PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2012 Aika Tiistai klo Paikka: KE , Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/2012 Ohjeistus tohtorikoulutussuunnitelman laatimiseksi 3/2012 Tutkijakoulun johtoryhmän kokoukset syksyllä /2012 Tutkijakoulun toimintasuunnitelma lukuvuodelle /2012 Ilmoitusasiat

2 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Kutsuttu lisäksi: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Tutkijakoulun johtoryhmä on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt. Kokouskutsu on ilmoitettu sähköpostilla Päätösesitys: Tutkijakoulun johtoryhmä on päätösvaltainen. Tutkijakoulun johtoryhmä on päätösvaltainen. Merkitään pöytäkirjaan, että professori Sari Kunnarille on myönnetty vapautus tutkijakoulun johtoryhmän työskentelystä ajalle Hänen sijastaan johtoryhmän varsinaisena jäsenenä toimii professori Hannu Soini (varajäsenenään professori Petteri Pietikäinen) lähtien johtoryhmän jäsenenä toimii Sari Kunnari (varajäsenenään professori Peter Hästö).

3 Kokous n:o 8/2012, klo Anthony Heape p , paikalle klo Ohjeistus tohtorikoulutussuunnitelman laatimiseksi Tutkijakoulun tohtoriopiskelijoiden yleisiin tutkintovaatimuksiin kuuluu Tutkimussuunnitelma ja seminaari opintojakso. Opintojakson yhtenä osasuorituksen on kirjoittaa tohtorikoulutussuunnitelma. Tohtorikoulutussuunnitelman laatiminen on yksi tärkeimpiä vaiheita väitöskirjatyön teossa ja tämän vaiheen tukemiseksi tutkijakoulu laatii yhteisen kaavakkeen ja ohjeet. Kaavake toimitettiin jäsenille ennen kokousta. Päätösesitys: keskustelee tohtorikoulutussuunnitelmasta ja tekee mahdolliset päätökset. keskusteli tohtorikoulutussuunnitelmasta ja päätti sen ohjeistukseen tehtävistä muutoksista.

4 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Tutkijakoulun johtoryhmän kokoukset syksyllä 2012 Tutkijakoulun johtoryhmä kokoontuu kuukauden välein syksyn 2012 aikana seuraavasti: maanantai klo maanantai klo maanantai klo maanantai klo Päätösesitys: kokoontuu esityksen mukaisesti. Päätettiin esityksen mukaisesti.

5 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Tutkijakoulun toimintasuunnitelma lukuvuodelle Ensimmäisen toimintavuoden aikana tutkijakoulu on rakentanut uudet kehykset tohtorikoulutukselle Oulun yliopistossa. Toisen toimintavuoden aikana on tarkoitus kehittää entisestään tohtorikoulutuksen puitteita vastaamaan yliopiston tavoitteita korkealuokkaisesta tohtorikoulutuksesta. Tutkijakoulun johtoryhmä muodostaa lukuvuodelle toimintasuunnitelman, johon asetetaan tutkijakoulun toiminnan seuraavat konkreettiset tavoitteet. Toimintasuunnitelman tulisi sisältää tavoitteet, toimenpiteet, aikataulu, vastuuhenkilöt ja arviointikeinot. Esitys tutkijakoulun toimintasuunnitelman tavoitteiksi ja aikatauluksi löytyi esittelylistan liitteenä. Päätösesitys: keskustelee asiasta ja tehdään mahdolliset päätökset. Keskusteltiin toimintasuunnitelmasta ja hyväksyttiin se pienin muutoksin (Liite 1). Lisäksi päätettiin toimintasuunnitelman eri osien vastuuhenkilöt. Syyskuun loppupuolella järjestetään epävirallinen kokoontuminen, jossa asetetuille tavoitteille määritellään toimenpiteet.

6 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Ilmoitusasiat a) Martti Ahtisaari Instituutin Tohtoriohjelman valintatyöryhmä on kokouksessaan (8/2012) päättänyt esittää MA International Doctoral Programme tohtoriohjelmaan seuraavat hakijat: Elsilä, Anna Hermes, Jan Keränen, Anne Nadeem, Waqar Nuutilainen, Riikka Wang, Fan b) Suomen yliopistot UNIFI ry:n järjestämän tutkijakoulun johtajien ja koordinaattorien tapaaminen c) Dekaanin tapaaminen tutkimusrehtori Pihlajaniemen kanssa Tutkimusrehtori Pihlajaniemen johtoryhmään nimeämät varajäsenet o Palvelupäällikkö Katja Pura (n varajäsen) o Prof. Petteri Pietikäinen (professori Hannu Soinin varajäsen) n kokouksessaan 7/2012 tekemät päätökset asiakohdasta 2 Tarkennuksia väitöskirjan valmistumisvaiheeseen tulee käsitellä tutkijakoulun tarkennettuina ohjeina. Koulutuksen johtosääntöön ei muutoksia tässä vaiheessa. Esitetty tutkijakoulun vuoden 2013 budjetti otetaan käsittelyyn sellaisenaan. Tutkimusneuvosto ei ole päättänyt tohtoriohjelmiin liittyvistä linjauksista. d) Matka-apurahahakemuksia tullut yhteensä 53 kpl (haku ) Päätösesitys: merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Ilmoitusasiat merkitään tiedoksi. Kohdan a) osalta esitys hyväksyttiin.

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 13.2.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 2/2013 Aika Maanantai 18.2.2013 klo 14.00 15.50 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 6.3.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 3/2013 Aika Maanantai 11.3.2013 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO OUL UN Y LIOPISTO N T UT KIJAKOUL U 9.12.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2013 Aika Maanantai 9.12.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 30.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 5/2013 Aika Maanantai 6.5.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 3.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 4/2013 Aika Maanantai 8.4.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin 8.10.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2012 Aika Maanantai 8.10.2012 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 16.9.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2013 Aika Maanantai 16.9.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-1, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 11.11.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 10/2013 Aika Maanantai 11.11.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat 5.12.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2012 Aika Maanantai 10.12.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 19.8.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 7/2013 Aika Maanantai 19.8.2013 klo 8.15 10.25 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai 14.1.2013 klo 8.07 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai 14.1.2013 klo 8.07 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 1/2013 Aika Maanantai 14.1.2013 klo 8.07 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Kokousaika on ilmoitettu

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 27.1.2014 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika 27.1.2014 kello 14.00-17.33 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 14.10.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2013 Aika Maanantai 14.10.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oulun yliopiston johtosäännön 31.1.2013 43 : Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Oulun yliopiston johtosäännön 31.1.2013 43 : Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika kello 14.15 17.15 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1021-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä Professori

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika Paikka kello 14.15 alkaen Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1021-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä Professori

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 5.6.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 6/2013 Aika Maanantai 10.6.2013 klo 8.15 10.13 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2015 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika kello 14.15-17 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika kello 14.15 17.05 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä Professori

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011 Aika Perjantai 14.10.2011 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12 Internet-tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2010 Aika Tiistai 9.3.2010 kello 11.00 Paikka Asialistat - VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197 Hallintojohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu YLIOPISTOKOLLEGIO 25.9.2014 Kokous 03/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu 3 Eron myöntäminen yliopistokollegion varajäsenyydestä

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.12.2012.

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144 YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 11.8.2011.

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 9.10.2012.

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen.

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen. Pöytäkirja 10 A/2013 1 (6) Johtokunnan kokous 10 A/2013 Aika tiistai klo 10.15-11.00 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Viljanen, Veli-Pekka, varadekaani

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 16.4.2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessi (ei julkinen) 3. Lapin yliopiston vuoden 2018 tilinpäätöksen

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06 LAPIN YLIOPISTO 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1, pj. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.6.2012 Kokous 6/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin korkeakoulukonsernin tulevaisuuden skenaarioita, keskustelu 3. Hallituksen toiminnan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.10.2011.

Lisätiedot

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus.

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2010 Aika Perjantai 18.6.2010 kello 8.15 Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika Paikka kello 14.15 alkaen Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä Professori

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi YLIOPISTOKOLLEGIO 11.11.2014 Kokous 04/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi 3 Ilmoitusasiat 4 Muut asiat : 040-484 4000

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 A/2014

Johtokunnan kokous 6 A/2014 Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON 1.1.2018 31.12.2021 JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko 22.11.2017 klo 12:00 13:00 Paikka YN330

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ /

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 / 5 AIKA ke klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 15.4.2010.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 25.01.2017 Aika 25.01.2017, 10:15-10:51 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin johtoryhmälle

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 19.04.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 19.04.2017, 14:00-16:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain

Lisätiedot

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2012 Aika Keskiviikko 23.5.2012 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Talousjohtaja B 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.3.2010.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA PÖYTÄKIRJA YLIOPISTOKOLLEGIO 5.9.2012 Kokous 02/12 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yliopistokollegion kokoonpanon toteaminen ja yliopiston hallituk sen kokoonpanon vahvistaminen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 10.07.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 10.07.2017, 10:00-12:05 Paikka Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 16.03.2017 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto Aika 16.03.2017, 10:15-11:02 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010 Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 1/2011 Keskiviikko 4.5.2011 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Raportointi yliopiston toiminnasta

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1 24.03.2017 Aika 24.03.2017, 09:00-09:20 Paikka AU300 / SN3097 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Mönkkönen Jukka rehtori, puheenjohtaja 1-3 Kortelainen Jarmo 1-3

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019 26. 27.8.2019 ASIALISTA : Ma 26.8.2019 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Talouden tervehdyttämisen linjaukset sekä strategiset valinnat ja investoinnit

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 AIKA Ke 7.6.2017 klo 17 (ruokailu klo 16.30) PAIKKA Mutasen leirikeskus Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39 Työjärjestyksen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 /2018

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 /2018 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 /2018 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Tiistai 12.6.2018 klo 19.00-20.55 Pyhännän kunnantalo, Pyhäntä Näätänen Teuvo Ollila Päivi Viinala Jarmo Hyvärinen Mikko Junno Seija

Lisätiedot

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS ASIALISTA: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

Lisätiedot

4 / 18 Huhtasuon seurakuntakeskuksen kuntotutkimuksen tulokset

4 / 18 Huhtasuon seurakuntakeskuksen kuntotutkimuksen tulokset JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA To 9.2.2017 klo 17.00. Kahvitarjoilu alkaen klo 16.30. PAIKKA Huhtasuon kirkko Nevakatu 6. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 12 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017, 13:00-13:25 Paikka AU300/SN3097 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Siiskonen Harri puheenjohtaja 1-4 Saranto Kaija professori, jäsen

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011 Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 10 Esitys tutkimusyksikön

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Kokouksen 9 / 2015 asialista Kokouksen 9 / 2015 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen KM Mari Salmelalle 4. Esitarkastajien määrääminen KM Sanna Hyvärisen väitöskirjaksi

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 19.8.2013 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään perjantaina 23.8.2013 klo 9.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2009, 25.11.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2015 1 OSALLISTUJALUETTELO AIKA tiistaina klo 16.00-17.45 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Eerola Matti, puh.joht.

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008; ; ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 4. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 5. Sosiaalityön informaatioteknologisen

Lisätiedot

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15 12/2017 1 Aika, 10:15 Paikka Futuran neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku professori, puheenjohtaja Väisänen Pertti professori, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 26.10.2017 Aika 26.10.2017, 13:00-13:40 Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 7.10.2010.

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Pöytäkirja 8 A/2016 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.40 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 / 2017 1 AIKA To 15.6.2017 klo 17.00. PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, 41940 Vesanka Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 22.9.2011.

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1 27.10.2014 Aika 27.10.2014, 10:00-15:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 20.3.2019 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 26.3.2019

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 24.4.2019 kello 9-9.05, keskeytys klo 9.05 10.44, jatkui 10.45-11.46 Halikon

Lisätiedot