Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille / /2014 Yhall Valmistelija: Talousjohtaja Tommi Talasterä, tommi.talastera(at)ylasavonsote.fi puh Talousarvion valmistelusta säädetään hallintosäännön 21 :ssä. Yhtymävaltuusto hyväksyy talousarviossa kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvion tulee perustua palvelutarpeen arviointiin, jonka valmistelusta vastaa kuntayhtymän johtoryhmä ja luottamushenkilöorganisaatiossa yhtymähallitus. Kuntayhtymän palvelutuotanto sopeutetaan palvelutarvearvioon. Palvelusopimusneuvottelut käynnistetään järjestämällä kuntakokous, ensimmäinen mennessä ja toinen mennessä. Kuntakokous voidaan kutsua koolle myös merkittäviä linjaratkaisuja tehtäessä tai yksittäisen kunnan niin halutessa. Hallintosäännön 22 :n mukaan palvelusopimuksia laadittaessa ja maksuosuuksia määrättäessä otetaan huomioon kuntayhtymän edellisen tilinpäätöksen ja kuluvan vuoden arvioitu kuntakohtainen toteutuma. Lähtökohdan vuoden 2015 talousarvion ja taloussuunnitelman laadinnalle muodostavat kuntayhtymän strategia, vuoden 2013 tilinpäätös ja vuoden 2014 talousarvion toteumaennuste sekä vuosia koskevat taloudelliset ennusteet Suomen vuoden 2015 talouskasvuksi muodostuu valtiovarainministeriön (VM) ennusteen mukaan 1,4 %. Työmarkkinoilla tilanne pysyy edelleen heikkona ja työttömyysasteen ennustetaan pysyvän likimain tämän vuoden tasolla huolimatta kokonaistaloudellisen aktiviteetin piristymisestä. Vuoden 2016 talouskasvuksi VM ennustaa 1,8 %. BKT:n kasvuvauhti ylittää talouden potentiaalisen tuotannon kasvun huolimatta historiallisesti alhaisesta talouden kasvuvauhdista. Julkisyhteisöjen rahoitusasema on ollut alijäämäinen jo viisi vuotta ja myös vuosina julkinen talous pysyy alijäämäisenä.

2 Kahden koetun taantumavuoden jälkeen verrattain hidas talouskasvu ennustejaksolla ei yksin riitä kääntämään julkista taloutta ylijäämäiseksi. Julkista taloutta rasittaa lisäksi ikärakenteen muutos, mikä vähentää työikäisten määrää ja samalla kasvattaa ikäsidonnaisia menoja. Julkisen talouden velka suhteessa kokonaistuotantoon jatkaa kasvuaan ja velkasuhde on jo kohoamassa yli 60 prosentin rajan. Kuntatalous tulee kokonaisuudessaan heikkenemään yli 200 miljoonalla eurolla tulevana vuonna ja tästä valtionosuuksien leikkauksien osuus on n. 100 miljoonaa euroa. Kun aikaisemmat päätökset otetaan huomioon, niin leikkausvaikutus valtionosuuksiin vuonna 2015 on yhteensä n. 1,4 miljardia euroa.menokasvun arvioidaan kokonaisuudessaan hidastuvan viime vuosien toteutuneesta mutta olevan koko jakson tulojen kasvua nopeampaa. Kevään aikana kaikilla kuntayhtymän vastuu- ja tehtäväalueilla on arvioitu keskeisiä toiminnan muutos- ja kehittämistarpeita sekä palvelutarpeen muutoksia. Jäsenkuntien kanssa järjestettiin ensimmäisenä kuntakokouksena talousseminaari, johon osallistuivat kuntayhtymän ja jäsenkuntien johtavat viranhaltijat ja päättäjät. Kuntayhtymän arvion mukaan kuntayhtymän oman toiminnan kustannuksia nostavat vuonna 2015 verrattuna vuoden 2014 talousarvioon muun muassa seuraavat seikat: Hammaslääkäriresurssin lisääminen Vieremän hammashoitolan aloitus Muistisairaiden päivätoiminnan lisääminen palvelusetelillä Iisalmessa Muistisairaiden kotihoidon tukeminen, muistikoordinaattori Annosjakelun lisäys Kotihoidon yöpartion vahvistaminen Vieremällä Esimiestoiminnan kokoaikaistaminen hoito- ja hoivapalveluissa Resurssin kasvattaminen perustason laitoskuntoutukseen Koulutiimien vahvistaminen: 1,5 koulukuraattoria ja 1-2 koulupsykologia Lisätään yksi työntekijä lapsiperheiden kotipalveluun Lisätään 1,4 ohjaajaa Huitulanharjuun, jotta mitoitus on Valviran ohjeen (0,5 työntekijää/asukas) mukainen Virka- ja työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset Hankintasopimusten hinnankorotukset Kirurgian ja naistentautien leikkaustoiminnan edellyttämä erikoislääkärien varallaolopäivystys aloitetaan vuoden alusta Virkasuhteessa kuntayhtymään oleva laillistettu lääkäri takapäivystäjäksi 24/7 vastaanottopalveluihin VARHE-maksu Microsoft-lisenssien ylläpitomaksu

3 Vieremän terveyskeskuksen käyttöönotto, vastaanotto Kiuruveden eläinlääkäritilan laajennus: vuokra ja kalusto Poistojen kasvu Korkokustannusten kasvu Työmarkkinatuen kuntaosuus (ei huomioitu lakimuutoksen vaikutuksia) Pakolaisten sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja Sonkajärven yhdistysavustus On huomattava, että osa kustannuksia lisäävistä tekijöistä on lainsäädäntömuutoksista johtuvia. Kuntayhtymän toimintaan on sovittu sisältyvän myös muita kuin sille lakisääteisesti kuuluvia tehtäviä. Näitä ovat järjestöavustukset, eläinlääkärien subventiot ja työmarkkinatuen kuntaosuus. Jäsenkunnilta on pyydetty lausuntoa muiden kuin lakisääteisten tehtävien siirtämisestä jäsenkuntien tehtäväksi. Kuntayhtymän alustava arvio yllä esiteltyjen muutosten kokonaiskustannusnoususta vuonna 2015 verrattuna vuoden 2014 talousarvioon on noin 2,7 miljoonaa euroa. Kustannusnousuihin ei ole laskettu eräissä palveluissa tapahtuvan kysynnän kasvun kustannuksia lisäävää vaikutusta. Tämän kustannuksen välttäminen edellyttää toiminnan tehostamista. Kuntayhtymä kehittää jatkuvasti toimintaansa ja hakee kustannustehokkuutta kaikilla palvelualueilla. Niillä tavoitellaan merkittäviä kustannussäästöjä sekä toiminnan tehostamista, joka usein näkyy myös parantuneena asiakastyytyväisyytenä. Kuntayhtymä on käynnistänyt lukuisia toimintojen kehittämis- ja tehostamistoimia. Kustannussäästöjen suuruus ja ajoittuminen tarkentuvat talousarvion 2015 laadinnan edetessä. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on sitoutunut tavoitteeseen, etteivät heidän kustannuksensa nouse kokonaisuutena yli yhtä prosenttia vuonna 2015 verrattuna vuoden 2014 talousarvioon. On kuitenkin huomattava, että yksittäisen kunnan sairaanhoitopiiriltä ostettujen palvelujen kustannukset voivat joko ylittää tai alittaa edellä mainitun yhden prosentin tavoitteen. Jos erikoissairaanhoidon ostot jatkuvat loppuvuoden 2014 vuoden 2014 ensimmäisen kolmanneksen toteuman mukaisesti, ylittyy kuntayhtymän vuoden 2014 talousarvio ostetun erikoissairaanhoidon osalta kymmenellä prosentilla eli noin kolmella miljoonalla eurolla. Lyhyttä aikajaksoa ja pientä populaatiota tarkasteltaessa satunnaisvaihtelun merkitys on suuri, joten vuoden 2015 suunnittelussa on huomioitava toteuma pidemmältä ajanjaksolta. Kuntayhtymän toiminnan turvaaminen, toiminnallisten muutosten

4 sekä tuottavuuden lisäystoimenpiteiden toteuttaminen edellyttävät toimitilojen uudelleenjärjestelyä sekä investointeja. Niihin liittyviä suunnitelmia valmistellaan parhaillaan ja niihin liittyvät keskustelut kuntien kanssa käydään erikseen talousarvion valmistelun yhteydessä. Talousseminaarin pohjalta jäsenkunnilta pyydettiin mennessä lausuntoja talousarvion valmisteluperusteiksi. Lausuntojen pohjalta talousjohtaja päivittää talousarvion laadintaohjetta. Kuntayhtymälle on valmisteltu talousarvion laadintaohje, jotta vastuualueilla, tehtäväalueilla ja tulosyksiköissä voidaan aloittaa talousarvion valmistelutyöt. Talousarvion laadinnan edetessä annetaan tarvittaessa lisäohjeita. Esityslistan mukana jaetaan: - Vuoden 2015 talousarvion ja toimintasuunnitelman laadintaohje. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus hyväksyy vuoden 2015 talousarvion ja toimintasuunnitelman laadintaohjeen. Talousjohtajalle annetaan oikeus täydentää vuoden 2015 talousarvion ja toimintasuunnitelman laadintaohjetta jäsenkuntien lausuntojen pohjalta. Toimitusjohtajan päätösehdotus: Yhtymähallitus hyväksyy talousarvion laadintaohjeet valmistelijan esityksen mukaisesti ja valtuuttaa talousjohtajan antamaan kuntien lausunnon pohjalta talousarvion laadintaa sitovan raamin vastuualueille noudatettavaksi. Kuntien lausunnot ja annettu ohjeistus tuodaan hallitukselle tiedoksi elokuun kokouksessa. Päätös: Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän pykälän käsittelyn välissä käsiteltiin 137. Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälän käsittelyn aikana poistuivat Ulla Miettinen klo ja Seija Kärkkäinen klo Mikko Mustonen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo

5 Yhall 240 Valmistelija: Talousjohtaja Tommi Talasterä, tommi.talastera(at)ylasavonsote.fi, puh Talousseminaarin pohjalta jäsenkunnilta pyydettiin lausunnot mennessä seuraavista talousarvion valmisteluperusteista. 1. Hyväksyykö jäsenkunta sen, että päivystysasetuksen muutos se kä koulukuraattori- ja koulupsykologiresurssien lisäys ovat lain sää dännös tä johtuvia lisäyksiä kustannuksiin ja ne huomioidaan raamin lisäyk se nä? 2. Hyväksyykö jäsenkunta sen, että järjestöavustukset, työ mark ki natuen kuntaosuus sekä eläinlääkärien subventiot siirretään jä sen kuntien tehtäväksi? 3. Hyväksyykö jäsenkunta kuntayhtymän esittämät te hos ta mis toimet? 4. Mikä on jäsenkunnan näkemys kuntayhtymän palvelurakenteesta (ny kyi nen malli, kaksinapainen malli, keskitetty malli tai joku muu)? 5. Mikä on jäsenkunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2015 ta lous ar vi oon kuntayhtymän oman toiminnan osalta? Pyydämme ilmoit ta maan mitkä palvelut eivät sisälly kasvuraamiin (ks. edellä kysy myk set yksi ja kaksi). 6. Mikä on jäsenkunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2015 ta lous ar vi oon sairaanhoitopiirin ennakkomaksujen osalta? Jäsenkunnat lausuivat, että kuntayhtymän tulee varata rahaa kun tayh ty män vuoden 2015 talousarvioon jäsenkuntien maksuosuuksiin seu raa vas ti (suluissa vertailu vuoden 2014 talousarvioon): Iisalmi: oma toiminta 54,1 milj. (-0,4 %) shp 17,5 milj. (7,5 %) yhteensä 71,6 milj. (1,5 %) Kiuruvesi: oma toiminta 25,2 milj. (1,4 %) shp 7,7 milj. (2,7 %) yhteensä 32,9 milj. (1,7 %)

6 Sonkajärvi: oma toiminta 13,2 milj (1,8 %) shp 3,8 milj. (5,5 %) yhteensä 17,0 milj. (2,6 %) Vieremä: oma toiminta 10,26 milj. (1,2 %) shp 3,11 milj. (6,8 %) yhteensä 13,37 milj. (2,4 %) Kunnat yht: oma toiminta 102,76 milj. (0,5 %) shp 32,11 milj. (6,0 %) yhteensä 134,87 milj. (1,8 %) Kuntien lausuntojen pohjalta kuntayhtymä valmisteli ta lous ar vio luonnok sen, joka piti sisällään muun muassa seuraavat toimenpiteet: - Koljonvirran toimintojen siirtäminen TerveysKampus-alueelle Ii salmen keskustaan - Kuntayhtymän palveluiden järjestäminen uudelleen olemassa oleviin tiloihin yhdistäen palvelukokonaisuudet kuntayhtymän asiak kaiden ja potilaiden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Mallissa esi tet tiin yhdistettävän perusterveydenhoidon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palveluita kokonaisuuksiksi, mikä johtaa pa rempaan palveluiden laatuun ja vaikuttavuuteen sekä kus tan nus te hokkuu teen. Esitetty malli vastasi hyvin SOTE-uudistuksessakin esi tettyi hin tavoitteisiin. Mallin luonnos esiteltiin jo ensimmäisessä kun tako kouk ses sa Iisalmen Sairaalan peruskorjaus ja muutostyöt - Iisalmen kaupungin omistaman terveyskeskuskiinteistön pe rus korjaus ja muutostyöt Talousarvioluonnos valmisteltiin siten, että päivystysasetuksen muutos sekä koulukuraattori- ja koulupsykologiresurssien lisäys si säl ty vät kuntien asettamaan raamiin. Järjestöavustukset, työ mark ki na tuen kuntaosuus sekä eläinlääkärien subventiot pysyvät kun ta yh ty män tehtävänä. Palvelurakenne pysyy kuta kuinkin nykyisen kal tai se na. Talousarvioluonnos käsiteltiin toisessa kuntakokouksessa Kokouksessa kävi ilmi, ettei Iisalmen kaupungilla ole mah dol li suut ta investoida Iisalmen terveyskeskuksen pe rus kor jauk seen ja muutostöihin vielä vuonna Tämän vuoksi kuntayhtymä laa ti toisen talousarvioluonnoksen, joka piti sisällään muun muassa seuraa vat seikat: - Iisalmen terveyskeskusta ei saneerata - Koljonvirran toiminnot siirretään TerveysKampus-alueelle - Kuntayhtymän palveluintegraatio toteutetaan ensimmäisessä kunta ko kouk ses sa esiteltyä suppeammin

7 - Oma leikkaustoiminta supistuu merkittävästi mm. tilojen puut teel lisuu den vuoksi ja siirtyy siltä osin KYS:aan - Väistötilat tarvitaan saneerauksen aikana - Hallintokeskus jää vuokratiloihin Ensimmäisen kuntakokouksen jälkeen kuntayhtymässä tun nis tet tiin ja suunniteltiin mittavia toiminnan tehostamiseen täh tääviä toimia, joilla arvioitiin olevan 1,6-1,8 miljoonan euron kus tan nussääs tö vai ku tus vuositasolla. Suunniteltuja toimenpiteitä ovat muun muassa: Työaikamuodon muutos. Muodollisessa jaksotyössä (ruokatauko on työ ajal la) on yhteensä noin 420 työntekijää. Heihin voidaan ja on KVTES:n mukaista soveltaa yleistyö-aikaa (ruokatauko on omaa aikaa). "Vapautunut" työaika hyödynnetään työyksiköissä töiden uudel leen organisoinnilla. Arvioitu säästö työaikamuutoksesta on 8,5 htv (koko työaikamuutos tuo noin 20 htv, mistä 8,5 htv on rea lis ti ses ti hyödynnettävissä). Suunniteltu säästö euroa. VARHE-maksut. Varhaiseläkemenoperusteisten maksujen arvio (Keva) vuodelle 2015 on yhteensä noin euroa. Omilla työkykyja työhyvinvointijohtamisen toimenpiteillä saadaan vähennettyä työky vyt tö myys elä ke ta paus ten alkavuutta. Suunniteltu säästö eu roa. Sijaistoiminnan muutos. Sijaistoiminta hoidetaan keskitetysti am matti tai tois ten ja vakinaisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden toimes ta. Sijaisyksikköä kasvatetaan sijaismäärärahoja siirtämällä sissi yk sik köön. Suunniteltu säästö euroa. Sairauspoissaolojen vähentyminen. Sairauspoissaolot ovat vä hen tyneet 9/2014-9/2013 tilanteesta 16 % = euroa (sijaistarve vä hen tyy noin 11,5 htv). Tason arvioidaan olevan samalla tasolla ensi vuon na tai vähentyneen. Suunniteltu säästö euroa. Bonusvapaat 4+1 ja 5+2 mallilla. Palkattomien vapaiden pitämiseen kan nus te taan. Suunniteltu säästö euroa. Työllistäminen. Kun kunnat lisäävät ja suuntaavat resursseja yli 300 päi vää työmarkkinatukea saaneiden työllistämiseen, arvioidaan vuoden 2014 tason riittävän työmarkkinatuen kunta-osuuteen. SOTE lisää omien asiakkaiden osalta aktivointia ja työllistämistä. Suun ni tel tu säästö euroa. Ulkokuntatuottojen lisäys. Vuoden 2013 ja 2014 ulkokuntien korkean psy kiat ri sen laitoshoidon käytön perusteella ulkokuntatuottoja lisätty euroa. Kuntien kanssa käytiin palvelusopimusneuvottelut lokakuun puolen

8 vä lin ja marraskuun 5. päivän välisenä aikana. Pal ve lu so pi mus neuvot te lui den jälkeen pidettiin kuntien yhteinen tapaaminen Pal ve lu so pi mus neu vot te lui den jälkeen kuntayhtymä laati ta lous ar violuon nok sen, joka pitää sisällään muun muassa seuraavat kes kei set oletukset: - Kuntayhtymä tarjoaa nykyisenlaajuisia ja -tasoisia palveluita eikä mer kit tä viä supistuksia ole tarvetta tehdä - Koljonvirran toiminnot pysyvät entisellä paikallaan - Iisalmen terveyskeskuksen saneerausta ei toteuteta vuonna Palvelutuotannon integraatiota jatketaan tilojen mahdollistamissa ra jois sa Jäsenkunnat lausuivat, että kuntayhtymän tulee varata rahaa kun tayh ty män vuoden 2015 talousarvioon jäsenkuntien maksuosuuksiin seu raa vas ti (suluissa vertailu vuoden 2014 talousarvioon): Iisalmi: oma toiminta 55,2 milj. (1,6 %) shp 17,3 milj. (6,3 %) yhteensä 72,5 milj. (2,7 %) Kiuruvesi: oma toiminta 25,1 milj. (1,4 %) shp 7,7 milj. (2,7 %) yhteensä 32,8 milj. (1,4 %) Sonkajärvi: oma toiminta 13,0 milj (0,3 %) shp 3,8 milj. (5,2 %) yhteensä 16,8 milj. (1,4 %) Vieremä: oma toiminta 10,2 milj. (0,7 %) shp 3,1 milj. (6,9 %) yhteensä 13,3 milj. (2,1 %) Kunnat yht: oma toiminta 103,5 milj. (1,2 %) shp 31,9 milj. (5,4 %) yhteensä 135,4 milj. (2,2 %) Palvelusopimusluonnokset lähetetään yhtymähallituksen jäsenille maanantaina Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus päättää lähettää valmistellut palvelusopimukset jäsen kun tiin lausunnolle, jotka pyydetään antamaan mennes sä, kuitenkin viimeistään siten, että lausunnot ovat käytettävissä yh ty mä hal li tuk sen kokouksessa Varsinainen talousarvioesitys, joka sisältää jäsenkunnittaiset pal ve luso pi muk set, käsitellään yhtymähallituksessa ja val tuus-

9 tos sa Toimitusjohtajan päätösehdotus: Yhtymähallitus hyväksyy valmistelijan esityksen. Päätös: Talousjohtaja Tommi Talasterä esitteli kuntayhtymän talousarvioesityksen. Pirjo Laitinen saapui asian käsittelyn aikana klo Päätösehdotus hyväksyttiin.

Yhtymähallitus Talousarvion 2015 laadintaohje 163/ /2014. Yhall 124

Yhtymähallitus Talousarvion 2015 laadintaohje 163/ /2014. Yhall 124 Yhtymähallitus 124 17.06.2014 Talousarvion 2015 laadintaohje 163/02.02.02/2014 Yhall 124 Valmistelija: Talousjohtaja Tommi Talasterä, tommi.talastera(at)ylasavonsote.fi puh. 040 712 6970. Talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 124 17.06.2014 Yhtymähallitus 240 19.11.2014 Yhtymähallitus 252 09.12.2014 Yhtymävaltuusto 29 16.12.2014 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Lisätiedot

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista Kunnanhallitus 127 15.06.2015 Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 201/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 15.06.2015 127

Lisätiedot

Taulukot kustannusten noususta vuonna 2016 verrattuna vuoden 2015 talousarvioon.

Taulukot kustannusten noususta vuonna 2016 verrattuna vuoden 2015 talousarvioon. 1 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNNILLE KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 JA TALOUSARVION VUOSIEN 2017 2018 TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUPERUSTEISTA Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) Iisalmi Puhelinvaihde (017)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) Iisalmi Puhelinvaihde (017) 1 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNNILLE KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 JA TALOUSARVION VUOSIEN 2018 2019 TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUPERUSTEISTA Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 226 22.11.2012 Osavuosikatsaus 3/2012 542/02.02.00/2012 Yhtymähallitus 22.5.2012 113 Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh. 040 747 0506.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset

Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset Yhtymähallitus 105 09.06.2016 Yhtymähallitus 180 25.10.2016 Yhtymähallitus 210 07.12.2016 Yhtymävaltuusto 34 15.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset

Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset Yhtymähallitus 105 09.06.2016 Yhtymähallitus 180 25.10.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 sekä palvelusopimukset 270/02.02.00/2016 Yhall 09.06.2016 105 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 123 14.06.2013 Yhtymähallitus 179 29.10.2013 Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2016 296/02.02.00/2013 Yhall 14.06.2013 123 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 Omistajaohjausryhmä 23 09.06.2014 Yhtymähallitus 74 25.06.2014 Omistajaohjausryhmä 31 21.08.2014 Yhtymähallitus 87 27.08.2014 Omistajaohjausryhmä 38 24.09.2014 Yhtymähallitus 99 24.09.2014 Raahen seudun

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Yhtymähallitus 24 09.02.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhteistyöryhmä 50 07.11.2014 Yhtymähallitus 241 19.11.2014 Yhtymähallitus 214 08.12.2015 Yhteistyöryhmä 37 05.09.2016 Yhtymähallitus 166 27.09.2016 Bonusvapaat 2017 163/02.02.02/2014 Yhtryhmä 50 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 109 09.06.2015 Yhtymähallitus 177 27.10.2015 Yhtymähallitus 207 08.12.2015 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 158/02.02.00/2015 Yhall

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet

Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet Yhtymähallitus 107 20.05.2014 Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet 204/05.17/2014 Yhall 107 Hyvinvointijohtaja Seija Kärkkäinen puh 040-7470506 tai seija.karkkainen(at)ylasavonsote.fi

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 219 30.10.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2015 509/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 136 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle vuoden 2015 talousarviosta ja vuosisuunnitelmasta sekä vuosien 2015-2017

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00 SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien.

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien. Yhteistyötoimikunta 44 07.12.2016 Yhteistyötoimikunta 60 20.12.2016 Yhteistyötoimikunta 6 21.02.2017 55 28.02.2017 156 30.08.2017 Tehtävien vaativuuden arviointi ja palkkakorien määrittäminen 103/01.02.00/2016,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen Konserni- ja henkilöstöjaosto 40 28.05.2018 Konserni- ja henkilöstöjaosto 49 19.12.2018 Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yhtymähallitus 26 09.02.2016 Yhtymähallitus 37 01.03.2016. Hallintojohtajan tehtävien järjestelyt 1.3.2016 lukien 109/01.01.

Yhtymähallitus 26 09.02.2016 Yhtymähallitus 37 01.03.2016. Hallintojohtajan tehtävien järjestelyt 1.3.2016 lukien 109/01.01. Yhtymähallitus 26 09.02.2016 Yhtymähallitus 37 01.03.2016 Hallintojohtajan tehtävien järjestelyt 1.3.2016 lukien 109/01.01.03/2016 Yhall 09.02.2016 26 Valmistelija: toimitusjohtaja Leila Pekkanen, puh.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot