Sähköpostin työkäyttötutkimus Sähköpostin työkäyttötutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012"

Transkriptio

1 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1

2 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kohderyhmät kohtaavat sähköpostin ja sen käyttöön liittyvät ongelmat työelämässä sekä mitkä asiat päivittäisessä sähköpostin käytössä loppukäyttäjiä häiritsevät ja kuinka paljon näiden läpikäymiseen kuluu aikaa. Tarkoitusena oli ulkopuolisen osapuolen tekemä mittaus yrityksille, jotka käyttävät sähköpostia liiketoimintavälineenä. Kvantitatiivinen tutkimus suoritettiin valitsemalla ensin kohderyhmään kuuluvia yrityksiä ja rakentamalla niiden pohjalta soittorekisteri. Yrityksissä työskenteleviä henkilöitä haastateltiin puhelimitse ja vastaukset tallennettiin Microsoft Word pohjaiseen tiedostoon ja koottiin tutkimuksen päätteeksi erilliseen Excel taulukkoon. Vastaajilta kysyttiin käyttävätkö he roskapostikansiota, kuinka he toimivat, jos roskapostia tulee ja kuinka kauan poistotoimenpiteisiin kuluu aikaa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kuinka huolissaan vastaajat ovat verkkorikollisuudesta sekä mikä on parasta sähköpostin käytössä ja mikä huonointa. Vastaukset analysoitiin ja tulokset havainnollistettiin sekä visuaalisesti, että sanallisesti. Tutkimuksen kohderyhmä Kvantitatiivinen tutkimus suoritettiin valitsemalla kohderyhmäksi yrityksiä, jotka käyttävät sähköpostia päivittäin liiketoimintavälineenä. Toimialat valittiin yhteistyössä asiakasyritys D-Fence Oy:n kanssa. Kohderyhmään kuuluviksi yrityksiksi valikoituvat hotellit, markkinointiyhtiöt, mainostoimistot ja mainostilaa vuokraavat sekä myyvät yritykset, matkatoimistot, pankit, kunnat ja kaupungit, asiakaspalvelut, erilaiset yhdistykset ja järjestöt, maahantuontiyritykset, henkilöstöhallintoyritykset ja lakiasiaintoimistot. Suurimmassa osassa yrityksistä puhelu ohjautui keskukseen, josta haastattelijat pyysivät yhdistämään henkilölle, joka pystyy vastaamaan sähköpostiin liittyviin kysymyksiin. Keskukset yhdistivät puhelut tällöin it-puolelle tai joskus myös helpdeskiin. Tästä johtuen noin puolet vastanneista on it-alalla toimivia henkilöitä. Puolessavälissä tutkimusta päätimme yhteistyössä D-Fence Oy:n kanssa, että jatkossa tavoittelemme esimerkiksi myynti- ja markkinointipuolen edustajia vastaamaan kyselyyn, jotta saamme tuloksista mahdollisimman kattavan otannan. 2

3 1. Käytättekö sähköpostia työssänne? Kyllä ,0 % Ei 0 0,0 % 3

4 2. Onko roskaposti tuttu asia? Kyllä ,0 % Ei 2 4,0 % 4

5 3. Käytätkö roskapostikansiota? Kyllä ,0 % Ei 50 25,0 % 5

6 4. Kuinka paljon aikaa menee sen läpikäymiseen? Alle 1 min - 1 min/pvä 64 32,0 % 2-5 min/pvä 57 28,5 % Yli 5 min/pvä 9 4,5 % 2-5 min/vko 21 10,5 % Yli 5 min/vko 14 7,0 % EOS tai jätti vastaamatta 35 17,5 % 6

7 5. Tuleeko roskaa silti vielä läpi, "Saapuneet" - kansioon? Kyllä ,0 % Ei 58 29,0 % EOS tai jätti vastaamatta 32 16,0 % 7

8 6. Asteikolla 1-5: Miten paljon Teitä huolettaa verkkorikollisuus yleensä? (1 ei huoleta yhtään, 5 huolettaa kovasti) Ei huoleta yhtään 15 7,5 % Huolettaa melko vähän 37 18,5 % Huolettaa jonkin verran 75 37,5 % Huolettaa melko paljon 46 23,0 % Huolettaa kovasti 25 12,5 % EOS tai jätti vastaamatta 2 1,0 % 8

9 7. Parasta sähköpostin käytössä on? Nopeus 86 43,0 % Helppous 26 13,0 % Maksuttomuus 3 1,5 % Tavoitettavuus 8 4,0 % Saa dokumentin itselle 15 7,5 % Ei ole sidonnainen aikaan 18 9,0 % Säästää paperia 3 1,5 % Kätevä 24 12,0 % EOS tai jätti vastaamatta 17 8,5 % 9

10 8. Huonointa sähköpostin käytössä on? Virukset 3 1,5 % Tulee liikaa postia 59 29,5 % Epävarmuus 42 21,0 % Roskaposti/mainokset 21 10,5 % Sosiaalisuus vähenee 7 3,5 % Informaation epäselvyys 9 4,5 % Vie aikaa 13 6,5 % Paineet/vaatii nopeaa reagointia 8 4,0 % Turvallisuusriskit 5 2,5 % EOS tai jätti vastaamatta 33 16,5 % 10

11 Kysymykset Ensimmäisessä kysymyksessä kysyttiin käyttääkö haastateltava henkilö työssään sähköpostia. Koska kriteerinä tutkimukseen vastaamiseen oli, että haastateltava henkilö käyttää työssään sähköpostia, vastasivat kaikki myöntävästi. Kysymyksen tarkoituksena oli varmistaa, että henkilö varmasti kuuluu kohderyhmään. Toisessa kysymyksessä tiedusteltiin onko roskaposti tuttu asia. Lähes kaikki vastaajista, eli 96 % kertoi tietävänsä mitä on roskaposti ja vain 4 % ilmoitti ettei ole tuttu asia. Kolmannessa kysymyksessä vastaajilta kysyttiin käyttävätkö he roskapostikansiota työsähköpostissaan. Neljännes vastaajista ei käytä roskapostikansiota ja jopa 75 % ilmoitti käyttävänsä sellaista. Kysymyksessä oli tarkoituksena kartottaa onko tälläistä kansiota ylipäätään olemassa. Neljännessä kysymyksessä selvitettiin kuinka kauan aikaa kuluu roskapostien läpikäymiseen. Tämä oli luokiteltu tärkeimmäksi kysymykseksi asiakasyrityksen tarpeisiin nähden. Vastaajat käyttivät suurimmaksi osaksi alle minuutista minuuttiin päivässä aikaa tähän. Viidennessä kysymyksessä haluttiin selvittää tuleeko kohderyhmän edustajille roskapostia Saapuneet kansioon, vaikka olisikin roskapostikansio olemassa. Yli puolella vastaajista roskapostia tulee roskapostikansiosta huolimatta. Seuraavassa kysymyksessä vastaajia pyydettiin arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka huolissaan he ovat verkkorikollisuudesta yleensä. Mielipiteet jakautuivat melkotasaisesti, mutta eniten vastattiin, että huolettaa jonkin verran. Kysymyksissä seitsemän ja kahdeksan kartoitettiin kohderyhmän edustajien mielipiteitä siitä, mitkä ovat sähköpostin käytön parhaat ja huonoimmat puolet. Parhaimmiksi puoliksi nousivat sähköpostin nopeus ja kätevyys ja huonoimmiksi puoliksi postien suuret määrät ja sähköpostin epävarmuus. 11

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Puhelinhaastatteluissa esiin nousseet osaamisen kehittämisen tarpeet Projektiassistentti Paula Sovelius TäsmäProto-hanke

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti

Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti Lehdistötiedote 23.1.2012 Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti Kolmannes suomalaisista PK-yrityksistä on menettänyt yrityksen tiedostoja hajonneen kovalevyn takia. Vain joka viides yrityksistä

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Riikka Laaninen 8.1.015 Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Sisällys 1. Tutkimuksen esittely.... Tutkimukseen vastanneet.... Somen nykyinen käyttö.... Miten tutkijat käyttävät somea

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.03.2015 Sivu 1 / 1 3855/00.01.01/2014 23 Yhteenveto kuntalaisaloitteiden ja asiakaspalautteiden käsittelystä teknisessä keskuksessa vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta

Lisätiedot

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista LEHDISTÖTIEDOTE, 28.11.2011 JULKAISUVAPAA HETI Yrityskyselyllä tietoa yritysneuvontapalvelusta Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista Koillismaalaisille

Lisätiedot

Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä

Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä Helsinki, 16. lokakuuta 2016 Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä Info: Prosessi vie noin 15-30 minuuttia 1. Kun alamme työstää takaisinmaksuasi saat kaksi viestiä siihen sähköpostiosoitteeseen,

Lisätiedot

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015 1 / 10 15.9.2015 14:07 Järjestökysely2015 Järjestökysely 2015 Ensi vuonna aletaan työstää Karjalaisen Nuorisoliiton strategiaa vuosille 2017-2021. Siihen liittyen keräämme tietoja jäseniltämme tämän kyselyn

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 ASIAKASKYSELY ENVERA Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen toteuttaja, kohderyhmä, tavoite ja sisältö Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Envera Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011 HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 20 SFS-ISO 20252:2008 sertifioitu HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus kesä-elokuussa 20 Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE!

SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE! Hanna-Maarit Riski Yliopettaja Turun ammattikorkeakoulu SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE! JOHDANTO Iltasanomissa 17.3.2011 oli artikkeli,

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot

TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot TAL-IT2015 TILITOIMISTOJEN OHJELMISTOT KYSELY TILITOIMISTOAMMATTILAISILLE HEIDÄN KOKEMUKSISTAAN TALOUSHALLINNON OHJELMISTOISTA Taloushallintoliitto halusi selvittää

Lisätiedot

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA METODOLOGIA K-ryhmä kysyi ruokahävikkitutkimuksessaan K-Plussa-asiakkailtaan heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan ruokahävikistä. Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista?

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Miten kuluttajat näkevät verkkokaupan turvallisuuden? Ja mihin kuluttajat perustavat käsityksensä koetusta turvallisuudesta? Suomalaisen tietoturvayhtiö Silverskin

Lisätiedot

1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY

1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY 1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY Terveystutkimus Taloustutkimus 2008 Johdanto Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Kuule Oy:n toimeksiantona. Tutkimuksen

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa 1.7.2011 Suomen yliopistokirjastojen neuvosto lähetti huhti-toukokuussa 2011 yliopistokirjastoille kyselyn Sosiaalisen median

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely

Asiakastyytyväisyyskysely Asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuu 2017 Kyselyyn vastasi 616 henkilöä. Kiitos vastauksista. TAUSTATIETOJA Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn maaliskuussa 2017. Linkki kyselyyn oli nettisivuillamme

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa

Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa 7.3.2017 Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa Office 365 palveluun kuuluvat mm. Office Web Apps-sovellukset o tekstinkäsittelyohjelma Word o taulukkolaskentasovellus

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA RAPORTTI.5.5 KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA Rinnekoti-Säätiö Rinnekodintie, 98 Espoo etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi (9) 855 (6) Kyselyn perustiedot

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Kyselyn tausta ja toteutus Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekivät yhteistyössä pienten ja

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa

Lisätiedot

Heinola Resort 2012-2014 t12206 1

Heinola Resort 2012-2014 t12206 1 Heinola Resort 2012-2014 t12206 1 Lomakeluonnos Infoteksti: 1. Hyvää päivää. Olen N.N. Taloustutkimus Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta vapaa-ajan asumisesta ja palvelujen käytöstä Heinolan seudulla.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Mikä on TNS Gallup Forum? Toiminta aloitettu vuonna 1989 GallupKanava - nimellä ja 1000:lla vastaajataloudella Tällä hetkellä 40.000 aktiivivastaajaa,

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2015 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Kouvolan seutu 2009, Lehdistöraportti. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099. :: info@takoy.fi :: www.takoy.

Kouvolan seutu 2009, Lehdistöraportti. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099. :: info@takoy.fi :: www.takoy. 2009, Lehdistöraportti Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 TOP 3 - Asiakastyytyväisyydellä mitattuna

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 Kyselytutkimuksen tulokset kunnassa Kuopio..0 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 1 Johdanto Selvityksen taustaa Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista

Lisätiedot

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Visma Business AddOn Tilauksen synkronointi. Käsikirja

Visma Business AddOn Tilauksen synkronointi. Käsikirja Visma Business AddOn Tilauksen synkronointi Käsikirja Oppaan päiväys: 10.4.2013. Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA Tampereen kaupunki RAPORTTI 1 Hyvinvointipalvelut Perusopetus 27.4.2007 OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA TVT-strategiatyön arviointi 2007 1 SISÄLTÖ

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Tuotetieto- ja markkinointikanaviin suhtautuminen

Tuotetieto- ja markkinointikanaviin suhtautuminen LIITE () 2..07 Kanavapreferenssien jakaumakuvat ja esimerkkejä kuluttajien omin sanoin esittämistä perusteluista eri kanavien mieluisuudelle ja epämieluisuudelle Liite. Kuvat mainoskanavien mieluisuudesta

Lisätiedot

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013 Tehtävä 2.2. Tehtävä-työkalun avulla opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä Moodleen opettajan arvioitaviksi. Palautettu tehtävä näkyy ainoastaan opettajalle, ei toisille opiskelijoille. Tehtävä-työkalun

Lisätiedot

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606) 1 (6) KENELLÄ ON VASTUU NUORILLE ANNETTAVASTA PÄIHDEKASVATUKSESTA Selvitys yläkouluikäisten nuorten vanhempien ajatuksista koskien nuorille suunnattua päihdekasvatusta ja nuorten päihteidenkäyttöä Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Kuinka monta vuotta vastaajat ovat jo olleet mukana harrastuksessa?

Kuinka monta vuotta vastaajat ovat jo olleet mukana harrastuksessa? Kysely-yhteenveto Virtuaalihevosharrastajien ikä- ja osaamiskyselyn tulokset Kysely julkaistiin 4.10.2012, ja se suljettiin kuukauden kuluttua 4.11.2012 jolloin siihen oli vastannut 420 harrastajaa. Vertailulukuna

Lisätiedot

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Sivu 1(9) ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Asiakkaat tyytyväisiä palveluun ProCountorin vuosittaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi tänä vuonna ennätykselliset 561 vastaajaa (179 vastaajaa

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan!

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! Arvoisa vastaaja Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! 1) Tämä on vapaaehtoistoiminnan paikalliseen infrastruktuuriin liittyvä kartoitus, joka toteutetaan joulutammikuun

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003 Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 23 Jalkapalloilijoiden palkat ja luontoisedut 21-23 25 2 281 246 189 15 1 1892 2123 175 Luontoisedut Peruspalkka 5 21 22 23 Palkkatutkimus 23 Pelaajayhdistys tekee vuosittain

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Kuluttajakysely sähkölaskusta

Kuluttajakysely sähkölaskusta Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net.

Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net. Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net http://www.oskari.net Sisältö Oskari.net osaamiskartoituksen käyttöohje... 3 Johdanto... 3 Ohjelman käynnistäminen... 3 Tutkinnon

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely 1. Yleistä Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely tehtiin 18.3. - 18.6.1997 välisenä aikana. Kysely tehtiin www-sivujen etusivulle sijoitetulla

Lisätiedot

Cenno pikaopas yhteisöille

Cenno pikaopas yhteisöille Cenno pikaopas yhteisöille 1. Johdanto Cenno Software Oy haluaa olla edistämässä suomalaista yhteiskuntaa ja ihmisten välistä kommunikaatiota ja työn tehokkuutta sekä tuottavuutta yhteisöissä. Lisäksi

Lisätiedot