EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 3. syyskuuta 2001 TYÖASIAKIRJA NRO 2 Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten väliset suhteet Euroopan rakentamisessa Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta Esittelijä: Giorgio Napolitano DT\ doc PE

2 I. JOHDANTO 1. Jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten asema ja siten myös Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten väliset suhteet on noussut uudelleen esiin lukuisista eri syistä. Sopimukseen liitetyssä julistuksessa Euroopan tulevaisuudesta Nizzan Eurooppa-neuvosto otti sen esiin yhtenä niistä neljästä teemasta, joista on käytävä laaja-alaista keskustelua, joka on määrä saada päätökseen uudessa hallitustenvälisessä konferenssissa. Tälle toteamukselle voidaan antaa monenlaisia merkityksiä; siinä saattavat heijastua toimielinten rakennetta ja syntyvän laajemman unionin kokonaiskehitystä koskevat näkökohdat, joita valtioiden ja hallitusten päämiehet eivät ole selkeästi käsitelleet ja joiden osalta lähentymistä ei ole tapahtunut. Näin ollen aihe edellyttää huolellista paneutumista sen selventämiseen. 2. Esiin nouseva aihe liittyy pääasiassa yleisempään yhdentymiskehityksen demokraattisuuden määrää koskevaan teemaan. Onko unionin "demokratiavaje" vähenemässä vai vaarassa muuttua yhä vakavammaksi? Tämän asian osalta kansallisissa kansanedustuslaitoksissa voidaan todeta yhä kasvavaa levottomuutta yhdentymisen demokraattisen valvottavuuden ja yhdentymisen eri alojen viimeaikaisten kehityskulkujen osalta tähän mennessä toteutuneen epätyydyttävän kehityksen johdosta; lisäksi on syytä pelätä, että lähestyvän suuren laajentumisen myötä ongelmasta tulee entistä monimutkaisempi ja ajankohtaisempi. Euroopan parlamentti on ilmaissut samansuuntaista tyytymättömyyttä ja huolta. On lisättävä, että olisi suuri virhe luulla, etteivät kansalaiset ole tietoisia tästä ongelmasta. 3. Yleisen mielipiteen kannatuksen menetystä, vieraantumisen ilmentymien yleistymistä, pettymystä ja epäluottamusta unionin kehitykseen ei nimittäin voida selittää pelkästään kaikilla niillä seikoilla, jotka unionin toiminnassa, sen konkreettisissa politiikoissa, sen antamissa vastauksissa kansalaisten, perheiden ja kansojen elämän kannalta merkittäviin kysymyksiin ja odotuksiin vaikuttavat puutteellisilta tai ne eivät vaikuta juurikaan vakuuttavilta. Näiden ilmiöiden yleistymisen syynä on myös vieraantumisen tunne, vakavat ymmärtämiseen ja osallistumiseen liittyvät ongelmat ja voimattomuuden pelko sellaisten ylhäältä annettujen päätösten edessä, joihin ei voi vaikuttaa ja joita ei voi valvoa. 4. Tiedämme toki, että saadaksemme tuen ja kannatuksen valtioissamme takaisin, tässä vaiheessa on keskeistä korostaa, "mitä tahdomme tehdä yhdessä", kysymyksiä, jotka on kohdattava, ja niihin Euroopan tasolla annettavia vastauksia, laajemman unionin, ja sen erilaisten mahdollisten painotusten myötä vähitellen toteutettavia hankkeita. Tätä keskustelua "sisällöistä" ei kuitenkaan voida erottaa Euroopan rakentamisen "muotoja", kehityksen hallinnan "tapoja", toimielimiä ja niiden toimintaa koskevasta keskustelusta. Kysymykset, jotka koskevat toivomaamme unionia lopultakin yhdistyneessä Euroopassa muodostavat erottamattoman kokonaisuuden, ne edellyttävät suunnitelmaa, jossa kansalaiset voivat tunnistaa itsensä myös sen vuoksi, että suunnitelma takaa enemmän demokratiaa. PE /9 DT\ doc

3 II. "DEMOKRATIAVAJE" JA KANSANEDUSTUSLAITOSTEN ASEMA 5. Yhdentymiskehityksen demokraattisen legitiimiyden riittämättömyyttä on jo kauan kuvattu termillä "demokratiavaje". Haluttiinpa tätä termiä edelleen käyttää tai ei, on muistettava, ettei se ole abstrakti tai pelkästään poleeminen määritelmä: jo Neyts-Uyttebroeckin mietinnössä, jonka Euroopan parlamentti hyväksyi kesäkuussa 1997, eriteltiin tuon vajeen selkeät osatekijät. Analyysi on yhä suurelta osin pätevä eikä sitä sen vuoksi toisteta uudessa mietinnössä, jolla pyritään vain saattamaan ajan tasalle ja tuomaan uudelleen esiin kansanedustuslaitosten asema Euroopan rakentamisessa ja unionin elämässä, ottaen huomioon viimeaikaisen Amsterdamin ja Nizzan sopimusten välillä tapahtuneen kehityksen sekä uudet näkymät. 6. On luonnollisesti korostettava, että unionin demokratian kasvua koskeva ongelma on laajempi kuin kansanedustuslaitosten aseman tunnustaminen ja arvostaminen. Muita keskeisiä seikkoja ovat voimakkaampien poliittisten ja sosiaalisten toimijoiden puolueiden, ammattiyhdistysten, valtioista riippumattomien järjestöjen ja mielipideliikkeiden kasvu Euroopan mittakaavassa, niiden kanavien moninkertaistuminen, joiden kautta kansalaiset voivat osallistua keskusteluun unionin tilasta, viestinnän julkisen tilan muodostuminen Euroopan tasolla. 7. Kuten XXIV COSACia varten laaditussa asiakirjassa näiden seikkojen osalta aivan oikein todetaan: "Euroopan parlamentti ja unionin päätöksentekojärjestelmän kansanedustuslaitosten niin Euroopan kuin jäsenvaltioidenkin kautta tapahtuva "parlamentaaristuminen" ovat eurooppalaisen legitiimin järjestelmän rakentamisen keskeisiä ja välttämättömiä välineitä." Edustuksellisen demokratian instituutiot ovat nimittäin yhä demokratian korvaamattomia tukipilareita niin kansallisella kuin Euroopan tasolla: tällä hetkellä ne kohtaavat suuria vaikeuksia syistä, joiden tutkiminen tässä ei ole mahdollista ja jotka eivät liity pelkästään Euroopan yhdentymiskehityksen erikoispiirteisiin vaan myös niihin syvällisiin muutoksiin, jotka ovat tapahtuneet yhteiskunnissamme, tiedonvälityksen tekniikoissa, poliittisessa kilpailussa ja yksilöiden ja ryhmien herkkyydessä ja käyttäytymisessä. Kaikki mahdollinen on kuitenkin tehtävä, jotta edustuksellisen demokratian instituutiot ja ennen kaikkea kansanedustuslaitosten olemassaolon ja toiminnan tavat voitaisiin sopeuttaa näihin muutoksiin ja korostaa niiden toimintoja ja valtuuksia. 8. Unioni perustuu kaksoislegitimiteettiin, se on sekä valtioiden että kansojen unioni Koska sekä Euroopan parlamentti että jäsenvaltioiden parlamentit ovat suoraan kansalaisten valitsemia, ne ovat samanarvoisia kansojen edustajia Euroopan unionissa. Kaikissa unionin jäsenvaltioissa parlamentaarisen demokratian järjestelmillä on syvät historialliset juuret ja ne perustuvat monimutkaiseen poliittisten ja sosiaalisten suhteiden kudokseen; kansallisten demokraattisten puitteiden lujuus ja niiden läheisyys kansalaisiin ovat selvä perintömme. Missään tapauksessa ei voida luopua tavoittelemasta unionin "parlamentaaristumista": tämän on tapahduttava innovatiivisesti, kahteen pilariin, Euroopan parlamenttiin ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksiin tukeutuen. Euroopan parlamentin on oltava täysin tietoinen tästä ja varottava harjoittamasta sellaista yksinkertaistavaa ajattelua, jossa se itse nähdään yhä enemmän ainoana kansalaisten edustajan aseman haltijana ja demokratian takaajana suhteessa muihin toimielimiin. Se ei myöskään voi huolehtia vain oman valtansa kasvattamisesta ja laiminlyödä jäsenvaltioiden parlamenttien DT\ doc 3/9 PE

4 aseman tunnustamista. 9. Toisaalta täysin virheellinen on myös ajattelutapa, jonka mukaan demokratia voidaan taata ja se voi olla olemassa vain kansallisella pohjalla; ettei institutionaalisen ja poliittisen demokratian kehitys myös Euroopan tasolla olisi mahdollista; että olisi mahdotonta poistaa unionin demokratiavajetta myös Euroopan parlamentin asemaa vahvistamalla, ja sen vuoksi tätä vahvistamista ei pitäisi ainoastaan hillitä vaan suorastaan lähteä tielle, joka johtaisi vallan palauttamiseen kansallisille kansanedustuslaitoksille. 10. On tiedostettava paremmin eräs keskeinen näkökohta: kaikki kansanedustuslaitokset, eivät vain jotkut niistä, eivät siis ainoastaan kansalliset parlamentit vaan myös Euroopan parlamentti, kärsivät yhä vakavasta epätasapainosta neuvostolle ja komissiolle kuuluvan vallan ja niiden mahdollisuuksien välillä, joita niillä on lainsäädäntöön liittyvien päätösten ja unionin poliittisten suositusten laatimiseen osallistumiseksi ja sen valvomiseksi. Yhteistyö, yhteinen näkemys ja yhteinen sitoutuminen ovat sen vuoksi välttämättömiä, rajoittamatta minkään toimielimen erillisiä toimintoja. Voimme yhä vakuuttuneempina toistaa sen, mitä Neyts-Uyttebroeck mietinnössään totesi: "Euroopan parlamentin ja kansallisten kansanedustuslaitosten välisten suhteiden laatu on ratkaisevan tärkeää unionin yleisten demokraattisten näkymien kannalta. Jos ne johdatellaan kilpailemaan keskenään, demokratia kärsii varmasti. Jos ne toisaalta tunnustavat, että niillä on yhteinen tavoite, demokratia voittaa". III. VIIMEAIKAINEN KEHITYS JA "PARLAMENTAARISTUMISEN" SUUNNITELMAN PERUSRAJOITUKSET 11. Parlamentaaristumisen merkittävintä kehitystä edellä mainitun vuonna 1997 jälkeen, Amsterdamin sopimuksesta lähtien, ovat edustaneet seuraavat seikat: - Euroopan parlamentin lainsäädäntöön liittyvien yhteispäätösmenettelyn valtuuksien laajentuminen ja sen voimakkaampi osallistuminen komission puheenjohtajan nimitykseen - pöytäkirjan N:o 9 myötä virallistettiin jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksille kuuluva oikeus saada viipymättä tietoa komission lainsäädäntöehdotuksista, neuvoston määrittäminä, samoin kuin komission keskusteluasiakirjoista - COSACin aseman tunnustaminen samassa pöytäkirjassa. Näitä tuloksia aliarvioimatta on kuitenkin todettava, että - Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyn suomien valtuuksien ulkopuolelle jäävät myös ne aiheet, joiden osalta on määrätty määräenemmistöäänestyksestä: Nizzan sopimuksella ei ole tätä epäjohdonmukaisuutta poistettu, vaan sitä korostettiin. Myös oikeudellisten säädösten määrittelemistä koskeva ongelma eli yhteisön normihierarkia on yhä ratkaisematta. PE /9 DT\ doc

5 - jäsenvaltioiden parlamenttien osalta Amsterdamin Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt erityisesti lainsäädäntöön liittyvien tekstien käsittelyn vähimmäisaikojen rajojen määrittämistä koskevat vaatimukset vain osittain, useissa kohdin siten, että hyväksyminen ei vastaa COSACin ja Euroopan parlamentin muotoilemia vaatimuksia. 12. Se, että sekä Euroopan parlamentin että kansallisten kansanedustuslaitosten johto- ja valvonta-aseman ulottuvilta siirretään kesäkuun 1997 mietinnössä ja päätöslauselmassa jo mainitut alat: perinteisesti niiden toiminta-alaan kuuluneen maatalouspolitiikan ohella muut, hiljattain kehittyneet alat, toisin sanoen yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, oikeus- ja sisäasiat, Euroopan talous- ja rahaliittoon liittyvät talous- ja rahapolitiikat, on yhä vahva syy tyytymättömyyteen ja huoleen. Nizzan sopimus ei tämän asian osalta ole merkinnyt minkäänlaista kehitystä, vaikka siinä on tehty huomattavan innovatiivisia päätöksiä pelkästään hallitustenvälisellä tasolla, kuten yhteisen puolustuspolitiikan poliittis-sotilaallisen rakenteen aloittamiseen liittyvät päätökset. 13. Toimielinten välisen tasapainon osalta on yleisemmällä tasolla todettavissa selvä ja levottomuutta herättävä suuntaus kohti yhteisöllisen menetelmän heikkenemistä ja hallitustenvälisen ulottuvuuden vahvistumista unionin ohjaamisessa, mikä näkyy selvimmin Eurooppa-neuvoston aseman korostamisessa. Neuvoston toiminnan avoimuuden ja valvottavuuden vakavia rajoituksia, myös lainsäätäjänä, on ainoastaan hipaistu Amsterdamin sopimuksen eräissä määräyksissä. Kun neuvosto toimii lainsäätäjänä, se tekee päätöksiä edelleen suljetuin ovin. 14. On arvioitava myönteisesti: suuremman demokraattisen avoimuuden osalta perustamissopimukseen lisättyä 255 artiklaa, jossa määrätään oikeudesta tutustua asiakirjoihin; Euroopan parlamentin takeiden vahvistamisen osalta uutta Nizzan sopimuksen myötä tapahtunutta tiivistettyä yhteistyötä koskevien määräysten muotoilua. IV. KANSALLISTEN KANSANEDUSTUSLAITOSTEN JA HALLITUSTEN SUHTEIDEN KESKEINEN ALUE 15. On Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten yhteinen etu, että viimeksi mainitut voivat tehokkaimmalla mahdollisella tavalla toteuttaa hallituksiinsa unionin neuvoston jäseninä kohdistuvia johto- ja valvontatoimia. Tämä on olennainen kansallisten kansanedustuslaitosten keino osallistua unionin lainsäädännölliseen toimintaan samoin kuin yhteisten politiikkojen kehittämiseen. 16. On ensiarvoisen tärkeää, että jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksilla on mahdollisuus puuttua Euroopan lainsäädännön teksteihin niiden laadintavaiheessa ja esittää mielipiteitä ja kantoja hallituksilleen, jotka puolestaan sitoutuvat ottamaan ne huomioon, vaikka tässä ei voikaan olla kyse sitovasta toimeksiannosta. Tässä asiassa Amsterdamin pöytäkirja on mahdollistanut kehityksen, mutta ei vielä riittävästi, kuten XXIII COSACin valmistelun yhteydessä julkaistun kyselyn vastauksista kävi ilmi. Versaillesissa kokoontunut COSAC esitti siis vaatimuksia pöytäkirjan tarkistamisesta, viitaten erityisesti lainsäädäntöön liittyvien asiakirjojen ja ehdotusten, mutta myös DT\ doc 5/9 PE

6 SEU:n V ja VI osastojen (yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö) mukaisten ehdotusten toimenpiteiksi lähettämiseen sähköisessä muodossa kaikille jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksille. Jo asetettujen aikarajojen olisi lisäksi pädettävä myös yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien ehdotusten osalta. Näitä vaatimuksia ei harkittu Nizzassa päättyneessä hallitustenvälisessä konferenssissa: Euroopan parlamentti voi pyrkiä tukemaan niitä seuraavaa HVK:ta silmällä pitäen ja pyytää, että käytännössä toimitaan tämänsuuntaisesti. 17. Puheenjohtajavaltio Ruotsin COSACin työryhmälle (toukokuu 2001) valmistamassa keskusteluasiakirjassa "Kansalliset kansanedustuslaitokset ja Euroopan unioni" esitettiin ajan tasalle saatettu selvitys niistä tavoista ja aloitteista, joilla jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksissa toimivat Eurooppa-valiokunnat ja kansanedustuslaitokset kokonaisuudessaan voivat vaikuttaa yhteisön lainsäädäntöön ja unionin politiikkoihin keskustelussa omien hallitustensa kanssa. Tekstien käsittely, lausuntojen ja ehdotusten esittäminen, hallitusten kantojen tutkiminen ja hallitusten menettelyjen valvonta ovat hyvin eriasteisesti tehokkaita valtiosta riippuen: näiden toimintojen kehittämiseen on yhä laajoja mahdollisuuksia myös parhaiden käytäntöjen levittämisen kautta ja Euroopan parlamentti pyrkii edistämään entistä suotuisampien olojen luomista, jotta nämä voisivat täysin toteutua. Parhaiden käytäntöjen tarkasteleminen ja niiden levittäminen voi osoittautua erittäin hyödylliseksi, mutta on tietenkin otettava huomioon kunkin kansallisen parlamentin omat menettelytavat. 18. Yhteisön direktiivien kansallisen oikeusjärjestyksen osaksi saattamista koskevan keskustelun ja hyväksymisen tapojen osalta tilanne eri jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksissa vaikuttaa sangen vaihtelevalta. Myös tässä parhaiden kokemusten levittäminen on tärkeää. 19. Lopuksi, on huolellisesti harkittava sovittelukomiteoiden toimintaa ja "komitologian" menettelyä koskevien riittävien tietojen välittämistä kansallisille kansanedustuslaitoksille koskevaa ongelmaa. V. EUROOPAN PARLAMENTIN JA KANSALLISTEN KANSANEDUSTUSLAITOSTEN SUHTEIDEN VIIMEAIKAINEN KEHITYS 20. Viime vuosina Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten suhteet ovat rikastuneet ja kehittyneet huomattavasti: vierailujen ja valtuuskuntien vaihto, Euroopan parlamentin ja yksittäisten jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten samoja aloja käsittelevien valiokuntien kahdenväliset tapaamiset, Euroopan parlamentin ja kaikkien jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten samoja asioita käsittelevien valiokuntien monenväliset tapaamiset, Euroopan parlamentin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan ja kansallisten kansanedustuslaitosten valtuuskuntien säännölliset tapaamiset HVK 2000:n aikana ja sen jälkeen (kansallisten kansanedustuslaitosten edustajia kutsuttiin kaikkiin tämän valiokunnan kokouksiin) jne. On jatkettava tällä linjalla unohtamatta kuitenkaan sellaisia näkökohtia kuten asiakirjojen vaihtoa, keskinäistä tiedonantoa, lisätietojen hankkimiseen tähtäävää yhteistyötä yhteisen edun mukaisissa asioissa. Erityisesti on lisättävä Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien sisä- ja oikeusasioiden valiokuntien, ulko-, turvallisuus- ja puolustusasioiden valiokuntien sekä talous- ja rahaliitosta vastaavien PE /9 DT\ doc

7 valiokuntien tapaamisia. 21. Olisi harkittava mahdollisuutta laatia todellinen parlamenttien välinen sopimus, jolla Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisistä monenlaisista konsultaation ja yhteistyön muodoista voidaan saada järjestelmällisiä ja suunnitelmallisia. Kyseessä ei olisi virallisesti sitova sopimus kuten unionin toimielinten väliset puitesopimukset ovat, vaan siinä voitaisiin määritellä sopimusosapuolten yhteisesti hyväksymät pyrkimykset ja menettelytavat ja edistää keskinäistä luottamusta sekä Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien järjestelmällisempää ja laajempaa yhteistyön kehittämistä. Yhteistyö perustuisi täydentävyyden periaatteeseen, siinä otetaan huomioon mandaattien ja näkökulmien erilaisuus ja kunnioitetaan kunkin toimielimen riippumattomuutta. Tällaisen sopimuksen valmistelu- ja allekirjoituspaikka voisi olla Euroopan unionin kansallisten kansanedustuslaitosten puhemiesten kokous. 22. COSAC on merkittävä ei ainoastaan jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten keskeisen vaan myös näiden ja Euroopan parlamentin välisen konsultaation ja keskustelun foorumi. Amsterdamin pöytäkirjassa sille tunnustettiin huomattavia mahdollisuuksia esittää omia näkemyksiään unionin toimielimille, erityisesti vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen ja toissijaisuusperiaatteen soveltamisen osalta. Kansallisten edustajistojen poliittinen arvovalta ja vakaus kunkin vaalikauden aikana saattaisivat vahvistaa tämän instituution painoarvoa ja toimivuutta. 23. Ajatus jo Maastrichtin sopimukseen liitetyssä julistuksessa N:o 14 mainitun (jäsenvaltioiden ja Euroopan) kansanedustuslaitosten konferenssin koollekutsumisesta ei saa edelleenkään riittävää kannatusta. 24. Euroopan unionin kansallisten kansanedustuslaitosten puhemiesten kokouksen toiminta on ollut huomattavaa ja voisi olla vielä merkittävämpää tulevaisuudessa. Tämän vuoksi 21 kohdassa ehdotettiin kokoukselle keskeistä roolia mahdollisen "parlamenttien välisen sopimuksen" laadinnassa. 25. Uusi aloitteiden ala on Euroopan parlamentin ja kansallisten kansanedustuslaitosten eri poliittisten ryhmien vastuuhenkilöiden tapaamiset. Näin voidaan toteuttaa se, mikä on toistaiseksi tähän mennessä suurelta osin puuttunut: Euroopan parlamentin ja kansallisten kansanedustuslaitosten toisilleen läheisten poliittisten voimien edustajien välinen vastavuoroinen pyrkimys tietojen vaihtoon ja ymmärrykseen, herkkien aiheiden ja näkökantojen lähentämiseksi toisiinsa. Tähän suuntaan kehottaa myös Nizzan Eurooppa-neuvoston asettama tavoite vahvistaa Euroopan poliittisten puolueiden asemaa. VI. MUITA KESKUSTELUSSA ESIINTYNEITÄ AJATUKSIA 26. Eräät kansalliset parlamentit ovat edelleen esittäneet, saamatta kuitenkaan kannatusta useilta muilta, ajatuksen toisesta jäsenvaltioiden parlamenttien jäsenten muodostamasta edustajainhuoneesta. Ehdotus perustuu siihen vakaumukseen, että näin olisi mahdollista vahvistaa unionin demokraattista legitiimiyttä ja vastata kansallisten parlamenttien tuntemaan huoleen siitä, että niiden vaikutus Euroopan tason päätöksentekomenettelyssä ja Euroopan rakentamisen kehityksessä edelleen vähenee. DT\ doc 7/9 PE

8 Tämä olisi uusi sellainen toimielin, jota kansalaiset eivät ole suoraan vaaleilla valinneet ja tuloksena olisi Euroopan toimielinten jo nykyisellään mutkikkaan rakenteen mutkistuminen entisestään. Sellaisen kamarin, jonka jäsenet olisivat myös kansallisten parlamenttien jäseniä, toimintavaikeudet on jo nähty käytännössä ja ne ovat niin suuria, että toista kamaria ehdottaneet ovatkin esittäneet vuosittaisten istuntojen ja siten käytännössä myös käsiteltävien asioiden vähentämistä minimiin. Vaikka lähdettäisiin liikkeelle ehdotuksista, joissa toisen kamarin toimivalta ja tehtävät näyttävät hyvin rajallisilta, - kaikkien asiakirjojen tarkastaminen etukäteen toissijaisuusperiaatteen kannalta, valvonta- ja kuulemisoikeus toiseen ja kolmanteen pilariin nykyisin kuuluvissa asioissa mahdollisen toisen kamarin ja muiden toimielinten, kuten Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien roolit olisivat hankalalla tavalla päällekkäisiä. Päinvastoin kansallisten parlamenttien valtaa hallituksiinsa nähden on vahvistettava, Euroopan parlamentin roolia lainsäädännön yhteispäätösmenettelyssä sekä poliittisessa ohjauksessa ja valvonnassa pitää lisätä ja lujittaa, pitää rakentaa tiiviimpi ja tehokkaampi yhteistyö Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välillä myös siirtämällä niille uusi yhteinen toimivalta, kuten VII kappaleessa esitetään. Tämä on linja, jota on seurattava. 27. Ranskan pääministeri Jospinin esittämä ajatus "kansanedustuslaitosten pysyvästä konferenssista tai kongressista", herättää useita kysymyksiä. Vaikuttaa siltä, että myös siinä unohdettiin jo olemassa olevan toimielimen, COSACin, nykyinen ja mahdollinen rooli. Mitä tulee tuleviin perussopimusten uudistamisiin, tähän kysymykseen on vielä aivan liian aikaista suunnitella osaratkaisuja. 28. Ajatukseen kunkin jäsenvaltion parlamentin yhden tai useamman edustajan osallistumisesta yhdessä ministerin kanssa ministerineuvostojen lainsäädäntöön liittyviin kokouksiin liittyy edellä mainitussa puheenjohtajamaa Ruotsin XXIV COSACia varten laatimassa asiakirjassa esitetty vaikeasti vältettävä vaara, joka liittyy kansallisen hallituksen ja parlamentin eri roolien sotkeutumiseen. Tästä aiheutuisi vakavia vääristymiä hallitusten ja parlamenttien suhteisiin unionin jäsenvaltioissa. VII. KOHTI KANSANEDUSTUSLAITOSTEN ASEMAN ENSIARVOISEN TÄRKEÄÄ UUDISTUSTA 29. Jäsenvaltioiden parlamenttien 30 edustajan ja Euroopan parlamentin 16 edustajan osallistuminen unionin perusoikeuskirjan laatineen elimen työskentelyyn oli uusi ja hyvin arvokas kokemus, joka toimi edelläkävijänä kansanedustuslaitosten aseman ensiarvoisen tärkeälle uudistukselle laajemman unionin rakentamisessa. Valmistelukunnalle oli ominaista neljän toimielimen tasa-arvoisen toiminnan tunnustaminen yhdessä parlamenttien, jäsenvaltioiden hallitusten ja komission kanssa sellaisen tavattoman vaativan tekstin laatimisessa, joka on tarkoitus sisällyttää perussopimuksiin. Tiivistetysti voidaan sanoa, että menettelyssä tunnustettiin yhteinen vastuu "perustuslain laatimisen vallan" käytöstä, joka tähän asti on varattu pelkästään hallituksille. 30. Nizzan sopimukseen liitetyssä unionin tulevaisuutta koskevassa julistuksessa valtioiden ja hallitusten päämiehet hahmottelivat kehityskulun, joka on määrä saada PE /9 DT\ doc

9 päätökseen uudessa hallitustenvälisessä konferenssissa, joka kutsutaan koolle vuonna 2004 toistamatta HVK 2000:n valmistelun nyttemmin vanhentunutta menetelmää. Euroopan parlamentin vakaumus jonka se on ilmaissut myös 31. toukokuuta antamassaan päätöslauselmassa on, että tällaisen kehityksen on perustuttava jo kokeillun valmistelukunnan kaltaisen elimen toimintaan, ottaen luonnollisesti huomioon sen, että perusoikeuskirjan laatimiseen verrattuna sen valtuutus on erilainen ja että perustamissopimuksen 48 artiklan mukaan jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi määrittää lopullisesti perussopimusten tarkistuksia edellyttävät tekstit. 31. Uuden valmistelukunnan jonka kokoonpanossa neljän jo perusoikeuskirjan laatimiseen osallistuneen toimielimen on oltava mukana tehtäviin sisältyy todellisen Euroopan perustuslain tekstin laatiminen. Vaikka hallitustenvälisen konferenssin onkin arvioitava tämä teksti ja tehtävä sitä koskeva lopullinen päätös, tämä viittaa sellaisen perinteisen ajattelutavan ylittämiseen, jonka mukaan hallitukset allekirjoittavat ja kansanedustuslaitokset ratifioivat kansainväliset sopimukset. 32. Näin siirryttäisiin kohti tilannetta, jossa jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksille joilta tähän asti on ollut yksinkertaisesti vain pyydetty kyllä- tai ei -vastausta sopimuksia ratifioitaessa ja Euroopan parlamentille jolla ei toistaiseksi ole ollut edes oikeutta esittää puoltavaa lausuntoa perustamissopimusten tarkistuksista annettaisiin yhteinen eli jäsenvaltioiden hallitusten kanssa jaettu valtuutus perustuslain tekstien laatimiseen. Tämä aloittaisi uuden aikakauden kansanedustuslaitosten asemassa Euroopan rakentamisessa. DT\ doc 9/9 PE

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/2023(INI) 6. joulukuuta 2001 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 3. heinäkuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta perussopimus-, työjärjestys-

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 229/1 II (Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN PARLAMENTTI Euroopan unionin parlamenttien unionin

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1, P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/ /2064(COS))

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/ /2064(COS)) Euroopan unionin perusoikeuskirja A5-0064/2000 Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/1999 1999/2064(COS)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2298(REG) Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2298(REG) Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 31.5.2012 2011/2298(REG) TARKISTUKSET 8-26 Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE487.919v01-00) toimielinten välisiä neuvotteluita lainsäädäntömenettelyissä

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet Euroopan neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21023/17 BXT 31 INF 100 API 73 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2009/0035(COD) 20.3.2009 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhtiömuodoltaan tietynlaisten

Lisätiedot

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0168(CNS) 29.10.2008 * MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi eurometallirahojen kaltaisista mitaleista ja rahakkeista

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2008(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2008(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2016/2008(INI) 05.10.2016 MIETINTÖLUONNOS sähköisestä demokratiasta Euroopan unionissa: mahdollisuudet ja haasteet

Lisätiedot

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS))

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0467/2018 19.12.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/2018 2018/0811(CNS))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Politiikan haasteita ja rahoitusmahdollisuuksia laajentuneessa unionissa 2007-2013 käsittelevä väliaikainen valiokunta Rahoitusnäkymät 2007 2013 11. marraskuuta 2004 TYÖASIAKIRJA

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta VÄLIAIKAINEN 13. maaliskuuta 2001 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta perussopimus-, työjärjestys-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 JOHDANTO Brysselissä 8. marraskuuta 2006 kokoontuneet Euroopan parlamentin, Andien parlamentin, Keski-Amerikan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0091/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi DNA-tietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakiassa, Portugalissa,

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2283(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2283(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2283(INI) 5.8.2016 MIETINTÖLUONNOS vuosikertomuksesta 2014 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (2015/2283(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0072(COD) 2005/0081(COD) 2005/0082(COD) 2005/0083(COD) 25.8.2005 LAUSUNTOLUONNOS

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0190 (CNS) 9317/17 JUSTCIV 113 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: WK

Lisätiedot

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM Opetusministeriö EJATKOKIRJELMÄ OPM200500020 KAS Koponen Johanna 28.01.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle Valkoisen kirj an "EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet"

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 29. heinäkuuta 1999 (08.09) (OR. f) PUBLIC 9630/99 LIMITE PV/CONS 44 CULTURE 48 AUDIO 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston 2195. istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Kulutushyödykkeet Autoteollisuus Tekniikan kehitykseen mukauttamista käsittelevä komitea Maataloustraktorit ENTR/04-EN Bryssel 3. kesäkuuta 2009

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0393(COD) 14.6.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1059/2003 muuttamisesta

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

10667/16 team/mmy/vb 1 DGG 2B

10667/16 team/mmy/vb 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10667/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat FSTR 35 FC 29 REGIO 42 SOC 434 AGRISTR

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 29. kesäkuuta 2001 PE 302.207/14-23 TARKISTUKSET 14-23 MIETINTÖLUONNOS: Luís Marinho (PE 302.207)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

Nykyiset kansalliset valvontajärjestelmät - Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Ranskan järjestelmien esittely:

Nykyiset kansalliset valvontajärjestelmät - Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Ranskan järjestelmien esittely: EUROOPPA-VALMISTELUKUNTA SIHTEERISTÖ Bryssel, 17. syyskuuta 2002 (24.09) (OR. en) CONV 270/02 WG IV 11 MUISTIO Lähettäjä: Sihteeristö Vastaanottaja: Työryhmä IV "Kansalliset parlamentit" Asia: Yhteenveto

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1, P5_TA(2004)0004 Uudet synteettiset ja muut huumausaineet * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi uusia synteettisiä ja muita huumausaineita koskevasta tietojenvaihdosta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus 26.10.2012 Euroopan unionin virallinen lehti C 326/363 VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen aiempi numerointi I OSASTO - YHTEISET MÄÄRÄYKSET Euroopan

Lisätiedot