Kysely reumatologeille osana reumatologikampanjan taustaselvitystä

Transkriptio

1 1 Kysely reumatologeille osana reumatologikampanjan taustaselvitystä Tausta Osana reumatologikampanjaa päätettiin tehdä Suomen Reumaliiton, Suomen Reumatologisen Yhdistyksen ja Suomen Reumahoitajayhdistyksen yhteistyönä kysely, jolla selvitetään käsityksiä reumatologien määrän muutoksesta eri sairaanhoitopiirien alueella ja sen vaikutuksista niin reumatologien, reumahoitajien kuin tulehduksellisia reumasairauksia sairastavienkin näkökulmasta. Reumatologien ja reumahoitajien osalta haluttiin selvittää myös käsityksiä reumatologitilanteen vaikutuksista molempien ammattiryhmien työn sisältöön ja yhteistyöhön. Kyselyn kohderyhmä ja aineiston keruu Kysely lähetettiin Suomen Reumatologisen Yhdistyksen sähköpostiosoitteiston perusteella yhdistyksen jäsenille. Koska yhdistyksellä on muitakin kuin reumatologijäseniä, saatesanoissa kerrottiin, että kysely on tarkoitettu vain reumatologeille. Tästä muistutettiin myös vielä varsinaisen kyselyn alussa. Aineiston keruu käynnistyi ja päättyi klo Kysely toteutettiin survey pal -kyselytyökalulla. Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 47 henkilöä, joista kaksi vastasi vain osaan kyselyä. Kyselyn sisältö Kysely sisälsi 23 kysymystä. Yhdellä kysymyksellä selvitettiin, vastaavatko ihmisten mielikuvat reumasta ja sen hoitomuotojen kehittymisestä nykytodellisuutta. Neljällä kysymyksellä selvitettiin työstatusta: kuinka kauan on toiminut reumatologina ja nykyisessä tehtävässä sekä onko työssä erityisvastuualue tai osaamisalue ja millä erva-alueella työskentelee. Kolmella kysymyksellä selvitettiin suhdetta reumatologiaan, miksi on aikoinaan päätynyt erikoistumaan siihen, onko ollut tyytyväinen valintaansa ja kokeeko, että työn arvostus vastaa sen vaativuutta. Kahdella kysymyksellä selvitettiin mahdollisia työn painopisteen muutoksia viime vuosina sekä miten hyvin kokee voivansa vaikuttaa työnsä sisältöön. Yhtenä kiinnostuksen kohteena oli yhteistyö reumahoitajan kanssa kysymyksinä onko työnjako selkeä, miten kokee yhteistyön sujuvan ja miten yhteistyötä voitaisiin kehittää.

2 2 Seitsemällä kysymyksellä selvitettiin käsityksiä reumatologitilanteesta painottuen määrän muutokseen ja arvioon sen mahdollisesta vaikutuksesta. Kyselyyn osallistujia pyydettiin arvioimaan muutosten vaikutusta oman yksikön toimintaan, omaan toimenkuvaansa tai työn painopisteisiin sekä potilastyöhön tulevaisuudessa. Vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa myös siihen, miten huolestuneita he ovat Suomessa toimivien reumatologien määrän riittävyydestä. Lisäksi heitä pyydettiin vielä kertomaan, miten vasta erikoistumisalaa harkitsevien lääkäreiden kiinnostusta erikoistua reumatologiaan voitaisiin lisätä. Reumatologikampanjassa yhteistyökumppanina olevat yritykset saivat kukin ehdottaa mukaan omaa kysymystä ja kolme yritystä teki näin. Kysymykset olivat: 1) Mitä ammatillista lisäkoulutusta reumatologit tarvitsevat ja kenen tulisi se järjestää. 2) Mikä on nykyisin saatavilla olevan lääkehoidon suurin haaste ja 3) Mikäli olet huolissasi reumatologien määrän riittävyydestä, mikä työn osa-alue mielestäsi kärsii eniten reumatologipulasta. Kysymykset istuttiin kyselyssä sisällön perusteella loogiseen paikkaan. Lopuksi oli vielä yksi avoin kysymys, jolla sai lähettää terveisiä idealla Sana on vapaa. Osa kysymyksistä oli samansisältöisiä reumahoitajille ja tulehduksellisia reumasairauksia sairastaville tehtävien kysymysten kanssa, jotta eri ryhmien vastauksia voitaisiin verrata keskenään. Kyselyn tulokset Tässä yhteenvedossa esitellään frekvenssi- ja prosenttijakaumia sekä avoimien kysymysten sisällölliset yhteenvedot. Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 47 henkilöä, joista kaksi vain osaan kysymyksistä. Reumaan liittyvien mielikuvien vastaavuus nykytodellisuuden kanssa Ensiksi vastaajia pyydettiin kertomaan mielipiteensä siitä, vastaavatko mielikuvat reumasta ja sen hoitomuotojen kehittymisestä nykytodellisuutta. Kysymykseen vastasi 46 henkilöä, joista kolmasosa oli sitä mieltä, että mielikuvat vastaavat nykytodellisuutta. Reilu puolet (54 prosenttia) oli sitä mieltä, etteivät mielikuvat vastaa nykytodellisuutta ja 13 prosenttia valitsi vaihtoehdon en osaa sanoa (ks. kuvio 1).

3 3 Kuvio 1. Vastaavatko ihmisten mielikuvat reumasta ja sen hoitomuotojen kehittymisestä nykytodellisuutta? Kyllä 33 % Ei 54 % En osaa sanoa 13 % 0% 20% 40% 60% 80% 100% Ei vastanneita oli 25 ja heitä pyydettiin arvioimaan, miksi mielikuvat eivät vastaa nykytodellisuutta. Mielipiteensä kertoi 24 vastaajaa. Osa mainitsi yhden seikan, osa useamman. Mainittujen teemojen perusteella vastaukset jaettiin neljään kategoriaan: 1. Tiedon puute: 16 mainintaa 2. Vanha maine: 8 mainintaa 3. Sairauden määrittelyn haasteet: 4 mainintaa 4. Kiinnostus: 2 mainintaa Suurin osa vastauksista sivusi tiedon puutetta, mutta yksittäisissä vastauksissa tuotiin esiin myös julkisuudessa liikkuva disinformaatio ja se, että media painottaa joskus myös vääriä asioita. Yhdessä kommentissa todettiin, että hoidon edistysaskelia ei ole riittävästi tuotu esiin. Kahdessa kommentissa tuli esiin reuman vähäinen mediaseksikkyys. Kahdeksassa vastauksessa nostettiin esiin nivelreuman vanha maine, jonka vankeina voivat olla paitsi maallikot myös kollegat. Neljässä kommentissa tuotiin esiin ylipäätään reuma-sanaa liittyvät haasteet. Se koettiin käsitettävän myös synonyymina ylipäätään kivuille ja raihnaisuudelle ja reumakäsitteen olevan laaja ja siksi vaikeasti ymmärrettävä. Lääkehoidon suurin haaste Kyselyyn osallistuneita pyydettiin kertomaan, mikä on nykyisin saatavilla olevan lääkehoidon suurin haaste. Kyselyyn osallistuneista 38 vastasi kysymykseen. Moni vastaaja mainitsi enemmän kuin yhden tekijän. Teemojen perusteella vastaukset jaettiin neljään pääkategoriaan:

4 4 1. Hinta: 23 mainintaa 2. Oikean hoidon löytyminen: 11 mainintaa 3. Hoitoon sitoutuminen: 11 mainintaa 4. Sivuvaikutukset: 7 mainintaa 5. Muut kommentit: 5 mainintaa Vastaajista 60.5 prosenttia mainitsi nykyisin saatavilla olevan lääkehoidon suurimmaksi haasteeksi hinnan ja reilu kolmannes vastaajajoukosta mainitsi vain hinnan. Korkean hinnan lisäksi vastauksissa tuotiin esiin myös potilaan kustannusosuus ja monikanavainen, monimutkainen maksukäytäntö. Sopivan hoidon määrittely ja hoitoon sitoutuminen mainittiin molemmat 11 kertaa. Kullekin potilaalle pitää räätälöidä oma, sopiva ja tehokas lääkitys. Etenkin biologisista lääkkeistä tulee koko ajan uutta tietoa, jota tulee soveltaa käytäntöön. Toisaalta kaikkien potilaiden kohdalla ei löydetä erilaisista kombinaatiohoito- ja biologisten lääkkeiden kokeiluista huolimatta riittävää tehoa. Tämän lisäksi hoitovaihtoehtoja pitää punnita aina suhteessa mahdollisiin sivuvaikutuksiin ja vielä kustannusvaikuttavuudenkin näkökulmasta. Hoitoon sitoutumisen haaste näyttäytyi vastauksissa monella tavalla, niin pitkäkestoisen hoidon merkityksen ymmärtämisen vaikeutena kuin omatoimisena lääkäriltä kysymättä tehtyinä lääkeannosten vähentämisenä tai lääkkeen jättämisenä kokonaan pois käytöstä esimerkiksi internetissä käytyjen keskustelujen perusteella. Lääkkeiden lopettamiselle nähtiin syinä myös lääkkeisiin liittyvät ennakkoluulot sekä taloudelliset seikat, kun kaikilla ei ole varaa lääkkeiden omavastuuosuuksiin. Yhdessä vastauksessa nostettiin esiin myös reumatologipulasta johtuneiden harventuneiden lääkärikäyntien vaikutus hoitomyöntyvyyttä laskevana tekijänä. Seitsemän vastaajaa nosti esiin lääkkeiden potentiaaliset sivuvaikutukset, jotka voivat vaikuttavaa paitsi potilaan hoitomyönteisyyteen myös estävät joidenkin, muuten tehokkaiksi osoittautuneiden lääkkeiden käyttöä osalla potilaista. Muut kommentit koskivat lähinnä hoitojärjestelmän kehittämistarpeita kuten riittämätöntä reumatietoutta perusterveydenhuollossa, reumatologipulan aiheuttamia hoitoviiveitä ja seurantakäyntien harventumisia, jotka vaikeuttavat nopeaa remissiota sekä hoidonporrastuksen huono toimivuus. Toimiminen reumatologina ja nykyisessä tehtävässä Aika, jonka vastaajat ovat toimineet reumatologina, selviää kuviosta 2. Yli puolet vastaajista oli toiminut reumatologina vähintään 11 vuotta.

5 5 Kuvio 2. Toimiminen reumatologina 0-5 vuotta 29% 6-10 vuotta 16% vuotta 11% yli 15 vuotta 44% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Vastaajien toimiminen nykyisessä tehtävässä selviää kuviosta 3 (vastaajia 43). Kuvio 3. Toimiminen nykyisessä tehtävässä. 0-5 vuotta 6-10 vuotta vuotta yli 15 vuotta 11,6 % 23,3 % 18,6 % 46,5 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Vastauksia 43 Erityisvastuualue/osaamisalue Kyselyyn osallistujia pyydettiin kertomaan, onko heillä joku erityisvastuualue/ osaamisalue reumatologiassa ja jos niin mikä. Neljännes vastaajista kertoi, että heillä on ja 75 prosenttia ilmoitti, ettei ole (ks. kuvio 4). Useimmin erityisvastuualueeksi mainittiin tietyt diagnoosit, ultraäänikuvaus ja tietynikäiset.

6 6 Kuvio 4. Onko sinulla erityisvastuualue/osaamisalue Ei 75% Kyllä, mikä 25% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kyselyyn osallistuneiden jakautuminen eri erva-alueille Vastaajien jakautuminen eri erva-alueille ilmenee kuviosta viisi (46 vastaajaa). Kuvio 5. Vastaajien jakautuminen eri erva-alueille HUS erva-alue KYS erva-alue OYS erva-alue TAYS erva-alue TYKS erva-alue 28% 20% 13% 24% 15% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Erikoistuminen reumatologiaan ja tyytyväisyys alan valintaan Kyselyn teko liittyy reumatologikampanjaan, jonka tavoitteena on saada nuoret erikoistumisvaiheessa olevat lääkärit kiinnostumaan reumatologiasta. Siksi haluttiin erityisesti tietää, miksi jo toimivat reumatologit ovat valinneet tämän erikoistumisalan ja ovatko he olleet alavalintaansa tyytyväisiä. Ensiksi kysyttiin onko alavalinta tapahtunut sattumalta tai tarkoituksella. Kysymykseen vastasi 45 henkilöä, joista 58 prosenttia kertoi valinneensa alan sattumalta. Alan tarkoituksella valinneet loput 42 prosenttia vastaajista mainitsivat useimmin syyksi kiinnostuksen reumatologiaan. He olivat tutustuneet alaan esimerkiksi tutkimusta tehdessään tai sisätauteihin tutustuessaan. Joillakin oli vaikuttanut vanhempi kollega tai kiinnostus esimerkiksi autoimmuunisairauksiin,

7 7 niveloireisiin tai reumatologian laaja-alaisuuteen. Muutama vastaaja totesi myös käytännön asioiden vaikuttaneen, kuten työmahdollisuudet yleensä erikoistumisalalla tai lähellä kotipaikkakuntaa. Yksi vastaaja kiteytti, että vaikka reumasairauksien hoidot ovat viimevuosina voimakkaasti kehittyneet, salaisuuksia on edelleen selvittämättä ja tutkittavaa riittää. Kun vastaajilta kysyttiin, ovatko he olleet tyytyväisiä alavalintaan, niin kahta henkilö lukuun ottamatta vastaajat olivat tyytyväisiä (ks. kuvio 6). Kuvio 6. Tyytyväisyys alavalintaan Kyllä, miksi: 95,5 % En, miksi: 4,5 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kun syitä tyytyväisyydelle kysyttiin, yksi vastaus kiteytti monen muunkin mainitsemia syitä: Hieno, monipuolinen ja kehittyvä ala. Kaikenikäisiä, mukavia potilaita ja pitkät potilassuhteet. Hyvät mahdollisuudet auttaa. Tyytyväisyyden lähteenä mainittiin useimmin (14 kertaa) reumatologia kehittyvänä alana, joka on mahdollistanut hyvät hoitotulokset ja tehnyt työstä palkitsevaa. Seitsemän vastaajaa kertoi, että muihin erikoisaloihin verrattuna, potilassuhteet ovat usein pitkäaikaisia ja potilaiden hyväksi voi tehdä paljon. Alaa kuvattiin useimmiten adjektiiveilla mielenkiintoinen / kiinnostava (8 mainintaa) ja monipuolinen (5). Kaksi henkilöä ei ollut tyytyväisiä alavalintaansa syiksi mainittiin työn byrokraattisuus ja yksipuolisuus sekä asiakkaiden haastavuus. Työn vaativuuden ja arvostuksen vastaavuus Vastaajia pyydettiin arvioimaan kokevatko he reumatologin työn vaativuuden ja siitä saamansa arvostuksen olevan samalla tasolla. Vastaajista puolet oli sitä mieltä, että ne ovat samalla tasolla ja puolet, etteivät ne ole samalla tasolla (ks. kuvio 7).

8 8 Kuvio 7. Työn vaativuuden ja arvostuksen vastaavuus Kyllä Ei 50 % 50 % 0% 20% 40% 60% 80% 100% Vastauksista ilmeni, että potilaiden koettiin pääsääntöisesti arvostavan reumatologin työtä, mutta kollegoilla on vanhentuneita käsityksiä. He vähättelevät alaa sekä sen haastavuutta ja vaativuutta. Myös perusterveydenhuollon nykytila estää reumatologien keskittymisen erityisosaamiseensa. Osa kommentoi, että reumatologia nähdään vieläkin hiljaisena puurtamisena ja nysväämisenä. Tosin joku epäili, että se voi olla myös reumatologien omaa vaatimattomuutta. Alaa ei mielletä niin sankarilliseksi kuin akutologiaa, vaikka reumatologi voi omalla työllään tukea ihmisten työkykyisyyttä ja välillisesti terveydenhuollon kulujen vähenemistä ja verotulojen lisäämistä ihmisten elämänlaadusta puhumattakaan. Kuitenkin eräs vastaaja koki tilanteen olevan paranemaan päin ja reumatologian olevan pääsemässä pois isojen alojen varjosta. Lisäkoulutuksen tarve ja koulutuksen järjestäjätaho Lisäkoulutuksen tarvetta ja koulutuksen järjestäjätahoa koskeneeseen kysymykseen vastasi 35 henkilöä. Moni vastaaja kommentoi koulutuksen järjestämistä yleisemmällä tasolla spesifioimatta sen tarkemmin millaista ammatillista lisäkoulutusta reumatologit erityisesti tarvitsisivat. Koska reumatologia on voimakkaasti ja nopeasti kehittyvä ala, myös tietoja tulee päivittää jatkuvasti ja Taulukko 1. Koulutusteemoja Immunologia Käden taidot Käypä hoito -suositusten implementointi Lääkkeet MRI- ja natiivi -kuvien tulkinta Reumakirurgia ja sen oikeaaikaisuus Reumarekisterien implementointi kaikkien käyttöön Sähköisten rekisterien käyttö Tuki- ja liikuntaelimistön tutkimus Transitiovaihe Ultraäänitutkimus (kuvantaminen) Vuorovaikutustaidot koulutuksen tulee olla monipuolisesti. Koska ala on myös pieni, tarvitaan niin kansallista kuin kansainvälistäkin koulutusta. Eri tahojen järjestämien koulutusten lisäksi peräänkuulutettiin myös reumatologien keskinäistä keskustelua esimerkiksi hoitolinjauksista. Samoin yhteistyötä muiden erikoisalojen kanssa pidettiin tärkeänä.

9 9 Yksi vastaaja muistutti, että kaikkien reumatologien velvollisuus olisi käydä koulutuksissa pitääkseen yllä ammattitaitoaan. Sikäli kun yksittäisiä koulutusteemoja mainittiin, ne on koottu taulukkoon yksi. Ultraäänitutkimus oli useimmin mainittu teema (5 mainintaa). Tärkeimpinä koulutuksen järjestäjinä nähtiin reumatologiset yhdistykset eli Suomen Reumatologinen Yhdistys (SRY), jonka mainitsi 46 prosenttia vastaajista (16 henkilöä) ja EULAR, joka mainittiin seitsemän kertaa. Moni piti SRY:n järjestämää koulutusta erittäin tärkeänä. Palautteissa myös toivottiin, että SRY:llä on vahva rooli koulutuksen järjestämisessä myös tulevaisuudessa. Reilu kolmannes vastaajista (12 henkilöä) pohti julkisen sektorin / työnantajan ristiriitaista roolia koulutuksen tarjoajana. Sitä pidettiin monessa vastauksessa luontevimpana koulutuksen järjestäjänä, mutta samalla todettiin, ettei sillä ole nykyisellään riittävästi resursseja. Lääketeollisuuden roolia koulutuksen järjestäjänä kommentoi 12 henkilöä. Neljä vastaajaa oli sitä mieltä, ettei lääketeollisuuden rooli koulutuksen järjestäjän ole optimaalinen. Näistä kaksi vastaajaa vastaaja toivoi, että koulutus olisi riippumatonta lääketeollisuudesta ja kaksi katsoi, että neutraliteetin kannalta lääketeollisuuden rooli voisi olla pienempi. Kahdeksan vastaajaa kommentoi lääkeyritysten roolia koulutuksen järjestämisessä neutraalisti tai positiivisesti. Koska julkisella sektorilla ei ole riittäviä resursseja reumatologien jatkokoulutukseen todettiin, että lääketeollisuuden tarjoama koulutus poistaa tätä vajetta. Totesipa joku lääketeollisuuden kantavan tällä hetkellä koulutusvastuun reumatologien jatkokoulutuksesta. Koska lääkemarkkinointilain ja sen tulkintojen muutoksista johtuen lääketeollisuus ei ehkä voi tulevaisuudessa kustantaa esimerkiksi reumatologisiin kongresseihin osallistumista, voivat kouluttautumismahdollisuudet tältä osin ohentua. Yksi vastaaja pohti sitä, jääkö lisäkoulutus tulevaisuudessa lääkärin itsensä kustannettavaksi ja tarvittaisiinko joku mekanismi esimerkiksi säätiö, joka voisi keskittyä reumatologien jatkokoulutukseen. Työn sisällöllisten painopisteiden muutokset sekä mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön Kun selvitettiin työn painopisteiden muutoksia viime vuosina, vajaa puolet kysymykseen vastanneesta kertoi niiden muuttuneen ja reilu puolet kertoi niiden pysyneen ennallaan (ks. kuvio 8.).

10 10 Kuvio 8. Muutoksia työn painopisteissä viime vuosina. Ei 52,0 % Kyllä 48,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Vastauksia 44 Kyllä-vastanneita pyydettiin kertomaan, miten painopisteet olivat muuttuneet ja 17 henkilöä teki niin. Osalla oli uran myötä tapahtunut luontaista erikoistumista johonkin osa-alueeseen kuten koulutukseen, tutkimukseen tai konsultointiin. Työn tekemisessä muutoksina mainittiin useimmiten biologiset lääkkeiden mukaan tulo ja tietotekniikka, joka vie yhä enemmän aikaa. Lisäksi moni mainitsi muutokset diagnoosiryhmien määrien painotuksissa vastaanotolle. Esimerkiksi potilaina on enenevissä määrin nivelkipupotilaita, joilla ei ole tulehduksellista reumasairautta tai harvinaisia sidekudossairauksia sairastavat, joita voidaan auttaa paremmin kuin ennen. Selvitykseen osallistuneita pyydettiin myös arvioimaan viisiportaisella asteikolla, miten hyvin he voivat vaikuttaa työnsä sisältöön. Pistemäärä 1 tarkoitti huonosti ja pistemäärä 5 hyvin. Pistemäärien keskiarvoksi tuli 3,62 (katso kuvio 9). Kuvio 9. Miten hyvin voi vaikuttaa työn sisältöön. 100% 80% 60% 40% 20% 0% 45% 17% 21% 17% 0% Työnjako ja yhteistyö reumahoitajan kanssa Kun osallistujia pyydettiin arvioimaan työnjaon selkeyttä reumahoitajan kanssa, kaksi prosenttia koki, ettei se ole selkeä ja 93 prosenttia koki sen olevan selkeä. Viisi prosenttia vastaajista kertoi, ettei heillä ole reumahoitajaa.

11 11 Kuvio 10. Työnjaon selkeys reumahoitajan kanssa Kyllä 93 % Ei Ei reumahoitajaa 2 % 5 % 0% 20% 40% 60% 80% 100% Lisäksi kysyttiin yhteistyön sujuvuudesta reumahoitajan kanssa ja 39 kysymykseen vastanneen antamien pistemäärien keskiarvo oli 4,38. Pistemäärien tarkempi jakauma näkyy kuviosta 11. Kuvio 11. Yhteistyön sujuvuus reumahoitajan kanssa 100% 80% 60% 40% 20% 0% 51% 36% 0% 0% 13% Vastaajia pyydettiin myös kertomaan, miten reumatologin ja reumahoitajan yhteistyötä ja/tai työnjakoa voitaisiin kehittää. Kysymykseen vastasi 27 henkilöä. Useimmiten kehittämistyön keinoksi nähtiin yhteiset keskustelut ja suunnittelupalaverit. Toisaalta viisi henkilöä toi esiin, että kehittämistyö tapahtuu vähitellen yhteistyötä hiomalla. Osa vastasi yhteistyön jo toimivan hyvin, eivätkä kaikki nähneet erityisiä kehittämistarpeita. Tärkeänä kaikessa kehittämisessä pidettiin siitä saatavaa oikeaa lisäarvoa, ettei esimerkiksi käy niin, että tehdään päällekkäistä työtä. Samoin muistutettiin, että resurssipula hidastaa kehittämistyötä. Muutama vastaaja toi esiin, että reumahoitajilla pitäisi olla enemmän koulutusta sekä täydennyskoulutusta.

12 12 Reumatologien määrän muutokset ja sen vaikutukset potilastyöhön Selvitystyön keskeinen kiinnostuksen kohde oli, mikä käsitys vastaajilla on reumatologien määrän muutoksesta ja siitä minkälaisia vaikutuksia sillä on oman yksikön toimintaan sekä omaan työhön ja potilastyöhön yleisesti. Kun vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten tilanne muuttuu omassa yksikössä seuraavan viiden vuoden aikana, kaksi kolmesta reumatologista ilmoitti käsityksenään, että tilanne pysyy ennallaan. Viidesosa vastaajista arvioi reumatologien vähenevän ja 13,6 prosenttia arvioi määrän lisääntyvän (ks. kuvio 12). Kuvio 12. Arvio reumatologien määrän muutoksesta omassa yksikössä. Vähenee 20,5 % Pysyy ennallaan 65,9 % Lisääntyy 13,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Vastauksia 44 Henkilöitä, jotka olivat sitä mieltä, että reumatologien määrä tulee muuttumaan omassa yksikössä, pyydettiin myös arvioimaan, miten se tulee vaikuttamaan yksikön toimintaan. Kysymykseen vastasi 17 henkilöä (katso kuvio 13.). Vastaajista neljä oli sitä mieltä, että muutos ei vaikuta yksikön toimintaan. Perusteluna oli että reuman hoitomallia uusitaan vastaavasti ja lääkäreiden työpanosta säästetään. Kuvio 13. Vaikuttaako reumatologien määrän muutos yksikkönne toimintaan Muutos ei vaikuta 23,5 % Muutos vaikuttaa 76,5 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Vastauksia 17

13 13 Muutoksia ennusti 13 henkilöä. Niitä arvioi tarkemmin heistä 12. Puolet vastauksista liittyi reumatologipanoksen lisääntymiseen, jonka nähtiin monipuolistavan palveluja ja mahdollistavan kontrollikäyntien tiivistämisen, joka puolestaan parantaa remission saavuttamismahdollisuuksia. Puolessa vastauksissa käsiteltiin resurssien vähentymistä. Sen luonnollisesti nähtiin lisäävän työkuormaa. Muutamassa vastauksessa kommentoitiin uhkaavan resurssipulan pakottavan miettimään jopa täysin uusia toimintatapoja tulevaisuudessa. Kun vastaajia pyydettiin arvioimaan reumatologien määrän muutoksen vaikutusta omaan toimenkuvaansa tai työn painopisteisiin, kuudestatoista vastanneesta 38 prosenttia arvioi, ettei se vaikuta ja 63 prosenttia, että se vaikuttaa (ks. kuvio 14). Kuvio 14. Reumatologien määrän muutoksen vaikutus omaan toimenkuvaan tai yksikön toimintaan. Muutos ei vaikuta 37,5 % Muutos vaikuttaa 62,5 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Vastauksia 16 Vastaajat joiden toimenkuvaan muutos ei vaikuta, kokivat, että samaa työtä tehdään kuin ennenkin tai oma työ on sen tyyppistä, ettei esimerkiksi asiakasmäärien muutokset vaikuta suoraa omaan työhön. Muutosta ennustavien vastaukset jakautuivat samalla tavalla kahtia kuin edellisessäkin kohdassa. Siellä missä reumatologipanos oli lisääntymässä, se tuo omaan työhön ehkä enemmän opetusta ja ohjausta, mutta mahdollistaa myös toiminnan kehittämisen ja vapauttaa resursseja tutkimustyöhön. Niiden arvioissa, jotka ennustivat reumatologiresurssien vähenevän, korostuivat työmäärän kasvu, reumahoitajien työpanoksen kasvattaminen, mutta myös toimenkuvamuutokset, joita voisi olla esimerkiksi reumatologin roolin muuttuminen yhä enemmän konsultaatiopainotteiseksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan vielä reumatologien määrän muutoksen vaikutusta tulevaisuudessa potilaiden hoitoon. Kolmetoista prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei muutoksella ole vaikutusta potilaiden hoitoon ja 87 oli sitä mieltä, että muutoksella on vaikutusta (kuvio 15).

14 14 Kuvio 15. Reumatologien määrän muutoksen vaikutus potilaiden hoitoon tulevaisuudessa. Muutos ei vaikuta 13 % Muutos vaikuttaa 87 % 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kysymykseen vastasi 15 henkilöä. Muutoksien kuvaaminen oli tässäkin kysymyksessä kaksijakoista. Resurssien lisääntyessä vastaanotolle pääsy helpottuu ja hoito parantuu. Resurssien vähentyessä myös aika potilasta kohden vähentyy ja suurempi osa potilaista siirtyy avopuolen seurantaan. Mikäli reumatologin toimenkuva muuttuisi yhä konsultaatiopainotteisemmaksi, reumatologi ei enää vastaisi hoidosta, vaan ainoastaan taudin toteamisesta. Se olisi vastoin potilaiden toiveita, jotka kaipaavat jo tälläkin hetkellä hoidon jatkuvuutta ja hoitovastuun pysymistä samalla lääkärillä. Vastaajia pyydettiin vielä ottamaan viisiportaisella asteikolla kantaa siihen, miten huolestuneita he ovat reumatologien määrän riittävyydestä. Vastaajia oli 42. Pistemäärien keskiarvoksi tuli 3.6. Kuvio 16. Huoli reumatologien määrän riittävyydestä. Pistemäärä 1 = ei lainkaan huolestunut ja 5 = erittäin huolestunut. 100,0 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % 38,1 % 16,7 % 16,7 % 23,8 % 4,8 % Kaikki (KA:3.6, Hajonta:1.17) (Vastauksia:42) Vastaajia, jotka olivat huolissaan reumatologien määrän riittävyydestä, pyydettiin kertomaan, mikä työn osa-alue kärsisi eniten reumatologipulasta. Kolme vastaaja kiteytti kommenttinsa yhteen sanaan: kaikki. Muidenkin vastauksia nousi monia

15 15 asioita, eikä yhtä ylitse muiden. Tarkemmin asiaa kuvanneiden melko yhteinen näkemys oli, että hoidetaan aktiivista sairautta sairastavat, mutta heidänkin kohdallaan akuuttiaikojen saaminen heikkenisi. Pidempään sairastaneiden seurannat siirtyisivät perusterveydenhuoltoon. Lähetepotilaiden pääsy poliklinikalle vaikeutuisi. Samoin lievemmät taudit, erotusdiagnostiikka ja kipupotilaat jäisivät vähemmälle huomiolle. Kontrolliajat pitenisivät ja seurantaan käytettävät resurssit vähenisivät, jolloin hoitotavoitteisiin ei enää päästäisi. Ylipäätään hoidon kokonaisvaltaisuus kärsisi. Joiltakin alueilta reumatologin palvelut loppuisivat kokonaan, joka lisäisi alueellista epätasa-arvoisuutta. Osa vastaajista kuvasi asiaa myös lääkärin työn sisällön kannalta. Oman työn kehittäminen kärsisi, esimerkiksi kliinisten taitojen kehittäminen tai tutkimustyö. Joillakin alueilla työmäärä voisi kasvaa sietämättömiksi. Seurannaisvaikutuksia olisi myös perusterveydenhuoltoon, esimerkiksi resurssit alueellisten terveyskeskusten kouluttamiseen vähenisivät. Erikoistumisalaa harkitsevien kiinnostuksen lisääminen reumatologiaan Lopuksi vastaajia pyydettiin vielä ideoimaan, miten vasta erikoistumisalaa harkitsevien lääkäreiden kiinnostusta erikoistua reumatologiaan voitaisiin lisätä. Moni mainitsi, että alalle pitäisi saada lisää kouluttajia, professoreita, tutkijoita ja reumatologin ja erikoistuvien lääkärien virkoja, jotta tietoisuus asiasta lisääntyisi. Useassa vastauksessa korostettiin, että reumatologiaa pitäisi tehdä tunnetuksi jo perusopiskeluvaiheesta alkaen ja nostaa esiin kliinistä reumatologiaa. Sisätautien erikoistumiseen pitäisi kuulua pakollinen jakso myös reumapoliklinikalla. Kiinnostusta voitaisiin lisätä tutkimusprojektien kautta ja seniorituki voisi olla tärkeä kannustin erikoistujalle. Samoin kiinnostavuutta voisi lisätä, jos opetukseen otettaisiin mukaan myös nuorempia lääkäreitä. Moni toi vastauksissaan esiin tiedottamisen tärkeyden, etenkin jos viestin viejiksi saataisiin valovoimaisia henkilöitä. Reumatologia pitäisi nostaa esiin esimerkiksi NuoriLääkäripäiville. Moni muistutti, että vanhojen mielikuvien takia olisi hyvä tuoda esiin sitä, miten kehittyvä, monipuolinen ja kansainvälinen ala reumatologia on, eli tuulettaa pölyttyneet ajatukset reumatologian ympäriltä pois. Rekrytointitilaisuudet nähtiin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Ne ovat hyviä paikkoja tutustua alaan, mutta toisaalta ne voisivat viestittää epätoivoista tilannetta, joka saattaisi karkottaa kunnianhimoisia ja aktiivisia nuoria lääkäreitä hakeutumaan muille erikoistumisaloille.