Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä"

Transkriptio

1 Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ilmastonmuutos / koulut Koulujen keke-ohjelmat Osaamisen levittäminen Ilmastonmuutoksen hidastaminen Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC: maapallon keskilämpötila saa nousta esiteolliseen aikaan verrattuna korkeintaan 2 asteella (nyt 0.78) Vuosina maailman kasvihuonepäästöt kasvaneet 70 %:lla EU 2007: päästövähennys 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, % vuoteen 2050 mennessä, uusiutuvien osuus 38% Suomi 2009: päästövähennys vähintään 80% vuoteen 2050, uusiutuvien osuus vähintään 60 %

2 Ilmastonmuutos / koulut Koululla keskeinen tehtävä - ilmiön ymmärtämisen lisääntymisessä - hyvän tulevaisuuden visioinnissa - toimintatapojen muuttamisessa, päästöjen vähentämisessä - vastuullisen ja osallistuvan kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa - erilaiseen tulevaisuuteen varautumisessa Yhteisiä tahdonilmaisuja Earth Hour maaliskuun viimeinen lauantai Mukana 74 valtiota, 377 kaupunkia, Suomesta 20 kaupunkia ja yrityksiä ja järjestöjä Kirkkojen kellot varoittavat uhasta klo 15

3 Kaikki hallinnon sektorit vastuussa Kaikki raportoineet tekemisistään kestävän kehityksen toimikunnalle Käsittely toimikunnassa Raportoidaan EU:lle Unescon kokous Pariisissa lokakuussa, keke vahvasti esillä Mistä tukea ilmastonmuutoksen opetukseen? Materiaaleja runsaasti > ympäristönsuojelu > ilmastonmuutoksen hillitseminen

4 Pelejä ja hiililaskureita netissä Tietopaketti ilmastonmuutoksesta ja peli ja ilmastovisa HS:n hiilijalanjälkitesti Matkalla Suomessa peli; Motiva matkallasuomessa-peli Matkalla Suomen kaupungeissa peli, YTV etusivu.htm Hiilidioksidipäästövertailuja Helsinki Oulu juna 10 kg bussi 30 kg auto 110 kg lento 113 kg

5 Kouluverkostot ENO-verkkokoulun ilmastonmuutoskampanja ja Vain teot lasketaan Sateenkaarentekijät / Motiva Järjestöjen lähettilästoiminta Koulujen keke-ohjelmat Keke-toimintaohjelma kaikkiin kouluihin vuoteen 2010 (2014) mennessä 15 prosentille ulkoinen tunnus tai sertifikaatti vuoteen 2014 mennessä Energian kulutus / ostokäyttäytyminen ja käyttötavat säästöpotentiaali % Green Office/WWF, mukana 133 toimistoa, energian säästö vuonna tn CO2, vastaa 365 henkilöauton matkaa maapallon ympäri

6 Kestävän kehityksen ohjelma Toimintaohjelma ekologisen, taloudellisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden edistämiseksi koulun valitsemin painotuksin Perustuu nykytilan kartoitukseen Käsittelee opetuksen ja toimintakulttuurin kehittämistä Ohjelmassa on määritelty tavoitteet, toimenpiteet, vastuut ja aikataulut tavoitteiden saavuttamiselle Henkilöstöllä ja opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua ohjelman suunnitteluun Tiedotus tuloksista, päivitys Vihreä Lippu Teemat: vesi, energia, jätteiden vähentäminen, lähiympäristö, kestävä kulutus tai yhteinen maapallo Ympäristöraati (2/3 oppilaita) ja henkilökunnan tiimi Ympäristökartoitukset Ympäristökuormituksen vähentäminen Ympäristökasvatuksen toteuttaminen ja yhteistyö Materiaaleja, koulutusta, alueelliset edistäjät Vihreitä lippuja 220 koulussa (Eco-Schools)

7 Kestävän kehityksen kriteerit ja sertifikaatti Tiedolliset valmiudet, ajattelun taidot ja toiminnan taidot ja kokemukset Kriteerit suunnitteluun, toteutukseen sekä seurantaan, arviointiin ja kehittämiseen Itsearviointi, sertifikaatin hakeminen, ulkoinen arviointi Oppaita, koulutusta N. 30 sertfikaattia myönnetty Osaamisen levittäminen Alueelliset verkostot Toiminta käynnistyi 2005 Uusimaa ja Itä-Uusimaa, Päijät-Häme ja Kanta- Häme, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso, Varsinais- Suomi ja Satakunta, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjanmaa, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois- Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lapin lääni

8 Osaamisen levittäminen Kunnan keke-työ, muut koulut Oppimisympäristöhankkeet Opetustoimen henkilöstökoulutus Kerhotoiminta, erityisavustus OPH:sta Yhteistyö Itämerikoulut, Unesco-koulut, Enoverkosto Järjestöjen vetämät verkostot YLE:n ohjelmat: klo 18, 6.4. klo 18, klo 18 ja klo 18

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Mistä tavoitteet, sisällöt ja menetelmät? Ops-perusteet, lukio 2003, perusopetus 2004 YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö Suunnitteluryhmä Tukijat ja yhteistyökumppanit Kestävän kehityksen toimintaohjelma kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Lisätiedot

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen ympäristökasvatuksen Seura ry Taustalla Kansainväliset

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö Suunnitteluryhmä Tukijat ja yhteistyökumppanit Kestävän kehityksen toimintaohjelma kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools - ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT 9.5.2011 Etelä-Savon maakuntaliitto Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 10.5.2011 Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategia, strategiset

Lisätiedot

Mikko Malmivuo NOPEUSVALVONNAN PUUTTUMISRAJAN MUUTOS JA SEN VAIKUTUKSET

Mikko Malmivuo NOPEUSVALVONNAN PUUTTUMISRAJAN MUUTOS JA SEN VAIKUTUKSET Mikko Malmivuo NOPEUSVALVONNAN PUUTTUMISRAJAN MUUTOS JA SEN VAIKUTUKSET TAUSTAA Lokakuun 2009 alusta poliisi yhdenmukaisti ja kiristi ylinopeuksien puuttumiskynnystä Rikesakko 8 km/h ylinopeudesta Huomautus

Lisätiedot

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Opettajan monta roolia Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Wise teachers create an environment that encourages students to teach themselves Leonard Roy Frank

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Kestävä kehitys oppilaitoksissa

Kestävä kehitys oppilaitoksissa Kestävä kehitys oppilaitoksissa Ammatilliset opettajapäivät Naantali 21.9.2013 Erkka Laininen OKKA-säätiö Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki Kuva: http://www.footprintnetwork.org Living Planet Report 2008

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelma

Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen ohjelma Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen työn tulee olla pitkäjänteistä ja tähdätä jatkuvaan parantamiseen. Oppilaiden osallisuus

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, johtaja, Likes-tutkimuskeskus Tutkittua tietoa liikkuvista

Lisätiedot

Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi

Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikunnan määrän vähentymisen seuraukset lapsilla ja nuorilla Suomessa Fyysinen toimintakyky

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.2015 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: HTML5, JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: Frekvenssi

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.2014 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: 1 per viikko Hinta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 energiatoimisto perustettu henkilöstö toiminnan organisointi liikevaihto, kulurakenne rahoituksen lähteet palveluita kohderyhmät Etelä-Pohjanmaan Energiatoimisto Thermopolis

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Peruskoulut ja lukiot. ISBN 978-952-5508-21-5 (nid.) ISBN 978-952-5508-23-9 (PDF)

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Peruskoulut ja lukiot. ISBN 978-952-5508-21-5 (nid.) ISBN 978-952-5508-23-9 (PDF) Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Peruskoulut ja lukiot ISBN 978-952-5508-21-5 (nid.) ISBN 978-952-5508-23-9 (PDF) Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifioinnin tunnus: Marisa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

Rikokset joulunaikana

Rikokset joulunaikana Ilmoitustyyppi: Rikos Tutkiva yksikkö: Poliisi Poliisin tietoon tulleet rikokset (poiminta rikosryhmittelyistä) joulun aikana (23.-27.12.) 23.-27.12.2002 23.-27.12.2003 23.-27.12.2004 23.-27.12.2005 23.-27.12.2006

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset ympäristökasvatusverkostot Vihreä lippu ohjelman alueelliset edistäjät Luonto- ja

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 Kestävän kehityksen asiantuntijaseminaari Leena Saloheimo 17.4.2015 VASTAAJAT, edustavuus - vastaajia 117 (*) osa vastasi

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 AIHE JA ESITELMÄN RAKENNE Tutkimuskysymys: syntyykö kuntatasolla euromääräisiä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-joulukuu Taulu 1. Kuukausittain. Ensirekisteröinnit. Autot. Kuukausi. yhteensä. yhteensä

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-joulukuu Taulu 1. Kuukausittain. Ensirekisteröinnit. Autot. Kuukausi. yhteensä. yhteensä Taulu 1. Kuukausittain Kuukausi Nelipyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit Moottorityökoneeperävaunuperävaunut Matkailu- Puoli- Muut L7/L7e perävaunut Helmikuu 70 89 578 481 662 519 373 373 170 172 46 52

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT Etelä-Savon maakuntaliitto 174 237 Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 Väkiluku 172 389 165 725 160 507 52 155 575-231 -277 Kokonaisnettomuutto

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa Suomen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi

Lisätiedot

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008 Pankkibarometri 1/2008.3.2008 -barometri.3.2008 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset Alueelliset tiedot 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih.

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih. POHJOIS-POHJANMAA Nuorten maakunta! AKL 2.2011 Pohjois-Pohjanmaa asukkaita 395 000 pinta-ala 37 400 km2 asukastih. 11 as/km2 AKL 2.2011 1 Pohjois- Pohjanmaa 34 kuntaa (+Vaalan kunta Kainuusta liiton jäsen)

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Keke päiväkodissa ja koulussa

Keke päiväkodissa ja koulussa Keke päiväkodissa ja koulussa 4V -hankkeen loppuseminaari Katja Viberg 23.11.2010 Mistä puhe? Keke opseissa ja vasuissa Keke-työn raamit ja resurssit Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Jyväskylän kaupungin tervehdys Jyväskylän kaupungin tervehdys Kunta- ja palvelurakenneseminaari 18.10.05 Paviljonki Kuntien vuosikatteet maakunnittain vuosina 2003-2004, euroa/asukas Uusimaa Itä-Uusimaa Pirkanmaa Satakunta Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014 HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009 II / 2009 PANKKIBAROMETRI II / 2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä luotonannosta ja talletuksista.

Lisätiedot

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt Kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini? Onko arjen valinnoilla merkitystä? Hyödyttääkö osallistuminen? Kannattaako aktivismi? Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Joku päättää aina. Vaikuta. Vaikuta.

Lisätiedot

määrän jakautuminen kuntaryhmittäin ja maakunnittain

määrän jakautuminen kuntaryhmittäin ja maakunnittain Liitetaulukko 1. Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien maahanmuuttajataustaisten oppijoiden määrän jakautuminen kuntaryhmittäin ja maakunnittain Maahanmuuttajataustaisten oppijoiden määrä neljässä luokassa,

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelma

Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke

Lisätiedot

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009 Pankkibarometri 3/2009 Pankkibarometri 3/2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 9 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien näkemystä

Lisätiedot