Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä."

Transkriptio

1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Arvostellessaan opintosuoritusta on puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä oltava läsnä vähintään kolme. Todettiin

2 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen Edellisen kokouksen pöytäkirja on kokouskutsun liitteenä 1. Kommentit ja korjauspyynnöt. Hyväksyttiin

3 3 Ilmoitusasiat Ohjaajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella arvioitu valmistuvien tohtoritutkintojen tilanne vuonna Tavoitteena on 11 tutkintoa, jotta kolmen vuoden tarkasteluvälin keskiarvoksi tulisi 9. Anu Alanko Hanna Alasuutari Outi Autti Andrea Alapartanen Antti Rantanen Teemu hanhela Teemu Suorsa Minna Kovalainen Harri Pennanen Jonna Malmberg (?) Essi Vuopala (?) James Gilmour (?) Mari Kontio (?) Lisäksi Pentti Hakkaraisen ohjattavia? Saatetaan tämä ote pöytäkirjasta yllä mainittujen jatko-opiskelijoiden tietoon.

4 Jokinen Päivi, jatko-opiskelija läsnä osan ajasta 4 Tiedekunnan matka-avustukset Tiedekuntaan tuli määräajassa 18 matka-avustushakemusta (Liite 2). Keskustelua hakemuksista ja avustusten myöntämisestä. Varsinaiset päätökset tekee tutkimusdekaani. Keskusteltiin matka-avustusten myöntämisen periaatteista. Päätettiin periaatteiksi jo olemassa olevien lisäksi seuraavat, jotka koskevat kaikkia hakijoita (ei pelkästään jatkoopiskelijoita): - Majoituskuluille asetetaan 130 / yö katto, jonka ylittäminen täytyy perustella erikseen. - Matkojen kokonaiskustannuksille (ilman päivärahoja) annetaan ohjeelliset rajat, joiden ylittäminen tulee perustella erikseen: Eurooppaan suuntautuvat matkat korkeintaan Muualle maailmaan korkeintaan Mikäli hakija on saanut matkarahaa tiedekunnalta kuluneen 12kk:n aikana, tulee hakijan esittää julkaisu (tai selvittää sen vaihe), jota tehty matka on edesauttanut. - Hakijan tulee esittää julkaisusuunnitelma haettavan matkan osalta. Tutkimusvierailuissa ja/tai jatko-opiskelijan tehdessä monografiaa, tulee perustella miten matka edistää tutkimusta. - Jatko-opiskelijoiden alkuvaiheen ja/tai ensimmäistä ulkomaanmatkaa tuetaan pääasiassa Eurooppaan; erityisen perustellusta syystä (ohjaajan tuella) Euroopan ulkopuolelle. Päätettiin pyytää osalta hakijoista tarkennusta matkakustannuksiin sekä julkaisutietoihin ja suunnitelmiin. Tutkimustoimikunnan sihteeri lähettää pyynnöt ja tutkimusdekaani päättää matka-avustukset saatujen tarkennusten perusteella.

5 5 Mahdolliset muut asiat Hannu Soini tuo UniOGSista tiedoksi: Jatko-opiskelijoiden tulee toimittaa tohtorikoulutussuunnitelmat (sis. tutkimussuunnitelman) ohjausryhmänsä hyväksyntään ja sitä kautta UniOGSin hyväksyntään opiskelun ensimmäisen vuoden aikana. Tiedekunnan ohjausresursseja ajatellen on tiedostettava, että kukin jatko-opiskelija muodostaa itselleen (ohjaajansa avustuksella) kolmen hengen seurantaryhmän, johon ei kuulu hänen ohjaajaansa/ohjaajiansa. Seurantaryhmässä on puheenjohtaja (vähintään dosentti) sekä kaksi vähintään dosentin arvonimen omaavaa jäsentä. Nämä kaksi jäsentä voivat olla myös yliopiston ulkopuolelta. UniOGS huomauttaa, että ihmistieteiden alueella on kiinnitettävä huomiota väitöskirjojen arviointiin. Tällä hetkellä väitöskirjoista 40% on kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytyn pitäisi kuitenkin edustaa vain 15% tohtorintutkinnoista valtakunnallisesti. Päätetään, että Hannu Soini kutsuu väitöskirjojen ohjaajat koolle tammikuussa. Päätetään myös tarkentaa esitarkastajille annettua ohjeistusta arvioinnin suhteen.

6 6 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin klo 13.00

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 9.10.2012.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.10.2011.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 15.4.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 22.9.2011.

Lisätiedot

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin 8.10.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2012 Aika Maanantai 8.10.2012 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 11.8.2011.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 7.10.2010.

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 3.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 4/2013 Aika Maanantai 8.4.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 6.3.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 3/2013 Aika Maanantai 11.3.2013 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.3.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 9/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 9/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center) OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2012 Aika Tiistai 21.8.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO OUL UN Y LIOPISTO N T UT KIJAKOUL U 9.12.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2013 Aika Maanantai 9.12.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2010 tiistaina 23.11.2010 klo 12.45 (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2010 tiistaina 23.11.2010 klo 12.45 (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 2/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 2/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 10.2.2011.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Kokousaika on ilmoitettu

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 4.3.2011.

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 19.8.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 7/2013 Aika Maanantai 19.8.2013 klo 8.15 10.25 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 5/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 5/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 29.4.2010.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu YLIOPISTOKOLLEGIO 25.9.2014 Kokous 03/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu 3 Eron myöntäminen yliopistokollegion varajäsenyydestä

Lisätiedot

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Kokouksen 9 / 2015 asialista Kokouksen 9 / 2015 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen KM Mari Salmelalle 4. Esitarkastajien määrääminen KM Sanna Hyvärisen väitöskirjaksi

Lisätiedot

28.2.2012 klo 13.00-15.58. Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340

28.2.2012 klo 13.00-15.58. Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340 PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat klo 13.00-15.58 Yhtymähallinnon neuvotteluhuone G 340 Varsinaiset jäsenet Johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka, puheenjohtaja, PPSHP Professori, ylilääkäri

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 Aika Paikka perjantaina 27.5.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi YLIOPISTOKOLLEGIO 11.11.2014 Kokous 04/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi 3 Ilmoitusasiat 4 Muut asiat : 040-484 4000

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO Kokous 3/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 3/2000 tiistaina 21.3.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15 12/2017 1 Aika, 10:15 Paikka Futuran neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku professori, puheenjohtaja Väisänen Pertti professori, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 20.9.2016 klo 16.30 18.47 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Upi Heinonen jäsen läsnä Sakari Kainulainen jäsen poissa

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 3 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja

Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 3 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2015 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 20.01.2015 klo 09:30-10:15 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 14.11.2016 klo 17.30 18.23 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 13.3.2017 klo 17.30 18.07 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 15.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 34 A 34/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314) Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Opiskelijavalinta 2012: aloituspaikat 5 Opiskelijavalinta

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2007 Aika Tiistaina 6.2.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Kirkkoneuvosto OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Kirkkoneuvosto OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja Kirkkoneuvosto 26.4.2017 1 KOKOUSAIKA 26.4.2017 kello 17.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo, musiikkihuone OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja Timo Heikkilä varapuheenjohtaja

Lisätiedot

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2010 Aika Tiistai 9.3.2010 kello 11.00 Paikka Asialistat - VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197 Hallintojohtaja

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 12.12.2016 klo 17.30 18.20 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1, pj. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA Kokous n:o 1 / 2015 Pvm 5.3.2015 Kello 17.30 Sivu1/3 Auran seurakunnan diakoniatyön johtokunnan kokous 1 /2015 pidetään torstaina 5. maaliskuuta alkaen klo 17.30 seurakunnan virastotalon kokoushuoneessa

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kokous: Keskiviikko 18.5.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.2.2015 klo 17.00 19.40 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2010 Aika Tiistaina 11.5.2010 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania kokoushuone KTK314 KOKOUS VIDEONEUVOTTELUNA

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 5.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 6 A 1/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten

Lisätiedot

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 20.01.2017 aika torstaina 26.01.2017 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA 2 / 2017

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2002 Aika Tiistaina 10.09.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 12/2008 Aika Tiistaina 16.12.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Suunnittelijan

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2002 Aika Tiistaina 28.05.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 9/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 9/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Maanantaina 19.12.2016 klo 16.30 17.25 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokouksen jälkeen n. klo 18 jouluruokailu Koivumäen kartanossa. Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri HALLITUS 24.3.2004 Kokous 4/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri 4. Kulttuurimatkailun professorin viran muuttaminen

Lisätiedot

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 / 2017 1 AIKA To 15.6.2017 klo 17.00. PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, 41940 Vesanka Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 16.03.2017 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto Aika 16.03.2017, 10:15-11:02 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 20.2.2017 klo 17.30 18.18 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08 LAPIN YLIOPISTO 1 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 AIKA Ke 7.6.2017 klo 17 (ruokailu klo 16.30) PAIKKA Mutasen leirikeskus Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/19.03.2002 Hallintopäällikön esittelemät asiat A A 11/2002 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma klo Seurakuntakoti

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma klo Seurakuntakoti Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma 1.12.2014 klo 18.00- Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4.

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 159 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2014 KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska

Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2013 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 19.11.2013 klo 09:30-11:00 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011 Aika Perjantai 14.10.2011 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12 Internet-tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 3/2015. Kirkkovaltuusto Sivu 1

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 3/2015. Kirkkovaltuusto Sivu 1 EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 3/2015 Kirkkovaltuusto 27.5.2015 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 27.5.2015 klo 18.30 19.35 PAIKKA Mannilan kesäkoti SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Juhola Seppo, puheenjohtaja Paavilainen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ POISSA Karlsson Mikael varapuheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ POISSA Karlsson Mikael varapuheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2010 1 Yksityistiejaosto AIKA 18.11.2010 klo 19:00-19:45 PAIKKA Maaseututoimi, Bäckasinkuja 1 A, Liljendal LÄSNÄ Wikström Gudrun puheenjohtaja Hovi Tapani jäsen Kurki Thomas

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 27.1.2014 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika 27.1.2014 kello 14.00-17.33 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä

Lisätiedot