. Karkeasti jaoteltuna vapaaehtoispumppuja on luonteeltaan kahdenlaisia riippumatta siitä miksi niitä kutsutaan. Ylioppilaskunta kokoaa ryhmiin erilaisia tehtäviä suoraan toteuttavia joukkoja sekä kokoaa erityisasemayhdistysten keskenään samankaltaisia tehtäviä yhdistyksessään toteuttavia henkilöitä. Jälkimmäisen ryhmän funktio on olla ennen kaikkea tuki- ja tiedonsiirtomuoto, ensin mainittu toteuttaa lisäksi aktiivisesti ylioppilaskunnan tehtävää suoraan AYY:n alla. Näissä pelisäännöissä keskitytään ensisijaisesti toteuttaviin ryhmiin, mutta näitä voidaan käyttää myös soveltuvilta osin tukifunktiona toimiviin ryhmiin. Vapaaehtoiskentän koostumusta ei pidä ajatella kiveen hakattuna, vaan sitä tulee voida muokata tarpeen mukaan tilanteen vaatimalla tavalla. 3 Oikeudet ja velvollisuudet Vapaaehtoistyössä on tärkeää, että sekä pysyvällä organisaatiolla että vapaaehtoisilla on selkeästi määritellyt oikeudet ja velvollisuudet. Vapaaehtoisella on oikeus tiettyihin asioihin ja velvollisuus tiettyihin asioihin samaten kuin AYY:llä on velvollisuus tarjota tietyt asiat ja oikeus odottaa tiettyjä asioita. Seuraavan voi hahmottaa siten, että kullakin on velvollisuus tuottaa aktiivisesti tiettyjä asioita ja passiivinen oikeus odottaa tiettyjen asioiden tapahtuvan. Jokaisen pestin alkaessa käydään pestikeskustelu (ks. 4.3), jossa katsotaan, miten eri oikeudet ja velvollisuudet toteutuvat tässä nimenomaisessa pestissä. AYY (= pestaaja) Vapaaehtoinen Antaa riittävä koulutus ja ohjeistus tehtävään Palkita ja kiittää Osoittaa yhteyshenkilö Arvioida pestin onnistumista Käydä pesti-, kehitys- ja arviointikeskustelut Velvollisuudet Hoitaa sovitut tehtävät Kouluttautua tehtäväänsä Dokumentoida pestinsä seuraajaa varten Keskustella seuraajansa kanssa ja perehdyttää hänet pestiin parhaan kykynsä mukaan Noudattaa AYYE:n ja AYYH:n pestiin liittyviä linjoja Ilmoittaa epäkohdista vapaaehtoisten luottamushenkilölle Antaa tehtäviä pestin puitteissa Hyötyä vapaaehtoistyöstä Oikeudet Saada tehtäväänsä riittävät työvälineet Saada tehtäväänsä liittyvistä kuluista korvaus Saada riittävä perehdytys tehtävään Olla saamatta tarpeetonta henkistä painetta 2 (6)
3 4 Pestin elinkaari Toiminta pestissä Tarveharkinta Rekrytointi Pestikeskustelu Perehdytys Kehityskeskustelu Arviointikeskustelu Seuraajan perehdytys 4.1 Tarveharkinta 4.2 Rekrytointi Vapaaehtoispesti perustetaan, jos toimintaympäristössä tai AYY:ssa on havaittavissa selkeä tarve työlle, joka soveltuu vapaaehtoiselle. Vapaaehtoispestiä ei tule perustaa kevyin perustein: jokainen vapaaehtoinen on tärkeä ja vie aina jonkin verran pysyvän organisaation aikaa; toisaalta pestien perustamista ei tule myöskään pelätä, sillä jokainen lisäjäsen AYY:n sisäpiirissä tuo lisää jäsenistön ääntä toimintaan. Vapaaehtoispestin voi perustaa kuka tahansa työntekijä tai olemassa oleva vapaaehtoisryhmä. Pestin perustaminen merkitään tiedoksi hallituksen tai ryhmän pöytäkirjaan (mikäli pöytäkirja merkitään hallituksen tiedoksi). Hallituksen tulee olla tietoinen perustettavista pesteistä ja uusi vapaaehtoinen tulee toki muutenkin esitellä muille toimijoille mahdollisimman pian. AYY:ssa jokainen vapaaehtoinen tulee rekrytoida avoimesti. Hakuilmoitusten tulee näkyä niin viikkotiedotteessa kuin verkkosivuilla ja tarvittaessa julisteissakin. Avoimella viestinnällä saadaan enemmän ja parempia hakemuksia, eikä syrjintä kuulu muutenkaan AYY:n periaatteisiin. 4.3 Pestikeskustelu 4.4 Perehdytys Pestikeskustelun tarkoituksena on sopia vapaaehtoispestin pelisäännöistä ja käydä läpi sekä pestaajan että pestattavan toiveet ja odotukset. Hyvä pestikeskustelu takaa, ettei kummallekaan jää harhaluuloja kirjoittamattomista odotuksista. Pestikeskustelu on luottamuksellinen, kahdenkeskinen tilaisuus jonka tarkoituksena on antaa hyvä pohja tulevalle yhteistyölle. Keskusteluun osallistuvat pestaaja ja pestattava, harkinnan mukaan myös muita. Keskustelulle kannattaa varata aikaa ainakin puoli tuntia rauhallisessa paikassa kahvin ja pullan äärellä. Älä yritä käydä pestikeskustelua puhelimitse tai sähköpostilla menetät sillä suurimman osan käytänteen hyödystä. Jokainen vapaaehtoistoimija tulee perehdyttää pestiinsä. Perehdytyksen järjestämisestä vastaa ensisijaisesti pestaaja sekä edeltävänä vuonna pestissä toiminut vapaaehtoinen. Erityisesti vuoden alussa alkavissa pesteissä kannattaa ottaa huomioon samanaikaiset koulutustarpeet (esim. toimistokäytänteet tai AYY:n organisaatio) ja järjestää yhteisiä perehdytyksiä. Perehdytyksen tulee antaa riittävät taidot ja tiedot pestin suorittamiseen. Perehdytyksen yksityiskohdat kannattaa sopia pestikeskustelun yhteydessä. 4.5 Toiminta pestissä Vapaaehtoistoiminnassa tärkeintä (ja antoisinta) on kuitenkin itse työskentely pestissä. Vapaaehtoiselle tulee tarjota kaikki pestikeskustelussa tarjottu tuki ja turva, ottaa vastaan ja antaa palautetta sekä tietenkin pitää hauskaa. Tämänkin tarjoamisesta vastaa pääsääntöisesti pestaaja. Eri pestien luontaisetuja on kuvattu tarkemmin seuraavassa taulukossa. 3 (6)
4 4.6 Kehityskeskustelu Pestin puolivälissä käydään kehityskeskustelu. Kehityskeskusteluun osallistuvat pestaaja ja pestattava tyyliltään kehityskeskustelu on samanlainen kuin pestikeskustelukin eli kahdenvälinen, luottamuksellinen ja epämuodollinen. 4.7 Arviointikeskustelu Pestin lopuksi käydään arviointikeskustelu. Arviointikeskustelu on edellisten keskusteluiden tavoin pestaajan ja pestattavan välinen. Haluttaessa voidaan ottaa mukaan myös tulevana vuonna pestissä oleva ainakin osaksi aikaa, mutta tulee myös ottaa huomioon että tämä heikentää keskustelun luottamuksellisuutta ja avoimuutta. 4.8 Seuraajan perehdytys 4.9 Reservi Ryhmä / Edut Jaoston puheenjohtaja x x x x x x x x x x x x x x x x x Jaostot x x x x x x x x x x x x x x Toimikunnan puheenjohtaja x x x x x x x x x x x x x Rekryttävä toimikunta x x x x x x x x x Kokoava toimikunta x x x x x Pestin lopuksi pestaaja ja pestattava ovat vastuussa uuden toimijan perehdytyksestä. Perehdytyksen työnjaosta sovitaan yhdessä esimerkiksi arviointikeskustelussa. Pestaaja huolehtii, että perehdytys hoidetaan kunnolla ja uudella toimijalla on riittävät tiedot pestin hoitamiseen. Hyvin hoidetut pesti-, kehitys- ja arviointikeskustelut sitouttavat vapaaehtoisen AYY:n toimintaan ja saavat hänet jatkamaan toiminnassa mahdollisesti tulevaisuudessakin. Samaten tärkeää on riittävä kiitos, palaute ja palkitseminen. Vapaaehtoistyö on aina arvokasta. Entiset toimijat ovat arvokas tiedonlähde ja tuki uusille toimijoille. Vapaaehtoisia kannustetaan pitämään yhteyttä entisiin toimijoihin ja päivittämään heidän yhteystietoja, jotta yhteys säilyy. Entisiä toimijoita voi kutsua esimerkiksi vuosijuhlaan tai sektorin tapaamiseen. 5 Vapaaehtoisten suhde työntekijöihin Kertavuokrattavien tilojen käyttö imaiseksi Biilin ja pakettiautojen käyttö ilmaiseksi Muiden resurssien käyttö ilmaiseksi AYY:n ATK-tunnukset Koulutus toimintaan AYY:llä Keton avain Pääsy holviin Varastojen avaimien lainaaminen Nimetty työntekijä Vipit Mahdollisuus osallistua sektorin kehitykseen Velvollisuus osallistua sektorin kehitykseen Velvollisuus kehittää jaoston/tmk:n toimintaa Budjetti itsejärjestettyyn virkistykseen Vapaaehtoisten virkistykset 2krt/vuosi Jaostojen virkistykset 2krt/vuosi Sektorin virkistys Vapaaehtoisten suhde työntekijöihin voi olla usein monimutkainen. Työntekijällä (joskaan ei hallituksen jäsenellä) on kiinteät työajat, joista joustamista ei voi velvoittaa sekä työsopimuksen rajaamat työehdot. Toisaalta työntekijällä on mahdollisuus tehdä sellaisiakin asioita, joihin vapaaehtoisella ei välttämättä riitä aika tai kokemus, esimerkiksi virka-aikaan tapahtuvat tai laajaa ammattitaitoa vaativat järjestelyt (kuten lupa-asiat). Työntekijällä on oikeus odottaa vapaaehtoisen tekevän sen, mitä lupaakin, mutta toisaalta myös velvollisuus ymmärtää vapaaehtoisen rajallisia aikaresursseja. Työntekijä ei useimmiten ole vapaaehtoisen johtaja: joka tapauksessa kyse on enemmänkin ohjaamisesta kuin suorien käskyjen antamisesta. Käskyjäkin voi antaa tai vaikka mansikoita, kunhan siitä on yhdessä sovittu. 4 (6)
5 Vapaaehtoisella on oikeus odottaa työntekijän tekevän sen mitä lupaakin, mutta myös velvollisuus kunnioittaa työntekijän muita työtehtäviä ja -ehtoja. Vapaaehtoisen kannattaa huomata, että kokenut työntekijä on merkittävä resurssi, joka hyvässä yhteistyössä voi tuottaa moninkertaisen hyödyn vapaaehtoisen yksin puurtamaan projektiin verrattuna. Tärkeintä vapaaehtoisten ja työntekijöiden suhteessa on, että sovitaan yhdessä pelisäännöt, joihin molemmat sitoutuvat. Tämä on tärkeä osa pestikeskustelua, perehdytystä ja pestissä toimimista. Kehitysja arvostelukeskusteluissa kannattaa hyödyntää vapaaehtoisen tuorein silmin tehdyt havainnot pysyvän organisaation toiminnasta. 6 Vapaaehtoisten luottamushenkilö Vapaaehtoisten luottamushenkilö on joko AYY:n vakituisesta organisaatiosta tai sen ulkopuolelta. Luottamushenkilön tehtävänä on huolehtia, että pelisääntöihin perehdytään ja niitä noudatetaan. Luottamushenkilö huolehtii siitä, että vapaaehtoisia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti, sekä tarvittaessa neuvoo ja tukee vapaaehtoisia, muutostilanteissa ja mahdollisten ongelmatilanteiden selvittämisessä. Luottamushenkilö neuvottelee pestaajan kanssa vapaaehtoisia koskevissa asioissa, ja on osaltaan mukana kehittämässä työyhteisöä vapaaehtoisten ja pestaajien kanssa. Ensisijaisesti luottamushenkilö toimii vapaaehtoisten luottamusmiehenä ja pestaajien, vapaaehtoisten esimiesten tukena. Hallitus nimittää luottamushenkilön. Alla olevassa taulukossa on kuvattu luottamushenkilön, hallituksen vapaaehtoisvastaavan sekä sektorin työntekijän välistä työnjakoa. Luottamushenkilö Hallituksen vapaaehtoisvastaava Sektorin työntekijä Huolehtii, että vapaaehtoiset, hallitus ja työntekijät perehtyvät pelisääntöihin Valvoo pelisääntöjen noudattamista ja puuttuu tarvittaessa Auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa Koulutusten järjestäminen suunnitelmien mukaan Vastaa vapaaehtoisten perehdytyksestä ja materiaaleista Vastaa pelisääntöjen ja materiaalien päivittämisestä Tukee vapaaehtoistyön tekemistä 7 Vapaaehtoisten hallinto 7.1 Pestin perustaminen Vapaaehtoispestin voi perustaa työntekijä, hallituksen jäsen tai vapaaehtoisryhmä päätöksellään. Mikäli hallituksen jäsen tai työntekijä perustaa vapaaehtoispestin, tulee se merkitä tiedoksi hallituksen pöytäkirjaan. Jos vapaaehtoisryhmä perustaa pestin, tulee se merkitä tiedoksi ryhmän pöytäkirjaan ja tuoda tiedoksi hallitukselle. Pestiä perustettaessa tulee huomioida sen vaikutukset pestaajan käytettävissä olevaan työaikaan ja budjettiin. 7.2 Vapaaehtoisryhmän perustaminen Vapaaehtoisella on aina oma tukiryhmä. Ryhmän voi perustaa työntekijä, hallituksen jäsen tai vapaaehtoisryhmä päätöksellään. Mikäli hallituksen jäsen tai työntekijä perustaa vapaaehtoisryhmän, tulee se merkitä tiedoksi hallituksen pöytäkirjaan. Jos vapaaehtoisryhmä perustaa ryhmän, tulee se merkitä tiedoksi ryhmän pöytäkirjaan ja tuoda tiedoksi hallitukselle. Ryhmän jäsenten pestaamisesta vastaa ryhmän perustaja (mikäli perustaja on vapaaehtoisryhmä, sen puheenjohtaja). Ryhmää perustettaessa tulee huomioida, että uusi vapaaehtoisryhmä työllistää käytännössä kokonaan yhden pestaajan, jonka muita tehtäviä tulee vastaavasti vähentää. Ryhmä tulee 5 (6)
6 myös huomioida budjetoinnissa ja toiminnansuunnittelussa ja tarvittaessa viedä lisätalousarvio edustajistolle. 7.3 Pestin lakkauttaminen Vapaaehtoispestin voi lakkauttaa hallitus tai sen perustanut vapaaehtoisryhmä päätöksellään. Pestin lakkauttamista esittää pestaaja. 7.4 Vapaaehtoisryhmän lakkauttaminen Vapaaehtoisryhmän voi lakkauttaa hallitus tai sen perustanut vapaaehtoisryhmä päätöksellään. Ryhmän lakkauttamista esittää sen puheenjohtajan pestaaja. 7.5 Kiitos ja palkitseminen 8 Sanasto Vapaaehtoisuuden ainoa palkka on oma hyvä mieli, jonka saa aikaan tehty työ ja sen saama kiitos. Vapaaehtoisorganisaation palkka on kiitos, eikä palkkapäiviäkään voi vain jättää pois. Kiittäminen on tehokkainta, kun läsnä on mahdollisimman paljon ihmisiä. Kiittäminen on rutiinia: kun homma hoidetaan hyvin, kiitos on aina paikallaan. Kun joku on tehnyt erityisen paljon tai erityisen hyvää työtä, voi myös harkita palkitsemista. Hyvä palkinto suuresta työpanoksesta on esimerkiksi paikalle tuotu yllätyspizza ja yllättävä suklaarasia tai kukkakimppu tuo aina hymyn huulille. Palkitsemista ei tule kuitenkaan sekoittaa lahjomiseen: huonoa johtamista ei voi koskaan korvata suklaalla, vaan omien virheiden myöntämisellä ja korjaamisella. Suuresta teosta koko Aalto-yhteisön hyväksi voi vapaaehtoiselle esittää ansiomerkkiä. Pelisäännöissä käytetään paljon erilaisia käsitteitä. Seuraavassa taulukossa määritellään/selvennetään keskeiset käsitteet. Käsite Pesti Pestaaja Vapaaehtoinen Työntekijä Pestikeskustelu Kehityskeskustelu Arviointikeskustelu Vapaaehtoisten luottamushenkilö Määritelmä Vapaaehtoistehtävä, jolla on määritelty alku ja loppu. Pestiin liittyvät sitä hoitava vapaaehtoinen, sovitut työtehtävät ja tukimuodot sekä pestaaja. Pestaaja on vapaaehtoisen esimies, joka johtaa vapaaehtoisen ryhmää, ohjaa vapaaehtoista työssään ja huolehtii, että vapaaehtoisella on edellytykset hoitaa työnsä. Pestaaja käy vapaaehtoisen kanssa pesti-, kehitys- ja arviointikeskustelut. Vapaaehtoinen on kuka tahansa AYY:lle vapaaehtoistyötä tekevä. Vapaaehtoisella on aina pesti. Työntekijä on AYY:n pysyvään organisaatioon kuuluva täysi- tai osa-aikainen henkilö, jolla on joko työsopimus tai täysipäiväinen luottamustehtävä. Pestaaja ja pestattava käyvät pestin alussa pestikeskustelun, jonka aikana määritellään vapaaehtoisen tehtävät ja tukimuodot. Pestaaja ja pestattava käyvät pestin puolivälissä kehityskeskustelun, jossa arvioidaan mennyttä, ennakoidaan tulevaa ja kehitetään pestiä. Pestaaja ja pestattava käyvät pestin lopussa arviointikeskustelun, jossa arvioidaan mennyttä, kiitetään työstä ja annetaan eväät pestin seuraavalle haltijalle. Vapaaehtoisten luottamushenkilö on nimetty luottamusmies, jonka tehtävänä on huolehtia pelisääntöjen noudattamisesta ja kuunnella vapaaehtoisten huolia ja iloja. 6 (6)
Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS
Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille
Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan
Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena
TOIMINTASUUNNITELMAPROSESSI 2011
28.8.2010 1. TALOUSARVIO- JA TOIMINTASUUNNITELMAPROSESSI 2011 2. EDUSTAJISTON ROOLI EDUNVALVONNASSA 3. YRITYSYHTEISTYÖ 4. VAPAAEHTOISTYÖ YLIOPPILASKUNNASSA 7.9.2010 2 28.8.2010 Talousarvioprosessi Talouden
PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti
PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN Maya Hänninen Johtotähti 2018 17.11.2018 Työpajan tavoite Työpaja jälkeen osallistuja - Ymmärtää miksi kannattaa pestata ja miten se tehdään - Ymmärtää miten pestauksen avulla
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12
Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?
VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT
YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,
Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä.
Tervetuloa Careaan Sitoutuminen Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Sitoutuminen on hoitajan halua pysyä
Voiko vapaaehtoistyötä johtaa? Suvi-Tuuli Porkka
Voiko vapaaehtoistyötä johtaa? Suvi-Tuuli Porkka Yhdistys Vapaaehtoisten rekrytointi, kulukorvaukset,??? Johtaminen Psykologinen sopimus! Palvelun tai toimintamahdollisuuksien markkinointi, vastuu palvelun
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Vapaaehtoistoiminnan muutostrendit Kiril Häyrinen 2.10.2014 Vapaaehtoistoiminta on merkittävää Vapaaehtoistoiminnan avulla yhteiskunnassa tapahtuu monia merkittäviä
Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo
Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LOHJA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 16.1.2013 10 Voimassa 1.1.2013 lukien Kaupunginvaltuusto 15.5.2013 84: muutettu 2 2 momentti Voimassa 15.5.2013 lukien 1 Soveltamisala... 2
- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit
Kun pommi tulee... Mitä HED tekee?
Mitä HED tekee? Pikaopas yt-neuvotteluihin henkilöstön vähentämistilanteissa I Ennen yhteistoimintamenettelyn alkua, kun kaikki näyttää rauhalliselta HEDin tulee... - kuunnella viestejä ja hiljaisia signaaleja
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 3.12.2012 ( 62) Voimaantulo 1.1.2013 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):
NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
Lainsäädäntö - vapaaehtoistoiminnan este vai kannustin? Vapaaehtoistoiminta vanhustyössä -seminaari 25.9.2014 Elina Willberg
Lainsäädäntö - vapaaehtoistoiminnan este vai kannustin? Vapaaehtoistoiminta vanhustyössä -seminaari 25.9.2014 Elina Willberg Vapaaehtoistoiminta opas, toimintamalli ja kokeilu - Osa Tampereella toteutettavaa
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.
KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ
KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen
Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto
Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto 10.11.2017 Hyvä hallinto on yhdistyksen organisaation hallintojärjestelmä Järjestelmällä yhdistystä johdetaan
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.
VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.
Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:
JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja
1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan
Lions Clubs International MD 107 Finland. Derby Forum. Klubitoiminnan kehittäminen. Kausi
Lions Clubs International MD 107 Finland Derby Forum Klubitoiminnan kehittäminen Kausi 2012-2013 Klubitoiminnan kehittäminen Kummin rooli ja kummiklubien rooli Jäsentoimikunnan rooli Kehityskeskustelut
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
AKTIIVISESTI KOTONA 2
AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI
VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Kansalaisareena ja LAMK 17.1.2016 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua
JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA
JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA 22.4.2012 Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus anne.ilvonen@ok-opintokeskus.fi 1 MENESTYVÄ YHDISTYS Monipuolinen toiminta Aktiivinen jäsenistö Sujuvat
Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:
Toimintasuunnitelma 2014
1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin
1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä
1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? Säätiö on perustajansa asettama erillisvarallisuus, jota hoitaa erillinen hallinto ja jolla toteutetaan perustajan määräämää hyödyllistä tarkoitusta. Säätiön perustaja laatii säätiön
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, vuosipalkkiot ja ansionmenetysten korvaukset lukien.
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, vuosipalkkiot ja ansionmenetysten korvaukset 1.1.2018 lukien. 1 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus kunnanhallituksen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Raision seudun koulutuskuntayhtymä Yhtymähallitus 1.10.2015 Liite 10/4 Yhtymävaltuusto 25.11.2015 Liite 2/5 2 Palkkiosääntö 1. SOVELTAMISALA... 3 2. KOKOUSPALKKIOT...
Partion vapaaehtoistoiminnan linjaukset
Partion vapaaehtoistoiminnan linjaukset Vapaaehtoiset mahdollistavat partion päämäärän toteutumisen... 2 Kuka on vapaaehtoinen?... 2 Vapaaehtoisen oikeudet ja velvollisuudet... 3 Kiittäminen kannustaa
AMK:N hallitus 21.9.2011 Asia 8/Liite 4 OPS
AMK:N hallitus 21.9.2011 Asia 8/Liite 4 OPS KULTTUURITAPAHTUMIEN VAPAAEHTOISTYÖN JOHTAMINEN Erikoistumisopinnot 30 op 19.1.2012-30.11.2012 KULTTUURITAPAHTUMIEN VAPAAEHTOISTYÖN JOHTAMINEN Erikoistumisopinnot
Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut
Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksyjä Valtuusto 25.8.2017 Laatija Hallitus 11.8.2017 1 Sisällys 1. Päätöshistoria ja voimaantulo... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Kokouspalkkiot... 2 4. Samana päivänä
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa Tuula Peltoniemi 6.6.2017 Seinäjoki Sisältö Peruskysymysten äärelle Mitkä toimintaympäristömuutokset vaikuttavat vapaaehtoistoimintaan? Mihin kiinnittää huomiota?
Luottamusmiehen asema ja tehtävät
Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä
TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 5.6.2017 ( 48) Voimaantulo 15.6.2017 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan Kuntalain (410/2015, 82 ) mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Ylioppilaskunnan suunta
Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet
MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 1.3.2017 4 Voimaantulopäivämäärä 1.6.2017 (8 29.3.2017) 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita luottamustoimen
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:
PYHÄRANNAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA 2017-2021 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
Aloitepalkkion ja kehittyvä työyhteisö palkinnon uudistaminen sekä yhdistäminen
Aloitepalkkion ja kehittyvä työyhteisö palkinnon uudistaminen sekä yhdistäminen Henkilöstöohjelmaamme kirjattuina keskeisinä tavoitteina ovat muun muassa seuraavat: henkilöstömme on osallistuvaa; toimintaamme
NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015
NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kokouspalkkiosääntö 1.1.2016 Yhtymähallitus 16.12.2015 151 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI
TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI VAPAAEHTOISTOIMINTA KIRKOSSA vahvistaa osallisuutta seurakunnan elämässä ja toiminnassa antaa mahdollisuuksia toteuttaa seurakuntalaisuutta ja kristillisyyttä
PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015
PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.
JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI
JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan
Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet
1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset
BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI
BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI Ohjelma Esittelyt ja koulutuksen tavoitteet Miksi yhdistyksesi on olemassa ja mitä se tekee? Tauko Mikä ihmeen missio, visio ja
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Toimintatavan suunnittelu ja käyttö Laura Pekkarinen Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7.2.2018 Tietoon perustuen - Kevassa tehdään tutkimuksia Kevan tutkimukset
Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu
Toimintasuunnitelma 2011 ayye iltakoulu 3.11.2010 Agenda Rooli Sisältö Prosessi Toiminta vuonna 2011 Rooli Suunnitelma ylioppilaskunnan toiminnasta vuoden aikana Edustajisto hyväksyy vuoden lopussa seuraavan
Tehyn. avain- sanat. päättäjille
Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ
HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen
KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS
Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Tampereen Kaupunkilähetys ry Aleksanterinkatu 23 D, Tampere TIETOSUOJASELOSTE 0.3
TIETOSUOJASELOSTE 0.3 Sisällys Tietosuojaselosteen sisältö... 2 Yhdistyksen omat rekisterit... 3 Yhdistyksen jäsenrekisteri... 3 Sidosryhmätoiminnan rekisteri... 3 Vapaaehtoistoiminnan rekisteri... 4 Reskontra-asiakkuuden