Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry"

Transkriptio

1 Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry

2 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat ja kannattajat. Olemme yhteisö nuorimmasta jalkapallokoululaisesta erityisryhmäläisiin ja aina menestyneimpiin ammattilaisiin. Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista. Maailman hienoin urheilulaji pitää kokea yhdessä. Yllä mainittu on yksi honkalaisuuden keskeisimmistä arvoista ja siinä kiteytyy myös tapamme toimia sosiaalisessa mediassa: sosiaalisen median kanavissa viestintämme on positiivista, toiset huomioon ottavaa ja yhteisöllisyyttä tukevaa.

3 Käytössämme olevat kanavat Seuratasolla FC Honka määrittelee parhaillaan eri sosiaalisen median kanavien roolia omassa viestinnässään. Seuralla on tarkoitus laajentaa omaa kanavavalikoimaansa vuoden 2016 aikana. Joukkueilla on tämän lisäksi omassa käytössään monia yhteisöpalveluita Facebookista Instagramiin, joilla välitetään joukkueen onnistumisen kokemuksia, iloista fiilistä sekä tietotaitoa. Myös näillä joukkueiden omilla päivityksillä on merkittävä rooli positiivisen mielikuvan rakentamisessa seurasta ja sen toiminnasta. Olemme linjanneet seuran tapaa toimia sosiaalisessa mediassa ja odotamme, että myös joukkueet noudattavat seuraavilla sivuilla annettuja ohjeita. Pääsääntönä on, että kun käytetään FC Hongan nimeä ja logoa, tulee joukkueen viestintä sosiaalisessa mediassa olla linjassa seuran viestinnän kanssa. Pyydämme joukkueenjohtajia välittämään tiedon jokaiseen joukkueeseen.

4 Sosiaalisen median pelisäännöt Hongassa Edusta Honkaa positiivisesti ja arvojemme mukaisesti. Kunnioita toisia ja ole rehellinen. Älä esitä toisten ajatuksia ominasi. Parhaimmillaan ja oikein käytettynä sosiaalinen media voi toimia seuralle erinomaisena kontaktipintana nykyisiin jäseniin sekä hyvänä kanavana markkinoida toimintaa uusille jäsenille. Joukkueille some on kanava, jossa tapahtumista ja saavutuksista voi kertoa vapaamuotoisesti ja rennosti sekä seura-/joukkuehenkeä vahvistavasti. Kun osallistut someen ja kirjoitat seuraa tai joukkuettasi koskevista tapahtumista, tuothan esiin viestissäsi, että kyseessä on oma henkilökohtainen mielipiteesi eikä seuran virallinen kannanotto. Seuran virallisen kannanoton ilmaisee ja julkaisee myös sosiaalisessa mediassa seuran puheenjohtaja tai johtokunta toiminnan-johtajan tai seurasihteerin toimesta.

5 Sosiaalisen median pelisäännöt Hongassa Terveen järjen käyttö on sallittua ja suositeltavaa sosiaalisten medioiden käytössä: Sisällöt voivat levitä laajalle, nopeasti ja peruuttamattomasti: 1. Jos epäilyttää, älä julkaise. 2. Jos muutat alkuperäistä sanomaasi, kerro se. 3. Jos olet tehnyt virheen, myönnä se ensimmäisenä. Kuvamateriaalit. Älä julkaise kuvia tai videoita ilman lupaa, vaan varmista aina sekä kuvaajan että kuvattavan henkilön lupa kuvan julkaisuun. Jos kuvamateriaali ei ole sinun ottamasi tai tekemäsi, materiaalin tekijän nimi on myös hyvä mainita julkaistun kuvan yhteydessä tekijänoikeudellisista syistä. Virheelliset tiedot. Jos huomaat seuraa koskevan vakavan virheellisen väitteen tai asiattoman kommentin, ilmoita sellaisesta tarpeen mukaan seuran hallitukselle, sähköpostilla osoitteeseen jotta virhe voidaan tarvittaessa oikaista.

6 Suosituimmat sosiaalisen median kanavat Suomessa 2016 Facebook Monelle tuttu, helppokäyttöinen ja monipuolinen somekanava. Mahdollista luoda tapahtumia ja ryhmiä esim. eri harrastajaryhmille. Lähes kaikki suomalaiset ovat Facebookissa, joten tavoitettavuus on hyvä. Twitter Nopean viestinnän some-kanava, jossa käydään aktiivista keskustelua hashtageja hyödyntämällä. Lisäksi ajankohtaisten uutisten ja teemojen seuraaminen onnistuu helposti. Erityisen suosittu yli 25-vuotiaiden miesten keskuudessa. Instagram Kuvien ja videoiden jakamiseen tarkoitettu somekanava, jossa viihtyvät erityisesti nuoret. Kuvia saa kohdistettua omille kohderyhmille oikein valittujen hashtagien avulla. WhatsApp Erityisen hyvä sisäisen viestinnän väline, jonka avulla on mahdollista jakaa toisille myös kuvia ja videoita. Käytetään sekä yksityis- että ryhmäviestinnän välineenä. Snapchat Kertaluontoiseen livelähettämiseen perustuva kuva- ja videopalvelu, jonka innokkaita käyttäjiä ovat erityisesti nuoret. Periscope Reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen livelähettämisen kanava, jossa livekuvaa voi kommentoida. Lähde:

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Julkaisuvuosi 2015 www.epliitto.fi 1. YLEISOHJEET... 3 2. ESIINNY OMANA ITSENÄSI... 3 3. HENKILÖKOHTAISEN MIELIPITEEN ILMAISEMINEN...

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN PALLOSEURA PETRI HARAINEN, TOIMINNANJOHTAJA

HYVINKÄÄN PALLOSEURA PETRI HARAINEN, TOIMINNANJOHTAJA 2019 Viestintäsuunnitelma HYVINKÄÄN PALLOSEURA PETRI HARAINEN, TOIMINNANJOHTAJA Sisällysluettelo 1. Kenelle viestimme... 2 1.1 Seurana tärkeimmät viestinnän kohderyhmät ovat... 2 1.2 Joukkueiden tärkeimmät

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016

Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016 Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016 Sisällys Liedon pallo... 3 Arvot... 3 Iloisuus:... 3 Luotettavuus:... 3 Menestys:... 3 Yhteisöllisyys... 3 Sisäinen viestintä... 3 Sidosryhmät... 3

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015

Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015 Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015 Mitä on sosiaalinen media? Sosiaalinen media on vuorovaikutteista, avointa ja kaksisuuntaista viestintää monelta monelle. Nopeus ja reaaliaikaisuus ovat myös

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle?

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? SOME-INFO 16.11.2015 Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? TOIVEET PÄIVÄN TILAISUUDESTA! Maaseutukuriirin SOME-kyselyyn tuli yhteensä 20 vastausta. Kaikilla vastanneilla organisaatiolla

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 11.4.2017 Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa Vastaa kysymykseen verkossa: https://goo.gl/srtqag 1 Verkkoneuvotteluvälineiden ja tuettujen

Lisätiedot

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä seuralle

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä seuralle Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä seuralle Voit kopioida näitä vaikka suoraan ja lisätä perään seurasi käyttämiä hashtageja (tässä #Xseura #Xjoukkue). Käytä aina #kannustamua sekä instagramissa @kannustamua.

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA MINÄ, SINÄ, ME FC PAKA

VIESTINTÄSUUNNITELMA MINÄ, SINÄ, ME FC PAKA VIESTINTÄSUUNNITELMA 15.3.2017 MINÄ, SINÄ, ME FC PAKA 2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Seuran tavoite ja tehtävä... 3 1.2 Seuran arvot... 3 2 SISÄINEN VIESTINTÄ... 4 3 ULKOINEN VIESTINTÄ... 5 4 VIESTINNÄN

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme? M1 Kaarinan Pojat ry Miten me viestimme? Isännän Ääni -seminaari Pori 29.1.2016 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Esityksen sisältö Seuran esittely Viestintäsuunnitelma ja sen luominen

Lisätiedot

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Tuloksellinen somemarkkinointi Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Valmentajaesittely Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress Coach ja tiedottaja MTi Kristiina

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

JIPPO-JUNIOREIDEN VIESTINTÄ

JIPPO-JUNIOREIDEN VIESTINTÄ JIPPO-JUNIOREIDEN VIESTINTÄ JIPPO-JUNIOREIDEN VIESTINTÄ Viestintäsuunnitelman sisältö 1. Kenelle viestimme: seura + joukkue 2. Miten viestitään 3. Mikä on viestinnän tavoite 4. Mitkä ovat viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttäjän opas

Sosiaalisen median käyttäjän opas Sosiaalisen median käyttäjän opas Lisää asiakkaita sosiaalisen median avulla 66% * kuluttajista sanoo, että he käyvät ravintolan sosiaalisen median sivuilla ennen kuin menevät sinne syömään Haluamme auttaa

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma... 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet... 3 Sisäinen viestintä... 3 Tavoitteet:... 3 Kanavat... 4 Joukkueiden sisäisen viestinnän kanavat... 4 Ulkoinen

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

KOK:n mainossäännöt (Rule 40)

KOK:n mainossäännöt (Rule 40) KOK:n mainossäännöt (Rule 40) 23.1.2018 1 Rule 40 Muiden kuin KOK:n, Suomen Olympiakomitean tai PyeongChang 2018:n kumppaneiden ei tule mainonnalla, markkinoinnilla tai viestinnällä luoda kuvaa siitä,

Lisätiedot

PLAY. TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa v1.2

PLAY. TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa v1.2 PLAY TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa 10.03.2016 v1.2 Jarmo Kivelä, projektikoordinaattori Käyttömahdollisuudet Linkkien jakaminen, muiden lähettämien

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

Eero Pöyry Finland Oy, Vesihuollon

Eero Pöyry Finland Oy, Vesihuollon SOME VESIHUOLTOLAITOKSEN VIESTINNÄSSÄ Vesihuolto 2019 -päivät, #vesihuolto2019 15.5.2019 Jyväskylä Eero Makkonen, @EMakkonen Pöyry Finland Oy, Vesihuollon kehittämispalvelut, @PoyrySuomi 1 SOMEN MERKITYS

Lisätiedot

Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö

Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö Yleistä sosiaalisesta mediasta Sosiaalinen media on 6etoverkkoja hyödyntävä vuorovaiku4einen ja käy4äjälähtöinen vies6nnän muoto Sosiaalisessa mediassa luodaan

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS Eveliina Toivonen 21.3.2016 VALMENNUKSEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalinen media yleisesti 2. Sosiaalisen median kanavat 3. Käyttöönotto 4. Sosiaalisen median suunnitelma 5. Sisältömarkkinointi

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura

Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan työn näkyvyys ennen Taiteilija Näyttelytiedote Mediahuomio Kritiikki Haastattelu Nosto Yleisö Taiteilijan

Lisätiedot

NU SKIN LIIKETOIMINTA ON SOSIAALISTA NU SKININ OHJEET SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN

NU SKIN LIIKETOIMINTA ON SOSIAALISTA NU SKININ OHJEET SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN NU SKIN LIIKETOIMINTA ON SOSIAALISTA NU SKININ OHJEET SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN 1 SUORAMYYNTIÄ VOI AJATELLA ALKUPERÄISENÄ 'SOSIAALISENA VERKOSTONA' Liiketoimintamallimme perustuu kahdenkeskeisiin myyntitapahtumiin

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen FC WILD viestintäsuunnitelma 12.04.2015 Tapio Keränen Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän mittarit Tulevat

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut

Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille 16.9.2014 Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut Some on vuorovaikutusta Kuuntelemista, oppimista ja jakamista Keskusteleva äänensävy Viestitään samanaikaisesti

Lisätiedot

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on tärkeää? Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Somettaminen käyntiin 10.5.2016 Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Kanavia on monia, aloitetaan kuitenkin Facebookista Twitteristä ja Instagramista. FACEBOOK Tarvitset

Lisätiedot

TIEDONKERUUKYSELYN SATOA

TIEDONKERUUKYSELYN SATOA FC HONKA ry STRATEGIAPROJEKTI 2014 TIEDONKERUUKYSELYN SATOA 4.6.2014 1. SAATTEEKSI Saimme strategiaprojektimme aloittaneen tiedonkeruuvaiheen kyselyihin 344 vastausta seuran piiristä ja sidosryhmiltämme.

Lisätiedot

Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä

Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä Suomen Ladun koulutus Salo 25.4.2014 Piritta Seppälä Viestintä-Piritta www.viestintapiritta.fi keskiviikkona 2. huhtikuuta 2014 Kuka Viestintä-Piritta? keskiviikkona

Lisätiedot

Hiekkis. Some-strategia

Hiekkis. Some-strategia Hiekkis Some-strategia Some-strategian sisällys Valitsimme tähän some-strategiaan neljä tämän hetken suosituinta ja käytetyintä some-kanavaa nuorten keskuudessa. Projekti suunniteltiin ja toteutettiin

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Sosiaalisen median käyttö Suomessa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 16-24v 25-34v 35-44v 45-54v 55-64v 65-74v 75-89v Seuraa jotain yhteisöpalvelua ainakin

Lisätiedot

HUIMAN JUNIORIJALKAPALLON VIESTINTÄOHJE

HUIMAN JUNIORIJALKAPALLON VIESTINTÄOHJE HUIMAN JUNIORIJALKAPALLON VIESTINTÄOHJE Sisällysluettelo HUIMAN JUNIORIJALKAPALLON VIESTINTÄOHJE... 1 1. Kenelle viestimme... 3 2. Miten viestimme... 4 3. Mikä on viestintämme tavoite... 5 Jaoston sisäisen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja Yksi Yhteinen somessakin Akseli Innanen Mediatuottaja Innostava viestintä lisää yhteisöllisyyden tunnetta seuraväen sisällä ja kiinnostavuutta seuraa kohtaa toiminnan ulkopuolella oleville. Valo, Urheiluseuran

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Sosiaalinen Media = SoMe

Sosiaalinen Media = SoMe Sosiaalinen Media = SoMe Digityöpaja, 28.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana kolmessa

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

TUUSULAN PALLOSEURAN VIESTINTÄ

TUUSULAN PALLOSEURAN VIESTINTÄ TUUSULAN PALLOSEURAN VIESTINTÄ TUUSULAN PALLOSEURAN VIESTINTÄ Viestintäsuunnitelman sisältö 1. Kenelle viestimme: seura + joukkue 2. Miten viestitään 3. Mikä on viestinnän tavoite 4. Mitkä ovat viestinnän

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään?

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Educa 27.1.2012 Hannu Laukkanen 1 Aiheitamme tänään Tieto ja viestintätekniikka - TVT- koulussa ja opetuksessa Sosiaalinen media mahdollisuuksien media Tekijänoikeudet

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME //07 Käyttääkö yrityksessä sosiaalista mediaa liiketoiminnan tukena Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki SUKUPUOLI Mies Nainen IKÄRYHMÄ Alle 45 vuotta

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Sopimukselliset velvoitteet, Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on

Lisätiedot

Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina

Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina Ulla Ruuskanen Kuntien verkkoviestijöiden tapaaminen 22.9.2017 25.9.2017 1 Agenda Tausta Tasavertainen dialogi Mitä lähettilyys

Lisätiedot

Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta

Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta Veera Värtinen 1.9.2017 Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta 1. Nuori sosiaalisen median käyttäjänä... 2 2. Sosiaalinen media nuoren kuluttajan vaikuttajana... 3 3. Tunnista

Lisätiedot

Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma

Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma LAPIN YLIOPISTON VIESTINTÄPALVELUT 2015 Tämän suunnitelman tavoitteena on: Nostaa esille perusteluita, miksi Lapin yliopiston on tärkeää olla mukana sosiaalisessa

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo Sanaristikoista sillietiketteihin museon valokuvien käyttö yhteisöllisyyden luomisessa museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo V A L T A K U N N A L L I S E T K U V A - A R K I S T O P Ä I V Ä

Lisätiedot

Brändin rakentaminen somessa

Brändin rakentaminen somessa Terhi Aho Tulos Helsinki Oy 22.4.2016 #tuloslove Brändin rakentaminen somessa Brändin rakentamisesta johtamiseen Ennen Nyt Ei voi hallita, mutta voi vaikuttaa. Kuka johtaa yrityksen verkkoviestintää? Viestintä

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa. Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille

Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa. Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille Somepulssi-kyselystä Somepulssi 2016 -kyselyssä kartoitettiin sosiaalisen median

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Sopimuspalokunnat kuolee Pienillä paikkakunnilla ei väki riitä, isoilla taas valitaan muita harrastuksia kun tarjontaa on niin paljon Teettekö

Lisätiedot

Sosiaalinen media Valion viestinnässä

Sosiaalinen media Valion viestinnässä Sosiaalinen media Valion viestinnässä Pia Kontunen, viestintäjohtaja 28.3.2011 Sosiaalinen media uudistaa liiketoimintaa Esityksen sisältö Pia Kontunen Minkälainen yritys on Valio ja mitä se haluaa viestiä?

Lisätiedot

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle Voit kopioida osan vaikka suoraan ja lisätä perään turnauksen tai seurasi käyttämiä hashtageja (tässä #Xturnaus #Xseura #Xjoukkue). Käytä aina

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Ohje sosiaalisen median käyttöön 2019 Hattulan kunta

Ohje sosiaalisen median käyttöön 2019 Hattulan kunta Ohje sosiaalisen median käyttöön 2019 Hattulan kunta 1 Sosiaalinen media työkäytössä... 1 1.1 Mitä on sosiaalinen media?... 1 1.2 Millaisia kanavia sosiaalisesta mediasta löytyy?... 2 1.3 Hattulan kunnan

Lisätiedot

Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti. Veera Bianca Papinoja

Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti. Veera Bianca Papinoja Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti Veera Bianca Papinoja www.veerabianca.com @veerabianca Veera Bianca Some- ja PR -konsultti Matkabloggaaja / Instagrammaaja (www.veerabianca.com

Lisätiedot