LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005
|
|
- Anni Järvenpää
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005
2 LAHDEN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA SEURANNAN TUNNUSLUVUT Lahden ympäristötilinpäätös 2005 esittelee ympäristön tilaa ympäristötunnuslukujen ja sanallisen selostuksen muodossa. Tilinpäätös julkaistaan vuosittain ja se kuvaa Lahden ympäristöpolitiikan toteutumista. Tilinpäätöksen otsikointi vastaa ympäristöpolitiikan (kaupunginvaltuusto ) päämääriä. Tunnuslukujen säännöllinen seuranta yhdessä tiedostossa on aloitettu ympäristötilinpäätöksen muodossa, vuodesta 2002, aikaisempien vuosien lukuja ei ole kaikkien tavoitteiden kohdalta saatavissa. Ympäristötilinpäätökseen on kuvattu pidemmän ajan muutos eri värisillä nuolilla. Tumman vihreä nuoli tarkoittaa positiivista muutosta, musta negatiivista ja vaalean vihreä ei suurta muutosta. Tilinpäätöksessä selvitetään kaupunkikonsernin ympäristöinvestointeja. Ympäristötilinpäätös on koottu kaupunkikonsernin yhteistyönä. Ympäristön viihtyisyyttä ja terveydellistä laatua parannetaan Ympäristön terveydelliseen laatuun ja viihtyisyyteen Lahdessa vaikuttavat esimerkiksi keskustan ilmanlaatu, sisäilmanlaatu ja melu. Liikenteen päästöt vaikuttavat erityisesti keskustan ilmanlaatuun. Lahden kaupungin terveysvalvonta saa vuosittain noin 350 tarkastuksiin johtavaa valitusta sisäilmanlaadusta. Suurin syy huonoon sisäilmanlaatuun ovat mikrobit, kuten home, sekä orgaaniset hiilivedyt ja huono ilmanvaihto. Huono sisäilmanlaatu aiheuttaa tuntuvia kustannuksia sairaspoissaoloina ja rakennusten korjauskustannuksina. Liikenteen kasvun myötä melusta on muodostunut kasvava ympäristö- ja terveyshaitta Lahdessa. Melua torjutaan suunnittelun ja melusuojausten avulla, joita on toteutettu vilkasliikenteisten väylien varressa. Päivien lukumäärä, jolloin ilmanlaatu on ollut huonoa, vrk Melualueen tonttien %-osuus kaavoitetuista omakoti tonteista Melualueen asuntojen %-osuus kaavoitetuista kerrostaloneliöistä
3 Ympäristökuormitusta vähennetään Energiantuotannon määrä ja siitä aiheutuvat päästöt ovat riippuvaisia ulkolämpötilasta, valta - kunnallisesta energian tarpeesta ja sähkön hankintatilanteesta. Hiilidioksidipäästöt energian tuotannossa ovat pienentyneet, koska Kymi järven voimalaitos tuotti vähemmän sähköä kuin edellisinä vuosina. Pitkällä aikavälillä hiilidioksidipäästöt ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet kasvussa. Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen eli kaatopaikkajätteen määrän vähentyminen asukasta kohden on tasaantunut. Loppusijoitettavaksi yhdyskuntajätteeksi lasketaan kotitalouksissa syntyvä ja siihen rinnastettava kaupan, laitosten ja pienyritysten kaatopaikkajäte. Kaatopaikkajätteen syntyä on ehkäisty ympäristötietoisuuden lisäämisellä, lajitteluneuvonnalla, maksuohjauksella ja kierrätyskeskusten palveluilla. Vuonna 2005 Kariniemen ja Ali-Juhakkalan puhdistamoilla täyttyivät jätevesien puhdistuksessa lupaehtojen edellyttämät puhdistusvaatimukset. Vuonna 2006 lupaehdot tiukentuvat biologisen hapenkulutuksen osalta ja kokonaistypen poistovaatimus tulee voimaan Kariniemen lisäksi myös Ali-Juhakkalan puhdistamolla. Uusien asuntoalueiden rakentaminen ja hulevesien viemäröinti aiheuttavat merkittävän lisän Alasenjärveen ja Kymijärveen päätyvään ravinnekuormitukseen. Uusien suurempien hulevesiviemäreiden vedet pyritään käsittelemään laskeutusaltaissa tai kosteikoissa ennen vesistöön johtamista. Näin voidaan vaikuttaa vesistöihin päätyvään ravinne kuormitukseen. Kaupungin virastojen ja laitosten tuottaman kaatopaikkajätteen määrä, t Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä / asukas, kg Hiilidioksidipäästöt energian tuotanto ja teollisuus, t Typenoksidien päästöt, liikenne, t Puhdistamojen kautta tulevat fosforipäästöt Porvoonjokeen, t Puhdistamojen kautta tulevat typpipäästöt Porvoonjokeen (NH4), t Puhdistamojen kautta tulevat BHK7-päästöt** Porvoonjokeen, t 2,8 3,0 2,2 28,8 59,1* 23,5 64, , B C B 5, B 28, B * Vuonna 2004 puhdistamoiden saneeraukset ja rankkasateet vaikuttivat ammoniumtypen tuloksiin. ** Biologinen hapenkulutus osoittaa miten paljon veden lika-aineet kuluttavat hajotessaan vesistöstä happea. 3
4 Luonnonvarojen kestävää käyttöä edistetään Yli puolet Lahden seudulla syntyvistä jätteistä saadaan nykyisin ohjattua hyötykäyttöön. Hyötyjätteeksi lasketaan paperi, pahvi, keräyskartonki, lasi, metalli, erilliskerätty energiajäte sekä erilliskerätty biojäte. Kaikki biojätteet saatiin laitosmaiseen käsittelyyn, kun biojätteen ja lietteiden kompostointilaitos valmistui kesällä Uusiutuvien polttoaineiden ja energiajätteen käyttö energiantuotannossa on lisääntynyt lajittelujärjestelmien kehittyessä. Kerättävä energiajae lajitellaan useampaan osaan, jolloin poltettavaksi kelpaava materiaali on helposti tunnistettavissa. Kaukolämpöön liittyneiden asukkaiden osuus on lähes 90 % Lahden lämmitettävistä kiinteistöistä. Vuonna 2005 uusia kaukolämpöliittymiä rakennettiin 165 kpl ja maakaasuliittymiä 29 kpl. Vedenkulutukseen asukasta kohden lasketaan sekä asutuksessa, teollisuudessa ja palveluissa käytetty vesi että sammutus- ja vuotovedet. Kerrostaloasukkaan henkilökohtainen vedenkulutus vaihtelee 60 l ja 250 l välillä vuorokaudessa. Sähkön kulutuksen kasvu on jatkunut pidemmällä aikavälillä valtakunnallisesti noin kahden prosentin kasvuvauhtia. Sähkön kulutuksen kasvu liittyy yleiseen kulutuksen kasvuun. Kaupungin energiankulutus koostuu käytetystä lämmöstä, sähköstä ja vedestä. Näiden käytöllä, kuten kaupungin hankkimilla tuotteilla ja palveluilla, on välitön ja välillinen vaikutus ympäristöön. Kaupungin suurimpien hankintojen osalta ympäristöasioiden huomioimisessa olisi vielä parantamisen mahdollisuuksia. Lahden liikenteen kehitys vastaa valtakunnallista toteutumaa. Henkilöautoliikenne kasvaa jatkuvasti, mutta joukkoliikenteen matkustajamäärä vähentyy hiljalleen. Lahdessa viimeisten neljän vuoden aikana joukkoliikenteen käyttö on vakiintunut noin tasolle 55 matkaa / asukas / vuosi. Kevyen liikenteenväylien määrä lisääntyy hieman vuosittain. Elinkaaritarkastelu kuvaa tuotteen ympäristövaikutuksia kehdosta hautaan. 4
5 Yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste, % Uusiutuvien polttoaineiden osuus energian tuotannosta, % ,1 6,4 5,2 Veden kulutus, l/asukas/vrk Sähkön kulutus, kwh /asukas vuosittain Sähkön ominaiskulutus kaupungin kiinteistöissä, kwh/r-m 3 16,8 16,8 18,0 Lämmön kulutus kaupungin kiinteistöissä, kwh/r-m 3 47,2 47,9 49, B B C 16, , B Ympäristönäkökohdat huomioitu tarjouspyynnöissä, % 7 % 5 % 11 %. Ajoneuvoliikenteen suhteellinen muutosindeksi * 108,1 107,7 108,4 100, C Julkisen liikenteen käyttäjämäärä, matkaa/asukas vuosittain C Yhdistetyt jalankulku- ja pyörätiet, km B Autoistuminen, henkilöautojen määrä/1000 as C * Ajoneuvoliikenteen suhteellisessa muutosindeksissä on kymmenen eri kohdetta, joiden liikennemääriä seurataan 5
6 Ympäristön maisema- ja kulttuuriarvoja vaalitaan Lahdessa rakennetun ympäristön maisemaan, viihtyisyyteen sekä kulttuuriarvojen säilymiseen vaikuttavat liikenteen kasvu, tiivistysrakentaminen sekä kaupan ja elinkeinorakenteen nopeat muutokset. Erityisiä maisema- ja kulttuuriarvoja voidaan suojella muun muassa asemakaavojen suojelumääräyksillä. Maisemalliset, kaupunkikuvalliset ja kulttuuriset luonnonarvot pyritään ottamaan huomioon maankäytön suunnittelussa. Suojellut arvokkaat alueet on pyritty suojaamaan asemakaavoilla hyvin varhain, josta syystä rakennetun ympäristön suojeluala ei ole enää kasvanut lähivuosina. Puistojen ja viheralueiden osuus asemakaavoitetuilla alueilla, % Asemakaavamääräyksillä suojellut arvokkaat alueet, tonttien lukumäärä Suojeltavat rakennukset, lukumäärä B 60* 1983 B B Perinnemaisemat, ha 26,6 B * Tapanilan omakotialueen kaava Pohjavesien laatu ja määrä turvataan Pohjaveden laatua tarkkaillaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (461/2000) mukaan. Vuonna 2005 uusittiin pohjavesien tarkkailuohjelma, joka täyttää edellä mainitun asetuksen vaatimukset ja myöhemmin voimaan tulevien lainsäädäntöjen edellyttämät pohjavesitarkkailut. Suurin ongelma on edelleen torjunta-aineet, joita on havaittu Launeen vedenottamolla ja Urheilukeskuksen vedenottamon toisessa kaivossa. Vedenottoon kelpaamattomat kaivot ovat poissa käytöstä ja niiden tilaa seurataan jatkuvasti. Tällä hetkellä näistä kaivoista on käynnissä puhdistuspumppaus. Pohjavesien laatua ja maaperää uhkaavat öljytuotteet ja muut kemikaalit, kuten torjunta-aineet ja liuottimet. Pohjaveden sähkönjohtavuus, Urheilukeskus, µs/cm Pilaantumisen vuoksi käytöstä poissa oleva vedenottokapasiteetti, % Pilaantuneiden maiden puhdista misesta tehdyt päätökset C
7 Järvien virkistys- ja luontoarvoja vaalitaan Vesijärvi II-projektissa ja Päijät-Hämeen järvien kuormituksen pienentäminen -projektissa on tarkastettu kaikki Vesijärven, Alasenjärven, Kymijärven ja Salalammin valu ma-alueilla olevat hajaasutuksen jätevesijärjestelmät. Hoitokalastuksella on järvistä poistettu vähempiarvoista kalaa. Kevättalvella 2005 jouduttiin Valkealampea ja Merrasjärveä hapettamaan täydellisten happikatojen estämiseksi. Kymijärven lahdelmissa todettiin syksyllä 2005 sinileväkukintoja. Lahden kaupungin valvonta- ja ympäristökeskuksen, maankäytön ja kunnallistekniikan sekä Koiskalan kalastuskunnan kesken tehdyn hoitosopimuksen mukaisesti on suoritettu vesistötarkkailua, niitetty vesikasveja, hoitokalastettu ja istutettu petokaloja Kymijärvessä. Vesijärvi, Enonselän levämäärä Klorofylli a:n maksimimäärät, µg/l Vesijärvi, Enonselän näkösyvyys, m 2,2 2,3 2,9 Alasenjärvi, näkösyvyys, m 3,0 3,3 3,3 Vesijärven hoitokalastussaaliit, t C 3, C 4, C B 7
8 Luonnon monimuotoisuutta suojellaan Lahden kaupunkimetsien hoidossa on painotettu virkistys- ja suojeluarvoja, jotka mahdollistavat myös luonnon monimuotoisuuden suojelun. LUMO-kohteista (luonnon monimuotoisuus) noin 300 on koottu tietokantaan, joista osa avattiin kaupunkilaisten käyttöön vuonna EU -direktiivilajien (esim. liito-orava) kartoituksia jatkettiin. Vuonna 2005 Linnaistensuon Naturaaluetta laajennettiin hieman ja nyt lähes koko alue on rauhoituksen piirissä. Kaupungin metsiä hoidetaan FFCS ja FSC sertifikaattien edellyttämällä tavalla. FSC sertifikaatti myönnettiin kaupungille Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen alueiden %-osuus maa-alasta Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut alueet kaupungin omistamilla mailla, ha 2,7 2,7 2, LUMO-kohteet Lahdessa, ha , B B B 8 Luontotyyppikohteet, ha * 17,5 * Luontotyyppikohteilla tarkoitetaan luontotyyppejä, joiden luontainen esiintymisalue on pieni tai ne ovat vaarassa hävitä Euroopan yhteisön alueelta.
9 Ympäristöklusteria kehitetään Lahden alueen elinkeinostrategia vuosille painottaa ympäristöosaamisen keskeisyyttä kehittämiskohteena eri koulutus- ja tuotantoaloilla. Elinkeinostrategiaan nojautuvassa Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy:n klusterityössä priorisoidaan ympäristöklusteri keihäänkärkiklusteriksi. Alueellisen kehittämistyön tavoit teena on saada Päijät-Häme tunnetuksi kierrätyksen, polttoteknologian sekä maaperä- ja vesistö ekologian kansainvälisen tason liiketoiminnan sekä tutkimuksen ja koulutuksen keskittymänä. Ympäristöalan tuotteita ja palveluita valmistavien yritysten lukumäärä vuonna 2004 Päijät-Hämeessä oli 98 yritystä. Lisäksi ympäristöalalla toimii noin 20 julkista organisaatiota. Päijät-Hämeessä on monipuolista ympäristöalan koulutusta ja tutkimustoimintaa. Merkittävä rooli ympäristöklusterin kehittymiseksi on oppilaitoksilla ja Lahden tiede- ja yrityspuistolla. Ympäristöalan koulutuspaikkojen määrä Lahdessa on kasvanut seitsenkertaiseksi seitsemässä vuodessa. Ympäristöalan koulutusta tarjoavat Lahden ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitos, Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus ja Koulutuskeskus Salpaus. Ympäristöklusterin liikevaihto (energia, jätehuolto, maaperä, vesi ja muut) M Ympäristöklusterin työpaikat Ympäristöalan koulutuspaikat, opiskelijat / v B B B Ympäristöasiat kytketään osaksi opetusta kaikilla kouluasteilla Ympäristöasiat sisällytetään kasvatukseen jo päiväkodeissa, joissa ympäristöasiat otetaan osaksi jokapäiväistä toimintaa. Ympäristöasioiden koulutus jatkuu läpi koko peruskoulun. Kouluilla ja päiväkodeilla on oma ympäristöohjelma ja ympäristömerkintä Vihreä lippu. Olennaista Vihreässä lipussa on pyrkimys kohti ympäristöystävällisempää arkea, ympäristökasvatustyön pitkäjänteisyys sekä lasten ja nuorten osallistuminen. Lahdessa Kivimaan ala-aste sekä Salinkallion yläaste ja lukio ovat saaneet Vihreän lipun käyttöoikeuden. Ympäristökasvatusta on toteutettu Lahdessa lisäksi Ympäristökoulu Ekoteon toimesta, jonka toteutumisen laajuus on riippuvainen hankerahoituksesta. Vihreä lippu koulut ja päiväkodit, lkm Ympäristökoulu Ekoteon osallistujat Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteneuvonnan tulos, /asukas 1,33 1,26 1, B C 1,
10 Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lisätään Asukkaiden osallistumismahdollisuuksia edistetään asukastilaisuuksissa ja kyselyin. Maankäytön suunnittelun asukastilaisuudet ovat vähentyneet, mutta tietoa on saatavilla muilla keinoin. Kaikki kaavat ovat nähtävissä alueen kirjastoissa ja pääkirjastossa sekä internetissä on hyvin tietoa asukkaille. Keskustelu kaava-asioista on ollut vilkasta viime aikoina. Lahden kaupunki parantaa kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia erilaisten projektien avulla. Kuntalaisten osallistumismahdol lisuuksia lisätään Vanamo Päijät- Hämeen kestä vän kehityksen keskus -hankkeessa, joka tukee alue- ja virkamieskummitoimintaa sekä muuta paikallista ympäristötoimintaa. Lahden liikenneforumin toimintaa on edistetty osana Ympäristötietoisuuden ja verkostoitumisen lisääminen Suomen ja Viron paikallishallinnossa -hanketta. Lahtelaisen nuorison osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiin on keskittynyt Aivovalta -hanke. Lahden kaupunki osallistuu Kuntien demokratiatilinpäätös -hankkeeseen. Kansalaisvaikuttamisen haasteita edistetään kansalaisvaikuttamisen kehittämisohjelmalla. Maankäytön suunnittelun asukastilaisuuksien määrä, kpl Asukaskyselyiden tyytyväisyys prosentti, tekniset palvelut, % C Patinan ympäristöneuvonnan asukastilaisuuksien määrä, kpl
11 Lahden kaupunkikonsernin ympäristötoiminnan taloudellisia tunnuslukuja v Ympäristötuotot tuhatta euroa Yhtiö / toimiala Jätevesimaksut ja ympäristötuottojen laskennallinen osuus vesimaksuista LV Lahti Vesi Oy Ympäristökulut Puhdistamoiden ja verkostojen käyttö- ja kunnossapitokulut, vesiensuojelu, ympäristöperusteiset maksut ja verot, ympäristötutkimuskulut, ympäristöperusteiset korvaukset, ympäristöjohtamisen kulut, muut LV Lahti Vesi Oy Meluesteiden suunnittelu 47 Lahden kaupunki Pilaantuneiden maa-alueiden saneeraukset 136 Lahden kaupunki Ympäristökulut 492 Lahti Energia Oy Ympäristöinvestoinnit Jätevesien johtaminen, jäteveden puhdistus, vesijohtoverkon saneeraus, pohjavesiputket LV Lahti Vesi Oy VT 12 melusuojaus 97 Lahden kaupunki Kaukolämpöverkon korjaaminen 641 Lahti Energia Oy Kujalan jätekeskuksen vesienjohtojärjestelmän uusiminen 320 Päijät-Hämeen jätehuolto Oy, LV Lahti Vesi Oy, Kujalan komposti Oy 11
12 Lisätietoja Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11 A, LAHTI Kari Porra Mervi Virtanen puh. (03) Lahden ympäristötilinpäätös 2005 ISSN ISBN Sarja 5/2006 Markprint Oy, Lahti, 2006
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAHTI, KESTÄVÄSTI KEHITTYVÄ KAUPUNKI LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2006-2009 Lahden kaupungin ulkoisia vahvuuksia ovat sen sijainti ja yhteydet, tiivis ja toimiva
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004
LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 Lahden kaupungin uusi strategia korostaa hyvinvoinnin, elinympäristön ja asumisviihtyisyyden merkitystä kaupungin keskeisinä vetovoimatekijöinä,
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008 ESIPUHE Seudullinen ympäristönsuojelu on Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteistyönä ollut käynnissä kesästä 2006 lähtien. Lahden seudun ympäristöpalvelut ja viranomaisena
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt kolmannen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt neljännen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt viidennen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kuva: Päijänteen Eetunpohjaa 9/2014 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2015 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ-
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Kuva: Päijänne / Ykskoivu 7/2015 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2016 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 2004 2006
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 24 26 Espoo, Helsinki, Oulu, Tapere, Turku, Vantaa YLEISTÄ KEHITYSTÄ KUVAAVAT INDIKAATTORIT Ekologinen jalanjälki Ekologinen jalanjälki vuonna 21 [gha]
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Kuva: Portti Päijänteelle 3/2018 A.J. ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Anniina Jäntti Asikkala 3/2019 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Kunnanvaltuusto (KVALT/2017)
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2016 Kunnanhallitus 30.3.2017 (KH/2017) Kunnanvaltuusto 22.5.2017 (KVALT/2017) Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva kirjanpitolautakunta
Ympäristöohjelma kaudelle:
Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seuranta Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 UKK-instituutti Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus 7.3.2014 Ilmasto- ja energiastrategian seurannan toteuttaminen Päävastuu
1. Kaavoitus -yleissuunnitelma 2013-14 - asemakaavat 2014 alkaen. 2. Kaavoitus - jatkuva prosessi. Kaavoitus
HYVINKÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖOHJELMA Aika: 2013-2016 Yksikkö: Hyvinkään kaupunkiorganisaatio Laatijat: Ympäristöhallintatyöryhmä 15.5.2013, Kaupungin johtoryhmä 27.5.2013 Hyväksyjä: Kaupunginhallitus 10.6.2013,
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.2014 Tutkimusprofessori Tom Frisk ja erikoissuunnittelija
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Yhteistyötoimikunta (YHTMK XX) Kunnanhallitus (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 (YHTMK XX) Kunnanhallitus 26.3.2018 (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.2018 (KVALT XX) 2 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja tulojen
Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei
Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei 1. Tunnetaanko tilalla muodostuvien jätevesien laatu ja niille soveltuvat käsittelymenetelmät? 2. Toimiiko asuinrakennusten jätevesien käsittely
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)
Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen
Ympäristökaupunki Lahti kiertotalouden edelläkävijä
Ympäristökaupunki Lahti kiertotalouden edelläkävijä Saara Vauramo, Ympäristöjohtaja Lahden kaupunki GO sessiot ja kiertotalous Päijät-Hämeessä 11.12.2017 Lahden kaupungin tavoite on kasvaa kansainvälisesti
KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä
ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä
Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osa-alue Ehdotukset strategisiksi
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %
Maapallon kehitystrendejä (1972=100)
Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012 Sisällysluettelo Esipuhe 3 Kaupunkiseudun yhteinen ympäristöpolitiikka 2009-2012 4 Lahden seudun ympäristöpäämäärät ja seurannan tunnusluvut 5 Ympäristön viihtyisyyttä
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Lahden seudun kierrätyspuisto
Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri
Esa Ekholm Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Marraskuu 2016
Tulevaisuuden bioenergia Lahden seudulla Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Marraskuu 2016 Päijät-Häme 9 kuntaa 200.000 asukasta FINLAND RUSSIA SWEDEN ESTONIA LADEC lyhyesti Tukee Lahden kaupunkiseudun elinkeinoelämän
Keski-Suomen energiatase 2016
Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo
Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi. Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöohjelman 2010 2013 toteutuminen Alueiden käyttö
Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja
Vantaan Energia Oy Korson omakotiyhdistys 1.4.2014 Ilkka Reko Myyntijohtaja 1 Asiakasraportoinnilla säästöä Energiapeili Tervetuloa Vantaan Energian Raportointipalveluun! Rekisteröidy palveluun Kirjaudu
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma
18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan
asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä
1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,
Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi
Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan
RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA
luonnos RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA Leena Maidell-Münster KOLME PÄÄTAVOITETTA 22.3.2018 2 HIILINEUTRAALI VANTAA 2030 Muutos -80 % vuodesta 1990 Jäljelle jäävien päästöjen kompensointi 13.2.2018 3 1000
Ekotukitoiminta. Postiosoite: PL 683, 20101 Turku Käyntiosoite: Linnankatu 55 L, 2. krs., 20100 Turku. 11.10.2012 Jukka Leino 1
Ekotukitoiminta 11.10.2012 Jukka Leino 1 Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy käsittää kolme toimialaa: Ruokapalvelut Siivouspalvelut Kiinteistönhoitopalvelut Ruokapalvelu tuottaa ruokapalveluita pääosin
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region)
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) Ympäristönsuojelutarkastaja Kuopio, 29.11.2010 YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA ALUEHALLINTOVIRAS TOT - Ympäristölupien
Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City
Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen
Toteuma TP 2013. Liikevaihto 397.744 355.276 726.154 266.586. Kaupungin pääomalainat 200.000 200.000 200.000 200.000
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖT: SSYP Kiinteistöt Oy, 100 % o Kiinteistö Oy Saarijärven Liikennekeskus, 70,8 % SSYP Kehitys Oy, 100 % Kiinteistö Oy Saarijärven Virastotalo, 94,03 % Saarijärven kaukolämpö
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
TIETOISKU 8/2002 Espoo
1 TIETOISKU 8/22 Espoo 1.1.22 Kestävä kehitys Espoossa 22 Kestävän kehityksen kulmakivinä pidetään ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Kestävän kehityksen edellytyksenä on luonnon monimuotoisuuden
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010. 16.1.2012 Alatunniste 1
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 21 16.1.212 Alatunniste 1 Liikenne 16.1.212 Alatunniste 2 Liikenteen päästöt ajoneuvoluokittain khk-päästöt (1 t CO 2- ekv.) 18 16 14 12 1 8 6 4 2 9 1 2 3 4 5 6 7
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800
Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.
TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan
Vesi asema- ja rantaasemakaavassa
Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vantaanjoki-neuvottelukunnan seminaari Etelä-Suomen lääninhallituksen auditorio Yliarkkitehti Anne Jarva 1 Vesi asema- ja ranta-asemakaavassa Asemakaavan ja ranta-asemakaavan
Kesärannan ranta-asemakaavaalueen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...
EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET
EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET Ari Nissinen, Jari Rantsi, Mika Ristimäki ja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus (SYKE) 3.4.2012, Järjestäjät: KEKO-projekti
KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
UPM, Kajaani, Ympäristönsuojelun kehitys 25 KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 25 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM:n Kajaanin paperitehtaan tuotanto oli vuonna 25 pienempi kuin edellisenä vuonna ollen 498 921
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu. Sen avulla on mahdollista määrittää yhdyskuntien rakentamisen
Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa
Päätösten ennakkovaikutusten arviointi EVA: Ratamoverkko-pilotti Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Ve0: Nykytilanne Ve1: Ratamopalveluverkko 2012 Ve2: Ratamopalveluverkko 2015 1.
Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet
Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,
JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ
JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ KOHTI HIILINEUTRAALIA JOENSUUTA 2025 Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 4.2.2019 PÄÄMÄÄRÄ Hiilineutraali Joensuu vuoteen 2025 mennessä Yhdessä tehden vähennämme päästöjämme -60
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus
Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Ulla-maija.liski@ymparisto.fi Alueellinen ympäristökeskus Ympäristöministeriön ja maa-
Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)
Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet
Ryhmä 5. Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op
Ryhmä 5 Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op Perustiedot Ajankohta: kevätlukukausi, muiden moduulien jälkeen Korvaa: YMPP123 YMPP105 (biologia, avoin yliopisto) Koordinoi: YMP Keskeisin oppiaines.ideointia.
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Lahti kestävän kehityksen edelläkävijä?
Lahti kestävän kehityksen edelläkävijä? 101 665 asukasta (2012), kasvuvauhti 0.7 % Pinta-ala 154,6 km2 Tärkeimmät työllistäjät: palvelut, koulutus, puunjalostusteollisuus, mekatroniikka, elintarviketeollisuus
Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Ilmastonmuutos ja vesiensuojelu -seminaari Outi Aalto
Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Ilmastonmuutos ja vesiensuojelu -seminaari 9.2.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Lyhyesti ilmasto-ohjelmista
Hiilineutraali Vantaa Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus
Hiilineutraali Vantaa 2030 Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus miia.berger@vantaa.fi Tavoite Vantaan kaupunki on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Vantaan tulee vähentää
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Seurantaindikaattorit ja kyselyn tulokset 2012 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 24.7.2012 PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa
Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka
Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus 14.11.2017 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Sisältö 1. Johdanto 2. Kiertotalous Määritelmä Esimerkkejä Vaikutukset Suomessa 3. Jätehuolto
CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN
CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet
Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet Ympäristöviranhaltijat ry:n Lammin päivät 23 2.1.23 Jari Välimäki Suomen ympäristökeskus, Ympäristöpolitiikan tutkimusohjelma www.eea.eu.int/ indeksi
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2
Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy
Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä
Keski-Suomen energiatase 2014
Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä
Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN
1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla
Jätevesiylivuotojen parempi hallinta. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä
Jätevesiylivuotojen parempi hallinta Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 13.11.2017 Hankealue Turun seudun puhdistamo Oy:n verkostoalue 14 kunnan omistama palveluntuottaja 300 000 asukkaan jätevesien keskitetty
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma
Imatran ympäristöohjelma
Imatran ympäristöohjelma Imatran kaupungin ympäristöohjelma on laadittu osana EAKRrahoitteista Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma -hanketta. Hankkeessa laadittiin ympäristöohjelmat jokaiselle Etelä-
BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA
Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,
Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö
Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Kiinteistöjen energiatehokkuusinvestoinnit ja elinkaarikustannukset Finlandiatalo 21.9.2017 Katri Kuusinen Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupungin hallinto