Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula"

Transkriptio

1 Ihmiset ovat jo vuosituhansia sitten keksineet, että hunajaa saa helpoiten tarhaamalla mehiläisiä. Kesän aikana mehiläiset keräävät yhteen pesään ravinnoksi hunajaa noin 40 kg. Leppoisa Helmer Lauren on tarhannut mehiläisiä Tuusulassa jo vuodesta 1960 asti eli yli 45 vuotta. Hänen tarhaansa Juhmon marjatilalla kuuluu ainakin 6 jykevää puista pesälaatikkoa. Helmer huolehtii pesien hyvinvoinnista. Hänen on valvottava kuningattaren munintaa sekä tarkistettava pesän ravinto-, siitepöly- ja hunajavarastot. Hänen on valvottava, että mehiläiset pysyvät terveinä. Pesät ovat sijoitettu metsän ja pellon laitaan ja läheisillä Juhmon marjatilan pelloilla mehiläiset käyvät hakemassa marjapensaiden kukista mettä. Samalla ne tulevat levittäneeksi niiden siitepölyä kukasta toiseen ja näin pölyttäneeksi marjapensaiden kukat, jolloin niistä voi syntyä marjoja.

2 Tarhaaja on rakentanut puisen laatikon, jonka alla on pohja, jossa on avoin lentoaukko. Hän on laittanut laatikkoon myös irrotettavia kehiä, joihin mehiläiset itse rakentavat vahakennostoa. Kuusikulmaiset kennot ovat arkkitehtuurisesti nerokkaita ja niitä mahtuu pesään todella paljon. Kennostoissa työmehiläiset kasvavat munista aikuisiksi 21 vuorokaudessa. Kennostoihin säilötään myös hunajaa. Kuhnurit ovat isompia ja siksi niille varatut kennostot pesän alaosassa ovat hieman suurempia ja kehitysaika 24 vrk. Emon kehitysaika 16,5 vuorokautta. 1. MEHILÄISYHTEISKUNTA Mehiläisten maailma on hyvin mielenkiintoisella tavalla järjestäytynyt! Yhteen mehiläisyhteiskuntaan kuuluu vuodenajasta riippuen noin yksilöä. Kaikki pesän kymmenet tuhannet mehiläiset tekevät yhteistyötä. Jokaisella pesän asukilla on oma tehtävänsä, joka on sidoksissa mehiläisen ikään. kuvassa kuningattarella on valkoinen pilkku Kuningatar Pesän hallitsija on muita suurempi, kuningatar eli emo, jonka munimista munista on syntynyt kaikki muut pesän asukkaat. Emo munii munaa päivässä. Hedelmöittyneistä munista tulee joko työläisiä tai tarpeen tullen uusi emo.

3 Erilaista ravintoa syöttämällä ja muokkaamalla kennoa myöhemmässä vaiheessa emokennoksi, työläiset pystyvät muuttamaan toukan kehityksen kulun emoksi, jos yhteiskunta on menettänyt emonsa yllättäen. Normaalissa emon hankinnassa emo munii suoraan pyöreään kennoon. Hedelmöittymättömät munat emo munii työläiskennoja suurempiin kennoihin ja niistä syntyy kuhnureita. Hyvä ja terve emo voi elää jopa viisi vuotta. Työläiset Pesässä on myös paljon työläisiä, jotka hoitavat vuorollaan eri tehtäviä. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on kerätä kukista mettä, joita työläiset kuljettavat hunajakuvussaan. Mehiläiset valmistavat medestä hunajaa, jota ne käyttävät ravintonaan. Myös siitepölystä mehiläiset saavat proteiiniravintoa vararavinnokseen, jota ne kuljettavat takajalkojensa siitepölyvasuissa. Pesän työläiset hoitavat vuorollaan eri tehtäviä pesän kunnossapidossa sen mukaan, minkä ikäisiä ovat. Kesää odotellen työläiset aloittavat sisätyöt: 1) Ensimmäiseksi nuori työläinen siivoaa pesässä kennoja. 2) Seuraavaksi se ruokkii toukkia. 3) Kahden viikon ikäisenä se rakentaa kennoja vahasta, jota mehiläiset tuottavat vatsansa alapuolella olevilla vaharauhasilla. 4) Alle kolme viikkoisena se vartioi pesän lentoaukkoa asiattomilta vierailta. 5)Tämän jälkeen mehiläiset menevät ulkotöihin: 6) Seuraavilla viikoilla se lentelee keräämässä mettä ja siitepölyä. 7) Noin 6 8 viikon ikäisinä työläiset kuolevat; mitä enemmän työläiset lentävät, sitä nopeammin ne uupuvat ja kuolevat. Kun kesällä kiivaimpaan satoaikaan työläinen elää noin 6-8 viikkoa, talviaikaan se voi elää jopa kuusi kuukautta. Mehiläisillä on ilmiömäinen suunnistuskyky. Vajaan kahden viikon ikäisinä mehiläiset suorittavat ensilennon, jonka aikana ne rekisteröivät oman pesänsä sijainnin. Kun medenkeruumatkalla ollut yksilö palaa pesälle, se esittää toisille eräänlaisen pyristystanssin. Liikkeillään ja suunnallaan se viestii toisille, mitä kukkia se on löytänyt, miten kaukana ja missä suunnassa aurinkoon nähden ne ovat ja kannattaako myös toisten lentää sinne. Toiset seuraavat tanssijan värähdyksiä tuntosarvillaan. Muiden on tärkeää tietää, miten kaukana kohde on ja miten paljon niiden pitäisi ottaa evästä mukaan lennolle, jotta ne jaksavat lentää perille. Kuhnurit Pesässä asuu kuhnureita, jotka tekevät pariutumislentoja etsien emoja. Kuhnureilla elämä alkaa iloisesti hunajakennojen ympärillä ravintoa nautiskellen, mutta pariutumisen jälkeen ne kuolevat. Myös syksyllä, kun uusia emoja ei enää pesässä kasvateta, kuhnurit tapetaan tai heitetään ulos pesästä. Tämä säästää voimia pesän säilymisen kannalta tärkeämpiin tarkoituksiin, eli työläisille, jotka pitävät emosta huolta.

4 Kuvassa työläinen, jonka takajalan siitepölyvasu on täynnä siitepölyä. Talviaika Syksyllä ilmojen kylmetessä ja ravinnon vähennyttyä, mehiläiset tilkitsevät pesänsä pakkasenpitäväksi erityisellä kittivahalla. Mehiläiset eivät mene talvihorrokseen, vaan ne kerääntyvät yhteen muodostaen niin kutsutun talvipallon. Mehiläiset tuottavat siipilihaksillaan lämpöä, joten pallon sisällä lämpötila on vähintään 20 celsiusastetta. Työläiset ovat jatkuvassa edestakaisessa liikkeessä sisustasta reunoille hakemaan lisää ruokaa. Samalla ne ruokkivat pallon keskellä olevaa emoa, jonka on tärkeää pysyä terveenä ja lämpimänä voidakseen aloittaa taas keväällä munintaurakan. Mehiläiset eivät lainkaan ulosta talvella, sillä ne eivät tarkene poistua pesästä. Keväällä pesä aloittaa vilkkaan toiminnan ulkolämpötilojen kohotessa tarpeeksi korkealle. Heti kun vain on mahdollista, työläiset lähtevät keräämään mettä aluksi hieman lyhyempien matkojen päähän ja ilman lämmetessä yhä pidemmälle. Emo alkaa munia, kun se saa tarpeeksi ruokaa. mehiläispöntön hoitovälineet

5 Sadonkorjuu Loppukesällä elokuussa mehiläishoitaja kerää hunajat. Ennen pesän avaamista mehiläiset täytyy rauhoittaa savun avulla. Savun haistaessaan mehiläiset ahtavat itsensä täyteen hunajaa valmistautuessaan pakenemaan, joten ne eivät hyökkää hoitajan kimppuun yhtä helposti. Kuitenkin hoitajan on suojauduttava suojavaatteilla, kuten vaalealla suojahaalarilla, verkkopäähineellä ja suojahanskoilla. Taltan avulla kennot irrotetaan toisistaan ja puhdistetaan. Joskus mehiläisiä täytyy hätistää pois kakun päältä varovasti erikoisharjalla. Mehiläishoitaja ottaa täyttyneet hunajakennot pois ja asettaa tilalle tyhjiä, joita mehiläiset alkavat täyttää uudelleen. Linkoaminen Ensin kennoja peittävät vahakannet kuoritaan pois ja sitten hunajakakut asetetaan hunajalinkoon. Siellä hunaja erottuu kennoista keskipakovoiman avulla, kun hunajakakkuja pyöritetään kovaa vauhtia. Linkouksen jälkeen hunajasta poistetaan pienet vahamuruset siivilöimällä. Nykyään vähemmän käytetty tapa on hunajan valutus omalla painollaan, koska se on hitaampaa ja työläämpää. Hunaja on maailman vanhin makeutusaine, jota on käytetty jo vuotta sitten. Sitä on arvostettu kaikissa kulttuureissa ja käytetty jopa rahana. Hunajaan on liittynyt monia uskomuksia, minkä takia sitä on käytetty lääkkeenä ja hunajan on uskottu pidentävän jopa elinikää! Hunajaa kannattaisi käyttää ruuanlaitossa tavallisen sokerin sijaan, sillä se on terveellisempää: Se on makeampaa, joten sitä tarvitaan vähemmän ja näin ruokaan tulee vähemmän kaloreja. Se myös imeytyy elimistöön hitaammin ja sopii siksi useille sokeritautia sairastaville. Hunaja auttaa ruokaa säilymään syömiskelpoisena kauemmin ja se tekee leivonnaisista mehevämpiä, sillä sen vaikutuksesta leivonnaiseen sitoutuu enemmän kosteutta, eikä se kuivahda niin helposti. Hunajalla on jo kauan uskottu olevan terveyttä edistäviä ja parantavia vaikutuksia. Sen pitäisi auttaa vilustumisoireisiin, kurkkukipuun ja yskän lievittämiseen. Hunajaa on myös mukana monessa ihon- ja hiustenhoitotuotteessa. Myös mehiläisten tuottamaa mehiläisvahaa käytetään mm. kynttilöiden ja tuohusten materiaalina.

6 Ristikko: Kysymykset: 1. Näitä on paljon erilaisia ja makuisia ja niistä riippuu, minkälaista hunajasta tulee. 2. Minne kuningatar munii munan? 3. Syötävä, mikä käy myös moniin muihin tarkoituksiin. 4. Mehiläiset keräävät tätä ja se on myös kukkien leviämiselle tärkeä. 5. Muodostelma, jonka avulla mehiläiset selviävät kulmästä vuodenajastasta. 6. Mehiläispesän jokapaikanhöylä. 7. Hunajan raaka-aine. 8. Kennon muoto. 9. Mikä mehiläinen on? 10. Laiskottelee, syö ja osallistuu pariutumislennolle. 11. Mikä on mehiläisten lentojen tarkoitus? 12. Keino, jolla mehiläinen kertoo, mistä saa paljon laadukasta hunajaa. 13. Mehiläisillä on peräpäässään tämä puolustusase. 14. Mistä hunajan valmistusaineet ovat peräisin? 15. Hunajan pitäisi auttaa oireiden hoitoon. 16. Näitä on vain yksi mehiläispesässä. 17. Täyskasvuisuutta edeltävä kehitysvaihe.

7 18. Toinen nimi mehiläistenhoitajalle. Tehtävät: 1. Keitä mehiläispesässä asustaa ja mitkä ovat heidän tehtävänsä? 2. Kumpi on isompi, kuhnuri vai työläinen? 3. Mitä mehiläiset syövät? 4. Kuka kerää ravinnon ja miten? 5. Mitä tapahtuu, jos kuningatar kuolee? 6. Mistä mehiläiset saavat tietää, missä ovat parhaat medenkeruuapajat?

Mistä tunnistat mehiläisen?

Mistä tunnistat mehiläisen? Mistä tunnistat mehiläisen? mehiläinen ampiainen kimalainen Mehiläiset kuuluvat mesipistiäisiin. Mehiläislajeja on maailmassa noin 20 000. Useimmat niistä ovat erakkomehiläisiä, niin myös kaikki Suomen

Lisätiedot

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA MILLERIN MENETELMÄ Muotoiltu pohjukekehä annetaan hyvin rakentavan kunnan rakennettavaksi Kun pohjuke on rakennettu puoliväliin, se annetaan siitoskuntaan kahden pesään

Lisätiedot

Muhkeat marjat, Hienot hedelmät

Muhkeat marjat, Hienot hedelmät uhkeat marjat, ienot hedelmät ölyttäjä pelastaa puutarhan ehiläiset ovat hienoja hyönteisiä, joilla on tärkeä merkitys. onien kasvien, marjojen ja hedelmien sato on riippuvainen mehiläisistä ja muista

Lisätiedot

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä.

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. 1 (13) Medestä hunajaksi Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. Mehiläiset varastoivat valmistamansa hunajan hunajakennoihin. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. 2 (13) Medestä

Lisätiedot

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ EMONKASVATUS HISTORIAA Ensimmäinen kuvaus mehiläisemosta naaraana julkaistiin Espanjassa 1586. Englantilainen Charles Butler osoitti vuonna 1609, että kuhnurit ovat koirasmehiläisiä Jo vuonna 1568 Saksassa

Lisätiedot

Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen

Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen Tarttuvat taudit- ja lääkepäivä 7.5.2015 Hanna Kuukka-Anttila, FM Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Mehiläistarhaus

Lisätiedot

Pesässä on aina yli 20 C ja sikiöinnin aikana yli 30 C, suhteellinen kosteus sikiöalalla on yli 90 %

Pesässä on aina yli 20 C ja sikiöinnin aikana yli 30 C, suhteellinen kosteus sikiöalalla on yli 90 % Mehiläiset ja taudit Mehiläispesässä on runsaasti hiilihydraatteja, valkuaisia ja rasvoja Lisäksi siellä on suuri joukko tiiviissä kosketuksessa toisiinsa olevia toukkia ja aikuisia mehiläisiä Sama hengitysilma

Lisätiedot

MEHILÄISTEN RAVINNON KULUTUS

MEHILÄISTEN RAVINNON KULUTUS MEHILÄISTEN RAVINNON KULUTUS Ajalla 1.8. - 31.5. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Hyvinkää, kevät 2014 Taina Kiimamaa TIIVISTELMÄ HYVINKÄÄ Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma

Lisätiedot

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013 Näin hoidan mehiläisiäni Hoitohistoria 1964 mehiläiset kotipaikalle Sumiaisiin. Toisen polven mehiläistarhaaja. 1982 omat pesät Kuorevesi - Längelmäki alueelle,

Lisätiedot

Mehiläishoidon sanasto

Mehiläishoidon sanasto Mehiläishoidon sanasto Allaspesä. Pesämalli, jossa sikiöosasto on usein yli 10 kehää leveä, ja muodostaa näin eräänlaisen altaan. Sikiöosaston päälle voi lisätä tarvittaessa hunajalaatikoita, perinteisissä

Lisätiedot

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Jarkko Niemi, Luonnonvarakeskus Lasten Yliopisto, Seinäjoki, 16.4.2016 Luennon sisältö Mitä ovat hyönteiset ja madot Mikä on niiden rooli

Lisätiedot

Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1

Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1 Emonkasvatus 1 Hoitajakuntien valmistelu Valitaan hoitokunniksi vahvoja ja terveitä yhdyskuntia puhdistuslennon jälkeen tehdään punkin torjunta joko puhdistuslennon jälkeen oxtiputuksella tai myöhemmin

Lisätiedot

Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus

Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus Avainsanat: Fibonacci, lukujono, kultainen leikkaus, suhde, yhtälö Luokkataso: 6.-9.-luokka, lukio, yliopisto Välineet: Kynä, paperi (kulmaviivain, sakset) Kuvaus:

Lisätiedot

Luonnollista makeutusta luomuhunajasta

Luonnollista makeutusta luomuhunajasta Luonnollista makeutusta luomuhunajasta Anneli Salonen Valokuvat: Anneli Salonen Pohjois- Karjalan kasvien bioaktiivisuus ja innovatiivinen yritystoiminta- hanke Luomu- ja hyvinvointiseminaari, 26.3.2013

Lisätiedot

Miten taudista eroon?

Miten taudista eroon? Esikotelomädästä vapautuminen Esikotelomätä on mehiläisten vakava sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana aina mehiläispesän kuolemaan. Tauti ei kuitenkaan tarkoita mehiläistarhauksen loppua, sillä tarhaajat

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

Hunajakakku menossa lingottavaksi

Hunajakakku menossa lingottavaksi POHDIN projekti Hunajakenno Mehiläispesän rakentuminen alkaa kennoista. Kenno on mehiläisvahasta valmistettu kuusikulmainen lieriö, joka jokaiselta sivultaan rajoittuu toisiin kennoihin. Hunajakennot muodostavat

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen ja torjunta ajoissa auttaa kuitenkin pääsemään siitä

Lisätiedot

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3. Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.2015 Mehiläiset ja maatalous Mehiläiset tuottavat hunajaa, vahaa, propolista,

Lisätiedot

Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja?

Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja? Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja? Rainer Peltola Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Rovaniemi 5.12.2012 Mitä suomalainen metsä tuottaa yhdessä vuodessa? Noin 150 400 miljoonaa

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Mitä syö: Silkkiuikku Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Kuka syö: minkki hajottajat Tiesitkö? Silkkiuikun liikkuminen maalla on vaivalloista

Lisätiedot

Hovin valtiatar. Mehiläisyhteiskunnan. kitiinikuoressa.

Hovin valtiatar. Mehiläisyhteiskunnan. kitiinikuoressa. Hovin valtiatar. Mehiläisyhteiskunnan kuningattaren erottaa värikkäästä merkistä päälaen kitiinikuoressa. Auringon lapset Kahdeksan miljoonaa mehiläistä matkasi Raumalta Lapin hillasoille. Töitä riitti

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat Raisio 5.4.2017 Maritta Martikkala SML ry Juhlavuotena saadaan näkyä Maailman Mehiläispäivä la 20.5. Paikallisyhistysten tapahtumia Esim. paikkakunnan kaikissa kouluissa

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

EI PELKÄSTÄÄN SE MIKÄ ON MIELESTÄSI SIKSES PARASTA?

EI PELKÄSTÄÄN SE MIKÄ ON MIELESTÄSI SIKSES PARASTA? SATAKUNNASTA - SIKSES PARASTA HANKKEEN UUTISKIRJE HELMIKUU / 2017 EI PELKÄSTÄÄN SE HUNAJA Suomalaiset käyttävät keskimäärin 700 g hunajaa vuosittain. Kulutus on ollut viime vuosina nousussa. Syitä kasvuun

Lisätiedot

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja 1 Hienokiteinen ja pehmeä hunaja Hunajan kiteytyminen Hunaja on kemiallisesti ajateltuna sokerien ylikylläinen vesiliuos Hunajassa olevaan veteen on liuennut enemmän sokeria kuin siihen mahtuu. Ylimääräinen

Lisätiedot

Perustietoa Mehiläishoidosta

Perustietoa Mehiläishoidosta Ari Seppälä 2014 Perustietoa Mehiläishoidosta -n. 2500 mehiläishoitajaa -100 ammattimaista perheyritystä - 400 sivutoimista - suuri osa harrastajia - vapaa elinkeino -Ei luvanvaraista (normaalit säännöt)

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

Ohje mehiläisten esikotelomätään liittyvistä viranomaistoimista

Ohje mehiläisten esikotelomätään liittyvistä viranomaistoimista Esittelijä Hanna Kuukka-Anttila Sivu/sivut 1 / 5 Tämä ohje on tarkoitettu helpottamaan mehiläisten esikotelomädän vastustamiseksi tehdyn maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (11/2015) soveltamista

Lisätiedot

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta 2012-2014 Luonto tulee kaupunkiin, koska sen asukkaat niin haluavat Kaupunkiviljely, parvekeviljely, kotipuutarhat, jokamiehen oikeudet puistojen

Lisätiedot

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä loisiva laji, joka on onnistunut siirtymään arviolta 1900-luvun

Lisätiedot

Pölytysopas Pekka Peltotalo

Pölytysopas Pekka Peltotalo Pölytysopas Pekka Peltotalo Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Piirrokset Olli Bastman ja Futuuri Mehiläisten pölytystyön arvoksi viljelykasvien pölyttäjänä on maassamme arvioitu noin 50 miljoonaa

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa

Lisätiedot

HAPANTA HUNAJAA POHDITTAVAKSI ENNEN TYÖTÄ

HAPANTA HUNAJAA POHDITTAVAKSI ENNEN TYÖTÄ HAPANTA HUNAJAA POHDITTAVAKSI ENNEN TYÖTÄ Mitä hunaja sisältää? Hunaja sisältää noin 200 yhdistettä, muun muassa erilaisia sokereita, vettä, happoja, vettä proteiineja, vitamiineja, hivenaineita, entsyymejä

Lisätiedot

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Mehiläishoito rytmittyy mehiläisten biologian ja vuodenaikojen mukaan. Kevät on luonnon heräämisen

Lisätiedot

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE Fiproniili tappaa puutiaiset, kirput ja väiveet (S)-Metopreeni estää munien, toukkien

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

HAPANTA HUNAJAA. KESTO: Työn teoriaosion, mahdollisten alkuvalmistelujen ja siivousten lisäksi työn suoritukseen menee noin 15 minuuttia aikaa.

HAPANTA HUNAJAA. KESTO: Työn teoriaosion, mahdollisten alkuvalmistelujen ja siivousten lisäksi työn suoritukseen menee noin 15 minuuttia aikaa. HAPANTA HUNAJAA KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu alakouluun, mutta sitä voi soveltaa muillekin luokka-asteille. Yläkouluissa ja lukiossa voidaan käyttää vahvoja happoja ja emäksiä ja laskea tarkemmin pitoisuudet

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.

siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla. Hyönteistuholaiset i kuusen siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä 18.3.2010 Eevamaria Harala Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Kuusen

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma

Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma Mehiläiskuolleisuuden ja tautien seurannan EU-pilottiohjelma 2012-2013 Sirpa Heinikainen, tutkija Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö, Kuopio Tausta mehiläiskuolemat

Lisätiedot

Kumoaa Mehiläisten esikotelomädästä 27.3.1990 annettu maa- ja metsä- talousministeriön eläinlääkintöosaston yleiskirje n:o 210.

Kumoaa Mehiläisten esikotelomädästä 27.3.1990 annettu maa- ja metsä- talousministeriön eläinlääkintöosaston yleiskirje n:o 210. D 127 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto PÄÄTÖS nro 2/EEO/96 Päivämäärä 4.1.1996 Dnro 976/50-95 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.6.1996 - toistaiseksi Eläinlääkäreille ja

Lisätiedot

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa Kuva: Jessica Louque Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry 2015 Tiivistelmä Pieni pesäkuoriainen (Aethina tumida)

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007

MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007 MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007 Jos P. larvae bakteereja on todettu hunajanäytteestä, on kunnaneläinlääkärin viipymättä suoritettava tarhan sikiökakkujen kliininen tutkimus. Jos kliinisen

Lisätiedot

lajien tunnistaminen

lajien tunnistaminen Kimalaisten elintavat ja lajien tunnistaminen Juho Paukkunen Pölyhyöty-hankkeen koulutustilaisuus Helsinki 27.4.2019 Esityksen sisältö Kimalaisten elintavat ja merkitys pölyttäjinä Suomen kimalaislajisto

Lisätiedot

Kasvien vuosi. Tekijä: Veera Keskilä. Veera Keskilä

Kasvien vuosi. Tekijä: Veera Keskilä. Veera Keskilä Kasvien vuosi Tekijä: Veera Keskilä Johdanto Kiinnostaako mitä kasveille tapahtuu vuoden aikana? Jos kiinnostaa niin jatka ihmeessä lukemista. Tein lyhyen vapaaehtois esitelmän kasvien vuodesta, yritin

Lisätiedot

Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla

Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla Ihmisellä ja mehiläisellä on pitkä yhteinen historia. Alkuperäinen kanssakäyminen oli lähinnä hunajan metsästystä. mehiläiset saivat tulla omin nokkineen toimeen

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

MEHILÄISEMOJEN KASVATUS JA JALOSTUS SUOMESSA

MEHILÄISEMOJEN KASVATUS JA JALOSTUS SUOMESSA OPINNÄYTETYÖ- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA MEHILÄISEMOJEN KASVATUS JA JALOSTUS SUOMESSA T E K I J Ä : Lauri Hyyryläinen LMA13M1 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Maritta Martikkala, Tuula Lehtonen ja Ari Seppälä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa Helpompi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

PÖLYTYS ON MEHILÄISTARHAUKSEN ARVOKKAIN TUOTE

PÖLYTYS ON MEHILÄISTARHAUKSEN ARVOKKAIN TUOTE PÖLYTYS ON MEHILÄISTARHAUKSEN ARVOKKAIN TUOTE Mehiläispölytys lisää monien viljelykasviemme sadon määrää ja laatua. Pölytyksen arvo on moninkertainen mehiläisten tuottaman hunajan arvoon verrattuna. Pölytyksen

Lisätiedot

Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen

Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen Suomalaisten Apituo/eiden tutkimustuloksia seminaari 16.11.2012 Joensuu Keruumenetelmän vaikutus siitepölyn mikrobiologiseen laatuun Mari8a Martikkala ja Anneli Salonen Mehiläiset ja siitepöly Mehiläiset

Lisätiedot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot HOITO-OHJEET Viljelylaatikot Viljelylaatikoiden malleja Viljeltävistä kasveista yleistä Tarkista siemenien tuoteselosteesta tarvitseeko esikasvatusta, erityistä lämpöä (kasvihuone), soveltuuko avomaalle

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ Mehiläistarhaaja Arja Korhonen MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ SISÄLTÖ Mehiläistarhauksen aloitus Pesien hankinta ja EKM:n leviäminen Pesien saneeraus Omien pesien tilanne Loppupäätelmät

Lisätiedot

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Eesti mesinike suvine teabepäev Koht ja aeg: Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskooli ruumides, 11.07.2015.a.

Lisätiedot

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Biologinen kasvinsuojeluaine Prestop Mix Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla pölyttäjien avulla levitettynä

Lisätiedot

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus 1 Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten aamu- ja aamupalatapoja ja -rutiineita. Samalla haluttiin selvittää erityisesti

Lisätiedot

Onnellisten kanojen munia vai luomumunia?

Onnellisten kanojen munia vai luomumunia? Onnellisten kanojen munia vai luomumunia? Mikkeli 1.10.2016 Brita Suokas, projektisuunnittelija Luomuvalvonta pakollisesta rutiinista vahvuudeksi luomueläintiloilla-hanke HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 5/EEO/2007 Päivämäärä Dnro 24.5.2007 1273/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.6.2007 - toistaiseksi Kumoaa Mehiläisten esikotelomädän vastustamisesta 4 päivänä

Lisätiedot

Tero H. Savolainen. Mehiläisten maailma S T H A R R A T U N N D A H O I TAMMI

Tero H. Savolainen. Mehiläisten maailma S T H A R R A T U N N D A H O I TAMMI Tero H. Savolainen Mehiläisten maailma T U N N E H O I D A H A R R A S T A TAMMI Tero H. Savolainen Mehiläisten maailma T U N N E H O I D A H A R R A S T A KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI Kiitos Stadin

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

Lataa Elämän paras aika - Antti Heikkilä. Lataa

Lataa Elämän paras aika - Antti Heikkilä. Lataa Lataa Elämän paras aika - Antti Heikkilä Lataa Kirjailija: Antti Heikkilä ISBN: 9789525421033 Sivumäärä: 193 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.44 Mb Keski-ikä on todellisen vallankumouksen ja elämänmuutoksen

Lisätiedot

Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1

Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Ovelat ötökät Arviolta noin puolet kaikista maapallon eliölajeista kuuluu hyönteisten ryhmään. Maapallolla tunnetaan yli miljoona hyönteislajia ja Suomessakin hiukan alle

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

3.4 Liike-energiasta ja potentiaalienergiasta

3.4 Liike-energiasta ja potentiaalienergiasta Työperiaatteeksi (the work-energy theorem) kutsutaan sitä että suljetun systeemin liike-energian muutos Δ on voiman systeemille tekemä työ W Tämä on yksi konservatiivisen voiman erityistapaus Työperiaate

Lisätiedot

PULLEAT VAAHTOKARKIT

PULLEAT VAAHTOKARKIT PULLEAT VAAHTOKARKIT KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu alakouluun kurssille aineet ympärillämme ja yläkouluun kurssille ilma ja vesi. KESTO: Työ kestää n.30-60min MOTIVAATIO: Työssä on tarkoitus saada positiivista

Lisätiedot

Hyvä tuotantotapa mehiläistarhauksessa

Hyvä tuotantotapa mehiläistarhauksessa Hyvä tuotantotapa mehiläistarhauksessa Tämä on Suomen Mehiläishoitajin Liiton laatima malli hyvästä käytännöstä hunajan tuotannossa. Mallin mukainen toiminta riittää omavalvonnan kuvaukseksi niille toimijoille,

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA MITÄ OVAT MIKRO-ORGANISMIT? Mikro-organismi tai mikrobi on organismi, joka on niin pieni, ettei sitä näe paljaalla silmällä. Vain siinä tapauksessa, kun niitä

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

Suomi elää metsästä. Elääkö Suomi metsäluonnosta?

Suomi elää metsästä. Elääkö Suomi metsäluonnosta? Suomi elää metsästä Elääkö Suomi metsäluonnosta? Suomalaisille luonnonvarat ja yhteys luontoon on sanottu olevan hyvinvointimme perusta. Maailman talous on kriisissä ja myös luonnon tasapaino on enemmän

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Myskihärkä, Ovibos moschatus

Myskihärkä, Ovibos moschatus Myskihärkä, Ovibos moschatus MYSKIHÄRKÄ ON SOPEUTUNUT AINUTLAATUISESTI KAIKKEIN ANKARIM- PIIN ARKTISIIN OLOSUHTEISIIN. EI IHME, ETTÄ SE SELVIYTYI HENGISSÄ JÄÄKAUDESTA. AIKOINAAN MYSKIHÄRKÄ ON ELÄNYT KAIKKIALLA

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot