TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE"

Transkriptio

1 1 (14) TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Hallituksen päätös

2 2 (14) Sisällys Tausta 2 1. Suomen Akatemian strategia 4 2. Strategian toimenpideohjelma Tutkimusrahoituksen kehystaso ja kehittämissuunnitelma suunnitelmakaudella Liiteosa: Toimintasuunnitelmalaskelmat Tausta Suomen Akatemian toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtumassa paljon muutoksia. Tiede itse muuttuu: uusia menetelmiä, tieteenaloja ja lähestymistapoja syntyy, ja esimerkiksi avoin tiede muuttaa toimintatapoja merkittävästi. Samaan aikaan yhteiskunnassa toivotaan tieteeltä entistäkin enemmän vastauksia moniin suuriin ja pieniin kysymyksiin. Tutkimukseen ja korkeimpaan opetukseen käytettävissä oleva rahoitus on vähentynyt, ja rahoitus tuskin kasvaa lähitulevaisuudessa merkittävästi. Akatemian oma toimintakenttä on laajentunut, kun strategisen tutkimuksen neuvosto on aloittanut toimintansa ja yliopistojen profiloitumisen vahvistamisrahoitus on otettu käyttöön. Uudet rahoitusmuodot tukevat tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden lisäksi eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Uusien rahoitusmuotojen myötä Akatemian kokonaisvaltuus on kasvanut. Kaikissa rahoitusmuodoissa hakemusten määrä on suuri ja hyväksymisprosentit ovat huolestuttavan matalia. Suuri hakupaine on ongelma hakijoille, hakemuksia arvioiville asiantuntijoille ja päätöksentekijöille. Julkisuudessa ja tiedeyhteisössä käydään aktiivisesti keskustelua tieteen rahoituksesta sekä kilpailullisen tutkimusrahoituksen roolista ja tarpeesta. Akatemia jatkaa tutkimusjärjestelmätason dataan pohjautuvan analyysin tuottamista Tieteen tila -hankkeessa ja kehittää tutkimuksen vaikuttavuuden ilmenemismuotojen arviointia. Lisäksi Akatemia parantaa jatkuvasti oman toimintansa ja prosessiensa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Akatemian hallitus hyväksyi syksyllä 2015 uuden strategian. Strategian keskeiset komponentit ovat laatu, vaikuttavuus, tieteen uudistuminen sekä tiedepoliittinen toiminta.

3 3 (14) Tämä Suomen Akatemian toiminnan ja talouden suunnitelma sisältää Akatemian strategian sekä siitä johdetun toimenpideohjelman. Asiakirjassa kuvataan Akatemian strategiset tavoitteet sekä toimenpiteet ja voimavaratarpeet tavoitteiden saavuttamiseksi suunnittelukaudella

4 4 (14) 1. Suomen Akatemian strategia Suomen Akatemia on tiedehallinnon keskuselin, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan. Akatemian tehtävänä on - Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä; - Kehittää kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä; - Toimia asiantuntijaelimenä tiedepolitiikkaa koskevissa kysymyksissä; - Myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen; sekä - Suorittaa muut tiedepoliittiset asiantuntijatehtävät, joista valtioneuvoston asetuksella säädetään tai jotka opetus- ja kulttuuriministeriö sille antaa. Tieteellä on itseisarvo, ja toisaalta tiedettä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Tiede uudistuu ja sen toimintatavat muuttuvat. Muun muassa monitieteisyys, tutkimuskokonaisuuksien muotoutuminen ilmiöpohjaisesti, avoin tiede ja digitaalisuus muuttavat tiedettä ja siihen perustuvaa korkeinta opetusta nopeasti. Nämä muutokset johtuvat osin tieteen sisäisestä kehityksestä; osin niiden takana ovat ihmiskunnan suurten haasteiden kautta tieteeseen kohdistuvat yhteiskunnalliset tarpeet. Tutkimus, siihen perustuva opetus sekä tieteellisen tiedon ja osaamisen käyttö laajasti yhteiskunnassa tukevat toisiaan. Tutkimusrahoituksen tarpeet muuttuvat ja siksi Suomen Akatemia käy entistä tiiviimpää vuoropuhelua yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä muiden rahoittajien ja sidosryhmien kanssa. Suomen Akatemia toimii merkittävänä osana tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnan kokonaisuudessa. Suomen Akatemian tutkimusrahoitus on avoimesti kaikkien tutkijoiden haettavissa. Jatkuvasti kehitettävä hakemusten kansainvälinen vertaisarviointiprosessi nostaa esiin parhaat tutkimusideat, lupaavimmat tutkijat ja houkuttelevimmat tutkimusympäristöt. Tutkimuksen tarpeen kasvu ja tieteen muutokset sekä rahoituksen trendit edellyttävät tinkimätöntä sitoutumista tutkimuksen korkeaan laatuun ja vaikuttavuuteen sekä tieteen uudistumiseen. Yhtä tärkeää on, että harjoitettava tiede on vastuullista ja eettisesti kestävää.

5 5 (14) Tutkimuksen laatu on Suomen Akatemian toiminnassa keskeinen tekijä. Laatu on myös kaiken vaikuttavuuden edellytys. Vaikuttavuuden muodot ja reitit ovat hyvin moninaiset: tiede vaikuttaa muuhun tieteeseen ja muuhun yhteiskuntaan esimerkiksi yksittäisten tieteellisten tulosten, tutkijoiden ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen sekä koulutettujen ihmisten kautta. Kansainvälisyys ja kansainvälinen yhteistyö on keskeinen osa laadukasta tutkimusta, ja Akatemia tukee kansainvälistymistä kaikessa rahoitustoiminnassaan. Tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden koko kirjo on Akatemian hakemusarvioinnin ja tiedepoliittisen analyysin keskeinen syventymiskohde strategiakaudella. Tiede uudistuu muun muassa uusien aihevalintojen, menetelmien, lähestymistapojen ja tutkijayhteisöjen kautta. Lisäksi uusilla tieteen tekemisen toimintatavoilla on syvällinen vaikutus. Suomen Akatemia kiinnittää tutkimusrahoituksessaan erityistä huomiota tieteen uudistumisen tukemiseen. Hakemusten vertaisarviointi, suomalaisten tutkimusympäristöjen tuntemus, bibliometriset ja muut vaikuttavuustarkastelut sekä eri aineistojen analyysi antavat Suomen Akatemialle mahdollisuuden vahvistaa tiedettä koskevan tiedon hyödyntämistä tiedepoliittisessa päätöksenteossa. Suomen Akatemia hyödyntää tiedepoliittista asiantuntemustaan entistä aktiivisemmin ja tiiviissä vuorovaikutuksessa tutkimus-, koulutus- ja innovaatiopolitiikan toimijoiden kanssa. Suomen Akatemian tiedepoliittisen roolin vahvistuessa hallintoviraston tarvittavaan osaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

6 6 (14) 2. Strategian toimenpideohjelma Strategiasta johdetut toimenpiteet lyhyesti Tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus 1. Suomen Akatemia edistää korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta sekä sen ja siitä kumpuavan osaamisen hyödyntämistä. 2. Akatemia toimii aktiivisesti tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmässä yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa. Tieteen uudistuminen 1. Edistääkseen tieteen uudistumista Suomen Akatemia kiinnittää hakemusten vertaisarvioinnissa ja päätöksenteossa erityistä huomiota tutkimuksen uusiin aihevalintoihin, menetelmiin ja lähestymistapoihin. Akatemia tunnistaa entistä paremmin uudet merkittävät tieteelliset avaukset. 2. Akatemia vahvistaa Suomessa työskentelevän tutkijakunnan uudistumista tukemalla nuorta lupaavaa tutkijasukupolvea. 3. Akatemia edistää avoimen tieteen toimintatapoja tieteellisessä julkaisutoiminnassa ja tutkimusdatan ja -menetelmien avaamisessa. Tiedepoliittisen toiminnan vahvistaminen 1. Suomen Akatemia tuottaa laadukasta tiedepoliittista dataa ja analyysejä sekä vahvistaa tiedettä koskevan tiedon hyödyntämistä tiedepoliittisessa päätöksenteossa. 2. Akatemia hyödyntää tiedepoliittista asiantuntemustaan entistä aktiivisemmin ja tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän toimijoiden kanssa. Toimintatapojen kehittäminen 1. Akatemia kehittää jatkuvasti arviointitoimintaansa sekä vahvistaa tiedepoliittista ja vaikuttavuusosaamistaan. 2. Suomen Akatemia uudistaa hallintovirastoa ja sen toimintatapoja strategian tavoitteita vastaavaksi ja valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuria soveltaen.

7 7 (14) 3. Akatemia toteuttaa sille annetut tehtävät mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen henkilöstön laajaa asiantuntemusta. 4. Akatemia toteuttaa kaikessa toiminnassaan hyvää hallintoa ja kehittää toimintansa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä arvioi toimintansa vaikuttavuutta.

8 8 (14) Toimenpiteet yksityiskohtaisemmin Tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus 1. Suomen Akatemia edistää korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta sekä sen ja siitä kumpuavan osaamisen hyödyntämistä. Akatemia - Perustaa rahoitusmuotojen ja alojen väliset tutkimusrahoituksen kohdentamispäätökset tutkimuksen laatuun ja sen osana tieteelliseen ja muuhun vaikuttavuuteen sekä tieteen uudistumiseen, sekä ottaa tutkimusrahoituksen kohdentamispäätöksissä huomioon tutkimuksen ja osaamisen hyödyntämisen. - Edistää tasa-arvoa ja vastuullista tutkimusta toiminnassaan. - Päivittää hakulomakkeet ja arviointiohjeet vastaamaan uutta strategiaa. Tutkimuksen laadun osatekijöinä painotetaan mm. vaikuttavuutta muuhun tieteeseen ja yhteiskuntaan. - Uudistaa rahoitusmuotojaan: o Tutkijatohtorien ja akatemiatutkijoiden tehtävät sekä huippuyksikköohjelman rahoitus toteutetaan uudistetussa muodossa. o Akatemiaohjelmat toteutetaan uudistetussa muodossa. o Akatemiahanke säilyy keskeisenä rahoitusmuotona. Tutkijoita kannustetaan esittämään hakemuksissaan myös useiden toimikuntien toimialoja kattavia konsortioita. o Akatemia seuraa uudistetuille rahoitusmuodoille asetettujen tavoitteiden toteutumista ja arvioi rahoitusmuotojen vaikuttavuutta. - Suuntaa erikseen korvamerkittyä rahoitusta tiedepoliittisiin rahoitusmuotoihin (tutkimusinfrastruktuurit, yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen, strategisen tutkimuksen rahoitus) ja kehittää niitä yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa. - Ottaa huomioon tutkimuksen kansainvälisyyden ja tutkijoiden liikkuvuuden läpikäyvästi kaikissa rahoitusmuodoissa. o Akatemia arvioi ja priorisoi tekemäänsä rahoittajien välistä kansainvälistä yhteistyötä tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden kriteerien näkökulmista. o Täsmentää hakemus- ja arviointikriteereitä ottaen huomioon kansainvälistymisen tutkimuksen laadun nostajana. o Kannustaa ja tukee tutkijoita kansainvälisen korkeatasoisen rahoituksen hakemisessa.

9 9 (14) 2. Akatemia toimii aktiivisesti tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmässä yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa Akatemia - Jatkaa rahoitusyhteistyötä ministeriöiden kanssa. - Jatkaa rahoittajayhteistyön tiivistämistä Tekesin kanssa: o Tarkastelee tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyö- ja rahoitustarpeita ja mahdollisuuksia. o Kehittää ja jatkaa rahoitustoimintaan liittyvää yhteistyötä, mm. rinnakkaisohjelmia ja vastaavia joustavia käytäntöjä. o Kehittää ja jatkaa yhteistyötä hankkeiden laadun ja vaikuttavuuden arvioinnissa. - Tarkastelee säätiöiden kanssa erilaisia yhteistyömahdollisuuksia, jotta tieteen laadun, vaikuttavuuden ja uudistumisen kannalta muodostuisi mahdollisimman hyvä kokonaisuus. o Esimerkkikohteina tutkijatohtorit, liikkuvuus sekä tutkimuksen infrastruktuurit. o Tarkastelee yhteistyömahdollisuuksia myös suurten kansainvälisten säätiöiden kanssa. - Jatkaa ulkomaisten yhteistyökumppanien kanssa erityisesti akatemiaohjelmiin kytkettyä rahoittajayhteistyötä. - Valmistelee vuonna 2017 linjauksen, jossa kuvataan tulevien vuosien kansainvälisen rahoitusyhteistyön ja muun toiminnan tavoitteet. Tieteen uudistuminen Akatemia - Kiinnittää hakemusten vertaisarvioinnissa ja päätöksenteossa erityistä huomiota tutkimuksen uusiin aihevalintoihin, menetelmiin ja lähestymistapoihin. - Pyrkii tunnistamaan entistä paremmin tutkimushankkeiden ja -konsortioiden mahdollisuudet merkittäviin uusiin tieteellisiin avauksiin. - Toteuttaa akatemiaohjelmien teemojen valintaprosessin tieteen uudistumisen edistämisen näkökulmasta. - Lisää nuorelle tutkijasukupolvelle kohdistettua tutkimusrahoitusta. - Kannustaa ja mahdollistaa paremmin useiden toimikuntien toimialoja kattavien konsortioiden toteuttamisen akatemiahankkeissa. - Luo toimintatavat avoimen tieteen edistämiseksi kansallisten tavoitteiden mukaisesti.

10 10 (14) Tiedepoliittisen toiminnan vahvistaminen 1. Suomen Akatemia tuottaa laadukasta tiedepoliittista dataa ja analyysejä sekä vahvistaa tiedettä koskevan tiedon hyödyntämistä tiedepoliittisessa päätöksenteossa Akatemia - Tuottaa tieteen ja sen rahoituksen kokonaisuuden datapohjaa muiden toimijoiden käyttöön. - Havainnollistaa tutkimuksen vaikuttavuuden eri muotoja entistä paremmin ja kehittää vaikuttavuuden arviointia ja vaikuttavuusanalyysejä. - Kehittää hakemusten vertaisarviointia. - Edistää Akatemian ja muiden laatimien tutkimuksen arviointien laajaa hyödyntämistä. 2. Akatemia hyödyntää tiedepoliittista asiantuntemustaan entistä aktiivisemmin ja tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän toimijoiden kanssa Akatemia - Jatkaa tiivistä yhteistyötä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. - Edistää vuorovaikutusta ja kuulee tiedeyhteisöä laajasti keskeisissä tiedepoliittisissa kysymyksissä. - Laajentaa ennakointiyhteistyötä eri toimijoiden kanssa, mm. tiedeyhteisön, ministeriöiden, valtioneuvoston kanslian, Tekesin, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kanssa. - Edistää tutkimustiedon ja osaamisen hyödyntämistä yhteiskunnassa. - Pyrkii vaikuttamaan keskeisimpiin kansainvälisiin organisaatioihin suomalaisen tutkimuksen edellytysten vahvistamiseksi. - Jatkaa tutkimusrahoituksen kustannusmalleista käytävää keskustelua ja kustannusmallien kehittämistä yhdessä tutkimusorganisaatioiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. - Kehittää toimintatapoja arviointipalvelujen tarjoamiseksi tutkimusorganisaatioille.

11 11 (14) Toimintatapojen kehittäminen Akatemia - Tarkastelee jatkuvasti Akatemian rahoitusmuotoja ja omaa toimintaansa sekä arvioi näiden vaikuttavuutta. - Uudistaa hallintovirastoa ja sen rakenteita ja toimintatapoja strategian tavoitteita vastaaviksi toimikuntatyön uudistustyön tulosten perusteella ja valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuria soveltaen. - Tarkastelee jatkuvasti omaa toimintansa tehokkuutta sekä tehtävien ja käytettävissä olevien resurssien suhdetta. - Hyödyntää edelleen henkilöstön laajaa asiantuntemusta mahdollisimman tehokkaasti ja toteuttaa sille osoitetut tehtävät. Voimavarojen supistuessa henkilövaihtuvuuden ja työkierron tarjoamia mahdollisuuksia käytetään hyväksi, erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Tekesin kanssa. - Vahvistaa tiedepoliittista osaamistaan kiinnittämällä rekrytoinneissa huomiota muuttuviin osaamistarpeisiin sekä tarjoamalla henkilöstölle koulutusta. - Toteuttaa kaikessa toiminnassaan hyvää hallintoa ja isää toimintatapojensa ja prosessiensa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

12 12 (14) 3. Tutkimusrahoituksen kehystaso ja kehittämissuunnitelma suunnitelmakaudella Luvussa kuvataan Akatemian suunnitelma tutkimusrahoituksen suuntaamisesta valtiovarainministeriön ehdottaman ( ) talousarviokehyksen mukaisella tasolla sekä Akatemian kehittämissuunnitelma, jossa laadinnan lähtökohtana on arvio Akatemian tuottamasta aiempaa suuremmasta lisäarvosta koulutus-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä. Mahdollisesti saatavan lisärahoituksen kohdentamisessa keskeisessä asemassa on tieteen uudistuminen. Kehystason (elokuu 2016) mukaisella rahoituksella Akatemian kokonaisrahoitusvolyymissa ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Akatemian rahoitusmuotojen keskinäisen suhteen osalta tarkastellaan erikseen hallituksen toimikunnille ja muille päätöksentekijöille osoitettavaa rahoitusta. - Toimikuntien käytössä olevista rahoitusmuodoista akatemiahankkeet ja akatemiatutkijan tehtävät ovat Akatemian strategian tavoitteiden kannalta tehokkaimmat ja ne priorisoidaan korkeimmalle tasolle, joten niissä rahoitus pyritään pitämään vähintään nykyisellä tasolla. Akatemiahankkeissa painotetaan jatkossa erityisesti nuoren tutkijasukupolven hankkeita. Tutkijatohtorin tehtävän ja akatemiaprofessorin rahoitusmuodot asettuvat priorisoinnissa akatemiahankkeiden ja akatemiatutkijan tehtävän jälkeen. - Akatemiaohjelmien ja huippuyksikköohjelman kokonaisrahoitustaso säilyy suurin piirtein ennallaan. - Erikseen korvamerkityn tutkimusrahoituksen (yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen, tutkimusinfrastruktuurit, strategisen tutkimuksen rahoitus, ICT-ohjelma) oletetaan säilyvän ennallaan. - Kansainvälisen tutkimusyhteistyön rahoitus toteutetaan läpäisevästi kaikissa rahoitusmuodoissa. Akatemiahankkeet ja toimikuntien suunnattu rahoitus Akatemiahankkeilla tuetaan vapaata, ennalta tiettyyn teemaan tai tutkimusalaan sitomatonta tieteellistä tutkimusta. Hankerahoitus on Akatemian tieteellisten toimikuntien tärkein keino edistää korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta sekä kansainvälistymistä, tutkimuksen uudistumista ja tieteidenvälisyyttä. Akatemiahankkeet mahdollistavat myös useiden toimikuntien toimialoja kattavien konsortiohankkeiden toteuttamisen.

13 13 (14) Toimikuntien suunnattu rahoitus on joustavaa, tietylle alalle tai tarkoitukseen suunnattua rahoitusta, jonka avulla voidaan ottaa huomioon nopeasti esiin nousevat tutkimustarpeet. Akatemiaohjelmat ja muu hallituksen strateginen rahoitus Akatemiaohjelmat kohdistuvat ennalta määrätyille teema-alueille tai tutkimusmenetelmiin. Akatemiaohjelmat on uudistettu tieteen uudistumista entistä enemmän tukeviksi. Akatemiaohjelmat ovat myös tärkeä rahoittajayhteistyön alusta. Tutkimuksen huippuyksikköohjelmat Suunnitelmakaudella Akatemia rahoittaa tutkimuksen huippuyksikköohjelmia vuosille ja Kaudelle ajoittuvat huippuyksikköohjelman toinen kolmivuotiskausi sekä huippuyksikköohjelman aloittava viisivuotiskausi. Mahdollinen seuraavan huippuyksikköohjelman käynnistäminen voi myös ajoittua suunnitelmakaudelle. Tutkimuksen huippuyksikköohjelmat on uudistettu vuoden 2016 hausta alkaen. Huippuyksikköohjelmassa uudistuminen toteutetaan uusien tutkimusryhmien, tutkimusaiheiden, menetelmien ja lähestymistapojen muodossa. Huippuyksikköohjelman isäntäorganisaatioiden kanssa toteutettava pitkäjänteinen yhteisrahoitus mahdollistaa riskin ottamisen ja uudet avaukset. Huippuyksiköiden tulee toteuttaa isäntäorganisaatioidensa tutkimusstrategiaa. Lisäksi huippuyksiköiden tulee tehokkaasti hyödyntää ja kehittää tutkimukseen liittyviä infrastruktuureja. Uusien huippuyksikköjen rahoitus jakautuu viiden ja kolmen vuoden jaksoihin. Huippuyksiköiden ensimmäisen neljän vuoden toiminta arvioidaan tieteellisesti viidentenä vuotena. Viimeisen kolmen vuoden rahoitustaso riippuu arvioinnin tuloksesta. Tutkijatehtävien rahoitus Yksittäiselle tutkijalle myönnettävä rahoitus sisältää akatemiaprofessoreiden, akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtorien palkkakustannukset. Akatemiatutkijan ja tutkijatohtorien tehtävänkuvaukset on uudistettu. Akatemiatutkija toteuttaa tieteellisesti korkeatasoiseksi arvioitua tutkimussuunnitelmaa. Hän on monipuolisesti verkottunut tutkija, jolla on mahdollisuus pätevöityä vaativimpiin tutkijan tehtäviin ja vakiinnuttaa asemansa itsenäisenä tutkijana. Tutkijatohtorin tehtävän rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, äskettäin tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkija- tai asiantuntijatehtäviin. Akatemiatutkijaksi ja tutkijatohtoriksi

14 14 (14) hakevilta edellytetään tehtäväkautta edeltävää tai silloin alkavaa liikkuvuutta toisessa tutkimusympäristössä. Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen kilpaillulla rahoituksella Rahoitusmuodon tarkoituksena on tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi. Rahoitus on määräaikaista ja sitä voidaan myöntää yliopiston oman strategiansa pohjalta valitsemiin alueisiin, joiden edistymistä tällä rahoituksella voidaan nopeuttaa sekä niihin kytkeytyviin poisvalintoihin. Yliopistoilta pyydetään kokonaiskuvaa suunnittelemistaan profiloitumis- ja työnjakotoimista sekä niihin liittyvästä yhteistyöstä. Tutkimusinfrastruktuurit Tutkimusinfrastruktuureja rahoitetaan vuosittaisella rahoitushaulla tutkimusinfrastruktuurikomitean (TIK) päätösten mukaisesti. Komitea suuntaa rahoitustaan kansallisen tiekartan tutkimusinfrastruktuureille, uusille avauksille sekä infrastruktuureille, joissa Suomi on jäsenenä valtio- tai muilla sopimuksilla. Komitea seuraa tarkoin jäsenyysinfrastruktuureihin suunnatun ja muun rahoituksen välistä suhdetta. Lupaaville uusille aloitteille on tärkeää kohdentaa riittävästi rahoitusta. Tutkimusinfrastruktuurikomitea toteuttaa Tutkimusinfrastruktuurien strategian ja tiekartan ( ) väliarvioinnin vuoden 2017 aikana. Tutkimusinfrastruktuurien strategian toimenpiteiden yhtenä painopistealueena on tutkimusinfrastruktuurien vaikuttavuuden arviointi. TIK tulee arviomaan tiekartan ja sen strategian tavoitteiden toteutumista vuosittaisella, tiekartan arviointikriteereihin pohjautuvalla seurannalla. Liiteosa - Toimintasuunnitelmalaskelmat

15 Liite 1. Suomen Akatemian toimintasuunnitelmalaskelma (päätöksentekovolyymi) 2016 kehystason mukaan vuosille (1000 euroa)* Kehystaso , , , , , ,0 erotus kehyslaskemaan 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Kehyslaskelma Toteuma 2015 Toimintasuunn (8/2016) Suunnitelma 2017** TTS 2018 TTS 2019 TTS 2020 TTS Valtuus (momentit ja 53.1) , , , , , , ,0 Tutkijan rahoitus , , , , , , ,0 (Akatemiaprofessorit, Akatemiatutkijat, Tutkijatohtorit ja tutkijatehtävien tutkimuskulut) Akatemiahankkeet , , , , , , ,0 ml. toimikuntien suunnattu rahoitus Huippuyksikköohjelmat, akatemiaohjelmat ja , , , , , , ,0 kansainvälinen yhteistyö ICT-erityisohjelma , , , , , , ,0 Tutkimuksen infrastruktuurit , , , , , , ,0 Yliopistojen profiloitumisen rahoitus , , , , , , ,0 Tutkimushankkeiden arviointikulut*** 1 266, , , , , , ,0 Tutkimuksella eteenpäin ,0 Nuorten tutkijoiden tieteen tekemisen edistäminen ,0 * Kehystiedot ulottuu vuoteen 2020 asti, joten vuoden 2021 loppusummat lisätty vuoden 2020 mukaisesti. ** Akatemian hallitus päättää vuoden 2017 toimintasuunnitelmasta syksyllä 2016 *** Tutkimusinfrastruktuurien ja strategisen rahoituksen hakemusarvioinnit maksetaan momentilta ja Lähtökohdat vuoden 2017 suunnitelmaan: - valtuutta 10M enemmän kuin vuonna 2016

16 Suomen Akatemian toimintasuunnitelmalaskelma (päätöksentekovolyymi) kehittämissuunnitelman mukaan vuosille (1000 euroa) Kehittämissuunnitelma Kehittämissuunitelma - Kehystaso Liite 2. Kehystaso , , , , , ,0 Toteuma ,0 0, , , , ,0 Toimintasuunn (tilanne 8/2016) Suunnitelma 2017* TTS 2018 TTS 2019 TTS 2020 TTS Valtuus (momentit ja 53.1) , , , , , , ,0 Tutkijan rahoitus , , , , , , ,0 (Akatemiaprofessorit, Akatemiatutkijat, Tutkijatohtorit ja tutkijatehtävien tutkimuskulut) Akatemiahankkeet , , , , , , ,0 ml. toimikuntien suunnattu rahoitus Huippuyksikköohjelmat, akatemiaohjelmat ja kansainvälinen yhteistyö , , , , , , ,0 ICT-erityisohjelma , , , , , , ,0 Tutkimuksen infrastruktuurit , , , , , , ,0 Yliopistojen profiloitumisen rahoitus , , , , , , ,0 Tutkimushankkeiden arviointikulut** 1 266, , , , , , ,0 Tutkimuksella eteenpäin ,0 Nuorten tutkijoiden tieteen tekemisen edistäminen ,0 * Akatemian hallitus päättää vuoden 2017 toimintasuunnitelmasta syksyllä 2016 ** Tutkimusinfrastruktuurien ja strategisen rahoituksen hakemusarvioinnit maksetaan momentilta ja Lähtökohdat vuoden 2017 suunnitelmaan - valtuutta 10M enemmän kuin vuonna 2016

17 Kehystason ja kehittämissuunnitelman mukaisten toimintasuunnitelmalaskelmien välinen vertailu Liite 3. Kehittämissuunnitelman ja kehyslaskelman erotus Toteuma 2015 Toimintasuunn (tilanne 8/2016) Suunnitelma 2017 TTS 2018 TTS 2019 TTS 2020 TTS Valtuus (momentit ja 53.1) 0,0 0,0 0, , , , ,0 Tutkijan rahoitus 0,0 0,0 0, , , , ,0 (Akatemiaprofessorit, Akatemiatutkijat, Tutkijatohtorit ja tutkijatehtävien tutkimuskulut) Akatemiahankkeet 0,0 0,0 0, , , , ,0 ml. toimikuntien suunnattu rahoitus Huippuyksikköohjelmat, akatemiaohjelmat ja kansainvälinen yhteistyö 0,0 0,0 0, , , , ,0 ICT-erityisohjelma 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Tutkimuksen infrastruktuurit 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Yliopistojen profiloitumisen rahoitus 0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Tutkimushankkeiden arviointikulut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Tutkimuksella eteenpäin 0,0 Nuorten tutkijoiden tieteen tekemisen edistäminen 0,0

18 Liite 4. Aikaisempien ja vuoden 2017 valtuuksista aiheutuvat menot suunnittelukaudella Taulukko 1A. Aikaisempien vuosien valtuuksista aiheutuvat menot Varainkäyttö Aikaisempien vuosien valtuuksista aiheutuvat menot Momentit 51 ja Valtuus , ,7 Valtuus , ,3 Valtuus , , ,2 40,2 Valtuus , , , ,7 Valtuus , , , , ,2 Valtuus , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,8 Valtuus , , , , , ,0 Yhteensä (1 000 ) , , , , , ,8 Taulukko 1B. Aikaisempien vuosien strateginen tutkimusrahoituksen valtuuksista aiheutuvat menot Varainkäyttö Aikaisempien vuosien valtuuksista aiheutuvat menot Momentti STN Valtuus , , , ,0 STN Valtuus , , , ,0 Yhteensä (1 000 ) , , , , ,0 Taulukko 2A. Vuoden 2017 talousarviossa Suomen Akatemialle osoitetusta valtuudesta aiheutuvat menot: Momentit 51 ja 53 Valtuus Perusvaltuus , , , , , , ,7-10 milj. HO:n leikkaus , , , , ICT , , , , , , , sopeutustoimi , , , , , , PROFI , , , , , ,0 - Nuorten tutkijoiden tukemiseen , , , , , ,0 200,0 Yhteensä (1 000 ) , , , , , , ,7 Taulukko 2B. Vuoden 2017 talousarviossa Suomen Akatemialle osoitetusta strateginen tutkimusrahoituksen valtuudesta aiheutuvat menot: Momentti 54 STN Valtuus Valtuus STN , , , , ,0 Yhteensä (1 000 ) , , , ,0

19 Liite 5. 1(3) Kehystaso: valtuuksista aiheutuvat menot ja määrärahantarve suunnittelukaudella. Valtuuden vuosierät mukaisesti Taulukko 3A. Suunnitelmakauden myöntämisvaltuudesta aiheutuvat menot Momentti ja Valtuus , , , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , , ICT , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , PROFI , , , , ,0 Valtuus , , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ICT , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , PROFI , , , ,0 Valtuus , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , ICT , , , sopeutustoimi ,0 0, , PROFI , , ,0 Valtuus , ,6 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, ICT , , sopeutustoimi ,0 0, PROFI , ,0 Yhteensä ( ) , , , ,0 Momentti Valtuus STN , , , , ,0 Valtuus STN , , , ,0 Valtuus STN , , ,0 Valtuus STN , ,0 Yhteensä ( ) , , , ,0

20 Taulukko 4A. Suomen Akatemian suunnitelmakauden kokonaismäärärahan tarve eri vuosien talousarvioissa (1 000 ) 2(3) Valtuuden käytöstä aiheutuvat menot yhteensä Valtuus , ,7 Valtuus , ,3 Valtuus , , ,2 40,2 Valtuus , , , ,7 Valtuus , , , , ,2 Valtuus , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ,0 0,0 0, ICT , , , , , , , sopeutustoimi , , , , , , , PROFI , , , , , ,0 0,0 - Tutkimuksella eteenpäin , , , ,0 0,0 0,0 0,0 Valtuus , , , , , ,9 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ,0 0, ICT , , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , , PROFI , , , , , ,0 - Nuorten tutkijoiden tukemiseen , , , , , ,0 Valtuus , , , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , , ICT , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , PROFI , , , , ,0 Valtuus , , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ICT , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , PROFI , , , ,0 Valtuus , , ,8 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , ICT , , , sopeutustoimi ,0 0, , PROFI , , ,0 Valtuus , ,6 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, ICT , , sopeutustoimi ,0 0, PROFI , ,0 Momentti ja , , , , , ,7

21 3(3) Yksivuotiset hankkeet Momentti , , , , , ,0 Strateginen tutkimusrahoitus - valtuus (momentti ) Valtuus STN , , , , Valtuus STN , , , , ,0 Valtuus STN , , , , ,0 0,0 Valtuus STN , , , , ,0 Valtuus STN , , , ,0 Valtuus STN , , ,0 Valtuus STN , ,0 Momentti , , , , , ,0 Tutkimusinfrastruktuurien rahoittamiseen Momentti arviomääräraha 8 500, , , , , ,0 Valtiosopimuksiin perustuvat rahoitusosuudet kvjärjestöille Momentti , arviomääräraha , , , , , ,3 Suomen Akatemian toimintamenot Momentti , siirtomääräraha (2v.) , , , , , ,0 MÄÄRÄRAHAN TARVE YHTEENSÄ , , , , , ,0

22 Liite 6. 1(3) Kehittämissuunnitelma: valtuuksista aiheutuvat menot ja määrärahantarve suunnittelukaudella. Valtuuden vuosierät mukaisesti Taulukko 3. Suunnitelmakauden myöntämisvaltuudesta aiheutuvat menot Momentti ja Valtuus , , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , , ICT , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , PROFI , , , , ,0 Valtuus , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ICT , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , PROFI , , , ,0 Valtuus , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , ICT , , , sopeutustoimi ,0 0, , PROFI , , ,0 Valtuus , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, ICT , , sopeutustoimi ,0 0, PROFI , ,0 Yhteensä ( ) , , , ,0 Momentti Valtuus STN , Valtuus STN , Valtuus STN , Valtuus STN , Yhteensä ( ) , , , ,0

23 Taulukko 4. Suomen Akatemian suunnitelmakauden kokonaismäärärahan tarve eri vuosien talousarvioissa (1 000 ) Valtuuden käytöstä aiheutuvat menot yhteensä Valtuus , ,7 Valtuus , ,3 Valtuus , , ,2 40,2 Valtuus , , , ,7 2(3) Valtuus , , , , ,2 Valtuus , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ,0 0,0 0, ICT , , , , , , , sopeutustoimi , , , , , , , PROFI , , , , , ,0 0,0 - Tutkimuksella eteenpäin , , , ,0 0,0 0,0 0,0 Valtuus , , , , , ,9 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ,0 0, ICT , , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , , PROFI , , , , , ,0 - Nuorten tutkijoiden tukemiseen , , , , , ,0 Valtuus , , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , , ICT , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , PROFI , , , , ,0 Valtuus , , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , , ICT , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , PROFI , , , ,0 Valtuus , , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, , ICT , , , sopeutustoimi ,0 0, , PROFI , , ,0 Valtuus , ,0 - HO:n 10 milj. leikkaus ,0 0, ICT , , sopeutustoimi ,0 0, PROFI , ,0 Momentti ja , , , , , ,7

24 3(3) Yksivuotiset hankkeet Momentti , , , , , ,0 Strateginen tutkimusrahoitus - valtuus (momentti ) Valtuus STN , , , , Valtuus STN , , , , ,0 Valtuus STN , , , , ,0 0,0 Valtuus STN , , , , ,0 Valtuus STN , , , ,0 Valtuus STN , , ,0 Valtuus STN , ,0 Momentti , , , , , ,0 Tutkimusinfrastruktuurien rahoittamiseen Momentti arviomääräraha 8 500, , , , , ,0 Valtiosopimuksiin perustuvat rahoitusosuudet kv-järjestöille Momentti , arviomääräraha , , , , , ,3 Suomen Akatemian toimintamenot Momentti , siirtomääräraha (2v.) , , , , , ,0 MÄÄRÄRAHAN TARVE YHTEENSÄ , , , , , ,0

25 Myöntövaltuuden ja arviomäärärahan toteumat sekä arviot niiden vuosittaisesta kehityksestä vuoteen 2021 asti kehystasolla Liite 7. Taulukossa 1 selvitetään toiminnan ja talouden suunnitelmassa arviomäärärahojen eli momentin 51.1 ja 53.1 suunnitelmaa vuodelle 2021 asti kehystason mukaisesti. Taulukko 1. Valtuuksien vuosierät on laskettu keskiarvoina aiempien vuosien toteutuneista valtuuden vuosieräjakaumasta. Valtuuksien vuosierät on arvioitu prosenttijakauman mukaisesti tuleville vuosille ICT ja yliopistojen profiloitumisen rahoitukselle on kehyksessä laskettu erilliset vuosieräjakaumat. Myöntämisvaltuus (ml. käyttämätön ja uusittu valtuus) 1000 euroa Päätökset (sitoumukset) (tilanne 8/2015) Varainkäyttö Arvio valtuuden käytöstä aiheutuvat menot tuleville vuosille Valtuus , , , ,7 0, , ,7 Valtuus , , , ,3 0, , ,1 Valtuus , , , , ,2 40, , ,1 Valtuus , , , , , ,7 0, , ,4 Valtuus , , , , , , ,2 0, ,4 232,6 Valtuus , , , , , , , ,8 0,0 410,9 0,0 Valtuus , , , , , , , , ,8 Valtuus , , , , , , ,0-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, , , ,0 0,0 0, ICT , , , , , , , sopeutustoimi , , , , , , , PROFI , , , , , ,0 0,0 - Tutkimuksella eteenpäin , , , ,0 0,0 0,0 0,0 Valtuus , , , , , ,9-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, , , ,0 0, ICT , , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , , PROFI , , , , , ,0 - Nuorten tutk. tukemiseen , , , , , ,0 Valtuus , , , , ,8-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, , , , ICT , , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , , PROFI , , , , ,0 Valtuus , , , ,8-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, , , ICT , , , , sopeutustoimi ,0 0, , , PROFI , , , ,0 Valtuus , , ,8-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, , ICT , , , sopeutustoimi ,0 0, , PROFI , , ,0 Valtuus , ,6-10 milj. HO:n leikkaus ,0 0, ICT , , sopeutustoimi ,0 0,0 Myöntövaltuus - Sitoumukset (08/2016) Päät-tyneistä hankkeista jäänyt käyttämättä PROFI , ,0 Valtuuden määrärahantarve (momentit 51. ja 53.) , , , , , , , ,0

26 Arviomäärärahantarve yksivuotisille hankkeille vuosille Liite 8 Suomen Akatemia maksaa momentilta taulukossa mainittujen kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksut, tutkimuksen tietojärjestelmien kehittämis- ja ylläpitomaksut sekä muita 1-vuotisia maksuja Momentti arvio Jäsenosuudet ja -maksut Itämeri tutkimusohjelman (Bonus) hallintomaksu Yhteensä Kansainväliset yhteisrahoitteiset ohjelmat NordForsk /Health and Welfare/Distribution of health and welfare /Research infrastructures + utilising registers NordForsk / Societal Security Nordforsk / Societal Security Plus Nordforsk / arktinen ohjelma ERA NET: HERA hallinnointimaksu ERA NET: NORFACE hallinnointimaksu (joka 3. vuosi) Nordforsk/Gendered Research Nordforsk/Bioeconomy programm Nordforsk/Education for tommorow ERA NET: HERA (Uses of the past) ERA NET: NORFACE (DIAL) ERA NET: NORFACE (Transformations to Sustainability) ERA NET: HERAn uusi tutkimusohjelma Yhteensä Infrastruktuurit EISCAT (European Incoherent Scatter) GBIF (Global Biodiversity Information Facility) ICDP (International Continental Scientific Drilling Program)* IODP (Integrated Ocean Drilling Program)* IML (Institut Mittag-Leffler) IIASA (International Institute for Applied Systems Analysis) NOT (Nordic Optical Telescope) NeIC (Nordic einfrastructrure Collaboration) - aiemmin korvamerkitty maksu Yhteensä Muut Science Europe (jäsenosuusmaksut) ConGenOmics NuPECC ESSC CRAF ICLAS (International Council for Laboratory Animal Science) IRDiRC JPI Oceans JPIClimate NOS-HS (Nordiska samarbetsnämnden för humanistisk och samhällsvetenskaplig forskning) NOS-M (Nordiska samarbetsnämden för medicinsk forskning) NOS-N (Nordiska samarbetsnämnden för naturvetenskap) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Yhteensä Muuta Tutkimusrahoituksen tietojärjestelmien kehittämiseen Tutkimusrahoitukseen liittyvät ohjelmistojen ylläpitomaksut Äitiys- ja vanhempainvapaan kompensaatiot Yhteensä Yhteensä Talousarvio Erotus Ylitykset määrärahaan nähden siirretään momentille Erotus *) Tarvittavan määrärahan lopullinen määrä riippuu maksuajankohdan valuuttakursseista

27 Valtiosopimuksiin perustuvat rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille Liite 9 Suomen Akatemia maksaa momentilta taulukossa mainittujen kansainvälisten järjestöjen ja organisaatioiden jäsenosuudet. Järjestöjen jäsenosuudet määräytyvät pääsääntöisesti jäsenmaiden kansantuoteosuuksien perusteella järjestöjen hallintoelinten mukaisesti. Arvio jäsenmaksuosuuksista Jäsenmaksu 2015 tilinpäätös 2016 suunnitelma 2017 arvio 2018 arvio 2019 arvio 2020 arvio 2021 arvio CERN ESO EMBL EMBC EUI ESRF FAIR Yhteensä Talousarvio + LTAE/VM:n kehys CERN: Suomen jäsenosuus on 1,34699%, ja sen odotetaan pysyvän suunnilleen ennallaan. Vuosien arviot ovat pienentyneet aikaisemmasta, johtuen siitä, että euro on vahvistunut odotettua nopeammin suhteessa Sveitsin frangiin. Suurin epävarmuus liittyy edelleen Sveitsin frangin kurssiin. ESO: Käynnistynyt uusi teleskooppihanke (E-ELT) aiheuttaa jäsenmaksun kasvun 2% vuoteen Suomen jäsenosuus on vaihdellut 1,4 ja 1,7 % välillä EMBC: Suomen jäsenosuus EMBC:n budjetista 1,2815 vuosina EMBL: Jäsenmaksukorotuksesta on käyty keskusteluja ja päätös siitä tehdään marraskuun kokouksessa. Suomen osuus jäsenmaksukertymästä on 1,35% vuodesta 2017 alkaen EUI: EUI:n jäsenmaksun laskentaperustetta ollaan muuttamassa, mikä aiheuttanee Suomen jäsenmaksun nousua. High council päättää mahdollisesta korotuksesta joulukuussa Jäsenmaksuissa on arvioitu tuleva korotus ESRF:n Suomen jäsenosuus Nordsyncin sisällä kasvanut 10,35 %:sta 15 %:iin vuodesta 2017 alkaen. Tämä johtuu suomalaisten menestyksestä mittausaikakilpailussa. Nordsyncin kokonaismenestyksen takia ylikäyttömaksut ovat odotettua suurempia vuonna 2017, mikä jatkunee samalla tasolla vuosina Nordsyncin säiset maksuosuudet lasketaan uudelleen vuodelle 2020, mikä saattaa vaikuttaa jäsenmaksuun synkrotronin tulevan käyttökatkon ohella. FAIR: Suomi on liittynyt Facility for Antiproton and Ion Research -hankkeeseen. Suomen FAIR:ille maksamat käyttökustannukset (jäsenosuus) tulevat Akatemian talousarvioesitykseen arviolta vuonna 2020 (Fair Council 7/2015). Tutkimusinfrastruktuurikomitea on kokouksessaan varautunut rakentamiskustannuksiin 1,24 milj. momentilta (rahoitus kohdistuu vuodelle 2019)

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 1 (13) 21.9.2017 TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2019 2022 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Hallituksen päätös 21.9.2017 2 (13) Sisällys Tausta 2 Suomen Akatemian toiminta-ajatus

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE Pöytäkirjan 5 :n liite 1 1 (13) TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2020 2023 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Hallituksen päätös 20.9.2018 2 (13) Sisällys Tausta 2 Suomen

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2020

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2020 1 (12) 24.9.2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2020 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA 2017 2020 JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HALLITUKSEN PÄÄTÖS 23.9.2015 2 (12) Sisällys Tausta 2 1. Suomen

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2019 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HALLITUKSEN PÄÄTÖS 29.9.2014 Sisällys Johdanto: Tausta ja toimintaympäristö 2 1 Strategia

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS 25.9.2012 Tausta Tämä Suomen Akatemian toiminnan ja talouden suunnitelma

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2018 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HALLITUKSEN PÄÄTÖS 24.9.2013 Sisällys Johdanto: Tausta ja toimintaympäristö 2 1 Strategia

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Suomen Akatemian toimikuntarakenne Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

FIRI2019 -haku. Merja Särkioja. Haku-info

FIRI2019 -haku. Merja Särkioja. Haku-info 2019 -haku Merja Särkioja Haku-info 7.2.2019 1 Perustietoa 2019 -hausta Haku on auki 2.4-15.5.2019 Avataan 2 hakua: Haku 1: Tiekartan infrastruktuurit Haku 2: Uudet avaukset ja tiekartan ulkopuoliset infrastruktuurit

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE -2020 JA VOIMAVARAT VUODELLE 1. STRATEGISET VALINNAT Strategiset valinnat muodostuvat hallitusohjelman koko valtiokonsernille

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018 Tilaisuuden avaus -Hakuinfo Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja 07.02.2019 Helsinki 1 ACADEMY OF FINLAND 2018 Infrastruktuurien strateginen suunnittelu ja kehittäminen on entistäkin

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE OPETUSMINISTERIÖ 15.1.2003 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2001 2003 TARKISTUS VUODELLE 2003 I SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS Suomen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS - SUOMEN AKATEMIAN TAVOITTEET SOPIMUSKAUDELLA

TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS - SUOMEN AKATEMIAN TAVOITTEET SOPIMUSKAUDELLA OPETUS- JA KULTTUURBffNISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2016 Opetus-ja kulttuuriministeriä ja Suomen Akatemia ovat sopineet Akatemian

Lisätiedot

Profi 5 -haun hakuilmoitus

Profi 5 -haun hakuilmoitus Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen kilpaillulla rahoituksella Profi 5 -haun hakuilmoitus 20.9. 15.11.2018 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta, edistää

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA

TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA TOIMINNAN JA TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 SUOMEN AKATEMIAN STRATEGIA JA STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Sisältö Lukijalle... 2 Toimintaympäristö... 2 I Suomen Akatemian strategia... 3 II Suomen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2019

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2019 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2017-2020 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2019 1. STRATEGISET VALINNAT Strategiset valinnat muodostuvat hallitusohjelman koko valtiokonsernille

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen Akatemia ovat sopineet Akatemian toiminnalle

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Uudet akatemiaohjelmat ja strategisen tutkimuksen ohjelmat

Uudet akatemiaohjelmat ja strategisen tutkimuksen ohjelmat Muistio 1 (8) AOY ja STY 3.5.2016 Uudet akatemiaohjelmat ja strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemian strategiatyö nosti esiin tarpeen kehittää akatemiaohjelmia sekä selkeyttää akatemiaohjelmien ja strategisen

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 1 20.1.2009 Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 15.1.2009 Top down -politiikka VTTN 1990 perustutkimuksessa panostetava tieteelliseen tasoon kv-kärkitason huippuyksiköiden

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia Pääjohtaja Markku Mattila 1 Hallituksen strategia-asiakirja 2007 Kansainvälistymistavoitteet: kansainvälisen huippuosaamisen lisääminen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartan väliarviointi 2018

Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartan väliarviointi 2018 Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartan 2014-2020 väliarviointi 2018 Riitta Maijala 16.3.2018 1 Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan kehittäminen Tutkimus- ja innovaationeuvoston Linjauksessa 2010-2015

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Suomen Akatemia edistää

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU }\ Qib Ooi Opetus- ja kulttuuriministeriö 21. 01. 2015 TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2015 ^ / / Opetus-ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010 18.12.2009 1 53/210/2008 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia edistää

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( )

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( ) Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 (21.5.2019) Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala 1 Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan

Lisätiedot

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran Hallinnollisia asioita Maiju Gyran 1 HYÖTY -ryhmä Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran SJTY Tiedeasiantuntija Timo Sareneva BY Tiedeasiantuntija Riitta Launonen KY Tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissokho

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017-2018 Hallituksen päätös 20.4.2017 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Tieteen veikkausvoittovarojen käytön selvitys

Tieteen veikkausvoittovarojen käytön selvitys Tieteen veikkausvoittovarojen käytön selvitys 7. kesäkuuta 2018, klo 12:00-14:00 Tieteiden talo, sali 104 Sami Niinimäki Ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tavoitteet Selvitystyössä tarkastellaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2014

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen Akatemia ovat sopineet Akatemian

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5)

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Huippuyksikkökonseptin evoluutio Huippuyksikköseminaari Ylijohtaja, tutkimus Marja Makarow Suomen Akatemia

Huippuyksikkökonseptin evoluutio Huippuyksikköseminaari Ylijohtaja, tutkimus Marja Makarow Suomen Akatemia Huippuyksikkökonseptin evoluutio Huippuyksikköseminaari 1.11.013 Ylijohtaja, tutkimus Marja Makarow Suomen Akatemia Huippuyksikkökonsepti Huippuyksikköstrategia 1995 Akatemian hallituksen uudet linjaukset

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017-2018 Hallituksen päätös 24.8.2017 2 (23) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017 2018 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 175 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7)

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO SUOMEN AKATEMIAN VUODEN 2014 TOIMINNASTA 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on tukenut tehtävänsä mukaisesti korkeatasoista

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto, kausi , Suomen Akatemia Sivu 1(8)

Tilinpäätöskannanotto, kausi , Suomen Akatemia Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO SUOMEN AKATEMIAN VUODEN 2016 TOIMINNASTA 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on keskeinen tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life)

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life) 26.2.2019 (R Life) Akatemiaohjelma 2020-2023 Ohjelmamuistio 2 (5) 1. Ohjelman tausta -ohjelman tavoitteena on ymmärtää laajempia kokonaisuuksia genomin toiminnasta ja sen rakenteesta. Ohjelma lisää tietoa

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 Hallituksen päätös 21.4.2016 2 (21) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Sisällys 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. Johdon katsaus... 3 1.2. Tuloksellisuus... 5 1.3. Vaikuttavuus... 7 1.3.1. Toiminnan vaikuttavuus...7 1.3.2. Siirto- ja

Lisätiedot

Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2018-2019 Hallituksen päätös 18.4.2018 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2018 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Laadukasta, vaikuttavaa ja uudistuvaa tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä Suomen Akatemian kansainvälinen linjaus TAUSTAMUISTIO

Laadukasta, vaikuttavaa ja uudistuvaa tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä Suomen Akatemian kansainvälinen linjaus TAUSTAMUISTIO Laadukasta, vaikuttavaa ja uudistuvaa tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä linjaus 2017 2021 TAUSTAMUISTIO 23.2.2017 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Akatemian tutkimuksen kansainvälisyyttä edistävät roolit...

Lisätiedot

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila 27.11.2018 1 Miksi kansainvälinen vertailu on tärkeää? Tiede on kansainvälistä Tiede perustuu arvioinnille Suomalainen tiede on jatkuvasti

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Kimmo Viljamaa, Advansis Oy Janne Lehenkari, Advansis Oy Tarmo Lemola, Advansis Oy Terhi Tuominen, Helsingin yliopisto 1 Lähtökohdat Suomen

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2019-2020 Hallituksen päätös 11.4.2019 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2019-2020 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1.

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot