LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki"

Transkriptio

1 LAURA RÖTKIN Terveisiä pomolle Talentum 2015 Helsinki

2 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN: ISBN: (sähkökirja) ISBN: (verkkokirja) Kansi: Ea Söderberg Taitto: Taru Tarvainen Paino: BALTO print 2015 Liettua Anna palautetta kirjasta:

3 Alkulämmittely Jos sallitte suoran puheen, suurin osa esimiestyöstä kirjoitetuista kirjoista on puisevaa konsulttikolmioihin, suoritusarviomatriiseihin ja iänikuisiin teeseihin nojaavaa mitäänsanomatonta paskaa. Sellaista muka-käytännöllistä mutta tosi asiassa kursorisesti pakkolukaistua ammattikirjallisuutta, jota on ostettava muodon vuoksi ja joka tavoittaa vain marginaalisen joukon suomalaisia esimiehiä. Näissä teoksissa minua surettaa kaksi asiaa. Ensinnäkin ne harvoin ovat tarpeeksi vaikuttavia saadakseen aikaan todellista muutosta. Ja toisekseen nämä kyseiset hengentuotteet eivät koskaan tavoita sitä kriittistä huonojen esimiesten kohderyhmää, jonka olisi ihan tervettä joskus lukaista jotakin kehittyäkseen edes hiukan. Huonoja esimiehiä ja huonoa johtajuutta kun meillä tässä maassa riittää. Ihan tutkitustikin. laura rötkin Ote Talentumille osoitetusta sähköpostiviestistä kustannussopimuksen toivossa 9

4 Tämä kirja on saanut alkunsa muistikirjamerkinnöistä otsikolla Kun olet joskus itse esimies, muista että Tarkoitukseni oli kirjoittaa muistiin sekä omakohtaisia että muilta lainattuja ajatuksia ja havaintoja siitä, mikä esimiehissä ja heidän toiminnassaan aiheuttaa ihastusta ja vihastusta. Jos olisin itse joskus esimies, voisin palata merkintöihin muistuttaakseni itselleni, miltä asiat näyttivät ja tuntuivat alaisten näkökulmasta. Jos minusta joskus tulisi esimies, haluaisin olla mahdollisimman hyvä sellainen. Kirjan kirjoittamiselle ja näkökulman valitsemiselle oli toinenkin vahva kannustin. Havaitsin, että alaisten esimiestyöhön kohdistamassa kritiikissä ja negatiivisissa esimieskokemuksissa on lähes poikkeuksetta kyse ihan tavallisista ihmissuhdetaidoista, ei siis varsinaisesti johtamistaidoista. Suurimmat harmituksen aiheet liittyvät arkisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, joissa strategiakalvot ja liiketoimintasuunnitelmat loistavat poissaolollaan. Ratkaisevaa on se, miten ihminen kohdataan ja miten häntä kohdellaan. Näistä lähtökohdista syntyi Terveisiä pomolle. Kun syyt kirjan syntyyn ovat mainitut, ei akateemisuuksista ja johtamisopeista ole juuri apua. Siksi tässä kirjassa ei knoppailla teorioilla tai konsepteilla vaan lähestytään esimiestyötä käytännönläheisellä otteella arjen tilanteiden kautta. Uskon, että useat pienet muutokset ovat yhteenlaskettuina vaikuttavampia kuin yksi suuri mullistus. Siksi kirja pyrkii herättämään lukijan pieniin oivalluksiin ajatuksiin, joiden toteuttaminen käytännössä on vaivatonta ja jotka johtavat nopeasti tuloksiin. Kirjalla on yksi tavoite: tehdä esimiestyöstä piirun verran parempaa. Kirjan tarkoituksena on auttaa esimiehiä havaitsemaan pieniä muutoksen paikkoja, jotka hyödyntämällä voi 10 TERVEISIÄ POMOLLE

5 tulla paremmaksi esimieheksi. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, ja lukukokemuksestakin tulee antoisampi, jos tartut teokseen samalla asenteella. Kirja myös kärjistää, koska kärjistykset herättävät mielipiteitä ja saavat meidät ajattelemaan aktiivisemmin kuin latteat toteamukset. Taskulämpimillä mietteillä kun tuppaa saamaan vain keskinussakoita reaktioita. Kirjaan on piilotettu myös vilpitön synninpäästöni esimiehille. Esimiestehtävä ei toden totta ole helppo. Alaiset osaavat olla haastavia ja vaatia paljon myös kohtuuttomasti. Alaiset eivät aina osaa kuvitella, mitä kaikkea esimiestyöhön sisältyy ja mitä esimiehiltä vaaditaan. Siksi toivon, että tämä kirja toimisi myös esimiesurasta haaveileville johdatuksena siihen, mihin leikkiin on haaveineen ryhtymässä ja millaisia tilanteita esimiehenä voi joutua kohtaamaan. Haluan lämpimästi kiittää kirjan aihepiireistä näkemyksiään kanssani jakaneita henkilöitä. Olen ylpeydellä (ja luvan kanssa) lainannut heidän ajatuksiaan omien pohdintojeni lomaan. Käymäni keskustelut ja ajatustenvaihto kirjoitusprosessin aikana ovat rikastuttaneet ja tuoneet siihen uusia näkökulmia. Kaikki kirjassa esiintyvät ajatukset lainauksia lukuun ottamatta ovat kuitenkin omiani. Toivon, että kirja rohkaisee avoimeen keskusteluun esimiesten roolista ja esimiestyöstä myös työpaikoilla. Haluan jo tässä vaiheessa antaa erityisen kiitokseni kaikille urani aikana minua paimentaneille esimiehille. He ovat kaikki olleet merkittäviä myötävaikuttajia työelämässä kulkemallani matkalla. Vilpittömät kiitokseni kuuluvat siis teille Milla, Tessa, Sari, Zoë, Samuli, Juhani, Johan, Anu, Teemu ja Niklas. Olette jokainen tehneet minuun vaikutuksen ja jääneet mieleeni esimiehinä mutta ennen kaikkea ihmisinä, joihin minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua. ALKULÄMMITTELY 11

6 Pian kustannussopimuksen solmimisen jälkeen kerroin asias ta silloiselle esimiehelleni, olihan kyseessä merkittävä työn ohessa tehtävä ponnistus, jossa on yhtymäkohtia myös rooliini työelämässä. Kuvailin hänelle, millaisesta kirjasta olisi kyse ja paljastin myös kirjalla tuolloin vielä olleen raflaavan työnimen Pomo on perseestä. Kyseinen esimieheni irtisanoutui viikon päästä uutisestani. Uskon ja toivon irtisanoutumisen syiden olleen jossakin ihan muualla kuin kirjassani. Hän oli nimittäin oikein hyvä esimies. Herättäviä, hyödyttäviä ja hauskoja lukuhetkiä toivottaen laura 12 TERVEISIÄ POMOLLE

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6

Lisätiedot

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Alma Talent 2016 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2972-9 ISBN: 978-952-14-2973-6 (sähkökirja)

Lisätiedot

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Päätöksenteko Uskalla tehdä toisin Ari & Mona Riabacke Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Talentum Helsinki 2015 Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Beslutspyramiden: stegen till klokare beslut

Lisätiedot

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Arto Hiltunen Kansi: Janne Harju Kannen kuva: Antti Mannermaa Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

SONJA ÄNGESLEVÄ. Työrutiinit peliksi

SONJA ÄNGESLEVÄ. Työrutiinit peliksi SONJA ÄNGESLEVÄ Työrutiinit peliksi Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Sonja Ängeslevä isbn 978-952-14-2135-8 isbn 978-952-14-2136-5 (sähkökirja) Kansi: Ea Söderberg Taitto: Taru

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta: TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

Talentum 2012 Helsinki

Talentum 2012 Helsinki Talentum 2012 Helsinki Valokuvat Fadjukoff, Gardell, Saarikko, Sinkko ja Viljakainen: Timo Pyhälä Saario: Timo Pylvänäinen Liljeblom: Studio Elite Kakkonen: Tokmanni Oy:n arkisto Leporanta: Kuvamestarit

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1715-3 ISBN 978-952-14-1716-0

Lisätiedot

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Eeva Niskavaara YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Yritystaloutta esimiehille Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:

Lisätiedot

Palaute kirjasta:

Palaute kirjasta: TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Sivunvalmistus: NotePad Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-2294-2 ISBN 978-952-14-2295-9 (sähkökirja) Print Best Viro 2015 Palaute

Lisätiedot

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä.

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. TUNNELMAMUOTOILU Marjo Rantanen Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. Talentum Pro Helsinki 2016 Talentum Media Oy ja Marjo Rantanen Kansi: Marjo Rantanen ja Ile s Workshop, Ile Suni Taitto:

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen NÄIN TEEN PERUKIRJAN Pertti Puronen TALENTUM HELSINKI 2013 5., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Pertti Puronen ISBN 978-952-14-2093-1 ISBN 978-952-14-2137-2 (sähkökirja) Kansi ja taitto: Lapine Oy

Lisätiedot

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Työn mielekkyyden johtaminen

Työn mielekkyyden johtaminen Kati Järvinen Työn mielekkyyden johtaminen Käytännön opas Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Kati Järvinen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM PRO Helsinki 2016 8., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä

Lisätiedot

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017 TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy

Lisätiedot

Osakkeen lunastaminen

Osakkeen lunastaminen Osakkeen lunastaminen Osakeyhtiö- ja sopimusoikeudellinen tutkimus Ville Pönkä TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Ville Pönkä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ 68 käytännön ohj etta Talentum Pro 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2766-4 ISBN: 978-952-14-2767-1 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

JOHTAJAN ILO JA TUSKA

JOHTAJAN ILO JA TUSKA Olavi Toivola JOHTAJAN ILO JA TUSKA KOKEMUS OPETTAA Talentum Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1461-9 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna

Lisätiedot

PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS

PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS Mikä, miksi, miten? Alma Talent Helsinki 2019 Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Panu Luukka ISBN: 978-952-14-3565-2 ISBN: 978-952-14-3566-9 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3567-6

Lisätiedot

Reseptejä asiakassuhteisiin

Reseptejä asiakassuhteisiin Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä! Mikko Ojanen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1936-2 ISBN 978-952-14-1937-9 (sähkökirja) Kansi ja kuvat:

Lisätiedot

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Timo Ritakallio Timo O. Vuori Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Alma Talent, Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-3536-2 ISBN 978-952-14-3537-9

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)

Lisätiedot

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Marika Salo HYVÄ LIIKETOIMINTA- PÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Yliopistollinen väitöskirja, joka Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen MARKO KESTI Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad ISBN: 978-952-14-1508-1 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA

Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Pekka T. Järvinen, Jukka Rantala, Petri Ruotsalainen Kansi: Ea Söderberg,

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Tero Vuorinen ISBN 978-952-14-2060-3 ISBN 978-952-2061-0 (sähkökirja) Ulkoasu: Lapine Oy BALTO print,

Lisätiedot

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI

YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI Kaisa Kurittu YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI Kiinnostavan viestinnän käsikirja Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3520-1 ISBN 978-952-14-3521-8 (sähkökirja) ISBN

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Arto Hiltunen Kansi: Janne Harju Kannen kuva: Antti Mannermaa Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen ISBN: 978-952-14-1731-3 ISBN: 978-952-14-1732-0 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ TARTU MAHDOLLISUUKSIIN TAI KUOLE TALENTUM PRO HELSINKI 2015 3 Copyright 2015 Talentum Media ja Kirsi Piha Kansi ja ulkoasu: Pertti Immonen, Ellun Kanat Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2660-5

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

KATI KERONEN & KATRI TANNI. Johdata asiakkaasi VERKKOON OPAS KOUKUTTAVAN SISÄLTÖSTRATEGIAN LUOMISEEN TALENTUM 2013 HELSINKI

KATI KERONEN & KATRI TANNI. Johdata asiakkaasi VERKKOON OPAS KOUKUTTAVAN SISÄLTÖSTRATEGIAN LUOMISEEN TALENTUM 2013 HELSINKI KATI KERONEN & KATRI TANNI Johdata asiakkaasi VERKKOON OPAS KOUKUTTAVAN SISÄLTÖSTRATEGIAN LUOMISEEN TALENTUM 2013 HELSINKI Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1974-4 ISBN 978-952-14-1975-1

Lisätiedot

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5

Lisätiedot

Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS. johtajan työssä

Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS. johtajan työssä Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS johtajan työssä Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Tiina Haavistola Taitto: Taru Tarvainen ISBN 978-952-14-2944-6

Lisätiedot

Aki Ahlroth JÄRKYTÄ AVOIMUUDELLA. Silmät avaavia ja vähän kiusallisiakin näkökulmia työelämään ja johtamiseen. Alma Talent 2017 Helsinki

Aki Ahlroth JÄRKYTÄ AVOIMUUDELLA. Silmät avaavia ja vähän kiusallisiakin näkökulmia työelämään ja johtamiseen. Alma Talent 2017 Helsinki Aki Ahlroth JÄRKYTÄ AVOIMUUDELLA Silmät avaavia ja vähän kiusallisiakin näkökulmia työelämään ja johtamiseen Alma Talent 2017 Helsinki 3 Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Aki Ahlroth ISBN: 978-952-14-2922-4

Lisätiedot

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Samuli Alapuranen Taitto:

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Alma Talent Helsinki 2019 3., uudistettu painos Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3586-7 ISBN 978-952-14-3588-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio Rahapelilainsäädäntö ja markkinat Mikko Alkio TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Mikko Alkio Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1838-9

Lisätiedot

Asiantuntijasta vaikuttajaksi. Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen. Alma Talent, Helsinki 2017

Asiantuntijasta vaikuttajaksi. Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen. Alma Talent, Helsinki 2017 Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen Asiantuntijasta vaikuttajaksi Alma Talent, Helsinki 2017 Tilaa Henkilöbrändi Asiantuntijasta vaikuttajaksi Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017

Lisätiedot

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta: TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

KIRJANPITOLAKI. kommentaari

KIRJANPITOLAKI. kommentaari KIRJANPITOLAKI kommentaari Timo Kaisanlahti TALENTUM Helsinki 2016 4. uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Leena Viitala Kansi:

Lisätiedot

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, johtamisen akateeminen yksikkö Esimiestyö VAATII PALJON Pedagoginen johtajuus,

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA USKALLA, OPI JA MENESTY. Alma Talent Helsinki 2018

MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA USKALLA, OPI JA MENESTY. Alma Talent Helsinki 2018 MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA moka USKALLA, OPI JA MENESTY Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa MAHTAVA MOKA USKALLA, OPI JA MENESTY-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Pertti Åkerberg BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Budjetointi 2020-luvulla -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Pertti Åkerberg ISBN 978-952-14-3159-3

Lisätiedot

MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA USKALLA, OPI JA MENESTY. Alma Talent Helsinki 2018

MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA USKALLA, OPI JA MENESTY. Alma Talent Helsinki 2018 MIKKO KUITUNEN ja MIKA SUTINEN MAHTAVA moka USKALLA, OPI JA MENESTY Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa MAHTAVA MOKA USKALLA, OPI JA MENESTY-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma

Lisätiedot

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- TIIVI- MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- TIIVI- MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- POSI- TIIVI- SUUS MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO Alma Talent Helsinki 2017 Suomen tietokirjailijat ry on tukenut kirjan kirjoittamista. Copyright

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen esimiestyö

Ratkaisukeskeinen esimiestyö valmennus Evirassa Marianne Turja Työhyvinvointipäällikkö Mihin tilanteeseen valmennusta tarvittiin: Evira perustettiin vuonna 2006 yhdistämällä kolme virastoa: (Eläinlääkintä-ja elintarviketutkimuslaitos

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Vesa Nissinen Tommi Kinnunen Sakari Jorma. Syväoppimisesta syväjohtamiseen

Vesa Nissinen Tommi Kinnunen Sakari Jorma. Syväoppimisesta syväjohtamiseen Vesa Nissinen Tommi Kinnunen Sakari Jorma Syväoppimisesta syväjohtamiseen Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Janne Harju Taitto: NotePad, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-2476-2

Lisätiedot

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ TARTU MAHDOLLISUUKSIIN TAI KUOLE TALENTUM PRO HELSINKI 2015 3 Copyright 2015 Talentum Media ja Kirsi Piha Kansi ja ulkoasu: Pertti Immonen, Ellun Kanat Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2660-5

Lisätiedot

Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas

Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas Miksi työkykyjohtaminen ylipäätään on entistä tärkeämpää? Eläkeikä nousee - työurat pitenevät Muutokset

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot