Pesässä on aina yli 20 C ja sikiöinnin aikana yli 30 C, suhteellinen kosteus sikiöalalla on yli 90 %

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pesässä on aina yli 20 C ja sikiöinnin aikana yli 30 C, suhteellinen kosteus sikiöalalla on yli 90 %"

Transkriptio

1 Mehiläiset ja taudit Mehiläispesässä on runsaasti hiilihydraatteja, valkuaisia ja rasvoja Lisäksi siellä on suuri joukko tiiviissä kosketuksessa toisiinsa olevia toukkia ja aikuisia mehiläisiä Sama hengitysilma kiertää usean yksilön kautta Ruokakin kulkee suusta suuhun Pesässä on aina yli 20 C ja sikiöinnin aikana yli 30 C, suhteellinen kosteus sikiöalalla on yli 90 % Tällaiset olosuhteet ovat suosiolliset useille bakteereille sienille! Mehiläisten ruokavarojen säilyvyys ja yhteiskunnan jäsenten terveys perustuvat haitallisten mikrobien pitämiseen mahdollisuuksien mukaan pesän ja mehiläisen tai toukan ulkopuolella, ruokavaroihin tai kudoksiin päässeiden bakteerien ja sienien kasvun estämiseen ja vaarallisen aineksen poistamiseen tai eristämiseen

2 Mehiläiset ja taudit Taudinaiheuttajat: Bakteereita, sieniä, yksisoluisia, jotka käyttävät isäntänsä kudoksia ravinnokseen (esim esikotelomätä, kalkkisikiö) tai ruuansulatuskanavassa käyttävät isännän ravinnon (esim toukkamätä) Taudinaiheuttaja näin joko tuhoaa kudoksia tai nälkiinnyttää isännän Virukset pistävät isännän solut monistamaan itseään, mikä johtaa kudostuhoihin ja toimintojen häiriintymiseen Sama pätee isompiinkin loisiin, jotka imevät esim isännän veri-imunestettä (punkit) Taudinaiheuttajat ovat useimmiten erikoistuneet yhteen tai muutamaan lähisukuisiin isäntiin, joista ne ovat täysin riippuvaisia Jotkut mikrobit voivat kasvaa ruokavaroissa, jolloin vaikutus on usein pilaantuminen, mutta joskus myös hyödyllinen (siitepölyn hapan käyminen parantaa säilyvyyttä ja sulavuutta) Mikrobien kasvu riippuu lämpötilasta ja kosteudesta, useiden paras kasvu on C lämpötiloissa

3 Tartuntojen pitäminen ulkona: suojattu, vartioitu pesä Tartuntojen pitäminen elimistön ulkopuolella: puhdas, melkein steriili ruoka: hunajan antibakteeriset järjestelmät: ph, kuivuus glukoosioksidaasi (>vetyperoksidi) hunajissa on muitakin antibiootteja eri kasveista siitepölyn hapan käyminen ruokamehun antibiootit: dekenihappo, rojalisiini ym Vaikeasti läpäistävät kitiinikuori ja suolensisältöä ympäröivä ns peritrooffinenkalvo Ruokamehun antibiootit toimivat vielä suolessa ja suojaavat mm vanhaa toukkaa ja aikuista mehiläistä esikotelomädältä

4 Tartuntavaarallisen aineksen poisto ja eristäminen: Sairaiden toukkien ja koteloiden tunnistaminen ja poisto (perinnöllistä vaihtelua) Vanhojen mehiläisten poistuminen kuolemaan, kuolleiden mehiläisten ja muiden roskien poisto, punkkien poisto toisista mehiläisistä kennoista Mikäli vieras kappale on liian iso poistettavaksi, se eristetään kittivahalla, joka myös estää mikrobien kasvua

5 Puolustautuminen elimistöön päässeitä taudinaiheuttajia vastaan Mehiläisen veri-imunesteessä on soluja ja aineita, jotka pystyvät tuhoamaan taudinaiheuttajia Solut voivat nielaista (fagosytoida) bakteereita tai ne voivat muodostaa solujen peittämiä pesäkkeitä, noduluksia Osa bakteerien vastaisista aineista (apidekiinit, apekiinit) mehiläinen muodostaa tartunnan jälkeen Tällainen immuniteetti on epäspesifinen, kohdistuu useisiin taudinaiheuttajiin ja myös melko lyhytkestoinen Toukkien ja aikuisten veri-imunesteissä on eroja, mutta myös niitä kohtaavat tartuntapaineet ovat erilaisia: toukan ympäristössä taudinaiheuttajia on vähän, sen sijaan varsinkin kenttämehiläinen joutuu monenlaisten mikrobien kanssa tekemisiin

6 Taudinaiheuttajien vastaus mehiläisen puolustukseen Kitiiniä hajottavat entsyymit (esim kalkkisikiö) helpottunkeutumista elimistöön Vaikeasti vieraaksi tunnistettava pintarakenne ei laukaise bakteerien vastaisten aineiden muodostusta eikä saa myöskään soluja nielaisemaan niitä tai muodostamaan pesäkkeitä Bakteeri (P larvae) voi myös tuottaa entsyymejä, jotka hajottavat hemolymfan vasta-aineita Johtaako tartunta näkyvään tautiin, kunnan menetykseen,oireettomaan kantajaan tai vapautumiseen tartunasta riippuu kunnan yleiskunnosta, vahvuudesta, tartuntapaineesta ja perimästä

7 Tartuntojen leviäminen Pesässä: saastuneet ruokavarat, kalusto ruokkijamehiläisten rauhaset (pussisikiö) suora kosketus (punkit) Pesien välillä: ryöstö harhalennot saastunut kalusto pesien yhdistämiset Tarhojen välillä ryöstö pesien siirrot, kaluston siirrot, mehiläiskauppa Jos pesä on heikko tai kuollut ryöstävät toisten pesien mehiläiset sen ruokavarat varsinkin sadottomana aikana Näin sairaat pesät ovat helposti ryöstölle alttiita, jolloin ryöstäjät saavat myös tartunnan. Ryöstölle altistumista estetään pitämällä kunnat hyvässä kunnossa ja lentoaukot tarvittaessa pieninä Tarvittaessa siirretään uhri tai ryöstäjä pois

8 Muita tartuntateitä ehkäistään kaluston desinfioinneilla, varmistumalla myytävien kuntien terveydestä, syöttämällä kunnille ainoastaan sokeria tai säteilytettyä siitepölyä ja mahdollisuuksien mukaan sijoittamalla pesät riittävän kauas toisitaan Pesiä yhdistettäessä varotaan yhdistämästä sairasta kuntaa terveeseen

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Eesti mesinike suvine teabepäev Koht ja aeg: Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskooli ruumides, 11.07.2015.a.

Lisätiedot

Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma

Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma 2012-2013 Sirpa Heinikainen, tutkija Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö, Kuopio Tausta mehiläiskuolemat

Lisätiedot

MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007

MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007 MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007 Jos P. larvae bakteereja on todettu hunajanäytteestä, on kunnaneläinlääkärin viipymättä suoritettava tarhan sikiökakkujen kliininen tutkimus. Jos kliinisen

Lisätiedot

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä loisiva laji, joka on onnistunut siirtymään arviolta 1900-luvun

Lisätiedot

Ohje mehiläisten esikotelomätään liittyvistä viranomaistoimista

Ohje mehiläisten esikotelomätään liittyvistä viranomaistoimista Esittelijä Hanna Kuukka-Anttila Sivu/sivut 1 / 5 Tämä ohje on tarkoitettu helpottamaan mehiläisten esikotelomädän vastustamiseksi tehdyn maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (11/2015) soveltamista

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen ja torjunta ajoissa auttaa kuitenkin pääsemään siitä

Lisätiedot

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA MITÄ OVAT MIKRO-ORGANISMIT? Mikro-organismi tai mikrobi on organismi, joka on niin pieni, ettei sitä näe paljaalla silmällä. Vain siinä tapauksessa, kun niitä

Lisätiedot

Kumoaa Mehiläisten esikotelomädästä 27.3.1990 annettu maa- ja metsä- talousministeriön eläinlääkintöosaston yleiskirje n:o 210.

Kumoaa Mehiläisten esikotelomädästä 27.3.1990 annettu maa- ja metsä- talousministeriön eläinlääkintöosaston yleiskirje n:o 210. D 127 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto PÄÄTÖS nro 2/EEO/96 Päivämäärä 4.1.1996 Dnro 976/50-95 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.6.1996 - toistaiseksi Eläinlääkäreille ja

Lisätiedot

Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen

Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen Tarttuvat taudit- ja lääkepäivä 7.5.2015 Hanna Kuukka-Anttila, FM Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Mehiläistarhaus

Lisätiedot

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Jarkko Niemi, Luonnonvarakeskus Lasten Yliopisto, Seinäjoki, 16.4.2016 Luennon sisältö Mitä ovat hyönteiset ja madot Mikä on niiden rooli

Lisätiedot

2.3.5 Kudosten rappeuma 105 2.3.6 Kalkkeumat 106 2.3.7 Verenvuoto tai verenpurkauma 106 2.3.8 Nestepöhö, turvotus, ödeema 107 2.3.

2.3.5 Kudosten rappeuma 105 2.3.6 Kalkkeumat 106 2.3.7 Verenvuoto tai verenpurkauma 106 2.3.8 Nestepöhö, turvotus, ödeema 107 2.3. SISÄLTÖ JOHDANTO 13 1. RAKENNE JA ELINTOIMINNOT 17 1.1 SOLU 18 1.2 KUDOKSET 19 1.2.1. Peitin- eli epiteelikudos 19 1.2.2. Side- ja tukikudos 19 1.2.2.1. Luut 20 1.2.2.2 Luuliitokset 21 1.2.2.3 Hampaat

Lisätiedot

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013 Näin hoidan mehiläisiäni Hoitohistoria 1964 mehiläiset kotipaikalle Sumiaisiin. Toisen polven mehiläistarhaaja. 1982 omat pesät Kuorevesi - Längelmäki alueelle,

Lisätiedot

Miten taudista eroon?

Miten taudista eroon? Esikotelomädästä vapautuminen Esikotelomätä on mehiläisten vakava sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana aina mehiläispesän kuolemaan. Tauti ei kuitenkaan tarkoita mehiläistarhauksen loppua, sillä tarhaajat

Lisätiedot

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA MILLERIN MENETELMÄ Muotoiltu pohjukekehä annetaan hyvin rakentavan kunnan rakennettavaksi Kun pohjuke on rakennettu puoliväliin, se annetaan siitoskuntaan kahden pesään

Lisätiedot

Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula

Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula Ihmiset ovat jo vuosituhansia sitten keksineet, että hunajaa saa helpoiten tarhaamalla mehiläisiä. Kesän aikana mehiläiset keräävät yhteen pesään ravinnoksi hunajaa noin 40 kg. Leppoisa Helmer Lauren on

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Miten elimistö

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Mistä taudinaiheuttajat

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ Mehiläistarhaaja Arja Korhonen MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ SISÄLTÖ Mehiläistarhauksen aloitus Pesien hankinta ja EKM:n leviäminen Pesien saneeraus Omien pesien tilanne Loppupäätelmät

Lisätiedot

Bioturvakoulutus Kalaterveyspäivä

Bioturvakoulutus Kalaterveyspäivä Bioturvakoulutus Kalaterveyspäivä 28.3. 2019 Anna Maria Eriksson-Kallio Kalaterveyspäivä 28.3.2019 Erikoistutkija Eläintautibakteriologian ja -patologian tutkimusyksikkö, Villi- ja vesieläinpatologian

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Maritta Martikkala, Tuula Lehtonen ja Ari Seppälä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen

Lisätiedot

Metsäpatologian laboratorio tuhotutkimuksen apuna. Metsätaimitarhapäivät 23. 24.1.2014 Anne Uimari

Metsäpatologian laboratorio tuhotutkimuksen apuna. Metsätaimitarhapäivät 23. 24.1.2014 Anne Uimari Metsäpatologian laboratorio tuhotutkimuksen apuna Metsätaimitarhapäivät 23. 24.1.2014 Anne Uimari Metsäpuiden vaivat Metsäpuiden eloa ja terveyttä uhkaavat monet taudinaiheuttajat: Bioottiset taudinaiheuttajat

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat Raisio 5.4.2017 Maritta Martikkala SML ry Juhlavuotena saadaan näkyä Maailman Mehiläispäivä la 20.5. Paikallisyhistysten tapahtumia Esim. paikkakunnan kaikissa kouluissa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 5/EEO/2007 Päivämäärä Dnro 24.5.2007 1273/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.6.2007 - toistaiseksi Kumoaa Mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta 4 päivänä

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset

Lisätiedot

Mehiläisten bakteeri- ja sienitaudit

Mehiläisten bakteeri- ja sienitaudit Mehiläisten bakteeri- ja sienitaudit Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma Minna Kontu Eläinlääketieteellinen mikrobiologia ja epidemiologia Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 09.09.2014 Oulu Päivi Aalto Esityksen sisältö Taudinaiheuttajat ja tartuntariskit

Lisätiedot

11. Elimistö puolustautuu

11. Elimistö puolustautuu 11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/9 07.02.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/9 07.02.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (5) 28 Sosiaalilautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Essi Kuikan valtuustoaloitteesta koskien siirtymistä kuparisiin kosketuspintoihin HEL 2011-007800

Lisätiedot

Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla

Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki Kuva: Sirkka Karikko Nekroottinen enteriitti Nekroottinen enteriitti on Clostridium perfringens bakteerin

Lisätiedot

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3. Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.2015 Mehiläiset ja maatalous Mehiläiset tuottavat hunajaa, vahaa, propolista,

Lisätiedot

Hunaja, terveellistä makeaa? Kaspar Ruoff

Hunaja, terveellistä makeaa? Kaspar Ruoff Hunaja, terveellistä makeaa? Kaspar Ruoff Raakaaineet Mesikaste Mesi Medestä hunajaksi mesi: 40 % sokereita, 60 % vettä -> pilaantuu herkästi mehiläinen kerää, haihduttaa vettä, lisää rauhaseritteitä,

Lisätiedot

Mistä tunnistat mehiläisen?

Mistä tunnistat mehiläisen? Mistä tunnistat mehiläisen? mehiläinen ampiainen kimalainen Mehiläiset kuuluvat mesipistiäisiin. Mehiläislajeja on maailmassa noin 20 000. Useimmat niistä ovat erakkomehiläisiä, niin myös kaikki Suomen

Lisätiedot

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015 Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta Mika Mäkinen 26.5.2015 Bank of America and Merill Lynch (2014): A severe pandemic could kill 360mn and hit global GDP by 5% Pandemian määritelmä Uusi taudin aiheuttaja

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli

Lisätiedot

Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei?

Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei? Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei? Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Alueellinen koulutuspäivä 29.11.2016 Hygieniahoitaja, Anu Harttio-Nohteri/VSSHP

Lisätiedot

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä.

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. 1 (13) Medestä hunajaksi Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. Mehiläiset varastoivat valmistamansa hunajan hunajakennoihin. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. 2 (13) Medestä

Lisätiedot

Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen

Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen Suomalaisten Apituo/eiden tutkimustuloksia seminaari 16.11.2012 Joensuu Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen Mehiläiset ja siitepöly Mehiläiset

Lisätiedot

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa

Lisätiedot

Kolibakteeria tutkimassa

Kolibakteeria tutkimassa KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille, mutta se soveltuu myös yläkouluun esimerkiksi demonstraationa. Lukiossa työ sopii kursseille KE2 ja KE3. KESTO: 30 min + 4 päivää + tulosten tarkastelu. MOTIVAATIO:

Lisätiedot

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus

Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus Klo 8.30 Kahvi (hanke tarjoaa) Klo 9.00 Päivän avaus ja terveiset Vaavi-hankkeen Saksan opintomatkalta, Katriina Pylkkänen

Lisätiedot

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Mehiläishoito rytmittyy mehiläisten biologian ja vuodenaikojen mukaan. Kevät on luonnon heräämisen

Lisätiedot

II Terveyden ja sairauden historiaa

II Terveyden ja sairauden historiaa II Terveyden ja sairauden historiaa 1 Kysymyksiä Mitä yhteisiä terveysvaaroja 1800-luvun ihmisellä ja nykysuomalaisella on? 2 Kysymyksiä Millaisia sairauden selitysmalleja tiedät menneisyydessä olleen?

Lisätiedot

Mehiläishoidon sanasto

Mehiläishoidon sanasto Mehiläishoidon sanasto Allaspesä. Pesämalli, jossa sikiöosasto on usein yli 10 kehää leveä, ja muodostaa näin eräänlaisen altaan. Sikiöosaston päälle voi lisätä tarvittaessa hunajalaatikoita, perinteisissä

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuus kuriin Ripulit. ELT Tiina Autio, Evira ja ELT Vesa Rainio, Savonia-amk,Vaavi-hanke

Vasikkakuolleisuus kuriin Ripulit. ELT Tiina Autio, Evira ja ELT Vesa Rainio, Savonia-amk,Vaavi-hanke Vasikkakuolleisuus kuriin Ripulit ELT Tiina Autio, Evira ja ELT Vesa Rainio, Savonia-amk,Vaavi-hanke Milloin tulee ripuli? Jos elimistöön joutuu myrkyllistä ainetta, on hyvin todennäköistä, että se on

Lisätiedot

Muhkeat marjat, Hienot hedelmät

Muhkeat marjat, Hienot hedelmät uhkeat marjat, ienot hedelmät ölyttäjä pelastaa puutarhan ehiläiset ovat hienoja hyönteisiä, joilla on tärkeä merkitys. onien kasvien, marjojen ja hedelmien sato on riippuvainen mehiläisistä ja muista

Lisätiedot

Keski-Suomen Hyvinvoinnin Osaamiskeskittymä KeHO PF

Keski-Suomen Hyvinvoinnin Osaamiskeskittymä KeHO PF Keski-Suomen Hyvinvoinnin Osaamiskeskittymä KeHO PF 17.9.2018 2 Jyväskylän yliopisto Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Keski-Suomen liitto Jyväskylän

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (6) 18 Lausunto kuparisia kosketuspintoja ja infektioita koskevasta valtuustoaloitteesta HEL 2011-007800 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan

Lisätiedot

Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila

Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Hyönteisten alkutuotannon vaatimukset VIRANOMAISILMOITUKSET Hyvissä ajoin (4vko) ennen toiminnan aloittamista ilmoitus alkutuotantopaikasta oman

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Suojaa työpaikkasi sikainfluenssalta. (H1N1-virus)

Suojaa työpaikkasi sikainfluenssalta. (H1N1-virus) Suojaa työpaikkasi sikainfluenssalta (H1N1-virus) Sikainfluenssa on hengitysteiden sairaus, jota tavataan usein sioilla. Aiheuttajana on A-tyypin influenssavirus. On erittäin harvinaista, että ihminen

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Maaperän biologinen monimuotoisuus Tuhannet tuntemattomat jalkojemme alla

Maaperän biologinen monimuotoisuus Tuhannet tuntemattomat jalkojemme alla Maaperän biologinen monimuotoisuus Tuhannet tuntemattomat jalkojemme alla Jari Haimi Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jyväskylän yliopisto 24.11.2015 Maaperän monimuotoisuus 2 Maaperässä elää ja vaikuttaa

Lisätiedot

Eliömaailma. BI1 Elämä ja evoluutio Leena Kangas-Järviluoma

Eliömaailma. BI1 Elämä ja evoluutio Leena Kangas-Järviluoma Eliömaailma BI1 Elämä ja evoluutio Leena Kangas-Järviluoma Aitotumalliset l. eukaryootit Esitumalliset l. prokaryootit kasvit arkit alkueliöt sienet bakteerit eläimet Eliökunnan sukupuu Tumattomat eliöt

Lisätiedot

Moniresistenttien mikrobien näytteenotto

Moniresistenttien mikrobien näytteenotto Moniresistenttien mikrobien näytteenotto Mika Paldanius Osastonhoitaja TtM, FT Mikrobiologian laboratorio Moniresistenttien mikrobien näytteenotto Mikrobit ovat erittäin muuntautumiskykyisiä Antibioottihoidoista

Lisätiedot

PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa

PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa Listerian, Salmonellan ja kampylobakteerien tunnistus elintarvikkeista ja rehuista 29.11.2012 Eva Fredriksson-Lidsle Listeria monocytogenes Salmonella (spp) Campylobacter

Lisätiedot

Tärkeimmät sisäloiset

Tärkeimmät sisäloiset Lampaan sisäloiset Tärkeimmät sisäloiset Meillä? Muualla? Teladorsagia circumcinta (ent. Oestertagia) Trichostrongylus vitrinus Haemonchus cntortus Nematodirus battus = maha ja suolistomadot Kuva: Teara/US

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle!

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Megaklinikan suun bakteeri-infektion hallintaohjelma odottavalle perheelle. (HLLTimo Heinonen, HLL Kimmo Kaihovaara, HLL Jan Pettersson, HLL Omar Al.Soufi,

Lisätiedot

Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1

Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Ovelat ötökät Arviolta noin puolet kaikista maapallon eliölajeista kuuluu hyönteisten ryhmään. Maapallolla tunnetaan yli miljoona hyönteislajia ja Suomessakin hiukan alle

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa

Lisätiedot

Avainsanat. populaatio yksilöiden levintätyypit ikärakenne sukupuolijakauma populaation kasvumallit ympäristön vastus elinkiertostrategiat

Avainsanat. populaatio yksilöiden levintätyypit ikärakenne sukupuolijakauma populaation kasvumallit ympäristön vastus elinkiertostrategiat Avainsanat populaatio yksilöiden levintätyypit ikärakenne sukupuolijakauma populaation kasvumallit ympäristön vastus elinkiertostrategiat Populaatio Populaatiolla tarkoitetaan tietyllä alueella tiettynä

Lisätiedot

Onko koirallani matoja?

Onko koirallani matoja? Onko koirallani matoja? Koirien sisäloiset eli madot Lähestulkoon kaikki koirat saavat jossain elämänsä vaiheessa matotartunnan. Suomessa koirien yleisimmät sisäloiset kuuluvat pyörö- ja heisimatojen ryhmään.

Lisätiedot

KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS

KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS 2 3. 0 1. 2 0 1 1 K A A R I N A Marjut Ritala DNA-diagnostiikkapalveluja kotieläimille ja lemmikeille Polveutumismääritykset Geenitestit Serologiset testit Kissat, koirat,

Lisätiedot

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,

Lisätiedot

Mitä hiiva on? Märehtijän ruokinta

Mitä hiiva on? Märehtijän ruokinta Mitä hiiva on? 1860 luvun loppupuolella Louis Pasteur tunnisti hiivan eläväksi, mikroskooppiseksi, yksisoluiseksi organismiksi, joka aiheutti alkoholikäymisen ja taikinan nousemisen Pian tuli mahdolliseksi

Lisätiedot

Mikrobiologia. Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin

Mikrobiologia. Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin Suurin osa mikrobeista on haitattomia ja niitä hyödynnetään elintarviketeollisuudessa Mikrobiologia Haitalliset mikrobit pilaavat elintarvikkeita

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7. 8.10.2014 Tampere Päivi Aalto Ohjeen sisältö Vuosien 2015 2019 tesu-valvontaohjelman

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet 9.5.2019 Janne Laine Infektiolääkäri Tartuntatiet Kosketustartunta Pisaratartunta Ilmatartunta Veritartunta Elintarvikevälitteinen tartunta Vektorin välityksellä tapahtuva

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

Ruoansulatus ja suolisto

Ruoansulatus ja suolisto Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo

Lisätiedot

Taulukko 1. Laboratoriotoimintaa koskevat eristämis- ja muut suojatoimenpiteet

Taulukko 1. Laboratoriotoimintaa koskevat eristämis- ja muut suojatoimenpiteet 4748 N:o 1053 Liite Taulukko 1 Laboratoriotoimintaa koskevat eristämis- ja muut suojatoimenpiteet 1 Erillinen laboratoriotila ( 1 ) ei vaadita ei vaadita 2 Laboratorio suljettavissa ilmatiiviisti kaasudesinfioinnin

Lisätiedot

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia. Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.fi Tällä luennolla Vastustuskyky on muutakin kuin vasta-aineita: rakenne,

Lisätiedot

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa Kuva: Jessica Louque Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry 2015 Tiivistelmä Pieni pesäkuoriainen (Aethina tumida)

Lisätiedot

2a) Piirrä ison valtimon ja laskimon rakenne ja nimeä kuvaan siinä näkyvät rakenteet (4p) (Ihminen s.40)

2a) Piirrä ison valtimon ja laskimon rakenne ja nimeä kuvaan siinä näkyvät rakenteet (4p) (Ihminen s.40) TerBio Valintakoe 2010 Biologian osakoe, vastaukset 1. Määrittele lyhyesti, mitä tarkoittavat a) Systolinen verenpaine (1p) (Ihminen s.42) b) Imuneste (1p) (Ihminen s. 179) c) Perusaineenvaihdunta (2p)

Lisätiedot

Bioteknologia BI5. Mikrobit

Bioteknologia BI5. Mikrobit Bioteknologia BI5 Mikrobit MIKROBIT eliöitä kaikista neljästä kunnasta + virukset ja prionit kaikki mikroskooppisen pienet eliöt yksilö- ja lajimäärältään enemmän kuin muita eliöitä esiintyvät kaikenlaisissa

Lisätiedot

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,

Lisätiedot

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten

Lisätiedot

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena

Lisätiedot

Biologinen rehunsäilöntä

Biologinen rehunsäilöntä Biologinen rehunsäilöntä Yrityksellä yksityinen omistuspohja, jolla pitkä kokemus erityisesti biologisista rehunsäilöntäaineista ja hiivavalmisteista Korkealaatuinen laboratorio, jossa työskentelee mikrobiologeja

Lisätiedot

Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta. Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere ja Iisalmi 5.10.

Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta. Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere ja Iisalmi 5.10. Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere 26.9. ja Iisalmi 5.10.2017 2 Vasikkakasvatuksen tautiongelmat 1) Ripulit (Rota, Corona,

Lisätiedot

Tekstiilihuollon hygieniavastaavan koulutus verkossa

Tekstiilihuollon hygieniavastaavan koulutus verkossa Tekstiilihuollon hygieniavastaavan koulutus verkossa Ensimmäinen luentokerta Keudan aikuisopisto - Palvelualat KEUDA 1 Tekstiilihuollon laadunhallinnan kehitys 2001 Valkopesun laadunvalvonnan nimi muutetaan

Lisätiedot

SILOMIX REHUNSÄILÖNTÄKONSEPTI

SILOMIX REHUNSÄILÖNTÄKONSEPTI SILOMIX REHUNSÄILÖNTÄKONSEPTI TARKEMPAA REHUNSÄILÖNTÄÄ MAIDON KESKITUOTOS KG/LEHMÄ/UOSI 2015 9700 9200 8700 8200 7700 9361 9321 8709 8639 8634 7200 6700 6898 Tanska Pohjois-Italia Ruotsi iro Suomi EU keskiarvo

Lisätiedot

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012 Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Siemenessä leviävien tautien torjuntakeinoja luomussa Mahdollisimman

Lisätiedot

Mikrobiryhmät. Bakteeriviljelmät

Mikrobiryhmät. Bakteeriviljelmät Mikrobit Kuuluvat moneen eri eliökunnan ryhmään (bakteereihin, arkkeihin, alkueliöihin ja sieniin lisäksi virukset) Hajottajia (lahottajat ja mädättäjät), patogeeneja (taudinaiheuttajia), tuottajia (yhteyttävät),

Lisätiedot

Kalataudit vuonna 2017

Kalataudit vuonna 2017 Kalataudit vuonna 2017 Perttu Koski Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kalaterveyspäivä 22.3.2015 Helsinki Vuonna 2017 valmistetun ja maahan tuodun antibioottirehun käyttömäärä tuotettua ruokakalakiloa

Lisätiedot

Lataa Virus - Matti Jalasvuori. Lataa

Lataa Virus - Matti Jalasvuori. Lataa Lataa Virus - Matti Jalasvuori Lataa Kirjailija: Matti Jalasvuori ISBN: 9789522911667 Sivumäärä: 187 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.86 Mb Mikä virus oikeastaan on? Miksi käytämme samaa termiä niin Iranin

Lisätiedot

Keski-Suomen Seututerveyskeskus

Keski-Suomen Seututerveyskeskus Keski-Suomen Seututerveyskeskus Ohjeet tavallisimmista lasten tartuntataudeista Päivitetty 18.10.2012 /PL Tauti Aiheuttaja ANGIINA Streptokokkibakteeri Nenän ja nielun eritteet. 2 5 vrk. ENTEROROKKO (rokotetta

Lisätiedot

Perustietoa Mehiläishoidosta

Perustietoa Mehiläishoidosta Ari Seppälä 2014 Perustietoa Mehiläishoidosta -n. 2500 mehiläishoitajaa -100 ammattimaista perheyritystä - 400 sivutoimista - suuri osa harrastajia - vapaa elinkeino -Ei luvanvaraista (normaalit säännöt)

Lisätiedot

GEENITEKNIIKAN PERUSASIOITA

GEENITEKNIIKAN PERUSASIOITA GEENITEKNIIKAN PERUSASIOITA GEENITEKNIIKKKA ON BIOTEKNIIKAN OSA-ALUE! Biotekniikka tutkii ja kehittää elävien solujen, solun osien, biokemiallisten menetelmien sekä molekyylibiologian uusimpien menetelmien

Lisätiedot

EI PELKÄSTÄÄN SE MIKÄ ON MIELESTÄSI SIKSES PARASTA?

EI PELKÄSTÄÄN SE MIKÄ ON MIELESTÄSI SIKSES PARASTA? SATAKUNNASTA - SIKSES PARASTA HANKKEEN UUTISKIRJE HELMIKUU / 2017 EI PELKÄSTÄÄN SE HUNAJA Suomalaiset käyttävät keskimäärin 700 g hunajaa vuosittain. Kulutus on ollut viime vuosina nousussa. Syitä kasvuun

Lisätiedot

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ EMONKASVATUS HISTORIAA Ensimmäinen kuvaus mehiläisemosta naaraana julkaistiin Espanjassa 1586. Englantilainen Charles Butler osoitti vuonna 1609, että kuhnurit ovat koirasmehiläisiä Jo vuonna 1568 Saksassa

Lisätiedot

Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini

Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Tavoitteet Kasvattaja tunnistaa broilerikanan normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2012 1 (5) historia Rahoitusjohtaja 28.2.2012 Talous- ja suunnittelukeskus pitää aiheellisena harkita kuparia ja muita mahdollisia antibakteerisia materiaaleja vaihtoehtoisina

Lisätiedot