Pedaali pohjaan. Verkkoja kokemassa ja saalista jakamassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pedaali pohjaan. Verkkoja kokemassa ja saalista jakamassa"

Transkriptio

1 Pedaali pohjaan Verkkoja kokemassa ja saalista jakamassa Verkko ja viestintä / Burman ja Antinluoma

2 Toiminta-ajatuksemme Palmenia on Helsingin yliopiston yhteiskunnallista palvelutehtävää toteuttava asiantuntijaorganisaatio ( HY:n erillislaitos). tieteelliseen tutkimukseen ja yliopiston osaamiseen perustuvaa aikuiskoulutusta, soveltavaa tutkimusta ja muita kehittämispalveluita. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Helsingin yliopiston tiedekuntien ja ainelaitosten sekä muiden aikuiskoulutusyksiköiden kanssa. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

3 Alueellisesti kattavaa toimintaa Palmenia toimii alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Alueyksikköjen toimipaikat Helsinki Hyvinkää Kotka Kouvola Lahti Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

4 Avainlukuja 2009 Aikuisopiskelijoita Koulutusohjelmia 420 Kotimaisia tutkimus- ja kehittämishankkeita 80 Kansainvälisiä tutkimus- ja kehittämishankkeita 20 Henkilökuntaa 190 Liikevaihto 17 MEUR Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

5 Opetusalan koulutus Esi- ja alkuopetus Erityisopetus Kieltenopettajien täydennyskoulutus Koulujen monikulttuurisuuskasvatus Biologia ja matemaattisluonnontieteelliset aineet Opettajien työhyvinvointi Oppilashuolto Rehtoreiden koulutus Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön, mm. verkko-opetuksen kehittäminen Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

6 Taustaa Pitkät perinteet verkko-opetuksen täydennyskoulutuksesta ja kehittämisestä (Suomi tietoyhteiskunnaksi, Ope.fi, tietostrategiat). Oppilaitosten tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tukemiseksi perustettiin Vantaan täydennyskoulutuslaitokseen Koulun tietotekniikkakeskus vuonna Yli 20 v. toiminnan aikana on kehittynyt tiivis yhteistyöverkosto asiakkaina toimivien kuntien ja yksittäisten oppilaitosten kanssa. Pitkäaikaisen yhteistyön ansiosta tunnetaan opettajien koulutustarpeet, nykytilanteet, paikalliset asiantuntijat ja kuntien toimintaympäristöt

7 Pedaali pohjaan hanke Opetushallituksen rahoittamaa opetushenkilöstön täydennyskoulutusta Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistäminen Pedaali Pohjaan - nimellä haluttiin kuvata tarvetta laittaa vauhtia verkostoitumiseen ja osaamisen jakamiseen kuntien välillä. Hanke alkoi 2008 ( ) ja sitä ovat seuranneet Pedaali pohjaan II- ( ) ja Pedaali pohjaan III- hankkeet ( )

8 Hankkeen tavoitteita Pyritään vastaamaan ajankohtaisiin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön alan tutkimuksissa esitettyihin kehittämishaasteisiin, alueellisesti selvitettyihin koulutustarpeisiin ja tulevaisuuden ennakointiin. Hankkeen tavoitteet noudattavat kansallisissa ja kunnallisissa strategioissa ja suunnitelmissa esitettyjä tavoitteita ja linjauksia mm. Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia , Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma , opetussuunnitelmien perusteet ja kuntien sekä oppilaitosten kehittämissuunnitelmat ja tietostrategiat

9 Hankkeen tavoitteita Päätavoitteena on tukea alueellista systemaattista yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämisessä. Hankkeessa jaetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hyviä käytänteitä ja sovelletaan kumppaneiden parhaista käytännöistä omaan kuntaan ja työyhteisöön sopivia toimivia käytänteitä laadukkaampien opetuskäytänteiden ja oppimistulosten takaamiseksi. Verkostoitumisen edistäminen

10 Hankkeen paikkakunnat Seinäjoki Tampere Askola Vihti Järvenpää Kirkkonummi Lapinjärvi Turku Kauniainen Kerava Espoo Vantaa Helsinki Porvoo Loviisa

11 Miten koulutuksia on suunniteltu? Hankesuunnittelu: koulutustarpeet perustuvat kuntakohtaisiin tarvekartoituksiin ja valtakunnallisiin ja kunnallisiin strategioihin. Tarpeiden pohjalta kuntien, Palmenian ja Hy:n asiantuntijoiden yhteissuunnittelua tapaamisissa, kokouksissa, seminaareissa ja verkossa mm. Yammer, Wiki ja ACP. Järjestettyjen koulutusten ja aikaisemman hankeyhteistyön kautta on saatu tärkeää tietoa ja havaintoja sekä koulutustarpeita kentältä. Paljon arvokasta tietoa on myös kerätty erilaisista verkko-oppimisympäristöjen käyttöönottoprosesseista. Mukana suunnittelussa kuntien tvt-vastuuhenkilöt, koulutusjohtajat, pedagogiset asiantuntijat, tietotiimit, rehtorit, opettajat Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

12 Koulutusohjelmia (1-6 op.) rehtori pedagogisena johtajana mediakasvatus opetuksessa elävä kuva opetuksessa sosiaalinen media opetuksessa tiede- ja teknologiakasvatus tutkiva ja yhteisöllinen oppiminen tutkiva verkko-oppiminen -verkkokurssi verkko-opetuksen laatu mm. oppimisprosessin suunnittelu tvt:n opetuskäytön pedagoginen tuki kehittäjäkoulutus Hankkeen edetessä koulutusohjelmia on kehitetty tutkimusten, yhteissuunnittelun, koulutuspalautteiden ja arviointien pohjalta. Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

13 Työpajoja Koulutussuunnittelu Oppimisympäristön opetuskäyttöön liittyvät työpajat Moodle -rehtorin avuksi ja opetuksen arkikäytännöksi Vertaistuki ja verkostot Sosiaalinen media Tietotiimien toiminnan kehittäminen konsultointi Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

14 Verkkokoulutukset Tukiklinikat Monimuoto Toteutusmuotoja Konsultointi Työpajat Seminaarit Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

15 Kouluttajat Palmenian asiantuntijat Hy:n tiedekuntien asiantuntijat Ulkopuoliset asiantuntijat Kuntien omat tvtasiantuntijat Yhteistyökumppaneiden asiantuntijat

16 Toteutusperiaatteita Aikuinen oppijana Alueellinen verkostoituminen työskentelyn kautta Omista lähtökohdista asetetaan osallistujien/ryhmien omat kehittymistavoitteet (tarkoituksenmukaisuus) käytännönläheisyys ja sovellettavuus Työssäoppiminen (omat projektit) Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen työskentely Osaamisen jakaminen Verkko-oppimisympäristöt prosessien ohjaamisessa

17 Koulutuksiin osallistuneet Tavoite: 800 henkilöä Osallistunut:

18 Ikäjakauma

19 Sukupuolijakauma 26% 74%

20 Suunnittelu case: Itä-Uusimaa OPH Yhteisvalmistelu hakuvaiheessa: alueelliset tarpeet, Porvoo ja Palmenia Arviointi ja kehittäminen - opetuksen monipuolistaminen - alueellinen kilpailukyky - opiskelijoille vaihtoehtoja - kokemusta ja harjoitusta verkko-opiskelusta jatko-opintoja varten - opettajien osaamisen kehittyminenalueellinen yhteistyö ym. Yhteissuunnittelu: lukioiden verkkoopetuksen kehittäminen Itä-Uudenmaan lukioiden YTR, periaatteet & sopimukset Toteutukset: Palmenia, kuntien asiantuntijat ja opettajat hyöty Tuloksena: -Sulautuvaa opetusta - alueellisia lukion verkkokursseja

21 Verkostoitumisen edistäminen Seminaarit (kuntien asiantuntijat ja opettajat) Alueelliset koulutukset (opettajien verkostoituminen) Yhteissuunnittelu Rakenteellisia ratkaisuja (säännöllisesti kokoontuvat ryhmät) Alueellisen/paikallisen osaamisen hyödyntämisenä -> kouluttajien (useimmiten opettajia) osaamisen hyödyntäminen toisilla paikkakunnilla Verkostoanalyysit osassa koulutuksia Benchmarking-vierailut Koulutusten sovittaminen muihin hankkeisiin mm. Osaava hanke (tukee) Kontaktien luominen ja välittäminen

22 Osaamisen jakaminen Hankkeen taustalla koulutuskumppanuus yhdessä suunnitellen laadukkaampia ja tarpeisiin vastaavia koulutuksia Palmenia: tutkimustietoa ja asiantuntijuutta Kuntien pedagogiset asiantuntijat, tietotiimit ym. osaamista jakamassa Paikallisten asiantuntijoiden (usein opettajia) hyödyntäminen -> kokemukset ja esimerkit Koulutusten toteuttaminen: yhteisöllinen työskentely, verkko-oppimisympäristöt osaamisen jakamisessa, kannustus oppiaineiden väliseen integraatioon

23 Case; Tutkiva ja yhteisöllinen oppiminen 5op Koulutuksessa tutustutaan tutkivan ja yhteisöllisen oppimisen menetelmiin verkossa ja saadaan valmiudet toteuttaa näiden menetelmien pohjalta projekti oman opetusryhmän kanssa verkkoympäristössä. Järjestetty sekä monimuoto- että verkkokoulutuksena. Koulutus koostuu kolmesta lähijaksosta (2+1+1 päivää) sekä näiden välisistä etätyöskentelyjaksoista. Koulutus alkaa ennakkotehtävällä, jossa selvitetään osallistujien osaamista ja toiveita koulutukselle. Koulutuksen aikana osallistujat työstävät pareittain/tiimeittäin projektin omaan opetukseensa. Koulutuksessa käytetään osallistavia ja yhteisöllisiä menetelmiä sekä lähi- ja etätyöskentelyn tukena. Tavoitteena on verkostoitua omaa opetustyötä hyödyntävästi. Etätyöskentelyjaksojen aikana työstetään omaa projektia eteenpäin sekä syvennetään yhdessä ymmärrystä verkko-opiskelusta ja -opetuksesta

24 Palautteita Omien verkko-opetustaitojen kehittäminen ja syventäminen Inspiroiva koulutus, joka innosti uudistamaan opetusta ja sai pohtimaan ja miettimään opetukseen ja oppimisen liittyviä kysymyksiä. Sain syvennettyä aiempia verkko-oppimistaitojani. Opetusmenetelmien mielekkyys ja asian syvällinen ymmärtäminen Oli hyvä, että koulutus oli rakennettu tutkivan verkko-oppimisen muotoon - siis siihen samaan oppimisen malliin, jonka käyttöön meitä koulutettiin. Oman työskentelyn aikataulutus haasteellista arjessa, erityisesti verkkokurssilla Aikaa oman projektin tekemiseen olisi pitänyt olla vieläkin enemmän, sillä etätyöskentelypätkillä en ehtinyt tekemään juuri mitään. annettiin liian vähän aikaa projektin työstämiseen koulutuksen aikana

25 Palautteita ja kokemuksia Käytännönläheisyys ja omaan työhön sovellettavuus Hyvä, käytännönläheinen ohjelma. Hyvä, että laitettiin tekemään itse ja apu oli lähellä. Toiminnallinen toteuttamistapa oli juuri oikeanlainen. Aika riitti mielestäni kohtuullisen hyvin. Toki aina jää itsellekin opittavaa, mutta sehän on tavallaan työskentelyn tarkoitus. (työpaja) Sisällöt räätälöity erinomaisesti koulutettavien ajankohtaiset tarpeet huomioiden. Tekemällä oppimista, mikä on ainakin minulle sopiva menetelmä. Aikataulu on aina tiukka, mutta niinhän se yleensä on jonkin uuden löytämisessä ja toteuttamisessa. Hienoa se, että koulutuksessa ei tarvitse tehdä "väkisin" työnäytettä esim. koko henkilökunnalle, vaan sen voi tehdä puhtaasti juuri tämänhetkiseen käytännön tarpeeseen

26 Palautteita ja kokemuksia Yhteisöllisyys ja osaamisen jakaminen Tuli vahvistusta oman työn kehittämiselle. Keskustelut kollegoiden kanssa hyödyllisiä ja niille on varattu sopivasti aikaa. (Rehtori koulun pedagogisena johtajana) Kurssilaisten keskinäinen osaamisen jakaminen" oli hyödyllistä. (Cosmos) Teemapaja on sisällöltään juuri sellainen kuin tarvitsimme. Rakensimme kouluttajan kanssa yhdessä räätälöidyn sisällön. (työpaja) Mukava tiimi saa yhdessä paljon aikaan

27 Palautteita ja kokemuksia Myös vähän tvt-koulutuksia käyneet koulutuksiin Olen tyytyväinen itseeni, kun opinkin uusia asioita. Tietokone ei ahdista enää niin paljon. Pitää vain kovasti harjoitella ja olla kärsivällinen. kynnys tarttua tehtävään ja omatoiminen koneen kanssa puuhastelu madaltui, mutta huomasin kuitenkin etten ihan uuno ja tietämätön ole :) Kurssi näytti aivan uusia mahdollisuuksia eri ohjelmien ja tekniikoiden käyttöön kielten opetuksessa. Kynnys niiden käyttöön madaltui huomattavasti. sain uskallusta käyttää tietotekniikkaa enemmän oppilaiden kanssa. Sain tietoa käyttää tehokkaammin tietotekniikkaa työssäni. Osaamisen kehittäminen ja jatkuvuus? Olemme nyt hyvässä vauhdissa, mutta kehittämistä riittää, joten toivon, että lisää yhteistä tekemistä/ideointia ja resurssia tähän riittää myös ensi vuonna

28 Palautteita koulutuksesta Omien verkko-opetustaitojen kehittäminen ja syventäminen Inspiroiva koulutus, joka innosti uudistamaan opetusta ja sai pohtimaan ja miettimään opetukseen ja oppimisen liittyviä kysymyksiä. Sain syvennettyä aiempia verkko-oppimistaitojani. Opetusmenetelmien mielekkyys ja asian syvällinen ymmärtäminen Oli hyvä, että koulutus oli rakennettu tutkivan verkko-oppimisen muotoon - siis siihen samaan oppimisen malliin, jonka käyttöön meitä koulutettiin. Oman työskentelyn aikataulutus haasteellista arjessa, erityisesti verkkokurssilla Aikaa oman projektin tekemiseen olisi pitänyt olla vieläkin enemmän, sillä etätyöskentelypätkillä en ehtinyt tekemään juuri mitään

29 Tulevaisuuden haasteet opetushenkilöstön täydennyskoulutuksessa (tvt) Koulutukseen pääsy (sijaiskiellot, lomautukset, YT-neuvottelut)? Koulutusmuodot: verkko-opetus vs. lähiopetus? Tulevaisuuden ennakointi: mitä osaamista tarvitaan? Miten saadaan vähiten koulutuksiin osallistuvat opettajat mukaan? Perustaitojen varmistaminen? Kansallisten standardien tarve? Ope.fi - tasojen päivitys? Osaamisen jakaminen: hyvien käytäntöjen ja prosessien mallintaminen? Digitaalisen oppimateriaalin saatavuus? Työvälineet opettajille ja opiskelijoille? Kansainvälinen benchmarking? Uusia suuntia? Verkko-opetuksen suunnittelun välineiden kehittäminen?

www.helsinki.fi/yliopisto 9.12.2010 1

www.helsinki.fi/yliopisto 9.12.2010 1 9.12.2010 1 Pedaali pohjaan Verkkoja kokemassa ja saalista jakamassa Verkko ja viestintä / Burman ja Antinluoma 9.12.2010 2 Toiminta-ajatuksemme Palmenia on Helsingin yliopiston yhteiskunnallista palvelutehtävää

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Tieto- ja viestintätekniikka oppimisen voimavarana - koko maailma oppilaan ulottuvilla

Lisätiedot

Nakkilan kunnan M -suunnite lma alkae n. Oppimisympäristö antaa mahdollisuuden ja innostaa oppimaan ajasta ja paikasta riippumatta.

Nakkilan kunnan M -suunnite lma alkae n. Oppimisympäristö antaa mahdollisuuden ja innostaa oppimaan ajasta ja paikasta riippumatta. M -str ategia Nakkilan kunnan M -suunnite lma 1.8. 2017 alkae n VISIO Oppimisympäristö antaa mahdollisuuden ja innostaa oppimaan ajasta ja paikasta riippumatta. TAVOITETI LA Tieto-ja v iestintäte kniikka

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Puheenvuorojen aiheet Kansalliset tavoitteet ja tilanne Espoossa Sosiaalinen media oppimisessa Kodin ja koulun yhteistyö

Lisätiedot

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Copyright Helsingin yliopisto, Koulutus- Tervetuloa! Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Uudista ja uudistu -messut 25.9.2013 Marianne Terkki-Mallat,

Lisätiedot

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen KUUMA - seutu muodostuu pääkaupunkiseudun ympärillä sijaitsevista 10 kehyskunnasta. KUUMA - seutuun

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Lisätiedot

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA TIEKE, HELSINKI vaikuta ja vaikutu 09.10.2008 Lauri Pirkkalainen Konneveden lukio Lukioiden virtuaaliverkosto http://www.peda.net/veraja/pienetlukiot KONNEVEDE

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia 21.4.2010 Liisa Ilomäki & Minna Lakkala minna.lakkala@helsinki.fi; liisa.ilomaki@helsinki.fi Technology

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen It-Peda - verkosto 6.9.2002 TieVie - Turku Lauri.Saarinen Lauri.Saarinen@hkkk.fi Mikä IT-Peda? IT-Peda -verkosto on Suomen yliopistojen opetusteknologiayksikköjen (tai vastaavien) verkosto, joka on aloittanut

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville.

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verk kotyökalu opettajille, oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. Satojentuhansien opettajien joukosta löydät helposti kollegoita, joiden kanssa

Lisätiedot

Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista

Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista Yläkoulujen VESO-päivä 18.11.2006, Kouvola KymiPro/ Osku Kiri & Pohjois-Kymenlaakson etäopetushanke/ Maria

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Hankeseminaari Avaus 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Oppimisympäristöjen kehittäminen ja TVT:n opetuskäyttö sekä laite- ja tietoverkkohankinnat - valtionavustukset hankkeille Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Eija Ruohomäki. Ohjaava opettaja: Kansainvälisyys ja viestintä. Oulun Opetustoimi OPPIS

Eija Ruohomäki. Ohjaava opettaja: Kansainvälisyys ja viestintä. Oulun Opetustoimi OPPIS Eija Ruohomäki Ohjaava opettaja: Kansainvälisyys ja viestintä Oulun Opetustoimi OPPIS Kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu oppimista ja opetusta kehittävä palvelukeskus Tavoitteena tukea opetuksen

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Opetustoimen tietostrategia

Opetustoimen tietostrategia Opetustoimen tietostrategia Oulun opetustoimessa jokaisella on oikeus ajanmukaisiin oppimisympäristöihin. Oulun opetustoimessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa kaikissa oppiaineissa ja koulujen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

8.3.2012 Eeva Karttunen. www.pkamk.fi

8.3.2012 Eeva Karttunen. www.pkamk.fi Tradenomin tutkinto monimuoto-opintoina opintoina: kokemuksia ja kehittämistä SULOP2012 Sulautuva opetus ja oppiminen Tausta Sisältö Toteutuksen rakenne Onnistuneen oppimisen ja opetuksen edellytykset

Lisätiedot

Virtuaaliluokkahankkeen kokous

Virtuaaliluokkahankkeen kokous Virtuaaliluokkahankkeen kokous 8.10.2009 ISOverstaan virtuaaliluokka hanke (lukiot) Prosessin painopistealueet kussakin hankkeessa 1.1.2008-20 pilottilukiota - Mediapalvelimen pystyttäminen ja testaaminen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen VeTe päätösseminaari Tampere-talo 6.9.2011 Heiskanen, Marjut. Kliinisen hoitotyön opettaja, tiimivastaava KYS. Taam-Ukkonen, Minna. Ylihoitaja. KYS.

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa

Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa 2008 2010 Visio ja tavoiteet Visio Yhteisöllinen ja viestinnällinen tulevaisuuden koulu, jossa tieto- ja viestintätekniikka on luonteva osa arkea ja opetusopiskelu-oppimisympäristöä.

Lisätiedot

Luonnos. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys luvulle.

Luonnos. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys luvulle. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys 2010 -luvulle SSÄLLYS - Ope.fi taitotasot (2000) - Ope.web taitotasot (2008) - Kysymyksiä taitotasojen uusiksi osaamisalueiksi

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

Hyvät käytänteet jakoon. Matti Kangasoja

Hyvät käytänteet jakoon. Matti Kangasoja Hyvät käytänteet jakoon Matti Kangasoja 2.2.2017 Hyvä käytänne Lähtökohta tälle esitykselle Käytänne on hyvä, kun se on hankkeen mielestä hyvä! Selvityksen julkaisussa on kuvaukset 59 hankkeelta Toimintamalleista/käytänteistä

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnitteluprosessi

Verkkokurssin suunnitteluprosessi Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

opettaja koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus

opettaja koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus Strategiset valinnat: visio lähtöt aso aika opettaja koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus koulutus 1 Koulun kehittämissuunnitelma ja opettajien kehittymissuunnitelma opettaja koulutus koulutus

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (5) 91 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björnberg-Enckellin ym. koulujen IT-strategiaa koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2012-004357

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Keski-Suomen tutoropettajaverkoston muodostuminen ja toiminnan helmet

Keski-Suomen tutoropettajaverkoston muodostuminen ja toiminnan helmet Keski-Suomen tutoropettajaverkoston muodostuminen ja toiminnan helmet Riina Sutinen, hankekoordinaattori, Jyväskylän kaupunki & Leena Hiltunen, koordinaatioryhmän jäsen, JYU/IT Esityksen sisältö Keski-Suomen

Lisätiedot

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Työelämäosaamisen edistäminen seminaari 26.9.2006 Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Koulutussuunnittelija Juha Oulujärvi Koulutussuunnittelija Kati Aimonen Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Terho Kontioinen, suunnittelija Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Opeka-kysely

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/vaajakoskenkoulu https://peda.net/ohjeet https://peda.net/jyvaskyla/ict/pedanet 9.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

Kehittämiskouluverkosto Majakka perusopetuksen kehittämisen edistäjänä Aija Rinkinen, Opetushallitus

Kehittämiskouluverkosto Majakka perusopetuksen kehittämisen edistäjänä Aija Rinkinen, Opetushallitus Kehittämiskouluverkosto Majakka perusopetuksen kehittämisen edistäjänä Aija Rinkinen, Opetushallitus 3.9.2015 Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu

Lisätiedot

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa

Lisätiedot

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän

Lisätiedot

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere DIGIOPE-selvitys Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö 16.5.2017 Tampere Sanna Ruhalahti ja Virve Kentta @somesanna #AMdiginyt #xbreikki #AMdiginyt Vastaajat

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus Eheyttävä luonnontieteiden opetus Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Anu Hartikainen-Ahia, Ilpo Jäppinen, Tuula Keinonen, Sirpa Kärkkäinen ja Kari Sormunen 1.

Lisätiedot

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Mari Suonio ja kumppanit 19.5.2017 Taustaa Toimiva, vakiintunut malli valtakunnallisille verkkokursseille olemassa Noin 3000 op ja 13-10 verkkokurssia

Lisätiedot

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa.

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa. TOIMINTA-AJATUS AJATUS MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 18 LIITTOKOKOUS kerhojen edustajat

Lisätiedot

Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina

Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina Opetushallituksen rahoittama koulutushanke 2011-2013 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Liisa, Marianne Terkki-Mallat ja Leena Tervonen 23.2.2012 1 Esittäytyminen

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010

Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010 Selvittelyhankkeen tavoitteet vuodelle 2010 käynnistää pedagogisen johtamisen kehittäminen kollegiaalisena

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Maaliskuu 2016 Kimmo Koskinen kimmo.koskinen@oph.fi Oppimisympäristöjen kehittäminen - yleistavoitteita Kehittää ja

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs.201004 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.

Lisätiedot

Koulutusta omiin tarpeisiinne

Koulutusta omiin tarpeisiinne KOULUTUSTARJONTA Sisällys Koulutusta omiin tarpeisiinne 3 Tukea kaikissa vaiheissa 4 Pääkäyttäjäkoulutus 5 Pedagoginen peruskoulutus 6 Pedagogiset lisäkoulutukset 7 Esimerkkejä pedagogisten lisäkoulutusten

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Antti Ekonoja

Antti Ekonoja Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla Ennakkoluennosta nousseet kysymykset

Lisätiedot

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 19.8.2004 Sivu 1/5 KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 OPTIMA OPPIMISYMPÄRISTÖ -KOULUTUSOHJELMA II Tavoite Hankkeen tavoitteena on edelleen aktivoida ja tukea verkko-opetuksen käynnistämistä

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot