1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)"

Transkriptio

1 Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus ( /852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta, sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista. Kunnan hallintosääntö Koulutuslautakunta hyväksyy lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman, jossa määrätään perusopetusasetuksen 9 :ssä ja lukioasetuksen 3 :n 2 momentissa säädetyistä asioista. Tästä suunnitelmasta käytetään nimitystä Koulun työsuunnitelma. Rehtori laatii lukuvuosittain yhdessä koulun opettajien kanssa opetussuunnitelmaan perustuvan koulun työsuunnitelman ja huolehtii siitä, että oppilaille, opiskelijoille ja opiskelijoiksi pyrkiville sekä heidän huoltajilleen ilmoitetaan keskeisistä työsuunnitelmaan otettavista asioista. Lisäksi rehtori kutsuu oppilaiden tai opiskelijoiden huoltajat neuvottelemaan koulun työsuunnitelmaan otettavista asioista ja arvioimaan työsuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Työsuunnitelman käsittely vanhempainkokouksessa: Syksy: Kevät: Työsuunnitelman käsittely koulutuslautakunnassa: Syksy: Kevät: 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaita tarjoamalla heille malleja, asettamalla heille rajoja ja luomalla heille edellytyksiä heidän itsenäistymiselleen ja tukea heidän oppimistaan. järjestyssäännöt, kasvatuskeskustelut, arviointikeskustelut sovitut, yhteiset toimintatavat hyvinvointisuunnitelman periaatteet kohteliaisuus, hyvät käytöstavat yhteistyö oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen kanssa opetussuunnitelman periaatteet ja oppisisällöt Koulu pyrkii kasvattamaan vastuuntuntoisia, itseään arvostavia, oppimiskykyjään kehittäviä, yhteistyökykyisiä, itsenäisiä, perustiedot ja -taidot omaavia oppilaita. kummitoiminta, vastuutehtävät, Vihreä lippu-toiminta joustavat ryhmittelyt opetusryhmissä ja niiden kesken itse- ja vertaisarviointi ohjaava ja kannustava palaute erilaisiin oppimista tukeviin menetelmiin ja työtapoihin tutustuminen yhdessä oppiminen luokalla on jaksolukujärjestelmä uskonnossa, ympäristö- ja luonnontiedossa ja osittain äidinkielessä luokalla on jaksolukujärjestelmä historiassa, biologiassa, maantiedossa, fysiikassa ja kemiassa Koulu pyrkii omalta osaltaan lähentämään koulun ja kylien välistä vuorovaikutusta ja rakentamaan pysyviä siteitä kotiseudulle. yhteistyö kyläyhdistysten ja paikallisten muiden yhdistysten kanssa kyläympäristöihin ja kylien elinkeinoihin tutustuminen kyläläisten osallistaminen koulun toimintaan

2 3 Toiminta-ajatuksesta johdetut lukuvuoden työn tavoitteet Syksyllä koulun alkaessa asetetaan kolmesta neljään keskeistä tavoitetta lukuvuoden kasvatus- ja opetustyötä varten. Samalla esitetään se miten tavoite on tarkoitus saavuttaa. Asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan keväällä. Opetuksen järjestäjän asettama yhteinen tavoite ja arviointikohde: Koulutuslautakunta : Opetussuunnitelma 2016-prosessi Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Kunnan yhteinen ops-veso, koulukohtaiset opsvartit, oppiainekohtainen työskentely, huoltajien osallistaminen (vanhempainkokous) : 2 Hyvinvointisuunnitelman jalkauttaminen Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Suunnitelman esitteleminen ja siitä tiedottaminen vanhempainkokouksessa ja vanh.illoissa. Suunnitelma lisätään koulun kotisivuille. Koulun toimintakulttuurin vakiinnuttaminen suunnitelman mukaiseksi. : Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Ei kiusata, oppitunteja ulkona, pidempiä välitunteja 3-4 lk Voidaan työskennellä seisoen, opiskellaan erilaisissa ryhmissä, vietetään pukupäivää, opiskellaan rastiradoilla 5-6 lk Luokan tuuletus välituntisin, pikkuvälitunteja, kasveja luokkaan Liikunnan lisääminen koulupäivään Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Pitkät välitunnit, ohjatut leikkivälitunnit, liikuntakerho, lajitutustumisia ja -tapahtumia, liikkuva kouluviikko (liikunnan integroiminen eri oppiaineisiin), jäähalliretki, uimahalliretkien lukumäärän lisääminen Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Liikunnan yhdistäminen muihin oppiaineisiin, eri liikuntalajeja monipuolisesti, 3-4 lk Mennään metsäretkelle, taiteillaan taitotunneilla, suunnitellaan ja toteutetaan liikuntarastiratoja 5-6 lk Liikunnan yhdistäminen muihin oppiaineisiin Kestävä kehitys Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Jatketaan Vihreä lippu- toimintaa sen kestävällä tasolla. Tehdään yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Teemoihin muotoutuvat Vihreä lippu-tavat ovat kaikkien yhteisiä toimintamalleja. : Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Ei roskata 3-4 lk Noudatan ainakin kahta Vihreä lippu-tapaa. 5-6 lk Ei pidetä turhaan valoja päällä 4 Työn yleiset järjestelyt ja opetusryhmien muodostamisen periaatteet 4.1 Yhteistoiminta (kodin ja koulun yhteistyösuunnitelma ja koulun tapahtumakalenteri, koulun ulkopuolella tapahtuva työskentely, yhteistoiminta muiden tahojen kanssa) Suunnitelma Kodin ja koulun välisen yhteistyön muotoina ovat mm. tiedottaminen, (tiedotteet, koulun kotisivut Pedanetissa ja Wilma-järjestelmä) oppilasvanhempi-opettaja keskustelut (oppilaan tuen tarpeen arviointi ja suunnittelu), vanhempainkokoukset, luokkakohtaiset vanhempainillat,

3 juhlat, myyntitoiminta, talkoot ja erilaiset tapahtumat. Opintoretkiä tehdään lähiympäristöön ja uimahalliin. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan erilaisiin koululaistapahtumiin. Päiväkodin kanssa tehdään yhteistyötä esiopetuksen tiimoilta vähintään kerran lukuvuodessa. Nivelvaiheessa tehdään yhteistyötä 7.luokalle siirtyvien osalta. Muiden kunnan koulujen kanssa tehdään yhteistyötä esim. rehtorityöskentelyssä, oppimateriaalihankinnoissa, kalusteiden kierrättämisessä tai lainaamisessa sekä Tet-jakson ja taksvärkin puitteissa. Muuta yhteistyötä tehdään mm. kirjaston, Iitin seurakunnan, pelastustoimen, poliisin ja paikallisten yhdistysten kanssa. Vanhempainyhdistys Maakansan Maahisilla ja huoltajilla on mahdollisuus sovitusti olla mukana koulutyössä, osallistua koulun kehittämistoimintaan, esittää näkemyksiään koulun toimintaan liittyvistä asioista ja osallistua koulun tapahtumien järjestelyihin. Rehtori osallistuu mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen kokouksiin. Vanhempainyhdistys on mukana koulun Vihreä lippu-toiminnassa. Vanhempainyhdistys on antanut koulun käyttöön kymmenen ipadia ja niiden latausvaunun ja kustantaa laitteiden käyttöä varten verkon. Oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita voidaan käyttää opetuksen tukena vanhempien kanssa sovitulla tavalla. Vanhempainyhdistys päättää ja tekee vuosittain sopimuksen koulukuvauksista. Yhdistys on päättänyt, että kuvauksesta vastaa lv Kuvaverkko Oy. Kuvaverkolla on myös koulukuvia koskeva nettitilauspalvelu. Vanhemmilta saadaan valvonta- ja kuljetusapua retkillä ja opintokäynneillä. Vanhempainyhdistys varautuu vuoden 2017 leirikouluun.. 3 Koulun toimintakalenteri Aika Toiminto Syyskuu KOR-palaveri ke 2.9 Kyläyhdistyksen Wanhat Wehkeet-tapahtumaan osallistuminen ( ) Vanhempainkokous ti 8.9. Työsuunnitelman laadinta Työsuunnitelma kotisivuille Raadin valinta (oppilaskunta) 1-2 ltk metsäretki Karjala-retkipäivät 1-4 ltk Iitti golf-tutustumispäivä 5-6 ltk Hävikki-viikko Liikenneviikko Tapakasvatusviikko Kodin ja koulun -päivä (vietetään 7.11) Vanhempainyhdistyksen vuosikokous ti Tee-harjoittelija Poistumisharjoitukset

4 Lokakuu Marraskuu Uintijakso Energiansäästöviikko Haloo Kalevala-konsertti Vihreän lipun toimintasuunnitelma Koulukuvaus klo 9 keskustelut 1-2 luokkalaisille ja heidän huoltajilleen 3-4 luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen Taksvärkkiläiset Roskaratsia koulun pihalla sekä mittaukset ja tulosten tiedottaminen Uintijakso Lauantaityöpäivä yhdessä vapaaehtoisen pelastuspalvelun kanssa Sibelius-juhlakonsertti (nettikonserttiin osallistuminen) 4 Joulukuu Tammikuu Helmikuu Joulujuhla keskustelut 5-6 luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen. KOR-palaveri Luistelu / hiihtopäivä Poistumisharjoitukset Maaliskuu Lauantaityöpäivä Uintijakso Huhtikuu Kirjastopäivät Opetustoimen järjestämä kunnallinen kysely Alkuopettajan päiväkotivierailu Nivelpalaveri yläkoulun kanssa Roskaratsia Vihreän lipun- raportti Vanhempainkokous to lukuvuoden arviointi lukuvuoden suunnittelua Toukokuu KOR-palaveri ke Koulutulokkaiden tutustumispäivä 7. luokalle siirtyvien tutustumispäivä Kevätretki (yhdessä vanh.yhd. kanssa) Keväthartaus koulun pihalla 4.2 Opetuksen erityiset järjestelyt (mahdolliset painotukset, kielikylpy, vieraskielinen opetus, eheyttäminen, esiopetuksen järjestelyt, valinnaisaineiden opetus) Suunnitelma: Yhdysluokissa vuosiluokkien oppisisällöt opiskellaan vuoro vuosin; ( parillinen vuosiluku= I vuorokurssi, pariton = II vuorokurssi) 1. ja 2. luokka toimii yhtenä opetusryhmänä Alkuopetuksessa opetusta eheytetään oppiaineita integroiden eri aihepiirien kautta luokalla on neljä jakotuntia 3. ja 4. luokka ovat yksi opetusryhmä, samoin 5. ja 6. luokka

5 luokalla on kuusi jakotuntia; ne ovat matematiikassa, englannin kielessä ja käsityössä luokalla on neljä jakotuntia; ne ovat matematiikassa, englannin kielessä ja käsityössä. Käsityötä ja liikuntaa on lk:lle omassa ja lk:lle omassa ryhmässään. Teemapäivät: kirjastopäivät, Karrala-päivä, valtakunnallisiin teemapäiviin ja tapahtumiin osallistutaan valikoiden Työpajapäivä (vanhemmat opettajina, teemana liikkuminen) Kummioppilastoiminta 1-2 ja 5-6 luokilla; esim. ohjatut leikkivälitunnit, apu liikuntatunneilla, yhdessä lukeminen Vapaaehtoinen kieli: 4., 5. ja 6. luokkien etäsaksaryhmissä opiskelee yhteensä kymmenen oppilasta. Etäsaksaa on kullakin ryhmällä kaksi tuntia viikossa ja tunteja on maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Kirjastoauto käy koululla joka toinen perjantai. 4.3 Oppilaan tukijärjestelmät (erityisopetus, tukiopetus, kerhotyö, terveydenhoito, kuljetusta odottavat oppilaat, iltapäivätoiminta, oppilaiden avustaminen, kouluruokailu, oppilashuolto) 5 Suunnitelma: Erityisopetusta on koululla parillisen viikon tiistaipäivänä (viisi tuntia). Hankerahalla on palkattu koulunkäynninohjaaja ajalle Ohjaajan työpanos kohdistuu kolmiportaisen tuen toteuttamiseen. Tukiopetukseen on varattu 1,5 vuosiviikkotuntia. Tukiopetuksessa painotetaan ennakoivaa tukiopetusta. Tarjotaan oppilaille erilaisia kerhoja. Osa kerhoista on sijoitettu koulupäivän yhteyteen. Kerhokuljetukset pyritään järjestämään osin kimppakyydein tai koulukuljetusten yhteyteen. Kunnan kerhotyön hankevastaava on Ari Koivu. Terveydenhoito toteutetaan kouluterveydenhuollon suunnitelman mukaan (suunnitelma nähtävänä koulun kotisivuilla). Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla joka toinen keskiviikko. Päivät ilmoitetaan Wilmassa. LINKKU-hammashoitobussi käy koululla syyslukukaudella. Koulunkäynninohjaaja on tarpeen mukaan kaikkien oppilaiden tukena. Lisäksi hän vastaa etäopetuksen valvomisesta. Koulukuljetuksien suunnittelusta vastaa Tanja Piikki. Kunnalliset koulukuljetusohjeet ovat sekä kunnan että koulun kotisivuilla. Koulunkäynninohjaaja valvoo kuljetusoppilaita. Iltapäivätoimintaa koululla ei ole. Osa oppilasta osallistuu Kausalan koululla järjestettävään iltapäivätoimintaan. Kouluruokailussa korostetaan hyviä ruokailutapoja ja tottumuksia. Ruoka tehdään koulun valmistuskeittiössä. Ruoka otetaan noutopöydästä ja syödään luokissa. Oppilaat auttavat jälkien siistimisessä. Ruokapalvelulta on mahdollisuus ostaa välipala. Oppilaskunta voi esittää ruokaehdotuksiaan ruokalistalle. Oppilashuolto toimii kunnan ja koulun oppilashuoltosuunnitelmien mukaisesti. Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän lukuvuoden painotusalue on oppilaiden tunnetaitojen kehittäminen.

6 Oppilaskunta järjestää oppilaiden ehdotuksien mukaisia tapahtumia lukuvuoden aikana. Kiusaamisen minimoimiseen käytetään apuna KiVa koulumenetelmää. Ennen syys- ja talvilomaa pidetään kiusaamiskysely. Vastuuhenkilö on Ari Koivu. Kiva-koulutunnit pidetään joka toinen vuosi 1. ja 4. luokilla (lv ) Kuraattori on koululla pääsääntäisesti parittomien viikkojen tiistai iltapäivänä Muut kehittämissuunnitelmat (kansainvälinen toiminta, työyhteisön kehittämistoiminta ja arviointi) Suunnitelma Työyhteisön torstaipalaverit Opetushenkilöstön kehityskeskustelut Veso-päivät (14.8., ja suunnittelu- ja arviointiveso kevätlukukaudella) Varataan opettajille resurssien puitteissa mahdollisuus osallistua täydennyskoulutukseen Osallistutaan Ops 2016 prosessiin ipadien käyttöön liittyvä koulutus Opettaja ja oppilaiden huoltajat voivat kuljettaa tarvittaessa oppilaita omalla autollaan koulun työsuunnitelmassa sovittuihin ja muihin koulun toimintaan liittyviin oman koulun ulkopuolella järjestettävään opetukseen tai muihin tapahtumiin. Tähän tarvitaan oppilaan huoltajan kirjallinen lupa. Suositeltavampi tapa on tilata kuljetukset joukkoliikenneluvan tai taksiluvan omaavilta ammattilaisilta. 4.5 Oppilaskuntatoiminta Suunnitelma: Koulussa toimii oppilaskunta, johon kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskuntatoimintaan osallistuminen antaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden osallistua koulun yhteisten asioiden hoitamiseen. Oppilaskunnan tehtävänä on suunnitella ja edistää oppilaiden toimintaa ja koulutyötä. Koulun oppilaskunnan asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta huolehtii oppilaskunnan hallitus, johon jokainen luokka on valinnut kaksi edustajaa, mieluiten yhden tyttö- ja yhden poikaoppilaan. Oppilaskunnan ja sen hallituksen työskentelyä opastaa opettajien keskuudesta nimetty oppilaskunnan ohjaaja, joka toimii yhteyshenkilönä opettajakuntaan päin. Oppilaskuntatoiminta toteutuu Vihreän lipun raadin yhteydessä. Raatiin valitaan kultakin luokalta kolme edustajaa. Toiminnasta vastaava raadin opettajajäsen on Sanna Multala. 5 Koulun työaika Lukuvuoden työaika Päivittäinen työaika Arvio työajan toimivuudesta syyslukukausi alkaa Päivänavaus syysloma tunti syyslukukausi päättyy tunti joululoma tunti kevätlukukausi alkaa tunti talviloma tunti kevätlukukausi päättyy tunti lauantaityöpäivät vapaapäivät Luokkien työjärjestyksestä päättää luokan opettaja.

7 6 Oppilasmäärä vuosiluokittain 20. päivänä syyskuuta Vuosiluokka 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk yhteensä Tytöt Pojat Yhteensä Ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat Muuhun kuin ev.lut. tai ort. kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat Uskonnonopetuksesta vapautetut uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat 7 Koulun tuntijako - oppilaiden vähimmäistyömäärä vuosiluokittain Oppiaineet Luokat yht yht 5. yht 6 yht. Äidinkieli ja kirjallisuus Englanti Matematiikka Ympäristöoppi Biologia ja maantieto Fysiikka ja kemia Uskonto/Elämänkatsomustieto Historia ja Yhteiskuntaoppi Taide- ja taitoaineet 26 Musiikki Kuvataide Käsityö Liikunta Lisätunti (oppiaine) Lisätunti lv on lisätty historian tuntimäärään. Koulun tunnit Tunteja vähintään Vapaaehtoinen Saksa Lv on 5-6 luokalla 25 tuntia viikossa. Valinnaisaineen tunnit pidettiin lv Uusi tuntijako 1-6 luokkien osalta astuu voimaan lv tuntijaon toimivuudesta Selvitys koulun käytössä olevien opetustuntien sijoittamisesta opettajille Opettaja Opetusvelvollisuus Kehystunnit*) Tuntien jakautuminen viikonpäiville ma ti ke to pe Sanna Multala Tiina Aro Ari Koivu Opettajien työmäärän arviointi Lukuvuoden aikana sijoitettavaksi jätetty tuntimäärä Lautakunnan antamat resurssitunnit 1,5 0,5 Yhteensä (koulun käytössä oleva tuntikehys) 83 Tukiopetuskiintiö Atk-vastuutehtävät *) jos opettajalla on 25 luokkatuntia, yksi kirjastotunti ja yksi musiikkiesitysten hoitotunti merkitään sarakkeeseen 25+2 Työsuunnitemaan teknisesti kuuluvia koulun hyvinvointisuunnitelmaa, järjestyssääntöjä, pelastussuunnitelmaa ja tietostrategiaa säilytetään koulussa työsuunnitelman kanssa samassa paikassa. Peruskoulun kuljetusoppilaiden valvonta ja ohjaus järjestetään kunnallisen työmarkkinalaitoksen toteamien periaatteiden mukaisesti. Rehtori ratkaisee sen miten valvonta ja ohjaus koulussa järjestetään.

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017 2018 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1. 6. 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016 2017 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1. 6. 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma(p.18.8)

Koulun työsuunnitelma(p.18.8) Koulun työsuunnitelma(p.18.8) Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2014-2015 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2012-2013 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma(p.7.5.)

Koulun työsuunnitelma(p.7.5.) Koulun työsuunnitelma(p.7.5.) Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2014-2015 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat 1-9 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus) 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2012-2013 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus) 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2015-2016 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016 2017 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1. 6. 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus) 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Toivalan koulun opetussuunnitelma Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Iitin yläkoulu Vuosiluokat 7-9 Käsitelty opettajainkokouksessa 9.8.2017 Käsitelty työsuunnitelmakokouksessa 30.8.2017 1 Työsuunnitelmaa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2019 2020 Iitin yläkoulu Vuosiluokat 7-9 Käsitelty opettajainkokouksessa 7.8.2019 Käsitelty työsuunnitelmakokouksessa 29.8.2019 1 Työsuunnitelmaa

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Resurssiopettaja 1 14 h/ vko Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17

Lisätiedot

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen. Louhen koulu 1. Koulun tiedot 1. Koulun tiedot Koulu: Louhen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: yhteinen Opiskelijamäärä: Louhen koulun

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2012-2013 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

TERVETULOA LIELAHDEN KOULUUN 7. LUOKALLE

TERVETULOA LIELAHDEN KOULUUN 7. LUOKALLE TERVETULOA LIELAHDEN KOULUUN 7. LUOKALLE Lielahden koulu Rehtorit Tiina Haanpää ja Sami Jaakkola 1 LIELAHDEN KOULU, arvot turvallisuus luottamus oikeudenmukaisuus yhdessä toimiminen (yhteisöllisyys) 2

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

Lausuntoja tuntijaosta

Lausuntoja tuntijaosta Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2017-2018 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17 A. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu LUKUVUOSISUUNNITELMA 2012 2013 Liite 2 Kirkonkylän koulu Kasvatus- ja opetustoiminta Toiminta-ajatus/tavoiteasettelu Koulumme antaa perusopetusta luokille 1-6 Loviisan kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi OPStuki 2016 23.10.2013 Jyväskylä Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi MUUTOS Mitä tehdään? Miksi tehdään? Miten tehdään? www.oph.fi Muutos on hidas prosessi Kulttuuristen perusoletusten muuttaminen kestää

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300 Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Kanslia Postinumero 29630 Telekopionumero - Rehtori Jussi Heervä Vara-/apulaisrehtori Tarja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston

Lisätiedot

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila ASIKKALAN KUNTA LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) Länsi-Asikkalan koulu 2015-2016 koulun nimi YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka 17430 Kurhila Faxinumero Kanslia Rehtori

Lisätiedot

Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja luokanopettaja 3 luokanopettaja 1 koulun johtajan tehtävät resurssiopettaja 1 8 vvh (hankerahoitus)

Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja luokanopettaja 3 luokanopettaja 1 koulun johtajan tehtävät resurssiopettaja 1 8 vvh (hankerahoitus) Koulu/yksikkö: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2018-2019 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja luokanopettaja 3 luokanopettaja 1 koulun johtajan tehtävät resurssiopettaja 1 8 vvh (hankerahoitus)

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

KOULU- JA OPETTAJATIEDOT

KOULU- JA OPETTAJATIEDOT KOULU- JA OPETTAJATIEDOT Koulun nimi Ihoden koulu Koulun osoite- ja yhteystiedot Ihoden kylätie 27, 27320 Ihode puhelinnumerot: johtaja 044-7383425 opettajainhuone 044-7383438 keittiö 044-7383439 Oppilasmäärä

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot