LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009
|
|
- Marjut Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009
2 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt kolmannen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta. Lahdessa on vastaavaa ympäristön tilan muutoksia kuvaavaa katsausta julkaistu jo vuodesta 2002 lähtien. Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2009 uuden kaupungin strategian, jossa koko kaupunkikonsernin ympäristövastuu sekä ympäristöarvot ovat merkittävästi tärkeämmässä asemassa kuin aikaisemmin. Ympäristö ja kestävä kehitys ovat nousseet Lahden kaupungin strategisen kehittämisen ytimeen. Myös Hollolan ja Nastolan kunnissa ympäristöasioille on annettu suuri painoarvo. Vaikka yleinen ympäristökysymysten arvostus on vahvistunut, eivät sen vaikutukset näy suoranaisesti ympäristön kuormitukseen pienentymisenä. Vuoden 2009 osalta voidaan todeta ainoastaan liikenteen päästöjen vähentyneen aikaisemmasta, tämäkin johtunee luultavasti taloudellisen laman vaikutuksista autoilun määrään. Huolestuttavaa vuonna 2009 on ollut erityisesti Vesijärven tilan huonontuminen. Näkösyvyys on pienentynyt ja levätuotanto kasvanut. Vuoden 2009 aikana on tehty päätöksiä, jotka tulevat varmasti vaikuttamaan tulevaisuudessa myönteisesti kaupunkiseutumme ympäristön tilaan. Kasvihuonekaasupäästöt tulevat pienentämään Lahti Energia Oy:n uuden kaasutuskattilan valmistuttua, Vesijärven tila tullee paranemaan Enonselälle asetettujen hapettimien avulla, ympäristöneuvontaa vahvistetaan ja asukasyhteistyötä tiivistetään tavoitteena lisätä yleistä ympäristövastuuta. Teemaan liittyviä toimenpiteitä ja erilaisia ilmastonmuutokseen, ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyviä linjauksia ja toimenpiteitä suunnitellaan ja toteutetaan runsaasti kuntaorganisaatioissamme ja myös muiden organisaatioiden ja yksittäisten ihmisten toimesta. Ympäristövastuullinen kehittämistyö ja toimenpiteiden määrä sekä eri toimijoiden omaaloitteisuus on positiivista ja sitä halutaan tukea! Päivi Rahkonen Jyrki Myllyvirta Pauli Syyrakki Hollolan Lahden Nastolan kunnanjohtaja kaupunginjohtaja kunnanjohtaja 2
3 KAUPUNKISEUDUN YHTEINEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Tämä ympäristökatsaus on yksi ympäristöpolitiikan toteutumisen seurantaväline. Kaupunkiseudun kuntien Hollolan, Lahden ja Nastolan valtuustot ovat päättäneet yhteisestä ympäristöpolitiikasta jo edellisellä valtuustokaudella ja uusi ympäristöpolitiikka on hyväksytty kuntien valtuustoissa. Seuraavassa esitetään uusi ympäristöpolitiikka sellaisena kuin Lahden seudun kuntien valtuustot sen touko- ja kesäkuussa 2009 hyväksyivät. Yhteinen ympäristöpolitiikka ohjaa kunnan/kaupungin ja sen liikelaitosten sekä yhtiöiden toimintaa ympäristöasioissa. Ympäristöasioiden hoito on osa hyvää taloudenpitoa ja toiminnan jatkuva parantaminen takaa, että kunta/kaupunki on ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen edistäjänä edelläkävijöiden joukossa. Ympäristöpolitiikan toteuttamista seurataan ja siitä raportoidaan kuntalaisille, päättäjille ja eri sidosryhmille. Ympäristöpolitiikka toteuttaa osaltaan kunnanvaltuustojen hyväksymiä kuntastrategioita. Politiikan ympäristöpäämäärät, joiden toteuttamiseksi ylläpidetään alueen kunnanhallitusten hyväksymää ympäristöohjelmaa: Toteutetaan ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä ja varaudutaan sen aiheuttamiin riskeihin Suojellaan asuin- ja elinympäristön viihtyisyyttä ja terveydellisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta Turvataan pohjavesien laatu ja määrä sekä vaalitaan vesistöjen virkistys- ja luonnonarvoja Varataan voimavarat ajantasaisen ympäristötiedon levittämiseen sekä lisätään asukkaiden mahdollisuuksia toimia elinympäristönsä hyväksi Kunnan/kaupungin johto ja liikelaitosten sekä yhtiöiden johtajat vastaavat ympäristöpolitiikan toteuttamisesta omissa organisaatioissaan. Lisäksi on tavoitteena, että kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt ovat tietoisia omasta vastuullisesta roolistaan ympäristöasioissa. Ympäristöpolitiikan toteuttaminen sisällytetään kuntien eri yksiköiden toimintajärjestelmiin. Päätöksenteon kaikilla tasoilla tarkastellaan päätöksien vaikutuksia ympäristöpäämääriin. Hollola, Lahti ja Nastola toimivat yhteistyössä asukkaiden, yritysten, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa yhteisen ympäristön hyväksi. 3
4 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA SEURANNAN TUNNUSLUVUT Lahden seudun ympäristökatsaus 2009 esittelee alueen ympäristön tilaa tunnuslukujen ja sanallisen selostuksen muodossa. Ympäristökatsaus julkaistaan vuosittain ja se kuvaa Lahden seudun kuntien ympäristöpolitiikan toteutumista. Tämän julkaisun otsikointi on johdettu kuntien yhteisen ympäristöpolitiikan (Lahden seudun ympäristölautakunta 02/2009) päämääristä. Tunnuslukujen säännöllinen seuranta aloitettiin ympäristötilinpäätöksen muodossa Lahdessa vuonna Nimi muutettiin v alkaen Lahden seudun ympäristökatsaukseksi, erotukseksi ympäristötilinpäätöksestä, joka on osa kuntien virallista vuosittaista tilinpäätöstä. Vuoden 2009 ympäristökatsaukseen kuuluvia tietoja on kerätty Lahden lisäksi myös Hollolan ja Nastolan kunnilta. Kaikkien indikaattoreiden osalta kuntakohtaista tietoa ei ole ollut saatavilla. Mikäli kunnan nimeä ei ole erikseen indikaattorin kohdalla mainittu, silloin tiedot koskevat vain Lahtea. Ympäristökatsaukseen on kuvattu pidemmän aikavälin muutosta erivärisillä nuolilla, mikäli noin kymmenen vuotta tai sitä vanhempaa tietoa on ollut saatavilla. Vihreä nuoli tarkoittaa ympäristön kannalta positiivista muutosta, punainen negatiivista muutosta ja sininen ei suurta muutosta. Katsaukseen on koottu lisäksi Lahden kaupunkikonsernin ympäristötoiminnan aiheuttamia kuluja ja investointeja. Ympäristökatsaus on koottu Lahden kaupunkikonsernin sekä Hollolan ja Nastolan kuntien yhteistyönä. Ympäristön viihtyisyyttä ja terveydellistä laatua seurataan Ympäristön terveydelliseen laatuun ja viihtyisyyteen Lahdessa vaikuttivat mm. kaupunkikeskustan ilmanlaatu, melu sekä sisäilmanlaatu. Ilmanlaatua seurattiin jatkuvatoimisesti tai passiivikeräyksellä viidessä mittauspisteessä eri puolilla kaupunkia. Liikenteen päästöillä on suuri vaikutus erityisesti keskusta-alueen ilmanlaatuun. Ilmanlaatuindeksin mukaan v tunneista ilmanlaatu oli Lahdessa 65 % hyvää, 30 % tyydyttävää, 4 % välttävää ja 1 % huonoa tai erittäin huonoa. Mittaustulokset ovat reaaliaikaisesti nähtävillä kansallisessa ilmanlaatuportaalissa; johon Lahden seudun ympäristöpalveluiden mittaustulokset päivitetään kerran tunnissa. Ilmanlaatuindeksi oli luettavissa paikallisliikenteen linja-autopysäkkien sähköisistä näyttötauluista. Lahden kaupungin terveysvalvonta saa vuosittain reilut 200 tarkastuksiin johtavaa valitusta sisäilmanlaadusta. Sisäilman laatu on hyvin keskeisessä asemassa asumishygieniassa. Erilaiset pölyt, biologiset epäpuhtaudet (homeet, bakteerit), tupakointi, maaperästä peräisin oleva radon, formaldehydi ja kosteus voivat vaikuttaa heikentävästi asunnon ilman laatuun. Ilmanvaihtuvuus asunnossa on merkittävässä asemassa ilman laadun suhteen. Huono sisäilmanlaatu aiheuttaa tuntuvia kustannuksia lisääntyneinä sairauspoissaoloina. Sisäilmanlaadun parantaminen edellyttää usein merkittäviä rakennusten kunnostustoimenpiteitä. Terveysvalvontayksikön vastaanottamat haju- ja savuvalitukset ovat lisääntyneet, nämä johtuvat suurelta osin lämmityksestä sekä parvekkeilla tupakoinnista. Liikenteen kasvun myötä melusta on muodostunut kasvava ympäristö- ja terveyshaitta myös Lahden seudulle. Autoliikenne aiheuttaa yleisesti lähes 90 % kaikesta ympäristömelusta. Terveydensuojelu tekee kesäisin uimakautena uimarantojen ja uimaveden valvontaa, jota suoritetaan kuudella ns. EU - uimarannalla ja viidellä muulla uimarannalla. Uimaveden näytetulokset rantakohtaisesti ovat tulosten valmistuttua luettavissa Lahden kaupungin internet-sivuilta. Veden laatu on ollut useana kesänä hyvä. Seurannan tunnusluvut Päivien lukumäärä, jolloin ilmanlaatu on ollut huonoa, vrk Melualueen tonttien osuus kaavoitetuista omakotitonteista, % Melualueen asuntojen osuus kaavoitetuista kerrostaloneliöistä, % 22,0 17,0 19,0 10,6 4,5 3,0 16,2 3,8 27,0 14 v v
5 Ympäristökuormituksen vähentäminen Energiantuotannon määrä ja siitä aiheutuvat päästöt riippuvat alueella vallitsevista sääoloista, valtakunnallisesta energiantarpeesta sekä sähkönhankintatilanteesta. Hiilidioksidipäästöt Lahden energiantuotannossa ovat lievässä kasvussa, koska Kymijärven voimalaitos tuotti vuonna 2009 enemmän sähköä kuin edellisenä vuonna. Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen eli kaatopaikkajätteen määrä asukasta kohden on huomattavasti vähentynyt. Tämä johtuu kaatopaikkajätteen energiahyötykäytöstä Ekovoima Oy:ssä Riihimäellä ja Kotkan Energian hyötyvoimalaitoksessa Kotkassa. Kaatopaikkajätteen syntyä on ehkäisty ympäristötietoisuuden lisäämisellä, lajitteluneuvonnalla, maksuohjauksella ja kierrätyskeskusten palveluilla. Ajoneuvojen pakokaasumääräykset sekä polttonesteiden verotus ovat osoittautuneet tehokkaiksi toimenpiteiksi typenoksidien päästöjen vähentämisessä. Erityisesti autojen katalysaattorien yleistyminen autokannan uudistumisen myötä on supistanut tasaisesti NO X -päästöjen määriä myös Lahden alueella. Liikenteen ja autojen määrän kasvaminen pitävät puolestaan CO 2 -päästöjen määrän alueella tasaisen korkeina. Lahti Aqua Oy:n Kariniemen ja Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamoilla käsitellään Lahden, Hollolan ja Nastolan yhteensä noin asukkaan jätevedet. Puhdistamot ovat biologis-kemiallisia jätevedenpuhdistamoita, joissa jätevedestä poistetaan mekaanisesti kiinteät jätteet ja hiekka, biologisesti orgaaninen aines ja typpi sekä kemiallisesti fosfori. Jätevedet sisältävät kuitenkin suolistobakteereita, minkä johdosta Porvoonjoki ei ole uimakelpoinen Lahdesta Orimattilaan asti. Seurannan tunnusluvut Kaupungin virastojen ja laitosten tuottaman kaato paikkajätteen määrä, t Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä / asukas, kg Hiilidioksidipäästöt energian tuotanto ja teollisuus, t Liikenteen NO X päästöt (LIISA 2008 mallilla), kg/as Lahti 4,8 6 6 Hollola 10, Nastola 12, Liikenteen CO 2 päästöt (LIISA 2008 mallilla), kg/as Lahti 1 390, , ,3 Hollola 2 699, , ,3 Nastola 3 080, , , v B 234 v B v v B 26 v B 30 v B 1 431,5 v ,5 v ,5 v
6 Seurannan tunnusluvut Jätevesipuhdistamojen kautta Porvoonjokeen tulevat päästöt, t, Ho-La yhteensä ja puhdistusteho % Fosfori 2,5 3,2 2,9 5,8 (97,9%) (97,4%) (97,7%) v B Typpi (NH 4 ) 38,8 24,0 16,6 28,8 (94,4%) (96,5%) (96,7%) v C BHK 65,2 80,0 69, (98,8%) (98,5%) (98,9%) v B Jätevesimäärät, milj.m 3, Na, Ho-La yhteensä 12,7 15,2 14,9 12,5 v Kestävää kehitystä luonnonvarojen käytössä Lahden seudulta kerätyistä ja Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n vastaanottamista yhdyskuntajätteistä jo lähes 90 % saadaan hyötykäyttöön. Hyötyjätteeksi lasketaan esimerkiksi keräyskartonki, lasi, metalli, erilliskerätty energiajäte sekä erilliskerätty biojäte. Lahti Energia on lisännyt uusiutuvien polttoaineiden ja energiajätteen käyttöä energiantuotannossa lajittelujärjestelmien kehittymisen myötä. Kaukolämpöä asuntojen lämmitykseen tuotetaan maakaasun ja kivihiilen ohella energiajätteellä ja puulla. Kaukolämpöverkko kattaa nykyisellään lähes koko Lahden kaupunkialueen ja kaukolämpötaloissa asuukin noin 90 % kaupunkilaisista. Kaukolämpöverkko ulottuu myös Nastolan ja Hollolan kuntakeskusten alueille. Vesijohtoverkostoon pumpattu vesimäärä (jaettuna asukasmäärällä = ominaiskulutus) sisältää asutuksen, teollisuuden ja palveluissa käytetyn veden sekä sammutus- ja vuotovedet. Lahdessa veden kulutus jakaantuu siten, että asutus kuluttaa 2/3 ja elinkeinotoiminta loput 1/3. Sähkön kokonaiskulutus väheni v aikana taloudellisen taantuman vuoksi seitsemän prosenttia. Muussa kuin teollisuudessa sähkönkulutus on kuitenkin pysytellyt yli kahden prosentin kasvuvauhdissa. Kaupungin energiankulutus koostuu käytetystä lämmöstä ja sähköstä. Kaupunki on tehnyt KTM:n kanssa energia- ja ilmastosopimuksen energiansäästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Lahti toimii aktiivisesti energia- ja materiaalitehokkaiden hankintojen kehittämiseksi, mutta suurimpien hankintojen osalta ympäristöasioiden huomioimisessa olisi vielä parantamisen varaa. Lahden seudulla liikenteen kehitys on samansuuntaista kuin yleisesti Suomessa. Henkilöautoliikenteen määrän kasvu jatkuu, mutta joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat puolestaan hienoisessa laskusuunnassa. Kasvanut henkilöautojen määrä kertoo liikkumistottumusten ohella etäisyyksistä seudulla ja yhdyskuntarakenteen hajautumisesta, jonka seurauksena eri toiminnot ovat sijoittuneet kauaksi toisistaan. Kevyen liikenteen väylien määrä on lisääntynyt hieman edellisvuodesta. Vuosina Lahti Aqua Oy:n Kariniemen ja Ali-Juhakkalan jäteveden puhdistamoissa tehtiin merkittäviä energiatehokkuuteen tähtääviä investointeja, kun biokaasu otettiin 100 % hyötykäyttöön. Puhdistamoilla biokaasua muodostuu jätevesilietteen mädätyksessä ja biokaasua käytetään puhdistamoiden lämmitykseen. Kaasua on otettu talteen vuodesta 2007 lähtien. Aikaisemmin ylijäämäkaasua ei hyödynnetty, mutta v ylijäämäkaasulla tuotettiin lämmitysenergiaa Lahti Energian kaukolämpöverkostoon 4 GWh ja tämä lämpöenergiamäärä riittää 200 omakotitalon vuotuiseen lämmitykseen. 6
7 Seurannan tunnusluvut Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n vastaanottaman yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste, % Uusiutuvien polttoaineiden osuus energian tuotannosta, % 89,3 54,3 42,4 7,8 14,7 8,4 34 v B 0 v B Veden kulutus / asukas, l / vrk Lahti, kotitalouksien kulutus Lahti, ominaiskulutus Hollola, ominaiskulutus Nastola, ominaiskulutus Sähkön kulutus, kwh / asukas / vuosi v v Sähkön ominaiskulutus kaupungin / kunnan toimitilakiinteistöissä, kwh/ r-m v Lahti 16,5 16,3 17,0 269 v v B 173 v C v C 16,2 v Hollola 19,89 19,21 19,3 Lämmön kulutus kaupungin / kunnan toimitilakiinteistöissä, kwh/r-m 3 Lahti 46,6 45,6 42,3 Hollola 31,4 27,4 36,1 Ympäristönäkökohdat huomioitu tarjouspyynnöissä, % 11,0 11,0 9,0 Ajoneuvoliikenteen suhteellinen muutosindeksi * 109,8 111,5 110,3 Julkisen liikenteen käyttäjämäärä, matkaa / asukas / vuosi Yhdistetyt jalankulku- ja pyörätiet, km 52,6 54,0 53,0 Lahti ,9 v B 11,0 v ,0 v C 67,0 v C 344 v B Hollola Nastola Autoistuminen, henkilöautojen määrä / 1000 as Lahti Hollola Nastola v C 392 v C 422 v C * Ajoneuvoliikenteen suhteelliseen muutosindeksiin kuuluu Lahdessa kymmenen eri kohdetta, joiden liikennemääriä seurataan. 7
8 Maisema- ja kulttuuriarvojen vaaliminen Kaavoituksen tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Lahdessa rakennetun ympäristön maisemaan, viihtyisyyteen sekä kulttuuriarvojen säilymiseen vaikuttavat liikenteen kasvu, rakentamisen tiivistäminen sekä kaupan ja elinkeinorakenteen nopeat muutokset. Arvokkaat alueet on pyritty suojaamaan asemakaavoilla jo varhaisessa vaiheessa, mistä syystä rakennetun ympäristön suojeluala ei ole enää kasvanut viime vuosina. Lahdessa asemakaava-alueilla sijaitsevia puistoja on 2032 ha ja asemakaavamääräyksillä suojeltuja tontteja 967 kpl. Nastolasta asemakaava-alueilla sijaitsevia puistoja löytyy 592 ha. Perinnemaisemat ovat perinteisten maankäyttötapojen synnyttämiä maisematyyppejä. Ne jaetaan perinnebiotooppeihin ja rakennettuihin perinnemaisemiin. Perinnebiotooppeja ovat mm. erilaiset niityt, kedot, nummet ja metsälaitumet. Tällaista perinteisen maanviljelyksen synnyttämää maisemallisesti arvokasta aluetta Lahdessa edustaa esimerkiksi Jalkarannan niitty. Lahden seudun merkittävimmäksi muinaisjäännökseksi voidaan laskea Ristolan kivikautinen asuinpaikka, joka on samalla eräs Suomen vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista. Seurannan tunnusluvut Puistojen ja viheralueiden osuus asemakaavoitetuilla alueilla, % Lahti 28, v B Hollola Nastola Asemakaavamääräyksillä suojellut arvokkaat alueet, tonttien lukumäärä Suojeltavat rakennukset, lukumäärä Perinnemaisemat, ha Lahti 26,6 26,6 26,6 60* v v ,6 v Hollola 54,9 54,9 54,9 Nastola 9,9 9,9 9,9 8 * Tapanilan omakotialueen kaava
9 Pohjavesien laadun ja saatavuuden turvaaminen Lahti, Hollola ja Nastola sijaitsevat Salpausselän ja siihen liittyvien pitkittäisharjumuodostumien, Suomen suurimpiin kuuluvan pohjavesiesiintymän tuntumassa. Seudun vesijohtovesi on kokonaan hyvälaatuista pohjavettä. Veden laatua tarkkaillaan pohjavesialueilla, vedenottamoilla ja vesijohtoverkostoissa. Lahdessa ja lähialueilla syntyy vuorokaudessa pohjavettä noin m 3. Lahti Aqua Oy käyttää tästä yhdyskunnan talousvedeksi noin neljänneksen, mikä vastaa noin puolta voimassa olevien vedenottolupien vesimäärästä. Pääosa raakavedestä otetaan Jalkarannan vedenottamon valuma-alueelta ja Hollola-Lahti vesilaitoskuntayhtymän vedenottamoilta Hollolasta ja Hämeenkoskelta. Talousvedeksi otettavan pohjaveden laatu on erinomainen ja eikä vaadi merkittävää käsittelyä talousvedeksi. Launeen ja Urheilukeskuksen vedenottamot ovat pohjaveden torjunta-ainejäämien vuoksi poissa käytöstä. Lahti Aqua Oy:n Jalkarannan vedenottamolla, joka on Lahden suurin ottamo, alkoi v uuden veden kalkkikivialkalointikäsittelylle ja UVdesinfioinnille tarkoitetun tuotantorakennuksen rakentaminen. UV-desinfiointi otetaan käyttöön myös Kunnaksen ja Hollola-Lahti vesilaitoskuntayhtymän vedenottamoilla. Uudistuksella parannetaan vedenkäsittelymenetelmiä sekä varaudutaan tarvittaessa lisäkapasiteetin käyttöön. Myös varautumista vedenkäsittelyn poikkeaviin tilanteisiin parannetaan. Uudistetut prosessit otetaan käyttöön vuonna Vuonna 2008 perustettu seudullinen (Hollola- Lahti-Nastola) pohjavesityöryhmä jatkoi toimintaansa ja kokoontui kaksi kertaa. Sen ohella kokoontui seudullisen pohjavesiensuojelusuunnitelman laatimista valmistelevia työryhmiä. Varsinainen suojelusuunnitelmatyö käynnistyy vuoden 2010 alussa. Vuoden 2009 suurin maaperänkunnostustyö toteutettiin kohteessa Vanhatie 15, jossa kunnostettiin massanvaihdolla yli tonnia pilaantunutta maata. Maaperän kunnostustyöt Upon ja Tornatorin alueilla jatkuivat myös vuonna Lisäksi kunnostettiin maaperää mm. Teivaanmäen voimalaitoksen ja Pekola-yhtiöiden alueilla. Sopenkorven alueella tehtiin maaperä- ja pohjavesitutkimuksia Hämeen ympäristökeskuksen PIUHA - hankkeessa, joka on pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleenkäyttöhanke. 9
10 Seurannan tunnusluvut Pohjaveden sähkönjohtavuus, μs/ cm. Kuvaa veteen liuenneiden suolojen kokonaismäärää (raja-arvo 2500 μs/cm) Lahti, Jalkaranta Hollola, Ruoppa Nastola, Mälkösen vedenottamo Pilaantuneiden maiden puhdistamisesta tehdyt päätökset, lkm Lahti v Hollola Nastola Järvien virkistys- ja luontoarvojen vaaliminen Klorofylli a:n määrä mittaa lehtivihreällisten planktonlevien runsautta vedessä. Tulos on suoraan verrannollinen levämäärään ja siten järven rehevyystasoon. Klorofylli a:n määrä on vähäinen karuissa järvissä (alle 4 µg/l) ja suuri (yli 20 μg/l) rehevissä järvissä. Lahden seudun ympäristöpalveluiden vesistönhoitotyöt toteutettiin osana Vesijärviohjelmaa yhdessä Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön kanssa. Vesijärvi-ohjelman tarkoitus on parantaa ja ylläpitää Vesijärven ja Lahden seudun pienempien järvien tilaa. Lahden seudun ympäristöpalvelut vastaa kolmasosasta Vesijärvi-ohjelman n. 1 miljoonan euron budjetista. Lahden seudun ympäristöpalveluille on laadittu vesistötarkkailuohjelma vuosiksi Vesistöjen tilaa seurattiin tarkkailuohjelman mukaisesti vuonna 2009 Lahdessa 10 järvellä, Hollolassa 5 järvellä ja Nastolassa 9 järvellä. Vesijärvellä, Alasenjärvellä, Kymijärvellä ja Ruuhijärvellä seurattiin myös merkittävimpien kuormitusojien vedenlaatua. Enonselälle ja Paimelanlahdelle asennettiin 5 jatkuvatoimista mittausasemaa, joiden tulokset olivat nähtävissä Internetissä. Vesijärven hapetusta jatkettiin Myllysaaren syvänteessä kevättalvella jäiden lähtöön asti sekä kesällä ja jälleen syystalvella järven jäädyttyä. Syksyllä aloitettiin Enonselän laajamittainen hapettaminen 8 uudella hapettimella. Vesijärveen kaupungin vesialueelle istutettiin täplärapua ja ankeriasta. Vesistöjen hoitokalastussaalis oli yhteensä kg, pääasiassa särkikalaa. Vesikasvien niittoja suoritettiin Alasenjärvellä, Kymijärvellä, Merrasjärvellä, Joutjärvellä, Mytäjäisellä, Hedelmätarhanlammella sekä Vesijärvellä. Maankäyttö, kunnallistekniikka ja Lahden seudun ympäristöpalvelut ovat sitoutuneet Koiskalan kalastuskunnan kanssa tekemässään sopimuksessa hoitotoimenpiteisiin Kymijärvellä vuosiksi Hoitotoimenpiteillä estetään rantarakentamisen haitallisia vaikutuksia veden laatuun. 10
11 Seurannan tunnusluvut Järviveden Klorofylli a, µg/l, elokuussa Vesijärvi, Enonselän Lankiluoto 76,0 12,0 11,0 10 v C Hollolan Arkiomaanjärvi 2,9-3,7 Nastolan Salajärvi 12,0 13,0 7,4 Vesistöjen näkösyvyys, m, elokuussa Vesijärvi, Enonselkä 0,9 1,8 2,1 Alasenjärvi 2,5 2,5 3,0 2,6 v C 4,6 v C Hollolan Arkiomaanjärvi 2-2,0 Nastolan Salajärvi - 2,0 1,5 Vesijärven hoitokalastussaaliit, t / vuosi Kymijärven lämpövoimalan lämpökuorma Vesijärveen, TJ v B 722 v B Luonnon monimuotoisuus seudun rikkautena Lahden kaupungin omistamia metsiä hoidetaan monikäyttöperiaatteella FSC sertifikaatin kriteereitä noudattaen. Kaupunkimetsien hoidossa on painotettu virkistys- ja suojeluarvoja, jotka mahdollistavat myös luonnon monimuotoisuuden suojelun. Lahden sijainti erilaisten luonnonmaantieteellisten maisematyyppien raja-alueella luo perustan rikkaalle eliöstölle. Tuleville sukupolville tätä turvataan kaupungin alueella sijaitsevilla kahdeksalla luonnonsuojelualueella, jotka ovat edustava valikoima erilaisia elinympäristöjä kuten esim. vanhoja metsiä, soita ja lintuvesiä. Suojelualueiden suhteellisen suppeaa pinta-alaa täydentävät kaupungin viheralueet, joista useita on hoidettu luonnonarvoja kunnioittaen. LUMO - kohteista (Luonnon Monimuotoisuus) n. 300 on koottu Lahden kaupungin tietokantaan. Näitä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta lisääviä kohteita kartoitettiin Lahdessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 ja niitä on päivitetty tämän jälkeen muutamia kertoja. Kutajärvellä ja Laasonpohjassa suoritettiin kunnostustöitä ruoppaamalla umpeenkasvaneita allikoita. Näillä alueilla raivattiin myös pensaikkoja luontoarvojen säilyttämiseksi. Hollolan Soisalmensuolle rakennettiin uudet pitkospuut ja kunnostettiin opastaulut. Nastolan Sammalsillansuolle valmistui uusi luontopolku. Perinnemaisemankohteita hoidettiin kaikissa seudun kunnissa. Luontotyyppikohteet ovat Luonnonsuojelulaissa suojeltuja, luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia pienialaisia suojelukohteita. Kohteet ovat harvinaisia ja monien luontotyyppikohteiden säilyminen edellyttää usein jatkuvaa hoitoa. 11
12 Seurannan tunnusluvut Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen alueiden osuus kunnan pinta-alasta, % Lahti 2,8 2,8 2,7 1,9 v B Hollola 1,35 1,35 1,35 Nastola 0,14 0,14 0,14 Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut alueet, ha Lahti v B Hollola 730, Nastola LUMO-kohteet Lahdessa, ha v B Luontotyyppikohteet, ha Lahti 23,5 22,6 22,6 Hollola 15,1 14,1 11,9 Nastola 9,1 9,1 9,1 Ympäristöklusteri alueen veturina Lahden alueen kehittämisen kärjeksi ja tulevaisuuden kasvualaksi on jo vuonna 2005 valittu ympäristöteknologia. Lahden seutu on pääkaupunkiseudun ohella Suomen merkittävin ympäristöliiketoiminnan keskittymä. Ympäristöalan yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 0,5 miljardia euroa, mikä on noin 12 % alan kokonaisliikevaihdosta Suomessa. Ympäristöliiketoiminnan kasvu Lahden alueella on tällä hetkellä noin 12 % vuodessa. Vuonna 2007 Lahti sai kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetovastuun. Lahden alueen uudessa kilpailukyky- ja elinkeinostrategiassa vuosille on edelleen selkeänä kärkenä ympäristöteknologia. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy on Suomen johtava ympäristöteknologiapuisto, jonka tehtävänä on synnyttää uutta osaamisintensiivistä Cleatech-liiketoimintaa Lahden seudulle uusina yrityksinä ja uusina liiketoimintasektoreina jo olemassa olevissa yrityksissä. 12
13 Alueen ympäristöliiketoiminnan painopisteet ovat säästävissä, ympäristötehokkaissa ratkaisuissa materiaalitehokkuus-, energia- ja jätehuoltosektoreilla. Mekatroniikka ja asumisen liiketoiminta-alan toimijat hyödyntävät ympäristöteknologian sovelluksia omissa liiketoiminnoissaan. Ympäristöalan koulutus- ja tutkimustoiminta Lahden alueella on monipuolista ja korkeatasoista. Yliopistotasoisen tutkimuksen kärjen muodostavat Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitos ja Aalto yliopiston Lahden keskus. Myös Tampereen ja Lappeenrannan teknillisten yliopistojen sekä Lahden ammattikorkeakoulun profiilit Lahden alueella tukevat ympäristöteknologian osaamiskärkeä. Koulutuskeskus Salpaus tarjoaa monimuotoista ympäristöalan ammatillista peruskoulutusta Lahden alueella. Kokonaisuudessaan ympäristöalan koulutuspaikkojen määrä Lahdessa on ollut kasvussa viimeisen 10 vuoden ajan, mutta viime vuosina koulutuspaikkojen määrän kasvu on tasaantumaan päin. Ympäristöasiat osana opetusta Ympäristöasiat sisällytetään kasvatukseen jo päiväkodeissa, joissa ympäristöasiat on otettu osaksi jokapäiväistä toimintaa, ne sisältyvät myös opetussuunnitelmaan läpi koko peruskoulun. Kouluilla ja päiväkodeilla on oma ympäristömerkintä nimeltä Vihreä lippu, jolla pyritään kohti ympäristöystävällisempää arkea, ympäristökasvatustyön pitkäjänteisyyteen sekä lasten ja nuorten osallistamiseen. Lahden Kivimaan ala-aste on saanut Vihreän lipun käyttöoikeuden ainoana kouluna Lahden seudulla. Hollolan lukiossa ympäristöasiat on otettu kokonaisvaltaisesti mukaan opetussuunnitelmaan ja koululle on myönnetty Oppilaitosten ympäristösertifikaatti. Lisäksi WWF Suomen arvostettu Pandapalkinto myönnettiin vuonna 2008 Hollolan lukion tuulivoimalahankkeelle. Ympäristökoulu Ekoteon antaman ympäristökasvatuksen avulla on lisätty sekä lapsiryhmien että kasvattajien ympäristötietoja ja -valmiuksia. Ympäristökasvatuksen resurssit ovat riippuvaisia hankerahoituksesta ja vaihtelevat näin vuosittain. Lahden, Hollolan ja Nastolan kouluissa järjestettiin toukokuun alussa perinteiset kevätsiivoustalkoot ja koulujen lähiympäristöjä siistittiin lähes 9400 koululaisen voimin. Asukkaille annettava jäteneuvonta on pienentynyt hieman 2000-luvulla. Jätteiden lajittelujärjestelmään ei ole tullut suuria muutoksia sen jälkeen, kun omakotitalot tulivat energiajätteen lajittelun piiriin vuonna
14 Seurannan tunnusluvut Vihreä lippu koulut ja ympäristösertifioidut oppilaitokset Lahti Hollola Ympäristökoulu Ekoteon osallistujat Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteneuvonnan panos, / asukas 1,17 1,27 1,10 1 v v C 1,39 v Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet Asukkaiden osallistumismahdollisuuksia edistetään erilaisin asukastilaisuuksin ja kyselyin. Maankäytön suunnittelun asukastilaisuudet ovat edelleen vähentyneet. Tiedonsaantia on lisätty kuitenkin muilla keinoin, kuten Internet-sivuja lisäämällä. Lisäksi asemakaavat ja asemakaavamuutokset ovat esillä osoitteessa Vesijärvenkatu 11C sijaitsevassa Teknisen viraston asiakaspalvelussa, maankäytön toimistossa, Lahden pääkirjastossa sekä aluekirjastoissa. Lahden kaupunki parantaa kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia erilaisten projektien avulla. Sähköinen asiointi on kehitystyön kohteena kaupunkikonsernin eri toimialoilla. Rakennuslupahakemukset voidaan tehdä jo sähköisesti Lahdessa ja palvelu julkaistiin ensimmäisten kaupunkien joukossa Suomessa. Terveyspalveluissa sekä suun terveydenhuollossa sähköinen ajanvarauspalvelu on edennyt eteenpäin. Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimi voi lähettää terveyspalveluiden käyttöön tai asiakkaan terveydentilaan liittyvää tietoa sähköisesti Internet-viestipalvelun kautta tai tekstiviesti-palveluna Tekstiviestillä voidaan lähettää asiakkaalle mm. laboratoriotuloksia. Ympäristöneuvonnan kehittämiseen on panostettu ja näin saatu kontaktimäärät kasvamaan huomattavasti ja vuoden aikana tavoitettiin 8437 henkilöä. Lasten ja nuorten kuulemismallissa järjestetään nuorille mahdollisuus osallistua heitä koskevien asioiden käsittelyyn. Tätä mallia toteutetaan koulujen oppilaskuntien hallitusten ja nuorisotalojen kautta. Lahden Nuorisopalvelut koordinoi kuulemismalli-menettelyä. Seurannan tunnusluvut Maankäytön suunnittelun asukas tilaisuuksien määrä Asukaskyselyiden tyytyväisyysprosentti, tekniset palvelut, % Ympäristöneuvonnan asukas tilaisuuksien määrä v C 72 v v B 14
15 YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2009 YHTEENVETO, EUROA Taulukon sisältämät tiedot on kerätty jälkikäteen, eivätkä näinollen sisällä kaikkia tehtyjä investointeja ja kulueriä. Ympäristöluokitus 1. Ulkoilman- ja ilmastonsuojelu 2. Vesiensuojelu ja jätevesien käsittely 3. Jätehuolto ja roskaantumisen ehkäisy 4. Maaperän ja pohjaveden suojelu 5. Melun ja tärinän torjunta 6. Luonnonsuojelu ja maisemansuojelu 7. Ympäristönsuojeluun liittyvät viranomaistehtävät 8. Ympäristönsuojelun edistäminen 9. Ympäristöperusteiset verot ja veroluonteiset maksut Lahden kaupunki ja taseyksiköt Tuotot Kulut Lahti konserni kokonaisuudessaan Tuotot Kulut Tuotot LSYP:n seudullinen toiminta-alue Kulut Investoinnit Investoinnit Investoinnit 78,3 418,5 324, ,7 150,0 324, ,7 152,0 207,7 580, , , , , , , , , , , , , ,0 578,0 730,1 176,0 733,6 176,0 38,6 38,6 38,6 73,8 73,8 82,6 70,9 968,8 70, ,4 342, ,4 631, ,1 631, ,9 110,0 631, ,9 110,0 515, , ,1 YHTEENSÄ 988, ,6 38, , , , , , ,6 Korkokulut 84,9 84,9 Ympäristövaraukset 148,5 148,5 Ympäristövarausten muutos (lisä -, purku +): 148,5 148,5 Ehdollinen ympäristövelka (kustannusarvio): 15
16 Lisätietoja Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11 C, LAHTI Kari Porra Timo Permanto puh. (03) toimittanut Marja-Leena Kalpio Kuvat: Lahden kaupungin kuvapankki sekä eri toimijatahojen arkistot Lahden seudun ympäristökatsaus 2009 ISSN-L X ISSN X Sarja 7/2010 Markprint Oy, Lahti, 2010
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt neljännen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008 ESIPUHE Seudullinen ympäristönsuojelu on Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteistyönä ollut käynnissä kesästä 2006 lähtien. Lahden seudun ympäristöpalvelut ja viranomaisena
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005 LAHDEN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA SEURANNAN TUNNUSLUVUT Lahden ympäristötilinpäätös 2005 esittelee ympäristön tilaa ympäristötunnuslukujen ja sanallisen selostuksen muodossa.
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt viidennen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAHTI, KESTÄVÄSTI KEHITTYVÄ KAUPUNKI LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2006-2009 Lahden kaupungin ulkoisia vahvuuksia ovat sen sijainti ja yhteydet, tiivis ja toimiva
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004
LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 Lahden kaupungin uusi strategia korostaa hyvinvoinnin, elinympäristön ja asumisviihtyisyyden merkitystä kaupungin keskeisinä vetovoimatekijöinä,
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012 Sisällysluettelo Esipuhe 3 Kaupunkiseudun yhteinen ympäristöpolitiikka 2009-2012 4 Lahden seudun ympäristöpäämäärät ja seurannan tunnusluvut 5 Ympäristön viihtyisyyttä
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Kuva: Portti Päijänteelle 3/2018 A.J. ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Anniina Jäntti Asikkala 3/2019 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kuva: Päijänteen Eetunpohjaa 9/2014 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2015 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ-
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Kunnanvaltuusto (KVALT/2017)
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2016 Kunnanhallitus 30.3.2017 (KH/2017) Kunnanvaltuusto 22.5.2017 (KVALT/2017) Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva kirjanpitolautakunta
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Yhteistyötoimikunta (YHTMK XX) Kunnanhallitus (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 (YHTMK XX) Kunnanhallitus 26.3.2018 (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.2018 (KVALT XX) 2 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja tulojen
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Kuva: Päijänne / Ykskoivu 7/2015 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2016 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt
Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo
Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen
KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä
ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seuranta Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 UKK-instituutti Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus 7.3.2014 Ilmasto- ja energiastrategian seurannan toteuttaminen Päävastuu
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS
LAHDEN 2013 SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 3 Kaupunkiseudun yhteinen ympäristöpolitiikka 2013-2016 4 Lahden seudun ympäristöpäämäärät ja seurannan tunnusluvut 5 Ympäristön viihtyisyyttä
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010. 16.1.2012 Alatunniste 1
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 21 16.1.212 Alatunniste 1 Liikenne 16.1.212 Alatunniste 2 Liikenteen päästöt ajoneuvoluokittain khk-päästöt (1 t CO 2- ekv.) 18 16 14 12 1 8 6 4 2 9 1 2 3 4 5 6 7
Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus
Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Eero Vainio Lahden seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu (SDP) Eero Vainio - Kuntien V ilmastokonferenssi -Tampere Lahti on kasvava ja elinvoimainen
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma
18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 10.6.2019 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö
Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City
Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen
Ekologisesti kestävä kehitys
Toimintaympäristön tila Espoossa 218 Ekologisesti kestävä kehitys TYT, Ympäristökeskus, Leena Sjöblom Lähteet: HSY, Energiateollisuus, Trafi, Caruna, Espoon kaupunki 24.4.218 Ekologisesti kestävä kehitys
Keski-Suomen energiatase 2016
Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 2004 2006
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 24 26 Espoo, Helsinki, Oulu, Tapere, Turku, Vantaa YLEISTÄ KEHITYSTÄ KUVAAVAT INDIKAATTORIT Ekologinen jalanjälki Ekologinen jalanjälki vuonna 21 [gha]
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Rovaniemen ilmasto-ohjelma
Rovaniemen ilmasto-ohjelma 2012-2020 Miksi ilmasto-ohjelma? Ilmastonmuutos on suuri globaali ympäristöongelma Kansainväliset ja kansalliset sitoumukset Maakunnallinen ilmastostrategiatyö Kunnille ei ole
Lahden seudun kierrätyspuisto
Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa
Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti
Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS
ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOKSEN KÄSITTEET IHMISTEN TOIMINNASTA JOHTUVA ILMASTON LÄMPENEMINEN, JOTA AIHEUTTAA ILMAKEHÄN LISÄÄNTYVÄ KASVIHUONEKAASUPITOISUUS. KASVAVIA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.2014 Tutkimusprofessori Tom Frisk ja erikoissuunnittelija
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region)
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) Ympäristönsuojelutarkastaja Kuopio, 29.11.2010 YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA ALUEHALLINTOVIRAS TOT - Ympäristölupien
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi. Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöohjelman 2010 2013 toteutuminen Alueiden käyttö
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä
Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy
Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän
Biokaasua Espoon Suomenojalta
Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi
Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto
Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva
Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet
Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus
HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja
HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osa-alue Ehdotukset strategisiksi
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 30.11.2017 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan valinnat Yhdyskuntarakenne
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous
Lahti uusiutuu energiatehokkaaksi Omistajarooli ja muut roolit 101 665 asukasta (2012), kasvuvauhti 0.7 % Pinta-ala 154,6 km 2 Tärkeimmät työllistäjät: palvelut, koulutus, puunjalostusteollisuus, mekatroniikka,
RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA
luonnos RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA Leena Maidell-Münster KOLME PÄÄTAVOITETTA 22.3.2018 2 HIILINEUTRAALI VANTAA 2030 Muutos -80 % vuodesta 1990 Jäljelle jäävien päästöjen kompensointi 13.2.2018 3 1000
Suomi ja kestävän kehityksen haasteet
Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Maailmanpolitiikka ja tulevaisuuden kehityslinjat Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 11.5.2010 Mitä on kestävä kehitys? Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen
Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:
Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2016 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia
Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:
Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2015 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia
Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä
Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen
METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1
METROPOLI JA VESI 1 Helsingin seudun toimintaympäristö 14 kuntaa, ylikunnalliset organisaatiot 1.3 miljoonaa asukasta Liikenne ja ympäristöpalvelut kaupunkiseudulla: HSY 4 kaupunkia,vesi- ja jätehuolto,
Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä
Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä
Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta
Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Neljä strategista tavoitetta vuoteen 2030 Toimenpiteet asetettu vuosille 2011-2016 Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Strategiset
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu. Sen avulla on mahdollista määrittää yhdyskuntien rakentamisen
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Ympäristöohjelma kaudelle:
Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 1.3.2017 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö
Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos
Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos www.ekokymenlaakso.fi Pia Outinen 1 1 Tavoite ja tarkoitus Tehtävä Kymenlaaksolle Strategia sisältää Kymenlaakson vision, toiminnalliset
1. Kaavoitus -yleissuunnitelma 2013-14 - asemakaavat 2014 alkaen. 2. Kaavoitus - jatkuva prosessi. Kaavoitus
HYVINKÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖOHJELMA Aika: 2013-2016 Yksikkö: Hyvinkään kaupunkiorganisaatio Laatijat: Ympäristöhallintatyöryhmä 15.5.2013, Kaupungin johtoryhmä 27.5.2013 Hyväksyjä: Kaupunginhallitus 10.6.2013,
Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt
Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
OULU KASVAA KESTÄVÄSTI
Oulun kaupungin ympäristöpolitiikka OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Hyväksytty kaupunginhallituksessa 9.8.2010 399 2 Oulu kasvaa kestävästi Sisältö Johdanto... 3 Oulun kaupungin ympäristöjohtaminen... 4 Oulun kaupungin
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän
Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen
Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Selvityksessä kartoitettiin energiatehokkuuden
Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä
Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ilmastonmuutos / koulut Koulujen keke-ohjelmat Osaamisen levittäminen Ilmastonmuutoksen hidastaminen Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC:
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017
Kirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista
Ryhmä 5. Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op
Ryhmä 5 Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op Perustiedot Ajankohta: kevätlukukausi, muiden moduulien jälkeen Korvaa: YMPP123 YMPP105 (biologia, avoin yliopisto) Koordinoi: YMP Keskeisin oppiaines.ideointia.
Keski-Suomen energiatase 2014
Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus
Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Ekologisesti kestävä kehitys
Toimintaympäristön tila Espoossa 217 Ekologisesti kestävä kehitys TYT, Ympäristökeskus, Leena Sjöblom Lähteet: HSY, Energiateollisuus, Trafi, Caruna, Espoon kaupunki 13.6.217 Ekologisesti kestävä kehitys
Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007
Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, 20.2.2009 Ilmastonmuutos on haastavin ja ajankohtaisin maailmanlaajuisista ympäristöuhkista johtuu kasvihuonekaasujen
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua
Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua YM uusi strategia ulos elokuussa 2014 Toiminta-ajatus: Kestävää elinympäristöä ja vihreää kasvua rakentamassa. Mitä YM:n vihreän kasvun rakentaminen tarkoittaa?
Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040
Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Vesihuollon tavoitteena on taata korkealaatuisen talousveden saatavuus, asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistus Pirkanmaan vesihuollon
Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia
Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmasto- ja energiastrategia työpaja Kotka 20.5.2011 Marja Jallinoja Ilmastoindikaattorit Liikenne Julkisen ja kevyen liikenteen kulkutapaosuus (% matkakilometreistä)
Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa.
Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 BIOENERGIA RY TIIVISTETTYNÄ Historiamme ulottuu 70 vuoden taakse (Turveteollisuusliitto 1943,
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn
Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma
Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma Toni Lustila Kaavoitus 22.9.2016 toni.lustila@vaasa.fi Tässä esityksessä: Energia- ja ilmasto-ohjelma yleisesti Ohjelman tavoitteet ja vaikutukset Aikaansaannoksia
Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö